Pöksymäki on Hesarin jossakin mittauksessa valittu yksimielisesti Helsingin parhaaksi mestaksi niin hyvien kuin pahojenkin sarjassa. Mulle tämä ei tule yllätyksenä, vaikka asuntovelkaiset juppia näyttelevät tahot panevat parhaansa mukaan hanttiin. Antaa panna, tyhjästä on paha nyhjäistä, kuten meillä Oulussa päin wanhoina hyvinä aikoina sanottiin.
Skrivaan Hesarin sähköpalstalle kommentin asiasta, sillä polvi ei vieläkään kestä kestävyysurheilua:
"Yhden urpon kommentti
Jussi Apila | 9.5.2007 9:32
Mulle on ihan sama mikä näkemys medialla ja muulla sakilla on lähiöistä, hyvä vaan ettei tänne ole tulossa kaiken maailman nirppanokkavalittajia.
Olen asunut vajaat pari vuotta Pöksymäen perukoilla. Aluksi olin median luomien mallien mukaan kovin epäileväinen, voiko täällä järkiporukkaa asua. Virkaholhoojani kuitenkin topakkana talousihmisenä totesi, että täältä saa hulppean luukun lähes keskustayksiön hinnalla. Ei auttanut kuin muuttaa tänne.
Tätä en ole hetkeäkään katunut! Itse asiassa hämmästelen miten olen joskus voinut asua keskustan harmaassa maisemassa? Täällä Pöksymäessä on kuin asuisi urheilupuistossa; tenniskentät ikkunan alla, juoksemaan ja pyöräilemään pääsee kotiovelta, Vantaanjoelle voi mennä kalaan, Viikkiin tsiikaan fogeleita, Keskuspuistoon ajamaan fillarilla. Uimahalli löytyy parin kilsan päästä Malmilta ja kuntosali.
Lisäksi täällä on pirun rauhallista, jopa liiankin. On kuin asuisi maalla; kun auto ajaa tietä ohitse tulee automaattisesti mentyä katsomaan mikä peli se siellä menee. Ja suomalaisen luonnon olemassaolon tajusin vuosien jälkeen täällä.
Ostarilla on kapakoita, mutta sinne ei ole kenenkään pakko mennä. Juovat viinaa kaiketi, mutta eipä kukaan ole tullut mitään urputtamaan. Palveluissa on vähän häikkää, mutta Malmin ostoparatiisi on lähellä ja Viikkiin valmistuu vielä lähemmäs kauppakeskus syksyllä. Ja lentokentälle on lyhyt matka, jos tarvii käydä shoppailemassa Lontoossa.
Musta täällä on mukava asua, on kuin olisi palannut lapsuuteen. Porukka täällä Pöksymäen perällä on aika vanhaa ja se näkyy katukuvassa. Tyhjä palvelulinja ajaa edestakaisin. Lapsiperheitä muuttaa jatkuvalla syötöllä asuntojen edullisuuden vuoksi.
Vähän rassaa se höpötys mediassa Pöksymäen rakennustaiteellisista arvoista. Musta tänne ei tarvita mitään besserwissereitä sotkemaan systeemejä. Talot on vanhassa osassa rakennettu niin kovasta betonista, että näin hyviä kerrostaloasuntoja en ole missään nähnyt, eikä edes putkiremontti uhkaa yhtään taloa. Lisäksi huoneet ovat suuria ja avaria, eikä nykymallin mukaan pikkukopperoita, joihin ei mahdu esimerkiksi makuuhuoneeseen kuin sänky. Ikkunat isoja ja näkymät avaria, ei vielä osattu 60-luvulla miettiä energiansäästöjuttuja.
Mä tykkään asua täällä, eikä mua yhtään kiinnosta/haittaa median mielipiteet lähiöistä. Antaa juppien pölistä kaikessa rauhassa. Älkää tulko tänne lehtineekerit ja kansainvälisen tason arkkitehdit, me alkuasukkaat ei tykätä siirtomaaisännistä!"
Sanottuani suorat sanat Bruce Chatwinin Australiassa tapaamien aboriginaalien malliin menen katsomaan telkusta lätkää. Samahan se on missä päin maailmaa telkkua töllöttää, juolahtaa sattumalta elämän keskeisin totuus mieleeni. Hyvää ohjelmaa tulee totta tosiaan kanavalta jos toiselta. Ja jos haluaa interaktiivista viihdettä voi mennä Pöksymäen legendaariseen baariin riitelemään Pastorin, Kala-Jussin ja muiden humun oloisten tyyppein kanssa. Voiko ihminen elämältään parempaa toivoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti