Everything is everything by Esko Valtaoja

EVERYTHING IS EVERYTHING BY ESKO VALTAOJA Pitkäpartainen sympaattinen hymyhuuli Esko Valtaoja on julkaissut teoksen ”Kaiken käsikirja”. Kirjassa ei ole muuta vikaa kuin että se on ylipäätään julkaistu. Luonnontieteilijöille ominaiseen tapaan Valtaoja luulee kompetenssinsa ulottuvan kaikille elämän ja tieteen alueelle. Tässä hän sortuu ihmisen kehityshistoriasta kirjoittaessaan sen tasoiseen argumentointiin, että sillä tuskin pärjäisi historian tai yhteiskuntatieteiden alemman tason opinnoissa. On liikuttavan säälittävää että ihmisen kehityksestä kirjoittaessaan Valtaoja käyttää ihmisen sukupuuta kootessaan lähteinä Science ja Nature lehdistä leikkaamiaan artikkeleita. Leikkaa jaa liimaa menetelmällä hän kokoaa hataran esityksen ihmisen kehityksestä. Graduna tämä ei saisi hyvää arviota ja samasta asiasta ovat oikeat ihmisen evoluution asiantuntijat kirjoittanet paljon parempia esityksiä. Valtaoja ei kuitenkaan kirjoittamisen tuskissaan ole ehtinyt/jaksanut näihin tutustua. Jälki on sen mukaista, väkisin väännettyä. Mitään omaa näkökulmaa mihinkään ei Valtaoja muutenkaan ”Kaiken käsikirjassa” osaa esittää, vaan teos on raakile, josta kovalla uudelleen kirjoittamisella ja editoinnilla olisi ehkä vuosi pari myöhemmin saatu kunnon tekele. Ihmisen kehitys kerrotaan siis alkeellisesti, mutta ei Valtaoja maailmankaikkeudesta kirjoittaessaan myöskään mitään uutta esitä. Pieniä puujalkavitsejä loputtomasti siellä täällä, mutta samat vanhat 70-lukulaiset scifikliseet kuuluvat edelleenkin Valtaojan tapaan hahmottaa maailmankaikkeutta. Tähtiin mennään joskus, ufot lentelevät ja maailmankaikkeus on juuri sitä mitä vallalla oleva teoria selittää. (Juuri tällä viikolla on asetettu kyseenalaiseksi Einsteinin suhteellisuusteorian väite, jonka mukaan kappaleet putoavat samalla nopeudella…) Tämän populaarin kirjan perusteella Valtaojaa ei ehkä kannata kutsua tähtitieteen Pekka Himaseksi, mutta kovin alas hän on Himasen tavoin rimansa asettanut. Liekö hänelläkään esittää viime ajoilta mitään kunnollista tutkimusta, vai onko aika mennyt naistenlehtijulkisuudessa brassaillessa? Olen siis pettynyt, sillä joskus Esko Valtaoja kirjoitti hyvin näitä populaariopuksiaan. Nyt nuo päivät ovat aikoja sitten menneet ohi. Valtaoja on kertonut kuulemani mukaan että ”Kaiken käsikirjan” kirjoittamiseen meni pitkä aika. Mutta jos ei ole mitään omaperäistä kerrottavaa, ei auta vaikka jauhaisi paikallaan writers blockissa loppuelämänsä. Esko Valtaoja on kuitenkin suuren yleisön suosikki, eikä se kykene lukemaansa kriittisesti arvioimaan. Samalla tapaa kevyttä kamaa on paljon hehkutettu Sixten Korkmanin ”Talous ja utopia”. Tosin se on ansioiltaan Valtaojan kirjaa paljon loogisemmin ja paremmin kirjoitettu. Korkmanin kirja on economics for dummies –osastoa. Valtaojan kirja on universe for dummies – osastoa, eikä tässäkään luokassa pärjää erityisemmin. ********************* Onneksi Suomessa rima on maailman tasoon verrattuna niin lukijoiden kuin kirjoittajien keskuudessa asetettu matalalle. Kun suurin osa ei kykene seuraamaan englanninkielistä tutkimusta ja kirjallisuutta, voidaan täällä kevyin eväin nousta guruiksi. Tässä on täydellisesti onnistunut epäonnistumaan vain Pekka Himanen, jonka tapausta tulisi tiedepolitiikan sijasta ryhtyä tarkastelemaan psykopatologian näkökulmasta. Miksi hänellä on tarve olla suuri kun on vain pieni? Miksi hän valehtelee olevansa professori Oxfordin ylipistossa? Miten tämä pojan nilkki on onnistunut vetämään pääministeri Kataista ja hänen koplaansa nenästä kerta toisensa jälkeen? Ja mikä on Pekka Himasen tulevaisuus, Suomessa ainakin tie on jo noussut pystyyn? Tiede on alkanut maistua yhä enemmän höperöiden tyyppien keskinkertaiselta pätemisen tarpeelta. Tieteen taso Suomessa on niin matala, että Himasen ohella voitaisiin potkut antaa valtaojalle… valtaosalle ylipistojen proffista ja niiden ympärillä perskärpästen tavoin apurahoja kärkkyville tutkijoille voitaisiin oikeuden ja kohtuuden nimissä antaa potku persauksiin. Yliopistolaitos on levinnyt liian suureksi, liian laajalle, eikä tämäkään saippuavaahto ole enää kenenkään hallinnassa. Tämän vuoksi keskitasoa alapuolella ajatustensa tasolla olevat pääministeri Jyrki Kataisen tapaiset nilkit katsovat voivansa röyhkeydellään ryhtyä jakamaan uusiksi valtion tutkimusrahoja. Pääosin pyrkimyksen on leikata niitä ja jakaa niitä vihervasemmiston sijasta uusliberalistisiin hankkeisiin. Ei hyvä, ei. Kovalla kohinalla Kataisen ja muiden huru-ukkopoliitikkojen suurella kohulla ja rahalla synnyttämä Aalto-yliopisto on juuri pudonnut maailman 500 parhaimman yliopiston listalta, eli on umpisurkea tasoltaan. Helsingin yliopisto menee kevyesti sadan parhaan joukkoon. 500 parhaan joukossa on muitakin tavallisia suomalaisia yliopistoja, joissa yleisen vouhottamisen ja sekoilun sijasta hankkeita arvioidaan niiden tieteellisen kompetenssin näkökulmasta. Tämä puuttuu täysin Aalto-yliopistolta, jossa Pekka Himanenkin saa puolen professuurin palkan pitämällä vuodessa ainoastaan 3 illan alkeiskurssin, eikä kukaan ole vaatinut häneltä mitään tutkimuksellisia näyttöjä. Aalto yliopiston surkea taso osoittaa vanhan sloganin tavoin, että mitä vähemmän julkinen valta ryhtyy asioita rahoituksen sijasta itse ajamaan, sitä varmemmin epäonnistutaan. Tätä saattaa vielä pääministeri Katainenkin katuen miettiä leivättömän pöydän ääressä, jonne hän kansalaisten verovarojen kavaltajana kuuluisi ehdottomasti.