Enää ei tapeta ketään tai käy kuin talkshowisäntä Jimmy Kimmelille, joka innostui erään lapsen ehdotuksesta hoitaa kiinalaisongelma tappamalla heidät kaikki. Nousi iso älämölö; Kimmel joutui katuvana pyytämään anteeksi maailman kaikilta siimahänniltä. Venäläisilläkin kasvaa siimainen häntä. Heidät erottaa 70-luvun ranta-asuista ja ennen muuta siitä että jokainen kantaa muovipussissa ananasta. Ryssät ovat hulluna ananaksiin, iltakaudet niitä vuolevat huoneissaan. Siimahäntiä kaikki tyynni. Taidan tajuta mitä Vonnegut tarkoitti eräässä kirjassaan, että kun kaikki kiinlaiset kutistetaan, ovat he sitten joukolla hengityselimissämme levittäen sairauksiaan.
Tyttökuviosta kiinostuneille MOT:n toimittajan renttujen tapaisille: Kun tyttö tulee risukylässä tiettyyn ikään, äitimuori käskee tätä lähtemään kaupunkiin tienaamaan elantoa perheelle jalat levällään. Äidit eivät pidä tätä vaikeana työnä, niinpä Pattayan rantabaareissa on vuosi vuodelta enemmän tyttöjä pikkuhepeneissä tienestin toivossa. Ilman fyrkkaa ei ole risukylään palaamista. Ainoa pelastus on möhömahainen suomalainen äijä joka ei saa suomessa kuin tumpeloaan ja rakastuu palavasti ensimmäiseen huoraan joka antaa sovinnolla maksua vastaan. Win-win situation, you might see.
Täältä Thaimaasta käsin katsottuna Suomessa tapahtuu rönsyileviä barokkiaiheisia uutisia. Ahde vastaan Räty, kuka ehdotti panemista ja paniko kuka ja ketä? Helsingin huumepoliisin päällikkö on vangittu monista rikoksista epäitynä, menivät hänelläkin totuus ja dekkarit sekaisin päässään. Ja Kuntien eläkevakuutuksen uusi toimari on pannut kepulaisten tapojen mukaan veronmaksajien rahoilla tuulemaan; on hommattu avobemari työsuhdeautoksi, vaikka virka-auto ja kuski on muutenkin. Katajanokalta hommattu luksuskämppä, johon tehty 250.000 euron remontti. Eikä tietenkään politrukit, erityisesti maalaisklikin kepulaiset tyydy edes tähän; asunnon verotusarvo on ilmoitettu liian alhaiseksi ja maksettu siitä liian vähän. No vaikka olenkin tänään hyvällä päällä, jonkinsortin niskalaukaus tekisi tässäkin tapauksessa kansan oikeudenmukaisuuden tunteelle gutaa. Samalla voitaisiin siististi poistaa muut veronmaksajien rahoja törsänneet Kevan johtoryhmäläiset, ja kaikki poliitikon retaleet ylipäänsä.
Ja Talvivaara se menee komeasti konkkaan! Onneksi rahansa menettävät ovat enimmäkseen täystolloja kepulaisia. Järkisakki olisi myynyt osakkeet jo aikoja sitten. Mutta kun ne Suomen maalaiset eivät ole koskaan olleet mitään järkisakkia, ehkä kuitenkin niskalaukaus myös heille? Vaikka nettipoliisi lähetteleekin mulle vikoja varoituksia en mä siitä mitään piittaa ku mulla on sananvapaus ja mä oon karussa toisella puolen maailmaa.
Sen verran vielä valitan ennen kuin häivymme täältä Pattayalta, että siimahännät ovat vallanneet myös Starbucksin. Ennen siellä sai istua suhtkoh rauhassa. Nyt sinne tullaan kameroiden kanssa räpläämään ja törsäämään kaikkialta Volgan varrelta ja Kiinan savusumuisten kaupunkien kähmäisistä loukuista. Stadin keskustaan avattiin juuri Starbucks, mutta ei se hyvältä näytä kun turkulaisia tuli bussilasteittain heti avajaispäivänä sumpille ja räpläämään kameroineen. No I need a place to hide away.
