Kreikkalaisen tarun mukaan amatsonit olivat hevosilla ratsastavia naissotureita. He tulivat Mustanmeren takaa Etelä-Venäjältä taistelemaan kreikkalaisen sivilisaation kanssa. Nämä nomadit tappoivat poikalapset ja kasvattivat tyttövauvoista jättimäisiä taistelijoita. Miten he sitten pystyivät lisääntymään jää dokkarissa epäselväksi? Luulen heidän joukkoraiskanneen vangeiksi saamiaan miehiä. Parittelun jälkeen tämäkin hyönteiskuningatterien laji surmasi tarpeettomaksi käyneen tyhjiin imetyn uroksen ja paistoi tämän nuotiossa sapuskaksi.
Todistaakseen teorian saa umpihullu arkeologiämmä päähänsä matkustaa Mongolian aroille. Sieltä läytyy nomadeja. Hän ottaa dna-näytteen, josta paljastuu sen olevan lähes identtistä Etelä-Venäjän amatsonihaudoista löydettyjen luiden kanssa. Tämä todistaa amatsonien hallinneen maailmaa sivilisaation hämärässä rajamaastossa 2500 vuotta sitten! Tämä ei voi olla sattumaa, kuten ei sekään, että ihmisen ja simpanssin dna ovat lähes tulkoon nekin identtiset. Tähän ei tosin viitata, sillä se ei sovi raamiin. Mikään ei dokkarissa liity mihinkään, mutta koska ohjelmaan on pantu rahaa, pitää se editoida toimivan tuntuiseksi kokonaisuudeksi. Olen katsellut kaikilta mahdollisilta dokumenttikanavilta liian paljon dokkareita. Tiedän miten vähistä aineksista saadaan suomalaisiin täydellisesti uppoavaa kamaa sunnuntai-iltapäivän dokumenttipaikalle.
Käännän dokkarin jälkeen Teemalle. Sieltä tulee Dennis Potterin viimeiseksi jäänyt käsis "Kylmä Lazarus", jota hän väsäsi syöpäsairaana kuumeisesti ennen kuolemaansa. Siinä eletään vuotta 2368. Satoja vuosia syväjäähdytettynä olleen Lazaruksen aivot onnistutaan heijastamaan videotykillä seinälle. Los Angelesin johtava viideimperuimin pomoamatsoni kiinnostuu asiasta. Hänellä on seksiorjananaan puolialaston uros, jota hän kuljettaa kaulaan kiinitetytsä ketjusta tekemään itselleen seksipalveluksia. Ilmakehä on sökönä, Britannian jo aikoja sitten liitetty Amerikkaan, mutta että vielä tämäkin riesa on meitä kunnon miehiä tulevaisuudessa odottamassa. Ei tule olemaan helppoa.
Ennen kuin on aika nostaa kytkintä katson Hesarin verkkouutiset. Vihreät ovat julistautuneet femistipuolueeksi. Veteraani Ville Komsi on yrittänyt pistää hanttiin, mutta ei ole mahtanut raiskariamatsonilaumalle mitään.
Kaikkea kanssa, tuumin ajaessani hakemaan Ulriken töistä Mariansairaalasta. Menomatkalla käyn heittämässä Maisalle unipillereitä, koska hän ei ole saanut narkkipoikansa vuoksi viikkoon nukutuksi. Ulrike nukkuu ilman hermolääkkeitä. Hänen uniensa takainen todellisuus on minulle käsittämätön, mutta vapaapäivinään hän näyttää viipyvän niissä mahdollisimman pitkään.
Seuraavaksi suuntaan kärryn Teollisuuskadulle. Ajan parkkiin huoltoaseman viereen. Teollisuuskatu on hiljainen. Huorat häädettiin jo vuosia sitten mestoiltaan. Arto Melleri jäi vanhuksen ajaman auton alle näillä main, eikä enää koskaan kunnolla toipunut päähänsä saamastaan tärskystä. Pyörämies polkee viuhuen paikalle kilpa-ajajan vetimissä. Hän tulee takapenkille istumaan.
- Onko nimeä paperissa?
Annan hänelle kuiteilla täyttämäni kirjekuoren. Hän panee sen vyölaukkuunsa ja antaa minulle vastavuoroisesti kirjekuoren.
- Terveisiä Sergeiltä Moskovasta. Etköhän pärjää näillä siellä Amerikassa niissä tutkimushommissasi. Voi olla, että Sergei tulee tapaamaan sinua. Muista tuoda minulle niitä pyöräilykamppeita. Sieltä saa halvalla kaiken maailman fillarikaman.
- Lähetän sinulle maastopyörän osina kirjekuoressa. Säästyy tullit. Miten se sun kuntosi?
- Siinähän se. Jos vihulainen ajaa sinua takaa, hyppää pyörän selkään ja polje karkuun...
- Toivottavasti jaksat polkea.
- Kyllä minä jaksan. Terveisiä Kill Cityyn, pyörämies sanoo hyvästeiksi ja hyppää pyöränsä selkään kadoten täyttä höyryä Aleksis Kiven kadun suuntaan.
- Kuka tuo oli? Ulrike kysyy.
- Se oli leivän isän edusmies.
- En ymmärrä mitä sä oikein hommaat. Eipä tosin edes kuulu mulle.
- Tuossa on rahat. Lennät Nykin kautta sukuloimaan Bostoniin jouluksi. Hyvin tämä tulee menemään.
- Sun jutuissasi ei ole mitään järkeä. Ehkä se vetää puoleensa.
Lähdemme ajamaan kohti Etelä-Haagaa. Ajattelen Ulrikea hoitovälinelaukkunsa kanssa. Meillä tulee olemaan mukavaa. Musta paholainen, vihreä toukka, surraavat herkkien paikkojen kostuttajat. Sur-rur-rur. Jätän hänet kotitalonsa eteen.
- Terveisiä kotiväelle.
- Nähdään jos nähdään. Ehkä jouluostokset Nykissä venähtävät.
- Siinä tapauksessa mulla naama venähtää.
Jätettyäni Ulriken elämään elämäänsä ajan Kehäykköstä. Iggy Pop karjuu lupaavasti pienistä wierdoista synneistä autostereoissa. Asiat voisivat olla hullumminkin, ja tulevat taatusti olemaan. Jouluksi kotiin! Well, I never got my license to live...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti