Psychedelic Whale Whatching

Mereksi kutsuttu tasainen plasma peittää valtaosan planeetasta. Suurin osa meren alaisesta elämästä on meille tuntematonta kuin Sergein aikeet leikitellä kohtalollamme. Elämää löytyy meren pohjasta kilometrien syvyydestä. Tätä emme osaa selittää. Teoriat ovat harhaisia kuin vahtimestari Liukkosen unet deliriumissa. Vielä me olemme niitä joiden lähtöpaikasta on monta teoriaa. Ja jokainen selitys on vain hypoteesi.



Maailmankaikkeudessa toistuu tietty rytmi, tietyt kuviot. Ne tulevat vastaamme kaikkialla pienimmistä plaktoneista suurimpiin galakseihin saakka. Selittäkää tämä, ettei meidän tarvitse tehdä puolestanne kaikkea.



Monterey Bay Aquariumissa kuvattiin Star Trekin neljäs jatko-osa. Kulissit ovat valmiina meidän kulkea niiden lävitse. Tästä saamme kiittää Davin Packardia, joka rakensi kaverinsa kanssa niin mojovia tietsikoita, että fyrkan sileeksi panemisessa tuli lopulta vaikeuksia.



Werner Herzog tuli "Fitzcarraldoa" Amatsonin sademetsissä kuvatessaan johtopäätökseen, että linnut kirkuvat viidakossa tuskasta. Hän menetti täydellisesti uskonsa maailmankaikkeeuden hyvyyteen. Hän oli tasan oikeassa. Monterreyn merileijonat aloittavat pimeän laskeuduttua mylvinnän, jota pahemmaksi ei pysty pistämään edes Magnus Lindbergin, EP Salosen ja muiden heidän kaiffareidensa ns. taidemusiikki. Kun kuunteelee pimeydessä maaailmankaikkeuden karjuvan seksin nälkäisenä kiimaansa, saattaa jopa ymmärtää hetkisen porvarillisen paikalleen jämähtäneen elämäntavan hyviä puolia. Esimeerkiksi... sitä ... ja tätä ... ja kaikkea muuta joka ei tule juuri nyt millään mieleeni.



Mutta jos sorrut turhaan spekulaatioon ja menetät kykysi tarkkailla pieniä yksityiskohtia ympäristöstäsi, Finder saattaa olla kintereilläsi. Hän on apurinsa kanssa naamioitunut vanhaksi naiseksi, joka leikkii kauko-ohjattavalla autolla. Auto on radiolähetin, joka paljastaa sijaintisi Finder´in lähetettäneelle taholle. Se ottaa yhteyttä matkan jossakin vaiheessa, ja se voi olla tiukka paikka edessä. Mutta jotta pääset perille on sinun tehtävä matka ensin ja näyteltävä ettet ole tietoinen jälkeäjistäsi. Hekin tietävät, että tiedät näytellä ettet tiedä.



Streets are fields, they never die.



Maailman käsittämättömin kokemus on ateria Taco Bell´issä. Sen tyrmäävämpää saa tältä planetaalta hakemalla hakea. Kaiken lisäksi läheisen Salinasin pääelinkeino on kaalinviljely. Näin ollen Taco Bell saa kaalta halvalla, eikä sitä epäröidä tunkea tacojen sisään tällä perällä. Fuck the Taco Bell! Fuck CIA (who is counting visitors on it´s webpage)! Fuck the Finder!

Monterey Pop

1800-luvulla Montereyn tienoille eksyi portugalilaisia valaanpyytäjiä. Seuraavan vuosisadan alussa ilmestyivät sardiiniparvet. Niitä tulivat pyytämään espanjalaiset Malagan seudulta ja japanilaiset. Bisnes kukoisti seuraavat vuosikymmenet. Sardiinit levisivät tinapurkeissa kaikkialle maailmaan. John Steinbeck ikuisti Cannery Row´n elämänmenon kirjoissaan.




Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 sardiineja ei enää tullut Montereyn vesille. Pohdittaessaa minne sardiinit olivat menneet, keksittiin selitys:
- They´re all in the cann!



Kalateollisuuden kuoltua alkoi Monterey vähitellen muuttua turistipaikaksi. Maisemat olivat maailman upeimpia. Samoin meren elämä. Kalastajat perustivat ravintoloita, etenkin jos olivat italialaisia.



Rikkaat ja huolettomat alkoivat suunnata alueelle. Monteryn satamassa paattia riittää joka lähtöön. Valaiden katseluretket ovat myös iso bisnes, vaikka luonnonsuojelijat väittävätkin reissujen haittaavan valaiden elämää Montereyn vesillä.



Jokainen etsii jotakin. Joskus jokainen löytää jotakin laskuveden aikaan.



Tällaisia näkymiä voi tallentaa kaikkialta maailmasta. Maaailma on parhaimmillaan hetkeä ennen valojen sammumista.



Amerikan historia on poplaarikulttuurin historiaa. Forrest Gumpin katkarapubisneksen nimellä saadaan iltaisin sankat jonot ravintolaan. Amerikkalaiset ovat paitsi äänekkäitä myäs täsmällisiä; syömään mennään viiden jälkeen, kymmenen jälkeen pannaan uutisten jälkeen maata.

Eräät ovat jopa lähteneet San Franciscosta Suomeen saakka bilettämään, sillä meillä on raflat myöhään auki ja porukat mukavasti kännissä. Ne jenkit jotka eivät noudata sääntöjä saavat syyttää itseään. Viime yönä Berkeleyn yliopiston opiskelija sai luodin päähänsä kukkuessaan kahden jälkeen sanfranciscolaisella klubilla. Hän oli kaupungin 95: s kuoliaaksi ammuttu tänä vuonna. Gun Nation on voimissaan, vaikka San Franciscossa on säädetty käsiaseet kietävä laki. Se tietää kuulemma aseiden salakaupalle hyviä aikoja.




Yön myötä ilmestyvät miehet varjoihin. Terrorihyökkäusuhan todennäköisyyttä nostettiin eilen. Tai sitten olemme saaneet peräämme Sergein miehet Moskovan mafiasta. Aika näyttää.



Illalla istumme boardwalkilla ihmettelemässä ihmisten hinkua öiseen mereen aaltojen ja haiden sekaan. Ehkä ihmisen paras puoli on, että hän ei osaa pitää huolta itsestään. Seurauksena on aaltoihin kadonneita lapsia ja kuun pinnalla hoipertelevia miehiä.

Amerikan viimeiset kommunistit

Vesuvio Cafessa tapaamme viimeisen beatrunoilija Jack Hirscmanin. Hänellä on mukanaan ruotsalainen vaimonsa sekä 35 vuotta sitten Friscoon laivasta jätetty mongolialainen. Mongooli kaatelee omasta pullostaan viskiä lasiinsa. Hänellä on kuulolaitteestaan patteri lopussa, joten hän ei kuule mitään. Porukka on joulutuiskeessa. Runoilija kertoo käyneensä useita kertoja Helsingissä. Hän tietää Pentti Saarikosken; on lukenut Anselm Hollon käännöksiä.

Jackista lyhyesti:

Jack Hirschman was born in New York City in 1933 and has lived since 1973 in San Francisco. He has published more than 25 translations of poetry from eight languages. Since leaving a university teaching career in the ’60s, Hirschman has taken the free exchange of poetry and politics into the streets and has been called by Luke Breit, “American’s most important living poet.” He currently assists in the editing of Left Curve and is a correspondent for The People’s Tribune. Among his many volumes of poetry are A Correspondence of American s(Indiana U. Press, 1960), Black Alephs (Trigram Press, 1969), Lyripol (City Lights, 1976), The Bottom Line (Curbstone, 1988), and Endless Threshold (Curbstone, 1992). His poetry has been published in Italy as well.




Seurueessa on Left Curve lehden päätoimittaja Csaba Polony. Hän pakeni kotimaastaan Unkarista vuoden 1956 epäonnistuneen kansannousun jälkeen. Hän ei pidä amerikkalaisista; he näkevät maailman putkesta, mutta San Francisco on yksi viidestä paikasta joissa voi jenkeissä asua.

Kerron hänelle teoriani hyvinvointivaltiosta. Hän on samaa mieltä. Se oli vain vastine kommunismin muodostamalle uhalle. Keskiluokan reaaliansiot eivät ole Amerikassa kasvaneet vuoden 1974 jälkeen. Keskimääräisellä amerikkalaisella on omaisuutta vain 250 dollarin verran. Tämä persaukisten valtakunta tulee Csaban mielestä pian hajoamaan palasiksi.



Csaban lehti Left Curve taistelee jonkin puolesta jotakin vastaan:

EDITORIAL STATEMENT: TRADITION/MODERNITY/POSTMODERNITY, THE
COMMODITY AND PARADIGMATIC SHIFTS

by Csaba Polony

The purpose of this article is to elaborate on some of the basic principles that guide the
editorial content of this journal. I think this is necessary in light of the radical changes
(the end of the Cold War; failures of centralized, command economies; the complete
globalization of the capitalist system; the electronics revolution; the environmental crises,
and so on) that have occurred in the last few years and as we enter the new
millennium.

I'm going to begin with a statement that is a concise editorial description of this journal.
This statement was written to appear on our flyers, to be printed in catalogues, ads, and
in various directories such as Ulrich's International Periodicals Directory, Publishers
Directory, and so on:

"Left Curve is an artist produced, open, critical magazine that addresses the problems of
cultural forms emerging from the crises of modernity that strive to be independent from
the control of dominant institutions and free from the shackles of instrumental rationality.
Our orientation is premised on the recognition of the destructiveness of commodity
systems to all life, and the need to build a culture that could potentially create a more
harmonious relationship among people, and between the human and natural world."




Vehnäolutta kuluu muutama tuopillinen. Kun performanssitaiteilija Jessica Loos alkaa viihtyä vähän liian hyvin kotkalaisen narkkarivaimoni kanssa revin hänet taksiin. Hän toteaa illan saldon:

- Lapsi olen enää 0.75 - 1.25 promillen humalassa. Sitä ennen ja sen jälkeen se on samaa vanhaa vanhuutta vaan.

Ocean Beach

Väsymys on päivän teema, mutta en jaksa kertoa siitä tämän enempää. Kävelet 6 kilsaa pitkän Golden Gate Parkin päähän Ocean Beachille, ymmärrät mitä tarkoitan. Panhandle´ssa ei näy kotoaan karanneita nuoria. Sanfranin sosiaalihuolto on pannut heidät piletti kourassaan matkalle koteihinsa. Kevään koittaessa Rakkauden kesä jatkuu loputtomana uusintana samaan tapaan kuin joulunpyhinä Haight streetin leffateatterissa näytettävä Easy Rider.



Chris Isaak ei ole tänään surffaamassa. Rannassa laskuveden aikaan ihmiset pohtivat kuumeisesti; mitä tapahtui Jerry Tangille?




De Young museon rinnalla Kiasma näyttää snagarilta. Täällä ei kysytä näissä taidehommeleissa kuinka isoon on varaa, vaan kuinka suuren saa rakentaa. Köyhille ja muille sosiaalitapauksille Fox uutiskanavan jouluspesiaalissa tarjotaan rukoilemista. Parasta mitä Amerikka voi heille tarjota on rukous, toteaa tukeva Wasp saarnaaja.



Everybody wants to be a star.

Christmas in Civilization

Kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:
- Sivilisaaatio on harmittomia tapojen muotoon käärittyjä traditoita.



Palkitsin hänet tästä neronleimaulsesta hanukkaalla dainerissa.




- Amerikka on outo maa. Kaikki pelaa, mutta eri tavalla kuin Suomessa, totesin hengaillessani City Lihgts kirjakaupassa.




City Lights they´re allright
they just want you for a night
And when the morning comes with dawn
City Lights threy´re all gone





Menimme ostamaan aikamme kuluksi taidetta. San Franciscossa riittää Dalia ja Miroa joka lähtöön, eikä hinta ole ongelma. "Aito" Dali lähitisi 1400: lla taalalla. Päätämme passata.



Myöhemmin jatkoin salaisia jäljityshommiani naamioituneena kaupungin keskustassa. Jerrry Thang, karkureissusi lähenee loppuaan!



Sateisessa Sanfranissa porukat luistelivat Market Streetin päähän pystytetyllä tekojäällä. Kukaan ei osaa luistella, mutta päätin jättää tämän raportoimatta. Oli joulu Maa planeetalla; ihmisillä pää täynnä viinaa ja mainioita ajatuksia.

Berkeley Beasts

Aamulla ajan Bart-junalla Kalifornian yliopiston kampukselle Berkeley´hin. Minun on aika lunastaa lupaukseni Suomen akatemialle pitämällä vuoden Baudrillard-luento.



Pidän sen vuoden 1967 tyyliin ulkona jouluksi tyhjenneellä kampuksella. Koska sää on edelleenkin kehno kuulijani muodostavat japanilainen turisti ja koiran kanssa liikkuva pummi. Berkeley´ssä on kuulemma eniten aistittavissa hippiajan tunnelmaa, eli ei paljon mitään. Telegraph Avenuella myydään kojuissa samanlaista hippirihkamaa kuin Goassa. Kodittomat makaavat yhä märemmiksi käyvissä makuupusseissaan. Koira edistää liiketoimia; eläin on ihmisistä riippuvainen. Ihmiset ovat uhka toisillensa. Näin ollen eläin saa säälistä rahat, jotka sen omistaja ryyppää kurkustaan alas.



Luennossani siteeraan Baudrillardin näkemystä, jonka mukaan Amerikassa kiinnostavia ovat vain kadut ja elämäntavan muodostama uskonto. Ei museot sun muut korkeakulttuurin tuotteet. Selitän sankalle yleisölleni tyhjän kadun ja kapakan estetiikan. Yleisö ulvoo naurusra ja vaatii lisää, mutta panen iPodin kiuttimista soimaan Jefferson Airplanen "White Rabbitín" ja poistun stagelta voittajana. Japsi räpsii kuvia ja pummi pyytää kolikoita.



Iloni on kuitenkin ennen aikaista, sillä kotkalainen narkkarivaimoni löytää minut kapakastaa Oaklandista juuri kun olen valmistautumassa pitämään puheen uudestaan paikallisille juopporetkuille. Joudun lähtemään hänen mukaansa. Televisiossa on kehotettu: "Find Jerry Thang". Emme voi olla osallistumatta etsintöihin, vaikka tiedän jo Jerrryn mahikset olemattomiksi. Paluumatkalla varmistamme, että varmuusvarastomme hätätilan varalta ovat kunnossa. Niillä on ison pamauksen sattuessa pärjättävä ainakin ensimmäiset 72 tuntia.



Illalla leikimme luukussamme Space Monkey´ta. Kuristamme toisemme vuorotellen lievästi tajuttomiksi. Space Monkey on Amerikan teinien uusin villitys, johon on joutunut ottamaan kantaa jopa kaikkien rakastama tv-shrinkki tohtori Phil. Lopulta kyllästymme ja lähdemme Fillmoreen syömään burritot.

Delirium Cocktails

Flussa pisti miehen matalaksi. Olin juuri kehunut kaikille, että en koskaan pode flunssaa. Kotkalainen narkkarivaimoni haki Walgreensilta pussillisen särkylääkkeitä ja pani minut petiin. Aamulla olin häipynyt huoneestamme. Kun palasin en muistanut missä olin ollut. Jotakin olin selittänyt Japantownin karaokeillasta, joka oli venähtänyt. Lumi oli kuulemma tehnyt enkelin eteiseen useammankin kerran. Nähtyään tilani joutui kotkalainen narkkarivaimoni lähtemään uudelle reissulle Walgreensille. Palattuaan hän oli huomannut minun jälleen häipyneen reissuilleni. Olin jättänyt hotellihuoneeseen lapun, jossa kerroin mr. Jong Wangin tapauksen lähestyvän ratkaisuaan.



Kun narkkarivaimoni löysi minut hortoilemasta Fisherman´s Wharfilta joudun hyppäämään Alcatrazin lauttaan. Vankila rakennettiin 1930-luvulla maximum security vankilaksi, josta ei päässyt hengissä mantereelle kuin yksi taukki, joka napattiin myöhemmin San Franciscosta. Nykyään Bay Arean ihmisille on suurta hupia uida Alcatrazista mantereelle. Viimeksi sen teki haikaloja ja merivirtoja uhmaten 8-vuotias poika.

Intiaanit valtasivat vankilasaaren vuonna 1969, kun sen toiminta oli jo lakkautettu. He vaativat saarta ikimuistoisten nautintaoikeuksien perusteella itselleen. Muistona ajasta Alcatrazissa istuu sulkahattu päässään vanha intiaani, joka muutamasta dollarista on valmis kertomaan muistojaan intiaanien urotöistä tyhjän saaren valtaamiseksi.

Katselen Golden Gatea. Siltä on hyppänyt mereen tuhat itsemurhaajaa. Vain yksi hypänneistä on onnistuttu onkimaan hengissä merestä. Hänen mukaansa hyppy mereen Golden Gatelta on kuin hyppy talon katolta asfattiin. Luulen mr. Jong Wangin kokeilleen meribetonin kestävyyttä, mutta se ei ole hänen vikansa, sillä hänellä olivat jääneet lääkkeet ottamatta.


Paluumatkalla katselen likaisesta ikkunasta Barbary Coastia. Olen ollut neljä päivää pois Suomesta, enkä enää muista siitä mitään. En muista mistään mitään. Satamassa pyydän japsituristia ottamaan minusta valokuvan. Näin minulle jäisi edes jokin johtolanka, josta jäljittää myöhemmin itseni riekaleita.



Koska en ole syönyt kolmeen päivään menen Fisherman´s Wharfin Hard Rock Cafeen syömään ylihintaisen hampurilaisen ja juomaan muutaman pullollisen vedeltä maistuvaa Rolling Rock kaljaa. Muovirock kapakassa musa soi täysillä ämyreistä, perheet syövät supersizeme annoksiaan, tarjoilijat pinkovat pomojen kytätessä kuin sähköjänikset. Lähden kulkemaan sateiseen iltapäivään. Vesuvio Café on lähes tyhjä. Humalainen vanha beatnikki yrittää iskeä tarinaa, juoppo nuori nainen pöllii yläkerran naisten vessasta tullessaan saksalaisen turistin lompsan. Vedän Anchor Steamia muutaman lasillisen ja häivyn Chinatowniin. Olen varuillani kulkiessani kinuskien seassa; kotkalainen narkkarivaimoni on voinut naamioitua yhdeksi heistä.



Muistelen mikä on homman nimi. Missä ollaan, mikä maa, joku veikkas Espanjaa... Bay Arean ilmasto on yksi maailman oikullisimmista; säät vaihtuvat kylmästä talvesta hetkessä substrooppiseen kosteuteen. Näköaistini pätkii. Näin käy aina kun homma menee tarpeeksi retuperälle. En erota ihmisten ja rakennusten ääriviivoja. Olen helppo saalis kotkalaiselle narkkarivaimolleni.



Viimeisen muistikuvani minusta nappaa Tom of Finland lippalakkiin puketunut tyyppi Castrossa. Sen jälkeen en muista mistään mitään. Aamulla herään siihen kun kotkalainen narkkarivaimoni katsoo Weather Channellia. Hän sanoo kummissaan:

- Olet nukkunut viimeiset kaksi päivää kuin tukki. Luulin sun olevan kohta monot suorana. Sä oot jo ikämies. Sun pitää alkaa pitämään huolta kunnostasi ja sairastamaan kunnolla. Muuten sulla käy kuin isällesi; pumppu pettää, ja se on siinä!

Mission Castro

Vuonna 1981 heitä alkoi kuolla Castrossa tuhansia Gridiin. Ensimmäinen San Franciscon johtava gay virkamies Harvey Milk oli murhattu nekjä vuotta aikaisemmin. Istuessamme juomassa Jamesonia Twin Peaksissa nahkapöksyjen valtakunnassa kotkalainen narkkarivaimoni kysyy mitä mieltä olen homoista?

- En pidä heistä, muttaa en rakastakaan, vastaan ilmeisen väärin. Hän vaaatii minua lähtemään kuvaamaan Missioniin latinojen seinämaalauksia. Pysähdymme välillä Radiohead kahvilaan katsomaan tulevaisuuden kuvaa. Läheisen Piilaakson ihmiset tuijottavat sunnuntaivapaanaan herpaantumattomina iBookejaan. Missionin aukion crackväki saa jopa kotkalaisen narkkarivaimoni hämilleen:

- This is not America, hän väittää.
- Tämä se on ja tästä se vasta alkaa, vastaan kokemastani oppineena.

Kotkalainen narkkarivaimoni vaatii meidän palaavan välittömästi Castroon. Hän menee hiplaamaan sydämensä kyllyydestä joulukoristeita rihkamakaupaan. Kun vihdoinkin pääsemme jälleen Jamesonille Twin Peaksiin, hän väitttää tuntevansa sieraimissaan paskan hajun. Tietää mitä nahkapöksyt hommaavat käymälässä. Joudumme näin ollen palaamaan hotelliin jo alkuillasta. Otamme kouralliset flunssalääkkeitä ja käymme katsomaan prime timesta tulevaa "Forrest Gumpia". Odotan hänen jälleeen sammuvan aikaisin, sillä muistan Jamesonia olevan jäljellä puolikkaan,

Äideistä parhain

Yöllä herään kun Freak-veljekset soittavat sunnuntaikänninsä seasta Hesarin Tenkasta. Heillä menee lujaa. He kehuvat nukkuneensa 4 tuntia edellisenä yönä. Silmäilen sunnuntain Hesaria netistä. KLM:n koneessa Losiin matkalla ollut tuottaja on käynyt pokkaamassa kansainvälisen lehdistön palkinnon elokuvastaan "Äideistä parhain". Koneessa puhelias kaveri kertoi kaikki juorut elokuvamaailman kiemuroista. Esimerkiksi yksi lehdissä palvottu suomalainen käsikirjoittaja ei ole todellisuudessa muuta kuin saanut pikaiset potkut kaikista käsikirjoitushommistaan. Kuitenkin hän julistaa käsikirjoittaneensa elokuvat, joiden suhteen hän todellisuudessa teki ainoastaan parhaansa sotkeakseen systeemit. Tuottajan mielestä käsikirjoittajat ovat usein vaikeita tapauksia, koska eivät ymmärrä leffan tekemisen olevan jopa vuosia kestävää ryhmätyötä.

Kaveri on kuitenkin markkinointireissuaan innostunempi aikeistaan hankkiaa Losista kokoon taitettava kanootti. Se painaa vain 30 kiloa ja sai hyvän arvion Tekniikan Maailmasssa. Tuottajalla ei ole kuin käsimatkatavaraa messissä, sillä ruumassa kulkeee ilma lisäveloitusta juuri kokoon taaitettavan kanootin painosta tavaraa.

Aamulla sade taukoaa hetkeksi, vaikka säätiedotuksessa luvataan sen jatkuvan koko viikon. Pohjois-Amerikassa vallitseee poikkeuksellisen huono sää. Montrealissa on lumikaaos. Flunssa on iskenyt eilisen sademarssin jälkeeen aurinkoisen Kalifornian chillaajiin. Vedämme biomakroottiset terveysjuomat aamiaispaikassa. Ostaamme Cherry Garcia jätskit, sillä Grateful Deadin jätkillä oli talo Height Asburyssa. Nykyisin se on museo. Kaupallistetut Rakkauden kesän 1967 muistomerkit jätämme sovinnolla väliin. Koko San Francisco on täynnä new age kauppoja ja hoitoloita. Saan repiä kotkalaisen narkkarivaimoni milloin mistäkin buddhamestasta.

Ollessamme matkalla modernin taiteen museoon SoMaan alkaa myrsky. Vetäydymme meditoimaan hotellihuoneeseemme. Meksikolaiset siivoojat odottavat käytävässä päästäkseen pistämään huoneen kuntoon, mutta "Do Not Disturb" kyltti ei hievahdakaan.Tytöillä menee ylitöiksi. Paloautot ujeltavat kaupungin katuja. Pikku järistykset (eilisen suurin 3.2 richteriä) ja ukkonen laukaisevat hälyttimiä ympäri kaupunkia. Seuraamme Weather Channelilta poikkeuksellisen kovan myrskyn lähestyvän Tyyneltävaltamereltä Bay Areaa. Säät lentävät nopeasti ylitsemme. Miehet ja naiset etsivät kaduilla suojaa makuupussit litimärkinä. Onneksi telkussa on 71 kanavaa ja hotellin langattomat nettiyhteydet pelaavat.

Päivän parhaassa uutisessa kerrotaan 15-vuotiaan koulupojan ampuneen isäänsä kaksi kertaa päähän, jotta tälle ei selviäisi jälkikasvulla menevän koulussa huonosti. Poika oli raahannut isänsä ruumiin takapihalle. Sen jälkeen hän oli mennyt Taco Belliin syömään monta burritoa. Palattuaan hän ei jaksanut haudata isäänsä, vaan poltti ruumiin. Palavan lihan haju sai naapurit soittaman kytät paikalle. Poika ei osaa kertoa syytä tekoonsa, sillä hän vakuuttaa aina halunneensa olla isänsä ylpeyden aihe.

Rainy day in San Francisco

Maailmassa pätee kaikkialla, että säätiedoitukset eivät pidä paikkaansa. Bay Arealle luvattiin hyvää säätä aamutelkussa, korkeintaan iltapäivällä pienten kuurojen mahdollisuus. Sade alkoi puoli tuntia myöhemmin lähtiessämme Height Asburyn teksasilaisesta aamiaspaikasta. Kävellessämme keskustaan vastaamme löntysteli makuupussejaan kantaneita asunnottomia. Kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:

- Ainakin tämän perän porukka näyttää tykkäävän retkielämästä.

Ajettuamme cable carilla Fisherman´s Wharfille alkoi uusi goretexmaiharani vuotaa. Pian sen paino moninkertastui. Turistit jonottivat satesta huolimatta Alcatrazin lautalle. Latinot myivät turistikrääsää kaupoissaan. Menimme pitämään sadetta North Beachin Pyhän Paulin ja Petterin katedraaliin. Papit riitelivät kovaäänisesti alttarin takana. Otimme huikat Jamesonia ja ihastelimme sekatyylistä kirkkoa, jossa lisäksemme oli vain pari muuta tyyppiä. Jatkoimme Colombus Avenue´ta City Lights kirjakauppaan. Siellä soi Remin levy "Life´s Rich Pegeant". Kaupassa beat generationin tuotanto löytyi toisesta kerroksesta. Oppaita oli beateista San Francisccossa, beateista Nykissä, beateista siellä sun täällä. Vaikka kuulimme, että seuraavat kirjallisuusillat ovat vasta tammikuussa päätimme palata vielä hengailemaan mestaan. Kotkalainen narkkarivaimoni osti vastusteluistani huolimatta tiiliskiven "The R.Crumb Handbook". Hän hihitteli selatessaan sitä viereisesssä legendaarisessa Vesuvio beatkapakassa. Lauantai-iltapäivällä suurin osa porukoista tsiigaili baaritiskin takaiselta jättiscreeniltä amerikkalaista jalkapalloa. Vessat lainehtivat, sillä tarjoilijattaren mukaan putkille ei oltu tehty mitään 60 vuoteen.

City Lightsin kulmilta alkaa Chinatown. Se on maailman suurin kiinalaiskeskittymä Kiinan ulkopuolella. Sateessa kahlatessammee tajusimme, että Blade Runner leffan maisemissa ei ole lainkaan fiktiota. Mutta missä on Jong Wang, tunnollinen perheenisä joka katosi marrasskuun 29. päivä? Häntä etsitään lappusissa kaikkialla kaupungissa. Herra Wang on kaikin puolin kunnollinen, mutta kadotessaan hän oli epäonnekseen unohtanut ottaa lääkkeensä. Päätimme löytää kaverin ja toimittaa hänet kotiinsa popsimaan pillerinsä.

Illalla ajoimme Height Streeetille. Kaatosateessa istui sakki nuoria kapinallisia marisätkiä vetäen. He olivat varustautuneet kyltillä "We don´t work for the shit". Sama se meille; lanttiakaan emme antaneet "happy holidays" toivotuksista huolimatta. Vaihdettuamme kotkalaisen narkkarivaimoni veret spiritual healing hoitolassa palasimme hotellimme Divisadero Streetille. Illalla katselimme telkkarista ultimate tosi-tv -ohjelmaa, jossa netin avulla poikiin sekaantujat houkuteltiin munasillaan odottaamaan saalistaan. Nuoren pojan sijasta ovesta tuli kuvausryhmä. Hätääntyneeet namusedät vakuuttivat poikkeuksetta kyseessä olevaan ensimmäinen kertaa kun he ovat tällaista suunnitelleet hommaavansa. Rangaistukseksi jokainen menetti työnsä ja osa joutui linnaan. Seuraavaksi varmaankin suunnitellaan tosi-tv sarjaa ihmisistä jotka tekevät itsemurhan kuvaussryhmän filmatessa...

Mitään lakia yksityisyydenssuojasta ei ilmeisesti Amerikassa tunneta, mutta jatkossa se ei haittaa mitään, sillä uusin villitys ovat vlogit, joissa ihmiset levittävät netissä kuvaamiaan videoita elämästään. Tällä hetkellä vlogeja on Amerikassaa jo tuhansia (www.mefeedia.com). Yksi suosituimmista on bostonilaisen aviomiehen viikoittainen sarja hänen avioelämästään, josta on jo tullut 51-osaa. Tekijän pettymykseksi yksikään tv-asema ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä. Hänen mukaansa kyseessä on "luovan kansakunnan" esiinmarssi. Perinteiset tv-yhtiöt ja muut jälkijättöiset portinvartijat menettävät valtansa ihmisten netissä levittämille omille jutuilleen, joissa voi antaa palaa sydämensä kyllyydestä.

Vietettyämme päivän Kaliforniassa Helsinkiäkin huonommassa säässä kotkalainen narkkarivaimoni näki asian valoisan puolen:

- Viimeksi olen vapaaehtoisesti kävellyt päivän sateessa lapsena. Säkin alat saada vähän punaa kalpeisiin poskiisi.

Sitten hän onnekseni nukahti saamaansa raitisilmamyrkytykseen. Sain juoda yksin lopun Jamesonin ja kopan paikallista Anchor Steam olutta.

Jäähyväiset rottapataljoonille

Kadut ovat kultaa. Kävellessäni haeskelemassa vahtimestari Liukkosta keskustan kapakoista tiedän, että en kestäisi kevääseen tässä pimeydessä. Valot on sammutettu luonnossa ja ihmisten päiden hehkulamput pätkivät päivä päivältä pahemmin. Tulen sairaaksi jos minun täytyy vielä lukea Hesarista kaikesta hölmöilystä mitä hyvinvointivaltion ja sen purkamisen nimissä päivittäin touhutaan. Haluan löytää hiljaisen rannikon, kuten eräs nouseva skottikirjailija filippiiniläisen vaimonsa kanssa.

Loudaan matkamusaa iPodille. Mennessäni Amerikkaan vien mukanani oman käsitykseni siitä. Se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sitä pahempi todellisuudelle. No more mr. Nice Guy, laulaa Alice Cooper "Billion Dollar Babies´lla". Sekin lähtee taskuun ladattujen 20 gigan mukana lentelemään Atlantin ylitse. Kun lähden aamulla on täällä pimeää, mutta kun olen perillä Suomen aikaa puolenyön maissa on Sanfranissa vasta iltapäivä. Eikö tämä todista, että kun täällä päädymme pimeydestä pimeyteen, jossain muualla on aina päivä? (Huono ajatus, moneen kertaan käytetty.)

Rottapataljoonat tuhoavat aamuisin Helsingin kadut kiiruhtaessaan konttoreihin. Lyön vetoa, että ensi vuonna Sampo-pankki myydään. Jälleen tiedossa helppoa rahaa. Pakkaan elektroniset vempaimeni ja menen päällysvaatteet ylläni makaamaan peiton alle. Olen valmis singahtamaan matkaan milloin tahansa kello lyö, ja lyömään takaisin. Asiat voisivat olla hullumminkin. Lupaukset leijuvat ilmassa:

Admit it, you're curious - you took the plunge and registered at AmericanSingles, now it's time to dive-in and find the woman of your dreams.

We've got just the irresistible offer to entice you - try out a Premium Membership, FREE for five days.

There are millions of eligible women waiting to meet you. With this free offer, you have five days to email, chat, and connect with whomever you choose - absolutely no limitations.

You've got nothing to lose. And there's no better way to jump-start your dating life.

Entäpä mitä kuulu Hollywood madamelle?

December 08, 2005

Madam Heidi Fleiss - Bordello for Women?
Madam Fleiss has moved into her new home in Pahrump. She is applying for a license that will allow her to open a bordello for women in Crystal, about 80 miles from Las Vegas, 25 miles from Pahrump. She may have hired her first 'stud' in actor-singer Lester James Brandt. She may upset the entire bordello industry in Nevada, while trying to obtain her license. Are the last days of legal prostitution in Nevada at hand, or is this the beginning of 'diversification' in the industry?

In God´s Country

Joinakin päivinä tuntuu, että elämässä ei ole mitään mieltä. Mikää ei voi enää jatkossa muuttaa asioiden tilaa. Silloin kannattaa törmätä Sensational Alex Harvey Bandin unohdettuihin klassikoihin "Next" ja "Fragile". Niiden jytistessä kammarissa jaksaa soittaa jäähyväiset hallintomiehelle ja viereisen huoneen vanhalle piialle. Jaksaa olla varma, että vahtimesteri Liukkonen niminen pirulainen voi hyvin jossakin salaisessa lymypaikassaan. Eikä tällöin edes haittaa, että jouluna ympäristössä paukkuvat muuutkin kuin kraketit, kuten San Francisco Chronicle jaksaa päivitellä Gun Nationin nykytilaa:

" San Francisco supervisors turned their attention to the city's surging homicide rate Monday, holding an inaugural meeting of a new committee on gun and gang violence and receiving a grim briefing on the scale of the mayhem and failure to hold perpetrators accountable.

Statistics compiled by San Francisco police for the committee show that in 74 of the 94 homicides recorded through Monday afternoon in 2005, no arrest has been made and the cases remain open and under investigation.

Police have made arrests in eight cases that resulted in prosecutions, the data show. In four other cases, the district attorney's office decided not to prosecute due to evidentiary shortcomings, authorities said.

The eight remaining cases are deemed closed due to deaths of suspects, among other reasons, according to the data.

Part of the explanation, police said, for the low rate of arrests and prosecutions is the reluctance of witnesses to provide testimony given their exposure to retribution.

"Asking people to sever all ties with their community is tough," said San Francisco Police Capt. Kevin Cashman in explaining the difficulty of keeping witnesses safe through relocation programs and other measures.

Supervisor Michela Alioto-Pier suggested that a reward tip line, which has helped cut crime in New York and other cities, might be worth trying again in San Francisco.

The 94 homicides so far for 2005 is a 10-year high.

The figures provided by the police reiterated previous reports -- that homicide victims are disproportionately black and the crimes repeatedly occur at federally subsidized apartment complexes for low-income residents owned and operated by the San Francisco Housing Authority.

According to the statistics provided by police, 64 percent of homicide victims during the past two years were African American. Less than 10 percent of San Francisco residents are black, according U.S. Census figures.

About 20 percent of the 94 homicides recorded through Monday afternoon for 2005 took place at public housing properties.

That last number prompted supervisors to ask why a program begun last year that tasks 16 officers with patrolling four housing developments in the southeast part of the city hasn't been expanded to other locations.

"I'm a little stunned," said Supervisor Ross Mirkarimi, who represents District 5, which includes the Western Addition, a hot spot for the killings. "I'm just trying to figure out what the body count has to be in terms of what lessons are learned."

Greg Fortner, the San Francisco Housing Authority executive director, said the Police Department makes the ultimate decision on how it deploys officers. He said his department is trying to encourage more community policing in the city's Western Addition neighborhood and other areas.

"We are in discussions with the Police Department now to try to advance those principles," Fortner said. "The best bang for our buck is some sort of relationship with the San Francisco Police Department. The housing authority has limited resources."

Supervisor Sophie Maxwell, whose represents District 10, which includes Bayview-Hunters Point and Potrero Hill federal housing projects, said it shouldn't be up to Fortner to ask for help from police. "They should be there already," she said.

Mirkarimi said he wants to see a regular flow of reliable statistics on how San Francisco's Police Department is performing. Suggesting police officials are reluctant to submit to closer oversight, he characterized getting good information out of the department as a "cat-and-mouse game."

Supervisor Chris Daly, along with Supervisor Tom Ammiano, is calling for a performance audit of the department's homicide unit. In a memo sent to the committee on Monday, Daly said the department has been slow to respond to a request for information from his office.

He said he will introduce a city charter amendment today to establish a homicide prevention council, which would include 21 members of the public and would offer non-voting seats to city officials. The council would be responsible for drafting a plan to curb murders in San Francisco."

Christmas in the land of quakes and tsumanis

Bay Arealla on ollut tavallisen vilkas viikko; 52 järistystä. San Franciscon yläpuolella yksi yli kolmen richterin, yhtä paha meren alla. Suuri paukku osuu todennäköisesti Oaklandin kohdalle. Todennäköisyys tähän on 32 prossaa. Sonyn mainos jota ihmiset katselevat telkusta on kuulemma kuvattu Sanfranissa. Kaikkea kanssa; paljon eri värisiä kumipalloja tulossa katuja alas. Mäkki häviää Windowsille, se on kapitalismin laki.

Kansantaloustieteen sietämätön keveys

Viikko alkaa huonosti. Syynä on pimeys, vaikka ihmiset uskottelevat itselleen stressiä, flunssaa, huonoja geenejään. Menen valtionvarainministeriön seminaariin alustamaan "kansantalouden haasteista 2010-luvulla". Selkääni särkee yli odotusten onnistuneiden viiikonlopun kestäneiden 3 sormea ja peukku -tekniikan harjoitteiden jälkeen.

Joudun opettamaan talousoppineiksi kutsutuille törpöille, että mitään "kansantaloutta" ei ole olemassakaan kuin kehnona suunnittelutalouden jäänteitä edustavana hypoteettisena käsitteenä. Systeemi vuotaa laidoilta. Kansantalous on yhtä todellinen kuin käsite "keskivertoihminen". Kumpaakaan ei ole koskaan ollut olemassakaan. Rahoja siirrellään, lopulta käy huonosti. Blah-blah-blah.

Talouseliitti katsoo monttu auki, kun heijastan power pointilla pornokuvia seinälle. Ongelma olette te tyypparit, jotka puhutte paskaa veronmaksajien rahoilla "kansantalouden kokonaisedun nimissä". Ei sellaista ole olemassakaan. Se on poliittista semanttista hälyä, jolle kuka tahansa voi antaa haluamansa sisällön. Nyt vain hupsuteltiin tällaisen uskonnon nimissä. Jatkossa vanhoja hullutuksia seuraavat uudet hullutukset, eikä kukaan opi mistään mitään. Ja se entinen Nokian pomo joka uskoo ihmisten maksamien eläkevarojen olevan jossakin jemmassa, voi kysellä niiden perään vaikka Korvatunturilta tai Disneylandista.

Laivat seilaavat maailman meriä, filippiinot hoitelevat hommat. Mä meen kotiin, totean lyhyen mutta ytimekkään alustukseni päätteekksi. Edes Raimo Sailas ei taputa, joten tiedän osuneeni oikeaan. Historiassa tullaan vielä laajasti kiittelemään oikeaan osunutta alustustani valtionvarainministeriön"kansantalouden haasteet 2010-luvulla" seminaarissa.

Olen väsynyt. En mene laitokselle. Vahtimestari Liukkosta saavat tänään etsiä muut, jos sille päälle sattuvat. On ollut vähän rankka viikonloppu; sormia särkee ja Helvetin enkelit uhkasivat hoidella minut, jos vielä yritän repiä Pöksymäen baarissa liivit heidän johtotroikaltaan. En mä ala näin hullun maan kanssa millekään. Aurinko paistaa syntiseen Helsinkiin, mutta myrsky lähestyy lännestä. Repikää siitä.

The Man Who Fell to Cyper Space

Tilanne on hallinnassa Bay Arealla. Ei pahoja tärinöitä San Andrean rajapinnoilla. Iso tulee tänään, tai viimeistään 25 vuoden kuluessa. Silloin kannattaa mennä pöydän alle piiloon, jos ei ole siellä jo valmiiksi. Ruotsin hallitus on onneksi varautunut; ulkoministeri saa monoa perseeseen, ellei Ulkoisten uhkien torjumisvirastoon satsata kaikkia ylimääräisiä varoja:

"Aamun Hesarissa ei ole eilisen jymyuutista; Ruotsin hallitus perustaa keskuksen valvomaan kaikkia mahdollisia maan kansalaisiin kohdistuvia uhkia. Johtoon on palkattu kiilusilmäinen armeijaäijä. Hän lupaa tarkkailla esikuntansa kanssa uhkia, joilla ruotsalaiset säästyvät tsunameilta, terrorismilta ja kaikelta muulta mahdolliselta, jonka sosiaalivaltio katsoo tehtäväkseen torjua kaikin keinoin kansalaistensa elämän turvaamiseksi. Ruotsin tantoilta on jäänyt huomaamatta kuitenkin sellainen pieni yksityiskohta, että elämme avaruudessa kelluvalla kivenpalasella, jossa säät lentävät ylitsemme vaikka kuinka valvoisimme ja suunnittelisimme sen yhteiskunnallista haltuunottoa.

Hyvinvointovaltion historiassa on tosiaankin päädytty siihen, että suunnittelukoneiston ajatteluun ei mahdu, että luonnonmullistukset eivät ole pysäyttettävissä holhovaltion ponnistuksilla. Seuraavaksi Ruotsin hallitus varmaankin säätää lain, jolla kuoleminen kielletään. Näin päästään eroon tästäkin ihmisen etnosentristä maailmankatsomusta häiritsevästä sivuseikasta. Samalla säädetään varmuuden vuoksi laki jolla kielletään nauramasta tälle laille, ja Ruotsin tantoille ylipäätään. Suomen hallitus on innostunut ajatukseksesta ja kopsaa idean lainsäädäntöömme. Kunhan ulkoministeriön puhelinyhteydet saadaan kuntoon, perustetaan välittömästi Suomen Ulkoisten Uhkien Torjuntavirasto (Suut). Tsunamitiedotuksen ontumisesta kierroksilla käynyt mediaväki lupaa tukkia suut Suut-viraston toimintaa äimisteleviltä suomalaisilta, jotka ovat sen verran tolkuissaan, että eivät tässä katojen ja nälkävuosien maassa ole täysin hurahtaneet kuvitelmiin myös luonnonliikkeiden yhteiskunnallisesta hallittavuudesta", muistelen männä viikolla vittuilleeni kansainvälisillä foorumeilla.

Miehemme kyberavaruudesta silmäilee Hesaria. Etlan mukaan Suomen taloudella ei ole välittömiä uhkia, mikä tietenkin on jo uhka sinänsä. Valtion tulisi laatia viisivuotissuunnitelma tulevan kehityksen tarkaksi pohjaksi. Miksi ei neukku-Etla itse laadi sitä, jos ei kerran löydä mitään järkevää raportoitavaa? Korot nousevat jossain vaiheessa - ennustus ei vaadi kovinkaan terävää älyä. Eikä toki sekään, että tulevaisuuden ennustaminen menee yhtä huonosti kuin Ahti Karjalaisen esittäessä ikuisen totuutensa asiasta. Ahti oli herkkä ja lahjakas mies, joka sai porttarin Helsingin kaikkiin kapakoihin. Mutta jos Etlalle pitäisi esittää suunnitelma Suomen valtion tulevasta talouskehityksestä menisi se jotenkin näin:

Hyvinvointivaltion rahoituspohja murenee; terveydenhoitoa ja sosiaalietuuksia karsitaan. Yritykset lähtevät joukolla kimppakivaan Kiinaan, jossa tapahtuu muutaman vuoden sisällä ylikuumentuneen talouden romahdus. Suomalaisyritysten sijoituksista osa menee kankkulan kaivoon. EU alkaa hajota sisäisesti; entiset maat eivät luovu sisäpoliittisista syistä asemistaan, joten uusille köyhille itä-Euroopan tulokkaille ei avustuksia lupausten mukaan tulla jakamaan. Renny Harlinin Mannerheim-elokuva floppaa jo ennen ensi-iltaansa, eikä pelasta Suomen luovaa taloutta. Lisäksi voi tulla se ulkoinen shokki, jota kukaan ei toivo, mutta johon säännöllisin väliajoin törmätään. Shokin syitä voidaan objektiivisesti tarkastella Tarot-korttien avulla...

Loput suurpääoman voittokulusta voi lukea Karl Marxin teoksista 1800-luvulta. Välissä oli eräitä tilapäisiä viivytyksiä; pari maailmansotaa ja kylmä sota. Mutta nyt voidaan jatkaa sadan vuoden jälkeen jälleen puhtaalta pöydältä.

Lähetän postia maailman johtavien lehtien sähköisille keskustelupastoille. Otan kantaa kaikkiin keskeisiin kysymyksiin Helsingistä Bangladeshiin. Selailen pitkästä aikaa William Gibsonin teosta "Neurowelho". Kun luin sen ensimmäisen kerran, en edes tajunnut mitä sana "matriisi" tarkoittaa. Nyt olen asunut siellä jo vuosikymmenen. Minun ei tarvitse enää poistua kammiostani saadakseni tietoa asioiden tilasta eri puolilta planeettaa. Lähetän viestejä eri puolille maailmaa. CIA:n päämajassa Langleyssa on oma faili minulle. Niistä yritetään hahmotella mitä päässäni on meneillään, ja tuleeko tällainen touhu yleistymään?

Gibsonin kirja on minulle vanhan kertausta. Opin sieltä kuitenkin yhden uuden seksitekniikan, joka tekee pikaisten kokeideni perusteella naiset hulluiksi. Se on ns. 3 sormea ja peukku -menetelmä. Levität kolme keskimmäistä sormea hoidon pakaroille. Kskimmäinen menee ruskuaiseen. Peukku jää vapaaksi, pistät sen etupesään. Scifi-kirjallisuus ennustaa maailman tulevaisuuden ohella myös seksin uudet rujot tekniikat.

Ulkona on pakkasta ja kylmä viima. Vahtimestari Liukkonen on kateissa. Hallintomies on jättänyt pöydälleni kirjallisen varoituksen alkoholin nauttimisesta työaikana. Työsuojeluvaltuutettu on hakenut kossun pannumyssyn alta. Sergei painostaa minua antamalla yhä yksityiskohtaisempia matkasuunnitelmia. Kari Uotin kätyrit selvisivät helpommalla, koska eivät vielä ymmärtäneet tietoyhteiskunnan mahdollistamaa totaalista kontrollia. Kaikki josta jää sähköinen jälki matriisiin voidaan jäljittää. Rahat on syytä jatkossa kuljettaa matkalaukussa ja kätkeä ne muinaisten kulttuurien tapaan maahan. Totaalisen kontrollin voi välttää menemällä ajassa taaksepäin ryhtymällä toimimaan yhtä tehottomamman epäloogisesti kuin menneisyyden kelvoton historia, jossa ei ole ainesta tehotalouden liiketoimiin. Tehottomuus on tulevaisuuden brändi, totean lähiessäni luukkuuni lukemaan Howard Hughesin elämä-kertaa. Hän yritti 50-luvun lopulla ostaa koko Las Vegasin, mutta antitrustilait esitivät suunnitelman toteuttamisen. EU pyrkii estämään yritykseni hankkia omistuukseni Helsingin ydinkeskustan, joten valmistaudun viikonloppuun hinkkaamalla itseäni perusteellisesti "Maailman suurimmat kimppakivat" dvd:n tahdissa. Teen kuivaharjoitteita gibsonilaisella 3 sormea ja peukku -tekniikalla.

Bob yrittää pelastaa epätoivoisen paviaanin

Tiede ja edistys -lehti palauttaa territorialisuutta käsittelevän artikkelini. Sosiobiologian aikakausi päättyi kuulemma jo parikymmentä vuotta sitten. Enää ei ole tarve puhua ihmisten "personal spacen" kaltaisesta humpuukista. Ei saa sanoa hyvinvointivaltion rauhaa uhkaamatta, että vaaralliset rikolliset tarvitsevat tutkimusten mukaan itselleen enemmän ympärilleen fyysistä tilaa. Jos joku tunkeutuu heidän territorioonsa, se on systeemin vika. Oulun vankilassa on ylikansoitettu vankiväki pannut eilen ranttaliksi särkemällä sellinsä. Tuhoa on syntynyt 10.000 euron edestä. Tyyppien territoriot ovat menneet päällekkäin. Nurkkaan ahdistetut eläimet ovat purkaneet raivoaan riehumalla.

Onneksi me kunnon ihmiset, jotka emme asu laitoksissa, emme syyllisty moiseen. Emme koskaan aja tahallamme toisen iholle nähdäksemme miten hallintomiehen kaltaiset tyypit reagoivat. Kun istun hallintomiehen työhuoneessa hänen saapuessan jalat kirjoituspöydällä, hän säpsähtää eikä tiedä mitä tehdä. En puhu mitään selatessani hänen papareitaan. Kun hän yrittää sytyttää valot huoneeseen, mitään ei tapahdu. Olen varmuuden vuoksi ruuvannut loisteputken irti katosta. Tuijotamme toisiamme hämärissä. Hän tietää minun tunkeutuneen vastoin pelin kirjoittamattomia sääntöjä alueelleen. Se on melkein sama kuin tunkeutuisi naaraan sisään vastusteluista huolimatta. Huoneessa vallitsee ankara seksuaalinen lataus. Hän ei uskalla käydä kimppuuni, ja tietää minun tietävän tämän.

Selaan Hesaria. Presidenttiehdokaat ovat istuneet kuin kanat häkissään edellisenä iltana television vaalikeskustelussa. Sale Niinistö on kuulemma hyökännyt istuvaa presidenttiä ja pääministeriä vastaan syyttäen heitä vehkeilystä perustuslain uudistamisen yhteydessä. He ovat kaapanneet vallan eduskunnalta ja kusikin on kuulemma kihahtanut hattuun. He eivät ole ajaneet Suomen talouden etuja globalisoituvassa maailmassa. Presidentti on "syleillyt maailmaa" ja laiminlyönyt suomalaisten kansalliset edut. Presidentti on vastannut, että suomalaisten etu on elää kaikille maailman ihmisille reilussa maailmassa. Pääministeri on vedonnut kilpailukykytutkimuksiin. Etua on kuulemma ajettu. Sale puhuu paskaa.

Sale Niinistö tietää häviävänsä vaalit ilman ankaraa tunkeutumista pääkilpailijoidensa personal spaceen. Hän on täräyttänyt, että istuva presidentti haluaa "pitää luokkayhteiskunnan jaon pystyssä". Tämä on palkittu satiirisin sanktioin naurunremahduksilla. Pressa on mitätöinyt Salen yliolkaisella käden huitaisulla ja pääministeri epäilee Salen käyvän edelleenkin kansalaissotaa. Hänellä on jääänyt suojatyöpaikassaan Euroopan investointipankissa huomaamatta, että luokkataistelu päättyi jo ajat sitten. Nyt pääoma tanssittaa tuloeroista piittaamatta kaikkia mielensä mukaan uhraamaan elämänsä tietokoneiden valvomille alttareille, jotka käynnistävät myynnin jos ihmisten ote alkaa jossakin maailman kolkassa lipsua.

Mainostoimisto Bob onnistui pelastamaan Korkeasaaren paviaanit, mutta työväenpressaksi pyrkivän Sale Niinistö-nimisen paviaanin pelastaminen taitaa epäonnistua. Valtaklikki on liian voimakas, se pelaa yhteen. Salen momentum meni rullaluistelessa kuusi vuotta sitten. Nyt ei ole enää asiaa apajille. Etuoikeudet on jo aikoja sitten jaettu toisten pelureiden kesken.

OECD vaatii Suomea vapauttamaan pillerit apteekeista hintojen pitämiseksi kurissa. Apteekkiväki ei tietenkään lämpene, vaan haluaa pitää helpot rahat jatkossakin taskussaan. Laskun maksaa Suomen kansa kohonneiden lääkekustannusten muodossa (11 prosenttia viime vuonna). Mutta tähänkään territorioon ei ole tunkeutumista ilman, että vastaisku tulee olemaan ankara. Etuoikeuksista ei maailman vähiten korruptoituneisiin kuuluvassa maassa luovuta kuin korkeintaan siinä tapauksessa, että vanhat etuoikeudet korvataan uusilla.

Hallintomies seisoo ovella mitään sanomatta. Hän katsoo minua tyhjin silmin kuin ihminen joka katselee kiväärinpiippua teloituskomppanian edessä. Hän lähtee mitään sanomatta keittiöön aamukahville. Hän tulee yllättymään; olen ruuvannut loistelamput sieltäkin helvettiin. Kun taistelu on voitettu asetun makaamaan hallintomiehen huoneen lattialle. Taistelu on voitettu, mutta sota jatkuu, sota.

Beat Museum paljastaa...

THE DAY THE FBI VISITED ALLEN GINSBERG'S COUSIN
A year ago September, at the very first performance we gave, a gentleman came up to John and me and introduced himself as Allen Ginsberg's cousin, Ed Levy. This past week Ed stopped by the Museum in Monterey and told me a story I asked him to share with all of you. Here it is:

"It was June 1954. My brother Eugene and I were
students at San Jose State College. I was in our
apartment when there was a knock on the door. A young
man in a suit and tie was standing at the door. He
gave me a name (I don’t remember it) asked if I was
Edward or Eugene Levy. I told him I was Ed and he said
he was from the FBI and had some questions to ask
about My uncle Max who lived in Riverside, Calif. I
was very nervous at this point. It was the era of the
Joe McCarthy witchhunts, although I think that the
Army-McCarthy hearings had just ended. Anyway I
invited him in and he started asking me questions
about Max. Max was a very liberal person, and at the
time subscribed to a couple of Communist Party
publications. I finally told my visitor that I did not
feel comfortable answering his questions.

"At that point he told me he wasn’t from the FBI but
was my cousin Allen Ginsberg from New Jersey (or New
York). I was stunned. I knew I had a cousin or two on
the East Coast, but am not sure I even knew their
names. Allen and his brother Eugene were born and
raised on the East Coast and my brother and I were
born and raised on the West Coast. Except for one or
two letters with Aunt Eleanor, I had no contact with
that part of the family. Allen was on his way to San
Francisco to start a job as an analyst with a stock
brokerage firm in the city. He had stopped in
Riverside to visit my uncle who told him about his
cousins in San Jose. We visited for awhile and went to
dinner. I had no inkling that he was on his way to
becoming a poet, let alone a world famous one. The
clean shaven, well dressed young man would look
totally different two years later when next I saw him."

Back to the Basic Camp

Itsenäisyyspäivän Hesarista näen joidenkin menneisyyden haamujen olevan edelleenkin elossa; heidät on palkittu mitaleilla jutuista joilla ei tämän hetken kannalta ole enää mitään merkitystä. Lumet tulivat, tänään jälleen sulavat. Ilmastonmuutos etenee nopeasti, välillä kylmenee, sitten on suojasää. Hesarissa pohditaan Amerikasta löydettyjen fossiilisten ihmisjälkien arvoitusta. Tulivuoren tuhkasta läheltä Meksikon Pueblaa löydetyt 250 jalanjälkeä on ehkä ajoitettu väärin. Aiemmin uskottiin ihmisten kävelleen uudelle mantereelle Beringinsalmen yli 11.000 vuotta sitten. Liverpoolin yliopiston retkikunta kuitenkin määritti tuhkasta löytämänsä ihmisen jalanjäljet 40.000 vuotta vanhoiksi. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että fossiilit ovat peräti 1,3 miljoonaa vuotta vanhoja. Joko kävelijät olivat "tavattoman vanhoja ihmisapinoita, tai ne eivät ole ihmisen esi-isien jalanjälkiä".

Entäpä jos kukaan ei kävellytkään Beringinsalmen yli? Jos ne ihmisen esi-isät olivatkin syntyneet siellä? Luulenpa tämän aamukrapuloissa luomani teorian tulevan väistämättä tulevina vuosisatoina voittamaan alaa. Ihmisplasmaa on syntynyt useissa eri paikoissa samaan tapaan kuin energiaa syntyy maailmankaikkeudessa tasaisesti eri puolilla. Teoria ihmisen alkukodista Afrikassa noudattaa samaa edistyksen lineaarista projektia kuin näkemys maailmankaikkeuden syntymisestä alkuräjähdyksen seurauksena. Ihmisen kaaliin ei tällä tieteen ja edistyksen aikakaudella mahtunut ajatus siitä, että alkua ei voida määrittää, eikä siitä näin ollen lineaarisesti johtaa ihmiskunnan retkeä yhä huikeampiin saavutuksiin.

Hakaniemen torilla on köyhien itsenäisyysjuhla. Riutuneet ihmisen kuoret kömpivät koloistaan vetämään naamaansa hernerokkaa ja muuta ilmaista sapuskaa. He saavat vanhoja vaatteita kestääkseen talven kylmät porttikongeissaan. Rukoukset kaikuvat, virren veisuu tulee täysillä ämyreistä. Turun romantiikka laulaa: "Tervetuloa katsomaan köyhien jännittävää elämää". Vahtimestari Liukkonen hortoilee krapulaisena vaitonaisen juhlaväen seassa.

- Hei Liukkonen, missä sun luuta on?
- Yksi ämmä pölli sen viime yönä.
- Että sulla muka on ollut joku ämmä pantavana?
- On mulla. Se veti mun kiljut. Sitten se vaati minua sänkyhommissa kuristamaan itseään...
- Miksi?
- Yritin udella. Saa kuulemma kiksit siinä vaiheessa, kun happi alkaa loppua ja alkaa nähdä tähtiä. Onko sulla sitä kossua?
- Onhan sitä. Mitä sanot tästä juhlahommelista?
- Mitäpä tästä. Nyt oli semmoinen maailmankausi, että ihmiset varustettiin toisen maailmansodan jälkeen kuvitelmilla hyvinvointivaltiosta, joka tarjoaa ilmaiset sapuskat ja releet. Alkaa vähän bileet viiletä.
- Kun katson tätä Hurstin pojan porukkaa, ymmärrän mitä meinaat.
- Kun kommunismi oli uhkana joutuivat kapitalistit pitämään proleja ihmisinä. Piti tarjota heille kunnon toimeentulo ja palkka, jotta eivät olisi panneet kumoon koko systeemiä. Mutta nyt ollaan jälleen palaamassa perusleiriin. Palkat pienenee, sosiaaliturva kutistuu ja työttömistä saadaan orjatyövoimaa ruokapalkalla kastelemaan nurmikot... Pahinta tässä hyvinvointokokeilussa on, että nuoret ikäluokat ehdittiin varustaa kuvitelmalla asioiden menevän parempaan suuntaan ja yhteiskunnan hoitelevan esiin tulevat epäkohdat. Heille pudotus tulee olemaan surkea. Kun mä katson laitoksen opiskelijoita mun käy sääliksi, kun ne eivät tiedä mikä niitä odottaa valmistumisensa jälkeen. Olisivat alkaneet putkimiehiksi tai sairaanhoitajaksi. Valtiotieteen maisterin papruilla tekee tulevaisuudessa yhtä paljon kuin marxilais-leninismin yliopistotutkinnolla nyky-Venäjällä.
- Älä nyt innostu paasaan. Lähdetään ottaan parit pistolerot Juttutupaan.
- Sä maksat. Oot sen mulle velkaa. Mä sen Sergein sulle järjestin.
- Mutta siitä emme puhu tämän enempää.
- Emme puhu. Mutta kaljat ostat, saatanan opportunisti.

Juttutuvassa istuu työväkeä ja krapulaisia näyttelijöitä. Muotoiluämmää ei näy. Hän olisikin aivan liian vanha haaska minulle. Ulrike on miehensä kanssa Etelä-Haagassa. He viettävät laatuaikaa ennen kuin Ulrike lähtee jouluksi sukuloimaan Yhdysvaltain itärannikolle. Vahtimestari Liukkonen muistelee kuvittelemaansa viime öistä hoitoaan.

- Se käski mun panna myös perseeseen. Mutta mulla on niin paksu kulli, että ei mahtunut. Peräpanoihin tarttee olla ohut ja pitkä. Muuten menee rujoksi hommaksi lähennellen väkivaltaosastoa.
- Kai sä tuikkasit sille satsin suuhun?
- Totta kai. Istuin sen naaman päälle ja aloin rynkyttää. Vähän se haukkoi henkeään, mutta ei se siitä karkuun päässyt.
- Sä oot Liukkonen panomies pahimmasta päästä. Ei voi muuta sanoa. Jos vielä joskus saisit kynsiisi oikean naisen, niin sulla olisi ainakin taktiikka mietittynä.
- Vittuilet sä? Etkö muka usko mun panneen viime yönä. Lähdetään pihalle katsomaan puukolla kuka on kuka...
- Vitut me minnekään. Ota kaljaa. Mennään vessaan ottamaan kossupaukut.

Manic Monday

Aamulla olen hyvissä ajoin laitoksella. Siellä on hiljaista, koska lähes kaikki pitävät pitkää viikonloppua huomisen itsenäisyyspäivän vuoksi. Ainoastaan vanha piika löytyy keittämästä kahvia oleskelutilasta. Kysyn häneltä mieltäni askarruttavasta amatsoniuhasta.

- Amatsonit mainittiin ensimmäisen kerra Herotodoksen Historia-kirjassa. Sen jälkeen heitä on oltu näkevinään muuallakin. Esimerkiksi konquistadorit väittivät taistelleensa heidän kanssa Etelä-Amerikassa. Myyttien tulkinta todellisuuden näkökulmasta johtaa harhaan. Kyseessä on patriarkaalisen yhteisön rakentama sisäinen uhkakuva siitä, mitä tapahtuu jos naiset vapautetaan hellan ja nyrkin välistä.

Vanha piika on innostunut saadessaan kuulijan naistutkimusteorioilleen.

- Ottaisit kupin kahvia, hän sanoo.
- En ehdi. On vähän hommaa, vastaan. Olen varma vahtimestari Liukkosen kuitenkin kusseen pannun pohjalle ohimennessään.

Huoneessani selaan lehden, tsekkaan vosut American Singlesistä ja menen Gamesvilleen. Pannumyssy on paikallaan. Voin aloittaa viikon ottamalla tukevan siivun kosanderia. Liukkosta ei näy. Yleensä hän on tähän aikaan maanantaisin kärkkymässä krapulahuikkaa. Sen sijaan hallintomies tulee jälleen koputtamatta huoneeseeni.

- Kulunvalvonta. Oletko ajatellut, että sinun pitäisi tehdä selkoa työajan käyttämisestäsi?
- Olen koko ajan töissä. Mun homma tapahtuu pään sisällä. Vaikka haluaisinkin, en voi pitää vapaapäivää. Mulle pitäisi maksaa korvausta terveydelle haitallisesta aivojen jatkuvasta rasituksesta.
- Totta se on, mutta tällä menolla meillä on kellokortti seinässä. Kun koneesta halutaan lisää tehoja, otetaan käyttöön fordistiset liukuhihnamenetelmät maailmassa, jossa sillä ei ole enää aikoihin ollut tietotyössä mitään käyttöä.
- Ota kossupaukku...
- Ei ole tapana virka-aikana. Jos nyt ihan pienen... Työelämän organisointi on jäänyt täydellisesti uudelleen järjestämättä tietoteknisen vallankumouksen aikana. On kännyt, langattomat tietoverkot. Silti jokaisen edellytetään istuvan kuin tatti yhdeksästä viiteen. No sua se ei koske...
- Onneksi pian netti mahdollistaa face-to-face kommunkoinnin kaikkien kanssa. Silloin on sama vaikka makaisi sohvallaan missä päin maailmaa tahansa.
- Sähän oot menossa sinne Kaliforniaan. Mitä sä muka sieltä etsit?
- En mitään, mutta ehkä juuri sen vuoksi löydän.
- Vitut mitään löydät. Ja tuo pannunmyssyhomma alkaa rassaamaan mua yhä pahemmin. Jos esimies ei olisi antannut siihen lupaa sä olisit ollut katkaisuhoidossa jo aikoja sitten. Antaisin sulle ekana kirjallisen varoituksen, seuraavana päivänä passittaisin hoitoon ja kun et kuitenkaan menisi, antaisin kolmantena potkut perseeseen.
- Saisiko tuon kirjallisena? Lähettäisin sen heti työsuojeluvaltuutetulle.
- Turha sun kanssa on jankata. Jatka samaan malliin, mutta et sitten enää heilu Liukkosen luudan kanssa pihalla. Opiskelijat eivät kohta uskalla tulla tänne.

Vittumainen mies. Onneksi nousen Gamesvillen bingossa pisteilläni kolmannelle sijalle. Liukkosta ei vieläkään näy? Olisko vaikka tottauttanut uhkauksensa ja tappanut itsensä?

Some Wierd Sin

Sunnuntaina toivun erojen kauneudesta. Katson telkusta dokumentin amatsoneista. Joku amerikkalainen täti, joka kertoo olleensa tomera ja aikaansaapa liikenainen, on alkanut kypsällä iällä arkeologiksi. Hän on päättänyt ratkaista amtsonien arvoituksen. Hän on puhunut jonkun tv-yhtiön dokumentoimaan nerokasta salapoliisityötään, jossa Carlo Ginzburgin johtolankateoriakin jäisi toiseksi.

Kreikkalaisen tarun mukaan amatsonit olivat hevosilla ratsastavia naissotureita. He tulivat Mustanmeren takaa Etelä-Venäjältä taistelemaan kreikkalaisen sivilisaation kanssa. Nämä nomadit tappoivat poikalapset ja kasvattivat tyttövauvoista jättimäisiä taistelijoita. Miten he sitten pystyivät lisääntymään jää dokkarissa epäselväksi? Luulen heidän joukkoraiskanneen vangeiksi saamiaan miehiä. Parittelun jälkeen tämäkin hyönteiskuningatterien laji surmasi tarpeettomaksi käyneen tyhjiin imetyn uroksen ja paistoi tämän nuotiossa sapuskaksi.

Todistaakseen teorian saa umpihullu arkeologiämmä päähänsä matkustaa Mongolian aroille. Sieltä läytyy nomadeja. Hän ottaa dna-näytteen, josta paljastuu sen olevan lähes identtistä Etelä-Venäjän amatsonihaudoista löydettyjen luiden kanssa. Tämä todistaa amatsonien hallinneen maailmaa sivilisaation hämärässä rajamaastossa 2500 vuotta sitten! Tämä ei voi olla sattumaa, kuten ei sekään, että ihmisen ja simpanssin dna ovat lähes tulkoon nekin identtiset. Tähän ei tosin viitata, sillä se ei sovi raamiin. Mikään ei dokkarissa liity mihinkään, mutta koska ohjelmaan on pantu rahaa, pitää se editoida toimivan tuntuiseksi kokonaisuudeksi. Olen katsellut kaikilta mahdollisilta dokumenttikanavilta liian paljon dokkareita. Tiedän miten vähistä aineksista saadaan suomalaisiin täydellisesti uppoavaa kamaa sunnuntai-iltapäivän dokumenttipaikalle.

Käännän dokkarin jälkeen Teemalle. Sieltä tulee Dennis Potterin viimeiseksi jäänyt käsis "Kylmä Lazarus", jota hän väsäsi syöpäsairaana kuumeisesti ennen kuolemaansa. Siinä eletään vuotta 2368. Satoja vuosia syväjäähdytettynä olleen Lazaruksen aivot onnistutaan heijastamaan videotykillä seinälle. Los Angelesin johtava viideimperuimin pomoamatsoni kiinnostuu asiasta. Hänellä on seksiorjananaan puolialaston uros, jota hän kuljettaa kaulaan kiinitetytsä ketjusta tekemään itselleen seksipalveluksia. Ilmakehä on sökönä, Britannian jo aikoja sitten liitetty Amerikkaan, mutta että vielä tämäkin riesa on meitä kunnon miehiä tulevaisuudessa odottamassa. Ei tule olemaan helppoa.

Ennen kuin on aika nostaa kytkintä katson Hesarin verkkouutiset. Vihreät ovat julistautuneet femistipuolueeksi. Veteraani Ville Komsi on yrittänyt pistää hanttiin, mutta ei ole mahtanut raiskariamatsonilaumalle mitään.

Kaikkea kanssa, tuumin ajaessani hakemaan Ulriken töistä Mariansairaalasta. Menomatkalla käyn heittämässä Maisalle unipillereitä, koska hän ei ole saanut narkkipoikansa vuoksi viikkoon nukutuksi. Ulrike nukkuu ilman hermolääkkeitä. Hänen uniensa takainen todellisuus on minulle käsittämätön, mutta vapaapäivinään hän näyttää viipyvän niissä mahdollisimman pitkään.

Seuraavaksi suuntaan kärryn Teollisuuskadulle. Ajan parkkiin huoltoaseman viereen. Teollisuuskatu on hiljainen. Huorat häädettiin jo vuosia sitten mestoiltaan. Arto Melleri jäi vanhuksen ajaman auton alle näillä main, eikä enää koskaan kunnolla toipunut päähänsä saamastaan tärskystä. Pyörämies polkee viuhuen paikalle kilpa-ajajan vetimissä. Hän tulee takapenkille istumaan.

- Onko nimeä paperissa?

Annan hänelle kuiteilla täyttämäni kirjekuoren. Hän panee sen vyölaukkuunsa ja antaa minulle vastavuoroisesti kirjekuoren.

- Terveisiä Sergeiltä Moskovasta. Etköhän pärjää näillä siellä Amerikassa niissä tutkimushommissasi. Voi olla, että Sergei tulee tapaamaan sinua. Muista tuoda minulle niitä pyöräilykamppeita. Sieltä saa halvalla kaiken maailman fillarikaman.
- Lähetän sinulle maastopyörän osina kirjekuoressa. Säästyy tullit. Miten se sun kuntosi?
- Siinähän se. Jos vihulainen ajaa sinua takaa, hyppää pyörän selkään ja polje karkuun...
- Toivottavasti jaksat polkea.
- Kyllä minä jaksan. Terveisiä Kill Cityyn, pyörämies sanoo hyvästeiksi ja hyppää pyöränsä selkään kadoten täyttä höyryä Aleksis Kiven kadun suuntaan.

- Kuka tuo oli? Ulrike kysyy.
- Se oli leivän isän edusmies.
- En ymmärrä mitä sä oikein hommaat. Eipä tosin edes kuulu mulle.
- Tuossa on rahat. Lennät Nykin kautta sukuloimaan Bostoniin jouluksi. Hyvin tämä tulee menemään.
- Sun jutuissasi ei ole mitään järkeä. Ehkä se vetää puoleensa.

Lähdemme ajamaan kohti Etelä-Haagaa. Ajattelen Ulrikea hoitovälinelaukkunsa kanssa. Meillä tulee olemaan mukavaa. Musta paholainen, vihreä toukka, surraavat herkkien paikkojen kostuttajat. Sur-rur-rur. Jätän hänet kotitalonsa eteen.

- Terveisiä kotiväelle.
- Nähdään jos nähdään. Ehkä jouluostokset Nykissä venähtävät.
- Siinä tapauksessa mulla naama venähtää.

Jätettyäni Ulriken elämään elämäänsä ajan Kehäykköstä. Iggy Pop karjuu lupaavasti pienistä wierdoista synneistä autostereoissa. Asiat voisivat olla hullumminkin, ja tulevat taatusti olemaan. Jouluksi kotiin! Well, I never got my license to live...

Sexual Healing

Juttutuvassa tapaan muotoilunaisen. Hän ketoo olevansa tulossa Matti Wuoren muistojuhlasta. Hän oli ollut Matti Wuoren avustaja, kun tämä avasi 70-luvun alussa lakitoimiston. Ensimmäinen asiakas oli huumejätkä, joka oli varustautunut puukolla ja tonnikalapurkilla. Muotoilunainen oli kauhuissaan kysynyt, mitä tehdään? Matti Wuori oli hetken tuumittuaan todennut, että kai se on otettava vastaan.

Kysyn häneltä miten mystinen acidrunoilija Leif Färding oli näkynyt 70-luvun piireissä. Muotoilunainen toteaa painokkaasti, että Lefan tapauksen perusteella hän vakuuttui mielisairauden biologisesta alkuperästä.

Muotoilunainen on tullut juuri Kiinasta. Hän on ollut pitämässä Suomalaisen Muotoilun Vuoden kalenteriin kuulunutta näyttelyä, joka oli kuulemma uponnut kuin pisara mereen Pekingin kuhinassa.

- Olet älykäs, kehun häntä.
- Tiedän.
- Minkä ikäinen olet?
- 62.
- Näytät nuoremmalta.
- Tiedän.

Muotoilunaisen elämän ainoa suuri rakkaus teki itsarin jo vuosia sitten. Nykyään hän elää juutalaisen miehen kanssa, joka raivoilee holocaustia unohtamaan kykenemättä suomalaisen kulttuurin takapajuisuudesta. Ei kuulemma aina jaksaisi kuunnella jutskuäijän "ilman aikuista jankutusta".

Yöllä kuuntelemme luukussani Marvin Gayen biisiä "Sexual healing". Esittelen hänelle netistä tilaamiani ihmepillereitä:

-Icrease Your Sexual Desire and Sperm volume by 500%
-Longer orgasms - The longest most intense orgasms of your life
-Rock hard erections - Erections like steel
-Ejaculate like a porn star - Stronger ejaculation
-Multiple orgasms - Cum again and again
-SPUR-M is The Newest and The Safest Way of Pharmacy
-100% Natural and No Side Effects - in contrast to well-known brands.
-Experience three times longer orgasms
-World Wide shipping within 24 hours

Ennen kuin ehdin napata tabun kännykkä soi. Soittaja on Maisa. Hänen teini-ikäinen poikansa on jälleen tullut resuamaan huumetokkurassa. Poika on otettu huostaan, mutta saanut potkut sijoituspaikastaan. Huostaanotettu sälli on joutunut äitinsä nurkkiin yhteiskunnan pestyä kätensä hänen suhteensa. Vaikka avain on otettu pois, löytyy poika öisin resuamasta porttikongista tai käytävästä. Ei auta kuin päästää hänet sisälle. Poika uhkailee tappavansa äitinsä. On äidin syytä, että hänellä menevät asiat päin helvettiä. Poika vannoo hoitelevansa mutsinsa huis helvettiin pilaamasta hänen huikeita tulevaisuuden prospektejaan.

- Miten mun tulisi menetellä hänen suhteensa?
- Soita paskahatut paikalle. Se voi vaikka käydä käsiksi.
- Voisinko todellakin tehdä niin?
- Sun täytyy jossain vaiheessa tehdä niin kumminkin. Jos joku ei ota vastuuta elämästään, ei sitä voi kukaan muukaan hänelle tyrkyttää.

Puhelun loputtua huomaan muotoilunaisen häipyneen kämpästäni. Heitän penispillerit kirjotuspöydän laatikkoon. Luen aamun Hesarista, että kymmenen vuotta sitten valmistui kolmannes vähemmän maistereita kuin nykyään ja puolet vähemmän tohtoreita. Mutta samanaikaisesti yliopistojen resurssit ovat pysyneet entisellään. Tuleeko irtisanomisia? jutussa kysellään. Tuleeko liikaa työttömiä maistereita ja tohtoreita? heitän vastakysymyksen. Panen Thåströmin levyn soimaan. De nya tider dom kom hit so fort...

Thåström meets the Bureaucratic Neoliberalism

Illalla tapaan Malmin Mr. Pickwickissä hoitsun joka etsii hoitajaa. Hän on nelikymmppinen sairaanhoitaja, jolla ei synkkaa sängyssä miehensä kanssa. Itse asiassa heillä ei ole ollut seksiä puoleen vuoteen. He ovat olleet naimisissa vasta pari vuotta. Ennen liiton solmimista he saattoivat harrastaa seksiä viisikin kertaa päivässä. Mutta heti kun liitto solmittiin muuttui mies etäiseksi. Hän ei halua itseään kosketeltavan, hän ei suostu edes suuseksiin. Sanoo inhoavansa sitä. Hän ei suostu enää puhumaan mistään mitään. Lasta hän ei edes suostu harkitsemaan, vaikka rehevällä hoitsulla kello tikittää.

Hoitsu kertoo olevansa seksuaalinen ihminen. Hän on puutteessa, eikä epäröi kertoa sitä.

- Ota ero siitä äijästä. Pitemmän päälle huonosti käy kumminkin...
- Ostimme puoli vuotta sitten yhteisen asunnon. Lisäksi vanha äitini muutti siihen asumaan. Olen tässä suhteessa vähän vaikeassa tilanteessa.

Hoitsu hakee itselleen kolmannen valkkarin. Hän alkaa päihtyä, muuttuu yhä avoimemman puheliaaksi.

- Mieheni on absolutisti. Hänen isänsä oli alkoholisti ja hän oppi vihaamaan viinaa. Minun on pian lähdettävä kotiin, sillä kun hän tulee töistä yhdentoista jälkeen hän saa raivarin, jos tuoksahdan viinalle. Menee silloin nukkumaan olohuoneeseen, eikä suostu puhumaan minulle viikkoon.

Hoitsulla on suunnitelma; hän on päättänyt etsiä naimisissa olevan miehen, jonka kanssa harjoittaa seksiä säännöllisesti kerran viikossa. Tämä on hänen mielestään turvallisin tapa varmistaa, että homma ei leviä käsiin. Sinkkumies kun voisi vaikka rakastua häneen ja alkaa vaatia panon ohella muutakin kanssakäymistä.

- Mistä aiot sellaisen perheellisen äijän löytää?
- Minulla on yksi sopiva työkaveri sairaalasta. Halimme ja puhelemme aina kun siihen on mahdollisuus, mutta hän epäröi kuitenkin mennä pitemmälle. Hänellä on kolme lasta. Tarvitsen niin paljon seksiä, että minun on pakko yrittää jotakin toista perheenisää.

Hoitsun kännykkä soi. Soittaja on hänen vanha hoivaa kaipaava äitinsä. Tämä ihmettelee minne kauppareissulle lähtenyt tyttärensä on jäänyt? Hoitsu pukee takin ylleen ja lähtee bussilla kohti Puistolaa.
- Oli mukava saada purkaa sydäntään. On helpompi olo.
- Usein vieraalle voi kertoa läheisesti sen mitä ei läheisilleen edes etäisesti.

Yöllä kuuntelen Thåströmin uutta levyä. Se tuo mieleeni ajan neljännesvuosisata sitten. Olin Tukholmassa sairaalassa töissä ja Ebba Grön raivosi Ruotsin listoilla ja keikkapaikoissa. En koskaan ehtinyt nähdä Ebba Gröniä elävänä. Ollessani matkalla ulkoilmakonserttiin Gärdetiin näin Slussenilla yhtyeen basisti Lennart "Hjodor" Erikssonin astuvan Rågsvediin menossa olleeseen junaan. Gärdetiin päästyäni ilmoitettiin Ebba Grönin hajonneen.

Thåström on myös ehtinyt lauluissaan yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin takaisin kotiseudulleen. Hän lähettää kirjeen vanhalle ystävälleen tornitalon kymmenenteen kerrokseen:

"Du har väl hört att jag flyttar hem igen i vår
Synd att du aldrig kunde komma ner och hälsä på
Men livet går isär och man har så fullt upp
med sin egen värld
Och jag vet jag borde ringt dig
mycket mer än vad jag gjort"

Thåströmillä on toisaankin tullut koti-ikävä lapsuudetensa Rågsvedin lähiöön eteläiseen Tukholmaan.

"Och sen en morgon när man vaknar
Har man gått ett helt varv runt
Man är tillbaks på samma gata
Tillbaks på samma punkt"

Kuuntelen levyä ja huomaan kaipaavani 80-luvun alun Tukholmaan. Siellä oli suomalaisesta maaseutukaupungista muuttaneelle sällille uusi, suuri maailma. Siellä oli rock, siellä oli heroinistit Malmskillnadgatanilla kyttäämässä konttoristeja, siellä oli kuolevien yksinäisyys jota osaltani yritin hoidella Farstan sairaalassa. Siellä oli se Leena, jota olen usein muistellut lämmöllä. Hän opiskeli lääkäriksi Uppsalassa. Muodostimme työparin ja meillä meni mukavasti. Olisiko elämä mennyt paremmin hänen kanssaan? Usein olen katunut, että en jäänyt loppuelämäkseni ajelemaan tunnelbanalla paikkoihin ja niistä pois. Sitä etten alkanut tuottaviin viinan salakuljetushommiin Ahvenanmaalta Ruotsin päällikön kanssa No, Ruotsin päällikkö pantiin jo aikoja sitten linnaan ja kulkee nykyään Sofon (South of Folkungagatan) katuja jalkaansa sinetöidyssä elektronisessa valvontalaitteessa. Enää ei Söder ole sama; Mariamottagenin huumevieroitushoitolan ympäristöä asuttaneet suomalaiset pultsarit ovat jo aikoja sitten heittäneet veivinsä, eikä "finnjävel" graffitit enää peitä tunnelbaana-asemien seiniä. Liekö edes Rinkebyn asemalla enää kiviseinään kirjattuna "Karjalanmailla käkönen kukkuu"? Fanfanfan:

"Fick jag spela om partiet
Fick jag chansen en gång till
Fick jag vrida tillbaks tiden om dom gav mig en ny giv
fanfanfan det skulle varit du
fanfanfan de skulle varit du"

Thårström laulaa Ebba Grönin (1977-1982) vaiheista. Ensin oli The Haters. Joku ministeri suunniteltiin kaappattavan panttivangiksi, mutta koska Ebba Röd sai suojelupoliisin peräänsä, vaihtoivat kundit aseet kovemmiksi ja alkoivat soittaa punkrokkia. Viisi vuotta myöhemmin takki oli tyhjä ja bändi oppinut soittamaan liian hyvin. Kolmas levy "Ebba Grön" jäi viimeiseksi, vaikka bändi oli löytämässä juuri niitä ilmaisullisia keinoja joihin Joakim Thåström palaa aikaisempaa soolotuotantoaan rauhallisemmalla ja seestyneemmällä uudella levyllään "Skebokvarnsv.209".

Yhteydet vuoteen 1982 tulevat selvimmin esiin kappaleessa "När muren föll", jossa hän kuvailee tunnelmia nuoruudestaan jolloin Berliinin muuri jakoi symbolisesti ja konkreettisesti konekivääreiden muodossa nuoret rakastavaiset erilleen toisistaan:

"Det kändes som om det var nånting
som sjöng en sång i mig
Der kändes som om det var nånting
som slog en volt i mig
Jag ville andas luften där du stod
Jag ville ge dig blommor när du log
Det var nånting jag inte kunde stå emot
Kände att jag bara måste få vara med dig"

Ebba Grönin viimeisen levyn biisi "Die Mauer" on äänestetty Ruotsissa yhtyeen parhaaksi. Vaikka Berliinin muuri onkin jo myyty palasina turisteille ympäri maailmaa, on kappale veret seisauttava muisto ajasta, jonka olemme unohtamassa. Ajasta joka lienee ollut eräille meistä elämän parasta.

"Halt!
Här får ingen passera
här kommer ingen förbi
Kommer aldrig över nån mera
så gå är du snäll om ditt liv är kärt

Över taggtråden såg jag min livskamrat
Susanne stå och gestikulera
Jag har gått här i tjugo år snart
men med en K-pist är det svårt att diskutera

Jag gick långsamt hemåt
hemåt den kvällen
Skulle jag få se henne igen?
Hjärnan värkte
hjärtat värkte
Skulle jag bli hel igen?

En dag så stod
så stod den bara där
en mur mellan mej och den jag hade kär
Vi bor två kvarter ifrån varann
men en grå prick är det enda jag ser av Susanne

Vi skulle få leva här
vi skulle få leva här
vi skulle få leva här
vi skulle få leva här

Alla vackra rosor är våta
av blodet från ert heliga korståg
Jag ska aldrig förlåta
det som hände vid muren

Jag har tänkt jävligt mycket, mycket på att fly
Jag vill se hennes kropp
jag vill smeka hennes hy
höra hennes stämma
vara henne nära
Jag ska viska i hennes öra

Vi skulle få leva här...

Ja jag vet, jag vet precis hur
jag flyger över eran mur
Å jag vet, å jag vet
jag vet precis hur

"I´ll be the acid spy"
Jag gör vad jag vill
Jag vet precis hur...

Vi skulle få leva här..."


Aamulla menen laitokselle. Yöllä pakkanen on jäädyttänyt tiet. Golfvirta kylmenee, mutta onneksi ilmakehässä lisääntynyt hiilidoksidi pitää säät siedettävinä. Ihmiskeilat liukuvat jalkakäytävillä. Laitoksen esimies juttelee ovella vahtimestari Liukkosen kanssa. Kuulen esimiehen kertovan olevansa lähdössä kongressimatkalle Las Vegasiin. Seminaarissa käsitellään "julkisen hallinnon haasteita muuttuvassa maailmassa". Muistan hallintomiehen kerran tulostavoiteprujuja täytellessään tokaisseen Suomessa olevan yliopistoissakin meneillään "byrokraattisen uusliberalismin". Jäljet ovat karmeaa katsottavaa. Joakim Thåström poistaisi välittömästi varmistimen konekivääristään ja ampuisi tämän kaikkialla elämäämme rajoittavan muurin tuusan nuuskaksi.

Huoneessani mietin mitä Thåström sanoisi "byrokraattisesta uusliberalismista"? Ehkä hän lukisi myös hallinnon läpikapitalisoinnin vastustajat menetetyiksi tapauksiksi, joilla ei olisi sen kummempaa vastausta annettavana kymmenennen kerroksen muukalaiselle. Ainakaan viereisen huoneen vanha piika ei saisi Thåsträmiltä armoa; hän tulee heti valittamaan kun heitän koneeseen Speden parhaat 1965-1972. Hänen mukaansa tutkimustyö "ei ole naurun asia". Hän on oikeassa; lippua ja lappua täytyy täyttää siihen malliin että elastiikan assitentti Kyösti Kuttaperkalla menisi luennot entistäkin vaikeaselkoisemmiksi.

Michael Moore mailasi minulle...

December 1, 2005

Friends,

I just thought we should all pause for a moment today to remember the simple act of courage, defiance and dignity committed by Rosa Parks when she refused to move to the back of the bus because the law said she had the wrong skin color. The greatest moments in history, the ones that have truly mattered and have taken us to a better place, are made up of scores of these singular acts by ordinary, everyday people who could no longer tolerate the crap and the nonsense of those in charge.

Today, whether it is a student who holds a sit-in to get the army recruiters off his campus, or the mother of a dead soldier who refuses to leave the front gate of the president's ranch, we continue to be saved by brave people who risk ridicule and rejection but end up turning huge tides of public opinion in the direction of righteousness. We owe them enormous debts of gratitude. It is not easy to stand up for what is right, especially when everyone else is afraid to leave the comfortable path of conformity.

Rosa Parks may have been alone on that bus at the moment of her arrest but she wasn't alone for long. The old order was shaken, the world was upended and, as a people, we were given a chance for a bit of redemption.

Perhaps the best way to celebrate this most important day in American history is to ask yourself what it is that you can do today to make a difference. What risk can you take to move the ball forward? What is that one thing you've been wanting to say to your co-workers or classmates that you've been afraid to say -- but in your heart of hearts you know needs to be said? Why wait another day to say it or do it?

There is probably no better way to honor Rosa Parks -- and yourself -- than for you to put a stop to an injustice you see, not allowing it to continue for one more second. Do something. Then send me an email ( contributions@michaelmoore.com ) and tell all of us what you did (I'll post as many as I can).

Fifty years later, the bus we're on could use a few more people simply saying, "No. I'm sorry. I've had enough. I'm not going to take it anymore."

Yours,

Michael Moore
www.michaelmoore.com