Last Day in Bangkok

Last Day On Earth

Vientianessa pari härmäläistä visioi viinan voimalla kovaan ääneen raflassa tulevaisuuden bisneksiään. Jotakin piti kirjoittaa ja tehdä jutuista jonkin sortin asiakastutkimuksia. Vissiin bisnesidea ja huijaus oli siinä, että otetaan vain 50 ihmisen otanta, joka sitten tietotekniikan avulla monistetaan laajaksi otokseksi. 2-3 euroa miljoonaa euroa oli helppoa rahaa kuulemma tiedossa, eikä tilaisuus enää heidän elämässään toistuisi. Tuli jotenkin mieleen matkat Ratson kaa 10 vuotta sitten, meillekään ei mikään tuntunut mahdottomalta. Onneksi nykyään osaan jo olla hiljaa, enimmäkseen.


Tästä tuli pitkä reilaus vaikka tarkoitus oli oleskella vain parissa paikassa. Bangkok Chinatown - Koh Lanta - Pattaya - Chiang Mai - Luang Prabang - Vang Vieng - Vientiane - Bangkok Eastin Grand Hotel Sathorn. Seuraavalla kerralla vähemmän, vaikka Bangkok reissun lopuksi tuntuu edeleen maailman Blade Runner City ykköseltä. Kaikki on täällä helppoa, jos osaa käyttää skytrainia ja joella kulkevia erilaisia kulkupelejä. Olen ollut täällä ainakin 10 kertaa mutta en yhtään kyllästynyt mestaan. Mulla on Euroopassa Pariisi, täällä Aasiassa se on Bangkok. Ei yhteen elämään paljon muuta tarvitse mahtua.


Vähän on tultu rantuiksi asumusten suhteen. Kovemmalla kurilla reissu olisi tehty alle puolella. Nyt vähän tai vähän enemmän parempia hotelleja. Maaosuudet kuljettiin yksityisautolla, joka tietenkin maksoin kymmenen kertaa enemmän kuin minibussin retale. Kuitenkaan päivääkään en vaihtaisi pois. Ehkä Vang Viengissä ja Vientianessa oli paukut väliaikaisesti lopussa, mutta niin niiden kuuluu reissun lopulla ollakin. Kotiin palaaminen tuntuu varsin kohtuulliselta ajatukselta.

Aasiassa on valtava meteli päällä koko ajan. Rahalla voi ostaa ennen muuta yksityisyyttä ja hiljaisuutta. Ja sitä olemme aina tilaisuuden tullen tehneetkin. Täällä Eastinin 28. kerroksessa sielu lepää katsellessa muurahaisen kokoisia autoja ja nauhana kaupungin läpi virtaavaa Chao Praya jokea. Moni muukin reissaaja on päätynyt tänne huilaan, suomalaisiakin Australian reppureissureita on täällä tavattu. Jotenkin 5 tähden hotellin idea menee sekaisin kun reppureilla lännestä on varaa täällä budjata. Ryssiä ei sentään ole näkynyt. He ovat Pattayan porukkaa, pohjoinen Thaimaa ja Laos oli aika vapaa tästä sakista remumeininkeineen.

Ikkunasta näkyy joen toisella puolen Peninsula hotelli, jota Hytönen jaksaa vuodesta toiseen hehkuttaa Iltalehdessä. Se on kuitenkin väärällä puolen jokea ja jäänyt kooltaan sitä paljon suurempien hotellien varjoon, kuten tämän Eastininkin. Siellä se perkele shamppakaljaa vetää ja kuvittelee että siitä kannattaa joka välissä olla kehumassa. Pienellä miehellä on pienet aivot, pienet unelmat, pieni kalu tai jotain.

Siam Paragon, suosikkiostarini, on tällä hetkellä Instagrammissa maailman kuvatuin kohde. Nykin Times Squarekin jää jälkeen. No siellä ollaan tietysti osteltu ja syöty. Kinokunya kirjakaupassa kolutiin hyllyjä. Huaskaa oli että Hunter S.Thompsonin kirjat oli luokiteltu True Crime hyllyyn. Bukowskia ja muita alapääosaston erikoismiehiä ei oltu esille asetettu, ehkä ne kakka- ja kaljajutut ei täällä puraise ketään.

Eipä muuta tällä kertaa, aamulla limolla lentokentälle ja illansuussa Suomen aikaa olemme takaisin Pöxymäen ikuisilla kukkuloilla. So long again boys, you can also this time take my place.

Bangkok Nights

Zen of the Social Media Marketing in Laos

Tämä juttu ei vastaa otsikkoa, mutta so what, mikäpä vastaisi? Monument Books kirjakaupassa täällä Vientianessa oli myynnisä tämän niminen opas - Laos. Luang Prabang on chikkiä sakkia sieltä täältä, Vang Vieng kuorma-auton sisärattaalla joessa kelluvia wannabehappopäitä, Vientiane pieniä ihmisiä moottoroiduissa ajoneuvoissaan. Vois tästä Laosista toki sanoa enemmänkin, mutta ei nyt huvita juttuja kirjoitella. Spotifyn Premium toimii täälläkin, joten ei ne kommarit ole täällä kovinkaan vauhkoina ideologiansa kaa.

Ranskalaisia kahviloita, Mekong joki upea ylhäällä Luang Prabangissa, surkee täällä pääkaupungissa, sijaitsee jossakin moottoritien takana pienen pieneksi kutistuneena. Ranskalaiset vanhat äijät viheltävät kimeästi, eivät tiedä 60-luvun päättyneen Pariisissa jo aikoja sitten. Patongin tapaista tungetaan suuhun kaikissa muodoissa, hampurilaisia myöten. Köyhä on tämä Laos, mutta ei se ole mun vika. Kaikki toimii ja on toimimatta jälkijättöisesti. Lisäksi ylhäällä pohjoisessa yöt ovat kylmiä. Lämmitystä eikä lämmintä vettä ole. Menee reilaushommiksi. Onneksi vanhan maailman mukavuudet ovat kondiksessa täällä Vientianen upouudessa Ibiksessä, vaikka asiakkaita ei tämäkään pulju ole vielä löytänyt. Kaakkois-Aasia maailmantalouden lama-aikaan on tyhjiä hotelleita, tyhjiä ravintoloita, uskonsa menettäneitä yrittäjän tapaisia tyhjäaivoja. Lisäksi koko ajan rakennetaan lisää kapasiteettia, jotta varmasti kukaan ei jatkossakaan elä kunnolla bisneksillään.

Jotenkin tämäkin mesta alkaa olla moneen kertaan nähdyn tuntoinen. Härmässä on kaikki paremminkin, vaikka puoli kansaa istuu alkutalven pimeydessä haulikon piippu suussaan. Jos oman kämpän voisi ottaa jossakin virtuaalisessa muodossa matkaan, mikä täällä olisi ollessa. Reissaaminen on alkanut viime vuosina vähän väsyttään, vaikka aina pitää päästä tien päälle. Tosin monen ulkosuomalaisen tavoin ymmärrän, että Härmä on paras, muut tulee kaukaa perästä. Kaupungit pitäisi vain kattaa lasikuvuilla ja pystyttää palmuja. Suuri osa stadin keskustaa on tosin jo kaivettu tunneleita täyteen, että jos ei kylmässä kestä, voi siellä kusen hajussa olla lämpimässä. Mutta kaljaa ei saa laimentaa, kuten raittiusväki näköjään taas puuhaa.

Parasta tällä reissulla on kunnon jatkojohto monella päällä. Pahinta paskan imelä haju menomestojen raflojen liepeillä. Totta tosiaan ne pulputtavat perseistään paskaa kuin Charles Bukowski tarinoissaan. Pökäleitä olemme kaikki tyynni. Luultavasti suurin osa väestä vihaa Bukon tavoin sivistystä ja itseään paremmin pärjänneitä. Ylevä ja aleva on siis kierolla tavalla toisiinsa kietoutuneina. Eikä Isoveli jaksa enää valvoa. Pysy hereillä, Veli, pysy. Eihän tästä diktatuurista voi tosissaan sanoa paljon kielteistä. Laos on Kaakkois-Aasian takamaata, ollut milloin minkäkin sakin kynsissä. Köyhä maa kaikilla köyhyyden mausteilla. Sitä on hyvä miettiä sushibaarissa, joita täältäkin löytyy aina nurkan takaa.

On sekin nykyään reissussa kivaa että voi halavalla soittaa Suomeen Skypellä. Katsoa suomalaisia uutisia, joissa ei koskaan tapahdu mitään. Eli asiat ovat reilassa, ei Amerikan suurkaupunkien tavoin suurin osa kansaa työnnä kuset housussa ostoskärryjä ja yx prossa piileksi sähköaitojen takana pelkäämässä köyhien kostoa. Amerikka on paska maa, sinne en mene enää kuin Manhattanin saarelle. Mutta Eurooppa on täynnä nähtävää ja oltavaa. Esmex seuraavana talvena voisi mennä vaikka Sisiliaan pimeyttä pakoon. No mutta kunhan tästä vielä jouluksi ehditään himaan, voi alkaa miettiä kannattaako enää lähteä vai onko turvallinen ei-mitään sittenkin paras olotila ihmiselle, luultavasti Pohjoismaat pärjäävät juuri sen vuoksi että kun kaikki on suht koht tasapaksua on lopptulos erinomainen. Siihen päälle vielä lätkämatsit ja Eurofudis, koiran kävelyttäminen hengenvaarallisen liukkailla tiellä, kunto-ohjelmien noudattaminen, Spotifyn huudattaminen... Suomi voittaa jälleen kerran nämä palmubanaanivallat sata nolla, vaikka pitkään luulin tilanteen olevan päinvastainen. Olin päästäni sekaisin, hyvä että oikeus voitti lopulta. Ei täällä ole mitään vikaa, mutta kuitenkin. Tack och adjö!

Fishman of Pai

Vuonna 2008 pai´lainen poliisi ampui dokausillan päätteeksi kanadalaisen turistin. Poliisi oli yrittänyt iskeä kanadalaisen tyttöystävän, ja kun tämä pani vastaan, poliisi ampui hänet hengiltä. Varjot olivat laskeutuneet pohjoisen Thaimaan hippikylään, Khao San Road kakkoselle. Ensin poliisi vapautettiin, mutta kun Kanada ja muut länsimaat nostivat metelin, pantiin poliisi tekkien taakse.

Tämä tapahtuma kerrotaan kaikissa Thaimaa oppaissa Lonely Planetia myöten. Elämä jatkuu kuitenkin rauhaisena Pai´ssa. New agea ja hippikamaa on sopivasti, ei niin ylitse vuotavasti kuin Balin Ubudissa. Nuoria reppuselkäisiä tyyppejä etsii aamusta iltaan majataloa. Täälläkin niitä on aivan liikaa.

Täytyy muuttaa suunnitelmaa, tänne Pai´hin me Pomon kanssa muutetaan kun keritään. Tämä on sopivan pieni paikka, jossa kaikkea mahdollista on kuitenkin tarjolla. Upouuden talon useammalla makuuhuonella saa vuokralle reilulla 300 eurolla. Tarjontaa piisaa. Itse asiassa sopivan peinen talon löytäminen on asian suurin vaikeus.

Täällä voi elää luonnon helmassa syvähenkistä elämää, juodaan vettä ja käydään pissalla. Ajan kululla ei täällä Burman rajan tuntumassa ole suurta väliä. Huono puoli on että joissain sapuskapaikoissa palveluu pelaa hitaasti. Mutta olemme jo löytäneet oman kantamestan chillilounge raflan Ting Tongin. Tuplavodka maksaa 200 bahtia, mutta toisesta eteenpäin hinta laskee puoleen. Kannattaa juoda monta Buddha barin chillimusan soidessa värivalojen himmentämässä paikassa. Hyvä puoli on, että Pai´ssa kapakat täytyy panna jo puolilta öin kiinni.

Huumeita täällä käytetään, mutta eivät ne mitenkään isommin pomppaa esiin. Pari pakollista langanlaihaa kaikki mahiksensa munannutta länkkärinistiä pyörii kaupungilla, joissain kapakoissa jonkun piruparan silmät palavat heroiinipusun loimussa. Itse asiassa Pai´n ympärillä viidakossa kulkee yksi metamfetaniinin pääreitti maailman markkinoille. Thaimaan poliisi on takavarikoinut tätä yabaa tänä vuonna 90 miljoonaa tablettia. Karen sissien hallussa olevassa Burman itärajan viidakoissa on huippumoderneja matamfetamiinilabratoroita. Yaba on halpaa tehdä ja käyttää. Aikaisempi herooiinikauppa on saanut luovuttaa ison osan tuottaisammalle metamfetaniinille. Thaimaan armeija jahtaa viidakossa salakuljettajia, muutama sata on tänäkin vuonna ammuttu tohjoksi. Kultaisen kolmion tuntumassa ammutaan ensin eikä sittenkään kysytä mitään.

Onkin outoa että elämä täällä Pai´ssa kulkee laidback moodissa, eikä läheisen sodan aavistusta ole edes ilmassa. Wifikahviloissa nuoret etsivät itsseään räpläämällä älypuhelimiaan. Tämä puhelimen räpläys voittaa sata nolla kaikki muut entisen kulttuurin muodot. Tosin pari divaria täältäkin löytyy. Yhdessä newage ravintolassa oli isot hyllyt täynnä kirjoja. Sain E.L Doctorvin upean "Ragtimen" luettua ja menin raflassa katsoon kirjatarjontaa. Ekana osui silmiini Sammakon julkaisema Bukowskin "Vanhan likaisen miehen tarinoita". On se mulla himassa, mutten ole kerinnyt sitä lukea. Ostin sen 2.40 eurolla, olisi lähtenyt puolellakin, mutta haluan tukea kituvaa kirjakauppabisnestä. Muita suomalaisia kirjoja ei näkynyt, newage porukka lukee näköjään vain roskaromaaneja rakkaudesta ja sotatoimista.

Eilen ottamani kalatatuointi ei ole pudonnut matkasta, vaan elämäni Kalamiehenä jatkaa tasaista rataansa. Olen aina tykännyt enemmän vuoristolaisista, Darjeelingissa, Dalatissa, täällä. He ovat karskimpaa sakkia, eivätkä halua miellyttää turistia hintaan mihin hyvänsä. Tästä tulikin mieleeni, että tyttökauppaakaan en ole nähnyt täällä käytävän. Toki sitä ja yabaa sun muuta pollea on tarjolla, mutta se ei kuulu mulle mitä öisin viidakon lymypaikoissaan hommaavat.

Pitäisi vissiin lähteä parin yön perästä muutamaksi viikoksi Laosiin. Ehkä Luang Prabangissa on yhtä hiljaista kuin täällä. Chiang Maissakin liikenne jytää täysillä aamuvarhaisesta myöhäiseen yöhän. Siksi muutamme tänne Pai´hin. Täällä koiratkin ovat tolkuissaan, joka paikassa oma koira.

Täällä ylhäällä pohjoisessa unohtaa täysin että Bangkokin kaduilla puna- ja keltapaidat osoittavat mieltään. 24 maata on varoittanut kansalaisiaan matkustamasta tänne Thaimaahan, mm. muut Pohjoismaat. Suomi ei ole, sillä kun pysyttelee poissa väkijoukoista, ei käy kuinkaan. Yksi saksalainen valokuvaaja ei osannut eilen Bangkokissa pitää varaansa; väkijoukko pieksi hänet henkihieveriin. Armeija on luvannut pitää Bangkokin lentokentät auki hintaan mihin hyvänsä, onhan turismin high season juuri alkanut, maa menettää paljon fyrkkaa jos turistit eivät uskalla tulla.

Ei siis mitään syytä huoleen. Jos vaikka Bangkok menisikin kaaokseen, sinivalkoisia siipiä löytyy läheltä Hanoista, Hong Kongista ja Singaporesta. Nyt kun asuinpaikka on löytynyt voi levollisen mielin palata jouluiseen Kotkaan syömään lohileipiä ja raaputtamaan raaputusarpoja, kuten jouluna kunnon väki tekee.

div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">

I am the Fishman now!

Queit Finn in Chiang Mai

Chiang Mai on mun kaupunki Thaikuissa. Täällä olen useampaan kertaan vaihtelevalla menestyksellä elämääni toilannut eteenpäin. Muutaman kerran olen ottanut täällä lukua erinäisten väkijuomien ja muiden substanssien liiallisen nauttimisen seurauksena. Vähitellen olen oppinut ottamaan iisisti, vain terävää vodkaa. Sillä nuppi pysyy kasassa.

Tosin nyt kun olen jälleen viikon verran tätä kaupunkia reilannut, alkaa äänten kakofonia ottaan hermoille. Sitä on yritetty paeta vuorille, joelle, ties minne. Mutta täällä on joka mestassa kovat jytäbileet meneillään, liikenne siihen päälle, hullujen huoneella ollaan. Olemmekin oppineet arvostamaan hiljaisuutta. Sitä onneksi on stadissa tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, muusta Suomesta puhumattakaan. Härmässä on hiljaista, siinä yksi hyvä syy lisää olla muuttamatta tänne pysyvästi, ainakaan vielä.

Chiang Mai on Thaimaan kulttuurikohde numero uno. Vähän paremman tason matkaajat täällä kartta kourassa kulkevat temppeleitä tutkimassa. Ryssät on saatu toistaiseksi saarrettua Pattayn huorakadulle Walking Stereetille. Mutta täälläkin näkee saman kuin lähes kaikkialla Aasiassa; hotelleja on rakennettu massiivisesti liikaa, baareista puhumattakaan.

Hyvä pu0li tässä on, että hotellien hinnoissa markkinatalous toteutuu ehkä parhaiten. Kaikki joutuvat hakemaan markkinoilta asiakkaita jymytarjouksilla. Tuskin kukaan enää maksaa hotellihuoneesta listahintaa, taitaa sellainen olla katoamassa kokonaan kuvasta. Mekin otettiin ensi kuussa 6 yötä 5 tähden hotlasta Bangkokista aamiaisbuffeteineen wifeineen 90 eurolla yö. Hotellin nimeä en muista, mutta siellä se joen rannassa on ja on myös rankattu Bangkokin 11. parhaaksi hotelliksi. Tässä välissä mennään muutamaan hiljaiseen paikkaan ottaan hermolepoa, hiljasimmat täytyy hakea aina Laosista saakka. Siellä kommarit on edelleen vallassa, eikä kehityksen kiimainen pärinä ole koko ajan tunkemassa päälle.

Chiang Maissa voisin ihan hyvin asua. Tämä on mun mielestä siinä suhteessa Thaimaan, ellei koko Aasian paras mesta. Mutta eipä mulla isompaa hinkua ole tänne tai jonnekin muuttaa. Himassa on hiljaista, kukaan ei soita, naapurit pitävät seurat korkeintaan pari kertaa vuodessa, koira ei mekasta öisin. Ei, minulla ei ole ikävä stadia, eikä mitään muutakaan paikkaa. Ihminen vain tottuu johonkin paikkaan, on siellä kun ei omaa parempaakaan suunnitelmaa.

Bruce Chatwinin Levottomuuden anatomiassa vuolaasti todistellaan nomadimaisen liikkellä olemisen olevan ihmisen mielenterveyden kannalta elintärkeää. Jotkut joutuvat tosin hakemaan reissua kemikaalien avulla pääkopastaan, mutta Chatwinin mukaan siitä on seurauksena kehnoja tuloksia. Tänään meninkin vanhasta muistista apteekkiin, katselin tarjontaa, käännyin hiljaa pois. Ei ole enää tarvetta sekoitella aivojeni riekaleita apteekksituotteilla. Kaikki tämä on hyvin just näin.

Kehittämiskokous Hongkongissa Kevan tyyliin!

Kevan 170.000 euroa maksanut hummausmatka Hongkongiin on sekin tallennettu "kuvitteellisesti" Talon mieheen, josta käy ilmi kaikki muukin kämmäily mitä kuntiemme miehet ovat vuosikymmenet hommanneet veronmaksajien piikkiin:

17. Englund pitää kehittämiskokouksen


Joka vuosi oli pidettävä pakolliset työyhteisön kehittämispäivät. Niistä ei mitään hyötyä ollut, eikä mikään niiden seurauksena ainakaan muuttunut parempaan suuntaan. Niinpä päätin viedä koko osaston vähän merta edemmäs kalaan, josta se voisi nähdä etäisyyden päästä oman toimintansa toivottomuuden. Kerrankin kaikki olivat heti tulossa mukaan, eikä kukaan keksinyt tekosyitä saada lintsata vaikka lento Hongkongiin kesti 10 tuntia. Olin antanut heille liian paljon siimaa reissun muodossa, mutta tilit tasattaisiin ajan myötä ja he joutuisivat lunastamaan kiitollisuudenvelkansa minulle.


Kun porukka oli saatu lennätettyä kehittämiskokoukseen sinivalkoisin siivin Hongkongiin asetuimme vanhaan suosikkihotelliini Island Pacificiin. Ensimmäinen päivä töllötettiin huoneiden ikkunoista avautuvaa näköalaa Victorian Harbouriin, ajeltiin Star Ferryllä ihastelemassa pilvenpiirtäjäviidakkoa, koluttiin Kowloonin piraattimarkkinoita. Toisena päivänä porukka kokoontui yläkerran bisneskabinettiin.


Yksikköpalaverissa Pasila alias "Paimion pimee" yritti tapansa mukaan ottaa aloitteen. Hän oli pikkukunnan pikkumies, jonka porvarit nostivat hoitamaan kouluasioita Taloon hänen puhuttuaan heidät vakuuttuneiksi, että hänestä olisi täällä vähiten harmia. Pasilla ei ollut mitään persoonallisia mielipiteitä, vaan hän oli onnellinen nobody, eräänlainen mies ilman ominaisuuksia. Itsestään selvyydet ja latteudet pursusivat hänen innokkailta huuliltaan. Hän puhui taukoamatta ja änkesi kaikkiin seminaareihin ja tilaisuuksiin joista arveli olevan uransa kannalta hyötyä. Hän pärjäsi talossa hyvin koska ei omannut itsereflektiota, vaan piti saamiaan loukkauksiakin viime kädessä kehuina. Ehkä hänenkin päähänsä oli menestyksekkäästi jossain johdon valmennuksessa taottu, että se kuka aloittaa keskustelun määrää pitkälti sen tulevan sävyn. Pirulainen yritti tehdä työtä käskettyä. Mutta tällä kertaa ei ollut aikaa hänen tajunnanvirtaansa kuunnella, koko yksikön lennättäminen kännisen päähänpistoni vuoksi toiselle puolen maailmaa tuli muutenkin veronmaksajille kalliiksi.

- Turpa tukkoon, kuittasin hänen alustuksensa aikaisemmasta viisastuneena.


Pasila lopetti mesoamisena tyytyen naurahtamaan mistään mitään tajuamatonta tekonauruaan. Hän oli kuitenkin onnistunut viemään minulta jälleen kerran kehittämistunnelman. Idea roudata koko paskasakki toiselle puolen maailmaa kadutti. Päätin hoidella kaikista kehittämisaikeista ja lukemattomista tapani parantamiseksi tekemistäni lupauksistani huolimatta homman entiseen malliin. Kaikenlaista olivat pirulaiset huoneissaan aikansa kuluksi kehitelleet. Kuuntelen jokaista hetken ja totean hänen pitkään kehittelemänsä idean toimintamme tehostamiseksi hyväksi, mutta siihen tultaisiin palamaan jatkopalavereissa. Alustusten jälkeen muutama käpälä on koko ajan pystyssä, mutta en ole niitä huomaavinanikaan.

- Ja sitten asiaan. Tämä yksikkö ei voi toimia ilman moraalisääntöjä. Ne sitovat meitä ja pakottavat meidät vastavuoroiseen kanssakäymiseen. Kukaan ei saa piileskellä poterossaan, vaan kaikkien on tultava mukaan, lunastettava paikkansa. Täällä ei eletä kuin pellossa, vaan kaikkien on opittava ajattelemaan samalla tavalla asettaen Talon edun oman elämänsä edelle.


Tämän talon toimintatavat ovat muotoutuneet vuosikymmenten aikana parhaiksi mahdollisiksi. Perinne velvoittaa meidät vannomaan sen nimiin. Te olette onnenpekkoja. Ihmisiä lyödään automaation edetessä koko ajan ulos työelämästä. Kannattaa jatkossakin yrittää kaikin keinoin pysytellä touhussa mukana. Teette mukisematta kaiken mitä määrään, ettekä mieti syntyjä syviä. Kuten olen lukemattomia kertoja korostanut, viime kädessä ajattelemisen tässä yksikössä hoidan minä. Kaiken mitä teemme on oltav...

Buddha joka kiipesi puuhun - Buddha Who Climbed into the Tree

Olemme keksineet täällä Chiang Main Jee Peng valofestareilla tajuttoman hyvän ja myyvän kirjan nimen: "Buddha joka kiipesi puuhun". Sen sisältö voi olla mitä tahansa, mutta kaikilla kielillä se myy kultaa. Toinen, hylätty kirjan nimi oli "Zen ja runkkaamisen taito". Sen voisi omistaa Jörn Donnerille joka "Mammuttinsa" lopussa syöpähoitojen jälkeen päiväkirjaa ahkerasti kätensä käyvän vessassa 80 vuoden iästä huolimatta. Pysyyvähän ovat vain tilapäiset vaikeudet, mutta jostakin täytyy aloittaa.

Chiang Maissa opimme että emme osaa enää asua majatalon tapaisissa mörskissä. Joku Madventures tyyppi sanoi että tykkää erityisesti halvalla matkustamisesta. Me emme enää kuulu heidän viiteryhmäänsä. Lai Thai, jossa olen asunut aikaisemmin 2 kertaa, oli ikkunaton mörskä, jossa ei wifi, telkku, mikään toiminut. Avasimme läppärin ja valitsimme latestays.comista neljän tähden Ibis Stylesin ja tuota pikaa ajoimme tuktukilla tänne. Heti aulassa alkoi helpottaa, vaikka cocktailjazz soi liian lujalla, aasialaiset eivät ymmärrä nyanssien päälle (siksi he eivät koskaan voita käynnissä olevaa rahan maailmansotaa).

Chiang Mai on Pattayan ja Bangkokin jälkeen rauhallisempi kulttuurikaupunki. Eikä täällä pohjoisessa ole niin kuuma kuin alempana. Paukuttelu oli valofestareilla hillitöntä, mutta onneksi kaatosade eilen illalla kasteli riehujat ja paukut jäivät suutareiksi. Yhdellä japsilla ehti sitä ennen tärykalvo puhjeta vieressään räjähtäneestä paukusta, verta vuosi nenästä. Itse join 7 tuplavodkaa ravintolassa ja kun sade oli tyjentänyt kaupungin hillujista, ajoimme puoli kahdentoista maissa takaisin Ibikseen, jossa kaikki toimii, wifi, telkun kanavat, ilmastointi ja aamiaiseksi saa syödä buffetistä mitä lystää, niin paljon kuin lystää. Eikä tämä edes tule paljon Lai Thai mörskää kallimmaksi, sillä siellä aamianen lisäkahvilla veti hinnan törkeeksi. Ranskalaisia, saksalaisia vanhoja ihmisiä siellä reppureitten lisäksi asui. Täällä Ibiksessä lähes kaikki asiakkaat ovat Kiinasta. Myös jenkkejä on tällä hetkellä Chiang Maissa paljon, ryssiä tuskin ollenkaan.

Eilen kävimme jättisuuressa divarissa josta Pomo osti Buddhaa Ja Zeniä, mä maailman vaarallisimmat matkat antologian ja Salingerin elämäkerran på engelska. Nyt luen Chatwinin levottomuuden anatomiaa. Chatwinin harhainen väite kuuluu, että ihmiset ovat evoluutiobiologisesti aina liikkeellä etsimässä uusia kunnaita. Suuret uskontojen perustajat Buddhaa myöten tekivät pyhiinvaelluksia, kirjailijat olivat Chatwinin itsensä tavoin koko ajan liikkeessä. Himassa Lontoossa ja maalla Englannissa Chatwin tunsi tukehtuvansa, eikä pysytynyt keskitymään kirjoittamiseen. He always wanted to go to Patagonia.

Divarissa tunsin haikeutta sillä tiesin senkin toiminnan päättyvän lähivuosina, monet englanninkielisen kirjallisuuden divarit on täällä jo lopettaneet toimintansa. Kun kaikilla on nämä nettivempaimet taskussaan, saa sieltä lukea ja katsoa ilmaiseksi niin paljon kuin huvittaa.

Hienoa että en ole tänään tappamassa ketään, olenhan pohjimmiltani kiltti tappaja. Tapan vain pahikset ja muut epäilyttävät kovanaamat. Viattomat ovat kärsimyksensä ansainneet, annan heidän kulkea rauhassa.

Ei siis no star hotelleja enää, kuuluu tän reissun opetus. Ja stadiin on reilun kuukauden päästä kiva palata, siellä odottaa joulun tähtöset ja Roope koira, Nelonen Pron lätkämatsit, MTV Totalin fudisrumba. Oli mulla vielä jotain mielessä, mutta en ehdi nyt sanoa siitä mitään.

Härmän poliitisesti valittujen pomojen väärinkäytökset

Enää ei tapeta ketään tai käy kuin talkshowisäntä Jimmy Kimmelille, joka innostui erään lapsen ehdotuksesta hoitaa kiinalaisongelma tappamalla heidät kaikki. Nousi iso älämölö; Kimmel joutui katuvana pyytämään anteeksi maailman kaikilta siimahänniltä. Venäläisilläkin kasvaa siimainen häntä. Heidät erottaa 70-luvun ranta-asuista ja ennen muuta siitä että jokainen kantaa muovipussissa ananasta. Ryssät ovat hulluna ananaksiin, iltakaudet niitä vuolevat huoneissaan. Siimahäntiä kaikki tyynni. Taidan tajuta mitä Vonnegut tarkoitti eräässä kirjassaan, että kun kaikki kiinlaiset kutistetaan, ovat he sitten joukolla hengityselimissämme levittäen sairauksiaan.

Tyttökuviosta kiinostuneille MOT:n toimittajan renttujen tapaisille: Kun tyttö tulee risukylässä tiettyyn ikään, äitimuori käskee tätä lähtemään kaupunkiin tienaamaan elantoa perheelle jalat levällään. Äidit eivät pidä tätä vaikeana työnä, niinpä Pattayan rantabaareissa on vuosi vuodelta enemmän tyttöjä pikkuhepeneissä tienestin toivossa. Ilman fyrkkaa ei ole risukylään palaamista. Ainoa pelastus on möhömahainen suomalainen äijä joka ei saa suomessa kuin tumpeloaan ja rakastuu palavasti ensimmäiseen huoraan joka antaa sovinnolla maksua vastaan. Win-win situation, you might see.

Täältä Thaimaasta käsin katsottuna Suomessa tapahtuu rönsyileviä barokkiaiheisia uutisia. Ahde vastaan Räty, kuka ehdotti panemista ja paniko kuka ja ketä? Helsingin huumepoliisin päällikkö on vangittu monista rikoksista epäitynä, menivät hänelläkin totuus ja dekkarit sekaisin päässään. Ja Kuntien eläkevakuutuksen uusi toimari on pannut kepulaisten tapojen mukaan veronmaksajien rahoilla tuulemaan; on hommattu avobemari työsuhdeautoksi, vaikka virka-auto ja kuski on muutenkin. Katajanokalta hommattu luksuskämppä, johon tehty 250.000 euron remontti. Eikä tietenkään politrukit, erityisesti maalaisklikin kepulaiset tyydy edes tähän; asunnon verotusarvo on ilmoitettu liian alhaiseksi ja maksettu siitä liian vähän. No vaikka olenkin tänään hyvällä päällä, jonkinsortin niskalaukaus tekisi tässäkin tapauksessa kansan oikeudenmukaisuuden tunteelle gutaa. Samalla voitaisiin siististi poistaa muut veronmaksajien rahoja törsänneet Kevan johtoryhmäläiset, ja kaikki poliitikon retaleet ylipäänsä.

Ja Talvivaara se menee komeasti konkkaan! Onneksi rahansa menettävät ovat enimmäkseen täystolloja kepulaisia. Järkisakki olisi myynyt osakkeet jo aikoja sitten. Mutta kun ne Suomen maalaiset eivät ole koskaan olleet mitään järkisakkia, ehkä kuitenkin niskalaukaus myös heille? Vaikka nettipoliisi lähetteleekin mulle vikoja varoituksia en mä siitä mitään piittaa ku mulla on sananvapaus ja mä oon karussa toisella puolen maailmaa.

Sen verran vielä valitan ennen kuin häivymme täältä Pattayalta, että siimahännät ovat vallanneet myös Starbucksin. Ennen siellä sai istua suhtkoh rauhassa. Nyt sinne tullaan kameroiden kanssa räpläämään ja törsäämään kaikkialta Volgan varrelta ja Kiinan savusumuisten kaupunkien kähmäisistä loukuista. Stadin keskustaan avattiin juuri Starbucks, mutta ei se hyvältä näytä kun turkulaisia tuli bussilasteittain heti avajaispäivänä sumpille ja räpläämään kameroineen. No I need a place to hide away.

Ei mulla muuta kuin että japsisapuskaa on tullut Central Festival tavaratalon rafloissa syötyä. Ei sushia, pikaruokaa, vaan ihan oikeaa. Lohiteriaki eritysesti on hyvää. Mutta on siellä seuraavassakin mestassa ylhäällä japsipaikkoja Airport Plazalla ja muuallakin.

Nyt otan levon kun öisin itkevä kolmas silmäni on kuivunut ja kaikki ovat osansa tehneet.

Luulin Talon miehen todellisuuden olevan mennyttä aikaa, mutta Kevan tapaus ja Kuntaliitossa tapahtunut työpaikkakiusaaminen johdon toimesta tekevät sen konsulltidemokratioineen yhä ajankohtaisemmaksi. Tässä näyte alusta, kirja löytyy ostettavaksi tuosta oikealta:

1. Englund organisoi

Ne pitävät minua sairaana. Voihan asian näinkin nähdä. Tytöt olivat kannelleet käytöksestäni liittovaltuuston puheenjohtajalle. Hän ei kuitenkaan halua sekaantua asiaan. Pelkää kai minun reagoivan. Hän kehotti minua ainoastaan tuntemaan vastuuni. Tuntea vastuuta? Mistä ja kenelle? Asiat eivät missään tapauksessa ole niin yksinkertaisia kuin he kuvittelevat. Tässä maailmassa on niin moni asia luokiteltu sairaaksi, että jokainen normaalikin asia on ainakin kerran julistettu sairaaksi.

Tuotan heille jälleen pettymyksen. En ota tyttöjen valituksia kuuleviin korviini. He menevät entistä enemmän hämilleen, sillä tietävät jääneensä aseettomaksi julistamattomassa sodassa minua vastaan. Minä olen heidän esimiehensä, jonka alaisuudessa he joutuvat elämään. Melkein jokaisen on opittava elämään jonkun toisen alaisuudessa. Teen näin ollen tytöille palveluksen, mutta en saa mitään kiitosta.

Tämän sekasotkun keskellä en voi kuin yrittää olla oma itseni. Pelkään heidän tekevän minut lopulta kaltaisekseen. Minun on ponnisteltava ollakseni unohtamatta oikeutta minuuteeni. Pahinta on kuitenkin tajuta, että tätä virastoa vastaan ei voi taistella. Mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme se.

Minulla on ollut paljon tyttöjä. Ne lähettävät vain tyttöjä. He jäävät joksikin aikaa ja keksivät sitten tekosyyn lähteä. Mutta uusia tulee tilalle. Niin kuin nämä kaksi tyttöä lähetettiin apulaisiksi projektiin, joka minut on määrätty suorittamaan. Sain resursseja ja tytöt. Heidätkin tosin vain työllistämistuella.

Nämä kaksi valittajaa olivat vaikeita tapauksia jo alusta alkaen. He dominoivat keskustelua kahvipöydässä. Aloin vältellä kahvitaukoja. Sen jälkeen tytöt ovat yrittäneet saada minusta yliotteen. He katsovat ylimielisinä, kun annan heille puhtaaksikirjoitustehtäviä. Kun lähetän heidät asialle, he viipyvät monta tuntia.

Tyttöjen huoneessa ei ole kuin yksi tuoli. Minulla on kaksi. He ovat pyytäneet ylimääräistä tuolia lainaan. Olen luvannut toimittaa sen. Mutta kun he seuraavana päivänä jatkoivat asian hokemista, päätin antaa ajan kulua. Olen talonpoikaista sukua, enkä tee mitään painostuksen alla. Istukoot vaikka vuorotellen lattialla. Minulle se on yksi lysti. Jankutuksen jatkuessa, olen luvannut tuoda tuolin huomenna. Aina huomenna.

Tyttöjen tehtäviin kuuluu tallettaa tietoja koneeseen. Koska meillä on paljon aikaa ja vähän tekemistä, olen keksinyt keinon antaa heille opetuksen. Olen määrännyt heidät tallentamaan levykkeille massoittain kaikenlaista pikkutietoa, jolla ei ole mitään käyttöä. Vaikka tytöt eivät sitä uskaltaneet suoraan sanoa, tiesin heidänkin tietävän.

Eräänä päivänä he marssivat uhmakkaina huoneeseeni. Seisovat edessäni rinnat silmiini työntyen.

- Pitääkö meidän tosiaan tallentaa kaikki tieto tietokoneeseen.

- Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa, vastaan silmää räpäyttämättä.

Tytöt katsovat minua turvat ammollaan.

- Minä kysyin: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Miten se tähän liittyy, tytöt sopertavat.

- Ettekö te ymmärtäneet kysymystäni: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Emme mistään.

- Miksi ette sitten vastaa selvään kysymykseen.

- Me halusimme vain kysyä…

- Niin ovat monet muutkin. Ja minä halusin vastata.

Emme tulleet toimeen keskenämme. Tytöt menivät toivosta luopuneina murjottamaan päätteidensä ääreen. Kumpi istui huoneen ainoalla tuolilla ja kumpi seisoi, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Tuoli oli edelleen viemättä. Ja saisi ollakin toistaiseksi. Mieleni teki käydä katsomassa miten he olivat ratkaisseet yhden tuolin ongelmansa.

Näin on jatkunut jonkin aikaa. Mutta nyt he ovat jälleen huoneessani, valittamassa tietenkin. Heidän huoneensa läpi kulkee varauloskäytävä. Huoneen läpi kulkee kuulemma koko ajan väkeä, vaikka he ovat ripustaneet oveen kyltin, joka kieltää asiattoman läpikulun. Silti porukkaa tulee ja menee kuin aseman ovista.

- Tulimme puhumaan niistä, jotka kulkevat huoneemme läpi.

- Mitä heistä?

- He häiritsevät keskittymistämme työhön.

- Työhön? Eihän teillä ole mitään työtä… Mitä ne sitten teille tekevät?

- Tulevat ja menevät. Jatkuvasti.

- Onko teillä jotakin salattavaa?

- Ei, mutta veto käy koko ajan jalkoihimme…

- Vetäkää takaisin. Niiden on lain mukaan oltava avonaisia. Jos tulee tulipalo, tai jotain.

- Mutta kun ne kulkevat jatkuvasti.

- Ketkä ne?

- Emme tunne niitä. Ovat toiselta osastolta. Miksi he eivät käytä käytävää?

- Ehkä niillä on kiire.

Tyttöjen poistuessa mieleeni nousee jostain kumman syystä tämä kysymys tuolista. Kun opiskelin, muistan erään suhteilla virkansa hankkineen professorin jauhaneen tuolin ideasta. Että emme näe tuolia sinänsä, vaan hurjasti itsensä ympäri pyörivän partikkelikimpun. Vasta tuolin idea tekee tuolista tuolin. Mutta tuolin idealla ei voi istua. Muuten tytöillä ei olisi mitään ongelmaa puuttuvan tuolin suhteen.

Eikä kulu aikaakaan, kun he ovat jälleen ovellani.

- Onko tänään työtä?

- Työtä? Ei, tänään ei ole työtä. Tulkaa huomenna uudestaan.

Moukka on moukan nimi. Tytöt uskovat ja lähtevät kotiin.

Iltapäivällä soi puhelin. Kuuntelen sitä jonkin aikaa epäuskoisena, mutta nostan sitten luurin.

- Täällä puhuu tarkastaja Pelkonen työvoimatoimistosta. Tänne tuli hetki sitten kaksi itkevää tyttöä. Kertovat olevansa töissä teidän johtamassanne projektissa. On kuulemma ilmennyt joitakin vaikeuksia...