Aamulla ajan Bart-junalla Kalifornian yliopiston kampukselle Berkeley´hin. Minun on aika lunastaa lupaukseni Suomen akatemialle pitämällä vuoden Baudrillard-luento.
Pidän sen vuoden 1967 tyyliin ulkona jouluksi tyhjenneellä kampuksella. Koska sää on edelleenkin kehno kuulijani muodostavat japanilainen turisti ja koiran kanssa liikkuva pummi. Berkeley´ssä on kuulemma eniten aistittavissa hippiajan tunnelmaa, eli ei paljon mitään. Telegraph Avenuella myydään kojuissa samanlaista hippirihkamaa kuin Goassa. Kodittomat makaavat yhä märemmiksi käyvissä makuupusseissaan. Koira edistää liiketoimia; eläin on ihmisistä riippuvainen. Ihmiset ovat uhka toisillensa. Näin ollen eläin saa säälistä rahat, jotka sen omistaja ryyppää kurkustaan alas.
Luennossani siteeraan Baudrillardin näkemystä, jonka mukaan Amerikassa kiinnostavia ovat vain kadut ja elämäntavan muodostama uskonto. Ei museot sun muut korkeakulttuurin tuotteet. Selitän sankalle yleisölleni tyhjän kadun ja kapakan estetiikan. Yleisö ulvoo naurusra ja vaatii lisää, mutta panen iPodin kiuttimista soimaan Jefferson Airplanen "White Rabbitín" ja poistun stagelta voittajana. Japsi räpsii kuvia ja pummi pyytää kolikoita.
Iloni on kuitenkin ennen aikaista, sillä kotkalainen narkkarivaimoni löytää minut kapakastaa Oaklandista juuri kun olen valmistautumassa pitämään puheen uudestaan paikallisille juopporetkuille. Joudun lähtemään hänen mukaansa. Televisiossa on kehotettu: "Find Jerry Thang". Emme voi olla osallistumatta etsintöihin, vaikka tiedän jo Jerrryn mahikset olemattomiksi. Paluumatkalla varmistamme, että varmuusvarastomme hätätilan varalta ovat kunnossa. Niillä on ison pamauksen sattuessa pärjättävä ainakin ensimmäiset 72 tuntia.
Illalla leikimme luukussamme Space Monkey´ta. Kuristamme toisemme vuorotellen lievästi tajuttomiksi. Space Monkey on Amerikan teinien uusin villitys, johon on joutunut ottamaan kantaa jopa kaikkien rakastama tv-shrinkki tohtori Phil. Lopulta kyllästymme ja lähdemme Fillmoreen syömään burritot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti