4/27/2012
4/25/2012
3/07/2012
ATK:n Timo Räty on Kuntaliiton Timo Kietäväinen on "Talon miehen" Englund?
Ote paljon kiinnostusta herättäneestä julkisen sektorin sadistista työpaikkakiusaamista ja kiusaajien sielun elämää peilaavasta pian ilmestyvästä kaiken paljastavasta romaanistani "Talon mies", luku 8:
8. Työkkäri ahdistelee Englundia
Palatessani Bulevardiasta näin tyttöjen tulevan alas Talon portaita. Aavistin vaikeuksia olevan tiedossa.
- Seuraatteko te minua?
- Emme seuraa, tytöt vastasivat pelästyneinä.
- Mitä te siinä sitten teette?
- Olemme menossa syömään.
- Näin varhain? Eihän kello ole vielä yhtätoistakaan. Aiotte viettää pitkän lounaan?
- Emme aio.
- Kuljette perässäni kuin nuuskijakoirat.
- Ei kuljeta. Itse seuraat meitä koko ajan.
- Miksi seuraisin?
- Sitä mekin ihmetellään...
- Siinähän ihmettelette. Minulla on oikeus kulkea missä tykkään. Lisäksi minulla on yksikön nokkamiehenä oikeus ja velvollisuus tarkkailla touhujanne. Homman mennessä retuperälle tarvittaessa oikaisen ja jopa rankaisen. Pisteytän koko ajan alaisiani. Kehittelen tästä mittaria joka pätee kaikkialla maailmassa. Tälle voi olla maailmalla isot markkinat riidanhaastajien ruotuun laittamiseksi. Jos ette ala sooloilemaan tai muuten sekoilemaan, ei teillä ole tässä Talossa mitään hätää. Teette mitä vaadin, ettekä kysele pahan tapanne mukaan hommien järjellisyyden perään. Jätätte vaativamman tason aivotyön johtoryhmän huoleksi.
- Yritämme parhaamme, tytöt vakuuttivat meikkien valuessa Gelsomina-kyyneleinä heidän poskilleen.
- Tästä ei tule mitään. Taas alatte pillittämään. Ettekö ymmärrä että tässä aikuisten maailmassa ei ole tunteille sijaa? Kaiken lisäksi vietätte pitkän ruokatunnin ties missä. Ainakaan minä en ole siitä paikasta tietoinen. Palattuanne työhuoneeseenne pohditte sitten loppupäivän soittaisitteko jälleen työkkäriin tarkastaja Pelkoselle...
- Ei me soiteta. Ei enää ikinä.
- Niinhän te sanotte. Mutta mistä minä tiedän vaikka soittelisitte sille vasurille joka päivä? Taitaa olla tätä nykyä peräti perhetuttu? Tulee viikonloppuisin syömään teille ja neuvoo kuinka panna kapuloita Talon rattaisiin jonkin sekopäisen työlainsäädännön perusteella.
- Ei varmasti soitella. Eihän meillä ole enää edes puhelinta huoneessamme. Kännykän käytön olet valvomon ratsian uhalla kieltänyt meiltä työaikana. Joudumme jättämään ne kellokortin viereiseen telineeseen.
- Ei ole enää edes lankapuhelinta? Valvomon tyypit ovat näköjään sittenkin tolkun väkeä. Pyysin heitä vähän pitämään silmällä soitteluitanne. Olette ilmeisesti soitelleet siihen malliin, että he päättivät hakea oma-aloitteisesti teiltä puhelimen pois. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta sinihaalareilta! Kännykkätelineestä on Talon johtoryhmä esityksestäni kaikessa viisaudessaan päättänyt. Nyt voitte keskittyä muun suorittavan tason tukihenkilöstön tavoin iskemään kaikin voimin tietoa koneeseen. Syökää vaikka mahanne puhki, mutta puhelinta ei palauteta ja kännykät pysyvät työajan telineessä. Korkeintaan valvomosta tulee teille lasku senssilinjoille ja auttavaan puhelimeen soittelemisesta, uhkasin vapisevia tyttöjä joiden hengitykset vinkuivat kuin astmaattisella eläimellä. Sitten kävelin tutut 237 askelta Vanhan oopperatalon pihan poikki Bulevardiaan. Tarkistuslaskelmani pitivät täsmälleen kutinsa. Tiesin olevani edelleenkin oikeilla jäljillä, askelen edessä muita.
Kännykkäni soi juuri saatuani ensimmäisen ginin kumotuksi ja kyyparin tuodessa juuri toista ilman merkkiä, kuten sanattomaan sopimukseemme kuului.
- Haloo? huusin kännyyn.
- No täällä taas tarkastaja Pelkonen, hei!
- Pelkonen? Työkkärin Pelkonen?
- Sama mies. On tullut taas valituksia Talon tiimoilta.
- Voi helvetin helvetti. Tämä tästä enää puuttui. Kohta palaa päreet. Turha väittää minun yrittävän panna kapuloita rakkaisiin...tarkoitan rattaisiin. Eikö teillä todellakaan ole mitään järkevää tekemistä siellä työkkärissä? Jos yrittäisitte vaihteeksi etsi töitä työttömille tai minkä vuoksi se turha puulaaki veronmaksajien rahoja hukkaan jauhaakin.
- Mutta suoraan asiaan mennen tämä on jo kolmas ilmoitus. Meidän täytyy harkita tosissamme toimenpiteisiin ryhtymistä.
- Harkitkaa rauhassa. Pääasia ettette ryhdy. Ymmärrätte kai olevanne kiipelissä, jos tämä tyhjänpäiväinen työskentelyni häirintä ei lopu tähän paikkaan? Tuliko selväksi? Aiheeton ilmianto. Eikä ollut edes ensimmäinen lajissaan. Talon työsuojeluvaltuutettu Mähkönen todistaa kaiken olevan puti puhdasta, ei niin mitään valittamisen aihetta. Pian minun on pakko panna suuri pyörä pyörimään ja raportoida tästä ylempään kerrokseen, tarvittaessa aina ministeriöön saakka.
- Toki teille tarjotaan mahdollisuus vastineeseen.
- Se tuli jo. Ette enää tämän jälkeen häiritse minuuttiaikatauluani tai päädytte pian hyllylle virastanne. Kohta katsotaan kuka on kuka. Talon johtoryhmällä on jo aikaisemman perusteella täysi raivo päällä ja korkeantason yhteyksiä päättäjiin piisaa. Keinoja panna työkkärin tyypit kuriin meillä todellakin piisaa, eikä niitä kaihdeta tarvittaessa käyttää, huusin kännyyn katkaisten puhelun täsmälleen tähän.
Seuraavaksi soitin työsuojeluvaltuutettu Mähköselle.
-Ne työkkärin tyypit ovat taas kimpussamme. Et hoida hommiasi sopimuksemme mukaan kun ilmanaikuinen jankutus ei näytä loppuvan.
- Aina olen kiistänyt kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kaikki Talon työilmapiiristä tehdyt valitukset. Hesarin toimittajallekin kiistin ohjeittesi mukaan että Talossa mitään kymmeniä työpaikkakiusaamisia olisi tapahtunut…
- Pitäisiköhän sinun taas laatia lehdistötiedote Talon esimerkillisestä työilmapiiristä jota katkerat urallaan epäonnistuneet kansanvillitsijät yrittävät sabotoida. Keräät siihen liitteeksi kaikkien Talon työntekijöiden allekirjoitukset. Ehkä Pelkosen sakki ja median kukkahattuämmät jättävät meidät rauhaan. Tuliko selväksi?
- Selväksi tuli.
- Mähkönen, minusta tuntuu että sinulla on edessäsi nousujohteinen ura Talon henkilöstöhallinnossa.
Palaessani Taloon marssin suoraan tyttöjen huoneeseen tekemään jo ties monettako kertaa tilit selviksi:
- Teillä on nyt liikaa ordoonienergiaa veressä, tai mikä piru se pistääkin ämmät kiimaan. Suuntaatte kaiken seksuaalisen ylimääräenergianne minuun koska kaikesta huolimatta olen sittenkin antanut tielle liikaa siimaa. Jos ette älyä lopettaa, taidan minä vuorostani soittaa työkkäriin tarkastaja Pelkosen esimiehelle.
- Mitä ihmeen energiaa, tytöt sopersivat. Tunsin kaluni jäykistyvän heidän kauhun täyttämien silmien edessä. Olin herra ja minulla oli oikeus tehdä mitä parhaaksi katsoin. Tarvittaessa nylkyttäisin kaikin voimin, saisivat tuntea alapäässään miltä kunnon sonnin raivo tuntuu. Me molemmat tahot tiesimme tyttöjen olevan yhä enemmän oikkujeni ja orkkujeni armoilla. He olivat tukevasti koukussa, eikä vastaan räpiköiminen enää auttaisi.
- Ette tiedä ordoonienergiasta? Se on vähän syvällisempi jonkun ukko-Freudin porukan veikon keksimä teoria. Jos seksuaalisesti typistynyt ihminen saa puhkaistua itseään ympäröivään muuriin aukon, sehän yrittää pirulainen purkaa kaiken itseään rassaavan ylimääräisen panoenergiansa sen reiän kautta. Ymmärrän että ette ymmärrä mitä puhun. Ette ole tietopuolisia naikkosia. Soittakaa terveysministeriöön, siellä osataan mahdollisesti neuvoa ja tarpeen vaatiessa teille myönnetään lupa reseptilääkettä vahvempaan kamaan, jos teitä ei saada muuten rauhoittumaan.
Homma junnasi paikallaan. Tytöt eivät saaneet koneestaan täysiä tehoja irti. Epäilivät koko tiedon tallentamisprojektia turhaksi, sairaan mieleni oikuksi. Olin epäonnistunut heidän kouluttamisessaan. Homma oli siirtynyt uudelle tasolle, enkä aikonut enää yritellä näytellä normaalia. Mieleni teki lähteä uudestaan tarkistamaan onko onnehen edelleen ja varmasti 237 askelta, mutta juuri tarkastusmatkalta palanneena sulkeuduin käymälään räpläämään kovaksi jumittanutta kaluani. Isompaa panisin perseeseen, pieni sai tyytyä imemään jo kerran satsin ampuneen kaluni puhtaaksi.
Palatessani hermohetkeltä potkaisin tyttöjen huoneen oven auki.
- Tulkaa jo tyttöset pois piilosta pöydän alta. Vihainen mummo kuoli jo ajat sitten. Katsokaa minua suoraan silmiin. Voittakaa pelkonne. Hauskaahan tänne on tultu pitämään, huusin rehvakkaasti huoneen mykkyyteen ja painuin kuin painuinkin takaisin ginitotille Bulevardiaan.
Joku hippien tanssiporukka purki vehkeitään transitista vanhan oopperan pihassa Helsingin mustavalkoiseen syyssäähän. Yritin olla irvistämättä heille. Keskityin varmuuslaskentaan. 237 askelta onneen piti kutinsa. Olin varmistanut asian varmistamisen päälle, mutta aina on hyvä laskea vielä kerran varmuuden vuoksi. Ei satu erheitä ja tuntee homman olevan hanskassa.
Monitored by CloverTV
https://www.facebook.com/jussi.apila
p.s. Vaikka omakehu haisee, en malta olla kertomatta porukkani kanssa spämmänneeni netin täyteen vastalauseita kun Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pyrki Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaksi päästäkseen haaskaamaaan veromaksajien eläkerahat kepulaisille tyypilliseen tapaan Rovaniemen kelkkatehtaan kaltaisiin kuolleina syntyneisiin hankkeisiin ja muuhun maalaistollojen hölynpölyyn.
Saimme onneksi tiedon että Kepu oli sopinut Kietäväisen nimittämisestä salakabinetissaan. Seuraavana päivänä Suomen kaikki keskeiset netin keskustelupalstat spämmättiin täyteen Kietäväisen hyväveli-verkostoa kyseisestä virkanimtyksen koplaamisesta syyttäviä kirjoituksia.
Paska alkoi valua salakähmijöiden lahkeesta ja viime hetkellä virkaan nimitettiin neverheart-tyttönen. Oikeus oli voittanut vielä ainakin kerrran. Nettidemokratia siis korjasi oikean demokratian väärinkäytöksen. Mutta sadistinen kiusaaminen jatkuu uutisoinnin mukaan Kuntaliitosssa ja muissa aikansa eläneissä kähmäisissä AKT:n kaltaisissa pönötysorganisaatioissa. Siitä saadaan pian lukea mitään säästämätön ja pelkäämätön teos "Talon mies".
Haukkuisin tähän tasapuolisuuden nimissä myös Kuntaliiton nykyisen neverheart-toimitusjohtajan, mutta en millään saa päähäni hänen nimeään. Hän on onnistunut saavuttamaan historian unohduksen jo toimikaudellaan. Muuttumaan näkymättömäksi ihmiseksi. Se on jo aika kova saavutus. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin, niin silppukuntia suojeleva Kuntaliiton mafia tekee itse istsestään selvää ja me kunnon veronmaksajat saamme nukkua elättien uhasta vapaana makoisia yöunia...
8. Työkkäri ahdistelee Englundia
Palatessani Bulevardiasta näin tyttöjen tulevan alas Talon portaita. Aavistin vaikeuksia olevan tiedossa.
- Seuraatteko te minua?
- Emme seuraa, tytöt vastasivat pelästyneinä.
- Mitä te siinä sitten teette?
- Olemme menossa syömään.
- Näin varhain? Eihän kello ole vielä yhtätoistakaan. Aiotte viettää pitkän lounaan?
- Emme aio.
- Kuljette perässäni kuin nuuskijakoirat.
- Ei kuljeta. Itse seuraat meitä koko ajan.
- Miksi seuraisin?
- Sitä mekin ihmetellään...
- Siinähän ihmettelette. Minulla on oikeus kulkea missä tykkään. Lisäksi minulla on yksikön nokkamiehenä oikeus ja velvollisuus tarkkailla touhujanne. Homman mennessä retuperälle tarvittaessa oikaisen ja jopa rankaisen. Pisteytän koko ajan alaisiani. Kehittelen tästä mittaria joka pätee kaikkialla maailmassa. Tälle voi olla maailmalla isot markkinat riidanhaastajien ruotuun laittamiseksi. Jos ette ala sooloilemaan tai muuten sekoilemaan, ei teillä ole tässä Talossa mitään hätää. Teette mitä vaadin, ettekä kysele pahan tapanne mukaan hommien järjellisyyden perään. Jätätte vaativamman tason aivotyön johtoryhmän huoleksi.
- Yritämme parhaamme, tytöt vakuuttivat meikkien valuessa Gelsomina-kyyneleinä heidän poskilleen.
- Tästä ei tule mitään. Taas alatte pillittämään. Ettekö ymmärrä että tässä aikuisten maailmassa ei ole tunteille sijaa? Kaiken lisäksi vietätte pitkän ruokatunnin ties missä. Ainakaan minä en ole siitä paikasta tietoinen. Palattuanne työhuoneeseenne pohditte sitten loppupäivän soittaisitteko jälleen työkkäriin tarkastaja Pelkoselle...
- Ei me soiteta. Ei enää ikinä.
- Niinhän te sanotte. Mutta mistä minä tiedän vaikka soittelisitte sille vasurille joka päivä? Taitaa olla tätä nykyä peräti perhetuttu? Tulee viikonloppuisin syömään teille ja neuvoo kuinka panna kapuloita Talon rattaisiin jonkin sekopäisen työlainsäädännön perusteella.
- Ei varmasti soitella. Eihän meillä ole enää edes puhelinta huoneessamme. Kännykän käytön olet valvomon ratsian uhalla kieltänyt meiltä työaikana. Joudumme jättämään ne kellokortin viereiseen telineeseen.
- Ei ole enää edes lankapuhelinta? Valvomon tyypit ovat näköjään sittenkin tolkun väkeä. Pyysin heitä vähän pitämään silmällä soitteluitanne. Olette ilmeisesti soitelleet siihen malliin, että he päättivät hakea oma-aloitteisesti teiltä puhelimen pois. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta sinihaalareilta! Kännykkätelineestä on Talon johtoryhmä esityksestäni kaikessa viisaudessaan päättänyt. Nyt voitte keskittyä muun suorittavan tason tukihenkilöstön tavoin iskemään kaikin voimin tietoa koneeseen. Syökää vaikka mahanne puhki, mutta puhelinta ei palauteta ja kännykät pysyvät työajan telineessä. Korkeintaan valvomosta tulee teille lasku senssilinjoille ja auttavaan puhelimeen soittelemisesta, uhkasin vapisevia tyttöjä joiden hengitykset vinkuivat kuin astmaattisella eläimellä. Sitten kävelin tutut 237 askelta Vanhan oopperatalon pihan poikki Bulevardiaan. Tarkistuslaskelmani pitivät täsmälleen kutinsa. Tiesin olevani edelleenkin oikeilla jäljillä, askelen edessä muita.
Kännykkäni soi juuri saatuani ensimmäisen ginin kumotuksi ja kyyparin tuodessa juuri toista ilman merkkiä, kuten sanattomaan sopimukseemme kuului.
- Haloo? huusin kännyyn.
- No täällä taas tarkastaja Pelkonen, hei!
- Pelkonen? Työkkärin Pelkonen?
- Sama mies. On tullut taas valituksia Talon tiimoilta.
- Voi helvetin helvetti. Tämä tästä enää puuttui. Kohta palaa päreet. Turha väittää minun yrittävän panna kapuloita rakkaisiin...tarkoitan rattaisiin. Eikö teillä todellakaan ole mitään järkevää tekemistä siellä työkkärissä? Jos yrittäisitte vaihteeksi etsi töitä työttömille tai minkä vuoksi se turha puulaaki veronmaksajien rahoja hukkaan jauhaakin.
- Mutta suoraan asiaan mennen tämä on jo kolmas ilmoitus. Meidän täytyy harkita tosissamme toimenpiteisiin ryhtymistä.
- Harkitkaa rauhassa. Pääasia ettette ryhdy. Ymmärrätte kai olevanne kiipelissä, jos tämä tyhjänpäiväinen työskentelyni häirintä ei lopu tähän paikkaan? Tuliko selväksi? Aiheeton ilmianto. Eikä ollut edes ensimmäinen lajissaan. Talon työsuojeluvaltuutettu Mähkönen todistaa kaiken olevan puti puhdasta, ei niin mitään valittamisen aihetta. Pian minun on pakko panna suuri pyörä pyörimään ja raportoida tästä ylempään kerrokseen, tarvittaessa aina ministeriöön saakka.
- Toki teille tarjotaan mahdollisuus vastineeseen.
- Se tuli jo. Ette enää tämän jälkeen häiritse minuuttiaikatauluani tai päädytte pian hyllylle virastanne. Kohta katsotaan kuka on kuka. Talon johtoryhmällä on jo aikaisemman perusteella täysi raivo päällä ja korkeantason yhteyksiä päättäjiin piisaa. Keinoja panna työkkärin tyypit kuriin meillä todellakin piisaa, eikä niitä kaihdeta tarvittaessa käyttää, huusin kännyyn katkaisten puhelun täsmälleen tähän.
Seuraavaksi soitin työsuojeluvaltuutettu Mähköselle.
-Ne työkkärin tyypit ovat taas kimpussamme. Et hoida hommiasi sopimuksemme mukaan kun ilmanaikuinen jankutus ei näytä loppuvan.
- Aina olen kiistänyt kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kaikki Talon työilmapiiristä tehdyt valitukset. Hesarin toimittajallekin kiistin ohjeittesi mukaan että Talossa mitään kymmeniä työpaikkakiusaamisia olisi tapahtunut…
- Pitäisiköhän sinun taas laatia lehdistötiedote Talon esimerkillisestä työilmapiiristä jota katkerat urallaan epäonnistuneet kansanvillitsijät yrittävät sabotoida. Keräät siihen liitteeksi kaikkien Talon työntekijöiden allekirjoitukset. Ehkä Pelkosen sakki ja median kukkahattuämmät jättävät meidät rauhaan. Tuliko selväksi?
- Selväksi tuli.
- Mähkönen, minusta tuntuu että sinulla on edessäsi nousujohteinen ura Talon henkilöstöhallinnossa.
Palaessani Taloon marssin suoraan tyttöjen huoneeseen tekemään jo ties monettako kertaa tilit selviksi:
- Teillä on nyt liikaa ordoonienergiaa veressä, tai mikä piru se pistääkin ämmät kiimaan. Suuntaatte kaiken seksuaalisen ylimääräenergianne minuun koska kaikesta huolimatta olen sittenkin antanut tielle liikaa siimaa. Jos ette älyä lopettaa, taidan minä vuorostani soittaa työkkäriin tarkastaja Pelkosen esimiehelle.
- Mitä ihmeen energiaa, tytöt sopersivat. Tunsin kaluni jäykistyvän heidän kauhun täyttämien silmien edessä. Olin herra ja minulla oli oikeus tehdä mitä parhaaksi katsoin. Tarvittaessa nylkyttäisin kaikin voimin, saisivat tuntea alapäässään miltä kunnon sonnin raivo tuntuu. Me molemmat tahot tiesimme tyttöjen olevan yhä enemmän oikkujeni ja orkkujeni armoilla. He olivat tukevasti koukussa, eikä vastaan räpiköiminen enää auttaisi.
- Ette tiedä ordoonienergiasta? Se on vähän syvällisempi jonkun ukko-Freudin porukan veikon keksimä teoria. Jos seksuaalisesti typistynyt ihminen saa puhkaistua itseään ympäröivään muuriin aukon, sehän yrittää pirulainen purkaa kaiken itseään rassaavan ylimääräisen panoenergiansa sen reiän kautta. Ymmärrän että ette ymmärrä mitä puhun. Ette ole tietopuolisia naikkosia. Soittakaa terveysministeriöön, siellä osataan mahdollisesti neuvoa ja tarpeen vaatiessa teille myönnetään lupa reseptilääkettä vahvempaan kamaan, jos teitä ei saada muuten rauhoittumaan.
Homma junnasi paikallaan. Tytöt eivät saaneet koneestaan täysiä tehoja irti. Epäilivät koko tiedon tallentamisprojektia turhaksi, sairaan mieleni oikuksi. Olin epäonnistunut heidän kouluttamisessaan. Homma oli siirtynyt uudelle tasolle, enkä aikonut enää yritellä näytellä normaalia. Mieleni teki lähteä uudestaan tarkistamaan onko onnehen edelleen ja varmasti 237 askelta, mutta juuri tarkastusmatkalta palanneena sulkeuduin käymälään räpläämään kovaksi jumittanutta kaluani. Isompaa panisin perseeseen, pieni sai tyytyä imemään jo kerran satsin ampuneen kaluni puhtaaksi.
Palatessani hermohetkeltä potkaisin tyttöjen huoneen oven auki.
- Tulkaa jo tyttöset pois piilosta pöydän alta. Vihainen mummo kuoli jo ajat sitten. Katsokaa minua suoraan silmiin. Voittakaa pelkonne. Hauskaahan tänne on tultu pitämään, huusin rehvakkaasti huoneen mykkyyteen ja painuin kuin painuinkin takaisin ginitotille Bulevardiaan.
Joku hippien tanssiporukka purki vehkeitään transitista vanhan oopperan pihassa Helsingin mustavalkoiseen syyssäähän. Yritin olla irvistämättä heille. Keskityin varmuuslaskentaan. 237 askelta onneen piti kutinsa. Olin varmistanut asian varmistamisen päälle, mutta aina on hyvä laskea vielä kerran varmuuden vuoksi. Ei satu erheitä ja tuntee homman olevan hanskassa.
Monitored by CloverTV
https://www.facebook.com/jussi.apila
p.s. Vaikka omakehu haisee, en malta olla kertomatta porukkani kanssa spämmänneeni netin täyteen vastalauseita kun Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pyrki Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaksi päästäkseen haaskaamaaan veromaksajien eläkerahat kepulaisille tyypilliseen tapaan Rovaniemen kelkkatehtaan kaltaisiin kuolleina syntyneisiin hankkeisiin ja muuhun maalaistollojen hölynpölyyn.
Saimme onneksi tiedon että Kepu oli sopinut Kietäväisen nimittämisestä salakabinetissaan. Seuraavana päivänä Suomen kaikki keskeiset netin keskustelupalstat spämmättiin täyteen Kietäväisen hyväveli-verkostoa kyseisestä virkanimtyksen koplaamisesta syyttäviä kirjoituksia.
Paska alkoi valua salakähmijöiden lahkeesta ja viime hetkellä virkaan nimitettiin neverheart-tyttönen. Oikeus oli voittanut vielä ainakin kerrran. Nettidemokratia siis korjasi oikean demokratian väärinkäytöksen. Mutta sadistinen kiusaaminen jatkuu uutisoinnin mukaan Kuntaliitosssa ja muissa aikansa eläneissä kähmäisissä AKT:n kaltaisissa pönötysorganisaatioissa. Siitä saadaan pian lukea mitään säästämätön ja pelkäämätön teos "Talon mies".
Haukkuisin tähän tasapuolisuuden nimissä myös Kuntaliiton nykyisen neverheart-toimitusjohtajan, mutta en millään saa päähäni hänen nimeään. Hän on onnistunut saavuttamaan historian unohduksen jo toimikaudellaan. Muuttumaan näkymättömäksi ihmiseksi. Se on jo aika kova saavutus. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin, niin silppukuntia suojeleva Kuntaliiton mafia tekee itse istsestään selvää ja me kunnon veronmaksajat saamme nukkua elättien uhasta vapaana makoisia yöunia...
2/03/2012
11/27/2011
Coconut Bar
Coconut Bar
He tulevat kaikkialta Suomesta, pohjoisesta, idästä, etelelästä. Monet tulevat useamman kerran vuodessa. Mitään parempaa he eivät ole elämältään vailla, vaan rantaremmissä Coconut baarissa Pattayan rantabulevardilla on kaikki mistä he ovat haaveilleet. Monet jermut ovat vanhoja Shotsin kävijöitä, eräskin laski käyneensä siellä 27 kertaa. Venäläiset huorat kun osasivat jopa Pattayan pimuja paremmin tehdä isännät tyytyväisiksi. Thaipimujen kanssa saattaa joskus olla vähän niin ja näin.
Tarjontaa naisrintamalla Pattayalla kuitenkin riittää pilvin pimein sadoissa baareissa, rantabulevardilla, ihan missä farang nyt sattuukaan kulkemaan. Uutena erikoisuutena venäläiset huorat joita alkaa olla muutenkin venäläisten turistien tätä nykyä kansoittamalla Pattayalla liikaa. Kuulemma eritysesti arabit ja neekerit ovat heidän perässä pillua jahtaamassa. Joskus toki turistitytökin heittävät rahojen loputtua huoran kuteet niskaan ja lähtevät tuhansien, ja taas tuhansien pimujen joukkoon etsimään turskaa.
Mutta Coconut baarin pojat ovat jo nähneet elämästä kaiken mahdollisen. He eivät hötkyile tyttöjen perään, tai eivät ainakaan julkisesti siitä pidä täystollojen tapaan meteliä. Lähes seitsemänkymppinen Miljoona Matti, entinen mersukauppias, tosin jaksaa mainostaa mieskuntoaan. Jutun juoni menee poikkeuksetta jotenkin tähän tapaan: ensin Miljoona Matti on pannut pimua hieromalaitoksessa ja sitten lukemattomia kertoja läpi yön hotellihuoneessaan. Joku tosin väittää kaiken takana olevan Viagran paikallinen vastine Kamatra. Kuulemma selainen geelitahna niellään ja ei muuta kuin panoksi!
Miljoona Matti kävi ensimmäisen kerran Pattiksella jonkun kaverinsa kanssa. Heillä oli yhteinen huone, jonne Matti raahasi naisen toisensa perään. Kaveri halusi olla vaimolleen uskollinen ja ne 2 viikko olivat yhtä painajaista hänelle. Kaikki pyyhkeet aina spermassa ja ties missä.
Toki hyvin monella Coconut baarin äijällä on paha alkoholiongelma takanaan, jopa edelleen meneillään. Kaksi viikkoa kun loma alusta ryyppää jatkuvasti, ei enää uskalla huoneestaan ulos, ei edes hommata paluukyytiä Härmään. Nonstop ryyppärit ovat kuitenkin jossakin muuualla, liekkö vaikka pahamaineisessa Maikan Majatalossa?. No se mesta jäi meikäläiseltä näkemättä, koska kukaan Coconutin ukoista ei suostunut sinne lähtemään. River hotellissa kävin sentään kolme kertaa, toisessa suomalaisen pitämässä majatalossa. Söin siellä ihan aidot lihapullat ja pottumuusin. Pattayalla kun maleksii katuja ees taas, törmää hyvin moneen suomalaisen pitämään baariin tai hotelliin. Yhteistä niillä, ja lähes kaikilla muillakin Pattayan pienillä guest houseilla on, että ei mene tällä hetkellä hääppöisesti. Lama ja Bangkokin tulvat ovat karkottaneet turistit. Ainoastaan peruspersaukisia ryssiä on entistä enemmän. Mutta siellä missä ryssä, siellä ongelma. Ryssät ovat turisteina kuin suomalaiset 40 vuotta sitten Keihäsmatkojen lennätettyä halvalla ensimmäiset törpöttelijät Kanarialle.
Pattaya lienee eräs maailman seksipääkaupungeista, jossa kaikkea inhimillisen älyttömyyden kuvittelemaa pornohommaa on tarjolla. Tapasimme Walking Streetin, päähuorakatu, liepeillä eräässä ravintolasssa entisen pornoravintolan pitäjän Kotkasta. Mesta sijaitsi Hovinsaarella, sen nimi oli Heinähattu, se valitttiin Hymy-lehdessä Suomen parhaaksi pornoravintolaksi ja se paloi vuosi sitten maan tasalle.
Vaikka suurin osa suomalaisista näkee Pattyan huora- ja ryypäämispaikkana, monet härmäläiset elävät siellä superterveellistä elämää. Esimerkiksi Jalle ja Arvo treenaavat joka päivä punttiksella ja kävelevät tuntikausia Pattayan katuja. Ryyppääminen ei ole heidän juttunsa, eikä monen muunkaan Pattaylla talvea viettävän sauvakävelijän. Tennistä ja golfiakin pelataan. Kuntoloma Pattaylla, ei taida tulla ekaksi siellä käymättömälle mieleen.
Toki näillekin pojille välistä sattuu ja tapahtuu, vaikka he eivät tunne tarvetta rehennellä. Esimerkiksi Arvo iski pimun, osti limun, meni pimun kanssa rannalle limua juomaan. Tyttö vaihtoi jossain vaiheessa limut. Omaansa hän oli pannut pimeyden suojissa tyrmäystippoja. Arvo ei muista seuraavista 12 tunnista mitään. Hän oli tullut viideltä aamulla hotelliin pikkukalsareissa ja kenkä oli ollut vain toisessa jalassa. Kymmeneltä tämä absolutisti heräsi erittäin virkistyneenä pitkästä unesta ja löysi housunsa rannasta. Rahojakin oli tonni perstaskussa tallessa, vaikka etutaskun 3500 bahtia olikin pöllitty. Toisen kengän kohtalo ei koskaan selvinnyt.
Arvo käy Pattaylla 4 kertaa vuodessa olemassa aina kuukauden kerrallaan. Sen jälkeen on mukava palata Suomeeen. Kesällä hän matkustaa maalle Savon suuntaan. On saanut mielestään rytmitetyksi elämänsä mukavasti.
Pattayan hevijuuserit asuvat tietenkin pysyvästi siellä, tai tekevät ainakin kolmesta kuuteen kuukauteen kestävän talvipaon tähän erittäin omaleimaiseen kaupunkiin. Jotkut ovat käyneet niin monta kertaa, että vaihtaisivat jo paikkaa, jos vähänkin Pattyaa vastaava hinta-laatu suhteinen mesta jostain päin maailmaa löytyisi. Costa Ricassa kun voi joutua aseellisen ryöstön kohteeksi keskellä päivääkin.
Ei ole löytynyt Pattyalle voittajaa, eikä sitä suurin osa suomalaisista sillä perällä edes etsi. Suomalaisten vanhempien äijien yhtesöllisyyttä vaalitaan päivittäin Coconut baarissa, eikä siellä rantaremmissä tartte itseään yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntea, kuten monet hemmmoista Suomessa tekevät.
He tulevat kaikkialta Suomesta, pohjoisesta, idästä, etelelästä. Monet tulevat useamman kerran vuodessa. Mitään parempaa he eivät ole elämältään vailla, vaan rantaremmissä Coconut baarissa Pattayan rantabulevardilla on kaikki mistä he ovat haaveilleet. Monet jermut ovat vanhoja Shotsin kävijöitä, eräskin laski käyneensä siellä 27 kertaa. Venäläiset huorat kun osasivat jopa Pattayan pimuja paremmin tehdä isännät tyytyväisiksi. Thaipimujen kanssa saattaa joskus olla vähän niin ja näin.
Tarjontaa naisrintamalla Pattayalla kuitenkin riittää pilvin pimein sadoissa baareissa, rantabulevardilla, ihan missä farang nyt sattuukaan kulkemaan. Uutena erikoisuutena venäläiset huorat joita alkaa olla muutenkin venäläisten turistien tätä nykyä kansoittamalla Pattayalla liikaa. Kuulemma eritysesti arabit ja neekerit ovat heidän perässä pillua jahtaamassa. Joskus toki turistitytökin heittävät rahojen loputtua huoran kuteet niskaan ja lähtevät tuhansien, ja taas tuhansien pimujen joukkoon etsimään turskaa.
Mutta Coconut baarin pojat ovat jo nähneet elämästä kaiken mahdollisen. He eivät hötkyile tyttöjen perään, tai eivät ainakaan julkisesti siitä pidä täystollojen tapaan meteliä. Lähes seitsemänkymppinen Miljoona Matti, entinen mersukauppias, tosin jaksaa mainostaa mieskuntoaan. Jutun juoni menee poikkeuksetta jotenkin tähän tapaan: ensin Miljoona Matti on pannut pimua hieromalaitoksessa ja sitten lukemattomia kertoja läpi yön hotellihuoneessaan. Joku tosin väittää kaiken takana olevan Viagran paikallinen vastine Kamatra. Kuulemma selainen geelitahna niellään ja ei muuta kuin panoksi!
Miljoona Matti kävi ensimmäisen kerran Pattiksella jonkun kaverinsa kanssa. Heillä oli yhteinen huone, jonne Matti raahasi naisen toisensa perään. Kaveri halusi olla vaimolleen uskollinen ja ne 2 viikko olivat yhtä painajaista hänelle. Kaikki pyyhkeet aina spermassa ja ties missä.
Toki hyvin monella Coconut baarin äijällä on paha alkoholiongelma takanaan, jopa edelleen meneillään. Kaksi viikkoa kun loma alusta ryyppää jatkuvasti, ei enää uskalla huoneestaan ulos, ei edes hommata paluukyytiä Härmään. Nonstop ryyppärit ovat kuitenkin jossakin muuualla, liekkö vaikka pahamaineisessa Maikan Majatalossa?. No se mesta jäi meikäläiseltä näkemättä, koska kukaan Coconutin ukoista ei suostunut sinne lähtemään. River hotellissa kävin sentään kolme kertaa, toisessa suomalaisen pitämässä majatalossa. Söin siellä ihan aidot lihapullat ja pottumuusin. Pattayalla kun maleksii katuja ees taas, törmää hyvin moneen suomalaisen pitämään baariin tai hotelliin. Yhteistä niillä, ja lähes kaikilla muillakin Pattayan pienillä guest houseilla on, että ei mene tällä hetkellä hääppöisesti. Lama ja Bangkokin tulvat ovat karkottaneet turistit. Ainoastaan peruspersaukisia ryssiä on entistä enemmän. Mutta siellä missä ryssä, siellä ongelma. Ryssät ovat turisteina kuin suomalaiset 40 vuotta sitten Keihäsmatkojen lennätettyä halvalla ensimmäiset törpöttelijät Kanarialle.
Pattaya lienee eräs maailman seksipääkaupungeista, jossa kaikkea inhimillisen älyttömyyden kuvittelemaa pornohommaa on tarjolla. Tapasimme Walking Streetin, päähuorakatu, liepeillä eräässä ravintolasssa entisen pornoravintolan pitäjän Kotkasta. Mesta sijaitsi Hovinsaarella, sen nimi oli Heinähattu, se valitttiin Hymy-lehdessä Suomen parhaaksi pornoravintolaksi ja se paloi vuosi sitten maan tasalle.
Vaikka suurin osa suomalaisista näkee Pattyan huora- ja ryypäämispaikkana, monet härmäläiset elävät siellä superterveellistä elämää. Esimerkiksi Jalle ja Arvo treenaavat joka päivä punttiksella ja kävelevät tuntikausia Pattayan katuja. Ryyppääminen ei ole heidän juttunsa, eikä monen muunkaan Pattaylla talvea viettävän sauvakävelijän. Tennistä ja golfiakin pelataan. Kuntoloma Pattaylla, ei taida tulla ekaksi siellä käymättömälle mieleen.
Toki näillekin pojille välistä sattuu ja tapahtuu, vaikka he eivät tunne tarvetta rehennellä. Esimerkiksi Arvo iski pimun, osti limun, meni pimun kanssa rannalle limua juomaan. Tyttö vaihtoi jossain vaiheessa limut. Omaansa hän oli pannut pimeyden suojissa tyrmäystippoja. Arvo ei muista seuraavista 12 tunnista mitään. Hän oli tullut viideltä aamulla hotelliin pikkukalsareissa ja kenkä oli ollut vain toisessa jalassa. Kymmeneltä tämä absolutisti heräsi erittäin virkistyneenä pitkästä unesta ja löysi housunsa rannasta. Rahojakin oli tonni perstaskussa tallessa, vaikka etutaskun 3500 bahtia olikin pöllitty. Toisen kengän kohtalo ei koskaan selvinnyt.
Arvo käy Pattaylla 4 kertaa vuodessa olemassa aina kuukauden kerrallaan. Sen jälkeen on mukava palata Suomeeen. Kesällä hän matkustaa maalle Savon suuntaan. On saanut mielestään rytmitetyksi elämänsä mukavasti.
Pattayan hevijuuserit asuvat tietenkin pysyvästi siellä, tai tekevät ainakin kolmesta kuuteen kuukauteen kestävän talvipaon tähän erittäin omaleimaiseen kaupunkiin. Jotkut ovat käyneet niin monta kertaa, että vaihtaisivat jo paikkaa, jos vähänkin Pattyaa vastaava hinta-laatu suhteinen mesta jostain päin maailmaa löytyisi. Costa Ricassa kun voi joutua aseellisen ryöstön kohteeksi keskellä päivääkin.
Ei ole löytynyt Pattyalle voittajaa, eikä sitä suurin osa suomalaisista sillä perällä edes etsi. Suomalaisten vanhempien äijien yhtesöllisyyttä vaalitaan päivittäin Coconut baarissa, eikä siellä rantaremmissä tartte itseään yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntea, kuten monet hemmmoista Suomessa tekevät.
11/10/2011
Saigon Girl
Saigon Girl
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
11/08/2011
Casino Man
Avioeronsa jälkeen hän myi asunnot sun muut omaisuudet ja lähti maailman kasinoille ammattipeluriksi. Hänellä oli pelatessaan mustahuppari, pikimustat aurinkolasit ja Sennheiserin suuret kuulokkeet korvillaan. Siten hän kesti öiden ja päivien merkityksen katoamisen, monotoniset jaot, refleksinomaiset laskutoimitukset, voitot ja tappiot. Hän menestyi kohtalaisesti koska hän ei ottanut pelaamista henkilökohtaisesta. Hänelle oli ihan sama voittasiko vai häviäisikö hän elämänsä viimeisen jaon, jonka hän tiesi tulevan kerta kerran jälkeen lähemmäksi.
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
11/06/2011
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
