Koh Lanta Days

Bangkokin Chinatownissa hortoilimme Ratson kanssa tasan 10 vuotta sitten "Pillerirannikko" romaanissa. Nyt asuimme siellä muutaman päivän Pomon kanssa Shanghai Mansionissa keskellä kinkkien elämää. Kiinalainen ruoka ei ole yhtä hyvää kuin thairuoka, mutta parempaa tuhatkertaisesti kuin se ylikypsennetty mössö jota kinkkiravintolat Härmässä tarjoavat. Kävelimme kujia ja kuvasimme. Sitten otimme limon lentokentälle ja lensimme Krabiin, josta toinen limo toi meidät tänne Koh Lantalle syvään etelään. Sapuska on loistavaa, tulista ja tuoretta rehua riittää. Uiminen Andaamanien meressä tekee gutaa ja kun vielä resortin poolilla vetää allasta parikyummentä kertaa eestaas niin saa auringon lisäksi vähän treeniäkin. Meillä on varattuna 15 yötä tässä Long Beach Chaletin bambumajassa, jossa on ilmastointi, wifi ja taulutelkkari. Sen jälkeen suunnitelmat ovat avoimet, mutta tarkoitus olisi kuitenkin palata jouluksi kotiin. Roope-koira on hyvässä hoidossa joten sen suhteen ei ongelmaa. Mutta muut asiat vaativat ainakin pistäytymistä Suomen maaperällä, jossa tähän aikaan vuodesta on vitun kurjaa, vitun pimeää, märkää, kylmää. Meillä ei ole täällä mitään tekemistä, lepoloma. Tosin paatilla pääsee halutessaan lähisaarille. Vielä emme kuitenkaan ole aktiiviloman tarpeessa. Sen kun vain chillataan tässä resortin lähistöllä, vedetään rommikolaa ja syödään tulista thairuoka. No menee siinä sapuskan kanssa Singha kaljaakin, mutta dokaamaan emme ole tänne mitenkään erityisemmin tulleet. Tuli vaan mieleen, että Antti Majander epäili "Pillerirannikon" saaneen vaikutteita jonkin Hollebequen kirjasta. En ole viitsinyt aikaisemmin kertoa, että Hollebequen kirja on mikkihiiri-kamaa. Härmäläiset äijät hommaavat Pattayan suunnalla sata kertaa roisimpaa stuffia, mutta sitä nämä mikkihiirirunopojat Antti Mjander ja Jarkko Tontti eivät naivissa mielessään ole edes uskaltaneet ajatella, tai osanneet. He hörhöilevät stadissa marginaalisista marginaalisimman kielen kirjallisuuden parissa ja heillä jää elämä elämättä. Tomi Ervamaa Hesarista eli tosin omansa vähän liiankin kybällä päätyen alkoholimyrkytykseen kuolleena lontoolaiselle bussipysäkille. Kimmo Oksanen on hyvä jäbä, mutta hänellä on ikävä kyllä ollut tosi pahoja ongelmia terveytensä kanssa viime vuosina. Totta tosiaan, meillä ei ole mitään tietoa mitä teemme 6.11. jälkeen. Laosissa pitäisi vissiin jossain välissä käydä Luang Prabangin suunnalla. Samoin pohjoisessa vanhassa kunnon Chiang Maissa, jossa minut tunnetaan ikävä kyllä paremmin kuin hyvin. Ehkä sieltä hippimestaan Pai´hin. Toisaalta saatamme käydä myös Singaporessa moikkaamassa Pomon ystävätärtä. Annas kattoo. Nyt vain ollaan ja hiplaillaan välillä näitä sähköpelejä, joita meillä on matkassa: kannettava, iPad, iPod, 2xiPhone, Nokia N8, järkkärikamera, hd-videokamera. Johtoa ja laturia piisaa. Suomesta en kaipaa koiran lisäksi mitään. Yritän miettiä, mutta ehkä lätkän SM-liigasta Oulun Kärppien pelit voisi katsoa 60 tuuman taulutelkustamme. Maalikoosteet näen täälläkin huoneessa. Muutenkin wifin vuoksi Härmän asioita voi seurata reaaliaikaisesti. Pelata Veikkauksen pelejä ja pyöriä nettikasinoilla. Tämä tosin on enemmän rasite kuin etu. Pitäisi olla voimaa unohtaa, vaikka paloittelumurhaaja jatkaakin pakoaan ja mysteeritytön arvoitus Kreikassa ei ole ratkennut.

Koh Lanta, Thailand

Jussi Apilan jälkeen jääneet teokset...

... löytyvät Elisan valikoimasta e-kirjoina oheisesta linkistÄ: https://kirja.elisa.fi/search_results/Korpip%25C3%25A4%25C3%25A4 Teokset ovat romskut 1) Talon mies: Konsulttien elämästä, 2) Oulun ihme ja runokokoelma 3) Gorillat Villa Giulian puistossa. "Pillerirannikon" (Sammakko 2005) teemoissa liikutaan näissäkin jutuissa, joissa ruma sana sanotaan niin kuin se on ja tippa ei tapa! Osta ja löydä vielä yksi vinksahtanut taso todellisuudesta!

Summertime Blues

Mökillä on mukavaa kun käy siellä kerran kymmenessä vuodessa. Tosin parin päivän perästä iskee ahdistus kun tajuaa tuijottavansa samaa merta kuin vuosikymmeniä sitten. Loma landella on tehnyt tehtävänsä ja voi ahdistuksen virkistämänä palata kaupunkeihin takkatulen ja saunomisen lumosta.

Jailbird

Tyhjän kätkön problematiikka

Viidakon soundtrack päässäni

Siniaskeleet lähestyvät

Enkä saa itseäni lentoon

Ehkä jään tähän näin

Yössä jylisevien askelten lumoon

Eräs henkilö vain pyysi

Painan mieleeni tämän paikan

Eikä tarkoituksellinen tietämättömyyteni

Poista tekojeni tahallisuutta

Vankilassa on hyvä istua

Ilman lievennysmomenttia

Kaiken ollessa edelleen prosessissa

Karpov vain pyysi luovuttamaan aineet

Ilman välikäsiä

Ps. Elisa julkaisee lähiaikoina e-kirjana runokokoelmani 'Gorillat Villa Giulian puistossa'. Samalla tulevat e-romskut 'Oulun ihme' ja 'Talon mies - konsulttien elämästä'. Stay tuned!

Best angry Russki Bear

Stuck in the Moment

Tämä elämä täällä, se uusi elämä siellä. Leirin purkaminen on pirunmoista hommaa. Lisäksi pitää miettiä jättääkö joku luukku tänne mahdollista paluuta varten? Ei tietenkään kannata, mutta maksukanavat ja Spotify voivat jossain Himalajan alarinteillä saada paluun mahdottoman ajatuksen hyvin mahdolliseksi. Pää on täynnä kirjoja joita olen lukenut liikaa, vissiin näissä blogeissa pitää puhua kirjoista, siltä minusta jotenkin tuntuu. Ja entäpä nuo 6 kirjahyllyä, minne vittuun niiden kamat heitetään? Kai joku divariäijä ne johonkin hintaan transitilla hakee. Kun hinnoista sovitaan kaikki menee kaupaksi. Jos joku luulee että koiran roudaaminen Koh Lantalle on helppo homma, niin metsään menee. Toki se saadaan sinne 12 tunnissa mömmöillä nukutettuna, mutta maksaa paljon ja pitää lekurin kanssa sopia jutuista siellä ja täällä. No mä olen siis lukulakossa, sitä on kestänyt 4 tuntia. Olen kuunnellut Spotifystä vanhoja bändejä; Talking Headsia, U2:ta, Midlakea sun muita. Musaa on hyvä kuunnella ainoastaan lievässä hypomaniassa kun auto on tulossa noutamaan yön kekkereihin. Muulloin se ei uppoa ja aika menee asioiden säätämiseen. Koira on tänään pesty ja kynitty trimmerillä, on taas valionoutaja. Olen etsinyt vanhoja kuvia yhteen tulevaan juttuun, josta ei tässä tämän enempää. Kirjastossakin kävin viemässä kirrätysloodaan ja löysin sieltä mm. Freudin teoksia. Sitten käytiin syömässä Malmin nepalilaisessa, ainoassa tasokkaassa paikassa sillä perällä. Muut ovat näitä vitun thai-, pizza- ja sushibuffeteja, hintaan 8,50 all you can eat. Ensi viikolla häippäisen muutamaksi päiväksi säätään juttuja kaupungista. Lähteminen vaatii paljon duunia, enkö jo sanonut? Palaaminen käy helpommin, jos on vielä minne palata. Sitä ei lähtiessä kande kuiteskaan miettiä. Maailma kuolisi, elleivät lapset lähtisi kotoaan valloittamaan mörkkejä kukkuloita sun muita vuoristoja ja saaristoja, joita toki siellä Burmassakin riittää. Enpä mä nykyään enää jaksa mitään sen kummempia kirjoitella. Menee aikaa hukkaan, tulee lyöntivirheitä, tykytystä vitutuksesta sydämeen. Videolla kaiken voi hoitaa nopsemmin ja elävämmin. Ja kun on pari kunnon älypuhelinta, ei muita mediapelejä enää elämäänsä tarvitse. Olenhan mä väsännyt tänä vuonna kerralla purkkiin jo muutaman singlehitinkin. Ei jaksa kaivaa skittaa sängyn alta kun iPhonesta saa pohjat tosta vaan ja tyyppi soittaa just jetsulleen jees. Olen ehkä peluri, mutta nyt mä taas meen. See you in heaven if you make the rest! You may find me here in the future: Seppo Korpipaa´s Youtube Channel

Me Beloved Industrial Helsinki

Sunday Morning Coming Down

Ensinnä hyvät uutiset; minulla ei ole todettu yleisen sekoilun ohella mitään sairauksia. Eli olen elänyt niin laadukasta elämää johon vain harvoilla on varaa. Ei verenpainetta, sokeriarvot, kolestrolit kohdallaan, maksa-arvotkin. Toki treenaan kuin hullu vaikka olen pyrkinyt leppoistamaan touhua viime aikoina. Minun on ymmärrettävä etten enää koskaan saa kutsua osnottajaksi olympialaisiin tai Naisten kympille. Suomenkielen viljely on täysin hyödytöntä hommaa, kuten esim. Jörn Donner jo totesi 70-luvulla, tarkoittaen samalla ruotsinkieltä. Onneksi nykynuoret oppii sujuvasti käyttämään englantia, muilla kielillä on enää marginaalinen merkitys. Kuitenkin mä kerään eripuolilta wanhoja, jopa 60-luvulla julkaistuja kirjoja. Niiden hinta on keskimäärin euron. Joskus ne ovat olleet lukijalistojen kärjessä. Nyt niistä ei lisäkseni ole kukaan muu kinnnostunut. Itse en seuraa nykykirjallisuutta. Jos joku kirja on tarpeeksi kiinnostava saan sen kuulemani perusteella kuitenkin selville kun se on puolen vuoden jälkeen unohdettu. Tilasin jonkun nykiläisen megasellerin Helmetillä kaupunginkirjastosta. Tänä vuonna ilmestyneet pokkariversiot kaikki lainassa, jopa varauksia. Viime vuonna ilmestynyt kunnon kirja sen sijaan kaikki hyllyssä. Pani vähän miettimään, mutta vahvistaa samalla käsitystäni ihmisten kroonisesta tarpeesta yrittää tavoittaa nykyaika, ajan henki, elämää suurempi elämä... Ihanteellista olisi asua jossain mestassa jossa ei ainakaan olisi 60 tuumaista telkkua kaikilla maksukanavilla. Netti olisi pakko olla, mutta muuten keskittyisin sillä autiolla saarella lukemaan kaikkia vuosien varrella keräämiäni kirjoja, erityisesti reissumiesten elämästä kertovia. Matkustaminen kun on mullakin veressä, vaikka nyt tykkään vain olla tässä näin. Lentokentillä venyminen lentojen ollessa myöhässä ei ole valkoisen miehen hommaa. Tosin ei se kultaisen noutajan kävelyttäminenkään pelkästään aina herkulta tunnu. No siellä mä miettisin että onpa mulla lukusessa vallan merkillisä kirjoja. Tekisin niihin tapani mukaan merkintätussilla merkintöjä. Olen niitä vuosikaudet rustannut, kerännyt matskua ties mihin. Sellainen elämä riittäisi minulla vallan hyvin. Täällä stadissa on aivan liian paljon must tekemistä, Spotifyn ja maksukanavien ohella. Treenaamiseen menee yli 10 tuntia viikossa, koiran kuskaamiseen saman verran ja vähän enemmän. Sitten pitää tietenkin selata netistä kaiken maailman turhia uutisia. Jossain Thaimaassa mulla sielu lepää kun olen näistä Härmän rutiineista vapaa. Muuten se mesta on liian helppo ja yllätyksetön. Ehkä voisi sittenkin muuttaa Burmaan, siinä olisi alkaneesta demokratiakehityksestä huolimatta haastetta. Jos jollain opilla onnistuisi vielä pääsemään etelän nykyisin suljetuille sotilasaarille, ei kukaan ikinä löytäisi minua, tuskin edes kukaan etsisi. Siinä mielessä tämäkin Lester Burnham on onnistunut tekemään itsestään tarpeettoman onnellisen ihmisen. Nyt en jaksa haukkua Himasta, elämäänsä sekin poika opettelee, eikä hänenkään loppunsa tule välttämättä olemaan hohdokas, vaikka Castells yrittää Suomen vihervsaemmistoa turhaan vaientaa Himasta tukevilla lausumillaan. Sekopää hallitus on ajanut maamme päivä päivältä yhä hallitsemattomampaan kaaokseen. Kun kaikki etuja olisi tullut leikata rankalla kädellä, on uusia sen sijaan myönnetty veropohjaan murentaen. Kun nämä velkabileet lähivuosina hiipuvat, alkaa raju valtiontalouden säästökuuri: eläkkeiden indeksikorotukset eivät enää Ranskan tavoin tule automaattisesti, yliopisto-opiskelu tehdään maksulliseki, opintotukia leikataan, kuten myäs subjektiivista päivähoito-oikeutta, rikkaille ei enää lapsilisiä, syrjäkunnat niistetään sivuun häiritsemästä Helsingin ja parin muun kasvukeskuksen kasvua. Nyt suurin osa maamme tuotoista pakataan öisin rekkoihin, jotka ajavat yön pimeydessä kohti pohjoista, kohti itää. kohti länttäkin ne ajavat. Mutta hyvää tässä on, että kun nuo em. yms. leikkaukset tehdään on taas varaa nostaa pääministeriksi Jyrki Kataisen kaltainen täystollo ja rahaministeriksi vittumainen keskipohjalainen ämmä, joka ei tiedä taloudesta mitään. Ja nyt sitten vaan voisi ottaa krapularyypyn, mutta se on kovin kulahtaneen vanhanaikaista. Menkööt nyt päivä ihan au naturel vaikka eilen tyhjeni 3 litran pänikkä luomupunkkua.... Otan ton koiran tosta ja mennään puistoon tapamme mukaan tappeleman toisten koirien ja heidän epäkelpojen isäntien ja emäntien kanssa. Koira hoitaa eläimet, mä ihmiset. Huonompi homma kun porukat näkevät tämän pahan kaksikon tulevan varjoista saamme istua röökillä ihan kaksistaan, mä ja toi mun paras kaveri. Cross.

Death of the Column Economy

Eniten mua rassaa tässä ajassa tämä ylilukeneiden kolumnitalous, jota he tekevät elannokseen kun eivät onnistuneet yliopistoilta enää mitään kunnon virkaa saaman. Tyhjät leuat louskuttavat päivittäin lukemattomasti kirjainjätettä näissä "kolumneiksi" kutsutuissa pakkopullissa. Jokaisen senttaajan on tietenkin oltava kirjoituksissaan kunnon aatteita kannattava, enimmäkseen epämääräisen vihervasemmiston kliseitä toistava ihmisrobotti. Menemättä nimiin, kuten Jukka Relanderiin ati Jarkko Tonttiin, voidaan sanoa että kolumnitalouden taitajat ovat elämässään sivuraiteille joutuneita julkisuustyrkkyjä. Kolumneista maksetaan vuosi vuodelta vähemmän kun uudet yrittäjät ovat valmiita niitä ilmaiseksi senttaamaan. Näin ollen on vain ajan kysymys kun nistä ei enää makseta latin latia, mikä on niiden surkean sisällön suhteen ihan oikea johtopäätös. Fiksuimmat lehdet panevat Uuden Suomen tavoin kolumnitehtaansa auki kenelle tahansa joka osaa näytellä kulahtaneen oikeiston kulahtaneita oppeja. Lisäksi kolumnit taistelevat keskenään elintilasta; luetuin on tarjolla ekana, kun katoat etusivun reunasta voit yhtä hyvin olla kuollut. Kukaan ei ole kiinnostunut. Kaiken tämän kolumnisaastan takana on liian suureksi paisunut yliopistolaitos joka tuottaa erityisesti yhteiskuntatieteen ja humanismin aloilta aivan liikaa turhia ihmisiä, joille ei yhteiskunnalla ole mitään käyttöä. Elannokseen on sitten luotava tekonäppäriä kirjoituksia ja yritettävä myydä ne johonkin lehdykkään. Jos esimerkiksi Jarkko Tonttu ei osaa lukea e-kirjoja ja lentää halpisyhtiöllä on se ennen muuta hänen oma vammansa. Siitä tuskin Suomen kansa on sen kumemmmin kiinnostunut. Kolumneissa yleistetäänkin surutta omat kapoiset ajatuksen poikaset koskemaan kaikkia "meitä". "Meitä" ei ole olemassakaan, luemme e-kirjoja halpiskoneissa ja persaukiset humanistit kirjoittavat asiasta paheksuvia kolumneja josaakin Berliinin Prentzlauerbergin tapaisissa mestoissa. Miksi jaksan kolumnitaloutta vihata? Ennen muuta kolumnien taustalla olevan kaksinaamaisuuden vuoksi. Rahaa nämä naamat ovat ennen muuta vailla ja kirjotukset myyntipuheita markkinoille jotka kaikkialla maailmassa supistuvat kiihtyvää vauhtia. Vuonna 2020 ei enää ole olemassa tyyppejä jotka ilmoittavat ammatikseen "kolumnisti". Silloin robotit kirjoittavat uutisten ohella myös hupipuolen älykköfilosfiset luritukset. Radiossakin tätä saastaa tulee. Kun yritysmaailmassa kaiken munannut Jari Sarasvuo kolumnoi Ylen kanavilla on hänellä todella hätä käsissä; rahnaa on yritettvä alkaa lypsämään julkiselta sektorilta jossa kaikki älytön on tässä "konsulttitalouden" ajassa edelleenkin mahdollista. Kaikki kolumnisiti ovat pieniä pekkahimasia. Kun tätä soopaa seuraa alkaa jopa ihailla oikean Pekka Himasen nerokasta luritusta jolla hän on vetänyt pääministeriä myöten höplsätä koko sakkia 700000 euron edestä. Kaikki muutkin haluaisivat saman, tai edes 700 euroa, vaikka muka paheksuvat Himasen törötöilyä. Himanen on kunnon sekopää jonka ei tartte sentata lehtiin muutaman latin toivossa kolumnin rääpäleitä. Kaikki kunnia siitä hänelle. Kolumnitalouden taitajille hyvää matkaa sossun luukulle ja historian unohduksiin!