Ei mulla muuta kuin että japsisapuskaa on tullut Central Festival tavaratalon rafloissa syötyä. Ei sushia, pikaruokaa, vaan ihan oikeaa. Lohiteriaki eritysesti on hyvää. Mutta on siellä seuraavassakin mestassa ylhäällä japsipaikkoja Airport Plazalla ja muuallakin.
Nyt otan levon kun öisin itkevä kolmas silmäni on kuivunut ja kaikki ovat osansa tehneet.
Luulin Talon miehen todellisuuden olevan mennyttä aikaa, mutta Kevan tapaus ja Kuntaliitossa tapahtunut työpaikkakiusaaminen johdon toimesta tekevät sen konsulltidemokratioineen yhä ajankohtaisemmaksi. Tässä näyte alusta, kirja löytyy ostettavaksi tuosta oikealta:
1. Englund organisoi
Ne pitävät minua sairaana. Voihan asian näinkin nähdä. Tytöt olivat kannelleet käytöksestäni liittovaltuuston puheenjohtajalle. Hän ei kuitenkaan halua sekaantua asiaan. Pelkää kai minun reagoivan. Hän kehotti minua ainoastaan tuntemaan vastuuni. Tuntea vastuuta? Mistä ja kenelle? Asiat eivät missään tapauksessa ole niin yksinkertaisia kuin he kuvittelevat. Tässä maailmassa on niin moni asia luokiteltu sairaaksi, että jokainen normaalikin asia on ainakin kerran julistettu sairaaksi.
Tuotan heille jälleen pettymyksen. En ota tyttöjen valituksia kuuleviin korviini. He menevät entistä enemmän hämilleen, sillä tietävät jääneensä aseettomaksi julistamattomassa sodassa minua vastaan. Minä olen heidän esimiehensä, jonka alaisuudessa he joutuvat elämään. Melkein jokaisen on opittava elämään jonkun toisen alaisuudessa. Teen näin ollen tytöille palveluksen, mutta en saa mitään kiitosta.
Tämän sekasotkun keskellä en voi kuin yrittää olla oma itseni. Pelkään heidän tekevän minut lopulta kaltaisekseen. Minun on ponnisteltava ollakseni unohtamatta oikeutta minuuteeni. Pahinta on kuitenkin tajuta, että tätä virastoa vastaan ei voi taistella. Mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme se.
Minulla on ollut paljon tyttöjä. Ne lähettävät vain tyttöjä. He jäävät joksikin aikaa ja keksivät sitten tekosyyn lähteä. Mutta uusia tulee tilalle. Niin kuin nämä kaksi tyttöä lähetettiin apulaisiksi projektiin, joka minut on määrätty suorittamaan. Sain resursseja ja tytöt. Heidätkin tosin vain työllistämistuella.
Nämä kaksi valittajaa olivat vaikeita tapauksia jo alusta alkaen. He dominoivat keskustelua kahvipöydässä. Aloin vältellä kahvitaukoja. Sen jälkeen tytöt ovat yrittäneet saada minusta yliotteen. He katsovat ylimielisinä, kun annan heille puhtaaksikirjoitustehtäviä. Kun lähetän heidät asialle, he viipyvät monta tuntia.
Tyttöjen huoneessa ei ole kuin yksi tuoli. Minulla on kaksi. He ovat pyytäneet ylimääräistä tuolia lainaan. Olen luvannut toimittaa sen. Mutta kun he seuraavana päivänä jatkoivat asian hokemista, päätin antaa ajan kulua. Olen talonpoikaista sukua, enkä tee mitään painostuksen alla. Istukoot vaikka vuorotellen lattialla. Minulle se on yksi lysti. Jankutuksen jatkuessa, olen luvannut tuoda tuolin huomenna. Aina huomenna.
Tyttöjen tehtäviin kuuluu tallettaa tietoja koneeseen. Koska meillä on paljon aikaa ja vähän tekemistä, olen keksinyt keinon antaa heille opetuksen. Olen määrännyt heidät tallentamaan levykkeille massoittain kaikenlaista pikkutietoa, jolla ei ole mitään käyttöä. Vaikka tytöt eivät sitä uskaltaneet suoraan sanoa, tiesin heidänkin tietävän.
Eräänä päivänä he marssivat uhmakkaina huoneeseeni. Seisovat edessäni rinnat silmiini työntyen.
- Pitääkö meidän tosiaan tallentaa kaikki tieto tietokoneeseen.
- Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa, vastaan silmää räpäyttämättä.
Tytöt katsovat minua turvat ammollaan.
- Minä kysyin: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?
- Miten se tähän liittyy, tytöt sopertavat.
- Ettekö te ymmärtäneet kysymystäni: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?
- Emme mistään.
- Miksi ette sitten vastaa selvään kysymykseen.
- Me halusimme vain kysyä…
- Niin ovat monet muutkin. Ja minä halusin vastata.
Emme tulleet toimeen keskenämme. Tytöt menivät toivosta luopuneina murjottamaan päätteidensä ääreen. Kumpi istui huoneen ainoalla tuolilla ja kumpi seisoi, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Tuoli oli edelleen viemättä. Ja saisi ollakin toistaiseksi. Mieleni teki käydä katsomassa miten he olivat ratkaisseet yhden tuolin ongelmansa.
Näin on jatkunut jonkin aikaa. Mutta nyt he ovat jälleen huoneessani, valittamassa tietenkin. Heidän huoneensa läpi kulkee varauloskäytävä. Huoneen läpi kulkee kuulemma koko ajan väkeä, vaikka he ovat ripustaneet oveen kyltin, joka kieltää asiattoman läpikulun. Silti porukkaa tulee ja menee kuin aseman ovista.
- Tulimme puhumaan niistä, jotka kulkevat huoneemme läpi.
- Mitä heistä?
- He häiritsevät keskittymistämme työhön.
- Työhön? Eihän teillä ole mitään työtä… Mitä ne sitten teille tekevät?
- Tulevat ja menevät. Jatkuvasti.
- Onko teillä jotakin salattavaa?
- Ei, mutta veto käy koko ajan jalkoihimme…
- Vetäkää takaisin. Niiden on lain mukaan oltava avonaisia. Jos tulee tulipalo, tai jotain.
- Mutta kun ne kulkevat jatkuvasti.
- Ketkä ne?
- Emme tunne niitä. Ovat toiselta osastolta. Miksi he eivät käytä käytävää?
- Ehkä niillä on kiire.
Tyttöjen poistuessa mieleeni nousee jostain kumman syystä tämä kysymys tuolista. Kun opiskelin, muistan erään suhteilla virkansa hankkineen professorin jauhaneen tuolin ideasta. Että emme näe tuolia sinänsä, vaan hurjasti itsensä ympäri pyörivän partikkelikimpun. Vasta tuolin idea tekee tuolista tuolin. Mutta tuolin idealla ei voi istua. Muuten tytöillä ei olisi mitään ongelmaa puuttuvan tuolin suhteen.
Eikä kulu aikaakaan, kun he ovat jälleen ovellani.
- Onko tänään työtä?
- Työtä? Ei, tänään ei ole työtä. Tulkaa huomenna uudestaan.
Moukka on moukan nimi. Tytöt uskovat ja lähtevät kotiin.
Iltapäivällä soi puhelin. Kuuntelen sitä jonkin aikaa epäuskoisena, mutta nostan sitten luurin.
- Täällä puhuu tarkastaja Pelkonen työvoimatoimistosta. Tänne tuli hetki sitten kaksi itkevää tyttöä. Kertovat olevansa töissä teidän johtamassanne projektissa. On kuulemma ilmennyt joitakin vaikeuksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti