11/23/2013

Queit Finn in Chiang Mai


Chiang Mai on mun kaupunki Thaikuissa. Täällä olen useampaan kertaan vaihtelevalla menestyksellä elämääni toilannut eteenpäin. Muutaman kerran olen ottanut täällä lukua erinäisten väkijuomien ja muiden substanssien liiallisen nauttimisen seurauksena. Vähitellen olen oppinut ottamaan iisisti, vain terävää vodkaa. Sillä nuppi pysyy kasassa.

Tosin nyt kun olen jälleen viikon verran tätä kaupunkia reilannut, alkaa äänten kakofonia ottaan hermoille. Sitä on yritetty paeta vuorille, joelle, ties minne. Mutta täällä on joka mestassa kovat jytäbileet meneillään, liikenne siihen päälle, hullujen huoneella ollaan. Olemmekin oppineet arvostamaan hiljaisuutta. Sitä onneksi on stadissa tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, muusta Suomesta puhumattakaan. Härmässä on hiljaista, siinä yksi hyvä syy lisää olla muuttamatta tänne pysyvästi, ainakaan vielä.

Chiang Mai on Thaimaan kulttuurikohde numero uno. Vähän paremman tason matkaajat täällä kartta kourassa kulkevat temppeleitä tutkimassa. Ryssät on saatu toistaiseksi saarrettua Pattayn huorakadulle Walking Stereetille. Mutta täälläkin näkee saman kuin lähes kaikkialla Aasiassa; hotelleja on rakennettu massiivisesti liikaa, baareista puhumattakaan.

Hyvä pu0li tässä on, että hotellien hinnoissa markkinatalous toteutuu ehkä parhaiten. Kaikki joutuvat hakemaan markkinoilta asiakkaita jymytarjouksilla. Tuskin kukaan enää maksaa hotellihuoneesta listahintaa, taitaa sellainen olla katoamassa kokonaan kuvasta. Mekin otettiin ensi kuussa 6 yötä 5 tähden hotlasta Bangkokista aamiaisbuffeteineen wifeineen 90 eurolla yö. Hotellin nimeä en muista, mutta siellä se joen rannassa on ja on myös rankattu Bangkokin 11. parhaaksi hotelliksi. Tässä välissä mennään muutamaan hiljaiseen paikkaan ottaan hermolepoa, hiljasimmat täytyy hakea aina Laosista saakka. Siellä kommarit on edelleen vallassa, eikä kehityksen kiimainen pärinä ole koko ajan tunkemassa päälle.

Chiang Maissa voisin ihan hyvin asua. Tämä on mun mielestä siinä suhteessa Thaimaan, ellei koko Aasian paras mesta. Mutta eipä mulla isompaa hinkua ole tänne tai jonnekin muuttaa. Himassa on hiljaista, kukaan ei soita, naapurit pitävät seurat korkeintaan pari kertaa vuodessa, koira ei mekasta öisin. Ei, minulla ei ole ikävä stadia, eikä mitään muutakaan paikkaa. Ihminen vain tottuu johonkin paikkaan, on siellä kun ei omaa parempaakaan suunnitelmaa.

Bruce Chatwinin Levottomuuden anatomiassa vuolaasti todistellaan nomadimaisen liikkellä olemisen olevan ihmisen mielenterveyden kannalta elintärkeää. Jotkut joutuvat tosin hakemaan reissua kemikaalien avulla pääkopastaan, mutta Chatwinin mukaan siitä on seurauksena kehnoja tuloksia. Tänään meninkin vanhasta muistista apteekkiin, katselin tarjontaa, käännyin hiljaa pois. Ei ole enää tarvetta sekoitella aivojeni riekaleita apteekksituotteilla. Kaikki tämä on hyvin just näin.


11/22/2013

Kehittämiskokous Hongkongissa Kevan tyyliin!

Kevan 170.000 euroa maksanut hummausmatka Hongkongiin on sekin tallennettu "kuvitteellisesti" Talon mieheen, josta käy ilmi kaikki muukin kämmäily mitä kuntiemme miehet ovat vuosikymmenet hommanneet veronmaksajien piikkiin:

17. Englund pitää kehittämiskokouksen


Joka vuosi oli pidettävä pakolliset työyhteisön kehittämispäivät. Niistä ei mitään hyötyä ollut, eikä mikään niiden seurauksena ainakaan muuttunut parempaan suuntaan. Niinpä päätin viedä koko osaston vähän merta edemmäs kalaan, josta se voisi nähdä etäisyyden päästä oman toimintansa toivottomuuden. Kerrankin kaikki olivat heti tulossa mukaan, eikä kukaan keksinyt tekosyitä saada lintsata vaikka lento Hongkongiin kesti 10 tuntia. Olin antanut heille liian paljon siimaa reissun muodossa, mutta tilit tasattaisiin ajan myötä ja he joutuisivat lunastamaan kiitollisuudenvelkansa minulle.


Kun porukka oli saatu lennätettyä kehittämiskokoukseen sinivalkoisin siivin Hongkongiin asetuimme vanhaan suosikkihotelliini Island Pacificiin. Ensimmäinen päivä töllötettiin huoneiden ikkunoista avautuvaa näköalaa Victorian Harbouriin, ajeltiin Star Ferryllä ihastelemassa pilvenpiirtäjäviidakkoa, koluttiin Kowloonin piraattimarkkinoita. Toisena päivänä porukka kokoontui yläkerran bisneskabinettiin.


Yksikköpalaverissa Pasila alias "Paimion pimee" yritti tapansa mukaan ottaa aloitteen. Hän oli pikkukunnan pikkumies, jonka porvarit nostivat hoitamaan kouluasioita Taloon hänen puhuttuaan heidät vakuuttuneiksi, että hänestä olisi täällä vähiten harmia. Pasilla ei ollut mitään persoonallisia mielipiteitä, vaan hän oli onnellinen nobody, eräänlainen mies ilman ominaisuuksia. Itsestään selvyydet ja latteudet pursusivat hänen innokkailta huuliltaan. Hän puhui taukoamatta ja änkesi kaikkiin seminaareihin ja tilaisuuksiin joista arveli olevan uransa kannalta hyötyä. Hän pärjäsi talossa hyvin koska ei omannut itsereflektiota, vaan piti saamiaan loukkauksiakin viime kädessä kehuina. Ehkä hänenkin päähänsä oli menestyksekkäästi jossain johdon valmennuksessa taottu, että se kuka aloittaa keskustelun määrää pitkälti sen tulevan sävyn. Pirulainen yritti tehdä työtä käskettyä. Mutta tällä kertaa ei ollut aikaa hänen tajunnanvirtaansa kuunnella, koko yksikön lennättäminen kännisen päähänpistoni vuoksi toiselle puolen maailmaa tuli muutenkin veronmaksajille kalliiksi.

- Turpa tukkoon, kuittasin hänen alustuksensa aikaisemmasta viisastuneena.


Pasila lopetti mesoamisena tyytyen naurahtamaan mistään mitään tajuamatonta tekonauruaan. Hän oli kuitenkin onnistunut viemään minulta jälleen kerran kehittämistunnelman. Idea roudata koko paskasakki toiselle puolen maailmaa kadutti. Päätin hoidella kaikista kehittämisaikeista ja lukemattomista tapani parantamiseksi tekemistäni lupauksistani huolimatta homman entiseen malliin. Kaikenlaista olivat pirulaiset huoneissaan aikansa kuluksi kehitelleet. Kuuntelen jokaista hetken ja totean hänen pitkään kehittelemänsä idean toimintamme tehostamiseksi hyväksi, mutta siihen tultaisiin palamaan jatkopalavereissa. Alustusten jälkeen muutama käpälä on koko ajan pystyssä, mutta en ole niitä huomaavinanikaan.

- Ja sitten asiaan. Tämä yksikkö ei voi toimia ilman moraalisääntöjä. Ne sitovat meitä ja pakottavat meidät vastavuoroiseen kanssakäymiseen. Kukaan ei saa piileskellä poterossaan, vaan kaikkien on tultava mukaan, lunastettava paikkansa. Täällä ei eletä kuin pellossa, vaan kaikkien on opittava ajattelemaan samalla tavalla asettaen Talon edun oman elämänsä edelle.


Tämän talon toimintatavat ovat muotoutuneet vuosikymmenten aikana parhaiksi mahdollisiksi. Perinne velvoittaa meidät vannomaan sen nimiin. Te olette onnenpekkoja. Ihmisiä lyödään automaation edetessä koko ajan ulos työelämästä. Kannattaa jatkossakin yrittää kaikin keinoin pysytellä touhussa mukana. Teette mukisematta kaiken mitä määrään, ettekä mieti syntyjä syviä. Kuten olen lukemattomia kertoja korostanut, viime kädessä ajattelemisen tässä yksikössä hoidan minä. Kaiken mitä teemme on oltav...

11/19/2013

Buddha joka kiipesi puuhun - Buddha Who Climbed into the Tree


Olemme keksineet täällä Chiang Main Jee Peng valofestareilla tajuttoman hyvän ja myyvän kirjan nimen: "Buddha joka kiipesi puuhun". Sen sisältö voi olla mitä tahansa, mutta kaikilla kielillä se myy kultaa. Toinen, hylätty kirjan nimi oli "Zen ja runkkaamisen taito". Sen voisi omistaa Jörn Donnerille joka "Mammuttinsa" lopussa syöpähoitojen jälkeen päiväkirjaa ahkerasti kätensä käyvän vessassa 80 vuoden iästä huolimatta. Pysyyvähän ovat vain tilapäiset vaikeudet, mutta jostakin täytyy aloittaa.

Chiang Maissa opimme että emme osaa enää asua majatalon tapaisissa mörskissä. Joku Madventures tyyppi sanoi että tykkää erityisesti halvalla matkustamisesta. Me emme enää kuulu heidän viiteryhmäänsä. Lai Thai, jossa olen asunut aikaisemmin 2 kertaa, oli ikkunaton mörskä, jossa ei wifi, telkku, mikään toiminut. Avasimme läppärin ja valitsimme latestays.comista neljän tähden Ibis Stylesin ja tuota pikaa ajoimme tuktukilla tänne. Heti aulassa alkoi helpottaa, vaikka cocktailjazz soi liian lujalla, aasialaiset eivät ymmärrä nyanssien päälle (siksi he eivät koskaan voita käynnissä olevaa rahan maailmansotaa).

Chiang Mai on Pattayan ja Bangkokin jälkeen rauhallisempi kulttuurikaupunki. Eikä täällä pohjoisessa ole niin kuuma kuin alempana. Paukuttelu oli valofestareilla hillitöntä, mutta onneksi kaatosade eilen illalla kasteli riehujat ja paukut jäivät suutareiksi. Yhdellä japsilla ehti sitä ennen tärykalvo puhjeta vieressään räjähtäneestä paukusta, verta vuosi nenästä. Itse join 7 tuplavodkaa ravintolassa ja kun sade oli tyjentänyt kaupungin hillujista, ajoimme puoli kahdentoista maissa takaisin Ibikseen, jossa kaikki toimii, wifi, telkun kanavat, ilmastointi ja aamiaiseksi saa syödä buffetistä mitä lystää, niin paljon kuin lystää. Eikä tämä edes tule paljon Lai Thai mörskää kallimmaksi, sillä siellä aamianen lisäkahvilla veti hinnan törkeeksi. Ranskalaisia, saksalaisia vanhoja ihmisiä siellä reppureitten lisäksi asui. Täällä Ibiksessä lähes kaikki asiakkaat ovat Kiinasta. Myös jenkkejä on tällä hetkellä Chiang Maissa paljon, ryssiä tuskin ollenkaan.

Eilen kävimme jättisuuressa divarissa josta Pomo osti Buddhaa Ja Zeniä, mä maailman vaarallisimmat matkat antologian ja Salingerin elämäkerran på engelska. Nyt luen Chatwinin levottomuuden anatomiaa. Chatwinin harhainen väite kuuluu, että ihmiset ovat evoluutiobiologisesti aina liikkeellä etsimässä uusia kunnaita. Suuret uskontojen perustajat Buddhaa myöten tekivät pyhiinvaelluksia, kirjailijat olivat Chatwinin itsensä tavoin koko ajan liikkeessä. Himassa Lontoossa ja maalla Englannissa Chatwin tunsi tukehtuvansa, eikä pysytynyt keskitymään kirjoittamiseen. He always wanted to go to Patagonia.

Divarissa tunsin haikeutta sillä tiesin senkin toiminnan päättyvän lähivuosina, monet englanninkielisen kirjallisuuden divarit on täällä jo lopettaneet toimintansa. Kun kaikilla on nämä nettivempaimet taskussaan, saa sieltä lukea ja katsoa ilmaiseksi niin paljon kuin huvittaa.

Hienoa että en ole tänään tappamassa ketään, olenhan pohjimmiltani kiltti tappaja. Tapan vain pahikset ja muut epäilyttävät kovanaamat. Viattomat ovat kärsimyksensä ansainneet, annan heidän kulkea rauhassa.

Ei siis no star hotelleja enää, kuuluu tän reissun opetus. Ja stadiin on reilun kuukauden päästä kiva palata, siellä odottaa joulun tähtöset ja Roope koira, Nelonen Pron lätkämatsit, MTV Totalin fudisrumba. Oli mulla vielä jotain mielessä, mutta en ehdi nyt sanoa siitä mitään.

11/16/2013

Härmän poliitisesti valittujen pomojen väärinkäytökset


Enää ei tapeta ketään tai käy kuin talkshowisäntä Jimmy Kimmelille, joka innostui erään lapsen ehdotuksesta hoitaa kiinalaisongelma tappamalla heidät kaikki. Nousi iso älämölö; Kimmel joutui katuvana pyytämään anteeksi maailman kaikilta siimahänniltä. Venäläisilläkin kasvaa siimainen häntä. Heidät erottaa 70-luvun ranta-asuista ja ennen muuta siitä että jokainen kantaa muovipussissa ananasta. Ryssät ovat hulluna ananaksiin, iltakaudet niitä vuolevat huoneissaan. Siimahäntiä kaikki tyynni. Taidan tajuta mitä Vonnegut tarkoitti eräässä kirjassaan, että kun kaikki kiinlaiset kutistetaan, ovat he sitten joukolla hengityselimissämme levittäen sairauksiaan.

Tyttökuviosta kiinostuneille MOT:n toimittajan renttujen tapaisille: Kun tyttö tulee risukylässä tiettyyn ikään, äitimuori käskee tätä lähtemään kaupunkiin tienaamaan elantoa perheelle jalat levällään. Äidit eivät pidä tätä vaikeana työnä, niinpä Pattayan rantabaareissa on vuosi vuodelta enemmän tyttöjä pikkuhepeneissä tienestin toivossa. Ilman fyrkkaa ei ole risukylään palaamista. Ainoa pelastus on möhömahainen suomalainen äijä joka ei saa suomessa kuin tumpeloaan ja rakastuu palavasti ensimmäiseen huoraan joka antaa sovinnolla maksua vastaan. Win-win situation, you might see.

Täältä Thaimaasta käsin katsottuna Suomessa tapahtuu rönsyileviä barokkiaiheisia uutisia. Ahde vastaan Räty, kuka ehdotti panemista ja paniko kuka ja ketä? Helsingin huumepoliisin päällikkö on vangittu monista rikoksista epäitynä, menivät hänelläkin totuus ja dekkarit sekaisin päässään. Ja Kuntien eläkevakuutuksen uusi toimari on pannut kepulaisten tapojen mukaan veronmaksajien rahoilla tuulemaan; on hommattu avobemari työsuhdeautoksi, vaikka virka-auto ja kuski on muutenkin. Katajanokalta hommattu luksuskämppä, johon tehty 250.000 euron remontti. Eikä tietenkään politrukit, erityisesti maalaisklikin kepulaiset tyydy edes tähän; asunnon verotusarvo on ilmoitettu liian alhaiseksi ja maksettu siitä liian vähän. No vaikka olenkin tänään hyvällä päällä, jonkinsortin niskalaukaus tekisi tässäkin tapauksessa kansan oikeudenmukaisuuden tunteelle gutaa. Samalla voitaisiin siististi poistaa muut veronmaksajien rahoja törsänneet Kevan johtoryhmäläiset, ja kaikki poliitikon retaleet ylipäänsä.

Ja Talvivaara se menee komeasti konkkaan! Onneksi rahansa menettävät ovat enimmäkseen täystolloja kepulaisia. Järkisakki olisi myynyt osakkeet jo aikoja sitten. Mutta kun ne Suomen maalaiset eivät ole koskaan olleet mitään järkisakkia, ehkä kuitenkin niskalaukaus myös heille? Vaikka nettipoliisi lähetteleekin mulle vikoja varoituksia en mä siitä mitään piittaa ku mulla on sananvapaus ja mä oon karussa toisella puolen maailmaa.

Sen verran vielä valitan ennen kuin häivymme täältä Pattayalta, että siimahännät ovat vallanneet myös Starbucksin. Ennen siellä sai istua suhtkoh rauhassa. Nyt sinne tullaan kameroiden kanssa räpläämään ja törsäämään kaikkialta Volgan varrelta ja Kiinan savusumuisten kaupunkien kähmäisistä loukuista. Stadin keskustaan avattiin juuri Starbucks, mutta ei se hyvältä näytä kun turkulaisia tuli bussilasteittain heti avajaispäivänä sumpille ja räpläämään kameroineen. No I need a place to hide away.

Ei mulla muuta kuin että japsisapuskaa on tullut Central Festival tavaratalon rafloissa syötyä. Ei sushia, pikaruokaa, vaan ihan oikeaa. Lohiteriaki eritysesti on hyvää. Mutta on siellä seuraavassakin mestassa ylhäällä japsipaikkoja Airport Plazalla ja muuallakin.

Nyt otan levon kun öisin itkevä kolmas silmäni on kuivunut ja kaikki ovat osansa tehneet.

Luulin Talon miehen todellisuuden olevan mennyttä aikaa, mutta Kevan tapaus ja Kuntaliitossa tapahtunut työpaikkakiusaaminen johdon toimesta tekevät sen konsulltidemokratioineen yhä ajankohtaisemmaksi. Tässä näyte alusta, kirja löytyy ostettavaksi tuosta oikealta:

1. Englund organisoi

Ne pitävät minua sairaana. Voihan asian näinkin nähdä. Tytöt olivat kannelleet käytöksestäni liittovaltuuston puheenjohtajalle. Hän ei kuitenkaan halua sekaantua asiaan. Pelkää kai minun reagoivan. Hän kehotti minua ainoastaan tuntemaan vastuuni. Tuntea vastuuta? Mistä ja kenelle? Asiat eivät missään tapauksessa ole niin yksinkertaisia kuin he kuvittelevat. Tässä maailmassa on niin moni asia luokiteltu sairaaksi, että jokainen normaalikin asia on ainakin kerran julistettu sairaaksi.

Tuotan heille jälleen pettymyksen. En ota tyttöjen valituksia kuuleviin korviini. He menevät entistä enemmän hämilleen, sillä tietävät jääneensä aseettomaksi julistamattomassa sodassa minua vastaan. Minä olen heidän esimiehensä, jonka alaisuudessa he joutuvat elämään. Melkein jokaisen on opittava elämään jonkun toisen alaisuudessa. Teen näin ollen tytöille palveluksen, mutta en saa mitään kiitosta.

Tämän sekasotkun keskellä en voi kuin yrittää olla oma itseni. Pelkään heidän tekevän minut lopulta kaltaisekseen. Minun on ponnisteltava ollakseni unohtamatta oikeutta minuuteeni. Pahinta on kuitenkin tajuta, että tätä virastoa vastaan ei voi taistella. Mafiaa ei voi voittaa, sillä me olemme se.

Minulla on ollut paljon tyttöjä. Ne lähettävät vain tyttöjä. He jäävät joksikin aikaa ja keksivät sitten tekosyyn lähteä. Mutta uusia tulee tilalle. Niin kuin nämä kaksi tyttöä lähetettiin apulaisiksi projektiin, joka minut on määrätty suorittamaan. Sain resursseja ja tytöt. Heidätkin tosin vain työllistämistuella.

Nämä kaksi valittajaa olivat vaikeita tapauksia jo alusta alkaen. He dominoivat keskustelua kahvipöydässä. Aloin vältellä kahvitaukoja. Sen jälkeen tytöt ovat yrittäneet saada minusta yliotteen. He katsovat ylimielisinä, kun annan heille puhtaaksikirjoitustehtäviä. Kun lähetän heidät asialle, he viipyvät monta tuntia.

Tyttöjen huoneessa ei ole kuin yksi tuoli. Minulla on kaksi. He ovat pyytäneet ylimääräistä tuolia lainaan. Olen luvannut toimittaa sen. Mutta kun he seuraavana päivänä jatkoivat asian hokemista, päätin antaa ajan kulua. Olen talonpoikaista sukua, enkä tee mitään painostuksen alla. Istukoot vaikka vuorotellen lattialla. Minulle se on yksi lysti. Jankutuksen jatkuessa, olen luvannut tuoda tuolin huomenna. Aina huomenna.

Tyttöjen tehtäviin kuuluu tallettaa tietoja koneeseen. Koska meillä on paljon aikaa ja vähän tekemistä, olen keksinyt keinon antaa heille opetuksen. Olen määrännyt heidät tallentamaan levykkeille massoittain kaikenlaista pikkutietoa, jolla ei ole mitään käyttöä. Vaikka tytöt eivät sitä uskaltaneet suoraan sanoa, tiesin heidänkin tietävän.

Eräänä päivänä he marssivat uhmakkaina huoneeseeni. Seisovat edessäni rinnat silmiini työntyen.

- Pitääkö meidän tosiaan tallentaa kaikki tieto tietokoneeseen.

- Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa, vastaan silmää räpäyttämättä.

Tytöt katsovat minua turvat ammollaan.

- Minä kysyin: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Miten se tähän liittyy, tytöt sopertavat.

- Ettekö te ymmärtäneet kysymystäni: ”Mistä tiedätte, että pidän päiväkirjaa”?

- Emme mistään.

- Miksi ette sitten vastaa selvään kysymykseen.

- Me halusimme vain kysyä…

- Niin ovat monet muutkin. Ja minä halusin vastata.

Emme tulleet toimeen keskenämme. Tytöt menivät toivosta luopuneina murjottamaan päätteidensä ääreen. Kumpi istui huoneen ainoalla tuolilla ja kumpi seisoi, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Tuoli oli edelleen viemättä. Ja saisi ollakin toistaiseksi. Mieleni teki käydä katsomassa miten he olivat ratkaisseet yhden tuolin ongelmansa.

Näin on jatkunut jonkin aikaa. Mutta nyt he ovat jälleen huoneessani, valittamassa tietenkin. Heidän huoneensa läpi kulkee varauloskäytävä. Huoneen läpi kulkee kuulemma koko ajan väkeä, vaikka he ovat ripustaneet oveen kyltin, joka kieltää asiattoman läpikulun. Silti porukkaa tulee ja menee kuin aseman ovista.

- Tulimme puhumaan niistä, jotka kulkevat huoneemme läpi.

- Mitä heistä?

- He häiritsevät keskittymistämme työhön.

- Työhön? Eihän teillä ole mitään työtä… Mitä ne sitten teille tekevät?

- Tulevat ja menevät. Jatkuvasti.

- Onko teillä jotakin salattavaa?

- Ei, mutta veto käy koko ajan jalkoihimme…

- Vetäkää takaisin. Niiden on lain mukaan oltava avonaisia. Jos tulee tulipalo, tai jotain.

- Mutta kun ne kulkevat jatkuvasti.

- Ketkä ne?

- Emme tunne niitä. Ovat toiselta osastolta. Miksi he eivät käytä käytävää?

- Ehkä niillä on kiire.

Tyttöjen poistuessa mieleeni nousee jostain kumman syystä tämä kysymys tuolista. Kun opiskelin, muistan erään suhteilla virkansa hankkineen professorin jauhaneen tuolin ideasta. Että emme näe tuolia sinänsä, vaan hurjasti itsensä ympäri pyörivän partikkelikimpun. Vasta tuolin idea tekee tuolista tuolin. Mutta tuolin idealla ei voi istua. Muuten tytöillä ei olisi mitään ongelmaa puuttuvan tuolin suhteen.

Eikä kulu aikaakaan, kun he ovat jälleen ovellani.

- Onko tänään työtä?

- Työtä? Ei, tänään ei ole työtä. Tulkaa huomenna uudestaan.

Moukka on moukan nimi. Tytöt uskovat ja lähtevät kotiin.

Iltapäivällä soi puhelin. Kuuntelen sitä jonkin aikaa epäuskoisena, mutta nostan sitten luurin.

- Täällä puhuu tarkastaja Pelkonen työvoimatoimistosta. Tänne tuli hetki sitten kaksi itkevää tyttöä. Kertovat olevansa töissä teidän johtamassanne projektissa. On kuulemma ilmennyt joitakin vaikeuksia...

11/10/2013

Green Hills of Pattaya

Täällä Pattaylla päättyi Pillerirannikko psykedeelisiin sfääreihin. Itse asiassa kirjoittaessani kirjan lopun en ollut koskaan käynyt Pattaylla, enkä aikonut edes käydä. Nyt olen täällä jo toista kertaa. Pomo ei paikan riemuista jättidiskoineen välitä, mutta hotellin allas ja huone mahdollistavat rauhaisen levon ennen kuin jatkamme pohjoiseen.

Eilen olin illalla Jallen kanssa Suomibaarin karaokeillassa. Lumi teki tietenkin enkelin eteiseen. Kolme pientä Changia, seitinohuita ryyppyjä omasta Smirnov pullosta. Ostan vain pieniä puteleita, vaikka ne maksavat suhteessa paljon enemmän kuin litran puteli. Maksan enemmän vähemmästä. Tähän on elämässäni päädytty.

Kuvasimme jatko-osaa Pattayan pojat II. Saadaan taas roisii settii rantabulevardin pimeältä puolelta, jonne ei öisin kaikki uskalla mennä. Me Jallen kanssa asutaan yöt siellä.

Mulla on Härmästä mukana 5 kirjaa. Kaikki sellaisia joista meillä on himassa hyllyssä kaksi kappaletta. Täällä luen Hemingwayn vanhaa kunnon "Afrikan vihreät kunnaat". Siinä tappaminen on ihanaa ja kaikki kunnot miehet juovat liikaa. Hyvää settii, vaikka tuskin nuorempi väki siitä kauheasti perustaa.

Muita kirjoja matkassa, jotka tänne jonnekin jäävät: Phili K. Dick "Hämärän vartija", E.L. Doctorow "Ragtime", Hemingwayn "Täyttä elämää", Phil Rothin "Portnoyn tauti", Bruce Chatwin "Anatomy of Restlessness". Lisäksi Shanghai Mansionista Bangkokista tarttui mukaan paksu Lonely Planetin Thaimaa opas, mutta sitä emme ole vielä vilkaisseetkaan. Alkaa olla tää maa en verran tuttuu settii. Ehkä Laosissa ja Singaporessa on eri meininki, jos sinne saakka tällä reissulla ennätämme.

Äsken kävin aamun pikku kohmelosta selvittyäni uimassa vajaan tunnin allasta päästä päähän. Lantanassa parasta onkin uima-allas ja aamiaisbuffet, josta hotlassa asuvat ryssäturistit sekoavat. Yksikin ukko otti ainakin 10 nakkia, niin paljon lämmitettyjä kinkkusiivuja kuin kouraan mahtui, 6 paahtoleipää. Sinne se ahteriinsa niitä jäi kiskomaan poistuessamme.

Täällä Pattayalla on vallan helvetisti ryssiä. Osa mainoskylteistäkin tätä nykyä pelkästään venäjäksi. On ne ryssät aika vastenmieleistä sakkia, mutta eipä nuo ole silmille hyppineet. Mutta varmuuden vuoksi: Let´s kill all the Russians too. Tosin suurin osa on ihan tavallista sakkia, joka on pitkään säästänyt päästäkseen tänne ja opettelee turisteeramista samaan tapaan kuin härmäläiset 60- ja 70-luvuilla. Me olemme tätä nykyä siirtyneet kapitalismin frigiidiin vaiheeseen, jossa mikään ei tunnu miltään.

Edelleenkään en kaipaa Suomesta mitään, mutta en kuitenkaan haluaisi muuttaa tänne Aasiaan loppuiäkseni. Koiraa toki on ikävä ja 60 tuumaista taulutelkkua, josta katsoa Nelonen Prolta Oulun Kärppien pelejä. No niitä pääsen katsomaan viimeistään ensi vuoden alussa, kun/jos kotiudumme tältä reissulta.

11/04/2013

Loner in Paradise



En mä useinkaan tunne tarvitsevani toisia ihmisiä. Aina kun olen seuraa vailla sitä löytyy lähimmästä kuppilasta. Sama pätee täällä, sama pätee stadissa. Jotenkin ystävyyden käsite on kulahtanut monen muun vanhan asian tavoin. Katsoin Pressiklupia täällä Lantalla iPhonella. Kulahtaneet tyypit puhumassa lehdistön selviytymisestä pahimman yli. Kuitenkin se suuri muutos on vasta alussa, eikä nämä Suomen viisaat edes näytä ymmärtävän mistä on kysymys. Kärjistettynä paperi häviää biteille, sanat kuville, syvällisyys vauhdille.

Facebookin on liian hidas media nykynuorille. Sano sitten tälle sakille että lukisivat paperisia mediatuotteita. Tosin dekkareita joku lukee, mutta suomalaiset dekkarit ovat älytöntä paskaa alusta loppuun asti. Karseita kirjoittajia typerine tarinoineen. Kuitenkin yhä useampi entisistä kunnon kirjoittajista rustaa dekkareita myynnin toivossa. Loput rustaa fantasiaa, vaikka heidän oman elämänsä fantasia on jo alun alkaenkin ollut typistynyttä.

Parempi olla täällä näin, vaikka kuuntelenkin parhaillaan Radio Helsingin aamushowta. Suomessa on aamu, täällä iltapäivä. Stadin junat kulkevat edelleenkin miten sattuu, sadetta luvassa, Google tekee jättisatsauksen Haminan palvelinkeskukseensa. Vaikka kaikki toitottavat teollisuuden alamäkeä, Suomi tulee pärjäämään tulevaisuudessa loistavasti uuden talouden ja tekniikan ansioista. Täältä katsoen no hätä, kolme A:ta tulee säilymään. Kahdelle A:lle eli AA:lle käy julkisen rahoituksen suhteen ehkä köpömmin. Nyt kaikkialla läntisessä maailmassa on jälleen noussut keskiöön ajatus, että köyhät ja sairaat ovat syyllisiä tilanteeseensa, turhia menoeriä yhteiskunnalle kaikki tyynni.

Alan yhä paremmin ymmärtää Aki Kaurismäen näkemystä, että kaikki rikkaat pitäisi tappaa. Mutta missä raja kulkee? Tapetaan ensin kaikki yli 100.000 euroa vuodessa ansaitsevat. Jos ei riitä, seuravaksi lahdataan yli 50.000 euroa tienaavat. Johan tulee rikkaille kinttuihin vipinää. Rahat kun on hummattu voidaan tosin huomata että samalla on tehty selvää Suomen taloudesta, eikä rahaa riitä edes kommareiden vaatimaan kansalaispalkkaan. No sitä ei tulla sossun rahojen ohella koskaan Suomessa jakamaan, joten let´s kill all the rich!

Toki Suomessa on perseen paljon turhaa hallintoa. Se nyt ainakin tulisi lahdata, eli tapetaan myös virkamiehet. Turhaa väkeä julkisella sektorilla yksityisen puolen veronmaksajien elätettävänä, kymmeniä tuhansia paperia pyörittäviä sittisontiaisia. Ja avustukset kun vielä eri sektoreilta leikataan, Härmässä on rahaa ettei paskalle taivu! Eli terkut täältä: Kyllä se siitä.

Dokaamista ei ole Pomon kaa paljon harjoitettu. Pari kosteaa iltaa rantabaareissa auringon laskua ihaillen. Mä juon nykyään vain väkeviä, eli kossua siellä, vodkaa täällä. Kaljasta ei tule känniin, vaikka täällä olen oppinut uudestaan arvostamaan sitä jano- ja ruokajuomana. Pääasiassa aika on kuitenkin mennyt uima-altaassa ja biitsillä kävellen. Mutta vielä on pitkästi reissua jäljellä, joten mahdollisuudet tehdä majormokat ovat olemassa. Annas kattoo.

Olen sairaan kiinnostunut avaruudesta ja astronauteista. Aion heti himaan palattuamme hankkia kaukoputken. Täällä Andamaanienmeren äärellä tosin porukat on pelko perseessä, koska rutiköyhät intialaiset ampuvat kohta raketin avaruuteeen. Kantoraketin palasten odotetaan satavan jonnekin tänne. Seuraavaksi intialaiset aikovat lähettää luotaimen Marsiin koska ovat sen verran tyhmiä, että eivät jenkkien tavoin sen olevan silkkaa ajan ja rahan tuhlausta.

Radio Helsingissä haastatellaan jotain huoraa. Kovin on itseään täynnä tämä tyyppi, ei ole persepanot opettaneet nöyryyttä. Täällä Thimaassa on paljon huoria, mutta eivät he laadi tieteellisiä esseitä omasta huoraamisestaan. Ei siinä mitään, antaa Härmän huorien kuvitella itsestään liikoja. Lopulta kuitenkin katuoja odottaa.

Yksi vanha kirjailijatuttu haukkui pystyyn mun e-kirjat, joita voi ostaa tuosta viereiseltä seinältä. Ei kiinnosta ketään, hukkaan lahjani moiseen harrastajamaisuuteen. Mä sille, että en mä enää aikoihin ole viitsinyt mitään kirjoittaa, vaikka muutama käsis pitäisi vielä toimittaa Elisalle myyntiin. Ainakin Finnpron porukat Hongkongissa ja yliopiston jätkät Oulussa ovat ostaneet e-kirjojani. Paljon niitä on mennyt, mutta nopeat ehtivät vielä hankkia ne ennen kuin minua vastaan nostetaan syyte valtiopetoksesta ja saan laukauksen niskaani. Sen olen totta tosiaan ansainnut.

11/02/2013

Phi Phi Island After 10 Years

Totta vie sinne me speed boatilla painettiin tunnin päähän Koh Phi Phi'lle. Paljon enemmän oli turisteja liikkeellä kaikenlaisilla veneillä. Phi Phi´n kaupungissa reppureita teknoa etsimässä pilvin pimein. Vaikka tsunami 2004 tuhosi saaren pahasti, löysin majatalon jossa asuin 10 vuotta sitten. Nyt se oli tosin muun saaren tavoin stailattu vimpan päälle. Ei enää Ratson tapaisia kavereita hortoilemessa humanoidien perässä ees taas pääkatua. Ratson tilanne oli siis se, että hänellä jäivät fyrkat himaan kun lähdimme Aeroflotilla Moskovan kautta rauhoittumaan Thaimaahan.

Selvän reissumme takuumies kesti viikon ennen kuin retkahti. Krabi Townissa asiat olivat siinä pisteessä, että jätin hänet sinne astuessani laivaan. Jossain välissä hän kuitenkin ilmestyi koko paratiisisaaren kauhuksi paikalle. Muutaman päivän jaksoin seurata hänen dorkailujaan. Sitten revin fyrkkaa seinästä ja lähetin hänet laivalla takaisin Krabiin. Itse viihdyin hyvin Phi Phi'llä. Katselin leffoja kahviloissa ja kuuntelin muinaisilla Sony Walkmaneilla dr.Muzan äänittämiä stygekasetteja. Sitten mäkin astuin laivaan ja menin sillä Phuketiin kun ei huvittanut lähteä Ratson törmäilyjä katsomaan. Jossain vaiheessa jouduin hakemaan hänet taksilla Phuketiin, jossa tein lopullisen pesäeron häneen. Lähdin Koh Samuille, enkä enää kuullut Ratsosta reissun aikana mitään. Krabista sen verran että eräät huumeveikot todellakin yrittivät myydä mulle majallaan viiden kilon kimpaleen maria, mutta Sammakon tyypit eivät uskoneet asia vaan sensuroivat Pillerirannikossa määrän puoleen kiloon muistaakseni. Näin totuus oli jälleen kerran taidetta edellä, mutta en jaksanut asiasta meteliä nostaa. Nyt olemme olleet täällä Koh Lantalla sen verran kauan, että ensi viikolla lennämme Bangkokiin, josta ajamme taksilla Pattayalle. Siellä meno ryssineen päivineen on ihan toista maata kuin tällä unisella Koh Lantalla. Ehkä kuvaamme Youtubiin pätkän Pattayan pojat II. Monet asiat ovat kymmenessä vuodessa muuttuneet. On kannettavat, iPadit, iPodit, iPhonet, halpislentoyhtiöt, netissä sikahyviä tarjouksia hotellisaiteilla. Ennen kaikki oli jotenkin vaikeampaa. Nyt kaikki tulee itsestään kuin manulle illallinen. Mysteerityttö on sijoitettu sijaisperheeseen Bulgariassa. Telkusta tulee joka ilta ohjelmaa astronauteista. Kun he ovat olleet riittävän pitkään yksin avaruudessa alkavat he nähdä asioita joista Nasa vaatii heitä vaikenemaan.

11/01/2013

Koh Lanta Days, Koh Lanta Nights

10/24/2013

Return to Barbiturate Coast - Paluu Pillerirannikolle


Kymmenen vuotta meni nopsaan. Silloin asiat olivat olleet pitkään vituroillaan. Kuumeista hortoilua Intiassa, Amerikassa, Aasiassa. Ratson kanssa lähdettiin Thaimaahan selvittämään päitämme. Mulla se monen vaiheen jälkeen selveni, Ratso sekosi lopulta täysin ja jouduimme eri teille. Tuolloin ei netti ollut vielä niin totaalinen kuin tänään. Matkan eteen piti jopa nähdä vähän vaivaa. Tällä reissulla Pomon kaa kaikki on ollut etukäteen ostettua from door to door. En kaipaa noita aikoja Alppilassa. Itse asiassa vihaan niitä. Olin aika sekaisin kaikesta mahdollisesta.

Nykyään homma tuntuu joskus etenevän liiankin tasaisesti, ei synny runoa ei tankaa. Hyvä näin. Hulluudessa ei ole mitään mukavaa, se on kuluttava ja paskamainen juttu. Nyt mä vaan tsiigailen kaikkea, eikä enää tee mieli mennä mukaan. Helsingfors är bra om man inte ville va med. Ratsoa en ole nähnyt yli kahdeksaan vuoteen. Hän on käynyt uudelleen Thaimaassa muutaman kerran, minä monta kertaa. Ratso on kova jätkä; osti Bangkokista mopon ja ajoi sillä ylös Kultaiseen kolmioon sikoja ja ihmisiä väistellen. Mä oon jumittanu Chiang Main suuntaan. On siellä pieniä sekoamisia liiallisen juomien ja muiden höysteiden seurauksena tapahtunut, mutta Finnair on aina hoitanut mut illaksi kotiin. Päätin että tämä osasto saa riittää. Nappasin antabukset huuleen ja lensin Phnom Penhiin Kambodzaan. En dokannut mitään, poltin ainoastaan 30 marisätkää tutkiessani maailmankaikkeuden salattua ydintä Sihanoukvillessä, Kampotissa ja Kep-sur-Merissä. Selvisin ihan kunnossa Vietnamiin, jossa tykkäsin erityisesti olla Dalatin vuorilla. Reissu ilman viinaa alkoi tosin sujua liiankin hyvin; samalla reissulla vielä Hong Kong, Malesian Kuala Lumpur ja Penangin saari, Bali edestä ja takaa. Joka välissä tietenkin muutama päivä Bangkokissa jossa menee aina lujaa. Reissaamiseen alan olla pohjimmiltani kyllästynyt kuin Michel Houllebequecin romaanin päähenkilö huorissa käyntiin. Siksi tämmöinen lepoloma ilman tarkkaa suunnitelmaa täällä eteläisen Thaimaan Koh Lantan saarella maistuu makealle. En mä mitään täällä tee. Syön ja paskannan. Käyn uimassa Andaamaanien meressä ja resortin altaassa, syömässä lähistön aidoissa thairafloissa, joissa suuta polttaa. Enää ei ole pakonomaista tarvetta ryntäillä koko ajan sinne tänne, tai vetää kaljaa joka kioskista. Selvisin siis tänne asti elossa ja hyvässä kondiksessa. Sen kunniaksi voisi ottaa Jack Daniels kolan illalla humudiskossa. Tänä vuonna onni tosin melkein kääntyi. Verenpaine nousi liian ylös, eikä tarkoissa tutkimuksissa löytynyt tälle mitään selkeää syytä. Olin vetänyt itseni treenamalla piippuuun. Lepoa ja lääkkeitä. Elokuussa verenpaine palasi normaalin rajoihin. Olin vissiin vetänyt salilla liian kovaa, liian pitkään. Kuskannut koiraa ja pelannut rahapelejä. Katsonut ohjelmia astronauteista. Kirjoitushommat olen lopettanut. En jaksa, tekun töllöttäminen on mukavampaa. Muutamaan otteeseen Sammakon kanssa on yritetty saada jotain kasaan, mutta kun olen lopulta ollut valmis hommiin on jätkät istuneet paskat housussa, eikä mistään ole tullut mitään. Kukin tyylillään. Mä en ala enää tämmöisen sakin kanssa millekään. Olenhan lopettamut skrivaamisen ja alkanut katso ohjelmia astronauteista. Lukeminen on sujunut suurella nautinnolla, vaikka luinkin Donnerin, Salmenin ja Wahlroosin uusimmat jätökset. Donner julkaisee kaiken mitä on olemassa, varmaankin Mammutin toisessa osassa elämänsä mittaan säästämänsä käytetyt kortsut ja paskapaperit. Onneksi hän pääsi eduskuntaan huilaan taas veronmaksajien piikkiin. Salmenin uusin esseekirja on ihan ok härmäläiseksi, vaikka kapitalismin voittaakin jopa kovassa vastatuulessa purjehtiva islam. No siellä se Lefa Alppilan viimeisessä räkälässä Paussi pubissa tiiviisti koko kesän päivysti toipumassa kirjoitushomman rasituksista. Wahlroos kirjoitti kapitalismin ylistyksensä englanniksi, mutta yksikään englanninkielinen kustantaja ei ole sitä suostunut julkaisemaan. Eipä tästä Swedish House Mafista sen enempää. Partsin ikkunasta näkyvät Koh Lantan vihreät kunnaat. Iltaa alkaa täällä vähitellen pimetä. Asian News Channel pauhaa seinällä. Intian grand prix uhataan peruuttaa. Mutta härmästä kuuluu hyvää: paloittelumurhaaja on palannut vapaaehtoisesti telkien taa. Kunpa vielä joltakin kanavalta tulisi ohjelmaa astronauteista. In space nobody can her you scream. Ja ostakaa lisää kovaa stuffiani vielä kun sitä riittää Elisalla: https://kirja.elisa.fi/kirjailija/seppo-korpipaa

Koh Lanta Days

Bangkokin Chinatownissa hortoilimme Ratson kanssa tasan 10 vuotta sitten "Pillerirannikko" romaanissa. Nyt asuimme siellä muutaman päivän Pomon kanssa Shanghai Mansionissa keskellä kinkkien elämää. Kiinalainen ruoka ei ole yhtä hyvää kuin thairuoka, mutta parempaa tuhatkertaisesti kuin se ylikypsennetty mössö jota kinkkiravintolat Härmässä tarjoavat. Kävelimme kujia ja kuvasimme. Sitten otimme limon lentokentälle ja lensimme Krabiin, josta toinen limo toi meidät tänne Koh Lantalle syvään etelään. Sapuska on loistavaa, tulista ja tuoretta rehua riittää. Uiminen Andaamanien meressä tekee gutaa ja kun vielä resortin poolilla vetää allasta parikyummentä kertaa eestaas niin saa auringon lisäksi vähän treeniäkin. Meillä on varattuna 15 yötä tässä Long Beach Chaletin bambumajassa, jossa on ilmastointi, wifi ja taulutelkkari. Sen jälkeen suunnitelmat ovat avoimet, mutta tarkoitus olisi kuitenkin palata jouluksi kotiin. Roope-koira on hyvässä hoidossa joten sen suhteen ei ongelmaa. Mutta muut asiat vaativat ainakin pistäytymistä Suomen maaperällä, jossa tähän aikaan vuodesta on vitun kurjaa, vitun pimeää, märkää, kylmää. Meillä ei ole täällä mitään tekemistä, lepoloma. Tosin paatilla pääsee halutessaan lähisaarille. Vielä emme kuitenkaan ole aktiiviloman tarpeessa. Sen kun vain chillataan tässä resortin lähistöllä, vedetään rommikolaa ja syödään tulista thairuoka. No menee siinä sapuskan kanssa Singha kaljaakin, mutta dokaamaan emme ole tänne mitenkään erityisemmin tulleet. Tuli vaan mieleen, että Antti Majander epäili "Pillerirannikon" saaneen vaikutteita jonkin Hollebequen kirjasta. En ole viitsinyt aikaisemmin kertoa, että Hollebequen kirja on mikkihiiri-kamaa. Härmäläiset äijät hommaavat Pattayan suunnalla sata kertaa roisimpaa stuffia, mutta sitä nämä mikkihiirirunopojat Antti Mjander ja Jarkko Tontti eivät naivissa mielessään ole edes uskaltaneet ajatella, tai osanneet. He hörhöilevät stadissa marginaalisista marginaalisimman kielen kirjallisuuden parissa ja heillä jää elämä elämättä. Tomi Ervamaa Hesarista eli tosin omansa vähän liiankin kybällä päätyen alkoholimyrkytykseen kuolleena lontoolaiselle bussipysäkille. Kimmo Oksanen on hyvä jäbä, mutta hänellä on ikävä kyllä ollut tosi pahoja ongelmia terveytensä kanssa viime vuosina. Totta tosiaan, meillä ei ole mitään tietoa mitä teemme 6.11. jälkeen. Laosissa pitäisi vissiin jossain välissä käydä Luang Prabangin suunnalla. Samoin pohjoisessa vanhassa kunnon Chiang Maissa, jossa minut tunnetaan ikävä kyllä paremmin kuin hyvin. Ehkä sieltä hippimestaan Pai´hin. Toisaalta saatamme käydä myös Singaporessa moikkaamassa Pomon ystävätärtä. Annas kattoo. Nyt vain ollaan ja hiplaillaan välillä näitä sähköpelejä, joita meillä on matkassa: kannettava, iPad, iPod, 2xiPhone, Nokia N8, järkkärikamera, hd-videokamera. Johtoa ja laturia piisaa. Suomesta en kaipaa koiran lisäksi mitään. Yritän miettiä, mutta ehkä lätkän SM-liigasta Oulun Kärppien pelit voisi katsoa 60 tuuman taulutelkustamme. Maalikoosteet näen täälläkin huoneessa. Muutenkin wifin vuoksi Härmän asioita voi seurata reaaliaikaisesti. Pelata Veikkauksen pelejä ja pyöriä nettikasinoilla. Tämä tosin on enemmän rasite kuin etu. Pitäisi olla voimaa unohtaa, vaikka paloittelumurhaaja jatkaakin pakoaan ja mysteeritytön arvoitus Kreikassa ei ole ratkennut.