tähän se päättyi...

Sain Suomen akatemialta monivuotisen apurahan hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevän väitöskirjan tekemiseen. Luin kasan asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Hyvin pian olin jo varma väikkärini johtopäätöksistä: tämä saatanan systeemi meni konkkaan jo vuonna 1991 vahvan markan romahduksen täydentäessä Suomelle sikakannattavan idänkaupan loppumista. Sen jälkeen on vain mukamas yritetty tunnelman ylläpitämiseksi kartoittaa hyvinvoinnin tulevaisuuden näkymiä, joihin kukaan täysijärkinen ei ole enää aikoihin uskonut. Onneksi tällaisia ihmisiä asuu Suomessa aika vähän. Muuten paniikki alkaisi nostaaa päätään. Kunnon kahakka pistäisi toki rakenteet reilaan, mutta kaltaisilleni veronmaksajien rahoilla operoiville "tutkijoiksi" kutsutuille tyhjäntoimittajille olisi edessä potkut perseelle.

Kun tilanteen toivottomuus valkeni alkoivat vitsit olla vähissä. Istuin työhuoneessani näytellen tutkimuksen tekemistä laitoksen muille hoidokeille, jotka kysyttäeesä lähes jokainen väittävät olevansa "tohtoreita". Koska tajusin, että minulla ei ollut mitään halua osallistua Suomi-nimisen valtion konkurssipesän selvittelyyn, aloin juoda kossua päivittäin työhuoneessani. Laitoksen esimiehen mukaan se ei kuulemma sopinut systeemin sääntöihin. Niinpä hän vanhana kettuna kehotti minua piilottamaan pullon. Myönnyin ja panin entiseltä vaimoltani jääneen perintöpannunmyssyn kossupullon peitoksi. Saatoin jatkaa tärkeitä tutkimushommiani rauhassa kenenkään häiritsemättä.

Kun tuli aika raportoida toimeksiantajalle kirjoitin päivässä ulkomuistista parikymmensivuisen prujun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Tarvitaan työmarkkinajoustoja, työn hinnan pitämistä kurissa, sosiaaliturvan muuttamista työntekoon kannustavammaksi karsimalla etuuksia, panostuksia tutkimukseen, eläkeiän nostamista, sosiaaliturvaan yksityistämistä jokaisen omaksi ongelmaksi, hoito-oikeuden eväämistä toivottomilta tapauksilta (jotka määritellään tietenkin "poliittisesti")... Laitoksen esimies hyppi riemusta lukiessaan prujuni. Oli kuulemma aina tiennyt minussa olevaan ainesta, vaikka kossupullo olikin jemmassa pannunmyssyn alla.

Ja vitut, totesin. Luin Hesaria jossa eri uutisia yhdistelemällä saatoin tulkita nykyisyyden historiana. Kun päätoimittaja Janne Virkkunen kertoi masentuneena, että nykyään kuka tahansa taukki saattaa pidäkkeettä julkaista kirjoituksensa netissä, aloin kiinnostua. Tiede ja edistys-lehti ei ollut nimittäin suostunut julkaisemaan artikkeleitani, joissa irvailin tieteelle ja "edistyksen" slummahtaneelle käsitteelle. Löysin blogisaitin, jossa kehotettiin kokeileman kuinka helppoa oman blogin luominen on. Viiden minuutin kuluttua olin luonut omani. Kun sivu piti nimetä kirjoitin automaattisesti "hyvinvointivaltion historia", vaikka todennäköisesti kesken jäävän väitöskirjaani työnimenä on "hyvinvointivaltion tulevaisuus". Otin pitkän siivun kossupullosta ja aloin kirjoitella...