Usan ja Meksikon rajalla tieto liikkuu vilkaassti. Viestit lähtevät niin monesta paikasta yhtä aikaa, että kukaan ei pysty avaamaan useiden viestien yhdistelmiin liittyviä koodeja. Koneeni kaapattiin illalla. Puolen tunnin kuluttua keskustiedustelupalvelun äijät olivat jo avaamassa koodeja.
Lennän El Pasosta Teksasin pääkaupunkiin Austiniin. Tarkoitus oli ottaa juna, Texas Eagle, mutta sen kerrottiin saapuvan El Pasoon 11 tuntia myöhässä. Austinissa oltaisiin oltu ehkä muutaman päivän kuluttua. Amerikassa tavaran kuljettaminen ajaa ihmisten edelle. Istukoot junissa odottamassa. Itse olen kolme tuntia myöhemmin jo Austinissa.
Kaupunki on ensimmäinen Sanfranin jälkeen joka muistuttaa eurooppalaista kaupunkia. Sen mainostetaan olevan myös live musicin keskus maailmassa. 6th streetin boogie on kuitenkin alkuviikosta väljähtänyttä. Tarjoilijoiden tunti palkka on kaksi dollaria. Siksi he huijaavat vaihtorahojen palauttamisessa. Eikä siitä kukaan jaksa täällä mitään numeroa tehdä.
Rokkailen pari iltaa Austinin melskeessä. ihmiset ovat mukavia, eikä Irakin sota ole todennäköisesti heidän syytään. Jotenkin kuitenkin Amerikan mukava tyhjänpäiväisyys alkaa tympiä. En jaksa olla kovinkaan kiinnostunut happy hourin tarjoamista rajattomista kännäilymahdollisuuksia. Taidan lähteä himaan. Jääköön nämä tekemään hidasta mutta varmaa kuolemaa tänne. Me jotka emme kuole koskaan, voimme tulla toimeen ilman mannerta, jolla ei ole mitään yksiseltteistä ideaa. Täällä on vain röykkiöittäin väärinkäsityksiä ja murskaaantuneita unelmia. En usko, että Amerikka on lopullinen totuus onnesta. Se on hyvinvointivaltion tapainen välivaihe ennen kuin tribaalit valtaavat stagen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti