The Mikado Man

Illalla en saa unta, enkä jaksa tutkia netistä kaskaiden elämää. Tyydyn ankeriaisiin; ne menevät kutemaan Sargassomereen keskelle Atlanttia. Syytä ei tunneta. Maailman napojen magneettikenttiä epäillään. Päästyään kutemaan kotimerelleen ankerias ei enää koskaan palaa kotikonnuilleen, vaan kuolee pitkän matkan rasituksiin. Mutta poikaset suuntaavat geneettisen muistin avulla takaisin esiankeriaidensa kotiseudulle. Siellä ne elävät lyhyen onnellisen elämän ennen kuin tulee niiden vuoro lähteä Sargassomerelle.

Otan taksin ennen yhtä ja ajan Mikadoon. Maanantaiyönä ei ole väkeä tungokseen asti, mutta pakolliset sata venäläistä huoraa ovat asemissaan. Kun pääsen kaljani kanssa pöytään käyvät kiimaisimmat ja rahanhimoisimmat heti tekemään ehdotuksiaan; pano vai suihinotto? Pahimpia ovat kuitenkin ne jotka istuvat muina naisina samassa pöydässä. Juttelet heille Mikadon miehistä ja naisista. He kuuntelevat kiinnostuneina, tarjoat paukut. Sitten he muuten vain kysäisevät kiinnostaisiko pientä maksua vastaan pano tai suihinotto?

Samaan pöytään pamahtaa viisikymppinen pukutakkibarbaari, joka kertoo peuhanneensa edellisen yön nuoren ryssäläisen misun kanssa. Hinta oli ollut 400 euroa, mutta lysti oli ollut joka sentin arvoista. Sitä paitsi hän on varma tytön rakastuneen itseensä. Heidän on määrä tavata jälleen tänä yönä oikeiden deittien merkeissä. Pimu saapuu ja äijä lähtee halailemaan. Pian hän on kuitenkin takaisin pöydässä:

- Vitun huora. Vaati jälleen 400 euroa. Vitun Venäjän mafia; se opettaa ne liian taitaviksi. Seuraavalla kerralla otan käsiaseen matkaan. Harjoittelen sillä päivittäin asunnossani. Olen sopinut asian naapureiden kanssa. Tapan ne läjään.

Olen solidaarinen veljelleni vitussa; vedän myötätunnosta pääni täyteen hänen piikkiinsä. Yöllä muistan olleeni ammuskelemassa käsiaseella pitkässä eteishallissa Töölön suunnalla. Herään kramppeihin. Ne alkavat jälleen nostaa päätään. Yritän Mehiläiseen Ojutkankaan klinikalle, mutta ovi on lukossa. Hoipun Runeberginkatua kramppaillen ja kamppaillen. Kauppakorkeakoulun lähellä on kiinalaisten pitämä akupunktiopaikka auki. Kömmin sisään. Huone on täynnä vanhoja ämmiä valittamassa kaikkia mahdollisia kuvittelemiaan sairauksia. Kinuskit hierovat heidän päätään, tarjovat vihreää teetä ja pikkuleipiä. Kinuskit hymyilevät suut korvissa. Bisnes taitaa kannattaa jo aamusta alkaen.

Selitän tilanteeni ja tohtori Chengiksi itsensä esittelevä iätön kinuski taluttaa minut sermillä eristettyyn koppiin. Hän katsoo ensin kieltäni päätään puistellen. Sitten hän käskee minun ottamaan päällyshousut veke. Hän panee minua..t...makaamaan hoitopöydälle mahalleni. Pään kohdalla on aukko josta katselen lattiaa. Tohtori Cheng iskee piikkejä eri puolille kramppaavia kehoani.

- Sinä nukkuu nyt hetki.

Hänen mentyään kuuntelen naisen kertovan sermin takana, että hänellä on kipuja kuukautisten kahtena ensimmäisenä päivänä, hän herää öisin painajaisiin parin tunnin nukkumisen jälkeen, eikä saa enää unta. Lisäksi hänellä on "migreenityyppistä päänsärkyä". En ehdi kuunnnella koko litaniaa ennen kuin kramppi iskee pohkeeseeni ja alan karjua kinuskeja apuun. Kaksi tyyppiä tulee leipomaan kramppia huonolla menestyksellä.

- Ettekö te saatanat osaa edes hieroa? kysyn hämmästyneenä.

Kinuskit tekevät kaikkensa, mutta kun toinen jalka tulee kuntoon, toinen vuorostaan kramppaa. Hyppään pystyyn neulojen lennellessä kehostani. Ne tekevät kipeää. Ovat taatusti iskeneet ne tahallaan liian syvälle.

Päätän lähteä vetään siitä kidutuskammiosta. Kinuskit vaativat minua rauhoittumaan juomalla mukillisen vihreää teetä ja syömään pikkuleipiä. He antavat minulle yrttejä ja tiikerisalvaa. Niiden avulla olen kuulemma tuossa tuokiossa jälleen teräkunnossa.

- Käykö teillä Visa-kortti?

Kinuskit ovat mielissään höylätessään 40 euroa ei-mistään. Vesi lainehtii kun ajan Krunikkaan korealaiseen ravintolaan. Ovella tapaan hallintomiehen ja vahtimestari Liukkosen. He ovat tohkeissaan.

- Hallinto hajasijoitetaan pohjoiseen. Se on menoa nyt.
- Vitut teitä minnekään sijoitetaan. Liukkosta tarvitaan ainakin sutimaan tumpit oven edestä jatkossakin.
- Mutta monet valtion laitokset ovat hajasijoittaneet hallintoaan eri puolille maata.
- Hajallaan se on ollut tähänkin saakka, monessakin suhteessa, totean hallintomiehelle työntyessäni lounastapaamiseen. Jalka kramppaa. Minun Luojani - josta en saa puhua tämän enempää - tulee hakemaan minulta muistoni zipattuna tiedostona. Hän antaa minulle käteistä ja hän pitää minua kädestä. Syömme 12 euron edestä lounaspossua korealaiseen tapaan. Sen jälkeen kontaktini katoaaa kadulla odottavaan taksiin.

Luen Helsingin sanomista, että optusministerin mielestä lehden ehdotus 7 yliopiston ja 6 ammattikorkean riittävyydestä ei ole tällä hetkellä realistinen, mutta tulevaisuudessa hyvinkin mahdollinen. Opetusministeri kuuluu jengiin joka rakensi systeemin liian täyteen kaikkea, mutta joka ehtii alta pois ennen kuin tulee konkurssi. Meidän jälkeemme vedenpaismus, tuumin kulkiessani sateessa ja tuiskussa kohti tärkeitä hyvinvointivaltion pelastuksen mahdollisuuksia pohtivia tutkimushommiani. Päästyäni huoneeseen päätän ottaa löysästi. Menen Gamesvilleen ja alan huudattaa NME:n saitilta uusia rokkilevyjä. Vanha piika ei siedä ääniä, eikä erityisesti minun huoneestani tulevia äänia. Hänelle voisi soittaa vaikka McArthur Parkin ja mennä ruusupuskan kanssa kosimaan, eikä siitä olisi mitään apua. Hän on menetty tapaus, toteutumatta jäänyt unelma ihmisestä. Omatpahan ovat hautajaisensa. Thank God we have this grazy little thing called kossuvodka!