Mirkka kuoli kauan sitten

Kun tein väestörekisteriin suoramarkkinointikiellon, tuli mieleeni katsoa minne on hävinnyt reilun parinkymmenen vuoden takainen jonkin sortin heilani Mirkka. Euro ja kaksikymmentä senttiä, siinä ihmisen elämän hinta. Rekisteri totesi lyhyesti "Henkilö on kuollut 1995".

Ihmettelinkin pitkään minne tämä erityislaatuinen yrittäjänainen katosi. Hänellä kun oli näitä nettiseksibisneksiä sun muita. Tajusi aina myydä firman eteenpäin kun sillä oli buumi.

Mistä pääomat yritystoimintaan olivat peräisin? En tiedä, ei kiinnosta. Joku rikas mesenaatti heitti fyrkkaa kun heillä synkkasi hyvin. Pyöri pitkään Italiassa, Libanonissa ja jopa Nigeriassa. No tietäähän tuon mistä ne alkupääomat oli hankittu. Mutta eipä asia mulle kuulunut.

Muistan kesän 1993 kun vietimme kaksi viikkoa kesälaitumilla, viikon Kalastajatorpalla, toisen Dipolissa. Mirkan firman luottokortti sai kyytiä kun aina aamuisin siivoojat tulivat täyttämään baarikaapin. Alkuillasta toinen täyttö. Se oli kahden kaikkeen kyllästyneen ihmisen iritiotto arjen tasapaksusta kauheudesta.

Mirkalla oli kristallikauppa keskustassa. Siellä hän veti grogia ja kulutti aikaansa. Kävin toki vierailulla, mutta se johti aina liikkeen aikaiseen sulkemiseen. Mentiin juomaan joitain juomia, sillain sivistyneesti.

Mulla oli toisaalla oma elämä, Mirkallakin joku reissulta matkaan sattunut vinkuintiaani. Yhteydenotot harvenivat kesällä 1994. Seuraavana vuonna Mirkka kuoli. Mutta minä sain tietää sen vasta tasan 20 vuotta myöhemmin.

Minne hänet on haudattu? Viinako hänet vei? Paljon kysymyksiä, ei yhtään vastauksia.

Sen verran Mirkan katoaminen vaivasi mieltäni että soittelin hänen peräänsä hänen entisiin firmoihinsa. Kaikki oli myyty kovaan hintaan, Mirkka häipynyt kuvioista. Luulin aina hänen lähteneen jonnekin ulkomailla asumaan. Ei hänellä ollut mitään syytä jäädä tännekään.

Hänen poikapuolensa aikaisemmasta avioliitosta oli kuollut huumeisiin. Eikä Mirkan tarvinnut enää mielestään tehdä muuta kuin kuolla. Sisiliaan hän houkutteli vikaksi minua reissuun, mutta yritin esittää kunnollista ihmistä, vaikka täyteen katastrofiin sekin lopulta päättyi.

En olisi uskonut näin pian kuolevan, sillä Mirkassa oli bulevardiuskotavuutta. Sellaiset eivät mene helposti kuoleman halpaan. Mutta näin ne ihmiset ovat huvenneet omalla marssillani läpi elämän. Nyt kuolleita entisiä tuttavia on jo niin paljon, että en jaksa pitää lukua.

Ja minä kuolen sitten kun vuoroni tulee. Vaikka se ei odota ihan oven takana. Talvella tosin sairastuin pahaan leukapaiseeseen, hetken olivat mahikseni näyttäneet huonoilta. Toipumiseen meni reilu kuukausi, mutta vielä mä dallaan, dallaan vaikkei moni sitä uskonutkaan.

Irinan tapasin muutettuani Helsingin Alppilaan kesällä 1997. Hän toimi huorienvälittäjänä. Bisnes meni lujaa tuolloin, Irinan kännykkä pärisi koko ajan. Härmän äijät olivat kipeinä maksetun rakkauden perään.

Homma kannatti hyvin, tuliterällä erityismallisella Audilla me Irinan kanssa suhattiin ympäri Helsinkiä ja Espoota. Otimme paukkua baareissa, Irina polki kaasua, eivätkä sinitakit meitä häirinneet. Oliko kyseessä sovittu juttu, mietin joskus.

Sitten Alppilan ämmät hommasivat iltaisin ja öisin läpiajokiellon Aleksis Kiven kadulle. Partioivat ilmiannolla uhaten autoissaan lymyilleitä sällejä. Homma kuvui nopeasti kasaan. Irina lähti pois, menikö Venäjälle vai ostiko pienen talon Kaliforniasta? Ei aavistustakaan.

