10/06/2007

Miami Memories

10/05/2007

Sort of Homecoming...

Asiat menivät totaalisen vituroilleen Aasiassa. Okei, poltin kumia, ajoin isoa pyörää, törmäsin moottoripyörataksiin, selkä pamahti lopullisesti. Istuin asiaa ihmetellen pari päivää Top Northin baarissa imien viskiä tuskiini. Kahden päivän jälkeen menin sairaalaan ja sain kipupiikin. Uskoin kivun hellittävän ja voivani jatkaa katoamistani viidakon uumeniin.

Kolmen päivän päästä olin juonut majatalon kuivaksi viskistä ja jouduin tunnustamaan tosiasiat. Menin takaisin sairaalaan. He halusivat ottaa minut osastolle, mutta en kuitenkaan vieläkään katsonut olevani laitoskamaa.

Lääkäritakkiset tyypit kuvasivat selkäni ja ottivat kaikki mahdolliset kokeet sisuskalujen mahdollisten vammojen toteamiseksi. Selästä löytyi entisten lisäksi jotakin epäselvää, sisuskalut olivat kunnossa. Kaikki arvot huippua, maksa-arvot ainoastaan lievästi koholla syystä jota en voinut viskeissäni millään käsittää.

Kun en suostunut jäämään osastolle, sain pussillisen stydiä medisiiniä. Otettuani niitä nukuin kaksi päivää. Ruusut kukkivat vahvoissa opiaattiunissani. Pomo oli huolestunut stadissa katoamisestani ja onnistui jotenkin jäljittämään minut. Saatuani puhelun hotelliin tajusin mömmöistä huolimatta, että matkan jatkaminen ei näissä tuskissa olisi mielekästä, eikä tulisi edes onnistumaan. Muuten olisin tällä hetkellä jo Kuala Lumpurissa.

Majatalon matkatoimisto hankki minulle ensimmäisen mahdollisen paluuflapan. Hätä ei lue lakia, jouduin nöyrtymään maailman vittumaisimman lentoyhtiön Finnairin kyydittäväksi. Seuraavana aamuna minut kuskattiin lentokentälle ja lensin Chiang Maista ekaksi Bangkokiin, sieltä päiväkoneella Helsinkiin. Kolmen kuukauden seikkailuni Aasian eksotiikassa koki nolon lopu kahden viikon resuamisen jälkeen.

Vaikka sain istua yksin kokonaisella penkkirivillä, ei vihani Finnairin väärinkäytöksiä kohtaan laantunut. Heti kun kykenin rustasin kammottavan paljastuksen yhtiön väärinkäytöksistä Hesarin sähkökeskusteluun:


"Finnairin henkilöstön piratismi kuriin!
Jussi Apila | 28.9.2007 15:49

Valtio sääti viime vuonna piratismin vastaisen lain. Loistavan esimerkin lain noudattamisesta tarjoaa Finnairin Aasian lentojen henkilöstö. Olen saanut lukemattomia kertoja todistaa kuinka koneeseen mennessään porukka kantaa selkä vääränä piraattilaukkuja ja muuta kamaa koneeseen. Esimerkiksi viime tiistaina Bangkokin lentokentällä Mulberry-nimisen piraattilaukun nimen saatoin jopa erottaa erään lentoemon kantamuksista.

Valtion lentoyhtiön henkilöstö näyttää siis oivaa ryhdikästä esimerkkiä maamme piratismin vastaisesta taistelusta. Ja minne Aasiasta roudattu kamaa päätyy. Katselkaapa joskus huuto.netin muotitarjontaa...

Finnairin henkilöstön toiminta todistaa uuden piratismin vastaisen lain täydeksi humpuukiksi, joten kaikki vaan entiseen malliin kantamaan piraattituotteita kotomaahan valtion rälssin tavoin!"

Lentoemot vastasivat uhkaamalla tarjota minulle ilmaiseksi menolipun pysyvästi huishelvettiin tästä maasta häiritsemästä heidän hämäräbisneksiään.

Helsinki-Vantaalla hoipuin reissusta rähjääntyneenä pelkän käsimatkatavaran varassa. Tullin epäilykset heräsivät. Läpivalaistuaan kassini he eivät millään uskoneet, että joku voi saapua kahden viikon jälkeen Thaimaasta ilman minkäänsortin ostoksia. Lääkkeet ja kamerat herättivät heidän kiinnostuksensä, mutta vedettyään vesiperän he joutuivat hämmentyneinä tilanteesta luovuttamaan. Pomo kuskasi minut kämpille. Heti kun tulin tolkkuihini rustasin Hesarin sähkökeskusteluun vittuilut myös Finavialle:

"Finavia: Matkustaja vastaa itse tavaroistaan turvatarkastuksessa
Matkustaja on pääsääntöisesti itse vastuussa käsimatkatavaroistaan, jotka hän jättää lentokentän turvatarkastuksen läpivalaisuhihnalle. Finavian lentoasemaliiketoiminnan johtajan Reijo Tasasen mukaan turvatarkastuksen virkailijat eivät käytännössä kykene seuraamaan, päätyvätkö tavarat läpivalaisun jälkeen niiden oikeille omistajille.

Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 19:36

Ei mene läpi oikeudessa
Jussi Apila | 4.10.2007 20:11

Terveisiä vaan Finavialle, oikeudessa em. selitys ei mene läpi! Vastuussa on tasan tarkkaan tarkastuksen suorittava taho, jonka vaatimuksesta matkustaja joutuu luovuttamaan vehkeensä läpivalaistavaksi.

Maailmalla on kovin tuttua, että varkaat tietävät turvatarkastuksen tajoaman mahdollisuuden pölliä tietsikat yms. Miten ihmeessä esim. ruumiintarkastuksessa oleva matkustaja voisi olla vastuussa kamojen kadotessa liukuhihnan päästä? Tasasen näkemys on suorastaan törkeä ja kuvaa kuinka lainopillisia tulkintoja Suomessa tarjovat tahot, joilla ei minkään sortin asiantuntemusta tuomioistuimeen verrattuna ole."

Lähetän sairaalalaskut ja käyttämättömät peruutusoikeudettomat lentoliput vakuutusyhtiöön, valmistautuen myös kirjoittamaan vastineen heidän väärinkäytöksistään ja vaihtamaan vakuutusyhtiötä. Toistaiseksi vakuutusyhtiö on kannaltaan viisaasti pysytellyt hiljaa.

Selkä on paluuni jälkeen edelleenkin paskana, tajuan kerrankin osanneeni vetää oikean johtopäätöksen, vaikka syksyn pimeneminen pimentää jälleen myös ihmisten päiden hehkulamput. Valtavasti turhaa masennusta, ahdistusta, paniikkia, joka pitäisi kieltää lailla. Tässä ensivaikutelmani Suomesta. Päätän lymytä kämpän seinien suojassa loppuelämäni- joka ei Finavian lähettämän uhkauksen mukaan tule olemaan pitkä eikä hohdokas - bunkkerissani tuijottaen jättitelkun kaikkia mahdollisia kanavapaketteja. Lataan koneelle Joostin, 250 nettitelkkukanavaa, varmistuakseni ettei aika vuosien saatossa pääse tulemaan pitkäksi.

Huomaan jonkin demareiden aviisin siteeranneen Jussi Apilan definitiivistä analyysia viihdefilosofi Pekka Himasesta. Kovasti on Jussi sen perusteella rutannut uudesta Suomesta unelmoivaa ylipainoista partajeesusta. Mikä sitä Jussi Apilaa oikein vaivaa? Eikö hän tykkää suomalaisista? Miksi hän uhoaa kännissä antavansa Suomelle ainoastaan potkut persuuksiin? Ehkä hänellä on selän ohella jokin muukin paikka pipinä?

Yritän tuskissani nukkua vaihtelevalla menestyksellä. Pystyssä olen varhain ja kuulen Hesarin desantin hiipivän pudottamaan aviisin luukusta ennen viittä. Avatessani sen otan välittömästi pultit lukiessani Helsingin yliopiston ja Työterveyslaitoksen humpuukitutkimuksesta. Sen mukaan nukkuminen on kellontarkkaa työtä; huonosti käy liian vähän tai liian paljon nukkuville. Ja ei kun senttaammaan Hesarin sähkökeskusteluun:

"Tutkimus: Noin 7 - 8 tuntia nukkuva elää pisimpään
Sekä liian lyhyt että liian pitkä yöuni saattavat lyhentää elämää. Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan lyhytunisten kuolleisuusriski oli miehillä neljänneksen ja naisilla viidenneksen suurempi kuin keskivertonukkujan.

Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 10:48


No jopas jotakin!
Jussi Apila | 4.10.2007 20:34

En tiedä menetelmiä joilla tutkimus on tehty, mutta sen johtopäätökset ovat kyllä liian yleistäviä. Ihmiset kun ovat yksilöitä, joilla on geneettisiä yms. eroavaisuuksia. Erot näkyvät myös tarvittavan unen määrässä. Tämä lienee tavalliselle kansalle päivänselvää, mutta tutkijoille näköjään ei.

Lisäksi tutkimuksessa esitetään unilääkkeiden säännöllisen käytön lisäävän kuolemanriskiä kymmeniä prosentteja. Eikös niitä lääkkeitä yleensä käytetä, kun on psyykkisiä yms. ongelmia. Entäpäs jos ne selittävätkin lisääntyneen kuolemanriskin? Jos ei, syyllistyvät lääkärit hitaaseen tappoon päivittäin määrätessään unilääkkeitä ihmisille. Tämä ei tosin liene kaikkien terveyskustannuksista huolta kantavien näkökulmasta enää edes mikään rikos.

Telkussa menee täysdorka sarja, jossa ennustetaan ihmisten elinikää ja pyritään saamaan sitä ylös tarveellisillä elämäntavoilla. Kukaan täysijärkinen ei usko, että elinikä voidaan näin tarkasti ennustaa.

Sama voidaan sanoa tämänkin tutkimuksen tuloksista; ei ole mielekästä alkaa rassaamaan liiaksi pääkoppaansa kuolemansa hetkeen liittyvällä problematiikalla. Huonostihan meille kaikille lopulta käy, mutta eikös elämän pituuden ohella myös sen laadulla ole merkitystä? Taidanpa ottaa nokoset ja valvoa päälle koko yön!"

Selaan lehteä eteenpäin ja huomaan asuntokriminaaliministeri Vapaavuoren jatkavan jo nuorena valitsemallaan linjalla. Tyyppihän on vasta tuomittu pahoinpitelystä, myymälävarkaudesta ja rattijuopumuksesta:

"Vapaavuori kiistää Ylen jääviysväitteet
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) kiistää Ylen A-studion jääviysväitteet. Hän vetoaa Helsingin kaupungin lakimiesten kantaan. Ylen esittämät jääviysepäilyt kohdistuvat Vapaavuoren toimiin Helsingin liikuntalautakunnan johdossa.

Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 13:49

Vapaavuori ei ensikertalainen
Jussi Apila | 4.10.2007 15:22

Kyseinen herra on saanut nuorena oikeudessa tuomion pahoinpitelystä ja näyttää jatkavan lain reunalla taapertamistaan. En usko pätkääkään hänen selityksiään, sillä jokainen tajuaa mikä on ollut jälleen kerran homman nimi.

Muualla länsimaailmassa asia otettaisiin välittömästi tutkintaan ja ministerin postilla istuisi tuota pikaa joku toinen. Hän ehkä ymmärtäisi jotakin jääviyssäännöksistä ja tietäisi minkä yhtiön hallituksessa istuu ja mitä kyseisessä puulaakissa on meneillään. Vapaavuoriahan antaa ymmärtää, että ei ole edes ollut perillä liikuntalautakunnan päättämistä asioista. Uskoo ken tahtoo...

Kuka lakimies ja missä?
Jussi Apila | 4.10.2007 15:42

Vapaavuori yrittää näköjään vanhaa kikkaa, on kuulemma saanut vapauttavan tulkinnan "Helsingin kaupungin lakimiehiltä". Kuka lakimies ja missä? Kaupungilla on sata lakimiestä, eikä heidän mahdollisesti pikaisesti asiasta antamilla "tulkinnoilla" ole asian kannalta mitään merkitystä.

Vapaavuori voisi tosiaankin tuoda esiin kuka oli lakimies ja minkälaiset perustelut tähän "vapautukseen" jääviyskysymyksestä tämä antoi? Olisi meinaan kovasti hyödyllistä asian kannalta... "

Tämän jälkeen poltan naapureiden iloksi Hesaripinon parvekkeella. Parvelasien sulaessa kuumuudessa tajuan, että olen jälleen tipahtanut keskelle täysdorkien ihmisten asuttamaa kylmää, märkää, pimeää hullujen huonetta. Tajuan olevani ainoa täysjärkinen ihminen tällä planeetalla. Alan katsella netistä lentoja. Volare veisi Milanoon halvalla, mutta siellä on vittumainen meininki. Air Lingus aloittaa lennot Dubliniin, siellä voisi jopa viihtyä. Air Baltic lennättäisi halvalla Riikaan. Dollar is all time low, New York Cityn talven tylyyttä pilvenpiirtäjäkanjoneissa voisi käydä pitkästä aikaa katsomassa.

Mutta selkä on selkä on selkä, Gertude Steinin filosofista slogania mukaillakseni. Luulenpa, että realistista on panna krooninen matkailu jäihin ja keskittyä opettelemaan kävelemään jälleen ihmiselle ominaisessa pystyasennossa.

Muuten mulla on mennyt ihan kivasti.

10/03/2007

At the End of Rainbow Road



Status Updates
Jussi is at a party.6 minutes ago edit

9/03/2007

40 Million Bloggers




Flunssapiru iski viimeisten kahden viikon pitkien istuma-asennossa vietettyjen päivien jälkeen. Jouduin näyttelemään normaalia, eikä kukaan huomannut mitään, koska ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa huomattavaa. Se ei tunnetusti sovi minulle. Alan oireilla fyysisesti, sillä psyykkisen tapoin jo aikoja sitten Kaakkois-Aasian viidakkosodissa.

Aamulla avaan telkun. CNBC:ltä tulee täysdorka keskustelu blogien muodostamasta ongelmasta jenkkien lainsäädännölle. Vielä viime vuonna "journalistilla" tarkoitettiin henkilöä joka on rekisteröityneen median palveluksessa tai saa siltä työstään palkkaa. Nyt on esillä uusi määritelmä, jonka mukaan journalisti on kuka tahansa joka pistää sanaa, kuvaa yms. verkkoon, eikä toimeksiantajan roolista enää puhuta mitään.

En tajua miksi asiasta jauhetaan kiivaaseen sävyyn, mutta luullakseni se liittyy jotenkin verkkojulkaisun aseman tarkempaan määrittelemiseen lainsäädännössä nykyisessä kiivaasti muuttuvassa tilanteessa, jossa maailmassa on arvoilta 40 miljoonaa blogia ja uusia syntyy 100.000 viikossa. (Kukahan tämänkin on ennättänyt laskea?) Jenkeissä kaikki on suurempaa ja mahtavampaa; huomio CNBC:llä kiinnnittyy suuriin mediajättien saitteihin, joiden kaikkien arvellaan yksimieleisesti tulevaisuudessa olevan toistensa kopioita, kuten ne jo nyt täällä Suomessakin pitkälti ovat. Suuret tulevat olemaan jatkossa entistä suurempia, ei ohjelmassa kerrota. Ohimennen todetaan, että toki on sakkia joka ei ota blogihommia tosissaan, vaan pistää sinne tavaraa itsensä ja kamujensa iloksi tai suruksi, mutta tosiaankin tähän 99.99 prossan enemmistöön ei hukata aikaa. He eivät tuota, he eivät näy, he ovat vihanneksia uusmedian tehosekoittimessa, jotka enemmin kuin huomaammekaan tuottavat ilmaiseksi kaiken hutun mitä mediat sisältävät...

Juuri kun teen lähtöä kohti parempia kelejä, muuttuvat asiat kaikin puolin suotuisampaan suuntaan. Kauan kaipaamani History Channel on alkanut näkyä Welhon kaapelissa. Ja netistä voi katsoa Venäjän ja Kiinan englanninkielisiä uutiskanavia. Maailma muuttuu viuhuen kaikkialla samanlaiseksi, samat kanavat, samat jutut, samat ajatukset...

Lievää toivoa tuo illan Hunter S. Thompson dokkari, vaikka se on alusta loppuun nykydokumenteille tyypillistä tykitystä, jossa ei mihinkään katsojien kyllästymisen pelossa uskalleta keskittyä. Piruparalla oli hetkensä, mutta viina ja mömmöilyt vaativat lopulta veronsa. Nuorisoon tällainen menee kerta kerran jälkeen täydestä, vanhaksi saakka hengissä ihmeen kaupalla säilyneet voivat todistaa elävänsä samanlaisessa pitkitetyn deliriumin tilassa. Tästä vosin tarinoida loputtomiin Pöxymäen baariin pesiytyneen luuserisakin näkökulmasta, mutta en mä jaksa. Jokainen tyylillään. Yritän hoitaa itseni kuntoon, sillä viikon päästä olen jo huishelvetissä tästä mestasta. Mä poissa oon ja tuskin palaankaan, kuten Hector toivottavasti laulaa syksyn kuluessa ensimmäisellä jäähyväiskiertueellaan, joka ei toivottavasti ulotu Indonesiaan saakka.

8/27/2007

End Game

Pojat ovat menettämässä pelin. Pastori on häipynyt velkojiaan jo ajat sitten pöxymäen kukkuloilta. Kala-Jussi ei ole päässyt kalalle koko kesänä, on istunut baarissa ja turvonnut. Painonnostaja on juonut keväästä saakka Minttuviinaa. Muut menevät miten menevät. Hyvästi Pöxymäen baari, palaillaan kun palaillaan.

8/24/2007

Return to fantasy: Helsingin Sanomat Revisited



Aamulla luin eka kertaa puoleen vuoteen hesarin, koska Pomoni on tilannut sen keksiäkseen minulle hyödyllistä ajanvietettä. No, eilisen uutisilla voi tunnetusti pakata silakoita. Suurin kummastukseni oli lehtiä plaratessa, että jotenkin tiesin jo muiden välineiden perusteella kaiken olennaisen mitä lehti tänään uutisoi. Pääkirjoituksessa haukuttiin demareiden onnetonta oppositiopolitiikkaa, minkä olen itsekin voinut jo todeta.

Oliko lehden lukemisesta jotakin hyötyä? Antoiko se eväitä uuden päivän kohtaamiseen? Suoraan sanoen ei mitään, ei niin yhtään mitään. Mieluummin lukisin Financial Timesia, todettakoon terkunomaisesti Pomolle. Koska uutiset olivat entisiä huomasin katselevani mainoksia erityisen kiinnostuneena. Pakastimen saisi halvalla.

Nyt-liite on nuorisonjuttu, enkä ole koskaan saanut mitään selkoa sen meiningeistä. Ainakaan minä en tarvitse vapaa-aikani ohjelmointiin mitään Menokalenteria. Mä en nimittäin mene minnekään, ellei ole pakko. Taiteiden yö näyttää olevan, mutta mulle se on samaa sodomaa ja gomorraa joka yö...

Sateinen päivä, syksy tulee, tai sitten ei. Lähtöön reilut pari viikkoa. Eipä jaksa asia kummemin vielä innostaa, mitäpä sillä on väliä missä päin planeettaa seuraavat kuukaudet viettää. Tilanne on herkullinen, ei ole syytä lähteä, eikä jäädä. Asiat voisivat olla hullumminkin, voisin olla Pekka Himanen...

Tuli tässä mieleeni, että olen dokannut kesän aikan vain kerran Suomessa. Kreikassa tuli otettua retsiina, ouzoa ja brandy metaxaa. Pitäsikö pistäytyä tänään Pöksymäen baarissa, jonka vietkongilainen omistaja on päättänyt panna kapakan myyntiin ja muuttaa Los Angelesiin. Siellä asuu kuulemma 15.000 vietkongia. Täällä hänellä ei ole yhtään ystävää. Vaimonhakureissu entiseen kotomaahankin veti vesiperän:

- I was not satisfied, hän kommentoi vaimoehdokasta.

8/18/2007

Welcome to the Adventure by Jörn Donner

Donner iski yllättäen toisenkin kerran. Eilen tuli telkusta hänen rainansa "Täällä alkaa seikkailu" vuodelta 1965. Se sai kaksi Jussi palkintoa ja valtionpalkinnon. Elokuvassa Harriet Anderssonin esittämä svenski tulee kesäiseen Helsinkiin tapaamaan Länsi-Berliinissä tapaamaansa rakastajaansa. Juoni on niin surkea, että katson pläjäystä epäuskoisena. Käsis on täynnä kliseitä, näyttely pökkelöä ja Suomi kuvaa kirkastetaan niin, että varmaankin Pekka Himasta ja muuta taideteollisen sakkiakin hirvittäisi Aalto vaasien ja designin ilotulituksessa...

Aikakausi oli todellakin eri. Ilmeisesti Donnerin leffaa pidettiin jonkinlaisena suomalaisena tyylitelmänä ranskalaisen uuden aallon leffoista. Näin ollen tekotaiteellisuus palkittiin runsain mitoin, jotta raatien jäsenten oma mahdollinen sivistymättömyys ei paljastuisi. Reilut 40 vuotta myöhemmin "Täällä alkaa rakkaus" naurattaa juuri sen vuoksi, että se on elokuvan portinvartijoiden mielestä edustanut maamme huippua vuonna 1965.

Illalla luen loppuun Jörn Donnerin "Ihmisen äänen". Yhteiskunnallinen pohdinta on armottomasti vanhentunut, eikä tulevaisuuden hahmottaminen osunut oikeaan. Neuvostoliiton hajoamisen ennustamista kymmenisen vuotta kirjoittamisen jälkeen ei voida edes vaatia. Mutta väite, että jos Eurooppa häviää, vallan ottavat arabit tuntuu perin kummalliselta. Historia osoitti, että valtaa siirtyy toki itään, mutta paljon pitemmälle, Kiinaan ja Intiaan.

Olen yllättänyt Donnerin Suomi- ja Helsinki-rakkaudesta. New Yorkin meiningeissä hän kaipaa iltoja Kosmoksessa ja Kolmessa Kruunussa. Tosin peruslevottomana tyyppinä ei viihdy pitkään missään, ei edes Krunikassa, vaan matkustaa maanisesti ja hommaa kaikkea mahdollista. Siinä sivussa pistää omaisuutensa lihoiksi epämääräisessä 70-luvun Suomelle ominaisessa motellibisneksessä ja on puolituhmissa kuvissa neekerihutsun kanssa Afrikan palmurannoilla. Minun on vaikea istua hiljaa paikoillani, Donner tunnustaa. Hänellä ei ole yhtään ystävää, eikä hän tunne maailman arvostavan tekemisiään.

Nyt hän on jo 74 vuotta vanha. Istuin viime syksynä samassa pöydässä hänen kanssaan Taidehallin klubilla ennen jotakin Kiilan seminaaria. Ärtyneeltä vanhalta ukolta vaikutti, lienee hänen tyylinsä, jolla ei saa eikä edes halua saada ystäviä.

8/17/2007

Elk Cloner



Viime aikoina olen jälleen kyennyt keskittymään lukemaan kirjoja. Olen ostanut niitä koko ajan Suomen parhaasta kirjakaupasta huuto.netistä. Sieltä olen parin viime vuoden aikana hankkinut lähes kaikki nuoruuteni suosikit. Vonnegut ja Hemingway eivät monen muun aikansa sankarin tavoin enää kiinnosta. Usein kirjojen hinta jää huomattavasti postimaksua halvemmaksi.

Toinen hovihankkijani on kotkalainen Aarrearkku osto- ja myyntiliike. Se on iso roisi halli liiketalon kellarissa. Sinne päätyy kuolinpesistä läjittäin kirjoja. Ne pannaan sikin sokin myyntiin hintaan 0.20 euroa kipale. Aina Kotkasta palatessani minulla on kassit täynnä 60- ja 70-luvun huippuja, joiden aika on mennyt ohi, joita kukaan ei enää tarvitse henkensä ravinnoksi. Olen mm. kerännyt kaikki Alistair McLeanin parhaat jännärit, samoin Frederick Forsythen alkuajan tuotannon sekä paljon, paljon muuta. Kirjojen varastoimisessa alkaa tulla logistiset ongelmat vastaan, varsinkin kun olen huutanut huuto.netistä muutaman kirjan pariin kertaan kun en ole jaksanut tsekata esimerkiksi jonkin Kunderan alkuajan tuotannon kirjan jo olevan jossakin hyllyssä.

Vanhojen kirjojen problematiikka kuvaa yleisemminkin kulttuurin muutosta. Kirja on esine, ovat kirjallisuussosiologit jo pitkään väittäneet. Mutta kerran huippukirja on parinkymmenen vuoden päästä arvoton esine, melkeinpä ongelmajätettä, kuten hovihankkijani todistavat. Esimerkiksi kirjakerhon aikoinaan joka kotiin levittämää Marquezin "Sadan vuoden yksinäisyyttä" lojuu kymmenittäin Aarrearkussa, eikä mene mihinkään hintaan kaupaksi.

Itse koen hyötyväni tilanteesta, sillä olen kerännyt suhteellisen halvalla ja vaivattomasti monenlaisia kokoelmia. Suurin arteeni on kiistatta kaikki suomeksi julkaistut Lätsä sarjakuva-albumit. Niilläkään ei ole enää mitään kysyntää, vaikka kaverin jutut ovat meseviä ja ainakin Bangkok Postissa julkaistaan niitä edelleenkin.

En jaksanut lukea James Bondin luojan Ian Flemingin "Syntisiä kaupunkeja" kuin sen Aasian kattavan osuuden. Etsiskellessäni uutta uhria käsiini sattui Jörn Donnerin "Ihmisen ääni" vuodelta 1980. Kuka muistaa vielä tämän sarjan? Donnerin opus on kerta kaikkiaan mainio ajankuva Helsingistä ja maailmasta joka oli 27 vuotta sitten kokonaan toinen. Helsinki on paljon persoonallisempi ja sympaattisempi kaupunki näissä suomihurrien kuvauksissa, joista ehdoton ykkönen on tietenkin Henrik Tikkasen viisiosaiseksi paisunut katutrilogia.

Donner pohtiikin katkerana miksei saa samanlaista suosiota kuin Henrik Tikkanen, päätyen jopa pohtimaan monen muun tavoin että olisi kannattanut alkaa kirjoittamaan englanniksi, ranskaksi tai saksaksi, koska pohjoismaiset kielet ovat vain pieni kurisioteetti. Kulttuurin logiikkaa kuvastaa, että Donner alitajuisesti pitää anglosaksista paljon myyvää kirjallisuutta vertailukohtanaan. Kovin hellyttävää on myös hänen valituksensa, että ei saa osakseen ansaitsemaansa tunnustusta.



Olen kausi-ihminen, jonka kausille on yhteistä etteivät ne kestä pitkään. Viime aikoina en ole kuunnellut musaa ollenkaan, en edes radiota. Telkun katsominenkin on alkanut tympäistä tsäpättyäni kuuttakymmentä kanavaa edestakaisin aikani. Anthony Bourdain on tämän hetken kanavakunkku, jonka No Reservations tulee lähes joka tuutista. Olen alkanut kyllästyä hänen egosentiriseen toilailuunsa maailman ruokamestoissa. Varsinkin kun ohjelman uusin tuotantokausi perustuu yhä enemmän tyypin itsekehuun, joka on jo aiemmin käynyt selväksi.

Vanha kunnon Keith Floyd on sittenkin mielestäni sympaattisempi juomaveikkokokki. Ruokaohjelmat taitavat olla tämän hetken suosituinta ajanvietettä. Welhon paketissa näkyy mm. BBC Food, jossa sapuskaa laitetaan aamusta iltaan. Huomaan katsovani ruoka-ohjelmia aikaisempaa enemmän, tarjonta luo kysyntää. Liikatarjonta lyö vastaanottajan tukkoon, kuten huomaan käyneen oman telkun tuijottamiseni kohdalla.



Ikävä kyllä minun täytyy pian jättää kirja-aarteeni muutamaksi kuukaudeksi ja lähteä reissun päälle idän suuntaan. Kerrankin minulla on riittävän väljä lähtökohta; menen minne huvittaa ja jos ei, en mene minnekään. Pohjoinen Thaimaa, Malesia (Kuala Lumpur, Penang ja Langkawi) sekä Bali Indonesian puolelta ovat listalla. Lisäksi reissu Laosiin jossain välissä. Kerran olin jo menossa sinne lippu taskussani, mutta sain Saigonissa pahat tärinät ja jätin väliin.

Reissussa onnistumisen kannalta on olennaista, että ottaa lähtiessä antabus poretabletin, jotta ei päädy heti kättelyssä johonkin juopporemmiin ja sössi mahiksia. Lisäksi kannattaa pitää yhteydet Suomeen minimissä, känny kiinni ja netissä vain joka kolmas päivä. Läppärinkin harkitsen jättäväni matkasta, vaikka sinne voi taltioida videoita ja valokuvia sekä katsella sillä lentsikoissa leffoja. Matkatavaraa minulla on vain käsimatkatavaraa. Lumpui ja rätei saa paikanpäältäkin ja kaikkea muuta mahdollista, vaikka parin viikon oleskelun zeniläisessä luostarissa jos todella haluaa irti maailman pulssista. Tosin monet eivät kestä hiljaisuutta muutamaa päivää pitempään. Voisi kai sitä käydä jossain välissä kokeilemssa jos vuoristokylissä lymyileminen ei riitä.

Viinahommaa kannattaa tosiaankin varoa aluksi. Parin viikon aklimisaation jälkeen voi kippailla kaljaa kohtuudella, mutta viskistä aion pystellä erossa. Se on räyhäviinaa, joka ei sovellu minulle. Tulee sekava olo ja tekee koko ajan mieli lisää.

8/14/2007

Red Suburban Sky



Olemme selvinneet Reutersin väärennetystä ryssien Pohjoisnapa kuvasta vähin vaurioin. Iltasanomat revitteli päiväkausia suomalaisen pikkupojan huomanneen Reutersin Pohjoisnapa kuvan olevan pöllityn Titanic leffasta. "Iltalehden kuvapaljastus etenee maailmalla", lehti otsikoi. En ole kuitenkaan nähnyt asiasta yhtään mainintaa minkään sortin viestimissä, sillä ehkä maailmalla on tärkeämpääkin tekemistä kuin pohtia turhanpäiväisen kuvan problematiikkaa.

Hesarin päätoimittajakin revitteli innosta hehkuen asiasta blogissaan, mikä todistaa lehden peruuttamisen keväällä olleen täsmälleen oikea toimenpide. En malttanut kehnoon jaaritukseen kyllästyneenä olla panematta vastinetta, vaikka asian vaiheet eivät ole kummoisenkaan pohdinnan arvoisia:


9. elokuuta 2007 kello 17.46

Tervetuloa kuvamanipulaation maailmaan, jossa autenttisuus perinteisessä mielessä joutuu antamaan tilaa kuvankäsittelylle, huijaukselle yms bittimaailman mahdollistamalle väärinkäytökselle. Uutistoiminnassa merkitsee nopeus yhä enemmän, joten kovassa uutistoimistojen kisassa ei ole mitenkään mahdollista aina varmistua kuvan “autenttisuudesta”.

Kuvia on toki manipuloitu ja redusoitu jo viime vuosisadan alkupuolelta saakka (esim. Neuvostoliiton johtajien ryhmäkuvista on kadonnut epäsuosioon joutuneita), mutta nykyisin tämä on yhä helpompaa ja kisan hurmassa väärennöksetkin menevät joissakin tapauksissa varmasti läpi. Jos esimerkiksi joku lähettäisi tsunamin yms. sattuessa nopeasti alkuperäisestä tapahtumasta väärennetyn kuvan, olisi sillä mainiot mahdollisuudet mennä läpi. Mikään eikä kukaan pysty tarkistamaan kuvan alkuperää sataprosenttisesti.

Venäläisten Titanic kuvitus ei mielestäni ole maailman tärkein asia. Tärkeämpää lienee se, mitä venäläiset tulevat jatkossa Pohjoisnavan alla touhuamaan. Reutersin välittämä kuva on tietenkin uutisankka, joka osaltaan kuvastelee nopeutuneen tiedonvälityksen haavoittuvuutta.

Koska kuvien manipulointi on nykyään helppoa saattaa jatkossa perinteisillä uutiskuvaajilla olla yhä vaikeammat ajat edessä massojen kuvavyöryn tulviessa ilmaiseksi kaikkien ulottuville. Tässä mielessä maailma on muuttumassa perusteellisesti, eikä perinteisen tiedonvälityksen kriteereistä pystytä kisan koventuessa pitämään kiinni.

Itse olen käsitellyt kuvia sillä seurauksella, että eräs Pohjois-Karoliinassa asuva tuttavani luulee Helsingin edustan meren olevan väriltään turkoosi ja hinkuu tänne katsomaan sitä. Voi tulla vielä selityksen paikka pohjoisen meren karuuden paljastuessa…



Lähtöön on reilut kolme viikkoa, paluuseen mahdollisesti huomattavasti enemmän. Thaimaan Helsingin suurlähetystö pohtii viiisumikysymystäni. Itse varailen lentoja Bangkokista pohjoiseen ja etelään. Ongelmana on, että island hoppingia voisi jatkaa kevyesti Balilta Australiaan ja sieltä Uuteen Seelantiin... Parasta pitää sordiino päällä ja noudattaa vanhaa hyväksi koettua less is more attityydia. Ja hillintää peliin ainakin Vientiannessa, jossa kahviloissa tuodaan joskus huumelista pöytään Amsterdamin tapaan.




Urheilu sujuu, juoksen jälleen, nostan puntteja, uin kilpaa, istun kylmävesialtaassa ja höyrysaunassa. Päivä päivältä minulla on yhä vähemmän tarvetta seurata maailman asioita, saati ottaa niihin osaa. Tämä on hyvä elämä täällä, mutta ehkä sekin siellä. Olosuhteet ovat ainakin helpommat kuin Tsehovilla Sahalinin rangaistussiirtolassa vuonna 1889, jolloin hän ei tiennyt kuolevansa keuhkotautiin vain 44 vuoden iässä.

7/31/2007

On an Island



And the we ended up to the most remote island of the Gulf of Finland. Me and my Boss were like explores of the lost world of fishing communties. Island was almost empty but during summer months people are coming there by boat to spend their holidays. Once there was on that island hundreds of people living and dying there.




Once the island was full of people, full of fish, full of life. Where are they all now? Well, their accidental momentum on this planet is gone forever. They shall never come back...




We were talking about my coming trip to Asia. Boss adviced me to stay there at least till January when the darkness of Finnish winter starts to give the way to the light. I promised nothing.
- I´m gonna come back when I please. If I feel bored or homesick I shall jump to first plane. I have skipped Bali and Kuala Lumpur from my list. Maybe I fly from Thailand only to Georgetown on Penang island in Malaysia. They have good vibes over there, splendid mix of cultures... But let´s wait and see...




Then we found the old cemetery. They all were sleeping there. Many of the islanders had finished they life in the raging storms of Gulf of Finland. I think that they couldn´t hear us in their Big Sleep. Emptyness, darkness, not even that. Just nothing. Not even the memories of their childhood when they all thought that life would never come to an end...




We saw big ships on their way to Russia. We shaw a ship carrying the nuclear waste. We shaw everything and more. It was a good day to be alive on an island.