Minusta tuntui Hong Kongissa tuona sateisena päivänä, että jokaisen ihmisen perässä kulkee oma suojelusenkeli tai salaisen poliisin nuuskija. Tiesin kulkuani suojattavan Kowloonin katumarkkinoilla. Tiesin jonkun kulkevan perässäni vaikka en edes katsonut taakseni. Kun pysähdyin, siellä seisoi aina sama kinkki tuuliskangaspuserossa säikähtäneen näköisenä pelätessään paljastaneensa koko salaisen operaation. Nyökkäsin hänelle merkin, mutta silloin hän havahtui ja lähti nopeasti kävelemään pois.
Kun jatkoin kulkuani lähti hän eri hahmossa seuraamaan minua. Menin risteyksen tupakkapaikalle. Puhuin naiselle jolla oli yhtä pitkät ja kauniit hiukset kuin Yoko Onolla. Hän ei osannut kuin kiinaa. Sivukujalta tuli röökille kaljuuntuva mies. Hän kyseli mistä olen. Kerroin tulevani 10 tunnin yölennon takaa. Mies käänsi sanani kaunishiuksiselle naiselle. Mies halusi antaa minulle sytkärinsä vastusteluistani huolimatta. Kieltäydyin mutta hän pani sen lähtiessään kouraani. Panin sytkärin taskuun, olin juonessa mukana. Iskin miehelle silmää.
Harhailin Kowloonin katuja hyvänolon tunteen puristaessa rintaani kuin ei koskaan ennen, eikä sen jälkeen. Menetin kulkiessani ajantajuni. Liikennevaloissa näin saman pitkätukkaisen kiinalaisnaisen uudestaan. Hänen seurassaan oli nuorempi nainen. Arvelin tämän olevan hänen tyttärensä. Naiset hymyilivät minulle ystävällisesti lähtiessään väkijoukon mukana ylittämään katua. Seurasin heitä, mutta sitten heidän täytyi kääntyä pimeälle sivukujalle. Naiset hyvästelivät minut kuin vanhan ystävän tai rakastetun.
Jatkoin epämääräisen ajan kulkuani. Menin Avenue of Starsille katsomaan Hong Kongin pilvenpiirtäjäsiluettia Islandin puolella. Sitten havahduin ja käännyin katsomaan taakseni. Mies tummansinisessä pusakassa pysähtyi välittömästi nähtyään minun huomanneen hänet.
Päätin kokeeksi eksyttää seuraajani. Pujahdin kujalle piiloon ja odotin miehen kulkevan ohitseni. Lähdin puolestani seuraamaan häntä. Mies tajusi osien vaihtuneen ja pujahti piiloon elektroniikkakauppaan. Jatkoin kulkuani Kowloonin läpi. Pian oli uusi mies perässäni. Tein hänelle saman tempun. Harhauttelin tyypin toisensa perään seuraajasta seuratuksi kävellessäni ripeästi Kowloonin katuja. Juoneen kuului, että aina kun seuraamani mies pujahti karkuun, lähti jalkakäytävän reunalta uusi mies perääni. Kiersin liikennevaloissa hänen taakseen. Kuvio toistui toistumistaan.
Ratkaisin lopulta pattitilanteen pujahtamalla metroon. Kulkiessani Hong Kongin maanalaisen loputtomia käytäviä oli mies jälleen perässäni. Laiturilla oli vuorostaan uusi mies odottamassa. Ajoin metrolla Kowloonista Centraliin keskusasemalle, jossa vaihdoin hotellin suuntaan menevään junaan. Viimeisellä asemallakin näin tummaan pukuun pukeutuneen kiinalaisen odottamassa. Kävelin tyhjällä laiturilla häntä kohti päättäneenä selvittää asian. Mies lähti kävelemään laiturin vastakkaiseen suuntaan. Otin ulkomuistista 237 askelta, nostin katseeni ja näin edessäni seisoneen tummiin pukeutuneen salaisen poliisin agentin. Hän ei vastannut nyökkäykseeni. Pysähdyin ja astuin kokeeksi muutamana askeleen taaksepäin laiturilla. Tummapukuinen kiinalainen teki samoin.
Laiturille ilmestyi yhä enemmän ihmisiä. Piilouduin väkijoukkoon. Junan tullessa painoin pääni ja syöksyin salamannopeasti vaunuun. En kuitenkaan epäillyt hetkeäkään etteikö vaunussakin olisi ollut samaa porukkaa. Jäin asemalla ja ryntäsin taksiin jolla ajoin loppumatkan Island Pacific hotelliin.
Noustessani rullaportaita hotellin aulaan näin pojan katsovan minua ravintolassa maleksineen seminaarisakin keskeltä. Panin etusormen suuni eteen. Poika kohotti oikeaan suupieltään. Ymmärsi minun olleen salaisissa puuhissa joista täytyi vaieta.
Painuin hissillä huoneeseeni 26. kerrokseen.
Avasin lasiseinän peittävän verhon ja katsoin Hong Kongin sataman tihkuiseen sumuun. Hong Kong ja San Francisco sijaitsevat molemmat lahden suussa ainaisten sateiden ja säiden lentäessä nopeasti niiden yli. Pika-alukset kiisivät kohti Macaota, sieltä takaisin. Risteilyalus oli satamassa redillä. Alhaalla moottoriteiden mosaiikissa Lontoon doubledeckkerit veivät ihmisiä paikkoihin, toivat niistä pois. Tiesin olleeni hetken onnellinen paetessani kaikella viekkaudellani varjostajiani. Eikä tuo hetki tulisi enää välttämättä elämässäni toistumaan. Samat vanhat latteudet, samat typistyneet ihmiset; siinä tulevaisuuden kuvaa kerrakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti