Mäntäsälän kapina jatkuu. Hesarin sivukaupalla viikoittain tyrkyttämä läskikapina on mennyt siellä täysin perseelleen, eli kuuroille korville. Tyypit syövät rasvaista ruokaa, erityisesti pihvit ja leikkeet maistuvat lisukkeinaan rasvaperunat vähintään samaan maliin kuin ennenkin.
Jälleen kerran saamme nauraa partaamme ylhäältä johdetuille kansanvalituskampanjoille. Jos niistä olisi hyötyä, olisi juoppous, irstaus ja läski loppuneet Suomenmaasta jo ennen kuin Kekkonen hiihti Seurasaareen. Mutta ihminen on onneksi yhteiskunnan, ns. systeemin, suunnittelukoneistojen ulottumattomissa. Muuten voisimme heittää pyyhkeen kehään ja alkaa syventymään muurahaisten sosiaalisen elämän kuvioihin ukko-Freudin porukan antaman perverssin esikuvan malliin (ks. Edward Shorter: "Psykiatrian historia").
Miksi minun pitää maksaa siitä, että joudun lukemaan Hesarin Mäntsälän pitäjän paukapäisille asukkaille julistamasta läskikapinasta, jonka jokainen suhtkoht täysijärkinen tietää turhaksi hommaksi? Haluan lukea lehdestä pikku-uutisia rikoksista ja vähän isompia virkakunnan väärinkäytöksistä. Mitään en tosin sanomalehtien tiedolla tee, jota on kaikilla kielillä tarjolla ovista ja ikkunoista, pop-up ikkunoita myöten. Nyt sattui vain olemaan tällainen maailmankausi, että jotkut kokoavat kasan tiedotuksia, joita eräät piruparat kantavat aamuöisessä sateessa selkävääränä luukkuihin. (Toivottavasti naapurirapun narkkaripariskunnan luukkuun ei sentään, laskut jäävät takuulla huumevelkojen tavoin maksamatta. Pian Hesarin toimitus liittyy kamakauppiaiden armeijaan joka päivystää pihassa saataviaan pesäpallomailoin varustautuneena.)
Syöminen kiinnostaa toki minuakin, erityisesti soijatuotteet ja kala. Tungen niitä kitaani ennen salille lähtöä katsoen Sopranosien neljännen tuotantokauden avausjaksoa. Tyypit mässäilevät koko ajan italialaisella sapuskalla. Tekee mieli, mutta urheilevana hyvänä ihmisenä hilliten himoni ja painun crosstreenaamaan. Alan olla jo maratoonikunnossa, ainakin puolimaratooni. Painoni on laskenut syksystä 7 kiloa ja rauta kolisee kilkaten yhä suurempina annoksina hyppysissäni. Antaa Hesarin tapella hullujen mäntsäläläisten kanssa kaikessa rauhassa - ei se kuitenkaan niille pärjää - mulla on ihan oma sydeemi. Salilla pyörivä amfetamiinijätkä katsoo sitä kiinnostuneena ennen kuin ryhtyy jälleen raiskaamaan nyrkkeilysäkkiä.
Illalla käyn pelaamassa viikon potin nettikasinoilla. Chattiroomissa tapaan tutun Andyn Lontoosta. Hän on viettänyt viime ajat Las Vegasissa. Hän myi kaiken omaisuutensa ja päätti pelata vuoden. Rahat loppuivat kolmessa kuukaudessa.
- Saitko edes sitä kirjaasi "The Year of Las Fortune" valmiiksi?
- On se mulla päässä repliikkeineen. Mutta tää peli homma vei kaiken ajan ja tarmon. Ei mulla ollut aika tutkia kasinoiden oheiselämää, sillä olin osa sitä...
- Mitä sä nyt aiot hommata?
- Vitut, mä lähden taas Nigeriaan öljyhommiin. Niissä tienaan hyvän tilin ja kohta olen taas Nevadan autiomaassa jatkamassa pelaamista ja siinä sivussa aineiston keräämistä tulevaa steadyselleriäni varten.
Saan limiitin täyteen hetkessä. Andyn kanssa jutellessani valun kuitenkin epähuomiossa pahasti pakkaselle. Kestää kaksi tuntia nousta limiittiin ja siinäkin tulee kiire, sillä Teema lähetää Rosellinin neorealismin merkkileffan "Germania anno zero". Eipä enää kolise, mutta joskus aikoja sitten koin siitä(kin) vahvat tunteet. Mutta pyörän rakastajana de Sican "Polkupyörävaras" on tämän neostuffin numero uno.
Leffan jälkeen juon proteiinipitoista soijajuomaa, enkä tiedä onko tässä urheilevan hyvän ihmisen elämässäni mitään kivaa. Edes rööki ei pala vanhaan malliin ja viinaa on kaapit pullollaan. Panen Rollareiden mestariteoksen "Some Girls" soimaan ja muistelen aikoja erinäisissä paikoissa, erinäisissä tiloissa eri puolilla maailmaa. Se oli kauan sitten, olin kokonaan toinen, välistä kolmas.
Lähetän Andylle tekstarin, että olen huhtikuun alussa Camden Townissa, jos vaikka tavattaisiin, ellei hän ole joutunut monen muun öljytyöläisen tavoin panttivangiksi Nigerian suistomailla. Siinä tapaukseesa ei auta kuin koota vanha iskuryhmä kokoon ja lähteä hakemaan poika takaisin elämään vaarallisen onnen vuottaan Vegasissa. Speedy M. tarvitaan ja pari muuta, laskeskelen klubiaskin kanteen.
Puolenyön maissa mieleeni juolahtaa, että en ole nukkunut kahteen viikkoon. Eikö tämä todista, että urheilevan hyvän ihmisen stailini on enemmän kuin kuosissa? Uni on silkkaa ajan hukkaa. Senkin ajan voi miettiä treeniohjelmia, terveellistä ruokavaliota ja lukea netistä urheilutuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti