En jaksa valittaa pienistä, enkä aina edes suurista. No, nämä räppänät joista maailmaa tsiigailen tulehtuivat jo muutama viikko sitten. Paskat mä siitä, ohi menee ajan kanssa. Paitsi ettei mennyt. Ensin meni toinen linssi umpeen, sitten toinen ja nyt jälleen kolmas... eiku oliko se sittenkin se eka?
Kuinka kauan kestää ennen kuin ihminen tajuaa hakeutua punaisten märkivien linssiensä hoidattamiseksi lääkäriin? Aika kauan, ainakin meikäläisen tapauksessa. Eikä se mitään haittaa, antibioottivoiteet ja silmätipat ehtii saada ihan hyvin vielä jos edes näkee mennä lekurin ovesta sisään.
Tämä tanakka lääkäritytsä on venakko, joka ei paljon aikaa hukkaa reseptin kirjoittamiseen. Kysäisee ohimennen flunssaoireista, joita kerron ilmaantuneen vasta edellisenä yönä. Ei se noin mene, sulla on nyt flunssa jo menossa ohitse, venakko huokaa täysdorkailuilleni. Olen kai sitten niin taukki, että en ole edes tajunnut sairastaneeni flunssaa. Vähän on tosin väsyttänyt, mutta olen luullut sen johtuvan liiasta treenistä. Ala nyt sitten näiden kanssa tappelemaan, varsinkin kun on vielä riesana tämä sidekalvotulehdus:
"Punoittavat silmät
Silmät punoittavat ja ärtyvät helposti. Esimerkiksi mekaaninen ärsytys, pöly ja tuuli voivat olla punoituksen syynä. Silmien punoitus johtuu silmän pinnalla olevien verisuonien laajenemisesta.
Yleisin punoittavien silmien syy on sidekalvotulehdus, joka usein alkaa toisesta silmästä ja siirtyy sitten toiseen. Silmän valkoiset osat ja silmäluomien sisäpinta punoittavat. Sidekalvotulehdus flunssaoireiden yhteydessä on yleensä bakteerin tai viruksen aiheuttama. Lievät oireet paranevat itsestään parin päivän kuluessa.
Voimakas, märkäisen rähmän erittyminen ja kuivuminen silmiin varsinkin aamulla viittaa bakteeritulehdukseen. Antibiootteja sisältävät silmätipat ovat reseptilääkkeitä ja siksi on mentävä lääkäriin.
On todennäköistä, että allergia on myös sidekalvotulehduksen syynä, jos sinulla on punoittavien silmien lisäksi allergiaan viittaavia oireita, esimerkiksi nuhaa."
Oireet täsmäävät toki meikäläiseenkin, joka joutui lopettamaan lääkärikirjojen lukemisen jo vuosia sitten, kun lähes kaikki taudit tuntuivat natsaavan. Tämä hypokondria lienee tosin yleinen mielensairaus aikakaudella, jona ihmiset voivat kaivaa aikansa kuluksi netistä enemmän tietoa sairauksistakin kuin kukaan keskivertokonitohtori koskaan ehtii.
Ihmiset menevätkin nykyään lääkäriin diagnoosi mukanaan ja hulinaksi menee ellei lekuri suostu kirjoittamaan potilaan itselleen vaatimia lääkkeitä. Professiot liukenevat, arvovalta menee, ammattikunnat poljetaan lokaan, liene yksi aikakautemme sairauksista, joista en tosin ole vielä kirjaa lukenut.
Selailen Hesaria harmitellen kyvyttömyyttäni lopettaa aviisin kestotilaus. Paljon paskaa on taas raapustettu sivukaupalla. Pari juttua pistää silmään:
- Teatteriväki on tajunnut, että urheilu selittää maailman meinigeistä huomattavasti enemmän kuin teatterikorkean opettajien kehnonlaiset opastukset. Tämän vuoksi he uivat ja juoksevat. Näyttelijöiden hartiat pullistuvat kuin huippu-urheilijoilla. Stadissa pyörii teattereissa kolme urheiluaiheista näytelmää. Jos minulla ei olisi niin kiire omien urheiluhommieni kanssa voisin käydä pitkästymässä jonkun niistä parissa. Mutta kun lumet sulavat ja fillarikelit lähestyvät, ei auta tuhlata aikaa teatterihommiin.
- Hollywood leffat ovat menettäneet elinvoimaisimman ja uusinta luovimman osan tekijöistään tv-sarjoille. Väite on ehkä hieman kärjekäs, mutta tuskinpa meikäinenkään Sopranosien kausia dvd:ltä tuijottaisi, ellei asiassa olisi jotakin perää.
Jos sosiologit olisivat vielä tolkuissaan ja joku heidän jutuistaan piittaisi, voisi asian luontevasti selittää siten, että tv:n parissa ovat yleisön ohella kasvaneet myös uudet ohjaajat ja käsikirjoittajat. Näin ollen väline on heille helppo ja läheinen, kuten myös yleisöllekin joka sarjoja tuijottaa kestääkseen oman warholilaisen kestoleffansa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Ei niin mitään, jos sidekalvotulehdusta ei lasketa.
Ulkona kevät aurinko paistaa, tekee mieli sekaan. Mutta antaa nyt mömmöjen edes päivän vaikuttaa. Ehtiihän jutun sittenkin hoitaa. Minkä jutun? No fittu satana, tietenkin kokonaisvaltaisen psykofyysisen rasituksen joka saa edes ohikiitävän hetken tuntemaan olevansa elossa. Merkityksiä en enää ole vailla, mutta hyvinvoinnin mädättämänä kuitenkin haluan repiä koneesta tuskaa, hikeä ja lievähköä onnistumisen tunnetta rääkin kestämisestä. Äärimmäisyysihmiset ovat rasittavia tapauksia. Surkeaa olla keskinkertainen äärimmäisyysihminen, sanoo hän lähettäen terkut eri puolille maailmaa ja viettäen loppupäivän Sopranosien neljännen tuotantokauden parissa.
(Hän on sairas, ehkä hän olisi tänään siedettävää seuraa, pian tauti on piilossa, eikä kukaan kestä hänen tahdissaan. toim.huom.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti