2/16/2016

Kotka, kaupunki joka katosi


Aika on kulunut joutuisasti. Kuolema odottaa, siinähän odottakoon. Olen siirtänyt avaruuskuplani tänne Kotkan keskustaan. Stadissa olen viimeksi käynyt joulukuun alussa. En mä sieltä mitään kaipaa, varsinkin kun uuden kämpän ikkunasta näkyvät kahvilat ja ruokapaikat ovat nekin vielä tsekkaamatta. Koiran kaa joskus Laiturissa kävellään kahveella, illalla konjakin loputtua puhumassa viisaita Albertissa.

Lukeminen on ollut viime kuukaudet ykkösharrastukseni. Se on halpaa, siinä kuluu paljon aikaa, oppii kenties uuden asian tai ei opi mitään. Kotkassa ei asu yhtä kirjaviisasta sakkia ku stadissa. Vieressä olevasta Kotkan pääkirjastosta saa uudet kirjat joutuisasti. Meinaan välistä hukkua niihin, vaikka vastustankin ajan seuraamista ja kerään ennen muuta vanhoja kirjoja. Nautin siitä että saan lukea juttuja joita ei kukaan muu enää lue, kirjoja jotka mullistivat maailman ennen kuin ne unohdettiin täydellisesti.

Ei perkele, en mä halua kirjoittaa kirjoista. No katson mä leffoja ja urheiluviihdettä jättitelkulta. Se onnistuttiin jollakin opin muuttomiesten toimesta tuomaan ehjänä stadista.

Koiran kaa kävellään aamuisin ja iltamyöhään rantoja ja keskustan katuja. Katson päivän lehdet, jotka meille turhaan tulee. Kymensanomat ja Hesari, molemmista kehotan Pomoa luopumaan. Ilmaisjakelulehti Ankkuri riittää lokalisaatioon ja globalisaatioon, josta ei sitten tullut hevonvittua. Mitä mä taasen sanoin?

Musaa kunteleen Harman Kardoneilta ja UE Megaboomeilta, olkkarin isot stereot ovat vieläkin asentamatta. Musa kulkee taskussa kännyssä, ja mahtibluetoothit voi ottaa matkaan vaikka kun menee saareen. Phoenix niminen pumppu jyrää poppia ranskalaisittain. Koirakin tykkää, mistäpä ei tykkäisi?

Ja kuntosalillakin käyn vanhaan malliin hakkaamassa säkkiä ja rassaamassa vempeleitä.


Ryssälässä käytiin viime viikolla 4 päivää katsomassa talousahdingossa rypevää entistä suurvaltaa. Kovin oli Pietarin kadut, kaupat, kapakit tyhjiä. Fyrkat finaalissa, harmaa massa jälleen yhtä persaukista kuin aina ennenkin. En mä sinne Pietariin aio mennä pitkään aikaan. Totuus on: ryssät ovat härmäläisten vihollisia, eivätkä länsi ja itä tässäkään tapauksessa koskaan kohtaa.

Humpuukimaakarit Kotkan kaupunginjohtajan johdolla tosin edelleenkin puhelevat pimeitä, että jättioutlet-ostarin rakentaminen tuohon viereiseen Kantasatamaan alkaa hetkellä millä tahansa. Käyn usein kusettamassa siellä koiraa, se on Euroopan autioin ranta. Ei sinne mitään nouse kuin korkeintaan kotkalaisten veronmaksajien rahoilla jokin valmiiksi konkassa oleva naurettava yritelmä. Lidlin saisivat tosin sinne rakentaa kun se etsii Kotkansaarelta paikkaa. Mutta outletit jäävät rakentamatta, miamilaiset risteilyalukset eivät aja täyttä höyryä Atlantin yli Kotkaan, rantabulevardilla on kyltti: myydään koko roska edes jotakin tarjoavalle.

Nää suunnittelijat ovat vissiin klassiiseen tyyliin puhuneet pehmeitä niin pitkään, että eivät löydä kunniallista pakotietä. Pelaavat aikaa. Ryssien rahat on kohta finaalissa. Yrittävät myydä entisiäkin ostoksiaan tältä kaakon kulmalta. Ei mene kaupaksi.

Jos nämä rahanpesijät kaiken järjellisyyden vastaisesti saisivat jonkin pytingin aikaan, olisin toki iloinen. Olisi saatua huijattua umpikierojen ryssien rahat, olisi saatu ainakin rakennusaikana työtä ja toimeentuloa. Mutta ei oikeassa elämässä käy näin, vain kaiken toivonsa menettäneessä Kotkassa käy näin, ja lopulta tietenkin väärinpäin.




Pitää joskus ajan kanssa skrivata enemmän, mutta panen tähän paikallisen osuuspankin vittuilulla elävälle myyntipäällikölle lähettämäni mailin, jossa alustavasti kerron mielipiteeni siitä että Kotka olisi hyvä paikka jos asukkaat vaihdettaisiin vaikka oululaisiin tai stadilaisiin:

"Me normaalijärkiset ihmiset odotamme asiallista käytöstä palvelutehtävissä toimivilta, mitä täällä Kotkassa eivät yksinkertaisesti edes pankin toimihenkilöt osaa. Siat saavat sikamaista palautetta.

Toiste kertaa ei tule, kun menen käymään Helsingissä avaan tilin Osuuspankin Helsingin konttoriin. Kymenlaaksolaiset eivät osaa mitään, eivätkä edes ymmärrä olevansa järjeltään jälkeenjääneitä. Sitten ihmetellään miksi koko kaupunki menee konkkaan.

Se johtuu siitä että täällä Kotkassa on ryssän mentaliteetti ihmisillä. Verrattuna muuhun Suomeen ollaan pudottu ajasta. Eikä idiootit tietenkään ymmärrä olevansa idiootteja. Perästä kuuluu!"

Mitäkö kuuluu? No ainakin alan viedä koiran tien toisella puolen olevan Osuuspankin konttorin portaille paskalle aamuin illoin, vielä kun joutuu yö. Me oululaiset olemme vittumaista sakkia sillä erolla täkäläisiin, että me rakennamme uutta maailmaan. Täällä ei osata kuin pummata verorahoja muusta Suomesta entisen pitämiseksi jollain konstilla edes vielä vuoden pystyssä. Kotka oululaisille tai muulle tolkun sakille!

Ei kommentteja: