3/04/2007

From Mental Hygieny of the Ants



Mäntäsälän kapina jatkuu. Hesarin sivukaupalla viikoittain tyrkyttämä läskikapina on mennyt siellä täysin perseelleen, eli kuuroille korville. Tyypit syövät rasvaista ruokaa, erityisesti pihvit ja leikkeet maistuvat lisukkeinaan rasvaperunat vähintään samaan maliin kuin ennenkin.

Jälleen kerran saamme nauraa partaamme ylhäältä johdetuille kansanvalituskampanjoille. Jos niistä olisi hyötyä, olisi juoppous, irstaus ja läski loppuneet Suomenmaasta jo ennen kuin Kekkonen hiihti Seurasaareen. Mutta ihminen on onneksi yhteiskunnan, ns. systeemin, suunnittelukoneistojen ulottumattomissa. Muuten voisimme heittää pyyhkeen kehään ja alkaa syventymään muurahaisten sosiaalisen elämän kuvioihin ukko-Freudin porukan antaman perverssin esikuvan malliin (ks. Edward Shorter: "Psykiatrian historia").

Miksi minun pitää maksaa siitä, että joudun lukemaan Hesarin Mäntsälän pitäjän paukapäisille asukkaille julistamasta läskikapinasta, jonka jokainen suhtkoht täysijärkinen tietää turhaksi hommaksi? Haluan lukea lehdestä pikku-uutisia rikoksista ja vähän isompia virkakunnan väärinkäytöksistä. Mitään en tosin sanomalehtien tiedolla tee, jota on kaikilla kielillä tarjolla ovista ja ikkunoista, pop-up ikkunoita myöten. Nyt sattui vain olemaan tällainen maailmankausi, että jotkut kokoavat kasan tiedotuksia, joita eräät piruparat kantavat aamuöisessä sateessa selkävääränä luukkuihin. (Toivottavasti naapurirapun narkkaripariskunnan luukkuun ei sentään, laskut jäävät takuulla huumevelkojen tavoin maksamatta. Pian Hesarin toimitus liittyy kamakauppiaiden armeijaan joka päivystää pihassa saataviaan pesäpallomailoin varustautuneena.)

Syöminen kiinnostaa toki minuakin, erityisesti soijatuotteet ja kala. Tungen niitä kitaani ennen salille lähtöä katsoen Sopranosien neljännen tuotantokauden avausjaksoa. Tyypit mässäilevät koko ajan italialaisella sapuskalla. Tekee mieli, mutta urheilevana hyvänä ihmisenä hilliten himoni ja painun crosstreenaamaan. Alan olla jo maratoonikunnossa, ainakin puolimaratooni. Painoni on laskenut syksystä 7 kiloa ja rauta kolisee kilkaten yhä suurempina annoksina hyppysissäni. Antaa Hesarin tapella hullujen mäntsäläläisten kanssa kaikessa rauhassa - ei se kuitenkaan niille pärjää - mulla on ihan oma sydeemi. Salilla pyörivä amfetamiinijätkä katsoo sitä kiinnostuneena ennen kuin ryhtyy jälleen raiskaamaan nyrkkeilysäkkiä.



Illalla käyn pelaamassa viikon potin nettikasinoilla. Chattiroomissa tapaan tutun Andyn Lontoosta. Hän on viettänyt viime ajat Las Vegasissa. Hän myi kaiken omaisuutensa ja päätti pelata vuoden. Rahat loppuivat kolmessa kuukaudessa.

- Saitko edes sitä kirjaasi "The Year of Las Fortune" valmiiksi?
- On se mulla päässä repliikkeineen. Mutta tää peli homma vei kaiken ajan ja tarmon. Ei mulla ollut aika tutkia kasinoiden oheiselämää, sillä olin osa sitä...
- Mitä sä nyt aiot hommata?
- Vitut, mä lähden taas Nigeriaan öljyhommiin. Niissä tienaan hyvän tilin ja kohta olen taas Nevadan autiomaassa jatkamassa pelaamista ja siinä sivussa aineiston keräämistä tulevaa steadyselleriäni varten.

Saan limiitin täyteen hetkessä. Andyn kanssa jutellessani valun kuitenkin epähuomiossa pahasti pakkaselle. Kestää kaksi tuntia nousta limiittiin ja siinäkin tulee kiire, sillä Teema lähetää Rosellinin neorealismin merkkileffan "Germania anno zero". Eipä enää kolise, mutta joskus aikoja sitten koin siitä(kin) vahvat tunteet. Mutta pyörän rakastajana de Sican "Polkupyörävaras" on tämän neostuffin numero uno.



