Another Green World

Kysymys on selkäytimen jatkeesta, asiasta joka menee pilalle analysoimalla. Vihollinen seisoo muurina tukkien pakotiet. Sinun on iskettävä pisto kohtaan, johon hän ei sitä odota. Uudet Umbrot repivät kantapäät auki, vihollinen johtaa rankkuskabaa 3-2. Jäljellä kaksi kutia. Tiedän että kylmähermoisin hoitaa homman. Voitan lopulta 4-3. Siinä jälleen ihmettelemistä hyvinvointivaltion historiaa ja ilmastonmuutosta pohtiville. Tässä yhden ihmisen maailmankaikkeudessa viimeinen kuti ratkaisee. Koska hoidan sen pesään, ja vastustaja hermot reistaa, elämä on kaikesta huolimatta hyvää, hienoa ja fucking fantastista!



Nämä kaverit ovat pahimpia mahdollisia vastustajia. He levittävät mustat liimanäppinsä kaikkien mahdollisten kutien eteen. Ainoastaan mahdottomia he eivät pysty torjumaan. Nämä tyypit on ohjelmoitu paljon nerokkaammin kuin Playstation2, jonka logiikan vika on siinä, että se on liian loogista. Ihmisen loogisin piirre, joka erottaa hänet elukoista, on harkittu epäloogisuus, näennäisen järjettömät siirrot.Yllättvä etnometodologinen siirto panee koneen tilttiin. Siksi San Franciscossa viime viikolla esitelty Playstation3 sai vähemmän huomiota kuin Xboxin ja Nintendon uudet koneet. Mutta vielä on matkaa ennen kuin livesessiot alamaailman verta, hikeä ja spermaa tihkuvissa puulaakiliigoissa voidaan jättää väliin.

Varsinkin kun FC Borderline saa vahvistuksekseen laumallisen kiihkeitä opiskelijaämmiä, jotka väittävät kentän olevan varattu heille. Ennen kuin Afrikan laivasta tärkeämpien pelihommien vuoksi jäänyt Speedy M. ottaa rautaputkensa esiin, sekakäytöstä seestynyt dr. Muza keksii ratkaisun: Pelaamme tästä lähtien tiistaisin sekajoukkuein. Speedy M. ehdottaa vielä parin vaihtoa kesken pelin, koska on tuhonnut aivonsa Afrikan eksooottisilla huumeilla ja pilluilla, eikä tajua homman ideaa kokonaisvaltaisesti.

Pelissä käy surkeasti, joten en kerro enempää. Viikon kuluttua kaikki voi olla ryhmäseksin...session jälkeen toisin.



Pelin jälkeen kerron lähteväni loppuviikoksi Pietariin.

- Mitä sä siellä?
- Käyn tapaamassa yhtä tuttua.
- Muista kattokävely.
- Kuule Speedy, mitä sä oot taas vetänyt?
- Siellä Pietarissa tehdään kierroksia katoille. Kandee mennä, mutta älä ole niin kännissä, että tipahdat katuun.

Tietopuolisena kaverina itseään pitävä tohtori Muza antaa minulle matkaevästykseksi tarpeellisen riittävän lyhyen historiallisen katsauksen:

- Suomalaiset osallistuivat Pietarin piiritykseen. Miljoona ihmistä kuoli. Hitler yritti lahjoittaa kaupungin suomalaisille, mutta Mannerheim oli sen verran tolkuissaan, että tajusi ettei sitä olisi kuitenkaan pystytty pitämään. Siellä oli yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa. Niinpä Hitler joutui panemaan suunnitelmat uusiksi; väestö vietäisiin maaseudulle ja kaupunki räjäytettäisiin taivaan tuuliin. Mutta kun sakut olivat jo Leningradin porteilla ja varmoja kaupungin kukistumisesta, lähetettiin osa joukoista valtaamaan Moskovaa. 900 päivän piirityksen jälkeen sakut joutuivat ottamaan jalat alleen, sillä raivostuneet ryssät hyökkäsivät heidän heikentyneisiin asemiinsa armotta.
- Jo sulla on sotajutut. Mä aion hakea takaisin neljä vuotta sitten sinne hukkaamani kengät. Miliisit varastivat ne laukustani, kun kantoivat minua junaan Suomen asemalla. Ne olivat hyvät Kalkutasta ostetut kävelykengät, joten haen ne takaisin.
- Mä tuun mukaan, Speedy M. innostuu ja alkaa tehdä kentän laidalla ilmaa halkovia karatelyöntejä.
- Ei onnistu. Mulla on muutama juttu siellä, joita en halua sun tulevan sotkemaan.
- Saatanan syndikadisti, Speedy M. tuhahtaa. Dr. Muza kehottaa käymään klubeissa, vaikka olinkin ajatellut kyniväni uusrikkaat pokerissa Pietarin kasinoilla.

The LoFi People in HiFi Country

Koska ei ole äitienpäivä, eikä viereisen huoneen naistutkijaksi kutsuttu vanha piika ole äiti, kutsun hänet kulttuuriajelulle kansallisiin kohteisiin. Näemme kuuluisan säveltäjän talon, jossa hän mietti elämänsä viimeiset 28 vuotta kuulemma säveltäen definitiivistä kymmenettä sinfoniaansa sillä seurauksella, että poltti koko roskan vähän ennen kuolemaansa. En usko; tyyppi ei saanut mitään paperille, mutta saahan sitä selvitellä jälkipolvet hänenkin asioitaan parhain päin.

Naistutkija haluaa virittää keskustelua Gilles Deuleuzen filosofiasta.
- Mistä vitun Deleuzen filosofiasta? Ne hänen rihmastohöpinänsä ovat ihan hatusta vedettyjä. Niitä ei ota tosissaan kuin elämäänsä pettyneet yhteiskuntatieteilijät. Poetiikka kun on hieno isku globaalin kapitalismin hegemonian nujertamiseksi...
- Saatana ei olisi pitänyt lähteä tälle reissulle. Sulle ei ole mikään pyhää. Haukut Freudinkin juuri suomennetut tärkeät puuttuvat lenkit psykoanalyyttisen teorian ikuisista prinsiipeistä.
- Häh mä mitään hakun? Ei niitä kukaan täysjärkinen ota muutenkaan todesta. Voi mun ruuti olla oikeista paikoista märkää, mutta en mä sentään ala antamaan ruumiille tekohengitystä!

Tunnelma on pilalla. Tämän siitä saa kun uskottelee olevansa lähimmäistään rakastava urheileva hyvä ihminen. Kaikki sekopäisten teorioidensa avulla elämän syrjässä rimpuilevat tyypit yrittävät vetää sinutkin upoksiin.

Katsomme taloa ja kuuluisan säveltäjän hautaa. Vanha piika ei puhu mitään. Kuuntelen iPodista Marvin Gayen suurimpia hittejä. Seuraavakasi hurautamme tosi ison tönön luokse Haloseniemeen. Talossa asui kaikenlaisia taidemaalareita. Eniten minua kuitenkin kiinnostaa miten he onnistuivat pitämään niin helvetin ison tönön talvisin lämpimänä? Motti halkoja on taatusti mennyt hujauksessa.




Vanha piika alkaa leppyä kun vielä hurautan kulttuurikierroksemme päätteeksi Hvitträskiin. Siellä asui niin paljon kuuluisia arkkitehtejä viime vuoisadan vaihteessa, että ei mitään rajaa. Saarisen porukka kuitenkin lähti Amerikkaan vuonna 1923, eikä enää koskaan tullut takaisin. Heidän Eero-poikansa esitellään Metropolitanin taidemuseossa määreellä: "American (born Finnish). Suomalaiset eivät tule koskaan takaisin, olen jo ennnekin havainnut kolutessani maailman etu- ja takamaastoja. Täällä ei ole mitään erityistä ja televisiosta tulee vuosi vuodelta huonompaa ohjelmaa.

Kerron näkemyksistäni läheisimmälle työtoverilleni, mutta hän ei yksinkertiasesti ole vastaanottavalla päällä:
- Tuki jo saatana se turpas. Tässä sitä ollaan kansallisen kulttuurin keskeisillä paikoilla ja äijä senkun jatkaa jankutustaan. Lähde vetään. Mä vaikka kävelen täältä kotiin.



Katsoessani myrkyttynein mielin hoippuvaa naistutkijaksi kutsuttua vanhaa piikaa alan aikani kuluksi riimitellä runoa. Siitä tulee parissa minuutissa hirmu hyvä ja sen nimi on "Eläinten kesä".


Eläinten synkkää kesää
sitä minä pelkään
liian tiheää elämää
unta johon herään

Iltoja joina linnut käyvät ja
seison kesän lemussa kuin seinässä
enkä kykene ottamaan vastaan
elämää muodossaan
Iltoja joina tuulen loppuessa
lokit tulevat katsomaan
laskeutuvia leijoja
ja hyönteiset kohoavat suolta

Jokaisessa kesän neliömetrissä
asuu joku jota
emme huomaa

Varo maaseutua, varo!
Niityillä on tuhansia
pieniä hämähäkkejä
vasta munasta lähteneitä innokkaita
silkkisäikeiden tuottajia
Niityillä luonto syö
kaiken mikä liikkuu
ja lopulta kaikki
syöjätkin syödään

Kesä on vihreä
vihreä on myrkyn väri
Talvi on valkoinen
valkea on laimea väri
Talvi on minun väri






Luen masterpieceni paikalla tungeksiville japsituristeille, joita Finnair lennättää Aasiasta halvalla viikonloppureissuille katsomaan vanhoja taloja metsän keskellä. He eivät ymmärrä mitä keuhkoan, mutta kouristuksenomaisesti hymyilevät luonnenaamarit paljastavat heidän tykänneen kansallisesta kultturistamme myös elävänä Euroopassa. Palaan Helsinkiin. Illalla Pöksymäen baarin karaokessa mieleeni juolahtaa, että jokohan vanha piika on ehtinyt takaisin kaupunkiin?

FC Borderline

Otteeni alkaa lipsua. En ole moneen viikkoon käynyt maleksimassa laitoksella. Viereisen huoneen naistutkijaksi kutsuttu vanha piika on välittömästi huoneessani valittamassa kun isken koneeseen Red Hot Chili Peppersien uuden lätyn "Stadium Arcadium". Hän on on osittain oikeassa; levy ei tuo mitään uutta bändin ilmaisuun, vaan on enimmäkseen siististi tuotettua vanhan kertausta. Levy meni suoraan listojen kärkeen. Tuote oli siis hyvin rakennettu. Ripauksia sieltä täältä, välillä funkkia, välillä Fruscianten hempeilyjä ja Kalifornian unelmien parodisointia.

Vanha piika haluaa nostaa keskustelua viime aikaisesta prekariaatin liikehdinnästä. Aihe tympäisee minua. Nykyisessä globaalissa kapitalismissa ei vihollista löydy mistään yksiselitteisestä kohteesta. Nobody is innocent. Victims are just an illusion. Pahat ovat kätkeytyneet monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden taakse. Saneerattujen tehtaiden työläiset hyötyvät pankkien kauppaamien sijoitusrahastojen kautta omasta tuhostaan. Hesarin päivystävät dosentit vaativat kirjoituksissaan yritysjohtoa kantamaan vastuunsa ihmisten tulevaisuudesta. Dirikat eivät kykene edes kantamaan vastuuta omasta tulevaisuudestaan, vaan kvartaalin mennessä punaiselle potku pamahtaa perseelle hetkellä millä hyvänsä.

Pelko hallitsee työelämää. Joskus tuntuu, että kummallisinta on ajatus, ettei näin olisi oltava. Tällainen näkemys syntyi kun hyvinvointivaltion purkamista ei vielä ollut aloitettu. Se elää sitkeänä ihmisten mielissä, vaikka mitään paluuta mennesseen ei ole ellei globaalia taloutta lakkauteta. Erilaiset protektionistiset pyrkimykset nostavat päätään kaikkialla maailmassa kapitalismin kätyreiden kauhistukseksi. Päivystäville dosenteille ja muille tulevaisuuden tutkijoille tiedoksi; tässä seuraava "megatrendi" jolla rahastaa seminaareissa ja lehtien palstoilla.

Selailen Francis Wheenin teosta "Kuinka humpuuki valloitti maailman". Lupaavan alun jälkeen kirja tukehtuu omaan silmittömään vimmaansa luokitella humpuukiksi kaikki muu kuin tarkemmin määrittelemätön rationalismin ja valistuksen projekti, jonka Wheen näkee olevan uhattuna kaikista mahdollisista suunnista. Wheen on näitä common sense tyyppejä jotka omaavat epäilemättömän uskon, että heillä on oikeus määritellä toisten puolesta humpuukiksi kaikki mikä ei heidän kovinkaan analyyttiseen terveen järjen puolustamiseensa sovellu. Humpuukiksi hän luokittelee myös itsensä kaltaisten besserwissereiden arvostelijat. Tällaiset ihmiset ovat poikkeuksetta rasittavia tapauksia. Kirjan olisi voinut jankuttavan sisältönsä puolesta julkaista vaikka Skepsis ry, jonka fanaattiset tiedeuskovaiset lukevat tätä sekalaista ja vähemmän johdonmukaista Wheenin opusta varmaankin innoissaan salaseuroissaan.

Heitän kirjan roskikseen ja lähden FC Borderlinen harjoituksiin.





Joukkueemme koostuu kovanyrkkisistä linnakundeista ja sekakäyttäjistä. Olen ostanut uudet Umbrot, joilla tykki puree. Speedy M. ja psykedeeliseen elämäntapansa pikkurikokisilla rahoittava dr. Muza panevat kovan kovaa vastaan, mutta koska olen treenannut hinkuna jo lähes 3 kuukautta, he eivät pysy perässäni. Pelissä taktiikkanani on pitää ensimmäiset viisi minuuttia niin kovaa tempoa, että Speedy M. ja dr. Muza ottavat lukua kättelyssä. Uusilla Benny Kultajalan ihmekengilläni ammun rankkariskabojen ratkaisevat maalit väistämättömästi pesään. Kausi on alkanut kannaltani paremmin kuin uskoinkaan. Olen jostakin sattuman oikusta selvinnyt hengistä ulkomaan retkistäni ja päässyt jälleen kondikseen. Addiktin maanisella kiihkolla vedän treeniä siihen malliin, että tappiostaan katkeroituneet FC Borderlinen kaksi muuta pelaajaa uhkaavat soittaa ambulanssin hakemaan minut suljetulle osastolle.

Pelatessamme jälkipelejä Ogelin Vegassa näen tutun hahmon menneisyydestä hortoilevan Armanin puvussaan kohti keskikaljaräkälää. Hän on ex-toimari joka viettää kummallisen pitkäksi venynyttä loppuelämääänsä Ogelin kapakoissa. Kabinettien ilmaiset viinat ja huorat ovat vaihtuneet syrjäytyneiden sekobileisiin. Ex-toimari kävelee päin punaisia saaden torvet tyyttäämään. Seuraavaksi näen hänet hoippumassa ajoradalla.

- Kuka toi ukko on? Miksi sä sitä tuijotat?
- Ei se enää ole kukaan. Se oli joskus asemissa. Nyt sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyöriä näissä laitakaupungin valoissa. Mulla on siitä käsis. En koskaan sitä väsätessäni tiennyt, että hänelle ennustamani kohtalo tulisi toteutumaan. Elämä on ihmeeellistä.
- Missä se käsis on?
- Kaapissa. Pitänee harkita sen kaivamista esiin. Ainakin toi skurkki on saanut ansionsa mukaan. Kun se ei enää tarjoa paikallisille siivestäjille kaljaa ne hakkaavat hänet ja pöllivät sen lompsan ja muodikkaan kesäpuvun, jos se ei ole sitä ennen kusaissut housuun.
- Mitä sä tosta dorkasta oot kiinnostunut? Speedy M. alkaa hermostua. - Mulla on rautaputki messissä. Käydään hakkaan siltä lumpiot tohjoksi, jos se on siitä kiinni.
- Pojat pojat. Otetaanpa rauhallisesti, pilleriannoksensa säännöllisesti ottava dr. Muza rauhoittelee. - Mitä järkeä meidän on hakata toi säälittävä juoppo, joka ei ole enää kuin paskakasa? Ei paskiaiset lopu tapppamalla maailmasta.
- Musta se voisi olla siihen kässäriini hieno loppukohtaus. From riches to drags.

Unohdamme ex-toimarin, joka on saanut ansaitsemansa koston omia aikojaan ja alamme puhua tärkeimmistä asioista, fudiksesta ja musasta, retkistä maailman vaarallisimpiin paikkoihin. Meillä ei ole yksinkertaisesti tärkeämmän tekemisemme lomassa aikaa miettiä kuntasektorin ex-pampun surkeaa loppuelämää. Ihmisiä kuolee muutenkin koko ajan, eikä meillä ole aikaa alkaa voivottelemaan yhden numeron sippaamista.






Sen sijaan vinkkaan pari maahanmuuttajaa käymään pikku visiitillä keskikaljaräkälässä. He lähtevät innokaasti yöhön toimittamaan pikku asiaa puolestani.

A Rose Is A Book Is the Frog

The Psychedelic Frog

tuijottaa minua tavatessani sattumalta siiromaasotien aikaisen kaverini Speedy M:n Espalla. Kekkerit on kovat, joten Afrikasta lomalla oleva Speedy tulittaa pitkällä putkellaan vähäpukuisia misuleita. Emme ole tavanneet 11 vuoteen, mutta eipä ole suoraan sanoen väliksikään. Speedy M. on niitä jätkiä, jotka pannaan aina etulinjaan hyökkäyksen alkaessa. Muuten hän turhautuisi ja alkaisi tulittaa selkään omia, jotka ovat kyynärpää-taktiikallaan vieneet hänen paikkansa kärjestä.




Espalla vietetään Kirjan ja Ruusun päivää, joten kaappaan kainalooni tutun kirjoja kauppaavan Ruusun. Ainakin hänellä on ruusunpunainen fleda.




Jay Cash & The Cosmic Girl



Lähtiessämme etsimään kapakkaa, jossa voisimme kertoa toisillemme sotajuttuja, Speedy äkkää Ken Folletin saignaamassa kirjojaan. Menemme ottamaan hänestä foton, vaikka vihaiset naiset huutavat meitä menemään jonon perälle. Otamme kuvat ja lähdemme Vanhan terassille kaatamaan Karhua.

Muutaman pullollisen jälkeen alamme vääntää kättä ja vittuilemaan jupin näköisille tyypeille. Speedy M. on varma, että pukutakkibarbaarit ovat suojelupoliisin leivissä. Näin ollen hän yrittää päästä antamaan heille selkään pidetellessäni häntä väen paetessa kaaoksessa paikalta. Saamme elinikäiset porttarit jälleen kerran. Viimeksi sain sen viime kesänä kaadettuani tuopillisia alhaalla kulkevien ihmisten niskaan. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pääjehut väittivät sen olevan kiellettyä, vaikka missään ei näkynyt kieltokylttiä. Pelinpolitiikkaa siis.




Saadakseni Speedy M:n rauhoittumaan vien hänet eläinten hautausmaalle.

- Mitä vittua me täällä tehdään? Miksi tänne on haudattu elukoita?
- Haudataanhan ihmisiäkin. Ja jos et lopeta resuamistasi sulla on pian lapiohommia tiedossa, ehdin sanoa ennen kuin Speedy ottaa pultit ja käy kimppuuni hakaten pääni tohjoksi digijärjestelmäkamerallaan. Jatkossa aion olla varuillani Espan tienoilla. Speedy M. saattaa vaania kameransa kanssa normaalia näytellen, ellei ole saanut kutsua kaatamaan jonkun banaanivaltion hallitusta.

It Was Pleasure to Burn

Kun aurinko muuttuu punaiseksi syttyy kaupunki tuleen. Venäjällä on kulotettu kaski, Helsingissä hiekka tukkii heikompien lajitovereiden hengityselimet. Katselen auringon muuttumista yhä punaisemmaksi ilta illan jälkeen. Tiedän punaisen auringon tekevän ihmiset hulluiksi kevään iskettyä täydellä kaasulla planeetan pintaan.



VR:n makasiinit on kuulemma poltettu, joten lähden heti aamusta Supon laskuun kuvaamaan epäilyttävältä vaikuttavia tyyppejä. Heitä on kertynyt satoja kameroineen ihastelemaan kauniin kokon jälkiä. Innokkaimmat pyrkivät poliisin pystyttämän mellakka-aidan lävitse makkarat messissä. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Mikään ei piristä nykyihmistä niin paljon kuin saada ns. yhteisiä kokemuksia lievien tragedioiden muodossa.




Paikalla pörrää telkkariuutisten kuvausryhmä, joista otan kuvan arkistoon varmuuden vuoksi. Kuka tahansa tonttu voi nykyään väärennyttää Khao San Roadilla lehdistökortin, kuten olen oman lätkäni kanssa voinut todistaa ympäri Amerikan etu- ja takamaita.

Nyt kysellään, että onko vapun mellakka ja purkutönön polttaminen kenties merkki laajemmasta tulossa olevasta väkivalta-aallosta? Mediapöpit pohtivat lukemattomilla sopulifoorumeilla, että paisutellaanko asiaa, paisutellen nimenomaan merkityksetöntä asiaa. Aina kun tilaisuus on tullut on nuoriso pannut hulinaksi. Esimerkiksi 1100-luvulla Pariisin latinalaiskortteleissa syntyi rajuja mellakoita Sorbonnen yliopiston opiskelijoiden toimesta, kun viinin hintaa nostettiin kapakoissa. Suomen hallitus on tietoinen asiasta, sillä täällä viinan hintaa on laskettu niin pirusti, että kukaan ei enää ehdi olemaan selvinpäin, saati täysissä järjissään. Loppupeleissä paljastuu tietenkin tässä rikosromaanien luvatussa maassa, että hyvät on pahoja ja pahat hyviä. Poliisin valtuuksia täytyy näin ollen lisätä. Notski mikä notski, totean ja lähden Kauppatorille syömään kaloja.




Limaiset kalat syötyäni näen seireenien kutsuvan minua torinrantaan ankkuroidussa haminalaisessa Rellu-laivassa. Sidon itseni mastoon ja päätän olla kertomatta Mäkelänrinteen uimahallissa tukitytöllistetyistä lypsäjänaisista, jotka ovat kotoisin Venäjältä ja joilta meni tienestit Mikadon suljettua ovensa. He kiipeävät höyrysaunassa tottuneesti tanakoihin mastoihin ja tekevät siististi lypsyhommansa.




Ankaran tutkivan journalismin jälkeen vilvoitan itseäni juomalla tunnissa vedonlyönnin voittamiseksi 10 tuoppia kaljaa ja syömällä tuubillisen hermolääkkeitä. Hyvin näyttää kuvasta päätelleen kolisseen. Mutta me urheilevat hyvät ihmiset kestämme enemmän kuin keskivertoihmiset, joten en suosittele seksittömään elämäänsä kyllästyneitä aviopareja intoutumaan yrittämään samaa. Tiedossa voi olla reissu vatsahuuhteluun.