1/26/2015

Systeemin palloteltavana - Kivun sosiologiasta

Ei tämä kolmoishermosäryksi epäillyn erittäin tuskallisen vaivan hoitaminen Helsingin terveyskeskuksen toimesta etene. Aamulla sain ajan Pihliksen terveysasemalle. Lyrica annos nostettiin 600 milligrammaan, kuulemma suurin mahdollinen.

Lisäksi sain ibuprofeeinin ja kodeiinin yhdistelmäpillerit kivun hoitoon. Lääkkeitä antoi venäläinen ilmeetön lääkäri taas vain viikoksi, sillä hänkin uskoo minun pääsevän pikaisesti hammaspuolen kipupolille. Väärin uskoo, väärin toivoo pääsevän minusta eroon.

Jonotin puhelimessa lähes puoli tuntia kipupolille. 16.12 lähtenyt lähetteeni oli käsitelty 15.1. ja luokiteltu kolmosluokaan, elin alimpaan mahdolliseen. Tarkoitus oli päästä korkeintaan kahdessa viikossa.

Milloin pääsen sinne ei puhelimeen vastannut nainen osannut sanoa. Vetosi ryököle vielä siihen ettei ole tottunut olemaan vastaamassa potiladen kysymyksiin puhelimessa. Hän heitti pallon takaisin terkkkariin, uskoo sen lääkäreiden osaavan kivun hoitamisen.

Pallo siisi lentelee edestakaisin, ja se pallo on minun pääparkani. Ei auttanut kuin panna Radiohead soimaan Spotifysta ja polttaa sähkötupakkaa kunnon nikotiinilla joka läheteettin minulle Latviasta. Ostin valmiita tupakeita koska en halua alkaa nesteiden kanssa pelaamaan.

Julkisessa terveyshuollossa asiat eivät todellakaan koskaan eikä milloinkaan etene minkään taiteen lajin sääntöjen mukaisesti. Mietin että lähtisin Amsterdamiin polttamaan pössyä, syömään vahvoja kakkuja. Näin ovat monet kolmoishermosärystä kärsineet tehneet kun hoito on ollut mitä sattuu.

Myös viinalla monet ovat tukahduttaneet kipuaan. Toimii, netin keskustelupalstat ylistävät. Viina vanhin lääkkehistä, kuten sananlasku sanoo. Freudilaisen psykiatrini mukaan monet hänen alkoholismista kärsivät potilaansa ratkeavat epämääräisten kipujen vuoksi dokaamaan.

Lisäksi mietin lähtemistä Thaimaahan Bangkok Hospitaliin jossa on mailmanluokan hoito. Pomo kuitenkin kaivoi esiin eräitä suomalaisia kolmoishermosäryn hoitamiseen erikoistuneita yksityislääkäreitä.

Vastaanotto Mehiläisessa kustantaa pari sataa euroa kerralta, mutta jos nämä verovaroja haaskaavat Helsingin terveyskeskuksen saatanan tunarit eivät saa mitään aikaan, on kai pakko todeta heidän kanssaan asioiminen ajan haaskaamiseksi. Suurin osa kansasta on todennut asian jo ajat sitten. Mutta he eivät harrasta sosiologisia tapaustutkimuksia meikäläisen lailla.

Pyrkimykseni on tässä keississä tutkia: 1)miten julkinen terveystoimi toimii Helsingissä ja 2) kuinka helppoa nukyisin on asioiden välittäminen eteenpäintässä interwebissä.

Julkinen terveydenhuolto vie niin paljon veronmaksajien rahoja, että periaatteessa katson olevani oikeutettu saamaan sieltä asiallista hoitoa. Mutta aina homma menee riitelyksi ja kirjelmöinniksi, eikä mikään tuossa byrokraattisessa linnakkeessa anna periksi. Tämä on vissiin nyt minunkin viimeinkin tajuttava.

Ehkä olisi sittenkin parempi suosiolla siirtyä palveluseteleihin, joilla ihmiset voisivat kattaa osan yksityislääkäreiden kustannuksista. Tätä mieltä poliittinen oikeisto on ollut niin kauan kuin muistan, mutta mitään ei Kokoomus ole tälläkään saralla saanut aikaan.

Nyt on kuitenkin saatu tujua tavaraa lääkkeeksi. Odottelen muutaman päivän alkaako se tehota. Mutta vaivan perimmäistä syytä ei kukaan ole tutkinut, olisiko peräti kasvi aivoissa? Eikä todennäköisesti Helsingin terveyskeskuksen toimesta ehditä edes tutkimaan ennen kuin pössy palaa Damissa, tai limo vie ja tuo Bangkok Hospitaliin, tai Mehiläissä pörrää taksamittari. Näinkö meille aina täälä käy, käy, rakkautta hukkaan heitetään, kuten Virve Rosti laulaa.

Entä köyhät? Ei heillä ole maksaa paria sataa kerralta. He hautautuvat jonoihin. Leipäjonojen yksinäisistä kipuineen ei kuulla koskaan missään. Eikä kukaan ole edes kiinnostunut. Näin terveyseroja kasvatetaan sen systeemin toimesta jolle kuuluisi antaa tasavertainen hoito kaikille helsinkiläisille. Tämäkin yhteiskunta kasvaa kovaa vauhtia hyvinvoiviin ja systeemistä pudonneisiin.

Vasen puoli päätä on meikäläisellä poissa pelissä, eikä puolella päällä voi ajatella kokonaisia ajatuksia. Kivun hoitaminen on retuperällä, kuten tapaukseeni perehtynyt sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila totesi minulle lähetämässään viestissä. Eikä hänkään voi mitään sille, että hammaspuolen kipupolin jonossa kärsii ja tulee lääkenarkkareiksi yli 500 kipupotilasta. Kun asioita lykätään ja kipu kroonistuu, yhteiskunnan kokonaiskustannukset tulevat loppupeleissa suuremmiksi. Näin tämä systemi nakertaa itse itsensä hengiltä.

Kivuista huolimatta matkustin perjantaina Tampereelle tapaamaan hallintotieteitä opiskelevaa tytärtäni. Uuden Tornihotellin Moro Sky Baarista katsoimme kaupunkia korkealta, söimme samoin kuin söin itse siellä päin opiskellesani 30 vuotta sitten lounaan Tillikassa, kävimme kauppahallissa, Koskikeskuksessa, tyttäreni asunnolla Hämeenpuistossa. Minut hän suosiolla lähetti talon alakerrassa sijaitsevaan Gastro Pubiin, jota tosin Tampere fani dr. Muza, 7.kerroksen mies tätä nykyä on mainostanut.

Yhtä äkkiä oli ilta, pakkanen alkoi lauhtua, lunta sataan, kadut täyttyivät ihmisistä töiden jälkeen. Wanhan Postin kautta Pendoliinoon jossa menin heti ravintolavaunuun ja matkustin pummilla takaisin stadiin. Olen kokeillut tätä metodia monta kertaa, mutta koskaan viikonlopun alkaessa konduktööri ei ole tullut sinne tarkastamaan flapoja. Herätys Valtion Rautatiet, äläkä koskaan konduktööriä nai, ainakaan kun tullaan pääteasemalle.

Tampere on mukava kaupunki, siellä eivät ihmiset juokse yhtä lujaa kuin stadissa. Tyttäreni olikin aluksi ihmeissään ihmisten löntystelystä. Mukavia kapakoita piisaa, mutta mä lähden Pomon ja koiran kansa kevääksi Kotkaan. Ehkä jäämme sinne sen sileän tien.

Ei stadissa ole mitään vikaa, tykkään tästä mestasta, mutta haluan uusia tuulia, ihmisiä, katuja, kapakoita, näyteikkunoita.

Ennen Kotkaa on kuitenkin vuorossa Ateena, jossa Syriza voitti vaalit julistamalla ihmisille toivoa siitä että EU, WTO, Maailmanpankki saavat tunkea Kreikan massiivisen 175 miljardin velkataakan persuuksiinsa. Nykysopparin mukaan eivät aio maksaa latin latia.

Ateenassa on kiinnostavaa katsella mitä nämä ihmisparat hommaavat nyt kun toivoa on taas siitä, ettei elämä ole jatkuvaa kurjistumista tästä maailman tappiin. Ouzo, retsina ja ehkä jopa raki aina silloin tällöin jos tunnelma menee kuumaksi ja toivo on jo ehtinyt kuolla. Suomihan on tiukimmin vaatinut Kreikalta Syrizan noustessa valtaan rahoja takaisin. Niitä rahoja ei koskaan saada, mutta se ei ole minun eikä Pomon murhe.

Ajamme myös metrolla Pireuksen satamakaupunkiin josa repetika soi ja seilorit ovat kuin ellun kanat. Ehkä päädyn elämni lopuksi mukavuuslippulaivan miehistöön, kuten edesmennyt Aatos Erkko aina haaveili nähdessään rahtilivan.

Ehkä kipu on silloin pois ja olen unohtanut sen. Ihminen unohtaa kipunsa nopeasti, sopeutuu kaikkeen. Jos kipu jatkuu en jatka Muunchenista lennon vaihdolla takaisin Helsingin terveyskeskuksen armoille, vaan jatkan Amsterdamiin, jossa takuuvarmsti ruusut kukkivat ja vielä laillisesti. Terveisiä vaan Suomen kipupolien epämääräiselle miehistölle.

1/25/2015

Byrokratian takana on ihmiisiä!

Hyvä Seppo Korpipää,

kiitos palautteestanne. Vs. apulaiskaupunginjohtaja on vastaanottanut ja lukenut viestinne, koska apulaiskaupunginjohtajalla ei ole toimivaltaa yksittäistä henkilöä koskevassa asiassa, lähetetään viestinne sosiaali- ja terveysvirastoon, jossa asiaanne tutkitaan.
Emme voi käsitellä potilas- ja henkilötietoja sisältäviä asioita sähköpostitse, minkä vuoksi Teille vastataan kirjeitse.

xxxxxx:n puolesta
Ystävällisin terveisin


apulaiskaupunginjohtajan sihteeri

Helsingin kaupunki / Helsinfors stad / City of Helsinki
Kaupungintalo / Stadhuset / City Hall
PL 1 / PB 1 / p.O.Box 1
FI – 00099 Helsingin kaupunki / Helsingfors Stad / City of Helsinki
Puh. / Tel. +358 (0)9310 36041
faksi / fax +358 (0)9 310 36026
oili.pullinen@hel.fi





Virallinen Helsinki vastaa kanteluuni

Hei Seppo, luin kantelusi. Olen kanssasi samaa mieltä, että kivun hoito on meillä vielä lapsen kengissä. Kivun hoito on osittain erikoisosaamista vaativaa ja sitä kehitetään Husin kivunhoitoyksikössä, jonne on todella pitkät jonot - sen tiedän, koska sellaista erityisosaamista ei meillä vielä ole, valitettavasti. Tiedän myös alan ammattilaisena, että kolmoishermosärky on todella viheliäistä, eikä siihen aina kovin helposti löydy lievitystä, vaikka kuinka yritetään etsiä. Hermojen leikkaushoitoa on sinullekin ehdotettu. Siihen en osaa ottaa kantaa. Mutta kaikesta huolimatta toivon voimia!



1/21/2015

Helsingin terveyskeskus vastaa valitukseeni

Tein valituksen Helsingin terveyskeskuskukselle sekä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Helsingin hammaslääkärin kipupolitiikan väärinkäytöksistä. Tyypillisesti itse itseään suojaavalle julkisen sektorin byrokraattiselle organisaatioille valitukseni ohjattiin kipupolin sijasta Pihlajamäen terveysasemalle, vaikka en ole siitä edes valittanut enkä kannelut eduskunnan oikeusasimiehelle.

Näin tämä systeemi toimii: asiat ohjataan laajemman huomion välttämiseksi heti sivuraiteille. Näin varsinainen valitukseni hammaspuolen kipupolin yli 500 veronmaksajan seisovasta jonosta pyritään jättämään vastaamatta.

Tavallinen kansalainen ei näissä kuvioissa mukana pysy, mutta mä oon ollut 8 vuotta erityisasiantuntijana Kuntaliitossa, 15 vuotta lautamiehenä Helsingin käräjäoikeudessa, opiskellut yliopistossa yhteiskunteiteiden lisensiaatiksi, käynyt läpi Helsingin yliopistossa organisaatiokonsulttien pitkän koulutusohjelman. Minua ne eivät pysty huijaamaan, vaikka yritys on mitä melkoisin.

Helsingin terveyskeskuksen palautteen käsittelijät ovat joko typerän osaamattomia tai tosi ovelasti ohjeistettuja. Valitus siis ohjataan taholle josta ei ole edes jo valituksen otsikon mukaan edes tehty valitusta. Tämä on yksi väärinkäytös lisää Helsingin terveyskeskuksen syntilistaan.

Terveyasemista ei kannata eduskunnan oikeusasiamiehelle edes enää kannella, sillä ne ovat nykymuodossa kiivaasta sisäisestä jarrutuksesta huolimatta tulossa tiensä päähän sote-uudistuksen myötä. Ruumiille ei kannata antaa tekohengitysrä, kuten armeijassa opetettiin.

Nykyinen sirpaleminen terveyskeskusverkosto kerätään muutaman vuoden kuluessa muutamaksi suureksi yksiköksi, joissa hoitolinjan uskotaan toimivan nykyistä joustavammin perusterveydenhoidon ja erikoislääkörin välillä.

Mutta Helsingin terveyskeskuksen valitusten käsittelijät on pakko kaivaa esiin. Kuka ne käsittelee ja missä? Ja millä koulutuksella? Minkälaisella ohjeistuksella? Jos kyseessä on mistään mitään tietämätön konttoristi on se väärin, vaikka tämäkin moite tullaan välittömästi Helsingin terveyskeskuksen toimesta ampumaan alas vetoamalla resurssipulaan.

Valitukseni koski hammaspuolen kipupolikan tilannetta, jossa lääkäri lomaili pitkään vuodenvaihteessa. Eikä kukaan käsitellyt lähetteitä. Omaani ei edes kuukauden päästä sen lähettämisestä oltu käsitelty. Puhelimessa yritettiin vedotaan johonkin tarkemmin määrittelemättömään jonoon, jonka olemassa olosta ei ainakaan minulla ole tarkkaa tietoa. Missä se jono on kirjattuna tällä hetkellä ja kenen toimesta?

Ilmeisesti olen jonossa jonoon. Ja kuten alla olevasta Pihlajamäen terveysaseman ylilääkärin vastuksesta nähdään porukkaa ei kivuista huomimatta hevin edes päästetä jonottamaan. He ovat jonossa jonoon joka on varsinainen hammaspuolen kipupolin jono.

Kipujen kovuudesta huolimatta aika kipupolille tulee vasta useamman kuukauden päästä jos jotenkin sattuman oikuista onnistuu saamaan terveysasemalta lähetteen. Tämäkin on hyvä lisätä täydennyksenä eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemääni kanteluun.

Nämä Helsingin terveyskeskuksen palautteen antamisen rikkeet ja tervysasemien saama ohjeistus kipupolille lähettämisen välttämisestä viimeiseen asti tulee eduskunnan oikeusasiamiehen ehdottomasti myös selvittää.

Jos mitään ei tapahdu tai tulee vapauttava tuomio, täytyy alkaa tutkia eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston väkeä ja heidän salaisia kytkentöjään ties minne. Näitä löytyi helposti Kuluttajariitalautakunnan väestä, joka itse käsitteli työntekjänsä jääviyttä käsittelevän valituksen antaen tietenkin vapauttavan tuomion.

Tutkinta meni ja mennee tässäkin tapauksessa niin, että valituksen kohteena olevalta itseltään pyydetään lausunto. Siinä hän tietenkin kiistä kaikki syytökset. Enempää ei tutkita. Valitu on aiheeton, vapauttava tuomio napsahti/napsahtaa samoin kuin Kuluttajariitalautakunnan tapauksesta oman väen toimesta!

Hyvin menee tässä maailman vähiten korruptoituneeksi joskus maailmalla tilastoidussa maassa. Sekin typerä selvitys tehtiin kysymällä suomalaisilta johtajilta ja päättäjiltä, että oletteko osana korppuptoituneessa systeemissä? Kukaan ei ollut, Suomi ponkaisi maailman kärkeen.
Järjestelmällä on taipumus suojella itseään, eikä mafiaa voi voittaa sillä me olemme mafia, kuten systeemin systemaattisia väärinkäytöksiä käsittelevässä e-kirjassani Talon mies totean. Se tulisi eduskunnan oikeusasimiehen toimiston väen ja Helsingin päättäjien ehdottomasti lukea saadakseen kuvan systeemin sisältä ja kuinka sitä on/ on ollut helppo vääärinkäyttää."

Referoin Pihlajamäen terveysaseman ylilääkärin antamaa vastausta kivun hoidon osalta seuraavaksi. Se on kirjoitettu yhdeksi tekstimassaksi, mutta yritän vähän jäsennellä vastausta jotta siitä edes saisi jotain tolkkua:


Vastaus antamaanne palautteeseen

Hyvä Seppo Korpipää, sähköinen palauteenne lähetettiin minulle ja haluaisin kommentoida esiintuomianne asioita liittyen tyytymättömyyteenne hoitoon Pihlajamäen terveysasemalla. Kerroitte käyneenne kahdesti lääkärin vastaanotolla 3 kk jatkuneen leuan hermokivun vuoksi.

Potilasasiakirjoista ilmenee, että ensimmäinen käyntinne oli 1.12.14, jolloin kävitte lääkärin akuuttivastaanotolla. Esiintuomienne oireitten perusteella lääkäri epäili teillä olevan sivuontelotulehduksen, joita Teillä aiemminkin oli ollut ja lääkitys suunniteltiin epäillyn tulehduksen hoitoon.

Ongelman jatkuessa olitte uudelleen yhteydessä ja saitte akuuttiajan toiselle lääkärille 15.12.14. Tällöin lääkäri epäili oireitten taustalla olevan kolmoishermosäryn ja Teille määrättiin lääkitys (Burana+Lyrica) lievittämään oireita.

Kerroitte Lyrican annoksen olleen riittämättömän; kyseistä lääkettä suositellaan sivuvaikutusten minimoimiseksi aloittamaan pienellä annoksella, jota lisätään pikkuhiljaa vasteen mukaan. Kerroitte kysyneenne lähetteestä erikoislääkärille, jota ei tuolloin oltu tehty.

Kipupoliklikan läheteohjaus on varsin tiukka liittyen rajallisiin resursseihin ja suuriin potilasmääriin. Saamamme ohjeen mukaan voimme lähettää kipupoliklinikalle potilaan, jolla on syöpään liittyviä kipuja, adekvaatista kipulääkityksestä huolimatta oireileva hermokipu tai muu krooninen kipu, joka jatkuu voimakkaana perusterveydenhuollon hoitoyrityksistä huolimatta.

Näkisin lääkäreittemme yrittäneen Teitä auttaa; ensimmäinen diagnoosi on ilmeisesti kuitenkin ollut väärä ja Lyrican käytössä Teitä olisi pitänyt ohjeistaa paremmin ts neuvoa lääkennostuksen titraus sópivalle kipuja poissapitävälle tasolle.

Kolmoishermosärky useinmiten paranee spontaanisti, oirevaiheessa lääkitys on tarpeen kipujen hillitsemiseksi. Jos oire kuitenkin jatkuu pitkään, voidaan tehdä lähete neurokirurgeille operatiivisen hoidon harkintaan.

Pahoittelen huonoa kokemustanne Pihlajamäen terveysaseman lääkäreitten toiminnassa.

***********

Kipuni ei ole neljässä kuukaudessa parantunut. Istuin eilen ilman taukoja 6 tunnin istunnon Helsingin käräjäoikeudessa lautamiehenä. Jostain syystä istuminen palautti kivun ja illalla oli pakko ottaa kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä, eikä kipu ole vieläkään parantunut. Se jokin on siellä koko ajan muistuttaen olemassa olostaan.

Saamansa epämääräisen ohjeen mukaan terveysasemilla on siis tiukat kriteerit kipupolille lähetteen kirjoittamiseksi. Kuka ne on määrittänyt, missä ja millä asteikolla? Tämän ohjeen vaadin saada nähtäväkseni, ja edelleen eduskunnan oikeusasiamiehelle toimitettavaksi. Vai onko sitä edes olemassa missään kirjallisena?

Se on selvä että terveysaseman lääkärit on Helsingin terveyskeskus ohjeistanut säästöjen takia olemaan kirjottamatta lähetteitä erikoislääkärille. Jonot erikoislääkärille ovat jopa yli puoli vuotta, kuten Helsingin terveyskeskusta on lainvalvojan toimesta moitittu. Mutta parannusta ei ole hommaan saatu.

Missä lepää tällä hetkellä 16.12. Haartamannin sairaalan hammaslääkäristä saamani lähete kipupolille? Tämä kysymys on nyt ollut jo yli kuukauden vastausta vailla.

Muutenkin kivun hoito on Suomessa alkeellisella tasolla, kuten lukemattomia kertoja on eri asiantuntevien tahojen toimesta todettu. Edes kuolemaa tekevälle ei hevillä määrätä riittävää kipulääkitystä sillä perusteella, että tämä voi tulla siitä riippuvaiseksi, kuten erään lähisukulaisen elämän viimeiset päivät opettivat. Piti käydä haukkumassa lääkärit perin pohjin ennen kuin morfiini alkoi virtaamaan ja potilas kuoli rauhallisesti.

Yritä tässä sitten asiallisesti kommunikoida massiivisen byrokraattisen organisaation kansa, joka ei osaa edes ohjata palautelomakkeen valitusta oikealla taholle ja joka pokkana kehtaa kirjallisesti todeta:

Kipupoliklikan läheteohjaus on varsin tiukka liittyen rajallisiin resursseihin ja suuriin potilasmääriin. Saamamme ohjeen mukaan voimme lähettää kipupoliklinikalle potilaan, jolla on syöpään liittyviä kipuja, adekvaatista kipulääkityksestä huolimatta oireileva hermokipu tai muu krooninen kipu, joka jatkuu voimakkaana perusterveydenhuollon hoitoyrityksistä huolimatta.

1/19/2015

Talousrikoksen ABC-lyhyt oppimäärä



Jokaisen omaisuuden takana on rikos. Follow the money, kuten Gordon Gekko opasti leffassa Wall Street. Yksi prossa maailman ihmisistä omistaa puolet maailman varallisuudesta. 20 prossaa omistaa 80 prossaa varallisuudesta. Loput maailman 80 prossaa ihmisistä omistaa 20 prossaa maailman varallisuudesta.

Jokainen täysjärkinen ymmärtää ettei tämä tilanne tule kestämään. Luultavasti kaikki rikkaatkin toivovat pelko perseessä ettei tilanne olisi tämä. Jonakin päivänä jossain repeää, kuten nyt on Kreikassa uusissa vaaleissa mahdollisuus. Matkustankin ensi kuussa Ateenaan seuraaman tilanteen kehittymistä, siis paljon puhutun Grexitin kehittymistä joka saattaa aloittaa dominomaisen euroalueen hajoamisen. Pitää vissiin ottaa jonkin sortin kypärä varalta matkaan, kuin sankaritoimittaja Rauli Virtanen konsanaan.

Rikkaat pyrkivät lisäksi kätkemään viimeiseen latiin omaisuutensa erilaisten kiemuroiden kanssa. Tällä hetkellä veroparatiiseissa makaa sinänsä laillisten järjestelyjen kautta suomalaistenkin rikkaiden varoja miljarditolkulla. Siellä Luxemburgissa ainakin jossain vaiheessa sijaitsi Koneen perijäveljeksen Niklas Herlinin holdingyhtiö jonka kautta hän vältteli veronmaksua Suomeen. Monen muunkin ahneuteen sairastuneen fyrkat on hävitetty maailman loputtomiin veroparatiiseihin. Homma on usein sinänsä laillista, mutta samat rikkaat ovat tietenkin esimerkiksi EK:n ja muiden järjestöjen avulla lobanneet lait itselleen mieleisiksi. Siksi näiden rikkaiden muka vilpitön hyväntekeväisyys muissa yhteyksissä on pohjimmiltaan huijausta. Rakennetaan yksityisin varoin Lastensairaala samaan aikaan kun raha makaa veropartiisissa, juoni tällä hetkellä menee. Laskun maksaa loppupeleissä tavallinen työssä käyvä veronmaksaja.

Suomenkin tosirikkaat ovat saaneet Suomessa infran, koulut, terveydenhuollon, yrityksille suotuisat lait. Mutta ahneuden logiikan mukaisesti veroja ei haluta maksaa, vaikka omaisuutta olisi niin paljon ettei sen loppumista voi aiheuttaa kuin vallankumous tai muu yhteiskunnan rähinä jossa valtaan nousee porukka joka verotuksella ja muilla pakkokeinoilla palauttaa maailmojen tasapainon. Tämä kehitys on jo nähtävisä. Suurin pelko Amerikan suurmiljonääreillä on vallankumous, joka veisi heiltä omaisuuden. Itse asissa monet heistä ovat itsekin varmoja näin lopulta käyvän.

Rahojen jemmaaminen veroparatiiseihin on monesta näkökulmasta valtaa pitävän klikin rikos tavallisia veronmmaksjia kohtaan. Akateemikko Aki Kaurismäki oli jäljillä todetessaan brittilehden haastattelussa, että kaikki rikkaat pitäisi tappaa. Tämän humalahöyryisen täräytyksen ymmärtää tuloerojen räjähdysmäisen kasvun maailmassa päivä päivältä paremmin. Eikä siinä rikkaiden tappamisesta edes koituisi maailmalle mitään vahinkoa. Historia tosin opettaa että sen jälkeen teollisuuden ja talouden pystyssä pysyminen ei onnistu, kuten tällä hetkellä Venezuelan tapaus osoittaa.

Naurettavuuden ja ahneuden esikuvaksi on Suomessa noussut pankkiiri Nalle Wahlroos joka siirsi kirjansa Ruotsiin vastalauseena Suomen perintöverolle. Perintövero on itse asiassa veroista oikeudenmukaisen länsimaisessa demokratiassa, jossa kaikille tulisi taata lähtökohdiltaan tasavertaiset mahdollisuudet. Nalle parka ei ymmärrä, että jossain vaiheessa Ruotsissakin talouden sakatessa perintövero palautetaan. Hänen olisi kannattanut kuolla nuorena. MuutenkinNä tämä Salon suunnalla lymyilevä nousukasliero punaisissa silkkihousuissaan munaa täysin itsensä ja edustamiensa tahojen uskottavuuden.

Nostakaa rahat pois Nordeasta, kuten Wahlroosin kähmintään kyllästynyt Ruotsin entinen valtionvarainministeri Anders Borg totesi. Nyt samainen Borg tekee uusliberaalia Suomen talouden kehittämisohjelmaa ja on jälleen hyvää pataa Nallen kanssa. Olenhan jo usein todennut romaanini Talon mies päähenkilön tavoin: Mafiaa ei voi voittaa sillä me olemme mafia (kyseistä e-kirjaa voi suositella kaikille yhteiskunnan ylätason väärinkäytöksistä kiinnostuneille).

Nalle Wahlroos on kerännyt omaisuutensa ilman mitään tuotannollista toimintaa rahapeleillä joita Suomessa on markkinoiden vapauttamisen yhteydessä heikolla osaamisella tehty. Hän on Mr. Chance joka sattui olemaan vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli hänen kohdalla voitaisiin säätää laki josa perintövero ilman mitään tuotannollista toimintatulosta olisi vaikkapa 90 prossaa. Sen sijaan niille jotka tekevät jotakin todellista, vaikkapa hissejä tai kännykkäpelejä, voitaisiin harkita alempaa perintöveroprosenttia, ei kuitenkaan elinkeinoelämän porukan ajamaa nollaa.

Itsensä munasi perusteelliseti myös Onnisen omistajatar joka päätti muuttaa Portugaliin perintöveron välttääkseen. Kuitenkin asiantuntijat kertoivat että yrityksen sukupolvenvaihdoksessa perintövero jää muutamaan prossaan joka voidaan maksaa useamman vuoden kuluessa. Eikä yksikään yritys ole siihen kaatunut, jos perijät ovat todellakin halunneet jatkaa toimintaa.

Itse asiassa todellinen syy Onnisen omistajattaren Portugalin ristiretkeen on, että siellä eläkeläiset eivät nykylain mukaan maksa kymmenenä ensimmäisenä asuinvuotenaan eläkkeistään lainkaan veroa. Kyseessä on siis yritys siirtää varoja mahdollisimman paljon tätä kautta Suomen verottajan ulottumattomiin.

Hölmöyden huipuksi tämä nainen julisti lehdissä ylpeänä päätöstään sillä seurauksella että Suomen valtio käynisti välittömästi neuvottelut Portugalin kanssa kyseisen veroedun poistamiseksi. Ahneuden lisäksi rikkaita vaivaa tyhmyys, kyvyttämyys ymmärtää yhteiskunnan syitä ja seurauksia.

Veroparatiiseja ollaan tällä hetkellä perkaamassa lähinnä jenkkien aloitteesta. Sveitsikin joutuu avaamaan pankkisalaisuutensa jenkkien uhattua heittää muuten sen jättipankit ulos Amerikasta. Työ on hidasta, eikä osaaminen Suomessa ole kovinkaan hääppöistä, kuten Lichtensteinin tapauksen käsittely verottajan toimesta osoittaa. Ei haluta ryhtyä suuriin operaatioihin kun osaamista ei ole ja julkisen sektorin työntekijöiden tavoin myös laiskuus vaivaa.

Follow the money. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Jokainen näkee vaikkei tiedä sitä lähipiirissään kaupungilla kierroksen tehdessään lukuisia veropetokseen syyllistyneitä pikkusinttejä. Kapakat, pizzeriat, rakennusliikkeet jne. tekevät sitä maanisesti koko ajan. Maan tapa, kuten sanonta kuuluu. Lisäksi ihmiskauppa kuuluu osana näiden toimiin, tuodaan kotomaasta sukulaisia ja muita orjia palkattomaan työhön Suomeen. Lopulta he jotenkin lähes aina onnistuvat keplottelemaan itselleen pysyvän oleskeluluvan Suomessa. Risukyliin ei kukaan halua palata, vaikka kovin köyhää näiden lähiökapakoiden ja pizzerioiden laillinen tulovirta on.

Esimerkiksi joku liivipyöräsakki saattaa pyrkiä pesemään rikoksella saatua rahaa näiden pikkuyrittäjien kautta. Bulvaaniksi hankitaan joku asiansa sotkenut firman omistaja jonka tilit ovat puhtaat. Sitten tämän kioskin kautta ryhdytään kierrättämään rahaa sen taustalla toimiville yhtiöille kovaa kyytiä. Firmaan palkataan haamutyöntekijöitä, jotka voivat näin poliisille osoittaa saavansa laillista palkkaa esimerkiksi kapakan työntekijänä.

Rahaa pestään sitä kyytiä että jossain vaiheessa tyyppien suhteellisuuden taju katoaa, tyhmyys ja ahneus voittaa jälleen kerran. Jos bulvaanifirman omistaman asikkaista typötyhjän ravintolan liikevaihto on ollut edellisenä vuonna vaikka 20 tonnia, mutta uuden yrityksen liikevaihto hyppää jo aloitusvuonna 100.000iin, seuravana 200.000aan alkaa jäljet väistämättä polttaa. Jokaista voi huijata jonkin aikaa mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa. Poliisille ja verottajalle alkaa tulla tietoa jotakin hämärää olevan menossa. Verottajalla on nykyään käytössään tietokoneohjelmat joilla se johonkin yritykseen iskiessään voi hakea nopsaan esiin kassavirran anomaliat, tavallisuudesta poikkeavat yön kätkössä tehdyt rahan lyömiset kassaan.

Yleensä tähän kuvioon kuuluu että ennen kuin käry käy yritys myydään eteenpäin. Myös sen taustalla vaikuttavat yritykset häivytetään. Yhtenä iltana jonkin laitakaupungin kapakan narkkari saa viissatasen ja kantaa ostamansa yrityksen ns. kirjanpitoa muovikassissa aikansa kunnes hukkaa sen jonnekin.

Follow the money. Jos tutkinta tekee muutaman askeleen eteenpäin voidaan poikkeuksetta nähdä ketjun lopuksi rahat nostetun automaatilta. Näin jäljet katoavat. Mutta poliisi voi helposti jäljittää ketjun alkupään. Nämä bulvaanit ja muut yrityksen listoilla omilla nimillään toimineet puliveivarit päätyvät lukemaan tiilenpäitä. Mutta osa pestystä huumerahasta ja muusta rikollisesti hankitusta omaisuudesta katoaa taivaan tuuliin.

Eikä Suomen verottaja usein ole asiasta moksiskaan. Keskusteltuani erään verohallinnon juristin kanssa asiasta hän totesi asioiden tilan olevan täsmälleen kuten em. kerrotaan. Mutta resurssit eivät yksinkertaisesti riitä pikkunilkkien jahtaamiseen. On priorisoitava isompiin pikkunilkkeihin, ellei sitten ole tehty jotakin yritystä tarkasti koskevaa ilmiantoa. Verottaja on vuosikymmenet huutanut lisärsursseja joilla valtion kirstuun saataisiin satsattu panos vähintään satakertaisena takaisin.

Mutta jokin tässä systeemissä aina onnistuu jarruttamaan ja torpedoiman asian. Veropettureita jahdannut kansanedustaja Susi-Pullianenkin päätyi siihen ettei veropettureita Suomessa edes tosissaan jahdata. Tiet, sairaalat, koulut tulisivat yhteiskunnalle kalliimmiksi jos esimerkiksi pääministerin kesäasunnon remontissa pyörineiden liiviläisten porukka olisi napattu. Toki Suojelupoliisi oli asiasta täysin tietoinen mutta sen sektoriin ei kuulu veropetosten selvittäminen eikä viranomaisten yhteistyö muutenkaan suju kuin riitaisissa mrkeissä, kuten taas Jari Aarnion tapauksen taustat opettavat.

Mutta jonakin aamuna kapakka pysyy kiinni, rakennustelineet jäävät oman onnensa nojaan. Tyypit lähes poikkeuksetta kuvittelevat ettei heidän pyörittämäänsä kuittikauppaa pystytä jäljittämään. Käräjäoikeuksissa tämä uskomus viikoittain jossain päin Suomea todetaan pahaksi ja kalliiksi tulevaksi virheeksi. Nykyinen tietotekniikka tekee rahojen jäljittämisen yhä helpommaksi, kätkijöiden tiet alkavat mennä tukkoon. Mutta huoli pois, iso ja pieni talousrikollisuus löytää aina uusia mahdollisuuksia huijata tavallista veronmaksajaa.


Follow the money. Meistä jokainen on joskus syyllistynyt johonkin vippaskonstiin verottajaa puijatakseen. Eikä tässä ole nähty mitään ongelmaa, systeemiä kuuluu huijata ja rokottaa niin paljon kuin mahdollista. Tähän asti näitä Luxemburgiin, Sveitsiin ja muihin veroparatiiseihin rahansa kätkeneitä on pidetty jopa kahdehdittavan älykkäinä yksilöinä. Pikkukioskien tyyppien kohtalo ei ketään kiinnosta. Mutta nyt kun verokirstun pohja häämöttää, alkavat valtiot yhä tarkemmin perkaamaan veronkiertomahdollisuuksia veropohjaa kartuttaakseen. Tämä on hidas prosessi mutta se etenee. Just follow the money.

Nalle Wahlroos voitaisiin myydä Pekingin eläintarhaan tai vaihtaa pandaan.


VS: EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES

Sähköpostinne on saapunut eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan.
Justitieombudsmannens kansli har tagit emot Ert e-postmeddelande.
Office of the Parliamentary Ombudsman of Finland has received Your e-mail.

Sähköpostiosoitteemme on: oikeusasiamies@eduskunta.fi
Vår e-postadress är: ombudsman@riksdagen.fi
Our email-address is: ombudsman@parliament.fi

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia/Kirjaamo
Riksdagens justitieombudsmans kansli/Registratorskontor
Office of the Parliamentary Ombudsman/Registry

1/18/2015

Kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle

Lyrican voimalla sain eilen hetkeksi takaisin animal rageni. Tein valituksen Helsingin terveyskeskuksen hammaslääkärin kipupolista terveysvirastoon ja kantelin samantien asiasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kiinnostaa nähdä miten tässäkin asiassa terveysvirasto onnistuu selitämään mustan valkoiseksi, eikä Eduskunnan oikeusasiamies näe asiassa mitään moitittavaa eikä lainrikkomusta. Luottamusta em. tahojen puolueettomuuteen minulla ei ole. Ei korppi korpin silmää noki.

Lupaan kertia myöhemmin mitä tapahtuu, tapahtuuko mitään:

Palaute: Kipupolin jono seisoo!

17.01.2015 21:19.50 - Seppo Korpipää

Ohessa lainaus blogistani Hyvinvointivaltion historia:


Helsingin terveysvirastossa joululomat jatkuu. Lomien takia sairaaloiden päivystykset kaaoksessa. Hammaspuolen kipuklinikan lääkäri on vasta palaamassa kolmen viikon joululomalta, vaikka jonossa seisoo yli 500 tyyppiä. Viimeiseen kolmeen viikkoon lähetteitä ei ole käsitellyt kukaan. Ne seisovat mukamas jonossa.

Ehkä tämä pitkiä joululomia pitävä lekuri on uupunut työtaakkaansa, tai sitten ihmiset eivät Helsingin kaupungin terveysviraston logiikan mukaan yksinkertaiseti voi sairastua joulun ja uudenvuoden aikaan.

#######

Olen kärsinyt yhtä mittaa leuan hermokivusta yli 3kk. Pihlajamäen terveyskeskuksesta en saanut edes kunnon lääkkeitä vaivaani ennen kuin toisella kerralla. Lähetettä erikoislääkärille venäläinen naislääkäri piti täysin mahdottomana ajatuksena. Jätti vain kylmästi kipuineni tyhjän päälle, kuten kyseissä terveyskeskuksessa kokemusteni mukaan poikkeuksetta tehdään koska lääkärit on evästetty välttämään lähetteitä jatkotutkimuksiin säästöjen saamiseksi.

Kivun jatkuessa ja yltyessä sain päivystysajan Haartmannin sairaallan hammaslääkäriin. Siellä todettiin ettei vika ole hampaissa. Lääkäri kirjoitti lähetteen hammaspuolen kipupolille 7-14 päivän varoajalla. Lääkkeeksi kehotettiin ottamaan Lyricaa jota sain Pihlajamäen terveysasemalta vaivaiset kymmenisen kappaletta kovan kinuamisen jälkeen.

Soitin Pihljamöen terveysasemalta että määrätty annos on liian pieni. Päivystävä lääkäri lisäsi sitä 150:stä mgstä 225:een. Söin sitä joulunpyhät huonolla tuloksella. Niinpä nostin sen omin päin 300:aan josaa kivut jo vähän hellittivät. Vasta 375 saa sen jotenkuten aisoihin.

Ja soittaessani kipupolille kahteen kertaan kuulin ettei lähettäni ollut pitkään joululomaileva lääkäri käsitellyt vielä 15.1.2015, eli kuukautta lähetteen lähettämisen jälkeen.

Kuulin toisella soitolla olevani jossain epäämäräisesä jonossa jossa on yli 500 ihmistä! Eikä tosiaankaan lähetettä oltu vieläkään käsitelty. Aikoja kuulenna jaettiin jo maaliskuulle.

Tämä on häpeällistä ja anteeksiantamatonta sairaiden ihmisten heitteille jättöä Helsingin terveyskeskuksen toimimattomuuden vuoksi. Asiasta on syytä tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle, jotta nähdään koskeeko hammaspuolen kipupolin toimintaa mitkään Suomessa voimassa olevat lait? Terveyskeskus vie niin paljon veronmaksajiejn rahoja että nykymuodossa ne kaikki voitaisiin lakkauttaa, ainakin lähiöistä. Huonotasoisia lääkäreitä ja tympeää kohtelua ainaki Pihlajamässä. Kipupolin toimimattomuus on suorastaan rikollista. Tämä(kään) ei jää tähän!

1/15/2015

Lyrica Songs from the Room



Lyrica soittaa tammikuuta stydisti. Kun annos on tarpeeksi iso kivut katoavat ja ihminen valpastuu. Päätyy afrodiskoon ja kuntosalille. Olenkin käynyt jälleen treenaamassa kolme kertaa viikossa. Ei mahda mittään, mutta kunto on ikäisekseni erinomainen.

Erityisesti keskityn aerobiseen treeniin, vaikka harjoittelu isoilla painoilla onkin päivän muoti. Vedän 50 minsaa soutulaitteella täydellä vastuksella, hakkaan muutaman minuutin raivokkaasti minulle aina vittuilevaa säkkiä, nostan painoja vähintään yhtä paljon kuin nämä nykytrendin riivaamat, lopuksi vielä 50 minsaa kovalla vastuksella crosstraineria. Uimaan en tän kahden tunnin kovan rääkin jälkeen voi mennä koska jalat kramppaavat. Tyydyn sulattelemaan kovia lihaksiani höyrysaunassa.

Äijät kysyivät salilla että saanko Lyricasta nuppiin huminaa? Enpä erityisemmin, annosta pitäisi psykedeeliseen sfääriin päästäkseen nostaa roimasti. Kyllä narkkarit tietää. Mutta me luomuihmiset kamppailemme kipua vastaan mahdollisimman pienellä annoksella. Kun vaikutus katoaa, kivut palaavat. Tyhjänä kemiana palan hiljaa, kuten todetaan mainiossa ohessa ostettavissa olevassa runokirjassani "Gorillat Villa Giulian puistossa". 225 ei poista kipua, 300 jotenkuten, mutta vasta 375 saa semmoisen olon että pystyn pitämään iPadia vasemmassa kädessä ilman kipua. Tänään tosin hain postista uuden iPad Air 2:sen joka on kevyempi kuin vanha napukka.

Helsingin terveysvirastossa joululomat jatkuu. Lomien takia sairaaloiden päivystykset kaaoksessa. Hammaspuolen kipuklinikan lääkäri on vasta palaamassa kolmen viikon joululomalta, vaikka jonossa seisoo yli 500 tyyppiä. Viimeiseen kolmeen viikkoon lähetteitä ei ole käsitellyt kukaan. Ne seisovat mukamas jonossa.

Ehkä tämä pitkiä joululomia pitävä lekuri on uupunut työtaakkansa, tai sitten ihmiset eivät Helsingin kaupungin terveysviraston logiikan mukaan yksinkertaiseti voi sairastua joulun ja uudenvuoden aikaan. Niskalaukaus taas kerran olisi paikallaan, mutta tänä vuonna olen päättänyt olla kiltti kaveri jota ei kaikkien tartte koko ajan pelätä. En edes ole rähjännyt kaupungintalon ämmille jotka sekalaisine rakkeineen seisovat koirapuistossa aamusta iltaan, jotta varmasti kukaan muu ei sinne voi raivohullujen sekaan mennä.

Kuuntelen Bowien psykedeelistä All Saints kokoelmaa Spotifystä. Hyvä ihminen totta tosiaan olen; liityin Radio Helsingin Ystäväklubiin. Eli maksan kympin kuussa että saan kuunnella Pomon kanssa päivisin koko ajan kyseistä asemaa taustamusana. Kun tulee puheohjelmaa siirrymme Bassoradion pariin.

Koirakin tykkää Radio Helsingistä enemmän kuin Yle Puheesta, jota aikaisemmin soitimme hälle kun joutui oleman yksin. Itse asiassa koira tykkää rokkimusasta; se soittaa pystyhäntäbassoa parkettia vasten, eikä lyö kertaakaan vikaan. Alakerrassa piileskelevä sekaisin mennyt ja yökaudet ikuisessa yksinäisyydessään vettä edes takaisin valuttava uuninpankon ex-juristi voi sen todistaa.

Luen Kingston Wallin pomon Pete Wallin elämäkertaa. Eikä hänkään elänyt kuin 26 vuotiaaksi ennen kuin yrttien ja Ior Bockin opeista sekaantuneena lähti ikuiseen lentoon Töölön kirkon katolta. Eikä koskaan tullut takaisin. Hyvää matkaa Petet, Walli ja Räkä-Malmi!

Eilen mennessäni salille hain pari meriaiheista tilausta kirjastosta - olenhan tuleva kotkalainen meri-ihminen ja entinen oululainen samoin - samalla pengoin löytöloodaa josta löysin englanniksi matkakirjoja ison pinon. Ei auttanut kuin kiikuttaa kokoelmaan.

Löysin loodasta myös Veijo Meren Irralliset joka sekin päätyi kotimaisten klassikkojen osastolle. Siinä on ankara rotuerottelu. Olohuoneeseen pääsevät lähinnä nuoruuteni starat; Henrik Tikkanen, Saarikoski, Juhani Peltonen ja mitä niitä onkaan. Jörn Donnerkin on päässyt olohuoneessen sillä tykkään jotenkin hänen raporttikirjoistaan ja myös vanhuuudenpäivien Miksi olen? löpinöistään. Miksi kysymyksethän ovat kovin vaikeita, kuten Suursuon vanhainkodissa eläkepäiviään viettävä akateemikko Erik Allardt jo aikoja sitten totesi ja alkoi sitten ajaa dataa hirmuisella faktorianalyysillä.

Heikommat ja uudemmat suomalaiset olen piilotanut makkarin kirjahyllyyn. Nimet jääköön mainitsematta. Mutta sen verran kuitenkin että inhoan dekkareita. Ne tosin olen kantanut kirjaston löytäloodaan samatien lukemattomina. Ulkomamisista kirjailijoista olkkarin isossa hyllyssä ovat esillä mm. Hemingway. Vonnegut, venäläiset klassikot, erityisesti Gogol ja Tsehov. Toisen seinän Eurooppahyllyssä esillä Kundera (lempikirjailijani, älkää kertoko korstoille), Kafka, Canetti, Brodsky, Proust, Maupassant, Camus ja muutama muu. Erityisesti täytyy vielä mainita Kunnon sotamies Svejk, jonka ostin Kotkan Aarrearkusta uunituoreena kahdella eurolla sekä Don Quijote, vanha painos, uusista en tykkää.

En ala tässä nyt käymään läpi eri osastojamme, yksi kaappi on matkakirjallisuudelle, työhuoneessa iso kaapisto tietokirjoille. Mm. Tieto Finlandian voittajan Mirkka Lappalaisen uusin pläjäys. Hänet olen tavannut monta kertaa koirapuistossa mutta en ole tiennyt kuka hän on. Hän muistelee Hertta koiransa tarkasti kuunnellessa aina lapsuuttaan jolloin halasi isoja Lapinkoiria.

Hyllyistä tosin löytyy myös tasapuolisuuden vuoksi ufokirjoja ja McLeania. Toki Forsythen upea Zangaro myös. Mutta se kirjoista, noista aikaani vainoavista pikkupaholaisista.

Päivät valuu kevääseen. Aamuisin on jo valoisaa, aurinko pilkistää joen takaa, linnut opettelevat kähein äänin jälleen laulamaan. Kultaisen noutajan kanssa emme ala sooloilemaan, kävelemme aina sovinnolla saman lenkin, täällä stadissa ja Kotkassa myös jonne retkikunta seuraavaksi kevään viettoon lähtee salaisen operaation pariin.

Joulun kynttiläiset näköjään edelleen ikkunoissamme loistavat. Ei me niitä pois oteta, stadi tarttee lisää valoa. Jokainen tuikku tulee tarpeeseen. Härmässä pitäisi pitää Hong Kongin tavoin joka päivä valoshow, sillä erotuksella että se kestäisi nonstoppina illasta aamuun pimeinä vuodenaikoina. Turistit tykkäisivät, varsinkin jos kaavailemani kylpyläkasinohotelli saadaan Kotkan Merimuseon viereen pystyyn ennen kuin venäläisillä ei ole enää rahaa mitä pummata hankkeen rahoittamiseksi Rayn ohella.

Öisin nukun about kahdeksan yhdeksän tuntia. Olen virkeä päivisin. Kaikki arvot kondiksessa, paitsi huono kolestroli vähän koholla. Voipi olla jeangeeneissä. Syömme yhä terveellisemmin; etupäässä kalaa eri muodoissa riisillä, salaatteja, ei paljon punaista lihaa jo ihan ideologisistakin syistä. Minähän sanoin, olen kiltii pieni hyvä ihminen.

Vuosikymmenen ruokakauppojen parhaita kesksintöjä ovat pikkutomaatit rasiassa, pikku porkkanat pussissa, salaattimixit yms. Valmisruoat alkavat tulla yhä paremmiksi. Niitä tarkkaillaan viranomaisten toimesta niin paljon että ne lyövät terveellisyydessään kotiruon kevyesti, mikä on kotiäidin retaleille huono uutinen.

Minäkin olen lähes luomu vaikka lauantai-iltana kiskaisin telkun katsomisen lomassa taas pullon Frapin konjakkia. Äijät kysyivät salilla että millä juomalla oikein näitä kovia treenejäni vetelen? Pelkän veden voimalla. Kuntojuomat syövät hampaat ja tuovat turhia kaloreita sekä myrkkyjä kehoon. Kerroin tosin siis myös Lyricasta. Äijät tunsivat aineen. Yksi uimahallissa käyvä hirmu vittumainen kaapin kokoinen jätkä sai sitä ja muuttui nopsaan kiltiksi jätiksi. Lyrica tekee meistä uusia ihmisiä, lähdemme kohta Ullanlinnanmäelle nostamaan Suomen lippuja.


Musarintamalla tapahtuu koko ajan. Uusia tulee, uusia lähes yhtä nopsaa katoaa. Vanhat tutut onneksi jäävät. Vanhoista olen viime aikona kuunnellut erityisesti Led Zeppeliiniä, Kingston Wallia, Radioheadia, Bowieta, King Crimsonia, Scott Walkeria ja Santanaa.

Von Hertzen Borthers soittaa itse asiassa samaa musaa kuin Kingston Wall mutta vähemmillä kitaroilla ja liian täyteen tuotetulla muovisella soundilla. No kundit olivat about samaa ikäluokkaa Haagan suunnalta. Uusista on jonkin sortin vaikutuksen tehnyt...mm... kotimaisista...uudet jazzin taitajat ja ulkomaisista... mm...uusprogeen kallellaan olevat. Pidämme säännöllisesti Stygefy iltoja tohtori Muzan kanssa joka tietää näistä uusista NME:n perusteella. Parraita niistä sitten soitamme nupit kaakossa. Pitäisi vissiin ostaa se omakotitalo että saisi kuunnella musaa täysillä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Olen tätä nykyä myös Zalandon kanta-asiakas. Tilaan takkeja ja kenkiä. Syksystä lähtien olen tilannut viidet kengät. Enpä olisi uskonut että vielä tän ikäisenä uppoudun verkon rättikauppojen maailmaan. Mutta kun on helppo ostaa ja palauttaa epäsopivat niin on vaikea panna hanttiin. Itse asissa nettikaupoissa viihtyy niin hyvin että alkaa vähitellen ostella kaikenlaista kivaa kun vain saa 15 euron bonuskoodin. Ostan, ostan, ostan ja lujaa menee! Olen iloinen kuluttaja, vihdoinkin edes kerran tässä elämässä!

Mulla ei tosiaankaan ole mitään psykologista ulottuvuutta. Kuten freudilainen psykiatrini kirjoitti kerran puolustuksekseni jonkin hässäkän selvittämiseksi: "On saanut yhteiskuntatieteellisen koulutuksen, ei usko psykologisiin menetelmiin." Nappiin sanottu, vaikka kyllä mä vähän itseäni tarkkailen ja tarpeen tullen säädän termostaatista isteni takaisin kiltiksi hyväksi ihmiseksi.

Ei siis ole masennusta, ahdistusta, maniaa, skitsofreniaa. Mua vaivaa ainostaan kiire. Yritän opetella siitä pois makaamalla muutaman tovin heräämisen jälkeen sängyssä, istumalla partsilla salaröökin jälkeen muuten vain taivasta katselemassa, kieltäytymällä lukemasta ja katsomasta kaikkea tyrkyllä olevaa ensiarvoisen tärkeä ja törkeää.

Yritän keskittyä kybällä toisarvoiseen, olla sekundäärinen partikkeli yhdessä äärettömistä maailmankaikkeuksista. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi melkeinpä lähteä taas Amsterdamiin tai Phnom Penhiin yrttireissulle, niitä nauttiessa sielu taatusti lepää, vaikka tätä ei ole lupa minun tässä näin sanoa ääneen.

Se se on rokkii tämän pojan elämä. En keksi mitään lisättävää. Lisätkää itse. Katsokaa kaaosta ympärillämme, katsotte minua ja samaa kuvaa siitä miten tämän pojan elämä kulkee säätöhommat kondiksessa. On, vaikka en olekaan syönyt mm. undergroundkirjailija Arto Leivon kaupittelemaa jukurikääpää. Itse asiassa en syö mitään lisäravinteita. Ne ovat monipuolisen ruokavalion rinnalla tarpeettomia.

Vitamiinit keksittiin Kaliforniassa toisen maailmansodan jälkeen. Niitä myytiin alussa verkostomarkkinoinnilla. Nyt lähes joka tyyppi vetää jostain purkista turhia myrkkyjä kehoonsa. Omatpahan ovat hautajaisensa.

Kun katson tuosta ikkunasta alas näkymä on kuin Los Angelesissa. Alhaalla laaksossa kiikareilla näkyy Flamingon hotellikylpylä, koneet laskeutumassa Helsinki-Vantaalle, isot ja pienet junat raiteillaan menossa jonnekin ja sitten sieltä takaisin, talojen valtameri valotuikkujen sisässä, toisia ihmsiä niissä elämässä omaa ihmehetkeään elämäksi kutsutussa nopeasti katoavassa olomuodossa.

Kesäisin lehdet peittävät näkymän. Kaikki ikkunasta näkyvä on vihreää. Kesä on vihreä ja vihreä on myrkyn väri, kuten ne saatanan gorillat väittävät siellä Palermon Villa Giulian puistossa.






1/08/2015

Faster, faster, faster


Vaikka jokainen hetki on juhlahetki, minulla on koko ajan kiire jonnekin. Kunpa tietäisin minne. Minun olisi saatava yhteydet poikki universumiin, sen kaikkialla vaaniviin sähköisiin megakenttiin. Maailmankaikkeus minussa tekee minusta uteliaan, sairaan kinnostuneen kaikesta. Tunnen että minun on yritettävä juosta jotakin kiinni. Monen muun tavoin poljen kuitenkin paikallani, se jokin etääntyy minusta yhä kauemmas.

Parhaiten tunnen ajavani sitä takaa polkiessani kuntosalilla crosstreeneriä, himassa kuntopyörää, vetäessäni soutulaitteella kauemmas kuin kukaan muu. Polkiessani parhaimmillaan unohdan sen kaiken. Toviin en tiedä kuka ja missä olen, miten minun on päässyt käymään näin. Enkä ole tässä aerobisen treenin vimmassani yksin, meitä on monta. Ja kaiken lisäksi me sähköjänikset olemme ajassa kiinni, Hesarikin kertoo meistä uuden ajan tämänkertaisina airueina.

Ei, en polje kuolemaa karkuun, enkä yritä tavoittaa sitä. Jotakin muuta sen täytyy olla. En edes osaa jättää tylsää kirjaa kesken kuin pitkällisten pohdintojen jälkeen. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Kaikkien on juostava yhä lujempaa, oltava fyysisesti ja psyykkisesti huippukunnossa. Valmiina joka hetki räjähtämään toimintaan, räjäyttämään päänsä seurauksista välittämättä. Sitä tämä aika tahtoo meistä, tehdä kerta kaikkiaan selvää jälkeä.

Mulla on täysi höyry päällä koko ajan. En pysty edes kirjoittamaan koneella mitään pitempää. Hukun virhelyöntien sumaan. Aivoni menevät niin lujaa etteivät sormeni pysy perässä. Tulee lyöntivirheitä siinä määrin, että olen siirtynyt lyhytviestinnän kannattajaksi. Ok, noway, maybe. Me vauhtiveikot saamme tolkuttomasti aikaan vähän joka asiassa, mutta koska meillä on tulenpalava kiire emme malta keskittyä pitempään mihinkään. Aina on jossain jotain uutta jota tekee mieli tutkailla hieman tarkemmin.

Legendaarinen underground kirjailija Arto Leivo sanoi jossain Facebook postauksessaan: Minulla on koko ajan ikävä. Mutta en tiedä minne.

Minulla ei ole enää ikävä minnekään. Ainakaan mihinkään Kalkutan tapaiseen mestaan. Toisaalta olen kuitenkin koko ajan menossa jonnekin, täyttämässä elämäni jokaikisen hetken jollakin kummalla kuumeisella touhulla. Jossain vaiheessa pannu kuumenee, tarvitsen yhä enemmän kovaa treeniä, hankin lisää kirjoja joita en ehdi koskaaan lukemaan, ahmin maailman uutisvirtaa jokaikisestä toosasta. Ylen ulkomaan uutisointi on surkeaa ja siellä joka ohjelmassa jamotaan loputtomiin samaa asiaa. Olisi meinaan kirveelle töitä. Mutta Ylen ohella tuijotan jättitelkusta CNN:ää, BBC Worldia, Al Jazeera Englishia, Russia Todayta, Bloomberg Business Newsia, Financial Times Newsia, France 24:aa, SVT Playeria ja mitä niitä onkaan, mahdottomasti on.

Tiedän tasan tarkkaan mitä tulee tapahtumaan, turha tulla uhoilemaan.

Deflaation tajusin jo pari vuotta sitten. Kaikki halpenee, jään kyttämään monen muun tavoin että huomenna se halpenee lisää. Olen -50 prossan mies, sinne kun päästään alkaa kauppoja syntymään sitä tahtia että löydän aikojen päästä avaamattomia vaatepakkauksia yms. ympäri luukkuamme. Aina on tiedettävä kaikesta lisää, ostettava sitä lisää. Faster, faster, faster...

No onpa viime aikojen vaivoista huolimatta ainakin kunto erinomainen, siis fyysinen, psyykkisestä kunnostani voidaan olla montaa mieltä. Mutta vielä mä dallaan, dallaan vaikkei moni sitä uskonutkaan, kuten laulan eräässä biisissäni. Niitäkin toki maanikot ehtivät jossain välissä väsäämään. Säveltä, sanoja, lauseita, askeleita, voimavetoja tulee loputtomiin.

Olenkin päätänyt tänä vuonna kirjoittaa tänne blogiin kaiken mitä sisältäni löytyy, mitä koko ajan syntyy lisää. Ehkä olen lopulta tyhjä, voin jatkaa tyhjältä pöydältä. Jotenkin kun kirjoitan kirjoitan automaattikirjoituksella. Aivot tosiaankin ovat liian nopeat sormilleni vaikka kuinka taon tätä läppäriä. Tilasin uuden iPadin vaikka en osaa sillä kirjoittaa. Toki siihen on olemassa näppäimistö mutta en ehdi koskaan sitä asentaa ennen kuin viestit katoavat netin loputtomiin eetteripyörteisiin.

Kaikki paska pois systeemistä, treenaamalla ja automaattikirjoittamalla. Olen onneksi geeneiltäni ja historialtani nopeiden lihasgeenien mies. Muuten tässä iässä olisi voinut kovan treenaamisen vuoksi viikatemies jo diilata. Ikä on nykyään outo juttu. Sitähän se Eino Leinokin lausui että tähän maahan toiset jo vanhuksina syntyvät. Monet vanhemmat taas ovat rautaisemmassa kunnossa kuin patalaiskat nykynuoret. Nyt ei ne nuoret.

Treenien välipäivinä teen etunojapunneruksia ja treenaan vatsalihaksia. Kotona on myös vehkeet ja vempeleet. Kunpa osaisin ottaa kuin tuo koira tuossa joka rentoutuu mitä merkillisimmissä asennoissa (klik, otan iPhonella kuvan koirasta). Koira on minulle elintärkeä. Se antaa tekosyyn kävellä pitkin katuja ja pysähtyä stalkkaamaan naapurimestojen ikkunoiden valoa.

Koira on aina matkassa kun livahdan partsille röökille vastoin omia ja taloyhtiön sääntöjä. Huonompi homma on että reissaaminen jymylentotarjouksilla on vaikeampaa kun koiran paras menee kaiken edelle, kuten pitää mennäkin. No huhtikuussa näillä näkymin Palermoon, syyskuussa Bostoniin. Parin viikon päästä Hämeenpuistoon Manseen jossa tyttäreni budjaa opiskellessaan Tampereen yliopistossa peräti viisaita juttuja. Deflaatiota tämäkin; lento- ja junalippuja myydään jatkuvasti sikahalvalla. Menen joka paikkaan halvemmalla, halvemmalla, halvemmalla...

Aionkin ottaa mallia tuosta lattialta rötköttävästä noutajasta. Vetäydymme kevääksi rauhoittumaan Kotkan ihanaan kaupunkiin. Siellä ei ole niin kiire kuin täällä stadissa. Aamulla herätessään voi jäädä paikalleen makaamaan. Nousta kun on varma että tämä päivä on todellakin uusi uusinta eilisestä. Sitten ryypätään kahvit ja lähdetään tunnin aamulenkille joka menee Arto Tolsa stadionin vierestä Sapokan vesipuistoon, sieltä torille ja keskustan bulevardia takasin kämpille. Usein suuntana on Kuusisen saaren pengertien päässä sijitseva Kalamaja, jossa saa lohikeittoa kasilla eurolla ja joka on koiraystävällinen mesta. Vaihtelun vuoksi usein myös merta ihmettelemään Katariinan Meripuistoon josssa näkee laivoja, veneitä ja Antero Eerola -nimisen pahimman luokan persun lapsineen.

Minulle ei ole vielä paljastunut Kotkan salattu ydin, mutta tiedän senkin löytyvän jostain kunhan jaksan sinnikkäästi kävellä koiran kanssa tuttuja reittejä. Kotkasta asuu valokuvaaja Juha Metso joka ampuu tykillään maanisesti. Jouluna kävimme katsomassa hänen Suursaari näyttelynsä. Ryssät veivät sen sodan jälkeen Suomelta. Kun Jeltsin juovuspäissään tarjosi Koivistolle Karjalaa takaisin Neuvostoliiton velkojen kuittaamiseksi, olisi edes älynnyt ottaa taivaanrannasta pilkistävän Suursaaren. Nyt sekin on lopullisesti menetetty, ryssien toimesta lisäksi tuhottu armeijan tukikohdaksi.

Metson näyttelyn vahtina oli joku naimakauppojen myötä Kotkaan eksynyt aussi. Kun kysyin että miten hän vertaa Kotkaa Euroopan muihin kaupunkeihin hän sanoi, että ei tiedä kun ei ole käynyt missään muualla. Oli hänellä kännykässään kuvia Porvoon vanhasta kaupungista, mutta ei tosiaankaan vissiin ollut asunut muualla kuin Australiassa, jossa oli jouluna 2014 kuulemma 37 asteen helle ja pensaspalot jokavuotisena riesana. Ehkä tällä aussilla ei ollut kiire minnekään, vaikka jonkun mielestä syytä olisi olla. Hänenkin tapaustaan täytyy tutkia tarkemmin.

Joskus olen yrittänyt meditatiivista rentoutumista. Olen lyönyt makuulle kaulasta nilkkoihin ulottuvalle piikkimatolle ja pannut soimaan Radioheadin Amnesiacin, mikään muu musa ei tarkoitukseen kelpaa. Toden totta, aika kuluu siinä jossain toisessa sfäärissä. Break on through to the other side. Jotakin sen kaltaista olen tuntenut, vaikka ei ole olleet edes mitkään rehut kehissä. Piikkimatto oli jonkin menneen joulun ihmetuote, jota ei isommin vissiin enää missään kaivata. Mutta mä tartten. Ja Pomolla on semmoinen mietintämyssy joka lähettää aivoihin sähköisiä impulssseja, stimuloi kutkuttavasti hermonpäitä. Maksamme maltaita voidaksemme olla vaan, ilman mitään lupauksia joita emme kuitenkaan lunasta.

Unista en perusta, varsinkaan niiden tulkinnoista jotka ovat täyttä paskaa. Viime yönä olin unessa Tallinnassa ja etsin kaikkialta sähkötupakeita. Unissakin minulla on aina kiire. Olen Lontoon tapaisessa mestassa, aika kuluu loppua kohden, nähtävyydet ovat näkemättä mutta kovista pyrinnöistäni huolimatta en pääse niitä katsomaan. Johan sanoin, unilla ei tee mitään, ole mitään käyttöä. Ei minulla ole aikaa alkaa niitä aamuisin kelaamaan, pitää pikaviestiä jollekin jotain, hörppäistä kahvit, haukata kevytmaitorahka hunajalla ja siemenillä, lähteä koiran kanssa tunnin aamulenkille. Sitä paitsi Wittgenstein väittää, että näemme unemme vasta kertoessamme niistä.

Mutta mitä tapahtui päivilleni? Olen ollut monessa mukana mutta en osaa noteerata mitään mennyttä. Mulla on pahvilaatikollinen päiväkirjoja vuosikymmenten ajalta. Mutta jotenkin en pysty avaamaan niitä, palaamaan jo kerran elettyihin hetkiin. "Oulun ihmeessä" kirjoitin rankkaa stooria Oulun yliopiston - nykyisin lakkautuslistalla olevasta - sosiologian laitoksesta jossa olin pari vuotta hommissa. On mulla siitä olemassa päivän tarkat muistiinpanot noilta vuosilta mutta jokin minua pidättelee. Ehkä kaikkien asianosaisten kannalta paras näin.

Parasta olisi olla aito klisee, olla haluamatta enää mitään, vaikken mikään zen olekaan. Ei tulevaa, ei mennyttä, ei nykyisyyttä, eikä ei-mitäänkään. Opin siihen viimeistään kun krematorion ämyreistä pamahtaa soimaan Counting Crowsien unohdettu klassikko "A Long December". Kenen vuoro on silloin kuolla, sitä en ole vielä päätäänyt. Siihen asti se on yhtä ja samaa pintakiitoa tämä meikäpojan elämä. Ei, en tunne tarvetta muuttua, ainakaan kovin uein. Näissä blogeissa täytyy kuitenkin näytellä itseään fiksumpaa. Ei voi kirjata miten ja kenet aikoo seuraavaksi teilata, tai nettipoliisi Marko Forss tapansa mukaan lähettää taas mailia.

Nyt pitää taas mennä ja joutuin. Sisko tahtoisin jäädä mutta mootoritie on kuuma.



1/06/2015

Lätkää ja afrodiskoa


Jäähallissa on kylmä, vaikka kaukalossa kundit käyvät tulikuumina. Olin viikonloppuna Myllypuron jäähallissa katsomassa nuorten lätkäturnausta jossa siskon poika pelasi. Nuoret ovat nykyään aikuisten tavoin paljon parempia kuin luonnonjäiden aikaan. Lätkässä vauhti kiihtyy koko ajan samaan tapaan kuin nykymaailmassa ylipäätään. Aikaa ja tilaa on yhä vähemmän, on tehtävä peruuttamattomia ratkaisuja vaistonvaraisesti, heikot jyrätään välittömästi vahvempien toimesta. Pelaajat ovat yhä taitavampia, isompiakin ne ryökäleet ovat kuin ennen. Ovat saaneet terveellistä ravitsevaa ruokaa pienestä pitäen.

Pakka pysyy junnupeleissäkin ainakin alussa kasassa ja tiivinä. Pelikäsitys on tietenkin vielä osittain hakusessa. Maalinedustat siivotaan tarkkaan kovaotteisesti. Sikaa pelaavalle tulee noutaja välittömästi lätkän sisäisen logiikan mukaisesti. Siksi lajin ylilyöntejä käsitellään hyvin harvoin käräjillä. Neitikiekkoa ei juurikaan enää näe laitojen ryskyessä, vaikka Tami Tamminen tapansa mukaisesti munasi itsensä väittämällä ettei lätkän maailmassa ole homoja.

Homoja tai tulevia sellaisia, laidat ryskyvät joustokaukalon pleksien saadessa kyytiä koko kalliin hintansa arvosta. Kundit ovat kuin isompiakin staroja, eivät paljon suostu peliä ennen, erätauoilla, pelin jälkeen jäämään juttelemaan tuttujen kanssa. Eivätkä taatusti anna parin sadan euron arvoista komposiittimailaa. Puukeppejä jaeltiin aina ennen pelien jälkeen tuosta vaan.

Lätkän maailma hulluine kannattajaisineen ja -äiteineen on hyvä breikki infoähkyn katkaisemiseksi. Syöt makkaroita erätauolla, juot kuumaa kaakaota ja mietit miten Pietarin SKA ei hyvän alun jälkeen pärjää Myllypuron loppupeleissä. Venäläisille tyypillisesti heillä ei paneiden kasvaessa yksinkertaisesti kuuppa kestä.

Parin päivän hallilla hengailun jälkeen saan kyydin Itäkeskukseen. Vedän pari kossupaukkua lämmikkeeksi, vaikka Vesku Loirin tavoin olen koukussa hyvään konjakkiin. No sitä ei juuri Itiksen mestoissa ole tarjoilla. Kylmän jälkeen sisäinen ja ulkoinen lämmike tekee hyvää. Lähden kiertämään Itiksen kapakoita. Joulun ja uudenvuoden jälkeen on suht hiljaista, fyrkat on porukoilla finaalissa.

Jossakin lymymestassa näen baarin takahuoneeseen valuvan etupäässä mustaa porukkaa. Vaikka siellä on yksityistilaisuus löydän itseni tietenkin tapani mukaan joraamasta raivokkaasti reggaen ja afron kuumassa jytkeessä. Parin päivän jäähallilla seisomisen, vuosien koneiden ääressä istumisen jälkeen tekee hyvää jorata niin että tyrät rytkyy.

Joraan siihen malliin että lattialle tulee tilaa ja lopulta jonkun mustan huumekuninkaan valkoinen turvamies pyytää minua mitä kohteliammin poistumaan koska tosiaankin huumekunkku vietää 29:ttä syntymäpäiväänsä invates only tyyliin. No käyn baarin toisella puolen vetäisemässä karaokessa Lumi teki enkelin eteiseen. Istun ja ihmettelen mitä nämä ihmiset oikein tässä tinaamisessa keskellä yötä näkevät. Sitten olen taas kiihkeän afrodiskon sykkeessä ja saan paikat aika hyvin irroiteltua ja väen pakenemaan kauhuissaan lattialta kunnes samainen huumekunkun turvamies taas pyytää minua mitä kohteliaimmin poistumaan yksityistilaisuudesta. Lupaan poistua mutta vetäisin vielä kunnon rytkeet. Sen jälkeen olenkin tyytyväinen lätkää ja afrodiskoa sisältäneen päivän, illn, yön tarjontaan.

Itäkeskuksessa ei kukaan epätoivoinen narkkari edes yritä ryöstää minua. Seisoessani röökillä ulkona sisältä tulee joukko mustia miehiä, joista yksi lausuu minut nähdessän:
- That man is cool, shit!

Olen toki tyytyväinen tekemääni vaikutukseen. Tanssitreenit koiran kansa olkkarissa eivät ole menneet hukkaan. Ei mitään takaiskua idässä, paitsi että hukkaan Burberry kaulaliinani. Aamulla se löytyy toppatakin hihasta, eli takaiskut jäivät tällä kertaa kokematta. Asuni oli lätkähallissa jees, mutta toppahousuissa joraaminen neekeridiskossa ei ehkä täyttänyt nykynuorison pukeutumisvaatimuksia.

Huono homma on, että stadista ei löydy kunnollisia afrodiskoja, joissa käydä vetämässä kunnon rytkeet. Kovasti maailmalla kehutun Kaikuklubin tiloissa pidettävä Reggae Sundays on aina lähes tyhjä. Nurkissa roikkuu elämässään yhä kauemmaksi eksyneitä mustia miehiä pössyn sisäavaruuksiin kadonneina. Valkoisia käy joskus pettymässä tyhjään tanssilattiaan. Kun sinne olen eksynyt olen kuitenkin vetänyt hiet pintaan, irrotellut paikat dancing with myself.

No kaivamalla löydän että helmikuussa Pressan tiloissa on jonkin sortin reggaefestari. Sinne siis. Jos maltan jättää toppahousut himaan ja panna paremman rytkyt niskaan voin jälleen vetää coolia joraamista pikkutunneille.

Juuri kun olin valmis luopumaan kaikesta lähipiirin ulkopuolella tapahtuvasta kaupungin menosta, huomaan kaipaavani sittenkin jotakin yöelämää afrodiskon tapaisissa mestoissa. Taksit taitavat tältä perältä iltayöstä suunnata makean marin lemuisiin luoliin, joissa kaikki rodut ovat veljiä keskenään. Vaikka välistä olenkin jutuissani elintasopakolaisuutta vastaan niin in the flesh mulla ei ole näistä kaiffareista mitään pulmaa. Tulen hyvin juttuun, olenhan eri puolilla maailmaa jorannut vaikka minkälaisissa reggaehalleissa ja hindidiskoissa.

Uusi vuosi alkaa siis hyvin. Olen päättänyt kirjata tänne blogiin itselleni muistoksi menemisiäni. Viime vuodet olen kirjannut niitä kalenteriin. Päiväni ovat menneet hiljaselossa: aamulla ylös kun huvittaa, kahvia ja uutisia, tunnin lenkki Vantaanjoella koiran kaa, iPadilla Hesari, sitten menen jos on menemistä, jos ei niin kuuntelen Radio Helsinkiä ja hommaan sekalaisia asioitani iPadilla, nyt taasen tällä teräskuorisella läppärillä (tilasin juuri uuden iPad Air2:sen Verkkokauppa.comista), käyn vetäisemässä yhä aerobisemmiksi muuttuneet treenit salilla, syön maitorahkaa hunajalla, pellavan ja auringonkukan siemenillä, luen kirjaa, katson joltakin boxilta juttuja huumebisneksestä ja Amerikan alamaailmasta, televisiosta uutiset, kunnon sapuskaksi kalaa, joskus kanaa, ei punaista lihaa, paljon kasviksia, sitten koiran kaa lenkki, päiväni päättyy tätä nykyä about puoli kaksi yöllä, joskus myöhemminkin. Ja aamulla sama päivä uudestaan, joka ainoa päiväni Murmelina.

Olen tyytyväinen sillä ihminen viihtyy parhaiten kun hänellä on selkeät rutiinit. Ei tarvitse alkaa improvisoimaan. Silloin tällöin puteli hyvää konjakkia, reissu keskustan johonkin menomestaan, milloin minnekin. Enimmäkseen olen kuitenkin täysin tyytyväinen tässä näin olkkarin sohvalla lukuisten kaukosäädinten ympäröimänä. Tuskin koskaan enää istun työhuoneen isolla koneella. Tarvittaessa käyn paiskoon hommia kun kaivataan selkeitä ratkaisuja sumeisiin ongelmiin. Matkustan nykyään etupäässä Aasiaan.

Nyt kun euro on sukeltamassa siirryn kuitenkin yhä enemmän Eurooppaan. Keväällä pitäisi käydä muutaman viikon reissu Sisiliassa, lähiaikoina muutama päivä aina niin mukavassa Tukholmassa, jossa olin opiskeluaikoina kesäisin Farstan sairaalassa töissä. Siellä oli niin mukavaa, että en koskaan saa Stockiksesta kyllikseni, essiintyipä Thåström Långholmsparkenissa tai ei. SoFo (South of Folkungagatan Söder om stan), Karlaplanin yäkerhot Östermalmilla, Vaasalaiva, olen hulluna siihen, ja koko Djurgården, vanha kaupunkikin turistilaivojen lähdettyä, Norrmalm ja Långholmen, kaikkialla Tukholmassa on hyvä meininki. Muita pakkomielteitäni Euroopassa ovat Pariisi ja Venetsia, niistäkään en koskaan saa tarpeekseni. Voisin kirjoittaa paksun kirjan siitä mitä mulle on noissa mestoissa tapahtunut.

Tänään on loppiainen, pakkasta oli aamulla -16. Eilen tuli Zalandolta tilaamani Greenwood Pepe Jeans London Ink´n untuvatakki. Vedin sen niskaan, jalkoihin ruotsalaisten keksimät ihmepiikkikengät Icebugit ja taas mentiin kultaisen noutajan kanssa metsän takaa kurkistavaa kylmää aurinkoa päin. Kun tekee aamulla kunnon lenkin raittiissa ilmassa, herää hyvin tähänkin uusintaan joka menee yllä kertomallani tavalla. Kun ryysytkin voi tilata netistä, ei tartte lähteä jalkautuman ryssistä tyjentyneiiin alennusmyynteihin.

Hesarin Kuukausiliitteessä Vesku Loiri kertoo nykyisen Suomen pankin pääjohtajan Erkki Liikasen hommanneen hänelle 80-luvun lopulla verovelat anteeksi tosta vaan. Taiteilijat voisivat mielestäni olla verovapaita, mutta tuntuu kummalta väärinkäytökseltä että joku saa verovelat anteeksi kapakassa kättä päälle lyömällä ja isot velkaantuneiden massat saivat kärsiä viimeisen päälle 90-luvun lamasta, eivätkä läheskään kaikki ole vieläkään selvinneet.

Mauno Koivisto jää historiaan Suomen mustimpana ja tyhmimpänä pressana. Hän se päätti että pelastetaan pankit ja pannaan kansa kärsimään. Kumman sadistinen mies tämä presidennti Koivisto oli. Ja Erkki Liikanen samasta demariklikistä jää historiaan siitä että 70-luvun alussa ehdotti, että Neuvostoliiton arvostelemisesta tulisi tehdä laissa kiellettyä. 80-luvun kasinovuosina hän toimi valtionvarainministerinä painaen kaasua kun Suomen talous oli pamahtamaisillaan. Lupasi ennen vaaleja kolminkertaistaa lapsilisät. Teki tuhoa miljarditolkulla, eikä koskaan joutunut vastaamaan väärinkäytöksistään kansan tavoin.

Tämä savolainen puliveivari siityi tien noustua Suomessa pystyyn Brysseliin, jossa toimi EU lähettiläänä ja lopulta komissaarina. Hän jakoi ilmaisia veroviinoja tutuilleen laatikkokaupalla kosteiden saunailtojen jälkeen, ovat paikalla olleet pikkulinnut visertäneet. Kaiken suomalaisen yhteiskunnan sisäisen poliittisen mädännäisyyden pisteenä iin pääle hänet vielä nimitettiin Suomen pankin pääjohtajaksi,vaikka on toimillaan osoittanut ettei ymmärrä taloudesta mitään. Onneksi tällä Euroopan Keskuspankin sivukontorilla ole mitään rahapoliittista tai muutakaan merkitystä. Satoja täysdorkia talousihmisiä lymyilee sen suojissa ennustaen kaiken mahdollisen päin mäntyä. Jokainen tolkun ihminen tietää että kun apina valitsee summassa tulevan vuoden parhaiten tuottavat osakkeet, voittaa elukka poikkeuksetta taloustieteen "ammattilaisten" valitseman listan. Viime vuonna saman kokeen suoritti Hesarin toimittaja ja taas apina voitti selvästi.

Luen Venäjä-teemani viimeisiä opuksia. Nyt on Tapaus Hodorkoviskin jälkeen meneillään Uusia muistelmia kuolleesta talosta jonka Hodorkovski itse on kirjoittanut. Näissä lastuissa hän tekee selkoa, että vaikka virkamiehet Venäjällä olisivatkin pohjimmiltaan rehtiä väkeä, joutuvat he menemään systeemiin valheeseen mukaan säilyttääkseen toimeentulonsa. Vaikka Hodorkovski onkin täysi skurkki eikä hänen vankilassa tapahtunuttta moraalista heräämistä läheskään kaikki ota vakavasti, osuu hän tässä keskeiseen yhteiskunnalliseen kollektiiviseen psykoosiin jossa kaikki valtiot elävät.

Esimerkiksi Suomen valtion ja kuntien palkkalistoilla on kymmeniä tuhansia virkamiehiä jotka pohjimmiltaan tietävät missä mättää, mutta eivät uskalla sanoa mitään ääneen etteivät joutuisi jengistä pois. Esimerkiksi silppukuntien tappaminen on yhtä loputtomn pitkä prosessi kuin Venäjän kansalaisyhteiskunnan synnyttäminen. Nämä henkisesti typistyneet virkamieshaamut voidaan leikata kulusäästöinä suurelta osin pois eikä kukaan huomaa mitään vahinkoa sattuneen.

Me kaikki valehtelemme ollaksemme oikeassa, elämänkertamme ja toimeentulomme suhteen. Eikä mafiaa voi voittaa sillä me olemme mafia, kuten e-kirjassani Talon mies todetaan. Lukekaa se jos haluatte tietää totuuden julkisen sektorin valheesta, ja suurelta osan yksityisenkin.

Mäkihyppyä tulee telkusta jota ohjaan tätä nykyä kännykälläni. Joka viikko tullee uusia härpeleitä, eikä aika voi tulla pitkäksi tässä tietokoneistuneen yhteiskunnan muodostamassa parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ainakaan minulla ei tule, enkä paljon tiedä miten muilla menee. Kuten sosiologi Taina Rajanti joskus yli 20 vuotta sitten mulle toetesi:

- Ei ole mieltä pyrkiä pelastamaan koko yhteiskuntaa, vaan ainoastaan itsensä.