My Worst Journeys

Mä en mene enää ikinä Kanarialle, se on saletti. 6 vuotta sitten matkustin 2 viikoksi Las Palmasiin ja vedin jo koneessa niin kovat kännit, että mut kannettiin suoraan kentältä sairaalaan. Sieltä päästyäni sama meininki jatkui; sammuin kuulemieni selitysten mukaan keskelle katua ja koska matkavakuutus oli voimassa kärrättiin mut taas lasarettiin, josta mulle ei jäänyt kummallakaan kertaa mitään mielikuvaa.

Kun vähän tokenin kirjoittelin kaikenlaisia sairaalakuitteja, joilla sairaala putsasi vakuutusyhtiön meikäläisen sijasta. Meikäläisen putsaisi keskellä yötä Las Palmasin uimarannalle pesiytyneeseen pummi- ja narkkarilaumaan kuulunut nainen, joka näki mun laskevan euroja ja juoksi ohi napaten about 1000 eukkoo matkaansa ja katosi yön pmeyteen. No ei se mitään, hain seinästä lisää rahaa ja Catalina yms. aukion ravintoloitisija oli jokun kepin kanssa vastassa kun meikä tuli ottaan aamulla viinoja, olin kuulemma riehunut siellä siihen mallin. Onneksi hotlan viereisen kapakin omistaja oli hyvä ihminen ja pisti kaljastoben heti pöytään kun näki meikäläisen tulevan aamulla heräilemään.

Kaksi viikkoa täyttä sumua. Kerran ajoin parin suomalaisen tyypin kanssa vuokratulla autolla pahamaineiselle Playa des Inglesille, siellä oli hiekkaa ja siellä olisi varmaan ollut paljon mukavampi törttöillä kun siellä ei olla niin tiukkapipoja kuin Las Palmasissa. Jamppa Tuominenkin kuulemma siellä asusti viime aikansa veneen alla ja viinaa oli piisannut...

Mutta Las Palmasiin en matkusta enää ikinä, vaikka Irwinillä on se tajuttoman hyvä biisikin siitä, jossa ukko säästi ja sai lopulta bungalowin Las Palmasista.

Pietarissa tuli myös vaikeuksia kun olin hotellissa änkyräkännissä vuonna 2002 heinäkuussa. En päässyt koko aikana hotellista ulos, niin kovasti juottivat mulle länsimaisia kalliita viskejä. Tuleva vaimoni hankki oman huoneen noin 2 tuntia saapumisemme jälkeen kun näki eka kertaa meikäläsitä talutettavan sukkasillaan kahden virkailijan avulla huoneeseen.

Suomen asemalla hän oli sitten junan lähtiessä takaisin stadiin nähnyt meikäläisen tulevan viime hetkellä ja panevan maaten laiturille kun ei jalat enää kovan turisteeraamisen jälkeen kantaneet. Hän oli selittänyt asian konnarille joka oli vodkaturisteihin tottunut ja kantoi minut jollakin opilla diplomaattivaunuun lepäämään. Riihimäellä heräsin ja tajusin että eipä ollut hääppö mesta se Pietari.

No pari vuotta sittten kävin siellä vaimon kanssa uudestaan. Nyt siellä oli parempi meininki. Tuli kierrettyä nämä ermitaasit, iisakin kirkot, nevski prospektit sun muut. Hyviä kapakoita ja ruokaloita pilvin pimein ja meno jatkuin läpi yön. Kukaan ei edes keikannut, vaikka otimme lennosta niitä paikallisten ladan rämiä, jotka veivät halvalla minne tahansa.

Ainoa häiriö oli että sain metrossa sakot kun kuvasin videokameralla, oli kuulemma vastoin lakia. Sakko oli 3 euroa, joten maksoin sovinnolla, sillä oli miliisin tilin keräämispäivä ja olin saanut varoituksen että kandee heti maksaa tai homma voi tulla todella kalliiksi ja joutua Siperiaan kuokkimaan suota. Pietariin menen takuulla jos henki ei heitä, mutta Las Palmasiin en koskaan.

Burman pääkaupunkiin Rangooninkaan ei mieli tee, siellä on jotenkin ankea meininki. Salaisen poliisin tyypit koko ajan seuraamassa ja urkkimassa minkä sortin vakooja olen ja minne se kauan odotettu jenkkien maihinnousu Myanmariin tulee, jonka pelossa siirisivät pääkaupunginkin viidakkoon rannikolta. En mene ennen kuin alkavat ihmisiksi ja pistävät juntan tyypit lukemaan tiilenpäitä!

Lost in Communist Disneyland

Laos is boring. People over there are greedy, hotels overpriced and roads pumpy. So iIskipped it and flew form Phnom Penh to Saigon which shocks and shakes. Now I am in Nah Trang by the South China Sea. This is a communist turist ghetto where I may last some days before I continue to Swiss Alps of Vietnam, Dalat. No probs, no worries, no nothing.

Happy Herb People of Phnom Penh

I am now here in Phnom Penh. Nice place to chill out. Soon I am heading to Shinoukville at the former Indochinian Riviera. Tell folks back home; I'm just doing fine.

White Helsinki Winter

Way Out East

CloverTV´s road crew is going to visit South Eastern Asia from February to April. Now I am busy with my interplanetary studies inside my head. I´ll catch you later in Phnom Penh!



Hi Seppo
so you booked 2 std room from 19.02.09 til 24.02.09 right ,? if you need pick up for you just tell me your flight number and your arrive we will go to pick up you free.
i hope to see you soon,
bona,

Hi Bona,

I am arriving by Air Asia flight FD3616 from Bangkok to Phnom Penh 19.02 16.20. I need a pick up from airport to hotel. I´m glad that you can arrange that.

See you in next month,

Seppo

New Year 2009 in Kotka Town, South Eastern Finland

Fairytale of Helsinki

Still Life In Mobile Homes

To Live And Lie

Ihminen ajautuu joskus tietämättään huonoille teille. Kun erehdyin selaamaan Helmet tietokantaa tulin tilanneeksi Hannu Mäkelän "Elävät ja kuolleet" sekä Jörkka Donnerin repaleiset kuolema ja Diktonius opukset. Ja hullu skitso kun puuron näkee, sehän istuu sille. Luin ne roskaromskut.




Sille en mahda mitään, että Hannu Mäkelä on hyvä kirjoittaja. Kesällä pyörittyäni Venetsiassa luin palattuani suurella nautinnolla hänen 700-sivuisen Casanova kirjansa. Hannu Mäkelä on parhaimmillaan tällaisissa puolifiktiiviseissä jutuissa, joissa hänwen keskinkertainen mielikuvituksensa ja älynsä pääsevät oikeuksiinsa.

"Elävät ja kuolleet" oli erittäin mojova opus itsemurhan yms. turhaan tehneestä pariskunnasta Flemarilla 1929. Paitsi, että lopusta about 50 sivua roskikseen, sillä homma lähti käsistä kun kirjoittaja alkoi kehua nuoren vaimonsa oivallista kykyä käyttää arkistoja hyödyksi.



Ja kai se kalma kutsuu meikäläistä senkin vuoksi, että luin Jörn Donnerin kuolema sitaateista värkätyn opuksen, jossa jälleen kerran todettiin, että lopulta henki menee, eikä tuonpuoleisesta ole kenelläkään tarkkaa käsitystä. Kirja oli onneksi ohut, joten sen lukeminen ei paljon sieluani kylmännyt.

Sen sijaan Donkan pitkään väsäämä Elmer Diktonius elämäkerta oli kerta kaikkiaan vaisu ja sekava. Ilmeisesti sen oikea paikka olisi ollut roskiksessa, mutta kai se kustantaja ei uskalla hänellekään paljon turpaansa soittaa.

Asiat Elmerin elämästä loppuivat pariin sataa sivuun, mutta toki suurmiehestä pitää kirjoittaa vähintään 400 sivuinen suurteos, vai miten tämä jälkijättödiskurssi meneekään? Diktoniuksesta en päässyt pajonkaan perille, mutta Donskun näkemykset punakapinasta yms. kävivät selviksi, vaikka en ymmärrä miksi niitä piti sivutolkulla tässä yhteydessä laukoa?

Onneksi viina oli jälleen lohtuni, ja tempaisin kunnon kännit. Riideltyäni pari päivää Pöksymäen baarin merimiesten ja muiden äidinsurmaajien kanssa tajusin lopettaa lukuharrastukseni tältä vuodelta tähän, ja painelin heti pikku-ukot sängyn alta selätettyäni salille jatkamaan entiseen malliin.

Berlin Alexanderplatz

Jotkut jutut ovat elämää suurempia. Otetaanpa tämä Döblinin kirja "Berlin Alexanderplatz" vuodelta 1929. Se on tuhti ekspressionistinen kirja, jossa kollaasitekniikalla piirretään kuva kuhisevasta 5 miljoonan asukkaan Berliinistä ennen Hitlerin valtaannousua, toista maailmansotaa ja Die Maueria.



Franz Biberkopf niminen pikkurikollinen pääsee vapaaksi Tegelin vankilasta kärsittyään tuomion naisystävänsä taposta. Hän yrittää aikansa saada sijaa elämän valoisalta puolelta, mutta ei se ole koskaan ollut helppoa. Uusikin tyttöystävä pääsee hengestään, vaikka syyllinen onkin tähän surmaan Franzin sadistinen kamu Reinhold.

Eikä tule koskaan olemaan helppoa pieneläjällä pitkään kunnes ihmisporukka katoaa muiden lajien tavoin planeetan loputtomaan historiaan, jota ei kukaan ole minnekään tallettanut. Kun Franz paranee katatonisesta tilasta saa hän onnekseen työpaikan apulaisvahtimestarina, ja kaikkitietävä kertoja kertoo kirjan lopussa, ettei Franz Biberkopfin elämästä vuoden 1929 jälkeen ole mitään kertomisen arvoista.



Rainer Werner Fassbinderin televiosiosarja "Berlin Alexanderplatzista" on juuri ilmestynyt suomenkielisine teksteineen. Tämä sarja on ollut meikäläiselle kova pala purtavaksi. Jotenkin se tuntuu pakolta katsoa, mutta on sitten katsottaessa ollut liian uuvuttava kokemus.

Muutama vuosi sitten Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmassa oli kyseisen sarjan esittäminen 4 illassa elokuvateatteri Orionissa. Kopio oli kehno, eivätkä tekstit erottuneet. Kestin yhden kokonaisen ja yhden kolmasosa illan. Sitten lähdin kaupungin yöhön hummaamaan kuin Franz Biberkopf Berliinin Alekxanderplatzin lähikortteleihin.



Ja sitten ne kommarit rakensi sen muurin Berliini halki. Ja sitten ne meni konkkaan ja raivostuneet krautit repi sen muurin maan tasalle. Ja sitten ne on katuneet, että siinä menetettiin melkoinen matkailuvaltti. East Side Galleryssa Ost Bahnhofin lähellä on 1,5 kilsaa muuria pystyssä, muutama pala muuallakin, loput myyty matkamuistoiksi sormenpäänkokoisina palasina ympäri maailmaan.



Ja sitten sekin kannattaa panna merkille kun ryssät valtasivat Berliinin ja tekivät sen naisväen siveydestä selvää jälkeä koston vuoksi. Eipä noista ajoista ole kuin Zoon aseman lähellä paskaksi pommitettu kirkko muistona lännessä, itäkin paketoidaan kiivaasti uuteen kuosiin, vaikka koskaan ei tullut sellaista nousukautta Berliinin kuin odotettiin. Ja siksi Suomen hipit ja muut persaukiset tykkää elellä suhteellisen halvalla siellä Prenzlauerbergissä ja muissa idän entisissä slummikortteleissa.



Kuitenkin Berliini on liian tuttu, en mä sinne ainakaan muuta. Idässä pitemälläkin on tilanne kimura; Intiaan en usko enää koskaan matkustavani, sillä siellä vyöryy ne tapahtumat joiden tulon saatoin varmasti nähdä jo 10 vuotta sitten. Ja Thaimaa voi sekin jäädä väliin, jos keltapaitaiset ja punapaitaiset alkavat tosissaan ottamaan toisistaan mittaa.

Ja minä kun ajattelin voivani tehdä sinne keväällä 2-3 kuukauden reissun. Mutta jos maa ei mene säpäleiksi, pääsee sinne laman hiljäessä maailman ilmatilan halvalla kun paskahousut kuitenkin pelkäävät hypätä sinivalkosille siiville. Ja sillonhan mä menen kun muut eivät kun oon siellä Kalkutassakin pyörinyt aikoinaan kuin ei mitään koska ei ole enää mitään, josta jaksaisin järkkyä.