1)Aamulla olin nähnyt tarpeeksi Balin Kuta Beachin lippalakkipäisiä australialaismiehiä jotka kantoivat kengurupussia edessään. Olin valmis jatkamaan matkaa. Tullessani suihkusta minua odotti yllätys. Mirkka tunki mittarin suuhuni ja pamautti nyrkillä mahaan, palkeet tyhjenivät. Tutkittuaan mittaria hän ojensi minulle aamun ensimmäisen ginitotin. Näin luulin, väärin luulin.
- Juot tämän nyt kerta huikalla tai lyön uudestaan.
Join mukin tyhjäksi aavistaen jo mitä tuleman piti.
- Olet nyt entistäkin mukavampi kaveri tällä reissulla. Parasta a-ryhmää. Jos otat ginipaukun mahassa nipsaisee tosi kipeästi.
Tunsin itseni raskaasti petetyksi astuessamme autoon joka vei meidät kahden tunnin päässä odottavaan bambumajaresorttiin Wongyagedeen saaren keskelle. Istuimme majan terassilla Balin takamaaston viidakossa. Haistelin epäuskoisena orgaanista mehutotia. Maailman melske tuntui pysähtyneen. Minulla ei tullut sitä ikävä vaikka en kovasti tuolloista tilannettammekaan arvostanut. Istuin kesän lemussa kuin seinässä. Kuuntelin tarkasti täydellistä länsimaailman äänisaastasta puhdistettua hiljaisuutta. Sirkat soittivat viuluaan, kukot kiekuivat kilpaa, isoperho lensi siipiään läpsyttäen menemään pitkin viidakkoa.
Rentouduin vähitellen. Kävin majan katottomassa kylppärissä. Suihkun vesi oli pehmeää, tuli vuorilta. Palasin huoneeseen jättäen kuteet kylppäriin. Mirkka katsoi minua sillä silmällä pannessani sikarin kuistilla palamaan. Olin alasti Äitimaan sylissä.
- Eikö nakuilu kuulu olennaisena osana teidän vanhojen hippien newage -elämäntapaan? Jos tuota viereisen mökin joogaporukkaa kiinnostaa töllöttää, siitä vaan.
Maja oli rakennettu teakpuusta, kantavat rakenteet muurattu tiilistä, jotta katto ei putoaisi niskaan. Vaikka gini oli poissa, minusta tuntui melkein mukavalta. Fiilis oli samanlainen kuin suomalaisella kesämökillä. Luonto oli erilainen ja rehevämpi, eikä naapuri pätkinyt moottorisahalla saunapuita. Muuten täsmälleen tuttu samanlainen rento tyhjyys.
- Minusta tuntuu että jos saan edes vähän giniä matkatekoni päättyy tänne. For once and for all!
Asetuttuamme majaamme Wongyagedessä menimme resortin ravintolaan. Söimme kasvisravintolassa orgaaniset porsaankyljykset. Mirkka tilasi pullon sisilialaista valkoviintä. Kyyppari kertoi Balin saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevan Wongayageden rauhasta ja resortin tarjoamista joogakursseista. Hän katsoi minua epäröiden kaataessaan viintä Mirkan lasiin. Tilasin fantaa kun en sopimuksemme mukaan muutakaan voinut. Ei ollut fantaa, oli vain kokista ja spritea. Pian vihreässä maisemassa edessäni oli vihreä pullo spritea. Se oli vähän kuin sokeroitu ginitonic ilman giniä ja tonicia. Kaadoin litkun kiduksiini ja ammensin pakolla orgaanisen fuusiosapuskan naamaani.
Ruokailun jälkeen kävelimme resortin puutarhassa. Mirkka kuvasi tapansa mukaisesti luuppilinssillä kukkia ja ötököitä. Hän ei kuunnellut valituksiani eläinkunnan väärinkäytösten suhteen. Viinanpuute soi takaraivossani, aloin vajota harhaisiin aistimuksiin. Pelkäsin eläinten synkkää kesää. Liian tiheää elämää kuin unta johon heräisin viinakrampeissa. Pelko muuttui vähitellen totaaliseksi. Pelkäsin kaikkea: Iltoja joina linnut käyvät ja seison kesän lemussa kuin seinässä, enkä kykene ottamaan vastan elämää muodossaan. Iltoja joina tuulen loppuessa lokit tulevat katsomaan laskeutuvia leijoja ja hyönteiset kohoavat suolta. Jokaisessa kesän neliömetrissä asuu joku jota emme huomaa. Maaseutua on syytä varoa. Niityillä on tuhansia pieniä hämähäkkejä, vasta munasta lähteneitä innokkaita silkkisäikeiden tuottajia. Niityillä luonto syö kaiken mikä liikkuu ja lopulta kaikki syöjätkin syödään.
Miettiessäni aistimusteni tuomia harhaviboja, Mirkka kertoi new agen epämääräisestä ideologiasta, jossa oli aineksia vähän kaikesta mahdollisesta. Se on meille kaikille tuttu, muuta emme osaa sitä kysyttäessä tarkasti määritellä. Määritelmät elävät tässäkin tapauksessa määrittelijän mukaan. Tämän tajuamiseksi ei tarvitse olla ydinfyysikko tyyliin Nils Bohr, jonka mukaan mittalaite vaikuttaa mittaustulokseen; siihen minkälaisia tuloksia kohteesta saadaan.
Dalai Laman sanojen mukaan olemme matkalla rakkauden valtatietä pitkin onneen. Jokaisen puutarhan jokaisen mutkan takaa löytyy uusi aspekti onneen.
- Sama tie se on kuin ennenkin, puuskahdin.
- Taitavat vieroitusoireet nostaa päätään?
- Eivät nosta. Jos nostavatkin, itsepähän olen itseni pahaan jamaan ajanut.
- Täällä meillä ei ole mitään hätää, mikäli ymmärrämme pysäyttää pelin tähän. Ymmärrämmekö tehdä niin? Enpä usko että ymmärrämme.
En vaivautunut vastaamaan provokaatioon, vaan keskityin katsomaan vuoren takaa tulleen sadekuuron lentävän hipoen lomakylän ohi pilvet majojen kattoja hipoen. Illansuussa palasimme majaan ja sytytimme kynttilät. Menin hyttysverkon sisään joogasängylle makaamaan. Mieleeni ei tullut enää mitään uhkaavaa. Se oli hyvä merkki. Elämä, kuolema, matka, peli, välirauha, Big Nothing. Näin pilkkopimeän viidakon tyhjyydessä kaiken saman kuin pössypojat, eikä minun edes tarvinnut asiaa syvemmin pohtia.
- Mitä mietit? Et puhu mitään. Hiljainen lasku todellisuuteen?
- Sitä olen miettinyt, että on se ollut varsinainen sattuman oikku kun nämä hindut onnistuivat kuljettamaan uskontonsa tuhansien kilometrien päähän Intiasta. Se on säilynyt täällä täydellisempänä kuin missään. Intian ja Balin väliltä kaikki hindukulttuuri on kadonnut. Vain raunioiden riekaleita on jäljellä. Toisaalta yhtä olennaista on kysyä; miksi ei näin olisi käynyt? Eli minkä harhaisen sotasuunnitelman perusteella tätä hinduhommaa tässä ihmettelen?
- Minä en yhtään ihmettele.
- En sitten minäkään. Miksi kysymykset ovat edelleen liian vaikeita vastattaviksi.
- Oletko varma etteivät krampit uhkaa ensi yönä.
- Olen. En anna niille mitään mahiksia. Vaikka se onkin heikkojen hommaa, pumppaan itseni täyteen hermopillereitä ja nukun kuin viaton pikkuvauva kopassaan.
Valojen sammuttua pimeydessä soi viidakon soundtrack. Linnut kiljuivat kuin kesäisessä koto-Suomessa jossakin maailman toisella laidalla. Lisäksemme oli lomakylän 13 mökissä vain kaksi muuta pariskuntaa. Toisella heistä oli matkassaan muutaman viikon ikäinen vauva, jota ryhdyttiin alusta asti kasvattamaan oikeaan new age -elämäntapaan. Kasvisruoka, Steinerkoulu, kaikki Äiti maan rauha ja harmonia. Kun lapsi sitten jonakin päivänä kaukana tulevaisuudessa joutuisi omilleen häämöttäisi tien päässä lantalattiainen hippikommuuni Goan tapaisessa mestassa.
Meni päivä, meni kaksi, meni monta, en muista. Maailma majamme ulkopuolella oli täydellinen. Mikään ei liikkunut, vaikka kaikki oli liikkeessä. Katselimme eläin- ja kasvikunnan touhua. Tuntui kuin olisimme tulleet päätepysäkille, jossa kaikki teot, unelmat, tarpeet olisivat käyneet toteen. Ei ollut mitään lisättävää, vaikka tiesin ettei tuo tunne kestäisi pitkään. Iltaisin makasimme majassamme kynttilöiden hämärässä. Aika tuntui pysähtyneen, kaikki elämä menettäneen merkityksensä, kaikki loukkaukset ja vihanpito jätetty oman arvoonsa. Tuo hetki olisi ollut täydellinen hetki siirtyä rajan toiselle puolelle ja sammuttaa itsestään tietoinen tajunta.
Mirkka meni majan avokattoiseen vessaan löytäen sieltä rotan. Valmistauduin tappamaan sen, mutta Mirkan mukaan rotta ei ole sinänsä saastainen eläin. Kaikki riippuu siitä mitä se syö. Seuraavaksi hän näki suuren gekon tulevan majan ovesta sisään ja kiipeävän seinälle. Nousin vuoteesta, otin taskulampun ja kävin jahtiin. Gekko onnistui kuitenkin livahtamaan pakoon jostakin raosta. Gekkoja tuli ja meni läpi yön. Totuin niihin. Sammakot kurnuttivat kiimaansa, sirkkojen surina soi tauotta. Puimme kamppeet niskaan ja kuljimme taskulampun valossa iltapalalle orgaaniseen ravintolaan.
Viidakon yö laski yhtä nopeasti kuin kirjoissa kerrotaan. Menin majan terassille polttamaan indonesialaista sikaria. Paikka olisi ollut kauhea kohdata krapulan harhamaailmassa. Onneksi olin ymmärtänyt doupata vanhasta muistista kaiken tuskan, kaiken pelon, kaiken harhan etäälle. Välistä tunsin jopa muuttuvani liiankin hyväksi ihmiseksi. En enää edes viitsinyt Mirkalta salaa yrittää lyödä liiskaksi majaan hypelleitä sammakoita. Luovuin ajatuksesta ja ne tuijottivat minua pimeydestä kiiltävin silmin. Tämä on elukoiden koti, antaa niiden tehdä mitä lystäävät, tuumin. Koska Wongayagedessä ei ollut edes moskiittoja, ei meillä ollut Balin viidakossa mitään hätää.
Kolmantena tai neljäntenä iltana söimme jälleen orgaaniset salaatit. Edessäni oli kahvi ja kokis, niillä minun tuli pärjätä, joten pärjäsin niillä. Turbaanipäinen tarjoilija kertoi joogaresortin olleen toiminnassa kahdeksan vuotta. Asiakkaat tulivat Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Japanilaisia ei tarjoilija ollut koskaan nähnyt resortissa, sillä he kuulema pelkäävät kuolemakseen viidakkoa.
- Mutta toisessa maailmansodassa japsit sotivat ympäri Aasian viidakoita? Sodan jälkeen viimeiset viholliselta piileksivät taistelijat löydettiin vasta 30 vuotta myöhemmin.
- Luulen heidän pelkäävän tiikereitä, tarjoilijapoika ehdotti.
- Onko täällä sitten tiikereitä?
- Ei pitäisi olla. Jotkut kertovat kuitenkin nähneensä tiikerin varjon vilahtavan viidakossa.
- Oletko itse ollut viidakossa?
- Kerran kävelin viidakon läpi ja kiipesin vuorelle.
- Onko tämä vaarallinen viidakko?
- On tämä. Tiikeriä en nähnyt mutta paljon käärmeitä.
Palattuamme majaan tarkistin ettei rotta ollut katottomassa kylppärissä kytiksellä.
- Olen nähnyt Intiassa hindujen pyhien temppeleiden vilisevän rottia. Ne ovat pyhiä rottia joita pyhiinvaeltajat syöttävät. Suurimmat kasvavat kissan kokoisiksi.
- Kalkutan inkkarin kanssa kulkiessasiko näit temppelin rotat?
- Näin oli. Mutta loppujen lopuksi en voinut sietää rottia enkä Kalkutan intiaania. Temppeleissä lihavat brahmiinit rokottivat armotta pyhiinvaeltajia ja erityisesti turisteja. Jos turisti ei antanut tarpeeksi lahjusrahaa, sylkivät brahmiinit punaisia betelpähkinäklimppejä perään. Apinat yrittivät temppelin pihassa pölliä kellon ja lompakon. Kameratkin kelpasivat. Lihavat rotat makasivat raukeina temppelin suojissa syötyään maanviljelijöiden sadon. Ei siinä hommassa ollut hurraamista.
- Parempi näin. Et sinä siellä Intiassa olisi pitkään pärjännyt. Miltä tuntuu keskellä sysipimeää viidakkoa?
- Samalta kuin olisi eräkämpällä. Me suomalaiset olemme metsäkansa, joka tykkää lymyillä metsien seassa mökeillään. Äänet ovat täällä erilaisia, mutta ötököistä ei harmia Härmän kesän malliin. Tämä hindulaisuus täällä on jalostuneempaa kuin mitä näin Intiassa. Mukaan on tarttunut matkalta lohikäärmekuvioita sun muuta rekvisiittaa. Täällä on vähemmän värejä, maalattuja hanumaneja ja muita joutavia jumalia. Tiet ovat paremmat, porukat näyttävät polynesialaisilta. Intiaan verrattuna myös jättimäiset tienvarteen maalatut mainostaulut puuttuvat.
- Et kuitenkaan pohjimmiltaan pidä tästä kulttuurista?
- En nyt riemusta tasajalkaa hypi. Enemmän tykkään kuitenkin kuin Intian mahatautimatkailusta.
- Ei täällä ole mitään hätää. Muistatko kun puhelimessa kerroit lukeneesi lehdestä Hong Kongissa uutisen muinaisesta kalasta, jonka saksalaiset sukeltajat löysivät Borneon viidakkorannalta.
- Ei se ollut muinainen kala. Se oli uusi laji. Lajeja syntyy ja kuolee koko ajan. Ei niistä ehditä kuin luetteloimaan kuin murto-osa. Se filippiiniläisten kalastajien pyytämä erittäin harvinainen haikala oli vain yksi lukemattomista tuntemattomista.
- Miten sen kalan kävi?
- Huonosti kävi. Kalastajat söivät sen suihinsa ennen kuin ensimmäinenkään tutkimusretkikunta ehti paikalle.
- Miksi ne niin harvinaisen kalan söivät?
- Ehkä niille tuli nälkä ennen kuin kukaan ehti tarjota riittävän suuren summan kalasta.
- Taivaalla näkyy tulikärpäsiä, lepakoita ja pilven lomasta vilkkuvia tähtiä. Tule katsomaan.
- Keskityn kattoon. Siinä on minulle riittävästi katsottavaa.
- Hyvä idea. Annan sinulle vielä pari tablettia.
Seuraavana päivänä ajoimme resortin jeepillä luonnonpuistoon. Sieltä avautuivat komeat maisemat vuorenrinteiden riisipelloille. Pysähdyimme panoraamaravintolaan. Tilasimme sitruunamehut.
- Riisinviljely on käymässä Balilla kannattamattomaksi. Paikalliset asukkaat ostavat mieluummin halvempaa tuontiriisiä. Lisäksi tätä maapallon kolkkaa vaivaa vuosikausia jatkunut kuivuus. Sama helle kuin Australiassa. Näille seuduille on käymässä köpelösti veden loppuessa.
Yöllä joku nisäkäs oli paskantanut avokylppärin lattialle. Ne jätökset olivat kuin jäniksen papanoita, ei minkään pienen hiiren. Mirkka otti niistäkin valokuvia. Vauriot olivat pienet. Itseäni oli ainoastaan jokin Balin viidakkorussakka syönyt jaloista paukamille. Aamulla apina oli kiivennyt seinän yli kylppäriin ja varastanut saippuan. Joku toinen otus oli vienyt kynttilänjalalle jättämäni sikarintumpin.
- Elämme salaisten eläinten katveessa. Kuva on oikea, muuta jotakin on pielessä.
Seuraavaksi ajoimme jeepillä katsomaan läheistä hindutemppeliä. Olimme ainoat vierailijat. Balin brahmiinit selostivat tankeroenglannillaan temppelin olevan 900 vuotta vanhan. Kerroin heille visioni hindujen pitkästä vaelluksesta halki Kaakkois-Aasian Balille. Ennen aikojen alkua ylijäämäväki lähti elannon perässä Bengalinlahden kiertäen ensin nykyiseen Kambodzaan. He rakensivat sinne jossain välissä maailman suurimman temppelialueen Angor Watin. Tai en ole varma rakensivatko hindut sen, mutta jotkut kumminkin. Matka jatkui Thaimaahan, Malesiaan, Indonesiaan päätyen Balin saarelle. Matkan varrelta hindukulttuurit katosivat minnekään kirjaamattomaan maailmanhistoriaan. Balilta matka ei enää jatkunut Australiaan. Saarelle nousi kukoistava ja ainutlaatuinen hindukulttuuri tuhansine temppeleineen. Saari oli jakaantunut lukemattomiksi pieniksi kuningaskunniksi, jotka sotivat verisesti toisiaan vastaan. Jollakin opilla hindut kestivät hollantilaiset siirtomaaisännät. Hyvin näyttävät myös opeutuneen maailman väkiluvultaan suurimpaan muslimivaltioon Indonesiaan yhtenä sen 13.000 saaresta, vaikka pari kertaa ääriryhmät ovatkin räjäyttäneet Kuta Beachin turistirysät, eikä turismi ole vieläkään paukuista toipunut.
Muutaman päivän jälkeen emme enää erottaneet pimeydessä viidakon soundtrackia. Olimme tottuneet siihen. Paratiisin yllä sirisi sen sijaa aggregaatin voimakas ääni. Kun menin kysymään mistä melu tulee, tarjoilija valehteli sen olevan peräisin jostakin viidakon eläimestä. Palattuani majaan aggregaatti sirisi entiseen malliin peittäen viidakon muut äänet. Lopulta paikalle ilmestyi tyyppi joka vastasi resortin tekniikasta. Hän myönsi vastahakoisesti aggregaatin joskus pitävän melua. Mitään ei ollut tehtävissä. Kun aloin ottaa kierroksia tyypin fatalistisen lusmuilun edessä vaihtoi hän lennosta stooria. Kyseessä oli sittenkin jokin tarkemmin määrittelemätön kovaääninen viidakon eläin.
Käärme oli ryöminyt paratiisin reilun viikon huilimme jälkeen. Pakkasimme aamulla kamat ja lähdimme eteenpäin kohti Balin pohjoisrannikkoa.
- Se kammottava ääni muistuttaa sähköistettyä lehmipoikaa, sanoin Mirkalle. Hänellä ei ollut mitään lisättävää.
2)Ajoimme neljän tunnin päähän Balin pohjoisrannikolle Pemuteraniin. Asetuimme rannalle avattuun upouuteen resorttiin. Uimme altaassa jonka vesi oli Aasialle tyypillisesti 35 asteista.
- On kuin uisi kiehuvassa vedessä. Hong Kong on parempi. Island Pacifin vesi on ympäri vuoden 17 asteista. Talvisin siellä saa uida rauhassa. Vain allasvahti kulkee reunalla edes takaisin.
Yön Mirkka nukkui jälleen hyvin, minä jotenkuten. Aloin tulla entisilleni. Tekemättömät työt, niiden loputon virta rästipinkkoina pyöri filmimäisenä kaaoksena mielessäni.
Aamulla pikaliippari vei meidät sukeltelemaan Deer Islandin koralliriutalle. Mirkka laski trooppisia kaloja, minä eri värisiä vedessä meduusan tavoin leijailevia muovipusseja. Tyynenvaltameren keskustassa velloo spiraalin muotoisena ääretön muovikassipyörre. Sama juttu on myös Atlantilla. Maailman meret tukehtuvat muoviin, mutta onneksi minun ei tarvitse nähdä lopputulosta, olenhan jo muutenkin monestakin näkökulmasta elänyt liian pitkään. Federico Fellini näki oikean enneunen pannessaan Casanovan pakenemaan Venetsian lyijykammioista soutamalla vapauteen läpi sysimustan muovimeren.
Syödessämme lounasta pikaliipparissa Deer Islandin vieressä saaresta kantautui hindujen pyhä temppelimöykkä. Balilaiset pyhiinvaeltajat tulivat puisilla veneillään menoihinsa. Taustalla kohosi Jaavan saaren suuri tulivuori, joka saattoi pamahtaa hetkellä minä tahansa.
- Volcano is sleeping, balilainen pienikokoinen sukellusopas rauhoitteli.
Syötyämme retkimuonan panimme vehkeet taas niskaan ja painuimme takaisin korallien rauhaan. Kaikenlaiset kalat, pienet haitkin, uivat ympärillämme, yksin tai geometrisina parvina, joissa välimatkat otetaan huomioon paljon ihmistä säännöllisemmin.
Palattuamme resortin rantaan oli sukellusfirmassa retee yli 60-kymppinen coloradolainen tukeva nainen. Hän osti näkemästämme kuultuaan itselleen kaksi sukellusta seuraavaksi päiväksi. Hän höpötti olevansa Bond-tyttö 60-luvulta, jolloin ainoa oikea James Bond, Sean Connery, oli vielä timminä remmissä. Sitten hän otti vauhtia ja hyppäsi pää edellä resortin uima-altaan matalaan päähän . Menimme katsomaan tuliko selvää jälkeä. Hän nousi kuitenkin lopulta pintaan.
- Ne muut Bondit ovat hintahtavia Mikki Hiirejä, hän sanoi mennen aurinkotuoliin polttamaan lisää kesivää nahkaansa.
Illalla kävelimme rannalla. Läheisen kalastajakylän miehet häipyivät auringon laskiessa öiselle merelle. Keulalamput sulivat pieniksi pisteiksi pimeydessä. Mirkka halusi estelyistäni huolimatta mennä kylään.
- Täällä haisee paska, joutui hän pian masentuneena toteamaan.
- Voi se olla jokin muukin haju.
- Onko tämä maapallo tosiaan kaikkialla näin paskainen paikka, kysyi kamerallaan sarjatulta eetteriin ampuva delfiininaiseni näkemästään järkyttyneenä.
- On se. Eikä paljon mitään ole enää tehtävissä. Liian myöhäistä. Pelastusyritykset ovat vain kehnosti naamioituja liikeyrityksiä.
Illalla istuimme bambumajaravintolassa. Mirkka imi viintä, minä katsoin kehnoa balilaista tanssiesitystä. Siinä oli ripaus Intiaa hindujen pitkän marssin jälkeenkin sekä heidän läpi kulkemiensa maiden musiikin jäänteitä. Amerikkalainen amatsooni painoi 100 vuotiaan äitinsä kanssa kalastajakylään etsimään halpaa sapuskapaikkaa. Palatessaan hän hihkui heidän syöneen 80 sentillä täyden indonesialaisen illallisen, kalja oli ollut kylmää. Lupasimme lähteä seuraavan päivänä mukaan, sillä kovasta yrityksestä huolimatta resortin sapuskat ja muu touhu oli vain sinnepäin, mikä on yleistä Balilla. Ympäröivien kylien asukkaat olivat muslimeja, jotka pakotettiin pukeutumaan hinduiksi tarjoillessaan ja tanssiessaan meille.
- Tämä on jo kymmenes ginitön päiväsi. Miltä tuntuu?
- Ei niin yhtään miltään.
- Ei olisi uskonut. Yleensä tässä vaiheessa delirumia sairastava ihminen alkaa viimeistään nähdä avaruusolentoja, salaisen palvelun miehiä ja muuta rajan takaista porukkaa. Haikalat kuuluvat usein myös kuvaan.
- Näen vain balilaisia tanssijoita illan pimeydessä. Esitystä katsovat kyläläiset omasta nuotioleiristään kummissaan.
3)Saatuamme kylliksi teemasta ensimmäinen maailma kohtaa kolmannen ajoimme Pemuteranista reilun tunnin matkan Lovinaan. Se oli tyhjä turisteista kuin neutronipommin iskun jälkeen. Asteuimme hollantilaisen eläkkeellä olevan insinöörin omistamaan resorttiin. Insinööri olit tullut viettämän elämänsä lopun vuona 2002 Balille muslimiterroristien ensimmäisen iskun jälkeen. Resortti oli ollut suljettu, hylätty, ränsistynyt. Aution resortin liepeillä aikansa huhuiltuaan oli joku balilainen tullut kertomaan resortin olleen pitkään suljettu ja omistajan haluavan myydä sen. Hollantilainen oli ostanut paikan saman tien, oli kai joskus ollut siellä onnellinen. Vaikka turismin leviämisestä takaisin pohjoisrannikolle ei ole takeita, paikka oli rempattu perusteellisesti. Toinen muslimipaukku Kuta Beachilla vuonna 2005 varmisti, että huoneita oli tästäkin resortista aina alennetuin hinnoin tarjolla.
Hollantilainen ei ollut kuitenkaan luopunut kituvan resortin pitämisestä. Hän käveli ripakintuillaan päivisin pitkät pätkät rannalla ja viidakossa. Ui pari kertaa päivässä altaassa. Iltaisin treeniohjelmaan kuului ravintolassa sudokujen täyttäminen. Hän yritti pitää fysiikan ja aivot kunnossa mahdollisimman pitkään. Resortin omistajana hän saattoi soitella raflassa lempilevyjään. Äijä oli ihastunut 80-luvun lopulla hoilanneen Tracy Chapmanin lauluihin. Ne soivat jatkuvalla syötöllä. Ennen kuin äijä painui levolle kämppäänsä stereoista soivat synkät kuoleman sävyiset Mozartin kipaleet.
Huoneessa oli ensimmäistä kertaa Balilla oleskelumme aikana televisio. Aloin tietenkin tsäppäilemään kanavia. Niitä oli vain muutama. Indonesialaista telenovelaa, josta saattoi päätellä vakavuuden kuolleen myös 13.000 saaren jättivaltiossa jo ajat sitten. Superman is Dead -niminen paikallinen tähti lauloi reggaeversioita vanhoista hiteistä. Mainokset kuin kaikkialla maailmassa julistivat pikanuudelien ja rankasti vitaminoitujen supermehujen ihanuutta. Järkikanavia ei löytynyt, joten tuijotin Fashion TV:tä, joka on valtavan suosittu eri puolilla Aasiaa. BBC ja CNN puuttuivat. Ne korvasi Russia Today jonka ryssät olivat saaneet svengaamaan omalla tavallaan iskevästi. Pääuutisessaan se kertoi 123-vuotiaasta Kaukasuksen naisesta, joka väitti synnyttäneen viimeisen lapsensa 79-vuotiaana. Nainen oli kertomansa mukaan kuluttanut elämänsä aikana loppuun kolme aviomiestä. Lapsia supermummolla niin paljon, että hän ei edes muistanut heidän lukumääränsä.
Ainoa länsimainen kanava oli Phoenixin Science Churchin avaruuskristillisyyttä julistava channel. Omistaja lohduttautui ilmeisesti aikansa käydessä vähiin jonkun avaruusolennon vievän hänet lopulta jollekin toiselle ikuisen auringonpaisteen ja nuoruuden planeetalle. Phoenixin uskovaisten sanomassa oli jytyä: Tiede ei tiedä kaikkea, tiede ei pelasta. Hemingway klooniksi naamioitunut evankelista todisteli monimutkaisen matemaattisen kaavan avulla, että Jumala=onni.
Suljin television. Mirkka nukkui. Menin sviitin parvekkeelle polttamaan sikaria. Tähdet ja avaruus avautuivat täydellisinä meren yllä. Vaikka suurin osa Lovinan hotelleista oli asukkaiden puutteessa suljettu, todistivat valot rannan pimeydessä jonkun olevan kuitenkin jossain.
Kurkistin kaiteen yli ravintolaan. Balilla liikkuu paljon länsimaisia homoja ja lesboja new agea etsimässä. Vastenmielisen kalpea lesbopari istui tuijottamassa merelle pitäen toisiaan kädestä kiinni. Pitkätukkainen laelta kalju vanha hippi kuherteli parikymppisen balilaisen morsiamensa kanssa. Kaiken kruunasi islaminuskoinen arabi, joka mässäili kolmen paksun vaimonsa kanssa salaviinoja juoden.
4) Parin päivän Lovina Beachilla hortoilun jälkeen hyppäsimme jälleen pakuun jättäen hyvästi Balin pohjoisrannalle. Temppeli temppelin perään vilisi ohitsemme. Välistä riisipeltoja rinteillä, nauhamaisia kyliä, pyhiä hinduapinoita roikkumassa taukopaikkojen kaiteilla. Pysähdyimme suuren rinteelle rakennetun hotellin yläpuolelle.
- Hotelli rakennettiin valmiiksi, mutta sitä ei jostain syystä koskaan avattu, kuski kertoi ihmeissään.
- Nyt se on liian myöhäistä. Viidakko on kasvanut sen sisään, syvälle betoniperustuksiin, arvioin näkemääni.
Illansuussa saavuimme Ubudiin, saaren kulttuuripääkaupunkiin. Paikka vilisi taidetta ja new agea. Kaikenikäisiä naisia syventyneinä hoitoihin, retriitteihin, terapioihin. Härskeimmät kulkivat oman huorapojan kanssa rakastuneina. Kuta Cowboys -insituutio tarjosi kun rahasta sovittiin nuorta rakkautta ja mulkkua elämässään pettyneille läskeille vanheneville länsimaalaisille ämmille.
- Kumma paikka, totesin saavuttuamme majaamme jonka terassi kurkotti keskelle veden täyttämää riisipeltoa.
- Miten niin kumma?
- Joka tavalla, enimmäkseen mukavalla tavalla kumma.
- Bali jakautui ennen lukuisiin keskenään taisteleviin hindukuningaskuntiin. 1800-luvun lopulla Ubudin kuningas kääntyi hollantilaisten siirtomaaisäntien puoleen pyytäen heiltä suojelusta uhkaavia viholliskuningaskuntia vastaan. Turvan saatuaan kuninkaalla ja hänen alamaisillaan oli aikaa keskittyä vaalimaan hindutaidetta, ja taidetta ylipäänsä. Tässä on lopputulos. 1930-luvulla tänne löisivät tiensä länsimaiset taiteilijat ja matkailijat.
- Kun niiden ei enää tarvinnut tapella olemassa olostaan keskittyivät aikansa kuluksi taiteeseen?
- Näin se tapaa mennä. Ylijäämästä jalostuu taidetta.
Iltaisin istuimme Ubudissa ollessamme Siam Sallyssa ja muissa avaruusalusta muistuttavissa ravintoloissa. Minä join edelleen kokista, Mirkka veteli viintä. Ympärillämme leijui vahva new age, mitä se sitten tarkoittaakaan.
- Mixture of everything, ehdotin.
- Mixture of only thing, Mirkka nokitti. - Kun palaat Suomeen olet muuttunut mies.
- Olen muuttunut, sama mutta eri.
- Oli hyvä idea houkutella sinut tänne. Sain sinut pois kiitoradalta jolla elämääsi huristaa. Rauha tekee hyvää ja antabus auttaa.
- En voisi kuitenkaan kuvitella jääväni Balille asumaan. Kyllästyisin kuoliaaksi. Hankkisin telkkuun Russia Todayn ja Phoenix Science Chruchin...
- Totta mutta niin kovin surullista. Et osaa pysähtyä, elämä huristaa silmänräpäyksessä ohitse.
- Ei tämä mun touhuni ole minkään arvoista. En usko siihen tippaakaan. Mutta ei minulla ole muutakaan tekemistä. Italian Pohjoisen Liigan tilaama esiraportti pitää luovuttaa ensi kuussa OECD:lle.
Majan parvekkeelta katsoimme ihmisten raatavan riisipellolla kuumuudessa aamusta myöhään iltaan. Kaiken lisäksi touhu oli turhaa halvan riisin virratessa ulkoa saarelle. Lisäksi makea vesi oli Balilla loppumassa monen muun Aasian paikan tavoin. Tyhjiä riisihatut hommasivat, mutta eipä heilläkään tullut aika pitkäksi mudassa kahlatessaan.
Homma aloitettiin pellolla auringon noustua. Kausityöläiset kylvivät käsillään riisiä veteen. Yksi oli muita etevämpi. Hän kynti peltoa bensavehkeellä. Omistaja tuli kahdeksan jälkeen karjumaan asianmukaisesti poninhännässään ja kirkkaan värisessä teepaidassaan. Sen jälkeen hän marssi pömppömahoineen peltojen poikki baariin aamun ensimmäiselle Bintang-kaljalle.
- Näetkö kuinka homma pelaa kun se pelaa. Kunpa Talonkin homma pelaisi samaan malliin.
- En haluaisi olla alaisesi.
- Enkä minä ottaisi sinua Taloon töihin. Meillä on jo ennestään liikaa tyhjännaurajjia ja -toimittajia. Jos sinunlaisesi kansanvillitsijä tulisi Taloon menisi homma hulinaksi. Porukka pistäisi meikäläisen roikkumaan kattolampusta.
- Kannattaa pitää varansa.
- Sen teen. Valvomon tyypit pistävät muistiin epäilyttävästi kameroissa käyttäytyvät tyypit. Saan raportin joka maanantaiaamu ennen yksikköpalaveriamme. Kulkemiset ja menemiset tilastoidaan, vessakäyntien kertojen lisäksi niiden pituus mitataan.
- Vaikuttaa totaaliselta kontrollilta.
- Aina siinä on kansanvillitsijän mentävä aukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti