Olen vetänyt rankasti stimulantteja ja relaksantteja vajaat kaksi viikkoa. Kuljen kipsi jalassa munasillani asunnossa. Kansainväliset vakoilusatelliitit seuraavat touhujani teleskoopit ulos työnnettyinä. Jossain välissä kipsiini ovat kirjoittaneet kaikki maailman Tiibetin vapauttamisen kannattajat adressin Pekingin olympialaisten boikotoimiseksi.
Ei tässä hörhöilyssä ole mitään uutta. Kerran käppäilin samanlaisissa maisemissa Kalkutan rupisia katuja. Siitäkin overdose psykedeliasta selvittiin. Ehkä tästäkin, who cares? Kaivan netin kohdusta muistojani Kalkutan eetteripyörteisestä elämästäni. Muutama lause siitä päätyi yhteen romskuun, mutta kokonaisvaltainen taideteos kertoo kaiken näistä muurahaisiksi naamioituneista tiedustelupalveluiden ja sisäasiainministeriön poliisiosaston hyönteisniljakkeista.
OVERDOSE IN CALCUTTA (1995)
Kalkutta on kova paikka. Ehkä kovin kaikista. Sen kaduilla parveilee 14 miljoonaa ihmishyönteistä. Ne takertuvat jalkoihisi kun yrität ohittaa makaavia hahmoja jalkakäytävillä. Kuolet tai elät, siitä ei Kalkutta piittaa. Lopulta tuhkasikin heitetään pyhään äiti Gangesiin. Ja se on vitun komeaa, kun ihmisiä nuotiolla paistetaan.
Kun johdonmukaisesti pakenee tyhjyyttä elämässään kaukomaille, ei voi olla lopulta päätymättä Kalkuttaan. Tarvitset nimittäin yhä suurempia annoksia kummallisuutta kestääksesi itsesi kanssa keskellä hyvinvointivaltion kriisiksi kutsuttua sotaa. Lopulta löydät itsesi Sudder Streetilta heittämässä hetulaa kaikenmaailman diilereiden ja ihmisriksojen kanssa. Sinne sinne päädyt, sinne sinä jäät.
Jossakin vaiheessa kun liikkumiseesi on totuttu, sinulle aletaan vihjata mahdollisuuksista. Mahdollisuudet liittyvät aina naisiin ja huumeisiin. Halusit tai et, Kalkutassa et voi elää näitä saamatta. Voit vakuutella olevasi kaiken saastan ulkopuolella, mutta Sudder Streetilla sinulla ei ole äänioikeutta. Sinä olet täsmälleen yhtä arvokas kuin lompakkosi. Ja paikallisiin olosuhteisiin suhteutettuna olet iso kala, josta saadaan paljon mätiä.
Totta kai käyt katsomassa Victoria Memorialia, äiti Theresan Kuolevien taloja, Howrahin hulluksi liikenteestä tullutta siltaa, Marble Palacea jossa Rubensit ja muut mestariteokset lahoavat silmiesi edessä tasa-arvoisen hyljättyinä kuin hyvinvointikakarat. Totta kai sinulta kiskotaan kaikista keltaisilla takseilla tekemistäsi reissuista ylihintaa. Bensan hinta on nimittäin aina juuri sinä päivänä kun sinä liikut sattunut nousemaan kaksin- ellei peräti kolminkertaiseksi.
Olet liian puhdas, haiset oudolle, sinulla on pahat mielessäsi. Siksi sinua saa ja oikeastaan täytyykin huijata. Sitä paitsi valkoinen mies on aina rasisti intialaisten mielestä, eivätkä he itse koskaan puijaa ketään rotunsa perusteella. Hyi sinua joka sikisit eurooppalaisesta synnistä. Ja tulit tänne rypeäksesi siinä lisää.
Vähitellen on aika käydä asiaan. Sitä vartenhan matkustetaan Aasiaan. Meillä on nyt sellainen tapaus, että yksi puoliksi amerikkalainen tyttö June on jäänyt viimeisestä junasta, eikä hänellä ole paikkaa missä viettää yönsä. Sinä toki ymmärrät tämän hyvänä ihmisenä, ennen kaikkea hyvänä miehenä? Haluat varmasti olla hyvä Junelle? Hän on köyhästä perheestä ja hänen sisarensa sairastaa sinitautia, jonka hoitamiseksi tarvitsee päivittäin ostaa kallista verta. Haluat kai auttaa Junea pitämään siskonsa elävien kirjoissa? Toki haluat.
Meillä on tosiaankin tämä Junen siskon tapaus ratkaistavana. Huomiseen iltaan asti sisko voisi selvitä sadalla dollarilla. Sen ajan June mielellään odottaa junaa hotellihuoneessasi. Vai olet sinä saita mies? Sitä pahempi sinulle, sillä 50 dollarilla June voi olla luonasi ainoastaan huomisaamuun. Sitten hänen täytyy kiirehtää sairaalaan ostamaan verta sisarelleen. It´s a deal!
Et yhtään ole perillä siitä missä mennään, vai oletko kuvitellut koko tapauksen? Sinua on kehotettu pysyttelemään hotellihuoneessasi. Ja siellä sinä todellakin olet kello seitsemän illalla, jolloin nuori June saapuu enismmäistä ja ainoaa kertaa elämässään odottamaan junaa muukalaisen huoneeseen.
Olet paskoa housuihisi kun oveen todellakin koputetaan seitsemältä. Hello! My name is June. Voitaisiinko tilata huonepalvelusta jotakin syötävää? Ja pari drinkkiäkin menisi mukavasti. Koko Kalkutta on samassa unessasi, joten paukkua alkaa tulla huoneeseen kiihtyvää vauhtia. Mutta eikä minulla olisi vielä antaa 10 dollaria, sillä huomenna verta tarvitaan tavallista enemmän?
Jossakin vaiheessa sinulle soitetaan lobbysta. Etkö sittenkin haluaisi kahden tytön kanssa samaan aikaan? Esimerkiksi muudan japanilainen liikemies tilaa aina Kalkutassa käydessään kaksi tyttöä. Sehän on double pleasure, kai sä tajuut? Mutta näin pitkälle ei käsityskykysi enää riitä.
Ehkä June todellakin on puoleksi amerikkalainen, mutta viivyttelyssään hän on aivan hyvää kansallista intialaista luokkaa. Voisinko kertoa jotakin perheestäni? Voi eikö sinulla raukalla ole edes perhettä? Mutta minäpä kerron sinulle sisarestani, jolle täytyy päivittäin ostaa lisää verta. Emmekö voisi tilata vielä jotakin ennen kuin käymme levolle?
Ehkä vietit yösi Junen kanssa, ehkä et. Oli miten oli, ei siitä mitään vuosisadan rakkaustarinaa syntynyt. Aamulla June on haluton lähtemään luotasi. Ainoastaan 20 dollarin hintaan hän on valmis jäämään koko päiväksi, vaikka hänellä olisi jo kiire sairaalaan ennen kuin veri loppuu. Muistathan hänen sisarensa tukalan tilanteen? Ai, et halua maksaa? Maksa edes jotakin, niin you can have my body and soul…
Koville se ottaa, mutta jossakin vaiheessa June tajuaa, että et edes anna enää viittä taalaa verenostoon. Silloin hänen tulee kiire sairaalaan. Mutta hän aikoo vielä palata ja ehkä seuraavan yön junasta jää myös hänen ystävättärensä Sheila. Hänkin on kunnon tyttö, joka ei ole koskaan ennen tehnyt tällaista. Eikä tule taatusti enää koskaan tekemäänkään.
Rakkauden yön jälkeen suuntaat mahdollisesti New Marketiin katselemaan ihmishyönteisiä. Sinut kaappaava myyjä on asunut joskus Ruotsissa. Saat erityishyvän hinnan. Samalla myyjä ilmoittaa muille myyjille, että "no american, good person". Et tietenkään aikonut ostaa mitään, mutta palaat hotellia kohti kainalossasi neljä metriä silkkiä. Sekin raha olisi voitu käyttää veren ostamiseen Junen sinitautia sairastavalle sisarelle.
Ei, tietenkään et pääse hotellille ennen kuin sinut pysäytetään. On jälleen aika tehdä kauppaa. Meillä Kalkutan pojilla on kaikkea mitä tarvitset. Ruskeaa sokeria ja mustaa ooppiumia. Suosittelemme sinulle mustaa oopiumia. Syöt sitä teen tai kahvin kera. Pian olet supercooooooooooooooooooooooooool! Seksistä saat tripla nautinnon.
Kun et aio ostaa, niin sinulle myydään kuitenkin puolikas annos mustaa mukaasi. Ilman sitä tuskin pystyt kävelemään näillä kulmilla. Kai sä tämänkin lopulta tajuut? Ja kun olet syönyt sen puolikkaan niin meillä on tämän punjabilaisen kahvilan takahuoneessa sinulle toinen puolikas huomiseksi. Siitä se lähtee. Tarvitset vain aikaa totutella.
Siltä ei voi välttyä. Sanoinhan sen jo aluksi. Siellä sinä istut hotellihuoneessa tilaamassa huonepalvelusta kahvia ja tunkemassa mustaa pikeä turpaasi. Eikä se edes vaikuta sinuun mitenkään. Mitä nyt kirjoitat hetkessä parikymmentä postikorttia ja punnerrat viisikymmentä etunojaa. Nappailet lisää ooppiumia, koska se ei vaikuta sinuun mitenkään. Onko siinä muka jotakin merkillistä jos ihminen syötyään Lytton hotellin kiinalaisessa ravintolassa menee suoraan syömään alakerran intialaiseen, josta jatkaa Sudder Streetille Kwality Restaurantiin, koska vielä hieman hiukoo?
Saat jälleen eteesi eksoottisia herkkuja. Ongelma vain on, että se musta herkku on syöty loppuun. Se ei vaikuta sinuun mitenkään. Et anna sen häiritä, että koko ravintola ja tunnettu maailmankaikkeus tuijottaa sinua syvälle silmiin. Hikoilet katseiden hehkussa, mutta et anna periksi. Ne yrittävät vain murtaa tahtosi. Ne haluavat tuhota kaiken mitä olet elämässäsi ollut. Ne vielä väärentävät muistotkin. Itse asiassa et muista kuka olit? Mutta koska et muista edes olevasi, ei asia sinua häiritse.
Tiedät tulleen hetken lähteä liikkeelle. Sinulla on vain pieni ongelma; jalat eivät pelaa. Eivätkä kädetkään. Etkä ymmärrä ympärilläsi puhuttua kieltä. Se on sivilisaatiolle täysin tuntematonta. Esimerkiksi lattialla vaeltavat pienet muurahaiset tekevät rivoja eleitä, joiden merkitys jää sinulle arvoitukseksi.
Tuo tarjoilija tuossa ojentaa sinulle kätensä, joka muuttuu suureksi piipuksi. Yrität polttaa sitä, mutta et saa savuja ja piippu yrittää riistäytyä otteestasi. Nyt sinulla alkaa olla kovat piipussa. Kohta aiot näyttää mistä kana kusee. Teet sen heti kun kädet ja jalat alkavat jälleen pelaamaan. Sitä paitsi päätäsi nykii vasemmalle niin kovasti, että aluksesi saa vakava kallistuman.
Lattialla maatessasi näet kaiken sen mitä muut eivät muka näe. Here comes the flood, everything, then the blood. Koko Sudder Street tulvii punaista ja märkää verta. Se ulottuu trooppisen tromfin tavoin ihmisten reisiin saakka. Koko maailma on punainen. Kaikkialla on verta. Junen sisaren verta. Sitä menee suuhusi ja nenääsi. Et voi enää hengittää ja keskushermostosi sanoo sopimuksensa irti. Makaat verilammikossa, eikä kukaan ole näkevinään ahdinkoasi.
Näin siis loppui surullinen elämäsi Kalkutan kaupungissa Intiassa, kaukana, kaukana maan päältä ja taivaista. Kun kävelet syksyn puraisemaa Annankatua ja ohitat Intia-keskuksen on kuin jokin sinussa todellakin kuvittelisi, että Junen sisarelle tarvittaisiin tänäänkin muutama litra lämmintä verta.
3/12/2008
3/11/2008
Smelting Icy Pearl of Scandinavia
En ole käynyt ulkona 10 päivään. Kevät näyttää iskeneen stadiin, mutta vielä aikoihin minusta ei ole ottamaan siihen osaa. Selailen Economistia; Kauppalehti mainostaa, että Suomessa on hurja pula ammattityövoimasta. IT, business law, international marketing. Ei muuta kuin Kauppalehden sivuille ja kamat kasaan reissuun Scandinavian icy pearliin.
Kovin nopeasti Suomesta on luoto kuva markkinamyönteisenä maana, jopa Economist nostaa Suomen EU:n johtavien markkinamaiden joukkoon Irlannin ja Espanjan ohella. Näissä muissa tosin asuntokupla on viittä vaille puhkeamassa, joten porukkaan kuulumisessa ei ole samanlaista gloriaa kuin vielä vuosi sitten. Mutta kuka muistaa Amerikkaa, tuota takapajuista köyhälää, joka vielä pari vuotta sitten vittuili EU:n kommarisakille?
Kuitenkin Suomen bruttokansantuotteesta menee julkiselle sektorille puolet, eli ei me tämän perusteella olla ainakaan vielä markkinaintoilijoiden kärkikastia, vaikka EU ujuttaakin uusliberalistista köyhät kyykkyyn ideologiaansa maahamme demokraattisten insituutioiden huomaamatta mitään. On syntymässä kummallinen tilanne. On svengaava ultraliberaali high tech Suomi kasvavine varallisuuksineen. Ja sitten on julkinen sektori tulonsiirtoineen. Siihen ei enää haluta satsata. Kun resursseja ei lisätä kuin inflaatiota vastaavasti ja tarpeet kasvavat, ei kukaan huomaa julkisen sektorin alasajon olleen käynnissä jo yli kymmenen vuotta.
Suomessa on erinomaisen paljon fyrkkaa valtiolla ja yksityisillä. Ja niillä ne tulevat pysymäänkin, eikä mitään kuntien palveluihin kohdistuvaa resurssointia tulla esimerkiksi terveydenhoitoon lisäämään. Viimeinen suuri kusetus oli tämä hoitotakuu, jonka aikana lisärahan avulla jonot lähti. Kun lisärahat loppui, jonot palasivat ennalleen. Ennen hoidettiin jonoista potilaita, nykyisin kuntien terveydenhoito keskittyy jonojen manipulointiin. Kun jonoon ei oteta, ei se myöskään veny. Eduskunnan oikeusasiamies, terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset ovat kumileimaismia, joilla ei ole halua eikä resursseja puuttua tilanteen kehnouteen.
Icy pearl of Scandinaviaan pystytettiin hyvinvointivaltion nimissä järjestelmä, jonka toiminnallisuus voidaan yhä enemmän nähdä museaalisena jäänteenä ajalta, jolloin ns. taloudelliset reaaliteetit eivät paljon punalippujen liehuessa päätä pakottaneet. Pitäisi olla rohkeutta räjäyttää turhat sairaalat, röntgenit, laboratoriot, koulut, kulttuuritalot. Vain näin niiden menotaakasta päästäisiin eroon. Hallitus on kuitenkin valinnut kansalaisia hämätäkseen näännytyslinjan, jossa toiminnot ajetaan niin alas, että lopulta niiden lopettamisesta ei nouse meteliä.
Kun lukee jalka paketissa suomalaisia lehtiä, saa maamme tämän hetkisestä tilanteesta todella kummallisen ja sekavan kuvan. Tosin sen saa aina kun jaksaa tarkastella maailman menoa vähän laajemmin. Tämä vahvistaa käsitystäni, että kunnon urheilevan ihmisen ei kannata seurata lehtiä. Nehän luovat markkinamielessä raflaavia otsikoita itseisarvoisesti. Pahnan pohjimmaisena tulee verkkolehdeksi muuttunut Sanoman Taloussanomat, talouden seiskapäivä, jolle uskaltaa luvata pikaista loppua juttujen tason ja lukijoiden kommenttien perusteella.
Ikkunan takana kohisee maailma, CNN syytää kuvaa Lahoren itsemurhapommi-iskusta, jalka muhii parantuen tai mädäntyen. Ei mulla ole mitään hätää, enkä itseni ja muiden kummastukseksi ole edes ottanut paikallaan tönöttämisestä kummemmin pulttia. Tekemistä olisi vaikka mistä mallista, mutta mitään sen kummempaa en tunne tarvetta alkaa esimerkiksi tällä uudella läppärillä paukuttamaan. Entisissäkin on setvimistä.
On kevät taas, voin odottaa. Viime keväänä olin kovassa iskussa. Kuntoni oli hurja, mutta sitten repesi polvesta nivelsiteet ja käveleminen Lontoon sumussa oli kivulloista. Mutta siitä mä sitten pääsin taas treenaan. Vaikka polvinivel todettiin sököksi, en malttanut olla vetämättä pitkiä lenkkejä. Selkä kipeytyi. Sain sen jotenkuten kuntoon ennen kuin matkustin Chiang Maihin. Siellä törmäilin mopolla siihen malliin, että kipupiikillä oltiin jo parissa päivässä. Onneksi tajusin parin viikon kuluttua tunnustaa tosiasiat ja palasin kotiin.
Syksy oli paha. Selkä ei meinannut lähteä millään parantumaan. Opin ottamaan iisisti. Vähitellen kävely ja uinti alkoivat pistää selkää kondikseen. Ja nyt kun olin juuri palannut salien hikisten jalkatöiden maailmaan, pamahti nilkka poikki yhtä äkkiä, ilman mitään syytä. Mutta ei tuo jaksa enää kaiken jälkeen edes vituttaa.
Kun on jalka tukevassa kipisissä voi hyvällä omalla tunnolla katsoa ikkunasta Pöxymäen alapuoliseen laaksoon, jonka ilmastonmuutos tulee hukuttamaan tulviin Helsingin kaupungin laskelmien mukaan, Täällä kukkuloilla olemme turvassa ja Pöxymäen pahamainen baari pitää huolen, ettei tänne eksy turisteja etsimään puukkoa kurkulleen. Poliisikin on kuulemma poistanut kohtaamiensa ongelmien vuoksi Pöxymäen partointireiteiltään säästösyihin vedoten. Täällä menetetään liian paljon miehiä ja kalustoa. Kiikarini paljastavat Kala-Jussin menevän pilkkihaalareissaan baariin. Luulin hänen paenneen velkojiaan tältä perältä, mutta kyseessa taitaa olla sakkojen istuminen Sörkassa.
Ja totuus on, että netin seksikkäin ja suosiotaan eniten kasvattanut saitti RedTube tarjoaa ilmaiseksi härskiä pornoa enemmän kuin rasvaisinkaan peräkammarin poika ehtii runkata ennen kuin kuolee sepelvaltimotautiin sukunsa miesten tavoin. RedTube on vienyt markkinat pornokauppiailta ja ennakoi koko viihdeteollisuuden muutosta. Kamaa pannaan (!) nettiin sellaiset määrät, että ei siitä enää kukaan mitään maksa, koska ei kykene erottamaan erinomaisia pelkästään todella hyvistä.
Ja professioiden inflaatio on myös juttu, josta lehtineekereiden ohella kärsivät lääkärit, tuomarit ja lymypaikoissaan mukatyötä tekevät virkamiehet. Netin avulla kuka tahansa kohtuullisen normaalijärkinen selvittää hetkessä asiat, jotka olivat ennen näiden hyvinvointivaltion poppamiesten takana. Muutos on meneillään ja valtaisa parkuhan siitä syntyy, kun potilaat alentavat lääkärit kirjureiksi itse itselleen netin perusteella määräämilleen lääkkeille. Ja tuomarit itkevät yökaudet kun paukapäiset lautamiehet nauravat heidän sekopäiset lainopilliset asia-argumentointinsa kumoon, kuten tässä maamme täysdorkan pääministerin tapauksessa kävi.
Ja tästä sauna, uuniperuna, pikapano miehestä voidaan vielä johtaa aikakauteemme liittyvä sairaalloinen tyhmyyden palvonta, keskinkertaisuden ylistys. Amerikassa tämän tyhmyrikultin suurin sankari on tietenkin presidentti George W. Bush. Itärannikon hupenemassa olevat älyköt taivastelevat tapahtunutta muutosta kirjoissaan tajuamatta, että intellektuellit ovat myös porukka jonka professio on aikoja sitten demystifioitu ja heitetty viemäriin.
Otan kourallisen kipulääkkeitä, tajunnan supistajia ja laajentajia, relaksantteja. Pian lojun onnellisessa narkoosissa, jossa teletappi-tyyppinen ohjelma kolisee erityisesti ja tuntikaudet kuluvat sukkelaan.
Kovin nopeasti Suomesta on luoto kuva markkinamyönteisenä maana, jopa Economist nostaa Suomen EU:n johtavien markkinamaiden joukkoon Irlannin ja Espanjan ohella. Näissä muissa tosin asuntokupla on viittä vaille puhkeamassa, joten porukkaan kuulumisessa ei ole samanlaista gloriaa kuin vielä vuosi sitten. Mutta kuka muistaa Amerikkaa, tuota takapajuista köyhälää, joka vielä pari vuotta sitten vittuili EU:n kommarisakille?
Kuitenkin Suomen bruttokansantuotteesta menee julkiselle sektorille puolet, eli ei me tämän perusteella olla ainakaan vielä markkinaintoilijoiden kärkikastia, vaikka EU ujuttaakin uusliberalistista köyhät kyykkyyn ideologiaansa maahamme demokraattisten insituutioiden huomaamatta mitään. On syntymässä kummallinen tilanne. On svengaava ultraliberaali high tech Suomi kasvavine varallisuuksineen. Ja sitten on julkinen sektori tulonsiirtoineen. Siihen ei enää haluta satsata. Kun resursseja ei lisätä kuin inflaatiota vastaavasti ja tarpeet kasvavat, ei kukaan huomaa julkisen sektorin alasajon olleen käynnissä jo yli kymmenen vuotta.
Suomessa on erinomaisen paljon fyrkkaa valtiolla ja yksityisillä. Ja niillä ne tulevat pysymäänkin, eikä mitään kuntien palveluihin kohdistuvaa resurssointia tulla esimerkiksi terveydenhoitoon lisäämään. Viimeinen suuri kusetus oli tämä hoitotakuu, jonka aikana lisärahan avulla jonot lähti. Kun lisärahat loppui, jonot palasivat ennalleen. Ennen hoidettiin jonoista potilaita, nykyisin kuntien terveydenhoito keskittyy jonojen manipulointiin. Kun jonoon ei oteta, ei se myöskään veny. Eduskunnan oikeusasiamies, terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset ovat kumileimaismia, joilla ei ole halua eikä resursseja puuttua tilanteen kehnouteen.
Icy pearl of Scandinaviaan pystytettiin hyvinvointivaltion nimissä järjestelmä, jonka toiminnallisuus voidaan yhä enemmän nähdä museaalisena jäänteenä ajalta, jolloin ns. taloudelliset reaaliteetit eivät paljon punalippujen liehuessa päätä pakottaneet. Pitäisi olla rohkeutta räjäyttää turhat sairaalat, röntgenit, laboratoriot, koulut, kulttuuritalot. Vain näin niiden menotaakasta päästäisiin eroon. Hallitus on kuitenkin valinnut kansalaisia hämätäkseen näännytyslinjan, jossa toiminnot ajetaan niin alas, että lopulta niiden lopettamisesta ei nouse meteliä.
Kun lukee jalka paketissa suomalaisia lehtiä, saa maamme tämän hetkisestä tilanteesta todella kummallisen ja sekavan kuvan. Tosin sen saa aina kun jaksaa tarkastella maailman menoa vähän laajemmin. Tämä vahvistaa käsitystäni, että kunnon urheilevan ihmisen ei kannata seurata lehtiä. Nehän luovat markkinamielessä raflaavia otsikoita itseisarvoisesti. Pahnan pohjimmaisena tulee verkkolehdeksi muuttunut Sanoman Taloussanomat, talouden seiskapäivä, jolle uskaltaa luvata pikaista loppua juttujen tason ja lukijoiden kommenttien perusteella.
Ikkunan takana kohisee maailma, CNN syytää kuvaa Lahoren itsemurhapommi-iskusta, jalka muhii parantuen tai mädäntyen. Ei mulla ole mitään hätää, enkä itseni ja muiden kummastukseksi ole edes ottanut paikallaan tönöttämisestä kummemmin pulttia. Tekemistä olisi vaikka mistä mallista, mutta mitään sen kummempaa en tunne tarvetta alkaa esimerkiksi tällä uudella läppärillä paukuttamaan. Entisissäkin on setvimistä.
On kevät taas, voin odottaa. Viime keväänä olin kovassa iskussa. Kuntoni oli hurja, mutta sitten repesi polvesta nivelsiteet ja käveleminen Lontoon sumussa oli kivulloista. Mutta siitä mä sitten pääsin taas treenaan. Vaikka polvinivel todettiin sököksi, en malttanut olla vetämättä pitkiä lenkkejä. Selkä kipeytyi. Sain sen jotenkuten kuntoon ennen kuin matkustin Chiang Maihin. Siellä törmäilin mopolla siihen malliin, että kipupiikillä oltiin jo parissa päivässä. Onneksi tajusin parin viikon kuluttua tunnustaa tosiasiat ja palasin kotiin.
Syksy oli paha. Selkä ei meinannut lähteä millään parantumaan. Opin ottamaan iisisti. Vähitellen kävely ja uinti alkoivat pistää selkää kondikseen. Ja nyt kun olin juuri palannut salien hikisten jalkatöiden maailmaan, pamahti nilkka poikki yhtä äkkiä, ilman mitään syytä. Mutta ei tuo jaksa enää kaiken jälkeen edes vituttaa.
Kun on jalka tukevassa kipisissä voi hyvällä omalla tunnolla katsoa ikkunasta Pöxymäen alapuoliseen laaksoon, jonka ilmastonmuutos tulee hukuttamaan tulviin Helsingin kaupungin laskelmien mukaan, Täällä kukkuloilla olemme turvassa ja Pöxymäen pahamainen baari pitää huolen, ettei tänne eksy turisteja etsimään puukkoa kurkulleen. Poliisikin on kuulemma poistanut kohtaamiensa ongelmien vuoksi Pöxymäen partointireiteiltään säästösyihin vedoten. Täällä menetetään liian paljon miehiä ja kalustoa. Kiikarini paljastavat Kala-Jussin menevän pilkkihaalareissaan baariin. Luulin hänen paenneen velkojiaan tältä perältä, mutta kyseessa taitaa olla sakkojen istuminen Sörkassa.
Ja totuus on, että netin seksikkäin ja suosiotaan eniten kasvattanut saitti RedTube tarjoaa ilmaiseksi härskiä pornoa enemmän kuin rasvaisinkaan peräkammarin poika ehtii runkata ennen kuin kuolee sepelvaltimotautiin sukunsa miesten tavoin. RedTube on vienyt markkinat pornokauppiailta ja ennakoi koko viihdeteollisuuden muutosta. Kamaa pannaan (!) nettiin sellaiset määrät, että ei siitä enää kukaan mitään maksa, koska ei kykene erottamaan erinomaisia pelkästään todella hyvistä.
Ja professioiden inflaatio on myös juttu, josta lehtineekereiden ohella kärsivät lääkärit, tuomarit ja lymypaikoissaan mukatyötä tekevät virkamiehet. Netin avulla kuka tahansa kohtuullisen normaalijärkinen selvittää hetkessä asiat, jotka olivat ennen näiden hyvinvointivaltion poppamiesten takana. Muutos on meneillään ja valtaisa parkuhan siitä syntyy, kun potilaat alentavat lääkärit kirjureiksi itse itselleen netin perusteella määräämilleen lääkkeille. Ja tuomarit itkevät yökaudet kun paukapäiset lautamiehet nauravat heidän sekopäiset lainopilliset asia-argumentointinsa kumoon, kuten tässä maamme täysdorkan pääministerin tapauksessa kävi.
Ja tästä sauna, uuniperuna, pikapano miehestä voidaan vielä johtaa aikakauteemme liittyvä sairaalloinen tyhmyyden palvonta, keskinkertaisuden ylistys. Amerikassa tämän tyhmyrikultin suurin sankari on tietenkin presidentti George W. Bush. Itärannikon hupenemassa olevat älyköt taivastelevat tapahtunutta muutosta kirjoissaan tajuamatta, että intellektuellit ovat myös porukka jonka professio on aikoja sitten demystifioitu ja heitetty viemäriin.
Otan kourallisen kipulääkkeitä, tajunnan supistajia ja laajentajia, relaksantteja. Pian lojun onnellisessa narkoosissa, jossa teletappi-tyyppinen ohjelma kolisee erityisesti ja tuntikaudet kuluvat sukkelaan.
3/10/2008
End of the Football Season
Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, en ehdi rekisteröimään. Amerikassa miljoonat menettävät kotinsa, Suomen pää- ja ulkoministeri käyvät noottitasolla diplomaattista sotaa sähköisten vimpaimien avulla löytämiensä naikkosten kanssa, lisensiaatti Apilan fysiikka tekee temppujaan. Ensin meni oikean polven nivelsiteet, sitten pamahti selkä. Kun olin pääsemässä kondikseen paskajätkä jumala heitti mut kumoon Pöxymäen ikuisilla kukkuloilla. Painoin alamäkeen ja olen meinannut lentää turvalleni tänä rospuuttotalvena jo niin monesti, että en kai osannut enää varoa.
Lunta, alla jäätä, sekunnin tuhannesosassa jalat lähti alta. Laskeuduin tukevasti nilkkani päälle sillä seurauksella, että jalkaterä sojotti klassiseen tyyliin 90 astetta sivulle. Jalkapallokausi on ohi, tajusin välittömästi. Kaikenlaista paskasakkia alkoi kerääntyä paikalle ja yleisen päivittelyn jälkeen joku vanha piika sai soitettua ambulanssin paikalle. Karskit lanssijätkät vetivät sääliä tuntematta jalkani paikalleen ja lähtivät pillit ulvoen ajoon. Helpommiksi arvioidut tapaukset viedään Malmille ja Mariaan, mutta lanssihomojen mielestä tässä oli selvästi kyseessä pahemman sortin nilkkamurtuma. Suunta kohti Töölön sairaalaa.
Ei kipua, ei vittu niin minkäänlaista kipua. Sen siitä saa kun kaataa aineita kurkkunsa tohtori Gonzon tavoin, sotia rellestää ympäri Afrikkaa ja sen sarvea. Enkä mä alkanut surkuttelemaan kohtaloani, ei se olisi siitä enää miksikään muuttunut. Kuuntelin lanssiperäreikäpoikien juttuja ja tajusin olevani aika tollon sakin kyydissä. Mutta sotilaiden tärkein ominaisuus on, että he eivät osaa ajatella. Sama pätee länsimaiseen lääketieteeseen ja kunnan toimimattomiin hoitoketjuihin.
Töölön sairaalassa oli akkalekuja ja -hoitsuja pilvin pimein. Röntgenissä kävi ilmi, että kolme luuta on nilkasta poikki. Ja vasemmassa polvessakin näkyi jotain, mutta koska se oli vanha vamma, jätettiin asia ilmaan. Vitunmoinen kipsi jalkaan, sitten uusi röntgeni ja koska luut hiukka väärin, kipsi vittuun ja uusi tilalle. Sitten virumaan kymppiosastolle leikkausta odottamaan ilman ruokaa ja juomaa. Tippapullo tippumaan ja siellä sitten lojuin hyvinvointivaltion väärinkäytösten uhrina.
Viereisessä pedissä makasi nainen, jolta oli nilkka mennyt jo ennen joulua. Se ei ollut luutunut, joten se oli jouduttu leikkaamaan toisen kerran. Ja tästä asiasta hän soitteli puheluita ympäri lähigalakseja, eikä mulla ollut mitään keinoa käydä hakemassa häneltä kännyä pois. Enhän mä saanut liikkua, vaan makasin jalka ylhäälle tuettuna.
Jos ihmisen pitää valita kroonikko-osasto, tai viimeinen kuti kalloon, valitse kuti. Tulin tunnissa sairaalassa tähän johtopäätökseen. Kun on liikuntakyvytön ja hullujen hoitsujen väärinkäytösten armoilla, ei muuta kuin kutia kalloon, kutia kalloon ja vitun saatanan nopsaan. Tulipahan toi vanhuuskysymys ainakin omalta kohdalta ratkaistua ja Hunter S. Thompsonin arvostus final shotteineen nousi kovasti, olihan hänelläkin elämänsä lopulla näitä luidenkatkeamisjuttuja.
Onneksi Pomo sai kaupungilla vihiä minun vangitsemisestani ja saapui kassi täynnä Stockmannin suklaapalloja ja lehtiä. Oli jano, mutta en saanut juomaa. Yrittivät näet näin näännyttää minusta tunnustuksen, vaikka vakuuttivat kyseessä olevan varotoimepide leikkausta varten. Leikkaus pyrittiin tekemään jonotilanteesta riippuen saman vuorokauden puolella, mutta sitten sairaalaan tuotiin rekkalasteittain punaisia tapauksia, jotka menivät ohitseni.
Ensimmäiset kivut tulivat illalla. Ne eivät ollet nilkassa vaan polvessa. Hoitsu tykitti asiaa sen kummemmin problematisoimatta minut täyteen morfiinia ja se oli vauhdikas psykedeelinen yö, totta tosiaan. Katselin planeettaa yläviistosta ja meininki vaikutti rauhalliselta ja veljelliseltä, kuten narkkiunissa kuuluu. Mielestäni kaikille sairaaloiden potilaille tulisi antaa mopoa heti kättelyssä, niin tulisi kaikille parempi meininki ja saisivat hoitopäivämaksuille vastinetta. Mutta kivun hoitamisen suhteen kalvinistinen Suomi kulkee tutkimusten mukaan Euroopan jälkijunassa. Täällä oletetaan alitajuisesti että kipua pitää olla ja jos sitä kunnolla doupataan tulee tyypistä kertalaakista narkkari loppuelämäkseen. Itse lekurit ja hoitajat vetelevät menemään sairaalan käytäviä semmoisessa pössyssä, että jos asia tulisi julki, olisi heillä enemmän kuin selityksen paikka.
Aamulla en enää lisää mopoa saanut, vaan minulle tykitettiin reiteen epämääräisiä tussuja kipupiikkejä, joista ei paljon säväreitä lähtenyt. Haistatin paskat koko paikalle, sillä sapuskaa en saanut ja leikkaus olisi todennäköisesti vielä sen vuorokauden puolella jonotilanteesta riippuen. Joskus on joku ressukka joutunut odottamaan jopa viisi päivää, joten kannattaa kotiutua osastolle, neuvoi vanha ja viiksekäs naishoitsu, joka oli kokenut yhtä sun toistaa lakanojen välistä sairaalavuosinaan.
Se päivä meni jo paremmin. Olin alkanut sopeutua sairaalan tyhjyyteen ja tyhmyyteen. Sairaalahan jäljittelee fordistista liukukuhihnatuotantoa, jonka sotkee työväen yläkoppien vähemmän rationaalisesti järjestäytyneet eetteriaivot ja ikivanhat Wäinämöisen aikaiset rutiinit. Säästöä saataisiin Husin touhusta satoja millejä vuodessa, jos jollakin opilla päästäisiin tutkimaan hoitohomman rutiineja ja karsimaan niistä löysät. Mutta siihen ampiaispesään ei ennen hyvinvointivaltion konkkaa pystytä koskemaan, eli vielä menee 3-5 vuotta. Rytinässä rakenteet uusiksi!
Luin Pomon tuomaa Rolling Stonea, joka on muuttunut aika humpuukiaviisiksi. Pitkässä featuressa kerrottiin jenkkiläisestä anarkistijätkästä, joka ammuttiin Meksikossa hengiltä hänen kuvatessaan poliisien hyökkäystä köyhien kimppuun. Olen vissiin vähän vanha, mutta en voinut käsittää kundin touhujen merkitystä. Jos riehuu banderollin kanssa Maailmanpankin edessä, uskooko joku sillä todellakin olevan systeemin muuttumisen kannalta mitään merkitystä? Outoa väkeä, outo maailma. Siellä ja täällä. Aika poistua kotiplaneetalle?
Illalla kun kusin sorsaan tuli tieto, että leikkaus tehdään tunnin päästä. Pääsin vihdoinkin aineiden makuun, sain diapamia tuhdin satsin etten alkaisi turhaa hermoilemaan kun nilkaani sahataan päreiksi ja naulataan taas kasaan. Leikkaussalissa hoitsu kysyi, että mitä radioasemaa haluan kuunnella. Sama mulle. Hän pani soimaan Radio Novan, jota en ole koskaan vapaaehtoisesti kuunnellut, enkä sen jälkeen taatusti kuuntelekkaan.
Sitten tuli anesteesiarunkku ja pisti multa jalat pois pelistä. Suoneen annettin jotakin päätä sekoittavaa. Ja sitten joku kirurgiämmä paiskoi puolitoista tuntia hommia nilkkaani kasaten. Ei tuntunut kipua, ei mitään muuta kuin varmuus siitä että himaan niin pian kuin mahdollista.
Heräämössä oli kaikenlaisia kivoja mittareita ja itsensä kaatuessaan teloneita vanhoja mummoja. Useat meistä kaatuvat lopulta niin pahasti, että eivät enää pääse pystyyn. Loppuajat laitoksissa eivät ole elämisen arvoisia, jos multa kysytään. Mutta elämässä on outoa, että siihen on sisäänrakennettu piirre pitää siitä kiinni loppuun saakka, vaikka kuinka tajuaisi etttei proggis enää koskaan nouse lentoon. Itsemurhaajat ovat oma lukunsa, mutta uusilla kunnon doupeilla hekin alkavat olla tilastojen mukaan katoava luonnonvara maassamme.
Yö oli vittumainen. Ensin vereni ei hapettunut kunnolla, vaan mittari kirskui hälytystä ja mulle lyötiin happiviikset naamaan. Revin ne välittömästi vittuun. Jos ei kerran oma systeemi pelaa, niin kuollaan sitten! Osastolla puudutuksen hävitessä alkoivat kivut, eivätkä kiduttajahoitsut suostuneet antamaan nappeja heti leikkauksen jälkeen. Viereisessä vuoteessa örisi vanha ukko, jolla oli kaatuessaan mennyt niska poikki. Mutta koska häneltä oli löydetty virtsatietulehdus, ei sitä voitu ennen sen hoitamista leikata.
Aamulla hoitsut tajusivat repiä kipsini auki. Lääkärit eivät osaa kipsata, sanoi hoitaja. Se oli liian tiukka ja painoi leikkauskohtaa. Päivällä vedettiin alakerrassa ihan tavallisen kipsintekijän toimesta uusi kipsi ja olo alkoi helpottaa. Kipupiikkejä hakattiin reiteen, mutta ne olivat epäkuranttia kamaa. Ja kun niskaukko alkoi röhistä ja ulista kivusta, pyysin tenoxin ja nukuin aamuun.
Kolmantena päivänä käskin tuomaan kepit, koska ne olivat unohtuneet hoitolaitokselta mulle toimittaa. Päätin lähteä vittuun sieltä. Mutta koska olin maannut koipi pystyssä kolme päivää ja pää oli loudattu lääkkein, ensimmäinen keppiponnistukseni meinasi päättyä turvalleen. Hoitsu sanoi, että ei susta oo vielä tänään lähteen sinne himmaan. Ja vitut, on musta. Otin kepit ja paukkasin mennen pitkin käytävää. Hoitsu juoksi perässä ja huusi, että ei saa hyppiä molemmat jalat ilmassa. Pidä sinä sairaalasossu turpasi tukossa. Annoin mennä pari tuntia, eikä niillä ollut muuta mahdollisuutta kuin päästää meikäläinen ehdonalaiseen.
Ajoin Pomon kanssa kämpille. Edessä olisi kuusi viikkoa kipsiä, pelikuntoon toipumiseen 3-6 kuukautta. Kesän alun Italian tutkimusmatkalle toipuminen on siinä ja siinä. Takapakkia ei siedä tulla. Nilkassa on vähän kudoksia. Siksi sen luutuminen ei ole niin itsestään selvää kuin meikäläisen matti homopojukavereineen uskoo.
Kiroilu auttaa, totesin kamppaillessani liikuntarajoittuneisuuteni kanssa. Kahden viikon kuluttua olisi edessä kipsin uusiminen, parhaassa tapauksessa siirtyminen kevyempään malliin. Ei ollut muuta kuin zen ja tipahtamisen täydellisyys. Tiesin selvittäväni ajat helposti, vaikka samantapaisia kipujuttuja kokeneet soittelivat kärkkyen minulta surkeuttani manifestoivia lausuntoja. En lausunut, koska samahan tuo katseleeko jättitelkkua kipsissä vai kännissä. Samaa turruttavaa scheissea sieltä kummiskin tulee.
Ekat kolme päivä luin Economistia kannesta kanteen. Syöksy tulloo jne. Koska olen viime vuodet ostellut kroonisesti huuto.netistä mielestäni olennaisia teoksia, aloin lukemaan John Barthin "Uivaa oopperaa". Tykkäsin jo nuorena lukea näitä ns. moderneja amerikkalaisia nykykirjailijoita. Silloin heidän teoksiaan vielä käännettiin suomeksi. Kundit antoivat mennä sen kummemmin säästelemättä ja siksi heidän opuksiaan oli vapauttavaa lukea. Tuolloin hukkasin jo yhteyteni suomalaiseen kirjallisuuteen, jota lukeakseni joudun keksimään edelleenkin ties mitä tekosyitä.
Luukussa on tuhansia kirjoja. Kun alan lukemaan olen kone, vedän pinollisen päivässä. Carlo Ginzburgin "Juusto ja madot" oli mukava pikkukirja mylläristä, joka 1500-luvun Italiassa uskoi maailman tehdyn juustosta, johon madot olivat purreet reikiä. Inkvisitio kuunteli useaan otteeseen tätä omaperäistä mylläriä, mutta koska teoretisoinnille ei tullut loppua, täytyi hänet lopulta poltaa roviolla. Niin se käy.
Nyt on mennyt viikko paluustani sairaalasta. Jalka on mitä on, ja särkylääkketkin ovat. Telkusta tulee yhtä huonoa ohjelmaa kuin ennenkin, joten sen katsomisesta on luovuttava tai hankittava tallentava digiboksi Welhon asiakasetuustarjouksesta. Uusi Economist kolahti hetki sitten luukusta. Rahan väärien liikkeiden seuraaminen lienee scifi kirjojen lukemisen jälkeen nykymaailman ufointa touhua, vaikka romahduksen tullessa tulee ruumiita ihan oikeastikin.
Mutta se ei ole mun syy, en mä ole tätä soppaa keittänyt. Mä oon uhri, immeinen elämän näyttämöllä. Sitä paitsi en ole vetänyt röökiä kymmenneen päivään, nilkkani murtumisen jälkeen. Ei, ei ole ollut vieroitusoireita. Ja Nick Cave on Bad Seedseineen tehnyt pitkästä aikaa raikkaan ja railakkaan levyn balladipehmeilyn sijasta.
Asiat voisivat olla hulluminkin; voisin olla töissä Töölön sairaalassa.
Lunta, alla jäätä, sekunnin tuhannesosassa jalat lähti alta. Laskeuduin tukevasti nilkkani päälle sillä seurauksella, että jalkaterä sojotti klassiseen tyyliin 90 astetta sivulle. Jalkapallokausi on ohi, tajusin välittömästi. Kaikenlaista paskasakkia alkoi kerääntyä paikalle ja yleisen päivittelyn jälkeen joku vanha piika sai soitettua ambulanssin paikalle. Karskit lanssijätkät vetivät sääliä tuntematta jalkani paikalleen ja lähtivät pillit ulvoen ajoon. Helpommiksi arvioidut tapaukset viedään Malmille ja Mariaan, mutta lanssihomojen mielestä tässä oli selvästi kyseessä pahemman sortin nilkkamurtuma. Suunta kohti Töölön sairaalaa.
Ei kipua, ei vittu niin minkäänlaista kipua. Sen siitä saa kun kaataa aineita kurkkunsa tohtori Gonzon tavoin, sotia rellestää ympäri Afrikkaa ja sen sarvea. Enkä mä alkanut surkuttelemaan kohtaloani, ei se olisi siitä enää miksikään muuttunut. Kuuntelin lanssiperäreikäpoikien juttuja ja tajusin olevani aika tollon sakin kyydissä. Mutta sotilaiden tärkein ominaisuus on, että he eivät osaa ajatella. Sama pätee länsimaiseen lääketieteeseen ja kunnan toimimattomiin hoitoketjuihin.
Töölön sairaalassa oli akkalekuja ja -hoitsuja pilvin pimein. Röntgenissä kävi ilmi, että kolme luuta on nilkasta poikki. Ja vasemmassa polvessakin näkyi jotain, mutta koska se oli vanha vamma, jätettiin asia ilmaan. Vitunmoinen kipsi jalkaan, sitten uusi röntgeni ja koska luut hiukka väärin, kipsi vittuun ja uusi tilalle. Sitten virumaan kymppiosastolle leikkausta odottamaan ilman ruokaa ja juomaa. Tippapullo tippumaan ja siellä sitten lojuin hyvinvointivaltion väärinkäytösten uhrina.
Viereisessä pedissä makasi nainen, jolta oli nilkka mennyt jo ennen joulua. Se ei ollut luutunut, joten se oli jouduttu leikkaamaan toisen kerran. Ja tästä asiasta hän soitteli puheluita ympäri lähigalakseja, eikä mulla ollut mitään keinoa käydä hakemassa häneltä kännyä pois. Enhän mä saanut liikkua, vaan makasin jalka ylhäälle tuettuna.
Jos ihmisen pitää valita kroonikko-osasto, tai viimeinen kuti kalloon, valitse kuti. Tulin tunnissa sairaalassa tähän johtopäätökseen. Kun on liikuntakyvytön ja hullujen hoitsujen väärinkäytösten armoilla, ei muuta kuin kutia kalloon, kutia kalloon ja vitun saatanan nopsaan. Tulipahan toi vanhuuskysymys ainakin omalta kohdalta ratkaistua ja Hunter S. Thompsonin arvostus final shotteineen nousi kovasti, olihan hänelläkin elämänsä lopulla näitä luidenkatkeamisjuttuja.
Onneksi Pomo sai kaupungilla vihiä minun vangitsemisestani ja saapui kassi täynnä Stockmannin suklaapalloja ja lehtiä. Oli jano, mutta en saanut juomaa. Yrittivät näet näin näännyttää minusta tunnustuksen, vaikka vakuuttivat kyseessä olevan varotoimepide leikkausta varten. Leikkaus pyrittiin tekemään jonotilanteesta riippuen saman vuorokauden puolella, mutta sitten sairaalaan tuotiin rekkalasteittain punaisia tapauksia, jotka menivät ohitseni.
Ensimmäiset kivut tulivat illalla. Ne eivät ollet nilkassa vaan polvessa. Hoitsu tykitti asiaa sen kummemmin problematisoimatta minut täyteen morfiinia ja se oli vauhdikas psykedeelinen yö, totta tosiaan. Katselin planeettaa yläviistosta ja meininki vaikutti rauhalliselta ja veljelliseltä, kuten narkkiunissa kuuluu. Mielestäni kaikille sairaaloiden potilaille tulisi antaa mopoa heti kättelyssä, niin tulisi kaikille parempi meininki ja saisivat hoitopäivämaksuille vastinetta. Mutta kivun hoitamisen suhteen kalvinistinen Suomi kulkee tutkimusten mukaan Euroopan jälkijunassa. Täällä oletetaan alitajuisesti että kipua pitää olla ja jos sitä kunnolla doupataan tulee tyypistä kertalaakista narkkari loppuelämäkseen. Itse lekurit ja hoitajat vetelevät menemään sairaalan käytäviä semmoisessa pössyssä, että jos asia tulisi julki, olisi heillä enemmän kuin selityksen paikka.
Aamulla en enää lisää mopoa saanut, vaan minulle tykitettiin reiteen epämääräisiä tussuja kipupiikkejä, joista ei paljon säväreitä lähtenyt. Haistatin paskat koko paikalle, sillä sapuskaa en saanut ja leikkaus olisi todennäköisesti vielä sen vuorokauden puolella jonotilanteesta riippuen. Joskus on joku ressukka joutunut odottamaan jopa viisi päivää, joten kannattaa kotiutua osastolle, neuvoi vanha ja viiksekäs naishoitsu, joka oli kokenut yhtä sun toistaa lakanojen välistä sairaalavuosinaan.
Se päivä meni jo paremmin. Olin alkanut sopeutua sairaalan tyhjyyteen ja tyhmyyteen. Sairaalahan jäljittelee fordistista liukukuhihnatuotantoa, jonka sotkee työväen yläkoppien vähemmän rationaalisesti järjestäytyneet eetteriaivot ja ikivanhat Wäinämöisen aikaiset rutiinit. Säästöä saataisiin Husin touhusta satoja millejä vuodessa, jos jollakin opilla päästäisiin tutkimaan hoitohomman rutiineja ja karsimaan niistä löysät. Mutta siihen ampiaispesään ei ennen hyvinvointivaltion konkkaa pystytä koskemaan, eli vielä menee 3-5 vuotta. Rytinässä rakenteet uusiksi!
Luin Pomon tuomaa Rolling Stonea, joka on muuttunut aika humpuukiaviisiksi. Pitkässä featuressa kerrottiin jenkkiläisestä anarkistijätkästä, joka ammuttiin Meksikossa hengiltä hänen kuvatessaan poliisien hyökkäystä köyhien kimppuun. Olen vissiin vähän vanha, mutta en voinut käsittää kundin touhujen merkitystä. Jos riehuu banderollin kanssa Maailmanpankin edessä, uskooko joku sillä todellakin olevan systeemin muuttumisen kannalta mitään merkitystä? Outoa väkeä, outo maailma. Siellä ja täällä. Aika poistua kotiplaneetalle?
Illalla kun kusin sorsaan tuli tieto, että leikkaus tehdään tunnin päästä. Pääsin vihdoinkin aineiden makuun, sain diapamia tuhdin satsin etten alkaisi turhaa hermoilemaan kun nilkaani sahataan päreiksi ja naulataan taas kasaan. Leikkaussalissa hoitsu kysyi, että mitä radioasemaa haluan kuunnella. Sama mulle. Hän pani soimaan Radio Novan, jota en ole koskaan vapaaehtoisesti kuunnellut, enkä sen jälkeen taatusti kuuntelekkaan.
Sitten tuli anesteesiarunkku ja pisti multa jalat pois pelistä. Suoneen annettin jotakin päätä sekoittavaa. Ja sitten joku kirurgiämmä paiskoi puolitoista tuntia hommia nilkkaani kasaten. Ei tuntunut kipua, ei mitään muuta kuin varmuus siitä että himaan niin pian kuin mahdollista.
Heräämössä oli kaikenlaisia kivoja mittareita ja itsensä kaatuessaan teloneita vanhoja mummoja. Useat meistä kaatuvat lopulta niin pahasti, että eivät enää pääse pystyyn. Loppuajat laitoksissa eivät ole elämisen arvoisia, jos multa kysytään. Mutta elämässä on outoa, että siihen on sisäänrakennettu piirre pitää siitä kiinni loppuun saakka, vaikka kuinka tajuaisi etttei proggis enää koskaan nouse lentoon. Itsemurhaajat ovat oma lukunsa, mutta uusilla kunnon doupeilla hekin alkavat olla tilastojen mukaan katoava luonnonvara maassamme.
Yö oli vittumainen. Ensin vereni ei hapettunut kunnolla, vaan mittari kirskui hälytystä ja mulle lyötiin happiviikset naamaan. Revin ne välittömästi vittuun. Jos ei kerran oma systeemi pelaa, niin kuollaan sitten! Osastolla puudutuksen hävitessä alkoivat kivut, eivätkä kiduttajahoitsut suostuneet antamaan nappeja heti leikkauksen jälkeen. Viereisessä vuoteessa örisi vanha ukko, jolla oli kaatuessaan mennyt niska poikki. Mutta koska häneltä oli löydetty virtsatietulehdus, ei sitä voitu ennen sen hoitamista leikata.
Aamulla hoitsut tajusivat repiä kipsini auki. Lääkärit eivät osaa kipsata, sanoi hoitaja. Se oli liian tiukka ja painoi leikkauskohtaa. Päivällä vedettiin alakerrassa ihan tavallisen kipsintekijän toimesta uusi kipsi ja olo alkoi helpottaa. Kipupiikkejä hakattiin reiteen, mutta ne olivat epäkuranttia kamaa. Ja kun niskaukko alkoi röhistä ja ulista kivusta, pyysin tenoxin ja nukuin aamuun.
Kolmantena päivänä käskin tuomaan kepit, koska ne olivat unohtuneet hoitolaitokselta mulle toimittaa. Päätin lähteä vittuun sieltä. Mutta koska olin maannut koipi pystyssä kolme päivää ja pää oli loudattu lääkkein, ensimmäinen keppiponnistukseni meinasi päättyä turvalleen. Hoitsu sanoi, että ei susta oo vielä tänään lähteen sinne himmaan. Ja vitut, on musta. Otin kepit ja paukkasin mennen pitkin käytävää. Hoitsu juoksi perässä ja huusi, että ei saa hyppiä molemmat jalat ilmassa. Pidä sinä sairaalasossu turpasi tukossa. Annoin mennä pari tuntia, eikä niillä ollut muuta mahdollisuutta kuin päästää meikäläinen ehdonalaiseen.
Ajoin Pomon kanssa kämpille. Edessä olisi kuusi viikkoa kipsiä, pelikuntoon toipumiseen 3-6 kuukautta. Kesän alun Italian tutkimusmatkalle toipuminen on siinä ja siinä. Takapakkia ei siedä tulla. Nilkassa on vähän kudoksia. Siksi sen luutuminen ei ole niin itsestään selvää kuin meikäläisen matti homopojukavereineen uskoo.
Kiroilu auttaa, totesin kamppaillessani liikuntarajoittuneisuuteni kanssa. Kahden viikon kuluttua olisi edessä kipsin uusiminen, parhaassa tapauksessa siirtyminen kevyempään malliin. Ei ollut muuta kuin zen ja tipahtamisen täydellisyys. Tiesin selvittäväni ajat helposti, vaikka samantapaisia kipujuttuja kokeneet soittelivat kärkkyen minulta surkeuttani manifestoivia lausuntoja. En lausunut, koska samahan tuo katseleeko jättitelkkua kipsissä vai kännissä. Samaa turruttavaa scheissea sieltä kummiskin tulee.
Ekat kolme päivä luin Economistia kannesta kanteen. Syöksy tulloo jne. Koska olen viime vuodet ostellut kroonisesti huuto.netistä mielestäni olennaisia teoksia, aloin lukemaan John Barthin "Uivaa oopperaa". Tykkäsin jo nuorena lukea näitä ns. moderneja amerikkalaisia nykykirjailijoita. Silloin heidän teoksiaan vielä käännettiin suomeksi. Kundit antoivat mennä sen kummemmin säästelemättä ja siksi heidän opuksiaan oli vapauttavaa lukea. Tuolloin hukkasin jo yhteyteni suomalaiseen kirjallisuuteen, jota lukeakseni joudun keksimään edelleenkin ties mitä tekosyitä.
Luukussa on tuhansia kirjoja. Kun alan lukemaan olen kone, vedän pinollisen päivässä. Carlo Ginzburgin "Juusto ja madot" oli mukava pikkukirja mylläristä, joka 1500-luvun Italiassa uskoi maailman tehdyn juustosta, johon madot olivat purreet reikiä. Inkvisitio kuunteli useaan otteeseen tätä omaperäistä mylläriä, mutta koska teoretisoinnille ei tullut loppua, täytyi hänet lopulta poltaa roviolla. Niin se käy.
Nyt on mennyt viikko paluustani sairaalasta. Jalka on mitä on, ja särkylääkketkin ovat. Telkusta tulee yhtä huonoa ohjelmaa kuin ennenkin, joten sen katsomisesta on luovuttava tai hankittava tallentava digiboksi Welhon asiakasetuustarjouksesta. Uusi Economist kolahti hetki sitten luukusta. Rahan väärien liikkeiden seuraaminen lienee scifi kirjojen lukemisen jälkeen nykymaailman ufointa touhua, vaikka romahduksen tullessa tulee ruumiita ihan oikeastikin.
Mutta se ei ole mun syy, en mä ole tätä soppaa keittänyt. Mä oon uhri, immeinen elämän näyttämöllä. Sitä paitsi en ole vetänyt röökiä kymmenneen päivään, nilkkani murtumisen jälkeen. Ei, ei ole ollut vieroitusoireita. Ja Nick Cave on Bad Seedseineen tehnyt pitkästä aikaa raikkaan ja railakkaan levyn balladipehmeilyn sijasta.
Asiat voisivat olla hulluminkin; voisin olla töissä Töölön sairaalassa.
2/24/2008
Fear and Loathing in Tampere Book Fair
Kävin Tampereella kirjamessuilla Pirkkahallissa. Se sijaitsee kaukana keskustasta, eikä siellä paljon sakkia pyörinyt. Taitaa olla, että näitä kirjamessuja järjestetään Suomessa tätä nykyä liikaa. Tosin kuulin väitteen, että suurin osa messuväestä tulee 90 kilometrin säteeltä messuista. Ainakin Tampereella myyjät valittelivat myynnin jääneen kehnonlaiseksi. Lisäksi suuret kustantamot ovat päättäneet etteivät osallistu kuin Helsingin kirjamessuille, joka saattaa sekin syödä kansan innostusta.
Istuin tietenkin Tillikassa, joka on tätä nykyä siisti ruokapaikka, josta oli vaikea saada lauantai-illaksi pöytää. Korvatillikka oli räkälä, jossa väki tuli ja meni kuin aseman ovista. Kävimme syömässä jossain pihvikellarissa, jossa oli hyvät sapuskat. Katsoimme sporttibaarissa Tapparan antavan nekkuun Kärpille.
Illalla painelimme vielä messujen runoklubille Työväenteatterin kellariin. Siellä oli monen moista settii. Suurin osa pyyhki yli hilseen, mutta Henry Lehtosen kirjanpitorunot olivat hyvää stuffii. Nämä 50-luvun ilmaisuun jumittaneet runotytöt eivät jaksaneet oikein innostaa, vaikka esimerkiksi Hesarin kritiikeissä heidän jälkijättöiset luomuksensa yleensä kehutaan maasta taivaisiin. Yritimme Pomon kanssa kuunnella heidän sanomaansa, mutta tulimme siihen tulokseen, että se on ajatuksiltaan sumeaa pätkittyä puhetta hienostelevin sanakääntein. Onneksi kalja oli kylmää.
Illan kääntyessä yön puolelle lähdimme nukkumaan Koskikadun Cumulukseen. Matkalla eksyin Hemingway baariin, mutta siellä alkoi jo mennä meno sumeeksi, tuuban puolelle, eikä Koposen neuvot enää tepsineet.
Aamulla hyppäsin junaan ja ajoin stadiin. Kotimatkalla kävin pitkästä aikaa Pöksymäen baarissa. Siellä ne kaikki olivat edelleenkin, paitsi tällä välin kuolleet. Kaljakuppilat ovat aika masentavia mestoja, jos niistä riisuu rappioromantiikan hehkun. Sankarit ovat luusereita, joiden seuraan ei kannnatta juuttua. Siinä touhussa muuttuu samanlaiseksi ja elinpiiri sumenee pysyvästi. Parasta vain tyytyä terveyttä edistävään MontGras merlotiin, jota Suomen kansa imee tällä hetkellä siinä määrin, että sitä myydään suoraan lavalta Alkossa.
Ja onhan noiden ryyppäreiden ja narkkareiden juttuja luettavissa kirjoistakin pilvin pimein. Itse olen lueskellut Hunter S. Thompsonin elämäkertaa "Gonzo", jonka tilaisin Amerikan Amazonista. Kirja on saanut monet Thompsonin fanit raivoihin, sillä haastattelutekniikalla kootussa kirjassa tyyppi avautuu aikamoisen vastenmielisenä narkkarialkholistina. Hän ei saanut "Helvetin enkeleiden", "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" ja vuosien 1967-1972 Rolling Stoneen kirjoittamiensa juttujen jälkeen aikaan muuta kuin sekoilua ja petettyjä lupauksia kustantajille. Perhe meni tietenkin pirstaleiksi ja äijä eristäytyi Aspenin mökilleen vetämään aineita täystoimisesti. Välillä hän yritti erilaisia hankkeita. Niitä yhdistää se, että paljon mistään ei tullut mitään ja jos tulikin joutuivat toimitukset raapimaan jutut kasaan Hunterin sekalaisista muistilapuista. Välistä tuli tosin hyvääkin stuffii, josta voi lukea suomeksi kirjasta "Pelon valtakunta".
Kirjan perusteella voi ymmärtää, että örvellyksen ihannointi ei ole nykyajan kauniit ja rikkaat maailmassa kovinkaan arvostettua, varsinkin kun nämä arviot Thompsonista tulevat hänen entisten frendiensä suusta. Mutta olisiko heidän sitten pitänyt valehdella musta valkoiseksi kirjasta raivostuneiden mieliksi? Sano se.
Hunter S. Thompson saatoi olla sekopää, mutta koska hän oli myös intohimoinen uimari - ammuskelumaniansa ohella - ei hän täysin väärässä voinut olla. Mäkin olen taas päässyt treenin makuun ja uiminen sujuu. Salillakin olen taas ennättänyt puhkumaan. Eräänlaista huumetouhua sekin on parhaimmillaan ja pahimmillaan.
2/08/2008
Astroanarchy in Oulu
Oulusa kävin, sielä on hyvä meininki. Pakkasta ei ollut paljon paskaakaan. Lisäksi näin pitkästä aikaa elävää lunta. Oulusa järjestettiin Torikadulla porokisat. Mukana oli mm. maailmanmestariporo A.Metzet. En kuitenkaan pääsyt sinne saakka, vaan jumituin Oluthuone Leskiseen Rotuaarille. Se on nasta mesta, sielä saa Stella Artois´ta stobessa. Vedin viisi, eikä päätä enää palellu.
Katselin kävelykatu Rotuaarille kapakan ikkunasta. Mustamaija ajoi jatkuvasti ohi, lisäksi suhasivat erilaiset kansainvälisten lähettifirmojen autot. Oli sielä immeisiäkin Oulun hämärissä, ne kaikki ajo polokupyörillä jalakakäytävällä. Yrittivät päälle, muuta pääsin karkuun.
Nelijän jäläkeen koko kapakka iskeytyi täyteen sakkia. Oli loppunut tipaton tammikuu, tilit sun muut korvaukset kilahtaneet laariin. Sielä alako helevetinmoinen konotus, eikä sielä kuulut yhtään mitään, eikä kukkaan etes kuunellut.
Vaikka sielä Oulusa oli reggaebaari ja Paska Kaupunni kapakka, mulle tuli ikävä stadiin. Mie hyppäsin pentoliinoon ja hurautin Pohjanmaan rattaa pitkin takaisin kämpille. Pakkasin kamat reppuun ja lähin kävelemään kohti uimahallia.
Siellä tapahtui mukavia juttuja:
Hei,
vedin salilla selkää kokeillakseni vatsalihaksia, 15 minuuttiia cross trainerilla vastuksella 8/12 ja 20 minuuttia maksivastuksella soutulaitteella. Koska selkä tuntui hyvältä teki vaikeaa lopettaa tähän. Kunto on kävelemisestä ja uimisesta johtuen yllättävän hyvä, eli ei ole laskenut mitenkään dramaattisesti. Ilmeisesti uiminen on kaikilla lihaksille hyvää treeniä. Päälle uin vielä 600 metriä. Olisin toki selkää säästääkseni lopettanut aikaisemmin, mutta yx akka veti kilpaa perässäni koko ajan, joten innostuin vähän liikaa. Mutta kaiken kaikkiaan selkäkipu on tällä hetkellä parantunut yllättävän hyvin verrattuna joulua edeltäneeseen aikaan. Tosin vasta huomenna sen tuntee, miten selkä jaksoi. Tästä on hyvä jatkaa. Kunhan vain muistan, että minun ei tarvitse olla huippukunnossa, en tee sillä mitään, vaan ainoastaan tasaisen kovassa.
Kun mie pääsin kämpille kaivoin repusta Oulun kapakassa tapaamani hemmon antaman blogiosoitteen. Se kaveri oli ottanu hyviä kuvia avaruudesta, joita kelepaa näytellä. Siitä voi tulla vaikka mualiman kuulu avaruuden valokuvvaaja. Ei sitä koskaan tiiä kenestä tullee, ja mitä tulee. Siinä kai koko elämähomman viehätys ja karmistus.
Ei mulla muuta. Chileläinen punaviini vähän kalliimmassa hintaluokassa on napannut meikäläisen. Se on niin hyvää että tekkee koko ajan mieli lissää ja pittää painella milloin Viikin, milloin Malamin Alakoon. Parraat merlotit on tosin jo myyty loppuun, kansa tajuaa milloin saa rahalle vastinetta. Mutta kyllä ne muutkin kelepaa.
1/22/2008
Leaving Is Never Easy
LÄHTÖ
Valon määrä on lisääntynyt siinä määrin, että on aika aloittaa jälleen lähtövalmistelut. On oltava voimia leikata turhat siteet, jotka sitovat sinut tähän maisemaan. Ensin peruutat sanomalehden, sanot irti vakuutuksesi ja internet-yhteytesi, myyt tietokoneesi pilkkahintaan, television annat pitkäaikaiseen lainaan. Kukat voit viedä puutarhaan; jätät ne vain muina miehinä ihanan kostealle ja lämpimälle paikalle.
Varaat aikoja erilaisista lääkäreistä, jotta saisit selville kuinka sairas tai terve olet. Vannot lopettavasi kaikki myrkyt, mutta aikaa kunnolliseen vieroittautumiseen ei sinulle löydy. Revit kuitenkin varmuuden vuoksi käyttämättömät reseptisi.
Pakkaat pienen asuntosi säilytyskuntoon. Suljet ikkunat ja otat puhelimen irti seinästä. Pankin kanssa sovit Visa-kortin ja muiden laskujen hoitamisesta.
Viimeiset yösi valvot irrallaan todellisuuden pinnasta. Ihailet kaikkea minkä olet jälleen kerran jättämässä taaksesi. Et tietenkään kerro kenellekään matkasi määränpäätä. Et kerro koska et edes itse tiedä sitä. Silti mennään, koska siltä tuntuu.
Yrität koota voimia asuntosi siivoamiseen, mutta päätät jättää sen mahdollisen paluusi aikaiseksi murheeksi. Pöly leijailee aurinkoisessa iltapäivässä huoneesi hämärissä. Se menee nenääsi, suuhusi, silmiisi. Pöly on vihollinen, jota et koskaan tässä asunnossa kyennyt voittamaan. Etkä edes päässyt selville siitä, onko pöly elollista luontoa vai elotonta.
Viimeisen päivän aamuna kun laukku odottaa pakattuna eteisessä kuulet puhelimesi soivan. Olet tehnyt erehdyksen ja nyt olet paljastumaisillasi. Soiton lakattua vedät johdon irti seinästä. Sen jälkeen keität kahvia. Puet menopukusi yllesi ja soitat taksin. Pian olet poissa täältä, eikä kukaan tiedä kaivata sinua parhaassa tapauksessa moneen päivään.
Valmistelujen päätyttyä alkaa jälleen uuden lähdön odottaminen.
(Alppilan aikakirjat 1997-2003)
1/18/2008
The Soul of Man Under Freakonomics
New York Timesissa on kolumni nimeltään "Freakonomics". Se käsittelee talouden kysymyksiä poikkeavasta näkökulmasta. Löysin hyllystä suomeksi julkaistun samannimisen Steven L. Levittin ja Stephen J. Dubnerin kirjan. Se on lojunut siellä ilmestymisestään asti. Päätin lukaista opuksen ja ottaa selville mitä tämä kehuttu ja kohuttu "outoustalous" pitää sisällään.
