FC Borderline

Otteeni alkaa lipsua. En ole moneen viikkoon käynyt maleksimassa laitoksella. Viereisen huoneen naistutkijaksi kutsuttu vanha piika on välittömästi huoneessani valittamassa kun isken koneeseen Red Hot Chili Peppersien uuden lätyn "Stadium Arcadium". Hän on on osittain oikeassa; levy ei tuo mitään uutta bändin ilmaisuun, vaan on enimmäkseen siististi tuotettua vanhan kertausta. Levy meni suoraan listojen kärkeen. Tuote oli siis hyvin rakennettu. Ripauksia sieltä täältä, välillä funkkia, välillä Fruscianten hempeilyjä ja Kalifornian unelmien parodisointia.

Vanha piika haluaa nostaa keskustelua viime aikaisesta prekariaatin liikehdinnästä. Aihe tympäisee minua. Nykyisessä globaalissa kapitalismissa ei vihollista löydy mistään yksiselitteisestä kohteesta. Nobody is innocent. Victims are just an illusion. Pahat ovat kätkeytyneet monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden taakse. Saneerattujen tehtaiden työläiset hyötyvät pankkien kauppaamien sijoitusrahastojen kautta omasta tuhostaan. Hesarin päivystävät dosentit vaativat kirjoituksissaan yritysjohtoa kantamaan vastuunsa ihmisten tulevaisuudesta. Dirikat eivät kykene edes kantamaan vastuuta omasta tulevaisuudestaan, vaan kvartaalin mennessä punaiselle potku pamahtaa perseelle hetkellä millä hyvänsä.

Pelko hallitsee työelämää. Joskus tuntuu, että kummallisinta on ajatus, ettei näin olisi oltava. Tällainen näkemys syntyi kun hyvinvointivaltion purkamista ei vielä ollut aloitettu. Se elää sitkeänä ihmisten mielissä, vaikka mitään paluuta mennesseen ei ole ellei globaalia taloutta lakkauteta. Erilaiset protektionistiset pyrkimykset nostavat päätään kaikkialla maailmassa kapitalismin kätyreiden kauhistukseksi. Päivystäville dosenteille ja muille tulevaisuuden tutkijoille tiedoksi; tässä seuraava "megatrendi" jolla rahastaa seminaareissa ja lehtien palstoilla.

Selailen Francis Wheenin teosta "Kuinka humpuuki valloitti maailman". Lupaavan alun jälkeen kirja tukehtuu omaan silmittömään vimmaansa luokitella humpuukiksi kaikki muu kuin tarkemmin määrittelemätön rationalismin ja valistuksen projekti, jonka Wheen näkee olevan uhattuna kaikista mahdollisista suunnista. Wheen on näitä common sense tyyppejä jotka omaavat epäilemättömän uskon, että heillä on oikeus määritellä toisten puolesta humpuukiksi kaikki mikä ei heidän kovinkaan analyyttiseen terveen järjen puolustamiseensa sovellu. Humpuukiksi hän luokittelee myös itsensä kaltaisten besserwissereiden arvostelijat. Tällaiset ihmiset ovat poikkeuksetta rasittavia tapauksia. Kirjan olisi voinut jankuttavan sisältönsä puolesta julkaista vaikka Skepsis ry, jonka fanaattiset tiedeuskovaiset lukevat tätä sekalaista ja vähemmän johdonmukaista Wheenin opusta varmaankin innoissaan salaseuroissaan.

Heitän kirjan roskikseen ja lähden FC Borderlinen harjoituksiin.





Joukkueemme koostuu kovanyrkkisistä linnakundeista ja sekakäyttäjistä. Olen ostanut uudet Umbrot, joilla tykki puree. Speedy M. ja psykedeeliseen elämäntapansa pikkurikokisilla rahoittava dr. Muza panevat kovan kovaa vastaan, mutta koska olen treenannut hinkuna jo lähes 3 kuukautta, he eivät pysy perässäni. Pelissä taktiikkanani on pitää ensimmäiset viisi minuuttia niin kovaa tempoa, että Speedy M. ja dr. Muza ottavat lukua kättelyssä. Uusilla Benny Kultajalan ihmekengilläni ammun rankkariskabojen ratkaisevat maalit väistämättömästi pesään. Kausi on alkanut kannaltani paremmin kuin uskoinkaan. Olen jostakin sattuman oikusta selvinnyt hengistä ulkomaan retkistäni ja päässyt jälleen kondikseen. Addiktin maanisella kiihkolla vedän treeniä siihen malliin, että tappiostaan katkeroituneet FC Borderlinen kaksi muuta pelaajaa uhkaavat soittaa ambulanssin hakemaan minut suljetulle osastolle.

Pelatessamme jälkipelejä Ogelin Vegassa näen tutun hahmon menneisyydestä hortoilevan Armanin puvussaan kohti keskikaljaräkälää. Hän on ex-toimari joka viettää kummallisen pitkäksi venynyttä loppuelämääänsä Ogelin kapakoissa. Kabinettien ilmaiset viinat ja huorat ovat vaihtuneet syrjäytyneiden sekobileisiin. Ex-toimari kävelee päin punaisia saaden torvet tyyttäämään. Seuraavaksi näen hänet hoippumassa ajoradalla.

- Kuka toi ukko on? Miksi sä sitä tuijotat?
- Ei se enää ole kukaan. Se oli joskus asemissa. Nyt sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyöriä näissä laitakaupungin valoissa. Mulla on siitä käsis. En koskaan sitä väsätessäni tiennyt, että hänelle ennustamani kohtalo tulisi toteutumaan. Elämä on ihmeeellistä.
- Missä se käsis on?
- Kaapissa. Pitänee harkita sen kaivamista esiin. Ainakin toi skurkki on saanut ansionsa mukaan. Kun se ei enää tarjoa paikallisille siivestäjille kaljaa ne hakkaavat hänet ja pöllivät sen lompsan ja muodikkaan kesäpuvun, jos se ei ole sitä ennen kusaissut housuun.
- Mitä sä tosta dorkasta oot kiinnostunut? Speedy M. alkaa hermostua. - Mulla on rautaputki messissä. Käydään hakkaan siltä lumpiot tohjoksi, jos se on siitä kiinni.
- Pojat pojat. Otetaanpa rauhallisesti, pilleriannoksensa säännöllisesti ottava dr. Muza rauhoittelee. - Mitä järkeä meidän on hakata toi säälittävä juoppo, joka ei ole enää kuin paskakasa? Ei paskiaiset lopu tapppamalla maailmasta.
- Musta se voisi olla siihen kässäriini hieno loppukohtaus. From riches to drags.

Unohdamme ex-toimarin, joka on saanut ansaitsemansa koston omia aikojaan ja alamme puhua tärkeimmistä asioista, fudiksesta ja musasta, retkistä maailman vaarallisimpiin paikkoihin. Meillä ei ole yksinkertaisesti tärkeämmän tekemisemme lomassa aikaa miettiä kuntasektorin ex-pampun surkeaa loppuelämää. Ihmisiä kuolee muutenkin koko ajan, eikä meillä ole aikaa alkaa voivottelemaan yhden numeron sippaamista.






Sen sijaan vinkkaan pari maahanmuuttajaa käymään pikku visiitillä keskikaljaräkälässä. He lähtevät innokaasti yöhön toimittamaan pikku asiaa puolestani.