7/23/2007
Sailing Away
Preacherman came on the street and asked:
- What you´re going to do with your life, man? Been kind of wondering...
- I´m just taking it easy. I don´t have anyhing to lose or win, you see? You´ll better to concentrate your own miserable life with God, booze and lousy sideways of Helsinki town.
- I have heard that you are leaving again soon. They say in Trouser Hill Bar that you have the ticket to somewhere in that fucking Asia again. What´s the matter with your life? Is this town not big enough for you?
- Sometimes it is. But I just like to watch places. And I have the ticket for sure in the beginng of September and permission form the Boss to spend some time on the other side of the world.
- Well, it´s your choice. I shall never leave Trouser Hill area again during my life time. I have too many friends here, too many enemies. One day I´m gonna have my revenge for those who killed my kid brother by selling him too strong booze.
- It´s up to you, dude. But I´ll be back in January when the days are getting longer and darkness gives the way to the light in Trouser Hill area. But if my Boss wants me to come back earlier, I shall jump to first plane.
- Where are you heading this time, Clover?
- First I shall travel back to Chiang Mai in northern Thailand. My plan is also visit Laos and Malaysia. But let´s wait and see what happens. Maybe I´ll end up to Tokyo...
- You´re not going to see Pattaya girls?
- I´ve never been there. And if I go there some day you´ll see dead man walking.
- You must be out from your mind. Sailors form Trouser Hill travel to Pattaya and Brazil whenever they have enough money. You know those litte sexy things over there...
- I know them too well. It´s not what I am looking for at this age.
- Let me laugh... What are you looking for then?
- Peaceful easy feeling, I guess. I just want to sit in some quiet place and watch the world go by.
- Sounds kind of boring to me...
- You just don´t understand anything else than you small world over here in Trouser Hills. Kind of limited perspective to planet Earth. Of course you have that God thing but it makes you even more miserable. Big Man has not been talking much to you lately...
- Shut up your big mouth or I shall kill you, fucking retard scientist. They kicked you out from the University of Fuckland. That was they best decision ever made!
- Might be. But they kicked you out long ago from the Kingdom of Heaven. Now you´re just roaming in the gutter in delirium and talking to walls. And of course they talk you back; they are your only friends.
- Tell me Clover, you still have those stupid fantasies about the jungle?
- They are not stupid. Of course I am going to jungle. Sometimes I feel that it is my only friend besides the Boss, capo di tutti capi. You see, I have a misson to fullfil over there.
- Yeah, smuggling dope...
- Preacher, what do ya think about climate change?
- Well, nothing to mention. Summer has been as shit as it usually is here in Finland. It has been raining too much. They can put that climate change up to their ass!
- Things could be worse. I saw from the SkyTV that there is flooding in England. All the fucking place is under the dirty water. Even Oxford where I visited in April.
- Couldn´t care less.
- Fucking shit. Cops are riding to Trouser Hill. I´m gonna beat it. They´ve been looking for me because of some false accusations made by the church for my money collection for the reastauration of the St. Peters in Rome.
- But you not catholic? You have collected money only for yourself to continue your boozing. You shall end up to jail or mental hospital.
- You shall end to the bottom of the sea. I can already see sharks tearing you apart. Or then you get lost in that jungle in Golden Triangle. Ants are eating all your flesh and the hill tribes are selling your skeleton to the British Museum. It proofs that God exits and extraterrestials have no chance at all on this planet. But now I must run. Be seeing you.
- Hopefully not. Give my best regards to God when you have next meeting in AA.
7/21/2007
7/13/2007
IKEA Inferno
Kaikkialla lojuu kasoittain kuolleita cd-levyjä. Vaikka niiden aika on jo tullut tiensä päähän iPodien vallattua scenen lähden ostamaan kunnon cd-hyllyjä Ikeasta 1200 muinaismuistolle, joilla on kohta yhtä vähän virkaa kuin Museovirastolla.
Luulin helvetin sijaitsevan Stockkan Hulluilla Päivillä, mutta se on muuttanut itseään moninkertaistaen Ikea nimisiin jättiläishalleihin. Ihmiset ryntäävät kuola naamasta purskuten keräämässä romua kärryihinsä. He tappelevat lampunnysistä kuin keskitysleirivangit leivänkannikasta.
Kulutusmaailman helvetin töydellisin tuote on svenskien kehittämä Ikea-konsepti! Se on nerokkaampi kuin Auszwitchin polttoouunien täyttöjärjestelmä. Ihmiset tekevät kaiken työn; keräävät kamat, jonottavat tuntikausia kassoille ja kun rojut saadaan lopulta jollain opilla luukkuun, he kokoavat niitä akkojensa kanssa iltakaudet kiroten maailmaa, joka on rokin ja Hollywoodin ohella muuttunut myös ja pelkästään Ikeaksi. I´m a consumer man/Ikea made me what I am!
Mutta hakatessani romuja kasaan joudun tunnustamaan tosiasiat; maailma järjestää nyt rakenteitaan kulutuksen suhteen tällä tavoin. Jos ottaisin siitä pulttia, olisin moralisti, kulutussosiologi tai muu vastaava paskahousu. Ja yllärinkin osaan jo ennakoida; kun kaapit on kasassa yksi ratkaiseva ruuvi puuttuu. Pojilla on Bangladeshissa tapahtunut pikkuinen inhimillinen virhe. Kukaan ei tosin tiedä mistä Ikean kama tulee. Systeemi on nerokkaasti hajautettu ympäri maailmaa; ruuvit Intiasta, puut Puolasta, pottumuusi ja lihapullat Ruotsista (mikä onkin ainoa Ikean mainitsemisen arvoinen tuote. Esimerkiksi Los Angelesin Hollywood Bulewardilla sijaitsevan L.Ron Hubbard Life Experiencen ruotsalainen opas sanoikin ainoan asian jota hän kotomaastaan kaipaa olevan pottumuusi lihapullilla, ja himon iskiessä hän hurauttaa Hollywood Freewayta Ikeaan.).
Kun kaapit on kasassa paljastuu, että olisi pitänyt ostaa yksi kaappi lisää. Parisataa kuollutta lattialla lojuvaa cd:tä eivät löydä sijaansa Ikeaksi itseään järjestävästä maailmasta. Niitä odottaa polttouunni erään toisen huippuunsa hiotun kulutussosiologisen järjestelmän mukaisesti.
Ikea on tehokkaammin ihmistä orjuuttava järjestelmä kuin keskitysleiri. Lisäksi ihmiset ovat valmiita maksamaan orjuuttamisestaan ja odottavat tilipäivää suu messingillä uusien verellä, hiellä ja kyynelillä koottavien hankkimiseksi.
Menen uupuneena makaamaan olohuoneen sohvalle. Avaan telkun. Joku filosofisakki pohtii totuuden käsitettä pääsemättä koskaan sinne saakka. Miten kukaan täysijärkinen ihminen voi tässä nopeassa Ikea-kulutuksen maailmassa hukata aikaansa moisten tyhjien nyppäämiseen? Jokainen täysijärkinen tietää, että Suomessa todellisuuskin on totta ja siihen on syytä totutella (vrt. englanti "truth" ja "reality" vs. "totuus"). Luulen että minulla olisi ollut hyvät saumat tehdä iso tili filosofina(kin) ellei Himasen sakki olisi patentoinut älykkyyden käsitettä omien ekstraterriaalisten päämääriensä ajamiseen.
Lähden juoksemaan kympin lenkin. Elimistö ei ole kunnolla toipunut viime viikon rälläämisestä Korfulla. Ei oikein kulje, vaikka vedän kaikki pelissä kuin Bubaneswharin ihmepoika. Tekee mieli kävellä välillä, mutta jos antaisin periksi olisin paskahousu raukka, joten painan helteessä loppuun asti lujaa. Kaltaisiani keski-ikäisiä ihmejuoksijoita keräilläänkin Vantaajoen varrelta ruumisvankkureihin sydärin pysäytettyä heidän walk of life´nsa for good. Päästyäni himaan olen tattis. Vihaan Ikeaa, totuutta ja juoksemista. Panen soimaan Poguesin parhaat, joka on maannut cd-kasassa avaamattomana neljä vuotta. Että tammöinen päivä tänään.
Luulin helvetin sijaitsevan Stockkan Hulluilla Päivillä, mutta se on muuttanut itseään moninkertaistaen Ikea nimisiin jättiläishalleihin. Ihmiset ryntäävät kuola naamasta purskuten keräämässä romua kärryihinsä. He tappelevat lampunnysistä kuin keskitysleirivangit leivänkannikasta.
Kulutusmaailman helvetin töydellisin tuote on svenskien kehittämä Ikea-konsepti! Se on nerokkaampi kuin Auszwitchin polttoouunien täyttöjärjestelmä. Ihmiset tekevät kaiken työn; keräävät kamat, jonottavat tuntikausia kassoille ja kun rojut saadaan lopulta jollain opilla luukkuun, he kokoavat niitä akkojensa kanssa iltakaudet kiroten maailmaa, joka on rokin ja Hollywoodin ohella muuttunut myös ja pelkästään Ikeaksi. I´m a consumer man/Ikea made me what I am!
Mutta hakatessani romuja kasaan joudun tunnustamaan tosiasiat; maailma järjestää nyt rakenteitaan kulutuksen suhteen tällä tavoin. Jos ottaisin siitä pulttia, olisin moralisti, kulutussosiologi tai muu vastaava paskahousu. Ja yllärinkin osaan jo ennakoida; kun kaapit on kasassa yksi ratkaiseva ruuvi puuttuu. Pojilla on Bangladeshissa tapahtunut pikkuinen inhimillinen virhe. Kukaan ei tosin tiedä mistä Ikean kama tulee. Systeemi on nerokkaasti hajautettu ympäri maailmaa; ruuvit Intiasta, puut Puolasta, pottumuusi ja lihapullat Ruotsista (mikä onkin ainoa Ikean mainitsemisen arvoinen tuote. Esimerkiksi Los Angelesin Hollywood Bulewardilla sijaitsevan L.Ron Hubbard Life Experiencen ruotsalainen opas sanoikin ainoan asian jota hän kotomaastaan kaipaa olevan pottumuusi lihapullilla, ja himon iskiessä hän hurauttaa Hollywood Freewayta Ikeaan.).
Kun kaapit on kasassa paljastuu, että olisi pitänyt ostaa yksi kaappi lisää. Parisataa kuollutta lattialla lojuvaa cd:tä eivät löydä sijaansa Ikeaksi itseään järjestävästä maailmasta. Niitä odottaa polttouunni erään toisen huippuunsa hiotun kulutussosiologisen järjestelmän mukaisesti.
Ikea on tehokkaammin ihmistä orjuuttava järjestelmä kuin keskitysleiri. Lisäksi ihmiset ovat valmiita maksamaan orjuuttamisestaan ja odottavat tilipäivää suu messingillä uusien verellä, hiellä ja kyynelillä koottavien hankkimiseksi.
Menen uupuneena makaamaan olohuoneen sohvalle. Avaan telkun. Joku filosofisakki pohtii totuuden käsitettä pääsemättä koskaan sinne saakka. Miten kukaan täysijärkinen ihminen voi tässä nopeassa Ikea-kulutuksen maailmassa hukata aikaansa moisten tyhjien nyppäämiseen? Jokainen täysijärkinen tietää, että Suomessa todellisuuskin on totta ja siihen on syytä totutella (vrt. englanti "truth" ja "reality" vs. "totuus"). Luulen että minulla olisi ollut hyvät saumat tehdä iso tili filosofina(kin) ellei Himasen sakki olisi patentoinut älykkyyden käsitettä omien ekstraterriaalisten päämääriensä ajamiseen.
Lähden juoksemaan kympin lenkin. Elimistö ei ole kunnolla toipunut viime viikon rälläämisestä Korfulla. Ei oikein kulje, vaikka vedän kaikki pelissä kuin Bubaneswharin ihmepoika. Tekee mieli kävellä välillä, mutta jos antaisin periksi olisin paskahousu raukka, joten painan helteessä loppuun asti lujaa. Kaltaisiani keski-ikäisiä ihmejuoksijoita keräilläänkin Vantaajoen varrelta ruumisvankkureihin sydärin pysäytettyä heidän walk of life´nsa for good. Päästyäni himaan olen tattis. Vihaan Ikeaa, totuutta ja juoksemista. Panen soimaan Poguesin parhaat, joka on maannut cd-kasassa avaamattomana neljä vuotta. Että tammöinen päivä tänään.
7/12/2007
7/10/2007
Corfu Story Short
Many places are built too full of hotels and restaurants. Corfu is not an exception.
Nowadays it is a totally different place than when I visited there in 1982. But I am different as well..
Still you can find beautiful landscapes and people from Corfu. And if you´re head is okei you can enjoy the place. In fact in this case you can enjoy all the places, even Helsinky.
Greek people are more quiet than the luigimacarones who lives on the other side of bay in Italy. That is one of the reason to go there. And of course food is excellent and ouzo (but don´t take to many; next morning you´re just feeling terrible...)
So many empty hotels and tavernas waiting for the tourists to come. Season lasts from July to September. During this short period you must make all the money. Rest of the year local people are just riding their motorbikes all over the Corfu Island. All the places are closed and waiting for the sun to come back.
I drank too much ouzo, too much everything. I swam and took sunbaths. I talked to local taverna people. They were sort of sad. That´s why I liked them. Island in the sun have always the dark side...
And when we reached back those beutiful balloons were still flying on the Helsinki summer sky. Nothing has changed and everyting has changed.
6/28/2007
Rain and Tears
Kelit muuttuvat päivä päivältä paskemmiksi. Tuntuu kuin olisi tipahtanut madonreiästä takaisin lapsuuteen, jolloin sateisina kesäpäivinä kaikki tuntui kurjalta. Samalta tuntuu edelleenkin. En tosin muista miltä minusta on menneinä vuosikymmeninä tärkeisiin tutkimushommiini keskittyessäni tällaisina päivinä tuntunut. Sade luo lamaantuneen fiiliksen, eikä edes koemielessä otettu Baltika tölkkkiolut vie sitä pois. Katson turtuneena National Geographic Europelta dokkareita lento-onnettomuuksista joissa on kuollut paljon porukkaa. Jostakin syystä Euroopan kanava on stailattu iltapäiväin täyteen ohjelmia maailman pahimmista lento-onnettomuuksista, mikä osaltaan lisää sateisen päivän katastrofin tuntoa.
Huomenna olen näihin aikoihin jo karistanut tämän F-uck-inlandín kurat jaloistani ja istun koneessa kuuntelemassa iPodilta Counting Crowesien tapaisia bändejä. Yöllä istun tavernassa kiskomassa kaljaa, retsina viintä, ouzoa ja brandy metaxaa monella tähdellä. Reissuun olemme varautuneet tapamme mukaan perusteellisesti; uikkarit ja vuodelta 1977 oleva Berlitz opas repussa. Muuta en jaksa ottaa matkaan, kun tämmöinen pikkupyrähdys ei sitä kaipaa. Lumpui ja rätei voi ostaa Korfultakin, jos tulee kylmä tai paskoo ainoat retkihousut...
Fiilis on lamaantunut totta tosiaan. Suureksi osaksi tämä on liikunnan puutetta, sillä vaikka olenkin aloittanut juoksemisen jälleen länsimaisen lääketieteen varoituksia uhmaten, iski minuun flunssa ja kroppa on liian täynnä purkautumista vaativaa energiaa. 12-15 kilometriä, ja olisin jälleen uusi ihminen, cyborgi parhaasta päästä.
Silloin an jaksaisi koko ajan toitottaa, että Suomi on paska paikka, jossa ei koskaan tapahdu mitään, ei niin yhtään mitään. Mutta olen jo tehnyt siirtoni, syksyllä kaikki toisin, vai onko? Jos tämä sama kyllästyminen iskee minun Kultaisessa Kolmiossa tai Phnom Phenhissä, miten sitten suu pannaan? Se on sen ajan murhe, tämä on tämän ajan murhe.
Huomenna olen näihin aikoihin jo karistanut tämän F-uck-inlandín kurat jaloistani ja istun koneessa kuuntelemassa iPodilta Counting Crowesien tapaisia bändejä. Yöllä istun tavernassa kiskomassa kaljaa, retsina viintä, ouzoa ja brandy metaxaa monella tähdellä. Reissuun olemme varautuneet tapamme mukaan perusteellisesti; uikkarit ja vuodelta 1977 oleva Berlitz opas repussa. Muuta en jaksa ottaa matkaan, kun tämmöinen pikkupyrähdys ei sitä kaipaa. Lumpui ja rätei voi ostaa Korfultakin, jos tulee kylmä tai paskoo ainoat retkihousut...
Fiilis on lamaantunut totta tosiaan. Suureksi osaksi tämä on liikunnan puutetta, sillä vaikka olenkin aloittanut juoksemisen jälleen länsimaisen lääketieteen varoituksia uhmaten, iski minuun flunssa ja kroppa on liian täynnä purkautumista vaativaa energiaa. 12-15 kilometriä, ja olisin jälleen uusi ihminen, cyborgi parhaasta päästä.
Silloin an jaksaisi koko ajan toitottaa, että Suomi on paska paikka, jossa ei koskaan tapahdu mitään, ei niin yhtään mitään. Mutta olen jo tehnyt siirtoni, syksyllä kaikki toisin, vai onko? Jos tämä sama kyllästyminen iskee minun Kultaisessa Kolmiossa tai Phnom Phenhissä, miten sitten suu pannaan? Se on sen ajan murhe, tämä on tämän ajan murhe.
6/25/2007
Lost in Space
Olen pannut luukut kiinni. Perunut lehtien tilauksen, enkä suostu edes vastaanottamaan ilmaiseksi tulevia. En katso uutisia ja säätä, en edes Ajakohtaista Kakkosta. Silti minulla pätkii. Virkaholhoojani mukaan "informaatioähky ei tunnu hellittävän". Kun katson illalla elokuvan, en seuraavana aamuna millään muista minkä rainan olen katsonut. Tämä viittaa kenties johonkin vakavampaan. Tai sitten olen tulossa tolkkuihini ja tajuan, että ihminen voi elää onnellisena ainoastaan menneitä muistamatta.
Ajatus saa minut hyvälle tuulelle. Menen Pöxymäen supermarkettiin ostamaan uusia perunoita ja tomaatteja. Illalla pitää jälleen grillata. Se on kunnon ihmisten touhua, ei mikään elokuvien tuijottaminen jättitelkulta. Varsinkin jos kuppi on niin täynnä, että ei suostu enää ottamaan mitään vastaan, ei edes maailman huonointa elokuvaa Russ Meyerin "Kill Pussycat Kill´iä", kuten eilen yritin.
Sen jälkeen lähdin kävelemään kesäiltaan ja päädyin Malmin hautausmaalle. Siellä asuu paljon kuolleita, mutta en jaksanut laskea tarkkaa lukumäärää. Keskityin tällä kertaa vain nuorena kuolleisiin ja aina kun luin hautakivestä itseäni nuorempana kuolleen nimen, pani se miettimään. Tätäkö se elämä oli, eikä kummemmaksi muuttunut?
Paluumatkalla eksyin ja näin outoja viidakkokyliä Pöxymäen laitamilla. Niissä asui ihmisiä, joiden en voinut uskoa millään mittarilla olevan onnellisia. Muuten he olisivat jo ajat sitten pakanneet kimpsunsa ja lähteneet kävelemään. Olenko minä muka sitten onnellinen? No jaa, mene ja tiedä. Ainakaan viinoissa ei ole ollut viime aikoina kehumista antabusporetablettien vuoksi.
Mutta ensi viikolla olen Korfun saarella. Siellä on 40 asteen helle, raportoi jokin toosa, jota en ehdi hakata mäsäksi, kuten teen näille tietokoneen retaleille harva se päivä. Selvitymisstrategiani on selvä, Korfulla ostamme jääkaapin täyteen kaljaa, retsina viintä ja ouzoa, brandy metaxaa unohtamatta. Sen jälkeen istumme parvekkeella ja katsomme merta. Ja jos helle yltyy, käymme hakemassa marketista lisää kaljaa. Luulen, että tällä konstilla lomareissu sujuu yhdessä hujauksessa ja sen jälkeen muistan turhia asioita entistäkin vähemmän.
(Panisin tähän kivan kuvan, jossa olisi vettä ja saari, mutta kuvat ovat toisella koneella toisessa huoneessa, enkä jaksa kävellä sinne. Liikkuminen on turhaa ajanhukkaa, paitsi käveleminen, josta tulee hyvälle tuulelle.)
Luen Digitodaysta tulevaisuuden tutkija Mika Mannermaan kehittäneen ohjelman, jonka avulla tulevaisuus voidaan kartoittaa aikaisempaa tieteellisemmin. En malta olla pistämättä kommennttia:
"Luettuani Mannermaan ja muiden suomalaisten tulevaisuuden tutkijoiden opuksia vuosien kulessa, en näe heidän tekniikoissaan mitään olennaista lisäarvoa normaaliin strategia- yms. työskentelyyn. Ilmeisesti tällainen ohjelmisto otetaan vakavasti vain julkisella sektorilla, jossa asiat on tähänkin asti totuttu vääntämään rautalangasta. Suomessa on kuulemma maailman ainoa "tulevaisuuden tutkimuksen professuuri", mikä osaltaan osoittaa ettei muualla tällaisiin sabluunoihin uskota ja tunneta tarvetta..."
Ähkyni on pahinta mahdollista sorttia, totta tosiaan!
Ajatus saa minut hyvälle tuulelle. Menen Pöxymäen supermarkettiin ostamaan uusia perunoita ja tomaatteja. Illalla pitää jälleen grillata. Se on kunnon ihmisten touhua, ei mikään elokuvien tuijottaminen jättitelkulta. Varsinkin jos kuppi on niin täynnä, että ei suostu enää ottamaan mitään vastaan, ei edes maailman huonointa elokuvaa Russ Meyerin "Kill Pussycat Kill´iä", kuten eilen yritin.
Sen jälkeen lähdin kävelemään kesäiltaan ja päädyin Malmin hautausmaalle. Siellä asuu paljon kuolleita, mutta en jaksanut laskea tarkkaa lukumäärää. Keskityin tällä kertaa vain nuorena kuolleisiin ja aina kun luin hautakivestä itseäni nuorempana kuolleen nimen, pani se miettimään. Tätäkö se elämä oli, eikä kummemmaksi muuttunut?
Paluumatkalla eksyin ja näin outoja viidakkokyliä Pöxymäen laitamilla. Niissä asui ihmisiä, joiden en voinut uskoa millään mittarilla olevan onnellisia. Muuten he olisivat jo ajat sitten pakanneet kimpsunsa ja lähteneet kävelemään. Olenko minä muka sitten onnellinen? No jaa, mene ja tiedä. Ainakaan viinoissa ei ole ollut viime aikoina kehumista antabusporetablettien vuoksi.
Mutta ensi viikolla olen Korfun saarella. Siellä on 40 asteen helle, raportoi jokin toosa, jota en ehdi hakata mäsäksi, kuten teen näille tietokoneen retaleille harva se päivä. Selvitymisstrategiani on selvä, Korfulla ostamme jääkaapin täyteen kaljaa, retsina viintä ja ouzoa, brandy metaxaa unohtamatta. Sen jälkeen istumme parvekkeella ja katsomme merta. Ja jos helle yltyy, käymme hakemassa marketista lisää kaljaa. Luulen, että tällä konstilla lomareissu sujuu yhdessä hujauksessa ja sen jälkeen muistan turhia asioita entistäkin vähemmän.
(Panisin tähän kivan kuvan, jossa olisi vettä ja saari, mutta kuvat ovat toisella koneella toisessa huoneessa, enkä jaksa kävellä sinne. Liikkuminen on turhaa ajanhukkaa, paitsi käveleminen, josta tulee hyvälle tuulelle.)
Luen Digitodaysta tulevaisuuden tutkija Mika Mannermaan kehittäneen ohjelman, jonka avulla tulevaisuus voidaan kartoittaa aikaisempaa tieteellisemmin. En malta olla pistämättä kommennttia:
"Luettuani Mannermaan ja muiden suomalaisten tulevaisuuden tutkijoiden opuksia vuosien kulessa, en näe heidän tekniikoissaan mitään olennaista lisäarvoa normaaliin strategia- yms. työskentelyyn. Ilmeisesti tällainen ohjelmisto otetaan vakavasti vain julkisella sektorilla, jossa asiat on tähänkin asti totuttu vääntämään rautalangasta. Suomessa on kuulemma maailman ainoa "tulevaisuuden tutkimuksen professuuri", mikä osaltaan osoittaa ettei muualla tällaisiin sabluunoihin uskota ja tunneta tarvetta..."
Ähkyni on pahinta mahdollista sorttia, totta tosiaan!
6/23/2007
Corfu Escape
Päälääkärini on sitä mieltä, että olen ollut hypomaanisessa tilassa viime ajat. Puhun paskaa ja teen kannattavia järjettömiä liiketoimia. Hän haluaisi panna minut lukkojen taakse boksiin viilenemään, mutta kun niillä on itsemurhaajia ja isänraiskaajia jonossa vuosiksi, ei hän voi kuin suositella minulle virkistävää lomareissua. Hän väittää, että on lomakausi ja kunnon väki kakaroineen lähtee tältäkin perältä häiriköimään Euroopan lomaparatiiseihin.
Joudun puhumaan virkaholhoojalleni ummetlammet, siteeraamaan Henry Milleriä ja Durrellin Korfulla aikoja sitten pesinyttä sakkia ennen kuin kukkaron nyörit heltiävät. Tosin hän päättää tulla varmuuden vuoksi matkaan, koska on lapsena viettänyt kesiä Kreikan saarilla ja niillä on kuulemma hyvä meininki.
Hän varaa meille reissun Korfulle, koska siellä Henry Miller ja Lawrence Durrell puhuivat henkeviä eläinten ja muun kotoväen kanssa. Siellä voi ryypätä rakia, retsinaa, ouzoa, brandy metaxaa. Siellä voi katsella maisemia, uida turkoosissa meressä, ajaa mopolla vuorilla ja istua katatonisessa tilassa ravintolan terassilla tuijottamassa auringon laskevan Joonianmereen.
Juhannuksen jälkeen en enää ota antabusporetablettia, jotta ryyppäämisen ensimmäiset kymmenen tuntia eivät olisi täyttä tuskaa Korfun saarella. Katson juhannusaaton kunniaksi William Friedkinin ohjaaaman "Manaajan" leikkaamattoman version. Fuck me, tyttö karjuu hävyttömyyksiä, jotka olivat muistaakseni alkuperäisestä versiosta siistitty pois. Sen jälkeen tulee töllöstä Sodenbergin uusi versio "Solariksesta", joka ei oikein vakuuta. Tarkovskin hippihämyleffa on kaikessa selittämättömyydessään parempi, vaikka häntä tylsempiä leffoja ei ole kukaan ohjannut. George Clooney sekoilee Solaris-aluksessa avaruudessa ja tapaa itsemurhan tehneen vaimonsa. Hän jää lopulta mielummin muistojensa keskelle alukseen, eikä enää palaa maahan. Näin käy lopulta meille kaikille oikeassa väärennetyssä elämässämme. Juutumme meneneisyyden taistelukentille, vaikka se on Hemingwayn mielestä turhista turhinta touhua. Siksi on syytä olla tarkkana minne päin viidakkoa tukikohtansa perustaa, josta katsella kaikessa rauhassa loppuelämänsä pörriäisten meininkejä.
Olen ollut Kreikassa viimeksi vuonna 1984 Kreetan saarella. Korfulla kävin 1982, joten tuleva reissu on paluu menneisyyteen, jolloin olin joku nykyiselle minulle vieras tyyppi, joka ajoittain uskoi maailmassa olevan järjeä ja jostain tulevan jotain. Otan downplaania ja kaivan Henry Miller kokoelmastani "Marussin kolossin". Miller kävi tapaamassa kirjekamuaan Lawrence Durrellia Korfulla:
"Oli melkein puolipäivä kun laiva saapui Korfuun. Durrell oli satamassa vastasassa Spiro Americanuksen, faktotuminsa kanssa. Korfusta oli noin tunnin ajomatka Klamiin, pieneen kylään saaren pohjoispäässä jossa Durrellin koti oli. Ennen kuin kävimme lounasta syömään uimme talon edessä..."
Joudun puhumaan virkaholhoojalleni ummetlammet, siteeraamaan Henry Milleriä ja Durrellin Korfulla aikoja sitten pesinyttä sakkia ennen kuin kukkaron nyörit heltiävät. Tosin hän päättää tulla varmuuden vuoksi matkaan, koska on lapsena viettänyt kesiä Kreikan saarilla ja niillä on kuulemma hyvä meininki.
Hän varaa meille reissun Korfulle, koska siellä Henry Miller ja Lawrence Durrell puhuivat henkeviä eläinten ja muun kotoväen kanssa. Siellä voi ryypätä rakia, retsinaa, ouzoa, brandy metaxaa. Siellä voi katsella maisemia, uida turkoosissa meressä, ajaa mopolla vuorilla ja istua katatonisessa tilassa ravintolan terassilla tuijottamassa auringon laskevan Joonianmereen.
Juhannuksen jälkeen en enää ota antabusporetablettia, jotta ryyppäämisen ensimmäiset kymmenen tuntia eivät olisi täyttä tuskaa Korfun saarella. Katson juhannusaaton kunniaksi William Friedkinin ohjaaaman "Manaajan" leikkaamattoman version. Fuck me, tyttö karjuu hävyttömyyksiä, jotka olivat muistaakseni alkuperäisestä versiosta siistitty pois. Sen jälkeen tulee töllöstä Sodenbergin uusi versio "Solariksesta", joka ei oikein vakuuta. Tarkovskin hippihämyleffa on kaikessa selittämättömyydessään parempi, vaikka häntä tylsempiä leffoja ei ole kukaan ohjannut. George Clooney sekoilee Solaris-aluksessa avaruudessa ja tapaa itsemurhan tehneen vaimonsa. Hän jää lopulta mielummin muistojensa keskelle alukseen, eikä enää palaa maahan. Näin käy lopulta meille kaikille oikeassa väärennetyssä elämässämme. Juutumme meneneisyyden taistelukentille, vaikka se on Hemingwayn mielestä turhista turhinta touhua. Siksi on syytä olla tarkkana minne päin viidakkoa tukikohtansa perustaa, josta katsella kaikessa rauhassa loppuelämänsä pörriäisten meininkejä.
Olen ollut Kreikassa viimeksi vuonna 1984 Kreetan saarella. Korfulla kävin 1982, joten tuleva reissu on paluu menneisyyteen, jolloin olin joku nykyiselle minulle vieras tyyppi, joka ajoittain uskoi maailmassa olevan järjeä ja jostain tulevan jotain. Otan downplaania ja kaivan Henry Miller kokoelmastani "Marussin kolossin". Miller kävi tapaamassa kirjekamuaan Lawrence Durrellia Korfulla:
"Oli melkein puolipäivä kun laiva saapui Korfuun. Durrell oli satamassa vastasassa Spiro Americanuksen, faktotuminsa kanssa. Korfusta oli noin tunnin ajomatka Klamiin, pieneen kylään saaren pohjoispäässä jossa Durrellin koti oli. Ennen kuin kävimme lounasta syömään uimme talon edessä..."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
