Olemme keksineet täällä Chiang Main Jee Peng valofestareilla tajuttoman hyvän ja myyvän kirjan nimen: "Buddha joka kiipesi puuhun". Sen sisältö voi olla mitä tahansa, mutta kaikilla kielillä se myy kultaa. Toinen, hylätty kirjan nimi oli "Zen ja runkkaamisen taito". Sen voisi omistaa Jörn Donnerille joka "Mammuttinsa" lopussa syöpähoitojen jälkeen päiväkirjaa ahkerasti kätensä käyvän vessassa 80 vuoden iästä huolimatta. Pysyyvähän ovat vain tilapäiset vaikeudet, mutta jostakin täytyy aloittaa.
Chiang Maissa opimme että emme osaa enää asua majatalon tapaisissa mörskissä. Joku Madventures tyyppi sanoi että tykkää erityisesti halvalla matkustamisesta. Me emme enää kuulu heidän viiteryhmäänsä. Lai Thai, jossa olen asunut aikaisemmin 2 kertaa, oli ikkunaton mörskä, jossa ei wifi, telkku, mikään toiminut. Avasimme läppärin ja valitsimme latestays.comista neljän tähden Ibis Stylesin ja tuota pikaa ajoimme tuktukilla tänne. Heti aulassa alkoi helpottaa, vaikka cocktailjazz soi liian lujalla, aasialaiset eivät ymmärrä nyanssien päälle (siksi he eivät koskaan voita käynnissä olevaa rahan maailmansotaa).
Chiang Mai on Pattayan ja Bangkokin jälkeen rauhallisempi kulttuurikaupunki. Eikä täällä pohjoisessa ole niin kuuma kuin alempana. Paukuttelu oli valofestareilla hillitöntä, mutta onneksi kaatosade eilen illalla kasteli riehujat ja paukut jäivät suutareiksi. Yhdellä japsilla ehti sitä ennen tärykalvo puhjeta vieressään räjähtäneestä paukusta, verta vuosi nenästä. Itse join 7 tuplavodkaa ravintolassa ja kun sade oli tyjentänyt kaupungin hillujista, ajoimme puoli kahdentoista maissa takaisin Ibikseen, jossa kaikki toimii, wifi, telkun kanavat, ilmastointi ja aamiaiseksi saa syödä buffetistä mitä lystää, niin paljon kuin lystää. Eikä tämä edes tule paljon Lai Thai mörskää kallimmaksi, sillä siellä aamianen lisäkahvilla veti hinnan törkeeksi. Ranskalaisia, saksalaisia vanhoja ihmisiä siellä reppureitten lisäksi asui. Täällä Ibiksessä lähes kaikki asiakkaat ovat Kiinasta. Myös jenkkejä on tällä hetkellä Chiang Maissa paljon, ryssiä tuskin ollenkaan.
Eilen kävimme jättisuuressa divarissa josta Pomo osti Buddhaa Ja Zeniä, mä maailman vaarallisimmat matkat antologian ja Salingerin elämäkerran på engelska. Nyt luen Chatwinin levottomuuden anatomiaa. Chatwinin harhainen väite kuuluu, että ihmiset ovat evoluutiobiologisesti aina liikkeellä etsimässä uusia kunnaita. Suuret uskontojen perustajat Buddhaa myöten tekivät pyhiinvaelluksia, kirjailijat olivat Chatwinin itsensä tavoin koko ajan liikkeessä. Himassa Lontoossa ja maalla Englannissa Chatwin tunsi tukehtuvansa, eikä pysytynyt keskitymään kirjoittamiseen. He always wanted to go to Patagonia.
Divarissa tunsin haikeutta sillä tiesin senkin toiminnan päättyvän lähivuosina, monet englanninkielisen kirjallisuuden divarit on täällä jo lopettaneet toimintansa. Kun kaikilla on nämä nettivempaimet taskussaan, saa sieltä lukea ja katsoa ilmaiseksi niin paljon kuin huvittaa.
Hienoa että en ole tänään tappamassa ketään, olenhan pohjimmiltani kiltti tappaja. Tapan vain pahikset ja muut epäilyttävät kovanaamat. Viattomat ovat kärsimyksensä ansainneet, annan heidän kulkea rauhassa.
Ei siis no star hotelleja enää, kuuluu tän reissun opetus. Ja stadiin on reilun kuukauden päästä kiva palata, siellä odottaa joulun tähtöset ja Roope koira, Nelonen Pron lätkämatsit, MTV Totalin fudisrumba. Oli mulla vielä jotain mielessä, mutta en ehdi nyt sanoa siitä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti