Boreout Case

Sunnuntai 6.1.2019

Päivänä jona jumalat eivät enää usko minuun deletoin heidät maailmankaikkeudesta.

Jos ei passaa deletoin seuraavaksi koko maailmankaikkeuden.

Repikää siitä vihervassarit ja muut ryysyläiset tikatuissa villapaidoissanne!

Joulu tuli ja meni. Vuosi vaihtui. Joulun jälkeen tempaisin selkäkipuun kyllästyneenä kunnon viikonlopun kännit. Pari putelia Larsen konjakkia, pikkuretket keskustan baareihin, samat vanhat typeryydet ja intokset. Nyt pidän jälleen tosi pitkän tauon. Huomenna otan jälleen viikoittaisen antabukseni. Tämä elämä menee hyvin kun kykenen pysymään keskiverrossa, lagom elämässä. Ja se on parasta elämää.

Pukki toi Craftin sadetta ja tuulta pitävät ulkoiluhousut, fleecepaidan, Moleskine vihkon, Casinoarvan. Essille annoin lahjaksi rahaa, Riitalle 90 euron kosmetiikkakalenterin, osallistuin äitimuorin uuteen toppatakkiin.

Essi kävi muutaman päivän vierailulla. Käytiin ulkona syömässä pari kertaa, katsottiin Essin poikaystävän lätkäpelejä netistä, Speden parhaita Youtubesta. Meillä on erittäin hyvät välit. Essi on tasapainoinen ja valmistuu keväällä hallintotieteiden maisteriksi.

Muista joulun 1992 kun lähdettiin joulupäivänä Kätilöopistolle, jossa Essi syntyi kuudelta Tapaninpäivänaamuna. Olin mukana synnytyksessä, mutta en kyennyt ottamaan yksityiskohtaisesti siihen osaa. Katselin mittareita. Näin kuinka vauvansydämen syke laski syntymähetkellä nopeasti nollaan. Parin sekunnin päästä se nousi normaaliksi. En ole koskaan puhunut asiasta kenellekään. Kätilökin totesi siinä tilanteessa säikähtäneensä.

Tuolloin asuimme Itä-Pakilassa. Olin vielä Kuntaliitossa hommissa, valmiiksi loppuun palaneena. Lapsi toi uuden stressin joka mielestäni osaltaan edisti tulevaa romahdustani. Välit vaimoon olivat lopussa, lapsi vaati kaiken huomion. Mutta aina tykkäsin lapsesta, vaikka oma syöksykierteeni lähti silloin lopulliseen vauhtiin.

Seuraavana kesänä sorruin dokaamaan ja pakenin viikoiksi työpaikaltani. Vietimme lähes pari viikkoa Mirkan kanssa Kalastajatorpalla ja Dipolissa. Kun kotiuduin reissusta olin niin sekaisin, että minut kuskattiin Hesperiaan. Oli kesä 1993, Mirkka tulisi kuolemaan kahden vuoden päästä. Näin hänet pari kertaa toivottuani mutta sen jälkeen hän katosi. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin hankin Väestörekisteristä tiedon hänen kuolemastaan 1995.

Näin on kulunut jo 26 vuotta Essin syntymästä. Hänellä on ollut hyvä lapsuus. Pienten tuumailujen jälkeen hän lähti yliopistoon Tampereelle, jossa on pärjännyt hyvin. Eka opiskeluvuonna hänellä oli maanikko-poikaystävä. Onneksi se suhde loppui. Nyt hän seurustelee Sportin keskushyökkääjän kanssa, joka ei ole ainakaan vielä päästään puhki. Pelaa tosin isokokoisena kovaa, tappelee, on saanut pitkiä pelikieltoja. Mutta nyt on rauhoittunut ja tehopisteitäkin tulee hyvään tahtiin.

Joulu meni siis mukavasti. Lisäksi annoimme Pomon kanssa vielä lahjaksi itsellemme viikon reissun New Yorkiin huhtikuun alussa. Siitä tulee huippumatka, enkä aio sitä viinalla ja huumeilla pilata. Antabusta kehiin ja Iso omena pysyy hallinnassa. Sain varattua suht edullisesti 4 tähden hotellin Times Squarelta. Halvat lennot Icelandairilla Reykjavikin kautta.

Koiria on kuskattu kunnon talvessa joka tänne täksi jouluksi saatiin. Ostin Boozt.comin alesta Super Dryn punaisen parkatakin -50 prossaa. Se on hieno mutta myös erittäin kevyt ja lämmin. Musta Pepe Jeansin parka painaa kolme kertaa enemmän, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole.

Minulla on about kymmenen talvitakkia. Silti en malta olla ostamatta alesta joka vuosi uutta. Kun hinta on vähintään -50 prossaa, alan käydä kauppaa. Sateenvarjo kannattaa ostaa kun aurinko paistaa, kuten vanha viisaus kuuluu. Tällä taktiikalla vaatetta ja elektroniikkaa minulla piisaa. Itse asiassa tässä reilun sadan neliön asunnossamme on tietokoneita, iPadeja, iPhoneja joka nurkka täynnä. Olen vähentänyt ostamista mutta matka jatkuu yhtä pitkään kuin elämä, eivätkä supertarjoukset lopu.

Olen myös tehnyt vapaaehtoistyötä auttelemalla vaimon enoa. Käyn hänelle kaupassa, haen lääkkeet apteekista, vien veikkaukset. Äijä on huonossa kunnossa mutta ei ymmärrä tarvitsevansa säännöllistä kotiapua. Hänellä on oma asunto, fyrkkaa hyvästi pankissa, vene josta yrittää hankkiutua eroon. Mutta kun jalat ei enää pelaa ja kaikki kaverit kuolleet, on hän kotinsa vanki. Katsoo aamusta iltaan televisiosta urheilua ja eräohjelmia.

Lukenut olen taas tietopuolista kirjallisuutta, katsonut pilvestä dokkareita ja leffoja. Kuitenkin yritän vähentää tiedon tankkaamista. Ehkä silloin oppisin jotakin uutta jota elämässäni hyödyntää. Kirjoittamisella ei enää rahaa ole hankittavissa. Apurahat jaettu täältä ikuisuuteen. Pitäisi perustaa jokin alusta jonka kautta rahastaa tiedolla tai tavaralla. Luulen sen jäävän meikäläiseltä tekemättä. Ehkä minulle riittää kun auttelen pari kertaa viikossa Pomon firman sivustojen päivittämisessä.

Ylihuomenna 8.1. hammaslääkäri uhkaa poistaa minulta yläkerran viisaudenhampaat. En ole varma suostunko operaatioon. Pitää latoa faktat tiskiin ja lyödä nyrkkiä pöytään; jos juuret ovat kasvaneet poskionteloon, on hommaa syytä vielä harkita. Jos hammas poistetaan tiedossa voi olla parin viikon tuskainen kausi.

22.1. minulla on aika Aulikselle Alppilaan. Hän ottaa vielä vastaan vanhoja potilaitaan, jotka eivät tarvitse jokapäiväistä apua. Saisin tarvitsemani mömmöt terkkarista halvemmalla eikä tarvitsisi matkustaa stadiin. Mutta perinteitä on syytä kunnioittaa. Olen ollut Auliksen potilas yli 15 vuotta. Olen tullut tuona aikana psyykkisesti ja fyysisesti paljon parempaan kuntoon. Lisäksi en ole käynyt stadissa kuin 12.9. jolloin edellisen kerran tapasin Auliksen.

Samalla reissulla otin kännit ja rikoin viimeisetkin välit dr.Muzaan. Tai hän minuun. Istuimme Elielin aukion Vlatavassa. Kun kävin kusella, oli hyypiö häipynyt ilman mitään selityksiä. Nyt saa idiootti tehdä lyhyeksi jäävässä loppuelämäsään puolestani mitä lystää. Tänne ei enää mitään asiaa.

Ihmisiä tulee, ihmisiä. Jotkut jäävät hetkeksi. Sitten hekin jatkavat matkaansa, kuten jo vuonna 1983 runoilin.

Itse asiassa tuolloin kirjoitin muutamassa päivässä runot, jotka sisältävät elämänfilosofiani joka pätee edelleen. Mukavinta on katsoa syrjästä ja tehdä havaintoja ihmispoloista jotka onnistuvat lähes poikkeuksetta sotkemaan asiansa.

Mutta ei enempää kuolleista. Jätetään heidät jo rauhaan. Ei minulla edes ketään ole ikävä.

Ei edes isäukkoa, joka pilasi lapsuuteni ja antoi minulle tämän vinksahtaneen tietopuolisen luonteen. Sitä on yritetty parantaa jo 40 vuotta kohta mutta ei tämä tästä enää miksikään muutu. Eikä asialla enää ole edes mitään suurempaa merkitystä. Kunhan vain kykenen kohtelemaan läheisiä ihmisiä ja eläimiä hyvin, se riittää minulle. Koirat onkin jo aamulla saaneet tunnin riemulenkkinsä. Ilman koiria, ilman Pomoa, ilman Essiä elämä olisi kannaltani samantekevää.

Kuuntelen Nationalia. Se tuntuu sopivan rauhallisuudellaan ajatteluuni, jonka rauhaa yritän vaalia kaikin keinoin. Spotifytä huomaan kuuntelevani aikaisempaa paljon vähemmän. Osittain sen on korvannut Radio Nostalgia, jota kuuntelen iltaisin lukiessani kirjaa ennen nukahtamista. Mutta vaikka kaiken muun maksullisen roinan olen heittänyt ulos, niin hullu en sentään ole, että Spotify Premiumin peruisin. Maailman kaiken musiikin on hyvä olla aina ulottuvilla. Ilaman rokkia ja poppia ei elämäni kuvaa voida piirtää. Nämä muutamat miljoonaan kertaan kelatut soinnut ovat äänimatto, jota ilman elämä olisi ollut tylsempi, sairaan hiljainen.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx (ote romaanikäsikirjoituksestani Aurinkolahti:)

- Tänään olette jotenkin seestyneempi?
- Totta puhut. Nyt ei ole vihaa ketään eikä mitään kohtaan. Tällä menolla olen valmis saamaan menolipun linnaan.
- Eiköhän se ole parempi kun rauhassa täällä selvitellään asioita. Tässä on tullut niin paljon erikoisia piirteitä luonteestanne esiin, että niistä tulee paksu mappi.
- Tuskin siitä mitään erityisen uutta ilmenee. Minua on hulluissa aina ottanut päähän, että kuviot joita he toistavat ovat aina samanlaisia. On kuin olisivat katsoneet Scarface leffaa ganstereiden tavoin ja alkaneet matkia heitä hullun hommissaan. En usko että oikeita hulluja koko sakista on vain pieni määrä. Muut vain näyttelevät saadakseen lääkkeitä ja ilmaisen kämpän ja sapuskat.
- Oletteko te sitten oikea hullu kun osaatte kertoa että suuri osa hulluista vain näyttelee hullua? Jos näin on, teidän tulee tietää miten oikea hullu ajattelee ja käyttäytyy…
- Nyt melkein sait minut nalkkiin. Mutta tavallinen kadunmieskin tietää että hullut ovat vain sosiaalipummeja, joilla on huonot geenit ja ankea lapsuus. Isäpuolet ovat nussineet tytöt ja pojat vajakeiksi. Sitten siinä on ihmisen kuoret levällään. Ei se mitään sairaalahoitoa tarvitse parantuakseen. Hullut pitäisi panna rakentamaan Pohjanmaan rataa. Ei siinä kauan menisi kun ihmeparantumiset tapahtuisivat uskovaisten massakääntymisten tavoin. Ne jotka kuokkisivat edelleen hullua esittäen, voivat jatkaa kunnes kupsahtavat. Maksaisivat näin yhteiskunnalle elatuksensa ja lääkkeensä.
- Entä teidän kaltaiset jotka polttavat puistoja ja asuntoja? Panevat kaverinsa raiskaamaan entisen pomonsa? Mitä heille pitäisi tehdä?
- Niskalaukaus olisi paras ratkaisu. Mutta koska tässä pehmoyhteiskunnassa sellaista ei ole lupa antaa, on parasta antaa niille vahva piikki perseeseen ja panna ne linnakundien sekaan aiheuttamaan kaaosta. Yhteiskunta hyötyisi kun usuttaisin vangit tappamaan toisiaan. Win win situtaion, eiks jeh?
- Voittajat ovat usein näissä peleissä samalla häviäjiä. Menisitte sinne raakojen rikollisten sekaan ja tekisitte sitten mitä?
- Mä sanoisin niille kyrpiäsille että joko tapatte mut tai jätätte rauhaan. Jos ette onnistu tai jätä rauhaan, tapan kaikki vihamieheni. Kyllä minä konstit keksin.
- Ehkä tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla…
- Eikö tämä ilman aikuinen jankutus voisi jo vähitellen loppua? En jaksa enää näitä yksinpuheluita. Ne kyllästyttvät minua, eikä minulla ole mitään lisätävää. En keksi enää mitään uutta. antakaa tuomionne, kääntäkää peukalo alas. Minä kyllä kestän mutta te olette heikkoja, voi olla että teille tässä käy lopulta huonosti. Usko kun kunnon murhamies sanoo.
- Olette kiistäneet murhanneenne ketään?
- Ja jos asia otetaan virallisesti vielä esiin, sanon vain aikani kuluksi keksineeni koko jutun.