The Age of Emergency

- Desperado why don´t you come to your senses? kysyn Pastorilta aamupirtelön ääressä.

Hän on harhaillut kengistään pohjat puhki Helsingin katuja viimeiset ajat Kaikkivaltiaaseen liittyvän problematiikan parissa. Hän näyttää minulle asunnottomien yökahvilassa kirjoittamansa runonpätkän Jumalan lasnäolosta hänen kurjistuneessa eksitenssissään:

Hän katsoo meidän läpi
hän ei näe meitä
hän ei enää välitä
hän on saanut tarpeekseen
hän on päättänyt nostaa kytkimen

Tiedän hänen tietävän tuskani
tiedän hänen välinpitämättömyytensä sitä kohtaan
Nostan käteni iskuun
enää siinä ei ole voimaa lyödä
mitään eikä ketään

On vain harhaiset katumuksen kadut
miten elämässä olisi pitänyt tehdä tai toimia
Muuta ei ole kuin tunne haaskatuista
vuosista Luojan tutkimattomilla teillä
- jotka tutkimatta jäivät




- No joo, tässä on idistä ja tunteen paloa. Että Jumala on nyt Pastorin mielestä pessyt kätensä koko sopasta?
- Se on selvää. Ihmettelen kuinka vähän ihmiset ovat perillä tapahtuneesta. Veljeni makaa Meikun letkuissa maksa sökönä. Lähtö tulee väistämättä mutta pian. Ja minä täällä ypöyksin, eikä kukaan välitä, ei systeemi, ei Kaikkivaltias.
- Miksi ei muka välitä?
- Sano se? Jotakin on mennyt jossain vaiheessa pieleen ja pahasti...
- Uskotko Pastori, tuo ei tule mulle mitenkään yllätyksenä. Mä olen vähän siinä sivussa tutkinut samaa hommaa. Tässä on nyt kytkentäkaaviossa tapahtunut pahemman sorttinen väärinkäsitys.
- Mikä helvetin väärinkäsitys? Velipoika delppaa kohta, voi olla jo nimilappu pottuvarpaassa. Ei se ainakaan ole mikään väärinkäsitys.
- No ei ole ei. Se on totista totta. Tarkoitin vaan tätä meidän kuvitelmaa asioiden suotuisasta etenemisestä. Se synnytettiin vaivihkaa ja iski täysillä kimppuumme hyvinvointivaltio -teologian myötä. Nyt sitä ei enää tartteta kun Neukut on nurin, eikä meille maanmatosille enää tartte tehdä myönnytyksiä. Olemme jo turpa maassa suutelemassa sitä ja ihan mitä tahansa mitä käsketään.
- Ja vitut mä ainakaan oon! Tiedätsä että tuossa viereisessä merimiestalossa asuu tyyppi, joka juotti velipojalle korviketta. Se tuhosi hänen sisuskalunsa lopullisesti. Mä aion hoitaa sen tyypin.
- Että alat nyt itse Luojaksi Luojan paikalle, otat maailman taphtumat omaan handuusi?
- Niin otan. Hoidan tyypin ja sitten se on ihan sama miten mulle käy.
- Hyvin sulle käy.
- Hyvin huonosti ainakin, se on saletti. Osta kalja, niin odotellaan sitä tyyppiä.
- Tota noin mä oon niinku vähän jo myöhässä tuolta laitokselta. Pitää mennä näyttelemään työn tekemistä hyvinvointivaltion historian kirjoittamiseksi.
- Haista vittu. Se on ihan se ja sama missä sä sitä tutkit. Pistä perse kenttään ja osta viinaa!
- Ostan sulle tuopin ja sitä paitsi mulla on porttari tänne. Mä lähden meneen. Nähdään.
- Paitsi ettei nähdä. Nää on nyt jäähyväiset, tämä Pastori ottaa suihkukoneen huis helvettiin tämän pallon pinnalta.
- Muista ottaa bonuskortti matkaan, kertyy hyvin maileja jos pitkälle lennät.

Pastori jää tuijottamaan tuopin pinnasta heijastuvaa päässään nonstoppina pyörivää filmiä, jossa Jumala, helvetti, sosiaalihuolto ja ihmisten välinen luottamus ovat pettäneet.

Lieventävänä asian haarana näen Pastorin tilanteessa, että se on jatkunut täsmälleen samana vuosia ja velipoika kuoli viinaan jo toissakesänä.

Aurinko paistaa kevättä pilvettömään Helsinkiin, säilöautosta valuu myrkyllistä kaasua kaupungin ylle. Liikenne on kaaoksessa, kaikki jatkuu, kaikki.

We Are Made of Stars

We are made of stars. We live in the chemical oriented world. We are slowly losing our touch. We are taking it all too seriously. We don´t understand that all the exlapanations are just hypotetical illusions. The truth of universe is the kaleidoscope, as that freak Clover told us in his book "The Barbiturate Coast".




You can call them human people, you can call them as your friends, but I think that all the little people are cats who fix the facts. You can´t see what I see. Your funeral, my perfectly beautiful universe behind this universe.




You may try pills, you may try booze, even drugs, you may try stock markets. Maybe some fucks can even understand in this long lost planet that all you need is a powerful shotgun. Hey sister shotgun, what have you done this time to get me this fuckin dizzy, Lizzy?





Friday night and the lights are low. No show. Just that giant television in your room threatning to eat you up if you don´t do as it tells and participate six hour long hardcore fucking party in your mind. Crowds are crawling it the streets, looking for love in too many faces, all the wrong places. Hey dude, brothers and sisters; what are we fighting for? Is the cramp which lasts 3-6 seconds the meaning of your miserable life? Is it worth it?

Friday night and the Hell´s Angels are singing karoke in the Trouser Hill Bar. And the soft fat lesbian waitress is looking for the chance to show how hard she is.



The Big Man is staring me from my giant television and asking me to join the biggest last crusade forever. I would join the team but I can´t stand the heat in that concrete jungle. I tell The Big Man from the great state of Texas to go to another channel - TV7 - which our religious neighbours are watching all day, all night long. Maybe they are willing to participate so I don´t have to listen them singing old songs about God and his unfortunate son every another sunday night.




And during the weekend I´m sending my misseles to search and destroy the target. I am doing it 3-6 hours per night. During the daytime I´m pretending to be normal and they just don´t have any clue of my missele operations all over the matrix behind the closed doors.




When I wake up to take another sniff the visitors are still taking it easy. They are like little creatures of arts and culture. So they are saying, it´s all same too me. I have my own intentions. They can be whatever they like. They can be rock stars, they can be call girls, they can be tram drivers, but the only sure thing is that they are not cats. They are just wearing those funny bunny dresses to mislead you, if you know what I mean.

When reality breaks you can see and feel all the good vibrations, all the waves going through your body and the electric web called "soul". And you can take it easy for the rest of your life; your are just and particle who thinks too much. If you can´t stop the party in your mind and the drugs don´t work, be sure to have that shotgun missele ready for action!



Jostle, hassle, elbow bustle
in a swirling rainbow tussle
Caught and frozen, broken sheen
now unites for one brief scene

Lonely in the dark I grope
the key's in my kaleidoscope

Confused faces change their places
take up stances, exchange glances
Lost in multicoloured hues
there is no whole which I can choose

Lonely in the dark I grope
the key's in my kaleidoscope

In one face, one moment's fusion
Realise the new illusion
Clutching fingers break the puzzle
jostle, hassle, elbow bustle

Still out in the dark I grope
the key's in my kaleidoscope

Procol Harum: Kaleidoscope

In the Winter Time

In the winter time
When all the leaves are brown
And the wind blows so chill
And the birds have all flown for the summer
Im callin, hear me callin, hear me callin

Steve Miller Band: "In the Winter Time"



Tähän aikaan vuodesta ei tee mieli herätä, vaan jatkaa kaoottisten unten viidakossa. Kone tarvitsee lepoa, uuninpankolla on aikaa ajatella. Missään ei tapahdu mitään, kenelläkään ei ole tarjota uutta jännittävää näkökulmaa. Ja vaikka olisikin, tuskin jaksaisin siitä kiinnostua. Puhelimet pirisevät etäisyydessä, en vastaa, kyseessä on kuitenkin väärä numero tai liian oikea.



Kömmin ylös ja huomaan valkoisen lumeksi kutsutun massan peittävän maisemaa. Tällaista täällä olisi jos nämä ilmastonmuutokset eivät olisi ehtineet ensin. Sama se, mutta syksyllä ostamani hokkarit makaavat masentuneina kaapissa, eivätkä taida päästä tänä talvena tositoimiin luonnonjäällä. Koskaan eivät säät ihmisille passaa, eilen vielä taivasteltiin talven jäämistä väliin, mutta polvia myöten sohjossa tarpominenkaan ei miellytä. Lämmön luvataan palaaavan viimeistään sunnuntaina.

Lyön lisää vetoa Landbrokesilla pakkasten saapumisen puolesta.



Ihmiset ovat sekaisin kuin muuttolinnut, jotka eivät malta lähteä kohti Tanskan salmia. Ne tietävät geeneissään, että ensimmäisenä paikalla olevat saavat valita parhaat pesimäpaikat ja naaraat. Ne eivät jaksa surra tämän etulyöntiaseman rinnalla mahdollista ja peräti todennäköistä surkeaa hengiltä jäätymistään kylmän rintaman iskiessa Fennoskandiaan.

Ihmstenkin tutkat ovat sekaisin. Heitä parveilee tavallista sankemmin joukoin uimahalleissa ja kuntosaleilla. Tammikuussa luvataan tehdä ties mitä poppakonsteja oman läskimassan häivyttämiseksi, mutta kuun lopussa suurin osa on palannut Salattujen elämien ja muun ihanan toimettomuutensa pariin. Vedän rajut treenit tapani mukaan ja ihmettelen näkevien tavoin kuinka ihmiset jaksavat vuodesta vuoteen pettää itseään kuntoilumaniallaan ja tipattomalla tammikuulla. Sitran Esko Ahon täytyisi verottaa tyypit putipuhtaiksi ennen kuin he luopuisivat laiskasta elämäntavastaan ja jättäisivät tukaismaidot ja -rasvat vetämättä pötsiinsä.



Menen pelaamaan päivän urakan maailman internetkasinoilla. Pelaan varman päälle ja kerään nopeasti limiittini täyteen lateja. Homma perustuu siihen, että aina on mukana uusia touhoja, jotka eivät osaa pelata ja ottavat järjettömiä riskejä. Heidät tulee kyniä nopeasti ja päättäväisesti ennen kuin joku Vegasin ammattijätkä saa vainun. Heitä riittää Euroopan verkkotilassa, vaikka jenkeiltä onkin pääsy kielletty niille. Jenkeissä pokeri on uusi kansallisurheilu, jota seurataan telkusta paljon enemmän kuin esimerkiksi NHL-lätkää. Ne tyypit osaavat pelata, joten niitä vastaan on yhtä vähän mahiksia kuin Suomen virallisella kulttuuriviennillä Amerikan massiivisessa tarjonnassa. Ota rahat ja sulje yhteys!




Illalla tsäppään sataa kanavaa edes takaisin, eikä miltään tule mitään katsomisen arvoista. Jopa Al-Jazeera English on stailattu ulkoisesti CNN:n muottiin ja sisällöltään se on kesy arabien imagoa parantamaan pyrkivä propagandaväline, joka ei tarjoa odottamaani toista näkökulmaa sivilisaatioiden väliseen sotaan. Näin asia on CIA:n kanssa päätetty, muuten kanava olisi jo täsmäpommitettu atomeiksi.

Päätän päivän kestäneen kossuttoman kauteni ja tempaisen yhdellä huikalla pullon huiviin. Vähän harmittaa, että Helvetin Enkelit onnistuivat vuoden jurnuttamisen jälkeen hankkimaan minulle porttarin Pöksymäen baarin karaokeiltaan. San antoi paikan lihava lesanderitarjoilija, jolla viiraa pahasti oman sekaseksuaalisen identiteettinsä etsimis- ja hukkaamishommissa.

Puut ovat risuneet itsensä alastomiksi kuin kevytmieliset naikkoset, joita tässäkin kaupunkipahasessa riittää. Heissä ei ole puun selkärankaa, he pomppivat sylistä syliin hetken mielijohteesta, dokaavat ja narkkaavat päivät pääskytysten, hankkiutuvat korviaan myöten velkoihin tajuamatta pilaavansa sillä loputkin mahiksensa. Ainoat ihmiset joita tunnen tarvitsevani ovat luotettavia ja pitkäjänteisiä kuin puut.

Kuuntelen illalla Heikki "Hector" Harman ohjelmaa "Pop eilen tänään" syksyltä 1975. Uusia lauluja en tunne tarvitsevani, vanhat piisaavat. Heikon gravitaation hetken varalta hyllyssä on satoja tunteja leffoja, musiikkia maailman tappiin saakka, iso kasa kirjoja joiden lukemiseen kulusi vaivatta seuraavat 50 vuotta.




Me olemme tehneet tapahtumat joista tapaamme kohtaloamme syyttää.

Muistelen kulunutta vuosia, sen ihmisiä ja asioita. Liikaa matkoja, liikaa ihmisten välistä pahaa karmaa, liikaa kaikkea. Tästä vuodesta teen yhtä tapahtumaköyhän kuin Suomen eduskunnan toiminta, kuin yliopistojen slummahtunutta missiota edustavat tutkijat, kuin konttoreissaan jo ajat sitten pystyynkuolleet virkamiehet. Vaalitkin ovat kuulemma tulossa, ihmiset äänestävät samat nassut toimittamaan tyhjiään. Todelliset asiat tehdään kaikkialla muualla, meidän jokaisen Hollywood unia näkevissä aivoissa. Me olemme tehneet tapahtumat joista tapaamme kohtaloamme syyttää.

Pain Business Underground

Kaikkialla leijailee sietämätön lääkkeiden ja edellisöisen juhlimisen spermantuoksu kun saavun pitämään luentoni vuotuisille lääkäripäiville. Kekkereihin osallistuu yli puolet Suomen lääkäreistä veronmaksajien ja kansainvälisen lääkebisneksen kustannuksella. Väki on harmaissa Turo-puvuissaan ja jakkupuvuissaan kuin harmaa massa aivojen vähemmän tärkeällä tutkimattomalla vyöhykkeellä. Se on niin ärsykkeetön - hajuton, mauton, epäseksuaalinen - että se panee kaipaamaan nyrkkeilysaleja, joissa saa vapaasti hakata elävää plasmaa. Mutta koska saan mojovan luentopalkkion ja tukun ilmaisia drinkkilappuja en viitsi mainita asiasta lääketeollisuuden nokkamiehille, jotka antavat minulle vielä tuliaislahjaksi muovikassillisen uusimpia mielen ja kehon täsmälääkkeitä.

Istun salissa kossupullo kädessä, otan huikkaa. Olen aikaerosta ja eksoottisten huumeiden jälkisäväreistä sekaisin, joten kaivan saamastani douppikassista sopivaa mielensäätäjää. Löytyy lääke, lääke lääkkeen sivuoireisiin, lääke unohtamaan lääkehelvetin totaalisuuden. Ei tämä huijaus tule toimimaan loputtomiin. Sille käy kuin freudilaiselle psykoanalyysille ja vähitellen koko psykiatriaksi kustutulle historialliselle virhepolulle; vedetään veskistä ja hyvinvointivaltion historiaa tutkivat saavat nauraa partaansa tällekin höpsötykselle, totean jäätävään tyyliini.

Otan kourallisen Zyprexaa, joka on viime vuosien muotipsyykelääke. Nukahdan alta aikayksikön salissa leijuvan heikon libidon, Mennen partaveden ja silkan hien lemuun, joka leijuu ilmassa kuin taistelukaasu ensimmäisen maailmansodan taisteluhautojen yllä. Huijarilääkärit ja sellaisiksi vasta harjoittelevat istuvat kuin koomassa kekkereissään, joissa meno on yhtä älyllisen valveutunutta kuin herättäjäseuroilla.

Kun Lääkäripäivien johtotroikka tulee herättelemään minua joukolla, en tiedä minne päin madonreikäsitä universumia olen tällä kertaa pudonnut. Yritän tuhota nyrkeilläni elävää plasmaa, mutta sitten havahdun ja marssin pönttöön esittämään Suomen Akatemian virallisen kannan hyvinvointivaltion tulevaisuuden trendeistä terveydenhuollossa. Väki on heti messissä kun panen puhumisautomaattini päälle ja alan soittaa vanhoja nauhoja, joita välillä vähän hinkkaan sattumageneraattorilla tunnelman nostamiseksi ekstaattiseksi seksin himon ja uskonnollisen vapahduksen sfäärien ilotulitukseksi, joka kastelee lääkärisakin housut sukupuoleen katsomatta. (Paitsi niiden jotka tulivat hyvin ryypätyn yön jälkeen housut valmiina kusestä märkinä paikalle näyttelemään sosiaalisesti hyväksyttävää, mikä on lääribisneksen tyypeille päivä päivältä vaikeampaa). Houhotus yltyy, lääkäreiden kädet hamuavat taskuistaan pilleripurkkeja, elämätön elämää kiiluu nuppinaulan pieniksi supistuneissa mömmösilmissä.

Laput menevät sekaisin, joten en muista mitä sanoin, mutta minkä sanoin, sen sanoin hyvin, sanalla sanoen: naulan kantaan!

*****

Tositarina hyvinvointi-Suomesta
Jussi Apila | 29.12.2006 11:32
Terveydenhuoltojärjestelmämme on ajautunut vähitellen kriisiin, jonka seuraukset ilmenevät lähes päivittäin lehtien palstoilta. 74-vuotias sukulaiseni Oulusta, maamme talouden it-ihmeestä, sai kokea kunnallisen terveydenhoitojärjestelmän täydellisen koordinoimattomuuden ja sen, että kukaan ei ota vastuuta potilaan hoidosta, vaan siirtää sitä edelleen toiselle lääkäräille, joka jatkaa ketjukirjettä uudella lähetteellä. Ja piiri pieni pyörii.

No, kyseinen sukulaiseni kuskattiin eilen kolmen vuoden "tutkimusten" jälkeen ambulansilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan, kun hän ei enää päässyt sängystä ylös. Siellä kesti 8 tuntia potilaan pallottelua ennen kuin hän pääsi osatolle. Neurologain osasto on jo ylipaikkoja myöten täysi, joten osaston lääkäri keksi yrittää siirtää potilaan sisätautiosastolle, koska tutkimuksia ei tehdä kuin vasta uuden vuoden jälkeen. (Miksi ei muuten tehdä?) Sisätautilääkri totesi, ettei voi ottaa osastolleen potilasta jolla on neurologiset oireet. Kaupunginsairaala on jo täynnä vastaavia tapauksia ja Helsingistä tutut sakkomaksut pyörivät myös Oulussa. Sieltäkään ei sijaa löytynyt. Lopulta yöllä puoli kahdelta, 8 tunnin sekoilun jälkeen, neurologian osasto joutui järjestämään potilaalle paikan jostakin entisestä taukotilasta. Potilas olisi takuuvarmasti lähetetty kotiinsa, jos tämä olisi edes lievästi pysynyt tolpillaan.

Oulun yliopistosairaalan neurologian osaston vuodepaikat on ajettu laman jälkeen puoleen, eikä osaston ylilääkäri näe tilanteessa muuta valoa omien sanojensa mukaan kuin että pääsee pian eläkkeelle. Ja kohta alkaa sairaiden vanhusten tulva lasarettiin kiihtyä suurten ikäluokkien vanhetessa. Silloin näkymä tulee olemaan karmea, jota se itse asiassa jo tällä hetkellä täydellisesti on. Onneksi kansantalous on EU:n ylijäämäisin ja veronalennuskiin riittää aina rahaa! Eikä jatkossa lasarettiin mennä kuin jalat edellä suoraan ruumishuoneelle. Tulee halvemmaksi kaikin puolin hyvinvointivaltion kannalta.


Tositarina hyvinvointi-Suomesta, osa2
Jussi Apila | 29.12.2006 12:58
Jatkona edelliseen: Aamulla harjoittelva naislääkäri oli ilmoittanut 74-vuotiaalle sukulaiselleni, että tämä kotiutetaan päivän kuluessa. Tutkimuksia ei tehdä ennen kuin vuoden vaihteen jälkeen ja paikkoja ei ole. Kotiin oli luvattu hankkia apua potilaalle, joka ei pysy pystyssä omian voimin. Avun laadusta ja määrästä ei ollut tullut mitään selkoa.

Soitin asiasta osaston seniorilääkärille, joka kuultuaan selostuksen tapahtuneesta silmäili heromostuneen kuuloisena potilaskertomusta ja totesi kysymyksessä olevan väärinkäsityksen. Itse asiassa potilas pidetäänkin osastolla tutkimuksiin saakka, eikä tällaista koituttamista ole edes kaavailtu!

Pyysin saada kyseisen naislääkärin puhelinnumeron keskustellakseni hänen kanssaan miten tämä väärinkäsitys pääsi syntymään. Pikän jahkaamisen kautta sain tiedon, että numeroa ei anneta. Eli kyseinen lääkäri ei halua kertoa tarkemmin kaavailemistaan kotiuttamisperusteista. Koska asia oli jo sovittu vanhemman lääkärin kanssa potilaan edun mukaisesti, olisi kysymyksessä olisi ollut kyseisen kotiuttajalääkärin kannalta kiusallinen juttu.

Sairaalaan ei Oulussa tai muualla Suomessa hevin pääse, mutta ulos lentää ilman perusteita kevyesti. Ongelma on, että vanhat ja sairaat ovat niin heikossa kunnossa, että eivät voi itse ajaa etuaan. Kun systeemi törmää ulkopuoliseen kysyjään, joka tietää pelin säännöt, muuttuvat lääkäreiden kaavailut näköjään lennossa. Onhan tämä toki enenkin kuultu, että hoitoa ei saa kuin panemalla kovan kovaa vastaan, mutta liikuntakyvyttömien potilaiden kotiuttaminen juhlapyhäkiireiden vuoksi taitaapi jo hipoa lain rikkomisen rajaa. Että näin tämä näköjään tosiaankin menee Suomessa...


Tuomioja soittaa vanhaa levyä...
Jussi Apila | 3.1.2007 14:41
Tuomioja soittaa kuin ulkomuistista vanhaa demareiden julkista sektoria puolustavaa näkemystä. Hän on sen ikäpolven miehiä, joka ei enää halua/kykene näkemään muutoksen tarvetta, varsinkin kun hän on juuri tuon samaisen julkisen sektorin tuote ja osallistunut koko ikänsä sen paisuttamiseen. Ikävä homma näiden aateveljien kannalta, että julkisen sektorin trimmaaminen on jo käynnissä. Esimerkiksi valtiolta vapautuvista työpaikoista aiotaan täyttää vain puolet.

Usein ihmettelen ovatko julkista sektoria puolustavat ihan tosissaan korostaessaan sen itsearvoista merkitystä. Sama tosin pätee myös markkinauskoon hurahtaneisiin. Joka tapauksessa meillä jo on kunnissa sekajärjestelmä, jossa palveluita tuottavat niin julkiset kuin yksityisetkin tahot. Ainoa mahdollisuus pitää kustannukset kurissa suurten ikäluokkien eläköityessä on siirtää painopisettä kunnan omasta toiminnasta markkinoiden suuntaan ulkoistamisten, kilpiluttamisten yms. kautta ja myös pohtia kunkin sektorin kohdalla, mikä kuuluu julkisen vallan piiriin ja mikä ei?

Tässä arvionnissa ei 70-luvun hyvinvointivaltio -ideologian puolustajilla ole kovinkaan paljon sanottavaa, sillä eiköhän jo heillekin ole selvinnyt ettei julkinen valta voi hoitaa kaikkia ihmisten asioita, eikä sitä suuri osa edes halua. Sanotaan sitä sitten tuottavuudeksi yms. niin menot kasvavat julkisella sektorilla noin viisi prosenttia vuodessa. Jos tähän ei kyetä puuttumaan, taitaapi olla konkurssi edessä julkisella puolen?

Valinnanvaraa lisättävä
Jussi Apila | 8.1.2007 9:38
Nykymuodossaan "hyvinvointivaltio" (joksi muuten myös USA itseään kutsuu) Suomessa tukehtuu kasvaviin kustannuksiin. Esimerkiksi julkinen terveydenhuolto on musta aukko, joka imee nykymenin jatkuessa kaikki yhteiskunnan verovarat. Lisäksi pitää vielä käydä vuosi vuodelta yhä enemmän asiakkaiden taskuilla, kuten HUS:in pomo Nenonen ehdotti.

Silti järjestelmä on jo nyt kaaoksessa, jota ei hoitotakuun kaltaislla kikoilla pelasteta. Painopiste siirtyy väistämättömästi julkisesta terveydenhoidosta yksityiselle puolelle. Ideoligisesti tästä voidaan väitellä maailman tappiin, mutta tällainen kehitys on jo menossa.

Koska julkinen terveydenhoito on kyetön uudistumaan palvelutarjontansa rakenteiden ja kustannusten kurissa pitämisen suhteen, uudistaisin järjestlmäää ottamalla käyttöön palvelusetelit, joilla jokainen voi hankkia terveydenhoitopalvelut mistä ne parhaiten saa.

Vaikka tämä ei hyvinvointivaltion idean vaalijoiden pirtaan sovi, sopisi se järjestelmän rahoittavien kansalaisten hyvinvoinnin takaamisen nykyistä järjestelmää paremmin. Kilpailuttamiseen liittyy toki vaaroja, mutta järjestelmän laadun tarkkailun avulla voitaisiin niihin parhaassa tapauksessa puuttua ja ehkä kilpailu laskisi jopa hintojakin, vaikka tämä ei palvele tämän hetkisen suomalaisen lääkäribisneksen etuja ja tavoitteita. Ja ulkomainen kilpailu myös mukaan kehiin sparraamaan luutuneita ajatustapojamme...

Hyvinvointivaltiota nykymuodossa raskaine rakenteineen ei pelasta konkurssilta mikään, mutta ihmisten hyvinvointi voisi jopa parantua jos Suomessa kyettäisiin irrottautumaan nykyisten tehottomien järjetelmien itsearvoisesta puolustamisesta. Ja samalla toki tulisi jatkossa painottaa myös ihmisten omaa vastuuta terveydestään ja elämästään, joka näyttää usein rakkaassa Suomenmaassamme päässeen monelta pahasti hämärtymään.

*****


Sanoin paljon, sanoin kaiken, en sanonut yhtään mitään.

Luennon jälkeen ovat mies- ja naispuoliset lääkäribändärit kimpussani. Lappuset joista olen puheeni pitänyt halutaan ostaa minulta pantaviksi lasivitriineihin Suomen Lääriliiton päämajaan. Lyön laput firman talouspomon kouraan ja lähden raivaamaan tietäni ulos väkijoukon perskärpästen roikkuessani kannoillani. Ulkona havahdun mustaan talveen, otan paukut kosanderia, heitän saamani lääkekassin ja mies- ja naislääkäreiden antamat puhelinnumeronsa yksityisluennon yksityiskohdista sopimista varten roskikseen. Ajan autolla syömään korealaista sapuskaa laitoksen liepeille. Terveys on muuttumassa sairaaksi, kirjaan pitkästä aikaa enimmäisen uuden havainnon hyvinvointivaltion tulevaisuuden historiaa käsittelevään väikkäriini.

Sanity Check 2006

Sitten purin nännit naiseni perseeseen, kuten vahtimestari Liukkonen totesi tommytabermaisessa runossaan. Onhan tämä runo, jouduin taiteen tosilakien edessä tunnustamaan. Liukkonen meni positiivisesta palautteesta päästään sekaisin ja muutti kokopäivärunoilijaksi Paavalinkirkon puistoon rakentamaansa laavuun.



Dr. Muza erosi tänä vuonna viidesti ja palasi takaisin neljästi. Eli aika tasoissa ollaan.



Speedy M. otti kokopäivätyön japanilaisen omistajan siskon miehenä chiangmailaisessa majatalossa ja katosi historian hämäriin omine hämärine hommineen, joita sanalla sanoen riittää. Huhujen mukaan heillä synkkaa hyvin sängyssä 28 vuoden ikäerosta huolimatta; onhan morsian vasta 73 vuotias.




Apila antoi lopulta selvityksen Suomen Akatemialle apurahojen käytöstään hyvinvointivaltion historian tutkimiseen. Perseelleen mennään niitä että heikompia huimaa, kuului definitiivinen loogis-analyyttinen analyysi. Suomen Akatemia päätti jatkaa hänen tutkimuksensa rahoittamista ja nosti sen yhdeksi tulevaisuuden painopisteekseen. Rahoituspäätöksen yhteydessä se kehotti Apilaa pysyttelemään ns. strategisista syistä jonkin valtameren takana saamassa perspektiiviä Euroopan niinku- meininkeihin.



Naistutkijaksi kutsuttu vanha piika sai väikkärinsä valmiiksi ja poltti sen laitoksen pihalla opiskelijoiden riemuksi. Sen jälkeen hän löysi itselleen netistä aviomiehen Palermosta ja häipyi hippulat vinkuen kohti elämättömän elämänsä riemuja.




Kaikille muillekin kävi lopulta hyvin. Toiset elävät edelleenkin, eräät ehtivät heittämään veivinsä. Vuoden 2006 sanity checkin jälkeen koneiden todettiin olevan puhtaita uusiin operaatioihin.

Ja mä aion nyt vain olla täällä näin. Rakkaus pelastaa, kuten länsimaisen populaarikultturin keskeinen message todistaa. Se riittää, muuta ei ole, muuta ei tarvita.

Christamas Time in the Frog Society

Seppo Sammakko funtsii uusia operaatioita.



Toimitusjohtaja Lahtinen on iloisella tuulella.



Tumppi napsii muutaman foton ja lähtee heittämään tiukan setin Port Arthuriin, veljet kuinka homma meni hulinaksi!



Elina ja mies. Elina lähtee Kuubaan, koska ensi vuonna se voi jo olla muuttunut Disneylandiksi. Elina haastaa Apilan puolimaratonille ensi kesänä. Apila ottaa haasteen vastaan. Se on voittaja joka on viimeisenä pystyssä. Muista lihaskunto, Elina!



Toimitusjohtaja Lahtinen ottaa lunkisti bileväen taustalla tarkkaillen, mutta ei rangaisten.



Lady in Red raportoi rikosten maailmasta. Hän tietää, että joku säätää aina systeemiä kyseenalaisilla keinoilla. Deep sense of mystery, deep sense of crime...




Rikulla menee lujaa!




Tuike tietää, ettei Apila tiedä. Apilalla on vain vitunmoinen pokka.



Joulupukki jakaa lahjat kilteille tytöille ja pojille. Apila ei saa lahjaa, mikä oli odotettavissa. Jonakin jouluna jos elämää kestää pienoisrautatie kuitenkin tulee Ezzyn paketista, Apila huijaa itseään ja unelmiaan.



Henry ja naisystävä.



Teemu ja nouseva tähti, joka sai pikkujouluja edellisenä iltana stadissa pahasti pataan. Kuuloa odotellaan vasempaan korvaan.



Semanttisen hälyn jätkä ja Turun undergroundin kummisetä,

Behind the Truth Lies Another Truth

The Truth has been removed to secret file for the peace of mind of the welfare states shrink business. But some day when you least expect it might come back in a way or another. Behind the hidden truth lies whole universe of hidden truths...

Bring the Boys Back Home

On the way back west.



Lähtiessämme raveihin tapaan kolme nykiläistä miestä guest housen raflassa. He ovat tulleet noutamaan isänsä ruumista. Papa asui elämänsä 26 viimeistä vuotta Aasiassa. Matka päättyi Chiang Maihin. Papa istui elämänsä viimeiset päivät huoneensa ulkopuolella tuolissa, öisin hän katsoi ääni täysillä telkkua. Sittten yhtenä aamuna hän heitti veivin.

Nykiläiset sällit kittaavat irkkuviskiä, eivätkä ota turhaa stressiä. Papa pannaan sinkkiarkkuun ja lennätetään takaisin Valtoihin.



Raveissa heitän jäähyväiset kuskilleni mr. Changille. Hän voittaa 3000 bahtia, eikä sen jälkeen suostu lopettamaan pelaamista. Lähden huis helvettiin, sillä en kestä katsoa jätkän häviävän kaiken voittamansa.




Menen heittämään hyvästit ladyboyporukalle, joka kokoontuu jossakin luukussa. Nappaavat metamfetamiinia ja lähtevät illalla kamppeissaan hengailemaan omiin mestoihinsa.



Ja sitten se on tack och adjö. Lennän Bangkokiin jatkamaan hämäriä liiketoimiani. Bangkokissa on kuuma ja paikka on paska huijarimesta Chiang Maihin verrattuna. Käyn hakemassa tutusta apteekista matkadropit. Khao San Road vilisee reppureita, jotka eivät tiedä mikä heitä Aasian uumenissa odottaa, eivät tule koskaan tietämään. Ehkä hyvä näin.



Bangkokin uudella lentokentällä on liian vähän vessoja ja mafian jätkät ehdottavat reissua hierontaan ennen lentoa. Aika veijareita, totean kun tuhkani ammutaan tykillä avaruuteen. Viulut maksaa Sitran huijarisakki.

Swiss Cheese

Tänne on saapunut amerikkalainen ämmä. Hän on kotoisin jostakin keskilännestä. Hän on elänyt niin syrjässä, että kertoo jatkuvalla syötöllä majatalon ravintolassa ihmeellisiä kertomuksia ihmeellisestä elämästään. Hänen perheensä on niin rikas, että heillä on kylppärissä lattialämmitys! Ja hänen poikansa on workaholic, joka tienaa hyvin apulaisopettajana. Englantilaiset vanhat piiat kuuntelevat kiinnostuneina, muut yrittävät pitää pokan ja olla vittuilematta täysdorkalle jenkkiämmälle.

Kaiken lisäksi amerikkalainen ämmä on kyylä. Aina kun istun tietokonepaikassa hän hiipii läppärini taakse kyttäämään. Aluksi käännyin katsomaan, mutta nyt olen jo tottunut häneen. Kun menen terassiravintolaan, jenkkiämmä alkaa puhua leveällä aksentillaan jostakin mitä on kytätessään nähnyt. Missähän aineissa tuokin vetelee menemään? ihmettelin. Mutta totuus on, että jenkkiämmä käy kierroksilla pelkästään kokiksen voimalla.

Jenkkiämmään verrattuna ranskalaiset homotkin menettelevät. Itse asiassa olemme ystävystyneet, ohikulkiessaan he tervehtivät iloisesti, vaikka eivät voi täysin peittää olemuksestaan sitä, että ranskikset ovat aika arroganttia sakkia, joita pitäisi kuuliaisuuskasvatuksen vuoksi vetää säännöllisesti turpaan heidän omaksi parhaakseen. Ranskiksilla on jäänyt huomaamatta, että h eivät ole enää siirtomaaisäntiä, eikä muu maailma piittaa paskaakaan le monde francophonen meiningistä.

Eurooppa on maailman Seurasaari, ulkomuseo jonne mennään harrastamaan yleviä kulttuurihommia, mutta parempi meininki löytyy muualta. Täällä ei juuri paljon seurata Euroopan tapahtumia, itse asiassa Eurooppa voisi olla pelkästään Kuun meri, niin vähän sen asiat kiinnostavat Tyynenmeren alueella, jossa maailman sykkivä sydän tällä hetkellä sijaitsee. (Saman havainnon tein viime talvena Amerikassa; kun sotaveteraanit heittävät veivin, ei Euroopasta ole enää kiinnostunut kukaan.)

Mutta mielenkiintoisin havainto on, että pari majatalon siivoojaa on paikallisittain rikkaita ämmiä. He ovat erikoistuneet sveitsiläisten äijien kynimiseen. Yhdellä on hulppea omakotitalo Chiang Main keskustassa, jonka sveitsiläinen poka maksoi tosta vaan. Lisäksi hänellä on Sveitsin kansalaisuus, vaikka ei tykkää pätkääkään Euroopasta. Aikoo vanhana rahastaa sillä eläkkeen Sveitsistä. Toiselle siivoojalle joku taukki sveitsiläinen lähettää 10.000 bahtia kuukaudessa. Vaikka se on yli kolme kertaa enemmän kuin hänen palkkansa, tulee ämmä kuitenkin siivoamaan majataloon päivittäin. Ehkä paikalle ilmaantuu lisää hyviä sveitsiläisiä pokia.

Miehet ovat surkeita otuksia kaikkialla maailmassa, mutta pahnan pohjimmaisia ovat kuulemieni tarinoiden mukaan sveitsiläiset. Tämä sekopääsakki on valmis rahoittamaan Thaimaan pimujen makeaa elämää siihen malliin, että maan hallitus on säätänyt lain, jonka perusteella maan kansalaisuus annetaan vasta kuuden vuoden aviolitoon jälkeen. Ennen siihen riitti puoli vuotta, nauravat ne tytöt joilla on jo Sveitsin passi taskussaan.

Yksi pimu summaa Sveitsin olemuksen:

- Juusto menettelee, mutta suklaa on oksettavan pahaa! Ainoastaan konjakkisuklaakarkit menettelevät. Söin niitä mieheltäni salaa aamusta iltaan ja niistä tuli hyvälle tuulelle, mutta Thailand is the top!

It's time of monthly lottery. Girls asks from me the right number and I am telling them that it is number 666. So they all buy lotteries for the number 666.

Ja toki täällä on myös rikosmysteeri. Kalliita kännyköitä varastetaan huoneista. Poliisi on tutkinut asiaa, mutta syyllistä ei ole löytynyt. Funtsin asiaa ja olen varma, että varas on majatalon japanilaisen omistajan fatso tyhjäntoimittajapoika. Hän katsoo baarissa joka päivä James Bondeja ja muuta agenttikamaaa jättiscreeniltä. Kun ei ole muutakaan tekemistä, on hän päättänyt alkaa yliovelaksi salakavalaksi agentiksi, joka pöllii kalliit kännykät asukkaiden huoneista. Kuka muu tämä varas voisi olla, tietää Thaimaan läpikorruptoitunut poliisikin, jolle kännykät takuuvarmasti päätyvät kaupiteltaviksi. (The police from the mab visit every day the hotel and gets food for free.)

Koneet ovat täysiä, on huippusesonki, joudun lataamaan pesetaa pöytään saadakseni ensi viikolle lennon Bangkokiin. Täällä saa rahalla aina paikan täyteen koneeseen, kuten kaikkialla maailmassa. Soitan Alphavilleen, että tulossa ollaan, mäyräkoira jäähtymään, joulukoristeet kehiin, muovienkelit eteiseen!

Looking for the Big Fish

Lähdemme kalalle kuskini mr. Changin kanssa. Ajamme jollekin järvelle, joka kuulemma kuhisee isoja fisuja. Heitämme vehkeet veteen, pian käy ilmi, että mr. Changin tiedot ovat vääriä; järvessä ei ole fisun fisua. Kyllästyn hommaan ja juon pullollisen viskiä. Mr. Chang yrittää epätoivoisesti saada fisua, yksi tarttuu, mutta karkaa, tai sitten koukku tarttui pohjaan.

Lopulta myös mr. Chang luopuu toivosta ja alkaa juoda viskiä. Vieressä hihkuu japsien kalasakki. Alan vittuilla aikani kuluksi heille. Kaverit ovat pulskassa kunnossa, eivätkä näin ollen saa armoa kaltaiseni urheilevan hyvän ihmisen silmissä.

- Hey you, fatsos, can you keep your mouths shut?

Kaverit ottavat pultit, joten laulan heille fatsolaulun. Pearl Harborin yllätysisku saa vihdoinkin hyvityksen, japsit kiehuvat raivosta, vaikka ei kai se minun vikani ole, että he ovat fatsoja? Tyypit meinaavat tulla silmille, joten panen mr. Changin matkassaan raahaaman ghettoblasterin huudattamaan täysillä Guns´n´Rosesin levyä "Appetite for Destruction". Japsit päättävät häipyä paikalta, ei ole enää sen perän äijissä kamikaze meininkiä. Sitä se vauraus tuottaa.

Mr. Chang makaa sammuneena viltillä, joten joudun raahamaan hänet autolle ja ajamaan kalastuskuntamme takaisin kaupunkiin. Minulla ei ole aavistustakaan reitistä, enkä näe ilman laseja mitään. Teen kuitenkin sen mitä ns. massat tekevät selvityyäkseen; seuraan autoletkaa ja pääsemme hengissä japsien kynsistä toisen maailmansodan voittajina majataloon.

Tarjoilijattaret tulevat kyselemään, missä fisut? Olen lupaillut, että tänään tuon koko majatalon sakille isoja fisuja, jotka he saavat valmistaa paikallisen reseptin mukaan. Akat nauravat partaansa, kun käy ilmi ettei saaliiksi ole saatu kuin yksi sammunut autonkuljettaja.




Majatalon tarjoilijat ovat lähes kaikki eronneita. Ukko häipyi heti lapsen syntymän jälkeen, lapset elävät naisten vanhempien luona jossakin vuoriston kylässä, nainen joutuu paiskomaan hommia 13 tuntia päivässä lähes ilman vapaita elättääkseen lapsensa.

Tässä olisi pikkuisen jopa järkevän tuntuista tutkimista naistutkijoiksi kutsutuille vanhoille piioille. Toisaalta heillä on käynnissä kolmas, ellei jo peräti neljäs maailmansota miehiä vastaan, eikä heillä ole aikaa miettiä mitään todellista. On nämä diskurssit, frigiditeetit, patriarkaaliset tuhottavina olevat rakenteet. Hyvinvointivaltion mahikset menivät juuri tällaisen tyhjänpäiväisen spekulaation myötä. Nämä ihmiset tienaavat kuukaudessa sen mitä keskivertosuomalainen päivässä, mutta ovat kuitenkin kaikessa elämänsä yksinkertaisuudessa onnellisempia kuin yksinkertaisesti yksinkertaiset yhteiskuntatieteilijät.

Asiat voisivat olla huonomminkin, voisin olla J-P Roos, tuumaan kipatessani viskiä leilistä.

Kaikilla on unelmansa, useimmiten täysin epärealistiset, mutta siksi niitä kutsutaankin "unelmiksi". Majatalon tarjoilijat ostavat arpoja. Yksi on pelannut samaa numeroa 10 vuotta, ei voi ymmärtää miksei ole jo tärähtänyt jättipottia? On kuitenkin varma, että kun vain pelaa kärsivällisesti samaa numeroa, voitto tulee. Rahoilla hän aikoo avata kioskin, jossa myy viskiä, kaljaa ja tupakkaa. Yritän kysellä mitä järkeä on jatkaa raatamista, jos on jättipotti taskusssa? Nainen ei ymmärrä kysymystäni, on paiskinut hommia koko ikänsä, eikä tiedä muunlaista tapaa elää ja olla.

Tarjoilijat kysyvät mikä vitun ukko se minä oikein olen? Olenko naimisissa vai tykkäänkö ladypojista. Kerron olleeni naimisissa monta kertaa, näkökulmasta riippuen 2.5-3 kertaa.

- Olet perhonen, he toteavat halveksien muistellen omien äijiensä käytöstä. - Etkä edes tuonut meille kaloja.

Joku tyyppi soittaa Suomesta kysyen mitä mieltä olen tämän vuotisista Finlandia-palkinto ehdokkaista.

- En muista edes edellisvuotisia, eikä asia ole tällä puolen maapalloa jostakin käsittämättömästä syystä ylittänyt uutiskynnystä, totean paiskaten luurin soittajan korvaan.

Chiang Main yöt ovat kylmiä, herään painajaiseen. En tiedä miksi, mutta päätän palata Lovackin luokse. Olen katsellut näitä ihmisiä tällä kertaa riittävästi. Eletään joten kuten, sitten heitetään veivi. Näin tämä satu menee kaikkialla tämän kiven pinnalla. Eikä arpajaisvoitosta ole takeita vaikka kuinka pelaisi samaa numeroa koko elämänsä. Jokainen arpominen on aina uusi arpominen, eikä liity millään tavalla edellisiin. Sama numero voi tulla sata kertaa peräkkäin tai ei koskaan.



James tekee lähtöä majatalosta. Hän on kotoisin Belfastista ja sai paikallisissa uskontokuntien kahakoissa kovan tärskyn päähänsä. Hänellä on aivot sökönä, hän ei muista mistään mitään. Hän tulee pari kertaa vuodessa veljensä kanssa Chiang Maihin, kai muistaa sen verran edes, että oli täällä joskus onnellinen. Jamesia yritetään kuntouttaa, hän yrittää koota palapeliä päivästä päivään. Hoitsut kehuvat hänen edistymistään. Kun sessio on ohi, James nostaa päänsä palapelistä jota on tuijottanut tuntikausia. Hän kysyy aina minut nähdessään:

- Excuse me, but where are you from?

Mietimme entisen hollantilaisen sutenöörin kanssa, mitä järkeä Jamesin mäsänä olevan pään kuntouttamisessa on? Tulemme johtopäätökseen, että siinä on paljon järkeä. Olemme ihmisiä, emme eläimiä, emmekä edes vielä koneita. On kovin ihmiselle hyvästä, että Jamesia yritetään kuntouttaa, vaikka järjen slummahtaneen projektin kannalta asiassa ei ole mitään järkeä. Kerron kärsivällisesti sata kertaa päivässä olevani Alphavillesta. James kertoo olevansa Belfastista.

Kun hän tekee lähtöä kotikonnuilleen hän tulee halaamaan majatalon ravintolaan pesiytynyttä epämääräistä sakkia.

- I love you guys! James sanoo purskahtaen itkuun. Jokin muistikuva elää jossakin hänen hajallaan olevissa aivoissa. Hyvää matkaa James, nähdään taas täällä joskus, tässä tai seuraavassa elämässä.



Jamesin lähdettyä tarjoilijat kertovat inhoten tästä ihmekaljusta, jonka huone on aamuisin täytynyt tyhjentää kusesta ja paskasta. Kukaan ei ole halunnut tehtävään, vaan siihen on täytynyt palkata majatalon ulkopuolelta työväkeä. Tosin staffin juttujen mukaan kusta ja paskaa löytyy farangien huoneista lähes joka aamu. He ihmettelevät miksi ihmisten täytyy paskoa sänkyynsä, onko se kenties yleinekin tapa Euroopassa? Ja sitten ne mukamas patjan alle kätketyt käytetyt kortsut, miksi ne pitää sinne tunkea? Kummaa sakkia, paskasakkia sanalla sanoen.

Illalla kömpiessäni luukkuuni kuulen päivän saldon: holanntilaiselta sutenööriltä viety kaikki passia myöten ja brittiläiseltä Andylta kaikki hänen rahansa. Elämä jatkuu sivilisaatiossa siis entiseen malliin.