12/25/2005
Ocean Beach
Väsymys on päivän teema, mutta en jaksa kertoa siitä tämän enempää. Kävelet 6 kilsaa pitkän Golden Gate Parkin päähän Ocean Beachille, ymmärrät mitä tarkoitan. Panhandle´ssa ei näy kotoaan karanneita nuoria. Sanfranin sosiaalihuolto on pannut heidät piletti kourassaan matkalle koteihinsa. Kevään koittaessa Rakkauden kesä jatkuu loputtomana uusintana samaan tapaan kuin joulunpyhinä Haight streetin leffateatterissa näytettävä Easy Rider.
Chris Isaak ei ole tänään surffaamassa. Rannassa laskuveden aikaan ihmiset pohtivat kuumeisesti; mitä tapahtui Jerry Tangille?
De Young museon rinnalla Kiasma näyttää snagarilta. Täällä ei kysytä näissä taidehommeleissa kuinka isoon on varaa, vaan kuinka suuren saa rakentaa. Köyhille ja muille sosiaalitapauksille Fox uutiskanavan jouluspesiaalissa tarjotaan rukoilemista. Parasta mitä Amerikka voi heille tarjota on rukous, toteaa tukeva Wasp saarnaaja.
Everybody wants to be a star.
12/24/2005
Christmas in Civilization
Kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:
- Sivilisaaatio on harmittomia tapojen muotoon käärittyjä traditoita.
Palkitsin hänet tästä neronleimaulsesta hanukkaalla dainerissa.
- Amerikka on outo maa. Kaikki pelaa, mutta eri tavalla kuin Suomessa, totesin hengaillessani City Lihgts kirjakaupassa.
City Lights they´re allright
they just want you for a night
And when the morning comes with dawn
City Lights threy´re all gone
Menimme ostamaan aikamme kuluksi taidetta. San Franciscossa riittää Dalia ja Miroa joka lähtöön, eikä hinta ole ongelma. "Aito" Dali lähitisi 1400: lla taalalla. Päätämme passata.
Myöhemmin jatkoin salaisia jäljityshommiani naamioituneena kaupungin keskustassa. Jerrry Thang, karkureissusi lähenee loppuaan!
Sateisessa Sanfranissa porukat luistelivat Market Streetin päähän pystytetyllä tekojäällä. Kukaan ei osaa luistella, mutta päätin jättää tämän raportoimatta. Oli joulu Maa planeetalla; ihmisillä pää täynnä viinaa ja mainioita ajatuksia.
12/22/2005
Berkeley Beasts
Aamulla ajan Bart-junalla Kalifornian yliopiston kampukselle Berkeley´hin. Minun on aika lunastaa lupaukseni Suomen akatemialle pitämällä vuoden Baudrillard-luento.
Pidän sen vuoden 1967 tyyliin ulkona jouluksi tyhjenneellä kampuksella. Koska sää on edelleenkin kehno kuulijani muodostavat japanilainen turisti ja koiran kanssa liikkuva pummi. Berkeley´ssä on kuulemma eniten aistittavissa hippiajan tunnelmaa, eli ei paljon mitään. Telegraph Avenuella myydään kojuissa samanlaista hippirihkamaa kuin Goassa. Kodittomat makaavat yhä märemmiksi käyvissä makuupusseissaan. Koira edistää liiketoimia; eläin on ihmisistä riippuvainen. Ihmiset ovat uhka toisillensa. Näin ollen eläin saa säälistä rahat, jotka sen omistaja ryyppää kurkustaan alas.
Luennossani siteeraan Baudrillardin näkemystä, jonka mukaan Amerikassa kiinnostavia ovat vain kadut ja elämäntavan muodostama uskonto. Ei museot sun muut korkeakulttuurin tuotteet. Selitän sankalle yleisölleni tyhjän kadun ja kapakan estetiikan. Yleisö ulvoo naurusra ja vaatii lisää, mutta panen iPodin kiuttimista soimaan Jefferson Airplanen "White Rabbitín" ja poistun stagelta voittajana. Japsi räpsii kuvia ja pummi pyytää kolikoita.
Iloni on kuitenkin ennen aikaista, sillä kotkalainen narkkarivaimoni löytää minut kapakastaa Oaklandista juuri kun olen valmistautumassa pitämään puheen uudestaan paikallisille juopporetkuille. Joudun lähtemään hänen mukaansa. Televisiossa on kehotettu: "Find Jerry Thang". Emme voi olla osallistumatta etsintöihin, vaikka tiedän jo Jerrryn mahikset olemattomiksi. Paluumatkalla varmistamme, että varmuusvarastomme hätätilan varalta ovat kunnossa. Niillä on ison pamauksen sattuessa pärjättävä ainakin ensimmäiset 72 tuntia.
Illalla leikimme luukussamme Space Monkey´ta. Kuristamme toisemme vuorotellen lievästi tajuttomiksi. Space Monkey on Amerikan teinien uusin villitys, johon on joutunut ottamaan kantaa jopa kaikkien rakastama tv-shrinkki tohtori Phil. Lopulta kyllästymme ja lähdemme Fillmoreen syömään burritot.
12/21/2005
Delirium Cocktails
Flussa pisti miehen matalaksi. Olin juuri kehunut kaikille, että en koskaan pode flunssaa. Kotkalainen narkkarivaimoni haki Walgreensilta pussillisen särkylääkkeitä ja pani minut petiin. Aamulla olin häipynyt huoneestamme. Kun palasin en muistanut missä olin ollut. Jotakin olin selittänyt Japantownin karaokeillasta, joka oli venähtänyt. Lumi oli kuulemma tehnyt enkelin eteiseen useammankin kerran. Nähtyään tilani joutui kotkalainen narkkarivaimoni lähtemään uudelle reissulle Walgreensille. Palattuaan hän oli huomannut minun jälleen häipyneen reissuilleni. Olin jättänyt hotellihuoneeseen lapun, jossa kerroin mr. Jong Wangin tapauksen lähestyvän ratkaisuaan.
Kun narkkarivaimoni löysi minut hortoilemasta Fisherman´s Wharfilta joudun hyppäämään Alcatrazin lauttaan. Vankila rakennettiin 1930-luvulla maximum security vankilaksi, josta ei päässyt hengissä mantereelle kuin yksi taukki, joka napattiin myöhemmin San Franciscosta. Nykyään Bay Arean ihmisille on suurta hupia uida Alcatrazista mantereelle. Viimeksi sen teki haikaloja ja merivirtoja uhmaten 8-vuotias poika.
Intiaanit valtasivat vankilasaaren vuonna 1969, kun sen toiminta oli jo lakkautettu. He vaativat saarta ikimuistoisten nautintaoikeuksien perusteella itselleen. Muistona ajasta Alcatrazissa istuu sulkahattu päässään vanha intiaani, joka muutamasta dollarista on valmis kertomaan muistojaan intiaanien urotöistä tyhjän saaren valtaamiseksi.
Katselen Golden Gatea. Siltä on hyppänyt mereen tuhat itsemurhaajaa. Vain yksi hypänneistä on onnistuttu onkimaan hengissä merestä. Hänen mukaansa hyppy mereen Golden Gatelta on kuin hyppy talon katolta asfattiin. Luulen mr. Jong Wangin kokeilleen meribetonin kestävyyttä, mutta se ei ole hänen vikansa, sillä hänellä olivat jääneet lääkkeet ottamatta.
Paluumatkalla katselen likaisesta ikkunasta Barbary Coastia. Olen ollut neljä päivää pois Suomesta, enkä enää muista siitä mitään. En muista mistään mitään. Satamassa pyydän japsituristia ottamaan minusta valokuvan. Näin minulle jäisi edes jokin johtolanka, josta jäljittää myöhemmin itseni riekaleita.
Koska en ole syönyt kolmeen päivään menen Fisherman´s Wharfin Hard Rock Cafeen syömään ylihintaisen hampurilaisen ja juomaan muutaman pullollisen vedeltä maistuvaa Rolling Rock kaljaa. Muovirock kapakassa musa soi täysillä ämyreistä, perheet syövät supersizeme annoksiaan, tarjoilijat pinkovat pomojen kytätessä kuin sähköjänikset. Lähden kulkemaan sateiseen iltapäivään. Vesuvio Café on lähes tyhjä. Humalainen vanha beatnikki yrittää iskeä tarinaa, juoppo nuori nainen pöllii yläkerran naisten vessasta tullessaan saksalaisen turistin lompsan. Vedän Anchor Steamia muutaman lasillisen ja häivyn Chinatowniin. Olen varuillani kulkiessani kinuskien seassa; kotkalainen narkkarivaimoni on voinut naamioitua yhdeksi heistä.
Muistelen mikä on homman nimi. Missä ollaan, mikä maa, joku veikkas Espanjaa... Bay Arean ilmasto on yksi maailman oikullisimmista; säät vaihtuvat kylmästä talvesta hetkessä substrooppiseen kosteuteen. Näköaistini pätkii. Näin käy aina kun homma menee tarpeeksi retuperälle. En erota ihmisten ja rakennusten ääriviivoja. Olen helppo saalis kotkalaiselle narkkarivaimolleni.
Viimeisen muistikuvani minusta nappaa Tom of Finland lippalakkiin puketunut tyyppi Castrossa. Sen jälkeen en muista mistään mitään. Aamulla herään siihen kun kotkalainen narkkarivaimoni katsoo Weather Channellia. Hän sanoo kummissaan:
- Olet nukkunut viimeiset kaksi päivää kuin tukki. Luulin sun olevan kohta monot suorana. Sä oot jo ikämies. Sun pitää alkaa pitämään huolta kunnostasi ja sairastamaan kunnolla. Muuten sulla käy kuin isällesi; pumppu pettää, ja se on siinä!
12/19/2005
Mission Castro
Vuonna 1981 heitä alkoi kuolla Castrossa tuhansia Gridiin. Ensimmäinen San Franciscon johtava gay virkamies Harvey Milk oli murhattu nekjä vuotta aikaisemmin. Istuessamme juomassa Jamesonia Twin Peaksissa nahkapöksyjen valtakunnassa kotkalainen narkkarivaimoni kysyy mitä mieltä olen homoista?
- En pidä heistä, muttaa en rakastakaan, vastaan ilmeisen väärin. Hän vaaatii minua lähtemään kuvaamaan Missioniin latinojen seinämaalauksia. Pysähdymme välillä Radiohead kahvilaan katsomaan tulevaisuuden kuvaa. Läheisen Piilaakson ihmiset tuijottavat sunnuntaivapaanaan herpaantumattomina iBookejaan. Missionin aukion crackväki saa jopa kotkalaisen narkkarivaimoni hämilleen:
- This is not America, hän väittää.
- Tämä se on ja tästä se vasta alkaa, vastaan kokemastani oppineena.
Kotkalainen narkkarivaimoni vaatii meidän palaavan välittömästi Castroon. Hän menee hiplaamaan sydämensä kyllyydestä joulukoristeita rihkamakaupaan. Kun vihdoinkin pääsemme jälleen Jamesonille Twin Peaksiin, hän väitttää tuntevansa sieraimissaan paskan hajun. Tietää mitä nahkapöksyt hommaavat käymälässä. Joudumme näin ollen palaamaan hotelliin jo alkuillasta. Otamme kouralliset flunssalääkkeitä ja käymme katsomaan prime timesta tulevaa "Forrest Gumpia". Odotan hänen jälleeen sammuvan aikaisin, sillä muistan Jamesonia olevan jäljellä puolikkaan,
- En pidä heistä, muttaa en rakastakaan, vastaan ilmeisen väärin. Hän vaaatii minua lähtemään kuvaamaan Missioniin latinojen seinämaalauksia. Pysähdymme välillä Radiohead kahvilaan katsomaan tulevaisuuden kuvaa. Läheisen Piilaakson ihmiset tuijottavat sunnuntaivapaanaan herpaantumattomina iBookejaan. Missionin aukion crackväki saa jopa kotkalaisen narkkarivaimoni hämilleen:
- This is not America, hän väittää.
- Tämä se on ja tästä se vasta alkaa, vastaan kokemastani oppineena.
Kotkalainen narkkarivaimoni vaatii meidän palaavan välittömästi Castroon. Hän menee hiplaamaan sydämensä kyllyydestä joulukoristeita rihkamakaupaan. Kun vihdoinkin pääsemme jälleen Jamesonille Twin Peaksiin, hän väitttää tuntevansa sieraimissaan paskan hajun. Tietää mitä nahkapöksyt hommaavat käymälässä. Joudumme näin ollen palaamaan hotelliin jo alkuillasta. Otamme kouralliset flunssalääkkeitä ja käymme katsomaan prime timesta tulevaa "Forrest Gumpia". Odotan hänen jälleeen sammuvan aikaisin, sillä muistan Jamesonia olevan jäljellä puolikkaan,
12/18/2005
Äideistä parhain
Yöllä herään kun Freak-veljekset soittavat sunnuntaikänninsä seasta Hesarin Tenkasta. Heillä menee lujaa. He kehuvat nukkuneensa 4 tuntia edellisenä yönä. Silmäilen sunnuntain Hesaria netistä. KLM:n koneessa Losiin matkalla ollut tuottaja on käynyt pokkaamassa kansainvälisen lehdistön palkinnon elokuvastaan "Äideistä parhain". Koneessa puhelias kaveri kertoi kaikki juorut elokuvamaailman kiemuroista. Esimerkiksi yksi lehdissä palvottu suomalainen käsikirjoittaja ei ole todellisuudessa muuta kuin saanut pikaiset potkut kaikista käsikirjoitushommistaan. Kuitenkin hän julistaa käsikirjoittaneensa elokuvat, joiden suhteen hän todellisuudessa teki ainoastaan parhaansa sotkeakseen systeemit. Tuottajan mielestä käsikirjoittajat ovat usein vaikeita tapauksia, koska eivät ymmärrä leffan tekemisen olevan jopa vuosia kestävää ryhmätyötä.
Kaveri on kuitenkin markkinointireissuaan innostunempi aikeistaan hankkiaa Losista kokoon taitettava kanootti. Se painaa vain 30 kiloa ja sai hyvän arvion Tekniikan Maailmasssa. Tuottajalla ei ole kuin käsimatkatavaraa messissä, sillä ruumassa kulkeee ilma lisäveloitusta juuri kokoon taaitettavan kanootin painosta tavaraa.
Aamulla sade taukoaa hetkeksi, vaikka säätiedotuksessa luvataan sen jatkuvan koko viikon. Pohjois-Amerikassa vallitseee poikkeuksellisen huono sää. Montrealissa on lumikaaos. Flunssa on iskenyt eilisen sademarssin jälkeeen aurinkoisen Kalifornian chillaajiin. Vedämme biomakroottiset terveysjuomat aamiaispaikassa. Ostaamme Cherry Garcia jätskit, sillä Grateful Deadin jätkillä oli talo Height Asburyssa. Nykyisin se on museo. Kaupallistetut Rakkauden kesän 1967 muistomerkit jätämme sovinnolla väliin. Koko San Francisco on täynnä new age kauppoja ja hoitoloita. Saan repiä kotkalaisen narkkarivaimoni milloin mistäkin buddhamestasta.
Ollessamme matkalla modernin taiteen museoon SoMaan alkaa myrsky. Vetäydymme meditoimaan hotellihuoneeseemme. Meksikolaiset siivoojat odottavat käytävässä päästäkseen pistämään huoneen kuntoon, mutta "Do Not Disturb" kyltti ei hievahdakaan.Tytöillä menee ylitöiksi. Paloautot ujeltavat kaupungin katuja. Pikku järistykset (eilisen suurin 3.2 richteriä) ja ukkonen laukaisevat hälyttimiä ympäri kaupunkia. Seuraamme Weather Channelilta poikkeuksellisen kovan myrskyn lähestyvän Tyyneltävaltamereltä Bay Areaa. Säät lentävät nopeasti ylitsemme. Miehet ja naiset etsivät kaduilla suojaa makuupussit litimärkinä. Onneksi telkussa on 71 kanavaa ja hotellin langattomat nettiyhteydet pelaavat.
Päivän parhaassa uutisessa kerrotaan 15-vuotiaan koulupojan ampuneen isäänsä kaksi kertaa päähän, jotta tälle ei selviäisi jälkikasvulla menevän koulussa huonosti. Poika oli raahannut isänsä ruumiin takapihalle. Sen jälkeen hän oli mennyt Taco Belliin syömään monta burritoa. Palattuaan hän ei jaksanut haudata isäänsä, vaan poltti ruumiin. Palavan lihan haju sai naapurit soittaman kytät paikalle. Poika ei osaa kertoa syytä tekoonsa, sillä hän vakuuttaa aina halunneensa olla isänsä ylpeyden aihe.
Kaveri on kuitenkin markkinointireissuaan innostunempi aikeistaan hankkiaa Losista kokoon taitettava kanootti. Se painaa vain 30 kiloa ja sai hyvän arvion Tekniikan Maailmasssa. Tuottajalla ei ole kuin käsimatkatavaraa messissä, sillä ruumassa kulkeee ilma lisäveloitusta juuri kokoon taaitettavan kanootin painosta tavaraa.
Aamulla sade taukoaa hetkeksi, vaikka säätiedotuksessa luvataan sen jatkuvan koko viikon. Pohjois-Amerikassa vallitseee poikkeuksellisen huono sää. Montrealissa on lumikaaos. Flunssa on iskenyt eilisen sademarssin jälkeeen aurinkoisen Kalifornian chillaajiin. Vedämme biomakroottiset terveysjuomat aamiaispaikassa. Ostaamme Cherry Garcia jätskit, sillä Grateful Deadin jätkillä oli talo Height Asburyssa. Nykyisin se on museo. Kaupallistetut Rakkauden kesän 1967 muistomerkit jätämme sovinnolla väliin. Koko San Francisco on täynnä new age kauppoja ja hoitoloita. Saan repiä kotkalaisen narkkarivaimoni milloin mistäkin buddhamestasta.
Ollessamme matkalla modernin taiteen museoon SoMaan alkaa myrsky. Vetäydymme meditoimaan hotellihuoneeseemme. Meksikolaiset siivoojat odottavat käytävässä päästäkseen pistämään huoneen kuntoon, mutta "Do Not Disturb" kyltti ei hievahdakaan.Tytöillä menee ylitöiksi. Paloautot ujeltavat kaupungin katuja. Pikku järistykset (eilisen suurin 3.2 richteriä) ja ukkonen laukaisevat hälyttimiä ympäri kaupunkia. Seuraamme Weather Channelilta poikkeuksellisen kovan myrskyn lähestyvän Tyyneltävaltamereltä Bay Areaa. Säät lentävät nopeasti ylitsemme. Miehet ja naiset etsivät kaduilla suojaa makuupussit litimärkinä. Onneksi telkussa on 71 kanavaa ja hotellin langattomat nettiyhteydet pelaavat.
Päivän parhaassa uutisessa kerrotaan 15-vuotiaan koulupojan ampuneen isäänsä kaksi kertaa päähän, jotta tälle ei selviäisi jälkikasvulla menevän koulussa huonosti. Poika oli raahannut isänsä ruumiin takapihalle. Sen jälkeen hän oli mennyt Taco Belliin syömään monta burritoa. Palattuaan hän ei jaksanut haudata isäänsä, vaan poltti ruumiin. Palavan lihan haju sai naapurit soittaman kytät paikalle. Poika ei osaa kertoa syytä tekoonsa, sillä hän vakuuttaa aina halunneensa olla isänsä ylpeyden aihe.
Rainy day in San Francisco
Maailmassa pätee kaikkialla, että säätiedoitukset eivät pidä paikkaansa. Bay Arealle luvattiin hyvää säätä aamutelkussa, korkeintaan iltapäivällä pienten kuurojen mahdollisuus. Sade alkoi puoli tuntia myöhemmin lähtiessämme Height Asburyn teksasilaisesta aamiaspaikasta. Kävellessämme keskustaan vastaamme löntysteli makuupussejaan kantaneita asunnottomia. Kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:
- Ainakin tämän perän porukka näyttää tykkäävän retkielämästä.
Ajettuamme cable carilla Fisherman´s Wharfille alkoi uusi goretexmaiharani vuotaa. Pian sen paino moninkertastui. Turistit jonottivat satesta huolimatta Alcatrazin lautalle. Latinot myivät turistikrääsää kaupoissaan. Menimme pitämään sadetta North Beachin Pyhän Paulin ja Petterin katedraaliin. Papit riitelivät kovaäänisesti alttarin takana. Otimme huikat Jamesonia ja ihastelimme sekatyylistä kirkkoa, jossa lisäksemme oli vain pari muuta tyyppiä. Jatkoimme Colombus Avenue´ta City Lights kirjakauppaan. Siellä soi Remin levy "Life´s Rich Pegeant". Kaupassa beat generationin tuotanto löytyi toisesta kerroksesta. Oppaita oli beateista San Francisccossa, beateista Nykissä, beateista siellä sun täällä. Vaikka kuulimme, että seuraavat kirjallisuusillat ovat vasta tammikuussa päätimme palata vielä hengailemaan mestaan. Kotkalainen narkkarivaimoni osti vastusteluistani huolimatta tiiliskiven "The R.Crumb Handbook". Hän hihitteli selatessaan sitä viereisesssä legendaarisessa Vesuvio beatkapakassa. Lauantai-iltapäivällä suurin osa porukoista tsiigaili baaritiskin takaiselta jättiscreeniltä amerikkalaista jalkapalloa. Vessat lainehtivat, sillä tarjoilijattaren mukaan putkille ei oltu tehty mitään 60 vuoteen.
City Lightsin kulmilta alkaa Chinatown. Se on maailman suurin kiinalaiskeskittymä Kiinan ulkopuolella. Sateessa kahlatessammee tajusimme, että Blade Runner leffan maisemissa ei ole lainkaan fiktiota. Mutta missä on Jong Wang, tunnollinen perheenisä joka katosi marrasskuun 29. päivä? Häntä etsitään lappusissa kaikkialla kaupungissa. Herra Wang on kaikin puolin kunnollinen, mutta kadotessaan hän oli epäonnekseen unohtanut ottaa lääkkeensä. Päätimme löytää kaverin ja toimittaa hänet kotiinsa popsimaan pillerinsä.
Illalla ajoimme Height Streeetille. Kaatosateessa istui sakki nuoria kapinallisia marisätkiä vetäen. He olivat varustautuneet kyltillä "We don´t work for the shit". Sama se meille; lanttiakaan emme antaneet "happy holidays" toivotuksista huolimatta. Vaihdettuamme kotkalaisen narkkarivaimoni veret spiritual healing hoitolassa palasimme hotellimme Divisadero Streetille. Illalla katselimme telkkarista ultimate tosi-tv -ohjelmaa, jossa netin avulla poikiin sekaantujat houkuteltiin munasillaan odottaamaan saalistaan. Nuoren pojan sijasta ovesta tuli kuvausryhmä. Hätääntyneeet namusedät vakuuttivat poikkeuksetta kyseessä olevaan ensimmäinen kertaa kun he ovat tällaista suunnitelleet hommaavansa. Rangaistukseksi jokainen menetti työnsä ja osa joutui linnaan. Seuraavaksi varmaankin suunnitellaan tosi-tv sarjaa ihmisistä jotka tekevät itsemurhan kuvaussryhmän filmatessa...
Mitään lakia yksityisyydenssuojasta ei ilmeisesti Amerikassa tunneta, mutta jatkossa se ei haittaa mitään, sillä uusin villitys ovat vlogit, joissa ihmiset levittävät netissä kuvaamiaan videoita elämästään. Tällä hetkellä vlogeja on Amerikassaa jo tuhansia (www.mefeedia.com). Yksi suosituimmista on bostonilaisen aviomiehen viikoittainen sarja hänen avioelämästään, josta on jo tullut 51-osaa. Tekijän pettymykseksi yksikään tv-asema ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä. Hänen mukaansa kyseessä on "luovan kansakunnan" esiinmarssi. Perinteiset tv-yhtiöt ja muut jälkijättöiset portinvartijat menettävät valtansa ihmisten netissä levittämille omille jutuilleen, joissa voi antaa palaa sydämensä kyllyydestä.
Vietettyämme päivän Kaliforniassa Helsinkiäkin huonommassa säässä kotkalainen narkkarivaimoni näki asian valoisan puolen:
- Viimeksi olen vapaaehtoisesti kävellyt päivän sateessa lapsena. Säkin alat saada vähän punaa kalpeisiin poskiisi.
Sitten hän onnekseni nukahti saamaansa raitisilmamyrkytykseen. Sain juoda yksin lopun Jamesonin ja kopan paikallista Anchor Steam olutta.
- Ainakin tämän perän porukka näyttää tykkäävän retkielämästä.
Ajettuamme cable carilla Fisherman´s Wharfille alkoi uusi goretexmaiharani vuotaa. Pian sen paino moninkertastui. Turistit jonottivat satesta huolimatta Alcatrazin lautalle. Latinot myivät turistikrääsää kaupoissaan. Menimme pitämään sadetta North Beachin Pyhän Paulin ja Petterin katedraaliin. Papit riitelivät kovaäänisesti alttarin takana. Otimme huikat Jamesonia ja ihastelimme sekatyylistä kirkkoa, jossa lisäksemme oli vain pari muuta tyyppiä. Jatkoimme Colombus Avenue´ta City Lights kirjakauppaan. Siellä soi Remin levy "Life´s Rich Pegeant". Kaupassa beat generationin tuotanto löytyi toisesta kerroksesta. Oppaita oli beateista San Francisccossa, beateista Nykissä, beateista siellä sun täällä. Vaikka kuulimme, että seuraavat kirjallisuusillat ovat vasta tammikuussa päätimme palata vielä hengailemaan mestaan. Kotkalainen narkkarivaimoni osti vastusteluistani huolimatta tiiliskiven "The R.Crumb Handbook". Hän hihitteli selatessaan sitä viereisesssä legendaarisessa Vesuvio beatkapakassa. Lauantai-iltapäivällä suurin osa porukoista tsiigaili baaritiskin takaiselta jättiscreeniltä amerikkalaista jalkapalloa. Vessat lainehtivat, sillä tarjoilijattaren mukaan putkille ei oltu tehty mitään 60 vuoteen.
City Lightsin kulmilta alkaa Chinatown. Se on maailman suurin kiinalaiskeskittymä Kiinan ulkopuolella. Sateessa kahlatessammee tajusimme, että Blade Runner leffan maisemissa ei ole lainkaan fiktiota. Mutta missä on Jong Wang, tunnollinen perheenisä joka katosi marrasskuun 29. päivä? Häntä etsitään lappusissa kaikkialla kaupungissa. Herra Wang on kaikin puolin kunnollinen, mutta kadotessaan hän oli epäonnekseen unohtanut ottaa lääkkeensä. Päätimme löytää kaverin ja toimittaa hänet kotiinsa popsimaan pillerinsä.
Illalla ajoimme Height Streeetille. Kaatosateessa istui sakki nuoria kapinallisia marisätkiä vetäen. He olivat varustautuneet kyltillä "We don´t work for the shit". Sama se meille; lanttiakaan emme antaneet "happy holidays" toivotuksista huolimatta. Vaihdettuamme kotkalaisen narkkarivaimoni veret spiritual healing hoitolassa palasimme hotellimme Divisadero Streetille. Illalla katselimme telkkarista ultimate tosi-tv -ohjelmaa, jossa netin avulla poikiin sekaantujat houkuteltiin munasillaan odottaamaan saalistaan. Nuoren pojan sijasta ovesta tuli kuvausryhmä. Hätääntyneeet namusedät vakuuttivat poikkeuksetta kyseessä olevaan ensimmäinen kertaa kun he ovat tällaista suunnitelleet hommaavansa. Rangaistukseksi jokainen menetti työnsä ja osa joutui linnaan. Seuraavaksi varmaankin suunnitellaan tosi-tv sarjaa ihmisistä jotka tekevät itsemurhan kuvaussryhmän filmatessa...
Mitään lakia yksityisyydenssuojasta ei ilmeisesti Amerikassa tunneta, mutta jatkossa se ei haittaa mitään, sillä uusin villitys ovat vlogit, joissa ihmiset levittävät netissä kuvaamiaan videoita elämästään. Tällä hetkellä vlogeja on Amerikassaa jo tuhansia (www.mefeedia.com). Yksi suosituimmista on bostonilaisen aviomiehen viikoittainen sarja hänen avioelämästään, josta on jo tullut 51-osaa. Tekijän pettymykseksi yksikään tv-asema ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä. Hänen mukaansa kyseessä on "luovan kansakunnan" esiinmarssi. Perinteiset tv-yhtiöt ja muut jälkijättöiset portinvartijat menettävät valtansa ihmisten netissä levittämille omille jutuilleen, joissa voi antaa palaa sydämensä kyllyydestä.
Vietettyämme päivän Kaliforniassa Helsinkiäkin huonommassa säässä kotkalainen narkkarivaimoni näki asian valoisan puolen:
- Viimeksi olen vapaaehtoisesti kävellyt päivän sateessa lapsena. Säkin alat saada vähän punaa kalpeisiin poskiisi.
Sitten hän onnekseni nukahti saamaansa raitisilmamyrkytykseen. Sain juoda yksin lopun Jamesonin ja kopan paikallista Anchor Steam olutta.
12/15/2005
Jäähyväiset rottapataljoonille
Kadut ovat kultaa. Kävellessäni haeskelemassa vahtimestari Liukkosta keskustan kapakoista tiedän, että en kestäisi kevääseen tässä pimeydessä. Valot on sammutettu luonnossa ja ihmisten päiden hehkulamput pätkivät päivä päivältä pahemmin. Tulen sairaaksi jos minun täytyy vielä lukea Hesarista kaikesta hölmöilystä mitä hyvinvointivaltion ja sen purkamisen nimissä päivittäin touhutaan. Haluan löytää hiljaisen rannikon, kuten eräs nouseva skottikirjailija filippiiniläisen vaimonsa kanssa.
Loudaan matkamusaa iPodille. Mennessäni Amerikkaan vien mukanani oman käsitykseni siitä. Se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sitä pahempi todellisuudelle. No more mr. Nice Guy, laulaa Alice Cooper "Billion Dollar Babies´lla". Sekin lähtee taskuun ladattujen 20 gigan mukana lentelemään Atlantin ylitse. Kun lähden aamulla on täällä pimeää, mutta kun olen perillä Suomen aikaa puolenyön maissa on Sanfranissa vasta iltapäivä. Eikö tämä todista, että kun täällä päädymme pimeydestä pimeyteen, jossain muualla on aina päivä? (Huono ajatus, moneen kertaan käytetty.)
Rottapataljoonat tuhoavat aamuisin Helsingin kadut kiiruhtaessaan konttoreihin. Lyön vetoa, että ensi vuonna Sampo-pankki myydään. Jälleen tiedossa helppoa rahaa. Pakkaan elektroniset vempaimeni ja menen päällysvaatteet ylläni makaamaan peiton alle. Olen valmis singahtamaan matkaan milloin tahansa kello lyö, ja lyömään takaisin. Asiat voisivat olla hullumminkin. Lupaukset leijuvat ilmassa:
Admit it, you're curious - you took the plunge and registered at AmericanSingles, now it's time to dive-in and find the woman of your dreams.
We've got just the irresistible offer to entice you - try out a Premium Membership, FREE for five days.
There are millions of eligible women waiting to meet you. With this free offer, you have five days to email, chat, and connect with whomever you choose - absolutely no limitations.
You've got nothing to lose. And there's no better way to jump-start your dating life.
Entäpä mitä kuulu Hollywood madamelle?
December 08, 2005
Madam Heidi Fleiss - Bordello for Women?
Madam Fleiss has moved into her new home in Pahrump. She is applying for a license that will allow her to open a bordello for women in Crystal, about 80 miles from Las Vegas, 25 miles from Pahrump. She may have hired her first 'stud' in actor-singer Lester James Brandt. She may upset the entire bordello industry in Nevada, while trying to obtain her license. Are the last days of legal prostitution in Nevada at hand, or is this the beginning of 'diversification' in the industry?
Loudaan matkamusaa iPodille. Mennessäni Amerikkaan vien mukanani oman käsitykseni siitä. Se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sitä pahempi todellisuudelle. No more mr. Nice Guy, laulaa Alice Cooper "Billion Dollar Babies´lla". Sekin lähtee taskuun ladattujen 20 gigan mukana lentelemään Atlantin ylitse. Kun lähden aamulla on täällä pimeää, mutta kun olen perillä Suomen aikaa puolenyön maissa on Sanfranissa vasta iltapäivä. Eikö tämä todista, että kun täällä päädymme pimeydestä pimeyteen, jossain muualla on aina päivä? (Huono ajatus, moneen kertaan käytetty.)
Rottapataljoonat tuhoavat aamuisin Helsingin kadut kiiruhtaessaan konttoreihin. Lyön vetoa, että ensi vuonna Sampo-pankki myydään. Jälleen tiedossa helppoa rahaa. Pakkaan elektroniset vempaimeni ja menen päällysvaatteet ylläni makaamaan peiton alle. Olen valmis singahtamaan matkaan milloin tahansa kello lyö, ja lyömään takaisin. Asiat voisivat olla hullumminkin. Lupaukset leijuvat ilmassa:
Admit it, you're curious - you took the plunge and registered at AmericanSingles, now it's time to dive-in and find the woman of your dreams.
We've got just the irresistible offer to entice you - try out a Premium Membership, FREE for five days.
There are millions of eligible women waiting to meet you. With this free offer, you have five days to email, chat, and connect with whomever you choose - absolutely no limitations.
You've got nothing to lose. And there's no better way to jump-start your dating life.
Entäpä mitä kuulu Hollywood madamelle?
December 08, 2005
Madam Heidi Fleiss - Bordello for Women?
Madam Fleiss has moved into her new home in Pahrump. She is applying for a license that will allow her to open a bordello for women in Crystal, about 80 miles from Las Vegas, 25 miles from Pahrump. She may have hired her first 'stud' in actor-singer Lester James Brandt. She may upset the entire bordello industry in Nevada, while trying to obtain her license. Are the last days of legal prostitution in Nevada at hand, or is this the beginning of 'diversification' in the industry?
12/14/2005
In God´s Country
Joinakin päivinä tuntuu, että elämässä ei ole mitään mieltä. Mikää ei voi enää jatkossa muuttaa asioiden tilaa. Silloin kannattaa törmätä Sensational Alex Harvey Bandin unohdettuihin klassikoihin "Next" ja "Fragile". Niiden jytistessä kammarissa jaksaa soittaa jäähyväiset hallintomiehelle ja viereisen huoneen vanhalle piialle. Jaksaa olla varma, että vahtimesteri Liukkonen niminen pirulainen voi hyvin jossakin salaisessa lymypaikassaan. Eikä tällöin edes haittaa, että jouluna ympäristössä paukkuvat muuutkin kuin kraketit, kuten San Francisco Chronicle jaksaa päivitellä Gun Nationin nykytilaa:
" San Francisco supervisors turned their attention to the city's surging homicide rate Monday, holding an inaugural meeting of a new committee on gun and gang violence and receiving a grim briefing on the scale of the mayhem and failure to hold perpetrators accountable.
Statistics compiled by San Francisco police for the committee show that in 74 of the 94 homicides recorded through Monday afternoon in 2005, no arrest has been made and the cases remain open and under investigation.
Police have made arrests in eight cases that resulted in prosecutions, the data show. In four other cases, the district attorney's office decided not to prosecute due to evidentiary shortcomings, authorities said.
The eight remaining cases are deemed closed due to deaths of suspects, among other reasons, according to the data.
Part of the explanation, police said, for the low rate of arrests and prosecutions is the reluctance of witnesses to provide testimony given their exposure to retribution.
"Asking people to sever all ties with their community is tough," said San Francisco Police Capt. Kevin Cashman in explaining the difficulty of keeping witnesses safe through relocation programs and other measures.
Supervisor Michela Alioto-Pier suggested that a reward tip line, which has helped cut crime in New York and other cities, might be worth trying again in San Francisco.
The 94 homicides so far for 2005 is a 10-year high.
The figures provided by the police reiterated previous reports -- that homicide victims are disproportionately black and the crimes repeatedly occur at federally subsidized apartment complexes for low-income residents owned and operated by the San Francisco Housing Authority.
According to the statistics provided by police, 64 percent of homicide victims during the past two years were African American. Less than 10 percent of San Francisco residents are black, according U.S. Census figures.
About 20 percent of the 94 homicides recorded through Monday afternoon for 2005 took place at public housing properties.
That last number prompted supervisors to ask why a program begun last year that tasks 16 officers with patrolling four housing developments in the southeast part of the city hasn't been expanded to other locations.
"I'm a little stunned," said Supervisor Ross Mirkarimi, who represents District 5, which includes the Western Addition, a hot spot for the killings. "I'm just trying to figure out what the body count has to be in terms of what lessons are learned."
Greg Fortner, the San Francisco Housing Authority executive director, said the Police Department makes the ultimate decision on how it deploys officers. He said his department is trying to encourage more community policing in the city's Western Addition neighborhood and other areas.
"We are in discussions with the Police Department now to try to advance those principles," Fortner said. "The best bang for our buck is some sort of relationship with the San Francisco Police Department. The housing authority has limited resources."
Supervisor Sophie Maxwell, whose represents District 10, which includes Bayview-Hunters Point and Potrero Hill federal housing projects, said it shouldn't be up to Fortner to ask for help from police. "They should be there already," she said.
Mirkarimi said he wants to see a regular flow of reliable statistics on how San Francisco's Police Department is performing. Suggesting police officials are reluctant to submit to closer oversight, he characterized getting good information out of the department as a "cat-and-mouse game."
Supervisor Chris Daly, along with Supervisor Tom Ammiano, is calling for a performance audit of the department's homicide unit. In a memo sent to the committee on Monday, Daly said the department has been slow to respond to a request for information from his office.
He said he will introduce a city charter amendment today to establish a homicide prevention council, which would include 21 members of the public and would offer non-voting seats to city officials. The council would be responsible for drafting a plan to curb murders in San Francisco."
" San Francisco supervisors turned their attention to the city's surging homicide rate Monday, holding an inaugural meeting of a new committee on gun and gang violence and receiving a grim briefing on the scale of the mayhem and failure to hold perpetrators accountable.
Statistics compiled by San Francisco police for the committee show that in 74 of the 94 homicides recorded through Monday afternoon in 2005, no arrest has been made and the cases remain open and under investigation.
Police have made arrests in eight cases that resulted in prosecutions, the data show. In four other cases, the district attorney's office decided not to prosecute due to evidentiary shortcomings, authorities said.
The eight remaining cases are deemed closed due to deaths of suspects, among other reasons, according to the data.
Part of the explanation, police said, for the low rate of arrests and prosecutions is the reluctance of witnesses to provide testimony given their exposure to retribution.
"Asking people to sever all ties with their community is tough," said San Francisco Police Capt. Kevin Cashman in explaining the difficulty of keeping witnesses safe through relocation programs and other measures.
Supervisor Michela Alioto-Pier suggested that a reward tip line, which has helped cut crime in New York and other cities, might be worth trying again in San Francisco.
The 94 homicides so far for 2005 is a 10-year high.
The figures provided by the police reiterated previous reports -- that homicide victims are disproportionately black and the crimes repeatedly occur at federally subsidized apartment complexes for low-income residents owned and operated by the San Francisco Housing Authority.
According to the statistics provided by police, 64 percent of homicide victims during the past two years were African American. Less than 10 percent of San Francisco residents are black, according U.S. Census figures.
About 20 percent of the 94 homicides recorded through Monday afternoon for 2005 took place at public housing properties.
That last number prompted supervisors to ask why a program begun last year that tasks 16 officers with patrolling four housing developments in the southeast part of the city hasn't been expanded to other locations.
"I'm a little stunned," said Supervisor Ross Mirkarimi, who represents District 5, which includes the Western Addition, a hot spot for the killings. "I'm just trying to figure out what the body count has to be in terms of what lessons are learned."
Greg Fortner, the San Francisco Housing Authority executive director, said the Police Department makes the ultimate decision on how it deploys officers. He said his department is trying to encourage more community policing in the city's Western Addition neighborhood and other areas.
"We are in discussions with the Police Department now to try to advance those principles," Fortner said. "The best bang for our buck is some sort of relationship with the San Francisco Police Department. The housing authority has limited resources."
Supervisor Sophie Maxwell, whose represents District 10, which includes Bayview-Hunters Point and Potrero Hill federal housing projects, said it shouldn't be up to Fortner to ask for help from police. "They should be there already," she said.
Mirkarimi said he wants to see a regular flow of reliable statistics on how San Francisco's Police Department is performing. Suggesting police officials are reluctant to submit to closer oversight, he characterized getting good information out of the department as a "cat-and-mouse game."
Supervisor Chris Daly, along with Supervisor Tom Ammiano, is calling for a performance audit of the department's homicide unit. In a memo sent to the committee on Monday, Daly said the department has been slow to respond to a request for information from his office.
He said he will introduce a city charter amendment today to establish a homicide prevention council, which would include 21 members of the public and would offer non-voting seats to city officials. The council would be responsible for drafting a plan to curb murders in San Francisco."
12/12/2005
Christmas in the land of quakes and tsumanis
Bay Arealla on ollut tavallisen vilkas viikko; 52 järistystä. San Franciscon yläpuolella yksi yli kolmen richterin, yhtä paha meren alla. Suuri paukku osuu todennäköisesti Oaklandin kohdalle. Todennäköisyys tähän on 32 prossaa. Sonyn mainos jota ihmiset katselevat telkusta on kuulemma kuvattu Sanfranissa. Kaikkea kanssa; paljon eri värisiä kumipalloja tulossa katuja alas. Mäkki häviää Windowsille, se on kapitalismin laki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)