He tekevät kaiken sen, mihin meillä ei riitä kiinnostusta eikä voimia. He jytäjumppaavat, he sukeltavat mielensä syvyyksiin itämaisin keinoin ja kikoin, he kuluttavat kaiken kulttuurin, he elävät meitä kuusi vuotta pitempään. Kaikesta tästä elämysteollisuudesta olemme me keksi-ikäiset äijät ulkona ja tulemme olemaan. Meille jäävät vain viinat, punttisalit, deliriumit, epätoivonen kurkotus pitää elämän syrjästä kiinni. Miten tässä pääsi näin käymään?
Menen illalla vierailemaan kenttätutkimuksissani naisten kaupunkiin. Heitä on 15, minua edelleenkin vaivainen vajaa yksi. Heillä on ylivoima, he voisivat tehdä minusta hakkelusta kevyesti. Kun he vetävät peräsuolilihaksiaan tiukasti yhteen, saan vain kehotuksen vetää "kulkuset kattoon". He toimivat tottuneesti kuin koneet ojennellessaan ja venytellessään syvä- ja pintalihaksia. Joudun pidättelemään jättipaukkua kun huomaan olevani tukevasti kierteellä kropastani.
Tätä jatkuu puolitoista tuntia, vaikka tipahdan tahdista jo tunnin jälkeen. Kun venyttelyt ovat ohi käyn hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä kuvitellen murskaavani tapani mukaan elävää plasmaa. Menen roikkumaan puolapuihin, jotka tuovat mieleen lapsuuden voikkatuntien ankeuden. Treenit jatkuvat viikon kuluttua, jolloin pannaan vasta täysi höyry päälle. Taidan passata, vaikka rankan voimaharjoittelun lomassa venytysharjoittelut tulisivatkin tarpeeseen. Selväksi tulee kerta heitolla, että tämä on naisten kaupunki tämän kaupungin sisällä, jonne äijiä ei olla vailla sotkemaan metroseksuaalisuuden uusimpia virityksiä.
Kävelen pimeyteen, sähköt ovat suurimmasta osasta kaupunkia poikki. Juoksen spurtteja todistaakseni olevani nopea kuin kärppä. Saavun Ogelin Vegaan alta aikayksikön. Otan janojuomaa ja valehtelen kantapöydän kundeille tulevani kuntosalilta. Jos kertoisin tulevani naisten venyttelyjumpasta minut kuohittaisiin kuin rotusortoa vastustanut musta 60-luvun alun Alabamassa.
Buddhat ja muut uuden tajuntateollisuuden kestohitit pyörivät päässäni miettiessäni kaikkea mitä tässä kaupunkipahasessa on meneillään. Tiedän olevani aika pihalla kaikesta ja tunnen olevani tyytyväinen siitä. Saan tehdä tai olla tekemättä, se on luksusta josta on syytä olla onnellinen, tai mitä sitä tavattiin vanhoina hyvinä aikana uskotella olevansa.
Öisellä kadulla näen Pastorin tulevan vastaan. Hän on jälleen syventynyt Jumalaa koskevaan problematiikkaan, eikä huomaa minua. Pääsen hänen ohitseen nopeasti enkä joudu kuulemaan hänen viimeisimpiä havaintojaan asioiden laidasta. Meri on jälleen noussut Kauppatorille ja se jos mikä on varoitus yläkerrasta, tunnen jo Pastorin kusten juostut ajatukset. Pastori on matkalla kodittomien yökahvilaan, jossa pidetään pojista hyvää huolta ja parhaista sotureista tehdään peräti uusia miehiä. Lisäksi tarjotaan kahvia ja sämpylöitä, pelastusarmeijan pumppu laulaa kannustavia viisuja kitaran rämpytyksellä.
Aaamulla kehoni on kaikesta venytyksestä, kaikesta vääntämisestä kipeä. Syvälihakset ovat saaneet ensimmäistä kertaa elämässään kyytiä. Mutta mitä ovat syvälihakset? Katson Googlesta:
"Syvillä lihasryhmillä tarkoitetaan tässä yhteydessä keskivartalon syviä lihasryhmiä joita ovat: poikittainen vatsalihas, pienet, syvät selkälihakset, sisemmät vinot vatsalihakset, lantionpohjanlihakset sekä pallea. Syvälihasharjoituksilla pyritään koko keskivartalon aktivoitumiseen liikkeiden aikana; sisempiä lihasryhmiä vakauttavat harjoitukset pitävät keskivartalon kontrollissa kaikkiin lihasryhmiin kohdistuvissa liikkeissä. Näin jokainen liikesarja kehittää vartalon lihasten tasapainoa "sisältäpäin".
Hyvin toimiva vahvojen syvien lihasryhmien yhteistyö helpottaa päivittäistä liikkumista ja jaksamista, auttaa monissa niskan- ja selänalueen jännitystiloissa, parantaa vartalon ryhtiä ja liikkuvuutta.Liikkeiden teho perustuu tasapainoon liikkeen suorittamisen, keskitymisen ja oikean liikettä kuljettavan hengityksen kanssa. Kun syvät keskivartalon lihakset hahmottuvat ja vahvistuvat ja liikkeistä muodostuu liikejatkumoita silloin harjoitusten todellinen voima ja vaikuttavuus avautuu ja matka oman kehon hallintaan alkaa..."
- Onneksi minulta puuttuu täysin syvyysulottuvuus tekemisissäni ja toilailuissani. Maailmassa säilyy kaltaisteni ansiosta irrationaalinen toivo elävän plasman voittavan loppupeleissä koneet, tuumin tiedon poluista jälleen kerran äimän käkenä.
Matkani kehoni hallintaan jatkuu reissulla viinakauppaan, josta saan sellaiset relaksantit, joilla pääsen lihaskipujen lisäksi miettimästä kaikkea mitä pitäisi jatkuvasti tehdä ruumiille ja sielulle, jotta homma pysyisi kasassa ja elämä päättyisi aikasintaan 140 vuotiaana. Jos tahdonvoimaa riittää, ei sekään ole joidenkin teorioiden mukaan ehdoton ylärajä. Kaadan kossua kiduksiin ja havaitsen olevani totta tosiaan pääsemässä asioista jyvälle, eli niistä lopullisesti eroon.
Koska tiedän kuolevani sydän- ja verisuonisairauteen viimeistään parinkymmenen vuoden kuluttua ei kannata hukata aikaa turhaan spekulaatioon, parasta keskittyä ejakulaatioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti