Sunday Morning Coming Down

Ensinnä hyvät uutiset; minulla ei ole todettu yleisen sekoilun ohella mitään sairauksia. Eli olen elänyt niin laadukasta elämää johon vain harvoilla on varaa. Ei verenpainetta, sokeriarvot, kolestrolit kohdallaan, maksa-arvotkin. Toki treenaan kuin hullu vaikka olen pyrkinyt leppoistamaan touhua viime aikoina. Minun on ymmärrettävä etten enää koskaan saa kutsua osnottajaksi olympialaisiin tai Naisten kympille. Suomenkielen viljely on täysin hyödytöntä hommaa, kuten esim. Jörn Donner jo totesi 70-luvulla, tarkoittaen samalla ruotsinkieltä. Onneksi nykynuoret oppii sujuvasti käyttämään englantia, muilla kielillä on enää marginaalinen merkitys. Kuitenkin mä kerään eripuolilta wanhoja, jopa 60-luvulla julkaistuja kirjoja. Niiden hinta on keskimäärin euron. Joskus ne ovat olleet lukijalistojen kärjessä. Nyt niistä ei lisäkseni ole kukaan muu kinnnostunut. Itse en seuraa nykykirjallisuutta. Jos joku kirja on tarpeeksi kiinnostava saan sen kuulemani perusteella kuitenkin selville kun se on puolen vuoden jälkeen unohdettu. Tilasin jonkun nykiläisen megasellerin Helmetillä kaupunginkirjastosta. Tänä vuonna ilmestyneet pokkariversiot kaikki lainassa, jopa varauksia. Viime vuonna ilmestynyt kunnon kirja sen sijaan kaikki hyllyssä. Pani vähän miettimään, mutta vahvistaa samalla käsitystäni ihmisten kroonisesta tarpeesta yrittää tavoittaa nykyaika, ajan henki, elämää suurempi elämä... Ihanteellista olisi asua jossain mestassa jossa ei ainakaan olisi 60 tuumaista telkkua kaikilla maksukanavilla. Netti olisi pakko olla, mutta muuten keskittyisin sillä autiolla saarella lukemaan kaikkia vuosien varrella keräämiäni kirjoja, erityisesti reissumiesten elämästä kertovia. Matkustaminen kun on mullakin veressä, vaikka nyt tykkään vain olla tässä näin. Lentokentillä venyminen lentojen ollessa myöhässä ei ole valkoisen miehen hommaa. Tosin ei se kultaisen noutajan kävelyttäminenkään pelkästään aina herkulta tunnu. No siellä mä miettisin että onpa mulla lukusessa vallan merkillisä kirjoja. Tekisin niihin tapani mukaan merkintätussilla merkintöjä. Olen niitä vuosikaudet rustannut, kerännyt matskua ties mihin. Sellainen elämä riittäisi minulla vallan hyvin. Täällä stadissa on aivan liian paljon must tekemistä, Spotifyn ja maksukanavien ohella. Treenaamiseen menee yli 10 tuntia viikossa, koiran kuskaamiseen saman verran ja vähän enemmän. Sitten pitää tietenkin selata netistä kaiken maailman turhia uutisia. Jossain Thaimaassa mulla sielu lepää kun olen näistä Härmän rutiineista vapaa. Muuten se mesta on liian helppo ja yllätyksetön. Ehkä voisi sittenkin muuttaa Burmaan, siinä olisi alkaneesta demokratiakehityksestä huolimatta haastetta. Jos jollain opilla onnistuisi vielä pääsemään etelän nykyisin suljetuille sotilasaarille, ei kukaan ikinä löytäisi minua, tuskin edes kukaan etsisi. Siinä mielessä tämäkin Lester Burnham on onnistunut tekemään itsestään tarpeettoman onnellisen ihmisen. Nyt en jaksa haukkua Himasta, elämäänsä sekin poika opettelee, eikä hänenkään loppunsa tule välttämättä olemaan hohdokas, vaikka Castells yrittää Suomen vihervsaemmistoa turhaan vaientaa Himasta tukevilla lausumillaan. Sekopää hallitus on ajanut maamme päivä päivältä yhä hallitsemattomampaan kaaokseen. Kun kaikki etuja olisi tullut leikata rankalla kädellä, on uusia sen sijaan myönnetty veropohjaan murentaen. Kun nämä velkabileet lähivuosina hiipuvat, alkaa raju valtiontalouden säästökuuri: eläkkeiden indeksikorotukset eivät enää Ranskan tavoin tule automaattisesti, yliopisto-opiskelu tehdään maksulliseki, opintotukia leikataan, kuten myäs subjektiivista päivähoito-oikeutta, rikkaille ei enää lapsilisiä, syrjäkunnat niistetään sivuun häiritsemästä Helsingin ja parin muun kasvukeskuksen kasvua. Nyt suurin osa maamme tuotoista pakataan öisin rekkoihin, jotka ajavat yön pimeydessä kohti pohjoista, kohti itää. kohti länttäkin ne ajavat. Mutta hyvää tässä on, että kun nuo em. yms. leikkaukset tehdään on taas varaa nostaa pääministeriksi Jyrki Kataisen kaltainen täystollo ja rahaministeriksi vittumainen keskipohjalainen ämmä, joka ei tiedä taloudesta mitään. Ja nyt sitten vaan voisi ottaa krapularyypyn, mutta se on kovin kulahtaneen vanhanaikaista. Menkööt nyt päivä ihan au naturel vaikka eilen tyhjeni 3 litran pänikkä luomupunkkua.... Otan ton koiran tosta ja mennään puistoon tapamme mukaan tappeleman toisten koirien ja heidän epäkelpojen isäntien ja emäntien kanssa. Koira hoitaa eläimet, mä ihmiset. Huonompi homma kun porukat näkevät tämän pahan kaksikon tulevan varjoista saamme istua röökillä ihan kaksistaan, mä ja toi mun paras kaveri. Cross.

Death of the Column Economy

Eniten mua rassaa tässä ajassa tämä ylilukeneiden kolumnitalous, jota he tekevät elannokseen kun eivät onnistuneet yliopistoilta enää mitään kunnon virkaa saaman. Tyhjät leuat louskuttavat päivittäin lukemattomasti kirjainjätettä näissä "kolumneiksi" kutsutuissa pakkopullissa. Jokaisen senttaajan on tietenkin oltava kirjoituksissaan kunnon aatteita kannattava, enimmäkseen epämääräisen vihervasemmiston kliseitä toistava ihmisrobotti. Menemättä nimiin, kuten Jukka Relanderiin ati Jarkko Tonttiin, voidaan sanoa että kolumnitalouden taitajat ovat elämässään sivuraiteille joutuneita julkisuustyrkkyjä. Kolumneista maksetaan vuosi vuodelta vähemmän kun uudet yrittäjät ovat valmiita niitä ilmaiseksi senttaamaan. Näin ollen on vain ajan kysymys kun nistä ei enää makseta latin latia, mikä on niiden surkean sisällön suhteen ihan oikea johtopäätös. Fiksuimmat lehdet panevat Uuden Suomen tavoin kolumnitehtaansa auki kenelle tahansa joka osaa näytellä kulahtaneen oikeiston kulahtaneita oppeja. Lisäksi kolumnit taistelevat keskenään elintilasta; luetuin on tarjolla ekana, kun katoat etusivun reunasta voit yhtä hyvin olla kuollut. Kukaan ei ole kiinnostunut. Kaiken tämän kolumnisaastan takana on liian suureksi paisunut yliopistolaitos joka tuottaa erityisesti yhteiskuntatieteen ja humanismin aloilta aivan liikaa turhia ihmisiä, joille ei yhteiskunnalla ole mitään käyttöä. Elannokseen on sitten luotava tekonäppäriä kirjoituksia ja yritettävä myydä ne johonkin lehdykkään. Jos esimerkiksi Jarkko Tonttu ei osaa lukea e-kirjoja ja lentää halpisyhtiöllä on se ennen muuta hänen oma vammansa. Siitä tuskin Suomen kansa on sen kumemmmin kiinnostunut. Kolumneissa yleistetäänkin surutta omat kapoiset ajatuksen poikaset koskemaan kaikkia "meitä". "Meitä" ei ole olemassakaan, luemme e-kirjoja halpiskoneissa ja persaukiset humanistit kirjoittavat asiasta paheksuvia kolumneja josaakin Berliinin Prentzlauerbergin tapaisissa mestoissa. Miksi jaksan kolumnitaloutta vihata? Ennen muuta kolumnien taustalla olevan kaksinaamaisuuden vuoksi. Rahaa nämä naamat ovat ennen muuta vailla ja kirjotukset myyntipuheita markkinoille jotka kaikkialla maailmassa supistuvat kiihtyvää vauhtia. Vuonna 2020 ei enää ole olemassa tyyppejä jotka ilmoittavat ammatikseen "kolumnisti". Silloin robotit kirjoittavat uutisten ohella myös hupipuolen älykköfilosfiset luritukset. Radiossakin tätä saastaa tulee. Kun yritysmaailmassa kaiken munannut Jari Sarasvuo kolumnoi Ylen kanavilla on hänellä todella hätä käsissä; rahnaa on yritettvä alkaa lypsämään julkiselta sektorilta jossa kaikki älytön on tässä "konsulttitalouden" ajassa edelleenkin mahdollista. Kaikki kolumnisiti ovat pieniä pekkahimasia. Kun tätä soopaa seuraa alkaa jopa ihailla oikean Pekka Himasen nerokasta luritusta jolla hän on vetänyt pääministeriä myöten höplsätä koko sakkia 700000 euron edestä. Kaikki muutkin haluaisivat saman, tai edes 700 euroa, vaikka muka paheksuvat Himasen törötöilyä. Himanen on kunnon sekopää jonka ei tartte sentata lehtiin muutaman latin toivossa kolumnin rääpäleitä. Kaikki kunnia siitä hänelle. Kolumnitalouden taitajille hyvää matkaa sossun luukulle ja historian unohduksiin!

Zen Explorer

This is fucking me with nothing to lose returning from Zen Expo at Cable Factory in Helsinki.

En tiedä miksi mutta siellä mä ja tuhat kiimaista lesboa Kaapelitehtaalla Zen Expossa. Tilaa oli vähän ja tungos sen mukainen, ruumiineritteet lemusivat joogailijoiden pesemättömistä vartaloista. Koska ämmäsakki ei jostain kummasta syystä lynkannut mua, niin ostelin erilaista esoteerista kirjallisuutta, mm. zen ja treenaaminen tms. En mä niitä koskaan tule lukemaan, mutta nyt on ollut taas sellainen kausi että ostelen vähän kaikkea; flapat Roky Ericksonin konserttiin Tavastialle ja 3 pv flapa pe-su Flow festareille, mustia pukuja, huippuluokan ulkoisia äänikortteja tietokoneisiin, kirjoja jotka heitän hyllyyn niitä koskaan enää tapaamatta yms. stuffii. Kävimme Pomon kanssa syömässä stadin parhaat hampurilaiset Morrisonissa, unohtivat laskuttaa punkkupullon, joten tilasimme samaan piikkiin toisen. Mutta Jumala joka asuu tuossa seinän takana naapurissa kosti; pahamme turposivat emmekä jaksaneet juoda himassa lisää viintä emmekä tsiigata Yksi lensi yli käenpesän leffaa (on kulunut about 7 vuotta kun näimme sen.). Treenaaminen on siinä mielessä salakavalaa hommaa, että jaksaa touhuta loputtomasti, dogailukaan ei tunnu missään. Jos pumppu ei petä, huomenna taas suuria sankaritekoja urheilun rajussa maailmassa, jossa lyödään kovaa ja sääli on sairautta. Se mun piti vielä sanoa, että Timo Airkasisen kirja "Hulluudesta" on niin heikkotasoinen, että pitkään jatkuneet epäilyni hänen täydellisestä filosofisesta ammattitaidottomuudestaan saivat vahvistuksen. Hulluinta kirjassa on että se ei edes koskaan pääse hulluteen saakka. Muutenkin se on joutavaa 60-lukulaisten kuvitelmaa, että kaikki esim. kannattavat varauksettomasti hyvinvointivaltiota (sitä voi kannattaa ja vastustaa tuhansilla tavoin joita tämä tunari ei ole tullut koskaan miettineeksi). No nakkasin kirjaan roskiin ja aloin lukea tietokirjaa "Kuinka kokaiini valloitti maailman". No kokasta en tiedä, mutta joka toisella tyypillä edesmenneessä Pöksymäen baarissa oli jonkinsortin rehut taskussa, puhtausprossa about 8. Elämä on ollut niin omituista ja hetkistä, että 5 vuoden jälkeen olen alkanut vetään röökiä. No tilasin sähkötupakat, mutta niitä odottaesa istun kaiken maailman puistoissa ja tupakkakopeissa koiran kanssa ja vedän röökiä posket lommolla. Toimii ainakin paremmin kuin bensot, meinaan rööki siis toimii. En tiedä mutta siltä musta tuntuu. Sähkötupakkaa ollaan laillistamassa Englannissa ja siitä saa kuulemma kunnon savut, joten eiköhän ensi viikolla tässä luukussa ole e-spaddu huulessa tämän tästä. Goodbye sweet dreams, kuten Roky Erickson tulee ensi kuussa Tavastilla takuulla vetäisemään. Goodbye cruel world, I´m leaving you now...

Soft Touch

Joskus ihmiset ottavat yhteyttä ja pyytävät poistamaan tästä blogista jonkin kirjoituksen, tai sen osan. Lääkäri pelkää oikeuksiensa menetystä, transvestiitti paljastavansa liikaa, työpaikkakiusattu ettei saa enää koskaan töitä. Teen poistpt sen kummemmin miettimättä, vaikka tähän ei tulisi suostua. Kannattaisi kehottaa kääntymään viranomaisten puoleen, mutta en jaksa näistä asioista ryhtyä tappelemaan. Kevät on täällä kaikesta huolimatta ja pitkä talvi koiran kaa takana. Eivätkä lesanderit hypi enää ainakaan koko ajan silmille. Sen kunniaksi työmatkalla kävin Vladavassa steissin vieressä tempaisemassa perjantaiana 2 pulloa valkkaria S-etukortin alentamaan hintaan, 28 euroa puteli. Hyvää oli, mutta lähetys alkoi lopulla pätkiä, varsinkin kun siihen päälle tuli vielä muitakin juomia. Viinapää on aika hyvä, olenkin siirtynyt kaljasta vinkkuun ja kossuun. Kaljaa juomalla jää maailmanakikkeuden salattu ydin saavuttamatta. Kevät on kuitenkin rankkaa aikaa, kaikki valo, sen eri sävyt uuvuttavat. Pitää olla tarkkana ettei ala mopo keulimaan ja S-etukortti vinkumaan Vladavassa tämän tästä. Tosin eihän minua virallisesti vaivaa kuin psykoottinen mania vainoharhoineen sekä välistä väsymykseksi pukeutunut masennus. Muuten mulla on kuuppa liiankin reilassa, näen toisten ihmisten pönttöilyn, joudun sietämään sotä, suhtautumaan siihen rakentavasti. Eikä mulla ole edelleenkään mitään sanottavaa. Onneksi kukaan ei lue tätä, ja osaan olla paljastamatta mitään. Hyvin menee mutta menköön...

Kuntaliiton konsulttidemokratia tuhosi Suomen kunnat

Gaudemukselta on juuri ilmestynyt Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen kirja "Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton". Koska jouduin aikoinaan seuraamaan konsulttien väärinkäytöksiä Kuntaliitossa liiankin läheltä kommentoin alustavasti kirja Hesarissa: Tätä julkisten rahojen haaskaamista erilaisiin konsulttien vetämiin projekteihin on Suomessa harjoitettu jo viimeiset 25 vuotta. Kokonaisuutena arvostellen taso on surkeaa ja konsulttiyhtiöt netonneet sievoiset summat höpöhöpö raporteillaan. Myös kuntien etujärjestö Kuntaliitto on ollut oman konsulttiyhtiönsä kautta etulinjassa vedättämässä vaikeuksien keskellä kamppailevilta kunnilta rahaa turhiin kosultointeihin. Kuntakenttä on tällä hetkellä lähes konkassa ja kaaoksessa, konsultit ovat yksi suuri syy tilanteeseen. He eivät ole kyenneet tarjoamaan lainkaan kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Pikemmin Kuntaliiton omat sun muut superkonsultit ovat vain pitkittäneet edessä olevaa rajua kuntarakenteen muutosta omilla toimillaan, joissa ei kuluttajavastuusta ole huolta kannettu. Jouduin aikanaan seuraamaan läheltä tätä konsulttirumbaa jota kunnissa pyöritetään. Viime kädessä kysymys on siitä, että kunkin konsultin on myytävä palveluksiaan palkkansa edestä ja vähän enemmän kunnille. Asiakkaiden hankkiminen oli toiminnassa yhtä keskeistä kuin asuntovälityksessä. Ja tosiaankin Kuntaliiton oma yhtiö huseerasi etunenässä kykenemättä sekään tarjoamaan mitään ratkaisuja kuntien ongelmiin, joita nykyhallitus yrittää epätoivoisesti ratkoa kuntauudistuksella, joka olisi juuri eläkeelle jääneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan tullut tehdä jo Ruotsin tavoin 1970-luvulla. ************ Kuntaliiton konsultiporukka oli riitaista ja sekavaa sakkia, jota yhdisti totaalinen ammattitaidottomuus. Opit olivat sosionomi-tasoista jälkijättöistä hallintotiedehöttöä. Kuntaliiton konsultointiyhtiön toiminnan tekee erityisen ala-arvoiseksi ja tuomittavaksi se, että yhtiö pääsi Kuntaliiton siipien suojassa tekemään vuosittain miljoonilla epäkuranttia työtään. Kuntapamput ovat kaikki samaa umpimoraalitonta koplaa, erityisesti Timo Kietäväinen ja muut ammatillisesti täysin epäpätevät kepupolitiikot, joita notkuu pitkien Kuntatalon käytäviä näyttelemässä työntekemistä. Ainao etu mitä Kietäväisen kepukopla on Kuntaliitossa ajanut on ollut pitää kuntarakenteen muutos seisauksissa. Kapuloita on heitetty rattaisiin joka välissä, eivätkä useat Talon keputaustaiset konsultitkaan ole tästä rikoksesta vapautettavissa. Onneksi historia tulee tuomitsemaan Timo Kietäväisen ja muut Kuntaliiton kepulit. Tosin samaan historian tuomion saavaan sakkiin kuuluu myös Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma joka kokoomukselle tyypilliseen tapaan on ajanut kuntauudistuksessa kaksilla rattailla. Virallisesti maamme hallituksen linjoilla, mutta selän takana Kietäväisen sakin tavoin yrittänyt saada uudistuksen nurin. Konsulttiyhtiön johdossa oli (voi olla vieläkin) entinen Tampereen yliopistosta valmistunut stalinisti Jarmo Asikainen. Kun maailman vallankumouksesta ei tullut mitään alkoi hän silmät hullun lailla kiiluen konsultoimaan kuntia maanisella kiihkollaan. Hänen työnsä laatu on yhtä kehnoa kuin muidenkin Kuntaliiton konsulttien. Eli mitään kokonaisvaltaista ratkaisua ei ole löydetty mihinkään ongelmaan, ja pahinta on ettei tämä tollolauma edes ole ollut sellaisen tarpeellisuudesta tietoinen. Suurin osa ajasta meni lähes kaikilla epätoivoiseen oman työnsä myymiseen kunnille. Jos ei tullut tavoite täyteen sai elää pelko perseessä. Ja kun tilaus tuli oli se lähes aina tuloseltaan sellainen, että vähennetään väkeä mutta ei puututa toimintojen ylikunnallisiin puoliin. Tämän vuoksi Asikaisen porukka on kunnon Kepuhengessä ollut tuhoamassa syrjä-Suomen viimeisetkin selvitymisen mahdollisuudet. Jokainen täysjärkinen tajuaa pelin lopputuloksen; reuna-alueet tyhjenevät ja lopulta kuntaudistus tehdään joka tapauksess. Kietäväinen, Asikainen ja muut tollot laskevat vain aikaa, vuosia, päiviä, tunteja päästäkseen eläkkeelle ennen kuin heidän tekemättömyytensä koko karmeus paljastuu veronmaksajille. Joskus kun Kuntaliiton konsultti onnistui myymään työtään kuntakentän ulkopuolle, paljastui heidän ammattitaidottomuutensa välittömästi. Kun eräskin Martti Vahermo konsultoi Kirkkohallitusta olivat ihmiset täysin ymmällään siitä, miksi heidän piti maksua vastaam tällaista paskaa kuunnella? Itse sain asiasta koko ajan raporttia ja yritin välittää sitä kyseisen konsultin parhaalle kaverille että kävisi tyypn herättämäss. Hän kuitenkin vain totesi alistuneesti Martin antaneen periksi eikä sille kuulemma enää mitään kannattanut sanoa. Konsulttiyhtiön johdossa Jarmo Asikainen jatkoi tihutyötään keräämällä ympärilleen nuoria innokkaita uusia konsultteja, jotka lähetettiin vuorostan löpisemään tyhjiä ja tyhmiä erityisesti Kietäväisen kamujen kepukuntiin, jotka ovat olleet rehellisten veronmaksajien tappolistalla maassamme jo pitkään. Tästä asiasta voisi kirjoittaa pitkästi ja on mulla siitä romaanikäsiskin, jonka oli Sammakon tarkoitus julkaista, mutta sitten tuli näitä taiteellisia ja tieteellisä erimielisyyksiä ja homma seisahtui. Mutta siitä voin aina silloin tällöin julkaista eri yhteyksissä paloja Kuntaliiton johtavien alkoholistien ja tyhmien kepulaisten toilailuista Suomen rehellisten veronmaksajien piikkiin. Näin he eivät pääse pälkähästä, vaan jäävät loppumaailmankaikkeudeksi nattiavaruuden armoille. Ja Gaudemukselle iso käsi tästä Konsulttidemokratia kirjasta. Se alkaa löytää vähitellen sitä terävyyttä, jota tietokirjamarkkinoilla netin valtakaudella tarvitaan. Ja vaikka Sammakkon kirjakauppa kippasikin stadissa toivon toki heillekin uutta nousua viime vuosien väsähtäneisyyden sijaan. Sama vaiva tosin on myös Likellä, eli molemmat ovat omalla toimimattomuudellaan syöneet omaa markkina-asemaansa ja uskottavuuttaan. Niinpä uudet ketterät ovat osittain jo ottaneet heidän paikkansa, erityiseti tämä joskus liiankin innokas Into-kustannus.

Lately I Let Things Slide

Älä ajattele mitään, älä ainakaan sano sitä ääneen, älä päästä sitä sisääsi, tapa kaikki rakkaus, kaikki kuolema, ole tyhjä, yritä säilyä hengissä mahdollisimman ptikään, he eivät tarvitse sinua, sinä et koskaan tunnustanut tarvitsevasi heitä. Koirien maailmassa rakkaus on hetkissä, ihmisten maaailmassa rakkaus on hetkiä joita vuosikausien jälkeen palaa yhtä äkkiä, ilman mitään syytä mieleen. Tapa menneisyys sisässäsi, ole kova, elä anna enää elämän astua huoneeseesi, tapa hetket ennen kuin ne syntyvät, juokse lujaa, aja fillaria, nosta painoja, ui allasta edes takaisin, yritä olla tappamatta satunnaista vastaantulijaa. Älä usko ajatuksiisi, alitajuntasi rauniot tuottavat turhia ajatuksia, ihmisiä, miehiä taloihin. Jos annat mennä, älä koskaan käännyt katsomaan taaksesi. Anna maailman filmin palaa projektoriin, äläkä osallistu pelastustoimiin. Vihaa kaikkia, hyviä ja pahoja, kukaan ei enää pääse lähellesi yrittämään vahingoittaa sinua. Kun matkustat kauas pois, älä anna siitä mitään vihjettä, muuten ne pirut tulevat tavalla tai toisella perääsi, uniisikin ne tulevat. Älä anna vihjettä, katoa kuvasta ja saat rauhan uusien ihmisten vanhassa maailmasa. Älä mene siihenkään mukaan. Ystävät ovat pahimmat petturit, vihamiehet ovat ainoita rehellisiä joita kohtaat, anna edes joidenkin heistä jäädä henkiin. Kun päästät näitä lauseita elä koskaan palaa niihin, he kaikki ovat satuttaneet sinua, eivätkä ole vihasi arvoisia. Muista deletoida tämä blogi, siinä uudessa paikassa puhutaan ja kirjoitetaan toista kieltä. Älä sorru siihen, sanat ovat turhaa sälää. Kuvaa vaan maailmaa videokameralla nonstoppina ja myy oma kauheutesi heille kaikille ympäri maailmaa asuville ääliöille. Anna maistaa ilmaiseksi, mutta siitä mitä verhon takana tapahtuu, pitää maksaa. Se on leffa siitä kun ihminen kaikin tavoin tuhoaa itsensä ja lähettää sen sensuroimattomana eetteriin. Järjestä heille lopuksi kunnon show, nauti lopun ajoista vilpittömästi. Niinhän nekin tekivät, jotka pettivät sinua selkäsi takana. Voit antaa anteeksi, mutta älä sitenkään, kosto on aitoa kun se viedään absoluuttiseen loppupisteeseen saakka. Muuten ne voivat kuvitella pelastuneensa. Kuole vasta kun olet ehtinyt käydä kusemassa heidän haudoilleen. Ja unohda koskaan kirjoittaneessi näitä, tai mitään, älä ainakaan tunnusta, älä unohda että vain kosto elää. Ihmiset eivät, he ovat vain nappuloita pelissäsi. Et koskaan oppinut rakastaman ketään, et halunnut ystäviä, vihamiehet löit välittömästi lättänäksi. Yksin eläminen meren tuolla puolen on ainut päämäärä johon olet kaikki nämä vuosikaudet pyrkinyt itsekään sitä tajuamatta. Tapa myös taju, tapa, niin voit elää ikuisesti. Eikä se meri jonka takana elät ole sama meri jonka taakse ennen pakenit. Rakkaus on asia johon et saa enää hurahtaa, pitää käyttää kovia droppeja että unohtaa, pitää pestä taulu tyhjäksi, antaa heille vapaus tehdä mitä haluavat, ja vaun petät kaiken lupaaamasi ja jätä heidät pelaamaan pelejään ilman osanottoasi. He ovat pelottavia ihmisiä kaikessa vilpittömyydessään, älä kuitenkaan tapa heitä, poistu vain taksilla lentökentälle ja lennä pois tämän kaiken keskeltä. kun pääset perille uuteen paikkaan, muista deletoida tämä blogi, eikä kukaan voi enää aavistaa sinun eläneen.

Everything is everything by Esko Valtaoja

EVERYTHING IS EVERYTHING BY ESKO VALTAOJA Pitkäpartainen sympaattinen hymyhuuli Esko Valtaoja on julkaissut teoksen ”Kaiken käsikirja”. Kirjassa ei ole muuta vikaa kuin että se on ylipäätään julkaistu. Luonnontieteilijöille ominaiseen tapaan Valtaoja luulee kompetenssinsa ulottuvan kaikille elämän ja tieteen alueelle. Tässä hän sortuu ihmisen kehityshistoriasta kirjoittaessaan sen tasoiseen argumentointiin, että sillä tuskin pärjäisi historian tai yhteiskuntatieteiden alemman tason opinnoissa. On liikuttavan säälittävää että ihmisen kehityksestä kirjoittaessaan Valtaoja käyttää ihmisen sukupuuta kootessaan lähteinä Science ja Nature lehdistä leikkaamiaan artikkeleita. Leikkaa jaa liimaa menetelmällä hän kokoaa hataran esityksen ihmisen kehityksestä. Graduna tämä ei saisi hyvää arviota ja samasta asiasta ovat oikeat ihmisen evoluution asiantuntijat kirjoittanet paljon parempia esityksiä. Valtaoja ei kuitenkaan kirjoittamisen tuskissaan ole ehtinyt/jaksanut näihin tutustua. Jälki on sen mukaista, väkisin väännettyä. Mitään omaa näkökulmaa mihinkään ei Valtaoja muutenkaan ”Kaiken käsikirjassa” osaa esittää, vaan teos on raakile, josta kovalla uudelleen kirjoittamisella ja editoinnilla olisi ehkä vuosi pari myöhemmin saatu kunnon tekele. Ihmisen kehitys kerrotaan siis alkeellisesti, mutta ei Valtaoja maailmankaikkeudesta kirjoittaessaan myöskään mitään uutta esitä. Pieniä puujalkavitsejä loputtomasti siellä täällä, mutta samat vanhat 70-lukulaiset scifikliseet kuuluvat edelleenkin Valtaojan tapaan hahmottaa maailmankaikkeutta. Tähtiin mennään joskus, ufot lentelevät ja maailmankaikkeus on juuri sitä mitä vallalla oleva teoria selittää. (Juuri tällä viikolla on asetettu kyseenalaiseksi Einsteinin suhteellisuusteorian väite, jonka mukaan kappaleet putoavat samalla nopeudella…) Tämän populaarin kirjan perusteella Valtaojaa ei ehkä kannata kutsua tähtitieteen Pekka Himaseksi, mutta kovin alas hän on Himasen tavoin rimansa asettanut. Liekö hänelläkään esittää viime ajoilta mitään kunnollista tutkimusta, vai onko aika mennyt naistenlehtijulkisuudessa brassaillessa? Olen siis pettynyt, sillä joskus Esko Valtaoja kirjoitti hyvin näitä populaariopuksiaan. Nyt nuo päivät ovat aikoja sitten menneet ohi. Valtaoja on kertonut kuulemani mukaan että ”Kaiken käsikirjan” kirjoittamiseen meni pitkä aika. Mutta jos ei ole mitään omaperäistä kerrottavaa, ei auta vaikka jauhaisi paikallaan writers blockissa loppuelämänsä. Esko Valtaoja on kuitenkin suuren yleisön suosikki, eikä se kykene lukemaansa kriittisesti arvioimaan. Samalla tapaa kevyttä kamaa on paljon hehkutettu Sixten Korkmanin ”Talous ja utopia”. Tosin se on ansioiltaan Valtaojan kirjaa paljon loogisemmin ja paremmin kirjoitettu. Korkmanin kirja on economics for dummies –osastoa. Valtaojan kirja on universe for dummies – osastoa, eikä tässäkään luokassa pärjää erityisemmin. ********************* Onneksi Suomessa rima on maailman tasoon verrattuna niin lukijoiden kuin kirjoittajien keskuudessa asetettu matalalle. Kun suurin osa ei kykene seuraamaan englanninkielistä tutkimusta ja kirjallisuutta, voidaan täällä kevyin eväin nousta guruiksi. Tässä on täydellisesti onnistunut epäonnistumaan vain Pekka Himanen, jonka tapausta tulisi tiedepolitiikan sijasta ryhtyä tarkastelemaan psykopatologian näkökulmasta. Miksi hänellä on tarve olla suuri kun on vain pieni? Miksi hän valehtelee olevansa professori Oxfordin ylipistossa? Miten tämä pojan nilkki on onnistunut vetämään pääministeri Kataista ja hänen koplaansa nenästä kerta toisensa jälkeen? Ja mikä on Pekka Himasen tulevaisuus, Suomessa ainakin tie on jo noussut pystyyn? Tiede on alkanut maistua yhä enemmän höperöiden tyyppien keskinkertaiselta pätemisen tarpeelta. Tieteen taso Suomessa on niin matala, että Himasen ohella voitaisiin potkut antaa valtaojalle… valtaosalle ylipistojen proffista ja niiden ympärillä perskärpästen tavoin apurahoja kärkkyville tutkijoille voitaisiin oikeuden ja kohtuuden nimissä antaa potku persauksiin. Yliopistolaitos on levinnyt liian suureksi, liian laajalle, eikä tämäkään saippuavaahto ole enää kenenkään hallinnassa. Tämän vuoksi keskitasoa alapuolella ajatustensa tasolla olevat pääministeri Jyrki Kataisen tapaiset nilkit katsovat voivansa röyhkeydellään ryhtyä jakamaan uusiksi valtion tutkimusrahoja. Pääosin pyrkimyksen on leikata niitä ja jakaa niitä vihervasemmiston sijasta uusliberalistisiin hankkeisiin. Ei hyvä, ei. Kovalla kohinalla Kataisen ja muiden huru-ukkopoliitikkojen suurella kohulla ja rahalla synnyttämä Aalto-yliopisto on juuri pudonnut maailman 500 parhaimman yliopiston listalta, eli on umpisurkea tasoltaan. Helsingin yliopisto menee kevyesti sadan parhaan joukkoon. 500 parhaan joukossa on muitakin tavallisia suomalaisia yliopistoja, joissa yleisen vouhottamisen ja sekoilun sijasta hankkeita arvioidaan niiden tieteellisen kompetenssin näkökulmasta. Tämä puuttuu täysin Aalto-yliopistolta, jossa Pekka Himanenkin saa puolen professuurin palkan pitämällä vuodessa ainoastaan 3 illan alkeiskurssin, eikä kukaan ole vaatinut häneltä mitään tutkimuksellisia näyttöjä. Aalto yliopiston surkea taso osoittaa vanhan sloganin tavoin, että mitä vähemmän julkinen valta ryhtyy asioita rahoituksen sijasta itse ajamaan, sitä varmemmin epäonnistutaan. Tätä saattaa vielä pääministeri Katainenkin katuen miettiä leivättömän pöydän ääressä, jonne hän kansalaisten verovarojen kavaltajana kuuluisi ehdottomasti.

House of the Rising Sun

Nousevan auringon talo Lohikoski muutti tyhjän elämäni hetkessä. Eikä se muutos mennyt pelkästään parempaan suuntaan. Yleisen remuamisen lisäksi se alkoi puhua mua mukaan sen bisneksiin. Pääsisin toimariksi ja rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Onneksi tajusin kieltäytyä ja lyödä asian leikiksi. Pidin Lohikosken juttuja pahalaatuisen maanikon kuvitelmina siitä kuinka tämä huijaa koko maailmaa aukottoman erehtymättömällä taidollaan. Jos Lohikoski saisi kuulla mitä tässä kerron meidän yhteisistä asioista, olisivat luotiliivein varustautuneet liivipyöräläiset tuossa tuokiossa oveni takana pistämässä meikäläisen kylmäksi. Siksi on parempi että pidämme nämä jutut vain meidän keskeisinä. Jooko? Lohikoski oli hankkinut useita yrityksiä erilaisilla vippaskonsteilla haltuunsa. Firmansa myyneet muistelivat kauppaa käydyn hirveässä kiireessä, jossa ei ollut aikaa kysellä eikä empiä, vaan heidät painostettiin välittömästi panemaan nimet papereihin. Ei hän ollut omalla nimellään mukana yhdessäkään firmassa, vaan bulvaanit hoitivat omistamisen ja yhtiöiden kautta tehdyt lukemattomat tilauspetokset. Yhtiö oli luottotiedoiltaan kunnossa kun Lohikosken kopla osti sen velkoineen päivineen. Jos yhtiöllä oli realisioitavissa olevaa omaisuutta se tehtiin heti. Heti samana päivänä kopla alkoi myös tilata tavaraa Lohikosken venäläisen vaimon talon työmaalle Karhusaareen. Jonkinlaista Iisakin kirkkoa sinne rakennettiin, mutta hyvin pian huomasin että talolle tilattu kama jatkoi sen pihalta matkaa muualle. Kamaa tilattiin niin kauan kunnes yhtiö ei enää saanut laskulla mitään. Siinä vaiheessa tavaran toimittajille selvisi että yrityksellä ei ollut alunperinkään aikomusta maksaa tilamaansa tavaraa. Ostettu kama meni Lohikosken jengille, ”vaimon” talon työmaalle ja sitten iso osa myytiin eteenpäin. Kuulostaa aika simppeliltä jutulta, mutta tämän tapahtumaketjun selvittämiseen kului itseltäni pitkään, rikosoikeudellisesti tarkasteltuna viittä vaille liian pitkään. Ostettiin siis myymään halukkailta rehdeiltä yrittäjiltä puhtaita yhtiöitä ja perustettiin jengin liepeillä puhtain luottotiedoin operoivien nimiin uusi yhtiöitä. Sitten alkoi luottokortti, tavaroiden ja palvelusten ostamisrumba puhtaan yhtiön laskuun. Kaupankäynti rakennusalalla perustuu luottamukseen. Tätä seikkaa he käyttivät rujosti hyväkseen. Puhdas yhtiö oli parissa kolmessa kuukaudessa siinä kunnossa ettei sille enää myyty mitään luotolla. Silloin otettiin käyttöön uusi yhtiö ja aloitettiin sama alusta. Samanaikaisesti toimi useita yhtiöitä erilaisen huijaamisen merkeissä. Yhtiöiden toiminta-aika oli lyhyt, korkeintaan muutama kuukausi. Kun maksuhäiriöitä alkoi kertyä, eikä homma ollut enää hallittavissa yhtiö myytiin velat salaten jollekin ihmisparalle, joka tarvitsi sitä oman liiketoimintansa käynnistämisen. Yhtiöpapereiden sijasta ovella odotti pian poliisi. Jos yhtiö oli niin kuralla ettei sille löytynyt ostajaa sen toiminta lakkautettiin. Näin syyttäjän mukaa pummattiin parissa vuodessa yli miljoona euroa. Syyttäjä väitti Lohikosken sakkeineen tehneen tätä yrityskauppa pelkästään rikollisessa hyötymistarkoituksessa. Yhtiöiden myyjiä ja ostajia erehdytettiin. Samaten tavarantoimittajia. Yhtiöiden aikomus jättää maksut pystyyn ja niiden olematonmaksukyky tietenkin salattiin. Asian liepeillä liikkuneille tyypeille valehdeltiin päin näköä yhtiöiden liikevaihdot, toiminta ja laskujen polttaminen Lohikosken vaimon talon työmaan takapihalla Aku Ankan tavoin. Erityisen tuottavaa oli luottotilien ja –korttien hankkiminen. Ne hankittiin heti yhtiön haltuun saannin jälkeen niiden puhtaita luottotietoja hyödyntäen. Trust is a must. Luoton myöntäjienkin uskoa rehelliseen ja puhtaaseen maailmaan käytettiin surutta ja mitään katumatta hyväksi. Useilla firmoilla ei mitään oikeaa liiketoimintaa edes ollut. Tai jos jokin työmaa jossain olikin, fyrkat nostettiin automaatilta käteisenä heti niiden saavuttua. Ne menivät Lohikosken jengille. Minä sain jotakin pientä aina silloin tällöin, kuten prepaid kännykkäliittymiä. Luojan kiitos että Lohikoski sai naapuriin muutettuaan lähes heti päähänsä että alan kirjoittaa hänen muistelmiaan. Opin nopeasti, että hänen puuhiinsa ei parane mennä mukaan. Muuten olisin ollut kurkkuani myöten mukana samassa paskassa. Lohikoski olisi osannut keinot puhua minut matkaan hyvällä tai pahalla. Sen verran olin kuitenkin mukana, että Lohikoski käski usein ilmoittaa hankkimansa rojun laskutusosoitteeksi minun osoitteeni. Nimeänikin käyttivät muutaman kerran monen muun tavoin tavaran tilaajana. Lohikosken porukalla oli siis paljon firmoja joita yhdisti alusta asti aikomus jättää kaikki laskut maksamatta. Syyttäjän mielestä tämä oli peräti törkeää hommaa. Eikä se munkaan mielestä kaukaa siitä liippaa. Yhtiöiden toimialana valehdeltiin niiden keskittyvä voimalaitoksiin ja prosessiteollisuuteen liittyviin projekti-, hankinta- ja logistiikkapalveluihin. Kuulostaa hyvältä ja meni tavarantoimittajiin, pankkeihin, luottokorttiyhtiöihin täydestä. Todellisuudessa firmat olivat vain erilaisten tilaus- yms. huijausten kulisseja. Tilaajina käytettiin yleensä tekaistuja nimiä. Asiat hoidettiin nykypäivän tapaan puhelimella ja sähköpostilla. Jos joku tavaran myyjistä olisi vaivautunut, olisi hän saanut selville rekisteritietojen puutumisen yhtiöistä. Ja tavara joita yhtiöt tilasivat oli yhtiöiden toimialaan liittymätöntä. Kymppitonnin hifivehkeet, kalliita kalusteita, autoja, veneitä… Kaikki kuskattiin ensin Lohikosken vaimon talon työmaalle Karhusaareen, josta suurin osa jatkoi matkaa tuntemattomiksi jääneisiin päämääriinsä. Kaikki yritettiin tietenkin panna bulvaanien syyksi, mutta