Stranger than Paradise

Pakkanen jatkuu, vaikka ilmastonmuutoksen teoriat sotivat sitä vastaan. Menen pitämään dosenttiluentoni Kampin uuteen keskukseen, joka ei tee suurta arkkitehtoonista vaikutusta. Käytävät ovat ahtaat ja vain liiletiloissa on tilaa. Katselen ihmismuurahaisten juhlivan uutta temppeliään. Helsingissä kauppakeskuksen avaaminen on kulttuuria, ja määritelmän laajuudesta riippuen sitä se nimenomaan on. Ihmiset käyttäytyvät kiltisti, eivätkä ala resuamaan, vaikka suurpääoma tekee temppujaan heidän kohtaloillaan.




Luennoin viidentoista asteen pakkasessa myöhäis-hegeliläisyyden vaikutuksesta suomalaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin. Suustani tulee savua enemmän kuin tunnelmaa lavan reunaan pystytetystä savukoneesta savua. Ehdotan, että ennen eläkkeelle lähtemistään apulaiskaupunginjohtaja Korpinen ajaisi vielä läpi Helsingin keskustan kattamisen. Hän pitää ideaa hyvänä, mutta epäilee ettei koskaan saada määritetyksi kuinka laaja alue tulisi kattaa. Aina on joku alue tai porukka, joka haluaa mukaan listalle, tai siltä pois. Kaupunkikulttuuri ei sekään edisty Hegelin humpuukioppien mukaisesti kohti kaooksesta järjen järjestystä. Jossakin aina pannaan vastaan, eikä ihmiset ymmärrä hyvinvointivaltion laeista ja muista määräykisistä huolimatta etuaan. Vitsit alkavat olla vähissä, masentunut apulaiskaupunginjohja toteaa.





Luennon jälkeen jälkipelit käydään Museokadun Kuukuussa, jonka elinkaari on kääntymässä laskuun. Poissa ovat kymmenen vuoden takaiset iloiset älyköt. Kapakkeja on tullut lisää ja Kampin suunnalta tuulee. Vähät vähistä kulttuurityypeistä alkavat olla viidentoista vuoden bailaamisen jälkeen kehnossa kunnossa.




Onneksi löydän kotimatkalla vahtimestari Liukkosen Hietaniemenkadun Pub Petestä muistelemassa Itä-Saksan loistoaikojaan jonkun samassa yliopistossa professorina toimineen tyypin kanssa. He tietävät kertoa, että Kaurismäki kuvasi Pub Petessä viimeistä rainaansa "Laitakaupungin valot". Lisäksi kuvauksia oli tehty Alppilan "Paussi Pubissa". Onko nyt näin, että räkälät joissa istuin jo vuosia sitten edustavat tämän hetken kestävintä ja omaperäisintä suomalaista kapakkakulttuuria? Olenko vainoharhainen, kun kuvittelen olevani henkilö jonkun salakuvaamassa leffassa? Yhteensattumia on liikaa, mutta en paljasta mitään vahtimestari Liukkoselle ja hänen DDR-yhteydelleen. Tieto olisi kuitenkin jo seuraavana aamuna käsiteltävänä Sergein aamupalaverissa Kremlin kupeessa sijaitsevassa Moskovan mafian päämajassa, joka on kuulemma Liukkosen mukaan rahoittanut Kampin keskuksen rakentamisen monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden kautta.






Kömmin nukkumaan sohvalle ja otan siitä todisteeksi valokuvan, jotta voin aamulla uskotella itselleni päätyneeni sille vapaaehtoisesti. Ottaessani kuvaa sohvalle sammuneesta itsestäni päätän alkaa hyväksi ihmiseksi, joka ei psykoottisen vainoharhaisesti ylitulkitse Kampin keskuksen avajaisia viestiksi itselleen rajan takaa. Päätän ostaa viereisen huoneen naistutkijaksi kutsutulle vanhalle piialle kukkia Naistenpäivän kunniaksi!

I Met the Devil in Helsinki

Aamulla istun huoneessani miettimässä elämäni kiemuroita, että onko niissä ylipäätään mitään, tai edes liikaa järkeä? Hallintomies on jälleen kyttäämässä kossua pannunmyssyn alta. Kiilusilmä muka esittelee uutta laitoksen missiota nousta "kansainväliseksi tietoyhteiskunnan tohrorikouluksi". Nimikin on valmiiksi mietittynä: Helsinki School of Information.

- Hyvä nimi, kehun, enkä viitsi pilata hallintomiehen loppuelämää kertomalla Berkeleyn yliopistoon päätetyn perustaa samannimisen -ja sisältöisen putiikin. Taloudelliset resurssit ovat tosin siellä miljoonakertaiset ja henkiset miljardikertaiset.
- No mites ne tutkimushommat, tuleva huipputohtorikoulutuksen tukimies? hän imartelee minua kehuistani kiemurassa.
- Nyt alkaa sujua. Olen viimeinkin keksinyt mitä olen kaikki nämä vuodet kuvaillut ympäri maailmaa...
- Älä. Kerro ihmeessä?
- Tulevan väikkärini idea on tarkastella ihmisyhteisöjen toimintaa ornitologiasta peräsin olevan parvi-käsitteen valossa.
- Täh? Tuota.. joo. Kuulostaa hyvältä. Anteeksi jos olen tyhmä, mutta mitä tekemistä ihmisillä on lintuparvien kanssa?
- Miettikää sitä kun taas kohta taaperratte puoleksi päivää kahvittelemaan kuin hanhiparvi, kuitaan rutiininomaisesti taukin tyhmät kysymykset.

Tiedän että minun tulee saada elämääni muutos, uusi näkökulma. Harkitsen jopa rakastumista, mutta kokemuksesta viisastuneena kallistun kuitenkin murhan kannalle. Lähden valmistamaan itseäni fyysisesti Malmin uimahalliin. Revin kuntosalilla rautaa siihen malliin, että paikalla jytäjumppaavat eläkeläiset alkaavat vilkuilla suuntaani pelokkaina. Se ei estä minua panemasta kaikkea peliin. Kuvittelen vain olevani kotoisin samalta suunnalta kuin kolleegani Daily Planetin toimittaja Clark Kent. Raudoista ei ole minulle vastusta. Tunnen pääseväni huippukuntoon alta aikayksikön.

Menen uimahallin puolelle. Yritän saunaan mutta joku elämässään koskaan tsänssia saamaton ukon retale kaataa ämpärikaupalla vettä kiukaalle. Hän hymyilee ylpeänä urotyöstään kun tempaisen häntä nyrkillä kuonoon ja menen yhteissaunomaan alastomien ämmien kanssa höyrysaunaosastoon. Onneksi siellä on niin paljon höyryä, että en näe mitään. Mutta kaakatus on kuitenkin murhaavaa. Joudun uuteen konfrontaatioon.

- Vittu, pitäkää saatanat turvat tukossa! Eikä minulla ole mitään ihmisoikeuksia olla rauhassa edes kylpemässä?

Ämmät pakenevat täyttä höyryä höyrysaunasta. He menevät valittamaan uimavalvojalle, joka tulee heittämään minut ulos. Kehotan häntä kuitenkin suhtautumaan asiaan realistisesti:

- Tipujen metsästys saattaa loppua joka tapauksessa lintuflunssan saapuessa viimeistään muuttolintujen myötä. Kuka olisi uskonut, että kaikki päättyy lintujen vuoksi?
- Alfred Hitchcock! Katson harva se viikko videolta hänen Linnut-leffansa, uimavalvoja innostuu. - Se lintujen isku on niin musertava, että meillä ei ole niitä vastaan mitään mahiksia ellei aleta pikaisiin toimiin!
- Mihin ihmeen toimiin?
- No vittusaatana; ne täytyy myrkyttää välittömästi viimeiseen siipipariin...
- Ei se onnistu. Vatikaani yritti jo 1500-luvulla. Linnut eivät antaneet hermosairaan paavi Piuksen nukkua öisin, joten hän päätti myrkyttää ne Vatikaanin puutarhasta.
- Eikä onnistunut?
- Ei onnistunut. Siellä ne urputtavat edelleenkin samaan tyyliin kuin nuo höyrysaunovat naiset...

Uimavalvoja joutuu priorisoimaan tehtäviään. Hän pitää luonnollisesti lintujen kostoa uimahallin tulevaisuuden kannalta uhkaavampna kuin minun saunomistani häiritseviä alastomia ämmiä. Näin ollen hän ei edes vaivaudu antamaan heille porttaria lähtiessään uimahallin ympäristöön myrkyttämään lintuja.

Pukukopissa on meininki kuin suoraan 70-luvulta. Humalaiset vääntävät kättä, vertailevat penistensä pituutta niin lepo- kuin taisteluasennossa, jotkut joista ei saa syytteen uhalla puhua mitään pahaa heittävät lestiä. Kaiken kruunaa haitarilla "Metsäkukkia" palkeet paukkuen vetävä isäntä jostakin Karjalan kunnailta. Mutta pahin on kuitenkin syyttäjä Saatana.

- Minä olen Saatana, hän esittelee itsensä.
- Aivan.
- Tiedätkö miksi olen Saatana?
- Saatanastako tuon tietäisin?
- Olen ammatiltani yleinen syyttäjä. Syyttäjä Saatana!
- Ymmärrän.
- Katsos kun Aatami ja Eeva pakenivat paratiisista ja joutuivat saatanan kynsiin syytetyiksi, sai samalla syyttäjälaitos syntynsä. Hebreaksi syyttäjää tarkoittaa sana satan. Joko uskot, että olen Saatana?
- Olen uskonut siihen jo ennen kuin edes poistuin paratiisista, että jotain tällaista tulisi jossain vaiheessa vastaan.
- Opin uimaan vasta pari vuotta sitten 56 vuotiaana, kun minut pantiin liian ärhäkän otteeni takia hyllylle valtakunnasyyttäjän toimesta. Mutta olen nopea oppimaan; ensi kesänä aion lyödä Johnny Weissmullerin ajan satasen vapaalla 1.01. Mutta treenaaminen on niin kovaa hommaa, että minun täytyy välillä käydä juomassa täällä pukuhuoneessa mustikkamehua.
- Miten sä opit uimaan?
- Hain kirjastosta uimaoppaan. Luin sitä ja aloin vähitellen päästä hommasta kärryille. Musta tuntuu, että olisin päässyt uimisessa pitkälle, jos olisin jo 40 vuotta sitten älynnyt kuinka mukavaa hommaa tämä on.

Saatuani vaatteet päälleni Saatana lähtee jälleen uimaan kovaa. Poikkasen matkalla ulos konehuoneen kautta ja vedän tulpan altaan pohjasta. Poistuessani talven viimeisen päivän vittumaiseen viimaan kuulen Saatanan karjuvan altaan pohjalta:

- Saatana allas on puhki! Vesi takaisin ja vähän saatanan äkkiä!

Menen Rossoon syömään hiilihydraatteja, koska amerikkalaisten perusteellisten ravintotieteellisten tutkimusten mukaan on terveyden kannalta ihan sama mitä turpaansa kiskoo. Elämä loppuu joka tapauksessa suunnilleen silloin kun ihminen kuolee. Päivän Hesarissa tosin joku Cambridgen yliopiston banaanikärpäsosaston hoitaja väittää, että ensimmäinen tuhat vuotiaaksi elävä ihminen syntyi jo vuonna 1945. Ja kun hän täyttää 1000 vuotta edessä on loputtomiin uudet tuhat vuotta tämän tiedepiireissä paljon kannatusta saaneen "puoliintumisteorian" mukaan. Vaikka idea on älytöntä paskaa soitan kuitenkin Sergeille Moskovaan, jotta tämä ostaisi varmuuden vuoksi saman tien koko Sipoon tonttimaaksi. Kun kukaan ei enää kuole, asuntoja täytyy tulevaisuudessa rakentaa koko ajan lisää. Sergei päättää hoitaa asian iltapäivän kuluessa.

Myöhemmin mieleeni juolahtaa, että jos lintujen maihinnousu onnistuu, tulevaisuudessa ei tarvita edes kanankoppeja. Mutta koska olen sumean logiikan miehiä, en rassaa päätäni oikean ja väärän välisillä eroilla. Asiat ovat joko noin, tai näin, tai siltä väliltä. En muutenkaan jouda takertumaan pikkuasioihin. Christian Science Monitor on lähettänyt minulle tekstiviestin, jossa pyytää minulta raporttia jostakin Oulu nimisestä paikasta, jossa kuulemma on vielä arvot kohdallaan panna sarjakuvien suttaajat kuriin! Lupaan hyvää hyvyyttäni jutun loppukuusta, sillä en jaksa koko ajan reissata tekemässä jymyuutisia amerikkalaisten päivälehtien erikoisnumeroihin. Varmuuden vuoksi etsin kännykkäni satelliittipaikantimen avulla tietoa Balkanin niemimaalta "Oulu" nimisestä kaupungista. Pohjois-Albaniasta löytyy suttuinen kartta, jonka avulla joudun lähtemään pian jälleen uhmaamaan vaaroja vapaan länsimaisen tiedonvälityyksen hyväksi!

SECRET LIFE OF KOTKA TOWN - THE GREAT BIRD FLU HUNT

Saan toimeksiannon Los Angeles Timesilta aamuyöllä ravintoloiden sulkemisajan jälkeen. Kansainvälisessä huhupörssissä on pyörinyt yön aikana vihjeitä jossakin Suomen kaakkoiskulmalla tapahtuneesta lintujen joukkokuolemasta. Heitän reportterinasun ylleni ja panen kynänpätkiä taskuihin. Noudan vakikuvaajani vahtimestari Liukkosen kämpäksi kutsumastaan roskalaatikosta. Käsken taksirenkiä ajamaan nasta laudassa kohti Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevaa Kotka nimistä kaupunkia. Väistelemme onnistuneesti tien laidasta laitaan kieppuvia venäläisiä rekkoja. Perille pääsy tuntuu yhtä utopistiselta mahdollisuudelta kuin selviytyminen automatkasta Majorda Beach Resortista Margaon kaupunkiin Goassa jouluna 1991.



Jyräämme Kotkaan aamuhämärissä. Kansainvälinen lehdistökeskus on perustettu kaupungin ainoaan kansainväliset mitat täyttävään yökerhoon Kotkan Kerttuun, joka aikoinaan nousi maailman maineeseen saamalla kunniakirjan Suomen parhaat matkaohjelmassa. Paikalla tungeksii maailman johtavien medioiden parhaat lehtineekerit, jotka on lennätetty Irakista yksityisjeteillä seuraamaan mahdollisesti alkanutta ihmiskunnan viimeistä taistoa.

Hoidan heidät vakikuvaajani vahtimestari Liukkosen avulla pikaisesti pelistä pois jakamalla heille piilolasin puhdistusnesteellä terästettyjä kossupaukkuja. Kilpailu on tälläkin alalla yhä verisempää, saatamme todeta kun Kotkan pelastuslaitos kantaa itsensä kaatuessaan teloneita huipputoimittajia paikattavaksi lasarettiin.



Nautittumme tukevan keskikalja-aamiaisen kahdella possolla kuulen paikallisen sorsaseuran pakastimista löydettyjen kuolleiden sorsien saapuneen kuvauspaikalle. Kävelen kuvaajani vahtimestari Liukkosen kanssa taistelukentälle Sapokan huvivenesatamaan. Paikallinen pelastuspäällikkö kertoo lehdistötilaisuudessa asianmukaisten näytteiden kuolleista sorsista olevan jo matkalla analysoitaviksi maailman huippulaboratorioihin. Tämä kymmenen kuolleena löydetyn sorsan tragedia viittaa vahvasti ihmiskunnan kuolinkamppailun lintuflunssaa vastaan olevan kääntymässä tappioksemme. Suomen hallitus on kokoontunut hätäistuntoon ja päättänyt panna Kotkan seudun karanteeniin. Kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Lisäksi kaupungin ylle ollaan virittämässä valtavaa verkkoa estämään lintupiruja lentämästä levittämään virusta pääkaupunkiseudulle.




Otamme kuvia kuolleista sorsista ja myymme ne kansainvälisille kuvatoimistoille nettihuutokaupan jälkeen seitsemällä miljoonalla dollarilla. Raapustan kymmenen rivin jutun LA Timesin erikoispainoksen etusivulle. Mietin hetken ja keksin jymyotsikon:

"Planet Earth Under Space Duck Virus Attack in Western Russia!"




Ankaran reportterihomman uuvuttamina menemme kuvaajani vahtimestari Liukkosen kanssa syömään ja juomaan Kotkan ylpeyteen Maretarioon. Kotkan kaupunginisät ovat panneet pöydän koreaksi. Lisäksi saamme ilmaiseksi tutustua kala-altaiden limaiseen elämään, josta ukko-Freudin likainen mielikuvitus on jo lausunut kaiken tarpeellisen (ellemme ole pirusillamme vahtimestari Liukkosen kanssa deletoineet sitäkin kännipäissämme historian lehdiltä). Kaupunginjohto pyytää meitä levittämään kuvia kaikkialle maailmaan, jotta pytinkiin saataisiin turisteja. Lupaamme hoitaa sinne vuosittain miljoona kiinalaista, mutta se edellyttää kaupungin keskustaan raivattavan kansainväliset mitat täyttävän lentokentän. Lisäksi allekirjoitamme adressin pöydässämme häiriköivästä paikallisen Poiju-lehden toimittajasta eroon päästäksemme. Siinä vaaditaan, että Kotkaan tulee rakentaa kaupungin vetovoiman lisäämiseksi maailman suurin linja-autoasema. (Myöhemmin kuulemme Poiju-lehden lakkautetun jo aikoja sitten, mutta jostakin syystä toimitus ei ole katsonut tarpeelliseksi informoida asiasta kaupunkitoimituksen muodostanutta alkoholisoitunutta senttariaan.)



Katsomme Suomenlahden vihamielisiä kaloja. Suomessa on laskujen mukaan 103 kalalajia, mutta koska luvussa on vahvasti liioittelun makua, päätämme jättää sen pois tästä New York Timesin "Wierd World" osastossa julkaistavasta pikku-uutisesta. Sen sijaan otamme kuvan miehestä, joka yrittää voittaa seksin pelkonsa suutelemalla limaisia kaloja!


Seuraavaksi kaupunginjohto raahaa meidät katsomaan kaupunginteatteria, joka pyrkii Guinnessin ennätystenkirjaan esittämällä näytelmää "Tehtaan varjossa" nonstoppina niin kauan kuin kaupungin fyrkat riittävät. Onneksi kulttuuriministeri Tanja Karpela on seiskapäivässä kuulemma luvannut tukea tätä suomalaisen kulttuurin kärkihanketta ainakin seuraavat 255 vuotta, jotka hänen on luvattu kepun ja demareiden salaisessa kassakaappisopimuksessa jatkaa postillaan, mikäli ihmisen kloonaaminen edistyy Sitran yliasimies Esko Ahon laskelmien mukaisesti.



Koska kaikki kaupunginteatterin henkilökunta on esittämässä suuren kansainvälisen suosion saavuttanutta näytelmää "Tehtaan varjossa", saamme kuvattavaksi vain teatterin entisen kahvilanpitäjän. Hänkin kertoo osallistuneensa ennätysyritykseen näyttämöllä pääosanesittäjän sairastuttua. Aikoja sitten salista poistunut yleisö ei kuulemma ollut huomannut mitään. Lisäksi hän vaatii vielä lisäämään, että hänen isänsä oli vakaumuksellinen suojeluskuntalainen valkoisten puolella. Lupaamme välittää tiedon maailman uutisnälkäisen yleisön tietoisuuteen mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi.



Kaupunginjohdolle tulee kiire vastaan ottamaan EU:n kaupungin ympärille rakennettavan kanaverkon tuovaa nopean iskun joukkoa. Lähdemme etsimään linja-autoasemaa sillä tajuamme täällä olevaan salaperäisempää ja vaarallisempaa kuin Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä. Presidentin vaalien toiselle kierrokselle valmistautuminen jatkuu täyttä häkää Cafe Niinistössä. Lupaamme äänestää ehdokasta viimeistään kolmannella kierroksella päästäksemme kahvilaa vartioivista nahkatukista eroon.
- Äänestätte sitten kanssa tai ei ole teillä enää Cafe Niinistöön tulemista! rinnakkaistodellisuudessa elävän ehdokkaan nahkatukkaiset kannattajat huutavat peräämme nyrkkirautojaan rytmikkäästi kalisuttaen.

Vahtimestari Liukkonen äkkää paikallisen elokuvateatterin. Menemme etsimään sieltä vessaa. Salista kuuluu tajuton kiroilu ja pauke. Menemme katsomaan. Teatterin ostanut paikallinen lottovoittaja kertoo olevansa pelaamassa dolby surround äänellä tehostettua lempipeliään Tetristä jättikankaalla. Kertoo pelaavansa sitä joka päivä teatterissaan aamusta iltaan.

- Eikö tuo ole taloudellisesti aika kannattamatonta puuhaa?
- Vittu mä saan omilla rahoillani pelata tässä leffapalatsissa vaikka pasianssia jättiscreenillä. Vittuako tuo kenellekään kuuluu?

Viimeinen kuva syntisestä Kotkasta ovat teroitetut jääpiikit, jotka vaanivat varomatonta vierasta linja-autoasemalla. Yritämme ajaa pummilla takaisin Helsinkiin heiluttelemalla kansainvälisiä lehdistökortteja. Autoemäntä ei kuitenkaan tunnusta kansainvälisen lehdistön oikeutta mennä pummilla minne lystää. Hän hyväksyy vain opiskelija- ja invalidikortit. Vaikka meillä ei niitä ole, antaa hän kuitenkin vuosikymmenten kokemuksensa perusteella meille invalidialennuksen.

Saavuttuamme Helsinkiin jälkijännitys iskee meihin. Tärisemme holtittomina, sillä tiedämme noin 130 kilometrin päässä sijaitsevasta verkoilla maailmasta eristetystä paikasta, jossa eivät mitkään logiikan eikä deliriuminkaan lait päde.

Matkalla karaokeen lähetämme vielä Los Angeles Timesiin yhden etusivun uusiksi räjäyttävän uutisen:

"LA Times Reporters Life Threadened by Female Transportation Officer in South Eastern Finland"

Tilanne alkaa palautua entiselleen vasta kun olemme vetäisseet muutaman kerran muiden asiakkaiden vastalauseista huolimatta "Lumi teki enkelin eteiseen". Joudumme selittämään meitä vanhojen kalavelkojen vuoksi vainoamaan tulleille Helvetin Enkeleille, että "Tyttö itse asiassa näkee vedessä kuikan mustan. Tämä on kätketty viesti mystiikan maailmasta. Se symboloi hyvinvointivaltion rahoituskriisiä, valistuksen aikakauden lähestyvää murskatappiota ja enkeleiden kannalta kohtalokasta mopobensan kallistumista". Juuri kun he käyvät murkaavalla ylivoimalla kimppuumme ajaa Karhukoplan vahvistama suojelupoliisin johtotroikka King Karaoken pihaan. Meidät viedään Ratakadulle maanalaiseen bunkkeriin vastaamaan syytöksiin maanpetturuudesta tai ainakin epäisänmaallisesta toiminnasta. Todisteeksi meille esitetään pari painotuoretta Los Angeles Timesin erikoisnumeroa.

Koska emme myönnä mitään, vaan uhkaamme Suomen valtiota uusilla kohu-uutisilla, päästetään meidät vapaiksi. Vahtimestari Liukkosella tulee kiire sutimaan laitoksen ovien edustat, joten hän pummaa itselleen kyydin mustaanmaijaan.



Syödessäni tapani mukaan kalliimman puoleista aamiaista keskustan huippupaikassa, kuulen radiosta ettei lintuflunssaa ole kansainvälisillä areenoilla liikkuneista huhuista huolimatta löydetty Kotkan suunnalta. Onneksi kukaan ei ole missään päin maailmankaikeutta pätkääkään kiinnostunut Suomen nyökkylinjaisen suurpääomaa liehittelevän journalismin kehnosta uutistarjonnasta. Siitä puuttuu suoraan sanoen meidän kansainvälissen tason pelureiden näkökulmasta menoa ja melskettä!

Re-Editing World History, part. 666

Hiihtolomaviikollakaan suksi ei luista. Meksikonlahdella itsensä pavuttaneen vahtimestari Liukkosen ideat ovat kuin Spede Pasasen keksinnöt, periaatteessa nerokkaitta mutta käytännössä ne eivät toimi, tai saavuta laajojen kansalaispiirien suosiota. Menemme harrastamaan katoavaa kansanperinnettä Paloheinän koneladuille. Vuokraamme sukset ja saamme samaan hintaan voitelut. Koska meillä on kiire ladulle vaadimme vain luistoa, emmekä jää jaarittelemaan voitelijan kanssa pidon merkityksestä onnistuneen suorituksen kannalta.

Näin ollen mikään ei pitele meitä ladulla. Sukset lipsuvat kunnolla, mutta jokseenkin taaksepäin. Pääsemme melkein metsän reunaan saakka ennen kun fiilis lopahtaa. Mielialamme synkkenee ennestään kun raskaana oleva äiti hiihtää vauhdilla ohitsemme karjuen latua. Hän työntää lasta vaunuissa edellään ja häipyy Keskuspuiston hämäriin. Palautamme sukset ja vaadimme rahat takaisin. Emme saa latin latia, sillä emme kuulemma nimenonomaan olleet halunneet pitoa, ainoastaan menoa. Voitelija kehottaa pitämään mielessä että ilman pitoa ei ole menoa. Päätämme, että poistamme murtomaahiihdon maailmanhistorian seuraavasta painoksesta hyvinvointivaltion ohella.

Kun pääsemme takaisin kämpille ei telkusta tule kuin jotakin talviurheilun tapaista. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneita Derwangan jättikisoista, vaan näpsimme kanavilta esiin dokumentin Max Planck-nimisestä jäpikästä. Hän keksi nimeään kantavan vakion ja sai todistaa kaikkien neljän lapsensa kuolevan ennen itseään. Vahtimestari Liukkonen valehtelee dokkarin päätyttyä muistavansa ohjelmasta muutakin.

- Ton ukon ongelma oli se, että sen peruskuva johon se systeemejään vertasi oli harhainen!
- Mihin se niitä sitten muka vertasi?
- No se yritti luoda samanlaista selkeää harmonista systeemiä kuin antiikin fysikaalisessa maailmankuvassa. Tässä sen virhe oli; mistä se sai päähänsä että juuri antiikin selkeyteen on ainoa relevantti mahdollisuus verrata fysiikan lakeja? Miksei vaikka kelttien riimukirjoituksiin?
- No niistä riimuista ei ole jäänyt paljon jäljelle. Arabit pelastivat antiikin ja siksi me nyt vertaamme asioita niiden tyyppien sepustuksiin.
- Tossa on jopa järkeä! Wittgensteinin mukaan meille on opetettava jokin joka muodostaa perustan. Sen me otamme annettuna, sitä emme osaa epäillä. Se joka haluaa epäillä kaikkea ei pääse edes epäilemisen käsitteeseen saakka.
- Epäilemättä. Mutta oletko ajatellut, että mua ei kiinnosta vähääkään noi astorologian kiemurat?
- Vittu, täh? Tää tyyppi oli fyysikko. Se nosti Einsteinin tuntemattomuudesta...
- Olisi nostanut muutaman muunkin, joilla oli yhtä paljon sanottavaa. Mua alkaa jo kyllästyttää näiden tyyppien jankutukset. Kaikki on sattumaa ja saumaa...

Tsäppäilen kanavia, mutta koko Euroopan ilmatila alkaa olla pienellä budjetilla tuotettua Amerikkaa. Ei auta kuin korkata kossu. Pian alkaa jälleen menemään joka suhteessa paremmin. Vahtimestari Liukkosen jutut virtaavat eeeterissä entiseen malliin lävitseni jättämättä mitään muistikuvaa. Kirjoitamme pari heleää runoa Rakkausrunot-saitille ja lähdemme karaokeen. Mutta tästä en voi kertoa enempää, sillä en muista että en muista.

Miracle of Love

Pikku-uutiset ovat kivoja. Usein ne luokitellaan hömpäksi, vaikka ne kertovat asioiden taustoista enemmän kuin suuret otsikot. Hesarin tiedesivulla kerrotaan otskolla "Isot kivekset, pienet aivot", että Syracusen yliopiston tutkimusryhmä on löytänyt lepakkoja tutkimalla yhteyden kivesten ja aivojen koon välillä. Isot kivekset ja pienet aivot löytyvät lajeilta, joiden naaraat suosivat irtosuhteita. Jos naraat ovat uskollisia, uroksilla on pienemmät kivekset ja suuremmat aivot. Joidenkin lajien urokset tekevät vaihtokauppaa älykkyyden ja seksualisen kyvykyyden välillä. Lepakot "investoivat valtavasti kiveksiin, ja sen investoinnin täytyy tulla jostakin. Ilmaista lounasta ei ole".

"Jos naaraslepakko pariutuu useamman kuin yhden uroksen kanssa, alkaa spermaakilpailu... Uros, joka ejakuloi eniten spermaaa, voittaa, ja siksi monet lepakot ovat kehittäneet pyöristyttävän suuret kivekset".

Näin on, tuumin miettiessäni feminismin väärinkäytöksiä. Rauhalliset batmanit joutuvat spruuttailemaan jatkuvasti, jotta emakot eivät hakisi itselleen parempaa pokaa. Tämä selittää, miksi feminsitit epäonnistuvat lopulta ihmissuhteissaan. Kunnon miehet joilla on kullin lisäksi edes lievästi älliä tallella luopuvat leikistä, tai hakevat naaraan joka ei ole täydellisesti lajihistoriansa vanki.

Lähetän tutkimustulokseni viereisen huoneen naistutkijaksi kutsutulle vanhalle piialle. Laskeen sekuntteja ennen kuin hän ryntää huoneeseeni.

- Tiedoksi sulle; ihminen ei ole eläin, hän ärjyy ja potkaisee lattialla olevat tietokoneet kumoon. - Tämä sun sosiobiologia hommasi alkaa mennä liian pitkälle. Loukkaat naisia siihen malliin, että toivottavsti joku tulee potkimaan sulta munat tohjoksi!
- Maastokengilläkö?
- Vaikka Nokian kumppareilla. Älä lähetä mulle enää näitä viestejä, tai teen valituksen sukupouolisesta häirinnästä.
- Siitä vaan. Eivätpä ne aikaisemmatkaan ole johtaneet mihinkään...
- Se on tään machomiesklikin syytä. Te ette pääse runkkarit spruuttamaan kuin toistenne perseisiin!
- Onko noin? Tieteeellinen keskustelu on jännää.

Yritän etsiä kuvatiedostoistani hermafrodiittia, mutta en löydä kuin hallintomiehen ja vahtimestari Liukkosen kävelemässä käsikynkkää illan pimeydessä, jolloin ihminen helposti luulee olevansa turvassa yhteiskunnan kontrollilta. Päätän jättää kuvan julkaisematta, jotta minulla on tiukan paikan tullen jotakin jolla kiristää.

Computer Love

Aamulla alkaa välittömästi tapahtua. Hallintomies säntää huoneeseeni mukanaan Hesarin uutinen, jossa esitellään virkamiesten suunnitelmia yhdistellä yliopistoja.

- Mitä minä sanoin. Tästä se alkaa!
- Jo on aikakin. Eikä sitä paitsi mikään ala. Tälle aloitteelle käy kuten kuntauudistukselle. Asiasta möykätään aikansa ja homma jatkuu eniseen malliin. Suomessa menee vielä liian hyvin.
- Mitä tällä muuta tavoitellaan kuin hallinnon karsimista?
- Sano sä. Hallinto onkin ainoa alue, jonka kasvu on yliopistoissa ollut viime aikoina rivakkaa. Ja tohtorikoulut, josta saadaan epäkuranttia kamaa. Mutta ihmisten varastointipaikkana se on toki ymmärrettävä, mutta halvemmallakin asian voisi toki järjestää. Mutta ehkä tärkeintä on pitää tunnelmaa yllä.

Hallintomies katsoo huoneessani olevia tietokoneita päätään puistellen.
- Mitä helvettiä sä teet neljällä tietokoneella?
- Mä tallennan nykyajan folkloristiikkaa. Musta voi tulla yhtä kuuluisa kuin Samuli Paulaharjusta.
- Siksikö sä tähtää mua käytävällä jollakin kameran tapaisella?
- Joo. Musta sun kävelytyylissäsi on jotakin outoa.
- Miten niin outoa?
- Sä liikut liian nopeasti ja sun nykivät liikkeet eivät stemmaa.
- Vai että tällaisia olet tutkinut? Ja sitä varten meidän laitoksen kalustomäärärahat menevät tietokoneisiin, editointitohjelmiin ja lisämuistin ostamiseen...
- No mäpä näytän. Tässä mulla on koneella ladattuna kun sä viipotat kuin pingviini menemään. Kun mä mietin mitä tälle pitäisi tehdä, niin mä hiljensin sun kävelyä. Näetkö? Heti näyttää paremmalta.
- Ei kai tämä mikään mallitoimisto ole viinan salakaupan lisäksi?
- Kun kyllästyn miettimään mitä tehdä sun kävelytyylillesi, väännän tästä ja kato kun sä meet lujaa ulos kuvasta suoraan roskakoriin deletoitavaksi.
- En ymmärrä mikä tänkin homman järki on? Tekisi mieli pian munkin alkaa juomaan jotakin pannunmyssyn alta. Mutta ei kai tämä sen kummemin sotke rutiineja kuin se, että puhuit kirjaston ämmät tilaamaan kaikki maan pornolehdet. Valehtelit tekeväsi tutkimusta pornosta. Arvaa keräsikö naistutkimusken väki adressia sun häätämiseksi? Ymmärrän jotenkin sen, että vaadit New York Timesin tilaamisen, vaikka sitä ei tullut tän mestan lisäksi Suomeen kuin ulkoministeriöön. Onneksi sulle saatiin nettitilaus, jotta saat haukkua muitakin kuin mua ja suomalaista elämäntapaa. Ja perkele, jos se kamera ei ala olemaan osittelematta mua, niin en takaa mitä tapahtuu.
- Mulla on jo kymmeniä tunteja tään mestan meinikiä nauhalla. Vähän vain editoin ja julkaisen koko roskan netissä. Siinäpähän on veronmaksajilla katselemista.
- Ei sitä kuitenkaan kukaan katso...
- Pistän raflaavan nimen: "Valtiotieteen pornoyliopisto".

Hallintomiehen mentyä häiritsemästä tutkimushommiani turhan päiväisellä jankutuksellaan, on seuraava valittaja ovella. Vahtimestari Liukkonen astuu sisään pää turbaanin muotisessa kääreessä. Hän panee pahvirasian pöydälle ja alkaa hamuilla pannumyssyä.

- Mitä sulla on askissa? Toitko nisuja, tai muuta vehnästä?
- Siinä on mun elämäni paras aika.
- Mahtuupa pieneen tilaan.
- Mun kissa lopetettiin eilen. Se ei enää jaksanut liikkua. Makasi paskojensa päällä. Ei auttanut kuin viedä se pieneläinklinikalle. Piikin jälkeen vaadin ruumiin tuhkattavaksi. Erich Honecker on tuossa askissa.
- Jaa. No mitä sä aiot tuolle tehdä?
- Me lähdetään hautaamaan se!
- Miten niin "me"! En mä suoraan sanoen tunne suurtakaan menetystä sun vanhan vainoharhaisen kollisi kuolemasta. Sitä paitsi minne aiot haudata sen?
- Hietaniemeen presidenttien hautojen viereen.
- Miksi sä kissasta jaksat näin paljon surua kantaa?
- Katos tää kissa on jakanut elämäni 20 viimeistä vuotta. Kun suren sen kuolemaa, suren omaan vanhenemistani, joka johtaa lopulta myös pahviaskiin. Siitä tässä on kyse. Enkä mä haluaisi, että mut heitetään kaatikselle. Lähdetään hautaamaan. Mulla on kanki ja lapio. Sä otat Sianpääginin.
- Ei kai tässä muukaan auta. Lähdetään hautaamaan.

Hietaniemessä maa on jäässä, joten joudumme hakkaamaan kuolleiden presidenttien hautojen vieressä pitkään. Kukaan ei kiinnitä tekemiseemme mitään huomiota, eivät edes hautausmaan työntekijät. Meillä on yllämme Punaisen Ristin haalarit, jotka vahtimestari Liukkonen peri lääkäriystävältään, joka päätyi pataan yrittäessään pelastaa nälänhädän kourista afrikkalaisia. Kun kissa on kuopattu marssimme lapion ja kangen kanssa Mechelininkadun Kerhoseen ottamaan parit bisukat.

Liberty Tower

Jakaja on ottanut kerralla opikseen. Lehti kolahtaa luukusta jo ennen kolmea miettiessämme vahtimestari Liukkosen kanssa kuluneen yön tapahtumia. Menimme jälleen Pöksymäen baariin haastamaan riitaa Helvetin enkeleiden kanssa. He eivät tykkää siitä, että heille nauretaan. Ja jos yrittää repiä heiltä liivit veke, alkavat he herkästi väkivaltaisiksi.

- Perkeleen Liukkonen kun otit turpiin!
- Vittu hyvä sun on urputtaa kun uhkailit heitä taskuusi piilottamallasi banaanilla...
- Eikä ole parempi, että ne dorkat uskovat sovinnolla banaaniin, ettei tartte hankkia järeämpiä aseita?
- Mutta mä sain turpiin kun menin keräämään niiden liivit lattialta. Mihin sä katosit?
- Näin kapakan screenillä tutun kuvan L.A:n Liberty Towerista, johon terroristit aikoivat törmätä lentisikalla vuonna 2002.
- No sen törmäysen sijasta mä törmäsin niiden korstojen nyrkkeihin. Mulla on nyt pää auki, mitä tehdään?
- Tilataan aamulla sulle aika terveysasemalle. Nyt on astunut voimaan hoitotakuu, joten niiden täytyy yrittää hoitaa jopa sun kaltaisiasi maanpetturi-filosofi-luudansoittajia.

Nuokumme pari tuntia. Tasan kahdeksalta soitamme terveysaseman ajanvaraukseen. Juutumme jonoon ja kun puolen tunnin päästä pääsemme läpi kerrotaan aikojen loppuneen jo 8.02. Mutta huomenna sopii yrittää uudelleen.

- Mitä helvetin sakkia siellä on töissä? Oletteko te hulluja? Ettekö te tiedä, että nyt on hoitotakuu? Jokaisen tulee päästä lääkäriin pikaisesti.
- Olkoon mikä takuu tahansa, mutta akuutit menee välittömästi. Ja jos haluatte varata varsinaisen lääkäriajan on tämä kuu täynnä, eikä ensi kuu ole vielä myynnissä.
- Jaa. Eikö siinä hoitotakuussa painoteta, että lääkäriin tulee päästä arvioitavaksi viimeistään kolmen päivän kuluessa?
- Resurssit on mitä on. Ei me piruuttamme näitä aikoja pihdata.
- Selvä homma. Mitä me teen tuolle kamulleni ennen kuin sen pää valuu kuiviin?
- Pistäkää siihen side, puristusside.
- Kiitos!
- Kiitos hei.

Koska hyvinvointivaltio ei pidä lupuaksiaan hoitatakuusta huolimatta, tykitän Liukkosen täyteen rauhoittavia. Hänen sammuttuaan luen Hesarista, että Suomessa syntyy uusia työpaikkoja siihen malliin, että hallituksen tavoite 100.000 uudesta työpaikasta hallituskauden aikana voi toteutua.

Amerikassakin syntyy miljoonia työpaikkoja, mutta kansa köyhtyy. Mistä on kysymys? Jos joku osaisi tutkia minkälaisia työpaikkoja syntyy, saisi hän nopeasti vastauksen. Syntyy matalapalkkaista osa-aikaista pätkätyötä, jolla ei entiseen malliin elellä.

- Suomalainen työ vaatii tekoja, mutta ei pätkätyötekoja, vihreiden puheenjohtaja on vaatinut.

Hän ei kuitenkaan osaa sanoa miten tästä pätkätyön kurjistavatsa kierteestä päästäisiin eroon. Kukaan maailmassa ei osaa, sillä talousosaajat nimenomaan kannattavat kapitalismin hengen mukaisesti tuloerojen kasvattamista. Kun sosiaalietuudet ajetaan alas ja porukat pakotetaan huonosti palkattuihin pätkähommiin, saadaan tilaa veronalennuksille ja hyvinvointivaltion purkamista voidaan jatkaa suurten rysäysten sijasta kärsivällisen huomaamattomasti.

Suomen maaseututontut sen sijaan jaksavat pitää tunnelmaa yllä. Pääministeri Vanhanen väläyttää, että hallitus saattaa tuoda EU:n kuolleen ja kuopatun perustuslain keväällä eduskunnan ratifioitavaksi. Ilmeisesti eduskunnan tyhjäntoimittajilla ei ole muutakaan tekemistä kuin hyväksyä yksimielisesti laki, joka ei koskaan tule hyväksytyssä muodossa voimaan. Joku hirmu älykäs toimittaja voisi epäillä, että hölmöläisetkään eivät kykenisi tässä suhteessa pistämään Suomen eduskuntaa paremmaksi. Se hyväksyy lain, jonka tulevasta sisällöstä ei ole tietoa, saati siitä tuleeko se edes koskaan voimaan. Hullu on hullun nimi.

Jätän vahtimestari liukkosen lepäämään ja menen sutimaan hänen puolestaan laitoksen tytöt... ovien edustat. Tulee siistiä jälkeä. Alan jopa harkita ammatin vaihdosta, mutta sitten tajuan vastuuni syntymättömille abortoiduille sukupolville ja päätän jatkaa hyvinvointivaltion historian kirjoittamista varoittavaksi esimerkiksi ajasta, jolloin meni tilapäisesti niin lujaa, että meinasi tukka lähteä järjen ohella päästä.

Some Old Nickleodeon Sound

Aamulla odotan kolmen maissa lehdenjakajaa. Hesari kieltäytyy jatkamasta tilaustani. En ole kuulemma maksanut laskua viiteen vuoteen. Ymmärrän heti vähän isompien insinöörien ottaneen yhteyttä lehden päätoimittajaan uhaten ties millä. Näin ollen olen asemissa ja jakajan tullessa avaan oven:

- Vittu! Taas myöhässä. Lehti tänne ja vähän äkkiä. Ja jos lehti ei iloisesti kolahtele jatkossa luukusta otan yhteyttä suurjakeluyhdistykseen. Tuleepahan laiminlyönneistäsi loppu!

Selaan lehteä tajuten, että se on ihan paskaa täynnä. Kepulaiset kähmivät, poliitikot sekoilevat, kansa juo viinaa saadakseen edes jotakin mielekästä tekemistä. Standars&Poors kehuu Suomen talouden edustavan EU:n ehdotonta eliittiä. Ongelmana on vain, että työttömät ja muut pelistä pudonneet tulisi saada häivyteyiksi rumentamasta tilastoja. Tilastokeskus on tosin väärentänyt työttömyystilastoja jo vuosien ajan, mutta sekään ei voi mitään sille, että puolisen miljoonaa suomalaista kykkii kortistossa, kursseilla ja työllistämistöissä. Tuloerojen rajusta kasvamisesta ei mainita sanaakaan, vaikka jokainen täysjärkinen tajuaa teollisten työpaikkojen tialle tulevien pienipalkkaisten palveluammattien nostavan Suomen tuloerojenkin suhteen kansinväliseen valioryhmään, mikä on tietenkin Sailaksen porukalle mieleen.

Heasrissa kerrotaan arvonlisäveron alentamiskokeilusta, jolla yritetään houkutella ihmisiä yrittäjiksi, eli pois yhteiskunnan tukiverkkojen suojeluksesta. Aina löytyy tolloja jotka tarttuvat syöttiin, jota lakkautettavaksi joutavat työvoimatoimistot kuulemma tarjoavat tätä nykyä päätuotteenaan. Kuka tahansa toivoton tapaus, jota ei ole vuosiin onnistuttu työllistämään huijataan yrittäjäksi starttirahalla. Se johtaa työllisyystilastojen ohella yrittäjien määrän kasvuun, lisääntyneisiin konkursseihin ja itsemurhiin.

Aamulla menen pitkästä aikaa slummailemaan verstaalle, vaikka ei huvittaisi yhtään. Panen Bukowskin sensuroimattomat soimaan ja deletoin American rupiset Singlesit koneeltani. Viereisen huoneen vanhapiika ei ole näköjään vieläkään tappanut itseään, vaikka pitemmän päälle en näe hänellä muutakaan mahdollisuutta. Hän alkaa hakata seinään ja kaikki on kuin ennenkin. Panen volyymia kovemmella.

Vahtimestari Liukkonen pujahtaa aamuhuikalle kahdeksan jälkeen sudittuaan ja hiekotettuaan pakkasen liukastamat ovien edustat. Pannunmyssyn alla on hänen pettymyksekseen kuitenkin kossu sijasta Sianpääginiä.

- Vittu. Missä kossu?
- Ei työaikana saa nauttia alkoholia. Siä paitsi tänne näyttää tuleen uusi työajanseurantajärjestelmä. Pitää täyttää minuutin tarkkuudella mitä kuvittelee tekevänsä päivän aikana. Siitä voi tulla monen kohdalla yhtä ohut opus kuin Elinkeinoelämän valtuuskunnan saavutukset Suomen talouden saralla..
- Joo. Umpihullua touhua. Mitä aiot tehdä?
- Jatkaa samaan malliin. Katos mä tähän juuri panin pari ekaa hommaani: pieraisin aamupierun ja kaivoin nenäröörit tyhjäksi. Seuravaksi tulee Sianpääginisessio.
- Kyllä ne vielä keksii keinon päästä susta eroon. No miten Tallinna? Kamat meni perille?
- Kamat meni perille. Mutta sano sille Sergein sakille, että mä en ala jatkossa odottelemaan jääkylmissä kirkoissa kun luovutan tulevan Japanin reissuni levykkeen.
- Minäpä yritän muistaa sanoa. Vittu mä kyllä ainakaan uskon sun olleen missään Berkeleyn yliopistossa, vahtimestari Liukkonen sanoo iskien silmää. - Ja mitään Sergeitä ja Ulrikea ei edes ole olemassa. Se kotkalainen narkkarivaimo oli hyvä juttu. Mutta se levyke on jo meillä, joten ei siitä Amsteramin sienihommasta sen enempää.

Liukkonen ottaa entiseen malliin huikkaa liian nopeasti ja alkaa laulamaan, vaikka kuinka rukoilen, anon ja kiroan. Tällä kertaa tulee muka vitsikäs "silmät mustat niin kuin syksyinen yö".

- Kuule Liukkonen, voisit sä painua vittuun. Mulla on tärkee tutkimushomma kesken.
- Salli mun nauraa.
- No naura.
- Hah-hah-haa!
- Okei ja nyt tuosta ovesta ulos ja vähän vitun äkkiä. Ja pannunmyssy paikalleen.

Vahtimestari Liukkosen mentyä heitän sen toisen levykkeen, jota en Tallinnassa luovuttanut kirjoituspöydän laatikkoon. Olen kirjoittanut sen nimeksi "Kalifornian viimeiset päivät". Sergein sakki Moskovan suunnalla olisi enemmän kuin yllättynyt havaitessaan kaksoispedoksen taustalla olleen vielä kolmannenkin. Mietin, että jos lähettäisin sen koottavan kanootin ylpeälle omistajalle elokuvamaailmaan.

Juuri kun saan Bukowskin jälleen päälle ovelle koputetaan ja sisään tulee hallintomies.

- Vieläkö säkin oot elossa? Tämä todistaa, että elämä on aika epäoikeudenmukaista.
- Well, we thought we kicked you out to America?
- Kick was too hard. I flew over the coastline and ended back here...
- Nyt on toinen ääni kellossa! On alkanut työajan selvittämisprojekti. Kaikkien tulee täyttää minuutilleen tekemisensä tietokoneohjelmaan. Sen avulla voimme tarkkailla ajankäyttöä, poistaa päällekkäisyyksiä ja ottaa löysät pois organisaatiosta.
- No sulla on sitten kova homma iltaisin kun joudut vaihtamaan yhtenään kalsarit löysiä poistelessasi.
- No joo. Turha sulle mitään järkevää on esittää. Kun uusi palkkausjärjestelmä saadaan voimaan, pidän tasan huolen ettet saa kuin minimipalkan. Henkilökohtaisen palkanlisän maksan ennemmin vaikka tuolle vahtimestari Liukkoselle. Siinäpä sitten soittelet suutasi hallintojohtajalle ja taitaa kossu vaihtua keskikaljaan tuon pannunmyssyn alla...
- Siitä vaan. Koskaan ei mitään lisiä tulla kuitenkaan jakamaan. Teillä huurupäillä on jäänyt niissä kiivaissa neuvotteluissa huomaatta, ettei mitään määrärahaa ole asia varten edes ehdotettu budjettiin. Omistasiko aiot niitä maksella? Kannattaa panna tavallista suurempi kestolotto tuplajokereilla.
- Minulla on mustaa valkoisella, että parhaimmat voivat jatkossa saada henkilökohtaista palkanlisää jopa 40 prosenttia...
- Mene sen paperin kanssa tuohon lähistön valtionneuvostonlinnaan ja nosta koko summa kerralla. Ja jos niillä olisikin jotakin, olisi valtionvarainministeriön johtotroikka jakanut ne Espoon kaupungin johtoryhmän tavoin keskenään. Siellä sai mojovan bonuksen myös tohelo joka oli tilivuonna saanut vakavan varoituksen tehtäviensä laiminlyömisestä
- Ehdotan, että sinulle myönnetään sitä Japanin reissuasi varten elinikäinen matka-apuraha. Mutta vain sillä ehdolla, että sitoudut olemaan koskaan enää näyttämättä turvonnutta kuunaamaasi Suomessa.
- Saisinko kirjallisena? Nimen saat samantien soppariin.
- Turha sulle mitään järkevää on puhua. En voi käsittää miten se Suomen akatemian juopposakki rahoittaa vuodesta toiseen näitä sun ns. tutkimuksiasi. En ole nähnyt liuskaakaan ja kun sut päästetään puhumaan jonnekin saa koko yliopisto olla selittämässä viikkotolkulla sanomisiasi. Ja mitä paskaa se sun blogisikin sieltä Amerikassa on? Siellä sitä on vanhaan malliin ryypätty, huorattu, podettu mielisairautta ja salakuljetettu huumeita Meksikosta. Pitäiskö tuo muka uskoa?
- Uskot kumminkin.
- Jotakin tässäkin hommassa ajan myötä oppii.

Loppupäivän kuuntelen Bukowskin runoja ja lähettelen sähköposteja Houstonin poliisiasemalle, jonka yksi naispoliisi antoi minulle osoitteensa, vaikka en edes sitä pyytänyt. Indian-cricketeers hämäryhmän jäljittämisessä en sen sijaan edisty, eikä Langleysta ole otettu yhteyttä. Voi olla, että intialaiset kriketistit olivat Finderin muistutus siitä, että jäljilläni ollaan.

Illalla mietin itseäni vastaan suuntautuvan salaliiton laajuutta. Siinä ovat mukana kaikki keskeiset tahot. Poliisi uhkaa peruuttaa ajo-oikeuteni jos en pikaisesti toimita todistusta näkökyvystäni, verokarhu vaatii minulta edelleenkin suuria summia (joita ei tule koskaan saamaan) ja fuck-securen siivilä kertoo taas jonkun törpön pyrkineen koneelleni. Lisäksi tuntemattomat ovat yrittäneet lähettää päivän aikana 42 sähköpostia. Vain yksi on päässyt läpi. Siinä pyydetään minua soittamaan pikaisesti iSkypellä numeroon, josta en ole tietoinen. En soita, sillä se on kuitenkin väärä numero. (Terkut vaan sinne...)

Will God Save (in) America(n banks)?

May I arrest your attention for a few moments to suggest some answers about why America faces moral banktrutcy? Oh, that we would be awakened to the judgement upon evil! I speak primarily to America, but let all others listen and learn. "The wicked shall be turned into hell, and all the nations that forget God" (Pslam 9:17). The alternative is "Repent". We will experience either a moral and spirtual revival or the judgement of Almighty God. God only knows whether the hour is already too late.

Lueskelen kadulla saamaani flyeriä castrolaisessa aamiaispaikassa. Illalla kävin Beatmuseossa katsomassa ennen näkemättömän parituntisen Kerouacista inspiksensä saaneen "The Beat Angel" leffan. Sitä tehtiin viisi vuotta alle sadan tuhannen taalan budjetilla. Viimeiseen 12 minuutin otokseen oli jäljellä filmiä 15 minuuttia, joten Kerouacin inkarnaatio joutui heittämään soolonsa kerralla purkkiin. Leffa valmistui joskus 70-luvulla, mutta ei saanut koskaan levittäjää. Siitä on olemassa vain kahdeksan kopiota.

Leffa on amatöörimäinen pitkitetty raina, jossa on kuitenkin hetkensä. Itse asiassa eniten minua kiinnostaa siinä käytetty heikkolaatuinen rakeinen filmi, joka tuo esiin sellaisia värissävyjä, jotka symboloivat 70-lukua. Mielenkiintoista että amatööri-illassa runon heittävä känninen harppu on nimeltään Lisa Niemi. Miten meni Lisa Niemen elämä? Hän saa surkeasta runostaan raadilta töydet pojot. Kaikki kunnon beatrunot saavat surkeat pisteet. Tulee mieleen Suomen televisiossa tuhat vuotta sitten pyörinyt "Runoraati", josta olen oppinut etten halua tietää mitään ns. modernistisesta keskeislyriikasta. Onneksi se on painumassa ikuisiksi ajoiksi ansaitsemaansa unohdukseen.

Viimisenä aamuna kahvimuki-ihmiset säntäävät kaduilla ja kodittomat asettuvat paikoilleen. Kodittomat katoavat yön laskeutuessa, sillä he eivät uskalla oleskella bailaaavan kunnon kansan keskuudessa. Nuorukaisten tapana kun on huvitella hakkammalla heitä ja saatetaanpa joku jopa tuikata tuleen. Tämän vuoksi kodittomat kerääntyvät vapaaehtoisesti leiriinsä, jossa ovat turvassa turvallisuuden tylsyydessä eläviltä ihmisltä.

Heitän kamat taksiin ja ajan Sfolle. Koneita on lähdössä joka suuntaan. Aasiassa olen ollut liian paljon, joten lopulta joudun valitsemaan Amsterdamin ja Rio de Janeiron koneiden väliltä. Mietin asiaa hetken, ostan flapan ja lähden kävlemään kohti seuraavaan maailmaan vievää tuubia.

Sininen taivas näkyy hetkisen ennen kuin systeemien tuomat pilvet peittävät jälleen Amerikan. Bowie laulaa IPodissani:

A little piece of you
The little peace in me
Will die
For this is not america

Blossom falls to bloom
This season
Promise not to stare
Too long
For this is not a miracle

There was a time
A storm that blew so pure
For this could be the biggest sky
And I could have
The faintest idea

Snowman melting
From the inside
Falcon spirals
To the ground
So bloody red
Tomorrows clouds

A little piece of you
The little piece in me
Will die
For this is not america

Beat Museum

Beatmuseo on muuttanut pari viikkoa sitten yläluokkaisesta Montereystä sille paremmin sopivaan paikkaan North Beachille San Franciscoon. Menen sateisena iltapäivänä typötyhjään luukkuun, jossa tapaan pari tyypiä, joista vanhempi on käsittääkseni jonkun kuuluisan beatnikin poika (Neal Cassadyn?). Ainakaan vielä beatmuseossa ei ole näytteillä yhtään mitään. Myynnissäkin vain muutamia kirjoja, levyjä ja postereita. Jack Kerouacia esittävän posterin hinnaksi ilmoitetaan 400 taalaa. Koska en suostu ostamaan omistaja kaivaa saman uniikkijulisteen halvempia versioita esiin. Lopulta hinnaksi sovitaan 20 taalaa. (Posteri jää kuitenkin muun jutustelun hälinässä ostamatta.)

Olen jo aiemmin ostanut City Lights kirjakaupasta uusimman Bukowski cd:n "Uncensored", jossa äijä lukeee runojaan olohuoneessaan itäisessä Hollywoodissa, eikä otosten välireplikointia ole sensuroitu. Yllätyksekseni löydän Beatmuseon muutaman beatlevyn joukosta kolme harvinaista Bukowski cd:tä.Olen äimän käkenä kun omistaja ilmoittaan levyn hinnaksi 18 taalaa. Ostan ne kaikki välittömästi. Netin kautta tilattuna niiden hinta olisi about sata taalaa kipale, sillä julkaisut on jo aikoja sitten myyty loppuun.

Joukossa on mm. legendaarinen "Poems and Insults", jossa Buko aloittaa mukavassa hutikassa mutta päihtyessään keikan aikana alkaa lopulta haastamaan riittaa yleisön kanssa. Bukowskissa täytyy olla jotakin Uralin mutkasta tarttunutta suomalaista verta.

Kundit kerovat illalla museossaesitettävän ennennäkemättömän Kerouac dokumentin. Lupaan tulla paikalla, vaikka San Franissa sataa niin vitusti, että rahatkin ovat sulaneet tukoksi.

Legendaarisen City lights kirjakaupan nykymeiningissä ei ole kehumista. Myyjät ovat nuoria pipopäitä, joita ei beatrunous voisi vähempää kiinnostaa. Ainakaan he eivät tiedä siitä yhtään mitään. Myynnin edistämisen sijasta kaupassa keskitytään varkauksien ehkäisyyn. Laukut on jätettävä tiskin taakse. Ilmeisesti santa fe´läisessä kirjakaupassa kuulemani väite, että William S. Burroughsin kirjat aina varastetaan, pätee koko beatkirjallisuuteen. Tästä voisi joku mainio sosiologi päätellä yhtä sun toistaa asiakaskunnan rakenteesta. Myyjän epäluulosta tulee mieleen Tukholman levydivarit joskus 80-luvun alussa, joten luulen tietäväni missä fiiliksissä mennään.

Joku tyyppi voisi takoa beatjutulla ison tukun rahaa tuotteistamalla sitä edes jotenkin. Tosin voihan tietynlaiseen epäkaupallisuuteen kätkeytyä protesti läpikapitaliositumista vastaan. Oli miten oli, mutta netissä myynnissä olevaa Bukowski julistetta ei löydy.

- On niitä muistaakseni ollut. Ainakin tuolla ulkoseinässä pitäisi olla yksi.
- Eikö sisältä löydy mitään?
- En ole varma. Joka tapauksessa joudut etsimään itse. En voi lähteä kassalta. Toisen kerroksen seinässä on ainakin joitakin julisteita.

Mieleni teksi kysyä Jack Kerouacin "On the Roadia" mukaillen:

- Are you guys selling something, or just selling?

Ostan vanhan kamuni Jack Hirsmanin valitut runot. Hän on tällä hetkellä San Franciscon Poete Laureate. Mennessäni uudestaan norkoilemaan sadetta pakoon tyhjään beatmuseoon huomaan seinällä olevan sadalla taalalla myytävänä Hirsmanin valokuvan. Kuvaa en edes harkitse ostavani, sillä aikoja sitten maisemista häipynyt kotkalainen narkkarivaimoni väitti minun kuvanneen häntä videokameralla. Kun kerron tuntevani tyypin joulupäivän pirskeistä ja ostaneeni juuri hänen kirjansa, pyytää beatmuseon omistaja saada nähdä sen. Hän kirjoittaa tarkasti kirjan nimen muistin tuleva käyttöä varten. City Lights kirjakauppa on korttelin päässä, mutta ehkä Monteryn pojilla ei ole vielä pokkaa mennä Columbus Avenuelle.

Haaviini jää myös Lenny Brucen muistelmat, jotka alunperin julkaistiin vuosina 1962-65 Playboyssa. Olen joskus lukenut ne ruotsiksi, mutta englanniksi ne svengaavat paremmin. Ostan jotakin muitakin mielestäni olennaisia teoksia ja kerään kasan North Beachilla ilmestyviä kulttuuri- yms. lehtiä matkaani. Csaba Polanyn Left Curvea en pettymyksekseni löydä. Todellinen löytö on Neal Cassadyn muistelmat, jotka on julkaistu kahdessa vihkosessa.

Beatäijiä asianmukaisissa releissä näkee yhä harvoissa jäljellä olevissa North Beachin juottoloissa. Enemmän katukuvaa kuitenkin värittävät kahviloissa hengailevat rillipäiset muotikuteisiin pukeutuneet nuoret tutkailemassa läppäräitään näennäisen välinpitämättöminä.



Cafe Vesuviossa luen Chroniclesta sodan jatkuvan kaupungin laidalla.

- The kids are coming up, and are little reckless, polisi lausuu.

Kun olin vielä vähän nuorempi, mielestäni kaikki mätä maailmassa oli minua hieman vanhempien suurten ikäluokkien syytä. Nyt olen huomaamatta siirtynyt siihen suuren valtavirtaan, jonka mielestä kaikesta voidaan syyttää pieneneviä nuoria ikäluokkia. Jossakin vaiheessa oli mahdollisesti aika, jolloin olin jotakin muuta mieltä. Mutta onnekseni en muista noista vuosista yhtään mitään.