11/08/2011

Casino Man

Avioeronsa jälkeen hän myi asunnot sun muut omaisuudet ja lähti maailman kasinoille ammattipeluriksi. Hänellä oli pelatessaan mustahuppari, pikimustat aurinkolasit ja Sennheiserin suuret kuulokkeet korvillaan. Siten hän kesti öiden ja päivien merkityksen katoamisen, monotoniset jaot, refleksinomaiset laskutoimitukset, voitot ja tappiot. Hän menestyi kohtalaisesti koska hän ei ottanut pelaamista henkilökohtaisesta. Hänelle oli ihan sama voittasiko vai häviäisikö hän elämänsä viimeisen jaon, jonka hän tiesi tulevan kerta kerran jälkeen lähemmäksi.

Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.

Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.

Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.

Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...

Casino Lisboa; Macao 7.11.2011

11/06/2011

Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars

Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars

Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.

Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.

Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.

Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.

Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:

a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!

b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.

c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.

Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.

Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.

11/04/2011

Downbound Train in Hong Kong

Downbound Train in Hong Kong
Baby Girl nukkuu jaksaakseen aamulla auringonottoon altaalle, iltapäivällä maailman suurimmille ostareille. Meikä juo cokiksella blandattua kiiinalaista riisiviinaa. Asiat ovat mitä asiat ovat, piste. Ei enää sanaakaan Bangkokin tuhotulvista, keski-Vietnamin piiskasateista. Lääkitys on kohdallaan, tai sitten lähtemässä lopullisesti käsistä.

Kaikki kiinnostaa, eikä mikään kiinnostaa. Eivät ainakaan maailman suurimmat ostarit, joista Baby Girl mm. osti siinä sivussa yli 200 euron lipokkaat. Itse tulen hulluksi ostareissa, kuten Pomo tietää vannoa. Mutta Pomo ja Elukka ovat 10.000 kilometrin päässä. Mutta hui hai, skypet ja langattomat netit rulettaa. Mulla ja Baby Girlillä on matkassa niin paljon erilaista elektroniikkaa, että siinä kalpenee ainakin paska-Nokian johtokunta. Yrittävät toki olla kovasti esillä täällä Hon Kongissakin, mutta valtaisa ryntäys nähtiin tänäänkin ensimmäisessä Kiinassa avatussa Apple Storessa.

Tieto on valtaa, tai ainakin vallan valtateitä. Käydessäni lounaalla tapasin kiinalaisen professorin, joka ei tiennyt Suomesta yhtään mitään. Darkness on the edge of town. Vain reilut 5 miljoonaa asukasta? Onko teillä edes varaa rakentaa teitä? Miten Suomi voi tulla toimeen puolella Hong Kongin väestömäärästä. Tappamalla ryssiä, vastasin osuen tietenkin tapani mukaan naulan kantaan. Sain kutsun luennoimaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Pyysin maksuksi 5000 euroa. Ei tee kipeää, joten voi tulla pitämään useammankin jatkossa. Mutta lennot ja hotlat vimpan päälle on maksettava. Saaatanan riisiviina, mikä sen luennon aihe tulikaan olla? No tota stailia ku nyt sulta tulee, bisnes-Aasia tarttee kunnon guruja.

Sitten kävelin limoon jonka olin tapani mukaan varannut koko päiväksi jaa ajoin hotellille vahtimaan jälkikasvun touhuja. Kiivaat skypetykset olivat meneillään eri puolille maailmaa. Häivyin läheiseen riisiviinapaikkaan. Vedin pään täyteen, mutta tästä en tietenkään muista mitään. Hotellin sakki oli jollain opilla kantanut mut huoneeseeni. Aamulla kummastelin tätä uutta hommaani ennen kuin oli aika lähteä aurinkoon altaalle ja sitämyöten Baby Girlin kanssa Hong Kongin ostareihin, joissa tulen hulluksi ilman riisiviinalla täytettyä taskumattia.

10/24/2011

Gay Somali Aland

Suomessa kaikki vitsitkin otetaan tosissaan, kuten tapaus Hakkarainen osoittaa. Toisaalta jos kerran ruosinkielisten mielestä Härmä on perseestä ja täällä tulee pataan hurreille, niin joukkomuutto Ahvenanmaan vapaavaltioon ei olisi hullumpi ajatus, elleivät ruottalaiset sitten puhu tässäkin yhteydessä tapansa mukaan täyttä paskaa.

Ja jos siellä olisi hyvä tasa-arvoinen ja suvaitsevainen meininki, niin toki homotkin sinne muuttaisivat. Ja kun tässä ihannevaltiossa, jonka presidenttinä olisi Pekka Haavisto tai Astrid Thors, olisi niin ihanaa, saisivat rasismin piinamat somalit ja muut puliveivarit myöskin sieltä turvasataman. Pullonkeruu- ja asuntoryöstöbisneksen hoitaisivat Bulgarian romanit, eikä siitä tykättäisi kyttyrää, sillä vähemmistöjä pitää ymmärtää ja he saavat tehdä mitä tykkäävät, sehän on niiden kulttuuria sun muuta. Sanoohan sen jo järkikin.

Hyvää matkaa parempi väki, ei kiirusta takaisin!

Suomi on pieni lintukoto, jossa menisi ihan mukavasti ellei meitä olisi ryssän pelossa viety euroon. Sen pelastamisen jälkeen Suomikin on korviaan myöten veloissa, ja suurmuutto Ruotsiin alkaa uudestaan. Ruotsi ei mennyt euroon ja sillä menee taloudellisesti loistavasti. Ainoa huoli on, että kun koko valtion ulkomainen velka on maksettu, ei tulevaisuudessa enää muisteta miten sitä tarpeen vaatiessa haetaan. Piste Soinille, pitkä miinus Lipposelle, ja vähän lyhyempi miinus Niinistölle. Vaikka mulle on se ja sama vaikka Suomen presidentiksi valittaisiin Renny Harlin, Pekka Himanen tai joku muu täystörppö.

Vaikka en diggaa suomenruotsalaisuudesta, diggaan Ruotsin ruotsalaisuudesta. Olin Stockiksessa pari kesää opiskeluaikoina hommissa ja edelleenkin pidän Tukholmaa samalla tapaa kotikaupunkinani kuin stadia. Muualla Suomessa, tai Ruotsissa en pystyisi asumaan. Tukholman keskusta ja metron vihreän linjan varsi sekä stadissa kehäkolmosen sisäpuoli; muu on mulle samantekevää.

Sitä paitsi Joakim "Pimme" Thåström SoFon Åsögatanilta tulee huhtikuussa pitkän tauon jälkeen keikalle Tavastialle, ja se on sitten juhlaa pitkän kaavan mukaan. Dr. Muzak on lupautunut myös paikalle, vaikka ei tiedä Thåströmistä kuin nimen.

Maailman talouskriisille en edes minä mahda mitään, mutta toivottavasti keskivikkona saadaan luotua sen verran toivoa, että torstaina euron kurssi vahvistuu suhteessa dollariin kun menen vaihtamaan vähän valuuttoja. Velat on jo niin imaginäärisiä ettei niitä kukaan koskaan tule maksamaan, joten sama luvata mahdollisimman paljon lisää velkaa, jotta saadaan bileet pidettyä pystyssä vielä jonkin tovin. Sen jälkeen jokainen on omillaan, jos ei ole kiinteää omaisuutta hankittuna (raha ja erityisesti pörssiosakkeet ovat entistä enemmän paperia) niin se on sitten vakavammman mietinnän paikka. Mutta kuolemmehan me kuitenkin joskus jotenkin...

Syksy on ollut kohtalaisen kiivasta nyrkkeilytreeniä, koirankusetusta ja kävelyttämistä, jotakin juttuja jossain saleissa, kuntosali on vähän kärsinyt kun ei aika eikä voimat kaikkialle riitä. Aasiassa aion kuitenkin keskittyä uimaan joka päivä muutaman kilsan, ja kai mä käyn hotellien kuntosaleilla vähän nostamassa rautaa paikallisten homobodareiden vitutukseksi, nostan aina kylmiltään paljon enemmän kuin he siellä. Mutta mehän olemme me täällä, kovaa ja karskia sakkia joka ei edes usko etteivät muslimit osaa uida eikä aasialaiset nostaa puntteja.

Mun piti oikestaan laatia musta lista paskahatuista, mutta kun olen häipymässä maapallon toiselle puolelle täytyy tunnustaa että ei mulla ole täällä mitään valittamista. Ei vihollisia, eikä ystäviä. Saan olla kaikessa rauhassa oma itseni. Mutta koppiautoa ajavat kebabia syövät Fiatlippisukot ovat edelleenkin paskasakkia joka tullaan hoitamaan ajallaan. Tuomiopäivä tulee, ja Tony Halme antaa anteeksi mutta minä en!

Joku tyyppi vaati lisää Oulun blogiin juttuja erityisesti Nokelasta. Ois kai niitä mielessä pilvin pimein mutta ei ole nyt aikaa niitä alkaa latoon tiskiin. Mutta ensi vuonna ryhdistäydyn ja teen kaikki olemassaolevat kässärini jollekin e-kirja-alustalle, josta niitä sopii sitten ostaa tai pölliä. Yksi tulee englanniksi, koska maailmalla on jonkin verran enemmän lukijakuntaa kuin Härmässä häjyjä.

Monet ovat ehtineet urputtaa, että Bangkok on näinä päivinä peittymässä tulvien alle. Mites siellä aion kellua kaiken veden keskellä? No kaikki on nykyään helppoa säätöä; kun olemme Krabissa ja jos siellä Bangkokissa tulvii, kestää about viis minuutia ostaa netistä lento Kuala Lumpuriin. Menemme sitten taas Traders hotelliin katsomaan Petronas Towerseja silmästä silmään.

Vietnamissakin nämä vuosikymmeniin pahimmat tulvat ovat tehneet tuhojaan. Mutta sama pätee siellä; jos Hue on veden vallassa, otan Hanoista yöjunaan Sapaan, jossa asuu vuoristoheimolaisia niin korkealla ettei vesi ylety siellä kuin korkeintaan nilkkoihin asti.

Ja eipä muuta kuin haistakaa vittu. So long boys, you can take my place!

10/11/2011

Travel Stories From Hell 4: Penang Sexy Penalty


Seuraavaksi lensimme pojan kanssa Malesiaan Penangin saarelle työlomalle. Poika laatisi sanelustani raportin Hong Kongin paikallishallinnon kehittämiseksi. Samalla voisimme keskustella hänen tulevista entistä rahakkaimmista työtehtävistä jotka uskoisin listan valmistumisen jälkeen hänen harteilleen.
Penangilla hommat menivät kuitenkin kimuranteiksi. Olin kyllästynyt, välttelin poikaa, annoin hänelle kaikenlaisia näpytystehtäviä, jotka olivat vuosien varrella tärkeämmän tekemisen puutteessa jääneet tekemättä. Keskityin ginihommaan, poika kommunikoi vempeleillään käskyjäni Taloon jääneille. Pian alkoi kaikenlaista häirintää kuitenkin esiintyä. Homma meinasi lähteä käsistä, tyypit painivat pojan tuomaan viestejään vaikka kuinka kielsin. Otin intialaisen ajaman taksin Georgetowniin, käskin ajamaan ginipaikkaan. Otin muutaman totin ja käskin kuskin ajamaan takaisin.
Myöhemmin lähdettyämme Penangilta soitin vanhasta tottumuksesta Mirkalle valittaakseni hotellimme intialaisen henkilökunnan väärinkäytöksistä, Malesian sorrettujen tippirahalle persosta kansanluonteesta. Pyysin häntä lentämään Tyynenmeren yli Kaliforniasta selvittämään tilanne.
- Olihan sinulla se taiteilijanainen vuosia sitten Kalkutasta? Et sinä silloin katsonut intialaisia kieroon.
- Onneksi oli ja meni. Aasian hotellien respat ja hissipojat ovat kaikki sukujuuriltaan Intiasta. Ne käyvät tipin toimesta irrottamassa huoneestasi kaiken mikä irti lähtee: television antennin, kahvinkeittimen johdon, kaikki lamput. Kerta kaikkiaan kähmäistä porukkaa!
- Kuulostaa tuo lamppujen irrottaminen jotenkin tutulta. Eivätkä ne tietenkään osaa edes uida?
- Ne jos ketkä eivät osaa uida. Jos heität inkkarin uima-altaaseen, kuten usein mieli tekee, niin sinne uppoavat ja hukkuvat, vaikka jalat yltäisivät pohjaan ja pää pintaan. Hätääntyvät eivätkä ymmärrä nousta seisomaan ennen kuin on liian myöhäistä. Olen nähnyt tämän toistuvan lukemattomia kertoja. Kertaakaan ei ole tullut mieleen mennä apuun.
- Eipä ole sinulla hyvää kokemusta intialaisista?
- Intialaiset kyttäävät hotellin käytävillä, hisseissä, ravintoloiden auloissa valmiina iskemään käsi ojossa kimppuusi. Sen sakin kanssa kannattaa tehdä heti kättelyssä tilit selviksi. Tippiä ei tule antaa missään olosuhteissa, missään muodossa, vaikka oppisivat uimaan altaan päästä päähän. Jos annat aihetta se roskaväki kyllä keksi syyn roikkua niskassasi. Jos muu ei auta, uhkaan paiskata ne altaaseen. Koska ne pelkäävät kuollakseen vettä, saan olla takuuvarmasti rauhassa. Joku saattaa lähteä hullun kiilto silmissään perässäni altaaseen, mutta se on sitten hotellin allasmiehen juttu pelastaako vai antaako hukkua.



- Sinulla on synkkä näkemys kiinalaisten ohella myös toisen nousevan Aasian tiikerin Intian asukkaista?
- On se. Jouduin epäonnekseni jälleen tutkimaan intialaisten tapausta siellä Copthorne Orchide hotellissa Penangilla. Sen henkilökunta on mustahipiäisiä etelä-intialaista, brittien kauan sitten saarelle kuskaamaa siirtoväkeä. He seurasivat minua heti hotellin saapumisen jälkeen koko ajan tippiä kärkkyen, sillä low seasonilla hyvät pokat ovat harvassa. Hissipoika ajeli matkatavarakärryn kanssa ylös alas jatkuvasti toivoen minun astuvan samaan kyytiin. Aina kun painoin 13. kerroksen nappia jossa huoneeni oli tuli musta intialainen kyydissä. En ymmärrä miten se onnistui aina tunkemaan samaan kyytiin? Joko niillä on viekkaan tarkka käsitys ihmisten liikkeistä, tai sitten ne ovat piilottaneet kameroita käytäville.
Yrittäessäni keskittyä työhön huoneeni oveen koputettiin. Menin avaamaan vaikka tiesin mitä oli tulossa. Pieni musta intialainen seisoi pyyhkeen kanssa ovenraossa:
- Pyyhkeenne, sir, se sanoi ojentaen pienen kangasnyytin.
Katsoin miehen ojentamaa käsipyyhettä ihmeissäni. Sitten tempasin rätin äijän kourasta ja paiskasin oven täysillä kiinni.
- Saitko tämän jälkeen olla rauhassa?
- Mitä vielä. Siitä ne tummat etelän intiaanit vasta innostuivatkin. Eivät kyenneet kaikessa kohtalonuskossaan ja Tarot-korttien lavaamisessaan uskomaan minun olevan heidän vuosituhansien aikana kehittämäänsä vippipeliä etevämpi. He olivat tarkoituksella antaneet minulle huoneen 13. kerroksessa. Tajusin heti mikä on homman nimi.
- Mitä tapahtui seuraavaksi?
- Otin aloitteen omiin käsiini. Tyhjää ginipulloa kaulasta kiinni pitäen poistuin huoneestani. Tilasin hissin joka oli seuraavassa kerroksessa kytiksellä. Ovi avautui, hissi oli täynnä mustapäitä.
- Otit hatkat?
- Mitä vielä. Okei, you´re here all the bunch, lausuin kylmästi astuen sortinsakin sekaan ginipullo valmiina raatelemaan. Murisin heille, sillä aloin olla todella tympääntynyt tyyppien uhitteluun. Hissi laskeutui aulaan, astuin ulos, porukka seurasi, livahdin salamannopeasti heidän taakseen. Saalistajista tuli saalis. Heillä meni pasmat sekaisin seuratessani porukkaa ginipullo kourassani. Olin liian nopea, liian älykäs heille. Jaksan parhaimmillani uida kaksi kilometriä. Ette ikinä saa minua pyydyksiin, uhittelin. Mustat inkkarit tajusivat pullosta tulevan kaaliin hetkenä minä hyvänsä ja hajaantuivat kaakattaen kuin kanat pakosalle ympäri aulaa.
- Ja sitten laskeutui jälleen rauha maahan? Länsi oli vielä kerran voittanut idän kisassa maailmanherruudesta.
- Kutakuinkin. Kävelin hotellin ravintolaan ostamaan tupakkaa hermojani rauhoittaakseni. Kyyppari tiskin takana oli puoliksi kiinalainen, toinen puoli pärstästä tuli Burmasta. Aski maksoi 12 riggettiä. Kun kaveri pistin vaihtorahat kouraani, aukaisin pinkan kokeeksi. Kymppi puuttui. Nostin katseeni ja iskin tyhjän ginipullon tiskiin. Wait for second, sir, sai tyyppi kakaistua etsien epätoivon vimmalla puuttuvan setelin omasta lompsastaan. Odotin jääkylmänä, sain uupuvan setelin, irvistin kyypparille, murisin ja lähdin menemään. Murisin sen jälkeen varmuuden vuoksi koko ajan ollessani liikkeellä huoneeni ulkopuolella.
- Minne menit?
- Syömään menin. Hotellin ohi kulkeneen moottoritien toisella puolen oli hyvä korealainen ravintola. Mutta paikan omistaja oli epäilyjeni mukaisesti homppeli ja tuli käyntikorttikourassaan toivottamaan minut tervetulleeksi ties mille retkelle sodomaan ja gomorraan. Käännyin ovelta, tyyppi yritti tunkea käyntikorttiaan kouraani. Jatkoin pidemmälle hotellista. Vastaani tuli Pohjois- ja Etelä-Intian sapuskaa tarjoileva ravintola. Astuin tyhjä sisään ginipullo aseenani.
- Ei voi olla totta? Oliko sinulla vielä tuossakin vaiheessa tyhjä ginipullo kourassasi?
- Oli, kourassa oli. Iskin sen tiskiin ja käskin tyyppejä pistämään liikettä kinttuihin. Sapuskat tuli kerrankin nopeasti ilman mitään pulinoita. Enkä syötyäni lukuisista tarkistuslaskelmistani huolimatta löytänyt laskusta virhettä. Niinpä päätin jättää asian sillä kertaa siihen. Palasin huoneeseeni hermojani rauhoittaakseni kaatamaan kiduksiini muutaman ginitotin. Minulla oli kaiken kokemani jälkeen paljon keralalaisia vastaan.
- Miten onnistuit pääsemään pois Penangilta??
- Rauhoituttuani yön pimettyä jokailtaisten päiväntasaajan lähistölle ominaisten trooppisten sadekuurojen jälkeen hain 7elevenistä kassillisen Sianpääginiä, vettä ja suklaata. Kuljin aulan läpi muristen uhkaavasti. Palattuani asetin "Ei häiriötä"-kyltin ripaan ja telkesin oven. Istuin sohvalla pimeydessä pullo kourassa sen varalta, että inkkarit olisivat saamastaan selkäsaunasta mitään oppimatta päättäneet hyökätä huoneeseeni.
- Eivät kuitenkaan hyökänneet?
- Eivät uskaltaneet. Kuulin tosin jatkuvasti outoa rapinaa oven takaa. Avasin läppärini ja ostin ensimmäisen lennon pois saarelta. Loma oli mennyt intialaisten takia pilalle. Palasin kinkkien suojiin Hong Kongiin.
- Miten sait laskun kuitattua niiden kytätessä?
- Suunnitelmani oli aukoton. Hissille 7 askelta, tiskin ensimmäisen virkailijan luo lähtöjalasta riippuen 11-12 askelta, laskun kuittaus, ei tipin tippiä, 78 askelta hotellin ulko-ovelle, sitten niin nopeasti kuin kintuistani pääsin lähimpään taksiin.


- Miten sait matkatavarat kulkemaan mukanasi?
- Se minua koko ajan kytännyt intialainen häkkipoika juoksi kärrynsä kanssa hotellin aulan portaita häkki rytisten perässäni. Laukut pomppivat kyydissä. Faster, faster, kiroilin hänelle. Laukut lensivät taksin peräluukkuun. Taksin kaasuttaessa kohti lentokenttää näin mustapäisen häkkipojan ja koko Malesian kaikkia rotuja edustavan henkilökunnan katsovan epäuskoisina perääni. Sakki oli epäonnistunut surkeasti. Eivät saaneet tipin tippiä, vaikka panivat minut tarkan suunnitelmansa mukaisesti asumaan 13. kerrokseen. Odottivat kai villeissä unelmissaan minun hyppäävän parvekkeelta alas. Olisivat päässet sen jälkeen vapaasti penkomaan tavaroitani. Olisivat vieneet mennessään kaiken tupakantumppeja myöten.
- Olipa täpärä pelastuminen. Mitä sille tyhjälle ginipullolle tapahtui?
- Taksin kurvatessa pihasta moottoritielle ruuvasin ikkunan auki ja paiskasin sen taakseni kohti hotellin edessä lymyilevää sakkia.
- Ehtivätkö karkuun?
- En tiedä. Kuski oli myös tietenkin täyspöpi etelä-inkkari, eikä ymmärtänyt kehotuksistani huolimatta pysähtyä, jotta olisin voinut tarkistaa asian.
- Ei ole helppoa olla vainoharhainen.
- Ei ole, ei. Lentsikassa ei onneksi ollut intialaisia. Mutta yksi ilmiselvä homotapaus oli stuerttina. Sain hänet kuitenkin hiljaiseksi kun vessaan mennessäni pyörittelin persettäni hänen edessään hinttien tapaan. Ei uskaltanut sanoa mitään, sillä Malesiassa olisi päätynyt ruoskittavaksi jos olisi ilmieläväksi hintiksi paljastunut. Olin saanut koko revohkasta tarpeekseni, joten jätin asian silleen.
- The End, tämä stoori, Mirkka sanoi puhjeten taputuksiin Tyynenmeren toiselle rannalla. - Jopa ovat intialaiset paskasakkia! Hukkuvat omaa tyhmyyttään. Kyttäävät hississä ympäri vuorokauden tippiä. Intialaisista ei ole vaaraa. Mutta sinulla ovat vielä kiinalaiset hoitamatta?
- Voin kertoa lyhyesti miten kinkit käyttäytyivät Penangilla, jonne en enää taatusti ikinä matkusta. Yhtenä iltana menin katsomaan kohuttuja kiinalaisia laulajattaria Copthorne Orchide hotellin Star Loungeen. Hotelli mainosti heidän olevan kansainvälisen tason tähtiä Shanghaista. Se joka osti heille eniten 100 riggettiä maksavia ruusuja, sai heidät illan lopussa viereensä sopimaan yön jatkosta.


Astuin sisään. Paikalla oli muutama paikallinen isokiho kaatamassa shamppakaljaa kiduksiinsa. Vuoronperään kiinalaisia iskelmiä hoilottaneet tytöt saivat kukkia niukanlaisesti. Päätin nostaa konsertin tasoa. Ostin kauniimmaksi arvioimaltani laulajattarelle kymmenen ruusua. Kihot hermostuivat minun tulleen reviirilleen. Hekin alkoivat ostaa tytöille lisää ruusuja. Heidän henkivartijansa katsoivat minua uhkaavasti valmiina heittämään minut pihalle Star Loungesta. Murisin heille kipaleiden välissä ja ostin tytöille lisää ruusuja. Kalliiksi se tuli, mutta kannatti kumminkin. Ja menihän lasku Talon edustustililtäni. Malesian kinkki osti 20, minä heti perään 50, hän nokitti sadalla, minä yritin ostaa 500, mutta ruusut loppuivat kesken, laulu taukosi salissa.
Kinkkien vastalauseista piittaamatta iskin kasan riggettejä ja luottokortteja pöytän. Star Loungen johtajatar säntäili hermostuneena ympäriinsä rauhoittamassa kaiken malttinsa, kaiken kunniansa menettäneitä kiinalaisia. Jollakin opilla, ilmaisilla drinkeillä kaiketi, hän sai heidät lähtemään perässään karaokebaariin.
Molemmat Shanghain tytöt tulivat arastellen pöytääni. Menimme seuraavaksi takaosan privaattiin ja lukitsimme oven. Tilasin ginipaukkuja itselleni, samppanjaa shanghailaisille laulajattarille. He eivät puhuneet sanaakaan englantia, yrittivät hyvittää tämän käpälöimällä vuorotellen laulujen lomassa reisiäni ja jalkoväliäni. Sain touhusta pian tarpeeksi, päätin lähteä huoneeseeni paiskomaan hommia, työt pyrkivät väkisin jatkoille.


Saavuttuamme huoneeseeni löin heille molemmille rahatukot kouraan ja osoitin eleilläni, että kuteet on riisuttava veke. He epäröivät, mutta kävivät sitten kuuliaisesti kylppärissä riisuutumassa ja ottamassa suihkun pesten törkeät huoran meikit naamaltaan ja päästivät tötterökampauksensa vapaaksi. Sitten he marssivat peräkanaa pyyhkeisiin verhoutuneina vuoteeseen odottamaan. He yrittivät näytellä aroilta, mutta tein heille heti pelin säännöt selviksi: ensin panen toista ja sen jälkeen toinen huora saa vuorollaan lutkuttaa minun vehkeeni uudestaan pystyyn ja imeä sen toiseen laakiin. Vedin kuteet veke ja panin kännykkäni videokameran kuvaamaan, vedin peiton syrjään ja käskin tyttöjen levitellä huoramaisesti. Kuvaamisen jälkeen menin sänkyyn heidän väliinsä. Tytöt suutelivat, hiplasivat, hyväilivät antamieni ohjeiden mukaisesti kaluani. Panin läpät korvilleni ja aloin kuunnella tapani mukaan Arvo Pärtin musiikkia kännykkäni soittimesta.
Homma ei hoitunut, letku teki tenän. Tytöt eivät tienneet mitä tehdä, joten lopulta vehkeeni pysyessä letkumaisen velttona he alkoivat sekstata keskenään. Väsyttyään he sammuttivat valot ja alkoivat nukkumaan. Laskin kaikessa rauhassa 1508:aan ennen kuin heitin heidät juhlakamppeet kainalossaan alastomina käytävään.
Aamulla Kaarelan poika väitti nähneensä alastomia kiinalaisia naikkosia tulevan huoneestani yöllä ja menevän kamppeet kainalossa hissiin.
- Oliko heillä todellakin kamppeet kainalossaan? tenttasin tapani mukaan poikaa.
- Oli.
- Jos heillä oli kerran kamppeet matkassa, niin miksi he sitten alastomina kulkivat? Olisivat panneet ryysyt niskaan. Oletko napannut pillereitä tai muita huumeita kun olet öisin olet käytävässä kytiksellä?
- No en kyllä takuulla ole.
- Sinun on kuitenkin käytävä varmuuden vuoksi Diakonissalaitoksella antamassa virtsanäyte. Ei näihin kansainvälisen tason huippuhommin oteta huumehörhöjä, jotka väittävät nähneensä alastomia kiinalaisia laulajattaria hotellin käytävässä. Sinut testataan tästä lähtien kolmen viikon välein.
- Asia klaari, poika sanoi alistuneesti mennessäni aamiaisen jälkeen hotellin lounge baariin mukavaa nahkaiseen nojatuoliin ottamaan pari ginimoukkua. Lähetin pojan päiväkoneella Bangkokin kautta Helsinkiin. Sanelua Hong Kongin raportiksi emme häirinnän vuoksi olleet ehtineet tekemään. Matkaraportin kaikkine olennaisine yksityiskohtineen oli kuitenkin oltava pöydälläni kun palaisin. Sanelisin sen uusiksi jossain välissä. Tytöt saisivat löydä sen koneelle. Pojan ,mentyä tein kuten tein, pääsin karkuun intialaista vippisakkia.


Travel Stories From Hell 3: Ghosts of Kuala Lumpur


Densaparin lentokentältä Mirkka lähti Tokion kautta Tyynenmeren yli Kaliforniaan. Meikäläinen jäi odottamaan myöhempää lentoa Bangkokiin.
- Meillä on valtionvarainministeriön asettaman hallinnonkehittämisen ohjausryhmän kokous Bangkokissa.
- Miksi se siellä pidetään, eikä Helsingissä?
- Mukana on ainoastaan kansainvälisen tason huppuosaajia. Meillä riittää kysyntää ympäri maailmaa. Voimme samalla myydä Suomen hallintomallia thaimaalaisille. Eikä meistä monellakaan ole aikaa yhden kokouksen takia lentää Härmään maapallon toiselle puolen. Täällä on paljon porukkaa myymässä palveluita. Katsoimme kalenterista sopivan ajan ja sopivan läheisimmän paikan. Toiset tulee lännestä, toiset idästä. Bangkok osoittautui lähimmäksi kohtauspaikaksi.
- Mitä te kokoustatte?
- Ihan vain rutiiniasiat. Kun ohjausryhmä asetettiin löivät valtionvarainministeriön nokkamiehet aikataulut lukkoon, eivätkä antaneet lupaa lipsua niistä toiminnan tehokkuuden takaamiseksi. On oltava aina tarkkana kun kyseessä on veronmaksajien rahoilla tapahtuva toiminta.
- Ja nyt pidätte rutiinikokouksen toisella puolen maailmaa?
- Paikka kuin paikka. Tuskin meistä enää kukaan kaiken tämän matkustelun keskellä tätä turisteeraamisen kannalta ottaa.
Mirkan koneen startattua tuli muutaman tunnin kuluttua oman lentoni vuoro. Paiskin koko lennon ajan rästihommia läppärilläni ja kuuntelin kuulokkeilla Arvo Pärtia.


Lento sujui hyvin ja kone laskeutui aikataulussa Bangkokin sijasta Kuala Lumpuriin. Menin Kuala Lumpurin Convention Centerissä järjestettyyn älyllisiä tekijänoikeuksia hallinnossa käsittelevään seminaariin. Koska mitään älyä näissä hallintohommissa ei ole eikä näin ollen mitään oikeuksia puolustettaviksi, saatoin lepäillä kaikessa rauhassa Traders hotellin 24.kerroksessa ihmetellen ikkunasta avautuvaa torniviidakkoa, millä opilla ja rahalla maailmankuulut muurahaiskeot oli saatu pystyyn. Joku outo tyyppi lähetti laserilla morseaakkosia Petronas Towersin yläkerroksesta, oli kai niin kyllästynyt työhönsä että kuvitteli jujun saavan sydämeni sykkimään rinnassani vaappuen. Petronas oli postmoderni kopio Kambodzan viidakkoon rakennetusta Angkor Watista, viihdytin itseäni turhalla ajattelulla. Illan vietin Homo Ludens klubilla valiten sopivia kinkkipimuja yöseuraukseni.
Petronas Towerin ostarissa ihmiset kulkivat katkeamattomina jonoina kuin muurahaiset keoissaan. Mirkka väitti kauan sitten Miamissa, että en kykene ottamaan osaa ostoskeskusten meininkiin; väsyn ja hermostun meteliin. Aikani väistelen liioitellen, sitten jyrään kaiken eteen sattuvan sileäksi.
- Ostoskeskuksissa pitää osata uida virran mukana, puikahtaa väkimassassa avautuviin aukkoihin, hän yritti turhaan opettaa minua.



Katselin kiikareilla huoneeni ikkunasta lauantai-iltapäivän kiehuntaa Petronas Towersin juuren ostarilla. Laskeuduin alakertaan ja ajoin Traders hotellin golfkärryllä arabien seassa ostarin ovelle, nousin toiseen kerrokseen ja painelin California Pizzan takaosastoon. Kalvosilmäinen malawi istuutui samaan pöytään. Annoin levykkeet, sain asiakirjasalkun, en vaivautunut vilkaisemaan sisältöä.
- Tässä on siis kopiot Suomen väestökirjoista aina niiden laatimien alusta 1700-luvun puolesta välistä saakka?
- Papit pistivät joka tyypin, syntyneet ja kuolleet, ensimmäisinä maailmassa kirjoihin ja kansiin. Muualla ei sitä vielä katsottu tarpeelliseksi, eikä Pohjoismaiden lisäksi katsota vieläkään. Kun natsit valtasivat Hollannin saattoivat he noukkia jutskut helposti tavarajunaan väestökirjojen perusteella. Katsoivat vain nimen, rodun ja osoitteen, panivat kuorma-autot jyräämään yössä. Ymmärrettävästi sodan jälkeen ei siellä ole tunnettu tarvetta jokaisen tyypin osoitteen ylös kirjaamiseen.


- Tässä on ollut kova urakka mikrofilmata kaikki väestökirjat?
- Mormonit filmasivat ilmaiseksi Utahin kalliosuojissa. Maailmanlopun iskiessä taivaaseen pääsevät vain mormonikirjoihin tallennetut. Mormonit saivat vapaasti tallentaa. Vastapalkaksi he antoivat mikrofilmeistä kopiot Suomen viranomaisille. Mutta mitä te näillä kaikilla kuolleilla sieluilla aioitte tehdä?
- Meillä on uusi sosiaalinen media kehitteillä Malesian valtion tuella. Tarvitsemme sille laajan käyttäjäkunnan, jotta saamme sen myytyä huippuhintaan Googlelle tai Microsoftille. Kuolleet sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.
- Hyvä että niistä on edes jotakin hyötyä. Tähän saakka mikrofilmit ovat lojuneet arkistoissa tyhjänpantteina höperöiden sukututkijoiden aineistona.
- Tarvitsemme paljon nimiä. Jos saat käsiisi lisää kuolleita maksamme niistäkin hyvin.
- Ei hätää. Tunnen väestörekisterikeskuksen johtajan. Hän voi yrittää hankkia Euroopan Unionista erilaisia henkilötietoja sisältäviä rekistereitä.
Malawi selosti täysin älytöntä juttuaan sosiaalisesta mediasta. Arvelin heidän tarvitsevan kuolleita sieluja nettihyökkäyksiin ja keinotekoisen painostusryhmän luomiseen Kiinan kansantasavaltaa uhkaavien demokratiavaatimusten hiljentämiseksi. Tässä he tulisivat epäonnistumaan surkeasti, joten saatoin luovuttaa rekisterit puhtain omatunnoin. Ottaisivat lännen hakkerisakilta pahasti takkiinsa kun yrittäisivät tukkia Aasian arvostelijat. Heidän omat koneensa olisivat hetkessä tukossa ja lännen kallispalkkaiset konsultit joutuisivat selvittämään sotkun.
Söin pizzan ja laskeuduin ostarin alatasanteelle. Naurettavan golfkärryn kuski tunnisti minut, astuin kyytiin ja hän löi kaasun pohjaan. Pian olin takaisin 24.kerroksessa juomassa superenergiadrinkkejä paikalliseen tapaan. Kiikaroin torneja ja toisia torneja. Tyyppi oli mennyt lasertähtäimensä kanssa kotiinsa. Mitä se siellä illat pitkät tekee? Kaikenlaisia tyyppejä sitä elää kaikkialla. Pistin rahat matkalaukkuun ja ajoin aamulla pankkiin. Malesiassa ei kysytä rahan kohdalla turhia alkuperään liittyviä kysymyksiä, jotka ovat kaikilla elämänalueilla perin vaikeita.
Illalla ajoin taksilla lentokentälle. Katsellessani lentoaan odottavia ihmismuurahaisia en voinut olla Balin kirkastamin aivoin katselematta näkymää ulkopuolisena. Miten ihmeessä tämän lentoaseman ihmis- ja tavaralogistiikka voi toimia? Mieleni teki käydä ottamassa gini tai kaksi, mutta pakotin itseni jatkamaan enkkarin tekemistä. Kiinalaiset saisivat minusta muuten lopullisen niskalenkin. Viinahommat olivat kertaa kaikkiaan loppu kohdaltani, mietin sulkeuduttuani tapani mukaan käymälään. Ennen join siellä taskumatista giniä, nyt popsin hermopillereitä.
Nukuin lennon Bangokiin. Olin vielä tokkurassa kun saavuin Novotel Siam Squareen. Huoneesta avautui upea näkymä ilmajunaverkostoon, joka oli rakennettu Bangkokiin keskustan ylle. Punapaidat ja keltapaidat ottivat siihen malliin yhteen, että eräät jo povasivat Thaimaassa syttyvän sisällissodan. Seuraavana päivänä konsultoin keltapaitojen eliittiä omaisuuden siirtämisessä osissa eripuolille maailmaa. Sodan järjellisyyteen en ottanut kantaa, sillä eihän sodan aloittamisessa ja käymisessä järkisyyt ole koskaan mitään merkinneet.
Hallinnon myymisen kansainvälisen ohjausryhmän kokous pidettiin loppuviikosta Bangkokissa. Aiheena miten oli edistytty Suomen rakenteellisten vinoutumien korjaamisessa. Siinä ei oltu edetty mitenkään, maassa oli liikaa kuntia, tämän seurauksena päällekkäisiä toimintoja joka sektorilla. Oli liikaa kouluja, ammattikorkeita, yliopistoja. Sairaaloita, laboratorioita ja heikoilla ammattitaidolla ja resursseilla toimivia terkkareita. Laskelmien mukaan maamme hallintokoneisto voisi hoitaa helposti parin kymmenen miljoonana asukkaan maan. Ruotsinkieli, yritysten tukeminen aluepoliittisin perustein ja maatalouden tuki kuppasivat veret vuodesta vuoteen veronmaksajien suonista. Kaiken huipuksi OECD:n mukaan Suomessa on kohtalokkaalla tavalla kepuleiden painostuksesta sotkettu tiedepolitiikka ja aluepolitiikka keskenään. Sairaat olivat ottaneet hyvinvointivaltiossa jokaisella sektorilla terveiltä vallan ja estivät tulevan pelossaan jarrutuksellaan dynaamisen kasvuhakuisen toiminnan.


Kuitenkin maamme sijoittui kaikissa elämänlaatua ja vaurautta koskevissa tutkimuksissa maailman kärkeen. Muualla asiat olivat vielä hullummin. Tästä joku dorka oli saanut päähänsä että uusi viennin hittituote voisi olla suomalaisen hyvinvointivaltion ja sen hallinnon myyminen ulkomaille. Idea on tietenkin täysin mieletön, mutta tämän kollektiivisen harhan seurauksena minäkin matkustelin ympäri maailmaa alustamassa, konsultoimassa, kokoustamassa veronmaksajien piikkiin. Palkkiot ja ulkomaan päivärahat juoksivat, en pitänyt kiirettä takaisin Helsinkiin. Laadin vain laskuja todellisista ja kuvitelluista tekemisistäni. Kaikki olivat tyytyväisiä toimintaani.
Ohjausryhmän kokous kesti vajaan tunnin. Kaikesta huolimatta usko oli vakaa, että hyvinvointimallimme menisi lopulta kuin kuumille kiville. Sen jälkeen meillä olisi käsissämme uusi Nokia, jota eivät edes vikkelät kiinalaiset voisi tehdä paremmin. Nyt oli kyse yläkerran asioista ja niistä ohjausryhmä uskoi Suomen tulevaisuuden ulkomaankaupan rakentuvan. Lopuksi kinasteltiin pitkään seuraavan kokouksen ajankohdasta ja paikasta. Ehdotin San Franciscoa, eikä mitään muuta jäänyt pitkän brainstormaamisen jälkeen jäljelle.


Travel stories From Hell, 2 :Bali Detox


1)Aamulla olin nähnyt tarpeeksi Balin Kuta Beachin lippalakkipäisiä australialaismiehiä jotka kantoivat kengurupussia edessään. Olin valmis jatkamaan matkaa. Tullessani suihkusta minua odotti yllätys. Mirkka tunki mittarin suuhuni ja pamautti nyrkillä mahaan, palkeet tyhjenivät. Tutkittuaan mittaria hän ojensi minulle aamun ensimmäisen ginitotin. Näin luulin, väärin luulin.
- Juot tämän nyt kerta huikalla tai lyön uudestaan.
Join mukin tyhjäksi aavistaen jo mitä tuleman piti.
- Olet nyt entistäkin mukavampi kaveri tällä reissulla. Parasta a-ryhmää. Jos otat ginipaukun mahassa nipsaisee tosi kipeästi.
Tunsin itseni raskaasti petetyksi astuessamme autoon joka vei meidät kahden tunnin päässä odottavaan bambumajaresorttiin Wongyagedeen saaren keskelle. Istuimme majan terassilla Balin takamaaston viidakossa. Haistelin epäuskoisena orgaanista mehutotia. Maailman melske tuntui pysähtyneen. Minulla ei tullut sitä ikävä vaikka en kovasti tuolloista tilannettammekaan arvostanut. Istuin kesän lemussa kuin seinässä. Kuuntelin tarkasti täydellistä länsimaailman äänisaastasta puhdistettua hiljaisuutta. Sirkat soittivat viuluaan, kukot kiekuivat kilpaa, isoperho lensi siipiään läpsyttäen menemään pitkin viidakkoa.



Rentouduin vähitellen. Kävin majan katottomassa kylppärissä. Suihkun vesi oli pehmeää, tuli vuorilta. Palasin huoneeseen jättäen kuteet kylppäriin. Mirkka katsoi minua sillä silmällä pannessani sikarin kuistilla palamaan. Olin alasti Äitimaan sylissä.
- Eikö nakuilu kuulu olennaisena osana teidän vanhojen hippien newage -elämäntapaan? Jos tuota viereisen mökin joogaporukkaa kiinnostaa töllöttää, siitä vaan.
Maja oli rakennettu teakpuusta, kantavat rakenteet muurattu tiilistä, jotta katto ei putoaisi niskaan. Vaikka gini oli poissa, minusta tuntui melkein mukavalta. Fiilis oli samanlainen kuin suomalaisella kesämökillä. Luonto oli erilainen ja rehevämpi, eikä naapuri pätkinyt moottorisahalla saunapuita. Muuten täsmälleen tuttu samanlainen rento tyhjyys.
- Minusta tuntuu että jos saan edes vähän giniä matkatekoni päättyy tänne. For once and for all!


Asetuttuamme majaamme Wongyagedessä menimme resortin ravintolaan. Söimme kasvisravintolassa orgaaniset porsaankyljykset. Mirkka tilasi pullon sisilialaista valkoviintä. Kyyppari kertoi Balin saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevan Wongayageden rauhasta ja resortin tarjoamista joogakursseista. Hän katsoi minua epäröiden kaataessaan viintä Mirkan lasiin. Tilasin fantaa kun en sopimuksemme mukaan muutakaan voinut. Ei ollut fantaa, oli vain kokista ja spritea. Pian vihreässä maisemassa edessäni oli vihreä pullo spritea. Se oli vähän kuin sokeroitu ginitonic ilman giniä ja tonicia. Kaadoin litkun kiduksiini ja ammensin pakolla orgaanisen fuusiosapuskan naamaani.
Ruokailun jälkeen kävelimme resortin puutarhassa. Mirkka kuvasi tapansa mukaisesti luuppilinssillä kukkia ja ötököitä. Hän ei kuunnellut valituksiani eläinkunnan väärinkäytösten suhteen. Viinanpuute soi takaraivossani, aloin vajota harhaisiin aistimuksiin. Pelkäsin eläinten synkkää kesää. Liian tiheää elämää kuin unta johon heräisin viinakrampeissa. Pelko muuttui vähitellen totaaliseksi. Pelkäsin kaikkea: Iltoja joina linnut käyvät ja seison kesän lemussa kuin seinässä, enkä kykene ottamaan vastan elämää muodossaan. Iltoja joina tuulen loppuessa lokit tulevat katsomaan laskeutuvia leijoja ja hyönteiset kohoavat suolta. Jokaisessa kesän neliömetrissä asuu joku jota emme huomaa. Maaseutua on syytä varoa. Niityillä on tuhansia pieniä hämähäkkejä, vasta munasta lähteneitä innokkaita silkkisäikeiden tuottajia. Niityillä luonto syö kaiken mikä liikkuu ja lopulta kaikki syöjätkin syödään.


Miettiessäni aistimusteni tuomia harhaviboja, Mirkka kertoi new agen epämääräisestä ideologiasta, jossa oli aineksia vähän kaikesta mahdollisesta. Se on meille kaikille tuttu, muuta emme osaa sitä kysyttäessä tarkasti määritellä. Määritelmät elävät tässäkin tapauksessa määrittelijän mukaan. Tämän tajuamiseksi ei tarvitse olla ydinfyysikko tyyliin Nils Bohr, jonka mukaan mittalaite vaikuttaa mittaustulokseen; siihen minkälaisia tuloksia kohteesta saadaan.
Dalai Laman sanojen mukaan olemme matkalla rakkauden valtatietä pitkin onneen. Jokaisen puutarhan jokaisen mutkan takaa löytyy uusi aspekti onneen.
- Sama tie se on kuin ennenkin, puuskahdin.
- Taitavat vieroitusoireet nostaa päätään?
- Eivät nosta. Jos nostavatkin, itsepähän olen itseni pahaan jamaan ajanut.
- Täällä meillä ei ole mitään hätää, mikäli ymmärrämme pysäyttää pelin tähän. Ymmärrämmekö tehdä niin? Enpä usko että ymmärrämme.
En vaivautunut vastaamaan provokaatioon, vaan keskityin katsomaan vuoren takaa tulleen sadekuuron lentävän hipoen lomakylän ohi pilvet majojen kattoja hipoen. Illansuussa palasimme majaan ja sytytimme kynttilät. Menin hyttysverkon sisään joogasängylle makaamaan. Mieleeni ei tullut enää mitään uhkaavaa. Se oli hyvä merkki. Elämä, kuolema, matka, peli, välirauha, Big Nothing. Näin pilkkopimeän viidakon tyhjyydessä kaiken saman kuin pössypojat, eikä minun edes tarvinnut asiaa syvemmin pohtia.
- Mitä mietit? Et puhu mitään. Hiljainen lasku todellisuuteen?
- Sitä olen miettinyt, että on se ollut varsinainen sattuman oikku kun nämä hindut onnistuivat kuljettamaan uskontonsa tuhansien kilometrien päähän Intiasta. Se on säilynyt täällä täydellisempänä kuin missään. Intian ja Balin väliltä kaikki hindukulttuuri on kadonnut. Vain raunioiden riekaleita on jäljellä. Toisaalta yhtä olennaista on kysyä; miksi ei näin olisi käynyt? Eli minkä harhaisen sotasuunnitelman perusteella tätä hinduhommaa tässä ihmettelen?
- Minä en yhtään ihmettele.
- En sitten minäkään. Miksi kysymykset ovat edelleen liian vaikeita vastattaviksi.
- Oletko varma etteivät krampit uhkaa ensi yönä.
- Olen. En anna niille mitään mahiksia. Vaikka se onkin heikkojen hommaa, pumppaan itseni täyteen hermopillereitä ja nukun kuin viaton pikkuvauva kopassaan.
Valojen sammuttua pimeydessä soi viidakon soundtrack. Linnut kiljuivat kuin kesäisessä koto-Suomessa jossakin maailman toisella laidalla. Lisäksemme oli lomakylän 13 mökissä vain kaksi muuta pariskuntaa. Toisella heistä oli matkassaan muutaman viikon ikäinen vauva, jota ryhdyttiin alusta asti kasvattamaan oikeaan new age -elämäntapaan. Kasvisruoka, Steinerkoulu, kaikki Äiti maan rauha ja harmonia. Kun lapsi sitten jonakin päivänä kaukana tulevaisuudessa joutuisi omilleen häämöttäisi tien päässä lantalattiainen hippikommuuni Goan tapaisessa mestassa.
Meni päivä, meni kaksi, meni monta, en muista. Maailma majamme ulkopuolella oli täydellinen. Mikään ei liikkunut, vaikka kaikki oli liikkeessä. Katselimme eläin- ja kasvikunnan touhua. Tuntui kuin olisimme tulleet päätepysäkille, jossa kaikki teot, unelmat, tarpeet olisivat käyneet toteen. Ei ollut mitään lisättävää, vaikka tiesin ettei tuo tunne kestäisi pitkään. Iltaisin makasimme majassamme kynttilöiden hämärässä. Aika tuntui pysähtyneen, kaikki elämä menettäneen merkityksensä, kaikki loukkaukset ja vihanpito jätetty oman arvoonsa. Tuo hetki olisi ollut täydellinen hetki siirtyä rajan toiselle puolelle ja sammuttaa itsestään tietoinen tajunta.
Mirkka meni majan avokattoiseen vessaan löytäen sieltä rotan. Valmistauduin tappamaan sen, mutta Mirkan mukaan rotta ei ole sinänsä saastainen eläin. Kaikki riippuu siitä mitä se syö. Seuraavaksi hän näki suuren gekon tulevan majan ovesta sisään ja kiipeävän seinälle. Nousin vuoteesta, otin taskulampun ja kävin jahtiin. Gekko onnistui kuitenkin livahtamaan pakoon jostakin raosta. Gekkoja tuli ja meni läpi yön. Totuin niihin. Sammakot kurnuttivat kiimaansa, sirkkojen surina soi tauotta. Puimme kamppeet niskaan ja kuljimme taskulampun valossa iltapalalle orgaaniseen ravintolaan.


Viidakon yö laski yhtä nopeasti kuin kirjoissa kerrotaan. Menin majan terassille polttamaan indonesialaista sikaria. Paikka olisi ollut kauhea kohdata krapulan harhamaailmassa. Onneksi olin ymmärtänyt doupata vanhasta muistista kaiken tuskan, kaiken pelon, kaiken harhan etäälle. Välistä tunsin jopa muuttuvani liiankin hyväksi ihmiseksi. En enää edes viitsinyt Mirkalta salaa yrittää lyödä liiskaksi majaan hypelleitä sammakoita. Luovuin ajatuksesta ja ne tuijottivat minua pimeydestä kiiltävin silmin. Tämä on elukoiden koti, antaa niiden tehdä mitä lystäävät, tuumin. Koska Wongayagedessä ei ollut edes moskiittoja, ei meillä ollut Balin viidakossa mitään hätää.
Kolmantena tai neljäntenä iltana söimme jälleen orgaaniset salaatit. Edessäni oli kahvi ja kokis, niillä minun tuli pärjätä, joten pärjäsin niillä. Turbaanipäinen tarjoilija kertoi joogaresortin olleen toiminnassa kahdeksan vuotta. Asiakkaat tulivat Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Japanilaisia ei tarjoilija ollut koskaan nähnyt resortissa, sillä he kuulema pelkäävät kuolemakseen viidakkoa.
- Mutta toisessa maailmansodassa japsit sotivat ympäri Aasian viidakoita? Sodan jälkeen viimeiset viholliselta piileksivät taistelijat löydettiin vasta 30 vuotta myöhemmin.
- Luulen heidän pelkäävän tiikereitä, tarjoilijapoika ehdotti.
- Onko täällä sitten tiikereitä?
- Ei pitäisi olla. Jotkut kertovat kuitenkin nähneensä tiikerin varjon vilahtavan viidakossa.
- Oletko itse ollut viidakossa?
- Kerran kävelin viidakon läpi ja kiipesin vuorelle.
- Onko tämä vaarallinen viidakko?
- On tämä. Tiikeriä en nähnyt mutta paljon käärmeitä.
Palattuamme majaan tarkistin ettei rotta ollut katottomassa kylppärissä kytiksellä.
- Olen nähnyt Intiassa hindujen pyhien temppeleiden vilisevän rottia. Ne ovat pyhiä rottia joita pyhiinvaeltajat syöttävät. Suurimmat kasvavat kissan kokoisiksi.
- Kalkutan inkkarin kanssa kulkiessasiko näit temppelin rotat?
- Näin oli. Mutta loppujen lopuksi en voinut sietää rottia enkä Kalkutan intiaania. Temppeleissä lihavat brahmiinit rokottivat armotta pyhiinvaeltajia ja erityisesti turisteja. Jos turisti ei antanut tarpeeksi lahjusrahaa, sylkivät brahmiinit punaisia betelpähkinäklimppejä perään. Apinat yrittivät temppelin pihassa pölliä kellon ja lompakon. Kameratkin kelpasivat. Lihavat rotat makasivat raukeina temppelin suojissa syötyään maanviljelijöiden sadon. Ei siinä hommassa ollut hurraamista.
- Parempi näin. Et sinä siellä Intiassa olisi pitkään pärjännyt. Miltä tuntuu keskellä sysipimeää viidakkoa?
- Samalta kuin olisi eräkämpällä. Me suomalaiset olemme metsäkansa, joka tykkää lymyillä metsien seassa mökeillään. Äänet ovat täällä erilaisia, mutta ötököistä ei harmia Härmän kesän malliin. Tämä hindulaisuus täällä on jalostuneempaa kuin mitä näin Intiassa. Mukaan on tarttunut matkalta lohikäärmekuvioita sun muuta rekvisiittaa. Täällä on vähemmän värejä, maalattuja hanumaneja ja muita joutavia jumalia. Tiet ovat paremmat, porukat näyttävät polynesialaisilta. Intiaan verrattuna myös jättimäiset tienvarteen maalatut mainostaulut puuttuvat.
- Et kuitenkaan pohjimmiltaan pidä tästä kulttuurista?
- En nyt riemusta tasajalkaa hypi. Enemmän tykkään kuitenkin kuin Intian mahatautimatkailusta.
- Ei täällä ole mitään hätää. Muistatko kun puhelimessa kerroit lukeneesi lehdestä Hong Kongissa uutisen muinaisesta kalasta, jonka saksalaiset sukeltajat löysivät Borneon viidakkorannalta.
- Ei se ollut muinainen kala. Se oli uusi laji. Lajeja syntyy ja kuolee koko ajan. Ei niistä ehditä kuin luetteloimaan kuin murto-osa. Se filippiiniläisten kalastajien pyytämä erittäin harvinainen haikala oli vain yksi lukemattomista tuntemattomista.
- Miten sen kalan kävi?
- Huonosti kävi. Kalastajat söivät sen suihinsa ennen kuin ensimmäinenkään tutkimusretkikunta ehti paikalle.
- Miksi ne niin harvinaisen kalan söivät?
- Ehkä niille tuli nälkä ennen kuin kukaan ehti tarjota riittävän suuren summan kalasta.
- Taivaalla näkyy tulikärpäsiä, lepakoita ja pilven lomasta vilkkuvia tähtiä. Tule katsomaan.
- Keskityn kattoon. Siinä on minulle riittävästi katsottavaa.
- Hyvä idea. Annan sinulle vielä pari tablettia.


Seuraavana päivänä ajoimme resortin jeepillä luonnonpuistoon. Sieltä avautuivat komeat maisemat vuorenrinteiden riisipelloille. Pysähdyimme panoraamaravintolaan. Tilasimme sitruunamehut.
- Riisinviljely on käymässä Balilla kannattamattomaksi. Paikalliset asukkaat ostavat mieluummin halvempaa tuontiriisiä. Lisäksi tätä maapallon kolkkaa vaivaa vuosikausia jatkunut kuivuus. Sama helle kuin Australiassa. Näille seuduille on käymässä köpelösti veden loppuessa.
Yöllä joku nisäkäs oli paskantanut avokylppärin lattialle. Ne jätökset olivat kuin jäniksen papanoita, ei minkään pienen hiiren. Mirkka otti niistäkin valokuvia. Vauriot olivat pienet. Itseäni oli ainoastaan jokin Balin viidakkorussakka syönyt jaloista paukamille. Aamulla apina oli kiivennyt seinän yli kylppäriin ja varastanut saippuan. Joku toinen otus oli vienyt kynttilänjalalle jättämäni sikarintumpin.
- Elämme salaisten eläinten katveessa. Kuva on oikea, muuta jotakin on pielessä.
Seuraavaksi ajoimme jeepillä katsomaan läheistä hindutemppeliä. Olimme ainoat vierailijat. Balin brahmiinit selostivat tankeroenglannillaan temppelin olevan 900 vuotta vanhan. Kerroin heille visioni hindujen pitkästä vaelluksesta halki Kaakkois-Aasian Balille. Ennen aikojen alkua ylijäämäväki lähti elannon perässä Bengalinlahden kiertäen ensin nykyiseen Kambodzaan. He rakensivat sinne jossain välissä maailman suurimman temppelialueen Angor Watin. Tai en ole varma rakensivatko hindut sen, mutta jotkut kumminkin. Matka jatkui Thaimaahan, Malesiaan, Indonesiaan päätyen Balin saarelle. Matkan varrelta hindukulttuurit katosivat minnekään kirjaamattomaan maailmanhistoriaan. Balilta matka ei enää jatkunut Australiaan. Saarelle nousi kukoistava ja ainutlaatuinen hindukulttuuri tuhansine temppeleineen. Saari oli jakaantunut lukemattomiksi pieniksi kuningaskunniksi, jotka sotivat verisesti toisiaan vastaan. Jollakin opilla hindut kestivät hollantilaiset siirtomaaisännät. Hyvin näyttävät myös opeutuneen maailman väkiluvultaan suurimpaan muslimivaltioon Indonesiaan yhtenä sen 13.000 saaresta, vaikka pari kertaa ääriryhmät ovatkin räjäyttäneet Kuta Beachin turistirysät, eikä turismi ole vieläkään paukuista toipunut.
Muutaman päivän jälkeen emme enää erottaneet pimeydessä viidakon soundtrackia. Olimme tottuneet siihen. Paratiisin yllä sirisi sen sijaa aggregaatin voimakas ääni. Kun menin kysymään mistä melu tulee, tarjoilija valehteli sen olevan peräisin jostakin viidakon eläimestä. Palattuani majaan aggregaatti sirisi entiseen malliin peittäen viidakon muut äänet. Lopulta paikalle ilmestyi tyyppi joka vastasi resortin tekniikasta. Hän myönsi vastahakoisesti aggregaatin joskus pitävän melua. Mitään ei ollut tehtävissä. Kun aloin ottaa kierroksia tyypin fatalistisen lusmuilun edessä vaihtoi hän lennosta stooria. Kyseessä oli sittenkin jokin tarkemmin määrittelemätön kovaääninen viidakon eläin.

Käärme oli ryöminyt paratiisin reilun viikon huilimme jälkeen. Pakkasimme aamulla kamat ja lähdimme eteenpäin kohti Balin pohjoisrannikkoa.
- Se kammottava ääni muistuttaa sähköistettyä lehmipoikaa, sanoin Mirkalle. Hänellä ei ollut mitään lisättävää.

2)Ajoimme neljän tunnin päähän Balin pohjoisrannikolle Pemuteraniin. Asetuimme rannalle avattuun upouuteen resorttiin. Uimme altaassa jonka vesi oli Aasialle tyypillisesti 35 asteista.
- On kuin uisi kiehuvassa vedessä. Hong Kong on parempi. Island Pacifin vesi on ympäri vuoden 17 asteista. Talvisin siellä saa uida rauhassa. Vain allasvahti kulkee reunalla edes takaisin.
Yön Mirkka nukkui jälleen hyvin, minä jotenkuten. Aloin tulla entisilleni. Tekemättömät työt, niiden loputon virta rästipinkkoina pyöri filmimäisenä kaaoksena mielessäni.


Aamulla pikaliippari vei meidät sukeltelemaan Deer Islandin koralliriutalle. Mirkka laski trooppisia kaloja, minä eri värisiä vedessä meduusan tavoin leijailevia muovipusseja. Tyynenvaltameren keskustassa velloo spiraalin muotoisena ääretön muovikassipyörre. Sama juttu on myös Atlantilla. Maailman meret tukehtuvat muoviin, mutta onneksi minun ei tarvitse nähdä lopputulosta, olenhan jo muutenkin monestakin näkökulmasta elänyt liian pitkään. Federico Fellini näki oikean enneunen pannessaan Casanovan pakenemaan Venetsian lyijykammioista soutamalla vapauteen läpi sysimustan muovimeren.
Syödessämme lounasta pikaliipparissa Deer Islandin vieressä saaresta kantautui hindujen pyhä temppelimöykkä. Balilaiset pyhiinvaeltajat tulivat puisilla veneillään menoihinsa. Taustalla kohosi Jaavan saaren suuri tulivuori, joka saattoi pamahtaa hetkellä minä tahansa.
- Volcano is sleeping, balilainen pienikokoinen sukellusopas rauhoitteli.
Syötyämme retkimuonan panimme vehkeet taas niskaan ja painuimme takaisin korallien rauhaan. Kaikenlaiset kalat, pienet haitkin, uivat ympärillämme, yksin tai geometrisina parvina, joissa välimatkat otetaan huomioon paljon ihmistä säännöllisemmin.
Palattuamme resortin rantaan oli sukellusfirmassa retee yli 60-kymppinen coloradolainen tukeva nainen. Hän osti näkemästämme kuultuaan itselleen kaksi sukellusta seuraavaksi päiväksi. Hän höpötti olevansa Bond-tyttö 60-luvulta, jolloin ainoa oikea James Bond, Sean Connery, oli vielä timminä remmissä. Sitten hän otti vauhtia ja hyppäsi pää edellä resortin uima-altaan matalaan päähän . Menimme katsomaan tuliko selvää jälkeä. Hän nousi kuitenkin lopulta pintaan.
- Ne muut Bondit ovat hintahtavia Mikki Hiirejä, hän sanoi mennen aurinkotuoliin polttamaan lisää kesivää nahkaansa.
Illalla kävelimme rannalla. Läheisen kalastajakylän miehet häipyivät auringon laskiessa öiselle merelle. Keulalamput sulivat pieniksi pisteiksi pimeydessä. Mirkka halusi estelyistäni huolimatta mennä kylään.
- Täällä haisee paska, joutui hän pian masentuneena toteamaan.
- Voi se olla jokin muukin haju.
- Onko tämä maapallo tosiaan kaikkialla näin paskainen paikka, kysyi kamerallaan sarjatulta eetteriin ampuva delfiininaiseni näkemästään järkyttyneenä.
- On se. Eikä paljon mitään ole enää tehtävissä. Liian myöhäistä. Pelastusyritykset ovat vain kehnosti naamioituja liikeyrityksiä.


Illalla istuimme bambumajaravintolassa. Mirkka imi viintä, minä katsoin kehnoa balilaista tanssiesitystä. Siinä oli ripaus Intiaa hindujen pitkän marssin jälkeenkin sekä heidän läpi kulkemiensa maiden musiikin jäänteitä. Amerikkalainen amatsooni painoi 100 vuotiaan äitinsä kanssa kalastajakylään etsimään halpaa sapuskapaikkaa. Palatessaan hän hihkui heidän syöneen 80 sentillä täyden indonesialaisen illallisen, kalja oli ollut kylmää. Lupasimme lähteä seuraavan päivänä mukaan, sillä kovasta yrityksestä huolimatta resortin sapuskat ja muu touhu oli vain sinnepäin, mikä on yleistä Balilla. Ympäröivien kylien asukkaat olivat muslimeja, jotka pakotettiin pukeutumaan hinduiksi tarjoillessaan ja tanssiessaan meille.
- Tämä on jo kymmenes ginitön päiväsi. Miltä tuntuu?
- Ei niin yhtään miltään.
- Ei olisi uskonut. Yleensä tässä vaiheessa delirumia sairastava ihminen alkaa viimeistään nähdä avaruusolentoja, salaisen palvelun miehiä ja muuta rajan takaista porukkaa. Haikalat kuuluvat usein myös kuvaan.
- Näen vain balilaisia tanssijoita illan pimeydessä. Esitystä katsovat kyläläiset omasta nuotioleiristään kummissaan.



3)Saatuamme kylliksi teemasta ensimmäinen maailma kohtaa kolmannen ajoimme Pemuteranista reilun tunnin matkan Lovinaan. Se oli tyhjä turisteista kuin neutronipommin iskun jälkeen. Asteuimme hollantilaisen eläkkeellä olevan insinöörin omistamaan resorttiin. Insinööri olit tullut viettämän elämänsä lopun vuona 2002 Balille muslimiterroristien ensimmäisen iskun jälkeen. Resortti oli ollut suljettu, hylätty, ränsistynyt. Aution resortin liepeillä aikansa huhuiltuaan oli joku balilainen tullut kertomaan resortin olleen pitkään suljettu ja omistajan haluavan myydä sen. Hollantilainen oli ostanut paikan saman tien, oli kai joskus ollut siellä onnellinen. Vaikka turismin leviämisestä takaisin pohjoisrannikolle ei ole takeita, paikka oli rempattu perusteellisesti. Toinen muslimipaukku Kuta Beachilla vuonna 2005 varmisti, että huoneita oli tästäkin resortista aina alennetuin hinnoin tarjolla.


Hollantilainen ei ollut kuitenkaan luopunut kituvan resortin pitämisestä. Hän käveli ripakintuillaan päivisin pitkät pätkät rannalla ja viidakossa. Ui pari kertaa päivässä altaassa. Iltaisin treeniohjelmaan kuului ravintolassa sudokujen täyttäminen. Hän yritti pitää fysiikan ja aivot kunnossa mahdollisimman pitkään. Resortin omistajana hän saattoi soitella raflassa lempilevyjään. Äijä oli ihastunut 80-luvun lopulla hoilanneen Tracy Chapmanin lauluihin. Ne soivat jatkuvalla syötöllä. Ennen kuin äijä painui levolle kämppäänsä stereoista soivat synkät kuoleman sävyiset Mozartin kipaleet.


Huoneessa oli ensimmäistä kertaa Balilla oleskelumme aikana televisio. Aloin tietenkin tsäppäilemään kanavia. Niitä oli vain muutama. Indonesialaista telenovelaa, josta saattoi päätellä vakavuuden kuolleen myös 13.000 saaren jättivaltiossa jo ajat sitten. Superman is Dead -niminen paikallinen tähti lauloi reggaeversioita vanhoista hiteistä. Mainokset kuin kaikkialla maailmassa julistivat pikanuudelien ja rankasti vitaminoitujen supermehujen ihanuutta. Järkikanavia ei löytynyt, joten tuijotin Fashion TV:tä, joka on valtavan suosittu eri puolilla Aasiaa. BBC ja CNN puuttuivat. Ne korvasi Russia Today jonka ryssät olivat saaneet svengaamaan omalla tavallaan iskevästi. Pääuutisessaan se kertoi 123-vuotiaasta Kaukasuksen naisesta, joka väitti synnyttäneen viimeisen lapsensa 79-vuotiaana. Nainen oli kertomansa mukaan kuluttanut elämänsä aikana loppuun kolme aviomiestä. Lapsia supermummolla niin paljon, että hän ei edes muistanut heidän lukumääränsä.
Ainoa länsimainen kanava oli Phoenixin Science Churchin avaruuskristillisyyttä julistava channel. Omistaja lohduttautui ilmeisesti aikansa käydessä vähiin jonkun avaruusolennon vievän hänet lopulta jollekin toiselle ikuisen auringonpaisteen ja nuoruuden planeetalle. Phoenixin uskovaisten sanomassa oli jytyä: Tiede ei tiedä kaikkea, tiede ei pelasta. Hemingway klooniksi naamioitunut evankelista todisteli monimutkaisen matemaattisen kaavan avulla, että Jumala=onni.
Suljin television. Mirkka nukkui. Menin sviitin parvekkeelle polttamaan sikaria. Tähdet ja avaruus avautuivat täydellisinä meren yllä. Vaikka suurin osa Lovinan hotelleista oli asukkaiden puutteessa suljettu, todistivat valot rannan pimeydessä jonkun olevan kuitenkin jossain.
Kurkistin kaiteen yli ravintolaan. Balilla liikkuu paljon länsimaisia homoja ja lesboja new agea etsimässä. Vastenmielisen kalpea lesbopari istui tuijottamassa merelle pitäen toisiaan kädestä kiinni. Pitkätukkainen laelta kalju vanha hippi kuherteli parikymppisen balilaisen morsiamensa kanssa. Kaiken kruunasi islaminuskoinen arabi, joka mässäili kolmen paksun vaimonsa kanssa salaviinoja juoden.

4) Parin päivän Lovina Beachilla hortoilun jälkeen hyppäsimme jälleen pakuun jättäen hyvästi Balin pohjoisrannalle. Temppeli temppelin perään vilisi ohitsemme. Välistä riisipeltoja rinteillä, nauhamaisia kyliä, pyhiä hinduapinoita roikkumassa taukopaikkojen kaiteilla. Pysähdyimme suuren rinteelle rakennetun hotellin yläpuolelle.


- Hotelli rakennettiin valmiiksi, mutta sitä ei jostain syystä koskaan avattu, kuski kertoi ihmeissään.
- Nyt se on liian myöhäistä. Viidakko on kasvanut sen sisään, syvälle betoniperustuksiin, arvioin näkemääni.
Illansuussa saavuimme Ubudiin, saaren kulttuuripääkaupunkiin. Paikka vilisi taidetta ja new agea. Kaikenikäisiä naisia syventyneinä hoitoihin, retriitteihin, terapioihin. Härskeimmät kulkivat oman huorapojan kanssa rakastuneina. Kuta Cowboys -insituutio tarjosi kun rahasta sovittiin nuorta rakkautta ja mulkkua elämässään pettyneille läskeille vanheneville länsimaalaisille ämmille.
- Kumma paikka, totesin saavuttuamme majaamme jonka terassi kurkotti keskelle veden täyttämää riisipeltoa.
- Miten niin kumma?
- Joka tavalla, enimmäkseen mukavalla tavalla kumma.
- Bali jakautui ennen lukuisiin keskenään taisteleviin hindukuningaskuntiin. 1800-luvun lopulla Ubudin kuningas kääntyi hollantilaisten siirtomaaisäntien puoleen pyytäen heiltä suojelusta uhkaavia viholliskuningaskuntia vastaan. Turvan saatuaan kuninkaalla ja hänen alamaisillaan oli aikaa keskittyä vaalimaan hindutaidetta, ja taidetta ylipäänsä. Tässä on lopputulos. 1930-luvulla tänne löisivät tiensä länsimaiset taiteilijat ja matkailijat.
- Kun niiden ei enää tarvinnut tapella olemassa olostaan keskittyivät aikansa kuluksi taiteeseen?
- Näin se tapaa mennä. Ylijäämästä jalostuu taidetta.
Iltaisin istuimme Ubudissa ollessamme Siam Sallyssa ja muissa avaruusalusta muistuttavissa ravintoloissa. Minä join edelleen kokista, Mirkka veteli viintä. Ympärillämme leijui vahva new age, mitä se sitten tarkoittaakaan.
- Mixture of everything, ehdotin.
- Mixture of only thing, Mirkka nokitti. - Kun palaat Suomeen olet muuttunut mies.
- Olen muuttunut, sama mutta eri.
- Oli hyvä idea houkutella sinut tänne. Sain sinut pois kiitoradalta jolla elämääsi huristaa. Rauha tekee hyvää ja antabus auttaa.
- En voisi kuitenkaan kuvitella jääväni Balille asumaan. Kyllästyisin kuoliaaksi. Hankkisin telkkuun Russia Todayn ja Phoenix Science Chruchin...
- Totta mutta niin kovin surullista. Et osaa pysähtyä, elämä huristaa silmänräpäyksessä ohitse.
- Ei tämä mun touhuni ole minkään arvoista. En usko siihen tippaakaan. Mutta ei minulla ole muutakaan tekemistä. Italian Pohjoisen Liigan tilaama esiraportti pitää luovuttaa ensi kuussa OECD:lle.
Majan parvekkeelta katsoimme ihmisten raatavan riisipellolla kuumuudessa aamusta myöhään iltaan. Kaiken lisäksi touhu oli turhaa halvan riisin virratessa ulkoa saarelle. Lisäksi makea vesi oli Balilla loppumassa monen muun Aasian paikan tavoin. Tyhjiä riisihatut hommasivat, mutta eipä heilläkään tullut aika pitkäksi mudassa kahlatessaan.
Homma aloitettiin pellolla auringon noustua. Kausityöläiset kylvivät käsillään riisiä veteen. Yksi oli muita etevämpi. Hän kynti peltoa bensavehkeellä. Omistaja tuli kahdeksan jälkeen karjumaan asianmukaisesti poninhännässään ja kirkkaan värisessä teepaidassaan. Sen jälkeen hän marssi pömppömahoineen peltojen poikki baariin aamun ensimmäiselle Bintang-kaljalle.
- Näetkö kuinka homma pelaa kun se pelaa. Kunpa Talonkin homma pelaisi samaan malliin.
- En haluaisi olla alaisesi.
- Enkä minä ottaisi sinua Taloon töihin. Meillä on jo ennestään liikaa tyhjännaurajjia ja -toimittajia. Jos sinunlaisesi kansanvillitsijä tulisi Taloon menisi homma hulinaksi. Porukka pistäisi meikäläisen roikkumaan kattolampusta.
- Kannattaa pitää varansa.
- Sen teen. Valvomon tyypit pistävät muistiin epäilyttävästi kameroissa käyttäytyvät tyypit. Saan raportin joka maanantaiaamu ennen yksikköpalaveriamme. Kulkemiset ja menemiset tilastoidaan, vessakäyntien kertojen lisäksi niiden pituus mitataan.
- Vaikuttaa totaaliselta kontrollilta.
- Aina siinä on kansanvillitsijän mentävä aukko.

Travel Stories From Hell 1: Hong Kong Secret Police


Minusta tuntui Hong Kongissa tuona sateisena päivänä, että jokaisen ihmisen perässä kulkee oma suojelusenkeli tai salaisen poliisin nuuskija. Tiesin kulkuani suojattavan Kowloonin katumarkkinoilla. Tiesin jonkun kulkevan perässäni vaikka en edes katsonut taakseni. Kun pysähdyin, siellä seisoi aina sama kinkki tuuliskangaspuserossa säikähtäneen näköisenä pelätessään paljastaneensa koko salaisen operaation. Nyökkäsin hänelle merkin, mutta silloin hän havahtui ja lähti nopeasti kävelemään pois.


Kun jatkoin kulkuani lähti hän eri hahmossa seuraamaan minua. Menin risteyksen tupakkapaikalle. Puhuin naiselle jolla oli yhtä pitkät ja kauniit hiukset kuin Yoko Onolla. Hän ei osannut kuin kiinaa. Sivukujalta tuli röökille kaljuuntuva mies. Hän kyseli mistä olen. Kerroin tulevani 10 tunnin yölennon takaa. Mies käänsi sanani kaunishiuksiselle naiselle. Mies halusi antaa minulle sytkärinsä vastusteluistani huolimatta. Kieltäydyin mutta hän pani sen lähtiessään kouraani. Panin sytkärin taskuun, olin juonessa mukana. Iskin miehelle silmää.


Harhailin Kowloonin katuja hyvänolon tunteen puristaessa rintaani kuin ei koskaan ennen, eikä sen jälkeen. Menetin kulkiessani ajantajuni. Liikennevaloissa näin saman pitkätukkaisen kiinalaisnaisen uudestaan. Hänen seurassaan oli nuorempi nainen. Arvelin tämän olevan hänen tyttärensä. Naiset hymyilivät minulle ystävällisesti lähtiessään väkijoukon mukana ylittämään katua. Seurasin heitä, mutta sitten heidän täytyi kääntyä pimeälle sivukujalle. Naiset hyvästelivät minut kuin vanhan ystävän tai rakastetun.


Jatkoin epämääräisen ajan kulkuani. Menin Avenue of Starsille katsomaan Hong Kongin pilvenpiirtäjäsiluettia Islandin puolella. Sitten havahduin ja käännyin katsomaan taakseni. Mies tummansinisessä pusakassa pysähtyi välittömästi nähtyään minun huomanneen hänet.


Päätin kokeeksi eksyttää seuraajani. Pujahdin kujalle piiloon ja odotin miehen kulkevan ohitseni. Lähdin puolestani seuraamaan häntä. Mies tajusi osien vaihtuneen ja pujahti piiloon elektroniikkakauppaan. Jatkoin kulkuani Kowloonin läpi. Pian oli uusi mies perässäni. Tein hänelle saman tempun. Harhauttelin tyypin toisensa perään seuraajasta seuratuksi kävellessäni ripeästi Kowloonin katuja. Juoneen kuului, että aina kun seuraamani mies pujahti karkuun, lähti jalkakäytävän reunalta uusi mies perääni. Kiersin liikennevaloissa hänen taakseen. Kuvio toistui toistumistaan.
Ratkaisin lopulta pattitilanteen pujahtamalla metroon. Kulkiessani Hong Kongin maanalaisen loputtomia käytäviä oli mies jälleen perässäni. Laiturilla oli vuorostaan uusi mies odottamassa. Ajoin metrolla Kowloonista Centraliin keskusasemalle, jossa vaihdoin hotellin suuntaan menevään junaan. Viimeisellä asemallakin näin tummaan pukuun pukeutuneen kiinalaisen odottamassa. Kävelin tyhjällä laiturilla häntä kohti päättäneenä selvittää asian. Mies lähti kävelemään laiturin vastakkaiseen suuntaan. Otin ulkomuistista 237 askelta, nostin katseeni ja näin edessäni seisoneen tummiin pukeutuneen salaisen poliisin agentin. Hän ei vastannut nyökkäykseeni. Pysähdyin ja astuin kokeeksi muutamana askeleen taaksepäin laiturilla. Tummapukuinen kiinalainen teki samoin.



Laiturille ilmestyi yhä enemmän ihmisiä. Piilouduin väkijoukkoon. Junan tullessa painoin pääni ja syöksyin salamannopeasti vaunuun. En kuitenkaan epäillyt hetkeäkään etteikö vaunussakin olisi ollut samaa porukkaa. Jäin asemalla ja ryntäsin taksiin jolla ajoin loppumatkan Island Pacific hotelliin.
Noustessani rullaportaita hotellin aulaan näin pojan katsovan minua ravintolassa maleksineen seminaarisakin keskeltä. Panin etusormen suuni eteen. Poika kohotti oikeaan suupieltään. Ymmärsi minun olleen salaisissa puuhissa joista täytyi vaieta.
Painuin hissillä huoneeseeni 26. kerrokseen.



Avasin lasiseinän peittävän verhon ja katsoin Hong Kongin sataman tihkuiseen sumuun. Hong Kong ja San Francisco sijaitsevat molemmat lahden suussa ainaisten sateiden ja säiden lentäessä nopeasti niiden yli. Pika-alukset kiisivät kohti Macaota, sieltä takaisin. Risteilyalus oli satamassa redillä. Alhaalla moottoriteiden mosaiikissa Lontoon doubledeckkerit veivät ihmisiä paikkoihin, toivat niistä pois. Tiesin olleeni hetken onnellinen paetessani kaikella viekkaudellani varjostajiani. Eikä tuo hetki tulisi enää välttämättä elämässäni toistumaan. Samat vanhat latteudet, samat typistyneet ihmiset; siinä tulevaisuuden kuvaa kerrakseen.

10/07/2011

Pöxymäen koirapuistot: Me, Myself and Boss in the Beginning in June 2003

Pöxymäen koirapuistot: Me, Myself and Boss in the Beginning in June 2003: Aina eivät asiat ole olleet mallillaan. Tässä rakkaan Pomoni kuvaus vaiherikkaan suhteemme absoluuttisista alkuajoista, jotka viittasivat pi...

9/30/2011

My Week by Google Translator

Initial Weekly seating drug stories in the District Court. Four respondents, all except one were absolute judgments. I have sat in these so much that the story seemed to sitting, sitting boring work. As a result of sitting pohkeisiini cramps returned. However, yesterday I went to the gym, led by a two-hour workout. Today I go back boxing Mosa Sports Hall. Same thing in front on Sunday. Output is now exactly a month. Hong Kong, Bangkok and other top locations: here we come!