10/19/2007
Dirty Old Town
Aamulla saan rahamarkkinoiden epävarmuudesta tarpeekseni. Mustasta maanantaista jolloin New Yorkin pörssi sukelsi yli 20 prossaa on kulunut päivälleen 20 vuotta. Mihin tuokin aika katosi? Meni yhdessä hurauksessa. Ripustan kyltin ikkunaan ja päätän nostaa kytkintä Pöxymäen kukkuloilta.
Ja sitten se on wide open road. Tyyppejä ei ole liikkeellä, se parantaa entisestään kohenevaa mielialaani ja luulotautejani.
Sisäasianministeriön poliisiosasto on viime aikona seurannut liikkeitäni CIA:n ja Suomen eduskunnan laskuun. Osaan kuitenkin pelin säännöt, kuljen kuin en olisi mitenkään asiasta tietoinen. Se jos mikä panee ne kihisemään raivosta.
Vaikka olenkin perusteellisten tutkimusten jälkeen varma ettei hampaisiini ole tällä kertaa kätketty mikrofoneja, tiedän satelliitien kiiluvien silmien tuijottavan liikkeitäni kiimaisina.
Annan heille kokeeksi lauseen verran pähkinää purtavaksi hermokeskusten supertietokoneisiin:
- Sain ihan kivasti veronpalatuksia!
Katson sitten muina miehinä perin kiinnostuneena taivaanrantaa ja kuljen säiden alla. Kuuntelen iPodilla Poguesin biisiä jossa lauletaan:
I met my love by the gas works wall
Dreamed a dream by the old canal
I Kissed my girl by the factory wall
Dirty old town
Dirty old town
Clouds are drifting across the moon
Cats are prowling on their beat
Spring's a girl from the streets at night
Dirty old town
Dirty old town
I'm gonna make me a big sharp axe
Shining steel tempered in the fire
I'll chop you down like an old dead tree
Dirty old town
Dirty old town
I met my love by the gas works wall
Dreamed a dream by the old canal
I kissed my girl by the factory wall
Dirty old town
Dirty old town
Dirty old town
Dirty old town
Dirty Old Town Lyrics
Artist(Band):Pogues
Säätiedotukset ovat luvanneet koko viikon sateen ja myskyn alkavan. Aurinko paistaa kuitenkin pilvettömältä taivaalta syksyn valoa. Menen yhä peremmälle säiden sekaan. Selkäni tarvitsee liikettä. Pätkin menemään ja pitkästä aikaa tuntuu, että ehkä tästäkin tärkystä selvittiin.
Olen ollut kiltti poika ja syönyt särkylääkkeitä ohjeen mukaan. Vähitellen tunnen niiden vaikuttavan. Uimassakin olen pariin kertaan käynyt, joten kuten sekin alkaa sujua.
Päätän ryhdistäytyä, panna elämäni uuteen järjestykseen. Päätän lukea ensitilassa postin aamulla tuoman huuto.netistä ostamani Pasolinin "Laitakaupungin valot" kirjan, josta kiinnostuin ostettuani Pomon kanssa Anttilan tarjoushyllystä kaverin myöhäiskauden tuotannon. Katsomme "Salonin - Sodoman ja Gomorran 120 päivää", joka on aika rankka pätkä. Kun ihminen päästää irti sivilisaation puristuksesta alkaa hänen alitajunnastaan löytyä pervoja piirteitä, joita leffassa esitellään yksityiskohtaisesti markiisi de Saden kirjaa mukaillen.
Kalastajat ovat asemissa. Lintujen pääjoukko on jossain välissä häipynyt kohti etelää. Ilma on raitis, kirkas ja tyhjää täynnä. Poltan tupakan ja mietin pitäisikö mennä kosken kupeeseen kuppilaan istumaan? Terassi on riisuttu talveen, lehdet leijailevat, kaupunki humisee kaukaisuudessa. Seikkailija miljonääri Steve Fossettia ei ole vieläkään löydetty Nevadan erämaasta, jonne hän katosi pienkoneellaan etsiessään tasankoa jolla rikkoa autojen maailmanennätysvauhti.
Palailen metsien läpi ja perille päästyäni tankkaan eilen tekemääni makaronia. Olen ilmeisesti toipumassa ainakin väliaikaisesti koomasta. Olen tehnyt jo kaksi kertaa sapuskaa omin voimin kuluvan viikon aikana. Se on kaksi kertaa enemmän kuin yhteensä aikaisemmin kuluvana epäonnen vuonna 2007.
Sapuskan jälkeen teen testin. Jalat ja selät ovat punaisella lukuun ottamatta "puukoniskumaista kipua jalkaterässä". Selkäkipu on vittumainen juttu! Revitään siitä sitten.
10/16/2007
Autumn in Helsinki
Sitt mä otin sen dösän ja hurautin sillä kylille tapaamaan yhtä mun vanhaa frendiä. Se oli semmoisissa salaisissa laboratoriohommissa joissa sotkettiin sosiologiaa ja radiologiaa kansainvälisten tiedustelupalvelujen hämäämiseksi.
Niillä oli siellä kulissihommissa yksi proffa joka kirjoitti Helsingin sanomiin, että köyhien kannattaa ostaa aina kallein mahdollisin tavara. Kai se tiesi ku se oli joku sosiaalipolitiikan proffa, viisas mies kaiketi tai millä perusteella ne tyypit sinne valkataan.
Talottiin sitt meneen siellä Krunikassa, eikä siellä ollu ketään himassa. Oli ku ne neukut ois viimeinki saanu sen neutronipommin päsäytettyä stadiin.
Me mentiin syömään sapuskat taas siihen korealaiseen ku se on ainoo etninen mesta missä kehtaa enää stadissa käydä. Otin sen saman annoksen kun aina ja hottii oli. Kimchii vedin naama väärällään ku mulla on siihen tullut himo.
Me jutskattiin kaikkea mitä oli tapahtunut viime vuosina ja ihmeteltiin kovasti, että kukaan ei ole porukasta vielä monot suorana. Sitä voisi pitää ihmeenomaisena hommana, mutta kai se on viime kädessä sattumaa, joten ei me sitä alettu sen kummemin vatkaan.
Siit se mun kaiffari niinku häipy takas niihin sosio-radiologian laitoksen hommiin. Mä painelin steissille kattoon ett onko paljo apinoita tänään liikeellä?
Sitt mä niinku talsin steisillä ja kattelin ett onpa ankean näköistä sakkia ja meininkiä. Otin siitä sen ratikan Tölikkään ja menin kysyyn ku ne sano ett mun marginaali on ja pysyy 0,38:ssa. Mä läväytin nyrkin pöytään ja sanoin mites asiat nyt makaavat?
Se oli hyvä veto, just jetsulleen jees, vaikka ite sanonkin. Ne sano ett joo on tässä vielä petraamista, antoivat mulle uudex marginaaliksi 0,30. Enkä mä enää mitään kysyny ettei ne muuttais mieltään.
Otin siitä semmoisen purkin ja ajoin takaisin Pöxymäen kukkuloille. Riitti meinaan mulle tuo ihmisten ilmoilla liikkuminen. Oli sen verran pahan näköistä sakkia liikkeellä, ett ois voinu tulla puukosta selkään jos oisin jääny sinne selvittämään niiden juttuja tai mistä se sakki siellä tappeleekin.
No joo sitt mä panin soimaan Joe Strummerin levyn ja se kuulosti täys-Clashilta. Kattelin sitä paperipinoo ja aattelin heittää koko paskan roskiin. Ei ne kuiteskaan huomasi mitään.
Esmeks yks Elisa ei oo lähttäny mulle ku vasta toukokuun kuitin. Ei kai se tartte rahaa, eikä viitsi pieneläjää kaikenmoisilla turhilla papruilla vaivaa. Tuleehan siitä kuluja ku pitää laittaa postiin ja kaikki.
Ku mä olin takas luukussa, mä mietin että ollaanko tässä muka elossa ja tämä tässä mun elämä? Pitäisikö sille yrittää muka tehdä jotain, tai edes muodon vuoksi hiukka säätää?
Onnex mä tulin järkiini ja aloin miettiä sitä tavaamaani kirjaa jossa se kunnon sotamies Svejk käy sitä maailmansotaa. Sillä jätkällä ei päätä palellu. Funtsasin hommaa ja tajusin pelastuneeni vielä ainakin tän kerran ihmisilt ja ajatuksen vaivalt. Buddhat katteli mua joka puolelta entiseen malliin ja telkusta oli luvassa tosi paljon, tosi hyvää ohjelmaa.
Päätin, että en mä ala tällaisilla jutuilla päätäni rassaamaan, vaan mä aion mennä heti ku kerkiän vääntää niskat nurin Pöxymäen baarinpitäjältä joka ei vieläkään ole muuttanu sinne Orange Countyyn Los Angelesin alueelle vaikka kuhui ja lupas jo ajat sitt ennen ku mä sinne Chiang Maihin löin maihin. Paskaako jäi tänne kuppaan?
10/13/2007
Visions of India
Now when the party is over and I´m so tired I like to watch the old photographs I found from the basement. It seems like yesterday but it was long ago. I was young and strong and heavily overdosed by drugs. I decided to beat it from Helsinki heaven where nothing ever happens. I flew to India and decided to stay there the rest of my life.
India´s economy was not booming yet. Finnair had no direct fligts there. India was hot, dirty, chaotic. I just loved the mess, the buzz. Of course the fact that I could buy without prescription all the possible drugs helped me to settle there.
After some months I needed change. Next direction was Nepal. In Katmandu I waited every day for my man. He was never early, he was always late. He introduced himself saying:
- I´m not rich. I´m just little rich.
- Good for you, I answered and then we disappeared to secret holes of Tamel district.
My man was sort of gangster. He was the member of local mafia and wanted me to join the AK-47 club. Because I was not ready for that he asked me to do a little favour for him by smuggling dope in my pack over the borders. I just smiled quietly and he was angry for my lack of co-operation.
After business talks we continued whatever we where doing there behind the closed doors in the heart of Asian darkness...
In the mornings I watched the Mt. Everest form the roof of my hotel. There was people all over the world in that spring in Nepal on the way to the peak of extraordinal. May is the best month to try to climb the Everest. In that year only 11 climbers died during their adventure.
After I had finally returned from Nepal to India somehow I ended to Darjeeling at the other end of Himalayas. Place was just opened for foreigners after gurkha guerrilas mutiny. Up there above the clouds was very quiet. When I visited one tea farm the boss of it said:
- We are still carrying the weapons when we move.
On the way back to Delhi I stayed in the ancient city of Varanasi. I met there my guide who asked me one night to come to have a dinner in his place. Somehow I was not hungry but beer was ok.
We went to the Musical Temple to meet Ravi Shankar´s cousin Rishiguru. He took his daily dose of brown sugar and asked his band to play ancient Indian music. Then he spoked me over to buy tabla drums. Rishiguru promised send them to me to Europe. I even paid for the iron box. Drums never game. Music was terrible; kind of brain wash music.
And then I moved in India form place to another. India had over one billion inhabitants and I really felt the power of masses who had nothing to lose. I suppose most of them still haven´t..
And when my money run out I started to work as portrait photographer. Oh boy, how the Indians liked to be in pictures with their families. Bad thing for me was that they simple didn´t have any money. So income level was nothing to mention.
I followed the river Ganges to east coast and ended up to Calcutta. I don´t remember clearly what happened there because of all the substances I took that time but I guess I met there interesting people. Kind of freaks, but I suppose that´s the way of living there for some upper castes.
Summer months in India are extremely hot. Most of the time I stayed inside and smoked cigarettes. Only reason to go out was to take a trip to ligueur store. I bought two large bottles Indian whiskey each day and started lose the reason slowly.
After I finally reached the state of delirium everything was easy. I started to enjoy living with the freaks like me. But of course I don´t remember much of those days, don´t want to remember, don´t want to speak. I have only dreamlike chaotic visons of the Indian people and places.
That was one hell of the trip which lasted several years. I don´t have any clue how I ended back to Europe. Now I´m completely different and have only hundreds of photos to remind me that it´s the thin line between reason and madness. One day you can pretend to be an normal person in Helsinki, next day living on the fast lane in other side of the world in Calcutta.
Now I can laugh to all that. Those who stay alive from their junky days can easily laugh to everything. You know, it wasn´t me. It was someone else from the wierd collection of western ways of going wrong...
When I watched the old photos I found lyrics to my Calcutta song which was never composed:
Calcutta by night
I came from ancient Varanasi
escaped my little devadasi
In the morning sun
I walked across the great nation
sleeping on the sidewalks near Howrah station
Hot wind was raging from the swamp
human horses were pulling the burden
as long as their short life
Dealers of the Sudder street were selling the basic dope
(they make it very good on the hills of Punjab)
Soon I saw fourteen million human flies
and I understood that something went wrong
in the upstairs skies
Maybe there was something good left
to make this song
Hey mister, do you want to fuck?
all kinds of pussies
ready to duck
Chinies, black from south
narrow from Nepal
or do you after all like flabby?
Calcutta by night is very happy
Nearby the main street every night
they sell, they buy
Many young dreams disappear
in the brothels of the bystreets
I watched them, I touched them
I was writing my life story with my sad pen
One girl costs you a hundred in money
is there something wrong?
she is happy, she is sunny
Have you ever tried
with two at the same time?
Many men have been feeling better
like on the magic tour with the Panboy called Peter
They are raping the memory of a Victorian queen
every night in the Maidan´s dark jungles
Tonight, the third and even fourth worlds lie disgraced:
tomorrow we´re faraway and saved
Overdose just needs a little planning
Your central nervous system then
goes on the blink
and your breathing stops
in a wink
Tunnisteet:
andu nepal,
india junky varanasi darjeeling calcutta kat
10/11/2007
Island of Lost Souls
Kipua on kestänyt jo viikkoja. Teräsvartaloni ei ole enää terästä. Keväällä meni polvesta nivelsiteet ja nyt selästä kaikki mahdollinen. Illalla känkkään dr. Muzan avustamana läheiseen Heseburgeriin. Nousukausi on kiihkeimmillään, vetelee viimeisiään. Ovessa olevassa kyltissä haetaan työntekijöitä paistamaan hampurilaisia. Mietimme hetken, mutta koska en tykkää hampurilaisista, hylkäämme ajatuksen.
Jalkapalloileva nuoriso täyttää Pöxymäen kentät. Talveen valmistaudutaan, fudiksen kuplahalli on pystytetty. And I really don´t know what to think about all this? Puhelemme dr. Muzan kanssa siitä kuinka lehtimyyjät käyvät syksyn pimetessä kiivaina kimppuumme sikahyvillä tarjouksilla. Levikin tarkastuksen uhatessa on tilaajaluvut kaunisteltava näyttämään mahdollisimman suurilta. Itse armahdin SanomaWsoyn ilmestymisestään asti raskasta tappiota tehnyttä Taloussanomia tilaamalla lauantain numeron. En tiedä mitä lisäarvoa se tuo elämääni, mutta lupaus tilauksen automaattisesta päättymisestä tilausjakson jälkeen kuulosti kohtuulliselta.
Dr. Muza on puhuttu ympäri tilaamaan synkästi inhoamani Image-lehden. Bonuksena hän saa Köpiksen matkaoppaan. Kun palaan luukkuun kuulen Pomonkin tilanneen Imagen. Hänkin saa bonuksena Köpiksen matkaoppaan.
Selkää on doupattu monenmoisin särky- ja tulehduskipulääkkein. Tulos on lievästi parempaan päin. Tutkittuani netistä kaiken mahdollisen selkävammoista tiedän ettei sen kummempaa juuri ole tehtävissä. Röntgenkuvaus auttaa harvoin. Sama pätee tietokone- ja magneettikuvauksiin. Fysioterapia saattaa lievästi auttaa. Leikkaukseen turvaudutaan äärimmäisen harvoin. Pitää vain voimien mukaan pysytellä liikkeellä. Jos jää makamaan voi käydä, että ei enää koskaan nouse.
On tässä selän jumurissa koomiset piirteensäkin. Olen aikani kuluksi tilannut kaikki sähköpostiosoitteeni täyteen ulkomaisten lehtien e-lettereitä. Luultavasti selän parantuessa dellaan ne nopsaan informaatiovirtaan tukahtuneena. But world is not far anymore, it don´t even live in your neighbour, it has moved to you place permanently, I guess. Vaikea juttu joka vaatii pohtimista on, että kun voi lukea haluamansa jutut englanniksi, miksi hukata aikaansa suomenkielisiin? Ne ovat kalpeita referaatteja maailman laatulehtien joukossa. Hesari on täysin ponneton, eikä eilen verkossa ilmestymään alkanut Uusi Suomi tunnu blogien lisäksi tarjoavan kuin samat joka tuutista puskevat tietotoimistojen uutiset.
Pitäisi vissiin vetää pää täyteen kossua. Sen jälkeen voisi unohtaa kaiken kivun, kaiken kaikesta lähtemällä tappelemaan Pöksymäen baariin entisten seiloreiden kanssa. Siellä ei taatusti selittelyt auttaisi, eikä pois pääsisi kuin henkiin jääneet. Kuolleet kuskattaisiin yön hämärissä vanhaa tyyliin Ämmässuon kaatopaikalle. But I must admit, that I´m not gonna be one of them.
10/09/2007
Virtual Life of Raimo Sailas
Uni ei maita. Herään aamuisin ennen viittä, tänään jo ennen neljää. Silti ei väsytä yhtään. Kumma paikka. Missä mennään? Ehkä olen saanut Pomolta tujauksen lakkahuumetta, jolla mm. päivisin vähän väliä nukahtavien lihakset aktivoidaan jänterään toimintaan. Selkä- ja jalkalihakset ovatkin totta tosiaan jatkuvassa krampissa, lakanomaisessa valmiustilassa.
Aamuöisin ei tapahdu mitään. Täytyy tsäpätä ulkomaisia tv-kanavia ja odottaa Hesarin kolahtavan luukusta. Tänään lehti kirjoittaa paljon maamme terveydenhuollon ongelmista, joita sanalla sanoen riittää. Kaikki on päin persettä, kun sitä tarkemmin lähestyy. Sairaanhoitsut uhkaavat lähteä lätkimään keskussairaaloista, jos massia ei tule massiivisesti lisää. Mielestäni tämä on hyvä idea, joten kannustan heitä Hesarin sähkäpalstalla toteuttamaan uhkauksensa:
"Koko terveydenhuoltojärjestelmä uusiksi!
Jussi Apila | 9.10.2007 8:40
Nyt kun kertaheitolla julkiselta sektorilta häipyy suuri osa sairaanhoitajista, tarjoutuisi hyvä tilaisuus panna koko järjestelmä uusiksi.
Julkisia terveydenhuoltopalveluja jonkin verran käyttäneenä olen tullut siihen tulokseen, että kansalaisille pitäisi jakaa palveluseteleitä, joilla he voisivat hankkia verojensa vastineeksi hoidon mistä parhaaksi katsovat.
Samalla syntyisi tervettä kilpailua, joka laskisi yksityisen tarjonnan hintoja. Julkinen puoli ei saisi enää automaattisesti rahoitusta veronmaksajilta ja sekin joutuisi kilpailemaan olemassaolostaan.
Erityisesti terveyskeskukset voisi lakkauttaa, sillä niissä on esimerkiksi Helsingissä tehoton työkulttuuri, eikä hoitokaan pelaa. Lääkärit on ohjeistettu hoitojonojen pelossa olemaan tekemättä lähetettä jatkotukimuksiin. Suomen laboratorioissa voitaisiin tutkia kaikki EU:n asukkaat, röntgeneitä on liikaa...
Kun sairaanhoitajat nyt lähtevät lupaustensa mukaisesti lätkimään voidaan samalla irroittaa terveydenhuolto kunnilta valtion järjestettäväksi. Kunnathan tekevät konkurssia ja Kemin tapainen tulevaisuus häämöttää jos niiden annetaan vielä toheloida kunnallisen itsemääräämisoikeuden nimissä terveyspalveluissa.
Toki valtiojohtoinen järjestelmä merkitsisi terveydenhoidon keskittämistä suurempiin yksiköihin, mutta kustannussyistä ei muutakaan järkevää vaihtoehtoa ole tässä vähäväkisessä maantieteellisesti isossa maassa. (Näin ollen ei sairaanhoitajiakaan enää tarvittaisi joka niemennotkoon ja saarelmaan.) "
Lehtiä lukiessa palastuu mitä merkillisempiä hankkeita. Joku dorkaporukka on keksinyt, että yliopistot kannattaa yksityistää. Outoa on, että nämä sataprosenttisesti julkisella rahoituksella toimivat puulaakit ovat itse etunenässä vaatimassa autonomiaa. Erityisesti tätä sakkia näyttää pesiytyneen Taideteollisen korkeakoulun ja Kauppakorkean liepeille. Kannatan vilpittömästi heidän pyrkimyksiään:
"Toisiko yksityistäminen tehoa yliopistoihin?
Yliopistojen oikeudellista ja taloudellista asemaa aiotaan muuttaa tuntuvasti ja varsin nopealla aikataululla. Jo 2009 kaikki yliopistot on tarkoitus irrottaa valtion budjettitaloudesta ja tehdä nykyisistä tilivirastoista joko julkisoikeudellisia laitoksia tai yksityisiä säätiöitä.
Lue lisää: Helsingin Sanomat 29.8.2007 22:27
Toisi...
Jussi Apila | 9.10.2007 9:00
Siinä mielessä yliopistojen yksityistäminen olisi hyvä asia, että valtio voisi karsia nykyisiä rahoitusautomaattejaan. Jos huippuyliopiston puuhamiehet ja muut haluavat yksityistää puljunsa, niin siitä vaan. Mutta heille tulee myös siirtää vastuu rahoituksen järjestämisestä.
Kun konkurssi suurelle osalle väistämättä tulee, turha sitten huutaa valtiota hätiin. Yksityistämisen myötä saataisiin samalla Suomen liian suuri korkeakouluverkko saneeramaan itse itsensä.
Luulenpa, että yksityistämisestä puhuvat eivät ymmärrä mistä puhuvat, tai sitten luottavat valtion rahoittavan entiseen malliin yksityisen sponsorirahan jäädessä marginaaliseksi persiljaksi voileivän päälle. Eihän sille tulevalle Himasen ja kumppaneiden "huippuyliopistollekaan" tullut budjetissa uutta rahaa, vaikka työryhmässä istui ylimmäinen kirstunvartija Raimo Sailas."
Raimo Sailas? Vieläkä joku muistaa tämän ärjyn julkisten menojen leikkauslistoja yökaudet laatineen vanhapoikademarin? Hän kuuluu Elinkeinoelämän keskusliiton ohella nykyisen työmarkkinatilanteen suurimpiin häviäjiin. Hän on pitänyt viimeiset 15 vuotta kriisitietoutta yllä ottamalla aloitteen valtionvarainministeriön käsiin. Homma pelasi ensin lamasta toipumisen, sitten suurten ikäluokkien eläköitymisestä koituvien lisäkulujen nimissä. Kukaan ei uskaltanut panna hänelle hanttiin.
Mutta sitten tulee Kokoomus hallitukseen. Ensi töikseen pahat porvarit vapauttavat pullon hengen ja pitkään vaalittu palkkamaltti on hetkessä mennyt. Perusvirhe oli EK:n kategorinen kieltäytyminen tuposta. Kuviteltiin näet, että vientiteollisuus saisi muita tuntuvammat palkankorotukset. Julkiselle sektorille uskottiin käyvän köpelösti uusliberaalien oppien mukaisesti, jossa kasvualat palkitaan ja taantuvat taantuvat entisestään.
No, Kataisen komppanian johdolla kaikki ovat saaneet ainakin kymmenen prossaa lisää liksaa. Raimo Sailaksen elämäntyö valui hetkessä hukkaan. Ensi vuonna on edessä uusi matsi. Varsinkin jos sairaanhoitajat onnistuvat lakollaan saamaan tuntuvasti muita paremmat korotukset. Muut haluavat ensi vuonna kuroa eron umpeen ja sairaanhoitajat saada uuden kuoppakorotuksen. Ja piiri pieni pyörii, kunnes seuraava lama pysäyttää tuolileikin. Inflaatio tosin syö kiihtyessään korotusten ostovoimaa ja kunnat nostavat veroja, mutta kyllä kai palkansaajillakin täytyy olla joskus oikeus saada osa kasvavan kansantalouden tuotoista...
Selattuani Hesarin mietin, että jotakin parempaa täytyy olla. Ensi aion tilata Financial Timesin, mutta päivittäin senkin lukemiseen menisi liikaa aikaa. Voisi tulla stressiä. Näin ollen tyydyn tilaaman ainoastaan kerran viikossa ilmestyvän Economistin, vaikka verkosta voi lukea sillä päälle sattuessaan ilmaiseksi talousuutisia aamusta iltaan.
Kokeeksi tsekkaan vanhan kunnon San Francisco Chroniclen talousuutistarjonnan. Siellä kerrotaan huikeista odotuksista jotka tällä kertaa sijoitetaan erilaisten virtuaalisten kohtaamispaikkojen huikeisiin tulevaisuuden näkymiin. Tällä hetkellä niillä arvioidaan olevan jo yli 200 miljoonaa ystävää. Määrä kasvaa koko ajan, vaikka nykymyodossaan ne ovat mielestäni aika kökköjä luomuksia. Suomessa on eletty viime aikoina Facebook buumia. Olen kokeillut ja huonoksi havainnut. MySpace menettelee, vaikka en itse mitään uudenlaista "verkossa tapahtuvaa yhteisöllisyyttä" olekaan vailla.
Lähden kokeilemaan kävelemistä Pöksymäen puistoon. Törmään penkillä istuvaan krapulakaljaa juovaan Pastoriin. Hän kertoo päässeensä osalliseksi nousukaudesta yllättäen saaamansa perinnön muodossa. Fyrkkaa on tosin enää jäljellä 2500 euroa. Niillä Pastori aikoo matkustaa Kuubaan.
- Jos vaikka pääsisi naisten pöksyihin, Pöksymäen baarin veteraani unelmoi.
10/06/2007
10/05/2007
Sort of Homecoming...
Asiat menivät totaalisen vituroilleen Aasiassa. Okei, poltin kumia, ajoin isoa pyörää, törmäsin moottoripyörataksiin, selkä pamahti lopullisesti. Istuin asiaa ihmetellen pari päivää Top Northin baarissa imien viskiä tuskiini. Kahden päivän jälkeen menin sairaalaan ja sain kipupiikin. Uskoin kivun hellittävän ja voivani jatkaa katoamistani viidakon uumeniin.
Kolmen päivän päästä olin juonut majatalon kuivaksi viskistä ja jouduin tunnustamaan tosiasiat. Menin takaisin sairaalaan. He halusivat ottaa minut osastolle, mutta en kuitenkaan vieläkään katsonut olevani laitoskamaa.
Lääkäritakkiset tyypit kuvasivat selkäni ja ottivat kaikki mahdolliset kokeet sisuskalujen mahdollisten vammojen toteamiseksi. Selästä löytyi entisten lisäksi jotakin epäselvää, sisuskalut olivat kunnossa. Kaikki arvot huippua, maksa-arvot ainoastaan lievästi koholla syystä jota en voinut viskeissäni millään käsittää.
Kun en suostunut jäämään osastolle, sain pussillisen stydiä medisiiniä. Otettuani niitä nukuin kaksi päivää. Ruusut kukkivat vahvoissa opiaattiunissani. Pomo oli huolestunut stadissa katoamisestani ja onnistui jotenkin jäljittämään minut. Saatuani puhelun hotelliin tajusin mömmöistä huolimatta, että matkan jatkaminen ei näissä tuskissa olisi mielekästä, eikä tulisi edes onnistumaan. Muuten olisin tällä hetkellä jo Kuala Lumpurissa.
Majatalon matkatoimisto hankki minulle ensimmäisen mahdollisen paluuflapan. Hätä ei lue lakia, jouduin nöyrtymään maailman vittumaisimman lentoyhtiön Finnairin kyydittäväksi. Seuraavana aamuna minut kuskattiin lentokentälle ja lensin Chiang Maista ekaksi Bangkokiin, sieltä päiväkoneella Helsinkiin. Kolmen kuukauden seikkailuni Aasian eksotiikassa koki nolon lopu kahden viikon resuamisen jälkeen.
Vaikka sain istua yksin kokonaisella penkkirivillä, ei vihani Finnairin väärinkäytöksiä kohtaan laantunut. Heti kun kykenin rustasin kammottavan paljastuksen yhtiön väärinkäytöksistä Hesarin sähkökeskusteluun:
"Finnairin henkilöstön piratismi kuriin!
Jussi Apila | 28.9.2007 15:49
Valtio sääti viime vuonna piratismin vastaisen lain. Loistavan esimerkin lain noudattamisesta tarjoaa Finnairin Aasian lentojen henkilöstö. Olen saanut lukemattomia kertoja todistaa kuinka koneeseen mennessään porukka kantaa selkä vääränä piraattilaukkuja ja muuta kamaa koneeseen. Esimerkiksi viime tiistaina Bangkokin lentokentällä Mulberry-nimisen piraattilaukun nimen saatoin jopa erottaa erään lentoemon kantamuksista.
Valtion lentoyhtiön henkilöstö näyttää siis oivaa ryhdikästä esimerkkiä maamme piratismin vastaisesta taistelusta. Ja minne Aasiasta roudattu kamaa päätyy. Katselkaapa joskus huuto.netin muotitarjontaa...
Finnairin henkilöstön toiminta todistaa uuden piratismin vastaisen lain täydeksi humpuukiksi, joten kaikki vaan entiseen malliin kantamaan piraattituotteita kotomaahan valtion rälssin tavoin!"
Lentoemot vastasivat uhkaamalla tarjota minulle ilmaiseksi menolipun pysyvästi huishelvettiin tästä maasta häiritsemästä heidän hämäräbisneksiään.
Helsinki-Vantaalla hoipuin reissusta rähjääntyneenä pelkän käsimatkatavaran varassa. Tullin epäilykset heräsivät. Läpivalaistuaan kassini he eivät millään uskoneet, että joku voi saapua kahden viikon jälkeen Thaimaasta ilman minkäänsortin ostoksia. Lääkkeet ja kamerat herättivät heidän kiinnostuksensä, mutta vedettyään vesiperän he joutuivat hämmentyneinä tilanteesta luovuttamaan. Pomo kuskasi minut kämpille. Heti kun tulin tolkkuihini rustasin Hesarin sähkökeskusteluun vittuilut myös Finavialle:
"Finavia: Matkustaja vastaa itse tavaroistaan turvatarkastuksessa
Matkustaja on pääsääntöisesti itse vastuussa käsimatkatavaroistaan, jotka hän jättää lentokentän turvatarkastuksen läpivalaisuhihnalle. Finavian lentoasemaliiketoiminnan johtajan Reijo Tasasen mukaan turvatarkastuksen virkailijat eivät käytännössä kykene seuraamaan, päätyvätkö tavarat läpivalaisun jälkeen niiden oikeille omistajille.
Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 19:36
Ei mene läpi oikeudessa
Jussi Apila | 4.10.2007 20:11
Terveisiä vaan Finavialle, oikeudessa em. selitys ei mene läpi! Vastuussa on tasan tarkkaan tarkastuksen suorittava taho, jonka vaatimuksesta matkustaja joutuu luovuttamaan vehkeensä läpivalaistavaksi.
Maailmalla on kovin tuttua, että varkaat tietävät turvatarkastuksen tajoaman mahdollisuuden pölliä tietsikat yms. Miten ihmeessä esim. ruumiintarkastuksessa oleva matkustaja voisi olla vastuussa kamojen kadotessa liukuhihnan päästä? Tasasen näkemys on suorastaan törkeä ja kuvaa kuinka lainopillisia tulkintoja Suomessa tarjovat tahot, joilla ei minkään sortin asiantuntemusta tuomioistuimeen verrattuna ole."
Lähetän sairaalalaskut ja käyttämättömät peruutusoikeudettomat lentoliput vakuutusyhtiöön, valmistautuen myös kirjoittamaan vastineen heidän väärinkäytöksistään ja vaihtamaan vakuutusyhtiötä. Toistaiseksi vakuutusyhtiö on kannaltaan viisaasti pysytellyt hiljaa.
Selkä on paluuni jälkeen edelleenkin paskana, tajuan kerrankin osanneeni vetää oikean johtopäätöksen, vaikka syksyn pimeneminen pimentää jälleen myös ihmisten päiden hehkulamput. Valtavasti turhaa masennusta, ahdistusta, paniikkia, joka pitäisi kieltää lailla. Tässä ensivaikutelmani Suomesta. Päätän lymytä kämpän seinien suojassa loppuelämäni- joka ei Finavian lähettämän uhkauksen mukaan tule olemaan pitkä eikä hohdokas - bunkkerissani tuijottaen jättitelkun kaikkia mahdollisia kanavapaketteja. Lataan koneelle Joostin, 250 nettitelkkukanavaa, varmistuakseni ettei aika vuosien saatossa pääse tulemaan pitkäksi.
Huomaan jonkin demareiden aviisin siteeranneen Jussi Apilan definitiivistä analyysia viihdefilosofi Pekka Himasesta. Kovasti on Jussi sen perusteella rutannut uudesta Suomesta unelmoivaa ylipainoista partajeesusta. Mikä sitä Jussi Apilaa oikein vaivaa? Eikö hän tykkää suomalaisista? Miksi hän uhoaa kännissä antavansa Suomelle ainoastaan potkut persuuksiin? Ehkä hänellä on selän ohella jokin muukin paikka pipinä?
Yritän tuskissani nukkua vaihtelevalla menestyksellä. Pystyssä olen varhain ja kuulen Hesarin desantin hiipivän pudottamaan aviisin luukusta ennen viittä. Avatessani sen otan välittömästi pultit lukiessani Helsingin yliopiston ja Työterveyslaitoksen humpuukitutkimuksesta. Sen mukaan nukkuminen on kellontarkkaa työtä; huonosti käy liian vähän tai liian paljon nukkuville. Ja ei kun senttaammaan Hesarin sähkökeskusteluun:
"Tutkimus: Noin 7 - 8 tuntia nukkuva elää pisimpään
Sekä liian lyhyt että liian pitkä yöuni saattavat lyhentää elämää. Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan lyhytunisten kuolleisuusriski oli miehillä neljänneksen ja naisilla viidenneksen suurempi kuin keskivertonukkujan.
Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 10:48
No jopas jotakin!
Jussi Apila | 4.10.2007 20:34
En tiedä menetelmiä joilla tutkimus on tehty, mutta sen johtopäätökset ovat kyllä liian yleistäviä. Ihmiset kun ovat yksilöitä, joilla on geneettisiä yms. eroavaisuuksia. Erot näkyvät myös tarvittavan unen määrässä. Tämä lienee tavalliselle kansalle päivänselvää, mutta tutkijoille näköjään ei.
Lisäksi tutkimuksessa esitetään unilääkkeiden säännöllisen käytön lisäävän kuolemanriskiä kymmeniä prosentteja. Eikös niitä lääkkeitä yleensä käytetä, kun on psyykkisiä yms. ongelmia. Entäpäs jos ne selittävätkin lisääntyneen kuolemanriskin? Jos ei, syyllistyvät lääkärit hitaaseen tappoon päivittäin määrätessään unilääkkeitä ihmisille. Tämä ei tosin liene kaikkien terveyskustannuksista huolta kantavien näkökulmasta enää edes mikään rikos.
Telkussa menee täysdorka sarja, jossa ennustetaan ihmisten elinikää ja pyritään saamaan sitä ylös tarveellisillä elämäntavoilla. Kukaan täysijärkinen ei usko, että elinikä voidaan näin tarkasti ennustaa.
Sama voidaan sanoa tämänkin tutkimuksen tuloksista; ei ole mielekästä alkaa rassaamaan liiaksi pääkoppaansa kuolemansa hetkeen liittyvällä problematiikalla. Huonostihan meille kaikille lopulta käy, mutta eikös elämän pituuden ohella myös sen laadulla ole merkitystä? Taidanpa ottaa nokoset ja valvoa päälle koko yön!"
Selaan lehteä eteenpäin ja huomaan asuntokriminaaliministeri Vapaavuoren jatkavan jo nuorena valitsemallaan linjalla. Tyyppihän on vasta tuomittu pahoinpitelystä, myymälävarkaudesta ja rattijuopumuksesta:
"Vapaavuori kiistää Ylen jääviysväitteet
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) kiistää Ylen A-studion jääviysväitteet. Hän vetoaa Helsingin kaupungin lakimiesten kantaan. Ylen esittämät jääviysepäilyt kohdistuvat Vapaavuoren toimiin Helsingin liikuntalautakunnan johdossa.
Lue lisää: Helsingin Sanomat 4.10.2007 13:49
Vapaavuori ei ensikertalainen
Jussi Apila | 4.10.2007 15:22
Kyseinen herra on saanut nuorena oikeudessa tuomion pahoinpitelystä ja näyttää jatkavan lain reunalla taapertamistaan. En usko pätkääkään hänen selityksiään, sillä jokainen tajuaa mikä on ollut jälleen kerran homman nimi.
Muualla länsimaailmassa asia otettaisiin välittömästi tutkintaan ja ministerin postilla istuisi tuota pikaa joku toinen. Hän ehkä ymmärtäisi jotakin jääviyssäännöksistä ja tietäisi minkä yhtiön hallituksessa istuu ja mitä kyseisessä puulaakissa on meneillään. Vapaavuoriahan antaa ymmärtää, että ei ole edes ollut perillä liikuntalautakunnan päättämistä asioista. Uskoo ken tahtoo...
Kuka lakimies ja missä?
Jussi Apila | 4.10.2007 15:42
Vapaavuori yrittää näköjään vanhaa kikkaa, on kuulemma saanut vapauttavan tulkinnan "Helsingin kaupungin lakimiehiltä". Kuka lakimies ja missä? Kaupungilla on sata lakimiestä, eikä heidän mahdollisesti pikaisesti asiasta antamilla "tulkinnoilla" ole asian kannalta mitään merkitystä.
Vapaavuori voisi tosiaankin tuoda esiin kuka oli lakimies ja minkälaiset perustelut tähän "vapautukseen" jääviyskysymyksestä tämä antoi? Olisi meinaan kovasti hyödyllistä asian kannalta... "
Tämän jälkeen poltan naapureiden iloksi Hesaripinon parvekkeella. Parvelasien sulaessa kuumuudessa tajuan, että olen jälleen tipahtanut keskelle täysdorkien ihmisten asuttamaa kylmää, märkää, pimeää hullujen huonetta. Tajuan olevani ainoa täysjärkinen ihminen tällä planeetalla. Alan katsella netistä lentoja. Volare veisi Milanoon halvalla, mutta siellä on vittumainen meininki. Air Lingus aloittaa lennot Dubliniin, siellä voisi jopa viihtyä. Air Baltic lennättäisi halvalla Riikaan. Dollar is all time low, New York Cityn talven tylyyttä pilvenpiirtäjäkanjoneissa voisi käydä pitkästä aikaa katsomassa.
Mutta selkä on selkä on selkä, Gertude Steinin filosofista slogania mukaillakseni. Luulenpa, että realistista on panna krooninen matkailu jäihin ja keskittyä opettelemaan kävelemään jälleen ihmiselle ominaisessa pystyasennossa.
Muuten mulla on mennyt ihan kivasti.

10/03/2007
9/03/2007
40 Million Bloggers
Flunssapiru iski viimeisten kahden viikon pitkien istuma-asennossa vietettyjen päivien jälkeen. Jouduin näyttelemään normaalia, eikä kukaan huomannut mitään, koska ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa huomattavaa. Se ei tunnetusti sovi minulle. Alan oireilla fyysisesti, sillä psyykkisen tapoin jo aikoja sitten Kaakkois-Aasian viidakkosodissa.
Aamulla avaan telkun. CNBC:ltä tulee täysdorka keskustelu blogien muodostamasta ongelmasta jenkkien lainsäädännölle. Vielä viime vuonna "journalistilla" tarkoitettiin henkilöä joka on rekisteröityneen median palveluksessa tai saa siltä työstään palkkaa. Nyt on esillä uusi määritelmä, jonka mukaan journalisti on kuka tahansa joka pistää sanaa, kuvaa yms. verkkoon, eikä toimeksiantajan roolista enää puhuta mitään.
En tajua miksi asiasta jauhetaan kiivaaseen sävyyn, mutta luullakseni se liittyy jotenkin verkkojulkaisun aseman tarkempaan määrittelemiseen lainsäädännössä nykyisessä kiivaasti muuttuvassa tilanteessa, jossa maailmassa on arvoilta 40 miljoonaa blogia ja uusia syntyy 100.000 viikossa. (Kukahan tämänkin on ennättänyt laskea?) Jenkeissä kaikki on suurempaa ja mahtavampaa; huomio CNBC:llä kiinnnittyy suuriin mediajättien saitteihin, joiden kaikkien arvellaan yksimieleisesti tulevaisuudessa olevan toistensa kopioita, kuten ne jo nyt täällä Suomessakin pitkälti ovat. Suuret tulevat olemaan jatkossa entistä suurempia, ei ohjelmassa kerrota. Ohimennen todetaan, että toki on sakkia joka ei ota blogihommia tosissaan, vaan pistää sinne tavaraa itsensä ja kamujensa iloksi tai suruksi, mutta tosiaankin tähän 99.99 prossan enemmistöön ei hukata aikaa. He eivät tuota, he eivät näy, he ovat vihanneksia uusmedian tehosekoittimessa, jotka enemmin kuin huomaammekaan tuottavat ilmaiseksi kaiken hutun mitä mediat sisältävät...
Juuri kun teen lähtöä kohti parempia kelejä, muuttuvat asiat kaikin puolin suotuisampaan suuntaan. Kauan kaipaamani History Channel on alkanut näkyä Welhon kaapelissa. Ja netistä voi katsoa Venäjän ja Kiinan englanninkielisiä uutiskanavia. Maailma muuttuu viuhuen kaikkialla samanlaiseksi, samat kanavat, samat jutut, samat ajatukset...
Lievää toivoa tuo illan Hunter S. Thompson dokkari, vaikka se on alusta loppuun nykydokumenteille tyypillistä tykitystä, jossa ei mihinkään katsojien kyllästymisen pelossa uskalleta keskittyä. Piruparalla oli hetkensä, mutta viina ja mömmöilyt vaativat lopulta veronsa. Nuorisoon tällainen menee kerta kerran jälkeen täydestä, vanhaksi saakka hengissä ihmeen kaupalla säilyneet voivat todistaa elävänsä samanlaisessa pitkitetyn deliriumin tilassa. Tästä vosin tarinoida loputtomiin Pöxymäen baariin pesiytyneen luuserisakin näkökulmasta, mutta en mä jaksa. Jokainen tyylillään. Yritän hoitaa itseni kuntoon, sillä viikon päästä olen jo huishelvetissä tästä mestasta. Mä poissa oon ja tuskin palaankaan, kuten Hector toivottavasti laulaa syksyn kuluessa ensimmäisellä jäähyväiskiertueellaan, joka ei toivottavasti ulotu Indonesiaan saakka.
8/27/2007
End Game
Pojat ovat menettämässä pelin. Pastori on häipynyt velkojiaan jo ajat sitten pöxymäen kukkuloilta. Kala-Jussi ei ole päässyt kalalle koko kesänä, on istunut baarissa ja turvonnut. Painonnostaja on juonut keväästä saakka Minttuviinaa. Muut menevät miten menevät. Hyvästi Pöxymäen baari, palaillaan kun palaillaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)