Kaikenlaista sälää enimmäkseen, tosin mielenkiintoista sälää. Koska Levitt on taloustieteilijä on hänen poikkeava tapansa lähestyä ilmiöitä eräänlaista sosiologiaa ilman sitä rasittavaa massiivista käsite- ja teoriamyllyä. Näin ollen Levittin näkemykset ovat ilman turhia teoreettisia sekoiluja helpommin lähestyttävissä. Eikä sekään haittaa, että hän on taloustieteilijä; se on muihin yhteiskuntatieteisiin verrattuna seksikäs, jopa mediaseksikäs ala.
Lukaisin teoksen ja keltainen merkintätussini yliviivasi seuraavat sitaatit, jotka kuvaavat aikakautemme huomiotalouden perimmäisiä friikkejä kysymyksiä:
"He kaikki haluavat menestyä erittäin kilpaillulla alueella, jolla huipulle päässeille maksetaan omaisuuksia (puhumattakaan siitä saatavasta kunniasta ja vallasta)."
"Huumekauppiaan ammatin ongelma on sama kuin kaikkien muidenkin hohdokkaiden ammattien: useat ihmiset kilpailevat erittäin harvoista palkinnoista. Suurten rahojen tienaaminen huumekaupalla ei ollut juuri todennäköisempää kuin että maalaistytöstä tulisi filmitähti tai lukiolaisesta NFL:ssä pelaava pelinrakentaja. Mutta rikolliset, kuten kaikki muutkin ihmiset, reagoivat kannustimiin. Niinpä jos palkinto on tarpeeksi suuri, he muodostavat korttelinpituisen jonon toivoen mahdollisuutta. Chicagon eteläpuolella halukkaita huumekauppiaita oli paljon enemmän kuin vapaita kadunkulmia."
"Hohdokkailla aloilla, kuten elokuvateollisuudessa, urheilussa, musiikissa ja muodissa, toimii erilainen dynamiikka. Jopa toisen asteen hohdokkailla aloilla, kuten kustannustoiminnassa, mainonnassa ja mediassa, fiksut nuoret ihmiset tyrkyttäytyvät joukottain rutiininomaisiin töihin, joista maksetaan huonosti ja jotka vaativat rajatonta omistautumista... On oltava valmis työskentelemään pitkään ja kovasti ala-arvoisella palkalla. Jotta turnauksessa etenee, on todistettava olevansa ei vain keskiarvoa parempi, vaan ilmiömäinen... Ja lopuksi, kun ymmärtää surullisen tosiasian, ettei koskaan pääse huipulle, turnaus lopetetaan (jotkut roikkuvat mukana kauemmin kuin toiset - harmaantuvia "näyttelijöitä" näkee tarjoilijoina New Yorkissa - mutta yleensä ihmiset tajuavat asemansa melko nopeasti.) "
Tässäpä tämän aikakautemme julkkistalouden syvin olemus kiteytytettynä. Jenkeissä collegessa opiskelevien tyttöjen ylivoimainen suosikkiammatti tulevaisuudessaan on olla julkkis. Sama pätenee Suomessakin, vaikka täällä markkinat ovat niin pienet, että pintajulkkikset ja syvällisemmätkin esillä olevat muuttuvat muuutamassa vuodessa väistämättömästi säälittäviksi tapauksiksi, eräänlaiseksi vaikeasti loppusijotettavaksi ongelmajätteeksi. Toisaalta usein Seiska päivän surkimukset kuitenkin ovat paljon mielenkiintoisempia tapauksia kuin esimerkiksi Hesarin hajuttomat ja mauttomat senttarit, joista ei värinöitä lähde suuntaan eikä toiseen. Kalvinistisessa Suomessa vakavat ovat ajasta pudonneita filosofikökköjä, viihdelehtien sakki huonon yleisivistyksen omaavia surkimuksia. Yhteistä molemmille on massasta erottumaton, massaa loukkaamaton keskinkertaisuus.
"Freakonomics" ei ehkä ole maailman syvällisin kirja. Tosin perinteinen vakavuus ja syvällisyys ovat ajasta tipahtaneiden vaalimaa kansanperinnettä. Alan lukea joululahjaksi saaamaani Tom Hodgkinsonin "Joutilaisuuden ylistystä". Tällaisia vallitsevaa kapitalistista elämänmenoa kritisoivia opuksia julkaistaan maailmalla pilvin pimein. Suomeksikin niitä tulee tasaisesti. Kokonainen tutkijoiden sakki elättää oman joutilaisuutensa ylistämällä "tutkimuksissaan" laiskottelun riemuja. Yhteistä heille on vankan kulttuurihistoriallisen oppineisuuden ohella täydellinen sosiaali- ja taloushistoriallinen sivistymättömyys, joka panee epäilemään heidän yläkoppansa jääneen yliopistolla vietyistä vuosista huolimatta hieman keskentekoisiksi.
Tiettyyn rajaan näitä on mukava lukea, mutta elämäntapaoppaina ne soveltuvat vain eliitille. Noin 99 prossalla ihmisistä kun on ratkaistavanaan sellainen pikkuinen sivuseikka, miten rahoittaaa elämänsä joutilaisuudessa ja yhä enemmän tämä koskee myös palkkatyön parissa puuhastelevia muurahaislegioonia. Hodgkinsonin vihje särkeä ekaksi herätyskello ja nukkua aamuisin pitkään, ei taida toimia massoille, joihin me kaikki kuulumme, mutta joista haluamme pysytellä erillämme.
Vihreiden esittämä kansalaispalkka lienee ainoa edes puoliksi vakavasti otettava postkommunistinen yritys irrottautua ajan ja rahan kiihtyvästä liikkeestä. Mutta sekin kaatuu vähän asioita laajemmin ymmärtävän käsittelyssä heti kättelyssä; kuka tämän joutilaisuuden rahoittaisi? Massa joka ei ymmärrä omaa parastaan ja työmuurahaisethan ovat sakkia josta ei kannata välittää?
Virkistävien ajatuksia herättäneiden joutilaiden lukukokemusten jälkeen taidan siirtyä lukemaan Hunter S. Thompsonin elämäkertaa "Gonzo Way", jonka tilasin Amerikan Amatzonilta. Ainainen rahapula tosin Thompsoniakin vaivasi, mutta muusta svengistä ei ollut hyvässä ja pahassa hänen elämässään puutetta.
Uimahallissa selkäni on kuntoutunut tuollaiseen 800 metrin rinuliin. Asiat alkavat olla aika hyvällä tolalla. Olen matkalla kohti suuria aikoja, kunhan vain maltan ottaa iisisti. Hodgkinsonin sanoin:
"Muutu inhimilliseksi, muutu äärettömäksi ajatuksissasi, muutu jumalan kaltaiseksi, pysyttäydy vuoteessa."
1/17/2008
UFO Over Texas Sky
DallasNews.com
Report of UFO thrusts Stephenville into limelight
Media swirling around Stephenville UFO story, but so far it's unverified
12:00 AM CST on Thursday, January 17, 2008
From Staff and Wire Reports The Associated Press contributed to this report.
STEPHENVILLE, Texas – Whether or not that was a UFO buzzing Erath County last week, the lights have certainly come this week – television lights.
Stephenville has been thrown into the national limelight since reports that dozens of local residents – including a pilot, county constable and business owners – reported seeing a large, silent object with bright lights flying low and fast the evening of Jan. 8. Some said fighter jets were chasing it.
A Glen Rose freight company owner, Steve Allen, is offering a $5,000 reward for authentic video of whatever it was he saw, he told the Stephenville Empire-Tribune in a Web story published Wednesday. Mr. Allen, a pilot, said he has been interviewed by national radio and TV networks about the object. He estimated it was a mile long and a half-mile wide.
"It was positively, absolutely nothing from these parts," he said this week.
No one has produced a photo of what they reported seeing.
While federal officials insist there's a logical explanation, locals swear that it was larger, quieter, faster and lower to the ground than an airplane. They also said the object's lights changed configuration, unlike those of a plane. People in several towns who reported seeing it over several weeks have offered similar descriptions of the object.
Machinist Ricky Sorrells said friends made fun of him when he told them he saw a flat, metallic object hovering about 300 feet over a pasture behind his home in Dublin. He decided to come forward after reading similar accounts in the Empire-Tribune.
"You hear about big bass or big buck in the area, but this is a different deal," he said.
He said he has seen the object several times. He said he watched it through his rifle's telescopic lens and described it as very large and without seams, nuts or bolts.
About 200 UFO sightings are reported each month, mostly in California, Colorado and Texas, according to the Mutual UFO Network, which will be in the 17,000-resident town of Stephenville to investigate on Saturday.
The Associated Press contributed to this report.
Report of UFO thrusts Stephenville into limelight
Media swirling around Stephenville UFO story, but so far it's unverified
12:00 AM CST on Thursday, January 17, 2008
From Staff and Wire Reports The Associated Press contributed to this report.
STEPHENVILLE, Texas – Whether or not that was a UFO buzzing Erath County last week, the lights have certainly come this week – television lights.
Stephenville has been thrown into the national limelight since reports that dozens of local residents – including a pilot, county constable and business owners – reported seeing a large, silent object with bright lights flying low and fast the evening of Jan. 8. Some said fighter jets were chasing it.
A Glen Rose freight company owner, Steve Allen, is offering a $5,000 reward for authentic video of whatever it was he saw, he told the Stephenville Empire-Tribune in a Web story published Wednesday. Mr. Allen, a pilot, said he has been interviewed by national radio and TV networks about the object. He estimated it was a mile long and a half-mile wide.
"It was positively, absolutely nothing from these parts," he said this week.
No one has produced a photo of what they reported seeing.
While federal officials insist there's a logical explanation, locals swear that it was larger, quieter, faster and lower to the ground than an airplane. They also said the object's lights changed configuration, unlike those of a plane. People in several towns who reported seeing it over several weeks have offered similar descriptions of the object.
Machinist Ricky Sorrells said friends made fun of him when he told them he saw a flat, metallic object hovering about 300 feet over a pasture behind his home in Dublin. He decided to come forward after reading similar accounts in the Empire-Tribune.
"You hear about big bass or big buck in the area, but this is a different deal," he said.
He said he has seen the object several times. He said he watched it through his rifle's telescopic lens and described it as very large and without seams, nuts or bolts.
About 200 UFO sightings are reported each month, mostly in California, Colorado and Texas, according to the Mutual UFO Network, which will be in the 17,000-resident town of Stephenville to investigate on Saturday.
The Associated Press contributed to this report.
1/09/2008
Melody A.M.
It's out with the old and in with the new. And what better start than selling those Christmas presents that weren't quite right for you? eBay's just the place.
Get with it, architects: Public buildings need more toilet equality.
Country is suffering from rises in inflation and unemployment and a slowdown in the economy as the international credit squeeze bites.
Perusarvot ei häviä ja se tekee ihmisen. Ei siinä ole hävettävää. Minut on pistetty arkkuun monta kertaa, koska ihmiset ei tunne tautia.
Säännöt kieltävät nyt tappamisen, kaiken koston ja muut väkivallanteot. Tästä lähtien ei enää henkirikoksia ja huumeita. Minä määrään.
A Las Cruces man accused of fatally shooting his mother is to be taken to a state hospital to determine his mental competency.
Will the Humanities Save Us?
I never have been able to relate to people who can´t stand being alone. Ever since I remember I enjoy being with people, but somehow I enjoy it even more being alone.
Kolme sanaa sinulle:
Varaa ystävänpäivämatka nyt.
Get with it, architects: Public buildings need more toilet equality.
Country is suffering from rises in inflation and unemployment and a slowdown in the economy as the international credit squeeze bites.
Perusarvot ei häviä ja se tekee ihmisen. Ei siinä ole hävettävää. Minut on pistetty arkkuun monta kertaa, koska ihmiset ei tunne tautia.
Säännöt kieltävät nyt tappamisen, kaiken koston ja muut väkivallanteot. Tästä lähtien ei enää henkirikoksia ja huumeita. Minä määrään.
A Las Cruces man accused of fatally shooting his mother is to be taken to a state hospital to determine his mental competency.
Will the Humanities Save Us?
I never have been able to relate to people who can´t stand being alone. Ever since I remember I enjoy being with people, but somehow I enjoy it even more being alone.
Kolme sanaa sinulle:
Varaa ystävänpäivämatka nyt.
1/08/2008
End of the World As We Know It
Istun Speedy M:n kanssa kahveella Ogelin liikekeskuksen Picnicissä. Speedy on saanut jollakin opilla rajan yli 300.000 dvd:tä ja tarttee neuvoja jakelun osalta. Silloin näen jälleen Stigun horjahtelevan aamukaljalta viereisestä räkälästä. Hän on aina maisemissa horjumassa kun käyn Ogelissa.
Stigu on demari, joka oli suojapaikkatöissä julkisen sektorin johtotehtävissä. Hänen demarikamunsa ovat kaapanneet sököpesäkseen valtionvarainministeriön. Se on pienestä kiinni miten elämä menee; Stigulla ei ollut riittävästi nostetta kuin jonkin veronmaksajien varoilla operoivan kuntakonsulttifirman johtoon.
Siellä hän ei mitään töitä tehnyt, vaan istui kapakassa sihteerinsä kanssa aamusta iltaan ja ajeli taksilla firman laskuun. Jossakin välissä hänet pantiin eläkkelle, eikä kukaan ollut hänen "asiantuntemustaan" julkisen talouden osalta enää vailla. Stigu päätyi horjumaan Ogelin kapakoihin. Näen hänet muutaman kuukauden välein ja hän on kerta kerralta huonommassa jamassa. Vielä toissakesänä hän oli siisteissä pukukamppeissa, nyt ei juuri enää erotu Ogelin juopporemmistä. Maha on kasvanut, olemus epäsiisti.
Stigulla on tainnut mennä jouluvietto pitkäksi, sitä lienee kestänyt jo yli 30 vuotta. Tänään hän askeltaa puolen päivän maissa varovasti pikkutakissa pakkasessa. Jostakin syystä hän on varustautunut Alepan keltaisella muovikassilla. Se lepattaa tyhjänä tuulessa Stigun horjuessa päivänökosille luukkuunsa.
Näiden julkisen sektorin elättämien demareiden ja kepulaisten kohdalla lohtuna on juuri se, että he kaikki romahtavat henkisesti suojatyöpaikan mennessä alta ja loppu on enemmän kuin paskainen. Joku kepu tohelo satsaa itä-Suomen ortodoksimestaan kaiken aikansa, loput pämppäävät itsensä Malmin hautuumaalle humalan harmaaseen vaiheiseen juuttuneina. Yhteistä koko sakille on, että heidän osaamisellaan ei ole muuttuneessa maailmassa enää mitään kysyntää. Kun heidät saadaan pihalle, postit lakkautetaan ilman epäröintiä. Ei mitään kysyntää, ei niin mitään.
Tämän vuoksi Stigun kamut valtionvarainministeriössä säädättivät lain eläkeiän nostamisesta, jotta voivat jatkaa tyhjäntoimittamistaan veronmaksajien rahoilla 68-vuotiaiksi. Onneksi Stigusta ehdittiin nipin napin päästä eroon ennen lain voimaan tuloa. Iltapäivän hämärtyessä hän tuijottaa akkunasta hämärää luukussaan ja kerää voimia paeta tyhjyyttä Ogelin räkälöihin. Tulevan yön kauhut pelottavat jo ennalta. Kunpa vielä muistaisi ostaa keltaiseen Alepan muovikassiin muutaman keskarin. Aamuyön unettomat tunnit kuluisivat helpommin...
Maailma siinä muodossa jonne kasvoimme on huomaamattamme häviämässä, toteamme Speedy M:n kanssa Stigun kadottua viimeinkin stadiin sataneen pulverilumen sekaan.
- Huonompi homma. Mitä tehdään? Speedy vakavoituu hetkeksi.
- No jos tää homma on tästä elämämme tappiin ainoastaan ykkösiä ja nollia, niin onhan meillä toi nollaosasto jo vankasti hallinnassa.
- Mutta ku mulla on noita dvd-levyjä tullivarastossa vallan vitusti?
- Unohda ne sinne. Pärjäät ajassa ja rahassa. Muutaman vuoden kulutttua niillä ei tee enää mitään. Kaikki tulee piuhaa pitkin koneelle. Tarvitaan ainoastaan hyvä äänikortti ja helvetinmoiset styrkkarit. Jo lähtee!
- Perkele. En usko. Kirjavaliotakaan ei otettu divariin. Eivät mene kuulemma kaupaksi. Musta ne on hyviä, samassa kirjassa neljä bestselleriä joista on turhat narraatiot sun muut krumelatuurit ruksittu helvettiin...
- Polta ne saatanan dvd:t! Tää on ny ihan toinen todellisuus. Älä ala enempää häslään. Ota lunkisti ja nauti relaksantteja.
- Paskat ku täsä näin kävi. Just olin hieromassa kauppoja sadasta käytetystä cd-soittimesta. Ei vissiiin kannata ryhtyä toimeen?
- Nimenomaan. Nyt sä osut asian ytimeen. Ei enää kannata. Osta helvetinmoiset styrkkarit ja se on siinä.
- Onko noin?
- Noin on!
- Terve sitten. Lähden katsomaan PC-Superstoresta.
- Terve. Äläkä osta enää pöytäkonetta vaikka saisit halvalla. Sä oot liikkuvan sorttinen jäpikkä. Osta sellainen taskukone. Pääset liikeelle tiedot matkassa, etkä jää jutuista paitsi.
- Milloin ne fudistreenit alkaa?
- Kuudelta illalla lumien sulamisen jälkeisenä päivänä. Pidä viinahomma kurissa. Älä mee sinne Töölöntorin grillille hakattavaksi sulkemisajan jälkeen. Siellä on täysdorkaa sakkia. Kasva aikuiseksi ja vietä tipaton tammikuu!
- Joo. Hyvä idis. Miksi en ite tullut tota ajatelleeksi?
Stigu on demari, joka oli suojapaikkatöissä julkisen sektorin johtotehtävissä. Hänen demarikamunsa ovat kaapanneet sököpesäkseen valtionvarainministeriön. Se on pienestä kiinni miten elämä menee; Stigulla ei ollut riittävästi nostetta kuin jonkin veronmaksajien varoilla operoivan kuntakonsulttifirman johtoon.
Siellä hän ei mitään töitä tehnyt, vaan istui kapakassa sihteerinsä kanssa aamusta iltaan ja ajeli taksilla firman laskuun. Jossakin välissä hänet pantiin eläkkelle, eikä kukaan ollut hänen "asiantuntemustaan" julkisen talouden osalta enää vailla. Stigu päätyi horjumaan Ogelin kapakoihin. Näen hänet muutaman kuukauden välein ja hän on kerta kerralta huonommassa jamassa. Vielä toissakesänä hän oli siisteissä pukukamppeissa, nyt ei juuri enää erotu Ogelin juopporemmistä. Maha on kasvanut, olemus epäsiisti.
Stigulla on tainnut mennä jouluvietto pitkäksi, sitä lienee kestänyt jo yli 30 vuotta. Tänään hän askeltaa puolen päivän maissa varovasti pikkutakissa pakkasessa. Jostakin syystä hän on varustautunut Alepan keltaisella muovikassilla. Se lepattaa tyhjänä tuulessa Stigun horjuessa päivänökosille luukkuunsa.
Näiden julkisen sektorin elättämien demareiden ja kepulaisten kohdalla lohtuna on juuri se, että he kaikki romahtavat henkisesti suojatyöpaikan mennessä alta ja loppu on enemmän kuin paskainen. Joku kepu tohelo satsaa itä-Suomen ortodoksimestaan kaiken aikansa, loput pämppäävät itsensä Malmin hautuumaalle humalan harmaaseen vaiheiseen juuttuneina. Yhteistä koko sakille on, että heidän osaamisellaan ei ole muuttuneessa maailmassa enää mitään kysyntää. Kun heidät saadaan pihalle, postit lakkautetaan ilman epäröintiä. Ei mitään kysyntää, ei niin mitään.
Tämän vuoksi Stigun kamut valtionvarainministeriössä säädättivät lain eläkeiän nostamisesta, jotta voivat jatkaa tyhjäntoimittamistaan veronmaksajien rahoilla 68-vuotiaiksi. Onneksi Stigusta ehdittiin nipin napin päästä eroon ennen lain voimaan tuloa. Iltapäivän hämärtyessä hän tuijottaa akkunasta hämärää luukussaan ja kerää voimia paeta tyhjyyttä Ogelin räkälöihin. Tulevan yön kauhut pelottavat jo ennalta. Kunpa vielä muistaisi ostaa keltaiseen Alepan muovikassiin muutaman keskarin. Aamuyön unettomat tunnit kuluisivat helpommin...
Maailma siinä muodossa jonne kasvoimme on huomaamattamme häviämässä, toteamme Speedy M:n kanssa Stigun kadottua viimeinkin stadiin sataneen pulverilumen sekaan.
- Huonompi homma. Mitä tehdään? Speedy vakavoituu hetkeksi.
- No jos tää homma on tästä elämämme tappiin ainoastaan ykkösiä ja nollia, niin onhan meillä toi nollaosasto jo vankasti hallinnassa.
- Mutta ku mulla on noita dvd-levyjä tullivarastossa vallan vitusti?
- Unohda ne sinne. Pärjäät ajassa ja rahassa. Muutaman vuoden kulutttua niillä ei tee enää mitään. Kaikki tulee piuhaa pitkin koneelle. Tarvitaan ainoastaan hyvä äänikortti ja helvetinmoiset styrkkarit. Jo lähtee!
- Perkele. En usko. Kirjavaliotakaan ei otettu divariin. Eivät mene kuulemma kaupaksi. Musta ne on hyviä, samassa kirjassa neljä bestselleriä joista on turhat narraatiot sun muut krumelatuurit ruksittu helvettiin...
- Polta ne saatanan dvd:t! Tää on ny ihan toinen todellisuus. Älä ala enempää häslään. Ota lunkisti ja nauti relaksantteja.
- Paskat ku täsä näin kävi. Just olin hieromassa kauppoja sadasta käytetystä cd-soittimesta. Ei vissiiin kannata ryhtyä toimeen?
- Nimenomaan. Nyt sä osut asian ytimeen. Ei enää kannata. Osta helvetinmoiset styrkkarit ja se on siinä.
- Onko noin?
- Noin on!
- Terve sitten. Lähden katsomaan PC-Superstoresta.
- Terve. Äläkä osta enää pöytäkonetta vaikka saisit halvalla. Sä oot liikkuvan sorttinen jäpikkä. Osta sellainen taskukone. Pääset liikeelle tiedot matkassa, etkä jää jutuista paitsi.
- Milloin ne fudistreenit alkaa?
- Kuudelta illalla lumien sulamisen jälkeisenä päivänä. Pidä viinahomma kurissa. Älä mee sinne Töölöntorin grillille hakattavaksi sulkemisajan jälkeen. Siellä on täysdorkaa sakkia. Kasva aikuiseksi ja vietä tipaton tammikuu!
- Joo. Hyvä idis. Miksi en ite tullut tota ajatelleeksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