todelliset hyötyjät olivat Lohikoski ja hänen sakkinsa. Kun joku aloitteleva alkoholisti tai nisti saatiin perustamaan yhtiö sai tämä tästä jonkinlaisen palkkion. Häneen nimiinsä yhtiöille hankittiin luottokortteja. Yritysten paperit laati Lohikoski. Hän myös neuvoi miten bulvaani vastailisi kun närkästyneet tavarantoimittajat alkaisivat soitella toimitustensa perään. Maksu oli jo tulossa, huomenna menossa maksuun, mennyt erehdyksessä väärälle tilille, lasku oli tulomatkalla hukkunut postissa. Nykyaika on rikollisen toiminnan kannalta kuitenkin muuttumassa yhä epäreilummaksi. Sinitakit jäljittivät puhelutietojen avulla yhtiöiden toimintaan liittyneet puhelut Lohikosken vaimon talon työmaalle, osan jopa naapuriin Lohikosken asuntoon. Kun aloin epäillä Lohikosken hommien alkavan olla liian suuria, liian avoimia leikkasin varmuuden vuoksi häneltä käyttööni saamaan Eurocardin kappaleiksi. Se oli ollut osa-maksua muistelmista, joita Lohikoski oli pakottanut minut kirjoittamaan, tai ainakin vaihtoehto antamatta suostutellut kirjoittamaan. Höyläsin korttia Pöksymäen baarissa, ostin kuntosalikamppeita alennusmyynnistä, hankin uuden iPhonen, läppärin ja tabletin. Tämä oli virhe, vaikka Lohikosken tapaus on paisunut niin suureksi että kukaan ei ole käynyt kysymässä minulta hankkimistani tavaroista. Lukemattomat yöt kuitenkin valvoin odottaen että minut haettaisiin häkkiin. Täytyy kuitenkin vielä tunnustaa, että minäkin tein pari tilausta vaimon talon työmaalle. Lohikoski soitti sieltä ja sanoi olevansa niin kiinni betonin valussa että ei ehtinyt tilata seuraavaksi tarvittavaa kuormaa. Käski mun tilata ja mä tilasin enkä tuossa vaiheessa ajatellut tulevani näin kanssarikolliseksi. Muutaman kerran sain tililleni suuren, yli kymmenen tuhannen euron suorituksen. Sain pitää siitä kymmenen prossaa palkkiona Lohikosken muistelmien kirjoittamisesta. Loput lähetin Lohikosken antamaan tilinumeroon. Lohikoski ei siis ollut omistajan yhdessäkään firmassa jota pyöritti kulisseissa. Näin ollen hän väitti oikeudessa ettei ollut saanut firmoista taloudellista hyötyä latin latia. Myönsi olleensa välittäjänä ja neuvonantajana palkkiota vastaan joissakin yrityskaupoissa. Palkkiot olivat kuitenkin yritysten uusien omistajien lupuksista huolimatta jääneet maksamatta. Näin ollen hän katsoi olevansa tässä tilauspetoshuijaussarjassa asianomistaja ja oikeutettu korvausvaatimuksen. Mutta kaikki muut juttuun liittyvät tahot väittivät kivenkovaan Lohikosken pyörittäneen toimintaa taustalla ja olleen erilaisten konnankoukkujen pääasiallinen hyötyjä. Hän oli neuvonut eri tilanteissa miten yhtiöiden, niiden ostamisen ja lopettamisen kanssa menetellään. Tästä konsultoinnistaan väitti saaneensa normaalin palkkion. Tämä selittää miksi hän oli tehnyt ostoja ja nostoja firmojen luottokorteilla siirtäen rahat omalle tililleen. Ja kaikki selvittämätön oli jonkun mystisen Ola Harjun tekosia. Häntä kuvailtiin pitkätukkaiseksi, pitkään mustaan nahkatakkiin pukeutuneeksi alamaailman torpedoksi, jolle ei kannattanut vastaan panna. Oli hankkinut kovuutensa Tukholma alamaailman välien selvittelyissä. Oli ollut Crister Pettersonin narkkikamuja. Syyttäjä ei ollut kuitenkaan selvityksissään löytänyt väestörekisteristä yhtään Ola Harju nimistä henkilöä, mutta saattoihan hän asua Ruotsissa, jossa muutama muukin jonka päälle syytä Lohikosken asianajaja yritti siirtää kuulemma asui. Osoitteista ei tietenkään ollut mitään tietoa, eikä syytäjä jaksanut ryhtyä jahtaamaan näkymättömiä miehiä Ruotsista tai muualta maailmasta. Joku turkulainen rakentaja jolla oli mennyt bisnekset vikaan ja joka oli jäänyt jostain diilistä paljon velkaa Lohikosken sakille tuli vaimon talon työmaalle tekemään töitä velkojensa maksamiseksi. Häntä käytettiin surutta tilausten tekijänä ja hakijana. Luottokorttikin hänelle hankittiin. Sen höyläsi tappiin Lohikoski Pöksymäen baarissa. Normaali päivämyynti oli about 300 euroa. Nyt tuli muutamana päivänä yli 25 tonnin myynti. Ja nämä luottokorttiostot teki tämä turkulainen piruparka, joka oli käytännössä orjan asemassa työmaalla. Kun vedätys oli viety tappiin, tämä kaveri lopulta kännipäissään tuli työmaalle etsimään Lohikoskea käsiaseen kanssa. Kun ei löytänyt pani paikalla olleet Lohikosken apurit riviin ja aikoi teloittaa koko sakin. Pyssy ei kuitenkaan lauennut, joten kauhusta kankea porukka hyökkäsi häneen kimppunsa ja antoi pahasti turpaan. Turkulainen tunsi olevansa lopullisessa loukussa, joten hän veti sairaalasta kotiin päästyään ison pullollisen hevosille tarkoitettua rauhoittavaa lääkettä ja päätyi vatsahuuhteluun. Kun hän siitä selvisi joutui hän jälleen orjaksi Lohikosken vaimon talon työmaalle Karhusaareen. Ja koska menevässä maailmassa palaa bensaa, yhtiöille tietenkin hankittiin myös bensakortit. Tuhansia litroja lähti tätä tietä Suomen valtateille, eikä niistäkään laskuista mitään maksettu. Selityksenä annettiin että osa firmojen hankkimista tavaroista ja palveluista maksettiin bensalla. Sen verran Lohikosken ote lipsui että postilokero minne eräiden yritysten laskut tulivat oli hänen nimissään. Mutta se oli vain palvelus ystäville, joista hän sai pienen palkkion jonka nosti kyseisiltä yhtiöiltä saamalla Eurocardilla pankkiautomaatista. Laskujen kohtalo oli siis synkkä, ne poltettiin. Joitakin kuitenkin löytyi poliisien tutkiessa asiaan liittyvien jehujen autot. Laskuja oli liikkeessä niin paljon, että kaverit tulivat nopeasta vaurastumisestaan niin varomattomiksi, että eivät muistaneet hankkiutua kaikista laskuista eroon. Siinä olikin sitten jo vähän enemmän selittämistä leivättömän pöydän ääressä. Oma lukunsa olivat allekirjoitukset erilaisissa luottokorttihakemuksissa. Poliisi hankki grafologin tutkimaan niitä. Tämän mukaan ne olivat kiistatta Lohikosken omia allekirjoituksia. Lohikosken puolustuksen mielestä grafologia on humpuukia ja se kehotti syyttäjää seuraavaksi kutsumaan astrologin tai korteista ennustajan paikalle. Lohikoski hymyili ivallista hymyään. Hänellä oli kaikkeen kattava selitys: hän oli liikemiehenä ainoastaan toiminut välittäjänä kaupoissa ja autellut palkkiota vastaa ilman tietoisuutta toiminnan rikollisesta luonteesta. Hänen allekirjoituksensa löytyi mm. monen sadan tonnin veneen tilauskirjoista. Vene oli toimitettu annetun osoitteen mukaan tyhjälle tontille Korsoon, eikä toimituksen tehneet automiehet voineet kuin kummastella toimituspaikkaa. Yleensä veneet toimitetaan rantaan, eikä tyhjälle tontille. Mutta sinne he veneen saamiensa ohjeiden mukaisesti jättivät. Sen jälkeen vene purjehti auringonlaskuun, eikä sen myöhemmistä vaiheista saatu mitään selkoa. Kuka avasi tilin ja kenelle –kysymys johti sekin loputtomaan vatvomiseen. Kaikki avasivat tilejä, nostivat seinästä rahaa. Syyttäjän mukaan se päätyi pääosaltaan Lohikoskelle, mutta tämä kiisti asian. Häneltä ei löytynyt pankkitiliä jossa olisi ollut mainittavampi summa rahaa. Kotietsinnässä poliisi löysi ainoastaan hasispiipun ja monta sataa litraa erilaisia viinoja, jotka Lohikoski oli kertomansa mukaan tuonut itse Virosta omaan käyttöönsä. Puskissa pitkän putken kanssa väijyneet kytät kuvasivat monta alkkista jotka menivät aamuisin Lohikosken asuntoon ja poistuivat sieltä selvästi huojentuneina. Kuullessani asiasta mieleni teki mennä avaamaan Lohikosken luokseni jemmaan jättämä lipas, mutta tajusin olevan joka suhteessa tulevaisuuteni kannalta parasta olla panematta tämän enempää näppejäni juttuun. Tavaraa oli tilattu ja kuljeteltu ristiin rastiin. Lopulta ne kaikki olivat kadonneet. Solmukohtana toimi Lohikosken vaimon talon työmaa Karhusaaressa. Sinne tilattiin rakennustavaraa lähes kolme vuotta. Kun asia alkoi poltella, keksittiin yhä uusia rahaksi helposti muutettavia tavaroita joita huijattiin yrityksiltä myytäväksi eteenpäin. Kukaan asiaa tutkineista poliiseista ei ollut käynyt katsomassa työmaata Karhusaaressa, eikä Lohikosken venäläistä vaimoa oltu edes kuulusteltu. Ihmettelin asiaa, enkä keksinyt mitään järkevää syytä tähän. Ehkä tutkintaa suorittaneet poliisit halusivat suuren työtaakan vuoksi rajata jutun, eivätkä enää jaksaneet alkaa penkoa Lohikosken vaimon talon työmaata. En ole sitä itsekään nähnyt, enkä tunne mitään halua lähteä sinne panemaan henkeni alttiiksi. Siellä lymyilee kuitenkin joku uusi Lohikosken masinoima porukka tehtailemassa tilauspetoksia. Kun uskaltauduin tuomioiden tulo jälkeen kysäisemään Lohikoskelta asiasta hän vastasi: -Kannattaa panna itsensä peliin. Se on ainoa sääntö joka kannattaa pitää mielessä. Voitat tai häviät, ilman yrittämistä kuihdut hiljaa elämästä pois. Sen jälkeen kannoimme useita jätesäkkejä paperitavaraa roskikseen. Sinne taisi mennä monen firman jälkeen jääneistä papereista loput. Lohikoski teki kaiken avoimesti, koska silloin hänen tekemisiinsä kiinnitettiin vähiten huomiota. -Tärkeintä on pysyä sisässä elämän kulkua, eikä katsella sitä nurkasta niin pitkään että on huomannut maalanneensa sinne jalkansa kiinni, eikä pääsen enää mukaan ohi jyskyttävään elämän junaan. -Minä sen tiedän jos kuka kun olen pelannut elämän valttikortit kädestäni. Mitä sille talolle tapahtuu? -Teemme sen valmiiksi. Sitten heitän akan ulos ja asetun sinne viettämään hyvin ansaitsemiani eläkepäiviä. Nyt rakennus on vielä keskeneräinen. Se tulee valmiiksi muutaman vuoden kuluessa. Sitten istun alakerran takan ääressä ja poltan laskuja ja muuta elämääni nurin kampeamaan pyrkivää aineistoa tässä 1500 neliön talossani. Mutta sitä ennen on vielä muutakin tehtävää. Meidän täytyy saada muistelmani valmiiksi. Luetutamme sen asianajajallani että ei jää mitään mistä meidät voidaan naulata seinään. - Meidät? - Meidät ja monet muut. Emme pääse enää tästä keissistä eroon, joten jatkamme loppuun saakka. Tuskin se tulee kovin katkera kohdallasi olemaan. Olet näissä bisnesjutuissa suorastaan niin vähä-älyinen, että sinua olisi helppo jymäyttää. Mutta haluan todellakin jättää jonkin jäljen maailmaan, että olen elänyt. Muistelmat ovat keinoni elää ikuisesti. Tai ainakin jonkin aikaa kuolemani jälkeen. Jos tuo alakerran ukko asettuu vielä poikkiteloin, panen hänet Lauttasaaren sillalta betonikengät jalassa meren pohjaan. Tässä vaiheessa, näinkin kauan eläneenä haluaa jo vähän rauhallisempaa menoa. Karhusaaren talossa saan asua omissa oloissani sitten kun se joskus näistä häiriöistä huolimatta valmistuu. Lohikoski otti lippaan jonka olin jemmannut kämppääni hänen puolestaan, avasi sen ja otti sieltä tukun viisikymppisiä lyöden ne kouraani. Panin rahat taskuun. Olin oppinut olemaan kyselemättä turhia ja tunsin jopa ansainneeni fyrkat korvaukseksi kaikesta menosta ja melskeestä joka oli häirinnyt elämääni siitä saakka kun Lohikoski muutti naapuriin. Seuraavana aamuna miehet tulivat kantamaan Lohikosken asunnon tyhjäksi. Lohikoski lähti mersullaan kohti Vantaan vankilaa, jossa tulisi viettämään muutaman seuraavan vuoden. Olin varma, että hän oli sopinut porukkansa kanssa kannattavan tilauspetostoiminnan jatkamisesta Karhusaaren työmaalla. Linnassa hän nostelisi puntteja, löisi korttia vanhojen vankikamujensa kanssa ja odottaisi uuden venäläisvaimonsa vierailuja perheosaston intiimihuoneessa. Menin asuntoni parvekkeelle katsomaan merta. Minusta tuntui että paatit lipuivat jälleen vilkuttamatta elämäni ohi. Tämän kummempaa siitä ei enää tulisi. Hyvä niin. Menin asuntooni ja aloin katsoa HD digiboksille nauhoittamiani dokkareita. Niitä oli kertynyt lähes koko kovalevy täyteen.

Too Many Words

Blogit katoavat vinhaa vauhtia historiaan. Ne ovat liian hitaita ja pitkiä. Kukaan ei jatkossa tarvitse 140 merkkiä enempää asiansa esittämiseen. Facebookin on liian rönsyilevä. Jatkossa Twitter rulettaa! Vaikka olemme taas härmässä pari vuotta jäljessä.

Vaikka tykkäänkin vanhoista paperikirjoista, joita saa nykyään ilmaiseksi kirjaston kierrätyslaatikoista ja kuolinpesien divareista, olen vähitellen alkanut räpläämään tätä iPhonea pitkin päivää. Itse asiassa minulla on 2 älypuhelinta käytössä. Näillä kuuntelen Economostin ja newyorkilaisia radiokanavia kuskatessani koiraa aamuin illoin. Spotifystä tsekkaan uudet levyt. Mutta ennen muuta kuuntelen 70-luvun progea.

Vaikka elämässäni on kaikkea liikaa, aion toki mennä taasen kolmeksi päiväksi Flow festareille. Nick Cave, Kraftwerk ja sata muuta kompensoivat ylihintaiset viinat ja sapuskat. Mutta pääsääntöisesti tämä puhelin ja 60 tuumainen telkku riittävät enemmän kuin hyvin. Eikä tämä jää tähän. Viimeistään parin vuoden kuluttua ostan 80 tuumaisen telkun ja lisää älypuhelimia. Tabletit vielä menettelee, mutta kannettava alkaa olla liian jämy peli matkassa kuljetettavaksi. Adios Amigos!

Jyrki Katainen - Enemy of the Finnish Welfare State

Kevättä ilmassa? Pitkästä, pitkästä aikaa näen syytä ottaa osaa poliittiseen debattiin Hesarin verkkokeskustelussa kommentoimalla pääministerimme pelaamista kaksin kortein: Pöxy 11:02 Uunituoreen Economistin mukaan Suomen työvoimakustannukset ovat nousseet eniten euron olemassa olon aikana siihen kuuluvista maista. Suurin syyllinen tähän on Jyrki Katainen itse. Ennen vuoden 2007 vaaleja hän lupaili löysiä puhuen mm. roimia palkankorotuksia sairaanhoitajille. Tästä johtuen julkinen sektori tuli palkkakehityksen johtajaksi ja työvoimakulut lähtivät rajuun nousuun. Politiikan lyhyttä perspektiiviä kuvaa, ettei kukaan nosta em. asiaa esiin nyt kun samainen Katainen vaatii työmarkkinoille erilaisia leikkauksia yms uhkailemalla muuten koko kansan saavan kärsiä. Eli Kataisen johtama hallitus pyrkii kursimaan takaisin Kataisesta itsestään johtuneen kustannusten nousun työmarkkinoilta ja veronmaksajilta. Koska julkinen sektori elää yksityisen sektorin veroilla, tulisi Suomessa Britannian tapaan lailla rajata palkkojen nousu julkisella sektorilla tietyksi ajaksi korkeintaan 1 prosentiksi vuodessa. Tämä leikkaisi tehokaasti työvoimakustannusten kasvua. Muutenkin valtion ja kuntien työntekijöitä tulisi sanoa irti kuten tapahtuu tällä hetkellä yksityisellä sektorilla ja ohjata heidät yksityisen sektorin palvelukseen, jos sinne kelpaavat. Kuntauudistus on tässä tärkein ase. Mutta Katainen voisi itse osallistua vaatimiinsa talkoisiin esittämällä solidaarisuudesta yksityiselle sektorille esimerkiksi 10 prosentin vähennystä pöhöttyneen valtion työntekijöistä olemassa olevan sopeuttamisohjelman lisäksi. Näin hän panisi itsensä likoon, eikä vain vyöryttäisi suurelta osin omista löperöistä puheista johtuvan tilanteen ratkaisua työmarkkinajärjestöille. Eli Katainen voisi johtaa Niinistön esittämään tapaan joukkoja edestä, eikä piiloutua toisten selän taakse. Sama venkoilu näkyy myös Kataisen ja Stubbin haluttomuudesta avoimen rehellisesti arvioida EU:n budjettineuvottelujen tulosta Suomen kannalta edut esiin tuoden suhteessa kuluihin ja haittoihin. Ryhtiä Jyrki Katainen! Porvaripolitiikka kehiin myös kokoomuksen taholta! ************** Ja näköjään wirtaa piisaa, joten kommentoin myös maamme asuntopolitiikkaa stadissa asuvan näkökulmasta Timo Juurikkalan kolumniin: Jussi Apila Hyvä kolumni. Siitä kuitenkin unohtui, että maassamme asuvista 190.000 ulkomaalaisesta puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2030 heitä ennustetaan olevan 300.000 ja saman kehityksen jatkuessa pääkaupunkiseudulla 150.000. Näin ollen taistelu kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista kovenee koko ajan. Näkisin että valtion tulisi em. faktat huomioon ottaen suunnata erityistä tukea pääkaupunkiseudun vuokra-asumiseen myös tältä kannalta katsottuna. Maahanmuuttajien levittäminen tasaisemmin eri puolille Suomea ei liene realistinen vaihtoehto työpaikkojen pakkautuessa yhä enemmän tänne etelään. ************** Nyt voinkin sitten jälleen käydä sotimaan ylitse pursuavaa kirjakaapistoamme vastaan ja roudata kasillisen Malmin kirjaston kierrätyslaatikkoon. Aamulla jo lenkillä koiran kanssa Vantaanjoella aloitin uuden Economistin kuuntelemisen audiona. Koiraa kuskatessa sen voi suht vaivatta kuunnella kannesta kanteen, lukea viikossa sataa sivua en jaksaisi muun lukemisen päälle. Vaikka olenkin osa suurta elämäänsä leppoistamaan pyrkivää kansanosaa, tekemistä tuntuu oleva edelleenkin liian paljon joka sektorilla. Ulkomailla vähän pitempää asuessa huomaa, että jää tutuista kulttuurisista siteistä vapaana enemmän aikaa ajatella, jopa skrivata. Täällä on kaikkea kiinnostavaa aivan liikaa, polla parka joutuu prosessoimaan tietoa jatkuvalla syötöllä populaarimusiikin uusista ja vanhoista käänteistä globaalin talouden erityisproblematiikkaan saakka. Eikä rahapeleistäkään ole viime aikoina mainittavammin tullut rahaa. Lohikosken Saksasta ostama Porchen retale jaksaa kuitenkin riemastuttaa: siinä kun on rättikatto ja hän joutuu kolaamaan siltä koko ajan lumia, ettei se lysähtäisi kasaan ennen kuin hän avaa kauden kurvaamalla avo-Porchellaan Kaivarin rantatielle.