1/15/2015

Lyrica Songs from the Room



Lyrica soittaa tammikuuta stydisti. Kun annos on tarpeeksi iso kivut katoavat ja ihminen valpastuu. Päätyy afrodiskoon ja kuntosalille. Olenkin käynyt jälleen treenaamassa kolme kertaa viikossa. Ei mahda mittään, mutta kunto on ikäisekseni erinomainen.

Erityisesti keskityn aerobiseen treeniin, vaikka harjoittelu isoilla painoilla onkin päivän muoti. Vedän 50 minsaa soutulaitteella täydellä vastuksella, hakkaan muutaman minuutin raivokkaasti minulle aina vittuilevaa säkkiä, nostan painoja vähintään yhtä paljon kuin nämä nykytrendin riivaamat, lopuksi vielä 50 minsaa kovalla vastuksella crosstraineria. Uimaan en tän kahden tunnin kovan rääkin jälkeen voi mennä koska jalat kramppaavat. Tyydyn sulattelemaan kovia lihaksiani höyrysaunassa.

Äijät kysyivät salilla että saanko Lyricasta nuppiin huminaa? Enpä erityisemmin, annosta pitäisi psykedeeliseen sfääriin päästäkseen nostaa roimasti. Kyllä narkkarit tietää. Mutta me luomuihmiset kamppailemme kipua vastaan mahdollisimman pienellä annoksella. Kun vaikutus katoaa, kivut palaavat. Tyhjänä kemiana palan hiljaa, kuten todetaan mainiossa ohessa ostettavissa olevassa runokirjassani "Gorillat Villa Giulian puistossa". 225 ei poista kipua, 300 jotenkuten, mutta vasta 375 saa semmoisen olon että pystyn pitämään iPadia vasemmassa kädessä ilman kipua. Tänään tosin hain postista uuden iPad Air 2:sen joka on kevyempi kuin vanha napukka.

Helsingin terveysvirastossa joululomat jatkuu. Lomien takia sairaaloiden päivystykset kaaoksessa. Hammaspuolen kipuklinikan lääkäri on vasta palaamassa kolmen viikon joululomalta, vaikka jonossa seisoo yli 500 tyyppiä. Viimeiseen kolmeen viikkoon lähetteitä ei ole käsitellyt kukaan. Ne seisovat mukamas jonossa.

Ehkä tämä pitkiä joululomia pitävä lekuri on uupunut työtaakkansa, tai sitten ihmiset eivät Helsingin kaupungin terveysviraston logiikan mukaan yksinkertaiseti voi sairastua joulun ja uudenvuoden aikaan. Niskalaukaus taas kerran olisi paikallaan, mutta tänä vuonna olen päättänyt olla kiltti kaveri jota ei kaikkien tartte koko ajan pelätä. En edes ole rähjännyt kaupungintalon ämmille jotka sekalaisine rakkeineen seisovat koirapuistossa aamusta iltaan, jotta varmasti kukaan muu ei sinne voi raivohullujen sekaan mennä.

Kuuntelen Bowien psykedeelistä All Saints kokoelmaa Spotifystä. Hyvä ihminen totta tosiaan olen; liityin Radio Helsingin Ystäväklubiin. Eli maksan kympin kuussa että saan kuunnella Pomon kanssa päivisin koko ajan kyseistä asemaa taustamusana. Kun tulee puheohjelmaa siirrymme Bassoradion pariin.

Koirakin tykkää Radio Helsingistä enemmän kuin Yle Puheesta, jota aikaisemmin soitimme hälle kun joutui oleman yksin. Itse asiassa koira tykkää rokkimusasta; se soittaa pystyhäntäbassoa parkettia vasten, eikä lyö kertaakaan vikaan. Alakerrassa piileskelevä sekaisin mennyt ja yökaudet ikuisessa yksinäisyydessään vettä edes takaisin valuttava uuninpankon ex-juristi voi sen todistaa.

Luen Kingston Wallin pomon Pete Wallin elämäkertaa. Eikä hänkään elänyt kuin 26 vuotiaaksi ennen kuin yrttien ja Ior Bockin opeista sekaantuneena lähti ikuiseen lentoon Töölön kirkon katolta. Eikä koskaan tullut takaisin. Hyvää matkaa Petet, Walli ja Räkä-Malmi!

Eilen mennessäni salille hain pari meriaiheista tilausta kirjastosta - olenhan tuleva kotkalainen meri-ihminen ja entinen oululainen samoin - samalla pengoin löytöloodaa josta löysin englanniksi matkakirjoja ison pinon. Ei auttanut kuin kiikuttaa kokoelmaan.

Löysin loodasta myös Veijo Meren Irralliset joka sekin päätyi kotimaisten klassikkojen osastolle. Siinä on ankara rotuerottelu. Olohuoneeseen pääsevät lähinnä nuoruuteni starat; Henrik Tikkanen, Saarikoski, Juhani Peltonen ja mitä niitä onkaan. Jörn Donnerkin on päässyt olohuoneessen sillä tykkään jotenkin hänen raporttikirjoistaan ja myös vanhuuudenpäivien Miksi olen? löpinöistään. Miksi kysymyksethän ovat kovin vaikeita, kuten Suursuon vanhainkodissa eläkepäiviään viettävä akateemikko Erik Allardt jo aikoja sitten totesi ja alkoi sitten ajaa dataa hirmuisella faktorianalyysillä.

Heikommat ja uudemmat suomalaiset olen piilotanut makkarin kirjahyllyyn. Nimet jääköön mainitsematta. Mutta sen verran kuitenkin että inhoan dekkareita. Ne tosin olen kantanut kirjaston löytäloodaan samatien lukemattomina. Ulkomamisista kirjailijoista olkkarin isossa hyllyssä ovat esillä mm. Hemingway. Vonnegut, venäläiset klassikot, erityisesti Gogol ja Tsehov. Toisen seinän Eurooppahyllyssä esillä Kundera (lempikirjailijani, älkää kertoko korstoille), Kafka, Canetti, Brodsky, Proust, Maupassant, Camus ja muutama muu. Erityisesti täytyy vielä mainita Kunnon sotamies Svejk, jonka ostin Kotkan Aarrearkusta uunituoreena kahdella eurolla sekä Don Quijote, vanha painos, uusista en tykkää.

En ala tässä nyt käymään läpi eri osastojamme, yksi kaappi on matkakirjallisuudelle, työhuoneessa iso kaapisto tietokirjoille. Mm. Tieto Finlandian voittajan Mirkka Lappalaisen uusin pläjäys. Hänet olen tavannut monta kertaa koirapuistossa mutta en ole tiennyt kuka hän on. Hän muistelee Hertta koiransa tarkasti kuunnellessa aina lapsuuttaan jolloin halasi isoja Lapinkoiria.

Hyllyistä tosin löytyy myös tasapuolisuuden vuoksi ufokirjoja ja McLeania. Toki Forsythen upea Zangaro myös. Mutta se kirjoista, noista aikaani vainoavista pikkupaholaisista.

Päivät valuu kevääseen. Aamuisin on jo valoisaa, aurinko pilkistää joen takaa, linnut opettelevat kähein äänin jälleen laulamaan. Kultaisen noutajan kanssa emme ala sooloilemaan, kävelemme aina sovinnolla saman lenkin, täällä stadissa ja Kotkassa myös jonne retkikunta seuraavaksi kevään viettoon lähtee salaisen operaation pariin.

Joulun kynttiläiset näköjään edelleen ikkunoissamme loistavat. Ei me niitä pois oteta, stadi tarttee lisää valoa. Jokainen tuikku tulee tarpeeseen. Härmässä pitäisi pitää Hong Kongin tavoin joka päivä valoshow, sillä erotuksella että se kestäisi nonstoppina illasta aamuun pimeinä vuodenaikoina. Turistit tykkäisivät, varsinkin jos kaavailemani kylpyläkasinohotelli saadaan Kotkan Merimuseon viereen pystyyn ennen kuin venäläisillä ei ole enää rahaa mitä pummata hankkeen rahoittamiseksi Rayn ohella.

Öisin nukun about kahdeksan yhdeksän tuntia. Olen virkeä päivisin. Kaikki arvot kondiksessa, paitsi huono kolestroli vähän koholla. Voipi olla jeangeeneissä. Syömme yhä terveellisemmin; etupäässä kalaa eri muodoissa riisillä, salaatteja, ei paljon punaista lihaa jo ihan ideologisistakin syistä. Minähän sanoin, olen kiltii pieni hyvä ihminen.

Vuosikymmenen ruokakauppojen parhaita kesksintöjä ovat pikkutomaatit rasiassa, pikku porkkanat pussissa, salaattimixit yms. Valmisruoat alkavat tulla yhä paremmiksi. Niitä tarkkaillaan viranomaisten toimesta niin paljon että ne lyövät terveellisyydessään kotiruon kevyesti, mikä on kotiäidin retaleille huono uutinen.

Minäkin olen lähes luomu vaikka lauantai-iltana kiskaisin telkun katsomisen lomassa taas pullon Frapin konjakkia. Äijät kysyivät salilla että millä juomalla oikein näitä kovia treenejäni vetelen? Pelkän veden voimalla. Kuntojuomat syövät hampaat ja tuovat turhia kaloreita sekä myrkkyjä kehoon. Kerroin tosin siis myös Lyricasta. Äijät tunsivat aineen. Yksi uimahallissa käyvä hirmu vittumainen kaapin kokoinen jätkä sai sitä ja muuttui nopsaan kiltiksi jätiksi. Lyrica tekee meistä uusia ihmisiä, lähdemme kohta Ullanlinnanmäelle nostamaan Suomen lippuja.


Musarintamalla tapahtuu koko ajan. Uusia tulee, uusia lähes yhtä nopsaa katoaa. Vanhat tutut onneksi jäävät. Vanhoista olen viime aikona kuunnellut erityisesti Led Zeppeliiniä, Kingston Wallia, Radioheadia, Bowieta, King Crimsonia, Scott Walkeria ja Santanaa.

Von Hertzen Borthers soittaa itse asiassa samaa musaa kuin Kingston Wall mutta vähemmillä kitaroilla ja liian täyteen tuotetulla muovisella soundilla. No kundit olivat about samaa ikäluokkaa Haagan suunnalta. Uusista on jonkin sortin vaikutuksen tehnyt...mm... kotimaisista...uudet jazzin taitajat ja ulkomaisista... mm...uusprogeen kallellaan olevat. Pidämme säännöllisesti Stygefy iltoja tohtori Muzan kanssa joka tietää näistä uusista NME:n perusteella. Parraita niistä sitten soitamme nupit kaakossa. Pitäisi vissiin ostaa se omakotitalo että saisi kuunnella musaa täysillä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Olen tätä nykyä myös Zalandon kanta-asiakas. Tilaan takkeja ja kenkiä. Syksystä lähtien olen tilannut viidet kengät. Enpä olisi uskonut että vielä tän ikäisenä uppoudun verkon rättikauppojen maailmaan. Mutta kun on helppo ostaa ja palauttaa epäsopivat niin on vaikea panna hanttiin. Itse asissa nettikaupoissa viihtyy niin hyvin että alkaa vähitellen ostella kaikenlaista kivaa kun vain saa 15 euron bonuskoodin. Ostan, ostan, ostan ja lujaa menee! Olen iloinen kuluttaja, vihdoinkin edes kerran tässä elämässä!

Mulla ei tosiaankaan ole mitään psykologista ulottuvuutta. Kuten freudilainen psykiatrini kirjoitti kerran puolustuksekseni jonkin hässäkän selvittämiseksi: "On saanut yhteiskuntatieteellisen koulutuksen, ei usko psykologisiin menetelmiin." Nappiin sanottu, vaikka kyllä mä vähän itseäni tarkkailen ja tarpeen tullen säädän termostaatista isteni takaisin kiltiksi hyväksi ihmiseksi.

Ei siis ole masennusta, ahdistusta, maniaa, skitsofreniaa. Mua vaivaa ainostaan kiire. Yritän opetella siitä pois makaamalla muutaman tovin heräämisen jälkeen sängyssä, istumalla partsilla salaröökin jälkeen muuten vain taivasta katselemassa, kieltäytymällä lukemasta ja katsomasta kaikkea tyrkyllä olevaa ensiarvoisen tärkeä ja törkeää.

Yritän keskittyä kybällä toisarvoiseen, olla sekundäärinen partikkeli yhdessä äärettömistä maailmankaikkeuksista. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi melkeinpä lähteä taas Amsterdamiin tai Phnom Penhiin yrttireissulle, niitä nauttiessa sielu taatusti lepää, vaikka tätä ei ole lupa minun tässä näin sanoa ääneen.

Se se on rokkii tämän pojan elämä. En keksi mitään lisättävää. Lisätkää itse. Katsokaa kaaosta ympärillämme, katsotte minua ja samaa kuvaa siitä miten tämän pojan elämä kulkee säätöhommat kondiksessa. On, vaikka en olekaan syönyt mm. undergroundkirjailija Arto Leivon kaupittelemaa jukurikääpää. Itse asiassa en syö mitään lisäravinteita. Ne ovat monipuolisen ruokavalion rinnalla tarpeettomia.

Vitamiinit keksittiin Kaliforniassa toisen maailmansodan jälkeen. Niitä myytiin alussa verkostomarkkinoinnilla. Nyt lähes joka tyyppi vetää jostain purkista turhia myrkkyjä kehoonsa. Omatpahan ovat hautajaisensa.

Kun katson tuosta ikkunasta alas näkymä on kuin Los Angelesissa. Alhaalla laaksossa kiikareilla näkyy Flamingon hotellikylpylä, koneet laskeutumassa Helsinki-Vantaalle, isot ja pienet junat raiteillaan menossa jonnekin ja sitten sieltä takaisin, talojen valtameri valotuikkujen sisässä, toisia ihmsiä niissä elämässä omaa ihmehetkeään elämäksi kutsutussa nopeasti katoavassa olomuodossa.

Kesäisin lehdet peittävät näkymän. Kaikki ikkunasta näkyvä on vihreää. Kesä on vihreä ja vihreä on myrkyn väri, kuten ne saatanan gorillat väittävät siellä Palermon Villa Giulian puistossa.






Ei kommentteja: