Densaparin lentokentältä Mirkka lähti Tokion kautta Tyynenmeren yli Kaliforniaan. Meikäläinen jäi odottamaan myöhempää lentoa Bangkokiin.
- Meillä on valtionvarainministeriön asettaman hallinnonkehittämisen ohjausryhmän kokous Bangkokissa.
- Miksi se siellä pidetään, eikä Helsingissä?
- Mukana on ainoastaan kansainvälisen tason huppuosaajia. Meillä riittää kysyntää ympäri maailmaa. Voimme samalla myydä Suomen hallintomallia thaimaalaisille. Eikä meistä monellakaan ole aikaa yhden kokouksen takia lentää Härmään maapallon toiselle puolen. Täällä on paljon porukkaa myymässä palveluita. Katsoimme kalenterista sopivan ajan ja sopivan läheisimmän paikan. Toiset tulee lännestä, toiset idästä. Bangkok osoittautui lähimmäksi kohtauspaikaksi.
- Mitä te kokoustatte?
- Ihan vain rutiiniasiat. Kun ohjausryhmä asetettiin löivät valtionvarainministeriön nokkamiehet aikataulut lukkoon, eivätkä antaneet lupaa lipsua niistä toiminnan tehokkuuden takaamiseksi. On oltava aina tarkkana kun kyseessä on veronmaksajien rahoilla tapahtuva toiminta.
- Ja nyt pidätte rutiinikokouksen toisella puolen maailmaa?
- Paikka kuin paikka. Tuskin meistä enää kukaan kaiken tämän matkustelun keskellä tätä turisteeraamisen kannalta ottaa.
Mirkan koneen startattua tuli muutaman tunnin kuluttua oman lentoni vuoro. Paiskin koko lennon ajan rästihommia läppärilläni ja kuuntelin kuulokkeilla Arvo Pärtia.
Lento sujui hyvin ja kone laskeutui aikataulussa Bangkokin sijasta Kuala Lumpuriin. Menin Kuala Lumpurin Convention Centerissä järjestettyyn älyllisiä tekijänoikeuksia hallinnossa käsittelevään seminaariin. Koska mitään älyä näissä hallintohommissa ei ole eikä näin ollen mitään oikeuksia puolustettaviksi, saatoin lepäillä kaikessa rauhassa Traders hotellin 24.kerroksessa ihmetellen ikkunasta avautuvaa torniviidakkoa, millä opilla ja rahalla maailmankuulut muurahaiskeot oli saatu pystyyn. Joku outo tyyppi lähetti laserilla morseaakkosia Petronas Towersin yläkerroksesta, oli kai niin kyllästynyt työhönsä että kuvitteli jujun saavan sydämeni sykkimään rinnassani vaappuen. Petronas oli postmoderni kopio Kambodzan viidakkoon rakennetusta Angkor Watista, viihdytin itseäni turhalla ajattelulla. Illan vietin Homo Ludens klubilla valiten sopivia kinkkipimuja yöseuraukseni.
Petronas Towerin ostarissa ihmiset kulkivat katkeamattomina jonoina kuin muurahaiset keoissaan. Mirkka väitti kauan sitten Miamissa, että en kykene ottamaan osaa ostoskeskusten meininkiin; väsyn ja hermostun meteliin. Aikani väistelen liioitellen, sitten jyrään kaiken eteen sattuvan sileäksi.
- Ostoskeskuksissa pitää osata uida virran mukana, puikahtaa väkimassassa avautuviin aukkoihin, hän yritti turhaan opettaa minua.
Katselin kiikareilla huoneeni ikkunasta lauantai-iltapäivän kiehuntaa Petronas Towersin juuren ostarilla. Laskeuduin alakertaan ja ajoin Traders hotellin golfkärryllä arabien seassa ostarin ovelle, nousin toiseen kerrokseen ja painelin California Pizzan takaosastoon. Kalvosilmäinen malawi istuutui samaan pöytään. Annoin levykkeet, sain asiakirjasalkun, en vaivautunut vilkaisemaan sisältöä.
- Tässä on siis kopiot Suomen väestökirjoista aina niiden laatimien alusta 1700-luvun puolesta välistä saakka?
- Papit pistivät joka tyypin, syntyneet ja kuolleet, ensimmäisinä maailmassa kirjoihin ja kansiin. Muualla ei sitä vielä katsottu tarpeelliseksi, eikä Pohjoismaiden lisäksi katsota vieläkään. Kun natsit valtasivat Hollannin saattoivat he noukkia jutskut helposti tavarajunaan väestökirjojen perusteella. Katsoivat vain nimen, rodun ja osoitteen, panivat kuorma-autot jyräämään yössä. Ymmärrettävästi sodan jälkeen ei siellä ole tunnettu tarvetta jokaisen tyypin osoitteen ylös kirjaamiseen.
- Tässä on ollut kova urakka mikrofilmata kaikki väestökirjat?
- Mormonit filmasivat ilmaiseksi Utahin kalliosuojissa. Maailmanlopun iskiessä taivaaseen pääsevät vain mormonikirjoihin tallennetut. Mormonit saivat vapaasti tallentaa. Vastapalkaksi he antoivat mikrofilmeistä kopiot Suomen viranomaisille. Mutta mitä te näillä kaikilla kuolleilla sieluilla aioitte tehdä?
- Meillä on uusi sosiaalinen media kehitteillä Malesian valtion tuella. Tarvitsemme sille laajan käyttäjäkunnan, jotta saamme sen myytyä huippuhintaan Googlelle tai Microsoftille. Kuolleet sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.
- Hyvä että niistä on edes jotakin hyötyä. Tähän saakka mikrofilmit ovat lojuneet arkistoissa tyhjänpantteina höperöiden sukututkijoiden aineistona.
- Tarvitsemme paljon nimiä. Jos saat käsiisi lisää kuolleita maksamme niistäkin hyvin.
- Ei hätää. Tunnen väestörekisterikeskuksen johtajan. Hän voi yrittää hankkia Euroopan Unionista erilaisia henkilötietoja sisältäviä rekistereitä.
Malawi selosti täysin älytöntä juttuaan sosiaalisesta mediasta. Arvelin heidän tarvitsevan kuolleita sieluja nettihyökkäyksiin ja keinotekoisen painostusryhmän luomiseen Kiinan kansantasavaltaa uhkaavien demokratiavaatimusten hiljentämiseksi. Tässä he tulisivat epäonnistumaan surkeasti, joten saatoin luovuttaa rekisterit puhtain omatunnoin. Ottaisivat lännen hakkerisakilta pahasti takkiinsa kun yrittäisivät tukkia Aasian arvostelijat. Heidän omat koneensa olisivat hetkessä tukossa ja lännen kallispalkkaiset konsultit joutuisivat selvittämään sotkun.
Söin pizzan ja laskeuduin ostarin alatasanteelle. Naurettavan golfkärryn kuski tunnisti minut, astuin kyytiin ja hän löi kaasun pohjaan. Pian olin takaisin 24.kerroksessa juomassa superenergiadrinkkejä paikalliseen tapaan. Kiikaroin torneja ja toisia torneja. Tyyppi oli mennyt lasertähtäimensä kanssa kotiinsa. Mitä se siellä illat pitkät tekee? Kaikenlaisia tyyppejä sitä elää kaikkialla. Pistin rahat matkalaukkuun ja ajoin aamulla pankkiin. Malesiassa ei kysytä rahan kohdalla turhia alkuperään liittyviä kysymyksiä, jotka ovat kaikilla elämänalueilla perin vaikeita.
Illalla ajoin taksilla lentokentälle. Katsellessani lentoaan odottavia ihmismuurahaisia en voinut olla Balin kirkastamin aivoin katselematta näkymää ulkopuolisena. Miten ihmeessä tämän lentoaseman ihmis- ja tavaralogistiikka voi toimia? Mieleni teki käydä ottamassa gini tai kaksi, mutta pakotin itseni jatkamaan enkkarin tekemistä. Kiinalaiset saisivat minusta muuten lopullisen niskalenkin. Viinahommat olivat kertaa kaikkiaan loppu kohdaltani, mietin sulkeuduttuani tapani mukaan käymälään. Ennen join siellä taskumatista giniä, nyt popsin hermopillereitä.
Nukuin lennon Bangokiin. Olin vielä tokkurassa kun saavuin Novotel Siam Squareen. Huoneesta avautui upea näkymä ilmajunaverkostoon, joka oli rakennettu Bangkokiin keskustan ylle. Punapaidat ja keltapaidat ottivat siihen malliin yhteen, että eräät jo povasivat Thaimaassa syttyvän sisällissodan. Seuraavana päivänä konsultoin keltapaitojen eliittiä omaisuuden siirtämisessä osissa eripuolille maailmaa. Sodan järjellisyyteen en ottanut kantaa, sillä eihän sodan aloittamisessa ja käymisessä järkisyyt ole koskaan mitään merkinneet.
Hallinnon myymisen kansainvälisen ohjausryhmän kokous pidettiin loppuviikosta Bangkokissa. Aiheena miten oli edistytty Suomen rakenteellisten vinoutumien korjaamisessa. Siinä ei oltu edetty mitenkään, maassa oli liikaa kuntia, tämän seurauksena päällekkäisiä toimintoja joka sektorilla. Oli liikaa kouluja, ammattikorkeita, yliopistoja. Sairaaloita, laboratorioita ja heikoilla ammattitaidolla ja resursseilla toimivia terkkareita. Laskelmien mukaan maamme hallintokoneisto voisi hoitaa helposti parin kymmenen miljoonana asukkaan maan. Ruotsinkieli, yritysten tukeminen aluepoliittisin perustein ja maatalouden tuki kuppasivat veret vuodesta vuoteen veronmaksajien suonista. Kaiken huipuksi OECD:n mukaan Suomessa on kohtalokkaalla tavalla kepuleiden painostuksesta sotkettu tiedepolitiikka ja aluepolitiikka keskenään. Sairaat olivat ottaneet hyvinvointivaltiossa jokaisella sektorilla terveiltä vallan ja estivät tulevan pelossaan jarrutuksellaan dynaamisen kasvuhakuisen toiminnan.
Kuitenkin maamme sijoittui kaikissa elämänlaatua ja vaurautta koskevissa tutkimuksissa maailman kärkeen. Muualla asiat olivat vielä hullummin. Tästä joku dorka oli saanut päähänsä että uusi viennin hittituote voisi olla suomalaisen hyvinvointivaltion ja sen hallinnon myyminen ulkomaille. Idea on tietenkin täysin mieletön, mutta tämän kollektiivisen harhan seurauksena minäkin matkustelin ympäri maailmaa alustamassa, konsultoimassa, kokoustamassa veronmaksajien piikkiin. Palkkiot ja ulkomaan päivärahat juoksivat, en pitänyt kiirettä takaisin Helsinkiin. Laadin vain laskuja todellisista ja kuvitelluista tekemisistäni. Kaikki olivat tyytyväisiä toimintaani.
Ohjausryhmän kokous kesti vajaan tunnin. Kaikesta huolimatta usko oli vakaa, että hyvinvointimallimme menisi lopulta kuin kuumille kiville. Sen jälkeen meillä olisi käsissämme uusi Nokia, jota eivät edes vikkelät kiinalaiset voisi tehdä paremmin. Nyt oli kyse yläkerran asioista ja niistä ohjausryhmä uskoi Suomen tulevaisuuden ulkomaankaupan rakentuvan. Lopuksi kinasteltiin pitkään seuraavan kokouksen ajankohdasta ja paikasta. Ehdotin San Franciscoa, eikä mitään muuta jäänyt pitkän brainstormaamisen jälkeen jäljelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti