Going Underground

The distant echo -
Of faraway voices boarding faraway trains
To take them home to
The ones that they love and who love them forever
The glazed, dirty steps - repeat my own and reflect my thoughts
Cold and uninviting, partially naked
Except for toffee wrapers and this morning’s paper
Mr. jones got run down
Headlines of death and sorrow - they tell of tomorrow
Madmen on the rampage
And I’m down in the tube station at midnight
I fumble for change - and pull out the queen
Smiling, beguiling
I put in the money and pull out a plum
Behind me
Whispers in the shadows - gruff blazing voices
Hating, waiting
Hey boy they shout - have you got any money?
And I said - I’ve a little money and a take away curry,
I’m on my way home to my wife.
She’ll be lining up the cutlery,
You know she’s expecting me
Polishing the glasses and pulling out the cork
And I’m down in the tube station at midnight

I first felt a fist, and then a kick
I could now smell their breath
They smelt of pubs and wormwood scrubs
And too many right wing meetings
My life swam around me
It took a look and drowned me in it’s own existence
The smell of brown leather
It blended in with the weather
It filled my eyes, ears, nose and mouth
It blocked all my senses
Couldn’t see, hear, speak any longer
And I’m down in the tube station at midnight
I said I was down in the tube station at midnight

The last thing that I saw
As I lay there on the floor
Was jesus saves painted by an atheist nutter
And a british rail poster read have an awayday - a cheap holiday -
Do it today!
I glanced back on my life
And thought about my wife
’cause they took the keys - and she’ll think it’s me
And I’m down in the tube station at midnight
The wine will be flat and the curry’s gone cold
I’m down in the tube station at midnight
Don’t want to go down in a tube station at midnight

The Jam: The Tube Station at Midnight





Helsingin kaupunki on julistanut sodan metrotunneleissa ja paikallisjunissa riehuvalle nuorisolle. Rotat saavat maistaa rautaista omaa vertaan pamppulinjan hoitaessa hyvinvointivaltion takaisin kuosiin. Kaupungin fyrkat eivät kuitenkaan riitä kuin korkeintaan muutamaksi kuukaudeksi. Sen jälkeen tilanteen uskotaan rauhoittuneen pysyvästi julkisissa liikennevälineissä, kertoo puhdistusoperaation johtaja Hesarissa. Vaikka fyrkat ei riitä resuamisen lopettamiseen, ei kannattaisi julkisesti ilmoittaa kampanjan kestoa. Mutta samapa tuolle; kun kytät ovat poissa rotat hiipivät varjoista ja moni jupilta vaikuttava tyyppi saa maistaa nyrkistä. Ei mitään uutta maan alla.

Koska Metro Valtanen pisti kaupungin rahat sileeksi kavereidensa kanssa ei kaupungilla ollut enää varaa rakentaa kunnollisia metroasemia. Liikennemäärien lisäännyttyä ihmiset tungeksivat tiivimmin pakattuina kuin Kalkutan slummiväki. Siellä metrossa on aina tilaa, koska siellä ei kenelläkään ole varaa ajaa sillä. Helsingissä ei ole hyvinvointivaltiolla ollut rahaa rakentaa kunnon portaita metroon, sillä tärkeintä on ollut pyrkimys osoittaa muulle maailmalle maamme edistyneisyyttä myös tässä metroasiassa, josta kukaan ei ole missään pätkääkään kiinnostunut.




Helsingin metro on legendaarinen maailman liikennöitsijöiden keskuudessa. Se on maailman lyhin ja ylivoimaisesti kallein. Lisäksi sen rakentamista johtanut Metro Valtanen piti sellaisia kemuja koko ajan, että missään päin maailmaa ei ole ryypätty veronmaksajien piikkiin yhtä avoimesti.

Hurautan huvikseni Rautientorilta Itikseen. Perjantain ruuhka-aikana eivät kytät ole vielä paikalla, joten jätän tietenkin lipun ostamatta. Metro kulkee itäisiin kaupunginosiin nopsaan. Se vähän rassaa, että kirvestä voi tulla päähän, mutta sitä nyt voi tulla vaikka Los Angelesissakin.

Scifimies Ray Bardbury kirjoitti jokin aikaa sitten L.A. Timesissa pikaraitsikoita puolustavan kirjoituksen. Hänen mukaansa perinteinen metro soveltuu New Yorkin, Lontoon ja Pariisin kaltaisiin tiiviisti rakentettuihin suurkaupunkeihin. L.A. on hajallaan kuin laskiaispaska, joten siellä olisi kannattanut rakentaa raskaan metron sijasta Santa Monicaan ja muualle kauemmas pikaraitsikka. Nykyiset linjat kulkevat läpi itäisten slummien, joihin eivät kunnon ihmiset vapaaehtoisesti mene. Ajaessani Blue Linea tunnin verran L.A:n downtownista Long Beachille näin kolmannen ja neljänenn maailman. Olin ainoa valkoinen junassa, mutta koska alkuasukkaat eivät kyenneet haistamaan minusta pelkoa eivät he uskaltaneet repiä sisälmyksiämi kappaleiksi.

Espoon metro olisi ollut valmis jo ajat sitten, jos se olisi rakennettu kevyemmällä asenteella. Olisi vain vedetty raitsikkakiskot sinne sun tänne ja ratkaistu tämä iäisyyskysymys ennen kuin metro ehti vanhentua liian massiivista rakentamista symboloivana järjestelmänä. Mutta ei ole mun asia alkaa tätä itkemään. Katson outoa alamaailman väkeä junassa tajuten, että minulla ei ole mitään tekemistä kaupungin ihmisten kanssa. Eikä ole koskaan edes ollut. Eikä taatutsi tule olemaankaan.







Selviän kuin ihmeen kaupalla ehjänä ostamani 46 tuuman taulutelevisio kainalossani takaisin idästä. Nuoret narkomaanit alkavat kerääntyä salaisiin piikkien ja sperman värittämiin rituaaleihinsa. Vartijat ovat kuulemma lähijunissa. Kun he tulevat tyhjentämään metron, porukat lähtevät ajelemaan junilla. Otan taksin loppumatkaksi, sillä en jaksa räntäsateessa raahata taulutelevisiota.

People Like Us

Ja vitut. Fillarikelit eivät tulleet aikanaan, vaikka laskin ilmastonmuutosteorioiden tuovan ne stadin seudulle jo viikkoja sitten. Revin rautaa salilla ja uin allasta tunnin päästä päähän. Valvoja tulee valittamaan, että naiset ovat keränneet adressia meikäläisen häätämiseksi uimahallista.

- Eikö niillä kahjoilla ole parempaa tekemistä?
- No se on kato noi sun alkkarisi kun pistää niiden silmään...
- Miten niin "muka pistää silmään"?
- Ne ovat vähän asiattomat uimahousut. Kuminauha ei oikein pidä ja ne roikkuu sun kintuistasi. Näin mäkin sun yhtenä päivnä etsivän sukeltelemalla niitä kun olivat tippuneet kokonaan jalasta. Ei ne naiset tykkää munasillaan uivista tyypeistä...
- Miksi ne sitten vahtii mun menoani? Niillä täytyy kaikilla olla uimalasit, jos ne kerran osaavat jo mun munieni muotoa toisilleen saunassa kuvailla. Ja tietäähän sen; seuraavan kerran kun tulen halliin muijia on yhä enemmän tsiigaamassa! Oikestaan teidän pitäisi maksaa mulle provikat siitä, että tuon halliin tuulahduksen kansainvälisestä viihdeteollisuudesta.
- No kiristä nyt se kuminauha, tai osta uikkarit. Mutta sitä mäkään en sulata kun sä uidessasi hoilaat täysillä jostakin vitun enkelistä joka umpikännissä makaa jossakin eteisessä.
- Onko täällä laulaminen kielletty? Ei näy kylttiä. Onko ilo kielletty maailmasta ämmälauman toimesta? Ne kun vain ovat kateellisia mun kropasta ja hyvästä lauluäänestä.
- Hoidat kunnon vetimet tai sitten mä alan toimenpiteisiin, valvoja sanoo lähtien keräämään myrkyttämiään lintuja mustaan muovisäkkiin hallin ympäristöstä.

Vedän vielä muutaman altaan mitan ja poikkasen konehuoneen kautta vetämässä tulpan altaan pohjasta. Vesijuoksua yrittävät tyypit pääsevät edes kerran muutaman askeleen eteenpäin kovalla pohjalla paikallaan polkimisensa sijasta.

Vedän pukuhuoneessa pullon kosanderia ja luen Hesarista hyvinvointivaltion hölmöilyistä, koska se sama puulaaki tietääkseni minulle "palkaksi" kutsuttua rahaa antaa ilmaiseksi. Mieleni kiinnittyy suureen pikku-uutiseen: "Suomalainen väestö sopii monia muita kansoja paremmin kansantaudeille altistavien geenien etsimiseen.".

Kalifornian ylipistossa on vertailtu eri kansojen dna-alueiden pituuksia. "Mitä pidempiä yhteisiltä esivanhemmalta perityviä dna-jaksoja väestössä on, sitä todennäköisempää geenivirheiden löytyminen on potilasotoksesta. Ja suomalaisilta löytyy selvästi muita tutkittuja kansoja pitemmät yhteiset sukurutsaiset geenit. Suomalaisten kromosomi 22 perityyy vanhemmilta lapsille pitemepänä kuin missään muualla Linnunradalla.

Ja tässä tulos joka selittää monelta osalta suomalaisuuden pönttöilyt niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla: "Se johtuu siitä, että joillakin Suomen alueilla on eletty vuoisatoja rauhassa muuttovirroilta." Ristiin on naitu ja pahasti. Geenivirheet ovat kertautuessaan synnyttäneet ilmiön jota kutsutaan suomalaiseksi kulttuuriksi tai elämäntavaksi. Se näkyy erityisen selvästi puoluekartan vihreäksi värjätyillä alueilla maaseutukunnissa.

Rankan työpäivän jälkeen rentoudun Disneyland After Dark bileissä Pöksymäen baarissa. Helvetin enkelit ovat asustani järkyttyneitä, sillä ilman Karhukoplan piileksimistä väijyssä nurkan takana kukaan ei uskaltaisi tulla häiritsemään heidän Aku Ankan tavaamistaan Miamista ostetuissa aidon Mikki Hiiren balsamoiduissa korvissa.

Cosmic Rays and Design Disaster

Iltapäivällä paistan silakoita, vaikka niissä on dioksiinia niin paljon, että EU saattaa tulla takavarikoimaan ne hetkellä millä hyvänsä. En anna sen kuitenkaan häiritä uutta hyvän ihmisen elämääni, johon kuuluu runsaan liikunnan ohella kalaa pari kertaa viikossa. Vedettyäni puoli kiloa fileitä menen makaamaan olohuoneen sohvalle. Tsäppäilen tapani mukaan kanavia, mutta kaikilta tulee paskaa. Juutun paremman puutteessa katsomaan Discovery Scienceltä dokkaria auringon säteilystä ilmastonmuutoksen selittäjänä. Vaikka ihmisen etnosentrismiin ei mahdukaan, on ilmasto muuttunut kautta historian. Nyt ollaan vasta toipumassa edellisestä jääkaudesta. Mutta ilmakehän lämpenemistä pelkääviä lohduttaakseni; viimeistään 50.000 vuoden kuluttua jälleen kylmenee uuden jääkauden uhatessa.

Jokainen selitys on hypoteesi. Tanskalaisten avaruustutkijoiden mukaan ilmaston muutoksia voidaan selittää ihmisen toimien sijasta lisääntyneellä auringon säteilyllä. Kavereilla on esittää tilasto, joka osoittaa lämpimien jaksojen korreloivan auringon poikkeuksellisen kiivaan aktiviteetin kanssa. Jutussa saattaa olla ainakin yhtä paljon järkeä kuin fossiiilisten polttoaineiden piikkiin ilmastonmuutoksen panevien kavereiden teorioilla. Mutta tilastoja on joka tapauksessa pidetty vasta niin lyhyen aikaa, että niiden perusteella ei asiasta voida saada pitävää näyttöä puoleen eikä toiseen.

Mutta EU:n varotiukset Itämeren - maailman saatuneimman merialueen - kalojen sisältämien ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta ihmisten terveyteen panee toivomaan, että säästäisivät edes silakat. Muuten en jaksa koko ilmastonmuutosta ottaa edelleenkään vakavasti muuna kuin poliittis-uskonnollisena liturgiana, jota tilastojen avulla voidaan selittää suuntaan jos toiseen. Tilastotiede on yksi rationaalisuuden uskonnon mukanaan tuomista näennäisobjektiivisista aloista, joita odottaa hyvinvointivaltion historiassa taantuminen kummalliseksi lahkoksi alkemian tapaan.

Selaan päivän Hesarin. Kepulaiset vaativat television viihdeohjelmia kuriin, tai YLE:n julkinen rahoitus on vaakalaudalla. Erityisesti maaseututontuille nauraminen tulee lopettaa ja pitää jatkossa huoli, että puolueita haukutaan tasa-arvoisesti niiden eduskuntapaikkojen lukumäärän mukaisesti. Länsi-Euroopan viimeisen ison talonpoikaispuolueen rivit eivät tätä menoa harvene kuin suomalaisuuden sukupuuton kautta. Vaikka maaseutu on autioitunut jo vuosikymmeniä ovat talonpoikein pojat ja tyttäret imeneet kepuaatteen jo äidinmaidossa. Toivottavasti siitäkin löytyy niin paljon ympäristömyrkkyjä böndejen teholannoittamisen seurauksena, että EU kieltää rintaruokinnan...

Muotoilumafia yrittää edelleenkin uskotella, että suomalaisesta muotoilusta olisi joku jossakin päin maailmaa kiinnostunut menneiden vuosikymmenten tapaan. Perinteillä on lypsetty valtiolta muotoiluaatteeseen miljoonia vuosittain menneiden näyttöjen perusteella. Viime vuosi oli kuulemma Suomalaisen muotoilun juhlavuosi. Veronmaksajien rahoja poltettiin ympäri maailmaa, eikä asiasta isommin uutisoitu edes kotimaassa.

Nokia siirsi muotoiluosastonsa jo vuosia sitten Lontooseen ja palkkasi sille jotakin muotoilusta tuotekehituksen osana tajuavan johtajan Coca Colalta. Suomalaisen muotoilun perään ei ole kenelläkäään aikaa itkeä, kuten Nokia päätteli nopeasti epäonnistuneen muotoilun seurauksena notkahtaneen markkinaosuuden laskun paljastuttua. Nyt menee jo paljon paremmin kun muotoilu on siirretty pysyvästi pois Suomesta. Koko ajan muutakin tuotekehittelyä häipyy vähin äänin Suomesta, jossa jotkut Salon suunnalla asuvat insinööritkin alkavat vähitellen tajuta, ettei suunnittelu voi sijaita päämarkkinoista katsoen maailman toisella puolella.

Muistan Muotoilunaisen kertoneen ennen joulua Juttutuvassa, että Design Forum on myynnissä. Nyt vedätetään kurssia runoilemalla suomalaisen muotoilun uudesta noususta. Todellisuudessa suomalainen muotoilu maailmalla on aina se museoiden historiahyllystä löytyvä Aalto-maljakko, jonka bongasin viimeksi Los Angelesin modernin taiteen museosta Mocasta. Sen jälkeen ei huomiota ole kansainvälisesti herättänyt edes mainio dildo, jonka mainostoimistoon päätynyt entinen lahjakkuus väsäsi uuden nousunsa merkiksi. Mutta testituloksissa se häviää esteettisyyden antaessa tilaa himolle kevyesti Mustalle Paholaiselle ja Vihreälle toukalle, voin kenttäkokeideni perusteella lausua.

Onneksi tohtori Phil, maailman mukavin setä, jaksaa edelleenkin kärsivällisesti selittää pöntöille amerikkalaisille, että lopettamalla pönttöilyn elämästä tulee joka suhteessa mukavampaa. Teen sata etunojapunnerrusta ja luulen, että tohtori Phil pitäisi nykytilaani ainakin lupaavana...

Childhood´s End in the City of Oulu

Oulussa ei ole kulttuuria. Emme löydä vilaustakaan Kaltio-lehdestä. Sen sijaan kaupungin johto esittelee meille torinrannassa lahoavaa helevetin rumaa laatikkoa, jota väitetään kaupunginteatteriksi. Emme usko, vaan lähdemme ilmaiset tervetuliaisviinat kipattuamme vahtimestari Liukkosen kanssa hortoilemaan keskustan muodostavaan muutaman kadun pätkän rajaamalle alueelle. Löydämme sanomalehti Kalevan konttorin.

Juuri kun olemme nappaamassa siitä todisteeksi kuvaa kimppuumme hyökkäävät rotevat Oulun Kärppien ex-pelaajien muodostamat kodinturvajoukot.

- Täällä ette saatanan hörhöt kuvaa, meille karjutaan.
- Haistakaa paska. Me kuvaamme teidät saatanan kaltiot tasan tarkkaan!

Kodinturvaajat käyvät oulaisuutta puolustaakseen kimppuumme, joten jodumme antamaan turpaan koko Kärppälaumalle.

- Saatanan paskanheittäjät; painukaa vittuun täältä sekoittamasta meidän systeemejä! Kalevan toimistusjohataja kiljuu oven raosta. Kun menemme hoitelemaan myös hänet, ovi paiskataan päin pläsiämme.

- Kalevan kulttuurisen perinnön vaalijaa Kaltio-lehteä ette vitun juipit sitten halvenna, äijä huutaa kurkku suorana. - Muuten teillä on kimpussanne pääministeri Matti Vanhasen enemmistöhallitus, jossa keskustapuolueen pohjoispohjanmaan piirillä on enemmän kuin vankka jalansija...
- Pitäkää te tukiaispaskat turvat tukossa. Te ette tajua mistään mitään! kuittaan ovenraosta kiljuvan Kalevan hallituksen provokaation ja käsken vahtimestari Liukkosta tulittamaan todisteeksi ulkomaailmalle Oulun kulttuurielämän meille antamaa lämpöisen puoleista vastaanottoa.







Koska kodinturvajoukot eivät pärjää meille, saamme muistoksi Kärppien ensimmäisen jääkiekkokullan vuodelta 1981. Pronssilätkäkin kouraamme lyödään, sillä kodinturvaajat osaavat arvostaa katkerasta selkäsaunastaan huolimatta meitä koven pelin taitajia. Menemme mitalit kaulassa hotelliin. Minulla on kaulassa kulta ja vahtimestari liukkonen saa tyytyä pronssimitaliin, koska ei onnistunut nappaamaan kuvaa oven raosta rähjäävästä Oulun kulttuurielämästä.

- Nämä taitaa olla umpi hullua sakkia, vahtimestari Liukkonen tuumii kuvatessaan voittamiamme jääkiekkomitaleja.
- Omahan on häpeänsä, totean tutkiessani minibaarin antimia, jotka on kannettu hyvissä ajoin ennen saapumistamme turvaan. Onneksi meillä on mukana pannunmyssy, jonka voimme tapamme mukaan panna kossupullon peitoksi.




Illalla tapaamme vastarintaliikkeen edustajan. Hän on entinen sosiologian professori, joka eläkepäivillään tykkää katsoa 50-luvun leffoja dvd-formaatissa. Hän on kotoisin Etelä-Suomesta, joten emme voi panna ainakaan koko oululaista kulttuuria hänen syykseen. Kärtämme keltaiseen lehdistöön häneltä lausuntoa Oulun hakemuksesta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Hän tyytyy vain punkun kallistelun lomassa toteamaan:

- Haluaisin muistaa isoisäni, joka taisteli punaisten puolella ja joutui kansalaissodan loppuselvitelyissä ammuttavaksi montun reunalle.
- Miten tämä liittyy Oulun kulttuuriin alennustilaan, jota edustaa Kaltio-lehti paikallisen historian väärentämiseen erikoistuneen toimituskuntansa muodossa? ihmettelen.
- Miettikää sitä, kuuluu lyhyt mutta ytimekäs vastaus.




Oulussakin on kuulemma joku yliopiston tapainen. Sielläkin taistellaan Uuden Uljaan Palkkausjärjestelmän tiimoilta. Nuori tutkijanainen joka tutkii tietoyhteiskuntaa ja naisasiaa sanoo mahdollisesti asiasta jotakin, mutta olen jo niin päissäni että en muista mitä hän lausui. Sen sijaan kädenväännössä ei pohjois-suomalainen sosiologia pärjää hatarien muistikuvieni perusteella minulle. Onneksi vahtimestari Liukkonen on sen verran tolkuissaan, että saa napattua kuvan todisteeksi vierailustamme Oulun seudun ainoalla aluelle, jossa on vielä havaittavissa älyksi kutsuttua säteilyä.




Seuraavana aamuna otamme aamukaljoille perinteiseen merimieskapakka Sarkkaan mennessämme kuvan Oulun tuomiokirkosta, sillä olemme reissussa Christian Science Monitorin piikkiin, joten pitää edes muodon vuoksi olla henkimaailman jutuissa mukana. Ei se meiltä ole poissa, tuumin. Sarkassa syömme hampurilaisen ja soitamme jukeboksista Oulun kaikkien aikojen parhaan iskelmälaulajan Jamppa Tuomisen menobiisiä "Aaamu toi, ilta vei".

Emme kuitenkaan ehdi soittaa sitä kuin parikymmentä kertaa putkeen ennen kuin ravintola Sarkan vihamieliset tarjoilijat vetävät täysillä soimaan paikallisen radion Megan megalomaanisen möykän. Koska olemme vahtimestari Liukkosen kanssa liikkuneet reportaasimatkoilla maailman pahimmilla taistelukentillä, emme anna periksi vaan lataamme jukeboksista soimaan lisää Jamppa Tuomisen hirmu hyviä iskelmiä. Ne jäävät kuitenkin kuuntelematta, sillä Oulun tunnetusti vittumainen poliisi tekee rynnäkön pöytäämme. Meidät viedään poliisiasemalle ja heitetään putkaan. Poliisi uhkaa pamputtaa meitä jalkapohjiin, mutta löytäessään kolikoita etsiessään taskustani kansainvälisen lehdistökortin, joutuvat he pettymyksekseen luopumaan aiheesta. Oulun polliisipäällikkö tulee hieromaan sovintoa:

- Eiköhän me pojat jätetä tämä juttu ihan meidän väliseksi, hän yrittää.
- Paitsi ettei jätetä. Kun tämä uutinen lehdistön vapauden loukaamisesta tulee yleiseen tietoon, Oulun kultuuripääkaupunkihakemus lentää roskikseen välittömästi. Saatte myös sanoa hyvästit yliopistolle. Se liitetään Lapin korkeakouluun. Rakennukset puretaan ja siiretään Rovaniemelle!
- Ei kai nyt sentään koko yliopistoa viedä? Eikä se saatanan kulttuuripääkaupunkihakemus riitä? poliisipäällikkö kysyy apeana.
- Mietitään asiaa, mutta Oulun kaupunki saa tarjota tämän päivän viinat, vaadimme.

Loppuillan istumme Uudella Seurahuoneella Oulun keskustaväen vieraana. Tarjoilut ovat niin hyvät, että lupaamme täydet tukiaiset Oulun maatalousväestölle jatkossakin riippumatta Euroopan Unionon päätöksistä.




Vitunmoinen pohjoisviima kiertää kaupungin katuja. Ihmiset ovat jäässä, eivätkä jaksa edes resuta. Kävelemme kävelykatua väistellen vihamielisä toppapukuihin sonnustautuneita talvipyöräilijöitä, jotka huutavat kurkku suorana "alla kuolee".

- Kuule Liukkonen, musta tuntuu että me lähdetään huishelvettiin tästä kylästä.
- Tieteellisesti tarkasteltuna; olen kerrankin täsmälleen samaa mieltä.



Lyömme kamat taksiin ja ajamme Oulunsalon lentokentälle. Oulun kaupunginisät ovat kuitenkin taktikoineet meille porttarin koneisiin, joten joudumme ajamaan taksilla Helsinkiin. Koska kuski on entinen Hankirallisti, kaasuttaa hän takaisin Helsinkiin parissa tunnissa. Tästä en tosin ole varma ja koska myös kuvaajani vahtimestari Liukkonen sammui jo ennen Liminkaa ei kuviakaan ole todisteeksi.




Herätessäni Keimolan Teboililla vedän Christian Scinece Monitorin etusivulle jutun ostikolla: "God lives in city of Oulu, Northern Siberia". Jutussa kerromme Oulun yliopiston historian laitoksen viimeisimmästä tutkimuksesta, joka todistaa aukottomasti Jumalan suvun olevan Oulun seudulta kotoisin. Tämä ainoastaan Kaltio-lehdessä julkaistu tutkimus ei kuitenkaan ylitä uutiskynnystä maailmalla, sillä siellä on kuulemma totuttu siihen, että Oulun yliopiston historian laitos on vuosien saatossa todistanut lähes kaiken inhimillisen elämän olevan Oulusta kotoisin.

Jag undar vad jag drömde on

Kevät on tullut Helsinkiin. Lumet sulavat, koiranjätökset puhkeavat kukkaan. Lemu leijuu kaupungin yllä. Jatkan sinnikäästi hyvinvointivaltion historian tallentamista tuleville maailmankausille. Vaikka olen tarkemmin mainitsemattomasta syystä turta keskushermostoon vaikuttavista namuista, jaksan raapustaa lyhyen kirjoituksen Hesarin nettikeskusteluun:

"Kepun pyrkimys jarruttaa kaikin keinoin kuntakentän toiminnan rationaalistamista kävi jälleen kerran eilisessä kuntaliiton kokouksessa ilmi. Muut puolueet saavat tosin nekin syyttää itseään kuntakentän nykyisestä pirstoutuneesta tilanteesta, sillä kepulaiset ovat onnistuneet jarruttamaan kaikkia kuntarakenteen uudistamista ajaneita esityksiä jo vuosikymmenien ajan. Esimerkiksi Raimo Sailas totesi nykyisen esityksen yhteydessä, että kuntakentän uudelleen järjestely tulevat 30 vuotta liian myöhään. Näin ollen tulevasta konkurssista saavat kepujohtoiset kunnat syyttää itseään ja edusmiehiään, jotka muodostavat ainoan jäljellä olevan suuren talonpoikaispuolueen läntisessä Euroopassa.

Kuntakentän romahdus seuraavan laman myötä on näin ollen ihan oikein kepulaisille pienkunnille, joille omien asemien pitäminen on ollut tärkeintä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin ajattelemisen sijasta."

Yritän edelleenkin pitää yllä hyvän ihmisen imagoani, vaikka Köpiksessä tulikin hieman testailtua tarjontaa. Täytän työtehtävien arviomislomakkeen osaltani. - Lienenkö myynyt itseni taas liian halvalla? Täytin nimittäin vain HENKI-osan
enkä VAATI-osaa, mutta silloinkin henki vaati jo nurkan taakse tupakalle.
Toisaalta halpatyö vaikeuttaa tehostamispyrkimyksiä eli potkujen antamista. Vad bryr jag mig om fredag, vad bryr jag mig om lördag? Det här är en söndag måndags sång...

Stan är likadan, tuumin ja vässän vielä lyhyen kommentin Hesarin keskusteluun:

"Jos joku haluaa lennellä suhteellisen halvalla ympäri maailmaa, kannattaa reissuun lähteä lähitulevaisuudessa. Öljyn hinta kallistuu taatusti rutkasti tulevaisuudessa öljyvarojen lopun häämöttäessä. Näin ollen matkailu muuttuu jälleen harvojen varakkaiden herkuksi, ja massat saavat katsoa kateellisina kun rahamiehet seiväsmatkailee.

Öljyvarojen loppuminen on asia, jota ei haluta nostaa yleiseen keskusteluun, vaikka nykyajan yhteiskunnat perustuvat täysin öljyn kultukseen. Erään BBC.n julkaiseman arvion mukaan maailman öljyvarat käytetään loppuun 30-40 vuodessa. Olisi korkea aika alkaa miettimään, mitä se tarkoittaa öljyn kulutukseen perustuville yhteiskunnille. Suomen eduskunnan puuhastelut biopolttoainekysymyksessä osoittavat, että poliitikot eivät täällä edes ymmärrä tilanteen vakavuutta.

Energia ei lopu, mutta sen hinta tulee nousemaan merkittävästi. Täten voidaan kysyä hyvällä syyllä Finnairinkin konekaluston tulevaisuuden taloudellista kannattavuutta, vaikka ilman talousshokkeja Kiinasta Intiasta saadaankin tulevaisuudessa sievoiset voitot. Välttämättä tilanne ei kestä muutamaan vuotta pitempään polttoaineen hinnan noustessa."


Vaikka elämäntapani on muiden ohella kokemassa haaksirikon, kerään kuvausvempeleet jenkkikassiin ja lähden etsimään vahtimestari Liukkosta. Yksityiskone Ouluun on tilattu kolmeksi, joten meidän tulee olla paikalla viimeistään viiden maissa. Kaadan särky- ja hermolääkkeitä suuhuni. Lähden kävelemään kirkkaaseen iltapäivään. Harmittelen, että tällä menolla tulen häviämään Aasian vedonlyöntipörsseissä lyömäni vedon, että tänä vuonna jäät lähtevät etelän järvistä vasta juhannuksena ja kesä jää kokonaan välistä. Et voi voittaa kuin kerran vuodessa 8 - 0. Muu voidaan jo lukea silkaksi ahneudeksi.

Reasons to Be Cheerful

Istun taas konttorihommissa. Vahtimestari Liukkonen on hakenut jo ennen saapumistani aamukossunsa joltakin entiseltä vaimoltani jääneen perintöpannunmyssyn alta. Olen ollut koko viikonlopun hyvä ihminen, joka ei ole rikkonut yhteisön moraalikoodeja. Palkitsen itseni tästä tukevalla kossuhuikalla. Ei, tämä ei ole alkoholismia, vaan ihan rehellistä juoppoutta, johon ei kannata sotkea mitään lapsuuteen, elämättömään elämään tai diagnoosin tarpeeseen viittaavia patologisia piirteitä.

Silmäillessäni sunnuntain Hesarista jonkun koulutusosiologin sinänsä hyviä kommentteja liittyen kehitteillä olevaan yliopistojen laadun tarkkailuun - jossa nimenomaan painotetaan tarkkailua ja rankaisemista - hallintomies tulee koputtamatta huoneeseeni. Jotenkin tuntuu, että tämä astelma alkaa olla moneen kertaan koetun tuntoinen.

- Ei vetele! Saatana, me painatimme prosyyrin ja maksoimme itsemme kipeiksi. Ja sinä saatana olet jotenkin kieroillut julkaisuun itsestäsi kuvan, joka häpäisee kaiken mitä olemme olleet ja tulemme koskaan olemaan.
- Mitä me nyt muka yritetään olla?
- No ei saatana ainakaan humanoideja, joilla lukee paidassa ruotsalaisen ämmän nimi. Mitä helvettiä sä ajat tällä takaa? Sun täytyisi olla kiitollinen, että sulla on ylipäätän edes joku paikka jossa yhteiskunta antaa sun olla.
- Olen erittäin kiitollinen, että sinä ja edustamasi yhteiskunta ovat mahdollistaneet minulle itseni toteuttamisen edes näissä säälittävän surkeissa puitteissa.
- Ja osoitat kiitollisuutesi tunkemalla huippuesitteeseen itsestäsi tällaisen epäsikiömäisen tekeleen? Mitä ihmettä haluat tällä kaikella viestiä? Sitä on ryhdytty kyselemään vähän laajemminkin...
- Mä kato oon sellaisessa flow-tilassa, jossa tulee kaikenlaista luovaa mieleen. Mä tykkään, että just näin tästä hommasta hyvä tulee!
- Jumalan pyssyt! En mä jaksa enää. Okei sä voitit. Mä lähden tästä blogista kävelemään. Etsi itsellesi uusi rääkättävä. Olet tehnyt tuosta viereisen huoneen naikkosestakin hermokimpun.
- Ei pidä paikkaansa! Minä olen alkanut jälleen hyväksi ihmiseksi. Se, että hän luuli minun lähestyvän itseään vihamielisissä aikeissa on silkkaa väärinkäsitystä. No kato kun yritin pussata häntä naisten päivän kunniaksi suoraan suuulle, yritti hän lyödä mua päin pläsiä. Näin ollen jouduin ahdistamaan hänet nurkkaan ennen kuin sain rauhan ja ystävyyden viestini perille. Ja siihen illalla hänen kotitalonsa rappukäytävässä tapahtuneeseen välikohtaukseen löytyy myös ihan luonnollinen selitys; koskaa hän ei päästänyt minua kukkapuskan kanssa sisään, täytyi minun tunkea ne hänen postilaatikostaan. Ne olivat kalliita kukkia. Olisi ollut tyytyväinen eikä soittanut paskahattuja paikalle heti kun näki minut ovisilmästä...
- Selityksen makua. I´m out of here, hallintomies sanoo ja näin meillä on jälleen yksi pieni neekeripoika vähemmän. Mutta olen varma hänen palaavan pikaisesti. Viimeistään siinä vaiheessa kun hän avaa tietokoneensa ja löytää sieltä nuorten huippusuunnittelijoden tekemän säteilylasimuotokuvani yliopiston pääsivulta. Mitään muuta hän ei löydä, sillä se hakkeri joka pani kuvan sinne deletoi koko portaalin bittiavaruuteen niin perusteellisesti, etteivät edes keskusrikospoliisin kundit Tikkurilasta kykene jäljittämään minne se katosi.

Käärin hihat ja alan kasata matskua hyvinvointivaltion historiaa käsittelevään väikkäriini. UPM on antanut potkut, Voikkaa vapisee. Vasemmistoliiton eronnut puheenjohtaja on kehottanut panemaan Marxin ja Lenin teokset poistohyllyyyn. Hän on kuitenkin 20 vuotta liian myöhässä, sillä ostin ne jo silloin samaisesta hyllystä pilkkahintaan. Nyt ne menevät jälleen hyvin kaupaksi. Kapitalismin purkuhommillakin joku rikastuu. Se kuuluu systeemiin logiikkaan.

Panen soimaan Ian Duryn levyn jostakin 80-luvun hämäristä. Ian kuoli viime vuonna. Muistan jonkun fundeeranneen, että kuollessaan ei menetä kuin sitä edeltävän hetken. Mielestäni siinä menettää vähän enemmän; henkensä ohella kaiken. Onneksi avaruuden valloitus ei etene mihinkään suuntaan, joten ei tarvitse surra ettei näe sen myöhempiä vaiheita. Tiedossa vain surkeita sikakalliita pikkupyrähdyksiä ilmakehän ylimpiin osiin Uuden Meksikon osavaltiosta.

Lähden puolilta päivin riitelemään paikallisen väestön kanssa Malmin uimahallille. Joku uimavalvojalta vaikuttava tyyppi kerää mustaan roskasäkkiin kuolleita lintuja. Mitähän tämäkin tarkoittaa? Mutta se on varma, että minun piikkiini sekin menee, tuumin pannessani uudet säteilyn kestävät uimalasini päähäni.

Stranger than Paradise

Pakkanen jatkuu, vaikka ilmastonmuutoksen teoriat sotivat sitä vastaan. Menen pitämään dosenttiluentoni Kampin uuteen keskukseen, joka ei tee suurta arkkitehtoonista vaikutusta. Käytävät ovat ahtaat ja vain liiletiloissa on tilaa. Katselen ihmismuurahaisten juhlivan uutta temppeliään. Helsingissä kauppakeskuksen avaaminen on kulttuuria, ja määritelmän laajuudesta riippuen sitä se nimenomaan on. Ihmiset käyttäytyvät kiltisti, eivätkä ala resuamaan, vaikka suurpääoma tekee temppujaan heidän kohtaloillaan.




Luennoin viidentoista asteen pakkasessa myöhäis-hegeliläisyyden vaikutuksesta suomalaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin. Suustani tulee savua enemmän kuin tunnelmaa lavan reunaan pystytetystä savukoneesta savua. Ehdotan, että ennen eläkkeelle lähtemistään apulaiskaupunginjohtaja Korpinen ajaisi vielä läpi Helsingin keskustan kattamisen. Hän pitää ideaa hyvänä, mutta epäilee ettei koskaan saada määritetyksi kuinka laaja alue tulisi kattaa. Aina on joku alue tai porukka, joka haluaa mukaan listalle, tai siltä pois. Kaupunkikulttuuri ei sekään edisty Hegelin humpuukioppien mukaisesti kohti kaooksesta järjen järjestystä. Jossakin aina pannaan vastaan, eikä ihmiset ymmärrä hyvinvointivaltion laeista ja muista määräykisistä huolimatta etuaan. Vitsit alkavat olla vähissä, masentunut apulaiskaupunginjohja toteaa.





Luennon jälkeen jälkipelit käydään Museokadun Kuukuussa, jonka elinkaari on kääntymässä laskuun. Poissa ovat kymmenen vuoden takaiset iloiset älyköt. Kapakkeja on tullut lisää ja Kampin suunnalta tuulee. Vähät vähistä kulttuurityypeistä alkavat olla viidentoista vuoden bailaamisen jälkeen kehnossa kunnossa.




Onneksi löydän kotimatkalla vahtimestari Liukkosen Hietaniemenkadun Pub Petestä muistelemassa Itä-Saksan loistoaikojaan jonkun samassa yliopistossa professorina toimineen tyypin kanssa. He tietävät kertoa, että Kaurismäki kuvasi Pub Petessä viimeistä rainaansa "Laitakaupungin valot". Lisäksi kuvauksia oli tehty Alppilan "Paussi Pubissa". Onko nyt näin, että räkälät joissa istuin jo vuosia sitten edustavat tämän hetken kestävintä ja omaperäisintä suomalaista kapakkakulttuuria? Olenko vainoharhainen, kun kuvittelen olevani henkilö jonkun salakuvaamassa leffassa? Yhteensattumia on liikaa, mutta en paljasta mitään vahtimestari Liukkoselle ja hänen DDR-yhteydelleen. Tieto olisi kuitenkin jo seuraavana aamuna käsiteltävänä Sergein aamupalaverissa Kremlin kupeessa sijaitsevassa Moskovan mafian päämajassa, joka on kuulemma Liukkosen mukaan rahoittanut Kampin keskuksen rakentamisen monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden kautta.






Kömmin nukkumaan sohvalle ja otan siitä todisteeksi valokuvan, jotta voin aamulla uskotella itselleni päätyneeni sille vapaaehtoisesti. Ottaessani kuvaa sohvalle sammuneesta itsestäni päätän alkaa hyväksi ihmiseksi, joka ei psykoottisen vainoharhaisesti ylitulkitse Kampin keskuksen avajaisia viestiksi itselleen rajan takaa. Päätän ostaa viereisen huoneen naistutkijaksi kutsutulle vanhalle piialle kukkia Naistenpäivän kunniaksi!

I Met the Devil in Helsinki

Aamulla istun huoneessani miettimässä elämäni kiemuroita, että onko niissä ylipäätään mitään, tai edes liikaa järkeä? Hallintomies on jälleen kyttäämässä kossua pannunmyssyn alta. Kiilusilmä muka esittelee uutta laitoksen missiota nousta "kansainväliseksi tietoyhteiskunnan tohrorikouluksi". Nimikin on valmiiksi mietittynä: Helsinki School of Information.

- Hyvä nimi, kehun, enkä viitsi pilata hallintomiehen loppuelämää kertomalla Berkeleyn yliopistoon päätetyn perustaa samannimisen -ja sisältöisen putiikin. Taloudelliset resurssit ovat tosin siellä miljoonakertaiset ja henkiset miljardikertaiset.
- No mites ne tutkimushommat, tuleva huipputohtorikoulutuksen tukimies? hän imartelee minua kehuistani kiemurassa.
- Nyt alkaa sujua. Olen viimeinkin keksinyt mitä olen kaikki nämä vuodet kuvaillut ympäri maailmaa...
- Älä. Kerro ihmeessä?
- Tulevan väikkärini idea on tarkastella ihmisyhteisöjen toimintaa ornitologiasta peräsin olevan parvi-käsitteen valossa.
- Täh? Tuota.. joo. Kuulostaa hyvältä. Anteeksi jos olen tyhmä, mutta mitä tekemistä ihmisillä on lintuparvien kanssa?
- Miettikää sitä kun taas kohta taaperratte puoleksi päivää kahvittelemaan kuin hanhiparvi, kuitaan rutiininomaisesti taukin tyhmät kysymykset.

Tiedän että minun tulee saada elämääni muutos, uusi näkökulma. Harkitsen jopa rakastumista, mutta kokemuksesta viisastuneena kallistun kuitenkin murhan kannalle. Lähden valmistamaan itseäni fyysisesti Malmin uimahalliin. Revin kuntosalilla rautaa siihen malliin, että paikalla jytäjumppaavat eläkeläiset alkaavat vilkuilla suuntaani pelokkaina. Se ei estä minua panemasta kaikkea peliin. Kuvittelen vain olevani kotoisin samalta suunnalta kuin kolleegani Daily Planetin toimittaja Clark Kent. Raudoista ei ole minulle vastusta. Tunnen pääseväni huippukuntoon alta aikayksikön.

Menen uimahallin puolelle. Yritän saunaan mutta joku elämässään koskaan tsänssia saamaton ukon retale kaataa ämpärikaupalla vettä kiukaalle. Hän hymyilee ylpeänä urotyöstään kun tempaisen häntä nyrkillä kuonoon ja menen yhteissaunomaan alastomien ämmien kanssa höyrysaunaosastoon. Onneksi siellä on niin paljon höyryä, että en näe mitään. Mutta kaakatus on kuitenkin murhaavaa. Joudun uuteen konfrontaatioon.

- Vittu, pitäkää saatanat turvat tukossa! Eikä minulla ole mitään ihmisoikeuksia olla rauhassa edes kylpemässä?

Ämmät pakenevat täyttä höyryä höyrysaunasta. He menevät valittamaan uimavalvojalle, joka tulee heittämään minut ulos. Kehotan häntä kuitenkin suhtautumaan asiaan realistisesti:

- Tipujen metsästys saattaa loppua joka tapauksessa lintuflunssan saapuessa viimeistään muuttolintujen myötä. Kuka olisi uskonut, että kaikki päättyy lintujen vuoksi?
- Alfred Hitchcock! Katson harva se viikko videolta hänen Linnut-leffansa, uimavalvoja innostuu. - Se lintujen isku on niin musertava, että meillä ei ole niitä vastaan mitään mahiksia ellei aleta pikaisiin toimiin!
- Mihin ihmeen toimiin?
- No vittusaatana; ne täytyy myrkyttää välittömästi viimeiseen siipipariin...
- Ei se onnistu. Vatikaani yritti jo 1500-luvulla. Linnut eivät antaneet hermosairaan paavi Piuksen nukkua öisin, joten hän päätti myrkyttää ne Vatikaanin puutarhasta.
- Eikä onnistunut?
- Ei onnistunut. Siellä ne urputtavat edelleenkin samaan tyyliin kuin nuo höyrysaunovat naiset...

Uimavalvoja joutuu priorisoimaan tehtäviään. Hän pitää luonnollisesti lintujen kostoa uimahallin tulevaisuuden kannalta uhkaavampna kuin minun saunomistani häiritseviä alastomia ämmiä. Näin ollen hän ei edes vaivaudu antamaan heille porttaria lähtiessään uimahallin ympäristöön myrkyttämään lintuja.

Pukukopissa on meininki kuin suoraan 70-luvulta. Humalaiset vääntävät kättä, vertailevat penistensä pituutta niin lepo- kuin taisteluasennossa, jotkut joista ei saa syytteen uhalla puhua mitään pahaa heittävät lestiä. Kaiken kruunaa haitarilla "Metsäkukkia" palkeet paukkuen vetävä isäntä jostakin Karjalan kunnailta. Mutta pahin on kuitenkin syyttäjä Saatana.

- Minä olen Saatana, hän esittelee itsensä.
- Aivan.
- Tiedätkö miksi olen Saatana?
- Saatanastako tuon tietäisin?
- Olen ammatiltani yleinen syyttäjä. Syyttäjä Saatana!
- Ymmärrän.
- Katsos kun Aatami ja Eeva pakenivat paratiisista ja joutuivat saatanan kynsiin syytetyiksi, sai samalla syyttäjälaitos syntynsä. Hebreaksi syyttäjää tarkoittaa sana satan. Joko uskot, että olen Saatana?
- Olen uskonut siihen jo ennen kuin edes poistuin paratiisista, että jotain tällaista tulisi jossain vaiheessa vastaan.
- Opin uimaan vasta pari vuotta sitten 56 vuotiaana, kun minut pantiin liian ärhäkän otteeni takia hyllylle valtakunnasyyttäjän toimesta. Mutta olen nopea oppimaan; ensi kesänä aion lyödä Johnny Weissmullerin ajan satasen vapaalla 1.01. Mutta treenaaminen on niin kovaa hommaa, että minun täytyy välillä käydä juomassa täällä pukuhuoneessa mustikkamehua.
- Miten sä opit uimaan?
- Hain kirjastosta uimaoppaan. Luin sitä ja aloin vähitellen päästä hommasta kärryille. Musta tuntuu, että olisin päässyt uimisessa pitkälle, jos olisin jo 40 vuotta sitten älynnyt kuinka mukavaa hommaa tämä on.

Saatuani vaatteet päälleni Saatana lähtee jälleen uimaan kovaa. Poikkasen matkalla ulos konehuoneen kautta ja vedän tulpan altaan pohjasta. Poistuessani talven viimeisen päivän vittumaiseen viimaan kuulen Saatanan karjuvan altaan pohjalta:

- Saatana allas on puhki! Vesi takaisin ja vähän saatanan äkkiä!

Menen Rossoon syömään hiilihydraatteja, koska amerikkalaisten perusteellisten ravintotieteellisten tutkimusten mukaan on terveyden kannalta ihan sama mitä turpaansa kiskoo. Elämä loppuu joka tapauksessa suunnilleen silloin kun ihminen kuolee. Päivän Hesarissa tosin joku Cambridgen yliopiston banaanikärpäsosaston hoitaja väittää, että ensimmäinen tuhat vuotiaaksi elävä ihminen syntyi jo vuonna 1945. Ja kun hän täyttää 1000 vuotta edessä on loputtomiin uudet tuhat vuotta tämän tiedepiireissä paljon kannatusta saaneen "puoliintumisteorian" mukaan. Vaikka idea on älytöntä paskaa soitan kuitenkin Sergeille Moskovaan, jotta tämä ostaisi varmuuden vuoksi saman tien koko Sipoon tonttimaaksi. Kun kukaan ei enää kuole, asuntoja täytyy tulevaisuudessa rakentaa koko ajan lisää. Sergei päättää hoitaa asian iltapäivän kuluessa.

Myöhemmin mieleeni juolahtaa, että jos lintujen maihinnousu onnistuu, tulevaisuudessa ei tarvita edes kanankoppeja. Mutta koska olen sumean logiikan miehiä, en rassaa päätäni oikean ja väärän välisillä eroilla. Asiat ovat joko noin, tai näin, tai siltä väliltä. En muutenkaan jouda takertumaan pikkuasioihin. Christian Science Monitor on lähettänyt minulle tekstiviestin, jossa pyytää minulta raporttia jostakin Oulu nimisestä paikasta, jossa kuulemma on vielä arvot kohdallaan panna sarjakuvien suttaajat kuriin! Lupaan hyvää hyvyyttäni jutun loppukuusta, sillä en jaksa koko ajan reissata tekemässä jymyuutisia amerikkalaisten päivälehtien erikoisnumeroihin. Varmuuden vuoksi etsin kännykkäni satelliittipaikantimen avulla tietoa Balkanin niemimaalta "Oulu" nimisestä kaupungista. Pohjois-Albaniasta löytyy suttuinen kartta, jonka avulla joudun lähtemään pian jälleen uhmaamaan vaaroja vapaan länsimaisen tiedonvälityyksen hyväksi!

SECRET LIFE OF KOTKA TOWN - THE GREAT BIRD FLU HUNT

Saan toimeksiannon Los Angeles Timesilta aamuyöllä ravintoloiden sulkemisajan jälkeen. Kansainvälisessä huhupörssissä on pyörinyt yön aikana vihjeitä jossakin Suomen kaakkoiskulmalla tapahtuneesta lintujen joukkokuolemasta. Heitän reportterinasun ylleni ja panen kynänpätkiä taskuihin. Noudan vakikuvaajani vahtimestari Liukkosen kämpäksi kutsumastaan roskalaatikosta. Käsken taksirenkiä ajamaan nasta laudassa kohti Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevaa Kotka nimistä kaupunkia. Väistelemme onnistuneesti tien laidasta laitaan kieppuvia venäläisiä rekkoja. Perille pääsy tuntuu yhtä utopistiselta mahdollisuudelta kuin selviytyminen automatkasta Majorda Beach Resortista Margaon kaupunkiin Goassa jouluna 1991.



Jyräämme Kotkaan aamuhämärissä. Kansainvälinen lehdistökeskus on perustettu kaupungin ainoaan kansainväliset mitat täyttävään yökerhoon Kotkan Kerttuun, joka aikoinaan nousi maailman maineeseen saamalla kunniakirjan Suomen parhaat matkaohjelmassa. Paikalla tungeksii maailman johtavien medioiden parhaat lehtineekerit, jotka on lennätetty Irakista yksityisjeteillä seuraamaan mahdollisesti alkanutta ihmiskunnan viimeistä taistoa.

Hoidan heidät vakikuvaajani vahtimestari Liukkosen avulla pikaisesti pelistä pois jakamalla heille piilolasin puhdistusnesteellä terästettyjä kossupaukkuja. Kilpailu on tälläkin alalla yhä verisempää, saatamme todeta kun Kotkan pelastuslaitos kantaa itsensä kaatuessaan teloneita huipputoimittajia paikattavaksi lasarettiin.



Nautittumme tukevan keskikalja-aamiaisen kahdella possolla kuulen paikallisen sorsaseuran pakastimista löydettyjen kuolleiden sorsien saapuneen kuvauspaikalle. Kävelen kuvaajani vahtimestari Liukkosen kanssa taistelukentälle Sapokan huvivenesatamaan. Paikallinen pelastuspäällikkö kertoo lehdistötilaisuudessa asianmukaisten näytteiden kuolleista sorsista olevan jo matkalla analysoitaviksi maailman huippulaboratorioihin. Tämä kymmenen kuolleena löydetyn sorsan tragedia viittaa vahvasti ihmiskunnan kuolinkamppailun lintuflunssaa vastaan olevan kääntymässä tappioksemme. Suomen hallitus on kokoontunut hätäistuntoon ja päättänyt panna Kotkan seudun karanteeniin. Kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Lisäksi kaupungin ylle ollaan virittämässä valtavaa verkkoa estämään lintupiruja lentämästä levittämään virusta pääkaupunkiseudulle.




Otamme kuvia kuolleista sorsista ja myymme ne kansainvälisille kuvatoimistoille nettihuutokaupan jälkeen seitsemällä miljoonalla dollarilla. Raapustan kymmenen rivin jutun LA Timesin erikoispainoksen etusivulle. Mietin hetken ja keksin jymyotsikon:

"Planet Earth Under Space Duck Virus Attack in Western Russia!"




Ankaran reportterihomman uuvuttamina menemme kuvaajani vahtimestari Liukkosen kanssa syömään ja juomaan Kotkan ylpeyteen Maretarioon. Kotkan kaupunginisät ovat panneet pöydän koreaksi. Lisäksi saamme ilmaiseksi tutustua kala-altaiden limaiseen elämään, josta ukko-Freudin likainen mielikuvitus on jo lausunut kaiken tarpeellisen (ellemme ole pirusillamme vahtimestari Liukkosen kanssa deletoineet sitäkin kännipäissämme historian lehdiltä). Kaupunginjohto pyytää meitä levittämään kuvia kaikkialle maailmaan, jotta pytinkiin saataisiin turisteja. Lupaamme hoitaa sinne vuosittain miljoona kiinalaista, mutta se edellyttää kaupungin keskustaan raivattavan kansainväliset mitat täyttävän lentokentän. Lisäksi allekirjoitamme adressin pöydässämme häiriköivästä paikallisen Poiju-lehden toimittajasta eroon päästäksemme. Siinä vaaditaan, että Kotkaan tulee rakentaa kaupungin vetovoiman lisäämiseksi maailman suurin linja-autoasema. (Myöhemmin kuulemme Poiju-lehden lakkautetun jo aikoja sitten, mutta jostakin syystä toimitus ei ole katsonut tarpeelliseksi informoida asiasta kaupunkitoimituksen muodostanutta alkoholisoitunutta senttariaan.)



Katsomme Suomenlahden vihamielisiä kaloja. Suomessa on laskujen mukaan 103 kalalajia, mutta koska luvussa on vahvasti liioittelun makua, päätämme jättää sen pois tästä New York Timesin "Wierd World" osastossa julkaistavasta pikku-uutisesta. Sen sijaan otamme kuvan miehestä, joka yrittää voittaa seksin pelkonsa suutelemalla limaisia kaloja!


Seuraavaksi kaupunginjohto raahaa meidät katsomaan kaupunginteatteria, joka pyrkii Guinnessin ennätystenkirjaan esittämällä näytelmää "Tehtaan varjossa" nonstoppina niin kauan kuin kaupungin fyrkat riittävät. Onneksi kulttuuriministeri Tanja Karpela on seiskapäivässä kuulemma luvannut tukea tätä suomalaisen kulttuurin kärkihanketta ainakin seuraavat 255 vuotta, jotka hänen on luvattu kepun ja demareiden salaisessa kassakaappisopimuksessa jatkaa postillaan, mikäli ihmisen kloonaaminen edistyy Sitran yliasimies Esko Ahon laskelmien mukaisesti.



Koska kaikki kaupunginteatterin henkilökunta on esittämässä suuren kansainvälisen suosion saavuttanutta näytelmää "Tehtaan varjossa", saamme kuvattavaksi vain teatterin entisen kahvilanpitäjän. Hänkin kertoo osallistuneensa ennätysyritykseen näyttämöllä pääosanesittäjän sairastuttua. Aikoja sitten salista poistunut yleisö ei kuulemma ollut huomannut mitään. Lisäksi hän vaatii vielä lisäämään, että hänen isänsä oli vakaumuksellinen suojeluskuntalainen valkoisten puolella. Lupaamme välittää tiedon maailman uutisnälkäisen yleisön tietoisuuteen mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi.



Kaupunginjohdolle tulee kiire vastaan ottamaan EU:n kaupungin ympärille rakennettavan kanaverkon tuovaa nopean iskun joukkoa. Lähdemme etsimään linja-autoasemaa sillä tajuamme täällä olevaan salaperäisempää ja vaarallisempaa kuin Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä. Presidentin vaalien toiselle kierrokselle valmistautuminen jatkuu täyttä häkää Cafe Niinistössä. Lupaamme äänestää ehdokasta viimeistään kolmannella kierroksella päästäksemme kahvilaa vartioivista nahkatukista eroon.
- Äänestätte sitten kanssa tai ei ole teillä enää Cafe Niinistöön tulemista! rinnakkaistodellisuudessa elävän ehdokkaan nahkatukkaiset kannattajat huutavat peräämme nyrkkirautojaan rytmikkäästi kalisuttaen.

Vahtimestari Liukkonen äkkää paikallisen elokuvateatterin. Menemme etsimään sieltä vessaa. Salista kuuluu tajuton kiroilu ja pauke. Menemme katsomaan. Teatterin ostanut paikallinen lottovoittaja kertoo olevansa pelaamassa dolby surround äänellä tehostettua lempipeliään Tetristä jättikankaalla. Kertoo pelaavansa sitä joka päivä teatterissaan aamusta iltaan.

- Eikö tuo ole taloudellisesti aika kannattamatonta puuhaa?
- Vittu mä saan omilla rahoillani pelata tässä leffapalatsissa vaikka pasianssia jättiscreenillä. Vittuako tuo kenellekään kuuluu?

Viimeinen kuva syntisestä Kotkasta ovat teroitetut jääpiikit, jotka vaanivat varomatonta vierasta linja-autoasemalla. Yritämme ajaa pummilla takaisin Helsinkiin heiluttelemalla kansainvälisiä lehdistökortteja. Autoemäntä ei kuitenkaan tunnusta kansainvälisen lehdistön oikeutta mennä pummilla minne lystää. Hän hyväksyy vain opiskelija- ja invalidikortit. Vaikka meillä ei niitä ole, antaa hän kuitenkin vuosikymmenten kokemuksensa perusteella meille invalidialennuksen.

Saavuttuamme Helsinkiin jälkijännitys iskee meihin. Tärisemme holtittomina, sillä tiedämme noin 130 kilometrin päässä sijaitsevasta verkoilla maailmasta eristetystä paikasta, jossa eivät mitkään logiikan eikä deliriuminkaan lait päde.

Matkalla karaokeen lähetämme vielä Los Angeles Timesiin yhden etusivun uusiksi räjäyttävän uutisen:

"LA Times Reporters Life Threadened by Female Transportation Officer in South Eastern Finland"

Tilanne alkaa palautua entiselleen vasta kun olemme vetäisseet muutaman kerran muiden asiakkaiden vastalauseista huolimatta "Lumi teki enkelin eteiseen". Joudumme selittämään meitä vanhojen kalavelkojen vuoksi vainoamaan tulleille Helvetin Enkeleille, että "Tyttö itse asiassa näkee vedessä kuikan mustan. Tämä on kätketty viesti mystiikan maailmasta. Se symboloi hyvinvointivaltion rahoituskriisiä, valistuksen aikakauden lähestyvää murskatappiota ja enkeleiden kannalta kohtalokasta mopobensan kallistumista". Juuri kun he käyvät murkaavalla ylivoimalla kimppuumme ajaa Karhukoplan vahvistama suojelupoliisin johtotroikka King Karaoken pihaan. Meidät viedään Ratakadulle maanalaiseen bunkkeriin vastaamaan syytöksiin maanpetturuudesta tai ainakin epäisänmaallisesta toiminnasta. Todisteeksi meille esitetään pari painotuoretta Los Angeles Timesin erikoisnumeroa.

Koska emme myönnä mitään, vaan uhkaamme Suomen valtiota uusilla kohu-uutisilla, päästetään meidät vapaiksi. Vahtimestari Liukkosella tulee kiire sutimaan laitoksen ovien edustat, joten hän pummaa itselleen kyydin mustaanmaijaan.



Syödessäni tapani mukaan kalliimman puoleista aamiaista keskustan huippupaikassa, kuulen radiosta ettei lintuflunssaa ole kansainvälisillä areenoilla liikkuneista huhuista huolimatta löydetty Kotkan suunnalta. Onneksi kukaan ei ole missään päin maailmankaikeutta pätkääkään kiinnostunut Suomen nyökkylinjaisen suurpääomaa liehittelevän journalismin kehnosta uutistarjonnasta. Siitä puuttuu suoraan sanoen meidän kansainvälissen tason pelureiden näkökulmasta menoa ja melskettä!

Re-Editing World History, part. 666

Hiihtolomaviikollakaan suksi ei luista. Meksikonlahdella itsensä pavuttaneen vahtimestari Liukkosen ideat ovat kuin Spede Pasasen keksinnöt, periaatteessa nerokkaitta mutta käytännössä ne eivät toimi, tai saavuta laajojen kansalaispiirien suosiota. Menemme harrastamaan katoavaa kansanperinnettä Paloheinän koneladuille. Vuokraamme sukset ja saamme samaan hintaan voitelut. Koska meillä on kiire ladulle vaadimme vain luistoa, emmekä jää jaarittelemaan voitelijan kanssa pidon merkityksestä onnistuneen suorituksen kannalta.

Näin ollen mikään ei pitele meitä ladulla. Sukset lipsuvat kunnolla, mutta jokseenkin taaksepäin. Pääsemme melkein metsän reunaan saakka ennen kun fiilis lopahtaa. Mielialamme synkkenee ennestään kun raskaana oleva äiti hiihtää vauhdilla ohitsemme karjuen latua. Hän työntää lasta vaunuissa edellään ja häipyy Keskuspuiston hämäriin. Palautamme sukset ja vaadimme rahat takaisin. Emme saa latin latia, sillä emme kuulemma nimenonomaan olleet halunneet pitoa, ainoastaan menoa. Voitelija kehottaa pitämään mielessä että ilman pitoa ei ole menoa. Päätämme, että poistamme murtomaahiihdon maailmanhistorian seuraavasta painoksesta hyvinvointivaltion ohella.

Kun pääsemme takaisin kämpille ei telkusta tule kuin jotakin talviurheilun tapaista. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneita Derwangan jättikisoista, vaan näpsimme kanavilta esiin dokumentin Max Planck-nimisestä jäpikästä. Hän keksi nimeään kantavan vakion ja sai todistaa kaikkien neljän lapsensa kuolevan ennen itseään. Vahtimestari Liukkonen valehtelee dokkarin päätyttyä muistavansa ohjelmasta muutakin.

- Ton ukon ongelma oli se, että sen peruskuva johon se systeemejään vertasi oli harhainen!
- Mihin se niitä sitten muka vertasi?
- No se yritti luoda samanlaista selkeää harmonista systeemiä kuin antiikin fysikaalisessa maailmankuvassa. Tässä sen virhe oli; mistä se sai päähänsä että juuri antiikin selkeyteen on ainoa relevantti mahdollisuus verrata fysiikan lakeja? Miksei vaikka kelttien riimukirjoituksiin?
- No niistä riimuista ei ole jäänyt paljon jäljelle. Arabit pelastivat antiikin ja siksi me nyt vertaamme asioita niiden tyyppien sepustuksiin.
- Tossa on jopa järkeä! Wittgensteinin mukaan meille on opetettava jokin joka muodostaa perustan. Sen me otamme annettuna, sitä emme osaa epäillä. Se joka haluaa epäillä kaikkea ei pääse edes epäilemisen käsitteeseen saakka.
- Epäilemättä. Mutta oletko ajatellut, että mua ei kiinnosta vähääkään noi astorologian kiemurat?
- Vittu, täh? Tää tyyppi oli fyysikko. Se nosti Einsteinin tuntemattomuudesta...
- Olisi nostanut muutaman muunkin, joilla oli yhtä paljon sanottavaa. Mua alkaa jo kyllästyttää näiden tyyppien jankutukset. Kaikki on sattumaa ja saumaa...

Tsäppäilen kanavia, mutta koko Euroopan ilmatila alkaa olla pienellä budjetilla tuotettua Amerikkaa. Ei auta kuin korkata kossu. Pian alkaa jälleen menemään joka suhteessa paremmin. Vahtimestari Liukkosen jutut virtaavat eeeterissä entiseen malliin lävitseni jättämättä mitään muistikuvaa. Kirjoitamme pari heleää runoa Rakkausrunot-saitille ja lähdemme karaokeen. Mutta tästä en voi kertoa enempää, sillä en muista että en muista.