1/22/2009
1/14/2009
Way Out East
CloverTV´s road crew is going to visit South Eastern Asia from February to April. Now I am busy with my interplanetary studies inside my head. I´ll catch you later in Phnom Penh!
Hi Seppo
so you booked 2 std room from 19.02.09 til 24.02.09 right ,? if you need pick up for you just tell me your flight number and your arrive we will go to pick up you free.
i hope to see you soon,
bona,
Hi Bona,
I am arriving by Air Asia flight FD3616 from Bangkok to Phnom Penh 19.02 16.20. I need a pick up from airport to hotel. I´m glad that you can arrange that.
See you in next month,
Seppo
Hi Seppo
so you booked 2 std room from 19.02.09 til 24.02.09 right ,? if you need pick up for you just tell me your flight number and your arrive we will go to pick up you free.
i hope to see you soon,
bona,
Hi Bona,
I am arriving by Air Asia flight FD3616 from Bangkok to Phnom Penh 19.02 16.20. I need a pick up from airport to hotel. I´m glad that you can arrange that.
See you in next month,
Seppo
12/29/2008
12/20/2008
12/08/2008
To Live And Lie
Ihminen ajautuu joskus tietämättään huonoille teille. Kun erehdyin selaamaan Helmet tietokantaa tulin tilanneeksi Hannu Mäkelän "Elävät ja kuolleet" sekä Jörkka Donnerin repaleiset kuolema ja Diktonius opukset. Ja hullu skitso kun puuron näkee, sehän istuu sille. Luin ne roskaromskut.
Sille en mahda mitään, että Hannu Mäkelä on hyvä kirjoittaja. Kesällä pyörittyäni Venetsiassa luin palattuani suurella nautinnolla hänen 700-sivuisen Casanova kirjansa. Hannu Mäkelä on parhaimmillaan tällaisissa puolifiktiiviseissä jutuissa, joissa hänwen keskinkertainen mielikuvituksensa ja älynsä pääsevät oikeuksiinsa.
"Elävät ja kuolleet" oli erittäin mojova opus itsemurhan yms. turhaan tehneestä pariskunnasta Flemarilla 1929. Paitsi, että lopusta about 50 sivua roskikseen, sillä homma lähti käsistä kun kirjoittaja alkoi kehua nuoren vaimonsa oivallista kykyä käyttää arkistoja hyödyksi.
Ja kai se kalma kutsuu meikäläistä senkin vuoksi, että luin Jörn Donnerin kuolema sitaateista värkätyn opuksen, jossa jälleen kerran todettiin, että lopulta henki menee, eikä tuonpuoleisesta ole kenelläkään tarkkaa käsitystä. Kirja oli onneksi ohut, joten sen lukeminen ei paljon sieluani kylmännyt.
Sen sijaan Donkan pitkään väsäämä Elmer Diktonius elämäkerta oli kerta kaikkiaan vaisu ja sekava. Ilmeisesti sen oikea paikka olisi ollut roskiksessa, mutta kai se kustantaja ei uskalla hänellekään paljon turpaansa soittaa.
Asiat Elmerin elämästä loppuivat pariin sataa sivuun, mutta toki suurmiehestä pitää kirjoittaa vähintään 400 sivuinen suurteos, vai miten tämä jälkijättödiskurssi meneekään? Diktoniuksesta en päässyt pajonkaan perille, mutta Donskun näkemykset punakapinasta yms. kävivät selviksi, vaikka en ymmärrä miksi niitä piti sivutolkulla tässä yhteydessä laukoa?
Onneksi viina oli jälleen lohtuni, ja tempaisin kunnon kännit. Riideltyäni pari päivää Pöksymäen baarin merimiesten ja muiden äidinsurmaajien kanssa tajusin lopettaa lukuharrastukseni tältä vuodelta tähän, ja painelin heti pikku-ukot sängyn alta selätettyäni salille jatkamaan entiseen malliin.
12/01/2008
Berlin Alexanderplatz
Jotkut jutut ovat elämää suurempia. Otetaanpa tämä Döblinin kirja "Berlin Alexanderplatz" vuodelta 1929. Se on tuhti ekspressionistinen kirja, jossa kollaasitekniikalla piirretään kuva kuhisevasta 5 miljoonan asukkaan Berliinistä ennen Hitlerin valtaannousua, toista maailmansotaa ja Die Maueria.
Franz Biberkopf niminen pikkurikollinen pääsee vapaaksi Tegelin vankilasta kärsittyään tuomion naisystävänsä taposta. Hän yrittää aikansa saada sijaa elämän valoisalta puolelta, mutta ei se ole koskaan ollut helppoa. Uusikin tyttöystävä pääsee hengestään, vaikka syyllinen onkin tähän surmaan Franzin sadistinen kamu Reinhold.
Eikä tule koskaan olemaan helppoa pieneläjällä pitkään kunnes ihmisporukka katoaa muiden lajien tavoin planeetan loputtomaan historiaan, jota ei kukaan ole minnekään tallettanut. Kun Franz paranee katatonisesta tilasta saa hän onnekseen työpaikan apulaisvahtimestarina, ja kaikkitietävä kertoja kertoo kirjan lopussa, ettei Franz Biberkopfin elämästä vuoden 1929 jälkeen ole mitään kertomisen arvoista.
Rainer Werner Fassbinderin televiosiosarja "Berlin Alexanderplatzista" on juuri ilmestynyt suomenkielisine teksteineen. Tämä sarja on ollut meikäläiselle kova pala purtavaksi. Jotenkin se tuntuu pakolta katsoa, mutta on sitten katsottaessa ollut liian uuvuttava kokemus.
Muutama vuosi sitten Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmassa oli kyseisen sarjan esittäminen 4 illassa elokuvateatteri Orionissa. Kopio oli kehno, eivätkä tekstit erottuneet. Kestin yhden kokonaisen ja yhden kolmasosa illan. Sitten lähdin kaupungin yöhön hummaamaan kuin Franz Biberkopf Berliinin Alekxanderplatzin lähikortteleihin.
Ja sitten ne kommarit rakensi sen muurin Berliini halki. Ja sitten ne meni konkkaan ja raivostuneet krautit repi sen muurin maan tasalle. Ja sitten ne on katuneet, että siinä menetettiin melkoinen matkailuvaltti. East Side Galleryssa Ost Bahnhofin lähellä on 1,5 kilsaa muuria pystyssä, muutama pala muuallakin, loput myyty matkamuistoiksi sormenpäänkokoisina palasina ympäri maailmaan.
Ja sitten sekin kannattaa panna merkille kun ryssät valtasivat Berliinin ja tekivät sen naisväen siveydestä selvää jälkeä koston vuoksi. Eipä noista ajoista ole kuin Zoon aseman lähellä paskaksi pommitettu kirkko muistona lännessä, itäkin paketoidaan kiivaasti uuteen kuosiin, vaikka koskaan ei tullut sellaista nousukautta Berliinin kuin odotettiin. Ja siksi Suomen hipit ja muut persaukiset tykkää elellä suhteellisen halvalla siellä Prenzlauerbergissä ja muissa idän entisissä slummikortteleissa.
Kuitenkin Berliini on liian tuttu, en mä sinne ainakaan muuta. Idässä pitemälläkin on tilanne kimura; Intiaan en usko enää koskaan matkustavani, sillä siellä vyöryy ne tapahtumat joiden tulon saatoin varmasti nähdä jo 10 vuotta sitten. Ja Thaimaa voi sekin jäädä väliin, jos keltapaitaiset ja punapaitaiset alkavat tosissaan ottamaan toisistaan mittaa.
Ja minä kun ajattelin voivani tehdä sinne keväällä 2-3 kuukauden reissun. Mutta jos maa ei mene säpäleiksi, pääsee sinne laman hiljäessä maailman ilmatilan halvalla kun paskahousut kuitenkin pelkäävät hypätä sinivalkosille siiville. Ja sillonhan mä menen kun muut eivät kun oon siellä Kalkutassakin pyörinyt aikoinaan kuin ei mitään koska ei ole enää mitään, josta jaksaisin järkkyä.
11/27/2008
India Files: Sketches from the Mumbai Violence
Bombay Burns
Koneen lähtöön oli vielä tunti, sillä se oli puoli tuntia myöhässä. Sulkeuduin käymälään, istuin pytyn kannelle ja otin pitkän mehukkaan siivun viskiä Mielialani alkoi kohota välittömästi. Tunsin villiä olemassa olon riemua selvittyäni vastoin kaikkia odotuksiani kohti uutta seikkailua. Lisäksi minulla oli fyrkkaa rutosti päällä. Tämä tekisi nautinnosta entistäkin suuremman.
Moskovan kone lähti lopulta kaksi tuntia myöhässä, joten mikään ei ollut ainakaan Aeroflotin toiminnassa muuttunut. Kone oli vain puolillaan matkustajia. Vieressäni ei istunut ketään, joten saatoin naukkailla välillä Grant´sia. Yritin olla varovainen, sillä minun olisi selviydyttävä sammumatta Bombayn lennolle.
Lento Helsingistä Moskovaan Sheremenkon lentokentälle kesti kaksi tuntia. Koneen laskeuduttua menin transit halliin. Minulla oli vajaat kolme tuntia aikaa jatkolentoni lähtöön. Istahdin irlantilaiseen pubiin, joka oli minulle jo tuttu entisestä elämästäni. Ostin tuopin Guinnesia ja yritin naukkailla sitä sivistyneesti. Viskiä olin juonut puoli pulloa, joten olin nousussa. Et sitten saatana nukahda, vannotin itseäni.
En ottanut iltapäivälääkitystäni, sillä aioin yrittää vieroittaa itseni mömmöistä. Varasin tosin housujeni taskuun muutaman truxalin pahojen tärinöiden ja vibojen varalta. Kävin pari kertaa kusella. Samalla otin viskipaukut. Tilanne oli hallinnassa. Olin täyttämässä tärkeää velvollisuutta, enkä aikonut jäädä ainakaan Moskovan ankealle lentokentälle päiväkausiksi odottamaan seuraavaa konetta.
Itä alkaa Venäjältä. Vessat olivat edelleenkin saastaisessa kunnossa. Paskaa valui pitkin pytyn sisä- ja ulkoreunoja. Lisäksi pytyn reunoilla saattoi nähdä kengän jälkiä, sillä jotkut idiootit idästä nousivat kyykylleen pytyn päälle tyhjentääkseen lastinsa. Ilmeisesti tämän vuoksi osasta pytyistä oli otettu kannet veket, jotta ulostamisen akrobaatit saivat kovaa emalia jalkojensa alle.
Kone lähti kummastuksekseni aikataulussa. Yleensä Intian lennot lähtevät puolen yön maissa, jotta perille tullaan aikaisin aamulla. Menin lievästi horjuvin askelin koneeseen. Siellä oli intialaisia emigrantteja matkalla lomalle kotimaahansa, liikemiehiä, reppuselkäturisteja sekä Hare Krishnoja. Viereeni istui krishna oransseissa vaatteissaan. Yritin tarjota hänelle huikkaa, mutta se ei häntä kiinnostanut. Ilmeisesti hän hoki mielessään mantraansa. Hare Krishna, Hare Krishna, hare rama, hare rama. Jätin hänet sovinnolla rauhaan.
Heti kun kone oli noussut ja istuinvyövalo sammunut menin koneen takaosaan, josta oli varattu pari penkkiriviä tupakoitsijoille. Läntiset lentoyhtiöt olivat jo vuosia sitten kieltäneet tupakoinnin lennoillaan, mutta onneksi itä oli edelleenkin punainen. Vedin spaddun huuleen ja aloin vetää kiihkeitä hermosavuja. Välillä otin paukut viskiä. Ensimmäinen puolen litran pullo oli mennyt, mutta onneksi minulla oli käsimatkatavaroissani toinen.
Aloin olla aika kännissä. Yritin tehdä tuttavuutta muiden tupakoitsijoiden kanssa, mutta he eivät olleet halukkaita keskustelemaan kanssani. Ainoastaan yksi Goaan matkalla ollut norjalainen tyttö vaihtoi kanssani muutaman sanan. Hän kertoi, että ei hankkisi koskaan lapsia. Sama se mulle, ajattelin.
Lento Bombayhin kesti vajaat kahdeksan tuntia. Yritin nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Niinpä vedin kolme truxalia naamaani. Sen jälkeen tipahdin syvään uneen. Kone ylitti mantereita ja valtameriä, mutta siitä minulla ei ollut mitään tietoa.
Heräsin mömmöissäni kun lentoemäntä ravisteli minua.
• Tervetuloa Bombayhin.
• Mihin?
• Olemme perillä Saharin kansainvälisellä lentokentällä.
• Missä muut matkustajat ovat? Onko kone kaapattu?
• Muut ovat jo poistuneet koneesta.
Lähdin hoippumaan veltoin jaloin ja sekavin päin kohti tuloaulaa. Tullivirkailijat katsoivat minua kuin suuri silmä taivaasta, joka on monien skitsofreenikkojen ainoa ystävä. En muista tarkalleen tulomuodollisuuksia, mutta jotenkin sain koottua itseni sen verran kasaan, että kykenin hakemaan hihnalta reppuni.
Seuraavaksi otin avoimesti ryypyn viskipullosta ja panin röökin palamaan. Suuntasin vanhasta tottumuksesta kohti rahanvaihtopistettä. Vaihdoin kaksisataa dollaria rupioiksi. Sain lähes 9000 rupiaa. Kurssi ei ollut muuttunut vuodessa kovinkaan radikaalisti.
Astuessani ulos terminaalista alkukevään kuuma ilma iski vastaani. Kesä teki tuloaan Intiaan ja pian ei talven siedettävistä lämpötiloista olisi tietoakaan. Matkasta tulisi kuuma tässäkin suhteessa.
Otin taksin ja vaadin kuljettajaa panemaan mittarin päälle. Hän ei ensiksi ollut kuulevinaan vaatimuksiani, mutta kun käskin pysäyttämään auton, hän vastentahtoisesti painoi mittarin alas.
• Hotel Centaur Juhu Beachilla, sanoin.
• Minä tiedän paremman paikan. Centaur on likainen, turbaanipäinen sikhikuljettaja aloitti broken englishillään.
• Minä pidän liasta. Sitä paitsi olen ennenkin asunut siellä.
• Nykyään se on täynnä rikollisia ja prostituoituja.
• Sen parempi. Kuulostaa, että olemme menossa mukavaan paikkaan. Mitä Bombayhin muuten kuuluu?
• Paljon rikollisuutta. Joka päivä tulitaisteluja. Eikä poliisi saa mitään kuria ja järjestystä aikaiseksi.
• Miten menee Falkland Roadilla?
• Ei hääppöisesti. Paljon aidsia ja väkivaltaa. Poliisi tekee sinne välillä ratsioita, mutta ne ovat vain silmänlumetta.
Otin hiukat viskiä, joka alkoi olla lopussa. Onneksi hotellissa voisin tilata lisää. Katselin taksin ikkunasta tätä Intian moderneinta kaupunkia. Palmut heiluivat tuulessa. Avoimesta ikkunasta saattoi aavistaa kaiken liikenteen päästöjen seasta meren läheisyyden.
Kirjoittauduin sisään Centaur hotelliin. Huone maksoi neljäsataa rupiaa yöltä. Kahdeksan vuotta aikaisemmin hinta oli ollut 150 rupiaa. Toivoin kuitenkin paikan olevan muuten entisellään. Jätin rahat ja luottokortin hotellin säilytyslokeroon. Piccolo kantoi reppuni huoneeseen. Annoin hänelle 50 rupiaa. Samalla tilasin large whiskeyn.
• Ulkomaalaista vain intialaista, piccolo kysyi.
• Intialaista. Ulkomaalainen maksaa monta kertaa enemmän, enkä minä halua hukata kaikkia rahojani heti kättelyssä.
Tilattuani vielä pari ryyppyä nukahdin vaatteet päälläni ilmastoituun huoneeseeni. Näin unta Suomesta. Olin reilut kymmenen vuotta nuorempi. Tyttäreni oli vielä vauva ja työnsin häntä kärryissä Helsingin taivaan alla.
Heräsin puhelimen soidessa. Intiassa yksin matkustava mies herää usein puhelimen soidessa.
• Milloin haluatte nähdä tytöt, sir, miesääni kysyi.
• Mitä kello on?
• Puoli viisi.
Omani näytti edelleenkin Suomen aikaa, eli oli kolme ja puoli tuntia jäljessä.
• Olen väsynyt. Myöhemmin, sanoin ja paiskasin luurin kiinni.
Makasin sängyllä. Minulta oli jäänyt muutamat lääkkeet ottamatta, mutta en aikonut sekoittaa päätäni niillä. Mietin tyttökysymystä. Siitä oli seitsemän vuotta kun olin ollut naisen kanssa. Epäröin, että osaisinko enää olla naisen kanssa. Minulla oli ollut jo entisessäkin elämässä vaikeuksia. Ensin tulin liian aikaisin. Lääkkeiden aloittamisen jälkeen tulin vain vaivoin, eikä orgasmi tuntunut paljon miltään.
Tuumaustuokioni seurauksena kaivoin lääkepussini esiin ja menin vessaan. Manialääkkeet menivät ensimmäisinä pytystä alas, sitten mielialalääkkeet ja levozinit. Jätin itselleni hätätilanteiden varalta vain nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia. Aioin valkaista ruumiini lääkesaastasta kertarysäyksellä. Se vaatisi ehkä jotakin korvikkeita, mutta niitä vastaan minulla ei ollut mitään.
Lähdin hotellista illan jo pimennettyä. Annoin osoitteeksi vanhasta muistista Falkland Roadin. Se halkoi Kamatipuran alueen, joka oli suurin punaisten lyhtyjen kortteli Bombayssa. Se tuli tunnetuksi prostituutiosta jo 1800-luvun lopulla, eikä meno ollut siitä hiipunut. Se sijaitsee suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Sitä rajoittaa Hornby Vellard pohjoisessa ja Grant Road etelässä. Kamatipuran halkova pääkatu on Falkland Road, joka on tunnettu "häkeistään", joissa tytöt myyvät itseään kaltereiden takana. Arviolta 200.000 huoraa asuu ja työskentelee alueella, tehden siitä yhden maailman suurimmista bordelli- ja prostituutioalueista.
Suurimmalla osalla alueen tytöistä oli HIV, mutta siitä en jaksanut piitata. Olin nimittäin unohtanut ostaa kondomeja. Ehkä tytöllä jonka valitsisin olisi omat kumit. Muuten joutuisin jyystämään paljaalla. Elää ja kuolla planeetalla, sama se mulle. Ei minulla mitään porvarillista tulevaisuutta kuitenkaan ollut luvassa.
Falkland Road loisti valoissa. Kuhina häkkien ympärillä oli alkanut. Sulauduin joukkoon, vaikka ulkomaalaisena sainkin pimpit heti perääni. En vastannut heidän kotkotuksiinsa. Tiesin jo miten raha vaihtoi omistajaa Intian huorakortteleissa.
Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa lihaa. Kiinalaista. Devadaseja, jotka oli nuorina tyttöinä pyhitetty salaisissa menoissa Jumalan morsiamiksi Karnatakassa. Muistin joskus lukeneeni, että initaatioriittien jälkeen uusi devadasi palaa kotiinsa kunnes saavuttaa puberteetin. Sen jälkeen hänet myydään eniten tarjoavalle, joka pitää tätä seksikumppaninaan muutaman viikon. Sen jälkeen devadasi palaa kotiinsa, eikä ole enää naimakelpoinen, koska ei ole neitsyt. Seuraavaksi lapsen vanhemmat myyvät hänet joko bordelliin tai parittajalle parilla sadalla dollarilla. Monet heistä päätyvät Bombayin Kamatipuraan, jossa heitä työskentelee arviolta 14.000.
Köyhyydellä on monet kasvot. Mariamma ja Yelemma kultit hyväksyvät myös poikia vihkimysseremonioihin. Heistä tulee transvestiitti prostituoituja, joita kutsutaan nimellä Jogappas.
Täytyi olla varuillaan, ettei olisi niin kännissä, että päätyisi naimaan mieshuoraa.
Hortoiltuani vajaan tunnin Falkland Roadin sperman, kiiman ja paskan lemussa alan hieroa kauppoja nuoren kiinalaistytön kanssa. Hän ei osaa englantia kuin muutaman sanan, mutta sen verran saan irti, että hän on Nepalista. Pienen tinkaamisen jälkeen hinnaksi sovitaan 300 rupiaa. Se on ylihinta. Mutta siihen on totuttava Intiassa, että jos on länsimaalainen, joutuu maksamaan kaikesta ylihintaa.
Menemme häkkitalon toiseen kerrokseen, jossa on pieniä koppeja vieri vieressä. Sutenööri tuo tilauksesta Kingfisheriä, jota kulauttelen alas kurkustani. Itse asiassa minulla on krapula, joka ei johdu pelkästään viinasta. Myös lääkkeiden vieroitusoireet pukkaavat päälle. Itse asiassa mieleni tekisi nukkua, mutta sitä varten ei tuohon häkkiin oltu tultu.
Vaikka tyttö on nuori – oman ilmoituksensa mukaan 18-vuotias – hän osaa hommansa. Ensin hän asettaa minut selälleen makaamaan. Sitten hän kiskoo housuni alas ja pujottaa kondomin kyrpäni ympärille. Seuraavaksi hän alkaa imeä kaluani, joka pomppaa pystyyn kuin adrenaaliruiskeen saanut yliannostuksen ottanut narkomaani. Hän nuolee myös napaani ja kiveksiäni.
Imettyään kaluni kovaksi tyttö kiipeää ylleni ja alkaa rynkyttämään rujosti. Tunnen olevani häkkityttö, jota iso GI Joe raiskaa. Minulla meinaa tulla melkein heti, mutta pakotan itseni ajattelemaan kaukaisia asioita. Yritän myös miettiä pähkähullua tehtävääni, mutta mikään ei auta. Pian tulen loristen kondomin ja tytön sisään. Koko operaatio on ohitse vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa.
Havaittuaan tilanteen lauenneen tyttö nousee yltäni ja alkaa pujottamaan sariaan ylleen. Otan kortsun lerpahtaneesta kalustani. Tutkin uteliaana kuinka paljon spermaa sinne on valunut. Orgasmi ei ollut vielä läheskään normaali, vaan lääkkeet lamasivat tuntohermojani. Eikä sperman määrällä ja laadulla mihinkään spermapankkiin olisi töihin päässyt.
Kylmän seksin jälkeen pujahdan Bombayn lämpimään iltaan. Kello on kymmenen illalla ja päätän palata hotelliin nukkumaan. Otan taksin, jonka kuljettaja ei puhu mitään tunnettua kieltä. "Mittari alas" huutoni kaikuvat kuuroille korville. Käsken häntä pysäyttämään, mutta hän painaa vaan kaasua. Tämäkin on Intian iloja, tiedän jo aikaisempien matkojeni perusteella.
Hotellissa otan puhelimen pois seinästä ja yritän nukkua ilman nukahtamislääkkeitä. Yritykseksi se jääkin, sillä kiemurtelen useamman tunnin sängyssä. Mieleeni nousee kuvia menneestä väärin eletystä elämästä. Yö on vähemmän hellä, joten päätän luovuttaa. Kolmen jälkeen otan kaksi tenoxia. Niiden ja väsymyksen ansiosta vaivun syvään uneen. Päätän jatkaa vierotushoitoani seuraavana päivänä.
Heräsin painajaisiin joskus aamupäivällä, kun siivooja koputti oveen. Annoin hänelle 50 rupiaa.
• Mitä voin tehdä hyväksenne? Haluatteko tyttöjä, sir?
• Haluan ganjaa. Hyvälaatuista afganistanilaista. Tiedätkö mistä sitä saa?
• Voin hommata sitä teille, mutta se maksaa 2000 rupiaa…
• Fuck you. Tuhat eikä yhtään enempää. Ja sen on parasta olla hyvälaatuista.
• Olen köyhä mies. Minulla on perhe elätettävänä. Otan suuren riskin. 1500?
• 1200. Take it or leave it.
Hän hyväksyi tarjoukseni. Parin tunnin kuluttua, kun olin syönyt aamupalaa, oveen koputettiin jälleen. Sama kyyppari tuli huoneeseen ja kaivoi ruskean laatan taskustaan. Raha vaihtoi omistajaa. Minulla oli sätkäkone mukanani juuri tällaisia tarkoituksia varten, joten kävin heti käärimään jointtia.
Seuraavat pari tuntia rentouduin täydellisesti edeltäneiden vuosien helvetistä. Kelausvaihde uhkasi jäädä pysyvästi päälle, joten päätin lähteä kävelylle. Käärin pari sätkää matkaeväiksi. Menin Juhu Beachille ja annoin auringon paahtaa kalpeaa ihoani. Kaikenmaailman kaupustelijat ja huijarit pörräsivät ympärilläni, mutta koska olin aineissa, en välittänyt heistä paskaakaan.
Sen sijaan päätin alkaa tehdä suunnitelmia siirtyäkseni vähitellen kohti itää. Minun tulisi ensi tilassa käydä tilaamassa junalippu Delhiin Victoria Terminukselta. Sieltä tulisi jatkaa jollakin keinoin kohti operaation päämäärää. Mikä se oli; siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Mutta aurinko paistoi Arabianmereen, olin aineissa ja vapaa. Mitä muuta vanha narkkari olisi voinut pyytää?
Illalla menin jälleen vanhasta tottumuksesta Kamatipuran alueelle. Minua kiehtoi nähdä rakkauden visvaiset kasvot. En saanut kylläkseni katsellessani häkkityttöjä työssään. Tuona iltana en kuitenkaan noussut kerroksiin. Ilmeisesti potenssini oli vielä huonoissa kantimissa.
Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Yhtä äkkiä alkoivat ilotulitusraketit paukkua Falkland Roadilla. Ihmiset säntäsivät juoksuun paniikissa. Seisoin äimän käkenä keskellä infernoa. Vasta kun minua tartuttiin kädestä ja vedettiin yhteen taloon, tajusin kyseessä olevan tulitaistelun. Kadulla makasi loukkaantuneita ja kuolleita ihmisiä. Bombay oli entisensä; rikollisliigat saattoivat aloittaa välien selvittelynsä millä hetkellä tahansa.
Minut oli vetänyt turvaan kaunis nainen, joka oli pukeutunut kultaa kimmeltäviin vaatteisiin.
• Mistä on kysymys, kysyin häneltä.
• Isot pojat tappelevat alueiden hallinnasta, hän vastasi virheettömällä englannin kielellä.
• Olet kaunis.
• Kiitos. Sinäkin olet komea.
• Minkä ikäinen olet?
• Arvaa.
• 22.
• Turha imarrella. Olen jo yli kolmenkymmenen.
• Kuinka kauan olet ollut alalla?
• Ikuisuuden.
• Olet niin kaunis, että voisin naida sinut.
• Se ei ole mahdollista, hän nauroi. – En ole se miksi minua luulet.
• Mikä sinä sitten olet? Mieskö?
• En. Minä kuulun kolmanteen sukupuoleen.
• Olet siis transvestiitti? Vai transseksuaali?
• En ole. Olen kolmatta sukupuolta. Minulta on sukuelimet poistettu.
• Vain niin. Ymmärrän. Siis kolmatta sukupuolta.
• En ole mies, enkä nainen. Olen eunukki ja kuulun hijra-lahkoon.
• Onko teitä paljonkin Bombayssa?
• Meitä on täällä viisi tuhatta.
• Ovatko kaikki eunukit prostituoituja?
• Ei. Kolmannen sukupuolen edustajia on myös kerjäläisinä, baaritanssijoina ja jotkut taas kiristysbisneksessä. Mutta meitä syrjitään, eikä meillä ole edes äänioikeutta.
• Voi teitä raukkoja. Minä kyllä ottaisin sinusta vaimon jos mahdollista…
• Ei se ole mahdollista. Sitä paitsi minulla on HIV. Olet kiltti. Voit jäädä tänne yöksi, sillä ulkona liikkuminen on vaarallista.
Niin siinä vain sitten kävi, että nukuin tuon yön kolmannen sukupolven edustajan kanssa. Hänen nimensä oli Babu. Tunsin tätä kastittomienkin syrjimää olentoa kohtaan niin suurta luottamusta, että kerroin aamulla teetä juodessamme tehtävästäni. Hänenkään mielestään siinä ei ollut mitään järkeä.
• Saatat itsekin joutua tapetuksi tai panttivangiksi. Intia on nykyään vaarallinen paikka jopa intialaisille. Sinun kannattaa palata takaisin kotiin.
• Minulla ei ole kotia.
• Mene sitten Goaan. Siellä on rauhallisempaa, koska suuri osa väestöstä on kristittyjä. En voi auttaa sinua mitenkään, mutta jos menet Kalkuttaan voin antaa sieltä yhden meikäläisen osoitteen. Kun kerrot terveisiä minulta, niin hän auttaa sinua.
Halasin Babua jäähyväisiksi, sillä me molemmat tiesimme, ettemme tulisi enää ikinä näkemään toisiamme. Kävelin halki ihmis- ja autokakofonian Victoria Terminukselle. Sain jonottaa pari tuntia ennen kuin minulla oli lippu Delhiin, sieltä Varanasiin ja Varanasista pääkallopaikalle Puriin.
Menin pubiin, joita oli ilmestynyt lisää vanhojen sirtomaakaunojen laimentuessa brittejä kohtaan. Minulla oli kolme päivää aikaa, eikä mitään muuta tekemistä kuin dokata, polttaa pilveä ja tutkia kaupungin ehtymättömiä naisvarastoja. Join nopeaan tahtiin kolme tuoppia, sillä käteni tärisivät edelleenkin vieroitusoireista. Näitä paineita olin aina tavannut purkaa synnyttämällä uusia paineita.
Kertasin mahdollisuuksiani. Minulla oli lippu kohti itää, joten en ollut vielä pettänyt toimeksiantajieni luottamusta. Jotenkin minusta tuntui, että tulisin sen kuitenkin tekemään. Olin ihminen, jolla kaikki tapasi jäädä kesken. En ollut tehnyt elämässäni mitään merkittävää, vaikka omasinkin yliopistollisen loppututkinnon pääaineenani sosiologia. Mutta sitten minulla alkoi pöntössä viheltämään ja kaikki loppui kuin seinään.
Nojasin baaritiskiin ja tilasin lisää. Tällä kertaa vaihdoin Kingfisherin rajashtanilaiseen Thunderbolt olueen, jossa oli superprosentit alkoholia. Tarkkailin käsiäni, eivätkä ne vapisseet. Tiesin, että tulisin aina olemaan jonkinlaisten aineiden orja. Larry Clarkin sanoin: "Kun piikki kerran menee sisään, se ei enää koskaan tule ulos".
Havahduin mietteistäni kun joku kysyi minulta leveällä amerikanenglannilla:
• Mikä sinut tähän kirottuun rotanloukkoon on tuonut?
Katsoin kysyjää. Hän oli tukevahko arviolta viisikymppinen mies Bermuda-shortseissa ja havaijilaispaidassa. Päässä hänellä oli punainen lippis, jossa luki "Red socks".
• Kunhan tässä katselen maailmaa, vastasin.
• Taidat olla hieman hullu, kun matkustat nykytilanteessa Intiaan. Tämä mannerhan räjähtää hetkellä millä tahansa silmille.
• Ehkä minä kuulun niihin muodikkaisiin katastrofimatkailijoihin…
• Sinulla on mennyt kuuma hiukkanen aivojen läpi.
• Mitä itse teet Intiassa?
• Mitä se sinulle kuuluu? Tai sanotaan, että olen täällä bisnesasioiden pakottamana.
• Mitä bisnestä teet?
• Olen varustelualalla.
En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta en viitsinyt alkaa jankuttamaan.
• Mistä päin olet?
• Suomesta.
• Siellä on hyviä naisia. Nain paria Espanjassa. Olivat niin kännissä, että niille saattoi tehdä mitä tahansa pyllytemppuja.
• Mistä itse olet?
• Texasista. Onko sinulla perhettä?
• On, valehtelin jostakin syystä.
• Lapsia.
• Kaksi. Tyttö ja poika.
• Sinuna lähtisin sitten ensimmäisellä mahdollisella koneella takaisin Eurooppaan. Täällä tapetaan länsimaalaisia. Heitä kidutetaan ja raiskataan. Tämä on helvetti maan päällä. Kukaan ei enää hallitse tätä kaaosta.
• Kiitos tiedoista. Minulla ei ole ollut ongelmia. Hullut nimittäin tunnistavat toisensa.
Join olueni loppuun ja hyvästelin amerikkalaisen varustelumiehen. Kerjäläiset roikkuivat kintuissani hypätessäni taksiin, jolla ajoin hotelliin. Pyysin kuljettajaa ajamaan Marine Driven kautta. Upea rantabulevardi kylpi iltavalaistuksessa. Sen varrella oli asuntojen neliöhinta korkeampi kuin Manhattanilla. Minua ei asia kiinnostanut, sillä en omistanut minkäänlaista asuntoa.
No, kaikkea ehti vielä tapahtua, mutta kolmen päivän kuluttua löysin itseni matkalta CeBe-kadulle Delhiin. Mutta se on aivan liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.
Koneen lähtöön oli vielä tunti, sillä se oli puoli tuntia myöhässä. Sulkeuduin käymälään, istuin pytyn kannelle ja otin pitkän mehukkaan siivun viskiä Mielialani alkoi kohota välittömästi. Tunsin villiä olemassa olon riemua selvittyäni vastoin kaikkia odotuksiani kohti uutta seikkailua. Lisäksi minulla oli fyrkkaa rutosti päällä. Tämä tekisi nautinnosta entistäkin suuremman.
Moskovan kone lähti lopulta kaksi tuntia myöhässä, joten mikään ei ollut ainakaan Aeroflotin toiminnassa muuttunut. Kone oli vain puolillaan matkustajia. Vieressäni ei istunut ketään, joten saatoin naukkailla välillä Grant´sia. Yritin olla varovainen, sillä minun olisi selviydyttävä sammumatta Bombayn lennolle.
Lento Helsingistä Moskovaan Sheremenkon lentokentälle kesti kaksi tuntia. Koneen laskeuduttua menin transit halliin. Minulla oli vajaat kolme tuntia aikaa jatkolentoni lähtöön. Istahdin irlantilaiseen pubiin, joka oli minulle jo tuttu entisestä elämästäni. Ostin tuopin Guinnesia ja yritin naukkailla sitä sivistyneesti. Viskiä olin juonut puoli pulloa, joten olin nousussa. Et sitten saatana nukahda, vannotin itseäni.
En ottanut iltapäivälääkitystäni, sillä aioin yrittää vieroittaa itseni mömmöistä. Varasin tosin housujeni taskuun muutaman truxalin pahojen tärinöiden ja vibojen varalta. Kävin pari kertaa kusella. Samalla otin viskipaukut. Tilanne oli hallinnassa. Olin täyttämässä tärkeää velvollisuutta, enkä aikonut jäädä ainakaan Moskovan ankealle lentokentälle päiväkausiksi odottamaan seuraavaa konetta.
Itä alkaa Venäjältä. Vessat olivat edelleenkin saastaisessa kunnossa. Paskaa valui pitkin pytyn sisä- ja ulkoreunoja. Lisäksi pytyn reunoilla saattoi nähdä kengän jälkiä, sillä jotkut idiootit idästä nousivat kyykylleen pytyn päälle tyhjentääkseen lastinsa. Ilmeisesti tämän vuoksi osasta pytyistä oli otettu kannet veket, jotta ulostamisen akrobaatit saivat kovaa emalia jalkojensa alle.
Kone lähti kummastuksekseni aikataulussa. Yleensä Intian lennot lähtevät puolen yön maissa, jotta perille tullaan aikaisin aamulla. Menin lievästi horjuvin askelin koneeseen. Siellä oli intialaisia emigrantteja matkalla lomalle kotimaahansa, liikemiehiä, reppuselkäturisteja sekä Hare Krishnoja. Viereeni istui krishna oransseissa vaatteissaan. Yritin tarjota hänelle huikkaa, mutta se ei häntä kiinnostanut. Ilmeisesti hän hoki mielessään mantraansa. Hare Krishna, Hare Krishna, hare rama, hare rama. Jätin hänet sovinnolla rauhaan.
Heti kun kone oli noussut ja istuinvyövalo sammunut menin koneen takaosaan, josta oli varattu pari penkkiriviä tupakoitsijoille. Läntiset lentoyhtiöt olivat jo vuosia sitten kieltäneet tupakoinnin lennoillaan, mutta onneksi itä oli edelleenkin punainen. Vedin spaddun huuleen ja aloin vetää kiihkeitä hermosavuja. Välillä otin paukut viskiä. Ensimmäinen puolen litran pullo oli mennyt, mutta onneksi minulla oli käsimatkatavaroissani toinen.
Aloin olla aika kännissä. Yritin tehdä tuttavuutta muiden tupakoitsijoiden kanssa, mutta he eivät olleet halukkaita keskustelemaan kanssani. Ainoastaan yksi Goaan matkalla ollut norjalainen tyttö vaihtoi kanssani muutaman sanan. Hän kertoi, että ei hankkisi koskaan lapsia. Sama se mulle, ajattelin.
Lento Bombayhin kesti vajaat kahdeksan tuntia. Yritin nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Niinpä vedin kolme truxalia naamaani. Sen jälkeen tipahdin syvään uneen. Kone ylitti mantereita ja valtameriä, mutta siitä minulla ei ollut mitään tietoa.
Heräsin mömmöissäni kun lentoemäntä ravisteli minua.
• Tervetuloa Bombayhin.
• Mihin?
• Olemme perillä Saharin kansainvälisellä lentokentällä.
• Missä muut matkustajat ovat? Onko kone kaapattu?
• Muut ovat jo poistuneet koneesta.
Lähdin hoippumaan veltoin jaloin ja sekavin päin kohti tuloaulaa. Tullivirkailijat katsoivat minua kuin suuri silmä taivaasta, joka on monien skitsofreenikkojen ainoa ystävä. En muista tarkalleen tulomuodollisuuksia, mutta jotenkin sain koottua itseni sen verran kasaan, että kykenin hakemaan hihnalta reppuni.
Seuraavaksi otin avoimesti ryypyn viskipullosta ja panin röökin palamaan. Suuntasin vanhasta tottumuksesta kohti rahanvaihtopistettä. Vaihdoin kaksisataa dollaria rupioiksi. Sain lähes 9000 rupiaa. Kurssi ei ollut muuttunut vuodessa kovinkaan radikaalisti.
Astuessani ulos terminaalista alkukevään kuuma ilma iski vastaani. Kesä teki tuloaan Intiaan ja pian ei talven siedettävistä lämpötiloista olisi tietoakaan. Matkasta tulisi kuuma tässäkin suhteessa.
Otin taksin ja vaadin kuljettajaa panemaan mittarin päälle. Hän ei ensiksi ollut kuulevinaan vaatimuksiani, mutta kun käskin pysäyttämään auton, hän vastentahtoisesti painoi mittarin alas.
• Hotel Centaur Juhu Beachilla, sanoin.
• Minä tiedän paremman paikan. Centaur on likainen, turbaanipäinen sikhikuljettaja aloitti broken englishillään.
• Minä pidän liasta. Sitä paitsi olen ennenkin asunut siellä.
• Nykyään se on täynnä rikollisia ja prostituoituja.
• Sen parempi. Kuulostaa, että olemme menossa mukavaan paikkaan. Mitä Bombayhin muuten kuuluu?
• Paljon rikollisuutta. Joka päivä tulitaisteluja. Eikä poliisi saa mitään kuria ja järjestystä aikaiseksi.
• Miten menee Falkland Roadilla?
• Ei hääppöisesti. Paljon aidsia ja väkivaltaa. Poliisi tekee sinne välillä ratsioita, mutta ne ovat vain silmänlumetta.
Otin hiukat viskiä, joka alkoi olla lopussa. Onneksi hotellissa voisin tilata lisää. Katselin taksin ikkunasta tätä Intian moderneinta kaupunkia. Palmut heiluivat tuulessa. Avoimesta ikkunasta saattoi aavistaa kaiken liikenteen päästöjen seasta meren läheisyyden.
Kirjoittauduin sisään Centaur hotelliin. Huone maksoi neljäsataa rupiaa yöltä. Kahdeksan vuotta aikaisemmin hinta oli ollut 150 rupiaa. Toivoin kuitenkin paikan olevan muuten entisellään. Jätin rahat ja luottokortin hotellin säilytyslokeroon. Piccolo kantoi reppuni huoneeseen. Annoin hänelle 50 rupiaa. Samalla tilasin large whiskeyn.
• Ulkomaalaista vain intialaista, piccolo kysyi.
• Intialaista. Ulkomaalainen maksaa monta kertaa enemmän, enkä minä halua hukata kaikkia rahojani heti kättelyssä.
Tilattuani vielä pari ryyppyä nukahdin vaatteet päälläni ilmastoituun huoneeseeni. Näin unta Suomesta. Olin reilut kymmenen vuotta nuorempi. Tyttäreni oli vielä vauva ja työnsin häntä kärryissä Helsingin taivaan alla.
Heräsin puhelimen soidessa. Intiassa yksin matkustava mies herää usein puhelimen soidessa.
• Milloin haluatte nähdä tytöt, sir, miesääni kysyi.
• Mitä kello on?
• Puoli viisi.
Omani näytti edelleenkin Suomen aikaa, eli oli kolme ja puoli tuntia jäljessä.
• Olen väsynyt. Myöhemmin, sanoin ja paiskasin luurin kiinni.
Makasin sängyllä. Minulta oli jäänyt muutamat lääkkeet ottamatta, mutta en aikonut sekoittaa päätäni niillä. Mietin tyttökysymystä. Siitä oli seitsemän vuotta kun olin ollut naisen kanssa. Epäröin, että osaisinko enää olla naisen kanssa. Minulla oli ollut jo entisessäkin elämässä vaikeuksia. Ensin tulin liian aikaisin. Lääkkeiden aloittamisen jälkeen tulin vain vaivoin, eikä orgasmi tuntunut paljon miltään.
Tuumaustuokioni seurauksena kaivoin lääkepussini esiin ja menin vessaan. Manialääkkeet menivät ensimmäisinä pytystä alas, sitten mielialalääkkeet ja levozinit. Jätin itselleni hätätilanteiden varalta vain nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia. Aioin valkaista ruumiini lääkesaastasta kertarysäyksellä. Se vaatisi ehkä jotakin korvikkeita, mutta niitä vastaan minulla ei ollut mitään.
Lähdin hotellista illan jo pimennettyä. Annoin osoitteeksi vanhasta muistista Falkland Roadin. Se halkoi Kamatipuran alueen, joka oli suurin punaisten lyhtyjen kortteli Bombayssa. Se tuli tunnetuksi prostituutiosta jo 1800-luvun lopulla, eikä meno ollut siitä hiipunut. Se sijaitsee suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Sitä rajoittaa Hornby Vellard pohjoisessa ja Grant Road etelässä. Kamatipuran halkova pääkatu on Falkland Road, joka on tunnettu "häkeistään", joissa tytöt myyvät itseään kaltereiden takana. Arviolta 200.000 huoraa asuu ja työskentelee alueella, tehden siitä yhden maailman suurimmista bordelli- ja prostituutioalueista.
Suurimmalla osalla alueen tytöistä oli HIV, mutta siitä en jaksanut piitata. Olin nimittäin unohtanut ostaa kondomeja. Ehkä tytöllä jonka valitsisin olisi omat kumit. Muuten joutuisin jyystämään paljaalla. Elää ja kuolla planeetalla, sama se mulle. Ei minulla mitään porvarillista tulevaisuutta kuitenkaan ollut luvassa.
Falkland Road loisti valoissa. Kuhina häkkien ympärillä oli alkanut. Sulauduin joukkoon, vaikka ulkomaalaisena sainkin pimpit heti perääni. En vastannut heidän kotkotuksiinsa. Tiesin jo miten raha vaihtoi omistajaa Intian huorakortteleissa.
Tarjolla oli vaaleaa ja tummaa lihaa. Kiinalaista. Devadaseja, jotka oli nuorina tyttöinä pyhitetty salaisissa menoissa Jumalan morsiamiksi Karnatakassa. Muistin joskus lukeneeni, että initaatioriittien jälkeen uusi devadasi palaa kotiinsa kunnes saavuttaa puberteetin. Sen jälkeen hänet myydään eniten tarjoavalle, joka pitää tätä seksikumppaninaan muutaman viikon. Sen jälkeen devadasi palaa kotiinsa, eikä ole enää naimakelpoinen, koska ei ole neitsyt. Seuraavaksi lapsen vanhemmat myyvät hänet joko bordelliin tai parittajalle parilla sadalla dollarilla. Monet heistä päätyvät Bombayin Kamatipuraan, jossa heitä työskentelee arviolta 14.000.
Köyhyydellä on monet kasvot. Mariamma ja Yelemma kultit hyväksyvät myös poikia vihkimysseremonioihin. Heistä tulee transvestiitti prostituoituja, joita kutsutaan nimellä Jogappas.
Täytyi olla varuillaan, ettei olisi niin kännissä, että päätyisi naimaan mieshuoraa.
Hortoiltuani vajaan tunnin Falkland Roadin sperman, kiiman ja paskan lemussa alan hieroa kauppoja nuoren kiinalaistytön kanssa. Hän ei osaa englantia kuin muutaman sanan, mutta sen verran saan irti, että hän on Nepalista. Pienen tinkaamisen jälkeen hinnaksi sovitaan 300 rupiaa. Se on ylihinta. Mutta siihen on totuttava Intiassa, että jos on länsimaalainen, joutuu maksamaan kaikesta ylihintaa.
Menemme häkkitalon toiseen kerrokseen, jossa on pieniä koppeja vieri vieressä. Sutenööri tuo tilauksesta Kingfisheriä, jota kulauttelen alas kurkustani. Itse asiassa minulla on krapula, joka ei johdu pelkästään viinasta. Myös lääkkeiden vieroitusoireet pukkaavat päälle. Itse asiassa mieleni tekisi nukkua, mutta sitä varten ei tuohon häkkiin oltu tultu.
Vaikka tyttö on nuori – oman ilmoituksensa mukaan 18-vuotias – hän osaa hommansa. Ensin hän asettaa minut selälleen makaamaan. Sitten hän kiskoo housuni alas ja pujottaa kondomin kyrpäni ympärille. Seuraavaksi hän alkaa imeä kaluani, joka pomppaa pystyyn kuin adrenaaliruiskeen saanut yliannostuksen ottanut narkomaani. Hän nuolee myös napaani ja kiveksiäni.
Imettyään kaluni kovaksi tyttö kiipeää ylleni ja alkaa rynkyttämään rujosti. Tunnen olevani häkkityttö, jota iso GI Joe raiskaa. Minulla meinaa tulla melkein heti, mutta pakotan itseni ajattelemaan kaukaisia asioita. Yritän myös miettiä pähkähullua tehtävääni, mutta mikään ei auta. Pian tulen loristen kondomin ja tytön sisään. Koko operaatio on ohitse vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa.
Havaittuaan tilanteen lauenneen tyttö nousee yltäni ja alkaa pujottamaan sariaan ylleen. Otan kortsun lerpahtaneesta kalustani. Tutkin uteliaana kuinka paljon spermaa sinne on valunut. Orgasmi ei ollut vielä läheskään normaali, vaan lääkkeet lamasivat tuntohermojani. Eikä sperman määrällä ja laadulla mihinkään spermapankkiin olisi töihin päässyt.
Kylmän seksin jälkeen pujahdan Bombayn lämpimään iltaan. Kello on kymmenen illalla ja päätän palata hotelliin nukkumaan. Otan taksin, jonka kuljettaja ei puhu mitään tunnettua kieltä. "Mittari alas" huutoni kaikuvat kuuroille korville. Käsken häntä pysäyttämään, mutta hän painaa vaan kaasua. Tämäkin on Intian iloja, tiedän jo aikaisempien matkojeni perusteella.
Hotellissa otan puhelimen pois seinästä ja yritän nukkua ilman nukahtamislääkkeitä. Yritykseksi se jääkin, sillä kiemurtelen useamman tunnin sängyssä. Mieleeni nousee kuvia menneestä väärin eletystä elämästä. Yö on vähemmän hellä, joten päätän luovuttaa. Kolmen jälkeen otan kaksi tenoxia. Niiden ja väsymyksen ansiosta vaivun syvään uneen. Päätän jatkaa vierotushoitoani seuraavana päivänä.
Heräsin painajaisiin joskus aamupäivällä, kun siivooja koputti oveen. Annoin hänelle 50 rupiaa.
• Mitä voin tehdä hyväksenne? Haluatteko tyttöjä, sir?
• Haluan ganjaa. Hyvälaatuista afganistanilaista. Tiedätkö mistä sitä saa?
• Voin hommata sitä teille, mutta se maksaa 2000 rupiaa…
• Fuck you. Tuhat eikä yhtään enempää. Ja sen on parasta olla hyvälaatuista.
• Olen köyhä mies. Minulla on perhe elätettävänä. Otan suuren riskin. 1500?
• 1200. Take it or leave it.
Hän hyväksyi tarjoukseni. Parin tunnin kuluttua, kun olin syönyt aamupalaa, oveen koputettiin jälleen. Sama kyyppari tuli huoneeseen ja kaivoi ruskean laatan taskustaan. Raha vaihtoi omistajaa. Minulla oli sätkäkone mukanani juuri tällaisia tarkoituksia varten, joten kävin heti käärimään jointtia.
Seuraavat pari tuntia rentouduin täydellisesti edeltäneiden vuosien helvetistä. Kelausvaihde uhkasi jäädä pysyvästi päälle, joten päätin lähteä kävelylle. Käärin pari sätkää matkaeväiksi. Menin Juhu Beachille ja annoin auringon paahtaa kalpeaa ihoani. Kaikenmaailman kaupustelijat ja huijarit pörräsivät ympärilläni, mutta koska olin aineissa, en välittänyt heistä paskaakaan.
Sen sijaan päätin alkaa tehdä suunnitelmia siirtyäkseni vähitellen kohti itää. Minun tulisi ensi tilassa käydä tilaamassa junalippu Delhiin Victoria Terminukselta. Sieltä tulisi jatkaa jollakin keinoin kohti operaation päämäärää. Mikä se oli; siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Mutta aurinko paistoi Arabianmereen, olin aineissa ja vapaa. Mitä muuta vanha narkkari olisi voinut pyytää?
Illalla menin jälleen vanhasta tottumuksesta Kamatipuran alueelle. Minua kiehtoi nähdä rakkauden visvaiset kasvot. En saanut kylläkseni katsellessani häkkityttöjä työssään. Tuona iltana en kuitenkaan noussut kerroksiin. Ilmeisesti potenssini oli vielä huonoissa kantimissa.
Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Yhtä äkkiä alkoivat ilotulitusraketit paukkua Falkland Roadilla. Ihmiset säntäsivät juoksuun paniikissa. Seisoin äimän käkenä keskellä infernoa. Vasta kun minua tartuttiin kädestä ja vedettiin yhteen taloon, tajusin kyseessä olevan tulitaistelun. Kadulla makasi loukkaantuneita ja kuolleita ihmisiä. Bombay oli entisensä; rikollisliigat saattoivat aloittaa välien selvittelynsä millä hetkellä tahansa.
Minut oli vetänyt turvaan kaunis nainen, joka oli pukeutunut kultaa kimmeltäviin vaatteisiin.
• Mistä on kysymys, kysyin häneltä.
• Isot pojat tappelevat alueiden hallinnasta, hän vastasi virheettömällä englannin kielellä.
• Olet kaunis.
• Kiitos. Sinäkin olet komea.
• Minkä ikäinen olet?
• Arvaa.
• 22.
• Turha imarrella. Olen jo yli kolmenkymmenen.
• Kuinka kauan olet ollut alalla?
• Ikuisuuden.
• Olet niin kaunis, että voisin naida sinut.
• Se ei ole mahdollista, hän nauroi. – En ole se miksi minua luulet.
• Mikä sinä sitten olet? Mieskö?
• En. Minä kuulun kolmanteen sukupuoleen.
• Olet siis transvestiitti? Vai transseksuaali?
• En ole. Olen kolmatta sukupuolta. Minulta on sukuelimet poistettu.
• Vain niin. Ymmärrän. Siis kolmatta sukupuolta.
• En ole mies, enkä nainen. Olen eunukki ja kuulun hijra-lahkoon.
• Onko teitä paljonkin Bombayssa?
• Meitä on täällä viisi tuhatta.
• Ovatko kaikki eunukit prostituoituja?
• Ei. Kolmannen sukupuolen edustajia on myös kerjäläisinä, baaritanssijoina ja jotkut taas kiristysbisneksessä. Mutta meitä syrjitään, eikä meillä ole edes äänioikeutta.
• Voi teitä raukkoja. Minä kyllä ottaisin sinusta vaimon jos mahdollista…
• Ei se ole mahdollista. Sitä paitsi minulla on HIV. Olet kiltti. Voit jäädä tänne yöksi, sillä ulkona liikkuminen on vaarallista.
Niin siinä vain sitten kävi, että nukuin tuon yön kolmannen sukupolven edustajan kanssa. Hänen nimensä oli Babu. Tunsin tätä kastittomienkin syrjimää olentoa kohtaan niin suurta luottamusta, että kerroin aamulla teetä juodessamme tehtävästäni. Hänenkään mielestään siinä ei ollut mitään järkeä.
• Saatat itsekin joutua tapetuksi tai panttivangiksi. Intia on nykyään vaarallinen paikka jopa intialaisille. Sinun kannattaa palata takaisin kotiin.
• Minulla ei ole kotia.
• Mene sitten Goaan. Siellä on rauhallisempaa, koska suuri osa väestöstä on kristittyjä. En voi auttaa sinua mitenkään, mutta jos menet Kalkuttaan voin antaa sieltä yhden meikäläisen osoitteen. Kun kerrot terveisiä minulta, niin hän auttaa sinua.
Halasin Babua jäähyväisiksi, sillä me molemmat tiesimme, ettemme tulisi enää ikinä näkemään toisiamme. Kävelin halki ihmis- ja autokakofonian Victoria Terminukselle. Sain jonottaa pari tuntia ennen kuin minulla oli lippu Delhiin, sieltä Varanasiin ja Varanasista pääkallopaikalle Puriin.
Menin pubiin, joita oli ilmestynyt lisää vanhojen sirtomaakaunojen laimentuessa brittejä kohtaan. Minulla oli kolme päivää aikaa, eikä mitään muuta tekemistä kuin dokata, polttaa pilveä ja tutkia kaupungin ehtymättömiä naisvarastoja. Join nopeaan tahtiin kolme tuoppia, sillä käteni tärisivät edelleenkin vieroitusoireista. Näitä paineita olin aina tavannut purkaa synnyttämällä uusia paineita.
Kertasin mahdollisuuksiani. Minulla oli lippu kohti itää, joten en ollut vielä pettänyt toimeksiantajieni luottamusta. Jotenkin minusta tuntui, että tulisin sen kuitenkin tekemään. Olin ihminen, jolla kaikki tapasi jäädä kesken. En ollut tehnyt elämässäni mitään merkittävää, vaikka omasinkin yliopistollisen loppututkinnon pääaineenani sosiologia. Mutta sitten minulla alkoi pöntössä viheltämään ja kaikki loppui kuin seinään.
Nojasin baaritiskiin ja tilasin lisää. Tällä kertaa vaihdoin Kingfisherin rajashtanilaiseen Thunderbolt olueen, jossa oli superprosentit alkoholia. Tarkkailin käsiäni, eivätkä ne vapisseet. Tiesin, että tulisin aina olemaan jonkinlaisten aineiden orja. Larry Clarkin sanoin: "Kun piikki kerran menee sisään, se ei enää koskaan tule ulos".
Havahduin mietteistäni kun joku kysyi minulta leveällä amerikanenglannilla:
• Mikä sinut tähän kirottuun rotanloukkoon on tuonut?
Katsoin kysyjää. Hän oli tukevahko arviolta viisikymppinen mies Bermuda-shortseissa ja havaijilaispaidassa. Päässä hänellä oli punainen lippis, jossa luki "Red socks".
• Kunhan tässä katselen maailmaa, vastasin.
• Taidat olla hieman hullu, kun matkustat nykytilanteessa Intiaan. Tämä mannerhan räjähtää hetkellä millä tahansa silmille.
• Ehkä minä kuulun niihin muodikkaisiin katastrofimatkailijoihin…
• Sinulla on mennyt kuuma hiukkanen aivojen läpi.
• Mitä itse teet Intiassa?
• Mitä se sinulle kuuluu? Tai sanotaan, että olen täällä bisnesasioiden pakottamana.
• Mitä bisnestä teet?
• Olen varustelualalla.
En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta en viitsinyt alkaa jankuttamaan.
• Mistä päin olet?
• Suomesta.
• Siellä on hyviä naisia. Nain paria Espanjassa. Olivat niin kännissä, että niille saattoi tehdä mitä tahansa pyllytemppuja.
• Mistä itse olet?
• Texasista. Onko sinulla perhettä?
• On, valehtelin jostakin syystä.
• Lapsia.
• Kaksi. Tyttö ja poika.
• Sinuna lähtisin sitten ensimmäisellä mahdollisella koneella takaisin Eurooppaan. Täällä tapetaan länsimaalaisia. Heitä kidutetaan ja raiskataan. Tämä on helvetti maan päällä. Kukaan ei enää hallitse tätä kaaosta.
• Kiitos tiedoista. Minulla ei ole ollut ongelmia. Hullut nimittäin tunnistavat toisensa.
Join olueni loppuun ja hyvästelin amerikkalaisen varustelumiehen. Kerjäläiset roikkuivat kintuissani hypätessäni taksiin, jolla ajoin hotelliin. Pyysin kuljettajaa ajamaan Marine Driven kautta. Upea rantabulevardi kylpi iltavalaistuksessa. Sen varrella oli asuntojen neliöhinta korkeampi kuin Manhattanilla. Minua ei asia kiinnostanut, sillä en omistanut minkäänlaista asuntoa.
No, kaikkea ehti vielä tapahtua, mutta kolmen päivän kuluttua löysin itseni matkalta CeBe-kadulle Delhiin. Mutta se on aivan liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.
Secret Life of India
Mumbaissa paukkuu jälleen, enkä yhtään siellä viettämieni erinäisten aikakausien perusteella ihmettele. Mielestäni maailman suurin ihme on, miten Intian yli miljardine asukkaineen ylipäätään pysyy kasassa? Tätä ihmettelin jo vuosituhannen alussa, kun keskellä mielenhäiriökauttani suunnittelin vakavasti muuttavani asumaan Kalkuttaan.
Mulla on muovikassillinen valokuvia Intian sekoiluistani, mutta enpä ole tavoilleni uskollisena jaksanut niitäkään katsella, saati skannata sähköiseen muotoon. Voisin helposti kuvien perusteella rekonstruoida, että vaikka Intia on sekava, pyörii siellä vielä sekavampaa itseni kaltaista länsimaalaista sakkia. Enkä nyt tarkoita Pöllö Miljoonan kaltaista harmitonta hamppusakkia. Siksi en tee sitä, koska paskaako itseään herättelemään todellisuuteen, sekinhän vain on yksi kehno uskonto, antaa mennä samaan malliin loppuun saakka...
Kaikenlaista tekstinsälää toki oli Intiasta olemassa, ja löytyy mahdollisesti eri puolille huumeluukkuamme arkostoimiltani cd-levyiltä. Netistä nappasin eräältä saitilta seuraavan varsin maltillisen kertomuksen vierailustani Purin kaupungissa Bengalinlahden rannalla. Pari vuotta myöhemmin syklooni iski ja Orissassa kuoli about 300.000 ihmistä, vaikka läheskään kaikkia ei edes pystytty laskemaan. Miten olisi, kun suurin osa sakista ei ole kirjoissa, eikä kansissa. Enkä ole kuullut mitään, en niin mitään, ruotsalaisista naisistakaan sen jälkeen. Ehkä parempi niin.
Ja Mumbaissakin on sekoiltu ja varsin lohduton tarina ekstistenssitäni tuossa Intian talouden keskuksessa kirjattu joskus vuonna 2001 tai 2002.
MUUKALAISIA PURISSA
Vain hullu matkustaa toukokuussa Intiaan keskelle viidenkymmenen asteen hellettä. Minä sen tiedän, koska minä matkustin. Delhin ja Varanasin kuumien tuulten jälkeen jatkoin junalla Puriin Bengalinlahden rannalle, jossa oli viileämpää ja kosteampaa.
Toukokuun puolessa välissä sesonki oli jo ohi, eikä länsimaalasia turisteja riittänyt hindujen pyhään kaupunkiin edes kunnon kourallista. Hotellissa sain tämän vuoksi off-season alennuksen. Reilulla satasella per päivä järjestyi huone merenrannasta Purin parhaasta hotellista Mayfair Beach Resortista.
Halvemmat hotellit olivat täynnä hindulaisia pyhiinvaeltajia, jotka olivat tulleet äimistelemään pyhää Jagganath temppeliä.
Ensimmäiset huhut muukalaisista kuulin saapumisen jälkeisenä aamuna. He olivat ilmestyneet jostakin salaperäisestä paikasta ja vuokranneet ison talon paikallisesta kalastajakylästä. Nämä kaksi ruotsalaista sisarusta saivat jäämisellään temppelinkellot soimaan Purin kollektiivisessa tajunnassa.
Kukaan ei tiennyt miksi he asettuivat asumaan juuri Puriin. Paikalliset ihmiset keksivät lukuisia selityksiä sille, miksi nämä vaaleat viikinkien jälkeläiset olivat muuttaneet ilmeisen pysyvästi asumaan pyhään kaupunkiin. Viikon tai parin kestävää vierailua ei olisi vielä noteerattu. Mutta pysyvämpään olemiseen ei löydetty mitään järkevää syytä.
Paikallisen Tribal Tours matkatoimiston johtaja ei malttanut olla heti tavattuamme kertomatta minulle, että Purissa on myös muita pohjoismaalaisia. Hän kuitenkin kehotti minua välttämään heitä. Naisten Purissa olemisen taustalla täytyi olla jotakin rikollista. Matkatoimistomies veikkasi huumekauppaa.
Toisen huhun näistä "swedish ladyista" kertoi minulle hotellin baarimikko. Hän ylpeili olevansa Purin "fucking master". Siksi hän tiesi naisten olevan kalliimman hintaluokan prostituoituja. He hyväksyivät asiakkaikseen vain ulkomaalaisia. Intialaisilla ei ollut asiaa eikä varaakaan päästä nauttimaan heidän palveluksistaan.
Baarimikko kehotti minua käyttämään halvempia intialaisia huoria. Heitä majaili kuulemma länsimaisten reppuselkäturistien suosimassa Zed hotellissa. Hän lupautui viemään minut sinne työvuoronsa päätyttyä.
Kaikki purilaiset tiesivät swedish ladyt. Huhumylly jauhoi taukoamatta, joten päätin lähteä ottamaan selvää näiden ruotsittarien salaisuudesta. Olin kai hieman yksinäinen.
Ajoin iltapäivällä polkupyöräriksalla viinakauppaan. Ostin tuliaisiksi kaksi isoa pulloa intialaista viskiä.
Sen jälkeen jatkoimme matkaa Grand Roadia pitkin kohti kalastajakylää. Kylä oli sokkeloinen ja riksakuski polki meidät harhaan. Jouduimme etsimään ruotsittarien taloa melkoisesti ennen kuin löysin itseni seisomasta naisten portilta. Käskin riksaa odottamaan, sillä paluumatka voisi ruotsittarien suhtautumisesta riippuen alkaa pikaisesti. Siitä tuli pitkä odotus.
Talon pihalla seisoi nainen, jolle esittäydyin suomalaisena turistina, joka oli tullut yllättäen tapaamaan rakkaan naapurimaan väkeä. Suhtautuminen minuun ei ollut lainkaan kummasteleva, vaan ruotsittaret ottivat minut hyvin vastaan. Varsinkin, koska löin tuliaisviskit pihapöydälle.
* Nu ska vi supa, sanoin ja pyysin hakemaan laseja.
Nuorempi sisaruksista oli mahataudissa, eikä hänellä pysynyt sisällään muu kuin ganja ja ooppiumi. Katselin naisia kuulemani perusteella, eikä mikään todistanut huhujen puolesta. Tosin ei myöskään niitä vastaan.
Juodessamme viskiä tytöt sytyttivät ganjasätkän. Se on täysin laillista Purissa, jossa heikkolaatuista kamaa myydään hindujen pyhiin toimituksiin valtion Bhang Shopeista. Imimme seuraavaksi vanhaa Hectorin laulua mukaillen "piipustamme taivaat".
Utelin syytä naisten asumiseen Purissa. Ruotsittarien tilanne oli sellainen, että he olivat leikanneet täydellisesti siteet kotimaahansa poikki. Ainoastaan vanhemman - 47-vuotiaan - sisaren kuukausittain saapuva eläke muistutti menneestä elämästä hyvinvointivaltiossa.
Eläke oli tullut alkoholismin perusteella. Koko sukukin omasi kuulemma samanlaisen juoppokromosomivirheen. Illan pimentyessä Bengalinlahden rannalla kuuntelin pitkät tarinat siitä, kuinka juopon elämä oli ollut kuin tervanjuontia koti-Ruotsissa. Sosiaalitantat, pontikkapannu, ikuinen känni...
Nuorempi sisaruksista oli 37-vuotias. Hän veti kamaa posket lommolla, eikä juurikaan juonut viskiä. Hän oli salaperäisempi tapaus kuin juoppo sisarensa. Hän oli ollut naimisissa mm. suomalaisen miehen kanssa. Hän oli viettänyt lähes koko aikuisikänsä Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa.
Välillä hän oli käynyt tienaamassa rahaa Hong Kongista. Sinne hän suunnitteli jälleen pian lähtevänsä, koska siellä oli aina työtä tarjolla.
Minulle ei koskaan selvinnyt, mitä nuorempi sisar teki työkseen Hong Kongissa. Ainoa vihje lipsahti viskinhuuruisen vanhemman sisaren suusta. Hänen mukaansa pikkusisko oli saanut käydä läpi kovia aikoja.
Hotellin pojat olivat evästäneet minut kysymään, tietäisivätkö tyttäret ketään semmoista kalliimman hintaluokan huoraa. Mutta tähän törkeyteen en kuitenkaan sortunut edes viskin lainehtiessa kallossani.
Tai en ole ihan varma tästä, sillä muistin mentyä en muista loppuillasta mitään. Illalla oli ollut tarkoitus sähkökatkosten loputtua kuunnella stereoita, mutta nekin levyt jäivät minulta kuulematta.
Rangaistukseksi muurahaiset kusivat pimeällä pihalla kinttuni kipeiksi.
Seuraavana aamuna heräsin kaameaan kankkuseen. Peruutin heti hieronnan, sillä mahani oli jälleen mennyt sekaisin. Päiväksi olin vuokrannut taksin viemään minut Konarakiin auringontemppeliä katsomaan. Tämänkään toimenpiteen suorittamiseen ei minulta heti aamusta voimia löytynyt.
Kun kerroin hotellin pojille, että naiset eivät olleet esittäneet minulle mitään hintavaatimusta, enkä ollut myöskään saanut ilmaiseksi, olivat he edelleen epäileväisiä. Ehkä ne nussivat vain omaksi ilokseen silloin tällöin länsituristien kanssa.
Saattaahan näinkin olla, ajattelin. Never happens to me.
Matkatoimistomiehen hämäämiseksi kerroin, että huumeita ei ollut näkynyt. Hänkään ei oikein uskonut selityksiini. Ehkä he kävivät sittenkin hakemassa kamaa Sudder Streetin välittäjiltä Kalkutasta. Heidän oli nähty nousevan junaan Purin asemalla.
Oli ikävä tuottaa iloluontoisille intialaisille pettymys, mutta minusta ruotsalaiset ladyt olivat vain pari sattuman soittamaa ihmiskohtaloa, joilla ei oikein ollut enää muutakaan paikkaa minne mennä.
Iltapäivällä toivuin jälleen oikeaksi turistiksi ja lähdin ihailemaan fallospatsaita Konarakiin. Ruotsalaisista sisaruksista en ole kuullut kuin paljon myöhemmin tulla tupsahtaneessa postikortissa.
Nuorempi sisaruksista oli lopettanut röökaamisen ja oli lähdössä jälleen hommiin Hong Kongiin.
Mulla on muovikassillinen valokuvia Intian sekoiluistani, mutta enpä ole tavoilleni uskollisena jaksanut niitäkään katsella, saati skannata sähköiseen muotoon. Voisin helposti kuvien perusteella rekonstruoida, että vaikka Intia on sekava, pyörii siellä vielä sekavampaa itseni kaltaista länsimaalaista sakkia. Enkä nyt tarkoita Pöllö Miljoonan kaltaista harmitonta hamppusakkia. Siksi en tee sitä, koska paskaako itseään herättelemään todellisuuteen, sekinhän vain on yksi kehno uskonto, antaa mennä samaan malliin loppuun saakka...
Kaikenlaista tekstinsälää toki oli Intiasta olemassa, ja löytyy mahdollisesti eri puolille huumeluukkuamme arkostoimiltani cd-levyiltä. Netistä nappasin eräältä saitilta seuraavan varsin maltillisen kertomuksen vierailustani Purin kaupungissa Bengalinlahden rannalla. Pari vuotta myöhemmin syklooni iski ja Orissassa kuoli about 300.000 ihmistä, vaikka läheskään kaikkia ei edes pystytty laskemaan. Miten olisi, kun suurin osa sakista ei ole kirjoissa, eikä kansissa. Enkä ole kuullut mitään, en niin mitään, ruotsalaisista naisistakaan sen jälkeen. Ehkä parempi niin.
Ja Mumbaissakin on sekoiltu ja varsin lohduton tarina ekstistenssitäni tuossa Intian talouden keskuksessa kirjattu joskus vuonna 2001 tai 2002.
MUUKALAISIA PURISSA
Vain hullu matkustaa toukokuussa Intiaan keskelle viidenkymmenen asteen hellettä. Minä sen tiedän, koska minä matkustin. Delhin ja Varanasin kuumien tuulten jälkeen jatkoin junalla Puriin Bengalinlahden rannalle, jossa oli viileämpää ja kosteampaa.
Toukokuun puolessa välissä sesonki oli jo ohi, eikä länsimaalasia turisteja riittänyt hindujen pyhään kaupunkiin edes kunnon kourallista. Hotellissa sain tämän vuoksi off-season alennuksen. Reilulla satasella per päivä järjestyi huone merenrannasta Purin parhaasta hotellista Mayfair Beach Resortista.
Halvemmat hotellit olivat täynnä hindulaisia pyhiinvaeltajia, jotka olivat tulleet äimistelemään pyhää Jagganath temppeliä.
Ensimmäiset huhut muukalaisista kuulin saapumisen jälkeisenä aamuna. He olivat ilmestyneet jostakin salaperäisestä paikasta ja vuokranneet ison talon paikallisesta kalastajakylästä. Nämä kaksi ruotsalaista sisarusta saivat jäämisellään temppelinkellot soimaan Purin kollektiivisessa tajunnassa.
Kukaan ei tiennyt miksi he asettuivat asumaan juuri Puriin. Paikalliset ihmiset keksivät lukuisia selityksiä sille, miksi nämä vaaleat viikinkien jälkeläiset olivat muuttaneet ilmeisen pysyvästi asumaan pyhään kaupunkiin. Viikon tai parin kestävää vierailua ei olisi vielä noteerattu. Mutta pysyvämpään olemiseen ei löydetty mitään järkevää syytä.
Paikallisen Tribal Tours matkatoimiston johtaja ei malttanut olla heti tavattuamme kertomatta minulle, että Purissa on myös muita pohjoismaalaisia. Hän kuitenkin kehotti minua välttämään heitä. Naisten Purissa olemisen taustalla täytyi olla jotakin rikollista. Matkatoimistomies veikkasi huumekauppaa.
Toisen huhun näistä "swedish ladyista" kertoi minulle hotellin baarimikko. Hän ylpeili olevansa Purin "fucking master". Siksi hän tiesi naisten olevan kalliimman hintaluokan prostituoituja. He hyväksyivät asiakkaikseen vain ulkomaalaisia. Intialaisilla ei ollut asiaa eikä varaakaan päästä nauttimaan heidän palveluksistaan.
Baarimikko kehotti minua käyttämään halvempia intialaisia huoria. Heitä majaili kuulemma länsimaisten reppuselkäturistien suosimassa Zed hotellissa. Hän lupautui viemään minut sinne työvuoronsa päätyttyä.
Kaikki purilaiset tiesivät swedish ladyt. Huhumylly jauhoi taukoamatta, joten päätin lähteä ottamaan selvää näiden ruotsittarien salaisuudesta. Olin kai hieman yksinäinen.
Ajoin iltapäivällä polkupyöräriksalla viinakauppaan. Ostin tuliaisiksi kaksi isoa pulloa intialaista viskiä.
Sen jälkeen jatkoimme matkaa Grand Roadia pitkin kohti kalastajakylää. Kylä oli sokkeloinen ja riksakuski polki meidät harhaan. Jouduimme etsimään ruotsittarien taloa melkoisesti ennen kuin löysin itseni seisomasta naisten portilta. Käskin riksaa odottamaan, sillä paluumatka voisi ruotsittarien suhtautumisesta riippuen alkaa pikaisesti. Siitä tuli pitkä odotus.
Talon pihalla seisoi nainen, jolle esittäydyin suomalaisena turistina, joka oli tullut yllättäen tapaamaan rakkaan naapurimaan väkeä. Suhtautuminen minuun ei ollut lainkaan kummasteleva, vaan ruotsittaret ottivat minut hyvin vastaan. Varsinkin, koska löin tuliaisviskit pihapöydälle.
* Nu ska vi supa, sanoin ja pyysin hakemaan laseja.
Nuorempi sisaruksista oli mahataudissa, eikä hänellä pysynyt sisällään muu kuin ganja ja ooppiumi. Katselin naisia kuulemani perusteella, eikä mikään todistanut huhujen puolesta. Tosin ei myöskään niitä vastaan.
Juodessamme viskiä tytöt sytyttivät ganjasätkän. Se on täysin laillista Purissa, jossa heikkolaatuista kamaa myydään hindujen pyhiin toimituksiin valtion Bhang Shopeista. Imimme seuraavaksi vanhaa Hectorin laulua mukaillen "piipustamme taivaat".
Utelin syytä naisten asumiseen Purissa. Ruotsittarien tilanne oli sellainen, että he olivat leikanneet täydellisesti siteet kotimaahansa poikki. Ainoastaan vanhemman - 47-vuotiaan - sisaren kuukausittain saapuva eläke muistutti menneestä elämästä hyvinvointivaltiossa.
Eläke oli tullut alkoholismin perusteella. Koko sukukin omasi kuulemma samanlaisen juoppokromosomivirheen. Illan pimentyessä Bengalinlahden rannalla kuuntelin pitkät tarinat siitä, kuinka juopon elämä oli ollut kuin tervanjuontia koti-Ruotsissa. Sosiaalitantat, pontikkapannu, ikuinen känni...
Nuorempi sisaruksista oli 37-vuotias. Hän veti kamaa posket lommolla, eikä juurikaan juonut viskiä. Hän oli salaperäisempi tapaus kuin juoppo sisarensa. Hän oli ollut naimisissa mm. suomalaisen miehen kanssa. Hän oli viettänyt lähes koko aikuisikänsä Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa.
Välillä hän oli käynyt tienaamassa rahaa Hong Kongista. Sinne hän suunnitteli jälleen pian lähtevänsä, koska siellä oli aina työtä tarjolla.
Minulle ei koskaan selvinnyt, mitä nuorempi sisar teki työkseen Hong Kongissa. Ainoa vihje lipsahti viskinhuuruisen vanhemman sisaren suusta. Hänen mukaansa pikkusisko oli saanut käydä läpi kovia aikoja.
Hotellin pojat olivat evästäneet minut kysymään, tietäisivätkö tyttäret ketään semmoista kalliimman hintaluokan huoraa. Mutta tähän törkeyteen en kuitenkaan sortunut edes viskin lainehtiessa kallossani.
Tai en ole ihan varma tästä, sillä muistin mentyä en muista loppuillasta mitään. Illalla oli ollut tarkoitus sähkökatkosten loputtua kuunnella stereoita, mutta nekin levyt jäivät minulta kuulematta.
Rangaistukseksi muurahaiset kusivat pimeällä pihalla kinttuni kipeiksi.
Seuraavana aamuna heräsin kaameaan kankkuseen. Peruutin heti hieronnan, sillä mahani oli jälleen mennyt sekaisin. Päiväksi olin vuokrannut taksin viemään minut Konarakiin auringontemppeliä katsomaan. Tämänkään toimenpiteen suorittamiseen ei minulta heti aamusta voimia löytynyt.
Kun kerroin hotellin pojille, että naiset eivät olleet esittäneet minulle mitään hintavaatimusta, enkä ollut myöskään saanut ilmaiseksi, olivat he edelleen epäileväisiä. Ehkä ne nussivat vain omaksi ilokseen silloin tällöin länsituristien kanssa.
Saattaahan näinkin olla, ajattelin. Never happens to me.
Matkatoimistomiehen hämäämiseksi kerroin, että huumeita ei ollut näkynyt. Hänkään ei oikein uskonut selityksiini. Ehkä he kävivät sittenkin hakemassa kamaa Sudder Streetin välittäjiltä Kalkutasta. Heidän oli nähty nousevan junaan Purin asemalla.
Oli ikävä tuottaa iloluontoisille intialaisille pettymys, mutta minusta ruotsalaiset ladyt olivat vain pari sattuman soittamaa ihmiskohtaloa, joilla ei oikein ollut enää muutakaan paikkaa minne mennä.
Iltapäivällä toivuin jälleen oikeaksi turistiksi ja lähdin ihailemaan fallospatsaita Konarakiin. Ruotsalaisista sisaruksista en ole kuullut kuin paljon myöhemmin tulla tupsahtaneessa postikortissa.
Nuorempi sisaruksista oli lopettanut röökaamisen ja oli lähdössä jälleen hommiin Hong Kongiin.
11/24/2008
Unknown Generation 1990´s
Kun kerran pistin sen kovalevyn paskaksi ja luulin päässeeni koko elämäni fragmentaarisesta jälkijättöpaskasta eroon, erehdyin pahemman kerran. Kaikki nettiin tallentamani sivut on säilössä monissa arkistoissa, jotka tallentavat kaikki webbisivut niin pitkään kunnes bititkin räjähtävät.
Silloin tosin ihmiskunnasta ei enää ole jäljellä ulkoavaruuden muukalaisille kuin sattumalta löydetyt kännykällä kuvaamani papyrysvideot eri puolilta maailmaa. Niiden perusteella sitten rekonstruoidaan tästä ihmisen asuttamasta lyhyestä välivaiheesta historia, jonka keskeinen ja ainoa merkittävä vaikuttaja on Jussi Apila niminen mielenhäriöihin ja vainoharhoihin taipuvainen pikkurikollinen.
Mutta vielä löytyy, ja kun tänkin tähän panen, löytyy se taas lukemattomista uusista bittiarkistofaileista. Sitaatit lienevät vuodelta 1998 tai 9...
Tuntematon sukupolvi.
Loppuviikko öljyn trading-markkinoilla oli hiljainen. Vieläkään ei ole kunnolla toivottu Nesteen viime vuotisista töppäilyistä. Kaikki unohdetaan kuitenkin kohtuullisen nopeasti, jos luvassa on kohtuullisia voittoja. Pieni siivu siitä sivusta.
Koska oli hiljaista ja olin vierotushoitoni siinä vaiheessa, jossa hortoileminen ei tule kysymykseen, aloin lukea toimistossa jostakin saamaani kirjaa. Se oli hillitön ja hauska. Sen oli kirjoittanut Douglas Coupland. Nimeltään teos oli "Tuntematon sukupolvi. Tarinoita kiihtyvästä kulttuurista". Päätin kirjoittaa seuraavat sitaatit muistikirjaani. Ehkä löysin niistä itseni, tai sen mitä jollekin toiselle on tapahtunut.
"Erittäin erittäin hyvä ja erittäin erittäin huono ei milloinkaan kestä kovin kauan."
Douglas Coupland: Tuntematon sukupolvi
MUKATYÖ: Pieni palkka, pieni arvostus, pieni itsekunnioitus, pienet edut eikä lainkaan tulevaisuutta tarjoava palvelualan työ. Tyydyttävä uravalinta useimpien niiden mielestä, jotka eivät tätä työtä ole koskaan tehneet.
Douglas Coupland
KÖYHIEN JETSET: Ryhmä ihmisiä , joka tyydyttää kroonista matkustusvimmaansa vakituisen työn ja asunnon turvaaman vakaan elämän kustannuksella. Taipumus tuhoon tuomittuihin ja erittäin kalliisiin puhelinkeskusteluihin perustuviin ihmissuhteisiin, usein Serge- tai Ilyana-nimisten henkilöiden kanssa. Taipumus keskustella juhlissa lentoyhteiöiden bonus-ohjelmista.
D.C.
BRASILIAATIO: Kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä ja siitä johtuva keskiluokan katoaminen.
D.C.
VALTAHALVAUS: Toimistohierarkioiden taipumus hajottaa ja ehkäistä tuore asioiden ilmaisu.
DoCo
KAKSIKYMPPISEN HERMOROMAHDUS: 20 -30-vuotiaana koettu henkinen romahdus, joka johtuu usein sekä kyvyttömyydestä elää koulun tai järjestelmien ulkopuolella että oivalluksesta ihmisen pohjimmaisesta yksinäisyydestä maailmassa. Johtaa usein apteekkituotteiden rituaaliseen käyttöön.
DouCou
"Sinun on valittava tuska tai yksitoikkuus"
Douglas Coupland
"Erotisoi älyllisyys."
dc
"Silloin kun ihminen kuuluu keskiluokkaan, hänen on hyväksyttävä se tosiasia, että historia ei piittaa hänestä. Hänen on hyväksyttävä, ettei historia koskaan juhli hänen aikaansaannoksiaan eikä sääli häntä. Se on hinta, joka maksetaan päivittäisestä mukavuudesta ja hiljaisuudesta. Tämän hinnan vuoksi onni on streriiliä; suru ei herätä sääliä."
Douglas Coupland
Takaisin Ihmeelliseen elämään
Silloin tosin ihmiskunnasta ei enää ole jäljellä ulkoavaruuden muukalaisille kuin sattumalta löydetyt kännykällä kuvaamani papyrysvideot eri puolilta maailmaa. Niiden perusteella sitten rekonstruoidaan tästä ihmisen asuttamasta lyhyestä välivaiheesta historia, jonka keskeinen ja ainoa merkittävä vaikuttaja on Jussi Apila niminen mielenhäriöihin ja vainoharhoihin taipuvainen pikkurikollinen.
Mutta vielä löytyy, ja kun tänkin tähän panen, löytyy se taas lukemattomista uusista bittiarkistofaileista. Sitaatit lienevät vuodelta 1998 tai 9...
Tuntematon sukupolvi.
Loppuviikko öljyn trading-markkinoilla oli hiljainen. Vieläkään ei ole kunnolla toivottu Nesteen viime vuotisista töppäilyistä. Kaikki unohdetaan kuitenkin kohtuullisen nopeasti, jos luvassa on kohtuullisia voittoja. Pieni siivu siitä sivusta.
Koska oli hiljaista ja olin vierotushoitoni siinä vaiheessa, jossa hortoileminen ei tule kysymykseen, aloin lukea toimistossa jostakin saamaani kirjaa. Se oli hillitön ja hauska. Sen oli kirjoittanut Douglas Coupland. Nimeltään teos oli "Tuntematon sukupolvi. Tarinoita kiihtyvästä kulttuurista". Päätin kirjoittaa seuraavat sitaatit muistikirjaani. Ehkä löysin niistä itseni, tai sen mitä jollekin toiselle on tapahtunut.
"Erittäin erittäin hyvä ja erittäin erittäin huono ei milloinkaan kestä kovin kauan."
Douglas Coupland: Tuntematon sukupolvi
MUKATYÖ: Pieni palkka, pieni arvostus, pieni itsekunnioitus, pienet edut eikä lainkaan tulevaisuutta tarjoava palvelualan työ. Tyydyttävä uravalinta useimpien niiden mielestä, jotka eivät tätä työtä ole koskaan tehneet.
Douglas Coupland
KÖYHIEN JETSET: Ryhmä ihmisiä , joka tyydyttää kroonista matkustusvimmaansa vakituisen työn ja asunnon turvaaman vakaan elämän kustannuksella. Taipumus tuhoon tuomittuihin ja erittäin kalliisiin puhelinkeskusteluihin perustuviin ihmissuhteisiin, usein Serge- tai Ilyana-nimisten henkilöiden kanssa. Taipumus keskustella juhlissa lentoyhteiöiden bonus-ohjelmista.
D.C.
BRASILIAATIO: Kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä ja siitä johtuva keskiluokan katoaminen.
D.C.
VALTAHALVAUS: Toimistohierarkioiden taipumus hajottaa ja ehkäistä tuore asioiden ilmaisu.
DoCo
KAKSIKYMPPISEN HERMOROMAHDUS: 20 -30-vuotiaana koettu henkinen romahdus, joka johtuu usein sekä kyvyttömyydestä elää koulun tai järjestelmien ulkopuolella että oivalluksesta ihmisen pohjimmaisesta yksinäisyydestä maailmassa. Johtaa usein apteekkituotteiden rituaaliseen käyttöön.
DouCou
"Sinun on valittava tuska tai yksitoikkuus"
Douglas Coupland
"Erotisoi älyllisyys."
dc
"Silloin kun ihminen kuuluu keskiluokkaan, hänen on hyväksyttävä se tosiasia, että historia ei piittaa hänestä. Hänen on hyväksyttävä, ettei historia koskaan juhli hänen aikaansaannoksiaan eikä sääli häntä. Se on hinta, joka maksetaan päivittäisestä mukavuudesta ja hiljaisuudesta. Tämän hinnan vuoksi onni on streriiliä; suru ei herätä sääliä."
Douglas Coupland
Takaisin Ihmeelliseen elämään
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
