Lyrica Songs from the Room

Lyrica soittaa tammikuuta stydisti. Kun annos on tarpeeksi iso kivut katoavat ja ihminen valpastuu. Päätyy afrodiskoon ja kuntosalille. Olenkin käynyt jälleen treenaamassa kolme kertaa viikossa. Ei mahda mittään, mutta kunto on ikäisekseni erinomainen.

Erityisesti keskityn aerobiseen treeniin, vaikka harjoittelu isoilla painoilla onkin päivän muoti. Vedän 50 minsaa soutulaitteella täydellä vastuksella, hakkaan muutaman minuutin raivokkaasti minulle aina vittuilevaa säkkiä, nostan painoja vähintään yhtä paljon kuin nämä nykytrendin riivaamat, lopuksi vielä 50 minsaa kovalla vastuksella crosstraineria. Uimaan en tän kahden tunnin kovan rääkin jälkeen voi mennä koska jalat kramppaavat. Tyydyn sulattelemaan kovia lihaksiani höyrysaunassa.

Äijät kysyivät salilla että saanko Lyricasta nuppiin huminaa? Enpä erityisemmin, annosta pitäisi psykedeeliseen sfääriin päästäkseen nostaa roimasti. Kyllä narkkarit tietää. Mutta me luomuihmiset kamppailemme kipua vastaan mahdollisimman pienellä annoksella. Kun vaikutus katoaa, kivut palaavat. Tyhjänä kemiana palan hiljaa, kuten todetaan mainiossa ohessa ostettavissa olevassa runokirjassani "Gorillat Villa Giulian puistossa". 225 ei poista kipua, 300 jotenkuten, mutta vasta 375 saa semmoisen olon että pystyn pitämään iPadia vasemmassa kädessä ilman kipua. Tänään tosin hain postista uuden iPad Air 2:sen joka on kevyempi kuin vanha napukka.

Helsingin terveysvirastossa joululomat jatkuu. Lomien takia sairaaloiden päivystykset kaaoksessa. Hammaspuolen kipuklinikan lääkäri on vasta palaamassa kolmen viikon joululomalta, vaikka jonossa seisoo yli 500 tyyppiä. Viimeiseen kolmeen viikkoon lähetteitä ei ole käsitellyt kukaan. Ne seisovat mukamas jonossa.

Ehkä tämä pitkiä joululomia pitävä lekuri on uupunut työtaakkansa, tai sitten ihmiset eivät Helsingin kaupungin terveysviraston logiikan mukaan yksinkertaiseti voi sairastua joulun ja uudenvuoden aikaan. Niskalaukaus taas kerran olisi paikallaan, mutta tänä vuonna olen päättänyt olla kiltti kaveri jota ei kaikkien tartte koko ajan pelätä. En edes ole rähjännyt kaupungintalon ämmille jotka sekalaisine rakkeineen seisovat koirapuistossa aamusta iltaan, jotta varmasti kukaan muu ei sinne voi raivohullujen sekaan mennä.

Kuuntelen Bowien psykedeelistä All Saints kokoelmaa Spotifystä. Hyvä ihminen totta tosiaan olen; liityin Radio Helsingin Ystäväklubiin. Eli maksan kympin kuussa että saan kuunnella Pomon kanssa päivisin koko ajan kyseistä asemaa taustamusana. Kun tulee puheohjelmaa siirrymme Bassoradion pariin.

Koirakin tykkää Radio Helsingistä enemmän kuin Yle Puheesta, jota aikaisemmin soitimme hälle kun joutui oleman yksin. Itse asiassa koira tykkää rokkimusasta; se soittaa pystyhäntäbassoa parkettia vasten, eikä lyö kertaakaan vikaan. Alakerrassa piileskelevä sekaisin mennyt ja yökaudet ikuisessa yksinäisyydessään vettä edes takaisin valuttava uuninpankon ex-juristi voi sen todistaa.

Luen Kingston Wallin pomon Pete Wallin elämäkertaa. Eikä hänkään elänyt kuin 26 vuotiaaksi ennen kuin yrttien ja Ior Bockin opeista sekaantuneena lähti ikuiseen lentoon Töölön kirkon katolta. Eikä koskaan tullut takaisin. Hyvää matkaa Petet, Walli ja Räkä-Malmi!

Eilen mennessäni salille hain pari meriaiheista tilausta kirjastosta - olenhan tuleva kotkalainen meri-ihminen ja entinen oululainen samoin - samalla pengoin löytöloodaa josta löysin englanniksi matkakirjoja ison pinon. Ei auttanut kuin kiikuttaa kokoelmaan.

Löysin loodasta myös Veijo Meren Irralliset joka sekin päätyi kotimaisten klassikkojen osastolle. Siinä on ankara rotuerottelu. Olohuoneeseen pääsevät lähinnä nuoruuteni starat; Henrik Tikkanen, Saarikoski, Juhani Peltonen ja mitä niitä onkaan. Jörn Donnerkin on päässyt olohuoneessen sillä tykkään jotenkin hänen raporttikirjoistaan ja myös vanhuuudenpäivien Miksi olen? löpinöistään. Miksi kysymyksethän ovat kovin vaikeita, kuten Suursuon vanhainkodissa eläkepäiviään viettävä akateemikko Erik Allardt jo aikoja sitten totesi ja alkoi sitten ajaa dataa hirmuisella faktorianalyysillä.

Heikommat ja uudemmat suomalaiset olen piilotanut makkarin kirjahyllyyn. Nimet jääköön mainitsematta. Mutta sen verran kuitenkin että inhoan dekkareita. Ne tosin olen kantanut kirjaston löytäloodaan samatien lukemattomina. Ulkomamisista kirjailijoista olkkarin isossa hyllyssä ovat esillä mm. Hemingway. Vonnegut, venäläiset klassikot, erityisesti Gogol ja Tsehov. Toisen seinän Eurooppahyllyssä esillä Kundera (lempikirjailijani, älkää kertoko korstoille), Kafka, Canetti, Brodsky, Proust, Maupassant, Camus ja muutama muu. Erityisesti täytyy vielä mainita Kunnon sotamies Svejk, jonka ostin Kotkan Aarrearkusta uunituoreena kahdella eurolla sekä Don Quijote, vanha painos, uusista en tykkää.

En ala tässä nyt käymään läpi eri osastojamme, yksi kaappi on matkakirjallisuudelle, työhuoneessa iso kaapisto tietokirjoille. Mm. Tieto Finlandian voittajan Mirkka Lappalaisen uusin pläjäys. Hänet olen tavannut monta kertaa koirapuistossa mutta en ole tiennyt kuka hän on. Hän muistelee Hertta koiransa tarkasti kuunnellessa aina lapsuuttaan jolloin halasi isoja Lapinkoiria.

Hyllyistä tosin löytyy myös tasapuolisuuden vuoksi ufokirjoja ja McLeania. Toki Forsythen upea Zangaro myös. Mutta se kirjoista, noista aikaani vainoavista pikkupaholaisista.

Päivät valuu kevääseen. Aamuisin on jo valoisaa, aurinko pilkistää joen takaa, linnut opettelevat kähein äänin jälleen laulamaan. Kultaisen noutajan kanssa emme ala sooloilemaan, kävelemme aina sovinnolla saman lenkin, täällä stadissa ja Kotkassa myös jonne retkikunta seuraavaksi kevään viettoon lähtee salaisen operaation pariin.

Joulun kynttiläiset näköjään edelleen ikkunoissamme loistavat. Ei me niitä pois oteta, stadi tarttee lisää valoa. Jokainen tuikku tulee tarpeeseen. Härmässä pitäisi pitää Hong Kongin tavoin joka päivä valoshow, sillä erotuksella että se kestäisi nonstoppina illasta aamuun pimeinä vuodenaikoina. Turistit tykkäisivät, varsinkin jos kaavailemani kylpyläkasinohotelli saadaan Kotkan Merimuseon viereen pystyyn ennen kuin venäläisillä ei ole enää rahaa mitä pummata hankkeen rahoittamiseksi Rayn ohella.

Öisin nukun about kahdeksan yhdeksän tuntia. Olen virkeä päivisin. Kaikki arvot kondiksessa, paitsi huono kolestroli vähän koholla. Voipi olla jeangeeneissä. Syömme yhä terveellisemmin; etupäässä kalaa eri muodoissa riisillä, salaatteja, ei paljon punaista lihaa jo ihan ideologisistakin syistä. Minähän sanoin, olen kiltii pieni hyvä ihminen.

Vuosikymmenen ruokakauppojen parhaita kesksintöjä ovat pikkutomaatit rasiassa, pikku porkkanat pussissa, salaattimixit yms. Valmisruoat alkavat tulla yhä paremmiksi. Niitä tarkkaillaan viranomaisten toimesta niin paljon että ne lyövät terveellisyydessään kotiruon kevyesti, mikä on kotiäidin retaleille huono uutinen.

Minäkin olen lähes luomu vaikka lauantai-iltana kiskaisin telkun katsomisen lomassa taas pullon Frapin konjakkia. Äijät kysyivät salilla että millä juomalla oikein näitä kovia treenejäni vetelen? Pelkän veden voimalla. Kuntojuomat syövät hampaat ja tuovat turhia kaloreita sekä myrkkyjä kehoon. Kerroin tosin siis myös Lyricasta. Äijät tunsivat aineen. Yksi uimahallissa käyvä hirmu vittumainen kaapin kokoinen jätkä sai sitä ja muuttui nopsaan kiltiksi jätiksi. Lyrica tekee meistä uusia ihmisiä, lähdemme kohta Ullanlinnanmäelle nostamaan Suomen lippuja.

Musarintamalla tapahtuu koko ajan. Uusia tulee, uusia lähes yhtä nopsaa katoaa. Vanhat tutut onneksi jäävät. Vanhoista olen viime aikona kuunnellut erityisesti Led Zeppeliiniä, Kingston Wallia, Radioheadia, Bowieta, King Crimsonia, Scott Walkeria ja Santanaa.

Von Hertzen Borthers soittaa itse asiassa samaa musaa kuin Kingston Wall mutta vähemmillä kitaroilla ja liian täyteen tuotetulla muovisella soundilla. No kundit olivat about samaa ikäluokkaa Haagan suunnalta. Uusista on jonkin sortin vaikutuksen tehnyt...mm... kotimaisista...uudet jazzin taitajat ja ulkomaisista... mm...uusprogeen kallellaan olevat. Pidämme säännöllisesti Stygefy iltoja tohtori Muzan kanssa joka tietää näistä uusista NME:n perusteella. Parraita niistä sitten soitamme nupit kaakossa. Pitäisi vissiin ostaa se omakotitalo että saisi kuunnella musaa täysillä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Olen tätä nykyä myös Zalandon kanta-asiakas. Tilaan takkeja ja kenkiä. Syksystä lähtien olen tilannut viidet kengät. Enpä olisi uskonut että vielä tän ikäisenä uppoudun verkon rättikauppojen maailmaan. Mutta kun on helppo ostaa ja palauttaa epäsopivat niin on vaikea panna hanttiin. Itse asissa nettikaupoissa viihtyy niin hyvin että alkaa vähitellen ostella kaikenlaista kivaa kun vain saa 15 euron bonuskoodin. Ostan, ostan, ostan ja lujaa menee! Olen iloinen kuluttaja, vihdoinkin edes kerran tässä elämässä!

Mulla ei tosiaankaan ole mitään psykologista ulottuvuutta. Kuten freudilainen psykiatrini kirjoitti kerran puolustuksekseni jonkin hässäkän selvittämiseksi: "On saanut yhteiskuntatieteellisen koulutuksen, ei usko psykologisiin menetelmiin." Nappiin sanottu, vaikka kyllä mä vähän itseäni tarkkailen ja tarpeen tullen säädän termostaatista isteni takaisin kiltiksi hyväksi ihmiseksi.

Ei siis ole masennusta, ahdistusta, maniaa, skitsofreniaa. Mua vaivaa ainostaan kiire. Yritän opetella siitä pois makaamalla muutaman tovin heräämisen jälkeen sängyssä, istumalla partsilla salaröökin jälkeen muuten vain taivasta katselemassa, kieltäytymällä lukemasta ja katsomasta kaikkea tyrkyllä olevaa ensiarvoisen tärkeä ja törkeää.

Yritän keskittyä kybällä toisarvoiseen, olla sekundäärinen partikkeli yhdessä äärettömistä maailmankaikkeuksista. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi melkeinpä lähteä taas Amsterdamiin tai Phnom Penhiin yrttireissulle, niitä nauttiessa sielu taatusti lepää, vaikka tätä ei ole lupa minun tässä näin sanoa ääneen.

Se se on rokkii tämän pojan elämä. En keksi mitään lisättävää. Lisätkää itse. Katsokaa kaaosta ympärillämme, katsotte minua ja samaa kuvaa siitä miten tämän pojan elämä kulkee säätöhommat kondiksessa. On, vaikka en olekaan syönyt mm. undergroundkirjailija Arto Leivon kaupittelemaa jukurikääpää. Itse asiassa en syö mitään lisäravinteita. Ne ovat monipuolisen ruokavalion rinnalla tarpeettomia.

Vitamiinit keksittiin Kaliforniassa toisen maailmansodan jälkeen. Niitä myytiin alussa verkostomarkkinoinnilla. Nyt lähes joka tyyppi vetää jostain purkista turhia myrkkyjä kehoonsa. Omatpahan ovat hautajaisensa.

Kun katson tuosta ikkunasta alas näkymä on kuin Los Angelesissa. Alhaalla laaksossa kiikareilla näkyy Flamingon hotellikylpylä, koneet laskeutumassa Helsinki-Vantaalle, isot ja pienet junat raiteillaan menossa jonnekin ja sitten sieltä takaisin, talojen valtameri valotuikkujen sisässä, toisia ihmsiä niissä elämässä omaa ihmehetkeään elämäksi kutsutussa nopeasti katoavassa olomuodossa.

Kesäisin lehdet peittävät näkymän. Kaikki ikkunasta näkyvä on vihreää. Kesä on vihreä ja vihreä on myrkyn väri, kuten ne saatanan gorillat väittävät siellä Palermon Villa Giulian puistossa.

Faster, faster, faster

Vaikka jokainen hetki on juhlahetki, minulla on koko ajan kiire jonnekin. Kunpa tietäisin minne. Minun olisi saatava yhteydet poikki universumiin, sen kaikkialla vaaniviin sähköisiin megakenttiin. Maailmankaikkeus minussa tekee minusta uteliaan, sairaan kinnostuneen kaikesta. Tunnen että minun on yritettävä juosta jotakin kiinni. Monen muun tavoin poljen kuitenkin paikallani, se jokin etääntyy minusta yhä kauemmas.

Parhaiten tunnen ajavani sitä takaa polkiessani kuntosalilla crosstreeneriä, himassa kuntopyörää, vetäessäni soutulaitteella kauemmas kuin kukaan muu. Polkiessani parhaimmillaan unohdan sen kaiken. Toviin en tiedä kuka ja missä olen, miten minun on päässyt käymään näin. Enkä ole tässä aerobisen treenin vimmassani yksin, meitä on monta. Ja kaiken lisäksi me sähköjänikset olemme ajassa kiinni, Hesarikin kertoo meistä uuden ajan tämänkertaisina airueina.

Ei, en polje kuolemaa karkuun, enkä yritä tavoittaa sitä. Jotakin muuta sen täytyy olla. En edes osaa jättää tylsää kirjaa kesken kuin pitkällisten pohdintojen jälkeen. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Kaikkien on juostava yhä lujempaa, oltava fyysisesti ja psyykkisesti huippukunnossa. Valmiina joka hetki räjähtämään toimintaan, räjäyttämään päänsä seurauksista välittämättä. Sitä tämä aika tahtoo meistä, tehdä kerta kaikkiaan selvää jälkeä.

Mulla on täysi höyry päällä koko ajan. En pysty edes kirjoittamaan koneella mitään pitempää. Hukun virhelyöntien sumaan. Aivoni menevät niin lujaa etteivät sormeni pysy perässä. Tulee lyöntivirheitä siinä määrin, että olen siirtynyt lyhytviestinnän kannattajaksi. Ok, noway, maybe. Me vauhtiveikot saamme tolkuttomasti aikaan vähän joka asiassa, mutta koska meillä on tulenpalava kiire emme malta keskittyä pitempään mihinkään. Aina on jossain jotain uutta jota tekee mieli tutkailla hieman tarkemmin.

Legendaarinen underground kirjailija Arto Leivo sanoi jossain Facebook postauksessaan: Minulla on koko ajan ikävä. Mutta en tiedä minne.

Minulla ei ole enää ikävä minnekään. Ainakaan mihinkään Kalkutan tapaiseen mestaan. Toisaalta olen kuitenkin koko ajan menossa jonnekin, täyttämässä elämäni jokaikisen hetken jollakin kummalla kuumeisella touhulla. Jossain vaiheessa pannu kuumenee, tarvitsen yhä enemmän kovaa treeniä, hankin lisää kirjoja joita en ehdi koskaaan lukemaan, ahmin maailman uutisvirtaa jokaikisestä toosasta. Ylen ulkomaan uutisointi on surkeaa ja siellä joka ohjelmassa jamotaan loputtomiin samaa asiaa. Olisi meinaan kirveelle töitä. Mutta Ylen ohella tuijotan jättitelkusta CNN:ää, BBC Worldia, Al Jazeera Englishia, Russia Todayta, Bloomberg Business Newsia, Financial Times Newsia, France 24:aa, SVT Playeria ja mitä niitä onkaan, mahdottomasti on.

Tiedän tasan tarkkaan mitä tulee tapahtumaan, turha tulla uhoilemaan.

Deflaation tajusin jo pari vuotta sitten. Kaikki halpenee, jään kyttämään monen muun tavoin että huomenna se halpenee lisää. Olen -50 prossan mies, sinne kun päästään alkaa kauppoja syntymään sitä tahtia että löydän aikojen päästä avaamattomia vaatepakkauksia yms. ympäri luukkuamme. Aina on tiedettävä kaikesta lisää, ostettava sitä lisää. Faster, faster, faster...

No onpa viime aikojen vaivoista huolimatta ainakin kunto erinomainen, siis fyysinen, psyykkisestä kunnostani voidaan olla montaa mieltä. Mutta vielä mä dallaan, dallaan vaikkei moni sitä uskonutkaan, kuten laulan eräässä biisissäni. Niitäkin toki maanikot ehtivät jossain välissä väsäämään. Säveltä, sanoja, lauseita, askeleita, voimavetoja tulee loputtomiin.

Olenkin päätänyt tänä vuonna kirjoittaa tänne blogiin kaiken mitä sisältäni löytyy, mitä koko ajan syntyy lisää. Ehkä olen lopulta tyhjä, voin jatkaa tyhjältä pöydältä. Jotenkin kun kirjoitan kirjoitan automaattikirjoituksella. Aivot tosiaankin ovat liian nopeat sormilleni vaikka kuinka taon tätä läppäriä. Tilasin uuden iPadin vaikka en osaa sillä kirjoittaa. Toki siihen on olemassa näppäimistö mutta en ehdi koskaan sitä asentaa ennen kuin viestit katoavat netin loputtomiin eetteripyörteisiin.

Kaikki paska pois systeemistä, treenaamalla ja automaattikirjoittamalla. Olen onneksi geeneiltäni ja historialtani nopeiden lihasgeenien mies. Muuten tässä iässä olisi voinut kovan treenaamisen vuoksi viikatemies jo diilata. Ikä on nykyään outo juttu. Sitähän se Eino Leinokin lausui että tähän maahan toiset jo vanhuksina syntyvät. Monet vanhemmat taas ovat rautaisemmassa kunnossa kuin patalaiskat nykynuoret. Nyt ei ne nuoret.

Treenien välipäivinä teen etunojapunneruksia ja treenaan vatsalihaksia. Kotona on myös vehkeet ja vempeleet. Kunpa osaisin ottaa kuin tuo koira tuossa joka rentoutuu mitä merkillisimmissä asennoissa (klik, otan iPhonella kuvan koirasta). Koira on minulle elintärkeä. Se antaa tekosyyn kävellä pitkin katuja ja pysähtyä stalkkaamaan naapurimestojen ikkunoiden valoa.

Koira on aina matkassa kun livahdan partsille röökille vastoin omia ja taloyhtiön sääntöjä. Huonompi homma on että reissaaminen jymylentotarjouksilla on vaikeampaa kun koiran paras menee kaiken edelle, kuten pitää mennäkin. No huhtikuussa näillä näkymin Palermoon, syyskuussa Bostoniin. Parin viikon päästä Hämeenpuistoon Manseen jossa tyttäreni budjaa opiskellessaan Tampereen yliopistossa peräti viisaita juttuja. Deflaatiota tämäkin; lento- ja junalippuja myydään jatkuvasti sikahalvalla. Menen joka paikkaan halvemmalla, halvemmalla, halvemmalla...

Aionkin ottaa mallia tuosta lattialta rötköttävästä noutajasta. Vetäydymme kevääksi rauhoittumaan Kotkan ihanaan kaupunkiin. Siellä ei ole niin kiire kuin täällä stadissa. Aamulla herätessään voi jäädä paikalleen makaamaan. Nousta kun on varma että tämä päivä on todellakin uusi uusinta eilisestä. Sitten ryypätään kahvit ja lähdetään tunnin aamulenkille joka menee Arto Tolsa stadionin vierestä Sapokan vesipuistoon, sieltä torille ja keskustan bulevardia takasin kämpille. Usein suuntana on Kuusisen saaren pengertien päässä sijitseva Kalamaja, jossa saa lohikeittoa kasilla eurolla ja joka on koiraystävällinen mesta. Vaihtelun vuoksi usein myös merta ihmettelemään Katariinan Meripuistoon josssa näkee laivoja, veneitä ja Antero Eerola -nimisen pahimman luokan persun lapsineen.

Minulle ei ole vielä paljastunut Kotkan salattu ydin, mutta tiedän senkin löytyvän jostain kunhan jaksan sinnikkäästi kävellä koiran kanssa tuttuja reittejä. Kotkasta asuu valokuvaaja Juha Metso joka ampuu tykillään maanisesti. Jouluna kävimme katsomassa hänen Suursaari näyttelynsä. Ryssät veivät sen sodan jälkeen Suomelta. Kun Jeltsin juovuspäissään tarjosi Koivistolle Karjalaa takaisin Neuvostoliiton velkojen kuittaamiseksi, olisi edes älynnyt ottaa taivaanrannasta pilkistävän Suursaaren. Nyt sekin on lopullisesti menetetty, ryssien toimesta lisäksi tuhottu armeijan tukikohdaksi.

Metson näyttelyn vahtina oli joku naimakauppojen myötä Kotkaan eksynyt aussi. Kun kysyin että miten hän vertaa Kotkaa Euroopan muihin kaupunkeihin hän sanoi, että ei tiedä kun ei ole käynyt missään muualla. Oli hänellä kännykässään kuvia Porvoon vanhasta kaupungista, mutta ei tosiaankaan vissiin ollut asunut muualla kuin Australiassa, jossa oli jouluna 2014 kuulemma 37 asteen helle ja pensaspalot jokavuotisena riesana. Ehkä tällä aussilla ei ollut kiire minnekään, vaikka jonkun mielestä syytä olisi olla. Hänenkin tapaustaan täytyy tutkia tarkemmin.

Joskus olen yrittänyt meditatiivista rentoutumista. Olen lyönyt makuulle kaulasta nilkkoihin ulottuvalle piikkimatolle ja pannut soimaan Radioheadin Amnesiacin, mikään muu musa ei tarkoitukseen kelpaa. Toden totta, aika kuluu siinä jossain toisessa sfäärissä. Break on through to the other side. Jotakin sen kaltaista olen tuntenut, vaikka ei ole olleet edes mitkään rehut kehissä. Piikkimatto oli jonkin menneen joulun ihmetuote, jota ei isommin vissiin enää missään kaivata. Mutta mä tartten. Ja Pomolla on semmoinen mietintämyssy joka lähettää aivoihin sähköisiä impulssseja, stimuloi kutkuttavasti hermonpäitä. Maksamme maltaita voidaksemme olla vaan, ilman mitään lupauksia joita emme kuitenkaan lunasta.

Unista en perusta, varsinkaan niiden tulkinnoista jotka ovat täyttä paskaa. Viime yönä olin unessa Tallinnassa ja etsin kaikkialta sähkötupakeita. Unissakin minulla on aina kiire. Olen Lontoon tapaisessa mestassa, aika kuluu loppua kohden, nähtävyydet ovat näkemättä mutta kovista pyrinnöistäni huolimatta en pääse niitä katsomaan. Johan sanoin, unilla ei tee mitään, ole mitään käyttöä. Ei minulla ole aikaa alkaa niitä aamuisin kelaamaan, pitää pikaviestiä jollekin jotain, hörppäistä kahvit, haukata kevytmaitorahka hunajalla ja siemenillä, lähteä koiran kanssa tunnin aamulenkille. Sitä paitsi Wittgenstein väittää, että näemme unemme vasta kertoessamme niistä.

Mutta mitä tapahtui päivilleni? Olen ollut monessa mukana mutta en osaa noteerata mitään mennyttä. Mulla on pahvilaatikollinen päiväkirjoja vuosikymmenten ajalta. Mutta jotenkin en pysty avaamaan niitä, palaamaan jo kerran elettyihin hetkiin. "Oulun ihmeessä" kirjoitin rankkaa stooria Oulun yliopiston - nykyisin lakkautuslistalla olevasta - sosiologian laitoksesta jossa olin pari vuotta hommissa. On mulla siitä olemassa päivän tarkat muistiinpanot noilta vuosilta mutta jokin minua pidättelee. Ehkä kaikkien asianosaisten kannalta paras näin.

Parasta olisi olla aito klisee, olla haluamatta enää mitään, vaikken mikään zen olekaan. Ei tulevaa, ei mennyttä, ei nykyisyyttä, eikä ei-mitäänkään. Opin siihen viimeistään kun krematorion ämyreistä pamahtaa soimaan Counting Crowsien unohdettu klassikko "A Long December". Kenen vuoro on silloin kuolla, sitä en ole vielä päätäänyt. Siihen asti se on yhtä ja samaa pintakiitoa tämä meikäpojan elämä. Ei, en tunne tarvetta muuttua, ainakaan kovin uein. Näissä blogeissa täytyy kuitenkin näytellä itseään fiksumpaa. Ei voi kirjata miten ja kenet aikoo seuraavaksi teilata, tai nettipoliisi Marko Forss tapansa mukaan lähettää taas mailia.

Nyt pitää taas mennä ja joutuin. Sisko tahtoisin jäädä mutta mootoritie on kuuma.

Lätkää ja afrodiskoa

Jäähallissa on kylmä, vaikka kaukalossa kundit käyvät tulikuumina. Olin viikonloppuna Myllypuron jäähallissa katsomassa nuorten lätkäturnausta jossa siskon poika pelasi. Nuoret ovat nykyään aikuisten tavoin paljon parempia kuin luonnonjäiden aikaan. Lätkässä vauhti kiihtyy koko ajan samaan tapaan kuin nykymaailmassa ylipäätään. Aikaa ja tilaa on yhä vähemmän, on tehtävä peruuttamattomia ratkaisuja vaistonvaraisesti, heikot jyrätään välittömästi vahvempien toimesta. Pelaajat ovat yhä taitavampia, isompiakin ne ryökäleet ovat kuin ennen. Ovat saaneet terveellistä ravitsevaa ruokaa pienestä pitäen.

Pakka pysyy junnupeleissäkin ainakin alussa kasassa ja tiivinä. Pelikäsitys on tietenkin vielä osittain hakusessa. Maalinedustat siivotaan tarkkaan kovaotteisesti. Sikaa pelaavalle tulee noutaja välittömästi lätkän sisäisen logiikan mukaisesti. Siksi lajin ylilyöntejä käsitellään hyvin harvoin käräjillä. Neitikiekkoa ei juurikaan enää näe laitojen ryskyessä, vaikka Tami Tamminen tapansa mukaisesti munasi itsensä väittämällä ettei lätkän maailmassa ole homoja.

Homoja tai tulevia sellaisia, laidat ryskyvät joustokaukalon pleksien saadessa kyytiä koko kalliin hintansa arvosta. Kundit ovat kuin isompiakin staroja, eivät paljon suostu peliä ennen, erätauoilla, pelin jälkeen jäämään juttelemaan tuttujen kanssa. Eivätkä taatusti anna parin sadan euron arvoista komposiittimailaa. Puukeppejä jaeltiin aina ennen pelien jälkeen tuosta vaan.

Lätkän maailma hulluine kannattajaisineen ja -äiteineen on hyvä breikki infoähkyn katkaisemiseksi. Syöt makkaroita erätauolla, juot kuumaa kaakaota ja mietit miten Pietarin SKA ei hyvän alun jälkeen pärjää Myllypuron loppupeleissä. Venäläisille tyypillisesti heillä ei paneiden kasvaessa yksinkertaisesti kuuppa kestä.

Parin päivän hallilla hengailun jälkeen saan kyydin Itäkeskukseen. Vedän pari kossupaukkua lämmikkeeksi, vaikka Vesku Loirin tavoin olen koukussa hyvään konjakkiin. No sitä ei juuri Itiksen mestoissa ole tarjoilla. Kylmän jälkeen sisäinen ja ulkoinen lämmike tekee hyvää. Lähden kiertämään Itiksen kapakoita. Joulun ja uudenvuoden jälkeen on suht hiljaista, fyrkat on porukoilla finaalissa.

Jossakin lymymestassa näen baarin takahuoneeseen valuvan etupäässä mustaa porukkaa. Vaikka siellä on yksityistilaisuus löydän itseni tietenkin tapani mukaan joraamasta raivokkaasti reggaen ja afron kuumassa jytkeessä. Parin päivän jäähallilla seisomisen, vuosien koneiden ääressä istumisen jälkeen tekee hyvää jorata niin että tyrät rytkyy.

Joraan siihen malliin että lattialle tulee tilaa ja lopulta jonkun mustan huumekuninkaan valkoinen turvamies pyytää minua mitä kohteliammin poistumaan koska tosiaankin huumekunkku vietää 29:ttä syntymäpäiväänsä invates only tyyliin. No käyn baarin toisella puolen vetäisemässä karaokessa Lumi teki enkelin eteiseen. Istun ja ihmettelen mitä nämä ihmiset oikein tässä tinaamisessa keskellä yötä näkevät. Sitten olen taas kiihkeän afrodiskon sykkeessä ja saan paikat aika hyvin irroiteltua ja väen pakenemaan kauhuissaan lattialta kunnes samainen huumekunkun turvamies taas pyytää minua mitä kohteliaimmin poistumaan yksityistilaisuudesta. Lupaan poistua mutta vetäisin vielä kunnon rytkeet. Sen jälkeen olenkin tyytyväinen lätkää ja afrodiskoa sisältäneen päivän, illn, yön tarjontaan.

Itäkeskuksessa ei kukaan epätoivoinen narkkari edes yritä ryöstää minua. Seisoessani röökillä ulkona sisältä tulee joukko mustia miehiä, joista yksi lausuu minut nähdessän:
- That man is cool, shit!

Olen toki tyytyväinen tekemääni vaikutukseen. Tanssitreenit koiran kansa olkkarissa eivät ole menneet hukkaan. Ei mitään takaiskua idässä, paitsi että hukkaan Burberry kaulaliinani. Aamulla se löytyy toppatakin hihasta, eli takaiskut jäivät tällä kertaa kokematta. Asuni oli lätkähallissa jees, mutta toppahousuissa joraaminen neekeridiskossa ei ehkä täyttänyt nykynuorison pukeutumisvaatimuksia.

Huono homma on, että stadista ei löydy kunnollisia afrodiskoja, joissa käydä vetämässä kunnon rytkeet. Kovasti maailmalla kehutun Kaikuklubin tiloissa pidettävä Reggae Sundays on aina lähes tyhjä. Nurkissa roikkuu elämässään yhä kauemmaksi eksyneitä mustia miehiä pössyn sisäavaruuksiin kadonneina. Valkoisia käy joskus pettymässä tyhjään tanssilattiaan. Kun sinne olen eksynyt olen kuitenkin vetänyt hiet pintaan, irrotellut paikat dancing with myself.

No kaivamalla löydän että helmikuussa Pressan tiloissa on jonkin sortin reggaefestari. Sinne siis. Jos maltan jättää toppahousut himaan ja panna paremman rytkyt niskaan voin jälleen vetää coolia joraamista pikkutunneille.

Juuri kun olin valmis luopumaan kaikesta lähipiirin ulkopuolella tapahtuvasta kaupungin menosta, huomaan kaipaavani sittenkin jotakin yöelämää afrodiskon tapaisissa mestoissa. Taksit taitavat tältä perältä iltayöstä suunnata makean marin lemuisiin luoliin, joissa kaikki rodut ovat veljiä keskenään. Vaikka välistä olenkin jutuissani elintasopakolaisuutta vastaan niin in the flesh mulla ei ole näistä kaiffareista mitään pulmaa. Tulen hyvin juttuun, olenhan eri puolilla maailmaa jorannut vaikka minkälaisissa reggaehalleissa ja hindidiskoissa.

Uusi vuosi alkaa siis hyvin. Olen päättänyt kirjata tänne blogiin itselleni muistoksi menemisiäni. Viime vuodet olen kirjannut niitä kalenteriin. Päiväni ovat menneet hiljaselossa: aamulla ylös kun huvittaa, kahvia ja uutisia, tunnin lenkki Vantaanjoella koiran kaa, iPadilla Hesari, sitten menen jos on menemistä, jos ei niin kuuntelen Radio Helsinkiä ja hommaan sekalaisia asioitani iPadilla, nyt taasen tällä teräskuorisella läppärillä (tilasin juuri uuden iPad Air2:sen Verkkokauppa.comista), käyn vetäisemässä yhä aerobisemmiksi muuttuneet treenit salilla, syön maitorahkaa hunajalla, pellavan ja auringonkukan siemenillä, luen kirjaa, katson joltakin boxilta juttuja huumebisneksestä ja Amerikan alamaailmasta, televisiosta uutiset, kunnon sapuskaksi kalaa, joskus kanaa, ei punaista lihaa, paljon kasviksia, sitten koiran kaa lenkki, päiväni päättyy tätä nykyä about puoli kaksi yöllä, joskus myöhemminkin. Ja aamulla sama päivä uudestaan, joka ainoa päiväni Murmelina.

Olen tyytyväinen sillä ihminen viihtyy parhaiten kun hänellä on selkeät rutiinit. Ei tarvitse alkaa improvisoimaan. Silloin tällöin puteli hyvää konjakkia, reissu keskustan johonkin menomestaan, milloin minnekin. Enimmäkseen olen kuitenkin täysin tyytyväinen tässä näin olkkarin sohvalla lukuisten kaukosäädinten ympäröimänä. Tuskin koskaan enää istun työhuoneen isolla koneella. Tarvittaessa käyn paiskoon hommia kun kaivataan selkeitä ratkaisuja sumeisiin ongelmiin. Matkustan nykyään etupäässä Aasiaan.

Nyt kun euro on sukeltamassa siirryn kuitenkin yhä enemmän Eurooppaan. Keväällä pitäisi käydä muutaman viikon reissu Sisiliassa, lähiaikoina muutama päivä aina niin mukavassa Tukholmassa, jossa olin opiskeluaikoina kesäisin Farstan sairaalassa töissä. Siellä oli niin mukavaa, että en koskaan saa Stockiksesta kyllikseni, essiintyipä Thåström Långholmsparkenissa tai ei. SoFo (South of Folkungagatan Söder om stan), Karlaplanin yäkerhot Östermalmilla, Vaasalaiva, olen hulluna siihen, ja koko Djurgården, vanha kaupunkikin turistilaivojen lähdettyä, Norrmalm ja Långholmen, kaikkialla Tukholmassa on hyvä meininki. Muita pakkomielteitäni Euroopassa ovat Pariisi ja Venetsia, niistäkään en koskaan saa tarpeekseni. Voisin kirjoittaa paksun kirjan siitä mitä mulle on noissa mestoissa tapahtunut.

Tänään on loppiainen, pakkasta oli aamulla -16. Eilen tuli Zalandolta tilaamani Greenwood Pepe Jeans London Ink´n untuvatakki. Vedin sen niskaan, jalkoihin ruotsalaisten keksimät ihmepiikkikengät Icebugit ja taas mentiin kultaisen noutajan kanssa metsän takaa kurkistavaa kylmää aurinkoa päin. Kun tekee aamulla kunnon lenkin raittiissa ilmassa, herää hyvin tähänkin uusintaan joka menee yllä kertomallani tavalla. Kun ryysytkin voi tilata netistä, ei tartte lähteä jalkautuman ryssistä tyjentyneiiin alennusmyynteihin.

Hesarin Kuukausiliitteessä Vesku Loiri kertoo nykyisen Suomen pankin pääjohtajan Erkki Liikasen hommanneen hänelle 80-luvun lopulla verovelat anteeksi tosta vaan. Taiteilijat voisivat mielestäni olla verovapaita, mutta tuntuu kummalta väärinkäytökseltä että joku saa verovelat anteeksi kapakassa kättä päälle lyömällä ja isot velkaantuneiden massat saivat kärsiä viimeisen päälle 90-luvun lamasta, eivätkä läheskään kaikki ole vieläkään selvinneet.

Mauno Koivisto jää historiaan Suomen mustimpana ja tyhmimpänä pressana. Hän se päätti että pelastetaan pankit ja pannaan kansa kärsimään. Kumman sadistinen mies tämä presidennti Koivisto oli. Ja Erkki Liikanen samasta demariklikistä jää historiaan siitä että 70-luvun alussa ehdotti, että Neuvostoliiton arvostelemisesta tulisi tehdä laissa kiellettyä. 80-luvun kasinovuosina hän toimi valtionvarainministerinä painaen kaasua kun Suomen talous oli pamahtamaisillaan. Lupasi ennen vaaleja kolminkertaistaa lapsilisät. Teki tuhoa miljarditolkulla, eikä koskaan joutunut vastaamaan väärinkäytöksistään kansan tavoin.

Tämä savolainen puliveivari siityi tien noustua Suomessa pystyyn Brysseliin, jossa toimi EU lähettiläänä ja lopulta komissaarina. Hän jakoi ilmaisia veroviinoja tutuilleen laatikkokaupalla kosteiden saunailtojen jälkeen, ovat paikalla olleet pikkulinnut visertäneet. Kaiken suomalaisen yhteiskunnan sisäisen poliittisen mädännäisyyden pisteenä iin pääle hänet vielä nimitettiin Suomen pankin pääjohtajaksi,vaikka on toimillaan osoittanut ettei ymmärrä taloudesta mitään. Onneksi tällä Euroopan Keskuspankin sivukontorilla ole mitään rahapoliittista tai muutakaan merkitystä. Satoja täysdorkia talousihmisiä lymyilee sen suojissa ennustaen kaiken mahdollisen päin mäntyä. Jokainen tolkun ihminen tietää että kun apina valitsee summassa tulevan vuoden parhaiten tuottavat osakkeet, voittaa elukka poikkeuksetta taloustieteen "ammattilaisten" valitseman listan. Viime vuonna saman kokeen suoritti Hesarin toimittaja ja taas apina voitti selvästi.

Luen Venäjä-teemani viimeisiä opuksia. Nyt on Tapaus Hodorkoviskin jälkeen meneillään Uusia muistelmia kuolleesta talosta jonka Hodorkovski itse on kirjoittanut. Näissä lastuissa hän tekee selkoa, että vaikka virkamiehet Venäjällä olisivatkin pohjimmiltaan rehtiä väkeä, joutuvat he menemään systeemiin valheeseen mukaan säilyttääkseen toimeentulonsa. Vaikka Hodorkovski onkin täysi skurkki eikä hänen vankilassa tapahtunuttta moraalista heräämistä läheskään kaikki ota vakavasti, osuu hän tässä keskeiseen yhteiskunnalliseen kollektiiviseen psykoosiin jossa kaikki valtiot elävät.

Esimerkiksi Suomen valtion ja kuntien palkkalistoilla on kymmeniä tuhansia virkamiehiä jotka pohjimmiltaan tietävät missä mättää, mutta eivät uskalla sanoa mitään ääneen etteivät joutuisi jengistä pois. Esimerkiksi silppukuntien tappaminen on yhtä loputtomn pitkä prosessi kuin Venäjän kansalaisyhteiskunnan synnyttäminen. Nämä henkisesti typistyneet virkamieshaamut voidaan leikata kulusäästöinä suurelta osin pois eikä kukaan huomaa mitään vahinkoa sattuneen.

Me kaikki valehtelemme ollaksemme oikeassa, elämänkertamme ja toimeentulomme suhteen. Eikä mafiaa voi voittaa sillä me olemme mafia, kuten e-kirjassani Talon mies todetaan. Lukekaa se jos haluatte tietää totuuden julkisen sektorin valheesta, ja suurelta osan yksityisenkin.

Mäkihyppyä tulee telkusta jota ohjaan tätä nykyä kännykälläni. Joka viikko tullee uusia härpeleitä, eikä aika voi tulla pitkäksi tässä tietokoneistuneen yhteiskunnan muodostamassa parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ainakaan minulla ei tule, enkä paljon tiedä miten muilla menee. Kuten sosiologi Taina Rajanti joskus yli 20 vuotta sitten mulle toetesi:

- Ei ole mieltä pyrkiä pelastamaan koko yhteiskuntaa, vaan ainoastaan itsensä.

Putin´s Kleptocracys Last Days

En koskaan aikaisemmin ajatellut että Putinin sakki todellakin on paha pohjiaan myöten. Olen syksyn aikana paneutunut ankarasti Venäjän historiaan ja nykypolitiikkaan lukemalla vinon pinon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Olen myös katsonut Putinin englanninkielistä propagandakanavaa Russia Todayta. Saatana on jälleen saapunut Moskovaan.

Venäläiset ovat tällä hetkellä päästään sekaisin koko sakki Putinin suur-Venäjä propagandan täyttäessä kaikki television kanavat. Onneksi öljyn hinta on laskenut reilussa vuodessa puoleen 120 dollarista barrelilta. Putin on jättänyt maan teollisuuden kehittämättä, öljy tuo valtaosan maan budjetin varoista. Kun se on laskettu 100 dollarin öljybarrelin mukaan ja öljy on enää vajaat 60 taalaa barrelilta on budjetin rahoituksesta kadonnut yhtä äkkiä 40 prossaa. Rupla on samassa suhteessa syöksynyt suhteessa euroon ja dollariin. Iso osa Venäjän veloista on otettu taaloina ulkomailta. Nyt pankit, yritykset, yksityiset asunnonostajat ovat pahassa jamassa. Ja se dire straits sen kun vaan pahenee lähitulevaisuudessa.

Kun talous on menetetty Putin jatkaa edelleen ulkopoliittista uhoiluaan ja opposition nokkamiesten jahtaamista. Aleksei Navalnya vastaan tekaistiin tukku syytteitä vuoden 2003 Hodorkovskin tapauksen tavoin. Mutta tällä kertaa syytetty pääsi ehdonalaisella, ainoastaan hänen vieläkin syyttömämpi veljensä pistettiin kolmeksi vuodeksi häkkiin. Eräänlaiseksi panttivangiksi siis, eli jos Navalny jatkaa Putinin julkista vastustamista, kuten takuuvarmasti jatkaakin, veli kummasti loukkaa itsensä kaaduttuaan omia aikojaan pahasti vankilan portaissa.

Tämä irvokas peli ei voi enää jatkua pitkään, vaikka slaavit on slaaveja, orjia jo syntyessään. Mutta vaurautta maistamaan päässyt keskiluokka nousee jossain vaiheessa Putinin varasjunttaa vastaan kun kaupat tyhjenevät ulkomaisesta laatutavarasta, eikä enää ole varaa lähteä Pattayalla seuramatkalle. Kenellekään ei kelpaa Putinin Venäjällä tehty sekunda, joka on sutta jo syntyessään.

Enää en jaksa asiaa enempää tutkia. Putin kavereineen ovat pikkurikollisia joille käy tässäkin sadussa lopulta köpelösti. Vaikka ex-oligarkki Hodorkovski syyllistyi itsekin yksityistämisen aikana lukuisiin lainvastaisuuksiin, on hän kuitenkin tulevan uuden Venäjän kannalta keskeinen henkilö. Navalny on ottanut julkisesti kantaa siirtolaisia vastaan, Hodorkovski on juutalainen. Ehkä vastakohdat täydentävät toisensa.

Putinin pikkurikollisista isoimmat rikolliset ovat iskeneet kyntensä Suomeenkin. Harkimo myi karsean latonsa juuri oikeaan aikaan ryssille. Rotenbergin veljekset ja Gennadi Timotsenko ovat kähmineet fyrkkaa Venäjän kansalta siihen malliin, että sitä on hyvä vastaisuuden varalta kaikin keinoin pyrkiä siirtämään länteen. Lontoon asuntomarkkinoilla ryssät ostivat joulukuussa ennätysmäärän mansioneita ennätyshintaan. Raha pakenee maasta Putinin loppua aavistaen.

Rotenbergin nuorin veli haluaa rakentaa Kirkkonummelle Teemu Selännettä keppihevosenaan käyttäen kahdeksikon muotoisen jäähallin. Ajatus on täysin älytön, eikä se tule koskaan toteutumaan. Se sijaitsisi hevonkuusessa, mutta näin saadaan fyrkkaa taas äiti Venäjältä ulos. Siellä se Selänne siten ryssien häivyttyä ihmettelee ränsistyvää kasin kuorta katsoesaan että mihin paskaan tulikaan mentyä mukaan? Olisiko ehkä kannattanut käyttää ns. tervettä järkeä ja olla aikaisemmasta viisastuneena lähtemättä taas mukaan Harkimon masinoimaan hämärähommaan?

Oudon asiasta tekee Suomen kannalta että Gennadi Timotsenkolla ja nuoremmalla Rotenbergilla on Suomen kansalaisuus. Timotsenkon väitetään Suomesta käsin hoitaneen Gunvor nimisen yhtiön avulla öljyrahaa talteen Putinille ja hänen porukalleen. Gunvor yhtiön kotipaikka on Sveitsi. Putinin kerrotaan häivyttäneen mittavan omaisuutensa sen kautta maailman veroparatiiseihin. Joidenkin arvioiden mukaan hän on maailman rikkain mies. Jouduttuaan EU:n pakotelistalle Timotsenkon teki näennäiskaupat myymällä osuuteensa Gunvorista ruotsalaiselle bulvaanilleen.

Nyt tämä urhean Suomen kansalainen Gennadi Timotsenko piileksii EUn ja jenkkien pakotelistalla jossain päin Venäjää. Hän ei uskalla enää lähteä minnekään länteen koska pelkää USAn armeijan erikoisjoukkojen kaappaavan hänet kyytiinsä. Jenkit tietävät tasan tarkaan miten Gunvorin kuvio menee. Jos Timotsenkolla ei olisi jotain massiivista salattavaa, miksi hän sitten vapisisi pelosta kaivaten loppuiäkseen menettämiään reissuja yksityiskoneellaan etelä-Ranskaan. Yksityiskone ruostuu käyttämättömämä koska sen toimittanut länsimainen yhtiö ei pakotteiden vuoksi suostu huoltamaan sitä.

Rotenbergit hommaavat Suomessa maanisesti bisneksiään tietäen Venäjän talouden romahtaneen. Mutta missä kulkee raja näiden kleptokraattien hyysäämisesä? Timotsenkolta ja nuoremmalta Rotenbergilta tulisi ottaa pois Suomen kansalaisuus pikaisesti. Suomella ei ole mitään tarveta suojata valtion arvovallalla toisen maan veronmaksajilta varastettua rahaa. Vieköön Hartwallin liian kaukana keskustasta sijaitsevan ankean ladon matkassaan.

Suomessa vihaan eniten Juhana Vartiaista ja Osmo Soininvaaraa. Molemmat ovat tosielämästä vierautuneita propellipäitä rakennellessaan talouden kehittämishäkkyröitään. Kumpikaan ei ole tehnyt päivääkään oikeaa työtä, vaan ovat eläneet veronmaksajien piikkiin. Nyt oman eläkeikänsä lähestyessä he haluavat nostaa nuorempien ikäluokkien eläkeikää niin paljon kuin mahdollista, vaikka töitä ei yli viiskymppisille nyky-yhteiskunnassa ole vaikka tämä kahden hölmöläisen duo kuinka laulaa työntarjontaoppiensa autuutta.

Ei päästeta väkeä eläkkeelle ennen kuin 70 kymppisenä. Näin yhteiskunta säästää kun ihmisille ei tarvitse maksaa heidän koko ikänsä itse kartuttamiaan työeläkkeitä ja kun he sitten rampoina raukkoina viimein työuran lopun pitkäaikaistyöttömyyden rankasti leikkaamille eläkkeille pääsevät, säästyy fyrkkaa kun elävät lyhyemmän aikaa eläkevarojen turvin. Tämä on jutun salattu juju. Hys, hys, ei saa kertoa kenellekään.

Ensin ihmistä nöyryytetään ikuisella työttömyydellä, sitten häntä vielä kerran nöyryytetään pienillä eläkkeillä joilla ei tule toimeen. Kiitos Vartiaisen ja Soininvaaran, pääoman hyödyllisten idioottien: tervetuloa maailmaan vailla toivoa paremmasta huomisesta!

Olen tähän saakka ollut Economistin miehenä aika paljon vapaan talouden teesien kannalla eimerkiksi Suomen yhteiskuntaa kehitettäessä. Mutta kun talous on mennyt vain kvartaaliperspektiivillä toimivaksi Leviathaniksi, käsistämme karanneeksi tekoälyksi, on ollut pakko alkaa miettiä myös inhimillisyyden aspektia. Tätä eivät Vartiainen ja Soininvaara edes tiedä olevan olemassa, eikä kukaan onneksi missään ota toteuttamisen kannalta tosissaan heidän höpinöitään. Ei, he eivät tiedä jokaisen numeron takana olevan elävän ihmisen, sinun ja minun kaltaisen raukkaparan, joka pelkää tulevaa eikä osaa lamaantuneena putoamisen pelossa edes yrittää vastarintaa. Jos Jumala on olemassa, ON hän taatusti pannut nämä kaksi tyyppiä merkille...

Soininvaaran vuosikymmeniä tyhjää pyörineestä ideamyllystä jäi historian lehdille muistettavaksi ainoastaan Lex Soininvaara, joka pakottaa nuoret pakkotöihin tai -koulutukseen. Kansalaispalkasta suu vaahdossa saarnannut heikon parrankasvun omaava mies jää historiaan tästä Lex Soininvaarsta, jolla nuorilta vietiin omaehtoisen kehittymisen mahdollisuus. Kuka enää uskoo tähän vihreään valheeseen? Soininvaara ei tosin edes ole ollut näkemyksiltään koskaan mikään pieni vihreä mies. Hän on Munkkiniemestä kotoisin oleva porvarispenska joka luki tieteistä turhimpaa eli tilastotiedettä ja liittyi liberaaleihin. Sen osoittauduttua huonoksi vedoksi hän löysi vihreistä itselleen sakin jota saattoi vetää kuin pässiä narussa.

Tapaus Vartiainen osoittaa että ihminen joka ottaa taloustieteen jonkin suunnan opin täysin tosissaan muuttuu lahkolaiseksi, joka ei kykene edes ymmärtämään tulleensa aivopestyksi. Kun työvoiman tarjontaa lisätään työtä kyllä löytyy kun palkat poljetaan alle minimin. Tämä on Vartiaisen keskeinen pyrkimys. Tehdä köyhistä entistä köyhempiä, pudottaa keskiluokka köyhien kastiin lopettamalla hyvin palkatut ammatit. En minäkään maksaisi työntekijöille mitään jos heidät saa ilmaiseksi, kuten Suomessa tällä hetkellä on mahdollista. Otan puoleksi vuodeksi konttoriin jonkun työttömän ekonomin ja vaihdan puolen vuoden kuluttua uuteen. Vartiainen on väärässä vaatiessaan matalapalkka-aloja Suomeen, se juna meni jo, Suomessa työharjoittelun nimissä saa työntekijän ottamaan vastaa työtä ilmaiseksi, tai paremminkin hänet uhkaillaan työttömyyspäivärahan menettämisen uhalla ottamaan se vastaan.

Ymmärrän toki että vain taloudella on viimekädessä merkitystä kaiken tämän sadun taustalla, mutta väistämättä alan horjua kannattamaan pohjoismaista hyinvointivaltiota, jota nakeretaan joka suunnasta. Miksi yhteiskunnan päämäränä tulisi olla että mahdollisimman monella olisi kurjaa elämässään? Eikö ihmisten sisäisellä rauhalla ole mitään merkitystä kun kaikkien on uudistamisen nimissä raadettava päivät ja yöt pysyäkseen kelkassa? En ole itsekään aikoihin ymmärtänyt kaikkien numeroiden takana todellakin piileksivän elämäänsä elävän ihmisen. Ehkä pitäisi edes vähän enemmänettiä asioita tästä vinkkelistä.

Kaiken lisäksi tämä suurpääoman hyödyllinen idiootti Vartiainen on ängennyt itsensä tekemään Suomen kehittämistä koskevaa raporttia Ruotsin entisen valtionvarainministerin Anders Borgin kanssa, joka jäi työttömäksi porvariklikin hävittyä vaalit. Tämän Vartiaisen ihannoiman uuden ruotsalaisen talouspolitiikan kehityksen tielle sattui vain semmonen pikkuinen sivuseikka, että kansa äänesti sen harjoittajat pois vallasta. Koululaitoksen Ruotsin porvarit onnistuivat tuhoamaan, mutta muuten ei ilmeisesti mitään korjattavissa olevaa vahinkoa päässyt syntymään. Kyllä kansa tietää!

Suomessa omaan selfiekuvaansa rakastunut pääministeri Alexander Stubb on niin täysdorka jätkä että hänestä ei kannata paljon sanoa. Saa vaaleissa rangaistuksensa, katsoo kummissaan selfietään ja miettii miksi maailman kaikki ihmiset eivä hänen itsensä tavoin rakasteneetkaan häntä itseään.

Sen verran kuitenkin että yrittäessään hajottaa konsensuksen vastaisilla puheillaan kansan kahtia, kansa tietenkin vastaa vannomalla konsensuksen nimiin. Tämä on myönteinen piirre, eikä Kokoomusta välttämättä edes tarvita seuraavassa hallituksessa. Vaikka Keskustan kykyyn kehittää maatamme uskon yhtä vähän kuin nykyhallituksen. Punamullan olen huomannut olevan virittelyssä, lisättynä ministeriauton takapankkiä himoitsevan Timo Soinin persuilla. Soini ei ole enää aikoihin sanonut mistään mitään, pelkää tulevan sisäministerin postinsa puolesta jos möläyttää: maahanmuuttajat vittuun täältä ja vähän äkkiä!

Suomessa kaikkea on liikaa, enkä puhu nyt infoähkyn valtaamasta elämästäni, vaan perusongelmasta kaikkien muiden ongelmien taustalla. Long story short: lakkautetaan 1-2 yliopistoa, kasa ammattikorkeita, muita tarpeettomia kouluja ja opistoja, toteutetaan soteuudistus sääliä tuntematta, suljetaan sairaaloita, terkkareita, labroja, keskitetään väki kehä Kolmosen sisään lekkaamalla syrjäseutujen avustuksia, annetaan Ahvenanmaa ruotsalaisille tai kuka sen suostuu ottamaan, vähennetään valtion virkamiehiä ainakin kolmannes, kuntien tyyppejä yli puolet, myydään Nalle Wahlroos Pekingin eläintarhaan tai vaihdetaan pandaan.

Näin saadaan turha paska kuorittua kerralla pois ja Suomessa on rahaa per lärvi kuin Kuwaitissa miinus siirtotyöläiset. Tosin ennen kuin ryssät lähtevät, houkutellaan heitä vielä rakentamaan Kotkaan merimuseon viereen kasinokylpylähotelli. Se on varma nakki, rahaa sataa idästä ja lännestä. Mutta mitään todellista ei tietenkään saada Suomessa aikaan kuin kriisiytymisen kautta, eli kun tilanne on riittävän paha vanhat rakenteet murtuvat ryskyten itsestään ja sen jälkeen on jälleen uudelle kasvulle tilaa. Ei, en puhu tänne sisällissotaa, enkä muualle maailmansotaa. Mutta vanhaa on purettava jotta uusi saisi tilaa kasvaa.

Rakenteellisten uudistuksen lisäksi ei ole tarpeen kurjistaa kansan ostovoimaa etuisuuksiin puuttumalla, pidettäydytään korkeintaan indeksikorotuksista. On keskityttävä uuden työn ja teollisuuden mahdollisuuksien luomiseen. Hallitus, EK, SAK, Kuntaliitto ja mitä näitä paskiaisia onkaan käy siis väärää sotaa kohteenaan kansan saamat tulonsiirrot. Se on eräänlaista itsepetosta, joka ei johda kuin entistä huonompaan talouden jamaan. Jenkit panivat 2009 korot nollaan ja alkoivat painaa rahaa, nyt siellä kasvu on about 5 prossaa ja työttömyyden pelätään laskevan liian alas nostaen inflaatiota kun työläisille on työn tarjonnan vähetessä alettava maksamaan parempia palkkoja. EU on puolestaan pelannut väärin kortein, eikä kestävää kasvua ole näköpiirissä. Pois tästä narrien laivasta olisi Suomen päästävä.

Uusi vuosi on siis alkanut. Aikani kuluksi tässä näitä lauseita virittelen. Eilen illalla kultainen noutaja pelkäsi niin paljon paukkuja että sille piti antaa kaksi diapamia. Muutaman tunnin jälkeen ne vihdoin toimivat ja koira ei tiennyt mitään ulkona käydystä sodasta maailmankaikkeutta vastaan. Mä yritin partsilta katsoa ilotulitusta mutta sumuinen sää esti näkyvyyden. Tumppasin viimeisen röökintä erää, olen taas poltellut pari kuukautta hermokipuja hillitäkseni. Mutta nyt mulla on kovat hermolääkkeet pelissä.

Katsoimme aattona Jarvan leffan Jäniken vuosi. Vähän se laahasi, olisi voitu helposti leikata timmimmäksi roadmovieksi mutta hyvä näinkin. Vatanen päätti ottaa hatkat, tuli mutkia matkaan, mutta sinne hän katosi hankeen jättäen jälkeensä vain ladun ja jäniksen jäljet. Pako luontoon on pakkomielle monelle jotka eivät kestä nykymaailmaa kasvavine tulosvaatimuksineen. Niin oli jo Jäniksen vuonna 1977, vuonna 2015 tilanne on kerta kaikkiaan paha.

Voisin mäkin sinne metsistöön suunnata, ostaa talon jostain kaukaa. Lukea pitkään hyllyssä lojuneen Thoreaun Ruohometsän kansaa. Ei siellä olisi mitään hätää jos nämä nettivempeleet toimisivat ja verkkokaupat toimittaisivat ovelle. Öisin voisi soittaa reggaeta niin että katto paukkuisi.

Oli tuossa jo yksi talo kiikarissa mutta toistaiseksi päädyimme vielä tänne stadiin citykaneiksi. Ei täällä ole mitään vikaa, lentokentälle taksilla lyhyt matka. Mutta joskus täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja vaihtaa vaihtelun vuoksi maisemaa. Enkä täältä stadista jäisi mitään edes kaipaamaan. Keskustan kapakat on jo aikoja sitten koluttu, leffateaterissa kävin viimeksi 6 vuotta sitten, inhoan teatteria.

Rokkkikonsertit voisivat olla syy jäädä mutta tarjonta on meikäläisen kantilta supistunut laman myötä tosi heikoksi. Aion kuitenkin taas mennä ensi kesänä Flow festareille hengailemaan shamppanjabaariin. Ehkä katson jonkun aktin, ehkä en. Esimerkiksi Kotkasta pääsee stadiin uutta moottoritietä autolla reilussa tunnissa, ja saisi syyn yöpyä keskustan huippuhotelleissa. Mutta ei ne rokkikonsertit todellakaan ole syy jäädä tähän näin väärinpäin nyt kun netistä tosiaankin saa halvalla tilattua kotiin kannettuna kaikkea mahdollista halvalla.

En mä osaa enää puhua mitään sisäavaruuteni salaisuuksisa. Ehkä niitä ei ole, vaikka eläkeiän aikoja sitten ylittänyt freudilainen psykiatrini toista väittää näkevänsä. Harhojaan katselee, siinähän katselee hintaan 73,50 euroa/45 min. Olen Omenaihminen, rassaan päivät pitkät iPhonea ja iPadia. Lähetän lyhyitä kommentteja sinne tänne ja tajuan ettei minulla ole mitään ohjelmaa, ei mitään ongelmaa. Tämä oli nyt tässä, elämä on tavallaan jo ohi. Kiitos ja näkemiin, ei tarvitse tulla enää katsomaan. Mutta sen kunniaksi voi panna kummiskin kunnon jytäbileet käyntiin. Ostaa ison talon, perustaa uuden firman, tutustua uusiin ihmisiin, istua uusissa kuppiloissa. Antaa palaa jätkä, hoen itselleni. Vipinää punttiin, tutinaa vinttiin! Mutta toitaiseksi istun tässä kuin tatti uskotellen että kun lopulta lähden on se sitten menoa vimpan päälle.

Leuassa on ollut taas hermokipua. Kipuklinikalle on Helsingissä yli 500 ihmisen jono. Syön vahvaa hermolääkettä Lyricaa, meitä on Suomessa jo yli 70.000. Vaikka täynuijassa maailman kaikkien aikojen huonoimmassa MOT dokkarissa joku Riikka Kaihovaara väitti sen olevam tappokamaa. Jollain hämärällä tyypillä oli kuulemma ollut sitä kuollessaan muun kaman lisäksi veressään. Muita kahta lääkettä ei mainita nimeltä, joten yhteisvaikutusta tai mikä aine tappoi kundin on mahdotonta arvioida. MOT:n aukottoman sumean logiikan mukaan taustalla täytyy olla kansainvälisen lääkemafian salaliitto. Aina jotkut oraanviljelijät nousevat vastustamaan jokaista tehokasta lääkettä. Näin kävi opiaateille, näin kodeiinille, näin ne pirut yrittävät tehdä kaikille. Luin pössyreissulla Amsterdamissa suomeksi juuri ilmestyneen kirjan Tappavat lääkkeet. Kaiken takana kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tapauksissa on kansainvälinen lääkemafian salaliitto. Täyttä roskaa koko kirja. Mutta menee luulotautisiin täydestä, erityisesti Yleisradion suojatyöpaikallisiin menee, joita roikkuu veronmaksajien kustannuksella rankasti liikaa sen lehtreillä.

Otin ekana 2 lyricaa, sitten 3, 4, tänään nostan viiteen. Syön niin paljon että saan kivun muiston hävitettyä tai sitten tämä Lyrica on paskalääke joka ei mun vaivaan tehoa. Olenkin käynyt jo kaksi kertaa asian vuoksi hammaslääkärissä, mutta mitään vikaa ei ole löytynyt. Kun uhkasin tulla kolmannen kerran laittoivat lähetteen kipuklinikalle päästäkseen meikäläisestä eroon. No syön nyt Lyricaa, joko kipu poistuu tai monot oikenee. Eikä siinä mitään. Murhataanhan tukkejakin ja niittyleinikeitä.

Vuosi alkaa uljaasti perinteitä kunnioittaen. Presidentti puhui jämäkästi liirumlaarumit, Wienin filharmoonikot vetivät perinteisen settinsä. Tänä vuonna mukaan olisi päässyt myös Sibeliuksen Valse Triste mutta Siben täysdorkat oikeuksien haltijat pyysivät siitä liikaa fyrkkaa. Täydellinen idoottimainen munaus! Sibelius on maailmalla unohtumassa. Tässä olisi ollut tilaisuus nostaa hänet uudestaan koko maailman tietoon. Mutta täyskahjot tekijänoikeustyypit tuhosivat tapansa mukaisesti tämänkin loistomahiksen. Jos Valse Triste olisi soinut Wienin uudenvuoden konsertissa, olisi Sibeliuksen musaa soitettu ja ostettu tziljoona kertaa enemmän kuin nyt vaaditut 4000 euroa olisi tuottanut. Oikeuksien haltijoiden olisi jopa kannattanut runsasti maksaa siitä että biisi soitettaisiin. Vaan kun polla ei pelaa, niin ei pelaa. Joka pähkinöillä maksaa se apinoita saa.

Ennen katsottiin konsertin jälkeen mäkihyppyä, nyt katson MTV Totalilta kolmen Valioliiga matsin suoran kimaran. Kansaa saa mitä kansa haluaa hintaan 29,90/kk. Aina täytyy kehissä olla joko Chelsea, ManU, ManC, Arsenal, ehkä myös Tottenham. Pienemmillä seuroilla on yhtä vähän merkitystä kuin muutamana huipun takana olevalla suomalaisella kirjallisuuden, kuvataiteen, soittamisen, tieteen massoilla. Kaikki pelkistyy, maailmankaikkeus supistuu, lopulta Chelsea pelaa itseään vastaan täydellisesti virtuaalisesti simuloidussa ottelussa joka ei koskaan pääty ja maaleja tulee solkenaan. Me painelemme orgasminappulaa kuin rotat Pillerirannikossa.

Enkä mä pane vastaan. Miksi panisin? En halua olla yhtään mitään muuta kuin täydelliseen viihteeseen vajonnut Lyrican soittaja joka ei reflektoi edes sitä kuka on, missä on, miksi on? Miksi kysymysten esittäjät pitäisi muutenkin tappaa. He pilaavat fiilikset. Rahaa saa tarvittaesa automaatista tai sossusta, järkin jo sen sanoo. Ruokaa saa marketista, pizzataksista tai Pelastusarmeijasta. Mitä puuttuu? 80 tuumainen HD televisio jymytarjouksesta. Nyt meillä on vain vaivaiset 60 tuumaa, eikä sieltä erotu mitään tarpeeksi isoa. No tilasin talvitakin ja treenikengät Zalandosta. En harrasta taimenenkalastusta Amerikassa vuonna 1967, vaan kulutan elämääni ja rahojani Helsingissä vuonna 2015, 48 vuotta myöhemmin. Enkä ota tätäkään hommaa tosissani. Ei vaan ole muutakaan tekemistä.

Year of the Dog 2014

Tänä vuonna kaikki on muuttunut helpommaksi, melkein liian helpoksi. Olen enimmäkseen istunut olkkarin sohvalla viihdytyslaitteiden ääressä ja huomannut koko maailman olevan napin painalluksen päässä. Onneksi on koira ja kuntosali, muuten en liikahtaisi enää tästä mihinkään. Kun elämä on liian helppoa eikä ole tarve ponnistella ihminen jotenkin uppoutuu härveleidensä sekaan, eikä tunne tarvetta entiseen malliin tungeksia lentoasemilla, ostoparatiiseissa, rokkikonserteissa. Lama on iskenyt Helsinkiin, ei täällä enää paljon mitään kunnon ulkomaalaisia pumppuja edes näy, Vain Elämää ja Kaija Koo ovat vallanneet laskukauden estradit. Venäjä on romahtanut, enää ei sinne matkaa huippubändit koukaten Härmän kautta.

Olen pistänyt talteen pari sataa leffaa, kun netissä on 1800 tuntia tallennustilaa. Olen kovasti yrittäen saanut vasta 800 tuntia ikuisuutta talteen. Lisäksi tallentava digiboxi kätkee sekin monta sataa tuntia dokkareita, leffoja, ties mitä. Ei näitä kaikkia tule koskaan katsottua, varsinkin kun panen lisää talteen päivitäin. Olen tukenut katoavaa dvdteollisuutta ostamalla; Kylmän ringin kaikki tuotantokaudet, samoin Wiren, Jacques Cousteaun Merten kaikki salaisuudet, sekä Speden kaikki leffat, ei Uunoja. Katselen niitä joskus jossain, ehkä ensi kesänä mökillä tai keväällä Vietnamin pohkoisessa vuoristossa SaPassa. Hyvä jemmata kamaa, ei tyhjyys keskellä tätä täydellistä kaikkeutta pääse iskemään. En tosin tiedä mitä se tyhjyys nykyään on, päiväni ovat ohjelmoidut kuin hankkimallamme robotti-imurilla.

Vanha maailma katoaa nopempaa kuin osasin kuvitella. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka kerää kirjastojen kierrätyslaatikoista menneen klassikoita ja muita kauan sitten unohdettuja tähtipläjäyksiä. Ostan eurolla vanhojen tavaroiden liikkeistä mitä tahansa ja kerään sarjoja suurkirjoittajien teoksista. Mutta kamaa tulee kuolinpesistä sitä kyytiä, että varastoinnin ongelmat alkavat painaa päälle. Kannan veke kymmenen, tehdäkseni tilaa yhdelle. Miään arvoa käytetyillä kirjoilla ei ole.

Toki luen paperisia juttuja iltaisin, vaikka mulla on tilattuna Scribdin yli 500.000 teoksen e-kirjavalikoima. Sieltä löytyy teemasta kuin teemasta vaikka mitä. Economistista luen tulevien sotien historiaa edelleenkin ilmaiseksi Helsingin kaupunginkirjaston tarjoamana. Tiede ja taide ovat yhä vähemmän tärkeitä. EU:n komissio lakkautti tiedekomissaarin viran tarpeettomana. Tutkimusrahat jakaa jatkossa maiden hallitukset tekniikan tarpeisiin. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät, joita yliopistot syytävät rankasti liikaa, tappelevat jatkossa jämistä. Kukaan ei kohta maksa mistään mitään, joten eipä käy kateeksi syvähenkisen elämän harrastajia. Tai kirjojen kustantamisella elantoaan hankkimaan yrittävien hikipajojen väkeä. Tänä vuonna kirjojen myynti romahti lähes 20 prossaa, eikä tämä kuoppa muuta kuin syvenee. Elämä on eräiden näkemysten mukaan aina ollut sähköä, joten antaa mennä vaan. Aikaa on vain rajoitetusti kullakin ja siitä kilpailee kiivaasti kaikkea mahdollista joka vilkkuu ja välkkyy.

Olen innostunut aikauden tapaan tilamaan netistä kenkiä, takkeja, muuta turhaa vaatetavaraa. Laman aikana hinnat laskevat, deflaatio on ostamista harrastavan paras ystävä. Syksyn mittaan olen ostanut netistä 50 prossan alennuksella kolmet kengät, takkejakin on vaikka mistä mallista pahan päivän varalle. Samalla näen kuinka kuolemaa tekevä Stockmann häviää kirkkaasti vaatekaupassa netissä saksalaiselle Zalandolle, jolla on satakertaiset valikoimat. Stockmann myy alennuksella tuotteita jotka olivat sen varastosta loppu jo ennen kuin se edes aloitti alen. Ole tässä sitten kotimaisen huijaamaan kaikin tavoin pyrkivän kaupan suosija.

Levyjä en ole enää vuosiin hankkinut. Spotifyn ja Deezerin Premium tilaajana soittamista piisaa 30 miljoonan stygen verran. En tarvitse kuin Spotifyn mutta tilaan kuitenkin jostain syystä myös Deezeriä, samoin kuin Netflixiä josta en jouda paljon juttuja katsomaan. Kaikki on niin sairaan halpaa että kympillä kuussa tilaisin toki enemmänkin kuin Scribdin, Spotifyn, Deezerin, Netflixin, Aku Ankan lataamon. Odotankin Amazonin e-kirjaston Kindle Unlimitedin tuloa Suomeen. Suomalaisia kirjoja en juuri lue muuta kuin tietokirjoja, joten ei se mua haittaa vaikka täällä ei kattavia e-kirjastoja ole tarjolla.

Matkojakin myydään sellaisella alennuksella että ei edes huvita matkustaa minnekään. Nytkin Finnair myy Bangkokin lentoja hintaan 599 euroa ja samalla saa sen asiakasohjelmasta tuplapisteet, joilla voi matkustaa puoli-ilmaiseksi jonnekin Eurooppaan. Kaikkea on niin, niin paljon liikaa deflaation aikana puoli-ilmaiseksi tarjolla. Tämä ei voi päättyä kaupallisten toimijoiden kannalta hyvin.

Nyt tarvittaisiin toisen maailmansodan kaltainen shokki jotta tavaroille olisi tulevaisuudessa kysyntää. Kiinakin alkaa vajota sisäisiin velkoihinsa ja maaseudun asukkaille täyttämättömiin lupauksiin. Venäjä pelasi kovaa peliä ja meni perseelleen ennen kuin lännessä edes harkittiin kovien keinojen käyttämistä. Jos Putinin kleptokraattinen Venäjä suljettaisiin kansainvälisestä Swift maksusysteemistä, menisi maa muutamassa päivässä konkkaan. Öljyn hinnan romahdus hoitaa tosin saman kovaa vauhtia ja nyt pelätään että lännen veronmaksajat joutuvat Kreikan tavoin tukemaan myös Venäjän pankkeja saatavien turvaamiseksi. Putinin aika alkaa olla loppu, eikä hänellä ole jäljellä kuin päätön ulkopoliittinen uhoaminen. Mutta kun hyperinflaatio kiihtyy, sapuska loppuu kaupoista, pankit kaatuvat, se on sitten tämänkin diktaattorin aika lähteä käpälämäkeen, löydetään vissiin Sadam Husseinin tavoin piileksimästä jostain maakuopasta.

Koska maailmansotaa ei taida sittenkään tulla tarvittaisiin maailman laajuisen kysynnän elvyttämiseksi joku muu suuri täräys; Kalifornian pitkään tuloaan tehnyt megamaanjäristys, Tokion uppoaminen mereen, Venäjän vallan vaihdon myötä alkava infran ja teollisuuden systemaattinen jälleenrakennus. Euro katoaa kuitenkin eikä kukaan täysjärkinen jää sitä kaipaamaan. Kansallisiin valuuttoihin palaaminen pelastaa toki Suomen mutta latinalaiselle Euroopalle käy lopulta kaikessa kähminnässään köpelösti. Italia, Espanja, Portugali ja suurin dinosaurus Ranska; se on tack och adjö. Suomi on niin pieni kaupunkivaltio, että kun saadaan pari laivaa myytyä ulkmaille vaihtotase kääntyy hetkessä ylijäämäiseksi. Suomi tulee pärjäämään vaikka tästäkin olisi hyvä tehdä kostoksi muille jonkin sortin veroparatiisi kasinoineen ja bordelleineen. Las Finland Las.

En saisi kirjoittaa mitään yleistä pahekuntaa herättävää, organisaatio ohjeistaa. Mutta ennemmin menee organisaatio kuin minä. En tee sillä enää yhtään mitään, siinähän lähettelevät some-ohjeita.

Vuosi meni nopsaan, kaikki vuodet menevät. Olen siirtynyt käyttämään iPadia enkä osaa kirjoittaa sillä mitään pitempää. Nytkin kaivoin tän läppärin esiin jotta sain vastattua vuoden aikana Youtube sivulleni tulleisiin kommenteihin. Ihmettelen miten olen jaksanut tehdä sinne 171 videota pääosin matkoiltani vieraisiin maihin. Nyt ei huvita ampua väkeä millään aseilla. He kulkevat hiljaa ohitseni hautoihinsa.

Katselen heitä usein kahvilan ikkunan lävitse, eivätkä he osaa aavistaa jonkun kirjaavan hetken heidän lyhyestä vilauksestaan planeetan pinnalla. Hautausmailla en ole jaksanut enää vuosiin käydä, koska kuolleet eivät enää puhu minulle, vastaa kysymyksiini. Siellähän lepäävät. Tänä vuonna lähtivät Pöksymäestä Pastori, Painonnostaja, moni muu. Baari lojuu hyljättynä suljettuna lumivaipan peitämänä. Kukaan ei kohta muista kaikkia heitä sailoreita jotka lähtivät sieltä humpaten hautaansa. Eikä uusia enää tule tilalle, nykyihmisillä on ne asuntolainansa ja perheensa, eivät jouda maleksimaan typötyhjässä ravintelissa. Tipahtaneista on muutenkin vain riesaa, onneksi osaan tätänykyä vältellä heitä.

Mäkin olen vähentänyt dokaamista radikaalisti, vaikka joskus imaisen pullon Frapin konjakkia. Nuoriso kautta maailman suosii viskiä, vanhemmat vodkaa ja olutta. Mulle passaa hyvä konjakki, liekö rypäleissä sen taika? Rotterdam, Vlatava, Tornin ateljeebaari, Kaivokadun Pickwick, vanha kunnon Botta ovat mestoja joissa keskustassa asioidessani viihdyn. Kun luin lehdestä että stadin kallein tuoppi on Kämpissä kävin heti siellä kittaamassa muutaman. Muistaakseni se oli about 13 euroa, joka ei musta ole edes mitenkään paljon. Muutenkin kannattaa varoa mestoja joissa tuoppi maksaa alle 7,50 euroa. Niissä pyörii narkkarit, liivipyöräläiset, pikkurikolliset, mielisairaalasta pihalle potkitut.

Eli mulla ei ole tästä vuodesta mitään kerrottavaa. Olen vanha, ehkä onnellinenkin. Ehkä luen liikaa, ei jää aivoille tilaa toipua. Lisäksi nettivempaimien led-näyttöjen epäillään aiheuttavan silmänpohjien vammautumista josta seuraa sokeus. Mutta mitä sillä on väliä kun äänikirjojakin on tziljoona odottamassa. Millään ei ole mitään väliä, ei edes elämällä. Ja kun sanon näin tiedän asioiden olevan hyvin. Pitäisi vissiin pakata laukku ja lähteä hortoilemaan uusiin seikkailuihin johonkin kerta kaikkiaan toivottomaan mestaan. No Kalkutan jälkeen sellaista on vaikea löytää. Turha yrittää, tiedän paskamestoistakin liikaa. Tuijotan MTV Totalilta Valioliigan fudista kuin dementikko, vaikka tiedänkin sen olevan silkkaa ajan hukkaa.

Ei mulla muuta. Koira pelkää uudenvuoden raketteja. Kuuntelen Airin Walkie Talkieta. Luen Tapaus Hodorkovskia. Njassa on alkanut taasen soittaa paskaa musaa Radio Helsingin ohjelmissaan. Loistavat Erkot odottaa kirjaston e-kirjana mutta enpä taida nyt jaksaa. Televisiosta tulee mäkihyppyä.

I Almost MadeIt

Keväällä mielessäni oli jotakin jonka halusin sanoa tällä foorumilla. En kuitenkaan löytänyt aikaa sen sanomiseen. Se oli mielessäni vielä heinäkuussa. Nyt muistan vain etten muista. No sanominen on muutenkin vanhanaikaista. Jatketaan samaan malliin. Muistelen vielä joskus kuinka kesällä muistelin mitä keväällä muistin. Kohta kylmät saapuvat enkä minä aio jäädä tänne sitä märehtimään.

Chao Phraya River in Bangkok by Day and Night (+soittolista)

Vang Vieng Junky Town in Laos (+soittolista)

Kuang Si Water Falls and Bear Rescue in Luang Prabang (+soittolista)

Mekong River Cruise in Luang Prabang, Laos (+soittolista)