4/20/2012
3/07/2012
ATK:n Timo Räty on Kuntaliiton Timo Kietäväinen on "Talon miehen" Englund?
Ote paljon kiinnostusta herättäneestä julkisen sektorin sadistista työpaikkakiusaamista ja kiusaajien sielun elämää peilaavasta pian ilmestyvästä kaiken paljastavasta romaanistani "Talon mies", luku 8:
8. Työkkäri ahdistelee Englundia
Palatessani Bulevardiasta näin tyttöjen tulevan alas Talon portaita. Aavistin vaikeuksia olevan tiedossa.
- Seuraatteko te minua?
- Emme seuraa, tytöt vastasivat pelästyneinä.
- Mitä te siinä sitten teette?
- Olemme menossa syömään.
- Näin varhain? Eihän kello ole vielä yhtätoistakaan. Aiotte viettää pitkän lounaan?
- Emme aio.
- Kuljette perässäni kuin nuuskijakoirat.
- Ei kuljeta. Itse seuraat meitä koko ajan.
- Miksi seuraisin?
- Sitä mekin ihmetellään...
- Siinähän ihmettelette. Minulla on oikeus kulkea missä tykkään. Lisäksi minulla on yksikön nokkamiehenä oikeus ja velvollisuus tarkkailla touhujanne. Homman mennessä retuperälle tarvittaessa oikaisen ja jopa rankaisen. Pisteytän koko ajan alaisiani. Kehittelen tästä mittaria joka pätee kaikkialla maailmassa. Tälle voi olla maailmalla isot markkinat riidanhaastajien ruotuun laittamiseksi. Jos ette ala sooloilemaan tai muuten sekoilemaan, ei teillä ole tässä Talossa mitään hätää. Teette mitä vaadin, ettekä kysele pahan tapanne mukaan hommien järjellisyyden perään. Jätätte vaativamman tason aivotyön johtoryhmän huoleksi.
- Yritämme parhaamme, tytöt vakuuttivat meikkien valuessa Gelsomina-kyyneleinä heidän poskilleen.
- Tästä ei tule mitään. Taas alatte pillittämään. Ettekö ymmärrä että tässä aikuisten maailmassa ei ole tunteille sijaa? Kaiken lisäksi vietätte pitkän ruokatunnin ties missä. Ainakaan minä en ole siitä paikasta tietoinen. Palattuanne työhuoneeseenne pohditte sitten loppupäivän soittaisitteko jälleen työkkäriin tarkastaja Pelkoselle...
- Ei me soiteta. Ei enää ikinä.
- Niinhän te sanotte. Mutta mistä minä tiedän vaikka soittelisitte sille vasurille joka päivä? Taitaa olla tätä nykyä peräti perhetuttu? Tulee viikonloppuisin syömään teille ja neuvoo kuinka panna kapuloita Talon rattaisiin jonkin sekopäisen työlainsäädännön perusteella.
- Ei varmasti soitella. Eihän meillä ole enää edes puhelinta huoneessamme. Kännykän käytön olet valvomon ratsian uhalla kieltänyt meiltä työaikana. Joudumme jättämään ne kellokortin viereiseen telineeseen.
- Ei ole enää edes lankapuhelinta? Valvomon tyypit ovat näköjään sittenkin tolkun väkeä. Pyysin heitä vähän pitämään silmällä soitteluitanne. Olette ilmeisesti soitelleet siihen malliin, että he päättivät hakea oma-aloitteisesti teiltä puhelimen pois. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta sinihaalareilta! Kännykkätelineestä on Talon johtoryhmä esityksestäni kaikessa viisaudessaan päättänyt. Nyt voitte keskittyä muun suorittavan tason tukihenkilöstön tavoin iskemään kaikin voimin tietoa koneeseen. Syökää vaikka mahanne puhki, mutta puhelinta ei palauteta ja kännykät pysyvät työajan telineessä. Korkeintaan valvomosta tulee teille lasku senssilinjoille ja auttavaan puhelimeen soittelemisesta, uhkasin vapisevia tyttöjä joiden hengitykset vinkuivat kuin astmaattisella eläimellä. Sitten kävelin tutut 237 askelta Vanhan oopperatalon pihan poikki Bulevardiaan. Tarkistuslaskelmani pitivät täsmälleen kutinsa. Tiesin olevani edelleenkin oikeilla jäljillä, askelen edessä muita.
Kännykkäni soi juuri saatuani ensimmäisen ginin kumotuksi ja kyyparin tuodessa juuri toista ilman merkkiä, kuten sanattomaan sopimukseemme kuului.
- Haloo? huusin kännyyn.
- No täällä taas tarkastaja Pelkonen, hei!
- Pelkonen? Työkkärin Pelkonen?
- Sama mies. On tullut taas valituksia Talon tiimoilta.
- Voi helvetin helvetti. Tämä tästä enää puuttui. Kohta palaa päreet. Turha väittää minun yrittävän panna kapuloita rakkaisiin...tarkoitan rattaisiin. Eikö teillä todellakaan ole mitään järkevää tekemistä siellä työkkärissä? Jos yrittäisitte vaihteeksi etsi töitä työttömille tai minkä vuoksi se turha puulaaki veronmaksajien rahoja hukkaan jauhaakin.
- Mutta suoraan asiaan mennen tämä on jo kolmas ilmoitus. Meidän täytyy harkita tosissamme toimenpiteisiin ryhtymistä.
- Harkitkaa rauhassa. Pääasia ettette ryhdy. Ymmärrätte kai olevanne kiipelissä, jos tämä tyhjänpäiväinen työskentelyni häirintä ei lopu tähän paikkaan? Tuliko selväksi? Aiheeton ilmianto. Eikä ollut edes ensimmäinen lajissaan. Talon työsuojeluvaltuutettu Mähkönen todistaa kaiken olevan puti puhdasta, ei niin mitään valittamisen aihetta. Pian minun on pakko panna suuri pyörä pyörimään ja raportoida tästä ylempään kerrokseen, tarvittaessa aina ministeriöön saakka.
- Toki teille tarjotaan mahdollisuus vastineeseen.
- Se tuli jo. Ette enää tämän jälkeen häiritse minuuttiaikatauluani tai päädytte pian hyllylle virastanne. Kohta katsotaan kuka on kuka. Talon johtoryhmällä on jo aikaisemman perusteella täysi raivo päällä ja korkeantason yhteyksiä päättäjiin piisaa. Keinoja panna työkkärin tyypit kuriin meillä todellakin piisaa, eikä niitä kaihdeta tarvittaessa käyttää, huusin kännyyn katkaisten puhelun täsmälleen tähän.
Seuraavaksi soitin työsuojeluvaltuutettu Mähköselle.
-Ne työkkärin tyypit ovat taas kimpussamme. Et hoida hommiasi sopimuksemme mukaan kun ilmanaikuinen jankutus ei näytä loppuvan.
- Aina olen kiistänyt kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kaikki Talon työilmapiiristä tehdyt valitukset. Hesarin toimittajallekin kiistin ohjeittesi mukaan että Talossa mitään kymmeniä työpaikkakiusaamisia olisi tapahtunut…
- Pitäisiköhän sinun taas laatia lehdistötiedote Talon esimerkillisestä työilmapiiristä jota katkerat urallaan epäonnistuneet kansanvillitsijät yrittävät sabotoida. Keräät siihen liitteeksi kaikkien Talon työntekijöiden allekirjoitukset. Ehkä Pelkosen sakki ja median kukkahattuämmät jättävät meidät rauhaan. Tuliko selväksi?
- Selväksi tuli.
- Mähkönen, minusta tuntuu että sinulla on edessäsi nousujohteinen ura Talon henkilöstöhallinnossa.
Palaessani Taloon marssin suoraan tyttöjen huoneeseen tekemään jo ties monettako kertaa tilit selviksi:
- Teillä on nyt liikaa ordoonienergiaa veressä, tai mikä piru se pistääkin ämmät kiimaan. Suuntaatte kaiken seksuaalisen ylimääräenergianne minuun koska kaikesta huolimatta olen sittenkin antanut tielle liikaa siimaa. Jos ette älyä lopettaa, taidan minä vuorostani soittaa työkkäriin tarkastaja Pelkosen esimiehelle.
- Mitä ihmeen energiaa, tytöt sopersivat. Tunsin kaluni jäykistyvän heidän kauhun täyttämien silmien edessä. Olin herra ja minulla oli oikeus tehdä mitä parhaaksi katsoin. Tarvittaessa nylkyttäisin kaikin voimin, saisivat tuntea alapäässään miltä kunnon sonnin raivo tuntuu. Me molemmat tahot tiesimme tyttöjen olevan yhä enemmän oikkujeni ja orkkujeni armoilla. He olivat tukevasti koukussa, eikä vastaan räpiköiminen enää auttaisi.
- Ette tiedä ordoonienergiasta? Se on vähän syvällisempi jonkun ukko-Freudin porukan veikon keksimä teoria. Jos seksuaalisesti typistynyt ihminen saa puhkaistua itseään ympäröivään muuriin aukon, sehän yrittää pirulainen purkaa kaiken itseään rassaavan ylimääräisen panoenergiansa sen reiän kautta. Ymmärrän että ette ymmärrä mitä puhun. Ette ole tietopuolisia naikkosia. Soittakaa terveysministeriöön, siellä osataan mahdollisesti neuvoa ja tarpeen vaatiessa teille myönnetään lupa reseptilääkettä vahvempaan kamaan, jos teitä ei saada muuten rauhoittumaan.
Homma junnasi paikallaan. Tytöt eivät saaneet koneestaan täysiä tehoja irti. Epäilivät koko tiedon tallentamisprojektia turhaksi, sairaan mieleni oikuksi. Olin epäonnistunut heidän kouluttamisessaan. Homma oli siirtynyt uudelle tasolle, enkä aikonut enää yritellä näytellä normaalia. Mieleni teki lähteä uudestaan tarkistamaan onko onnehen edelleen ja varmasti 237 askelta, mutta juuri tarkastusmatkalta palanneena sulkeuduin käymälään räpläämään kovaksi jumittanutta kaluani. Isompaa panisin perseeseen, pieni sai tyytyä imemään jo kerran satsin ampuneen kaluni puhtaaksi.
Palatessani hermohetkeltä potkaisin tyttöjen huoneen oven auki.
- Tulkaa jo tyttöset pois piilosta pöydän alta. Vihainen mummo kuoli jo ajat sitten. Katsokaa minua suoraan silmiin. Voittakaa pelkonne. Hauskaahan tänne on tultu pitämään, huusin rehvakkaasti huoneen mykkyyteen ja painuin kuin painuinkin takaisin ginitotille Bulevardiaan.
Joku hippien tanssiporukka purki vehkeitään transitista vanhan oopperan pihassa Helsingin mustavalkoiseen syyssäähän. Yritin olla irvistämättä heille. Keskityin varmuuslaskentaan. 237 askelta onneen piti kutinsa. Olin varmistanut asian varmistamisen päälle, mutta aina on hyvä laskea vielä kerran varmuuden vuoksi. Ei satu erheitä ja tuntee homman olevan hanskassa.
Monitored by CloverTV
https://www.facebook.com/jussi.apila
p.s. Vaikka omakehu haisee, en malta olla kertomatta porukkani kanssa spämmänneeni netin täyteen vastalauseita kun Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pyrki Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaksi päästäkseen haaskaamaaan veromaksajien eläkerahat kepulaisille tyypilliseen tapaan Rovaniemen kelkkatehtaan kaltaisiin kuolleina syntyneisiin hankkeisiin ja muuhun maalaistollojen hölynpölyyn.
Saimme onneksi tiedon että Kepu oli sopinut Kietäväisen nimittämisestä salakabinetissaan. Seuraavana päivänä Suomen kaikki keskeiset netin keskustelupalstat spämmättiin täyteen Kietäväisen hyväveli-verkostoa kyseisestä virkanimtyksen koplaamisesta syyttäviä kirjoituksia.
Paska alkoi valua salakähmijöiden lahkeesta ja viime hetkellä virkaan nimitettiin neverheart-tyttönen. Oikeus oli voittanut vielä ainakin kerrran. Nettidemokratia siis korjasi oikean demokratian väärinkäytöksen. Mutta sadistinen kiusaaminen jatkuu uutisoinnin mukaan Kuntaliitosssa ja muissa aikansa eläneissä kähmäisissä AKT:n kaltaisissa pönötysorganisaatioissa. Siitä saadaan pian lukea mitään säästämätön ja pelkäämätön teos "Talon mies".
Haukkuisin tähän tasapuolisuuden nimissä myös Kuntaliiton nykyisen neverheart-toimitusjohtajan, mutta en millään saa päähäni hänen nimeään. Hän on onnistunut saavuttamaan historian unohduksen jo toimikaudellaan. Muuttumaan näkymättömäksi ihmiseksi. Se on jo aika kova saavutus. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin, niin silppukuntia suojeleva Kuntaliiton mafia tekee itse istsestään selvää ja me kunnon veronmaksajat saamme nukkua elättien uhasta vapaana makoisia yöunia...
8. Työkkäri ahdistelee Englundia
Palatessani Bulevardiasta näin tyttöjen tulevan alas Talon portaita. Aavistin vaikeuksia olevan tiedossa.
- Seuraatteko te minua?
- Emme seuraa, tytöt vastasivat pelästyneinä.
- Mitä te siinä sitten teette?
- Olemme menossa syömään.
- Näin varhain? Eihän kello ole vielä yhtätoistakaan. Aiotte viettää pitkän lounaan?
- Emme aio.
- Kuljette perässäni kuin nuuskijakoirat.
- Ei kuljeta. Itse seuraat meitä koko ajan.
- Miksi seuraisin?
- Sitä mekin ihmetellään...
- Siinähän ihmettelette. Minulla on oikeus kulkea missä tykkään. Lisäksi minulla on yksikön nokkamiehenä oikeus ja velvollisuus tarkkailla touhujanne. Homman mennessä retuperälle tarvittaessa oikaisen ja jopa rankaisen. Pisteytän koko ajan alaisiani. Kehittelen tästä mittaria joka pätee kaikkialla maailmassa. Tälle voi olla maailmalla isot markkinat riidanhaastajien ruotuun laittamiseksi. Jos ette ala sooloilemaan tai muuten sekoilemaan, ei teillä ole tässä Talossa mitään hätää. Teette mitä vaadin, ettekä kysele pahan tapanne mukaan hommien järjellisyyden perään. Jätätte vaativamman tason aivotyön johtoryhmän huoleksi.
- Yritämme parhaamme, tytöt vakuuttivat meikkien valuessa Gelsomina-kyyneleinä heidän poskilleen.
- Tästä ei tule mitään. Taas alatte pillittämään. Ettekö ymmärrä että tässä aikuisten maailmassa ei ole tunteille sijaa? Kaiken lisäksi vietätte pitkän ruokatunnin ties missä. Ainakaan minä en ole siitä paikasta tietoinen. Palattuanne työhuoneeseenne pohditte sitten loppupäivän soittaisitteko jälleen työkkäriin tarkastaja Pelkoselle...
- Ei me soiteta. Ei enää ikinä.
- Niinhän te sanotte. Mutta mistä minä tiedän vaikka soittelisitte sille vasurille joka päivä? Taitaa olla tätä nykyä peräti perhetuttu? Tulee viikonloppuisin syömään teille ja neuvoo kuinka panna kapuloita Talon rattaisiin jonkin sekopäisen työlainsäädännön perusteella.
- Ei varmasti soitella. Eihän meillä ole enää edes puhelinta huoneessamme. Kännykän käytön olet valvomon ratsian uhalla kieltänyt meiltä työaikana. Joudumme jättämään ne kellokortin viereiseen telineeseen.
- Ei ole enää edes lankapuhelinta? Valvomon tyypit ovat näköjään sittenkin tolkun väkeä. Pyysin heitä vähän pitämään silmällä soitteluitanne. Olette ilmeisesti soitelleet siihen malliin, että he päättivät hakea oma-aloitteisesti teiltä puhelimen pois. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta sinihaalareilta! Kännykkätelineestä on Talon johtoryhmä esityksestäni kaikessa viisaudessaan päättänyt. Nyt voitte keskittyä muun suorittavan tason tukihenkilöstön tavoin iskemään kaikin voimin tietoa koneeseen. Syökää vaikka mahanne puhki, mutta puhelinta ei palauteta ja kännykät pysyvät työajan telineessä. Korkeintaan valvomosta tulee teille lasku senssilinjoille ja auttavaan puhelimeen soittelemisesta, uhkasin vapisevia tyttöjä joiden hengitykset vinkuivat kuin astmaattisella eläimellä. Sitten kävelin tutut 237 askelta Vanhan oopperatalon pihan poikki Bulevardiaan. Tarkistuslaskelmani pitivät täsmälleen kutinsa. Tiesin olevani edelleenkin oikeilla jäljillä, askelen edessä muita.
Kännykkäni soi juuri saatuani ensimmäisen ginin kumotuksi ja kyyparin tuodessa juuri toista ilman merkkiä, kuten sanattomaan sopimukseemme kuului.
- Haloo? huusin kännyyn.
- No täällä taas tarkastaja Pelkonen, hei!
- Pelkonen? Työkkärin Pelkonen?
- Sama mies. On tullut taas valituksia Talon tiimoilta.
- Voi helvetin helvetti. Tämä tästä enää puuttui. Kohta palaa päreet. Turha väittää minun yrittävän panna kapuloita rakkaisiin...tarkoitan rattaisiin. Eikö teillä todellakaan ole mitään järkevää tekemistä siellä työkkärissä? Jos yrittäisitte vaihteeksi etsi töitä työttömille tai minkä vuoksi se turha puulaaki veronmaksajien rahoja hukkaan jauhaakin.
- Mutta suoraan asiaan mennen tämä on jo kolmas ilmoitus. Meidän täytyy harkita tosissamme toimenpiteisiin ryhtymistä.
- Harkitkaa rauhassa. Pääasia ettette ryhdy. Ymmärrätte kai olevanne kiipelissä, jos tämä tyhjänpäiväinen työskentelyni häirintä ei lopu tähän paikkaan? Tuliko selväksi? Aiheeton ilmianto. Eikä ollut edes ensimmäinen lajissaan. Talon työsuojeluvaltuutettu Mähkönen todistaa kaiken olevan puti puhdasta, ei niin mitään valittamisen aihetta. Pian minun on pakko panna suuri pyörä pyörimään ja raportoida tästä ylempään kerrokseen, tarvittaessa aina ministeriöön saakka.
- Toki teille tarjotaan mahdollisuus vastineeseen.
- Se tuli jo. Ette enää tämän jälkeen häiritse minuuttiaikatauluani tai päädytte pian hyllylle virastanne. Kohta katsotaan kuka on kuka. Talon johtoryhmällä on jo aikaisemman perusteella täysi raivo päällä ja korkeantason yhteyksiä päättäjiin piisaa. Keinoja panna työkkärin tyypit kuriin meillä todellakin piisaa, eikä niitä kaihdeta tarvittaessa käyttää, huusin kännyyn katkaisten puhelun täsmälleen tähän.
Seuraavaksi soitin työsuojeluvaltuutettu Mähköselle.
-Ne työkkärin tyypit ovat taas kimpussamme. Et hoida hommiasi sopimuksemme mukaan kun ilmanaikuinen jankutus ei näytä loppuvan.
- Aina olen kiistänyt kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kaikki Talon työilmapiiristä tehdyt valitukset. Hesarin toimittajallekin kiistin ohjeittesi mukaan että Talossa mitään kymmeniä työpaikkakiusaamisia olisi tapahtunut…
- Pitäisiköhän sinun taas laatia lehdistötiedote Talon esimerkillisestä työilmapiiristä jota katkerat urallaan epäonnistuneet kansanvillitsijät yrittävät sabotoida. Keräät siihen liitteeksi kaikkien Talon työntekijöiden allekirjoitukset. Ehkä Pelkosen sakki ja median kukkahattuämmät jättävät meidät rauhaan. Tuliko selväksi?
- Selväksi tuli.
- Mähkönen, minusta tuntuu että sinulla on edessäsi nousujohteinen ura Talon henkilöstöhallinnossa.
Palaessani Taloon marssin suoraan tyttöjen huoneeseen tekemään jo ties monettako kertaa tilit selviksi:
- Teillä on nyt liikaa ordoonienergiaa veressä, tai mikä piru se pistääkin ämmät kiimaan. Suuntaatte kaiken seksuaalisen ylimääräenergianne minuun koska kaikesta huolimatta olen sittenkin antanut tielle liikaa siimaa. Jos ette älyä lopettaa, taidan minä vuorostani soittaa työkkäriin tarkastaja Pelkosen esimiehelle.
- Mitä ihmeen energiaa, tytöt sopersivat. Tunsin kaluni jäykistyvän heidän kauhun täyttämien silmien edessä. Olin herra ja minulla oli oikeus tehdä mitä parhaaksi katsoin. Tarvittaessa nylkyttäisin kaikin voimin, saisivat tuntea alapäässään miltä kunnon sonnin raivo tuntuu. Me molemmat tahot tiesimme tyttöjen olevan yhä enemmän oikkujeni ja orkkujeni armoilla. He olivat tukevasti koukussa, eikä vastaan räpiköiminen enää auttaisi.
- Ette tiedä ordoonienergiasta? Se on vähän syvällisempi jonkun ukko-Freudin porukan veikon keksimä teoria. Jos seksuaalisesti typistynyt ihminen saa puhkaistua itseään ympäröivään muuriin aukon, sehän yrittää pirulainen purkaa kaiken itseään rassaavan ylimääräisen panoenergiansa sen reiän kautta. Ymmärrän että ette ymmärrä mitä puhun. Ette ole tietopuolisia naikkosia. Soittakaa terveysministeriöön, siellä osataan mahdollisesti neuvoa ja tarpeen vaatiessa teille myönnetään lupa reseptilääkettä vahvempaan kamaan, jos teitä ei saada muuten rauhoittumaan.
Homma junnasi paikallaan. Tytöt eivät saaneet koneestaan täysiä tehoja irti. Epäilivät koko tiedon tallentamisprojektia turhaksi, sairaan mieleni oikuksi. Olin epäonnistunut heidän kouluttamisessaan. Homma oli siirtynyt uudelle tasolle, enkä aikonut enää yritellä näytellä normaalia. Mieleni teki lähteä uudestaan tarkistamaan onko onnehen edelleen ja varmasti 237 askelta, mutta juuri tarkastusmatkalta palanneena sulkeuduin käymälään räpläämään kovaksi jumittanutta kaluani. Isompaa panisin perseeseen, pieni sai tyytyä imemään jo kerran satsin ampuneen kaluni puhtaaksi.
Palatessani hermohetkeltä potkaisin tyttöjen huoneen oven auki.
- Tulkaa jo tyttöset pois piilosta pöydän alta. Vihainen mummo kuoli jo ajat sitten. Katsokaa minua suoraan silmiin. Voittakaa pelkonne. Hauskaahan tänne on tultu pitämään, huusin rehvakkaasti huoneen mykkyyteen ja painuin kuin painuinkin takaisin ginitotille Bulevardiaan.
Joku hippien tanssiporukka purki vehkeitään transitista vanhan oopperan pihassa Helsingin mustavalkoiseen syyssäähän. Yritin olla irvistämättä heille. Keskityin varmuuslaskentaan. 237 askelta onneen piti kutinsa. Olin varmistanut asian varmistamisen päälle, mutta aina on hyvä laskea vielä kerran varmuuden vuoksi. Ei satu erheitä ja tuntee homman olevan hanskassa.
Monitored by CloverTV
https://www.facebook.com/jussi.apila
p.s. Vaikka omakehu haisee, en malta olla kertomatta porukkani kanssa spämmänneeni netin täyteen vastalauseita kun Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pyrki Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajaksi päästäkseen haaskaamaaan veromaksajien eläkerahat kepulaisille tyypilliseen tapaan Rovaniemen kelkkatehtaan kaltaisiin kuolleina syntyneisiin hankkeisiin ja muuhun maalaistollojen hölynpölyyn.
Saimme onneksi tiedon että Kepu oli sopinut Kietäväisen nimittämisestä salakabinetissaan. Seuraavana päivänä Suomen kaikki keskeiset netin keskustelupalstat spämmättiin täyteen Kietäväisen hyväveli-verkostoa kyseisestä virkanimtyksen koplaamisesta syyttäviä kirjoituksia.
Paska alkoi valua salakähmijöiden lahkeesta ja viime hetkellä virkaan nimitettiin neverheart-tyttönen. Oikeus oli voittanut vielä ainakin kerrran. Nettidemokratia siis korjasi oikean demokratian väärinkäytöksen. Mutta sadistinen kiusaaminen jatkuu uutisoinnin mukaan Kuntaliitosssa ja muissa aikansa eläneissä kähmäisissä AKT:n kaltaisissa pönötysorganisaatioissa. Siitä saadaan pian lukea mitään säästämätön ja pelkäämätön teos "Talon mies".
Haukkuisin tähän tasapuolisuuden nimissä myös Kuntaliiton nykyisen neverheart-toimitusjohtajan, mutta en millään saa päähäni hänen nimeään. Hän on onnistunut saavuttamaan historian unohduksen jo toimikaudellaan. Muuttumaan näkymättömäksi ihmiseksi. Se on jo aika kova saavutus. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin, niin silppukuntia suojeleva Kuntaliiton mafia tekee itse istsestään selvää ja me kunnon veronmaksajat saamme nukkua elättien uhasta vapaana makoisia yöunia...
2/03/2012
11/27/2011
Coconut Bar
Coconut Bar
He tulevat kaikkialta Suomesta, pohjoisesta, idästä, etelelästä. Monet tulevat useamman kerran vuodessa. Mitään parempaa he eivät ole elämältään vailla, vaan rantaremmissä Coconut baarissa Pattayan rantabulevardilla on kaikki mistä he ovat haaveilleet. Monet jermut ovat vanhoja Shotsin kävijöitä, eräskin laski käyneensä siellä 27 kertaa. Venäläiset huorat kun osasivat jopa Pattayan pimuja paremmin tehdä isännät tyytyväisiksi. Thaipimujen kanssa saattaa joskus olla vähän niin ja näin.
Tarjontaa naisrintamalla Pattayalla kuitenkin riittää pilvin pimein sadoissa baareissa, rantabulevardilla, ihan missä farang nyt sattuukaan kulkemaan. Uutena erikoisuutena venäläiset huorat joita alkaa olla muutenkin venäläisten turistien tätä nykyä kansoittamalla Pattayalla liikaa. Kuulemma eritysesti arabit ja neekerit ovat heidän perässä pillua jahtaamassa. Joskus toki turistitytökin heittävät rahojen loputtua huoran kuteet niskaan ja lähtevät tuhansien, ja taas tuhansien pimujen joukkoon etsimään turskaa.
Mutta Coconut baarin pojat ovat jo nähneet elämästä kaiken mahdollisen. He eivät hötkyile tyttöjen perään, tai eivät ainakaan julkisesti siitä pidä täystollojen tapaan meteliä. Lähes seitsemänkymppinen Miljoona Matti, entinen mersukauppias, tosin jaksaa mainostaa mieskuntoaan. Jutun juoni menee poikkeuksetta jotenkin tähän tapaan: ensin Miljoona Matti on pannut pimua hieromalaitoksessa ja sitten lukemattomia kertoja läpi yön hotellihuoneessaan. Joku tosin väittää kaiken takana olevan Viagran paikallinen vastine Kamatra. Kuulemma selainen geelitahna niellään ja ei muuta kuin panoksi!
Miljoona Matti kävi ensimmäisen kerran Pattiksella jonkun kaverinsa kanssa. Heillä oli yhteinen huone, jonne Matti raahasi naisen toisensa perään. Kaveri halusi olla vaimolleen uskollinen ja ne 2 viikko olivat yhtä painajaista hänelle. Kaikki pyyhkeet aina spermassa ja ties missä.
Toki hyvin monella Coconut baarin äijällä on paha alkoholiongelma takanaan, jopa edelleen meneillään. Kaksi viikkoa kun loma alusta ryyppää jatkuvasti, ei enää uskalla huoneestaan ulos, ei edes hommata paluukyytiä Härmään. Nonstop ryyppärit ovat kuitenkin jossakin muuualla, liekkö vaikka pahamaineisessa Maikan Majatalossa?. No se mesta jäi meikäläiseltä näkemättä, koska kukaan Coconutin ukoista ei suostunut sinne lähtemään. River hotellissa kävin sentään kolme kertaa, toisessa suomalaisen pitämässä majatalossa. Söin siellä ihan aidot lihapullat ja pottumuusin. Pattayalla kun maleksii katuja ees taas, törmää hyvin moneen suomalaisen pitämään baariin tai hotelliin. Yhteistä niillä, ja lähes kaikilla muillakin Pattayan pienillä guest houseilla on, että ei mene tällä hetkellä hääppöisesti. Lama ja Bangkokin tulvat ovat karkottaneet turistit. Ainoastaan peruspersaukisia ryssiä on entistä enemmän. Mutta siellä missä ryssä, siellä ongelma. Ryssät ovat turisteina kuin suomalaiset 40 vuotta sitten Keihäsmatkojen lennätettyä halvalla ensimmäiset törpöttelijät Kanarialle.
Pattaya lienee eräs maailman seksipääkaupungeista, jossa kaikkea inhimillisen älyttömyyden kuvittelemaa pornohommaa on tarjolla. Tapasimme Walking Streetin, päähuorakatu, liepeillä eräässä ravintolasssa entisen pornoravintolan pitäjän Kotkasta. Mesta sijaitsi Hovinsaarella, sen nimi oli Heinähattu, se valitttiin Hymy-lehdessä Suomen parhaaksi pornoravintolaksi ja se paloi vuosi sitten maan tasalle.
Vaikka suurin osa suomalaisista näkee Pattyan huora- ja ryypäämispaikkana, monet härmäläiset elävät siellä superterveellistä elämää. Esimerkiksi Jalle ja Arvo treenaavat joka päivä punttiksella ja kävelevät tuntikausia Pattayan katuja. Ryyppääminen ei ole heidän juttunsa, eikä monen muunkaan Pattaylla talvea viettävän sauvakävelijän. Tennistä ja golfiakin pelataan. Kuntoloma Pattaylla, ei taida tulla ekaksi siellä käymättömälle mieleen.
Toki näillekin pojille välistä sattuu ja tapahtuu, vaikka he eivät tunne tarvetta rehennellä. Esimerkiksi Arvo iski pimun, osti limun, meni pimun kanssa rannalle limua juomaan. Tyttö vaihtoi jossain vaiheessa limut. Omaansa hän oli pannut pimeyden suojissa tyrmäystippoja. Arvo ei muista seuraavista 12 tunnista mitään. Hän oli tullut viideltä aamulla hotelliin pikkukalsareissa ja kenkä oli ollut vain toisessa jalassa. Kymmeneltä tämä absolutisti heräsi erittäin virkistyneenä pitkästä unesta ja löysi housunsa rannasta. Rahojakin oli tonni perstaskussa tallessa, vaikka etutaskun 3500 bahtia olikin pöllitty. Toisen kengän kohtalo ei koskaan selvinnyt.
Arvo käy Pattaylla 4 kertaa vuodessa olemassa aina kuukauden kerrallaan. Sen jälkeen on mukava palata Suomeeen. Kesällä hän matkustaa maalle Savon suuntaan. On saanut mielestään rytmitetyksi elämänsä mukavasti.
Pattayan hevijuuserit asuvat tietenkin pysyvästi siellä, tai tekevät ainakin kolmesta kuuteen kuukauteen kestävän talvipaon tähän erittäin omaleimaiseen kaupunkiin. Jotkut ovat käyneet niin monta kertaa, että vaihtaisivat jo paikkaa, jos vähänkin Pattyaa vastaava hinta-laatu suhteinen mesta jostain päin maailmaa löytyisi. Costa Ricassa kun voi joutua aseellisen ryöstön kohteeksi keskellä päivääkin.
Ei ole löytynyt Pattyalle voittajaa, eikä sitä suurin osa suomalaisista sillä perällä edes etsi. Suomalaisten vanhempien äijien yhtesöllisyyttä vaalitaan päivittäin Coconut baarissa, eikä siellä rantaremmissä tartte itseään yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntea, kuten monet hemmmoista Suomessa tekevät.
He tulevat kaikkialta Suomesta, pohjoisesta, idästä, etelelästä. Monet tulevat useamman kerran vuodessa. Mitään parempaa he eivät ole elämältään vailla, vaan rantaremmissä Coconut baarissa Pattayan rantabulevardilla on kaikki mistä he ovat haaveilleet. Monet jermut ovat vanhoja Shotsin kävijöitä, eräskin laski käyneensä siellä 27 kertaa. Venäläiset huorat kun osasivat jopa Pattayan pimuja paremmin tehdä isännät tyytyväisiksi. Thaipimujen kanssa saattaa joskus olla vähän niin ja näin.
Tarjontaa naisrintamalla Pattayalla kuitenkin riittää pilvin pimein sadoissa baareissa, rantabulevardilla, ihan missä farang nyt sattuukaan kulkemaan. Uutena erikoisuutena venäläiset huorat joita alkaa olla muutenkin venäläisten turistien tätä nykyä kansoittamalla Pattayalla liikaa. Kuulemma eritysesti arabit ja neekerit ovat heidän perässä pillua jahtaamassa. Joskus toki turistitytökin heittävät rahojen loputtua huoran kuteet niskaan ja lähtevät tuhansien, ja taas tuhansien pimujen joukkoon etsimään turskaa.
Mutta Coconut baarin pojat ovat jo nähneet elämästä kaiken mahdollisen. He eivät hötkyile tyttöjen perään, tai eivät ainakaan julkisesti siitä pidä täystollojen tapaan meteliä. Lähes seitsemänkymppinen Miljoona Matti, entinen mersukauppias, tosin jaksaa mainostaa mieskuntoaan. Jutun juoni menee poikkeuksetta jotenkin tähän tapaan: ensin Miljoona Matti on pannut pimua hieromalaitoksessa ja sitten lukemattomia kertoja läpi yön hotellihuoneessaan. Joku tosin väittää kaiken takana olevan Viagran paikallinen vastine Kamatra. Kuulemma selainen geelitahna niellään ja ei muuta kuin panoksi!
Miljoona Matti kävi ensimmäisen kerran Pattiksella jonkun kaverinsa kanssa. Heillä oli yhteinen huone, jonne Matti raahasi naisen toisensa perään. Kaveri halusi olla vaimolleen uskollinen ja ne 2 viikko olivat yhtä painajaista hänelle. Kaikki pyyhkeet aina spermassa ja ties missä.
Toki hyvin monella Coconut baarin äijällä on paha alkoholiongelma takanaan, jopa edelleen meneillään. Kaksi viikkoa kun loma alusta ryyppää jatkuvasti, ei enää uskalla huoneestaan ulos, ei edes hommata paluukyytiä Härmään. Nonstop ryyppärit ovat kuitenkin jossakin muuualla, liekkö vaikka pahamaineisessa Maikan Majatalossa?. No se mesta jäi meikäläiseltä näkemättä, koska kukaan Coconutin ukoista ei suostunut sinne lähtemään. River hotellissa kävin sentään kolme kertaa, toisessa suomalaisen pitämässä majatalossa. Söin siellä ihan aidot lihapullat ja pottumuusin. Pattayalla kun maleksii katuja ees taas, törmää hyvin moneen suomalaisen pitämään baariin tai hotelliin. Yhteistä niillä, ja lähes kaikilla muillakin Pattayan pienillä guest houseilla on, että ei mene tällä hetkellä hääppöisesti. Lama ja Bangkokin tulvat ovat karkottaneet turistit. Ainoastaan peruspersaukisia ryssiä on entistä enemmän. Mutta siellä missä ryssä, siellä ongelma. Ryssät ovat turisteina kuin suomalaiset 40 vuotta sitten Keihäsmatkojen lennätettyä halvalla ensimmäiset törpöttelijät Kanarialle.
Pattaya lienee eräs maailman seksipääkaupungeista, jossa kaikkea inhimillisen älyttömyyden kuvittelemaa pornohommaa on tarjolla. Tapasimme Walking Streetin, päähuorakatu, liepeillä eräässä ravintolasssa entisen pornoravintolan pitäjän Kotkasta. Mesta sijaitsi Hovinsaarella, sen nimi oli Heinähattu, se valitttiin Hymy-lehdessä Suomen parhaaksi pornoravintolaksi ja se paloi vuosi sitten maan tasalle.
Vaikka suurin osa suomalaisista näkee Pattyan huora- ja ryypäämispaikkana, monet härmäläiset elävät siellä superterveellistä elämää. Esimerkiksi Jalle ja Arvo treenaavat joka päivä punttiksella ja kävelevät tuntikausia Pattayan katuja. Ryyppääminen ei ole heidän juttunsa, eikä monen muunkaan Pattaylla talvea viettävän sauvakävelijän. Tennistä ja golfiakin pelataan. Kuntoloma Pattaylla, ei taida tulla ekaksi siellä käymättömälle mieleen.
Toki näillekin pojille välistä sattuu ja tapahtuu, vaikka he eivät tunne tarvetta rehennellä. Esimerkiksi Arvo iski pimun, osti limun, meni pimun kanssa rannalle limua juomaan. Tyttö vaihtoi jossain vaiheessa limut. Omaansa hän oli pannut pimeyden suojissa tyrmäystippoja. Arvo ei muista seuraavista 12 tunnista mitään. Hän oli tullut viideltä aamulla hotelliin pikkukalsareissa ja kenkä oli ollut vain toisessa jalassa. Kymmeneltä tämä absolutisti heräsi erittäin virkistyneenä pitkästä unesta ja löysi housunsa rannasta. Rahojakin oli tonni perstaskussa tallessa, vaikka etutaskun 3500 bahtia olikin pöllitty. Toisen kengän kohtalo ei koskaan selvinnyt.
Arvo käy Pattaylla 4 kertaa vuodessa olemassa aina kuukauden kerrallaan. Sen jälkeen on mukava palata Suomeeen. Kesällä hän matkustaa maalle Savon suuntaan. On saanut mielestään rytmitetyksi elämänsä mukavasti.
Pattayan hevijuuserit asuvat tietenkin pysyvästi siellä, tai tekevät ainakin kolmesta kuuteen kuukauteen kestävän talvipaon tähän erittäin omaleimaiseen kaupunkiin. Jotkut ovat käyneet niin monta kertaa, että vaihtaisivat jo paikkaa, jos vähänkin Pattyaa vastaava hinta-laatu suhteinen mesta jostain päin maailmaa löytyisi. Costa Ricassa kun voi joutua aseellisen ryöstön kohteeksi keskellä päivääkin.
Ei ole löytynyt Pattyalle voittajaa, eikä sitä suurin osa suomalaisista sillä perällä edes etsi. Suomalaisten vanhempien äijien yhtesöllisyyttä vaalitaan päivittäin Coconut baarissa, eikä siellä rantaremmissä tartte itseään yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntea, kuten monet hemmmoista Suomessa tekevät.
11/10/2011
Saigon Girl
Saigon Girl
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
Hän oppi englantia koulussa Ho Chi Minh Cityssä. Perhe oli kuitenkin köyhä eikä sillä ollut varaa kouluttaa kaikkia lapsiaan. Niinpä tyttö meni oppisopimuskoulutukseen kynsihoitolaan. Hän oli nuori, ahkera, alykäs. Hän oppi hommassa taitavaksi.
Vietnam on kuitenkin edelleenkin köyhä kehitysmaa. Tyttö sai tarjouksen tulla töihin kynsihoitolaan Phuketiin eteläiseen Thaimaahan. Kotiin jäivät hänen molemmat koiransa, joita hän koiraihmisten tapaan kaipaa kovasti.
Elämä Phuketissa on 12 tuntia työtä seitsemänä päivänä viikossa. Jatkuvan raadannan keskeyttää vain täydenkuun juhlat jolloin Saigonin tyttö menee yöllä ystävineen juomaan olutta Patong Beachille. Olut on ainoa lohtu raskaassa raadannassa, vaikka tyttö tietääkin sen lihottavan. Jotakin ainetta on kuitenkin välillä saatava koneeseen jottei se kuumene liikaa.
Työ on pääasiassa rakennekynsien tekemistä turisteille. Phuketissa on kova kilpa eloonjäämisestä kaikilla aloilla. Tsunami, viime vuosien maailmantalouden lama ja salonkien liian suuri määrä pakottaa miellyttämään kaikin tavoin länsimaisia nirppanokkia, jotka kaiken lisäksi osaavat tinkiä hinnan alas. Silti se on nyt ja tästä näillä näkymin kynsien tekemistä nollapalkalla maailman tappiin. Hän nukkuu yönsä yhdessä huoneessa kahdeksan muun tytön kanssa, eikä siinä ole aikaa eikä tilaa oman elämän elämiseen.
Kerran vuodessa low seasonin aikaan tyttö matkustaa pariksi viikoksi lomalle kotiinsa Saigoniin. Siellä odottavat hänelle kovin rakkaat koirat, sekä perhe jonka muiden lasten kouluttamiseen tyttö joutuu lähettämään kaikki elämisestä säästyvät pienet ylimääräiset rahansa.
Miksi et lähde länteen jossa kynsien rakentamisesta saisit moninkertaisen summan? Se ei ole helppoa. Monet ovat yrittäneet ja törmänneet viisumi- yms. vaikeuksiin. Käytännössä 24 vuotiaan tytön ainoaa mahdollisuus päästä länteen helpompaan elämään on löytää länsimainen miesystävä. Mutta kynsistudion takahuoneeseen heitä ei eksy, eikä tytöllä ole aikaa heitä pitkin Phuketia etsiskellä.
Tyttö on ystävällinen ja kiltti, mutta välillä hänen silmiinsä välähtää kova vihamielinen katse. Hän tietää meidän olevan hänen ulottumattomissaan, vaikka hän on meistä elannokseen riippuvainen. Haluaisimmeko lähteä illalla yhdentoista jälkeen kun työpäivä on pulkassa häneen kanssaan täydenkuunjuhliin rannalle juomaan olutta? Kovat katseet kohtaavat sulaen lämpimään ikuisuutta lupailevaan ystävyyteen. Totta kai me lähdemme, valehtelemme vilpittömästi jättäen tytön lusimaan elinkautista 24/7 elämäänsä.
11/08/2011
Casino Man
Avioeronsa jälkeen hän myi asunnot sun muut omaisuudet ja lähti maailman kasinoille ammattipeluriksi. Hänellä oli pelatessaan mustahuppari, pikimustat aurinkolasit ja Sennheiserin suuret kuulokkeet korvillaan. Siten hän kesti öiden ja päivien merkityksen katoamisen, monotoniset jaot, refleksinomaiset laskutoimitukset, voitot ja tappiot. Hän menestyi kohtalaisesti koska hän ei ottanut pelaamista henkilökohtaisesta. Hänelle oli ihan sama voittasiko vai häviäisikö hän elämänsä viimeisen jaon, jonka hän tiesi tulevan kerta kerran jälkeen lähemmäksi.
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
Hän vaihtoi kasinoa ja kaupunkia kun kyllästyi edelliseen, tai tajusi pelaamisen jääneen junaamaan pysyvästi paikalleen. Macao, Las Vegas, Atlantic City, monet pienemmät suuret kasinot olivat hänen elämänsä. Pokerialan lehdissä häntä kutsuttiin Mustaksi Kostajaksi, Black Revenger. Viiden tähden hotelleissa hän pääasiassa vain pelasi. Yritti turhaan käydä kasinoiden tarjoamissa ilmaisissa sviiteissä nukkumassa. Hän istui aamuöisin baareissa kuuntlemassa tunetmattoman yön väen puheita, vastasikin joskus jotakin. Enimmäkseen nyökytteli kunnes pani jälleen suuret Sennheiserin kuulokkeet päähänsä ja lähti relaamaan pelaamalla blacjackia tai jotakin muuta aivotonta toiston toistoon perustuvaa peliä.
Kasinoiden maailmasssa hän tajusi niiden ulkopuolisen todellisuuden muuttuneen hänelle tavoittamattomaksi toiseksi galaksiksi. Hän ei suositellut kenellekään samanlaista pelurin elämäntapaa, mutta hänelle se vain sopi. Kun pokeripöytä pyöri kellon ympäri ja musa pauhasi hänen päässään kuin holvikirkossa oli elämä sellaisessa mallissa, joksi paremmaksi hän ei sitä enää halunnut yrittää rakentaa.
Oli siellä lukemattomien toistensa kaltaisten päivin keskellä pieniä romanssejakin. Hän saattoi vaikka lentää Balille johonkin viidakkovillageen kuuntelemaan pimun kanssa viidakon soundtrackia. Sitten tuli sanomista tai jotain. Hän lähti takaisin kasinoille. Koko kasinomaailma kohahti kun taas jostakin päin maailmaa tuli tieto Mustan Kostajan paluusta.
Ainoa asia mitä hä inhosi olivat lentokentät, niiden hikiset lounget jossa hän istui tavisten keskellä odottamassa tunteja myöhässä olleita lentoja. Ja ne lennot olivat aina yli yön lentoja maailman toiselta laidalta toiselle, ja sitten taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Matkustamisesta hän ei tuntenut muuta kuin suurta ja syvää kärsimystä. Mutta aina välillä hän ymmärsi paikan vaihtamisen olevan elintärkeää, jotta hänen maineensa perässä kulkevat keltanokat ja syntiset laskukonenaiset eivät saisi häntä kiinni. Joskus hän kummasteli tarvettaan paeta jotakin täysdorkaa tavissakkia, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän ymmärsi sen olevan ainoa tapa jatkaa elämäänsä kasinoiden high roller pöydissä vielä vähän matkaa...
Casino Lisboa; Macao 7.11.2011
11/06/2011
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Lonely Bruce Lee on the Avenue of Stars
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
Hongkongissa muutaman päivän jälleen tallusteltuani tajuan ensimmäistä kertaa, että vanha maailma on todellakin lopussa. Uutiset hajoavasta eurosta, mellakoista Amerikan kaupunkien Wall Streetin vastustajien ja pollareiden välillä, Kiinaa odottava yhden lapsen politiikasta johtuva demografinen katastrofi, imaginääriset velkasummat jotka elävät omaa elämäänsä näyttöpäätteillä ilman ihmiskäden tarjoamaa apua.
Kapitalismin tuhoksi muodostui kommunismin kuolema. Ja kaatuessaan kapitalismi muuttuu jälleen hyperavaruudelliseksi kommunimiksi. Ja toki länsi ja itä tulevat vielä selvittämään välinsä; Amerikka ja Eurooppa vetävät Kiinaa pahasti daijjuun. Eli ei pelkoa Kiinan nousevan maailman johtavaksi vallaksi. Kauppasaarto vain voimaan ja Kiina hajoaa sisäiseen entropiaansa muutamassa kuukaudessa. Sadat miljoonat maaseudun köyhät eivät tyydy siihen etteivät päässeet osille.
Mutta me vain ajelemme pitkin Hong Kongin saarta ja Kowloonia punaisilla takseilla. Maailma auton ikkunan läpi nähtynä on hallittavampi kuin jos joudut väkijoukon mukaanssa tempaamaksi, etkä enää kykene hallitsemaan sen kulkua. Ensin ajoimme tänään ylös kukkuloille Victoria Peakille ja sittten Avenue of Starsille moikkkaamaan uutta Bruce Lee patsasta. Minulla on jokin Bruce Lee pakkomielle; tilasin ennen reissua Amazonilta hänen zenfilosofisia kirjoja ja eilen ostin yömarkkinoilta kasan mustia Bruce Lee t-paitoja. Käytän treenisaleilla vain mustia teepaitoja, sillä niiden läpi ei hiki näy. Ja tänään kuin pikkupoika kuvautin itseni halaamassa Brucen patsasta ja itseäni kumartuneena hänen tähtensä ylle Avenue of Starsilla.
Telkussa maailma luhistuu kaikilla mahdollisilla kielillä. Tämän vuoksi meillä on hotellissa koko ajan päällä Cartoon Network. Sieltä tulee vanhaa kunnon kamaa; Tommia ja Jerriä, Vaaleanpunaista pantteria ja Aku Ankkaa. Jokainen toki ymmärtää tämän olevan eräänlainen kyberavaruudellinen kannanotto ja suojatumiskeino. Lisäksi riitelemme vitaminoitujen vesien makueroista. Suomessa niitä ei myydä, mutta täällä juomissa vitamiineja ja hivenaineita piisaa.
Toki meitä vituttaa täällä Hong Kongissa että täällä emme pysty katsomaan Salkkareita. Ne huudatetaan Skypen ja nettikameran kautta Macbookilla Hong Kongilaiseen 4 tähden hotelliin.
Suomesa minua kummastuttaa eniten:
a) miksi kukaan ei ole nostanut meteliä Hjallis Harkimon maailman mitättömimmistä hartioista? Miten ne voivat olla noin kapeat? Herätys Mattiesko Hytönen!
b) miksi kukaan jaksaa olla kateellinen kuuskymppiselle Nalle Wahlroosille joka on miljoonistaan huolimatta jo kovaa kyytiä kuolemassa pois tämän hurmaavan kauniin planeetan pinnalta? Sitten hän on vain nimi jossakin kivessä, jota ei jokin ajan kuluttua kukaan edes muista.
c) kuinka selviän ilman Roope koiraa ja Pöksymäen koirapuistoja seuraavan kuukauden? Se on mahtava tunnelma marraskuisessa illassa kun ei näe mitään ja koirat ohjaavat uskollisina kulkuasi.
Muuten emme jaksa olla huolissamme edes siitä että kommarikulttuuriministeri tekee kaikesta jälkijättöisestä kommaritaiteesta ja -tieteestä vapaata kapitalistista riistaa, jossa julkista tukea ei tipu kuinn potkupallolle, seinänmaalaajille ja juopottelureissuille maajoukkueen matkassa San Marinon tapaisiin mestoihin.
Mutta Macaossa aiomme pelata venttiä, pöydällä on yhden pisteen etumatka, mutta jos tajuamme häipyä ennen kuin se vääjäämätttömästi toteutuu niin se on se peli sitten meidän peli. Macaossa käymme Venetian ja uudessa Galaxy kasinoissa. Siellä on koko ajan tziljoona kinuskia pelaamassa.
He ymmärtävät että vain pelaamisella on arvoa verrattuna elämän suurempiin aatteellisiin paskanjauhennallisiin aspekteihin. Ne eivät koskaan ratkea, mutta oma elämä voi muuttua jokaisen onnekkaan jaon jälkeen olennaisesti.
11/04/2011
Downbound Train in Hong Kong
Downbound Train in Hong Kong
Baby Girl nukkuu jaksaakseen aamulla auringonottoon altaalle, iltapäivällä maailman suurimmille ostareille. Meikä juo cokiksella blandattua kiiinalaista riisiviinaa. Asiat ovat mitä asiat ovat, piste. Ei enää sanaakaan Bangkokin tuhotulvista, keski-Vietnamin piiskasateista. Lääkitys on kohdallaan, tai sitten lähtemässä lopullisesti käsistä.
Kaikki kiinnostaa, eikä mikään kiinnostaa. Eivät ainakaan maailman suurimmat ostarit, joista Baby Girl mm. osti siinä sivussa yli 200 euron lipokkaat. Itse tulen hulluksi ostareissa, kuten Pomo tietää vannoa. Mutta Pomo ja Elukka ovat 10.000 kilometrin päässä. Mutta hui hai, skypet ja langattomat netit rulettaa. Mulla ja Baby Girlillä on matkassa niin paljon erilaista elektroniikkaa, että siinä kalpenee ainakin paska-Nokian johtokunta. Yrittävät toki olla kovasti esillä täällä Hon Kongissakin, mutta valtaisa ryntäys nähtiin tänäänkin ensimmäisessä Kiinassa avatussa Apple Storessa.
Tieto on valtaa, tai ainakin vallan valtateitä. Käydessäni lounaalla tapasin kiinalaisen professorin, joka ei tiennyt Suomesta yhtään mitään. Darkness on the edge of town. Vain reilut 5 miljoonaa asukasta? Onko teillä edes varaa rakentaa teitä? Miten Suomi voi tulla toimeen puolella Hong Kongin väestömäärästä. Tappamalla ryssiä, vastasin osuen tietenkin tapani mukaan naulan kantaan. Sain kutsun luennoimaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Pyysin maksuksi 5000 euroa. Ei tee kipeää, joten voi tulla pitämään useammankin jatkossa. Mutta lennot ja hotlat vimpan päälle on maksettava. Saaatanan riisiviina, mikä sen luennon aihe tulikaan olla? No tota stailia ku nyt sulta tulee, bisnes-Aasia tarttee kunnon guruja.
Sitten kävelin limoon jonka olin tapani mukaan varannut koko päiväksi jaa ajoin hotellille vahtimaan jälkikasvun touhuja. Kiivaat skypetykset olivat meneillään eri puolille maailmaa. Häivyin läheiseen riisiviinapaikkaan. Vedin pään täyteen, mutta tästä en tietenkään muista mitään. Hotellin sakki oli jollain opilla kantanut mut huoneeseeni. Aamulla kummastelin tätä uutta hommaani ennen kuin oli aika lähteä aurinkoon altaalle ja sitämyöten Baby Girlin kanssa Hong Kongin ostareihin, joissa tulen hulluksi ilman riisiviinalla täytettyä taskumattia.
Baby Girl nukkuu jaksaakseen aamulla auringonottoon altaalle, iltapäivällä maailman suurimmille ostareille. Meikä juo cokiksella blandattua kiiinalaista riisiviinaa. Asiat ovat mitä asiat ovat, piste. Ei enää sanaakaan Bangkokin tuhotulvista, keski-Vietnamin piiskasateista. Lääkitys on kohdallaan, tai sitten lähtemässä lopullisesti käsistä.
Kaikki kiinnostaa, eikä mikään kiinnostaa. Eivät ainakaan maailman suurimmat ostarit, joista Baby Girl mm. osti siinä sivussa yli 200 euron lipokkaat. Itse tulen hulluksi ostareissa, kuten Pomo tietää vannoa. Mutta Pomo ja Elukka ovat 10.000 kilometrin päässä. Mutta hui hai, skypet ja langattomat netit rulettaa. Mulla ja Baby Girlillä on matkassa niin paljon erilaista elektroniikkaa, että siinä kalpenee ainakin paska-Nokian johtokunta. Yrittävät toki olla kovasti esillä täällä Hon Kongissakin, mutta valtaisa ryntäys nähtiin tänäänkin ensimmäisessä Kiinassa avatussa Apple Storessa.
Tieto on valtaa, tai ainakin vallan valtateitä. Käydessäni lounaalla tapasin kiinalaisen professorin, joka ei tiennyt Suomesta yhtään mitään. Darkness on the edge of town. Vain reilut 5 miljoonaa asukasta? Onko teillä edes varaa rakentaa teitä? Miten Suomi voi tulla toimeen puolella Hong Kongin väestömäärästä. Tappamalla ryssiä, vastasin osuen tietenkin tapani mukaan naulan kantaan. Sain kutsun luennoimaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Pyysin maksuksi 5000 euroa. Ei tee kipeää, joten voi tulla pitämään useammankin jatkossa. Mutta lennot ja hotlat vimpan päälle on maksettava. Saaatanan riisiviina, mikä sen luennon aihe tulikaan olla? No tota stailia ku nyt sulta tulee, bisnes-Aasia tarttee kunnon guruja.
Sitten kävelin limoon jonka olin tapani mukaan varannut koko päiväksi jaa ajoin hotellille vahtimaan jälkikasvun touhuja. Kiivaat skypetykset olivat meneillään eri puolille maailmaa. Häivyin läheiseen riisiviinapaikkaan. Vedin pään täyteen, mutta tästä en tietenkään muista mitään. Hotellin sakki oli jollain opilla kantanut mut huoneeseeni. Aamulla kummastelin tätä uutta hommaani ennen kuin oli aika lähteä aurinkoon altaalle ja sitämyöten Baby Girlin kanssa Hong Kongin ostareihin, joissa tulen hulluksi ilman riisiviinalla täytettyä taskumattia.
10/24/2011
Gay Somali Aland
Suomessa kaikki vitsitkin otetaan tosissaan, kuten tapaus Hakkarainen osoittaa. Toisaalta jos kerran ruosinkielisten mielestä Härmä on perseestä ja täällä tulee pataan hurreille, niin joukkomuutto Ahvenanmaan vapaavaltioon ei olisi hullumpi ajatus, elleivät ruottalaiset sitten puhu tässäkin yhteydessä tapansa mukaan täyttä paskaa.
Ja jos siellä olisi hyvä tasa-arvoinen ja suvaitsevainen meininki, niin toki homotkin sinne muuttaisivat. Ja kun tässä ihannevaltiossa, jonka presidenttinä olisi Pekka Haavisto tai Astrid Thors, olisi niin ihanaa, saisivat rasismin piinamat somalit ja muut puliveivarit myöskin sieltä turvasataman. Pullonkeruu- ja asuntoryöstöbisneksen hoitaisivat Bulgarian romanit, eikä siitä tykättäisi kyttyrää, sillä vähemmistöjä pitää ymmärtää ja he saavat tehdä mitä tykkäävät, sehän on niiden kulttuuria sun muuta. Sanoohan sen jo järkikin.
Hyvää matkaa parempi väki, ei kiirusta takaisin!
Suomi on pieni lintukoto, jossa menisi ihan mukavasti ellei meitä olisi ryssän pelossa viety euroon. Sen pelastamisen jälkeen Suomikin on korviaan myöten veloissa, ja suurmuutto Ruotsiin alkaa uudestaan. Ruotsi ei mennyt euroon ja sillä menee taloudellisesti loistavasti. Ainoa huoli on, että kun koko valtion ulkomainen velka on maksettu, ei tulevaisuudessa enää muisteta miten sitä tarpeen vaatiessa haetaan. Piste Soinille, pitkä miinus Lipposelle, ja vähän lyhyempi miinus Niinistölle. Vaikka mulle on se ja sama vaikka Suomen presidentiksi valittaisiin Renny Harlin, Pekka Himanen tai joku muu täystörppö.
Vaikka en diggaa suomenruotsalaisuudesta, diggaan Ruotsin ruotsalaisuudesta. Olin Stockiksessa pari kesää opiskeluaikoina hommissa ja edelleenkin pidän Tukholmaa samalla tapaa kotikaupunkinani kuin stadia. Muualla Suomessa, tai Ruotsissa en pystyisi asumaan. Tukholman keskusta ja metron vihreän linjan varsi sekä stadissa kehäkolmosen sisäpuoli; muu on mulle samantekevää.
Sitä paitsi Joakim "Pimme" Thåström SoFon Åsögatanilta tulee huhtikuussa pitkän tauon jälkeen keikalle Tavastialle, ja se on sitten juhlaa pitkän kaavan mukaan. Dr. Muzak on lupautunut myös paikalle, vaikka ei tiedä Thåströmistä kuin nimen.
Maailman talouskriisille en edes minä mahda mitään, mutta toivottavasti keskivikkona saadaan luotua sen verran toivoa, että torstaina euron kurssi vahvistuu suhteessa dollariin kun menen vaihtamaan vähän valuuttoja. Velat on jo niin imaginäärisiä ettei niitä kukaan koskaan tule maksamaan, joten sama luvata mahdollisimman paljon lisää velkaa, jotta saadaan bileet pidettyä pystyssä vielä jonkin tovin. Sen jälkeen jokainen on omillaan, jos ei ole kiinteää omaisuutta hankittuna (raha ja erityisesti pörssiosakkeet ovat entistä enemmän paperia) niin se on sitten vakavammman mietinnän paikka. Mutta kuolemmehan me kuitenkin joskus jotenkin...
Syksy on ollut kohtalaisen kiivasta nyrkkeilytreeniä, koirankusetusta ja kävelyttämistä, jotakin juttuja jossain saleissa, kuntosali on vähän kärsinyt kun ei aika eikä voimat kaikkialle riitä. Aasiassa aion kuitenkin keskittyä uimaan joka päivä muutaman kilsan, ja kai mä käyn hotellien kuntosaleilla vähän nostamassa rautaa paikallisten homobodareiden vitutukseksi, nostan aina kylmiltään paljon enemmän kuin he siellä. Mutta mehän olemme me täällä, kovaa ja karskia sakkia joka ei edes usko etteivät muslimit osaa uida eikä aasialaiset nostaa puntteja.
Mun piti oikestaan laatia musta lista paskahatuista, mutta kun olen häipymässä maapallon toiselle puolelle täytyy tunnustaa että ei mulla ole täällä mitään valittamista. Ei vihollisia, eikä ystäviä. Saan olla kaikessa rauhassa oma itseni. Mutta koppiautoa ajavat kebabia syövät Fiatlippisukot ovat edelleenkin paskasakkia joka tullaan hoitamaan ajallaan. Tuomiopäivä tulee, ja Tony Halme antaa anteeksi mutta minä en!
Joku tyyppi vaati lisää Oulun blogiin juttuja erityisesti Nokelasta. Ois kai niitä mielessä pilvin pimein mutta ei ole nyt aikaa niitä alkaa latoon tiskiin. Mutta ensi vuonna ryhdistäydyn ja teen kaikki olemassaolevat kässärini jollekin e-kirja-alustalle, josta niitä sopii sitten ostaa tai pölliä. Yksi tulee englanniksi, koska maailmalla on jonkin verran enemmän lukijakuntaa kuin Härmässä häjyjä.
Monet ovat ehtineet urputtaa, että Bangkok on näinä päivinä peittymässä tulvien alle. Mites siellä aion kellua kaiken veden keskellä? No kaikki on nykyään helppoa säätöä; kun olemme Krabissa ja jos siellä Bangkokissa tulvii, kestää about viis minuutia ostaa netistä lento Kuala Lumpuriin. Menemme sitten taas Traders hotelliin katsomaan Petronas Towerseja silmästä silmään.
Vietnamissakin nämä vuosikymmeniin pahimmat tulvat ovat tehneet tuhojaan. Mutta sama pätee siellä; jos Hue on veden vallassa, otan Hanoista yöjunaan Sapaan, jossa asuu vuoristoheimolaisia niin korkealla ettei vesi ylety siellä kuin korkeintaan nilkkoihin asti.
Ja eipä muuta kuin haistakaa vittu. So long boys, you can take my place!
Ja jos siellä olisi hyvä tasa-arvoinen ja suvaitsevainen meininki, niin toki homotkin sinne muuttaisivat. Ja kun tässä ihannevaltiossa, jonka presidenttinä olisi Pekka Haavisto tai Astrid Thors, olisi niin ihanaa, saisivat rasismin piinamat somalit ja muut puliveivarit myöskin sieltä turvasataman. Pullonkeruu- ja asuntoryöstöbisneksen hoitaisivat Bulgarian romanit, eikä siitä tykättäisi kyttyrää, sillä vähemmistöjä pitää ymmärtää ja he saavat tehdä mitä tykkäävät, sehän on niiden kulttuuria sun muuta. Sanoohan sen jo järkikin.
Hyvää matkaa parempi väki, ei kiirusta takaisin!
Suomi on pieni lintukoto, jossa menisi ihan mukavasti ellei meitä olisi ryssän pelossa viety euroon. Sen pelastamisen jälkeen Suomikin on korviaan myöten veloissa, ja suurmuutto Ruotsiin alkaa uudestaan. Ruotsi ei mennyt euroon ja sillä menee taloudellisesti loistavasti. Ainoa huoli on, että kun koko valtion ulkomainen velka on maksettu, ei tulevaisuudessa enää muisteta miten sitä tarpeen vaatiessa haetaan. Piste Soinille, pitkä miinus Lipposelle, ja vähän lyhyempi miinus Niinistölle. Vaikka mulle on se ja sama vaikka Suomen presidentiksi valittaisiin Renny Harlin, Pekka Himanen tai joku muu täystörppö.
Vaikka en diggaa suomenruotsalaisuudesta, diggaan Ruotsin ruotsalaisuudesta. Olin Stockiksessa pari kesää opiskeluaikoina hommissa ja edelleenkin pidän Tukholmaa samalla tapaa kotikaupunkinani kuin stadia. Muualla Suomessa, tai Ruotsissa en pystyisi asumaan. Tukholman keskusta ja metron vihreän linjan varsi sekä stadissa kehäkolmosen sisäpuoli; muu on mulle samantekevää.
Sitä paitsi Joakim "Pimme" Thåström SoFon Åsögatanilta tulee huhtikuussa pitkän tauon jälkeen keikalle Tavastialle, ja se on sitten juhlaa pitkän kaavan mukaan. Dr. Muzak on lupautunut myös paikalle, vaikka ei tiedä Thåströmistä kuin nimen.
Maailman talouskriisille en edes minä mahda mitään, mutta toivottavasti keskivikkona saadaan luotua sen verran toivoa, että torstaina euron kurssi vahvistuu suhteessa dollariin kun menen vaihtamaan vähän valuuttoja. Velat on jo niin imaginäärisiä ettei niitä kukaan koskaan tule maksamaan, joten sama luvata mahdollisimman paljon lisää velkaa, jotta saadaan bileet pidettyä pystyssä vielä jonkin tovin. Sen jälkeen jokainen on omillaan, jos ei ole kiinteää omaisuutta hankittuna (raha ja erityisesti pörssiosakkeet ovat entistä enemmän paperia) niin se on sitten vakavammman mietinnän paikka. Mutta kuolemmehan me kuitenkin joskus jotenkin...
Syksy on ollut kohtalaisen kiivasta nyrkkeilytreeniä, koirankusetusta ja kävelyttämistä, jotakin juttuja jossain saleissa, kuntosali on vähän kärsinyt kun ei aika eikä voimat kaikkialle riitä. Aasiassa aion kuitenkin keskittyä uimaan joka päivä muutaman kilsan, ja kai mä käyn hotellien kuntosaleilla vähän nostamassa rautaa paikallisten homobodareiden vitutukseksi, nostan aina kylmiltään paljon enemmän kuin he siellä. Mutta mehän olemme me täällä, kovaa ja karskia sakkia joka ei edes usko etteivät muslimit osaa uida eikä aasialaiset nostaa puntteja.
Mun piti oikestaan laatia musta lista paskahatuista, mutta kun olen häipymässä maapallon toiselle puolelle täytyy tunnustaa että ei mulla ole täällä mitään valittamista. Ei vihollisia, eikä ystäviä. Saan olla kaikessa rauhassa oma itseni. Mutta koppiautoa ajavat kebabia syövät Fiatlippisukot ovat edelleenkin paskasakkia joka tullaan hoitamaan ajallaan. Tuomiopäivä tulee, ja Tony Halme antaa anteeksi mutta minä en!
Joku tyyppi vaati lisää Oulun blogiin juttuja erityisesti Nokelasta. Ois kai niitä mielessä pilvin pimein mutta ei ole nyt aikaa niitä alkaa latoon tiskiin. Mutta ensi vuonna ryhdistäydyn ja teen kaikki olemassaolevat kässärini jollekin e-kirja-alustalle, josta niitä sopii sitten ostaa tai pölliä. Yksi tulee englanniksi, koska maailmalla on jonkin verran enemmän lukijakuntaa kuin Härmässä häjyjä.
Monet ovat ehtineet urputtaa, että Bangkok on näinä päivinä peittymässä tulvien alle. Mites siellä aion kellua kaiken veden keskellä? No kaikki on nykyään helppoa säätöä; kun olemme Krabissa ja jos siellä Bangkokissa tulvii, kestää about viis minuutia ostaa netistä lento Kuala Lumpuriin. Menemme sitten taas Traders hotelliin katsomaan Petronas Towerseja silmästä silmään.
Vietnamissakin nämä vuosikymmeniin pahimmat tulvat ovat tehneet tuhojaan. Mutta sama pätee siellä; jos Hue on veden vallassa, otan Hanoista yöjunaan Sapaan, jossa asuu vuoristoheimolaisia niin korkealla ettei vesi ylety siellä kuin korkeintaan nilkkoihin asti.
Ja eipä muuta kuin haistakaa vittu. So long boys, you can take my place!
10/11/2011
Travel Stories From Hell 4: Penang Sexy Penalty
Seuraavaksi lensimme pojan kanssa Malesiaan Penangin saarelle työlomalle. Poika laatisi sanelustani raportin Hong Kongin paikallishallinnon kehittämiseksi. Samalla voisimme keskustella hänen tulevista entistä rahakkaimmista työtehtävistä jotka uskoisin listan valmistumisen jälkeen hänen harteilleen.
Penangilla hommat menivät kuitenkin kimuranteiksi. Olin kyllästynyt, välttelin poikaa, annoin hänelle kaikenlaisia näpytystehtäviä, jotka olivat vuosien varrella tärkeämmän tekemisen puutteessa jääneet tekemättä. Keskityin ginihommaan, poika kommunikoi vempeleillään käskyjäni Taloon jääneille. Pian alkoi kaikenlaista häirintää kuitenkin esiintyä. Homma meinasi lähteä käsistä, tyypit painivat pojan tuomaan viestejään vaikka kuinka kielsin. Otin intialaisen ajaman taksin Georgetowniin, käskin ajamaan ginipaikkaan. Otin muutaman totin ja käskin kuskin ajamaan takaisin.
Myöhemmin lähdettyämme Penangilta soitin vanhasta tottumuksesta Mirkalle valittaakseni hotellimme intialaisen henkilökunnan väärinkäytöksistä, Malesian sorrettujen tippirahalle persosta kansanluonteesta. Pyysin häntä lentämään Tyynenmeren yli Kaliforniasta selvittämään tilanne.
- Olihan sinulla se taiteilijanainen vuosia sitten Kalkutasta? Et sinä silloin katsonut intialaisia kieroon.
- Onneksi oli ja meni. Aasian hotellien respat ja hissipojat ovat kaikki sukujuuriltaan Intiasta. Ne käyvät tipin toimesta irrottamassa huoneestasi kaiken mikä irti lähtee: television antennin, kahvinkeittimen johdon, kaikki lamput. Kerta kaikkiaan kähmäistä porukkaa!
- Kuulostaa tuo lamppujen irrottaminen jotenkin tutulta. Eivätkä ne tietenkään osaa edes uida?
- Ne jos ketkä eivät osaa uida. Jos heität inkkarin uima-altaaseen, kuten usein mieli tekee, niin sinne uppoavat ja hukkuvat, vaikka jalat yltäisivät pohjaan ja pää pintaan. Hätääntyvät eivätkä ymmärrä nousta seisomaan ennen kuin on liian myöhäistä. Olen nähnyt tämän toistuvan lukemattomia kertoja. Kertaakaan ei ole tullut mieleen mennä apuun.
- Eipä ole sinulla hyvää kokemusta intialaisista?
- Intialaiset kyttäävät hotellin käytävillä, hisseissä, ravintoloiden auloissa valmiina iskemään käsi ojossa kimppuusi. Sen sakin kanssa kannattaa tehdä heti kättelyssä tilit selviksi. Tippiä ei tule antaa missään olosuhteissa, missään muodossa, vaikka oppisivat uimaan altaan päästä päähän. Jos annat aihetta se roskaväki kyllä keksi syyn roikkua niskassasi. Jos muu ei auta, uhkaan paiskata ne altaaseen. Koska ne pelkäävät kuollakseen vettä, saan olla takuuvarmasti rauhassa. Joku saattaa lähteä hullun kiilto silmissään perässäni altaaseen, mutta se on sitten hotellin allasmiehen juttu pelastaako vai antaako hukkua.
- Sinulla on synkkä näkemys kiinalaisten ohella myös toisen nousevan Aasian tiikerin Intian asukkaista?
- On se. Jouduin epäonnekseni jälleen tutkimaan intialaisten tapausta siellä Copthorne Orchide hotellissa Penangilla. Sen henkilökunta on mustahipiäisiä etelä-intialaista, brittien kauan sitten saarelle kuskaamaa siirtoväkeä. He seurasivat minua heti hotellin saapumisen jälkeen koko ajan tippiä kärkkyen, sillä low seasonilla hyvät pokat ovat harvassa. Hissipoika ajeli matkatavarakärryn kanssa ylös alas jatkuvasti toivoen minun astuvan samaan kyytiin. Aina kun painoin 13. kerroksen nappia jossa huoneeni oli tuli musta intialainen kyydissä. En ymmärrä miten se onnistui aina tunkemaan samaan kyytiin? Joko niillä on viekkaan tarkka käsitys ihmisten liikkeistä, tai sitten ne ovat piilottaneet kameroita käytäville.
Yrittäessäni keskittyä työhön huoneeni oveen koputettiin. Menin avaamaan vaikka tiesin mitä oli tulossa. Pieni musta intialainen seisoi pyyhkeen kanssa ovenraossa:
- Pyyhkeenne, sir, se sanoi ojentaen pienen kangasnyytin.
Katsoin miehen ojentamaa käsipyyhettä ihmeissäni. Sitten tempasin rätin äijän kourasta ja paiskasin oven täysillä kiinni.
- Saitko tämän jälkeen olla rauhassa?
- Mitä vielä. Siitä ne tummat etelän intiaanit vasta innostuivatkin. Eivät kyenneet kaikessa kohtalonuskossaan ja Tarot-korttien lavaamisessaan uskomaan minun olevan heidän vuosituhansien aikana kehittämäänsä vippipeliä etevämpi. He olivat tarkoituksella antaneet minulle huoneen 13. kerroksessa. Tajusin heti mikä on homman nimi.
- Mitä tapahtui seuraavaksi?
- Otin aloitteen omiin käsiini. Tyhjää ginipulloa kaulasta kiinni pitäen poistuin huoneestani. Tilasin hissin joka oli seuraavassa kerroksessa kytiksellä. Ovi avautui, hissi oli täynnä mustapäitä.
- Otit hatkat?
- Mitä vielä. Okei, you´re here all the bunch, lausuin kylmästi astuen sortinsakin sekaan ginipullo valmiina raatelemaan. Murisin heille, sillä aloin olla todella tympääntynyt tyyppien uhitteluun. Hissi laskeutui aulaan, astuin ulos, porukka seurasi, livahdin salamannopeasti heidän taakseen. Saalistajista tuli saalis. Heillä meni pasmat sekaisin seuratessani porukkaa ginipullo kourassani. Olin liian nopea, liian älykäs heille. Jaksan parhaimmillani uida kaksi kilometriä. Ette ikinä saa minua pyydyksiin, uhittelin. Mustat inkkarit tajusivat pullosta tulevan kaaliin hetkenä minä hyvänsä ja hajaantuivat kaakattaen kuin kanat pakosalle ympäri aulaa.
- Ja sitten laskeutui jälleen rauha maahan? Länsi oli vielä kerran voittanut idän kisassa maailmanherruudesta.
- Kutakuinkin. Kävelin hotellin ravintolaan ostamaan tupakkaa hermojani rauhoittaakseni. Kyyppari tiskin takana oli puoliksi kiinalainen, toinen puoli pärstästä tuli Burmasta. Aski maksoi 12 riggettiä. Kun kaveri pistin vaihtorahat kouraani, aukaisin pinkan kokeeksi. Kymppi puuttui. Nostin katseeni ja iskin tyhjän ginipullon tiskiin. Wait for second, sir, sai tyyppi kakaistua etsien epätoivon vimmalla puuttuvan setelin omasta lompsastaan. Odotin jääkylmänä, sain uupuvan setelin, irvistin kyypparille, murisin ja lähdin menemään. Murisin sen jälkeen varmuuden vuoksi koko ajan ollessani liikkeellä huoneeni ulkopuolella.
- Minne menit?
- Syömään menin. Hotellin ohi kulkeneen moottoritien toisella puolen oli hyvä korealainen ravintola. Mutta paikan omistaja oli epäilyjeni mukaisesti homppeli ja tuli käyntikorttikourassaan toivottamaan minut tervetulleeksi ties mille retkelle sodomaan ja gomorraan. Käännyin ovelta, tyyppi yritti tunkea käyntikorttiaan kouraani. Jatkoin pidemmälle hotellista. Vastaani tuli Pohjois- ja Etelä-Intian sapuskaa tarjoileva ravintola. Astuin tyhjä sisään ginipullo aseenani.
- Ei voi olla totta? Oliko sinulla vielä tuossakin vaiheessa tyhjä ginipullo kourassasi?
- Oli, kourassa oli. Iskin sen tiskiin ja käskin tyyppejä pistämään liikettä kinttuihin. Sapuskat tuli kerrankin nopeasti ilman mitään pulinoita. Enkä syötyäni lukuisista tarkistuslaskelmistani huolimatta löytänyt laskusta virhettä. Niinpä päätin jättää asian sillä kertaa siihen. Palasin huoneeseeni hermojani rauhoittaakseni kaatamaan kiduksiini muutaman ginitotin. Minulla oli kaiken kokemani jälkeen paljon keralalaisia vastaan.
- Miten onnistuit pääsemään pois Penangilta??
- Rauhoituttuani yön pimettyä jokailtaisten päiväntasaajan lähistölle ominaisten trooppisten sadekuurojen jälkeen hain 7elevenistä kassillisen Sianpääginiä, vettä ja suklaata. Kuljin aulan läpi muristen uhkaavasti. Palattuani asetin "Ei häiriötä"-kyltin ripaan ja telkesin oven. Istuin sohvalla pimeydessä pullo kourassa sen varalta, että inkkarit olisivat saamastaan selkäsaunasta mitään oppimatta päättäneet hyökätä huoneeseeni.
- Eivät kuitenkaan hyökänneet?
- Eivät uskaltaneet. Kuulin tosin jatkuvasti outoa rapinaa oven takaa. Avasin läppärini ja ostin ensimmäisen lennon pois saarelta. Loma oli mennyt intialaisten takia pilalle. Palasin kinkkien suojiin Hong Kongiin.
- Miten sait laskun kuitattua niiden kytätessä?
- Suunnitelmani oli aukoton. Hissille 7 askelta, tiskin ensimmäisen virkailijan luo lähtöjalasta riippuen 11-12 askelta, laskun kuittaus, ei tipin tippiä, 78 askelta hotellin ulko-ovelle, sitten niin nopeasti kuin kintuistani pääsin lähimpään taksiin.
- Miten sait matkatavarat kulkemaan mukanasi?
- Se minua koko ajan kytännyt intialainen häkkipoika juoksi kärrynsä kanssa hotellin aulan portaita häkki rytisten perässäni. Laukut pomppivat kyydissä. Faster, faster, kiroilin hänelle. Laukut lensivät taksin peräluukkuun. Taksin kaasuttaessa kohti lentokenttää näin mustapäisen häkkipojan ja koko Malesian kaikkia rotuja edustavan henkilökunnan katsovan epäuskoisina perääni. Sakki oli epäonnistunut surkeasti. Eivät saaneet tipin tippiä, vaikka panivat minut tarkan suunnitelmansa mukaisesti asumaan 13. kerrokseen. Odottivat kai villeissä unelmissaan minun hyppäävän parvekkeelta alas. Olisivat päässet sen jälkeen vapaasti penkomaan tavaroitani. Olisivat vieneet mennessään kaiken tupakantumppeja myöten.
- Olipa täpärä pelastuminen. Mitä sille tyhjälle ginipullolle tapahtui?
- Taksin kurvatessa pihasta moottoritielle ruuvasin ikkunan auki ja paiskasin sen taakseni kohti hotellin edessä lymyilevää sakkia.
- Ehtivätkö karkuun?
- En tiedä. Kuski oli myös tietenkin täyspöpi etelä-inkkari, eikä ymmärtänyt kehotuksistani huolimatta pysähtyä, jotta olisin voinut tarkistaa asian.
- Ei ole helppoa olla vainoharhainen.
- Ei ole, ei. Lentsikassa ei onneksi ollut intialaisia. Mutta yksi ilmiselvä homotapaus oli stuerttina. Sain hänet kuitenkin hiljaiseksi kun vessaan mennessäni pyörittelin persettäni hänen edessään hinttien tapaan. Ei uskaltanut sanoa mitään, sillä Malesiassa olisi päätynyt ruoskittavaksi jos olisi ilmieläväksi hintiksi paljastunut. Olin saanut koko revohkasta tarpeekseni, joten jätin asian silleen.
- The End, tämä stoori, Mirkka sanoi puhjeten taputuksiin Tyynenmeren toiselle rannalla. - Jopa ovat intialaiset paskasakkia! Hukkuvat omaa tyhmyyttään. Kyttäävät hississä ympäri vuorokauden tippiä. Intialaisista ei ole vaaraa. Mutta sinulla ovat vielä kiinalaiset hoitamatta?
- Voin kertoa lyhyesti miten kinkit käyttäytyivät Penangilla, jonne en enää taatusti ikinä matkusta. Yhtenä iltana menin katsomaan kohuttuja kiinalaisia laulajattaria Copthorne Orchide hotellin Star Loungeen. Hotelli mainosti heidän olevan kansainvälisen tason tähtiä Shanghaista. Se joka osti heille eniten 100 riggettiä maksavia ruusuja, sai heidät illan lopussa viereensä sopimaan yön jatkosta.
Astuin sisään. Paikalla oli muutama paikallinen isokiho kaatamassa shamppakaljaa kiduksiinsa. Vuoronperään kiinalaisia iskelmiä hoilottaneet tytöt saivat kukkia niukanlaisesti. Päätin nostaa konsertin tasoa. Ostin kauniimmaksi arvioimaltani laulajattarelle kymmenen ruusua. Kihot hermostuivat minun tulleen reviirilleen. Hekin alkoivat ostaa tytöille lisää ruusuja. Heidän henkivartijansa katsoivat minua uhkaavasti valmiina heittämään minut pihalle Star Loungesta. Murisin heille kipaleiden välissä ja ostin tytöille lisää ruusuja. Kalliiksi se tuli, mutta kannatti kumminkin. Ja menihän lasku Talon edustustililtäni. Malesian kinkki osti 20, minä heti perään 50, hän nokitti sadalla, minä yritin ostaa 500, mutta ruusut loppuivat kesken, laulu taukosi salissa.
Kinkkien vastalauseista piittaamatta iskin kasan riggettejä ja luottokortteja pöytän. Star Loungen johtajatar säntäili hermostuneena ympäriinsä rauhoittamassa kaiken malttinsa, kaiken kunniansa menettäneitä kiinalaisia. Jollakin opilla, ilmaisilla drinkeillä kaiketi, hän sai heidät lähtemään perässään karaokebaariin.
Molemmat Shanghain tytöt tulivat arastellen pöytääni. Menimme seuraavaksi takaosan privaattiin ja lukitsimme oven. Tilasin ginipaukkuja itselleni, samppanjaa shanghailaisille laulajattarille. He eivät puhuneet sanaakaan englantia, yrittivät hyvittää tämän käpälöimällä vuorotellen laulujen lomassa reisiäni ja jalkoväliäni. Sain touhusta pian tarpeeksi, päätin lähteä huoneeseeni paiskomaan hommia, työt pyrkivät väkisin jatkoille.
Saavuttuamme huoneeseeni löin heille molemmille rahatukot kouraan ja osoitin eleilläni, että kuteet on riisuttava veke. He epäröivät, mutta kävivät sitten kuuliaisesti kylppärissä riisuutumassa ja ottamassa suihkun pesten törkeät huoran meikit naamaltaan ja päästivät tötterökampauksensa vapaaksi. Sitten he marssivat peräkanaa pyyhkeisiin verhoutuneina vuoteeseen odottamaan. He yrittivät näytellä aroilta, mutta tein heille heti pelin säännöt selviksi: ensin panen toista ja sen jälkeen toinen huora saa vuorollaan lutkuttaa minun vehkeeni uudestaan pystyyn ja imeä sen toiseen laakiin. Vedin kuteet veke ja panin kännykkäni videokameran kuvaamaan, vedin peiton syrjään ja käskin tyttöjen levitellä huoramaisesti. Kuvaamisen jälkeen menin sänkyyn heidän väliinsä. Tytöt suutelivat, hiplasivat, hyväilivät antamieni ohjeiden mukaisesti kaluani. Panin läpät korvilleni ja aloin kuunnella tapani mukaan Arvo Pärtin musiikkia kännykkäni soittimesta.
Homma ei hoitunut, letku teki tenän. Tytöt eivät tienneet mitä tehdä, joten lopulta vehkeeni pysyessä letkumaisen velttona he alkoivat sekstata keskenään. Väsyttyään he sammuttivat valot ja alkoivat nukkumaan. Laskin kaikessa rauhassa 1508:aan ennen kuin heitin heidät juhlakamppeet kainalossaan alastomina käytävään.
Aamulla Kaarelan poika väitti nähneensä alastomia kiinalaisia naikkosia tulevan huoneestani yöllä ja menevän kamppeet kainalossa hissiin.
- Oliko heillä todellakin kamppeet kainalossaan? tenttasin tapani mukaan poikaa.
- Oli.
- Jos heillä oli kerran kamppeet matkassa, niin miksi he sitten alastomina kulkivat? Olisivat panneet ryysyt niskaan. Oletko napannut pillereitä tai muita huumeita kun olet öisin olet käytävässä kytiksellä?
- No en kyllä takuulla ole.
- Sinun on kuitenkin käytävä varmuuden vuoksi Diakonissalaitoksella antamassa virtsanäyte. Ei näihin kansainvälisen tason huippuhommin oteta huumehörhöjä, jotka väittävät nähneensä alastomia kiinalaisia laulajattaria hotellin käytävässä. Sinut testataan tästä lähtien kolmen viikon välein.
- Asia klaari, poika sanoi alistuneesti mennessäni aamiaisen jälkeen hotellin lounge baariin mukavaa nahkaiseen nojatuoliin ottamaan pari ginimoukkua. Lähetin pojan päiväkoneella Bangkokin kautta Helsinkiin. Sanelua Hong Kongin raportiksi emme häirinnän vuoksi olleet ehtineet tekemään. Matkaraportin kaikkine olennaisine yksityiskohtineen oli kuitenkin oltava pöydälläni kun palaisin. Sanelisin sen uusiksi jossain välissä. Tytöt saisivat löydä sen koneelle. Pojan ,mentyä tein kuten tein, pääsin karkuun intialaista vippisakkia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
