Istun taas konttorihommissa. Vahtimestari Liukkonen on hakenut jo ennen saapumistani aamukossunsa joltakin entiseltä vaimoltani jääneen perintöpannunmyssyn alta. Olen ollut koko viikonlopun hyvä ihminen, joka ei ole rikkonut yhteisön moraalikoodeja. Palkitsen itseni tästä tukevalla kossuhuikalla. Ei, tämä ei ole alkoholismia, vaan ihan rehellistä juoppoutta, johon ei kannata sotkea mitään lapsuuteen, elämättömään elämään tai diagnoosin tarpeeseen viittaavia patologisia piirteitä.
Silmäillessäni sunnuntain Hesarista jonkun koulutusosiologin sinänsä hyviä kommentteja liittyen kehitteillä olevaan yliopistojen laadun tarkkailuun - jossa nimenomaan painotetaan tarkkailua ja rankaisemista - hallintomies tulee koputtamatta huoneeseeni. Jotenkin tuntuu, että tämä astelma alkaa olla moneen kertaan koetun tuntoinen.
- Ei vetele! Saatana, me painatimme prosyyrin ja maksoimme itsemme kipeiksi. Ja sinä saatana olet jotenkin kieroillut julkaisuun itsestäsi kuvan, joka häpäisee kaiken mitä olemme olleet ja tulemme koskaan olemaan.
- Mitä me nyt muka yritetään olla?
- No ei saatana ainakaan humanoideja, joilla lukee paidassa ruotsalaisen ämmän nimi. Mitä helvettiä sä ajat tällä takaa? Sun täytyisi olla kiitollinen, että sulla on ylipäätän edes joku paikka jossa yhteiskunta antaa sun olla.
- Olen erittäin kiitollinen, että sinä ja edustamasi yhteiskunta ovat mahdollistaneet minulle itseni toteuttamisen edes näissä säälittävän surkeissa puitteissa.
- Ja osoitat kiitollisuutesi tunkemalla huippuesitteeseen itsestäsi tällaisen epäsikiömäisen tekeleen? Mitä ihmettä haluat tällä kaikella viestiä? Sitä on ryhdytty kyselemään vähän laajemminkin...
- Mä kato oon sellaisessa flow-tilassa, jossa tulee kaikenlaista luovaa mieleen. Mä tykkään, että just näin tästä hommasta hyvä tulee!
- Jumalan pyssyt! En mä jaksa enää. Okei sä voitit. Mä lähden tästä blogista kävelemään. Etsi itsellesi uusi rääkättävä. Olet tehnyt tuosta viereisen huoneen naikkosestakin hermokimpun.
- Ei pidä paikkaansa! Minä olen alkanut jälleen hyväksi ihmiseksi. Se, että hän luuli minun lähestyvän itseään vihamielisissä aikeissa on silkkaa väärinkäsitystä. No kato kun yritin pussata häntä naisten päivän kunniaksi suoraan suuulle, yritti hän lyödä mua päin pläsiä. Näin ollen jouduin ahdistamaan hänet nurkkaan ennen kuin sain rauhan ja ystävyyden viestini perille. Ja siihen illalla hänen kotitalonsa rappukäytävässä tapahtuneeseen välikohtaukseen löytyy myös ihan luonnollinen selitys; koskaa hän ei päästänyt minua kukkapuskan kanssa sisään, täytyi minun tunkea ne hänen postilaatikostaan. Ne olivat kalliita kukkia. Olisi ollut tyytyväinen eikä soittanut paskahattuja paikalle heti kun näki minut ovisilmästä...
- Selityksen makua. I´m out of here, hallintomies sanoo ja näin meillä on jälleen yksi pieni neekeripoika vähemmän. Mutta olen varma hänen palaavan pikaisesti. Viimeistään siinä vaiheessa kun hän avaa tietokoneensa ja löytää sieltä nuorten huippusuunnittelijoden tekemän säteilylasimuotokuvani yliopiston pääsivulta. Mitään muuta hän ei löydä, sillä se hakkeri joka pani kuvan sinne deletoi koko portaalin bittiavaruuteen niin perusteellisesti, etteivät edes keskusrikospoliisin kundit Tikkurilasta kykene jäljittämään minne se katosi.
Käärin hihat ja alan kasata matskua hyvinvointivaltion historiaa käsittelevään väikkäriini. UPM on antanut potkut, Voikkaa vapisee. Vasemmistoliiton eronnut puheenjohtaja on kehottanut panemaan Marxin ja Lenin teokset poistohyllyyyn. Hän on kuitenkin 20 vuotta liian myöhässä, sillä ostin ne jo silloin samaisesta hyllystä pilkkahintaan. Nyt ne menevät jälleen hyvin kaupaksi. Kapitalismin purkuhommillakin joku rikastuu. Se kuuluu systeemiin logiikkaan.
Panen soimaan Ian Duryn levyn jostakin 80-luvun hämäristä. Ian kuoli viime vuonna. Muistan jonkun fundeeranneen, että kuollessaan ei menetä kuin sitä edeltävän hetken. Mielestäni siinä menettää vähän enemmän; henkensä ohella kaiken. Onneksi avaruuden valloitus ei etene mihinkään suuntaan, joten ei tarvitse surra ettei näe sen myöhempiä vaiheita. Tiedossa vain surkeita sikakalliita pikkupyrähdyksiä ilmakehän ylimpiin osiin Uuden Meksikon osavaltiosta.
Lähden puolilta päivin riitelemään paikallisen väestön kanssa Malmin uimahallille. Joku uimavalvojalta vaikuttava tyyppi kerää mustaan roskasäkkiin kuolleita lintuja. Mitähän tämäkin tarkoittaa? Mutta se on varma, että minun piikkiini sekin menee, tuumin pannessani uudet säteilyn kestävät uimalasini päähäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti