Last Day in Bangkok

Last Day On Earth

Vientianessa pari härmäläistä visioi viinan voimalla kovaan ääneen raflassa tulevaisuuden bisneksiään. Jotakin piti kirjoittaa ja tehdä jutuista jonkin sortin asiakastutkimuksia. Vissiin bisnesidea ja huijaus oli siinä, että otetaan vain 50 ihmisen otanta, joka sitten tietotekniikan avulla monistetaan laajaksi otokseksi. 2-3 euroa miljoonaa euroa oli helppoa rahaa kuulemma tiedossa, eikä tilaisuus enää heidän elämässään toistuisi. Tuli jotenkin mieleen matkat Ratson kaa 10 vuotta sitten, meillekään ei mikään tuntunut mahdottomalta. Onneksi nykyään osaan jo olla hiljaa, enimmäkseen.


Tästä tuli pitkä reilaus vaikka tarkoitus oli oleskella vain parissa paikassa. Bangkok Chinatown - Koh Lanta - Pattaya - Chiang Mai - Luang Prabang - Vang Vieng - Vientiane - Bangkok Eastin Grand Hotel Sathorn. Seuraavalla kerralla vähemmän, vaikka Bangkok reissun lopuksi tuntuu edeleen maailman Blade Runner City ykköseltä. Kaikki on täällä helppoa, jos osaa käyttää skytrainia ja joella kulkevia erilaisia kulkupelejä. Olen ollut täällä ainakin 10 kertaa mutta en yhtään kyllästynyt mestaan. Mulla on Euroopassa Pariisi, täällä Aasiassa se on Bangkok. Ei yhteen elämään paljon muuta tarvitse mahtua.


Vähän on tultu rantuiksi asumusten suhteen. Kovemmalla kurilla reissu olisi tehty alle puolella. Nyt vähän tai vähän enemmän parempia hotelleja. Maaosuudet kuljettiin yksityisautolla, joka tietenkin maksoin kymmenen kertaa enemmän kuin minibussin retale. Kuitenkaan päivääkään en vaihtaisi pois. Ehkä Vang Viengissä ja Vientianessa oli paukut väliaikaisesti lopussa, mutta niin niiden kuuluu reissun lopulla ollakin. Kotiin palaaminen tuntuu varsin kohtuulliselta ajatukselta.

Aasiassa on valtava meteli päällä koko ajan. Rahalla voi ostaa ennen muuta yksityisyyttä ja hiljaisuutta. Ja sitä olemme aina tilaisuuden tullen tehneetkin. Täällä Eastinin 28. kerroksessa sielu lepää katsellessa muurahaisen kokoisia autoja ja nauhana kaupungin läpi virtaavaa Chao Praya jokea. Moni muukin reissaaja on päätynyt tänne huilaan, suomalaisiakin Australian reppureissureita on täällä tavattu. Jotenkin 5 tähden hotellin idea menee sekaisin kun reppureilla lännestä on varaa täällä budjata. Ryssiä ei sentään ole näkynyt. He ovat Pattayan porukkaa, pohjoinen Thaimaa ja Laos oli aika vapaa tästä sakista remumeininkeineen.

Ikkunasta näkyy joen toisella puolen Peninsula hotelli, jota Hytönen jaksaa vuodesta toiseen hehkuttaa Iltalehdessä. Se on kuitenkin väärällä puolen jokea ja jäänyt kooltaan sitä paljon suurempien hotellien varjoon, kuten tämän Eastininkin. Siellä se perkele shamppakaljaa vetää ja kuvittelee että siitä kannattaa joka välissä olla kehumassa. Pienellä miehellä on pienet aivot, pienet unelmat, pieni kalu tai jotain.

Siam Paragon, suosikkiostarini, on tällä hetkellä Instagrammissa maailman kuvatuin kohde. Nykin Times Squarekin jää jälkeen. No siellä ollaan tietysti osteltu ja syöty. Kinokunya kirjakaupassa kolutiin hyllyjä. Huaskaa oli että Hunter S.Thompsonin kirjat oli luokiteltu True Crime hyllyyn. Bukowskia ja muita alapääosaston erikoismiehiä ei oltu esille asetettu, ehkä ne kakka- ja kaljajutut ei täällä puraise ketään.

Eipä muuta tällä kertaa, aamulla limolla lentokentälle ja illansuussa Suomen aikaa olemme takaisin Pöxymäen ikuisilla kukkuloilla. So long again boys, you can also this time take my place.

Bangkok Nights

Zen of the Social Media Marketing in Laos

Tämä juttu ei vastaa otsikkoa, mutta so what, mikäpä vastaisi? Monument Books kirjakaupassa täällä Vientianessa oli myynnisä tämän niminen opas - Laos. Luang Prabang on chikkiä sakkia sieltä täältä, Vang Vieng kuorma-auton sisärattaalla joessa kelluvia wannabehappopäitä, Vientiane pieniä ihmisiä moottoroiduissa ajoneuvoissaan. Vois tästä Laosista toki sanoa enemmänkin, mutta ei nyt huvita juttuja kirjoitella. Spotifyn Premium toimii täälläkin, joten ei ne kommarit ole täällä kovinkaan vauhkoina ideologiansa kaa.

Ranskalaisia kahviloita, Mekong joki upea ylhäällä Luang Prabangissa, surkee täällä pääkaupungissa, sijaitsee jossakin moottoritien takana pienen pieneksi kutistuneena. Ranskalaiset vanhat äijät viheltävät kimeästi, eivät tiedä 60-luvun päättyneen Pariisissa jo aikoja sitten. Patongin tapaista tungetaan suuhun kaikissa muodoissa, hampurilaisia myöten. Köyhä on tämä Laos, mutta ei se ole mun vika. Kaikki toimii ja on toimimatta jälkijättöisesti. Lisäksi ylhäällä pohjoisessa yöt ovat kylmiä. Lämmitystä eikä lämmintä vettä ole. Menee reilaushommiksi. Onneksi vanhan maailman mukavuudet ovat kondiksessa täällä Vientianen upouudessa Ibiksessä, vaikka asiakkaita ei tämäkään pulju ole vielä löytänyt. Kaakkois-Aasia maailmantalouden lama-aikaan on tyhjiä hotelleita, tyhjiä ravintoloita, uskonsa menettäneitä yrittäjän tapaisia tyhjäaivoja. Lisäksi koko ajan rakennetaan lisää kapasiteettia, jotta varmasti kukaan ei jatkossakaan elä kunnolla bisneksillään.

Jotenkin tämäkin mesta alkaa olla moneen kertaan nähdyn tuntoinen. Härmässä on kaikki paremminkin, vaikka puoli kansaa istuu alkutalven pimeydessä haulikon piippu suussaan. Jos oman kämpän voisi ottaa jossakin virtuaalisessa muodossa matkaan, mikä täällä olisi ollessa. Reissaaminen on alkanut viime vuosina vähän väsyttään, vaikka aina pitää päästä tien päälle. Tosin monen ulkosuomalaisen tavoin ymmärrän, että Härmä on paras, muut tulee kaukaa perästä. Kaupungit pitäisi vain kattaa lasikuvuilla ja pystyttää palmuja. Suuri osa stadin keskustaa on tosin jo kaivettu tunneleita täyteen, että jos ei kylmässä kestä, voi siellä kusen hajussa olla lämpimässä. Mutta kaljaa ei saa laimentaa, kuten raittiusväki näköjään taas puuhaa.

Parasta tällä reissulla on kunnon jatkojohto monella päällä. Pahinta paskan imelä haju menomestojen raflojen liepeillä. Totta tosiaan ne pulputtavat perseistään paskaa kuin Charles Bukowski tarinoissaan. Pökäleitä olemme kaikki tyynni. Luultavasti suurin osa väestä vihaa Bukon tavoin sivistystä ja itseään paremmin pärjänneitä. Ylevä ja aleva on siis kierolla tavalla toisiinsa kietoutuneina. Eikä Isoveli jaksa enää valvoa. Pysy hereillä, Veli, pysy. Eihän tästä diktatuurista voi tosissaan sanoa paljon kielteistä. Laos on Kaakkois-Aasian takamaata, ollut milloin minkäkin sakin kynsissä. Köyhä maa kaikilla köyhyyden mausteilla. Sitä on hyvä miettiä sushibaarissa, joita täältäkin löytyy aina nurkan takaa.

On sekin nykyään reissussa kivaa että voi halavalla soittaa Suomeen Skypellä. Katsoa suomalaisia uutisia, joissa ei koskaan tapahdu mitään. Eli asiat ovat reilassa, ei Amerikan suurkaupunkien tavoin suurin osa kansaa työnnä kuset housussa ostoskärryjä ja yx prossa piileksi sähköaitojen takana pelkäämässä köyhien kostoa. Amerikka on paska maa, sinne en mene enää kuin Manhattanin saarelle. Mutta Eurooppa on täynnä nähtävää ja oltavaa. Esmex seuraavana talvena voisi mennä vaikka Sisiliaan pimeyttä pakoon. No mutta kunhan tästä vielä jouluksi ehditään himaan, voi alkaa miettiä kannattaako enää lähteä vai onko turvallinen ei-mitään sittenkin paras olotila ihmiselle, luultavasti Pohjoismaat pärjäävät juuri sen vuoksi että kun kaikki on suht koht tasapaksua on lopptulos erinomainen. Siihen päälle vielä lätkämatsit ja Eurofudis, koiran kävelyttäminen hengenvaarallisen liukkailla tiellä, kunto-ohjelmien noudattaminen, Spotifyn huudattaminen... Suomi voittaa jälleen kerran nämä palmubanaanivallat sata nolla, vaikka pitkään luulin tilanteen olevan päinvastainen. Olin päästäni sekaisin, hyvä että oikeus voitti lopulta. Ei täällä ole mitään vikaa, mutta kuitenkin. Tack och adjö!

Fishman of Pai

Vuonna 2008 pai´lainen poliisi ampui dokausillan päätteeksi kanadalaisen turistin. Poliisi oli yrittänyt iskeä kanadalaisen tyttöystävän, ja kun tämä pani vastaan, poliisi ampui hänet hengiltä. Varjot olivat laskeutuneet pohjoisen Thaimaan hippikylään, Khao San Road kakkoselle. Ensin poliisi vapautettiin, mutta kun Kanada ja muut länsimaat nostivat metelin, pantiin poliisi tekkien taakse.

Tämä tapahtuma kerrotaan kaikissa Thaimaa oppaissa Lonely Planetia myöten. Elämä jatkuu kuitenkin rauhaisena Pai´ssa. New agea ja hippikamaa on sopivasti, ei niin ylitse vuotavasti kuin Balin Ubudissa. Nuoria reppuselkäisiä tyyppejä etsii aamusta iltaan majataloa. Täälläkin niitä on aivan liikaa.

Täytyy muuttaa suunnitelmaa, tänne Pai´hin me Pomon kanssa muutetaan kun keritään. Tämä on sopivan pieni paikka, jossa kaikkea mahdollista on kuitenkin tarjolla. Upouuden talon useammalla makuuhuonella saa vuokralle reilulla 300 eurolla. Tarjontaa piisaa. Itse asiassa sopivan peinen talon löytäminen on asian suurin vaikeus.

Täällä voi elää luonnon helmassa syvähenkistä elämää, juodaan vettä ja käydään pissalla. Ajan kululla ei täällä Burman rajan tuntumassa ole suurta väliä. Huono puoli on että joissain sapuskapaikoissa palveluu pelaa hitaasti. Mutta olemme jo löytäneet oman kantamestan chillilounge raflan Ting Tongin. Tuplavodka maksaa 200 bahtia, mutta toisesta eteenpäin hinta laskee puoleen. Kannattaa juoda monta Buddha barin chillimusan soidessa värivalojen himmentämässä paikassa. Hyvä puoli on, että Pai´ssa kapakat täytyy panna jo puolilta öin kiinni.

Huumeita täällä käytetään, mutta eivät ne mitenkään isommin pomppaa esiin. Pari pakollista langanlaihaa kaikki mahiksensa munannutta länkkärinistiä pyörii kaupungilla, joissain kapakoissa jonkun piruparan silmät palavat heroiinipusun loimussa. Itse asiassa Pai´n ympärillä viidakossa kulkee yksi metamfetaniinin pääreitti maailman markkinoille. Thaimaan poliisi on takavarikoinut tätä yabaa tänä vuonna 90 miljoonaa tablettia. Karen sissien hallussa olevassa Burman itärajan viidakoissa on huippumoderneja matamfetamiinilabratoroita. Yaba on halpaa tehdä ja käyttää. Aikaisempi herooiinikauppa on saanut luovuttaa ison osan tuottaisammalle metamfetaniinille. Thaimaan armeija jahtaa viidakossa salakuljettajia, muutama sata on tänäkin vuonna ammuttu tohjoksi. Kultaisen kolmion tuntumassa ammutaan ensin eikä sittenkään kysytä mitään.

Onkin outoa että elämä täällä Pai´ssa kulkee laidback moodissa, eikä läheisen sodan aavistusta ole edes ilmassa. Wifikahviloissa nuoret etsivät itsseään räpläämällä älypuhelimiaan. Tämä puhelimen räpläys voittaa sata nolla kaikki muut entisen kulttuurin muodot. Tosin pari divaria täältäkin löytyy. Yhdessä newage ravintolassa oli isot hyllyt täynnä kirjoja. Sain E.L Doctorvin upean "Ragtimen" luettua ja menin raflassa katsoon kirjatarjontaa. Ekana osui silmiini Sammakon julkaisema Bukowskin "Vanhan likaisen miehen tarinoita". On se mulla himassa, mutten ole kerinnyt sitä lukea. Ostin sen 2.40 eurolla, olisi lähtenyt puolellakin, mutta haluan tukea kituvaa kirjakauppabisnestä. Muita suomalaisia kirjoja ei näkynyt, newage porukka lukee näköjään vain roskaromaaneja rakkaudesta ja sotatoimista.

Eilen ottamani kalatatuointi ei ole pudonnut matkasta, vaan elämäni Kalamiehenä jatkaa tasaista rataansa. Olen aina tykännyt enemmän vuoristolaisista, Darjeelingissa, Dalatissa, täällä. He ovat karskimpaa sakkia, eivätkä halua miellyttää turistia hintaan mihin hyvänsä. Tästä tulikin mieleeni, että tyttökauppaakaan en ole nähnyt täällä käytävän. Toki sitä ja yabaa sun muuta pollea on tarjolla, mutta se ei kuulu mulle mitä öisin viidakon lymypaikoissaan hommaavat.

Pitäisi vissiin lähteä parin yön perästä muutamaksi viikoksi Laosiin. Ehkä Luang Prabangissa on yhtä hiljaista kuin täällä. Chiang Maissakin liikenne jytää täysillä aamuvarhaisesta myöhäiseen yöhän. Siksi muutamme tänne Pai´hin. Täällä koiratkin ovat tolkuissaan, joka paikassa oma koira.

Täällä ylhäällä pohjoisessa unohtaa täysin että Bangkokin kaduilla puna- ja keltapaidat osoittavat mieltään. 24 maata on varoittanut kansalaisiaan matkustamasta tänne Thaimaahan, mm. muut Pohjoismaat. Suomi ei ole, sillä kun pysyttelee poissa väkijoukoista, ei käy kuinkaan. Yksi saksalainen valokuvaaja ei osannut eilen Bangkokissa pitää varaansa; väkijoukko pieksi hänet henkihieveriin. Armeija on luvannut pitää Bangkokin lentokentät auki hintaan mihin hyvänsä, onhan turismin high season juuri alkanut, maa menettää paljon fyrkkaa jos turistit eivät uskalla tulla.

Ei siis mitään syytä huoleen. Jos vaikka Bangkok menisikin kaaokseen, sinivalkoisia siipiä löytyy läheltä Hanoista, Hong Kongista ja Singaporesta. Nyt kun asuinpaikka on löytynyt voi levollisen mielin palata jouluiseen Kotkaan syömään lohileipiä ja raaputtamaan raaputusarpoja, kuten jouluna kunnon väki tekee.

div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">

I am the Fishman now!

Queit Finn in Chiang Mai

Chiang Mai on mun kaupunki Thaikuissa. Täällä olen useampaan kertaan vaihtelevalla menestyksellä elämääni toilannut eteenpäin. Muutaman kerran olen ottanut täällä lukua erinäisten väkijuomien ja muiden substanssien liiallisen nauttimisen seurauksena. Vähitellen olen oppinut ottamaan iisisti, vain terävää vodkaa. Sillä nuppi pysyy kasassa.

Tosin nyt kun olen jälleen viikon verran tätä kaupunkia reilannut, alkaa äänten kakofonia ottaan hermoille. Sitä on yritetty paeta vuorille, joelle, ties minne. Mutta täällä on joka mestassa kovat jytäbileet meneillään, liikenne siihen päälle, hullujen huoneella ollaan. Olemmekin oppineet arvostamaan hiljaisuutta. Sitä onneksi on stadissa tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, muusta Suomesta puhumattakaan. Härmässä on hiljaista, siinä yksi hyvä syy lisää olla muuttamatta tänne pysyvästi, ainakaan vielä.

Chiang Mai on Thaimaan kulttuurikohde numero uno. Vähän paremman tason matkaajat täällä kartta kourassa kulkevat temppeleitä tutkimassa. Ryssät on saatu toistaiseksi saarrettua Pattayn huorakadulle Walking Stereetille. Mutta täälläkin näkee saman kuin lähes kaikkialla Aasiassa; hotelleja on rakennettu massiivisesti liikaa, baareista puhumattakaan.

Hyvä pu0li tässä on, että hotellien hinnoissa markkinatalous toteutuu ehkä parhaiten. Kaikki joutuvat hakemaan markkinoilta asiakkaita jymytarjouksilla. Tuskin kukaan enää maksaa hotellihuoneesta listahintaa, taitaa sellainen olla katoamassa kokonaan kuvasta. Mekin otettiin ensi kuussa 6 yötä 5 tähden hotlasta Bangkokista aamiaisbuffeteineen wifeineen 90 eurolla yö. Hotellin nimeä en muista, mutta siellä se joen rannassa on ja on myös rankattu Bangkokin 11. parhaaksi hotelliksi. Tässä välissä mennään muutamaan hiljaiseen paikkaan ottaan hermolepoa, hiljasimmat täytyy hakea aina Laosista saakka. Siellä kommarit on edelleen vallassa, eikä kehityksen kiimainen pärinä ole koko ajan tunkemassa päälle.

Chiang Maissa voisin ihan hyvin asua. Tämä on mun mielestä siinä suhteessa Thaimaan, ellei koko Aasian paras mesta. Mutta eipä mulla isompaa hinkua ole tänne tai jonnekin muuttaa. Himassa on hiljaista, kukaan ei soita, naapurit pitävät seurat korkeintaan pari kertaa vuodessa, koira ei mekasta öisin. Ei, minulla ei ole ikävä stadia, eikä mitään muutakaan paikkaa. Ihminen vain tottuu johonkin paikkaan, on siellä kun ei omaa parempaakaan suunnitelmaa.

Bruce Chatwinin Levottomuuden anatomiassa vuolaasti todistellaan nomadimaisen liikkellä olemisen olevan ihmisen mielenterveyden kannalta elintärkeää. Jotkut joutuvat tosin hakemaan reissua kemikaalien avulla pääkopastaan, mutta Chatwinin mukaan siitä on seurauksena kehnoja tuloksia. Tänään meninkin vanhasta muistista apteekkiin, katselin tarjontaa, käännyin hiljaa pois. Ei ole enää tarvetta sekoitella aivojeni riekaleita apteekksituotteilla. Kaikki tämä on hyvin just näin.

Kehittämiskokous Hongkongissa Kevan tyyliin!

Kevan 170.000 euroa maksanut hummausmatka Hongkongiin on sekin tallennettu "kuvitteellisesti" Talon mieheen, josta käy ilmi kaikki muukin kämmäily mitä kuntiemme miehet ovat vuosikymmenet hommanneet veronmaksajien piikkiin:

17. Englund pitää kehittämiskokouksen


Joka vuosi oli pidettävä pakolliset työyhteisön kehittämispäivät. Niistä ei mitään hyötyä ollut, eikä mikään niiden seurauksena ainakaan muuttunut parempaan suuntaan. Niinpä päätin viedä koko osaston vähän merta edemmäs kalaan, josta se voisi nähdä etäisyyden päästä oman toimintansa toivottomuuden. Kerrankin kaikki olivat heti tulossa mukaan, eikä kukaan keksinyt tekosyitä saada lintsata vaikka lento Hongkongiin kesti 10 tuntia. Olin antanut heille liian paljon siimaa reissun muodossa, mutta tilit tasattaisiin ajan myötä ja he joutuisivat lunastamaan kiitollisuudenvelkansa minulle.


Kun porukka oli saatu lennätettyä kehittämiskokoukseen sinivalkoisin siivin Hongkongiin asetuimme vanhaan suosikkihotelliini Island Pacificiin. Ensimmäinen päivä töllötettiin huoneiden ikkunoista avautuvaa näköalaa Victorian Harbouriin, ajeltiin Star Ferryllä ihastelemassa pilvenpiirtäjäviidakkoa, koluttiin Kowloonin piraattimarkkinoita. Toisena päivänä porukka kokoontui yläkerran bisneskabinettiin.


Yksikköpalaverissa Pasila alias "Paimion pimee" yritti tapansa mukaan ottaa aloitteen. Hän oli pikkukunnan pikkumies, jonka porvarit nostivat hoitamaan kouluasioita Taloon hänen puhuttuaan heidät vakuuttuneiksi, että hänestä olisi täällä vähiten harmia. Pasilla ei ollut mitään persoonallisia mielipiteitä, vaan hän oli onnellinen nobody, eräänlainen mies ilman ominaisuuksia. Itsestään selvyydet ja latteudet pursusivat hänen innokkailta huuliltaan. Hän puhui taukoamatta ja änkesi kaikkiin seminaareihin ja tilaisuuksiin joista arveli olevan uransa kannalta hyötyä. Hän pärjäsi talossa hyvin koska ei omannut itsereflektiota, vaan piti saamiaan loukkauksiakin viime kädessä kehuina. Ehkä hänenkin päähänsä oli menestyksekkäästi jossain johdon valmennuksessa taottu, että se kuka aloittaa keskustelun määrää pitkälti sen tulevan sävyn. Pirulainen yritti tehdä työtä käskettyä. Mutta tällä kertaa ei ollut aikaa hänen tajunnanvirtaansa kuunnella, koko yksikön lennättäminen kännisen päähänpistoni vuoksi toiselle puolen maailmaa tuli muutenkin veronmaksajille kalliiksi.

- Turpa tukkoon, kuittasin hänen alustuksensa aikaisemmasta viisastuneena.


Pasila lopetti mesoamisena tyytyen naurahtamaan mistään mitään tajuamatonta tekonauruaan. Hän oli kuitenkin onnistunut viemään minulta jälleen kerran kehittämistunnelman. Idea roudata koko paskasakki toiselle puolen maailmaa kadutti. Päätin hoidella kaikista kehittämisaikeista ja lukemattomista tapani parantamiseksi tekemistäni lupauksistani huolimatta homman entiseen malliin. Kaikenlaista olivat pirulaiset huoneissaan aikansa kuluksi kehitelleet. Kuuntelen jokaista hetken ja totean hänen pitkään kehittelemänsä idean toimintamme tehostamiseksi hyväksi, mutta siihen tultaisiin palamaan jatkopalavereissa. Alustusten jälkeen muutama käpälä on koko ajan pystyssä, mutta en ole niitä huomaavinanikaan.

- Ja sitten asiaan. Tämä yksikkö ei voi toimia ilman moraalisääntöjä. Ne sitovat meitä ja pakottavat meidät vastavuoroiseen kanssakäymiseen. Kukaan ei saa piileskellä poterossaan, vaan kaikkien on tultava mukaan, lunastettava paikkansa. Täällä ei eletä kuin pellossa, vaan kaikkien on opittava ajattelemaan samalla tavalla asettaen Talon edun oman elämänsä edelle.


Tämän talon toimintatavat ovat muotoutuneet vuosikymmenten aikana parhaiksi mahdollisiksi. Perinne velvoittaa meidät vannomaan sen nimiin. Te olette onnenpekkoja. Ihmisiä lyödään automaation edetessä koko ajan ulos työelämästä. Kannattaa jatkossakin yrittää kaikin keinoin pysytellä touhussa mukana. Teette mukisematta kaiken mitä määrään, ettekä mieti syntyjä syviä. Kuten olen lukemattomia kertoja korostanut, viime kädessä ajattelemisen tässä yksikössä hoidan minä. Kaiken mitä teemme on oltav...

Buddha joka kiipesi puuhun - Buddha Who Climbed into the Tree

Olemme keksineet täällä Chiang Main Jee Peng valofestareilla tajuttoman hyvän ja myyvän kirjan nimen: "Buddha joka kiipesi puuhun". Sen sisältö voi olla mitä tahansa, mutta kaikilla kielillä se myy kultaa. Toinen, hylätty kirjan nimi oli "Zen ja runkkaamisen taito". Sen voisi omistaa Jörn Donnerille joka "Mammuttinsa" lopussa syöpähoitojen jälkeen päiväkirjaa ahkerasti kätensä käyvän vessassa 80 vuoden iästä huolimatta. Pysyyvähän ovat vain tilapäiset vaikeudet, mutta jostakin täytyy aloittaa.

Chiang Maissa opimme että emme osaa enää asua majatalon tapaisissa mörskissä. Joku Madventures tyyppi sanoi että tykkää erityisesti halvalla matkustamisesta. Me emme enää kuulu heidän viiteryhmäänsä. Lai Thai, jossa olen asunut aikaisemmin 2 kertaa, oli ikkunaton mörskä, jossa ei wifi, telkku, mikään toiminut. Avasimme läppärin ja valitsimme latestays.comista neljän tähden Ibis Stylesin ja tuota pikaa ajoimme tuktukilla tänne. Heti aulassa alkoi helpottaa, vaikka cocktailjazz soi liian lujalla, aasialaiset eivät ymmärrä nyanssien päälle (siksi he eivät koskaan voita käynnissä olevaa rahan maailmansotaa).

Chiang Mai on Pattayan ja Bangkokin jälkeen rauhallisempi kulttuurikaupunki. Eikä täällä pohjoisessa ole niin kuuma kuin alempana. Paukuttelu oli valofestareilla hillitöntä, mutta onneksi kaatosade eilen illalla kasteli riehujat ja paukut jäivät suutareiksi. Yhdellä japsilla ehti sitä ennen tärykalvo puhjeta vieressään räjähtäneestä paukusta, verta vuosi nenästä. Itse join 7 tuplavodkaa ravintolassa ja kun sade oli tyjentänyt kaupungin hillujista, ajoimme puoli kahdentoista maissa takaisin Ibikseen, jossa kaikki toimii, wifi, telkun kanavat, ilmastointi ja aamiaiseksi saa syödä buffetistä mitä lystää, niin paljon kuin lystää. Eikä tämä edes tule paljon Lai Thai mörskää kallimmaksi, sillä siellä aamianen lisäkahvilla veti hinnan törkeeksi. Ranskalaisia, saksalaisia vanhoja ihmisiä siellä reppureitten lisäksi asui. Täällä Ibiksessä lähes kaikki asiakkaat ovat Kiinasta. Myös jenkkejä on tällä hetkellä Chiang Maissa paljon, ryssiä tuskin ollenkaan.

Eilen kävimme jättisuuressa divarissa josta Pomo osti Buddhaa Ja Zeniä, mä maailman vaarallisimmat matkat antologian ja Salingerin elämäkerran på engelska. Nyt luen Chatwinin levottomuuden anatomiaa. Chatwinin harhainen väite kuuluu, että ihmiset ovat evoluutiobiologisesti aina liikkeellä etsimässä uusia kunnaita. Suuret uskontojen perustajat Buddhaa myöten tekivät pyhiinvaelluksia, kirjailijat olivat Chatwinin itsensä tavoin koko ajan liikkeessä. Himassa Lontoossa ja maalla Englannissa Chatwin tunsi tukehtuvansa, eikä pysytynyt keskitymään kirjoittamiseen. He always wanted to go to Patagonia.

Divarissa tunsin haikeutta sillä tiesin senkin toiminnan päättyvän lähivuosina, monet englanninkielisen kirjallisuuden divarit on täällä jo lopettaneet toimintansa. Kun kaikilla on nämä nettivempaimet taskussaan, saa sieltä lukea ja katsoa ilmaiseksi niin paljon kuin huvittaa.

Hienoa että en ole tänään tappamassa ketään, olenhan pohjimmiltani kiltti tappaja. Tapan vain pahikset ja muut epäilyttävät kovanaamat. Viattomat ovat kärsimyksensä ansainneet, annan heidän kulkea rauhassa.

Ei siis no star hotelleja enää, kuuluu tän reissun opetus. Ja stadiin on reilun kuukauden päästä kiva palata, siellä odottaa joulun tähtöset ja Roope koira, Nelonen Pron lätkämatsit, MTV Totalin fudisrumba. Oli mulla vielä jotain mielessä, mutta en ehdi nyt sanoa siitä mitään.

Härmän poliitisesti valittujen pomojen väärinkäytökset

Enää ei tapeta ketään tai käy kuin talkshowisäntä Jimmy Kimmelille, joka innostui erään lapsen ehdotuksesta hoitaa kiinalaisongelma tappamalla heidät kaikki. Nousi iso älämölö; Kimmel joutui katuvana pyytämään anteeksi maailman kaikilta siimahänniltä. Venäläisilläkin kasvaa siimainen häntä. Heidät erottaa 70-luvun ranta-asuista ja ennen muuta siitä että jokainen kantaa muovipussissa ananasta. Ryssät ovat hulluna ananaksiin, iltakaudet niitä vuolevat huoneissaan. Siimahäntiä kaikki tyynni. Taidan tajuta mitä Vonnegut tarkoitti eräässä kirjassaan, että kun kaikki kiinlaiset kutistetaan, ovat he sitten joukolla hengityselimissämme levittäen sairauksiaan.

Tyttökuviosta kiinostuneille MOT:n toimittajan renttujen tapaisille: Kun tyttö tulee risukylässä tiettyyn ikään, äitimuori käskee tätä lähtemään kaupunkiin tienaamaan elantoa perheelle jalat levällään. Äidit eivät pidä tätä vaikeana työnä, niinpä Pattayan rantabaareissa on vuosi vuodelta enemmän tyttöjä pikkuhepeneissä tienestin toivossa. Ilman fyrkkaa ei ole risukylään palaamista. Ainoa pelastus on möhömahainen suomalainen äijä joka ei saa suomessa kuin tumpeloaan ja rakastuu palavasti ensimmäiseen huoraan joka antaa sovinnolla maksua vastaan. Win-win situation, you might see.

Täältä Thaimaasta käsin katsottuna Suomessa tapahtuu rönsyileviä barokkiaiheisia uutisia. Ahde vastaan Räty, kuka ehdotti panemista ja paniko kuka ja ketä? Helsingin huumepoliisin päällikkö on vangittu monista rikoksista epäitynä, menivät hänelläkin totuus ja dekkarit sekaisin päässään. Ja Kuntien eläkevakuutuksen uusi toimari on pannut kepulaisten tapojen mukaan veronmaksajien rahoilla tuulemaan; on hommattu avobemari työsuhdeautoksi, vaikka virka-auto ja kuski on muutenkin. Katajanokalta hommattu luksuskämppä, johon tehty 250.000 euron remontti. Eikä tietenkään politrukit, erityisesti maalaisklikin kepulaiset tyydy edes tähän; asunnon verotusarvo on ilmoitettu liian alhaiseksi ja maksettu siitä liian vähän. No vaikka olenkin tänään hyvällä päällä, jonkinsortin niskalaukaus tekisi tässäkin tapauksessa kansan oikeudenmukaisuuden tunteelle gutaa. Samalla voitaisiin siististi poistaa muut veronmaksajien rahoja törsänneet Kevan johtoryhmäläiset, ja kaikki poliitikon retaleet ylipäänsä.

Ja Talvivaara se menee komeasti konkkaan! Onneksi rahansa menettävät ovat enimmäkseen täystolloja kepulaisia. Järkisakki olisi myynyt osakkeet jo aikoja sitten. Mutta kun ne Suomen maalaiset eivät ole koskaan olleet mitään järkisakkia, ehkä kuitenkin niskalaukaus myös heille? Vaikka nettipoliisi lähetteleekin mulle vikoja varoituksia en mä siitä mitään piittaa ku mulla on sananvapaus ja mä oon karussa toisella puolen maailmaa.

Sen verran vielä valitan ennen kuin häivymme täältä Pattayalta, että siimahännät ovat vallanneet myös Starbucksin. Ennen siellä sai istua suhtkoh rauhassa. Nyt sinne tullaan kameroiden kanssa räpläämään ja törsäämään kaikkialta Volgan varrelta ja Kiinan savusumuisten kaupunkien kähmäisistä loukuista. Stadin keskustaan avattiin juuri Starbucks, mutta ei se hyvältä näytä kun turkulaisia tuli bussilasteittain heti avajaispäivänä sumpille ja räpläämään kameroineen. No I need a place to hide away.

Ei mulla muuta kuin että japsisapuskaa on tullut Central Festival tavaratalon rafloissa syötyä. Ei sushia, pikaruokaa, vaan ihan oikeaa. Lohiteriaki eritysesti on hyvää. Mutta on siellä seuraavassakin mestassa ylhäällä japsipaikkoja Airport Plazalla ja muuallakin.

Nyt otan levon kun öisin itkevä kolmas silmäni on kuivunut ja kaikki ovat osansa tehneet.

Luulin Talon miehen todellisuuden olevan mennyttä aikaa, mutta Kevan tapaus ja Kuntaliitossa tapahtunut työpaikkakiusaaminen johdon toimesta tekevät sen konsulltidemokratioineen yhä ajankohtaisemmaksi. Tässä näyte alusta, kirja löytyy ostettavaksi tuosta oikealta:

1. Englund organisoi

Ne pitävät minua sairaana. Voihan asian näinkin nähdä. Tytöt olivat kannelleet käytöksestäni liittovaltuuston puheenjohtajalle. Hän ei kuitenkaan halua sekaantua asiaan. Pelkää kai minun reagoivan. Hän kehotti minua ainoastaan tuntemaan vastuuni. Tuntea vastuuta? Mistä ja kenelle? Asiat eivät missään tapauksessa ole niin yksinkertaisia kuin he kuvittelevat. Tässä maailmassa on niin moni asia luokiteltu sairaaksi, että jokainen normaalikin asia on ainakin kerran julistettu sairaaksi.

Tuotan heille jälleen pettymyksen. En ota tyttöjen valituksia kuuleviin korviini. He menevät entistä enemmän hämilleen, sillä tietävät jääneensä aseettomaksi julistamattomassa sodassa minua vastaan. Minä olen heidän esimiehensä, jonka alaisuudessa he joutuvat elämään. Melkein jokaisen on opittava elämään jonkun toisen alaisuudessa. Teen näin ollen tytöille palveluksen, mutta en saa mitään kiitosta.

Tämän sekasotkun keskellä en voi kuin yrittää olla oma itseni. Pelkään heidän tekevän minut lopulta kaltaisekseen. Minun on ponnisteltava ollakseni unohtamatta oikeutta minuuteeni. Pahinta on kuitenkin tajuta, että tätä virastoa vastaan ei voi taistella. Mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme se.

Minulla on ollut paljon tyttöjä. Ne lähettävät vain tyttöjä. He jäävät joksikin aikaa ja keksivät sitten tekosyyn lähteä. Mutta uusia tulee tilalle. Niin kuin nämä kaksi tyttöä lähetettiin apulaisiksi projektiin, joka minut on määrätty suorittamaan. Sain resursseja ja tytöt. Heidätkin tosin vain työllistämistuella.

Nämä kaksi valittajaa olivat vaikeita tapauksia jo alusta alkaen. He dominoivat keskustelua kahvipöydässä. Aloin vältellä kahvitaukoja. Sen jälkeen tytöt ovat yrittäneet saada minusta yliotteen. He katsovat ylimielisinä, kun annan heille puhtaaksikirjoitustehtäviä. Kun lähetän heidät asialle, he viipyvät monta tuntia.

Tyttöjen huoneessa ei ole kuin yksi tuoli. Minulla on kaksi. He ovat pyytäneet ylimääräistä tuolia lainaan. Olen luvannut toimittaa sen. Mutta kun he seuraavana päivänä jatkoivat asian hokemista, päätin antaa ajan kulua. Olen talonpoikaista sukua, enkä tee mitään painostuksen alla. Istukoot vaikka vuorotellen lattialla. Minulle se on yksi lysti. Jankutuksen jatkuessa, olen luvannut tuoda tuolin huomenna. Aina huomenna.

Tyttöjen tehtäviin kuuluu tallettaa tietoja koneeseen. Koska meillä on paljon aikaa ja vähän tekemistä, olen keksinyt keinon antaa heille opetuksen. Olen määrännyt heidät tallentamaan levykkeille massoittain kaikenlaista pikkutietoa, jolla ei ole mitään käyttöä. Vaikka tytöt eivät sitä uskaltaneet suoraan sanoa, tiesin heidänkin tietävän.

Eräänä päivänä he marssivat uhmakkaina huoneeseeni. Seisovat edessäni rinnat silmiini työntyen.

- Pitääkö meidän tosiaan tallentaa kaikki tieto tietokoneeseen.

- Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa, vastaan silmää räpäyttämättä.

Tytöt katsovat minua turvat ammollaan.

- Minä kysyin: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Miten se tähän liittyy, tytöt sopertavat.

- Ettekö te ymmärtäneet kysymystäni: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Emme mistään.

- Miksi ette sitten vastaa selvään kysymykseen.

- Me halusimme vain kysyä…

- Niin ovat monet muutkin. Ja minä halusin vastata.

Emme tulleet toimeen keskenämme. Tytöt menivät toivosta luopuneina murjottamaan päätteidensä ääreen. Kumpi istui huoneen ainoalla tuolilla ja kumpi seisoi, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Tuoli oli edelleen viemättä. Ja saisi ollakin toistaiseksi. Mieleni teki käydä katsomassa miten he olivat ratkaisseet yhden tuolin ongelmansa.

Näin on jatkunut jonkin aikaa. Mutta nyt he ovat jälleen huoneessani, valittamassa tietenkin. Heidän huoneensa läpi kulkee varauloskäytävä. Huoneen läpi kulkee kuulemma koko ajan väkeä, vaikka he ovat ripustaneet oveen kyltin, joka kieltää asiattoman läpikulun. Silti porukkaa tulee ja menee kuin aseman ovista.

- Tulimme puhumaan niistä, jotka kulkevat huoneemme läpi.

- Mitä heistä?

- He häiritsevät keskittymistämme työhön.

- Työhön? Eihän teillä ole mitään työtä… Mitä ne sitten teille tekevät?

- Tulevat ja menevät. Jatkuvasti.

- Onko teillä jotakin salattavaa?

- Ei, mutta veto käy koko ajan jalkoihimme…

- Vetäkää takaisin. Niiden on lain mukaan oltava avonaisia. Jos tulee tulipalo, tai jotain.

- Mutta kun ne kulkevat jatkuvasti.

- Ketkä ne?

- Emme tunne niitä. Ovat toiselta osastolta. Miksi he eivät käytä käytävää?

- Ehkä niillä on kiire.

Tyttöjen poistuessa mieleeni nousee jostain kumman syystä tämä kysymys tuolista. Kun opiskelin, muistan erään suhteilla virkansa hankkineen professorin jauhaneen tuolin ideasta. Että emme näe tuolia sinänsä, vaan hurjasti itsensä ympäri pyörivän partikkelikimpun. Vasta tuolin idea tekee tuolista tuolin. Mutta tuolin idealla ei voi istua. Muuten tytöillä ei olisi mitään ongelmaa puuttuvan tuolin suhteen.

Eikä kulu aikaakaan, kun he ovat jälleen ovellani.

- Onko tänään työtä?

- Työtä? Ei, tänään ei ole työtä. Tulkaa huomenna uudestaan.

Moukka on moukan nimi. Tytöt uskovat ja lähtevät kotiin.

Iltapäivällä soi puhelin. Kuuntelen sitä jonkin aikaa epäuskoisena, mutta nostan sitten luurin.

- Täällä puhuu tarkastaja Pelkonen työvoimatoimistosta. Tänne tuli hetki sitten kaksi itkevää tyttöä. Kertovat olevansa töissä teidän johtamassanne projektissa. On kuulemma ilmennyt joitakin vaikeuksia...

Green Hills of Pattaya

Täällä Pattaylla päättyi Pillerirannikko psykedeelisiin sfääreihin. Itse asiassa kirjoittaessani kirjan lopun en ollut koskaan käynyt Pattaylla, enkä aikonut edes käydä. Nyt olen täällä jo toista kertaa. Pomo ei paikan riemuista jättidiskoineen välitä, mutta hotellin allas ja huone mahdollistavat rauhaisen levon ennen kuin jatkamme pohjoiseen.

Eilen olin illalla Jallen kanssa Suomibaarin karaokeillassa. Lumi teki tietenkin enkelin eteiseen. Kolme pientä Changia, seitinohuita ryyppyjä omasta Smirnov pullosta. Ostan vain pieniä puteleita, vaikka ne maksavat suhteessa paljon enemmän kuin litran puteli. Maksan enemmän vähemmästä. Tähän on elämässäni päädytty.

Kuvasimme jatko-osaa Pattayan pojat II. Saadaan taas roisii settii rantabulevardin pimeältä puolelta, jonne ei öisin kaikki uskalla mennä. Me Jallen kanssa asutaan yöt siellä.

Mulla on Härmästä mukana 5 kirjaa. Kaikki sellaisia joista meillä on himassa hyllyssä kaksi kappaletta. Täällä luen Hemingwayn vanhaa kunnon "Afrikan vihreät kunnaat". Siinä tappaminen on ihanaa ja kaikki kunnot miehet juovat liikaa. Hyvää settii, vaikka tuskin nuorempi väki siitä kauheasti perustaa.

Muita kirjoja matkassa, jotka tänne jonnekin jäävät: Phili K. Dick "Hämärän vartija", E.L. Doctorow "Ragtime", Hemingwayn "Täyttä elämää", Phil Rothin "Portnoyn tauti", Bruce Chatwin "Anatomy of Restlessness". Lisäksi Shanghai Mansionista Bangkokista tarttui mukaan paksu Lonely Planetin Thaimaa opas, mutta sitä emme ole vielä vilkaisseetkaan. Alkaa olla tää maa en verran tuttuu settii. Ehkä Laosissa ja Singaporessa on eri meininki, jos sinne saakka tällä reissulla ennätämme.

Äsken kävin aamun pikku kohmelosta selvittyäni uimassa vajaan tunnin allasta päästä päähän. Lantanassa parasta onkin uima-allas ja aamiaisbuffet, josta hotlassa asuvat ryssäturistit sekoavat. Yksikin ukko otti ainakin 10 nakkia, niin paljon lämmitettyjä kinkkusiivuja kuin kouraan mahtui, 6 paahtoleipää. Sinne se ahteriinsa niitä jäi kiskomaan poistuessamme.

Täällä Pattayalla on vallan helvetisti ryssiä. Osa mainoskylteistäkin tätä nykyä pelkästään venäjäksi. On ne ryssät aika vastenmieleistä sakkia, mutta eipä nuo ole silmille hyppineet. Mutta varmuuden vuoksi: Let´s kill all the Russians too. Tosin suurin osa on ihan tavallista sakkia, joka on pitkään säästänyt päästäkseen tänne ja opettelee turisteeramista samaan tapaan kuin härmäläiset 60- ja 70-luvuilla. Me olemme tätä nykyä siirtyneet kapitalismin frigiidiin vaiheeseen, jossa mikään ei tunnu miltään.

Edelleenkään en kaipaa Suomesta mitään, mutta en kuitenkaan haluaisi muuttaa tänne Aasiaan loppuiäkseni. Koiraa toki on ikävä ja 60 tuumaista taulutelkkua, josta katsoa Nelonen Prolta Oulun Kärppien pelejä. No niitä pääsen katsomaan viimeistään ensi vuoden alussa, kun/jos kotiudumme tältä reissulta.

Loner in Paradise

En mä useinkaan tunne tarvitsevani toisia ihmisiä. Aina kun olen seuraa vailla sitä löytyy lähimmästä kuppilasta. Sama pätee täällä, sama pätee stadissa. Jotenkin ystävyyden käsite on kulahtanut monen muun vanhan asian tavoin. Katsoin Pressiklupia täällä Lantalla iPhonella. Kulahtaneet tyypit puhumassa lehdistön selviytymisestä pahimman yli. Kuitenkin se suuri muutos on vasta alussa, eikä nämä Suomen viisaat edes näytä ymmärtävän mistä on kysymys. Kärjistettynä paperi häviää biteille, sanat kuville, syvällisyys vauhdille.

Facebookin on liian hidas media nykynuorille. Sano sitten tälle sakille että lukisivat paperisia mediatuotteita. Tosin dekkareita joku lukee, mutta suomalaiset dekkarit ovat älytöntä paskaa alusta loppuun asti. Karseita kirjoittajia typerine tarinoineen. Kuitenkin yhä useampi entisistä kunnon kirjoittajista rustaa dekkareita myynnin toivossa. Loput rustaa fantasiaa, vaikka heidän oman elämänsä fantasia on jo alun alkaenkin ollut typistynyttä.

Parempi olla täällä näin, vaikka kuuntelenkin parhaillaan Radio Helsingin aamushowta. Suomessa on aamu, täällä iltapäivä. Stadin junat kulkevat edelleenkin miten sattuu, sadetta luvassa, Google tekee jättisatsauksen Haminan palvelinkeskukseensa. Vaikka kaikki toitottavat teollisuuden alamäkeä, Suomi tulee pärjäämään tulevaisuudessa loistavasti uuden talouden ja tekniikan ansioista. Täältä katsoen no hätä, kolme A:ta tulee säilymään. Kahdelle A:lle eli AA:lle käy julkisen rahoituksen suhteen ehkä köpömmin. Nyt kaikkialla läntisessä maailmassa on jälleen noussut keskiöön ajatus, että köyhät ja sairaat ovat syyllisiä tilanteeseensa, turhia menoeriä yhteiskunnalle kaikki tyynni.

Alan yhä paremmin ymmärtää Aki Kaurismäen näkemystä, että kaikki rikkaat pitäisi tappaa. Mutta missä raja kulkee? Tapetaan ensin kaikki yli 100.000 euroa vuodessa ansaitsevat. Jos ei riitä, seuravaksi lahdataan yli 50.000 euroa tienaavat. Johan tulee rikkaille kinttuihin vipinää. Rahat kun on hummattu voidaan tosin huomata että samalla on tehty selvää Suomen taloudesta, eikä rahaa riitä edes kommareiden vaatimaan kansalaispalkkaan. No sitä ei tulla sossun rahojen ohella koskaan Suomessa jakamaan, joten let´s kill all the rich!

Toki Suomessa on perseen paljon turhaa hallintoa. Se nyt ainakin tulisi lahdata, eli tapetaan myös virkamiehet. Turhaa väkeä julkisella sektorilla yksityisen puolen veronmaksajien elätettävänä, kymmeniä tuhansia paperia pyörittäviä sittisontiaisia. Ja avustukset kun vielä eri sektoreilta leikataan, Härmässä on rahaa ettei paskalle taivu! Eli terkut täältä: Kyllä se siitä.

Dokaamista ei ole Pomon kaa paljon harjoitettu. Pari kosteaa iltaa rantabaareissa auringon laskua ihaillen. Mä juon nykyään vain väkeviä, eli kossua siellä, vodkaa täällä. Kaljasta ei tule känniin, vaikka täällä olen oppinut uudestaan arvostamaan sitä jano- ja ruokajuomana. Pääasiassa aika on kuitenkin mennyt uima-altaassa ja biitsillä kävellen. Mutta vielä on pitkästi reissua jäljellä, joten mahdollisuudet tehdä majormokat ovat olemassa. Annas kattoo.

Olen sairaan kiinnostunut avaruudesta ja astronauteista. Aion heti himaan palattuamme hankkia kaukoputken. Täällä Andamaanienmeren äärellä tosin porukat on pelko perseessä, koska rutiköyhät intialaiset ampuvat kohta raketin avaruuteeen. Kantoraketin palasten odotetaan satavan jonnekin tänne. Seuraavaksi intialaiset aikovat lähettää luotaimen Marsiin koska ovat sen verran tyhmiä, että eivät jenkkien tavoin sen olevan silkkaa ajan ja rahan tuhlausta.

Radio Helsingissä haastatellaan jotain huoraa. Kovin on itseään täynnä tämä tyyppi, ei ole persepanot opettaneet nöyryyttä. Täällä Thimaassa on paljon huoria, mutta eivät he laadi tieteellisiä esseitä omasta huoraamisestaan. Ei siinä mitään, antaa Härmän huorien kuvitella itsestään liikoja. Lopulta kuitenkin katuoja odottaa.

Yksi vanha kirjailijatuttu haukkui pystyyn mun e-kirjat, joita voi ostaa tuosta viereiseltä seinältä. Ei kiinnosta ketään, hukkaan lahjani moiseen harrastajamaisuuteen. Mä sille, että en mä enää aikoihin ole viitsinyt mitään kirjoittaa, vaikka muutama käsis pitäisi vielä toimittaa Elisalle myyntiin. Ainakin Finnpron porukat Hongkongissa ja yliopiston jätkät Oulussa ovat ostaneet e-kirjojani. Paljon niitä on mennyt, mutta nopeat ehtivät vielä hankkia ne ennen kuin minua vastaan nostetaan syyte valtiopetoksesta ja saan laukauksen niskaani. Sen olen totta tosiaan ansainnut.

Phi Phi Island After 10 Years

Totta vie sinne me speed boatilla painettiin tunnin päähän Koh Phi Phi'lle. Paljon enemmän oli turisteja liikkeellä kaikenlaisilla veneillä. Phi Phi´n kaupungissa reppureita teknoa etsimässä pilvin pimein. Vaikka tsunami 2004 tuhosi saaren pahasti, löysin majatalon jossa asuin 10 vuotta sitten. Nyt se oli tosin muun saaren tavoin stailattu vimpan päälle. Ei enää Ratson tapaisia kavereita hortoilemessa humanoidien perässä ees taas pääkatua. Ratson tilanne oli siis se, että hänellä jäivät fyrkat himaan kun lähdimme Aeroflotilla Moskovan kautta rauhoittumaan Thaimaahan.

Selvän reissumme takuumies kesti viikon ennen kuin retkahti. Krabi Townissa asiat olivat siinä pisteessä, että jätin hänet sinne astuessani laivaan. Jossain välissä hän kuitenkin ilmestyi koko paratiisisaaren kauhuksi paikalle. Muutaman päivän jaksoin seurata hänen dorkailujaan. Sitten revin fyrkkaa seinästä ja lähetin hänet laivalla takaisin Krabiin. Itse viihdyin hyvin Phi Phi'llä. Katselin leffoja kahviloissa ja kuuntelin muinaisilla Sony Walkmaneilla dr.Muzan äänittämiä stygekasetteja. Sitten mäkin astuin laivaan ja menin sillä Phuketiin kun ei huvittanut lähteä Ratson törmäilyjä katsomaan. Jossain vaiheessa jouduin hakemaan hänet taksilla Phuketiin, jossa tein lopullisen pesäeron häneen. Lähdin Koh Samuille, enkä enää kuullut Ratsosta reissun aikana mitään. Krabista sen verran että eräät huumeveikot todellakin yrittivät myydä mulle majallaan viiden kilon kimpaleen maria, mutta Sammakon tyypit eivät uskoneet asia vaan sensuroivat Pillerirannikossa määrän puoleen kiloon muistaakseni. Näin totuus oli jälleen kerran taidetta edellä, mutta en jaksanut asiasta meteliä nostaa. Nyt olemme olleet täällä Koh Lantalla sen verran kauan, että ensi viikolla lennämme Bangkokiin, josta ajamme taksilla Pattayalle. Siellä meno ryssineen päivineen on ihan toista maata kuin tällä unisella Koh Lantalla. Ehkä kuvaamme Youtubiin pätkän Pattayan pojat II. Monet asiat ovat kymmenessä vuodessa muuttuneet. On kannettavat, iPadit, iPodit, iPhonet, halpislentoyhtiöt, netissä sikahyviä tarjouksia hotellisaiteilla. Ennen kaikki oli jotenkin vaikeampaa. Nyt kaikki tulee itsestään kuin manulle illallinen. Mysteerityttö on sijoitettu sijaisperheeseen Bulgariassa. Telkusta tulee joka ilta ohjelmaa astronauteista. Kun he ovat olleet riittävän pitkään yksin avaruudessa alkavat he nähdä asioita joista Nasa vaatii heitä vaikenemaan.

Koh Lanta Days, Koh Lanta Nights

Return to Barbiturate Coast - Paluu Pillerirannikolle

Kymmenen vuotta meni nopsaan. Silloin asiat olivat olleet pitkään vituroillaan. Kuumeista hortoilua Intiassa, Amerikassa, Aasiassa. Ratson kanssa lähdettiin Thaimaahan selvittämään päitämme. Mulla se monen vaiheen jälkeen selveni, Ratso sekosi lopulta täysin ja jouduimme eri teille. Tuolloin ei netti ollut vielä niin totaalinen kuin tänään. Matkan eteen piti jopa nähdä vähän vaivaa. Tällä reissulla Pomon kaa kaikki on ollut etukäteen ostettua from door to door. En kaipaa noita aikoja Alppilassa. Itse asiassa vihaan niitä. Olin aika sekaisin kaikesta mahdollisesta.

Nykyään homma tuntuu joskus etenevän liiankin tasaisesti, ei synny runoa ei tankaa. Hyvä näin. Hulluudessa ei ole mitään mukavaa, se on kuluttava ja paskamainen juttu. Nyt mä vaan tsiigailen kaikkea, eikä enää tee mieli mennä mukaan. Helsingfors är bra om man inte ville va med. Ratsoa en ole nähnyt yli kahdeksaan vuoteen. Hän on käynyt uudelleen Thaimaassa muutaman kerran, minä monta kertaa. Ratso on kova jätkä; osti Bangkokista mopon ja ajoi sillä ylös Kultaiseen kolmioon sikoja ja ihmisiä väistellen. Mä oon jumittanu Chiang Main suuntaan. On siellä pieniä sekoamisia liiallisen juomien ja muiden höysteiden seurauksena tapahtunut, mutta Finnair on aina hoitanut mut illaksi kotiin. Päätin että tämä osasto saa riittää. Nappasin antabukset huuleen ja lensin Phnom Penhiin Kambodzaan. En dokannut mitään, poltin ainoastaan 30 marisätkää tutkiessani maailmankaikkeuden salattua ydintä Sihanoukvillessä, Kampotissa ja Kep-sur-Merissä. Selvisin ihan kunnossa Vietnamiin, jossa tykkäsin erityisesti olla Dalatin vuorilla. Reissu ilman viinaa alkoi tosin sujua liiankin hyvin; samalla reissulla vielä Hong Kong, Malesian Kuala Lumpur ja Penangin saari, Bali edestä ja takaa. Joka välissä tietenkin muutama päivä Bangkokissa jossa menee aina lujaa. Reissaamiseen alan olla pohjimmiltani kyllästynyt kuin Michel Houllebequecin romaanin päähenkilö huorissa käyntiin. Siksi tämmöinen lepoloma ilman tarkkaa suunnitelmaa täällä eteläisen Thaimaan Koh Lantan saarella maistuu makealle. En mä mitään täällä tee. Syön ja paskannan. Käyn uimassa Andaamaanien meressä ja resortin altaassa, syömässä lähistön aidoissa thairafloissa, joissa suuta polttaa. Enää ei ole pakonomaista tarvetta ryntäillä koko ajan sinne tänne, tai vetää kaljaa joka kioskista. Selvisin siis tänne asti elossa ja hyvässä kondiksessa. Sen kunniaksi voisi ottaa Jack Daniels kolan illalla humudiskossa. Tänä vuonna onni tosin melkein kääntyi. Verenpaine nousi liian ylös, eikä tarkoissa tutkimuksissa löytynyt tälle mitään selkeää syytä. Olin vetänyt itseni treenamalla piippuuun. Lepoa ja lääkkeitä. Elokuussa verenpaine palasi normaalin rajoihin. Olin vissiin vetänyt salilla liian kovaa, liian pitkään. Kuskannut koiraa ja pelannut rahapelejä. Katsonut ohjelmia astronauteista. Kirjoitushommat olen lopettanut. En jaksa, tekun töllöttäminen on mukavampaa. Muutamaan otteeseen Sammakon kanssa on yritetty saada jotain kasaan, mutta kun olen lopulta ollut valmis hommiin on jätkät istuneet paskat housussa, eikä mistään ole tullut mitään. Kukin tyylillään. Mä en ala enää tämmöisen sakin kanssa millekään. Olenhan lopettamut skrivaamisen ja alkanut katso ohjelmia astronauteista. Lukeminen on sujunut suurella nautinnolla, vaikka luinkin Donnerin, Salmenin ja Wahlroosin uusimmat jätökset. Donner julkaisee kaiken mitä on olemassa, varmaankin Mammutin toisessa osassa elämänsä mittaan säästämänsä käytetyt kortsut ja paskapaperit. Onneksi hän pääsi eduskuntaan huilaan taas veronmaksajien piikkiin. Salmenin uusin esseekirja on ihan ok härmäläiseksi, vaikka kapitalismin voittaakin jopa kovassa vastatuulessa purjehtiva islam. No siellä se Lefa Alppilan viimeisessä räkälässä Paussi pubissa tiiviisti koko kesän päivysti toipumassa kirjoitushomman rasituksista. Wahlroos kirjoitti kapitalismin ylistyksensä englanniksi, mutta yksikään englanninkielinen kustantaja ei ole sitä suostunut julkaisemaan. Eipä tästä Swedish House Mafista sen enempää. Partsin ikkunasta näkyvät Koh Lantan vihreät kunnaat. Iltaa alkaa täällä vähitellen pimetä. Asian News Channel pauhaa seinällä. Intian grand prix uhataan peruuttaa. Mutta härmästä kuuluu hyvää: paloittelumurhaaja on palannut vapaaehtoisesti telkien taa. Kunpa vielä joltakin kanavalta tulisi ohjelmaa astronauteista. In space nobody can her you scream. Ja ostakaa lisää kovaa stuffiani vielä kun sitä riittää Elisalla: https://kirja.elisa.fi/kirjailija/seppo-korpipaa

Koh Lanta Days

Bangkokin Chinatownissa hortoilimme Ratson kanssa tasan 10 vuotta sitten "Pillerirannikko" romaanissa. Nyt asuimme siellä muutaman päivän Pomon kanssa Shanghai Mansionissa keskellä kinkkien elämää. Kiinalainen ruoka ei ole yhtä hyvää kuin thairuoka, mutta parempaa tuhatkertaisesti kuin se ylikypsennetty mössö jota kinkkiravintolat Härmässä tarjoavat. Kävelimme kujia ja kuvasimme. Sitten otimme limon lentokentälle ja lensimme Krabiin, josta toinen limo toi meidät tänne Koh Lantalle syvään etelään. Sapuska on loistavaa, tulista ja tuoretta rehua riittää. Uiminen Andaamanien meressä tekee gutaa ja kun vielä resortin poolilla vetää allasta parikyummentä kertaa eestaas niin saa auringon lisäksi vähän treeniäkin. Meillä on varattuna 15 yötä tässä Long Beach Chaletin bambumajassa, jossa on ilmastointi, wifi ja taulutelkkari. Sen jälkeen suunnitelmat ovat avoimet, mutta tarkoitus olisi kuitenkin palata jouluksi kotiin. Roope-koira on hyvässä hoidossa joten sen suhteen ei ongelmaa. Mutta muut asiat vaativat ainakin pistäytymistä Suomen maaperällä, jossa tähän aikaan vuodesta on vitun kurjaa, vitun pimeää, märkää, kylmää. Meillä ei ole täällä mitään tekemistä, lepoloma. Tosin paatilla pääsee halutessaan lähisaarille. Vielä emme kuitenkaan ole aktiiviloman tarpeessa. Sen kun vain chillataan tässä resortin lähistöllä, vedetään rommikolaa ja syödään tulista thairuoka. No menee siinä sapuskan kanssa Singha kaljaakin, mutta dokaamaan emme ole tänne mitenkään erityisemmin tulleet. Tuli vaan mieleen, että Antti Majander epäili "Pillerirannikon" saaneen vaikutteita jonkin Hollebequen kirjasta. En ole viitsinyt aikaisemmin kertoa, että Hollebequen kirja on mikkihiiri-kamaa. Härmäläiset äijät hommaavat Pattayan suunnalla sata kertaa roisimpaa stuffia, mutta sitä nämä mikkihiirirunopojat Antti Mjander ja Jarkko Tontti eivät naivissa mielessään ole edes uskaltaneet ajatella, tai osanneet. He hörhöilevät stadissa marginaalisista marginaalisimman kielen kirjallisuuden parissa ja heillä jää elämä elämättä. Tomi Ervamaa Hesarista eli tosin omansa vähän liiankin kybällä päätyen alkoholimyrkytykseen kuolleena lontoolaiselle bussipysäkille. Kimmo Oksanen on hyvä jäbä, mutta hänellä on ikävä kyllä ollut tosi pahoja ongelmia terveytensä kanssa viime vuosina. Totta tosiaan, meillä ei ole mitään tietoa mitä teemme 6.11. jälkeen. Laosissa pitäisi vissiin jossain välissä käydä Luang Prabangin suunnalla. Samoin pohjoisessa vanhassa kunnon Chiang Maissa, jossa minut tunnetaan ikävä kyllä paremmin kuin hyvin. Ehkä sieltä hippimestaan Pai´hin. Toisaalta saatamme käydä myös Singaporessa moikkaamassa Pomon ystävätärtä. Annas kattoo. Nyt vain ollaan ja hiplaillaan välillä näitä sähköpelejä, joita meillä on matkassa: kannettava, iPad, iPod, 2xiPhone, Nokia N8, järkkärikamera, hd-videokamera. Johtoa ja laturia piisaa. Suomesta en kaipaa koiran lisäksi mitään. Yritän miettiä, mutta ehkä lätkän SM-liigasta Oulun Kärppien pelit voisi katsoa 60 tuuman taulutelkustamme. Maalikoosteet näen täälläkin huoneessa. Muutenkin wifin vuoksi Härmän asioita voi seurata reaaliaikaisesti. Pelata Veikkauksen pelejä ja pyöriä nettikasinoilla. Tämä tosin on enemmän rasite kuin etu. Pitäisi olla voimaa unohtaa, vaikka paloittelumurhaaja jatkaakin pakoaan ja mysteeritytön arvoitus Kreikassa ei ole ratkennut.

Koh Lanta, Thailand

Jussi Apilan jälkeen jääneet teokset...

... löytyvät Elisan valikoimasta e-kirjoina oheisesta linkistÄ: https://kirja.elisa.fi/search_results/Korpip%25C3%25A4%25C3%25A4 Teokset ovat romskut 1) Talon mies: Konsulttien elämästä, 2) Oulun ihme ja runokokoelma 3) Gorillat Villa Giulian puistossa. "Pillerirannikon" (Sammakko 2005) teemoissa liikutaan näissäkin jutuissa, joissa ruma sana sanotaan niin kuin se on ja tippa ei tapa! Osta ja löydä vielä yksi vinksahtanut taso todellisuudesta!

Summertime Blues

Mökillä on mukavaa kun käy siellä kerran kymmenessä vuodessa. Tosin parin päivän perästä iskee ahdistus kun tajuaa tuijottavansa samaa merta kuin vuosikymmeniä sitten. Loma landella on tehnyt tehtävänsä ja voi ahdistuksen virkistämänä palata kaupunkeihin takkatulen ja saunomisen lumosta.

Jailbird

Tyhjän kätkön problematiikka

Viidakon soundtrack päässäni

Siniaskeleet lähestyvät

Enkä saa itseäni lentoon

Ehkä jään tähän näin

Yössä jylisevien askelten lumoon

Eräs henkilö vain pyysi

Painan mieleeni tämän paikan

Eikä tarkoituksellinen tietämättömyyteni

Poista tekojeni tahallisuutta

Vankilassa on hyvä istua

Ilman lievennysmomenttia

Kaiken ollessa edelleen prosessissa

Karpov vain pyysi luovuttamaan aineet

Ilman välikäsiä

Ps. Elisa julkaisee lähiaikoina e-kirjana runokokoelmani 'Gorillat Villa Giulian puistossa'. Samalla tulevat e-romskut 'Oulun ihme' ja 'Talon mies - konsulttien elämästä'. Stay tuned!

Best angry Russki Bear

Stuck in the Moment

Tämä elämä täällä, se uusi elämä siellä. Leirin purkaminen on pirunmoista hommaa. Lisäksi pitää miettiä jättääkö joku luukku tänne mahdollista paluuta varten? Ei tietenkään kannata, mutta maksukanavat ja Spotify voivat jossain Himalajan alarinteillä saada paluun mahdottoman ajatuksen hyvin mahdolliseksi. Pää on täynnä kirjoja joita olen lukenut liikaa, vissiin näissä blogeissa pitää puhua kirjoista, siltä minusta jotenkin tuntuu. Ja entäpä nuo 6 kirjahyllyä, minne vittuun niiden kamat heitetään? Kai joku divariäijä ne johonkin hintaan transitilla hakee. Kun hinnoista sovitaan kaikki menee kaupaksi. Jos joku luulee että koiran roudaaminen Koh Lantalle on helppo homma, niin metsään menee. Toki se saadaan sinne 12 tunnissa mömmöillä nukutettuna, mutta maksaa paljon ja pitää lekurin kanssa sopia jutuista siellä ja täällä. No mä olen siis lukulakossa, sitä on kestänyt 4 tuntia. Olen kuunnellut Spotifystä vanhoja bändejä; Talking Headsia, U2:ta, Midlakea sun muita. Musaa on hyvä kuunnella ainoastaan lievässä hypomaniassa kun auto on tulossa noutamaan yön kekkereihin. Muulloin se ei uppoa ja aika menee asioiden säätämiseen. Koira on tänään pesty ja kynitty trimmerillä, on taas valionoutaja. Olen etsinyt vanhoja kuvia yhteen tulevaan juttuun, josta ei tässä tämän enempää. Kirjastossakin kävin viemässä kirrätysloodaan ja löysin sieltä mm. Freudin teoksia. Sitten käytiin syömässä Malmin nepalilaisessa, ainoassa tasokkaassa paikassa sillä perällä. Muut ovat näitä vitun thai-, pizza- ja sushibuffeteja, hintaan 8,50 all you can eat. Ensi viikolla häippäisen muutamaksi päiväksi säätään juttuja kaupungista. Lähteminen vaatii paljon duunia, enkö jo sanonut? Palaaminen käy helpommin, jos on vielä minne palata. Sitä ei lähtiessä kande kuiteskaan miettiä. Maailma kuolisi, elleivät lapset lähtisi kotoaan valloittamaan mörkkejä kukkuloita sun muita vuoristoja ja saaristoja, joita toki siellä Burmassakin riittää. Enpä mä nykyään enää jaksa mitään sen kummempia kirjoitella. Menee aikaa hukkaan, tulee lyöntivirheitä, tykytystä vitutuksesta sydämeen. Videolla kaiken voi hoitaa nopsemmin ja elävämmin. Ja kun on pari kunnon älypuhelinta, ei muita mediapelejä enää elämäänsä tarvitse. Olenhan mä väsännyt tänä vuonna kerralla purkkiin jo muutaman singlehitinkin. Ei jaksa kaivaa skittaa sängyn alta kun iPhonesta saa pohjat tosta vaan ja tyyppi soittaa just jetsulleen jees. Olen ehkä peluri, mutta nyt mä taas meen. See you in heaven if you make the rest! You may find me here in the future: Seppo Korpipaa´s Youtube Channel

Me Beloved Industrial Helsinki

Sunday Morning Coming Down

Ensinnä hyvät uutiset; minulla ei ole todettu yleisen sekoilun ohella mitään sairauksia. Eli olen elänyt niin laadukasta elämää johon vain harvoilla on varaa. Ei verenpainetta, sokeriarvot, kolestrolit kohdallaan, maksa-arvotkin. Toki treenaan kuin hullu vaikka olen pyrkinyt leppoistamaan touhua viime aikoina. Minun on ymmärrettävä etten enää koskaan saa kutsua osnottajaksi olympialaisiin tai Naisten kympille. Suomenkielen viljely on täysin hyödytöntä hommaa, kuten esim. Jörn Donner jo totesi 70-luvulla, tarkoittaen samalla ruotsinkieltä. Onneksi nykynuoret oppii sujuvasti käyttämään englantia, muilla kielillä on enää marginaalinen merkitys. Kuitenkin mä kerään eripuolilta wanhoja, jopa 60-luvulla julkaistuja kirjoja. Niiden hinta on keskimäärin euron. Joskus ne ovat olleet lukijalistojen kärjessä. Nyt niistä ei lisäkseni ole kukaan muu kinnnostunut. Itse en seuraa nykykirjallisuutta. Jos joku kirja on tarpeeksi kiinnostava saan sen kuulemani perusteella kuitenkin selville kun se on puolen vuoden jälkeen unohdettu. Tilasin jonkun nykiläisen megasellerin Helmetillä kaupunginkirjastosta. Tänä vuonna ilmestyneet pokkariversiot kaikki lainassa, jopa varauksia. Viime vuonna ilmestynyt kunnon kirja sen sijaan kaikki hyllyssä. Pani vähän miettimään, mutta vahvistaa samalla käsitystäni ihmisten kroonisesta tarpeesta yrittää tavoittaa nykyaika, ajan henki, elämää suurempi elämä... Ihanteellista olisi asua jossain mestassa jossa ei ainakaan olisi 60 tuumaista telkkua kaikilla maksukanavilla. Netti olisi pakko olla, mutta muuten keskittyisin sillä autiolla saarella lukemaan kaikkia vuosien varrella keräämiäni kirjoja, erityisesti reissumiesten elämästä kertovia. Matkustaminen kun on mullakin veressä, vaikka nyt tykkään vain olla tässä näin. Lentokentillä venyminen lentojen ollessa myöhässä ei ole valkoisen miehen hommaa. Tosin ei se kultaisen noutajan kävelyttäminenkään pelkästään aina herkulta tunnu. No siellä mä miettisin että onpa mulla lukusessa vallan merkillisä kirjoja. Tekisin niihin tapani mukaan merkintätussilla merkintöjä. Olen niitä vuosikaudet rustannut, kerännyt matskua ties mihin. Sellainen elämä riittäisi minulla vallan hyvin. Täällä stadissa on aivan liian paljon must tekemistä, Spotifyn ja maksukanavien ohella. Treenaamiseen menee yli 10 tuntia viikossa, koiran kuskaamiseen saman verran ja vähän enemmän. Sitten pitää tietenkin selata netistä kaiken maailman turhia uutisia. Jossain Thaimaassa mulla sielu lepää kun olen näistä Härmän rutiineista vapaa. Muuten se mesta on liian helppo ja yllätyksetön. Ehkä voisi sittenkin muuttaa Burmaan, siinä olisi alkaneesta demokratiakehityksestä huolimatta haastetta. Jos jollain opilla onnistuisi vielä pääsemään etelän nykyisin suljetuille sotilasaarille, ei kukaan ikinä löytäisi minua, tuskin edes kukaan etsisi. Siinä mielessä tämäkin Lester Burnham on onnistunut tekemään itsestään tarpeettoman onnellisen ihmisen. Nyt en jaksa haukkua Himasta, elämäänsä sekin poika opettelee, eikä hänenkään loppunsa tule välttämättä olemaan hohdokas, vaikka Castells yrittää Suomen vihervsaemmistoa turhaan vaientaa Himasta tukevilla lausumillaan. Sekopää hallitus on ajanut maamme päivä päivältä yhä hallitsemattomampaan kaaokseen. Kun kaikki etuja olisi tullut leikata rankalla kädellä, on uusia sen sijaan myönnetty veropohjaan murentaen. Kun nämä velkabileet lähivuosina hiipuvat, alkaa raju valtiontalouden säästökuuri: eläkkeiden indeksikorotukset eivät enää Ranskan tavoin tule automaattisesti, yliopisto-opiskelu tehdään maksulliseki, opintotukia leikataan, kuten myäs subjektiivista päivähoito-oikeutta, rikkaille ei enää lapsilisiä, syrjäkunnat niistetään sivuun häiritsemästä Helsingin ja parin muun kasvukeskuksen kasvua. Nyt suurin osa maamme tuotoista pakataan öisin rekkoihin, jotka ajavat yön pimeydessä kohti pohjoista, kohti itää. kohti länttäkin ne ajavat. Mutta hyvää tässä on, että kun nuo em. yms. leikkaukset tehdään on taas varaa nostaa pääministeriksi Jyrki Kataisen kaltainen täystollo ja rahaministeriksi vittumainen keskipohjalainen ämmä, joka ei tiedä taloudesta mitään. Ja nyt sitten vaan voisi ottaa krapularyypyn, mutta se on kovin kulahtaneen vanhanaikaista. Menkööt nyt päivä ihan au naturel vaikka eilen tyhjeni 3 litran pänikkä luomupunkkua.... Otan ton koiran tosta ja mennään puistoon tapamme mukaan tappeleman toisten koirien ja heidän epäkelpojen isäntien ja emäntien kanssa. Koira hoitaa eläimet, mä ihmiset. Huonompi homma kun porukat näkevät tämän pahan kaksikon tulevan varjoista saamme istua röökillä ihan kaksistaan, mä ja toi mun paras kaveri. Cross.

Death of the Column Economy

Eniten mua rassaa tässä ajassa tämä ylilukeneiden kolumnitalous, jota he tekevät elannokseen kun eivät onnistuneet yliopistoilta enää mitään kunnon virkaa saaman. Tyhjät leuat louskuttavat päivittäin lukemattomasti kirjainjätettä näissä "kolumneiksi" kutsutuissa pakkopullissa. Jokaisen senttaajan on tietenkin oltava kirjoituksissaan kunnon aatteita kannattava, enimmäkseen epämääräisen vihervasemmiston kliseitä toistava ihmisrobotti. Menemättä nimiin, kuten Jukka Relanderiin ati Jarkko Tonttiin, voidaan sanoa että kolumnitalouden taitajat ovat elämässään sivuraiteille joutuneita julkisuustyrkkyjä. Kolumneista maksetaan vuosi vuodelta vähemmän kun uudet yrittäjät ovat valmiita niitä ilmaiseksi senttaamaan. Näin ollen on vain ajan kysymys kun nistä ei enää makseta latin latia, mikä on niiden surkean sisällön suhteen ihan oikea johtopäätös. Fiksuimmat lehdet panevat Uuden Suomen tavoin kolumnitehtaansa auki kenelle tahansa joka osaa näytellä kulahtaneen oikeiston kulahtaneita oppeja. Lisäksi kolumnit taistelevat keskenään elintilasta; luetuin on tarjolla ekana, kun katoat etusivun reunasta voit yhtä hyvin olla kuollut. Kukaan ei ole kiinnostunut. Kaiken tämän kolumnisaastan takana on liian suureksi paisunut yliopistolaitos joka tuottaa erityisesti yhteiskuntatieteen ja humanismin aloilta aivan liikaa turhia ihmisiä, joille ei yhteiskunnalla ole mitään käyttöä. Elannokseen on sitten luotava tekonäppäriä kirjoituksia ja yritettävä myydä ne johonkin lehdykkään. Jos esimerkiksi Jarkko Tonttu ei osaa lukea e-kirjoja ja lentää halpisyhtiöllä on se ennen muuta hänen oma vammansa. Siitä tuskin Suomen kansa on sen kumemmmin kiinnostunut. Kolumneissa yleistetäänkin surutta omat kapoiset ajatuksen poikaset koskemaan kaikkia "meitä". "Meitä" ei ole olemassakaan, luemme e-kirjoja halpiskoneissa ja persaukiset humanistit kirjoittavat asiasta paheksuvia kolumneja josaakin Berliinin Prentzlauerbergin tapaisissa mestoissa. Miksi jaksan kolumnitaloutta vihata? Ennen muuta kolumnien taustalla olevan kaksinaamaisuuden vuoksi. Rahaa nämä naamat ovat ennen muuta vailla ja kirjotukset myyntipuheita markkinoille jotka kaikkialla maailmassa supistuvat kiihtyvää vauhtia. Vuonna 2020 ei enää ole olemassa tyyppejä jotka ilmoittavat ammatikseen "kolumnisti". Silloin robotit kirjoittavat uutisten ohella myös hupipuolen älykköfilosfiset luritukset. Radiossakin tätä saastaa tulee. Kun yritysmaailmassa kaiken munannut Jari Sarasvuo kolumnoi Ylen kanavilla on hänellä todella hätä käsissä; rahnaa on yritettvä alkaa lypsämään julkiselta sektorilta jossa kaikki älytön on tässä "konsulttitalouden" ajassa edelleenkin mahdollista. Kaikki kolumnisiti ovat pieniä pekkahimasia. Kun tätä soopaa seuraa alkaa jopa ihailla oikean Pekka Himasen nerokasta luritusta jolla hän on vetänyt pääministeriä myöten höplsätä koko sakkia 700000 euron edestä. Kaikki muutkin haluaisivat saman, tai edes 700 euroa, vaikka muka paheksuvat Himasen törötöilyä. Himanen on kunnon sekopää jonka ei tartte sentata lehtiin muutaman latin toivossa kolumnin rääpäleitä. Kaikki kunnia siitä hänelle. Kolumnitalouden taitajille hyvää matkaa sossun luukulle ja historian unohduksiin!

Zen Explorer

This is fucking me with nothing to lose returning from Zen Expo at Cable Factory in Helsinki.

En tiedä miksi mutta siellä mä ja tuhat kiimaista lesboa Kaapelitehtaalla Zen Expossa. Tilaa oli vähän ja tungos sen mukainen, ruumiineritteet lemusivat joogailijoiden pesemättömistä vartaloista. Koska ämmäsakki ei jostain kummasta syystä lynkannut mua, niin ostelin erilaista esoteerista kirjallisuutta, mm. zen ja treenaaminen tms. En mä niitä koskaan tule lukemaan, mutta nyt on ollut taas sellainen kausi että ostelen vähän kaikkea; flapat Roky Ericksonin konserttiin Tavastialle ja 3 pv flapa pe-su Flow festareille, mustia pukuja, huippuluokan ulkoisia äänikortteja tietokoneisiin, kirjoja jotka heitän hyllyyn niitä koskaan enää tapaamatta yms. stuffii. Kävimme Pomon kanssa syömässä stadin parhaat hampurilaiset Morrisonissa, unohtivat laskuttaa punkkupullon, joten tilasimme samaan piikkiin toisen. Mutta Jumala joka asuu tuossa seinän takana naapurissa kosti; pahamme turposivat emmekä jaksaneet juoda himassa lisää viintä emmekä tsiigata Yksi lensi yli käenpesän leffaa (on kulunut about 7 vuotta kun näimme sen.). Treenaaminen on siinä mielessä salakavalaa hommaa, että jaksaa touhuta loputtomasti, dogailukaan ei tunnu missään. Jos pumppu ei petä, huomenna taas suuria sankaritekoja urheilun rajussa maailmassa, jossa lyödään kovaa ja sääli on sairautta. Se mun piti vielä sanoa, että Timo Airkasisen kirja "Hulluudesta" on niin heikkotasoinen, että pitkään jatkuneet epäilyni hänen täydellisestä filosofisesta ammattitaidottomuudestaan saivat vahvistuksen. Hulluinta kirjassa on että se ei edes koskaan pääse hulluteen saakka. Muutenkin se on joutavaa 60-lukulaisten kuvitelmaa, että kaikki esim. kannattavat varauksettomasti hyvinvointivaltiota (sitä voi kannattaa ja vastustaa tuhansilla tavoin joita tämä tunari ei ole tullut koskaan miettineeksi). No nakkasin kirjaan roskiin ja aloin lukea tietokirjaa "Kuinka kokaiini valloitti maailman". No kokasta en tiedä, mutta joka toisella tyypillä edesmenneessä Pöksymäen baarissa oli jonkinsortin rehut taskussa, puhtausprossa about 8. Elämä on ollut niin omituista ja hetkistä, että 5 vuoden jälkeen olen alkanut vetään röökiä. No tilasin sähkötupakat, mutta niitä odottaesa istun kaiken maailman puistoissa ja tupakkakopeissa koiran kanssa ja vedän röökiä posket lommolla. Toimii ainakin paremmin kuin bensot, meinaan rööki siis toimii. En tiedä mutta siltä musta tuntuu. Sähkötupakkaa ollaan laillistamassa Englannissa ja siitä saa kuulemma kunnon savut, joten eiköhän ensi viikolla tässä luukussa ole e-spaddu huulessa tämän tästä. Goodbye sweet dreams, kuten Roky Erickson tulee ensi kuussa Tavastilla takuulla vetäisemään. Goodbye cruel world, I´m leaving you now...

Soft Touch

Joskus ihmiset ottavat yhteyttä ja pyytävät poistamaan tästä blogista jonkin kirjoituksen, tai sen osan. Lääkäri pelkää oikeuksiensa menetystä, transvestiitti paljastavansa liikaa, työpaikkakiusattu ettei saa enää koskaan töitä. Teen poistpt sen kummemmin miettimättä, vaikka tähän ei tulisi suostua. Kannattaisi kehottaa kääntymään viranomaisten puoleen, mutta en jaksa näistä asioista ryhtyä tappelemaan. Kevät on täällä kaikesta huolimatta ja pitkä talvi koiran kaa takana. Eivätkä lesanderit hypi enää ainakaan koko ajan silmille. Sen kunniaksi työmatkalla kävin Vladavassa steissin vieressä tempaisemassa perjantaiana 2 pulloa valkkaria S-etukortin alentamaan hintaan, 28 euroa puteli. Hyvää oli, mutta lähetys alkoi lopulla pätkiä, varsinkin kun siihen päälle tuli vielä muitakin juomia. Viinapää on aika hyvä, olenkin siirtynyt kaljasta vinkkuun ja kossuun. Kaljaa juomalla jää maailmanakikkeuden salattu ydin saavuttamatta. Kevät on kuitenkin rankkaa aikaa, kaikki valo, sen eri sävyt uuvuttavat. Pitää olla tarkkana ettei ala mopo keulimaan ja S-etukortti vinkumaan Vladavassa tämän tästä. Tosin eihän minua virallisesti vaivaa kuin psykoottinen mania vainoharhoineen sekä välistä väsymykseksi pukeutunut masennus. Muuten mulla on kuuppa liiankin reilassa, näen toisten ihmisten pönttöilyn, joudun sietämään sotä, suhtautumaan siihen rakentavasti. Eikä mulla ole edelleenkään mitään sanottavaa. Onneksi kukaan ei lue tätä, ja osaan olla paljastamatta mitään. Hyvin menee mutta menköön...

Kuntaliiton konsulttidemokratia tuhosi Suomen kunnat

Gaudemukselta on juuri ilmestynyt Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirja "Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton". Koska jouduin aikoinaan seuraamaan konsulttien väärinkäytöksiä Kuntaliitossa liiankin läheltä kommentoin alustavasti kirja Hesarissa: Tätä julkisten rahojen haaskaamista erilaisiin konsulttien vetämiin projekteihin on Suomessa harjoitettu jo viimeiset 25 vuotta. Kokonaisuutena arvostellen taso on surkeaa ja konsulttiyhtiöt netonneet sievoiset summat höpöhöpö raporteillaan. Myös kuntien etujärjestö Kuntaliitto on ollut oman konsulttiyhtiönsä kautta etulinjassa vedättämässä vaikeuksien keskellä kamppailevilta kunnilta rahaa turhiin kosultointeihin. Kuntakenttä on tällä hetkellä lähes konkassa ja kaaoksessa, konsultit ovat yksi suuri syy tilanteeseen. He eivät ole kyenneet tarjoamaan lainkaan kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Pikemmin Kuntaliiton omat sun muut superkonsultit ovat vain pitkittäneet edessä olevaa rajua kuntarakenteen muutosta omilla toimillaan, joissa ei kuluttajavastuusta ole huolta kannettu. Jouduin aikanaan seuraamaan läheltä tätä konsulttirumbaa jota kunnissa pyöritetään. Viime kädessä kysymys on siitä, että kunkin konsultin on myytävä palveluksiaan palkkansa edestä ja vähän enemmän kunnille. Asiakkaiden hankkiminen oli toiminnassa yhtä keskeistä kuin asuntovälityksessä. Ja tosiaankin Kuntaliiton oma yhtiö huseerasi etunenässä kykenemättä sekään tarjoamaan mitään ratkaisuja kuntien ongelmiin, joita nykyhallitus yrittää epätoivoisesti ratkoa kuntauudistuksella, joka olisi juuri eläkeelle jääneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan tullut tehdä jo Ruotsin tavoin 1970-luvulla. ************ Kuntaliiton konsultiporukka oli riitaista ja sekavaa sakkia, jota yhdisti totaalinen ammattitaidottomuus. Opit olivat sosionomi-tasoista jälkijättöistä hallintotiedehöttöä. Kuntaliiton konsultointiyhtiön toiminnan tekee erityisen ala-arvoiseksi ja tuomittavaksi se, että yhtiö pääsi Kuntaliiton siipien suojassa tekemään vuosittain miljoonilla epäkuranttia työtään. Kuntapamput ovat kaikki samaa umpimoraalitonta koplaa, erityisesti Timo Kietäväinen ja muut ammatillisesti täysin epäpätevät kepupolitiikot, joita notkuu pitkien Kuntatalon käytäviä näyttelemässä työntekemistä. Ainao etu mitä Kietäväisen kepukopla on Kuntaliitossa ajanut on ollut pitää kuntarakenteen muutos seisauksissa. Kapuloita on heitetty rattaisiin joka välissä, eivätkä useat Talon keputaustaiset konsultitkaan ole tästä rikoksesta vapautettavissa. Onneksi historia tulee tuomitsemaan Timo Kietäväisen ja muut Kuntaliiton kepulit. Tosin samaan historian tuomion saavaan sakkiin kuuluu myös Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma joka kokoomukselle tyypilliseen tapaan on ajanut kuntauudistuksessa kaksilla rattailla. Virallisesti maamme hallituksen linjoilla, mutta selän takana Kietäväisen sakin tavoin yrittänyt saada uudistuksen nurin. Konsulttiyhtiön johdossa oli (voi olla vieläkin) entinen Tampereen yliopistosta valmistunut stalinisti Jarmo Asikainen. Kun maailman vallankumouksesta ei tullut mitään alkoi hän silmät hullun lailla kiiluen konsultoimaan kuntia maanisella kiihkollaan. Hänen työnsä laatu on yhtä kehnoa kuin muidenkin Kuntaliiton konsulttien. Eli mitään kokonaisvaltaista ratkaisua ei ole löydetty mihinkään ongelmaan, ja pahinta on ettei tämä tollolauma edes ole ollut sellaisen tarpeellisuudesta tietoinen. Suurin osa ajasta meni lähes kaikilla epätoivoiseen oman työnsä myymiseen kunnille. Jos ei tullut tavoite täyteen sai elää pelko perseessä. Ja kun tilaus tuli oli se lähes aina tuloseltaan sellainen, että vähennetään väkeä mutta ei puututa toimintojen ylikunnallisiin puoliin. Tämän vuoksi Asikaisen porukka on kunnon Kepuhengessä ollut tuhoamassa syrjä-Suomen viimeisetkin selvitymisen mahdollisuudet. Jokainen täysjärkinen tajuaa pelin lopputuloksen; reuna-alueet tyhjenevät ja lopulta kuntaudistus tehdään joka tapauksess. Kietäväinen, Asikainen ja muut tollot laskevat vain aikaa, vuosia, päiviä, tunteja päästäkseen eläkkeelle ennen kuin heidän tekemättömyytensä koko karmeus paljastuu veronmaksajille. Joskus kun Kuntaliiton konsultti onnistui myymään työtään kuntakentän ulkopuolle, paljastui heidän ammattitaidottomuutensa välittömästi. Kun eräskin Martti Vahermo konsultoi Kirkkohallitusta olivat ihmiset täysin ymmällään siitä, miksi heidän piti maksua vastaam tällaista paskaa kuunnella? Itse sain asiasta koko ajan raporttia ja yritin välittää sitä kyseisen konsultin parhaalle kaverille että kävisi tyypn herättämäss. Hän kuitenkin vain totesi alistuneesti Martin antaneen periksi eikä sille kuulemma enää mitään kannattanut sanoa. Konsulttiyhtiön johdossa Jarmo Asikainen jatkoi tihutyötään keräämällä ympärilleen nuoria innokkaita uusia konsultteja, jotka lähetettiin vuorostan löpisemään tyhjiä ja tyhmiä erityisesti Kietäväisen kamujen kepukuntiin, jotka ovat olleet rehellisten veronmaksajien tappolistalla maassamme jo pitkään. Tästä asiasta voisi kirjoittaa pitkästi ja on mulla siitä romaanikäsiskin, jonka oli Sammakon tarkoitus julkaista, mutta sitten tuli näitä taiteellisia ja tieteellisä erimielisyyksiä ja homma seisahtui. Mutta siitä voin aina silloin tällöin julkaista eri yhteyksissä paloja Kuntaliiton johtavien alkoholistien ja tyhmien kepulaisten toilailuista Suomen rehellisten veronmaksajien piikkiin. Näin he eivät pääse pälkähästä, vaan jäävät loppumaailmankaikkeudeksi nattiavaruuden armoille. Ja Gaudemukselle iso käsi tästä Konsulttidemokratia kirjasta. Se alkaa löytää vähitellen sitä terävyyttä, jota tietokirjamarkkinoilla netin valtakaudella tarvitaan. Ja vaikka Sammakkon kirjakauppa kippasikin stadissa toivon toki heillekin uutta nousua viime vuosien väsähtäneisyyden sijaan. Sama vaiva tosin on myös Likellä, eli molemmat ovat omalla toimimattomuudellaan syöneet omaa markkina-asemaansa ja uskottavuuttaan. Niinpä uudet ketterät ovat osittain jo ottaneet heidän paikkansa, erityiseti tämä joskus liiankin innokas Into-kustannus.

Lately I Let Things Slide

Älä ajattele mitään, älä ainakaan sano sitä ääneen, älä päästä sitä sisääsi, tapa kaikki rakkaus, kaikki kuolema, ole tyhjä, yritä säilyä hengissä mahdollisimman ptikään, he eivät tarvitse sinua, sinä et koskaan tunnustanut tarvitsevasi heitä. Koirien maailmassa rakkaus on hetkissä, ihmisten maaailmassa rakkaus on hetkiä joita vuosikausien jälkeen palaa yhtä äkkiä, ilman mitään syytä mieleen. Tapa menneisyys sisässäsi, ole kova, elä anna enää elämän astua huoneeseesi, tapa hetket ennen kuin ne syntyvät, juokse lujaa, aja fillaria, nosta painoja, ui allasta edes takaisin, yritä olla tappamatta satunnaista vastaantulijaa. Älä usko ajatuksiisi, alitajuntasi rauniot tuottavat turhia ajatuksia, ihmisiä, miehiä taloihin. Jos annat mennä, älä koskaan käännyt katsomaan taaksesi. Anna maailman filmin palaa projektoriin, äläkä osallistu pelastustoimiin. Vihaa kaikkia, hyviä ja pahoja, kukaan ei enää pääse lähellesi yrittämään vahingoittaa sinua. Kun matkustat kauas pois, älä anna siitä mitään vihjettä, muuten ne pirut tulevat tavalla tai toisella perääsi, uniisikin ne tulevat. Älä anna vihjettä, katoa kuvasta ja saat rauhan uusien ihmisten vanhassa maailmasa. Älä mene siihenkään mukaan. Ystävät ovat pahimmat petturit, vihamiehet ovat ainoita rehellisiä joita kohtaat, anna edes joidenkin heistä jäädä henkiin. Kun päästät näitä lauseita elä koskaan palaa niihin, he kaikki ovat satuttaneet sinua, eivätkä ole vihasi arvoisia. Muista deletoida tämä blogi, siinä uudessa paikassa puhutaan ja kirjoitetaan toista kieltä. Älä sorru siihen, sanat ovat turhaa sälää. Kuvaa vaan maailmaa videokameralla nonstoppina ja myy oma kauheutesi heille kaikille ympäri maailmaa asuville ääliöille. Anna maistaa ilmaiseksi, mutta siitä mitä verhon takana tapahtuu, pitää maksaa. Se on leffa siitä kun ihminen kaikin tavoin tuhoaa itsensä ja lähettää sen sensuroimattomana eetteriin. Järjestä heille lopuksi kunnon show, nauti lopun ajoista vilpittömästi. Niinhän nekin tekivät, jotka pettivät sinua selkäsi takana. Voit antaa anteeksi, mutta älä sitenkään, kosto on aitoa kun se viedään absoluuttiseen loppupisteeseen saakka. Muuten ne voivat kuvitella pelastuneensa. Kuole vasta kun olet ehtinyt käydä kusemassa heidän haudoilleen. Ja unohda koskaan kirjoittaneessi näitä, tai mitään, älä ainakaan tunnusta, älä unohda että vain kosto elää. Ihmiset eivät, he ovat vain nappuloita pelissäsi. Et koskaan oppinut rakastaman ketään, et halunnut ystäviä, vihamiehet löit välittömästi lättänäksi. Yksin eläminen meren tuolla puolen on ainut päämäärä johon olet kaikki nämä vuosikaudet pyrkinyt itsekään sitä tajuamatta. Tapa myös taju, tapa, niin voit elää ikuisesti. Eikä se meri jonka takana elät ole sama meri jonka taakse ennen pakenit. Rakkaus on asia johon et saa enää hurahtaa, pitää käyttää kovia droppeja että unohtaa, pitää pestä taulu tyhjäksi, antaa heille vapaus tehdä mitä haluavat, ja vaun petät kaiken lupaaamasi ja jätä heidät pelaamaan pelejään ilman osanottoasi. He ovat pelottavia ihmisiä kaikessa vilpittömyydessään, älä kuitenkaan tapa heitä, poistu vain taksilla lentökentälle ja lennä pois tämän kaiken keskeltä. kun pääset perille uuteen paikkaan, muista deletoida tämä blogi, eikä kukaan voi enää aavistaa sinun eläneen.