Corfu Escape

Päälääkärini on sitä mieltä, että olen ollut hypomaanisessa tilassa viime ajat. Puhun paskaa ja teen kannattavia järjettömiä liiketoimia. Hän haluaisi panna minut lukkojen taakse boksiin viilenemään, mutta kun niillä on itsemurhaajia ja isänraiskaajia jonossa vuosiksi, ei hän voi kuin suositella minulle virkistävää lomareissua. Hän väittää, että on lomakausi ja kunnon väki kakaroineen lähtee tältäkin perältä häiriköimään Euroopan lomaparatiiseihin.

Joudun puhumaan virkaholhoojalleni ummetlammet, siteeraamaan Henry Milleriä ja Durrellin Korfulla aikoja sitten pesinyttä sakkia ennen kuin kukkaron nyörit heltiävät. Tosin hän päättää tulla varmuuden vuoksi matkaan, koska on lapsena viettänyt kesiä Kreikan saarilla ja niillä on kuulemma hyvä meininki.

Hän varaa meille reissun Korfulle, koska siellä Henry Miller ja Lawrence Durrell puhuivat henkeviä eläinten ja muun kotoväen kanssa. Siellä voi ryypätä rakia, retsinaa, ouzoa, brandy metaxaa. Siellä voi katsella maisemia, uida turkoosissa meressä, ajaa mopolla vuorilla ja istua katatonisessa tilassa ravintolan terassilla tuijottamassa auringon laskevan Joonianmereen.

Juhannuksen jälkeen en enää ota antabusporetablettia, jotta ryyppäämisen ensimmäiset kymmenen tuntia eivät olisi täyttä tuskaa Korfun saarella. Katson juhannusaaton kunniaksi William Friedkinin ohjaaaman "Manaajan" leikkaamattoman version. Fuck me, tyttö karjuu hävyttömyyksiä, jotka olivat muistaakseni alkuperäisestä versiosta siistitty pois. Sen jälkeen tulee töllöstä Sodenbergin uusi versio "Solariksesta", joka ei oikein vakuuta. Tarkovskin hippihämyleffa on kaikessa selittämättömyydessään parempi, vaikka häntä tylsempiä leffoja ei ole kukaan ohjannut. George Clooney sekoilee Solaris-aluksessa avaruudessa ja tapaa itsemurhan tehneen vaimonsa. Hän jää lopulta mielummin muistojensa keskelle alukseen, eikä enää palaa maahan. Näin käy lopulta meille kaikille oikeassa väärennetyssä elämässämme. Juutumme meneneisyyden taistelukentille, vaikka se on Hemingwayn mielestä turhista turhinta touhua. Siksi on syytä olla tarkkana minne päin viidakkoa tukikohtansa perustaa, josta katsella kaikessa rauhassa loppuelämänsä pörriäisten meininkejä.

Olen ollut Kreikassa viimeksi vuonna 1984 Kreetan saarella. Korfulla kävin 1982, joten tuleva reissu on paluu menneisyyteen, jolloin olin joku nykyiselle minulle vieras tyyppi, joka ajoittain uskoi maailmassa olevan järjeä ja jostain tulevan jotain. Otan downplaania ja kaivan Henry Miller kokoelmastani "Marussin kolossin". Miller kävi tapaamassa kirjekamuaan Lawrence Durrellia Korfulla:

"Oli melkein puolipäivä kun laiva saapui Korfuun. Durrell oli satamassa vastasassa Spiro Americanuksen, faktotuminsa kanssa. Korfusta oli noin tunnin ajomatka Klamiin, pieneen kylään saaren pohjoispäässä jossa Durrellin koti oli. Ennen kuin kävimme lounasta syömään uimme talon edessä..."