Kansantaloustieteen sietämätön keveys

Viikko alkaa huonosti. Syynä on pimeys, vaikka ihmiset uskottelevat itselleen stressiä, flunssaa, huonoja geenejään. Menen valtionvarainministeriön seminaariin alustamaan "kansantalouden haasteista 2010-luvulla". Selkääni särkee yli odotusten onnistuneiden viiikonlopun kestäneiden 3 sormea ja peukku -tekniikan harjoitteiden jälkeen.

Joudun opettamaan talousoppineiksi kutsutuille törpöille, että mitään "kansantaloutta" ei ole olemassakaan kuin kehnona suunnittelutalouden jäänteitä edustavana hypoteettisena käsitteenä. Systeemi vuotaa laidoilta. Kansantalous on yhtä todellinen kuin käsite "keskivertoihminen". Kumpaakaan ei ole koskaan ollut olemassakaan. Rahoja siirrellään, lopulta käy huonosti. Blah-blah-blah.

Talouseliitti katsoo monttu auki, kun heijastan power pointilla pornokuvia seinälle. Ongelma olette te tyypparit, jotka puhutte paskaa veronmaksajien rahoilla "kansantalouden kokonaisedun nimissä". Ei sellaista ole olemassakaan. Se on poliittista semanttista hälyä, jolle kuka tahansa voi antaa haluamansa sisällön. Nyt vain hupsuteltiin tällaisen uskonnon nimissä. Jatkossa vanhoja hullutuksia seuraavat uudet hullutukset, eikä kukaan opi mistään mitään. Ja se entinen Nokian pomo joka uskoo ihmisten maksamien eläkevarojen olevan jossakin jemmassa, voi kysellä niiden perään vaikka Korvatunturilta tai Disneylandista.

Laivat seilaavat maailman meriä, filippiinot hoitelevat hommat. Mä meen kotiin, totean lyhyen mutta ytimekkään alustukseni päätteekksi. Edes Raimo Sailas ei taputa, joten tiedän osuneeni oikeaan. Historiassa tullaan vielä laajasti kiittelemään oikeaan osunutta alustustani valtionvarainministeriön"kansantalouden haasteet 2010-luvulla" seminaarissa.

Olen väsynyt. En mene laitokselle. Vahtimestari Liukkosta saavat tänään etsiä muut, jos sille päälle sattuvat. On ollut vähän rankka viikonloppu; sormia särkee ja Helvetin enkelit uhkasivat hoidella minut, jos vielä yritän repiä Pöksymäen baarissa liivit heidän johtotroikaltaan. En mä ala näin hullun maan kanssa millekään. Aurinko paistaa syntiseen Helsinkiin, mutta myrsky lähestyy lännestä. Repikää siitä.

The Man Who Fell to Cyper Space

Tilanne on hallinnassa Bay Arealla. Ei pahoja tärinöitä San Andrean rajapinnoilla. Iso tulee tänään, tai viimeistään 25 vuoden kuluessa. Silloin kannattaa mennä pöydän alle piiloon, jos ei ole siellä jo valmiiksi. Ruotsin hallitus on onneksi varautunut; ulkoministeri saa monoa perseeseen, ellei Ulkoisten uhkien torjumisvirastoon satsata kaikkia ylimääräisiä varoja:

"Aamun Hesarissa ei ole eilisen jymyuutista; Ruotsin hallitus perustaa keskuksen valvomaan kaikkia mahdollisia maan kansalaisiin kohdistuvia uhkia. Johtoon on palkattu kiilusilmäinen armeijaäijä. Hän lupaa tarkkailla esikuntansa kanssa uhkia, joilla ruotsalaiset säästyvät tsunameilta, terrorismilta ja kaikelta muulta mahdolliselta, jonka sosiaalivaltio katsoo tehtäväkseen torjua kaikin keinoin kansalaistensa elämän turvaamiseksi. Ruotsin tantoilta on jäänyt huomaamatta kuitenkin sellainen pieni yksityiskohta, että elämme avaruudessa kelluvalla kivenpalasella, jossa säät lentävät ylitsemme vaikka kuinka valvoisimme ja suunnittelisimme sen yhteiskunnallista haltuunottoa.

Hyvinvointovaltion historiassa on tosiaankin päädytty siihen, että suunnittelukoneiston ajatteluun ei mahdu, että luonnonmullistukset eivät ole pysäyttettävissä holhovaltion ponnistuksilla. Seuraavaksi Ruotsin hallitus varmaankin säätää lain, jolla kuoleminen kielletään. Näin päästään eroon tästäkin ihmisen etnosentristä maailmankatsomusta häiritsevästä sivuseikasta. Samalla säädetään varmuuden vuoksi laki jolla kielletään nauramasta tälle laille, ja Ruotsin tantoille ylipäätään. Suomen hallitus on innostunut ajatukseksesta ja kopsaa idean lainsäädäntöömme. Kunhan ulkoministeriön puhelinyhteydet saadaan kuntoon, perustetaan välittömästi Suomen Ulkoisten Uhkien Torjuntavirasto (Suut). Tsunamitiedotuksen ontumisesta kierroksilla käynyt mediaväki lupaa tukkia suut Suut-viraston toimintaa äimisteleviltä suomalaisilta, jotka ovat sen verran tolkuissaan, että eivät tässä katojen ja nälkävuosien maassa ole täysin hurahtaneet kuvitelmiin myös luonnonliikkeiden yhteiskunnallisesta hallittavuudesta", muistelen männä viikolla vittuilleeni kansainvälisillä foorumeilla.

Miehemme kyberavaruudesta silmäilee Hesaria. Etlan mukaan Suomen taloudella ei ole välittömiä uhkia, mikä tietenkin on jo uhka sinänsä. Valtion tulisi laatia viisivuotissuunnitelma tulevan kehityksen tarkaksi pohjaksi. Miksi ei neukku-Etla itse laadi sitä, jos ei kerran löydä mitään järkevää raportoitavaa? Korot nousevat jossain vaiheessa - ennustus ei vaadi kovinkaan terävää älyä. Eikä toki sekään, että tulevaisuuden ennustaminen menee yhtä huonosti kuin Ahti Karjalaisen esittäessä ikuisen totuutensa asiasta. Ahti oli herkkä ja lahjakas mies, joka sai porttarin Helsingin kaikkiin kapakoihin. Mutta jos Etlalle pitäisi esittää suunnitelma Suomen valtion tulevasta talouskehityksestä menisi se jotenkin näin:

Hyvinvointivaltion rahoituspohja murenee; terveydenhoitoa ja sosiaalietuuksia karsitaan. Yritykset lähtevät joukolla kimppakivaan Kiinaan, jossa tapahtuu muutaman vuoden sisällä ylikuumentuneen talouden romahdus. Suomalaisyritysten sijoituksista osa menee kankkulan kaivoon. EU alkaa hajota sisäisesti; entiset maat eivät luovu sisäpoliittisista syistä asemistaan, joten uusille köyhille itä-Euroopan tulokkaille ei avustuksia lupausten mukaan tulla jakamaan. Renny Harlinin Mannerheim-elokuva floppaa jo ennen ensi-iltaansa, eikä pelasta Suomen luovaa taloutta. Lisäksi voi tulla se ulkoinen shokki, jota kukaan ei toivo, mutta johon säännöllisin väliajoin törmätään. Shokin syitä voidaan objektiivisesti tarkastella Tarot-korttien avulla...

Loput suurpääoman voittokulusta voi lukea Karl Marxin teoksista 1800-luvulta. Välissä oli eräitä tilapäisiä viivytyksiä; pari maailmansotaa ja kylmä sota. Mutta nyt voidaan jatkaa sadan vuoden jälkeen jälleen puhtaalta pöydältä.

Lähetän postia maailman johtavien lehtien sähköisille keskustelupastoille. Otan kantaa kaikkiin keskeisiin kysymyksiin Helsingistä Bangladeshiin. Selailen pitkästä aikaa William Gibsonin teosta "Neurowelho". Kun luin sen ensimmäisen kerran, en edes tajunnut mitä sana "matriisi" tarkoittaa. Nyt olen asunut siellä jo vuosikymmenen. Minun ei tarvitse enää poistua kammiostani saadakseni tietoa asioiden tilasta eri puolilta planeettaa. Lähetän viestejä eri puolille maailmaa. CIA:n päämajassa Langleyssa on oma faili minulle. Niistä yritetään hahmotella mitä päässäni on meneillään, ja tuleeko tällainen touhu yleistymään?

Gibsonin kirja on minulle vanhan kertausta. Opin sieltä kuitenkin yhden uuden seksitekniikan, joka tekee pikaisten kokeideni perusteella naiset hulluiksi. Se on ns. 3 sormea ja peukku -menetelmä. Levität kolme keskimmäistä sormea hoidon pakaroille. Kskimmäinen menee ruskuaiseen. Peukku jää vapaaksi, pistät sen etupesään. Scifi-kirjallisuus ennustaa maailman tulevaisuuden ohella myös seksin uudet rujot tekniikat.

Ulkona on pakkasta ja kylmä viima. Vahtimestari Liukkonen on kateissa. Hallintomies on jättänyt pöydälleni kirjallisen varoituksen alkoholin nauttimisesta työaikana. Työsuojeluvaltuutettu on hakenut kossun pannumyssyn alta. Sergei painostaa minua antamalla yhä yksityiskohtaisempia matkasuunnitelmia. Kari Uotin kätyrit selvisivät helpommalla, koska eivät vielä ymmärtäneet tietoyhteiskunnan mahdollistamaa totaalista kontrollia. Kaikki josta jää sähköinen jälki matriisiin voidaan jäljittää. Rahat on syytä jatkossa kuljettaa matkalaukussa ja kätkeä ne muinaisten kulttuurien tapaan maahan. Totaalisen kontrollin voi välttää menemällä ajassa taaksepäin ryhtymällä toimimaan yhtä tehottomamman epäloogisesti kuin menneisyyden kelvoton historia, jossa ei ole ainesta tehotalouden liiketoimiin. Tehottomuus on tulevaisuuden brändi, totean lähiessäni luukkuuni lukemaan Howard Hughesin elämä-kertaa. Hän yritti 50-luvun lopulla ostaa koko Las Vegasin, mutta antitrustilait esitivät suunnitelman toteuttamisen. EU pyrkii estämään yritykseni hankkia omistuukseni Helsingin ydinkeskustan, joten valmistaudun viikonloppuun hinkkaamalla itseäni perusteellisesti "Maailman suurimmat kimppakivat" dvd:n tahdissa. Teen kuivaharjoitteita gibsonilaisella 3 sormea ja peukku -tekniikalla.

Bob yrittää pelastaa epätoivoisen paviaanin

Tiede ja edistys -lehti palauttaa territorialisuutta käsittelevän artikkelini. Sosiobiologian aikakausi päättyi kuulemma jo parikymmentä vuotta sitten. Enää ei ole tarve puhua ihmisten "personal spacen" kaltaisesta humpuukista. Ei saa sanoa hyvinvointivaltion rauhaa uhkaamatta, että vaaralliset rikolliset tarvitsevat tutkimusten mukaan itselleen enemmän ympärilleen fyysistä tilaa. Jos joku tunkeutuu heidän territorioonsa, se on systeemin vika. Oulun vankilassa on ylikansoitettu vankiväki pannut eilen ranttaliksi särkemällä sellinsä. Tuhoa on syntynyt 10.000 euron edestä. Tyyppien territoriot ovat menneet päällekkäin. Nurkkaan ahdistetut eläimet ovat purkaneet raivoaan riehumalla.

Onneksi me kunnon ihmiset, jotka emme asu laitoksissa, emme syyllisty moiseen. Emme koskaan aja tahallamme toisen iholle nähdäksemme miten hallintomiehen kaltaiset tyypit reagoivat. Kun istun hallintomiehen työhuoneessa hänen saapuessan jalat kirjoituspöydällä, hän säpsähtää eikä tiedä mitä tehdä. En puhu mitään selatessani hänen papareitaan. Kun hän yrittää sytyttää valot huoneeseen, mitään ei tapahdu. Olen varmuuden vuoksi ruuvannut loisteputken irti katosta. Tuijotamme toisiamme hämärissä. Hän tietää minun tunkeutuneen vastoin pelin kirjoittamattomia sääntöjä alueelleen. Se on melkein sama kuin tunkeutuisi naaraan sisään vastusteluista huolimatta. Huoneessa vallitsee ankara seksuaalinen lataus. Hän ei uskalla käydä kimppuuni, ja tietää minun tietävän tämän.

Selaan Hesaria. Presidenttiehdokaat ovat istuneet kuin kanat häkissään edellisenä iltana television vaalikeskustelussa. Sale Niinistö on kuulemma hyökännyt istuvaa presidenttiä ja pääministeriä vastaan syyttäen heitä vehkeilystä perustuslain uudistamisen yhteydessä. He ovat kaapanneet vallan eduskunnalta ja kusikin on kuulemma kihahtanut hattuun. He eivät ole ajaneet Suomen talouden etuja globalisoituvassa maailmassa. Presidentti on "syleillyt maailmaa" ja laiminlyönyt suomalaisten kansalliset edut. Presidentti on vastannut, että suomalaisten etu on elää kaikille maailman ihmisille reilussa maailmassa. Pääministeri on vedonnut kilpailukykytutkimuksiin. Etua on kuulemma ajettu. Sale puhuu paskaa.

Sale Niinistö tietää häviävänsä vaalit ilman ankaraa tunkeutumista pääkilpailijoidensa personal spaceen. Hän on täräyttänyt, että istuva presidentti haluaa "pitää luokkayhteiskunnan jaon pystyssä". Tämä on palkittu satiirisin sanktioin naurunremahduksilla. Pressa on mitätöinyt Salen yliolkaisella käden huitaisulla ja pääministeri epäilee Salen käyvän edelleenkin kansalaissotaa. Hänellä on jääänyt suojatyöpaikassaan Euroopan investointipankissa huomaamatta, että luokkataistelu päättyi jo ajat sitten. Nyt pääoma tanssittaa tuloeroista piittaamatta kaikkia mielensä mukaan uhraamaan elämänsä tietokoneiden valvomille alttareille, jotka käynnistävät myynnin jos ihmisten ote alkaa jossakin maailman kolkassa lipsua.

Mainostoimisto Bob onnistui pelastamaan Korkeasaaren paviaanit, mutta työväenpressaksi pyrkivän Sale Niinistö-nimisen paviaanin pelastaminen taitaa epäonnistua. Valtaklikki on liian voimakas, se pelaa yhteen. Salen momentum meni rullaluistelessa kuusi vuotta sitten. Nyt ei ole enää asiaa apajille. Etuoikeudet on jo aikoja sitten jaettu toisten pelureiden kesken.

OECD vaatii Suomea vapauttamaan pillerit apteekeista hintojen pitämiseksi kurissa. Apteekkiväki ei tietenkään lämpene, vaan haluaa pitää helpot rahat jatkossakin taskussaan. Laskun maksaa Suomen kansa kohonneiden lääkekustannusten muodossa (11 prosenttia viime vuonna). Mutta tähänkään territorioon ei ole tunkeutumista ilman, että vastaisku tulee olemaan ankara. Etuoikeuksista ei maailman vähiten korruptoituneisiin kuuluvassa maassa luovuta kuin korkeintaan siinä tapauksessa, että vanhat etuoikeudet korvataan uusilla.

Hallintomies seisoo ovella mitään sanomatta. Hän katsoo minua tyhjin silmin kuin ihminen joka katselee kiväärinpiippua teloituskomppanian edessä. Hän lähtee mitään sanomatta keittiöön aamukahville. Hän tulee yllättymään; olen ruuvannut loistelamput sieltäkin helvettiin. Kun taistelu on voitettu asetun makaamaan hallintomiehen huoneen lattialle. Taistelu on voitettu, mutta sota jatkuu, sota.

Beat Museum paljastaa...

THE DAY THE FBI VISITED ALLEN GINSBERG'S COUSIN
A year ago September, at the very first performance we gave, a gentleman came up to John and me and introduced himself as Allen Ginsberg's cousin, Ed Levy. This past week Ed stopped by the Museum in Monterey and told me a story I asked him to share with all of you. Here it is:

"It was June 1954. My brother Eugene and I were
students at San Jose State College. I was in our
apartment when there was a knock on the door. A young
man in a suit and tie was standing at the door. He
gave me a name (I don’t remember it) asked if I was
Edward or Eugene Levy. I told him I was Ed and he said
he was from the FBI and had some questions to ask
about My uncle Max who lived in Riverside, Calif. I
was very nervous at this point. It was the era of the
Joe McCarthy witchhunts, although I think that the
Army-McCarthy hearings had just ended. Anyway I
invited him in and he started asking me questions
about Max. Max was a very liberal person, and at the
time subscribed to a couple of Communist Party
publications. I finally told my visitor that I did not
feel comfortable answering his questions.

"At that point he told me he wasn’t from the FBI but
was my cousin Allen Ginsberg from New Jersey (or New
York). I was stunned. I knew I had a cousin or two on
the East Coast, but am not sure I even knew their
names. Allen and his brother Eugene were born and
raised on the East Coast and my brother and I were
born and raised on the West Coast. Except for one or
two letters with Aunt Eleanor, I had no contact with
that part of the family. Allen was on his way to San
Francisco to start a job as an analyst with a stock
brokerage firm in the city. He had stopped in
Riverside to visit my uncle who told him about his
cousins in San Jose. We visited for awhile and went to
dinner. I had no inkling that he was on his way to
becoming a poet, let alone a world famous one. The
clean shaven, well dressed young man would look
totally different two years later when next I saw him."

Back to the Basic Camp

Itsenäisyyspäivän Hesarista näen joidenkin menneisyyden haamujen olevan edelleenkin elossa; heidät on palkittu mitaleilla jutuista joilla ei tämän hetken kannalta ole enää mitään merkitystä. Lumet tulivat, tänään jälleen sulavat. Ilmastonmuutos etenee nopeasti, välillä kylmenee, sitten on suojasää. Hesarissa pohditaan Amerikasta löydettyjen fossiilisten ihmisjälkien arvoitusta. Tulivuoren tuhkasta läheltä Meksikon Pueblaa löydetyt 250 jalanjälkeä on ehkä ajoitettu väärin. Aiemmin uskottiin ihmisten kävelleen uudelle mantereelle Beringinsalmen yli 11.000 vuotta sitten. Liverpoolin yliopiston retkikunta kuitenkin määritti tuhkasta löytämänsä ihmisen jalanjäljet 40.000 vuotta vanhoiksi. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että fossiilit ovat peräti 1,3 miljoonaa vuotta vanhoja. Joko kävelijät olivat "tavattoman vanhoja ihmisapinoita, tai ne eivät ole ihmisen esi-isien jalanjälkiä".

Entäpä jos kukaan ei kävellytkään Beringinsalmen yli? Jos ne ihmisen esi-isät olivatkin syntyneet siellä? Luulenpa tämän aamukrapuloissa luomani teorian tulevan väistämättä tulevina vuosisatoina voittamaan alaa. Ihmisplasmaa on syntynyt useissa eri paikoissa samaan tapaan kuin energiaa syntyy maailmankaikkeudessa tasaisesti eri puolilla. Teoria ihmisen alkukodista Afrikassa noudattaa samaa edistyksen lineaarista projektia kuin näkemys maailmankaikkeuden syntymisestä alkuräjähdyksen seurauksena. Ihmisen kaaliin ei tällä tieteen ja edistyksen aikakaudella mahtunut ajatus siitä, että alkua ei voida määrittää, eikä siitä näin ollen lineaarisesti johtaa ihmiskunnan retkeä yhä huikeampiin saavutuksiin.

Hakaniemen torilla on köyhien itsenäisyysjuhla. Riutuneet ihmisen kuoret kömpivät koloistaan vetämään naamaansa hernerokkaa ja muuta ilmaista sapuskaa. He saavat vanhoja vaatteita kestääkseen talven kylmät porttikongeissaan. Rukoukset kaikuvat, virren veisuu tulee täysillä ämyreistä. Turun romantiikka laulaa: "Tervetuloa katsomaan köyhien jännittävää elämää". Vahtimestari Liukkonen hortoilee krapulaisena vaitonaisen juhlaväen seassa.

- Hei Liukkonen, missä sun luuta on?
- Yksi ämmä pölli sen viime yönä.
- Että sulla muka on ollut joku ämmä pantavana?
- On mulla. Se veti mun kiljut. Sitten se vaati minua sänkyhommissa kuristamaan itseään...
- Miksi?
- Yritin udella. Saa kuulemma kiksit siinä vaiheessa, kun happi alkaa loppua ja alkaa nähdä tähtiä. Onko sulla sitä kossua?
- Onhan sitä. Mitä sanot tästä juhlahommelista?
- Mitäpä tästä. Nyt oli semmoinen maailmankausi, että ihmiset varustettiin toisen maailmansodan jälkeen kuvitelmilla hyvinvointivaltiosta, joka tarjoaa ilmaiset sapuskat ja releet. Alkaa vähän bileet viiletä.
- Kun katson tätä Hurstin pojan porukkaa, ymmärrän mitä meinaat.
- Kun kommunismi oli uhkana joutuivat kapitalistit pitämään proleja ihmisinä. Piti tarjota heille kunnon toimeentulo ja palkka, jotta eivät olisi panneet kumoon koko systeemiä. Mutta nyt ollaan jälleen palaamassa perusleiriin. Palkat pienenee, sosiaaliturva kutistuu ja työttömistä saadaan orjatyövoimaa ruokapalkalla kastelemaan nurmikot... Pahinta tässä hyvinvointokokeilussa on, että nuoret ikäluokat ehdittiin varustaa kuvitelmalla asioiden menevän parempaan suuntaan ja yhteiskunnan hoitelevan esiin tulevat epäkohdat. Heille pudotus tulee olemaan surkea. Kun mä katson laitoksen opiskelijoita mun käy sääliksi, kun ne eivät tiedä mikä niitä odottaa valmistumisensa jälkeen. Olisivat alkaneet putkimiehiksi tai sairaanhoitajaksi. Valtiotieteen maisterin papruilla tekee tulevaisuudessa yhtä paljon kuin marxilais-leninismin yliopistotutkinnolla nyky-Venäjällä.
- Älä nyt innostu paasaan. Lähdetään ottaan parit pistolerot Juttutupaan.
- Sä maksat. Oot sen mulle velkaa. Mä sen Sergein sulle järjestin.
- Mutta siitä emme puhu tämän enempää.
- Emme puhu. Mutta kaljat ostat, saatanan opportunisti.

Juttutuvassa istuu työväkeä ja krapulaisia näyttelijöitä. Muotoiluämmää ei näy. Hän olisikin aivan liian vanha haaska minulle. Ulrike on miehensä kanssa Etelä-Haagassa. He viettävät laatuaikaa ennen kuin Ulrike lähtee jouluksi sukuloimaan Yhdysvaltain itärannikolle. Vahtimestari Liukkonen muistelee kuvittelemaansa viime öistä hoitoaan.

- Se käski mun panna myös perseeseen. Mutta mulla on niin paksu kulli, että ei mahtunut. Peräpanoihin tarttee olla ohut ja pitkä. Muuten menee rujoksi hommaksi lähennellen väkivaltaosastoa.
- Kai sä tuikkasit sille satsin suuhun?
- Totta kai. Istuin sen naaman päälle ja aloin rynkyttää. Vähän se haukkoi henkeään, mutta ei se siitä karkuun päässyt.
- Sä oot Liukkonen panomies pahimmasta päästä. Ei voi muuta sanoa. Jos vielä joskus saisit kynsiisi oikean naisen, niin sulla olisi ainakin taktiikka mietittynä.
- Vittuilet sä? Etkö muka usko mun panneen viime yönä. Lähdetään pihalle katsomaan puukolla kuka on kuka...
- Vitut me minnekään. Ota kaljaa. Mennään vessaan ottamaan kossupaukut.

Manic Monday

Aamulla olen hyvissä ajoin laitoksella. Siellä on hiljaista, koska lähes kaikki pitävät pitkää viikonloppua huomisen itsenäisyyspäivän vuoksi. Ainoastaan vanha piika löytyy keittämästä kahvia oleskelutilasta. Kysyn häneltä mieltäni askarruttavasta amatsoniuhasta.

- Amatsonit mainittiin ensimmäisen kerra Herotodoksen Historia-kirjassa. Sen jälkeen heitä on oltu näkevinään muuallakin. Esimerkiksi konquistadorit väittivät taistelleensa heidän kanssa Etelä-Amerikassa. Myyttien tulkinta todellisuuden näkökulmasta johtaa harhaan. Kyseessä on patriarkaalisen yhteisön rakentama sisäinen uhkakuva siitä, mitä tapahtuu jos naiset vapautetaan hellan ja nyrkin välistä.

Vanha piika on innostunut saadessaan kuulijan naistutkimusteorioilleen.

- Ottaisit kupin kahvia, hän sanoo.
- En ehdi. On vähän hommaa, vastaan. Olen varma vahtimestari Liukkosen kuitenkin kusseen pannun pohjalle ohimennessään.

Huoneessani selaan lehden, tsekkaan vosut American Singlesistä ja menen Gamesvilleen. Pannumyssy on paikallaan. Voin aloittaa viikon ottamalla tukevan siivun kosanderia. Liukkosta ei näy. Yleensä hän on tähän aikaan maanantaisin kärkkymässä krapulahuikkaa. Sen sijaan hallintomies tulee jälleen koputtamatta huoneeseeni.

- Kulunvalvonta. Oletko ajatellut, että sinun pitäisi tehdä selkoa työajan käyttämisestäsi?
- Olen koko ajan töissä. Mun homma tapahtuu pään sisällä. Vaikka haluaisinkin, en voi pitää vapaapäivää. Mulle pitäisi maksaa korvausta terveydelle haitallisesta aivojen jatkuvasta rasituksesta.
- Totta se on, mutta tällä menolla meillä on kellokortti seinässä. Kun koneesta halutaan lisää tehoja, otetaan käyttöön fordistiset liukuhihnamenetelmät maailmassa, jossa sillä ei ole enää aikoihin ollut tietotyössä mitään käyttöä.
- Ota kossupaukku...
- Ei ole tapana virka-aikana. Jos nyt ihan pienen... Työelämän organisointi on jäänyt täydellisesti uudelleen järjestämättä tietoteknisen vallankumouksen aikana. On kännyt, langattomat tietoverkot. Silti jokaisen edellytetään istuvan kuin tatti yhdeksästä viiteen. No sua se ei koske...
- Onneksi pian netti mahdollistaa face-to-face kommunkoinnin kaikkien kanssa. Silloin on sama vaikka makaisi sohvallaan missä päin maailmaa tahansa.
- Sähän oot menossa sinne Kaliforniaan. Mitä sä muka sieltä etsit?
- En mitään, mutta ehkä juuri sen vuoksi löydän.
- Vitut mitään löydät. Ja tuo pannunmyssyhomma alkaa rassaamaan mua yhä pahemmin. Jos esimies ei olisi antannut siihen lupaa sä olisit ollut katkaisuhoidossa jo aikoja sitten. Antaisin sulle ekana kirjallisen varoituksen, seuraavana päivänä passittaisin hoitoon ja kun et kuitenkaan menisi, antaisin kolmantena potkut perseeseen.
- Saisiko tuon kirjallisena? Lähettäisin sen heti työsuojeluvaltuutetulle.
- Turha sun kanssa on jankata. Jatka samaan malliin, mutta et sitten enää heilu Liukkosen luudan kanssa pihalla. Opiskelijat eivät kohta uskalla tulla tänne.

Vittumainen mies. Onneksi nousen Gamesvillen bingossa pisteilläni kolmannelle sijalle. Liukkosta ei vieläkään näy? Olisko vaikka tottauttanut uhkauksensa ja tappanut itsensä?

Some Wierd Sin

Sunnuntaina toivun erojen kauneudesta. Katson telkusta dokumentin amatsoneista. Joku amerikkalainen täti, joka kertoo olleensa tomera ja aikaansaapa liikenainen, on alkanut kypsällä iällä arkeologiksi. Hän on päättänyt ratkaista amtsonien arvoituksen. Hän on puhunut jonkun tv-yhtiön dokumentoimaan nerokasta salapoliisityötään, jossa Carlo Ginzburgin johtolankateoriakin jäisi toiseksi.

Kreikkalaisen tarun mukaan amatsonit olivat hevosilla ratsastavia naissotureita. He tulivat Mustanmeren takaa Etelä-Venäjältä taistelemaan kreikkalaisen sivilisaation kanssa. Nämä nomadit tappoivat poikalapset ja kasvattivat tyttövauvoista jättimäisiä taistelijoita. Miten he sitten pystyivät lisääntymään jää dokkarissa epäselväksi? Luulen heidän joukkoraiskanneen vangeiksi saamiaan miehiä. Parittelun jälkeen tämäkin hyönteiskuningatterien laji surmasi tarpeettomaksi käyneen tyhjiin imetyn uroksen ja paistoi tämän nuotiossa sapuskaksi.

Todistaakseen teorian saa umpihullu arkeologiämmä päähänsä matkustaa Mongolian aroille. Sieltä läytyy nomadeja. Hän ottaa dna-näytteen, josta paljastuu sen olevan lähes identtistä Etelä-Venäjän amatsonihaudoista löydettyjen luiden kanssa. Tämä todistaa amatsonien hallinneen maailmaa sivilisaation hämärässä rajamaastossa 2500 vuotta sitten! Tämä ei voi olla sattumaa, kuten ei sekään, että ihmisen ja simpanssin dna ovat lähes tulkoon nekin identtiset. Tähän ei tosin viitata, sillä se ei sovi raamiin. Mikään ei dokkarissa liity mihinkään, mutta koska ohjelmaan on pantu rahaa, pitää se editoida toimivan tuntuiseksi kokonaisuudeksi. Olen katsellut kaikilta mahdollisilta dokumenttikanavilta liian paljon dokkareita. Tiedän miten vähistä aineksista saadaan suomalaisiin täydellisesti uppoavaa kamaa sunnuntai-iltapäivän dokumenttipaikalle.

Käännän dokkarin jälkeen Teemalle. Sieltä tulee Dennis Potterin viimeiseksi jäänyt käsis "Kylmä Lazarus", jota hän väsäsi syöpäsairaana kuumeisesti ennen kuolemaansa. Siinä eletään vuotta 2368. Satoja vuosia syväjäähdytettynä olleen Lazaruksen aivot onnistutaan heijastamaan videotykillä seinälle. Los Angelesin johtava viideimperuimin pomoamatsoni kiinnostuu asiasta. Hänellä on seksiorjananaan puolialaston uros, jota hän kuljettaa kaulaan kiinitetytsä ketjusta tekemään itselleen seksipalveluksia. Ilmakehä on sökönä, Britannian jo aikoja sitten liitetty Amerikkaan, mutta että vielä tämäkin riesa on meitä kunnon miehiä tulevaisuudessa odottamassa. Ei tule olemaan helppoa.

Ennen kuin on aika nostaa kytkintä katson Hesarin verkkouutiset. Vihreät ovat julistautuneet femistipuolueeksi. Veteraani Ville Komsi on yrittänyt pistää hanttiin, mutta ei ole mahtanut raiskariamatsonilaumalle mitään.

Kaikkea kanssa, tuumin ajaessani hakemaan Ulriken töistä Mariansairaalasta. Menomatkalla käyn heittämässä Maisalle unipillereitä, koska hän ei ole saanut narkkipoikansa vuoksi viikkoon nukutuksi. Ulrike nukkuu ilman hermolääkkeitä. Hänen uniensa takainen todellisuus on minulle käsittämätön, mutta vapaapäivinään hän näyttää viipyvän niissä mahdollisimman pitkään.

Seuraavaksi suuntaan kärryn Teollisuuskadulle. Ajan parkkiin huoltoaseman viereen. Teollisuuskatu on hiljainen. Huorat häädettiin jo vuosia sitten mestoiltaan. Arto Melleri jäi vanhuksen ajaman auton alle näillä main, eikä enää koskaan kunnolla toipunut päähänsä saamastaan tärskystä. Pyörämies polkee viuhuen paikalle kilpa-ajajan vetimissä. Hän tulee takapenkille istumaan.

- Onko nimeä paperissa?

Annan hänelle kuiteilla täyttämäni kirjekuoren. Hän panee sen vyölaukkuunsa ja antaa minulle vastavuoroisesti kirjekuoren.

- Terveisiä Sergeiltä Moskovasta. Etköhän pärjää näillä siellä Amerikassa niissä tutkimushommissasi. Voi olla, että Sergei tulee tapaamaan sinua. Muista tuoda minulle niitä pyöräilykamppeita. Sieltä saa halvalla kaiken maailman fillarikaman.
- Lähetän sinulle maastopyörän osina kirjekuoressa. Säästyy tullit. Miten se sun kuntosi?
- Siinähän se. Jos vihulainen ajaa sinua takaa, hyppää pyörän selkään ja polje karkuun...
- Toivottavasti jaksat polkea.
- Kyllä minä jaksan. Terveisiä Kill Cityyn, pyörämies sanoo hyvästeiksi ja hyppää pyöränsä selkään kadoten täyttä höyryä Aleksis Kiven kadun suuntaan.

- Kuka tuo oli? Ulrike kysyy.
- Se oli leivän isän edusmies.
- En ymmärrä mitä sä oikein hommaat. Eipä tosin edes kuulu mulle.
- Tuossa on rahat. Lennät Nykin kautta sukuloimaan Bostoniin jouluksi. Hyvin tämä tulee menemään.
- Sun jutuissasi ei ole mitään järkeä. Ehkä se vetää puoleensa.

Lähdemme ajamaan kohti Etelä-Haagaa. Ajattelen Ulrikea hoitovälinelaukkunsa kanssa. Meillä tulee olemaan mukavaa. Musta paholainen, vihreä toukka, surraavat herkkien paikkojen kostuttajat. Sur-rur-rur. Jätän hänet kotitalonsa eteen.

- Terveisiä kotiväelle.
- Nähdään jos nähdään. Ehkä jouluostokset Nykissä venähtävät.
- Siinä tapauksessa mulla naama venähtää.

Jätettyäni Ulriken elämään elämäänsä ajan Kehäykköstä. Iggy Pop karjuu lupaavasti pienistä wierdoista synneistä autostereoissa. Asiat voisivat olla hullumminkin, ja tulevat taatusti olemaan. Jouluksi kotiin! Well, I never got my license to live...

Sexual Healing

Juttutuvassa tapaan muotoilunaisen. Hän ketoo olevansa tulossa Matti Wuoren muistojuhlasta. Hän oli ollut Matti Wuoren avustaja, kun tämä avasi 70-luvun alussa lakitoimiston. Ensimmäinen asiakas oli huumejätkä, joka oli varustautunut puukolla ja tonnikalapurkilla. Muotoilunainen oli kauhuissaan kysynyt, mitä tehdään? Matti Wuori oli hetken tuumittuaan todennut, että kai se on otettava vastaan.

Kysyn häneltä miten mystinen acidrunoilija Leif Färding oli näkynyt 70-luvun piireissä. Muotoilunainen toteaa painokkaasti, että Lefan tapauksen perusteella hän vakuuttui mielisairauden biologisesta alkuperästä.

Muotoilunainen on tullut juuri Kiinasta. Hän on ollut pitämässä Suomalaisen Muotoilun Vuoden kalenteriin kuulunutta näyttelyä, joka oli kuulemma uponnut kuin pisara mereen Pekingin kuhinassa.

- Olet älykäs, kehun häntä.
- Tiedän.
- Minkä ikäinen olet?
- 62.
- Näytät nuoremmalta.
- Tiedän.

Muotoilunaisen elämän ainoa suuri rakkaus teki itsarin jo vuosia sitten. Nykyään hän elää juutalaisen miehen kanssa, joka raivoilee holocaustia unohtamaan kykenemättä suomalaisen kulttuurin takapajuisuudesta. Ei kuulemma aina jaksaisi kuunnella jutskuäijän "ilman aikuista jankutusta".

Yöllä kuuntelemme luukussani Marvin Gayen biisiä "Sexual healing". Esittelen hänelle netistä tilaamiani ihmepillereitä:

-Icrease Your Sexual Desire and Sperm volume by 500%
-Longer orgasms - The longest most intense orgasms of your life
-Rock hard erections - Erections like steel
-Ejaculate like a porn star - Stronger ejaculation
-Multiple orgasms - Cum again and again
-SPUR-M is The Newest and The Safest Way of Pharmacy
-100% Natural and No Side Effects - in contrast to well-known brands.
-Experience three times longer orgasms
-World Wide shipping within 24 hours

Ennen kuin ehdin napata tabun kännykkä soi. Soittaja on Maisa. Hänen teini-ikäinen poikansa on jälleen tullut resuamaan huumetokkurassa. Poika on otettu huostaan, mutta saanut potkut sijoituspaikastaan. Huostaanotettu sälli on joutunut äitinsä nurkkiin yhteiskunnan pestyä kätensä hänen suhteensa. Vaikka avain on otettu pois, löytyy poika öisin resuamasta porttikongista tai käytävästä. Ei auta kuin päästää hänet sisälle. Poika uhkailee tappavansa äitinsä. On äidin syytä, että hänellä menevät asiat päin helvettiä. Poika vannoo hoitelevansa mutsinsa huis helvettiin pilaamasta hänen huikeita tulevaisuuden prospektejaan.

- Miten mun tulisi menetellä hänen suhteensa?
- Soita paskahatut paikalle. Se voi vaikka käydä käsiksi.
- Voisinko todellakin tehdä niin?
- Sun täytyy jossain vaiheessa tehdä niin kumminkin. Jos joku ei ota vastuuta elämästään, ei sitä voi kukaan muukaan hänelle tyrkyttää.

Puhelun loputtua huomaan muotoilunaisen häipyneen kämpästäni. Heitän penispillerit kirjotuspöydän laatikkoon. Luen aamun Hesarista, että kymmenen vuotta sitten valmistui kolmannes vähemmän maistereita kuin nykyään ja puolet vähemmän tohtoreita. Mutta samanaikaisesti yliopistojen resurssit ovat pysyneet entisellään. Tuleeko irtisanomisia? jutussa kysellään. Tuleeko liikaa työttömiä maistereita ja tohtoreita? heitän vastakysymyksen. Panen Thåströmin levyn soimaan. De nya tider dom kom hit so fort...

Thåström meets the Bureaucratic Neoliberalism

Illalla tapaan Malmin Mr. Pickwickissä hoitsun joka etsii hoitajaa. Hän on nelikymmppinen sairaanhoitaja, jolla ei synkkaa sängyssä miehensä kanssa. Itse asiassa heillä ei ole ollut seksiä puoleen vuoteen. He ovat olleet naimisissa vasta pari vuotta. Ennen liiton solmimista he saattoivat harrastaa seksiä viisikin kertaa päivässä. Mutta heti kun liitto solmittiin muuttui mies etäiseksi. Hän ei halua itseään kosketeltavan, hän ei suostu edes suuseksiin. Sanoo inhoavansa sitä. Hän ei suostu enää puhumaan mistään mitään. Lasta hän ei edes suostu harkitsemaan, vaikka rehevällä hoitsulla kello tikittää.

Hoitsu kertoo olevansa seksuaalinen ihminen. Hän on puutteessa, eikä epäröi kertoa sitä.

- Ota ero siitä äijästä. Pitemmän päälle huonosti käy kumminkin...
- Ostimme puoli vuotta sitten yhteisen asunnon. Lisäksi vanha äitini muutti siihen asumaan. Olen tässä suhteessa vähän vaikeassa tilanteessa.

Hoitsu hakee itselleen kolmannen valkkarin. Hän alkaa päihtyä, muuttuu yhä avoimemman puheliaaksi.

- Mieheni on absolutisti. Hänen isänsä oli alkoholisti ja hän oppi vihaamaan viinaa. Minun on pian lähdettävä kotiin, sillä kun hän tulee töistä yhdentoista jälkeen hän saa raivarin, jos tuoksahdan viinalle. Menee silloin nukkumaan olohuoneeseen, eikä suostu puhumaan minulle viikkoon.

Hoitsulla on suunnitelma; hän on päättänyt etsiä naimisissa olevan miehen, jonka kanssa harjoittaa seksiä säännöllisesti kerran viikossa. Tämä on hänen mielestään turvallisin tapa varmistaa, että homma ei leviä käsiin. Sinkkumies kun voisi vaikka rakastua häneen ja alkaa vaatia panon ohella muutakin kanssakäymistä.

- Mistä aiot sellaisen perheellisen äijän löytää?
- Minulla on yksi sopiva työkaveri sairaalasta. Halimme ja puhelemme aina kun siihen on mahdollisuus, mutta hän epäröi kuitenkin mennä pitemmälle. Hänellä on kolme lasta. Tarvitsen niin paljon seksiä, että minun on pakko yrittää jotakin toista perheenisää.

Hoitsun kännykkä soi. Soittaja on hänen vanha hoivaa kaipaava äitinsä. Tämä ihmettelee minne kauppareissulle lähtenyt tyttärensä on jäänyt? Hoitsu pukee takin ylleen ja lähtee bussilla kohti Puistolaa.
- Oli mukava saada purkaa sydäntään. On helpompi olo.
- Usein vieraalle voi kertoa läheisesti sen mitä ei läheisilleen edes etäisesti.

Yöllä kuuntelen Thåströmin uutta levyä. Se tuo mieleeni ajan neljännesvuosisata sitten. Olin Tukholmassa sairaalassa töissä ja Ebba Grön raivosi Ruotsin listoilla ja keikkapaikoissa. En koskaan ehtinyt nähdä Ebba Gröniä elävänä. Ollessani matkalla ulkoilmakonserttiin Gärdetiin näin Slussenilla yhtyeen basisti Lennart "Hjodor" Erikssonin astuvan Rågsvediin menossa olleeseen junaan. Gärdetiin päästyäni ilmoitettiin Ebba Grönin hajonneen.

Thåström on myös ehtinyt lauluissaan yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin takaisin kotiseudulleen. Hän lähettää kirjeen vanhalle ystävälleen tornitalon kymmenenteen kerrokseen:

"Du har väl hört att jag flyttar hem igen i vår
Synd att du aldrig kunde komma ner och hälsä på
Men livet går isär och man har så fullt upp
med sin egen värld
Och jag vet jag borde ringt dig
mycket mer än vad jag gjort"

Thåströmillä on toisaankin tullut koti-ikävä lapsuudetensa Rågsvedin lähiöön eteläiseen Tukholmaan.

"Och sen en morgon när man vaknar
Har man gått ett helt varv runt
Man är tillbaks på samma gata
Tillbaks på samma punkt"

Kuuntelen levyä ja huomaan kaipaavani 80-luvun alun Tukholmaan. Siellä oli suomalaisesta maaseutukaupungista muuttaneelle sällille uusi, suuri maailma. Siellä oli rock, siellä oli heroinistit Malmskillnadgatanilla kyttäämässä konttoristeja, siellä oli kuolevien yksinäisyys jota osaltani yritin hoidella Farstan sairaalassa. Siellä oli se Leena, jota olen usein muistellut lämmöllä. Hän opiskeli lääkäriksi Uppsalassa. Muodostimme työparin ja meillä meni mukavasti. Olisiko elämä mennyt paremmin hänen kanssaan? Usein olen katunut, että en jäänyt loppuelämäkseni ajelemaan tunnelbanalla paikkoihin ja niistä pois. Sitä etten alkanut tuottaviin viinan salakuljetushommiin Ahvenanmaalta Ruotsin päällikön kanssa No, Ruotsin päällikkö pantiin jo aikoja sitten linnaan ja kulkee nykyään Sofon (South of Folkungagatan) katuja jalkaansa sinetöidyssä elektronisessa valvontalaitteessa. Enää ei Söder ole sama; Mariamottagenin huumevieroitushoitolan ympäristöä asuttaneet suomalaiset pultsarit ovat jo aikoja sitten heittäneet veivinsä, eikä "finnjävel" graffitit enää peitä tunnelbaana-asemien seiniä. Liekö edes Rinkebyn asemalla enää kiviseinään kirjattuna "Karjalanmailla käkönen kukkuu"? Fanfanfan:

"Fick jag spela om partiet
Fick jag chansen en gång till
Fick jag vrida tillbaks tiden om dom gav mig en ny giv
fanfanfan det skulle varit du
fanfanfan de skulle varit du"

Thårström laulaa Ebba Grönin (1977-1982) vaiheista. Ensin oli The Haters. Joku ministeri suunniteltiin kaappattavan panttivangiksi, mutta koska Ebba Röd sai suojelupoliisin peräänsä, vaihtoivat kundit aseet kovemmiksi ja alkoivat soittaa punkrokkia. Viisi vuotta myöhemmin takki oli tyhjä ja bändi oppinut soittamaan liian hyvin. Kolmas levy "Ebba Grön" jäi viimeiseksi, vaikka bändi oli löytämässä juuri niitä ilmaisullisia keinoja joihin Joakim Thåström palaa aikaisempaa soolotuotantoaan rauhallisemmalla ja seestyneemmällä uudella levyllään "Skebokvarnsv.209".

Yhteydet vuoteen 1982 tulevat selvimmin esiin kappaleessa "När muren föll", jossa hän kuvailee tunnelmia nuoruudestaan jolloin Berliinin muuri jakoi symbolisesti ja konkreettisesti konekivääreiden muodossa nuoret rakastavaiset erilleen toisistaan:

"Det kändes som om det var nånting
som sjöng en sång i mig
Der kändes som om det var nånting
som slog en volt i mig
Jag ville andas luften där du stod
Jag ville ge dig blommor när du log
Det var nånting jag inte kunde stå emot
Kände att jag bara måste få vara med dig"

Ebba Grönin viimeisen levyn biisi "Die Mauer" on äänestetty Ruotsissa yhtyeen parhaaksi. Vaikka Berliinin muuri onkin jo myyty palasina turisteille ympäri maailmaa, on kappale veret seisauttava muisto ajasta, jonka olemme unohtamassa. Ajasta joka lienee ollut eräille meistä elämän parasta.

"Halt!
Här får ingen passera
här kommer ingen förbi
Kommer aldrig över nån mera
så gå är du snäll om ditt liv är kärt

Över taggtråden såg jag min livskamrat
Susanne stå och gestikulera
Jag har gått här i tjugo år snart
men med en K-pist är det svårt att diskutera

Jag gick långsamt hemåt
hemåt den kvällen
Skulle jag få se henne igen?
Hjärnan värkte
hjärtat värkte
Skulle jag bli hel igen?

En dag så stod
så stod den bara där
en mur mellan mej och den jag hade kär
Vi bor två kvarter ifrån varann
men en grå prick är det enda jag ser av Susanne

Vi skulle få leva här
vi skulle få leva här
vi skulle få leva här
vi skulle få leva här

Alla vackra rosor är våta
av blodet från ert heliga korståg
Jag ska aldrig förlåta
det som hände vid muren

Jag har tänkt jävligt mycket, mycket på att fly
Jag vill se hennes kropp
jag vill smeka hennes hy
höra hennes stämma
vara henne nära
Jag ska viska i hennes öra

Vi skulle få leva här...

Ja jag vet, jag vet precis hur
jag flyger över eran mur
Å jag vet, å jag vet
jag vet precis hur

"I´ll be the acid spy"
Jag gör vad jag vill
Jag vet precis hur...

Vi skulle få leva här..."


Aamulla menen laitokselle. Yöllä pakkanen on jäädyttänyt tiet. Golfvirta kylmenee, mutta onneksi ilmakehässä lisääntynyt hiilidoksidi pitää säät siedettävinä. Ihmiskeilat liukuvat jalkakäytävillä. Laitoksen esimies juttelee ovella vahtimestari Liukkosen kanssa. Kuulen esimiehen kertovan olevansa lähdössä kongressimatkalle Las Vegasiin. Seminaarissa käsitellään "julkisen hallinnon haasteita muuttuvassa maailmassa". Muistan hallintomiehen kerran tulostavoiteprujuja täytellessään tokaisseen Suomessa olevan yliopistoissakin meneillään "byrokraattisen uusliberalismin". Jäljet ovat karmeaa katsottavaa. Joakim Thåström poistaisi välittömästi varmistimen konekivääristään ja ampuisi tämän kaikkialla elämäämme rajoittavan muurin tuusan nuuskaksi.

Huoneessani mietin mitä Thåström sanoisi "byrokraattisesta uusliberalismista"? Ehkä hän lukisi myös hallinnon läpikapitalisoinnin vastustajat menetetyiksi tapauksiksi, joilla ei olisi sen kummempaa vastausta annettavana kymmenennen kerroksen muukalaiselle. Ainakaan viereisen huoneen vanha piika ei saisi Thåsträmiltä armoa; hän tulee heti valittamaan kun heitän koneeseen Speden parhaat 1965-1972. Hänen mukaansa tutkimustyö "ei ole naurun asia". Hän on oikeassa; lippua ja lappua täytyy täyttää siihen malliin että elastiikan assitentti Kyösti Kuttaperkalla menisi luennot entistäkin vaikeaselkoisemmiksi.

Michael Moore mailasi minulle...

December 1, 2005

Friends,

I just thought we should all pause for a moment today to remember the simple act of courage, defiance and dignity committed by Rosa Parks when she refused to move to the back of the bus because the law said she had the wrong skin color. The greatest moments in history, the ones that have truly mattered and have taken us to a better place, are made up of scores of these singular acts by ordinary, everyday people who could no longer tolerate the crap and the nonsense of those in charge.

Today, whether it is a student who holds a sit-in to get the army recruiters off his campus, or the mother of a dead soldier who refuses to leave the front gate of the president's ranch, we continue to be saved by brave people who risk ridicule and rejection but end up turning huge tides of public opinion in the direction of righteousness. We owe them enormous debts of gratitude. It is not easy to stand up for what is right, especially when everyone else is afraid to leave the comfortable path of conformity.

Rosa Parks may have been alone on that bus at the moment of her arrest but she wasn't alone for long. The old order was shaken, the world was upended and, as a people, we were given a chance for a bit of redemption.

Perhaps the best way to celebrate this most important day in American history is to ask yourself what it is that you can do today to make a difference. What risk can you take to move the ball forward? What is that one thing you've been wanting to say to your co-workers or classmates that you've been afraid to say -- but in your heart of hearts you know needs to be said? Why wait another day to say it or do it?

There is probably no better way to honor Rosa Parks -- and yourself -- than for you to put a stop to an injustice you see, not allowing it to continue for one more second. Do something. Then send me an email ( contributions@michaelmoore.com ) and tell all of us what you did (I'll post as many as I can).

Fifty years later, the bus we're on could use a few more people simply saying, "No. I'm sorry. I've had enough. I'm not going to take it anymore."

Yours,

Michael Moore
www.michaelmoore.com