Kadut sunnuntaiaamun

Onhan tämä alkuvuosi ollut aika haipakkaa. Ekat kolme ja puoli tein kuolemaa Töölön sairaalassa ja Kirranilla. Edelleenkin syön leukaluun tulehduksen kahden kuukauden antibioottikuuria. Onneksi ilmat ovat vähän lämmenneet, sekin auttaa leukasärkyyn.

Olemme siis olleet täällä Kotkassa toipumislomalla jo reilut 2 kuukautta. Näillä näkymin emme palaa stadiin ennen kuin elokuun lopulla. On siellä asioita, mutta ne voi hyvin hoitaa täältä käsin. Entisen asunnon remppaa menee Pomo valvomaan henkilökohtaisesti. Me jäädään Roopen kaa tänne Kotkansaarelle.

Ensimmäiset 25 vuotta meni Helsingissä ihan hyvin. Kuitenkin nyt olen aika varma, että viihtyisin täällä Kotkassa jopa paremmin. Olenhan sanonut; aika rakenteistuu täällä väljemmin. Varsinkin kun olen jälleen luonut lisää tilaa eroamalla erinäisistä yhdistyksistä ja byrokraattisista organisaatioista, jotka saivat minut pitkään tuntemaan sietämätönä halua oksentaa maailman peräreikään.

Nyt kun olen kaikesta paskasta vapaa, tuntuu höyhenen kevyältä astella koiran kanssa sunnuntaiaamuna Sapokan kalamarkkinoille, joilla on mm. crepsejä tekevä porukka aitoja ranskalaisia. Ovat tulleet tänne Härmään kiertämään kesämarkkinoita, ovat haistaneet täältä markkinaraon.

Loppujen lopuksi mulle on aika sama missä olen koska olen jonkinsortin erakko. Luen paljon ja touhuan nettivempeleillä. Mutta nukkuminen on ihmisen parasta aikaa. Silloin sielu ja ruumis lepäävät. Täällä olen nukkunut usein ja riittävän liikaa. Salillakin olen ehtinyt käymään, eikä kunto olen mitenkään romahtanut puolen vuoden sairasteluista huolimatta.

Nyt alan olla niin tyhjä kuin tänne tultaessa haaveilin. Ei tarvitse rassata päätään monimutkaisilla asioilla kun olen potkaisut ne kaikki huis helvettiin.

Tämä Kymnelaakso on idän ja lännen välistä rajamaastoa, sotia on piisannut ja rajaa kuskattu milloin itään milloin länteen. Nyt tämä ei oikein kuulu kumpaankaan. Ihmisluonne on erilainen kuin esimerkiksi Pohjanmaalla, ripaus slaavilaista laiskuutta ja fatalismia. Ei osata eikä haluta tarttua itseä niskasta kiinni ja alkaa rakentaa uutta tulevaisuutta tälle hiipuvalle seutukunnalle.

En tiedä, ei kiinnosta mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä. Se on nyt tämä vanha kunnon zen ja tipahtamisen täydellisyys. Pidetään varalta kämppiä valmiina siellä täällä ja mennään sitten minne mennään tilanteen mukaan. Miten tässä käy? Ei voisi vittu vähempää kinnostaa, kuten lausuin Helsingin käräjäoikeuden laamannille puhuttaessa näistä somesäännöistä. (Julkaisen koko debatin tässä blogissa Suomen rehellisen kansan naurettavaksi ja veronmaksajien kirottavaksi kunhan jaksan vähän stilisoida aihetta.)

Nyt menen lukemaan Kaunissaaren historiikkia. Hain kirjastosta kymmenkunta tietokirjaa kun sain vihdoin oman kirjastokortin tänne. Ei mahda mittään mutta rikokset kiinnostavat minua entien. Onneksi mafiasta ja muista humuista tulee koko ajan uutta matskua kirjastoihin.

Ajan trendi on kuitenkin venäläisen ihmisluonnon ankeuden mollaaminen, joka tällä kertaa sai alkunsa Sofi Oksasen kirjoista. Nyt kaikki kynnelle kykenevät senttaavat suomeksi kirjoja rajan takaisista kauhuksista, suomennetaankin niitä jatkuvasti. Lisäksi niitä on julkaistu paljon myös menneinä vuosikymmeninä.

Koko saatanan kirjasto pullollaan ryssiä haukkuvia kaunokirjallisia väärennettyjä muistoja. Ole tässä sitten aidon kulttuurin - kuten Wittgensteinin ja Bohrin - kannattaja kun ne poljettu ryssänsuohon suomalaisten kustantamoiden toimesta jo ajat sitten.