LA Variations - Scenes from the Mean City

Monkey Makes the Dirt Go Around

Nyt sitten elellään suhdannehuipun sitä vaihetta, jolloin kaikki lähtee eräiltä käsistä. Fiksut ovat jo hankkiutuneet riskibisneksistä eroon, taksikuskit ostavat johdannaisia. Vanha vitsi, ja uusi myös.

Pastori on joutunut nousukauden uhriksi; pankki on kuulemma myynyt hänen roskalainansa perintätoimistolle. Sieltä on otettu häneen yhteyttä. Ei enää pankin velkaorjuutta, ei korkoa, eikä edes korkoa koron päälle! Pastori on vain hyvä ja maksaa edes jotakin. Kaikki lyhennykset menevät velkäpääoman lyhentämiseen kuluitta!

Perintötoimisto on siis ollut yliovela salakavala ja ostanut pankilta roskalainat könttäsummalla. Se laskee saavansa ovelalla taktiikallaan roiman voiton. Pankit sen jo saivat, sillä lainat joita ei ole vuosikausiin hoidettu ovat käytännössä menettyjä. Molemmat ovat tyytyväisiä. Lisäksi Pastorin tulisi olla tyytyväinen saamastaan perintätomiston totta tosiaan reilusta tarjouksesta!

Mutta onneksi elämä on vielä kalkylaatiokoneitakin ovelampi. Mikään ei ole hauskempaa kuin epävarman miettiminen varman päälle, rahatyypit intoilevat. Paha virhe, niskat katkeavat. Pastori ottaa tarjouksen vastaan merkkinä korkeamman voiman olemassa olosta, mutta ei silti aio maksaa latin latia. Kehun hänen lyhennyssuunnitelmaansa kerta kaikkiaan nerokkaaksi. Perintätoimisto on ovela, mutta Trouser Hill Area on niiden kannalta takamaastoa missä eivät vanhan eivätkä jo vanhentuneen uudenkaan talouden lait päde. Nyrkit ja käsiaseet ovat ainoa pääoma, jolla varjella omaa päätään.



Sormi tuntuu olevan suussa vähän joka puolella. Telkusta katoavat kanavat, mainokset voi hypätä kovalevyltä yli, lehtiä ei jaksa kukaan kantaa roskikseen ja rahaa lapioidaan jälleen tyypeille, joilla ovat entisetkin lainat maksamatta. Ja Euroopan keskuspankki ennustaa, että olemme suhdannevaihtelun huipulla, mutta onneksi pian viilenee. Hallittua laskua on tosiaankin syytä toivoa, vaikka mahalaskuhan tästä monen mielestä jälleen tulee. Onneksi netti ehti murtaa monen pölvästin unelmat asioiden hallittavuudesta ja aletaan vihdoinkin päästä todelliseen massojen kapinaan, jonka ensi viikon käänteitä ei osaa ennustaa Kilgore Troutkaan.

Aurinko laski tänään nopeasti. Se on käyttämätön resurssi tämä auringonlasku, nopeutamme sitä ensi tilassa kunhan jaksamme jälleen vääntää Oman Avaruutemme namikoita. Siinä uusi markkina, jolle halukkaat voivat provikkapalkalla ryhtyä myymään osuuksia, optioita, futuureja ja maailmanlopun oikean päivän arvaamisen arpoja. Talous on tuhlaamista varten!



Woke up this morning, was a chill in the air
Went to the kitchen, my cigarettes were lying there
Jacket hung on the chair, the way I left it last night
Everything was in place, everything seemed alright

But you were missing, missing (missing)

Last night I dreamed the sky went black
You were drifting down, couldn't get back
Lost in trouble, so far from home
I reached for you, my arms were like stone

I woke and you were missing, missing, missing

Searched for something to explain
In the whispering rain and the trembling leaves
Tell me baby, where did you go
You were here just a moment ago

There's nights I still hear your footsteps fall
I can hear your voice moving down the hall
Drifting through the bedroom
I lie awake but I don't move

(missing, missing, missing......)

"Missing" by Bruce Springsteen 1995 song from the Sean Penn film The Crossing Guard.

Floating in Space

Ihminen joka valitsee vapautensa sijasta turvallisuuden ei ole ansainnut vapautta eikä turvallisuutta. Että tämmöinen sitaatti sattui silmään pitkästyttävästä West Wing tv-jaarituksesta. Samaa kai ovat monet muutkin hokeneet, mutta suurin osa ei ole koskaan elämässään saanut todenteolla persettään kentästä. Ja ne jotka lähtevät maailman turuille ja toreille hoopoilemaan tuodaan takaisin konsulinkyydillä, sinkkiarkussa ja pakkopaidassa. Ei ole ihmisen elämä helppoo, kun tämä läpimediasoitunut hyvinvointivaltio syytää hänen kaaliparkansa täyteen ties mitä hupsutuksia.

Toki porukat ovat levällään pitkin maailmaa kuin laskiaispaskat, mutta tämä ei välttämättä enää tarkoita poissa olemista. On tämä netti, on mailit ja skypet, kännyköistä puhumattakaan. Ihminen joka valitsee vapauden ja ottaa mukaansa kännykän ja läppärin ei ole ansainnut kuin potkun perseeseensä. Piuhat irti, pöpit, mahikset alkavat parantua!

Panisinko tähän jonkun kivan kuvan? En mä viitsi, mulla on piuha maksamattomien nettilaskujen vuoksi ollut jo vuosia irti seinästä. Tästä katalasta tihutyöstä kantaa vastuun Suomen Akatemiaksi kutsuttu huijarisakki, joka ei mielestään ole velvollinen tukemaan minun perstaskussani kantamastani kännykäsätä nettiin lähettämiäni viestejä.


Ja Hesarin pääkirjoitussivulla haukutaan taas blogeja, joita saman aviisin tomittajat itsekin senttaavat. Jutusta puuttuu vain osoite blogiin, josta voi lukea kattavan analyysin siitä, miten blogi-idiotismi vaarantaa rationaalisen objektiivisen, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella omaksutun journalismin pyhät ikiperiaatteet... (Achtung Baby juuttui masiinaan, unohdin mitä olin sanomassa, piuhat irti vähän tuolta yläpäästäkin, nääs.)

Salilla suhisee. I´m Back (in Black)! My eyes are wide shut. Who the fuck needs eyes in this cyberworld where the only dreams worth of dreaming are microwaves. Ladies and gentelemen; we are floating in space.

The Man Who Didn´t Want to See

En jaksa valittaa pienistä, enkä aina edes suurista. No, nämä räppänät joista maailmaa tsiigailen tulehtuivat jo muutama viikko sitten. Paskat mä siitä, ohi menee ajan kanssa. Paitsi ettei mennyt. Ensin meni toinen linssi umpeen, sitten toinen ja nyt jälleen kolmas... eiku oliko se sittenkin se eka?

Kuinka kauan kestää ennen kuin ihminen tajuaa hakeutua punaisten märkivien linssiensä hoidattamiseksi lääkäriin? Aika kauan, ainakin meikäläisen tapauksessa. Eikä se mitään haittaa, antibioottivoiteet ja silmätipat ehtii saada ihan hyvin vielä jos edes näkee mennä lekurin ovesta sisään.

Tämä tanakka lääkäritytsä on venakko, joka ei paljon aikaa hukkaa reseptin kirjoittamiseen. Kysäisee ohimennen flunssaoireista, joita kerron ilmaantuneen vasta edellisenä yönä. Ei se noin mene, sulla on nyt flunssa jo menossa ohitse, venakko huokaa täysdorkailuilleni. Olen kai sitten niin taukki, että en ole edes tajunnut sairastaneeni flunssaa. Vähän on tosin väsyttänyt, mutta olen luullut sen johtuvan liiasta treenistä. Ala nyt sitten näiden kanssa tappelemaan, varsinkin kun on vielä riesana tämä sidekalvotulehdus:


"Punoittavat silmät
Silmät punoittavat ja ärtyvät helposti. Esimerkiksi mekaaninen ärsytys, pöly ja tuuli voivat olla punoituksen syynä. Silmien punoitus johtuu silmän pinnalla olevien verisuonien laajenemisesta.

Yleisin punoittavien silmien syy on sidekalvotulehdus, joka usein alkaa toisesta silmästä ja siirtyy sitten toiseen. Silmän valkoiset osat ja silmäluomien sisäpinta punoittavat. Sidekalvotulehdus flunssaoireiden yhteydessä on yleensä bakteerin tai viruksen aiheuttama. Lievät oireet paranevat itsestään parin päivän kuluessa.

Voimakas, märkäisen rähmän erittyminen ja kuivuminen silmiin varsinkin aamulla viittaa bakteeritulehdukseen. Antibiootteja sisältävät silmätipat ovat reseptilääkkeitä ja siksi on mentävä lääkäriin.

On todennäköistä, että allergia on myös sidekalvotulehduksen syynä, jos sinulla on punoittavien silmien lisäksi allergiaan viittaavia oireita, esimerkiksi nuhaa."


Oireet täsmäävät toki meikäläiseenkin, joka joutui lopettamaan lääkärikirjojen lukemisen jo vuosia sitten, kun lähes kaikki taudit tuntuivat natsaavan. Tämä hypokondria lienee tosin yleinen mielensairaus aikakaudella, jona ihmiset voivat kaivaa aikansa kuluksi netistä enemmän tietoa sairauksistakin kuin kukaan keskivertokonitohtori koskaan ehtii.

Ihmiset menevätkin nykyään lääkäriin diagnoosi mukanaan ja hulinaksi menee ellei lekuri suostu kirjoittamaan potilaan itselleen vaatimia lääkkeitä. Professiot liukenevat, arvovalta menee, ammattikunnat poljetaan lokaan, liene yksi aikakautemme sairauksista, joista en tosin ole vielä kirjaa lukenut.


Selailen Hesaria harmitellen kyvyttömyyttäni lopettaa aviisin kestotilaus. Paljon paskaa on taas raapustettu sivukaupalla. Pari juttua pistää silmään:

- Teatteriväki on tajunnut, että urheilu selittää maailman meinigeistä huomattavasti enemmän kuin teatterikorkean opettajien kehnonlaiset opastukset. Tämän vuoksi he uivat ja juoksevat. Näyttelijöiden hartiat pullistuvat kuin huippu-urheilijoilla. Stadissa pyörii teattereissa kolme urheiluaiheista näytelmää. Jos minulla ei olisi niin kiire omien urheiluhommieni kanssa voisin käydä pitkästymässä jonkun niistä parissa. Mutta kun lumet sulavat ja fillarikelit lähestyvät, ei auta tuhlata aikaa teatterihommiin.

- Hollywood leffat ovat menettäneet elinvoimaisimman ja uusinta luovimman osan tekijöistään tv-sarjoille. Väite on ehkä hieman kärjekäs, mutta tuskinpa meikäinenkään Sopranosien kausia dvd:ltä tuijottaisi, ellei asiassa olisi jotakin perää.

Jos sosiologit olisivat vielä tolkuissaan ja joku heidän jutuistaan piittaisi, voisi asian luontevasti selittää siten, että tv:n parissa ovat yleisön ohella kasvaneet myös uudet ohjaajat ja käsikirjoittajat. Näin ollen väline on heille helppo ja läheinen, kuten myös yleisöllekin joka sarjoja tuijottaa kestääkseen oman warholilaisen kestoleffansa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Ei niin mitään, jos sidekalvotulehdusta ei lasketa.

Ulkona kevät aurinko paistaa, tekee mieli sekaan. Mutta antaa nyt mömmöjen edes päivän vaikuttaa. Ehtiihän jutun sittenkin hoitaa. Minkä jutun? No fittu satana, tietenkin kokonaisvaltaisen psykofyysisen rasituksen joka saa edes ohikiitävän hetken tuntemaan olevansa elossa. Merkityksiä en enää ole vailla, mutta hyvinvoinnin mädättämänä kuitenkin haluan repiä koneesta tuskaa, hikeä ja lievähköä onnistumisen tunnetta rääkin kestämisestä. Äärimmäisyysihmiset ovat rasittavia tapauksia. Surkeaa olla keskinkertainen äärimmäisyysihminen, sanoo hän lähettäen terkut eri puolille maailmaa ja viettäen loppupäivän Sopranosien neljännen tuotantokauden parissa.

(Hän on sairas, ehkä hän olisi tänään siedettävää seuraa, pian tauti on piilossa, eikä kukaan kestä hänen tahdissaan. toim.huom.)

The Worst Movie on Earth

From Mental Hygieny of the Ants

Mäntäsälän kapina jatkuu. Hesarin sivukaupalla viikoittain tyrkyttämä läskikapina on mennyt siellä täysin perseelleen, eli kuuroille korville. Tyypit syövät rasvaista ruokaa, erityisesti pihvit ja leikkeet maistuvat lisukkeinaan rasvaperunat vähintään samaan maliin kuin ennenkin.

Jälleen kerran saamme nauraa partaamme ylhäältä johdetuille kansanvalituskampanjoille. Jos niistä olisi hyötyä, olisi juoppous, irstaus ja läski loppuneet Suomenmaasta jo ennen kuin Kekkonen hiihti Seurasaareen. Mutta ihminen on onneksi yhteiskunnan, ns. systeemin, suunnittelukoneistojen ulottumattomissa. Muuten voisimme heittää pyyhkeen kehään ja alkaa syventymään muurahaisten sosiaalisen elämän kuvioihin ukko-Freudin porukan antaman perverssin esikuvan malliin (ks. Edward Shorter: "Psykiatrian historia").

Miksi minun pitää maksaa siitä, että joudun lukemaan Hesarin Mäntsälän pitäjän paukapäisille asukkaille julistamasta läskikapinasta, jonka jokainen suhtkoht täysijärkinen tietää turhaksi hommaksi? Haluan lukea lehdestä pikku-uutisia rikoksista ja vähän isompia virkakunnan väärinkäytöksistä. Mitään en tosin sanomalehtien tiedolla tee, jota on kaikilla kielillä tarjolla ovista ja ikkunoista, pop-up ikkunoita myöten. Nyt sattui vain olemaan tällainen maailmankausi, että jotkut kokoavat kasan tiedotuksia, joita eräät piruparat kantavat aamuöisessä sateessa selkävääränä luukkuihin. (Toivottavasti naapurirapun narkkaripariskunnan luukkuun ei sentään, laskut jäävät takuulla huumevelkojen tavoin maksamatta. Pian Hesarin toimitus liittyy kamakauppiaiden armeijaan joka päivystää pihassa saataviaan pesäpallomailoin varustautuneena.)

Syöminen kiinnostaa toki minuakin, erityisesti soijatuotteet ja kala. Tungen niitä kitaani ennen salille lähtöä katsoen Sopranosien neljännen tuotantokauden avausjaksoa. Tyypit mässäilevät koko ajan italialaisella sapuskalla. Tekee mieli, mutta urheilevana hyvänä ihmisenä hilliten himoni ja painun crosstreenaamaan. Alan olla jo maratoonikunnossa, ainakin puolimaratooni. Painoni on laskenut syksystä 7 kiloa ja rauta kolisee kilkaten yhä suurempina annoksina hyppysissäni. Antaa Hesarin tapella hullujen mäntsäläläisten kanssa kaikessa rauhassa - ei se kuitenkaan niille pärjää - mulla on ihan oma sydeemi. Salilla pyörivä amfetamiinijätkä katsoo sitä kiinnostuneena ennen kuin ryhtyy jälleen raiskaamaan nyrkkeilysäkkiä.



Illalla käyn pelaamassa viikon potin nettikasinoilla. Chattiroomissa tapaan tutun Andyn Lontoosta. Hän on viettänyt viime ajat Las Vegasissa. Hän myi kaiken omaisuutensa ja päätti pelata vuoden. Rahat loppuivat kolmessa kuukaudessa.

- Saitko edes sitä kirjaasi "The Year of Las Fortune" valmiiksi?
- On se mulla päässä repliikkeineen. Mutta tää peli homma vei kaiken ajan ja tarmon. Ei mulla ollut aika tutkia kasinoiden oheiselämää, sillä olin osa sitä...
- Mitä sä nyt aiot hommata?
- Vitut, mä lähden taas Nigeriaan öljyhommiin. Niissä tienaan hyvän tilin ja kohta olen taas Nevadan autiomaassa jatkamassa pelaamista ja siinä sivussa aineiston keräämistä tulevaa steadyselleriäni varten.

Saan limiitin täyteen hetkessä. Andyn kanssa jutellessani valun kuitenkin epähuomiossa pahasti pakkaselle. Kestää kaksi tuntia nousta limiittiin ja siinäkin tulee kiire, sillä Teema lähetää Rosellinin neorealismin merkkileffan "Germania anno zero". Eipä enää kolise, mutta joskus aikoja sitten koin siitä(kin) vahvat tunteet. Mutta pyörän rakastajana de Sican "Polkupyörävaras" on tämän neostuffin numero uno.



Leffan jälkeen juon proteiinipitoista soijajuomaa, enkä tiedä onko tässä urheilevan hyvän ihmisen elämässäni mitään kivaa. Edes rööki ei pala vanhaan malliin ja viinaa on kaapit pullollaan. Panen Rollareiden mestariteoksen "Some Girls" soimaan ja muistelen aikoja erinäisissä paikoissa, erinäisissä tiloissa eri puolilla maailmaa. Se oli kauan sitten, olin kokonaan toinen, välistä kolmas.

Lähetän Andylle tekstarin, että olen huhtikuun alussa Camden Townissa, jos vaikka tavattaisiin, ellei hän ole joutunut monen muun öljytyöläisen tavoin panttivangiksi Nigerian suistomailla. Siinä tapaukseesa ei auta kuin koota vanha iskuryhmä kokoon ja lähteä hakemaan poika takaisin elämään vaarallisen onnen vuottaan Vegasissa. Speedy M. tarvitaan ja pari muuta, laskeskelen klubiaskin kanteen.

Puolenyön maissa mieleeni juolahtaa, että en ole nukkunut kahteen viikkoon. Eikö tämä todista, että urheilevan hyvän ihmisen stailini on enemmän kuin kuosissa? Uni on silkkaa ajan hukkaa. Senkin ajan voi miettiä treeniohjelmia, terveellistä ruokavaliota ja lukea netistä urheilutuloksia.

I Wanna Be Elected

Elämässä on jälleen jytyä, vaalit ovat tulossa! Nykyään ei enää tarvitse miettiä ketä äänestää. Vaalikoneet tekevät sen puolestamme. Koska en aio äänestää ketään, voin paljastaa Ylen:n vaalikoneen perusteella omalta osaltani seuraavat ankarat tosiasiat:


Helsingin vaalipiiri: Tulokset
Sopivimmat ehdokkaat

Sija Ehdokasnumero/Nimi Puolue % Vertailuun
1. 119 Kanerva, Seppo Kesk. 78%
2. 126 Partanen, Eila Kesk. 71%
3. 60 Bryggare, Arto SDP 70%
4. 151 Vuento, Marja Kok. 69%
5. 34 Kalske, Markus Lib. 68%
6. 6 Hölsä, Matti Sen. 68%
6. 79 Erävalo, Esa KD 68%
6. 124 Lazareva, Ella Kesk. 68%
9. 164 Renlund, Martin RKP 67%
10. 116 Huhtamäki, Martti Kesk. 67%
10. 84 Kuvaja, Pekka KD 67%


Vaikka olenkin sotamies koulutukseltani, en tiennyt kantavani sisässäni armeijan arvoja. Vaikka yhtä sotaahan tämä elämä on ollut toisinaan ja joskus vähän useamminkin. Kumma paikka? Kommodori evp vastaa meikäläisen ns. "poliittista vakaumusta". Nimen olen kuullut, muuta en tiedä kuin että kyseinen hemmo sai kenkää kokkareista ja on nyt näköjään kepulien listalla. Ääntäni ette kuitenkaan saa! Eikä saa entinen pikajuoksijakaan, vaikka olenkin perimmiten urheileva hyvä ihminen. En usko, että tyypit listani kärkisijoilla ovat pohjimmiltaan samaa mieltä kanssani. Se on vain sitä pelin politiikkaa.


Epäsopivimmat ehdokkaat

214. 54 Sumuvuori, Johanna Vihr. 44%
215. 15 Nyholm, Stig Sen. 41%
216. 162 Löfström, Mats RKP 41%
217. 33 Turunen, Harri Lib. 39%
218. 27 Snellman, Jouni Lib. 39%

Ylen:n vaalikone lienee täysdorka luomus. Liberaalit jäävät hännille, konservatiivit nousevat listallani kärkeen. Kumma paikka? Olen aina luullut olevani varsin avarakatseinen ja suorastaan moraaliltani heikko, mutta nyt sekin päivä on nähty, että entinen laivaston pomoäijä on eniten stadin ehdokkaista linjoillani (joista ei itselläni tosin ole haisuakaan.)

Vihaan vaaleja enemmän ainoastaan vaalikoneita. Pitkin hampain käyn Hesarin masiinassa mittauttamassa oman kredibiliteettini jakautuneiden aivojeni toisessa lohkossa. Pahalta näytää edelleenkin:

1 95 Ruokonen Saara Kristillisdemokraatit 304
2 225 Manninen Antero Sinivalkoiset 278
3 129 Tunturi Anna-Riitta Keskusta 263
4 168 Thors Astrid RKP 256
5 131 Väätäinen Juha Keskusta 249
6 113 Halava Ilkka Keskusta 245
7 143 Piepponen Anna Kaarina Kokoomus 234
8 135 Hakola Juha Kokoomus 226
9 66 Pajamäki Osku SDP 226
10 9 Korhonen Riitta Senioripuolue 216


Vaaliliitossa:


Vaalipiirin eri puolueiden ehdokkaiden keskimääräinen sopivuus

Sija Puolue Pisteet Ehdokkaita

1 Sinivalkoiset 185 2
2 Eero Varje 171 1
3 RKP 141 20
4 SDP 138 21
5 Kokoomus 128 21
6 Tomi Syväoja 124 1
7 Keskusta 122 20
8 Köyhien asialla 113 1
9 Kristillisdemokraatit 104 14
10 Ville Hänninen 102 1
11 Vasemmistoliitto 90 21
12 Vihreät 80 21
13 SKP 71 21
14 STP 53 7
15 Perussuomalaiset 51 18
16 KTP 49 5
17 Senioripuolue 34 11
18 Marijan Basic 24 1
19 Liberaalit 18 12
20 Itsenäisyyspuolue -62 2

Olen tämänkin masiinan perusteella hakotiellä tasapäisessä suomalaisessa poliitttisessa kentässä. Ykköseksi nousee ylivoimaisesti kristillisten naisten nokkanainen, joka esittelee itsensä Hesarin koneessa seuraavasti:

"Olen Kristillisdemokraattisten Naisten toiminnanjohtaja. Työni kautta olen Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n hallituksen jäsen. Lisäksi minulla on luottamustehtäviä ammattiyhdistyksessäni SPECIAssa sekä Meilahden seurakunnassa ja Helsingin seurakuntayhtymässä. Koulutukseltani olen filosofian maisteri biokemia pääaineena ja työhistoriaani kuuluu kemistin sekä myynnin ja markkinoinnin tehtäviä. Asun Pikku Huopalahdessa yhden hengen taloudessa. Täällä olen ystävystynyt maahanmuuttajaperheen kanssa ja se rikastuttaa myös omaa elämääni. Samalla olen saanut tutustua maahanmuuttajien arjen ongelmiin ja iloihin. Minulle on tärkeää, että kaikille turvataan samat mahdollisuudet rakentaa hyvää elämää. Tämä myös kansainvälisesti. Minulla on mm. ollut mahdollisuus muutaman vuoden ajan tehdä yhteistyötä Marokon naisjärjestöjen kanssa."

Vitoseksi noussut Julma-Juha Väätäinen jatkaa urheilusankareiden painottumista listani kärkisijoille:


"Olen 65-vuotias eläkkeellä oleva opettaja,nykyisin taidemaa lari. Vaimoni on ex-Suursuon pitkäaikaisosatonhoitaja. Aikuiset kaksoslapset,2 lastenlasta. Menneisyyteeni kuuluu tupla Euroopan mestaruudet 10000 ja 5000 metrin juoksuista 1971. Olen opettajan toimen lisäksi työskennellyt järjestö- ja liike-elämässä. Katso www.juhavaatainen.fi. Keskityn loppuelämäni ajamaan eläkeläisten, alipalkattujen naisten ja kaikkien helsinkiläisten etuja. Sorretut ovat sydäntäni lähellä."


Olenkin kerran tavannut Julma-Juhan ravintola Töölössä, eikä sen perusteella ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, mutta ääntäni ette saa taaskaan kepulikopla pelin politiikastanne huolimatta!

Vaaliliitoista ykkönen on joku "Sinivalkoiset". En tiedä heistä mitään, joten katsotaanpa miten he itsensä esittelevät. No joo. Parempi olla heitä esittelemättä, sillä tähän kahden hengen think tankiin en ainakaan halua lukeutua. Sitä paitsi kysymykset rajaavat vastausmahdollisuudet. Näin ollen jos kysytään, että ammutaanko kaikki vai vain osa ehdokkaista, voi joku hyvällä syyllä tällaiseen vastanneesta vetää johtopäätökseen, että onpas aika liipasinherkkä tyyppi.

Enempiä en aio eduskuntavaalien kanssa töpeksiä. Luultavasti kaikki 200 paikkaa saadaan jotenkuten täytettyä ja meno jatkuu mallillaan. Päätän raporttini politiikan kulisseista tähän ja siirryn takaisin kossun kulinaarisiin mahdollisiin maailmoihin.

Lost in Las Vegas

Letter to an Old Soul Brother

Dr. Muza,

ihmisen perusproblematiikasta en osaa enkä jaksa enää sanoa paljon mitään. Onhan sitä, jos siltä kantilta kaivelee. Vuodet vierivät, mitään ei tapahdu, vaikka jossakin sopukoissa elää vielä aavistus tunteesta, että tämä ei voi olla kaikki mitä tiskiin lyötiin.

Tähän aikaan vuodesta pakkasten paukkuessa on muutenkin sosiaalinen elämä vetämässä henkeä ja ihmisen luonnollinen paikka on uunin pankolla jättitelkun loimottavassa lämmössä. Mikään ei huvita, eikä ihminen ymmärrä tällaisen tunteen avaavan periaatteessa rajattomat mahdollisuudet mihin tahansa. Pitää vain pakata kassi ja astua ovesta ulos. Tietä pitkin talsiessa tulee ennemmin tai myöhemmin jotakin vastaan. Revitään siitä elämän ilot ja sisällöt sun muut tähän maailmankauteen liittyvät fiilarit.

Mulla on silmä tulehtunut, enkä pääse salille. Se on aika huono homma, kun elimistö on tottunut riehumaan kaikin voimin kuvittelemaansa seinää vastaan. Kun ei voi riehua tuntuu kuin seinä nousisi vastaan. Mutta ehkä huomenna turvotus on laskenut ja voin jatkaa surkuhupaisaa proggistani näillä olemattomiin kuihtuneen sankaruuden kentillä.

Kula Shaker rämpyttää rokkia stereoissa, aurinko paistaa pakkaseen, pop up -ikkunat vilauttelevat kuvia Britneystä huumevieroitushoitolan pihassa Malibussa. Telkussa ovat alkaneet hiihdon jättikisat jossakin Japani -nimisessä mestassa. Eli jos sua ei tää elämä huvita, ei siinä mitään ihmettelemistä ole. Ehkä ihme on tapamme ihmetellä asiaa. Eikö riitä, että henki virtaa keuhkoissa ja maailma on yhtä tylsämielinen mesta kuin aina ennenkin.

Me olemme tehneet tapahtumat joista tapaamme kohtaloa syyttää. (Terkut vain keskitysleireille ja muihin maailman kriisipesäkkeisiin, joissa tämä länsimaisen eksitenssifilosofian keskeinen message varmaan välittömästi ymmärretään ja allekirjoitetaan...)

Tämä viikko on ollut huono. Silmä tulehtui ja turposi. Puhuin kännykään pakkasviimassa liian kauan; hammasta alkoi vihloa. Vastoinkäymisiini vittuuntuneena revin käsipainoja siihen malliin, että selkä venähti. Eikö yhden ihmisen vastoinkäymisille ole maailmassa mitään rajaa? Entäpä se, että ostan kaupasta tonnikalaa öljyn sijasta vedessä kaupan sijoitteluväärinkäytösten seurauksena ja että sukat menevät makkaralle talsiessani lumikenttien halki? Eikö millään ole enää mitään rajaa pienen ihmisen kärsimyksessä?

Lisäksi olen kurkkuani myöten täynnä Suomen mediaa, telkun uutisia ja Hesarin samoja uutisia paperimuodossa. Tähän talvipäivänseisaukseen ei auta kuin kova viina, jota Pekka Tarkka suosittelee aamun aviisissa raitistuneille taiteilijoille kadotettujen elämää sykkivien fiilisten takaisin saamiseksi. Raitistuneet juopot kun ovat tunnetusti rasittavaa väkeä.

Katson kiikareilla Trouser Hill Streetiä pitkin kulkevaa Pastoria. Siellä se menee omaan eksistenssiproblematiikkaansa uppoutuneena. No, ainakaan hänellä ei tule aika pitkäksi, vaikka en hänenkään kanssa osaani vaihtaisi.

Kiikarit ovat hyvä keksintö. Jokaisen tulisi hankkia kiikarit saadakseen maailmaan laajemman näkökulman näiden entisten suttuisten lähiavaruuksien kestämiseksi.

Funny Fruit Farm

Illan pimetessä Helsinginkadulla ulkomaalaisen näköisiä tyyppejä pujahtelee asuntoon. Pelit alkavat, ne eivät pääty koskaan. Päivän aikana kerätyt, lainatut, varastetut rahat vaihtavat omistajaa. Pelit jakuvat läpi historian. Eräät lähtevät yrittämään onneaan RAY:n kasinolle. Joku kannetaan Turvamiesten toimesta välistä pihalle. Rautatientorilta kuitenkin löytää aina Vippaajan, joka hyvää hyvyyttään heittää muutama sata euroa muodollista 20 prossan kuukausikorkoa vastaan. Monet ovat keränneet tuhansien eurojen velat, joiden kuukausikorot liikkuvat myös tuhansissa. Kun on Pelisairas ja hävinnyt tarpeeksi, ei enää ymmärrä miksi ei voisi saman tien hävitä lisää?



Tyypit ovat ulkomaalaisia. Venäläiset miehet maksavat velkansa, thaimaalaiset hieromalaitosten naiset järjestvät itsensä kuseen. Vipparit vierailevat sännöllisesti viikoittain hakemassa korot, ottavat ystävänpalveluksena ilmaiset hieronnat ja seksipalvelut Pelisairailta. Tippien antamisessa ei ainakaan ole mitään laitonta, varsinkin kun rahaa ei useinkaan ole korkojen täysimääräiseen maksamiseen. Velkapääomista ei puhu kukaan, velallisilla ei riitä maksukykyä, Vippareiden bisnes pyörii sitä paremmin mitä vähemmän velkoja lyhennetään. Eikä niitä lopulta enää ole Pelisairailla edes kykyä lyhentää, kun eivät selviä koroille kasvavien korkojen koroista...

Eräillä homma menee överiksi. He kuolevat nuorina ja nopeasti, päätyvät psykooseissa suljetun osaston pelisaleihin, joiden pelurit tekevät omilla metodeillaan heidän riekaleistaankin selvää jälkeä. He yrittävät lähteä, paeta, saada uuden alun. Heidät löydetään täältä ja kotimaastaan. Pakotiet päätyvät funny farmien kalseisiin makuusaleihin, joissa hedelmät kukkivat loistavien narkoottisten lääkeaineiden vahvan yliannostuksen seurauksena.




Tässä kaupungissa tänäkin yönä raha vaihtaa omistajaa ja sitä lainataan niin pitkään kunnes seinät kaatuvat ylle ja Pelisairas menettää kaiken pelin. Ja mä löydän itseni taas itseni, nousemassa kerroksiin Hesarin Alepan liepeillä, suljetun oven takana odottaa elämä nopeutetussa muodossaan Fruit Farmin korttipöydässä. Texas hold´em, maailman nopeimmin kasvava urheilulaji, tämän ajan Tosielämä -peli todellisuuden tahmaisuuteen kyllästyneille! Pelisairaat, Vipparit, Vartijat todistavat ihmisen historian jatkavan uusien kulttuuristen lonkeroiden luomista.

Et tule uniini enää, lohduttaudun muodon vuoksi joltakin palatessani kasinoilta.