5/30/2015

Toivo Pekkanen Park


Käräjäoikeuden käymälä

Ehdin just paskalle ennen käräjäoikeuden istunnon alkua viidennessä kerroksessa. Mustalaiset olivat käyneet narkkaamassa paikat saastaisiksi, mutta painuin pytylle. Vedin oven takanani säppiin. Silloin kuulin jonkun juoksevan käytävää ja tempaisevan ovesta. Lukko rusahteli mutta piti, edes jokin piti kutinsa Suomen oikeuslaitoksessa.

Voi vittu saatana, vittu saatana, kuulin jonkun kähisevän viimeisillä voimillaan. Olin varma kyseessä olevan raskaamman sarjan tekijämiehen. Ei tullut mieleenkään aukaista ovea. Miehiä raiskataan systeemin rattaissa vähemmästäkin.

Kuuntelin outoa mouruamista oven takaa. Toivoin tyypin häippäisevän mutta vitut se minnekään lähti. Kello alkoi olla ysi ja istunto odotti. Pakottauduin paskahuusin eteiseen jossa tuo ihmispökäle odotti minua mitä ilmeisimmin murhat sun muut mielessä.

Avasin oven, paskan imelä haju iski vastaan. Tyyppi nojasi lavuaaria vasten. Hänellä oli jonkinlainen dressmanin huonosti istuva puku yllä. Olin kummissani? Sitten tyyppi nosti hikisen päänsä lavuaarista ja tunnistin alkamassa olevan istuntomme puheenjohtajan varatuomari Osku Ranteen. Hän oli vittumainen mies. Ei tykännyt lautamiehistä ja piti huolen että sai joka kerta osoittaa sen istunnoissaan oikeudenkäyntiä näyttelevien toisenluokan politrukkien tietoon.

- Häh? Tuomari Ranne? Mikä hätänä? ... Ei kai vaan. Ei voi olla totta. Sä oot paskantanut housuusi. Ja istunto alkaa tasan nyt. Voi vittu mikä lemu! Et sä voi tossa tilassa saliin, ja sä vaikutat humalaiselta. Mitä on tapahtunut? Ootko joutunut livipyöräläisten huumaamaksi?
- Voi vittu tätä touhua. Mulla meni tossa pihassa paska housuun kun pierasin. Sen jälkeen homma lähti käsistä. Mä tulin tänne, en tajunnut häipyä ja ilmoittautua sairaaksi.
- No voithan sä sen vieläkin tehdä. Häivyt vähin äänin huis helvettiin täältä. Vai onko sulla vaihtovaipat matkassa? Lähe Ranne meneen. Soitat Kaapelitehtaan takaa sairastuneesi yllättäen mahatautiin. Mitä sä nyt teet, sä saatana oksennat lattialle! Nyt mä taidan häippäistä.
- Älä mene. Ota tuosta kossupaukku. Ehkä me voidaan neuvotella tästä?
- Mistä?
- Mistä luulisit dorka?
- Susta? Susta paskat housussa?
- Älä ala nimitteleen. Voi olla kunnianloukkaussyyte lähellä...
- Ihan sama kunhan mun ei tartte olla sun lähellä. Mä olin aikoinaan yliopistolla ja Kuntaliitossa hommissa, kyllä mä siellä totuin siihen että äijät oli monasti töissä kuset ja paskat housussa. Musta meidän ei tartte neuvotella. Ei ole mistä neuvotella.
- Mä oon joutunu tässä talossa ajojahdin kohteeksi.
- Älä. Mitenkä näin?
- Mä pyrin kiinnittämään huomiota organisaation epäkohtiin. Johto on sen vuoksi pannut mut toisarvoisiin tehtäviin, vaikka olen itse asiassa liian pätevä tänne.
- No kuka tahansa täysjärkinen on liian pätevä rosikseen hommiin.
- Katoppa tätä, mulla on tässä tämmöinen kirjelmä epäkohdista. Oon yrittänyt sitä oikeusministeriöön, mutta kukaan ei vastaa saaneensa sen.
- Ovat samassa juonessa mukana?
- Joo nimenomaan.
- No nyt sulla taas tulee kummastakin päästä. Hei nytkö sä meet? Mä en laula tästä mitään. Mustakin sä oot liian vittumaisen pätevä tänne. Ranne, tää sun muistiosi jäi mun kouraan...

Varatuomari Ranne painoi portaita kohti alakertaa. Taittelin muistion taskuuni ja kävelin saliin.
- Sä oot myöhässä, joku dorka vihervasuriämmä sano.
- Musta tuntuu että se ei haittaa paskankaan vertaa.
- Miten niin ei haittaa?
- Sano mun sanoneen. Ei voisi muutenkaan vittu vähempää tää touhu kiinnostaa. Ei meillä oo tänään edes puheenjohtajaa. Turha istunto, saadaan vain minimipalkkiot.
- Mistä sä tiedät? Mikä täällä haisee?
- No mulla kun on noita suhteita tän talon johtoportaaseen niin kuulin että Ranne on tänään sairas. Kumma kun tänne ei ole mitään ilmoitettu.

Silloin pärisi luuri. Kävellessäni Ruoholahden läpi etsin aamun ekana aukeavia pubeja. Päästyäni tuopin ääreen otin Ranteen sepustuksen ja se oli tietenkin älytöntä paskaa jossa ei ollut mitään järkeä. Ja jos olisi ollutkin, niin sitä pahempi Ranteen uralle, joka minusta suoraan sanoen oli aika heikoissa kantimissa joka tapauksessa.

Ranteen säälittävä paperi meni näin, olen sensuroinut liian lähelle totuutta osuvat ...(alkulehti puuttuu)...Helsingin käräjäoikeuden johto tuhlaa siis veronmaksajien rahoja turhanpäiväiseen ja sekopäiseen kirjeenvaihtoon kyseenalaisilla valtuuksilla, vaikka Helsingin käräjäoikeudessa olisi eduskunnan oikeusasimiehen erittäin välttämätöntä käynnistää yleisen lain kuuliaisuuden vuoksi kattava tutkinta esimerkiksi seuraavista vakavista väärinkäytöksistä:

1) muutama vuosi sitten tehdyn sisäisen selvityksen mukaan 40 prosenttia Helsingin käräjäoikeuden istunnoista peruuntuu etupäässä koska vastaaja ei tule paikalle, tai häntä ei ole saatu haastettua. Tästä Helsingin käräjäoikeuden hyvän hallintotavan räikeästä rikkomisesta aiheutuu vuosittain miljoonien eurojen tappiot suomalaisille veronmaksajille.

Eduskunnan oikeusasiamiehen on välittömästi puututtava asiaan ja rangaistava väärinkäytöksistä viime kädessä vastuussa olevia tahoja. Yksityisellä sektorilla näin massiivisiin resurssien väärinkäyttöön syyllistyneet olisi erotettu jo ajat sitten. Mutta tämä ei näy koskevan Helsingin käräjäoikeuden toimintaa.

2) Käräjäoikeuden tietojärjestelmät ovat kammottavasti ajasta jäljessä. Tuomarit eivät pysty näkemään päätteeltään vastaajien ajan tasalla olevia rikosrekisteriotteita. Sen sijaan yleisenä tapana on kysyä vastaajalta onko tälle tullut uusia merkintöjä rekisteriin? Tämä ei ole lainmukaista eikä missään tapauksessa mitenkään puolusteltavissa olevaa toimintaan. Eikä vastaajalta saatu tieto edes aina ole ymmärrettävästi luotettava, vaikka Helsingin kärjäoikeudessa siihen luotetaan.

Oikeuden ongelma kansalaisten kannalta on, että niiden riipumattomuuden nimissä kukaan ei valvo niiden toimintaa. Näin ollen se on johtanut em. väärinkäytöksiin. Eduskunnan oikeusasiamiehen tulee puuttua näihin järkyttäviin epäkohtiin ja saattaa tässäkin tapauksessa syylliset vastuuseen.

3) Lautamiesaines on niiden vähäisen poliittisen arvostuksen vuoksi pahasti vinoutunut. Eläkeläisten ja työttömien edustus on aivan liian suuri. Tämän vuoksi nykyinen lautamiesjärjestelmä joka ei poliittisia puolueita edes suuremmin kiinnosta ja jota käräjäoikeuden tuomarit ovat koko ajan olleet ajamassa alas tulee saattaa vastaamaan nykyaikaisen oikeusvaltion periaatteita.

Lautamiesjärjelmän lopettamista ajavilla juristeilla ei käsityskyky riitä edes niin pitkälle että he olisivat valmiita luopumaan tuosta vaan vuosisatoja vanhasta anglosaksiseen perinteeseen kuuluvasta valamiesjärjestelmästä päästäkseen keskenään sopimaan asioista. Näin he ajavat Suomeen itämaista oikeussysteemiä, jonka tuomarivallan ongelmat ovat selkeästi nähtäissä esimerkiksi Venäjällä. Eduskunnan oikeusasiamiehen on kiinnitettävä huomiota juristien ja tuomareiden harjoittamaan myyräntyöhön ja asetuttava julkisesti puolustamaan maamme länsimaiseen oikeusperinteeseen nojaavia arvoja.

4) Kaikille on selvää, että käräjäoikeuksiin päätyvät tuomareiksi juristien pahnan pohjimmaiset. Tämä näkyy Helsingin käräjäoikeudessa heidän työnsä epätasaisuutena. Osa tuomareista käyttäytyy lisäksi epäasialliseti joko luonteensa tai muiden taustalla vaikuttavien ongelmiensa vuoksi. Eduskunnan oikeusasiamiehen tulee suorittaa tilastollien tutkinta Helsingin käräjäoikeuden tuomareiden työtaakan jakautumisesta, poissa oloista sekä kullekin tuomarille sattuneiden istuntojen peruuntumisten määrästä.

Nykyisellään käräjäoikeus ei nauti vastaajien eikä edes suuren yleisön luottamusta.

Pyydän näin ollen eduskunnan oikeusasiamiestä ryhtymään välittömästi tutkimaan esiin tuomiani Helsingin käräjäoikeuden ma. laamannin, hallintojohtajan ja yleisen toimintakulttuurin epäselvyyksiin liittyviä kantelussani esiin tuomiani hyvän hallintotavan vastaisia käytäntöjä. Seka myös ryhtymään asioiden korjaamiseksi kyseisiä tahoja kohtaan riiittävän ankariin kurinpitotoimenpiteisiin.


5/29/2015

Russian Side of Kotka Harbour in Finland









5/28/2015

First Summer Day 2015 in Kotka town







5/26/2015

Mirkka kuoli kauan sitten

Kun tein väestörekisteriin suoramarkkinointikiellon, tuli mieleeni katsoa minne on hävinnyt reilun parinkymmenen vuoden takainen jonkin sortin heilani Mirkka. Euro ja kaksikymmentä senttiä, siinä ihmisen elämän hinta. Rekisteri totesi lyhyesti "Henkilö on kuollut 1995".

Ihmettelinkin pitkään minne tämä erityislaatuinen yrittäjänainen katosi. Hänellä kun oli näitä nettiseksibisneksiä sun muita. Tajusi aina myydä firman eteenpäin kun sillä oli buumi.

Mistä pääomat yritystoimintaan olivat peräisin? En tiedä, ei kiinnosta. Joku rikas mesenaatti heitti fyrkkaa kun heillä synkkasi hyvin. Pyöri pitkään Italiassa, Libanonissa ja jopa Nigeriassa. No tietäähän tuon mistä ne alkupääomat oli hankittu. Mutta eipä asia mulle kuulunut.

Muistan kesän 1993 kun vietimme kaksi viikkoa kesälaitumilla, viikon Kalastajatorpalla, toisen Dipolissa. Mirkan firman luottokortti sai kyytiä kun aina aamuisin siivoojat tulivat täyttämään baarikaapin. Alkuillasta toinen täyttö. Se oli kahden kaikkeen kyllästyneen ihmisen iritiotto arjen tasapaksusta kauheudesta.

Mirkalla oli kristallikauppa keskustassa. Siellä hän veti grogia ja kulutti aikaansa. Kävin toki vierailulla, mutta se johti aina liikkeen aikaiseen sulkemiseen. Mentiin juomaan joitain juomia, sillain sivistyneesti.

Mulla oli toisaalla oma elämä, Mirkallakin joku reissulta matkaan sattunut vinkuintiaani. Yhteydenotot harvenivat kesällä 1994. Seuraavana vuonna Mirkka kuoli. Mutta minä sain tietää sen vasta tasan 20 vuotta myöhemmin.

Minne hänet on haudattu? Viinako hänet vei? Paljon kysymyksiä, ei yhtään vastauksia.

Sen verran Mirkan katoaminen vaivasi mieltäni että soittelin hänen peräänsä hänen entisiin firmoihinsa. Kaikki oli myyty kovaan hintaan, Mirkka häipynyt kuvioista. Luulin aina hänen lähteneen jonnekin ulkomailla asumaan. Ei hänellä ollut mitään syytä jäädä tännekään.

Hänen poikapuolensa aikaisemmasta avioliitosta oli kuollut huumeisiin. Eikä Mirkan tarvinnut enää mielestään tehdä muuta kuin kuolla. Sisiliaan hän houkutteli vikaksi minua reissuun, mutta yritin esittää kunnollista ihmistä, vaikka täyteen katastrofiin sekin lopulta päättyi.

En olisi uskonut näin pian kuolevan, sillä Mirkassa oli bulevardiuskotavuutta. Sellaiset eivät mene helposti kuoleman halpaan. Mutta näin ne ihmiset ovat huvenneet omalla marssillani läpi elämän. Nyt kuolleita entisiä tuttavia on jo niin paljon, että en jaksa pitää lukua.

Ja minä kuolen sitten kun vuoroni tulee. Vaikka se ei odota ihan oven takana. Talvella tosin sairastuin pahaan leukapaiseeseen, hetken olivat mahikseni näyttäneet huonoilta. Toipumiseen meni reilu kuukausi, mutta vielä mä dallaan, dallaan vaikkei moni sitä uskonutkaan.

Irinan tapasin muutettuani Helsingin Alppilaan kesällä 1997. Hän toimi huorienvälittäjänä. Bisnes meni lujaa tuolloin, Irinan kännykkä pärisi koko ajan. Härmän äijät olivat kipeinä maksetun rakkauden perään.

Homma kannatti hyvin, tuliterällä erityismallisella Audilla me Irinan kanssa suhattiin ympäri Helsinkiä ja Espoota. Otimme paukkua baareissa, Irina polki kaasua, eivätkä sinitakit meitä häirinneet. Oliko kyseessä sovittu juttu, mietin joskus.

Sitten Alppilan ämmät hommasivat iltaisin ja öisin läpiajokiellon Aleksis Kiven kadulle. Partioivat ilmiannolla uhaten autoissaan lymyilleitä sällejä. Homma kuvui nopeasti kasaan. Irina lähti pois, menikö Venäjälle vai ostiko pienen talon Kaliforniasta? Ei aavistustakaan.

Elisan e-kirjassani "Talon mies" kerron aika toden mukaisesti Mirkan kanssa viettämästäni ajasta. Irina kuitenkin pääsee myös kuvaan kalifornialaisine taloineen. Tosin nyt siellä asuu Mirkka, mutta taiteessa ihmiset meenvät sekaisin, heitä yhdistellään, heitä vaihdetaan, osa katoaa ilman mitään syytä:


9. Nainen Kaliforniasta
Istuessani myöhään illalla purkamassa rästipinkkoja saadakseni päivällä hukatun työajan kiinni, känny soi ja Mirkka menneisyydestä työnsi tapansa mukaan kärsänsä asioihini. Joskus hän meni liian pitkälle. Jouduin miettimään etäsuhteemme etuja ja haittoja; pitäisikö minun kaikesta yhdessä kokemastamme huolimatta hankkiutua hänestäkin eroon, kuten olin menetellyt muiden läheisteni suhteen työni vaatimusten kasvamisen myötä.
Toisaalta on hyvä, että on joku ihminen jonka kanssa puhua työhön liittyvistä varjopuolista pelkäämättä niiden päätyvän Yleisradion ajankohtaisohjelmiin kaiken kansan retosteltaviksi. Moni hyvä tuttu oli niiden vasuritoimittajien ohjelmien seurauksena päätynyt vuosien varrella kenttäoikeuden jälkeen leivättömän pöydän ääreen, vaikka porvarileirin puheenjohtaja soitteli vastalauseitaan aina suojelupoliisia myöten.
Mirkan tapasin aikoja sitten ravintola Salvessa. Olin vasta nousemassa johtoryhmän jäseneksi, joten minun piti piileksiä viinahommien suhteen vähän syrjemmällä. Soittelin iskelmiä jukeboksista aikani kuluksi ja Mirkka sattui tykkäämään samoista kipaleista. Hän kutsui minut pöytäänsä ja antoi kolikkoja jukeboksiin. Paukkuakin tuli hänen firmansa piikkiin. Joku homo-osaston hoitajaksi esitelty kundi oli hänen seurassaan.
- Mitä se teidän firmanne sitten tekee?
- Meillä on sellainen seksinettifirma. Nokian insinöörit ja muut nörtit voivat kirjoitella seksifantasioitaan saitillemme, ja joku tytöistä täyttää heidän villeimmätkin toiveensa. Homopuolen hoitavat oikeat homot.
- No tuo ei ainakaan voi olla hyvä bisnes, ihmettelin kuulemaani.
- Erehdyt. Se on kultakaivos. Aamusta iltaan porukkaa roikkuu linjoilla työnantajansa piikkiin. Perimme kovan minuuttitaksan. Kuukaudessa kertyy 200.000 voittoa. Ainoa huolemme on, että miten voisimme välttää veroja.
Homo-osaston vastaava nyökytteli vahvistaen Mirkan sanoman, joten kai se oli uskottava. Mirkalle tuntui olevan seksialalta omakohtaista kokemusta enemmänkin, mutta fiksuna miehenä en alkanut urkkimaan mitä hän oli nuorempana hommannut. Homon kadottua kavereidensa pariin, Mirkka kaivoi 7000 markkaa pöydälle:
- Kiinnostaisiko lähteä juhlimaan?
Eikä siinä muuta kuin taksi tilattiin, Kalastajatorpalle ajettiin, huone otettiin, baarikaappi tyhjennettiin, naidakin kai yritettiin. Aamulla soitin Taloon olevani sairas ja koska meno oli ollut mukavaa tehtiin samat hommat uudestaan. Näin kului pari viikkoa. Höyläsimme Mirkan firman luottokorttia, sillä minulle ei vielä tuolloin sellaista oltu edustuskuluja varten annettu. Ainoa isompi muutos oli kun lensimme Kalastajatorpalta ulos ja ajoimme pirssillä Dipoliin.
Sen jälkeen vannoin naisten suhteen suoraluonteisen Mirkan nimiin. Mirkan kaltaisilla naisilla ei ole paljon älyä. Tai ainakin se on toisenlaista. He tekevät bisnestä ja ostavat merkkituotteita. Ajavat liisattuja autoja lunastuskuntoon, myyvät seksiä modeemin välityksellä ja matkustelevat tolkuttomasti ympäriinsä. Hän keräsi fyrkkaa jonkin aikaa, myi firmansa voitolla kännyköiden alkaessa yleistyä ja osti haaveilemansa pienen talon Kaliforniasta. Soittelimme silloin tällöin ja jotenkin hän halusi olla enemmänkin tekemisissä kanssani. Eikä minulla ollut edelleenkään mitään häntä vastaan, vaikka hänen suojelemisvimmansa joskus kävi hermoilleni.
- Sinä liikut nykyään jatkuvasti ympäri maailmaa tuli häntäsi alla. Mitä oikein hommaat?
- Astun koneeseen, puran rästipinkkoja ja koneen laskeuduttua menen hotelliin.
- Uit altaassa, käyt kokouksessa ja matka jatkuu?
- Nimenomaan. Juuri näin! Kamppeet kasaan ja uuden projektin pariin.
- Ehditkö edes purkaa matka-askia?
- Ei ole aikaa keskittyä sivuseikkoihin. Matkustan Remarquen tapaan vähin matkatavaroin ja se tuntuu toistaiseksi tärkeimmältä.
- Unohteletko vielä tavaroitasi ympäri maailmaa?
- Aina kiireessä jotakin unohtuu, tahallaan tai vahingossa. Vakuutus korvaa myöhemmin kun laadin listan kerran vuodessa matkoilla kadottamastani.
- Kumma kun sillä vakuutusyhtiölläsi ei ole keinoja puuttua puuhaasi. Etkä edes ole noiden pikkusummien tarpeessa. Kai tiedät, että veroparatiisit tullaan pian Maailmanpankin toimesta perkaamaan? Minne sitten rahasi piilotat?
- Mitkä rahat? Maksan veroni, eikä kenelläkään ole näyttöä mistään pimeistä tileistä. Toki tiedän monella näissä ympyröissä liikkuvilla olevan salatilejä veroparatiiseissa. Mutta jos minulla olisi piilossa fyrkkaa piilossa siellä, ei siitä veronkarhu pääsisi koskaan selville. Jäljet olisin sotkenut jo hyvissä ajoin. Ehkä muuttaisin silloin ystävyytemme taloon sinne Montereyhin ja alkaisin laiskan päiville. Lepo tekisi näin tapahtumarikkaan elämän jälkeen hyvää. Ja kai mulla jotakin on toki kaikkien bisnesteni jälkeen ihan laillisestikin jemmassa, vaikka en edes yritä kasvattaa bisneksiäni. Pyrin ainoastaan pitämään kilpailijoiden bisneksen mahdollisimman pienenä.
- Mikset jo nyt ala nauttimaan oloneuvoksen päivistä? Sinulla olisi siihen hyvä mahdollisuus?
- Ei minulla ole muutakaan tekemistä. Olen ollut Talossa niin kauan, että kaikki sujuu sen kummemmin pohtimatta itsestään. Jos alkaisin oloneuvokseksi minulla tulisi aika pitkäksi, ei olisi mitään tekemistä. Parempi roikkua näissä hommissa.
- Entä jos jäät kiinni?
- Ei ole vielä verokytät eikä muutkaan kytät niskassa. Kinkit pitävät huolen rakkaasta vihollisestaan. Eivät anna Maailmanpankin miesten panna Hong Kongia tai Macaota veroparatiisien mustalle listalle. Mikään taho ei pääsen täsmäkoluamaan niiden kätkemiä salaisia tilejä. Kommarit ymmärtävät rahan arvon, miten sitä tehdään, miten se pidetään. Sinne minä rahani laittaisin, jos sitä minulle olisi konsultoinnista ylimääräistä kertynyt.
- Nyt selvisi pakkomielteesi kiinalaisiin. Olet jatkuvasti tulossa ja menossa Hong Kongiin. Kun vietimme pari vuotta sitten öitä yhdessä jahtasit öisin juoppohulluuskohtauksissasi kiinalaisia sängyn alta, epäilit heidän naamioituneen kukiksi. Pidit heille kovan puhuttelun, pyrit kitkemään heidät juurineen kukkapurkeista.
- Sinne on mentävä, siellä on oltava missä toiminta on kasvussa. Ei taantuvilla alueilla, kuten läntisessä Euroopassa, enää tarvita kuin saneeraajia. Sen osaavat lapsetkin. Aina on helpompi purkaa kuin rakentaa. Saneeraushommiin lähetän Talon konsulttiosaston vähiten tienaavat tyhjäntoimittajat. Itse keskityn hoitamaan kasvavat markkinat.
- Teet sen yksin?
- Ei passaa päästää keltanokkia pilaamaan Talon mainetta. Yksin minun on Aasian kasvavien markkinoiden julkisen hallinnon kehittäminen hoidettava. Aasia sykkii ja kasvaa. Hommaa piisaa. Ei nyt ehdi laiskanpäiville Kaliforniaan
- Entä jos homma on niin paljon että sekoat kuvioissasi ja palat loppuuni?
- Osaan vielä pitää tarkkaa lukua askeleistani. Ei ole aikaa alkaa potemaan mielitauteja muiden tavoin. Nehän ovat suoranainen muotivillitys nykymaailmassa. Yksikön johtajana minulta tuskin kuluu päiväkään ilman että joku on tunkemassa mielenterveyslääkäriltä samaansa sairaslomalappua kouraani. Jos alkaisin itsekin oirehtia, niin vastustajani hyppisivät tasajalkaa saatuaan raivattua minut tieltään ja alkaisivat itse tehdä tiliä kiinalaisten kanssa.



5/21/2015

Helsingin kaupunki - Valehteleva organisaatio

Olen nyt ollut Kirurgisesta sairaalasta siviilissä toipumassa reilut 2 kuukautta. Hoito tosin jatkuu Kirranilla, nyt on menossa peräti kahden kuukauden antibioottikuuri. Juhannuksen jälkeen tutkitaan Kirranilla onko saatu haluttua hyötyä leukaluun tulehduksen parantamiseksi. Kivut ovat onneksi muuttuneet satunnaisiksi, ei tarvitse joka päivä ottaa kovia kolmiolääkkeitä.

Helsingin kaupunki, kuten kaikki julkiset organisaatiot, perustuu pohjimmiltaan valehteluun ja ihmisten huijaamiseen. Siinä nämä julkisen sektorin elätit ovat hyviä, varsinkin kun Helsingin kaupungille tehdyt valitukset tutkii sama organisaatio josta valitus on tehty. Kuulostaa epäloogiselta? Ja sitähän se toki myös on.

Julkisen sektorin toimintaa Helsingissä tulisi pahojen porvarien leikata tuntuvasti esimerkiksi terveydenhuollon hallinnosta. Siellä kun vilisee laumoittain hallinnollisia ylilääkäreitä, apulaisylilääkäreitä, johtavia hallinnollisia ylilääkäreitä yms. Ketju jatkuu loputtomana aina apulaisjohtavaan vahtimestariin saakka.

Veronmaksajat eivät tiedä kuinka heitä kupataan samalla kun veroja korotetaan nousevien kulujen kattamiseksi.

Näillä terveystoimen turhakelääkäreillä ei ole koskaan ollut mitään olennaisen tärkeää tekemistä. Osa heistä ei ole elämässään tehnyt päivääkään oikeaa työtä. Nyt kun lisäksi Sotea pukkaa muuttuvat nämä julkisen sektorin jarruorganisaatiot entistä tarpeettomimmiksi. Turhia ihmisiä jotka suojelevat rutiininomaisesti toisia turhia ihmisiä.

Heihin voidaan lukea myös entinen lääninhallituksen lääkäri, joka työskentelee Aluehallintokeskuksessa tätä nykyä, vaikka hänen piilopaikkaansa en tarkasti tiedä. Ainakaan hän ei missään näy eikä kuulu. On hautautunut viraston paksujen seinien suojiin toivoen ettei kukaan muista hänen olemassa oloaan ja leikkaa virkaa tarpeettomana huis helvettiin. Ei uskalla sen vuoksi ryppyillä valituksista kenellekään, ei ainakaan Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolle.

Kun kaikki nämä turhat hallintoihmiset lymyävät bunkkereissaan eikä heidän olemassa olostaan veronmaksajat ole tietoisia, ei heidän turhiin toimiinsa kukaan pysty kiinnittämään kriittistä huomiota. Jos pystyisi Helsingistä lähtisi kaupungin palveluksesta tuhansia tyhjännyppääjiä, mikä olisi ainoa oikea tapa kehittää tämän viimeisen Neuvostoliiton hallintoa. Ensimmäisinä lähtisivät turhat poliittisesti valitut apulaiskaupunginjohtajat; Räty, Sinnemäki, Sauri...

Sain taas postia Helsingin sosiaali- ja terveysvirastolta, jossa se epäloogisesti tavoilleen uskollisena yrittää kääntää mustan valkoiseksi. Asia ei sen kummemmin minua enää kiinnostaa, koska hoitoni on jo otettu erikoissairaanhoidon haltuun. Erikoissairaanhoito on Suomessa maailman huippua, mutta sinne pääseminen on vaikeaa ja arpapeliä. Paljon kuolee ihmisiä tälle byrokraattiselle matkalle.

Töölön sairaalassa eräs Kirranin leukakirurgi totesi naulan kantaan:

- Ei me sinua enää terveyskeskukseen lähetetä. Ei ne siellä kuitenkaan osaisi mitään asiallesi tehdä.

No joka tapauksessa pitkät pumaskat on taas vastineita kirjoitettu. Tällä kertaa kätensä yrittää pestä Malmin sairaala ja sen päivystys. Siellä leukasairauttani ei kyetty mitenkään diagnostisoimaan, ja vastineessa ylilääkäri Arto Tennilä ja päivystystoimintojen johtajalääkäri (ehkä kaikkein hurjin turhista titteleistä) Mia Laiho todistelevat että näin asian kuuluikin mennä. Eli päisvystys ei ole velvollinen heidän mukaansa toimittamaan potilasta jatkohoitoon tapauksissa joissa se ei osaa tarkasti diagnostisoida potilaan vaivaa, vaikka se todetaan seuraavana päivänä hengenvaaralliseksi. Hyvin menee, Helsingin terveyspalvelut!

Lääkäri Yuriy Pushkar joka heti minut nähtyään ilmoitti että ei voi kirjoittaa minulle Lyrica reseptiä, vaikka en sitä ollut edes vailla, oli entisetkin hakematta, on potilaskertomukseen kirjannut tapahtumat täysin valheellisesti. Ja johtajien vastine perustuu juuri näihin potilaskertomuksiin. Valhe kasvaa rasvaisten käsien kautta isommaksi valheeksi, Helsingin sosiaali- ja terveysviraston viralliseki totuudeksi.

Nämä ihmiset ovat täysin moraalisesti kelvotonta sakkia, vaikka he itse tuskin edes tajuavat perustavansa toimintansa taustan valehtelemiseen, asioiden kouristuksenomaiseen selittelyyn organisaation kannalta parhain päin. Logiikkaan joka voittaa Liisa Ihmemaassa logiikan aukottomalla järjettömyyden ylistyksellään.

Byrokraattinen organisaatio suojelee itseään ulkopuolisilta. Kukaan sen jäsenistä ei voi tietää milloin on itse samanlaisen suojelun tarpeessa.

Milloin ja missä he kaikki muuttuivat pahoiksi ja yhteiskunnan sääntöjen rikkojiksi, ei kukaan heistä osaa edes ajatella.

Tennilä ja Laiho eivät näe myöskään toisella päivystyskeikallani toimineen lääkäri Jaakko Ilolan toimissa mitään vikaa, vaikka niiden kelvottomuutta ihmeteltiin Töölön sairaalassa ja Kirurgisessa sairaalassa monta kertaa. Kohonneiden tulehdusarvojen jättämättä huomioon ottamatta erityisesti paheksuttiin. Tennilän ja Laihon vstineessa näin kuuluu perusterveydenhoidossa juuri tehdä kun ei tiedetä mistä se johtuu.

Huh, huh, mitä sekoilua, mitä soopaa. Hukkaan aikaani näihin Jumalan hulluihin.

Ilola oli täysin pihalla, eikä kiinnittänyt kohonneisiin tulehdusarvoihini mitään huomiota vaikka potilaan suu ei enää kunnolla auennut. Miten näin ammattitaidottomia lääkäreitä voi edes olla olemassa? Potilas ei kunnolla pysy pystyssä, mutta se väännetään siihen muotoon, että potilas on narkannut lääkkeitä liikaa eli kaikki on hänen omaa syytään.

Montakohan ihmistä Malmin sairaalan päivytyksen pushkarit ja ilolat tappavat vuosittain osaamattomuutensa seurauksena?

Kaikki meni siis Helsingin kaupungin mukaan hyvin, vaikka potilas oli 18 tunnin päästä tehohoidossa räjähtäneiden tulehdusarvojen vuoksi. Ilolan syytä ei ole myöskään se että leuan paisuminen, joka oli jo vastaanotolla nähtävissä mutta jota Ilola ei ottanut kehotuksista huolimatta huomioon (todistaja löytyy), johti hengityskoneeseen, pikaiseen leikkaukseen, teho-osastolle, reiluksi viikoksi toipumaan Kirranille jossa iski vielä keuhkokuume sinne leuan haavasta levinneiden mikrobien vuoksi. Eikä hoito ole vieläkään Kirranilla päätynyt.

Eli jos et ole täsmälleen teho-osastokunnossa, ei Malmin päivystyksellä ole mitään velvollisuutta eikä edes oikeutta tehdä sen syvempiä päätöksiä jatkohoidon suhteen, kuten kansakunnan häpeäpilkut Arto Tennilä ja Mia Laiho toteavat lääkärin ammattitaidottomuuden puolustuspuheessaan.

Jos joudutte joskus lääkärien Yuriy Pushkar (puhu hoono soome) ja Jaakko Ilola kynsiin missä päin tahansa tunnettua tai tuntematonta maailmankaikkeutta, niin juoskaa henkenne edestä. Se on nimittäin heidän käsissään enemmän kuin vaarassa.

Jos törmäätte nimiin ylilääkäri Arto Tennilä ja päivystystoimintojen ylilääkäri Mia Laiho älkää uskoko mitään mitä nämä ammatikseen valehtelevat sanovat. Heidän ainoa tehtävänsä turhissa viroissaan on valehdella valitukset kumoon ja todistaa epälooginen toiminta ensiluokkaisen loogiseksi.

Miten nämä ihmiset voivat katsoa itseään peilistä silmiin? Ehkä näillä tappajalääkäreillä ei ole enää silmiä, kun ei ole mitään moraalia eikä tietoa oikeasta ja väärästä. Kun koordinaatit puuttuvat, kaikki tuntuu normaalilta ja vilpittömästi puolustettavalta.

Ja me veronmaksajat iloisesti elätämme nämä em. neljä epäpätevää suojatyöpaikoissaan lääkärin ammatin lokaan polkeneet yhteiskunnan viholliset.



5/20/2015

Viimeisellä rannalla

Taivaanranta on loistanut idässä tulipunaisena viimeisen viikon illat. Jotakin on tapahtunut jossakin. Eilen saatiin säteilyturvakeskukselta tieto, että Kotkan ja Sodankylän mittauspisteissä on löytynyt pienet määrät radioaktiivistasäteilyä. Myös Norjassa on mitattu kohonneita arvoja.

Säteilyn alkuperästä ei ole toistaiseksi tietoa, vaikka itärajan takaa sen epäillään tulevan. Sosnovy Borissa on tapahtunut huollon yhteydessä pikku vuoto, joita ei äiti-Venäjällä pidetä yhtään minään. Koko maa on täynnä radioaktiivista, kemiallista, henkistä saastetta. Slaavin fataalius ei jaksa innostua asioiden tilaa sen syvemmin pohtimaan.

Koska olemme nyt viimeisellä rannalla ennen mahdollisesti jonakin päivänä tulevaa täystuhoa, menimme eilen Pomon kanssa katsomaan leffan Mad Max: Fury Road. Se oli kaksituntia täydellistä tappelua, täydellistä melua, heikkoja 3D tehosteita jotka panivat silmät särkemään. Juonta ei sen kummemmin nykynuorisolle suunnatut elokuvat tarvitse, kyllästyisivät tuota pikaa jos sitä kehiteltäisiin kahta minuuttia pitempään.

Kun möykkää oli kestänyt tunnin huomasin etten jaksanut keskittyä paukutteluun. Vajosin omiin aatoksiini. Mieleeni tulivat pitkät illat Vanhassa oopperassa Bulevardilla. Sain sinne jatkuvasti vapaalippuja iltoina jolloin katsomoon jäi tyhjää.

Istuin siellä unen horteessa kaikki maailmanhistorian parhaat oopperat läpi. Huomasin näet että juonissa oli yhtä vähän järkeä kuin tässä barookkisessa Mad Maxin Fury Roadissa. Panin ooperan alkaessa silmät kiinni ja lepäsin täydellisessä tyhjyydessä muutaman tunnin. Se oli paras keinoni rentoutua 1990-luvun alun laman lyömässä Helsingissä.

Samanlaista olotilaa tavoittelin Mad Maxissa, vaikka paukuttelu oli niin kovaa ja kuvat vilisivät silmissä kiitäen. En ihan päässyt oopperan tapaiseen nirvanaan, mutta jonnekin kauas pois kumminkin. Ehkä on syytä käydä jatkossakin katsomassa näitä 3D megasellereitä, vaikka olen vanhaan eurooppalaiseen taide-elokuvaan kasvanut. Sitä näyttää enää Ylen Teema, Elokuva-arkiston Orion ja joku muu hassu. Ehkä nyt on tullut sen vuoro kuolla.

Taivaanranta loistaa tulipunaisena, Kotkan suuret tulevaisuuden hankkeet uhkaavat joutua vastatuuleen epäselvän taustan omaavan kaupunginjohtajan kohkaamisesta huolimatta. Hän on saanut vedätettyä Kotkan kuntapäättäjiä älyvapailla puheillaan käymään markkinoimassa Miamissa saakka risteilyvarustamoille tulevaa jättikokoista Kotkan outlet-keskusta.

Sen rakentamisen pitäisi alkaa tulevana kesänä. Voi olla että ei ala, että ei saada edes kunnan kustannuksella suurta monttua Merimuseon viereen. Jos alkaa, hyvä niin, vaikka turisteista idästä ja lännestä ei ole mitään takeita maailmantalouden sakatessa vähän kaikkialla. Lisäksi outlet kama ostetaan pääasiassa netistä, vaikka tämä pikku sivuseikka ei ole Kotkan johtavien päättäjien mieleen juolahtanut (Tilasin juuri kesäksi kahdet shortsit jymyalennuksella Zalandolta.).

Miksi amerikkalaiset tulisivat ostamaan viime vuoden muotia risteilyaluksella Kotkaan saakka kun kotomaassa samaa roinaa on heillä ostarit pullollaan? Ryssät voisivat hyvin tullakin, mutta tällä hetkellä heitä vaivaa öljyn hinnan romahtamisesta perimmältään aiheutunut persaukisuus. Ehkä Tokmanni tuolla saaren toisella puolen voisi olla venäläisille houkuttelevampi kohde.

Kotkan kaupunginjohtajan kerrotaan joskus lausuneen oikeudessa kuultavana, että kaupunginjohtajalla täytyy aina olla joku juttu, "en grej", jolla saada sekavat päättäjälaumat seuraamaan uskollisena yksisilmäistä johtajaansa. Ennen Kotkaan tuloaan kaupunginjohtajalla oli Loviisassa meneillään "Lilla Oxford" niminen hanke. Pikkukaupunkiin suunniteltiin erään virkaheiton Hankenin tyypin kanssa kansainvälistä callcenteriä. Mutta ne olivat jo tuolloin muuttaneet Aasiaan, eikä asiakkaita saatu.

Pikku-Oxford hankkeen konkreettisena tuloksena Hankenin tyyppi veti joka välistä fyrkkaa itselleen päätyen vastaamaan teoistaan käräjäoikeuteen. Kotkan nykyinen kaupunginjohtaja hääri innokkaana apurina. Kosteiden iltojen vastapainoksi mitään konkreettista ei saatu aikaa. Raha vain siirtyi tarpeen mukaan tililtä toiselle jotta Hankenin tyypin puhallus ei olisi paljastunut.

Tilintarkastuksen yhteydessä kerran Loviisan kaupunki laskutti Hankenilta sille myymistään tietotekniikan konsulttipalkkioista ison summan. Oikeudessa loviisan kaupungin kamreeri nauroi kysyttäessä, että ei Loviisassa ollut mitään sellaista tietoteknistä osaamista jota myydä Hankenille. Rahat kävivät vain tilintarkastuksen ajan Hankenin tilillä. Tarkastuksen jälkeen ne palautuivat Loviisaan.

Kaupunginjohtajan asema alkoi muuttua tukalaksi, mutta onneksi sosiaalidemokraattiset aateveljet pelastivat hänet uhkaavan skandaalin jaloista kaupunginjohtajaksi viereiseen Kotkaan. Jonne siis on nyt tulossa kansainvälisen mitan outlet- hotelli- ja vapaa-ajankeskus.

En usko että tulee mutta mukava seurata läheltä mitä tapahtuu, miksi mitään ei tapahdu. Hankkeen puuhamies on rakennellut vastaavia Venäjälle, joten jotain katetta suurille suunnitelmille mahdollisesti on. Rahoituksen kerrotaan tulevan lännestä, vaikka se tulee veroparatiisit kierrettyään kokonaan Venäjältä. Putinin sakilla alkaa olla hätä käsissään, rahaa siirretään epätoivon vimmalla länteen. Siellä siihen uskotaan päästävän käsiksi sitten kun Venäjän kansa tulee lopulta järkiinsä ja potkaisee Putinin sakin viralta.

Tämän vuoksi antaa oligakkien rakentaa tänne sadoilla miljoonilla kauppa-ja viihdekeskusta. Rakennusta kun eivät voi viedä mukanaan. Jos se vastoin kaikkia järjen lakeja joskus tulee valmiiksi, voidaan tyhjiin tiloihin sijoittaa vaikkapa vanhusten palvelukeskus, joka täyttää kansainväliset mitat. Sellaisella voisi olla ympäri maailmaa kysyntää, jopa risteilyvieraille Ameriikoista, jos lopulta jää pysyväksi asioiden tilaksi että Itämeri on maailmassa ainoa turvallinen meri risteillä.

Ei tullut Loviisaan kansainvälisen tason callcenteriä Pikku-Oxfordia. Mutta tänne Kotkaan on perustettu Oxford Research niminen firma jonka kylttiä koiran kaa ihmettelemme aamulenkillä Datariinan yrityshautamon ohittaessamme. Mitään järkevää sieltä ei ole tietääkseni koskaan tullut, mutta pakko on tämän perän väenkin muun Suomen veronmaksajien rahoilla jotain yrittää. Työllistäväthän hankkeet ainakin niiden puuhamiehet, ja näin Kotka saa kipeästi kaipaamiaan verotuloja.

Olemme siis idän ja lännen välisen taistelun keskeisessä rajamaastossa. Täällä rajaa on siirrelty menneinä vuosisatoina suuntaan jos toiseen. Ihmisluonne on sen pohjalta Kymenlaaksossa varuillaan ja kyräilevä. Ehkä upporikasta ja rutiköyhää pelaava Kotkan kaupunginjohtaja on sittenkin jotakin sellaista jota tämä kylä tarvitsee jotta se tulevaisuudessa kykenee hyödyntämään maksimaalisesti asemaansa Venäjän rajan tuntumassa kymmenen miljoonan asukkaan Leningradin suurpiirin vieressä. Ehkä seuravaksi tänne Mad Max kaupunginjohtajan aloitteesta perustetaan Pikku Moskova.

5/17/2015

Kadut sunnuntaiaamun

Onhan tämä alkuvuosi ollut aika haipakkaa. Ekat kolme ja puoli tein kuolemaa Töölön sairaalassa ja Kirranilla. Edelleenkin syön leukaluun tulehduksen kahden kuukauden antibioottikuuria. Onneksi ilmat ovat vähän lämmenneet, sekin auttaa leukasärkyyn.

Olemme siis olleet täällä Kotkassa toipumislomalla jo reilut 2 kuukautta. Näillä näkymin emme palaa stadiin ennen kuin elokuun lopulla. On siellä asioita, mutta ne voi hyvin hoitaa täältä käsin. Entisen asunnon remppaa menee Pomo valvomaan henkilökohtaisesti. Me jäädään Roopen kaa tänne Kotkansaarelle.

Ensimmäiset 25 vuotta meni Helsingissä ihan hyvin. Kuitenkin nyt olen aika varma, että viihtyisin täällä Kotkassa jopa paremmin. Olenhan sanonut; aika rakenteistuu täällä väljemmin. Varsinkin kun olen jälleen luonut lisää tilaa eroamalla erinäisistä yhdistyksistä ja byrokraattisista organisaatioista, jotka saivat minut pitkään tuntemaan sietämätönä halua oksentaa maailman peräreikään.

Nyt kun olen kaikesta paskasta vapaa, tuntuu höyhenen kevyältä astella koiran kanssa sunnuntaiaamuna Sapokan kalamarkkinoille, joilla on mm. crepsejä tekevä porukka aitoja ranskalaisia. Ovat tulleet tänne Härmään kiertämään kesämarkkinoita, ovat haistaneet täältä markkinaraon.

Loppujen lopuksi mulle on aika sama missä olen koska olen jonkinsortin erakko. Luen paljon ja touhuan nettivempeleillä. Mutta nukkuminen on ihmisen parasta aikaa. Silloin sielu ja ruumis lepäävät. Täällä olen nukkunut usein ja riittävän liikaa. Salillakin olen ehtinyt käymään, eikä kunto olen mitenkään romahtanut puolen vuoden sairasteluista huolimatta.

Nyt alan olla niin tyhjä kuin tänne tultaessa haaveilin. Ei tarvitse rassata päätään monimutkaisilla asioilla kun olen potkaisut ne kaikki huis helvettiin.

Tämä Kymnelaakso on idän ja lännen välistä rajamaastoa, sotia on piisannut ja rajaa kuskattu milloin itään milloin länteen. Nyt tämä ei oikein kuulu kumpaankaan. Ihmisluonne on erilainen kuin esimerkiksi Pohjanmaalla, ripaus slaavilaista laiskuutta ja fatalismia. Ei osata eikä haluta tarttua itseä niskasta kiinni ja alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta tälle hiipuvalle seutukunnalle.

En tiedä, ei kiinnosta mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä. Se on nyt tämä vanha kunnon zen ja tipahtamisen täydellisyys. Pidetään varalta kämppiä valmiina siellä täällä ja mennään sitten minne mennään tilanteen mukaan. Miten tässä käy? Ei voisi vittu vähempää kinnostaa, kuten lausuin Helsingin käräjäoikeuden laamannille puhuttaessa näistä somesäännöistä. (Julkaisen koko debatin tässä blogissa Suomen rehellisen kansan naurettavaksi ja veronmaksajien kirottavaksi kunhan jaksan vähän stilisoida aihetta.)

Nyt menen lukemaan Kaunissaaren historiikkia. Hain kirjastosta kymmenkunta tietokirjaa kun sain vihdoin oman kirjastokortin tänne. Ei mahda mittään mutta rikokset kiinnostavat minua entien. Onneksi mafiasta ja muista humuista tulee koko ajan uutta matskua kirjastoihin.

Ajan trendi on kuitenkin venäläisen ihmisluonnon ankeuden mollaaminen, joka tällä kertaa sai alkunsa Sofi Oksasen kirjoista. Nyt kaikki kynnelle kykenevät senttaavat suomeksi kirjoja rajan takaisista kauhuksista, suomennetaankin niitä jatkuvasti. Lisäksi niitä on julkaistu paljon myös menneinä vuosikymmeninä.

Koko saatanan kirjasto pullollaan ryssiä haukkuvia kaunokirjallisia väärennettyjä muistoja. Ole tässä sitten aidon kulttuurin - kuten Wittgensteinin ja Bohrin - kannattaja kun ne poljettu ryssänsuohon suomalaisten kustantamoiden toimesta jo ajat sitten.



5/12/2015

Kalkutan Woodstock




Uusi videoosi liittyvä kommentti
Pai Hippie People in North Thailand, part one

MICHELINP
Thank you for the video Mr Seppo...im from Denmark. i almoest only watch Thai related videos on youtube, and videos like yours, i enjoy much, i can get a feeling for the place before visit or know not


Olen kuvaillut siellä täällä ympäri maailmaa Youtubeen videoklippejä reissuiltani. Katsojia on ympäri maailmaa, erityisesti Jenkeistä. En ole asiaa sen kummemin ajatellut mutta käyn koko ajan kommenttitasolla kirjeenvaihtoa rutiininomaisesti ympäri maailmaa. Suomessa ei videoitani paljon katsota, mutta näitä videon rääpäleitä on maailmalla kasottu jo yhteensä miljoona kertaa.

Tappouhkauksiakin olen tietenkin ajan hengen mukaisesti saanut. Erityisesti videoni "Sunday in Chiang Mai" jossa haukuin kyllästyneenä Thaimaata sai tappajat viestimään eri puolilta maailmaa. Yritin sopia asian selittämiseksi tapaamista heidän kanssaan. Kukaan ei kuitenkaan tällöin enää vastannut, juttu jäi selvittämättä. Viholliseni ovat paskahousuja kaikki tyynni.

Toki videoille saisi rutkasti katsojia toilailemalla ympärikännissä ympäri Aasian huorakortteleita. Tälle tasolle eivät telkussa vaivaksi asti pyörivät reissaajat ole pääseet, vaikka se on tuhansien suomalaisten äijien arkipäivää Pattayan kaltaisissa mestoissa. Kova voi yrittää olla monella tapaa, Pattayan poikien ei tarvitse, he ovat läpeensä pahoja, läpeensä kovia, koko ajan valmiina lyömään ja huoraamaan.

Tuli mieleen että onneksi tai epäonneksi videokamera ei ollut mukana Intian vuosissani muualla kuin Goassa. Esimerkiksi Kalkutan legendaarinen Woodstock ja meikä siellä olisi ollut hyvin opettavaista kamaa rajatilaelämän vaaroista.

Tapahtumaa oli järjestämässä joku kaveriporukka joka rahoitti hulppeaa elämäntapaansa myymällä huumeita Kalkutassa, vaikka riskit olivat suuret. Eräs fudut saanut mainosmies oli juuri ostanut hulppean kerrostalokondon kun tukanleikkuu hänen firmassaan tapahtui. Jäi velkaa valtavasti, euroissa se oli vain 5000, mutta rupiataloudessa se on muutama nolla enemmän perään.

Mies alkoi viipyä iltaisin ja öisin ties missä. Vaimo aavisteli pahaa mutta eipä hänelläkään ollut vaihtoehtoa elämäntavan rahoittamiseksi esittää. Olin kerran kylässä heidän luonaan inkkarini kanssa kun tuli puhe huumeista. Kävi ilmi että kundi tiesi tarkasti Kalkutan huumescenen, eri aineiden vaikutukset ja saatavuuden. Hän ei kuitenkaan suostunut myymään minulle mitään, ei kai halunnut tuoda työasioita kotiin.

Hän kuitenkin antoi meille kutsun Kalkutan Woodstockin nimellä kulkevaan tapahtumaan joka järjestettäisiin sadan kilsan päässä jossain lain kouran ulottumattomissa. Siispä sinne ja koska luulin todellakin kunnon musaa olevan tulossa istuin autossa ihan selvinpäin katsoen Kalkutan hulluna puurona kiehuvaa liikennettä, johon olin jo ehtinyt tottua.

Tultiin viimein perille. Paikalla oli monenkirjavaa sakkia. Farkkupöksyjä, pukumiehiä, piireihin päässeitä länsimaisia huumesalkuljattejahippejä. Järkytykseni oli melkoinen kun kävi ilmi että paikalle oli buukattu vain yksi bändi. Se koostui swingiä soittavista pukumiehistä hatut päässään. Se soitti yhtä soittoa koko illan, ja se soitti ja se soitti. Kuuntelin paskaa musaa ja tunsin tulleeni petetyksi.

Menin tivaamaan edes huumeita turhan reissun palkkioksi. Ensin minulle ei haluttu antaa mitään. Mutta kun karjuin aikani joku selitti että hassis on noissa piireissä niin vahvaa että menisin siitä sekaisin. Kävin ostamassa myyntipöydältä ison pullon intialaista viskiä. Vedin sitä naamaani ja palasin aiheeseen. Ei niiden lopulta auttanut muu kuin tehdä minulle kunnon pössysätkä. Vedin sen tapani mukaan ahnaasti ja liian nopeasti.

Taju lähti muutaman minuutin kuluttua. Olin rokannut swingin tahdissa villisti, pyrkinyt lavalle johtamaan orkesteria, vaatinut Bowien Heroes´ia soitettavaksi. Olin polttanut lisää ja mennyt entistä enemmän sekaisin. Olin ostanut toisen pullon viskiä ja juonut senkin.

Pistin suoran sanoen bileet sekaisin. Minä olen mies joka tuhosi Kalkutan Woodstockin. Kuin James Dean konsanaan olin astellut lavan eteen ja laskenut pöksyt kinttuun alkaen kuselle. Paljon nämä kaikin tavoin länttä matkivat Kalkutan ylemmän keskiluokan apinat sietävät, mutta housut kintuissa julkisesti ilman häpeän häivääkään kuseva länkkäri oli heille liikaa.

Minut kantoi lopulta autoon neljä vahvaa alamaailman tykkiä, joita tarvittiin Kalkutan huumeopereraaioita turvaamaan. Olin vastustellut kaikin tavoin. Kun minut lopulta saatiin tungettua auton takapenkille olin toisesta ovesta ulkona ennen kuin äijät ehtivät paiskata oven perässäni kiinni.

Yritin takoa tyyppejä päin näköä mutta näin kaiken monena, en tiennyt missä sijaitsi todellinen fysikaalinen todellisuus. Niinpä pommitin tyhjiin rinnakkaisuniversumeihin. En tietenkään muista osuinko edes niissä kehenkään tai mihinkään. Ainakaan en saanut kuulemma ketään minua kantaneista tykeistä lyötyä kanveesiin. Kun minulle ei mitään mahdettu, raukat kutsuivat apuvoimia paikalle. Lopulta minut sullottiin joukkovoimin kärryyn ja kuljettaja vei miedät takaisin Lake Gardensiin jossa budjailin inkkarini kanssa.

Heräsin joskus seuraavana päivänä. En muistanut paljoakaan mutta olipahan olleet kovat kemut onnittelin itseäni ottaessani olooni kolmiolääkkeitä. Sen jälkeen emme enää saaneet kutsuja Kalkutan huumepiirien bileisiin.

Täytyi roikkua krikettiklubeilla joille ei päässyt intialaisissa vaatteissa joissa tuolloin kuljin. Piti pistää levikset ja t-paita, kengätkin edellytettiin. Kaikki halusivat noilla klubeilla olla niin länsimaisia, että ihailivat kaikkea pöllöilyäni tyyliin; länsimaalaiset osaavat pitää hauskaa, heissä on tyyliä. En saanut koskaan maksaa mitään. My money was no good there.


5/09/2015

Nalle Wahlroos rakastaa Ayn Randia

Kotkassa pitkä tasainen kevät vetelee viimeisiään. Lehdet räjähtivät puihin viime yönä. Kotkansaarella tuulee aina kovaa. Tämä viilentää ilmaa liikaakin. Mutta samanlaista vastatuulissa elämistä se meikäpojan elo oli jo muinaisessa Oulussa, kuten "Oulun ihme" todistaa.

Katson ikkunasta kerostalomeren aaltoihin. Uboomin kannettavissa superbluetooth kaiuttimissa soi Pink Floydin uusin "Endless River". Huippusoundein Tidalista tietenkin, köyhät kuuntelevat Spotifytä. Koira nukkuu koiranunta eteisessä, näkee siitä joka suuntaan asuntoon. Aurinko lämmittää keittiön ikkunan läpi. Ehkä tästä kesästä tulee kaikkien aikojen kesä. Viimeinen kesä. Ehkä ei vielä.

Olen toipunut talven leukapaiseen operaatiosta ja sairaalakeuhkokuumeesta kohtalaisen hyvin. Kipulääkkeitä ei enää kuluu päivittäin, vaikka minulla on niitä sähköisellä reseptillä satoja odottamassa tarpeen vaatiessa apteekissa. Töölön sairaalassa ja Kirranilla on tautini kuvaa selvitelty. Epäillään leukaluun tulehtuneen, vaikka tulehdus ei näy veriarvoissa eikä röntgenissä. Minulla on tästä syystä meneillään 180 tabletin antibioottikuuri, eli kolme nappia päivässä kahden kuukauden ajan. Maitohappobakteereita on syytä syödä että vatsa kestää.

Olen löytänyt täällä Kotkassa jälleen lukemisen suurella nautinnolla, vaikka tänne tullessa vakuutin päässeeni tästä aikaa vievästä ja silmiä rasittavasta tavasta lopullisesti eroon. Pääsin ainoastaan röökistä. Aika rakenteistuu täällä eri tavoin kuin Helsingissä. Se ei ole niin täyteen ahdettu kaikkea mahdollista viihdykettä jota tässä maailmassa totta tosiaan piisaa.

Eniten minua näyttää kinnostavan taloutta käsittelevät jutut. Economistin luen viikottain. Lisäksi luin Jegor Gaidarin opuksen "Imperiumin tuho" jossa Neuvostoliiton hajoamisen syyksi esitetään johtotroikan systemaattinen tyhmistyminen, eli loppuaikoina valtaa pitivät seniilit. He eivät kyenneet uudistamaan maan romuksi ajettua teollisuutta vaan kaikki nojasi öljyyn, kuten se edelleenkin Putinin Venäjällä nojaa.

Öljyn hinta nousee ja laskee ennakoimattomasti, eikä sen varaan voi pystyttää modernia taloutta. Eikä sitä ole osanneet Putinin porukatkaan tehdä vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut jo neljännesvuosisata. Tämä on huono uutinen juuri rakentamista aloittavalle Kotkan outlet- ja viihdekonglomeraatille, jonne on käyty houkuttelemassa risteilyvieraita aina Miamia myöten. Rajan takaa tulevan väen määrästä ja aikeistaa ei ole edelleenkään mitään tietoa menneiden vuosisatojen tavoin.

Seuraavaksi luin Nalle Wahlroosin uunituoreen "Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta". Se on ihan mukava ja opettavainen kirja, voisi olla jopa jonkun amerikkalaisen väsäämä. Nalle ei tällä kertaa päästä sammakoita suustaan, hänen elämänsä suurin rakkaus venäläiseen emigranttinarkkarisekopää Ayn Randiin jää mainitsematta. Tämä vihasi silmittömästi kommunismia ja huumehöyryissään väsäsi Atlas Shrugged nimisen tiiliskiven, jota löytyy eri puolilta Aasiaa divareista nykyhippien saadessa siitä Nallen tavoin uskoa perimmäisen totuuden löytymisen olevan lähellä.

Ei siis kunnon sekobileitä tällä kertaa. Ayn Randia Wahlroosin olisi toki tullut puolustaa henkeen ja vereen, sillä Randin asettaminen esikuvakseen teki hänestä naurunalaisen edellisen opuksen "Markkinat ja yhteiskunta" ilmestymisen jälkeen. Tämän vuoksi tuo pääosin hyvä kirja on käytännössä vaiettu kuoliaaksia. Kukaan ei halua sotkeutua Ayn Randiin, ei enää edes Björn Wahlroos. Opportunismi on kaikkien opetusten äiti ja lähes jokaisen omaisuuden takana on täysdorka nallewahlroos jolla kävi tosi hyvä munkki.

Wahlroosin talous on versio luonnontieteellisen eksaktiuden maailmasta. Hän näkee sen jonakin välttämättömänä luonnonlakina jossa kapitalismin anomaliatkin selitetään vain osaksi järkkymätöntä Suurta Kuvaa. Samalla tavalla sen kummemmin filosofisesti määrittelemättä joku Kari Enqvist julistaa vallalla olevan luonnontieteelisen näkemyksen ainoata autuutta. Aika tulee kuitenkin väistämättä osoittamaan molempien olleen väärässä, vaikka kukaan ei enää Wahlroosia ja Ennqvistiä tuolloin edes muista. Tulee uusia luonnontieteitä ja taloustieteitä, niille nauretaan aikanaan samaan tapaan kuin Nalle Wahlroosin 70-luvulla Hankenin proffana tekemille "taloustieteellisille tutkimuksille" tätä nykyä nauretaan.

Mutta kuten sanoin Wahlroosin kirja on hyvä katsaus siihen mistä talouden maailmassa kiistellään. Toki hän on samalla tavalla kapitalismin suhteen absoluuttisen yksiulotteinen kuin entinen stallarikamunsa Lefa Salmen kommunismin; ne ovat molempien mielestä kuitenkin viimeinen ja ainoa totuus. Jos pitäisi valita, ottaisin kumminkin juopahtaneen vanhan risupartakommarin sijasta kunnon pahan kapitalistin joka ei kieri suurta osaa aikaansa itsesäälissä. (..ja jolla on kultainen noutaja, jonka hän ottaa matkaan töihin lähtiessään...)

Kun tämän virkaan kuuluvan yksiulotteisen kapitalismin puolustamisen laskee pois, saa Wahlroosin kirjasta tosiaankin hyvän kuvan talouden kysymyksistä. Totuus on aina kaurapuurossa, eikä Nallen negatiivisten korkojen teoria vakuuta, kuitenkin teos on suositeltava opus niille jotka haluavat lyhyessä muodossa katsauksen siihen mistä törpöt poliitikot ja taloustieteilijät jamoavat vuodesta toiseen, elämästä toiseen, vuosisadasta toiseen.

Luin talouskirjoja siihen tahtiin, että päässä alkoi patti painaa samoin kuin joskus opiskeluaikoinani, eikä pitkät kävelyretket Kotkansaren rannoilla ja keskustassa koiran kanssa saaneet jännitettä laukeamaan. Piti alkaa lukemaan roskaromaaneita rentoutuakseen, eli en tosiaankaan sittenkään ole pääsy eroon turhasta tavastani lukea kirjoja.

Pattayan Jalle suositteli Sami Majala teosta "Riivaaja". Se on hänen mielestään melkein yhtä hyvä kuin "Pillerirannikko". Asumme parin minuutin kävelyn päässä Kotkan pääkirjastosta. Siellä olen pitkin kevättä tämän samaisen "Riivaajan" nähnyt uutuushyllyssä odottavan löytäjäänsä, joita ei täältä Kotkassa tunnu löytyvän. Samoin Jani Saxellin "Sotilasrajan unet" tuntuu liian kovalta palalta paikalliseen makuun. Punavuoren punaviininjuojat kirjoittavat näitä teoksiaan toisilleen ja apuraharaadeille, kotkalainen perussuomalainen kansanedustaja Juho Eerola on esittänyt koko apurahajärjestelmän lakkauttamista. Nyt kun pahat porvarit nousevat hallitukseen pelätään vihervasemmistossa kyydin olevan tukikultuurille kylmää. Toki se on monelle muullekin, kuten Kotkan lähes kahdenkymmen prossan työttömyysprosentti todistaa.

Poimin siis "Riivaajan" matkaani uutuushyllystä. Sami Majalan esikoinen (?) alkaa lupaavasti. Kierrellään sekavissa fiiliksissä siellä täällä pitkin ja poikin Telluksen pintaa. Poltellaan ruohoja, luetaan Rimbaudia ja Melleriä. Saarikoskea muistetaan erityisesti kehua. Ja Hemingwayta, omaanikin nuoruuden sankaria. Siinä sivussa opetellaan hiellä, verellä, paskalla, ties millä kirjoittamisen saloja. Sellaisia saloja joita ei minun mielestä edes ole olemassakaan. "Riivaajassakin" jäädään kirjan puolen välin maissa junnaamaan Kallion pieniin paskaisiin kämppiin, eikä elämästä mitään loisteliasta uraa päähenkilölle urkene.

Kirja onkin eräänlainen muunnelma aiheesta vieraantunut nuori mies Kalliossa syrjäytyy vapaehtoisesti yhteiskunnasta. Arvo kai se joillekin tämäkin. Asuin itse viisi vuotta siinä vieressä Alppilassa. Elin suhtkoht samanlaista elämää kuin "Riivaajan" päähenkilö. Onneksi minulla eivät jääneet koulut kesken ja tajusin töitäkin tehdä; en ole koskaan kuulunut tähän nykyiseen köyhien jetsetiin joka ajaa bussin rämillä Tallinnasta Eurooppaan kun fyrkat eivät muuhun riitä. Nuorena kävin muutaman kerran interraililla, enkä sen jälkeen ole maayhteyksiä edes harkinnut jos koneet lentävät kohteeseen.

Sami Majala löytää saman kuin kaikki jotka etsivät riittävän pitkään, riittävän perustellisesti. Eli sen että mitään lopullista ei löydy, eikä sitä ole mieltä loputtomiin etsiä. Välistä tosin tuntuu että Majalan teos on postmoderni vittuilu tälle paskassa tarpovalle itseään taiteella toteuttamaan pyrkivälle köyhien jetsetille. Mene ja tiedä, onko edes väliä? Kirjaan on kursivoitu tuon etsinnän yleispätevä kuvaus:

"Kun menee sinne minne on mentävä ja tekee mitä on tehtävä ja näkee mitä on nähtävä, kirjoitusväline kuluu ja tylsyy. Mutta minusta on parempi antaa sen vääntyä ja tylsyä ja tietää että joudun painamaan sen uudelleen tahkoa vasten ja vasaroimaan sen entiseen muotoon ja hiomaan sitä kovasimella ja tietää etä minulla on jotakin mistä kirjoittaa kuin että pitäisin sen kirkkaana ja kiiltävänä ja ilman mitään sanottavaa tai säilyttäisin sitä komerossa sileänä ja hyvin öljyttynä mutta käyttämättömänä."

Nuoret miehet etsivät salattua totuutta kaikin keinoin, vanhat katsovat televisiosta viihdettä aamusta iltaan, kuolleet eivät enää ymmärrä mistään mitään. Eikä tästä hommasta ole ollut tapana numeroa tehdä. Luenkin seuraavaksi kirjaston löytölaatikosta poimimani Gerald Durrellin "Eläimet ja muu kotiväkeni". Siinäkin hänen veljensä Lawrence kokee Korfulla kirjoittamisen vimmaa. Saikin aikaiseksi muutaman teoksen, jotka ovat mielestäni yksinkertaisesti huonoja. Paremmin hän onnistui kirjeenvaihdossaan mm. Henry Millerin kanssa.

Tuossa vieressä on leffateatteri, jossa menee ihan tasokkaitakin pätkiä. Tänään menemme katsomaan kovasti kehutun "Väkivallan vuoden", ensi viikolla venäläisen suurleffan "Leviathanin". Stadissa emme käyneet leffateatterissa viimeksi kuin vuonna 2008 katsomassa "Painijan" ja Radio Helsingin vapaalipuilla "Gomorrahin". Täällä kaikkea on vähemmän. Siksi se kiinnostaa. Kävimme jo katsomassa kehutun Ex Macchinan. Ei se hyvä ollut saamistaan kehuista huolimatta mutta nyt jatkoa seuraa lähes viikottain. Paikallisella teatterille lienee jokin kytkysopimus, että magasellereiden vastapainoksi esitetään näön vuoksi myös tasokkaampia pätkiä, vaikka ei ne täällä montaakaan kiinnosta.

Pink Floydin "Endless River" on ihan kivaa taustamusaa näpytellessä vekotinta, tulee jokin leffamusa mieleen, mutta paremminkin aihioita nämä ovat kuin valmiita biisejä. Vissiin nauhoitettu jo yli kymmenen vuotta sitten edellisen studiolbumin aikoihin. Miksi se on pitänyt tämmöisenä julkaista? Miksi ei? Ei tehdä tästä(kään) turhan vaikeaa.

Palaamme stadiin näillä näkymin kesän lopulla. Tai sitten emme palaa laisinkaan jos vielä täällä viihdymme. Toki stadissa pitää silloin töllöin käydä ja samalla voi hoitaa Korea Houset sun muut pakolliset viihdekuviot. Ja kohta säät lämpenevät, merelle on jollain purtilolla suunnattava kohti kaukaisia ulapoita. Katariinan Meripuistosta katsottuna taivaanrantaan maalatun Suursaaren ohi alueille joita ei ole edes merikorteissa ja joista tuskin kukaan on tietoinen.