Elisan e-kirjassani "Talon mies" kerron aika toden mukaisesti Mirkan kanssa viettämästäni ajasta. Irina kuitenkin pääsee myös kuvaan kalifornialaisine taloineen. Tosin nyt siellä asuu Mirkka, mutta taiteessa ihmiset meenvät sekaisin, heitä yhdistellään, heitä vaihdetaan, osa katoaa ilman mitään syytä:


9. Nainen Kaliforniasta
Istuessani myöhään illalla purkamassa rästipinkkoja saadakseni päivällä hukatun työajan kiinni, känny soi ja Mirkka menneisyydestä työnsi tapansa mukaan kärsänsä asioihini. Joskus hän meni liian pitkälle. Jouduin miettimään etäsuhteemme etuja ja haittoja; pitäisikö minun kaikesta yhdessä kokemastamme huolimatta hankkiutua hänestäkin eroon, kuten olin menetellyt muiden läheisteni suhteen työni vaatimusten kasvamisen myötä.
Toisaalta on hyvä, että on joku ihminen jonka kanssa puhua työhön liittyvistä varjopuolista pelkäämättä niiden päätyvän Yleisradion ajankohtaisohjelmiin kaiken kansan retosteltaviksi. Moni hyvä tuttu oli niiden vasuritoimittajien ohjelmien seurauksena päätynyt vuosien varrella kenttäoikeuden jälkeen leivättömän pöydän ääreen, vaikka porvarileirin puheenjohtaja soitteli vastalauseitaan aina suojelupoliisia myöten.
Mirkan tapasin aikoja sitten ravintola Salvessa. Olin vasta nousemassa johtoryhmän jäseneksi, joten minun piti piileksiä viinahommien suhteen vähän syrjemmällä. Soittelin iskelmiä jukeboksista aikani kuluksi ja Mirkka sattui tykkäämään samoista kipaleista. Hän kutsui minut pöytäänsä ja antoi kolikkoja jukeboksiin. Paukkuakin tuli hänen firmansa piikkiin. Joku homo-osaston hoitajaksi esitelty kundi oli hänen seurassaan.
- Mitä se teidän firmanne sitten tekee?
- Meillä on sellainen seksinettifirma. Nokian insinöörit ja muut nörtit voivat kirjoitella seksifantasioitaan saitillemme, ja joku tytöistä täyttää heidän villeimmätkin toiveensa. Homopuolen hoitavat oikeat homot.
- No tuo ei ainakaan voi olla hyvä bisnes, ihmettelin kuulemaani.
- Erehdyt. Se on kultakaivos. Aamusta iltaan porukkaa roikkuu linjoilla työnantajansa piikkiin. Perimme kovan minuuttitaksan. Kuukaudessa kertyy 200.000 voittoa. Ainoa huolemme on, että miten voisimme välttää veroja.
Homo-osaston vastaava nyökytteli vahvistaen Mirkan sanoman, joten kai se oli uskottava. Mirkalle tuntui olevan seksialalta omakohtaista kokemusta enemmänkin, mutta fiksuna miehenä en alkanut urkkimaan mitä hän oli nuorempana hommannut. Homon kadottua kavereidensa pariin, Mirkka kaivoi 7000 markkaa pöydälle:
- Kiinnostaisiko lähteä juhlimaan?
Eikä siinä muuta kuin taksi tilattiin, Kalastajatorpalle ajettiin, huone otettiin, baarikaappi tyhjennettiin, naidakin kai yritettiin. Aamulla soitin Taloon olevani sairas ja koska meno oli ollut mukavaa tehtiin samat hommat uudestaan. Näin kului pari viikkoa. Höyläsimme Mirkan firman luottokorttia, sillä minulle ei vielä tuolloin sellaista oltu edustuskuluja varten annettu. Ainoa isompi muutos oli kun lensimme Kalastajatorpalta ulos ja ajoimme pirssillä Dipoliin.
Sen jälkeen vannoin naisten suhteen suoraluonteisen Mirkan nimiin. Mirkan kaltaisilla naisilla ei ole paljon älyä. Tai ainakin se on toisenlaista. He tekevät bisnestä ja ostavat merkkituotteita. Ajavat liisattuja autoja lunastuskuntoon, myyvät seksiä modeemin välityksellä ja matkustelevat tolkuttomasti ympäriinsä. Hän keräsi fyrkkaa jonkin aikaa, myi firmansa voitolla kännyköiden alkaessa yleistyä ja osti haaveilemansa pienen talon Kaliforniasta. Soittelimme silloin tällöin ja jotenkin hän halusi olla enemmänkin tekemisissä kanssani. Eikä minulla ollut edelleenkään mitään häntä vastaan, vaikka hänen suojelemisvimmansa joskus kävi hermoilleni.
- Sinä liikut nykyään jatkuvasti ympäri maailmaa tuli häntäsi alla. Mitä oikein hommaat?
- Astun koneeseen, puran rästipinkkoja ja koneen laskeuduttua menen hotelliin.
- Uit altaassa, käyt kokouksessa ja matka jatkuu?
- Nimenomaan. Juuri näin! Kamppeet kasaan ja uuden projektin pariin.
- Ehditkö edes purkaa matka-askia?
- Ei ole aikaa keskittyä sivuseikkoihin. Matkustan Remarquen tapaan vähin matkatavaroin ja se tuntuu toistaiseksi tärkeimmältä.
- Unohteletko vielä tavaroitasi ympäri maailmaa?
- Aina kiireessä jotakin unohtuu, tahallaan tai vahingossa. Vakuutus korvaa myöhemmin kun laadin listan kerran vuodessa matkoilla kadottamastani.
- Kumma kun sillä vakuutusyhtiölläsi ei ole keinoja puuttua puuhaasi. Etkä edes ole noiden pikkusummien tarpeessa. Kai tiedät, että veroparatiisit tullaan pian Maailmanpankin toimesta perkaamaan? Minne sitten rahasi piilotat?
- Mitkä rahat? Maksan veroni, eikä kenelläkään ole näyttöä mistään pimeistä tileistä. Toki tiedän monella näissä ympyröissä liikkuvilla olevan salatilejä veroparatiiseissa. Mutta jos minulla olisi piilossa fyrkkaa piilossa siellä, ei siitä veronkarhu pääsisi koskaan selville. Jäljet olisin sotkenut jo hyvissä ajoin. Ehkä muuttaisin silloin ystävyytemme taloon sinne Montereyhin ja alkaisin laiskan päiville. Lepo tekisi näin tapahtumarikkaan elämän jälkeen hyvää. Ja kai mulla jotakin on toki kaikkien bisnesteni jälkeen ihan laillisestikin jemmassa, vaikka en edes yritä kasvattaa bisneksiäni. Pyrin ainoastaan pitämään kilpailijoiden bisneksen mahdollisimman pienenä.
- Mikset jo nyt ala nauttimaan oloneuvoksen päivistä? Sinulla olisi siihen hyvä mahdollisuus?
- Ei minulla ole muutakaan tekemistä. Olen ollut Talossa niin kauan, että kaikki sujuu sen kummemmin pohtimatta itsestään. Jos alkaisin oloneuvokseksi minulla tulisi aika pitkäksi, ei olisi mitään tekemistä. Parempi roikkua näissä hommissa.
- Entä jos jäät kiinni?
- Ei ole vielä verokytät eikä muutkaan kytät niskassa. Kinkit pitävät huolen rakkaasta vihollisestaan. Eivät anna Maailmanpankin miesten panna Hong Kongia tai Macaota veroparatiisien mustalle listalle. Mikään taho ei pääsen täsmäkoluamaan niiden kätkemiä salaisia tilejä. Kommarit ymmärtävät rahan arvon, miten sitä tehdään, miten se pidetään. Sinne minä rahani laittaisin, jos sitä minulle olisi konsultoinnista ylimääräistä kertynyt.
- Nyt selvisi pakkomielteesi kiinalaisiin. Olet jatkuvasti tulossa ja menossa Hong Kongiin. Kun vietimme pari vuotta sitten öitä yhdessä jahtasit öisin juoppohulluuskohtauksissasi kiinalaisia sängyn alta, epäilit heidän naamioituneen kukiksi. Pidit heille kovan puhuttelun, pyrit kitkemään heidät juurineen kukkapurkeista.
- Sinne on mentävä, siellä on oltava missä toiminta on kasvussa. Ei taantuvilla alueilla, kuten läntisessä Euroopassa, enää tarvita kuin saneeraajia. Sen osaavat lapsetkin. Aina on helpompi purkaa kuin rakentaa. Saneeraushommiin lähetän Talon konsulttiosaston vähiten tienaavat tyhjäntoimittajat. Itse keskityn hoitamaan kasvavat markkinat.
- Teet sen yksin?
- Ei passaa päästää keltanokkia pilaamaan Talon mainetta. Yksin minun on Aasian kasvavien markkinoiden julkisen hallinnon kehittäminen hoidettava. Aasia sykkii ja kasvaa. Hommaa piisaa. Ei nyt ehdi laiskanpäiville Kaliforniaan
- Entä jos homma on niin paljon että sekoat kuvioissasi ja palat loppuuni?
- Osaan vielä pitää tarkkaa lukua askeleistani. Ei ole aikaa alkaa potemaan mielitauteja muiden tavoin. Nehän ovat suoranainen muotivillitys nykymaailmassa. Yksikön johtajana minulta tuskin kuluu päiväkään ilman että joku on tunkemassa mielenterveyslääkäriltä samaansa sairaslomalappua kouraani. Jos alkaisin itsekin oirehtia, niin vastustajani hyppisivät tasajalkaa saatuaan raivattua minut tieltään ja alkaisivat itse tehdä tiliä kiinalaisten kanssa.