7/03/2016

Montenegro Blue



















Under the Mostar Bridgr

L

2/18/2016

Mies joka menetti hampaan

Viime vuosi 2015 oli osaltani sangen erikoinen, vittumainen ja asiat liikkeessä ees taas. Kaikki alkoi jo edellisen vuoden lokakuussa kun leukaani alkoi särkeä vallan vitusti. Kävin useamman kerran lääkärissä ja hammaslääkärissä, mutta syytä ei löytynyt. Kolmoishermosärkyä epäiltiin, kuten aina kun selvää syytä pään alueen kipuihin ei löydetä.

Sain valtavasti kolmiolääkkeitä. Muutaman kuukauden perästä en ollut enää terästä. Tajunta alkoi heilua, eikä pystyssä pysyminen sujunut. Mutta lääkärit Helsingin terveyskeskuksessa vakuuttivat kunniansa ja omatuntonsa kautta: ei syytä huoleen.

Kun sitten olin lääkkeistä sekaisin, alettiin epäillä mun narkanneen tahallaan pääni sekaisin. Ei annettu hoitoa, ei tehty tutkimuksia.

Yksityisellä puolen Mehiläisessä tosin pääsin ohituskaistalle pään magneettikuvaukseen. Mutta se tuli liian myöhään.

Jouduin Kotkassa sairaalaan tajun ollessa titityy ja leuan alkaessa turvota. Koska asian huomattiin olevan pahasti pielessä, minut nukutettiin ja lähettiin lanssilla Meilahteen. Sieltä minut välittömästi siirettiin hätäleikkaukseen Töölön sairaalaan, jossa tulehduksen kohdalla ollut hammas poistettiin. Samalla leikattiin kurkkuun reikä josta tulehtunutta kudosta poistettiin sen ollessa leviämässä kohti keuhkoja.

Varmuuden vuoksi rintaani piirettiin kuvioita jonka yli tulehdus ei saisi mennä tai sitten se olisi menoa.

- Kyllä sinä olet ollut lähellä kuolemaa, totesi asiasta ytimekkäästi freudilainen psykiatrini ennen lähtöään kolmen kuukauden joka vuotiselle syyslomalleen Nizzaan.

leikkausken jälkeen heräsin seuraavana päivänä Töölön sairaalan teholla. Lääkettä kaadettiin suoraan suoneen, samoin antibiootteja ja verenpainelääkkeitä.

Olo oli psykedeeelinen, välillä olin San Franciscossa vuonna 1967, seuraavaksi pahalla tripillä ties missä tajunnan takalaaksossa. Kun aloin vaipua tajuttomuuteen tuntui että tajunnasta on pidettävä kiinni viimeiseen asti. Välillä ote kuitenkin lipsui ja vajosin jonnekin syvälle josta ei välttämättä koskaan takaisin tulla. Mutta siitä minulla ei ole lupa rajan tällä puolen puhua.

Parin päivän jälkeen tilanne vakiintui siinä määrin, että minut voitiin siirtää Kirurgiseen sairaalaan Kasarmikadulle.

Siellä olin aluksi eristyksissä, muuta siitä huolimatta iski keuhkokuume ja se oli taasen titityy. Keuhkokuumetta ryhdyttiin kuitenkin hoitamaan toisilla antibiooteilla, jotka saivat vähitellen yläilmoissa liehuneet tulehdusarvoni laskemaan. Siihen tosin kului viikko, eikä se ollut mikään riemuloma Kanarialla.

Olin niin heikko että jaksoin tuskin kävellä sairaalan loputonta käytävää puoleen väliin. Vuosien treenistä ei ollut mitään apua kun leukapaise ja keuhkokuume riehuivat kropassani. Tunsin kuitenkin että ei tämä kuolemaksi ole, vaikka välistä vajosin psykedeelisille huonoille tripeille. Kuvittelin mm. että viereisessä sängyssä maanut kasvonsa menettänyt mies oli Pertti Kurikan nimipäivien laulaja Pertti Kurikka. Ihmettelin miten hän oli Kirranille päätynyt?

Sitten kymmenen päivän jälkeen pääsin lasaretista, ajoin taksilla Kotkaan veronmaksajien piikkiin. Olo oli edelleen hutera, en pariin vikkoon kyennyt edes viemään koiraa omin voimin ulos. Antibioottia meni ja särkylääkkeitä. Itse asiassa söin molempia yhtä kyytiä lähes puoli vuotta. Lisäkuvauksia tehtiin Meikussa ja Töölössä, mutta mitään selkeeä syytä tapahtuneeseen ei kyetty löytämään. Leukaluun tulehdukseksi se sitten tod.näk. määriteltiin.

Siinä meni viime vuodesta ensimmäiset 7 kuukautta. Sen jälkeen palattiin stadiin, mutta se paikka oli jo nähty. Muutimme Kotkaan pysyvästi, täällä on erilainen elämäntapa hyvässä ja pahassa, mutta siitä joskus myöhemmin.

Lukaisin Hesarin Kimmo Oksasen "Mies joka menetti kasvonsa" mutta kirjassa ei mielestäni kyetty kuvaamaan näitä vakaviin sairauksiin liittyviä tajunnan vaihteluita, tai sitten ne oli tietoisesti jätetty pois. Toimittajat tiivistävät usein jutut olemattomiin.

Vuosi oli siis kehno, minusta tuli mies joka menetti hampaan. Tein toki meille raivotautisille ominaiseen tyyliin valituksia alkuhoidon virheistä. Aluehallintovirasto ei ole kuitenkaan toimittanut minulle päätöstään asiassa, vaikka se piti tehdä jo viime vuoden marraskuun loppuun mennessä.

Lekurit pelkäävät että julkaisisin nimillä kaiken netissä, niin kuin teenkin. Siksi vastaus on ilmeisen tietoisesti jätetty toimittamatta minulle. Nämä valituskoneistot pelaavat sikaa ja pyrkivät ennen muuta pysyttelemän piilossa julkisuuden valokeilasta.

Eikä siinä enää mitään. Mulla on komea arpi kaulassa mutta muuten olen taas iskussa, säkki saa sikana kyytiä uuden kaupungin uudella salilla. Mutta enpä toivo kenellekään samanlaista huonoa trippiä, vaikka loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä, ei edes elämällä. Siksi se onkin niin kivaa.

Matkustaminen on hyytynyt, Tukholmassa ja Pietariissa olen muutaman päivän molemmissa lähimatkaillut. Kotkassa on myös vastassa uusi kulttuuri, jälkijättöinen ryssäläisen kaalisopan lemu ihmisten sieluissa. Tai tuskin näillä monellakaan on edes mitään sielua.

Minulla ei ole ainakaan, eikä mulla ole myöskään mitään kulttuuria, ei niin mitään.

Kotkalaisesta mentaliteetista aion skrivata antropologis-sosiologisen analyysin. Kun täällä katsoo tyhjyyttä tarpeeksi pitkään, alkaa nähdä kulttuurin joka on muualta Suomesta jo aikoja sitten kadonnut. Tosin tää maan itäinen puoli on mulle muutenkin aika tuntematon mesta. Kuntaliiton aikoina kyllä kävin täällä joka kaupungissa useampaan kertaan, mutta tajusin pian että oli parasta palata illalla keinolla millä tahansa stadiin.

Olen edelleenkin vainohullu, tiedän suojelupoliisin päivystävän transitissaan Sibeliuspuiston reunassa. Eivät tiedä että ovat koko ajan kiikaritähtäimessäni.

Pietarissa kävin tekemässä keikan ja KGB:n eksytin jo eka päivänä ajamalla metrolla ristiin rastiin. Edelleenkin neukut etsivät minua Pietarin metroverkoston uumenissa. Mutta livahdi takaisin Suomeen eikä sitä kukaan näistä Suponkaan jepeistä voi ymmärtää millä konstilla.

Suositusohjeeni onnelliseen elämään: säännöllistä liikuntaa ja väkevää viinaa about kerran kahdessa viikossa. Meukow konjakki on suosikkini nyt kun Frapinia ei Alkosta saa kuin tilaamalla.
Kuskatessani koiraa puolikkaan konjakin jälkeen minulle paljastui, etttä Aatos Erkko ei ole kuollut, vaan istuu kesät talvet Sibeliuspuistossa. Hän elää Kotkassa väärennetyillä papereilla. Voin paljastaa, että hän asuu puiston toisessa laidassa nimellä Yli-Vakkuri.

Loppuelämäni vietän tutkimalla Euroopan keskiaikaisia kadetraaleja. Ne todistavat niiden käyneen täällä mutta lähteneen takaisin jo ajat sitten.

2/16/2016

Kotka, kaupunki joka katosi


Aika on kulunut joutuisasti. Kuolema odottaa, siinähän odottakoon. Olen siirtänyt avaruuskuplani tänne Kotkan keskustaan. Stadissa olen viimeksi käynyt joulukuun alussa. En mä sieltä mitään kaipaa, varsinkin kun uuden kämpän ikkunasta näkyvät kahvilat ja ruokapaikat ovat nekin vielä tsekkaamatta. Koiran kaa joskus Laiturissa kävellään kahveella, illalla konjakin loputtua puhumassa viisaita Albertissa.

Lukeminen on ollut viime kuukaudet ykkösharrastukseni. Se on halpaa, siinä kuluu paljon aikaa, oppii kenties uuden asian tai ei opi mitään. Kotkassa ei asu yhtä kirjaviisasta sakkia ku stadissa. Vieressä olevasta Kotkan pääkirjastosta saa uudet kirjat joutuisasti. Meinaan välistä hukkua niihin, vaikka vastustankin ajan seuraamista ja kerään ennen muuta vanhoja kirjoja. Nautin siitä että saan lukea juttuja joita ei kukaan muu enää lue, kirjoja jotka mullistivat maailman ennen kuin ne unohdettiin täydellisesti.

Ei perkele, en mä halua kirjoittaa kirjoista. No katson mä leffoja ja urheiluviihdettä jättitelkulta. Se onnistuttiin jollakin opin muuttomiesten toimesta tuomaan ehjänä stadista.

Koiran kaa kävellään aamuisin ja iltamyöhään rantoja ja keskustan katuja. Katson päivän lehdet, jotka meille turhaan tulee. Kymensanomat ja Hesari, molemmista kehotan Pomoa luopumaan. Ilmaisjakelulehti Ankkuri riittää lokalisaatioon ja globalisaatioon, josta ei sitten tullut hevonvittua. Mitä mä taasen sanoin?

Musaa kunteleen Harman Kardoneilta ja UE Megaboomeilta, olkkarin isot stereot ovat vieläkin asentamatta. Musa kulkee taskussa kännyssä, ja mahtibluetoothit voi ottaa matkaan vaikka kun menee saareen. Phoenix niminen pumppu jyrää poppia ranskalaisittain. Koirakin tykkää, mistäpä ei tykkäisi?

Ja kuntosalillakin käyn vanhaan malliin hakkaamassa säkkiä ja rassaamassa vempeleitä.


Ryssälässä käytiin viime viikolla 4 päivää katsomassa talousahdingossa rypevää entistä suurvaltaa. Kovin oli Pietarin kadut, kaupat, kapakit tyhjiä. Fyrkat finaalissa, harmaa massa jälleen yhtä persaukista kuin aina ennenkin. En mä sinne Pietariin aio mennä pitkään aikaan. Totuus on: ryssät ovat härmäläisten vihollisia, eivätkä länsi ja itä tässäkään tapauksessa koskaan kohtaa.

Humpuukimaakarit Kotkan kaupunginjohtajan johdolla tosin edelleenkin puhelevat pimeitä, että jättioutlet-ostarin rakentaminen tuohon viereiseen Kantasatamaan alkaa hetkellä millä tahansa. Käyn usein kusettamassa siellä koiraa, se on Euroopan autioin ranta. Ei sinne mitään nouse kuin korkeintaan kotkalaisten veronmaksajien rahoilla jokin valmiiksi konkassa oleva naurettava yritelmä. Lidlin saisivat tosin sinne rakentaa kun se etsii Kotkansaarelta paikkaa. Mutta outletit jäävät rakentamatta, miamilaiset risteilyalukset eivät aja täyttä höyryä Atlantin yli Kotkaan, rantabulevardilla on kyltti: myydään koko roska edes jotakin tarjoavalle.

Nää suunnittelijat ovat vissiin klassiiseen tyyliin puhuneet pehmeitä niin pitkään, että eivät löydä kunniallista pakotietä. Pelaavat aikaa. Ryssien rahat on kohta finaalissa. Yrittävät myydä entisiäkin ostoksiaan tältä kaakon kulmalta. Ei mene kaupaksi.

Jos nämä rahanpesijät kaiken järjellisyyden vastaisesti saisivat jonkin pytingin aikaan, olisin toki iloinen. Olisi saatua huijattua umpikierojen ryssien rahat, olisi saatu ainakin rakennusaikana työtä ja toimeentuloa. Mutta ei oikeassa elämässä käy näin, vain kaiken toivonsa menettäneessä Kotkassa käy näin, ja lopulta tietenkin väärinpäin.




Pitää joskus ajan kanssa skrivata enemmän, mutta panen tähän paikallisen osuuspankin vittuilulla elävälle myyntipäällikölle lähettämäni mailin, jossa alustavasti kerron mielipiteeni siitä että Kotka olisi hyvä paikka jos asukkaat vaihdettaisiin vaikka oululaisiin tai stadilaisiin:

"Me normaalijärkiset ihmiset odotamme asiallista käytöstä palvelutehtävissä toimivilta, mitä täällä Kotkassa eivät yksinkertaisesti edes pankin toimihenkilöt osaa. Siat saavat sikamaista palautetta.

Toiste kertaa ei tule, kun menen käymään Helsingissä avaan tilin Osuuspankin Helsingin konttoriin. Kymenlaaksolaiset eivät osaa mitään, eivätkä edes ymmärrä olevansa järjeltään jälkeenjääneitä. Sitten ihmetellään miksi koko kaupunki menee konkkaan.

Se johtuu siitä että täällä Kotkassa on ryssän mentaliteetti ihmisillä. Verrattuna muuhun Suomeen ollaan pudottu ajasta. Eikä idiootit tietenkään ymmärrä olevansa idiootteja. Perästä kuuluu!"

Mitäkö kuuluu? No ainakin alan viedä koiran tien toisella puolen olevan Osuuspankin konttorin portaille paskalle aamuin illoin, vielä kun joutuu yö. Me oululaiset olemme vittumaista sakkia sillä erolla täkäläisiin, että me rakennamme uutta maailmaan. Täällä ei osata kuin pummata verorahoja muusta Suomesta entisen pitämiseksi jollain konstilla edes vielä vuoden pystyssä. Kotka oululaisille tai muulle tolkun sakille!

12/21/2015

Joulu Sosnovy Boryn varjossa






9/08/2015

Back in Helsinki Scene














8/29/2015

Nämä ihmiset eivät ole ketään



Mediasta on tullut Suomessa osapuoli, joka taistelee objektiivisuudesta välittämättä persuja vastaan. Punavihreiden maailmankatsomukseen ei persut millään sovi, vaan kantaa otetaan heitä vastaan tunteenomaisesti analyysit kevyesti unohtaen.

Näiden itseään älykköinä pitävien kannattaisi lukea tarkkaan Wittgensteinin teos Varmuudesta, jotta oppisivat omienkin näkemystensä vajavaisuuden. Mutta someSuomessa ei edes näillä älykköinä itseään pitävillä riitä aikaa tämän tai minkään muunkaan asian filosofisten ja sosiologisten taustojen analyyttiseen lähestymiseen. Kaikki aika menee tunteenomaiseen möykkäämiseen, jossa ollaan oikean opin harhassa vanhan kunnon stalinistisen perinteen mukaisesti.

Nämä tiet eivät vie minnekään. Nämä ihmiset eivät ole ketään. Tyhjyys valuu heidän vihan täyttämistä nuppineulasilmistään. He vihaavat fyysisesti vapisten raivoaan, mutta kun taistelu alkaa he tuhoutuvat ensimmäisinä. Vaikka he ovat varmoja olevansa oikeassa, heistä ei ole pitemmän päälle fyysistä eikä psyykkistä vastusta. Hyvinvointikakarat kieuhuvat sisäsiittoisessa liemessään lähettäen oikean opin viestejä toisilleen. Heidän veltto olemuksensa ei tiedä etteivät he tiedä. Jos tarve tulee systeemi jyrää heidät hetkessä huis helvettiin maisemia pilaamasta.

Ihmiset ja planeetta eetteripyörteissään. Kun he ja heidän vastustajansa ovat vajonneet eläimen tasolle, limaisiksi koneihmisiksi, ei millään ole mitään väliä. Voit sanoa mitä tahansa kelle tahansa. Sanat tulevat mykän lauluna, kukaan ei niitä kuule. Sinäkin suljet korvasi meteliltä jossa kärpäset tanssivat lopulta rintamien haudoilla.

Antaa mennä vaan, teroitetaan veitset ja bambukepit. Sohitaan niillä eri mieltä olevia päin näköä. Heillä ei ole oikeutta olla olemassa. Kansa tietenkin pitää vaihtaa, uusi punavihreä hallitus istuu luotien vinkuessa rähjäisessä hotellissa Mogadishussa organisoimassa uuden paremman kansan joukkomuuttoa pohjoiseen.

Stadissa taasen. Viimeiset muistot Kotkasta. Liivipyöräläiset riitelevät Sporttipubissa. Toinen porukka on vienyt toisen porukan pomon liivit. Vaativat niitä takaisin mutta niitä ei enää ole olemassa. Konserttiyleisö syksyn avajaiskonsertin jälkeen Albertissa, paljon kuorolaulajia, paikallisia tyngiksi jääneitä orkesterin ihmelapsia, keski-ikäisiä naisia jotka parin viinin jälkeen alkavat tehdä ehdotuksia.

Ja nyt näillä vanhoilla kaduilla. Kaupungilla pyörimässä Töölön suunalla. Favela Meklulla tarjoaa hyvät leivät. Bangra Runikalla lemuaa Intian suitsukkeita. Pöksymäen yllä syvä hiljaisuus. Vain koirat tietvät missä mennään. Talojen asukkaat ali-ihmisiä jotka eivät tiedä mistään mitään. En edes yritä olla enää kenenkään tuttu.

Taidan taasen häippäistä tuntemattomille teilleni Aasiaan. Tämä paska täällä, se paska siellä ei tarjoa kuin väljähtynyttä rapakaljaa. Mutta on ero kaljalla ja kaljalla.

Media on Härmässä tullut hulluksi, pakolaiset vyöryvät holtittomina laumoina Eurooppaan, talous ei lähde meillä kunnon kasvuun enää tällä vuosikymmenellä, ei ehkä enää koskaan, leikataan toki kostoksi kaikesta unelmahötöstä; kehitysavusta ja turhasta koulutuksen nimellä kulkevasta bluffista, sosiaaliturvasta ja rikkaita rajoittavista etuoikeuksista.

Luen kirjoja kun olen sen aikakauden viimeisiä tuotteita. Kirjan lukeminen vie liikaa aikaa, on liian raskasta. Pyörivät kuvat kertovat saman niille jotka eivät ole addiktoituneet kirjaimiin. Heitä on yhä enemmän.

Sanoma ja Hesari syöksyy. Neljän miljardin Erkon ajan pörssarvosta jäljellä 500 hupenevaa milliä. Velka piilotettu taseen sisään, vanhat autonrämät arvostettu taseessa uusiksi. Leikataan kaikki, myydään kiinteistöt. Ei mitään tulevaisuuden strategiaa. Ollaan päät pensaassa ja kuvitellaan että kun leikataan tarpeeksi, ei enää jatkossa tarvitse leikata.

Tilanne on tietenkin päinvastoin. Elämisen edellytykset heikkenevät, tarjonta minimaalistuu, kuka tahansa saa lähteä, laatuun ei ole enää varaa eikä halua satsata. Mutta tätä on tämä uusi digiaika, vanhat kuolee, eikä kukaan kaipaa enää höyrykoneitakaan tai Kehruu-Jennyä vaikka niitäkin aluksi ankarasti vastustettiin. Vihreät ehkä luomuporkkanoita.

Tätä kaoottista lopunajan meininkiä on toki hauska seurata. Pistän väliin vittumaisia provoja, saan niistä tyydytystä. Vaikka ei millään sanoilla ole enää aikoihin ollut mitään väliä. Mutta teot tekevät tuloaan, jälki tulee olemaan pahaa. Mutta näin toimii ihmisen historia, eikä sillä ole mitään tarkoitusta.

Pian saamme taas lukea heidän nimiään hautakivistä.

Käyn koiran kanssa pitkiä lenkkejä, olen taas alkanut treenaan kovaa salilla. Kesän simat ovat jäissä, olen jälleen totaalikieltäytyjä. Jotenkin kuitenkin tyytyväinen kaikkeen. Olen malttanut pelata korttini järjellä. Tiedossa ei isoja nousuja, mutta mikään romahdus ei uhkaa. Kaikki on lagom, samantekevää.

Hän sanoi:
- Sinun kannattaisi jatkaa kirjoittamista. Sinulla on aivan oma tyyli. Sitä ei ole monella.
- Niinkö?
- Sun pitäis vain vähän karsia niitä sairaita mielipuolisuuksia...
- Niinpä.

Onneksi vielä on lupa lyödä varoittamatta. Säkki saa salilla kyytiä, äijät katsovat säikähtäneinä pauketta. En viitsi hakata liian pitkään. Niillä menee fiilis, vaikka nämäkään imiset eivät ole ketään. Samoja vanhoja homoja ja juoppoja, jotka kyyläävät salin nurkissa sossun ilmaiskortilla kun heillä ei ole elämässään mitään muutakaan, ei edes kunnon treeniä.

Kaikkein hauskinta on edelleen ymmärtää kaikki agressiivisesti väärin. Kun pitäis sanoa joo, sanon metodini mukaisesti no way, ei edes highway.

Media, vihervasemmisto, hallitus, oppositio. Kaikki samaa roskaväkeä. Seinää vaasten koko porukka, vai maksaako vaivaa?

Kunpa se tulisi viimein se iso aurinkomyrsky joka puhaltaisi heidät kaikki johonkin pois, rinnakaistodellisuuteen jossa voisivat jatkaa sekoiluaan somessa meitä kunnon ihmisiä häiritsemättä. Ilman heitä tämä maa olisi taas kunnon paikka elää.

En kuitenkaan aio hankkia kaasuasetta, vaikka steissillä kundi tulee tarjoamaan sitä 150 egellä. Sanoin miettiväni vakavasti asiaa. Hän sanoi että hänellä on näitä monta. Hengailee steissin tuntumassa myymässä niitä niille jotka eivät epäröi niitä käyttää.

Koska tämän paskan seassa kukaan ei näe eikä ymmärrä mistään mitään keeronpa teille ns. vuodon todellisesta todellisuudesta. Viimeaikaiset häiriöt Nordean, OP:n, Soneran verkoissa ovat venäläisten hakkereiden tuotosta. Testaavat vehkeitään nyt kun poliittisesti Härmää pitää vähän muistuttaa siitä kuka oli isäntä talossa.

Operaation nokkamies napattiin rajalla FBI:n pyynnöstä kun hän oli poistumassa maassa. Jotkut meistä tietävät tämän, mutta heidän huulensa ovat sinetöidyt. Voin sanoa tämän koska Supo seuraa kännyni signaalia.

Olen heille vaarallinen anomalia, jotakin on tekillään mutta he eivät ymmärrä mitä. En tee mitään. Se saa heidät entistä enemmän hämilleen. Rikolliset tekevät aina ennen pitkää virheen. Joutuvat lukemaan tiilenpäitä. Mutta minä en tee koska en tee mitään. Mistä olen saanut kaiken tämän tiedon? Minulla on yhteys korkeampiin voimiin, kai.

Syksy on hanhia joiden ääniin herään kun aamulla lentelevät Vanhankaupunginlahden ympärillä treenaamassa etelänreissua varten. Iltaisin pimeän tuloa ennen hanhiparvet röhkivät lentäessään ylitseni.

Katsomme niitä koiran kanssa kummissamme. Näin on aina ollut, näin ei tule aina olemaan.

Linnut alkavat valmistautua lähtöön, niin teen minäkin. Pakko pakottaa itseni 12 tunnin yölennon päähän. Siellä voin ehkä päästä eroon näistä median vihervasureista jotka tuhoavat meidän kunnon ihmisten mielenrauhan. Muita pospyyhittäviä tahoja: KHL, Putinin imperialistinen Venäjä, hajoamassa oleva Amerikka, suomalainen potkupallo.

Economist ja Atlantic piisaavat mediahöystöksi, niissä kerrotaan että myös jenkeissä tiedostava nuoriso ei enää halua tiedostaa mitään. Tekevät kanteluita proffista jotka saavat luennoillaan heidät tuntemaan ahdistusta. Lakitieteen oipskelijoille ei saa kertoa raiskauksiin liittyvästä lainsäädännöstä, he eivät kestä aihetta. Eikä keneltäkään saa tuossa kansojen sulatusuunissa yliopstoissa kysyä mistä tämä on kotoisin, koska tämä on rasismia jolla viitataan ettei kysymyksen kohde ole kunnon amerikkalainen.

Musta tuntuu että sokka on irti kaikkialla maailmassa. Sama tuo mulle. Olen elänyt tapahtumiin nähden liiankin pitkään, liiankin hyvin. Ja aina se on ollut tarkemmin katsottuna planeetan meininki yhtä ja samaa kaaosta. Kenelläkään ei todellakaan ole enää aikaa pysähtyä asiaa syvällisemmin tutkimaan. He säästyvät ajattelemisen vaivalta kun kantavat banderollejaan joissa vaaditaan rajat auki ja vastikkeeton sosiaaliturva kaikille. Eivätkä nämä nykyälyköt ole edes oppineet ylipistossa kuin entistä tyhmemmiksi Hämeen-Anttilan ja muiden höpöpöproffien luennoilla.

Viisaat edelleen vaikenevat, siihen perustuu idioottien maailmanherruus. Eikä sotaa käyvä konkkaa tekevä media ole heidän mielipiteistään enää pätkääkään kinnostunut sodassaan moni- ja manikulttuurisuuden puolesta.

Mä nostan taasen kytkintä. Toisella puolen maailmaa on paremmat sapuskat, hotellit, ostoparasiitit.

Siellä voi olla Ratso, jonka yhteydet maailmankaikkeuteen ovat reaaliajassa.