Leffan jälkeen juon proteiinipitoista soijajuomaa, enkä tiedä onko tässä urheilevan hyvän ihmisen elämässäni mitään kivaa. Edes rööki ei pala vanhaan malliin ja viinaa on kaapit pullollaan. Panen Rollareiden mestariteoksen "Some Girls" soimaan ja muistelen aikoja erinäisissä paikoissa, erinäisissä tiloissa eri puolilla maailmaa. Se oli kauan sitten, olin kokonaan toinen, välistä kolmas.

Lähetän Andylle tekstarin, että olen huhtikuun alussa Camden Townissa, jos vaikka tavattaisiin, ellei hän ole joutunut monen muun öljytyöläisen tavoin panttivangiksi Nigerian suistomailla. Siinä tapaukseesa ei auta kuin koota vanha iskuryhmä kokoon ja lähteä hakemaan poika takaisin elämään vaarallisen onnen vuottaan Vegasissa. Speedy M. tarvitaan ja pari muuta, laskeskelen klubiaskin kanteen.

Puolenyön maissa mieleeni juolahtaa, että en ole nukkunut kahteen viikkoon. Eikö tämä todista, että urheilevan hyvän ihmisen stailini on enemmän kuin kuosissa? Uni on silkkaa ajan hukkaa. Senkin ajan voi miettiä treeniohjelmia, terveellistä ruokavaliota ja lukea netistä urheilutuloksia.

2/28/2007

I Wanna Be Elected

Elämässä on jälleen jytyä, vaalit ovat tulossa! Nykyään ei enää tarvitse miettiä ketä äänestää. Vaalikoneet tekevät sen puolestamme. Koska en aio äänestää ketään, voin paljastaa Ylen:n vaalikoneen perusteella omalta osaltani seuraavat ankarat tosiasiat:


Helsingin vaalipiiri: Tulokset
Sopivimmat ehdokkaat

Sija Ehdokasnumero/Nimi Puolue % Vertailuun
1. 119 Kanerva, Seppo Kesk. 78%
2. 126 Partanen, Eila Kesk. 71%
3. 60 Bryggare, Arto SDP 70%
4. 151 Vuento, Marja Kok. 69%
5. 34 Kalske, Markus Lib. 68%
6. 6 Hölsä, Matti Sen. 68%
6. 79 Erävalo, Esa KD 68%
6. 124 Lazareva, Ella Kesk. 68%
9. 164 Renlund, Martin RKP 67%
10. 116 Huhtamäki, Martti Kesk. 67%
10. 84 Kuvaja, Pekka KD 67%


Vaikka olenkin sotamies koulutukseltani, en tiennyt kantavani sisässäni armeijan arvoja. Vaikka yhtä sotaahan tämä elämä on ollut toisinaan ja joskus vähän useamminkin. Kumma paikka? Kommodori evp vastaa meikäläisen ns. "poliittista vakaumusta". Nimen olen kuullut, muuta en tiedä kuin että kyseinen hemmo sai kenkää kokkareista ja on nyt näköjään kepulien listalla. Ääntäni ette kuitenkaan saa! Eikä saa entinen pikajuoksijakaan, vaikka olenkin perimmiten urheileva hyvä ihminen. En usko, että tyypit listani kärkisijoilla ovat pohjimmiltaan samaa mieltä kanssani. Se on vain sitä pelin politiikkaa.


Epäsopivimmat ehdokkaat

214. 54 Sumuvuori, Johanna Vihr. 44%
215. 15 Nyholm, Stig Sen. 41%
216. 162 Löfström, Mats RKP 41%
217. 33 Turunen, Harri Lib. 39%
218. 27 Snellman, Jouni Lib. 39%

Ylen:n vaalikone lienee täysdorka luomus. Liberaalit jäävät hännille, konservatiivit nousevat listallani kärkeen. Kumma paikka? Olen aina luullut olevani varsin avarakatseinen ja suorastaan moraaliltani heikko, mutta nyt sekin päivä on nähty, että entinen laivaston pomoäijä on eniten stadin ehdokkaista linjoillani (joista ei itselläni tosin ole haisuakaan.)

Vihaan vaaleja enemmän ainoastaan vaalikoneita. Pitkin hampain käyn Hesarin masiinassa mittauttamassa oman kredibiliteettini jakautuneiden aivojeni toisessa lohkossa. Pahalta näytää edelleenkin:

1 95 Ruokonen Saara Kristillisdemokraatit 304
2 225 Manninen Antero Sinivalkoiset 278
3 129 Tunturi Anna-Riitta Keskusta 263
4 168 Thors Astrid RKP 256
5 131 Väätäinen Juha Keskusta 249
6 113 Halava Ilkka Keskusta 245
7 143 Piepponen Anna Kaarina Kokoomus 234
8 135 Hakola Juha Kokoomus 226
9 66 Pajamäki Osku SDP 226
10 9 Korhonen Riitta Senioripuolue 216


Vaaliliitossa:


Vaalipiirin eri puolueiden ehdokkaiden keskimääräinen sopivuus

Sija Puolue Pisteet Ehdokkaita

1 Sinivalkoiset 185 2
2 Eero Varje 171 1
3 RKP 141 20
4 SDP 138 21
5 Kokoomus 128 21
6 Tomi Syväoja 124 1
7 Keskusta 122 20
8 Köyhien asialla 113 1
9 Kristillisdemokraatit 104 14
10 Ville Hänninen 102 1
11 Vasemmistoliitto 90 21
12 Vihreät 80 21
13 SKP 71 21
14 STP 53 7
15 Perussuomalaiset 51 18
16 KTP 49 5
17 Senioripuolue 34 11
18 Marijan Basic 24 1
19 Liberaalit 18 12
20 Itsenäisyyspuolue -62 2

Olen tämänkin masiinan perusteella hakotiellä tasapäisessä suomalaisessa poliitttisessa kentässä. Ykköseksi nousee ylivoimaisesti kristillisten naisten nokkanainen, joka esittelee itsensä Hesarin koneessa seuraavasti:

"Olen Kristillisdemokraattisten Naisten toiminnanjohtaja. Työni kautta olen Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n hallituksen jäsen. Lisäksi minulla on luottamustehtäviä ammattiyhdistyksessäni SPECIAssa sekä Meilahden seurakunnassa ja Helsingin seurakuntayhtymässä. Koulutukseltani olen filosofian maisteri biokemia pääaineena ja työhistoriaani kuuluu kemistin sekä myynnin ja markkinoinnin tehtäviä. Asun Pikku Huopalahdessa yhden hengen taloudessa. Täällä olen ystävystynyt maahanmuuttajaperheen kanssa ja se rikastuttaa myös omaa elämääni. Samalla olen saanut tutustua maahanmuuttajien arjen ongelmiin ja iloihin. Minulle on tärkeää, että kaikille turvataan samat mahdollisuudet rakentaa hyvää elämää. Tämä myös kansainvälisesti. Minulla on mm. ollut mahdollisuus muutaman vuoden ajan tehdä yhteistyötä Marokon naisjärjestöjen kanssa."

Vitoseksi noussut Julma-Juha Väätäinen jatkaa urheilusankareiden painottumista listani kärkisijoille:


"Olen 65-vuotias eläkkeellä oleva opettaja,nykyisin taidemaa lari. Vaimoni on ex-Suursuon pitkäaikaisosatonhoitaja. Aikuiset kaksoslapset,2 lastenlasta. Menneisyyteeni kuuluu tupla Euroopan mestaruudet 10000 ja 5000 metrin juoksuista 1971. Olen opettajan toimen lisäksi työskennellyt järjestö- ja liike-elämässä. Katso www.juhavaatainen.fi. Keskityn loppuelämäni ajamaan eläkeläisten, alipalkattujen naisten ja kaikkien helsinkiläisten etuja. Sorretut ovat sydäntäni lähellä."


Olenkin kerran tavannut Julma-Juhan ravintola Töölössä, eikä sen perusteella ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, mutta ääntäni ette saa taaskaan kepulikopla pelin politiikastanne huolimatta!

Vaaliliitoista ykkönen on joku "Sinivalkoiset". En tiedä heistä mitään, joten katsotaanpa miten he itsensä esittelevät. No joo. Parempi olla heitä esittelemättä, sillä tähän kahden hengen think tankiin en ainakaan halua lukeutua. Sitä paitsi kysymykset rajaavat vastausmahdollisuudet. Näin ollen jos kysytään, että ammutaanko kaikki vai vain osa ehdokkaista, voi joku hyvällä syyllä tällaiseen vastanneesta vetää johtopäätökseen, että onpas aika liipasinherkkä tyyppi.

Enempiä en aio eduskuntavaalien kanssa töpeksiä. Luultavasti kaikki 200 paikkaa saadaan jotenkuten täytettyä ja meno jatkuu mallillaan. Päätän raporttini politiikan kulisseista tähän ja siirryn takaisin kossun kulinaarisiin mahdollisiin maailmoihin.

2/22/2007

Lost in Las Vegas

Letter to an Old Soul Brother

Dr. Muza,

ihmisen perusproblematiikasta en osaa enkä jaksa enää sanoa paljon mitään. Onhan sitä, jos siltä kantilta kaivelee. Vuodet vierivät, mitään ei tapahdu, vaikka jossakin sopukoissa elää vielä aavistus tunteesta, että tämä ei voi olla kaikki mitä tiskiin lyötiin.

Tähän aikaan vuodesta pakkasten paukkuessa on muutenkin sosiaalinen elämä vetämässä henkeä ja ihmisen luonnollinen paikka on uunin pankolla jättitelkun loimottavassa lämmössä. Mikään ei huvita, eikä ihminen ymmärrä tällaisen tunteen avaavan periaatteessa rajattomat mahdollisuudet mihin tahansa. Pitää vain pakata kassi ja astua ovesta ulos. Tietä pitkin talsiessa tulee ennemmin tai myöhemmin jotakin vastaan. Revitään siitä elämän ilot ja sisällöt sun muut tähän maailmankauteen liittyvät fiilarit.

Mulla on silmä tulehtunut, enkä pääse salille. Se on aika huono homma, kun elimistö on tottunut riehumaan kaikin voimin kuvittelemaansa seinää vastaan. Kun ei voi riehua tuntuu kuin seinä nousisi vastaan. Mutta ehkä huomenna turvotus on laskenut ja voin jatkaa surkuhupaisaa proggistani näillä olemattomiin kuihtuneen sankaruuden kentillä.

Kula Shaker rämpyttää rokkia stereoissa, aurinko paistaa pakkaseen, pop up -ikkunat vilauttelevat kuvia Britneystä huumevieroitushoitolan pihassa Malibussa. Telkussa ovat alkaneet hiihdon jättikisat jossakin Japani -nimisessä mestassa. Eli jos sua ei tää elämä huvita, ei siinä mitään ihmettelemistä ole. Ehkä ihme on tapamme ihmetellä asiaa. Eikö riitä, että henki virtaa keuhkoissa ja maailma on yhtä tylsämielinen mesta kuin aina ennenkin.

Me olemme tehneet tapahtumat joista tapaamme kohtaloa syyttää. (Terkut vain keskitysleireille ja muihin maailman kriisipesäkkeisiin, joissa tämä länsimaisen eksitenssifilosofian keskeinen message varmaan välittömästi ymmärretään ja allekirjoitetaan...)

Tämä viikko on ollut huono. Silmä tulehtui ja turposi. Puhuin kännykään pakkasviimassa liian kauan; hammasta alkoi vihloa. Vastoinkäymisiini vittuuntuneena revin käsipainoja siihen malliin, että selkä venähti. Eikö yhden ihmisen vastoinkäymisille ole maailmassa mitään rajaa? Entäpä se, että ostan kaupasta tonnikalaa öljyn sijasta vedessä kaupan sijoitteluväärinkäytösten seurauksena ja että sukat menevät makkaralle talsiessani lumikenttien halki? Eikö millään ole enää mitään rajaa pienen ihmisen kärsimyksessä?

Lisäksi olen kurkkuani myöten täynnä Suomen mediaa, telkun uutisia ja Hesarin samoja uutisia paperimuodossa. Tähän talvipäivänseisaukseen ei auta kuin kova viina, jota Pekka Tarkka suosittelee aamun aviisissa raitistuneille taiteilijoille kadotettujen elämää sykkivien fiilisten takaisin saamiseksi. Raitistuneet juopot kun ovat tunnetusti rasittavaa väkeä.

Katson kiikareilla Trouser Hill Streetiä pitkin kulkevaa Pastoria. Siellä se menee omaan eksistenssiproblematiikkaansa uppoutuneena. No, ainakaan hänellä ei tule aika pitkäksi, vaikka en hänenkään kanssa osaani vaihtaisi.

Kiikarit ovat hyvä keksintö. Jokaisen tulisi hankkia kiikarit saadakseen maailmaan laajemman näkökulman näiden entisten suttuisten lähiavaruuksien kestämiseksi.

2/13/2007

Funny Fruit Farm




Illan pimetessä Helsinginkadulla ulkomaalaisen näköisiä tyyppejä pujahtelee asuntoon. Pelit alkavat, ne eivät pääty koskaan. Päivän aikana kerätyt, lainatut, varastetut rahat vaihtavat omistajaa. Pelit jakuvat läpi historian. Eräät lähtevät yrittämään onneaan RAY:n kasinolle. Joku kannetaan Turvamiesten toimesta välistä pihalle. Rautatientorilta kuitenkin löytää aina Vippaajan, joka hyvää hyvyyttään heittää muutama sata euroa muodollista 20 prossan kuukausikorkoa vastaan. Monet ovat keränneet tuhansien eurojen velat, joiden kuukausikorot liikkuvat myös tuhansissa. Kun on Pelisairas ja hävinnyt tarpeeksi, ei enää ymmärrä miksi ei voisi saman tien hävitä lisää?



Tyypit ovat ulkomaalaisia. Venäläiset miehet maksavat velkansa, thaimaalaiset hieromalaitosten naiset järjestvät itsensä kuseen. Vipparit vierailevat sännöllisesti viikoittain hakemassa korot, ottavat ystävänpalveluksena ilmaiset hieronnat ja seksipalvelut Pelisairailta. Tippien antamisessa ei ainakaan ole mitään laitonta, varsinkin kun rahaa ei useinkaan ole korkojen täysimääräiseen maksamiseen. Velkapääomista ei puhu kukaan, velallisilla ei riitä maksukykyä, Vippareiden bisnes pyörii sitä paremmin mitä vähemmän velkoja lyhennetään. Eikä niitä lopulta enää ole Pelisairailla edes kykyä lyhentää, kun eivät selviä koroille kasvavien korkojen koroista...

Eräillä homma menee överiksi. He kuolevat nuorina ja nopeasti, päätyvät psykooseissa suljetun osaston pelisaleihin, joiden pelurit tekevät omilla metodeillaan heidän riekaleistaankin selvää jälkeä. He yrittävät lähteä, paeta, saada uuden alun. Heidät löydetään täältä ja kotimaastaan. Pakotiet päätyvät funny farmien kalseisiin makuusaleihin, joissa hedelmät kukkivat loistavien narkoottisten lääkeaineiden vahvan yliannostuksen seurauksena.




Tässä kaupungissa tänäkin yönä raha vaihtaa omistajaa ja sitä lainataan niin pitkään kunnes seinät kaatuvat ylle ja Pelisairas menettää kaiken pelin. Ja mä löydän itseni taas itseni, nousemassa kerroksiin Hesarin Alepan liepeillä, suljetun oven takana odottaa elämä nopeutetussa muodossaan Fruit Farmin korttipöydässä. Texas hold´em, maailman nopeimmin kasvava urheilulaji, tämän ajan Tosielämä -peli todellisuuden tahmaisuuteen kyllästyneille! Pelisairaat, Vipparit, Vartijat todistavat ihmisen historian jatkavan uusien kulttuuristen lonkeroiden luomista.

Et tule uniini enää, lohduttaudun muodon vuoksi joltakin palatessani kasinoilta.

2/11/2007

Essential Hollywood

Version 0.0



I don´t have any dreams, but I can happily do without. I life in the perfect happy world inside my head. I don´t know if here is anyone else left on this planet and I really don´t care. I go to gym, I go to swim. That´s enough for me. Let them have their welfare state, new trends in media, let them have all that shit. I can do without.

Only thing which is missing from my life right now is that whether here in Trouser Hill Area, AL is not good for bicycling. I just love my bicycle. It´s my friend and it understands everything I mean before I even think it. I think that everyone should invest their money to bicycles.



I´m beginning to see the light. For past two years it has been almost impossible for me to concentrate to read books. My life has been filled with all kinds of voices and noises. Maybe I am soon ready to shut them down and concentrate again to read all those 3500 essential books in my list before I can continue my happy sporting life here in Trouser Hill Area which is world famous for it´s lesbian waitress in Trouser Hill Bar who got fired after stealing money from the cash machine. Vietnamiese owners didn´t like that. They fired her even she tried to explain her crimes for her addiction to slot machines.

Justice won. Lesbian waitress refused to let me in so destiny fixed her out. There might be some supernatural party animal behind all this mess. You can call him Jesus, you can call him Buddha, you can call him whatever you like. Only thing which counts; she is out and I am in!




Days are getting longer, I am getting stronger. Today I´m gonna go to iceskating to Trouser Hill Arena. After that I´m gonna spend the lazy sunday afternoon with Sopranos. Today we are starting the season three. (We have watched 26 episodes and there is still 39 left.) In the evening I shall try to read Claude Lévi-Strauss´s "Tristes tropiques" in finnish because once was the time when I almost believed that structural anthropology stuff. But that was long ago. Now I can testify how stupid I was already in 1984, in the year of Orwell and Bowie...




Where are they now? All those young marble giants from my life? No one is left. Where they went? I don´t have any clue, I don´t have any need to know about what happaned to ´em. Sure thing is that everything went another way I thought it would go. People has left the apartment, apartment is also left behind long ago. I have abandonned many apartments here and there. How can they survive without me? Everything must go, but what the fuck it means when you head is starting to produce thoughts like this? It can be a syptom of the mental illness, or what they call that crap which is becoming oldfashioned as those funny farms where they cheated innocent lunatics in the name of Freud, psychoanalysis, tranquillants?





My head is empty. I can feel how the wind blows through it. It´s good to take a walk on the wild side to refresh your thinking machine before it gets too hot and you´re starting to imagine that there is more than ones and zeros in you brain system version 0.0. There will never be need to update your operating system.

2/06/2007

Ain´t Gonna Go to Goa



Joskus otteeni herpaantuu. Sorrun katsomaan viihdeohjelmia urheilun sijasta. No nyt siellä on joku Jaakko Selin haastattelemassa Goassa asuvia suomalaisia. Voi turusen pyssyt kuinka kepeästi asia käsitellään! Mutta iltaisin on hyvä olla relameininki. Kun Hesarin toimittaja kävi taannoin Goassa, väitti hän sinne pesiytyneiden suomalaisten asuvan lehmänlannasta rakennetuissa majoissa. Muutenkin heillä oli kaikin puolin kurjaa ja Suomi haaveiden kohteena aamusta iltaan.




Olen itsekin lukuisia kertoja hortoillut aikani kuluksi Goassa, entisessä Portugalin siirtomaassa. Siellä on hyvä meininki, koska alkoholipolitiikka on Intian vapainta. Ympäri Intian niemimaata tullaan sinne dokaamaan, ja charterit lennättävät sinne porukkaa aina härmän perukoita myöten. Goa on täysin väärä kuva Intiasta. Uskkaa kun sanon, ettei tarvitse myöhemmin katua sellaisia huijareiden paratiiseissa kuin Mumbai, Delhi tai Kalkutta.



Goassa majailee talvikuukausina ympäri maailmaan kertynyttä joutoväkeä. On huumeet, on teknomusa, on pikkurikollisuus, on huorat. Mieninki on hyvä, Goassa on aina bileet päällä! Muuta siellä ei olekaan tekemistä.



Suomalaisia asuu kaikkialla. Selinin ohjelmassa haastatellaan naista joka on asunut siellä ties kuinka kauan ja viihtynee siellä elämänsä loppuun saakka. Toinen pariskunta ohjelmassa edustaa ns. rasittavia-Intia-hulluja. He ovat eka reissullaan törmänneet johonkin perheeseen, joka on majoittanut heidät. Sen jälkeen lamppu syttyi heidän päässään ja he ovat yhtenään kyläilleet ilmaiseksi Ahmedabadissa. Mahtaa siellä olla pelko perseessä, milloin Suomesta jälleen pukkaa suut krovissa porukkaa nurkat täyteen.

Toisaalta ei se ole minulta pois, jos joku porukka saa fiilikset siitä, että ymmärtää Intiasta tai elämästä mahdollisimman vähän. Kunpa itse osaisin olla yhtä onnellinen köyhäillessäni Intiassa, jossa sen sortin mahiksia ja mestoja riittää...



Mutta mun täytyy piileskellä keskellä ennätyspakkasia, jotka tulivat Ladbrokesin vedonlyöntieni mukaisesti. Jonkun mielestä olen tosin Amerikassa, jonkun toisen mielestä jatkuvasti kännissä. Omasta mielestäni olen ainoastaan uimahallissa.



Talvi alkaa taittua, lohdutan itseäni keskellä talvipäivänseisaustani, jota on jatkunut ties kuinka monta viikkoa. Missä ovat Chiang Main hurlumheifiilikset? Missä se tyyppi joka tahkoaa pari tuntia päivässä salilla? Vai onko niin, että ns. "henkinen elämä" on mennyt pois muodista? Jäljellä vain koneiden nappuloita vääntelevät ihmisen riekaleet,jotka saavat niistä irti ääniä? Edes viina ei maistu, se on huolestuttavaa kun on muuttunut urheilevaksi hyväksi ihmiseksi täysipäisesti.

2/04/2007

Monterey Whale Watch

2/02/2007

Condition Orange



Aamulla päivä valkenee jo kahdeksan jälkeen. Kävellessäni lumisessa maisemassa taivaalta leijailee oranssia lunta. CIA on räjäyttänyt appelsiinilaivan Tanskansalmissa osana terrorisminvastaista kampaanjaansa. Lapset keräävät lunta koulumatkallaan ja syövät sitä nälkäänsä. Kaupungin köyhällä laidalla ei ole varaa nirsoilla, vaikka Puskan putiikin pojat Kansanterveyslaitoksella haluavat epäterveellisen muonan erityisverolle. Eilen he halusivat epäterveellistä elämäntapaa viettävät lisäverolle, huomenna epäterveellisiä ajatuksia tuottavat. Scifi ei enää myy, koska kaikki on muuttunut scifiksi. Pian mikrosirut, silikoonisipit, päässämme tallentavat kaiken olemisemme, kulkemisemme ja ajttelemisemme mahdollisia myöhempiä tarkastuksia varten. Tarkastuksia suoritetaan arpomisen perusteella. Näin jokaisen täytyy olla joka hetki varuillaan.



Menen Finlandiataloon lausumaan Suomen Akatemian virallisen näkemyksen jälleen kerran maassamme virinneestä terveysfasistisesta liikkeestä,jota kannattavat jopa maamme päälehtien juopot läskitoimittajat. Kaivan rasvaiset liuskat perstaskustani ja heittäydyn kameroiden räiskeeseen turopukuisten misten ihmeelliseen maailmaan, jossa logiikan lait pannaan suunnittelukoneistojen avulla vaivatta uusiksi ja päälle hörppäistään vielä wiinerikahvit:

Terveydenhuolto omalle vastuulle?


Terveydenhoitomenot ovat räjähtäneet Suomessa käsiin. Suuri osa rahoista haaskataan tehottomien päällekkäisten järjestelmien ylläpitämiseen. Niille ei mahdeta mitään, koska muutosvastarinta on kunisssa ja kuntayhtymissä kiivasta tyyliin "meidän jälkeemme vedenpaisumus".

On jo pitempään ollut havaittavissa, että koska julkiset rahat menevät byrokratioiden ylläpitämiseen pyritään käymään toiseen kertaan veronmaksajien kukkarolla, kun he veroillaan kustantamia terveyspalveluita tarvitsevat. Tästä osoituksena mm. palvelumaksujen nouseminen ja potilaiden työntäminen yksityiselle puolelle häiritsemästä julkisen puolen tehottomuuden unta.

Nyt on myös ryhdytty syyllistämään kansalaisia jopa Kuntaliiton nokkamiesten toimesta, vaikka he ovat osaltaan vastuussa terveydenhuollon ongelmista. On todella moraalitonta Kuntaliiton toimitusjohtajalta vyöryttää vastuu yksityisen kansalaisen harteille, kun samainen poppoo on ollut vuosikymmeniä luomassa maahamme päällekkäisten terveysjärjestelmien paratiisia aluepolitiikan yms. nimissä.

Keinot ovat todellakin lopussa kun terveydenhuollon kustannuskriisiin ei osata tarjota muuta ratkaisua kuin ihmisten elämäntapojen parantaminen, joka on itsestään selvyys jokaiselle itsestään välittävälle. Tällä ei kuitenkaan voida välttää sitä ikävää tosiasiaa, että ihminen tulee vanhaksi ja kuluttaa julkisia terveydenhoitovaroja elämänsä muutamana viimeisenä vuotena. Ehkä tällekin ongelmalle tarjotaan nykymenon jatkuessa ratkaisua tyyliin; ei kannata hoitaa yli 75-vuotiaita yms.

Terveydenhuollon rahoitusta esitetäänkin uudistettavaksi. Tähän hommaan ei nykyjärjestelmän pystyttäneitä kuntien edustajia pidä päästää sotkemaan hommaa.



Yleisen kehyksen esittämisen jälkeen kuuluu retoriikkaan mennä hieman filosofisemmalle tasolle. Terveysfasistinen jaosto esittää epäterveellisen elämäntavan panemista verolle. Asia huvittaa minua kovasti, mutta yritän pitää naamani peruslukemilla kysyessäni yhä fiktiivisempää todellisuuskäsitystä edustavilta hyvinvointivaltion suunnittelukoneiston nokkamiehiltä:

Onko toteutettu misään muualla?

Tämä esitys ei tule koskaan toteutumaan, uskallan veikata. Viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan puhua terveellisen elämäntavan kriteereistä muuttuu asia yhteiskuntapoliittiseksi semantiikaksi. Yhden mielestä sairaita ovat syöpöt, toisen mielestä lenkkipolulla jalkansa telovat.

Eipä taida löytyä tällaista verolakia mistään päin maailmaa? Onneksi Suomen maailman paras ylihallinnointi hoitaa veropoliitikalla epäterveelliset elämäntavatkin maastamme. Ehkäpä tästä saadan hallintoon jälleen uusi vientihitti, kun aikaisemmista ei ole tullut muuta kuin paljon melua tyhjästä? Odotellessa lähden pinkaisemaan aikani kuluksi maratoonin...

Miten roskaruoka määritellään?
Toki epäterveellinen sapuska tulisi kokonaan kieltää, mutta olemassa ei ole yksiselitteisiä määritelmiä sille. Terveystuotteetkin ovat liiallisesti nautittuina vaarallisia ja rasvojen merkityksestä kolestrolin kohottajan tappelevat lääkärit edelleenkin. Kysymys on myös sosiaalipolittinen; syrjäytyneillä ei ole varaa syödä kuin epäterveellistä roskamuonaa. Näin ollen verojen kortus perussapuskalta voisi johtaa uuteen rangaistukseen elämässä huonot valttikortit käteensä saaneiden kohdalla.

Tupakka ja viina voidaan kieltää kokonaan. Näistä valtio tosin nettoaa kivasti verotuloja, joten näin ei tehdä. Näin ollen on aika moraalitonta alkaa verottaa terveyden nimissä maksalaatikkoa ja hernesoppaa, kun isompiin ongelmiin ei finanssisyistä haluta puuttua. Suurin kansanterveyden horjuttaja viime vuosilta on kiistatta valtion viinaveron alennus, josta maksetaan jatkossa huimat summat terveydenhuollossa.

Eräänlainen orwellilainen visio, ellei peräti fasistinen, on pyrkimys muokata ihmisten elämäntapa yhteen terveelliseen muottiin verojen ja propagandan avulla. Se ei tosin tule onnistuman, mutta pyrkimys kertoo suunnittelukoneistojen scifihenkisestä halusta kontrolloida ihmisten elämää.




Trouser Hill Bar, Pöksymäki, AL

Matkalla takaisin luukkuuni käyn vetämässä salilla kahden tunnin treenit. Soudan täyttä höyryä 50 minuuttia, nostan puntteja ja uin päälle vielä kilsan. Sen jälkeen kävelen takaisin usvaiselle Pöksymäelle ja menen sen legendaariseen Trouser Hill Bariin. Helvetin enkelit ja laivasta jääneet merimiehet katsovat minua vihamielisinä. He tietävät olevan karaokeillan. Lesanderitarjoiljan antamasta porttarista huolimatta he eivät voi olla varmoja, ettenkö onnistuisi jollakin pelinpolitiikalla kipuamaan lauteille laulamaan lumen tekemästä enkelistä eteiseen. Pastoria ei näy, ei ole näkynyt muutamaan päivään. Huhu kertoo hänen kiertueensa päätyneen Hesperian suljetulle osastolle. Mikä siellä on soitellessa? Lämmintä ja kuivaa, muonaa ja mojovia lääkkeitä?



Palatessani kämpille katsomaan Noth American National Sports kanavalta illan NHL-matsia taivaalta leijailee paskaa. Suojelupoliisi on räjäyttänyt Viikin jätteenpuhdistulaitoksen yleiseen turvallisuteen liittyvistä salassa pidettävistä syistä. Lapset keräävät ruskeaa lunta reppuihinsa. Taivaasta ei sada mannaa, mutta kaikki on kaupungin köyhällä laidalla syytä kerätä varmuuden vuoksi talteen löytöpalkkion toivossa.